TAMPEREEN KULTTUURIKEVÄT 1/2013 24. vsk
S. 2–12 TAMPEREEN TEATTERI
S. 13–24 TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI
S. 26–33 TAMPERE-TALO
S. 34–37 TAMPERE FILHARMONIA MUUTA TAMPERELAISTA KULTTUURIA S. 38–43
Max Raabe & Palast Orchester Ma 6.5.2013 Tampere-talo, Iso sali
Tampereen Teatteri
Ensi-ilta 21.2.2013 Päänäyttämö Suomennos Eeva-Liisa Manner Sovitus ja ohjaus Mikko Viherjuuri Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Leena Rintala Rooleissa Tomi Alatalo - Hamlet Mari Turunen, Turkka Mastomäki, Heikki Kinnunen, Eeva Hakulinen, Arttu Ratinen, Jukka Leisti, Tuija Ernamo, Kake Aunesneva, Mikko Hänninen, Risto Korhonen, Kai Bäckström, Markku Thure, Ilpo Hakala, Matti Hakulinen, Pete Koskinen
H
amlet on ajankohtainen kuvaus siitä, miten sivistynyt ja rakastettava nuorukainen voi huomaamatta muuttua tunnottomaksi ja arvaamattoman väkivaltaiseksi tappajaksi, joka lopulta tuhoaa myös itsensä. Tanskan prinssi saa yliopistoon tiedon, että hänen isänsä on kuollut. Kotiinpaluu hautajaisiin on hätkähdyttävä: linnassa vietetään hänen äitinsä ja setänsä häitä. Isä, edesmennyt kuningas, ilmestyy aaveena Hamletille ja kertoo, että vallan anastanut setä murhasi hänet. Isä vaatii pojaltaan kostoa. Hamlet epäröi. Vaatimus ajaa lopulta Hamletin järjiltään ja johtaa kataliin tekoihin ja silmittömään väkivaltaan.
Liput 32/30/22 €
TEATTERIRAKENNUS 100 VUOTTA! JUHLANÄYTELMÄNÄ HAMLET 1904 perustettu Tampereen Teatteri sai arvoisensa teatterirakennuksen, kun Keskustoria koristava teatteritalo vihittiin käyttöön 14.2.1913. Juhlistamme 100-vuotiasta teatterirakennusta Hamlet-näytelmällä ja tapahtumilla. Seuraa tapahtumia www-sivuiltamme ja Facebookista.
Avoimet harjoitukset tiistaina 12.2. klo 18.30-19.30 päänäyttämöllä.
Esityspäiviä: ti 19.2. klo 19 (enn.)/ke 20.2. klo 19 (enn.)/to 21.2. klo 19 (ensi-ilta)/la 23.2. klo 19/ ti 12.3. klo 19/ke 13.3. klo 14.30/ke 19.3. klo 19/ke 20.3. klo 19/to 21.3. klo 13/pe 5.4. klo 14.30 ja 19/ti 9.4. klo 19/ to 11.4. klo 13/ke 17.4. klo 14.30 ja 19/to 18.4. klo 19/ti 23.4. klo 19/ke 24.4. klo 19/to 25.4. klo 14.30 ja 19/ pe 26.4. klo 19/to 2.5. klo 19/pe 3.5. klo 19/ke 8.5. klo 19/to 16.5. klo 19. Muutokset mahdollisia.
2
APLODI 1/2013
Nouda ilmainen sisäänpääsylippu Lippumyymälä Liparista.
Tampereen Teatteri
APLODI 1/2013
3
Tampereen Teatteri
Ensi-ilta 31.1.2013 Frenckell-näyttämö Kirjoittanut Yasmina Reza Suomennos Arto af Hällström, Inkeri Kivirikko Ohjaus Tommi Auvinen Lavastus Mikko Saastamoinen Puvut Mari Pajula Rooleissa Taneli Mäkelä, Esa Latva-Äijö, Ville Majamaa Liput 30/28/22 €
T
aide kertoo kolmesta ystävyksestä. Serge ostaa 200 000 frangilla taulun, joka muiden mielestä näyttää vain valkoiselta neliöltä. Taulu nostaa pintaan tunteita ja totuuksia, jotka koettelevat kolmikon ystävyyttä koomisuuteen saakka. Yasmina Reza on Euroopan tunnetuimpia näytelmäkirjailijoita. Taide oli ilmestyessään tapaus koko Euroopan teatterimaailmassa. Näytelmästä tuli suurmenestys, jota on esitetty yli 30 eri maassa.
Esa Latva-Äijö
Ville Majamaa
Esityspäiviä: ke 30.1. klo 19 (enn.)/ to 31.1. klo 19 (ensi-ilta)/la 2.2. klo 14.30 ja 19/ la 9.2. klo 14.30 ja 19/ke 13.2. klo 14.30 ja 19/ pe 15.2. klo 19/ti 19.2. klo 19/ke 20.2. klo 19/ la 23.2. klo 19/pe 8.3. klo 19/ la 9.3. klo 14.30 ja 19/ti 12.3. klo 19/ ke 13.3. klo 19/ti 19.3. klo 19/ke 20.3. klo 19/ la 23.3 klo 14.30 ja 19/pe 5.4. klo 19/ ti 9.4. klo 19/ pe 26.4. klo 19/to 2.5. klo 19/ pe 3.5. klo 19. Muutokset mahdollisia.
Taneli Mäkelä
Huipputiimi!
KIINNOSTAVIA NÄYTELMÄVIERAILUJA
Unelmien aikataulu Frenckell-näyttämö Ohjaus Jemina Sillanpää (TeaK) Rooleissa Sinikka Gripenberg, Pirkko Lahti, Jukka Virtanen, Tuomas Mattila, Ritva Salmenkivi, Aira Samulin, Tanja Simiö, Riitta Vainio, Leena Van Dam, Keijo Mattila Liput 25 €, Kesto 1 t 15 min Suomen Kansallisteatterin yleisötyöprojekti. Esitykset: ke 6.2. klo 19/to 7.2. klo 13.
Kielletyt laulut Frenckell-näyttämö Dialogi Pirkko Saisio Musiikin johto, sovitukset, piano Jussi Tuurna Rooleissa Pirkko Saisio, Jonna Järnefelt, Janne Marja-aho Liput 25 €, Kesto 2 t Vain yksi esitys: to 21.2. klo 19
Mielipuolen päiväkirja Päänäyttämö Kirjoittanut Nikolai Gogol Ohjaus Kari Paukkunen Esittää Martti Suosalo Liput 30 €, Kesto 1 t 30 min Esitykset: ma 8.4. klo 19/ ma 15.4. klo 19/ma 22.4. klo 19
TOIVEUU
SINTA!
Tampereen Teatteri
Ratkiriemukas matka ruotsalaisuuteen Päänäyttämö Perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaanin Sovitus ja ohjaus Pentti Kotkaniemi Lavastus ja puvut Mikko Saastamoinen Rooleissa Miska Kaukonen - Mikko/Mikael Risto Korhonen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kai Bäckström, Linda Wiklund Musikantti Jukka Hänninen/Arto Piispanen Liput 30/28/22 € Kesto 2 t 40 min
M
ikko Virtasella on ongelma. Hän ei halua olla suomalainen mies, ahdistunut änkyrä. Hän haluaa olla ruotsalainen, avoin ja ulospäin suuntautunut. Hän haluaa elää kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin. Niinpä Mikko Virtasesta tulee Göteborgissa syntynyt Mikael Andersson, jolla on kaunis ja täydellinen ruotsalainen perhe sekä kartanomallinen Volvo. Matka identiteetistä toiseen ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Mikko Virtaselle siis. Mutta se on ratkiriemukas matka. Katsojalle siis.
Esityspäiviä: ke 16.1. klo 19/to 17.1. klo 19/pe 25.1. klo 19/la 26.1. klo 14.30 ja klo 19/ke 6.2. klo 19/to 7.2. klo 19/la 16.2. klo 14.30 ja 19/pe 22.2. klo 19/ la 23.2. klo 19/pe 15.3. klo 19/pe 22.3. klo 19/to 11.4. klo 19/pe 12.4. klo 19/ la 13.4. klo 14.30 ja 19/ti 16.4. klo 19/pe 19.4. klo 19/la 27.4. klo 14.30 ja 19/ti 30.4. klo 19/la 4.5. klo 14.30 ja 19/pe 10.5. klo 19/la 11.5. klo 19/ke 15.5. klo 19. Muutokset mahdollisia.
UUTUUS!
Ottaa sydämestä, Seela Sella Frenckell-näyttämö
Kirjoittanut Leena Tamminen Ohjaus ja lavastus Kari Paukkunen Sävellys Kaj Chydenius Rooleissa Seela Sella ja Arttu Kapulainen Liput 30 € Esitykset: to 14.3. klo 19/ pe 15.3. klo 19/to 21.3. klo 19/ pe 22.3. klo 19/ ke 17.4. klo 19/ to 18.4. klo 19/pe 19.4. klo 19
Hugo Simbergin siivet Frenckell-näyttämö Käsikirjoitus ja ohjaus Ville Kurki Esittää Ville Majamaa Liput 25 €, Kesto 1 h 10 min Esitykset: to 4.4. klo 19/to 25.4. klo 19 APLODI 1/2013
5
Tampereen Teatteri
Hyväntuulinen komedia
TUHKAA JA TERÄVIÄ Suomennos Liisa Ryömä Ohjaus Mikko Viherjuuri Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Maiju Veijalainen Rooleissa Marjut Sariola, Tuija Piepponen, Elina Rintala, Elisa Piispanen, Kake Aunesneva, Matti Hakulinen, Arttu Ratinen Liput 30/28/22 € Kesto 2 t
”Vahvaa luomiskautta elävä Marjut Sariola on everstin leskenä esityksen keskeinen voimakeskus.”
Bengt Ahlfors (Aska och akvavit)
L
eskieverstinna saapuu miehensä hautajaisista tuhkauurna kainalossaan. Kauhistuneet aikuiset lapset ja kaikkiin asioihin puuttuva ex-miniä alkavat äidin selän takana järjestellä asioita uuteen uskoon. Ja perheen pitkäaikaisella siivoojallakin taitaa olla omat salaisuutensa.
”Tuhkaa ja Teräviä oli hyvä! Hauska juoni hyvillä näyttelijöillä. Suosittelen!”
AAMULEHTI, Matti Wacklin
Katsojakommentti Twitterissä
ill ki
än
om
pe
l
Special-näytäntö lisäh sunnuntaina 3.2. klo erkuilla 15.00 Arpajaiset
ien rikkin
äiset niska len
kit .
Kie
r ro
– jokainen lip pu osallistuu upeiden palk intojen ar vo ntaan! Näyttelijöide n vetämät teatterikierr okset 10 €/hl ö klo 13.30 klo 13.45 Aune-siivoo jan Elli Tompurin (Aliisa Pulkki nen) (Inkeri Mer ta nen) matkassa opastuksessa en ke s to . sta 1 tu ari nti. V p i L araa lippusi
kk
ng
öt
ta
a ke
M ä k i . P u v u s to n t y t
at
L a u l av
j
ppo
ev
o
a tt
e aS
ks
Esityspäiviä: la 12.1. klo 13/ ke 23.1. klo 14.30 ja 19/to 31.1. klo 19/ la 2.2. klo 19/su 3.2. klo 15/ la 9.3. klo 14.30 ja 19/ to 14.3. klo 19/la 23.3 klo 14.30 ja 19/ to 4.4. klo 14.30 ja 19/su 14.4. klo 14. Muutokset mahdollisia.
”Kun astuu teatteritaloon sisälle, tuntuu kuin olisi toisessa maailmassa.”
6
Työhyvinvointia, kokouksia ja koulutusta Tampereen Teatterin tyylillä! Tampereen Teatterissa järjestät onnistuneesti niin pienen porukan pidot kuin satojen kokoustajien seminaarit. Rakennamme ryhmällesi kokonaisuuden, johon voi kuulua teatterityöpaja, kokous, vuorovaikutuskoulutus, teatterikierros, notkuva pitopöytä ja kaiken kruununa laadukas teatteriesitys.
Kysy lisää: Yritys- ja ryhmämyynti p. (03) 216 0400 APLODI 1/2013
Tampereen Teatteri
Huikea arvostelu- ja katsojamenestys!
Anna Krogerus
KUIN ENSIMMÄISTÄ PÄIVÄÄ Elämä naurattaa, vaikka sieluun sattuu Frenckell-näyttämö Ohjaus Marika Vapaavuori Lavastus Marjatta Kuivasto Puvut Jaana Aro Rooleissa Marjut Sariola, Eila Roine, Kirsimarja Järvinen, Elisa Piispanen/Eeva Hakulinen, Matti Leino, Esa Latva-Äijö, Ville Majamaa/Tuukka Huttunen, Arttu Ratinen, Aliisa Pulkkinen, Inkeri Mertanen, Markku Thure, Kake Aunesneva, Mikko Hänninen, Ahmed Issa, Piita Pesä/Ukko-Ilmari Majamaa Liput 28/26/20 € Kesto 2 t 45 min
A
nna Krogeruksen palkittu näytelmä kertoo Lepolan hoitokodin värikkäästä arjesta. Se on hulvattoman rempseä ja syvästi inhimillinen kuvaus resurssipulasta, pätkätöistä, ennakkoluuloista ja tehokkuuspakosta. Musertavien vaatimusten keskellä hoitokodin asukkaiden ja hoitajien välillä elää kuitenkin vahvana ystävyys, kunnioitus, kohtaaminen ja huolenpito.
”Anna Krogeruksen riipaisevan realistinen näytelmä tarttuu hyvinvointivaltiomme häpeäpilkkuun: retuperällä olevaan vanhustenhoitoon. -- Marjut Sariolan roolisuoritus on mykistävä. Ritvan roolihahmon kautta hän antaa näkyvyyden heille, jotka eivät koskaan sano ei.” KESKISUOMALAINEN, Anu Puska ”Iskee tajuntaan kuin sata naulaa. Kiitos. Parasta teatteria ikinä.” Katsojakommentti
Esityspäiviä: la 12.1. klo 19/ti 15.1. klo 19/ke 16.1. klo 19/to 17.1. klo 19/pe 18.1. klo 19/la 19.1. klo 14.30 ja 19/pe 25.1. klo 19/la 26.1. klo 14.30 ja 19/ pe 1.2. klo 14.30 ja 19/to 7.2. klo 19/pe 8.2. klo 19/to 14.2. klo 19/to 7.3. klo 14.30 ja 19/ la 16.3. klo 14.30 ja 19/la 6.4. klo 14.30 ja 19/ke 10.4. klo 14.30 ja 19/ pe 12.4. klo 19/la 13.4. klo 14.30 ja 19/ti 16.4. klo 19/la 20.4. klo 14.30 ja 19/la 27.4. klo 14.30 ja 19/ti 30.4. klo 19/pe 10.5. klo.19. Muutokset mahdollisia.
Tehtäviä ja vinkkejä esitysten katsomiseen ja käsittelyyn
”Onpa hienoa ja monipuolista materiaalia. Tätä pakettia voi käyttää monien aineiden opetuksessa.” Opettajan kommentti
Paketit vapaasti ladattavissa kaikkien kiinnostuneiden käyttöön www.tampereenteatteri.fi. Pakettien tekemisessä mukana tamperelaiset opettajat ja opiskelijat.
Nuoret ja opiskelijat, tule teatteriin niin usein kuin haluat! Hinta vain 45 €. Kysy lisää lippumyymälästä (03) 216 0500. Etu ei koske ensi-iltoja, Les Misérables -musikaalia eikä vierailuesityksiä.
Osta liput vaivattomasti netistä! Lippu.fi APLODI 1/2013
7
Tampereen Teatteri
VERIVELJET MUSIKAALI ISKEE SUORAAN SYDÄMEEN
”Kai lienet kuullut kohtalosta Johnstone-kaksosten. Oli veli veljensä kaltainen. Äidin kohdun jakoivat he kaksistaan. Mut vain toisen kasvatti hän helmoissaan.”
(Blood Brothers)
Kirjoittanut ja säveltänyt Willy Russell Suomennos ja ohjaus Reino Bragge Laulujen suomennos Jukka Virtanen Kapellimestari Jyrki Niemi Lavastus Mikko Saastamoinen Puvut Mari Pajula Koreografi Ari Numminen Rooleissa Jussi Selo/Sami Hintsanen Rinna Paatso Jussi-Pekka Parviainen Martti Manninen Risto Korhonen Saara Lehtonen Elina Rintala Matti Hakulinen Ilpo Hakala Eeva Hakulinen Pete Koskinen Kai Bäckström Juulianna Auvinen Liput 39/37/29 € Kesto 2 t 40 min
Unohtumaton kertomus veljeydestä ja ystävyydestä, rakkaudesta ja kohtalon vääjäämättömyydestä.
”Mikä tekemisen ilo ja tuoreus – mitä kykyjä!” TURUN SANOMAT, Maria Hattunen ”Veriveljet herää henkiin, kun bändi alkaa montusta lavan alta svengata kuin juna.” AAMULEHTI, Anu Ala-Korpela
IN ENGLISH!
7.3. alkaen esityksissä englanninkielinen tekstitys! Lue lisää katsojakommentteja: www.tampereenteatteri.fi www.veriveljet.fi 8
APLODI 1/2013
Esityspäiviä: ke 9.1. klo 19/la 12.1. klo 19/pe 18.1. klo 19/la 19.1. klo 14.30 ja 19/ pe 1.2. klo 19/la 2.2. klo 13/pe 8.2. klo 19/la 9.2. klo 14.30 ja 19/ to 14.2. klo 19/pe 15.2. klo 19/to 7.3. klo 19/pe 8.3. klo 19/ la 16.3. klo 14.30 ja 19/to 21.3. klo 19/la 6.4. klo 14.30 ja 19/ ke 10.4. klo 19/la 20.4. klo 14.30 ja 19. Muutokset mahdollisia.
Tampereen Teatteri
a Laaja valikoimia. kuumia juoma Tervetulo nauttimaan!
LISÄESI
TYKSIÄ
JYKEVÄ RAKKAUS
Naurua koko rahalla! Matka Baddingmusiikin maailmaan
Mikä kumma sai Rauli Somerjoen tekemään ja laulamaan juuri niitä lauluja ja juuri sillä oudolla ja kiehtovalla antaumuksella, jolla hän on aina erottunut muusta iskelmähutusta ja tatuoitunut lähtemättömästi kansakunnan sieluun? Marko Keskitalo muusikkoineen kertoo siitä oman versionsa, musiikillisen sadun, jossa kuljetaan suurten hittien ja ja harvinaisempien
helmien matkassa rokista balladeihin. Esittää Marko Keskitalo Muusikot Tony Sikström, Risto Niemikari Käsikirjoitus ja ohjaus Esko Janhunen Liput 15/15/15 € Kesto 1 h 30 min Esitykset: pe 25.1. klo 20/ la 26.1. klo 20/pe 1.2. klo 20/ la 2.2. klo 20/pe 15.3. klo 20/ la 16.3. klo 20
KLASSIKOT LAVALLA – elokuvan lyhyt oppimäärä Käsikirjoitus, lavastus, puvut Mika Eirtovaara, Risto Korhonen, Ville Majamaa Ohjaus Mika Eirtovaara Valo- ja äänisuunnittelu Ivan Bavard, Jaakko Virmavirta Rooleissa Risto Korhonen, Ville Majamaa Liput 20/20/20 € Kesto 1 h 20 min
”Korhonen on ollut aina hirveiden eleiden ja mahdottomien liioittelujen mestari, joten hillitöntä hulluttelua koskevat odotukseni kohdistuivat juuri häneen. Jo ensi hetkillä kävi kuitenkin selväksi, että Majamaa ei kalpene komiikan korkeajännitteissä mestari Korhosen rinnalla. Miehet muodostavat mahtavan koomikkoparin...”
UUTISPÄIVÄ DEMARI, Pertti Julkunen Esityspäiviä: ke 23.1. klo 20/to 14.3. klo 20.
PROSAK-PROOSAKLUBI
pe 8.2. kello 19.30 Esiintyjinä Tuuve Aro ja Pasi Lampela Järjestäjänä Nuoren Voiman Liitto.
Kulttuuriravintola Kivi Teatteritalossa, seuraa ohjelmistoamme www.tampereenteatteri.fi Muista myös runokaraoke, tietokilpailut, Down home Kivi -bluesillat!
Yritysten ja ryhmien ruokailu herkullisesti ja joustavasti teatterin upeissa tiloissa Etukäteisvarauksesta tarjolla on useita erilaisia menuvaihtoehtoja. Tutustu valikoimaamme nettisivuillamme. Minimiryhmäkoko on 20 henkilöä. Varaukset: Yritys- ja ryhmämyynti p. (03) 216 0400
Marjut Sariolan 45-vuotistaiteilijajuhlaa vietetään sunnuntaina 14.4. klo 14.00 Tuhkaa ja teräviä -komedian yhteydessä päänäyttämöllä Lippu 30 € , buffet 20 € APLODI 1/2013
9
Tampereen Teatteri
Maailman kuuluisin
musikaali
Tampereen Teatteriin syksyllä 2013! Kaksoisensi-ilta 13. ja 14.9.2013 Päänäyttämö
L
es Misérables on kaikkien aikojen musikaalielämys, rakastettu näyttämötaiteen klassikko, jonka on nähnyt jo yli 60 miljoonaa katsojaa ympäri maailman – 43 maassa, 21 eri kielellä – ja joka edelleen 28. esitysvuotenaan rikkoo kävijäennätyksiä kaikkialla, missä sitä esitetään. Victor Hugon romaaniin pohjautuva tarina sijoittuu 1800-luvun Ranskaan. Les Misérables on riipaiseva kuvaus särkyneistä unelmista ja saavuttamattomasta rakkaudesta, intohimosta, uhrauksesta ja katumuksesta. Se on ajaton ja lumoava kertomus ihmisen selviytymiskyvystä. By arrangement with CAMERON MACKINTOSH Presents A new Production of BOUBLIL and SCHÖNBERG´S LES MISÉRABLES A musical by ALAIN BOUBLIL and CLAUDE-MICHEL SCHÖNBERG Based on a novel by VICTOR HUGO Music by CLAUDE-MICHEL SCHÖNBERG Lyrics by HERBERT KRETZMER Original French Text by ALAIN BOUBLIL and JEAN-MARC NATEL Additional material by JAMES FENTON Original Orchestrations by JOHN CAMERON New Orchestrations by CHRISTOPHER JAHNKE Additional Orchestrations by STEPHEN METCALFE and STEPHEN BROOKER Ohjaus Georg Malvius Lavastus ja puvut Ellen Cairns Kapellimestari Jussi Vahvaselkä Koreografi Igor Barberic Valosuunnittelu Palle Palmé Rooleissa Tero Harjunniemi - Jean Valjean Petja Lähde - Jean Valjean Sören Lillkung - Javert Tomi Metsäketo - Marius Ele Millistfer - Fantine Samuel Harjanne - Enjolras Lauri Liiv - Enjolras Sarah Nedergård - Cosette Saara Lehtonen - Éponine Pia Piltz - Éponine Ville Majamaa - Thénardier Ritva Jalonen - Madame Thénardier
Tee musikaalielämyksestäsi vielä suurempi nautinto Les Misérables A UUT T ILLALLISPAKETTI perjantaisin klo 17.30 lauantaisin klo 17.00 Varaukset: (03) 216 0400 10
APLODI 1/2013
Ensemble Erica Askolin, Kai Bäckström, Aki Haikonen, Eeva Hakulinen, Samuel Harjanne/Lauri Liiv, Emmi Kangas, Topi Lehtomäki, Saara Lehtonen/Pia Piltz, Heikki Mäkäräinen, Sonja Pajunoja, Arttu Ratinen, Melanie Rosas, Jonas Saari, Mikael Saari, Mikko Siltala, Kristian Snellman, Katja Sirkiä, Kim Willman 14-hengen orkesteri Original London Production adapted and directed by TREVOR NUNN and JOHN CAIRD This production licensed by Josef Weinberger Ltd on behalf of Music Theatre International and CAMERON MACKINTOSH LTD Esitykset 13.9.–30.11. keskiviikosta perjantaihin klo 19, lauantaisin klo 14 ja 19 Liput 58/56/52 € Lunasta liput ajoissa! 31.3. mennessä, saat 4 € alennusta 31.5. mennessä, saat 2 € alennusta
MENU 25 €/HLÖ Hedelmäinen vihersalaatti Metsäsienisalaatti Kirkas perunasalaatti paistetulla pekonilla Yrtti-valkosipulimarinoidut katkaravut Sillikaviaari Kylmäsavulohigalantiini
Kalkkunapastrami Maalaispaté Mestarinpaistia Juustotarjotin Patongit (eri makuja) ja tapenade
Tampereen Teatteri
Yhteistyössä:
Tampereen Työväen Teatteri
Kantaesitys 7.2.2013 Suuri näyttämö Rooleissa Janne Kallioniemi (Jose), Eriikka Väliahde (Carmen) ja Samuli Muje (Escamillo) sekä Miia Selin, Soili Markkanen, Auvo Vihro, Jaana Oravisto, Petra Karjalainen, Juha-Matti Koskela, Emmi Kaislakari, Laura Alajääski, Matti Pussinen-Eloranta ja tanssiryhmä. Prosper Mériméen novellin ja Georges Bizetin ooperan pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Tiina Puumalainen Ohjaus Tiina Puumalainen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Koreografia Osku Heiskanen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Valosuunnittelu Teemu Nurmelin Liput 34/32/29 €
K
uvittele Carmen ilman flamencohametta, härkätaisteluareenoja ja oopperasta tuttuja punaisia ruusuja. Näe nainen, joka rakastaa kohtuuttomasti. Joka tanssii veitsen terällä, valmiina heittäytymään. Joka on lumoava, ja sitten mahdoton. Niinkuin rakkaus. Ja näe mies, joka on valmis vaihtamaan koko elämänsä tähän sylilliseen tulta. Carmen on kiihkeä ja kiehtova tarina rakkaudesta ja raivosta, tavallisen arjen ylittävästä intohimosta elää ja kuolla.
12
APLODI 1/2013
Lukijat ja katsojat ovat jo pitkälti toistasataa vuotta rakastaneet tätä kohtuutonta sankaritarta. Mikä Carmenissa puhuttelee tämän päivän katsojaa? Nyt Suurelle näyttämölle Carmenin ohjaava Tiina Puumalainen haluaa nostaa tutusta juonesta esille sen ytimen. - Keskiössä on Janne Kallioniemen tulkitsema mies, perheellinen menestyjä, jolla on päällisin puolin kaikki hyvin. Carmenin kohdatessaan hän rakastuu intohimoisesti ja on valmis uhraamaan kaiken saadakseen naisen
Tampereen Työväen Teatteri
omakseen. Mutta kontrollin ja järjen hylkääminen ei ole helppoa. Intohimoinen suhde ei taivu määräyksiin ja pian mies huomaa olevansa kaikkea sitä, mitä vastaan ennen taisteli. -Tarinassa on klassikolle ominaista ikuista inhimillisyyttä, Puumalainen sanoo. - Se ei selitä sankareidensa tekoja vaan näyttää heidän tunteensa. Mikä hieno lähtökohta ja mahdollisuus visuaalisen, koreografisen teatterin tekemiselle! Puumalaisen aiempien ohjauksien, kuten Sudenmorsia-
men, tyyliin on kyse tanssivasta draamasta. - Näen teatterin tekemisen kokonaisuuden hyvin koreografisesti, liikkeenä, suuntina, rytminä, Puumalainen valottaa. - Koko teoksen pitää elää ja liikkua. Luotan siihen että näyttelijä voi kertoa tarinaansa repliikin lisäksi fyysisellä ilmaisullaan. Niinpä etsin mielelläni näytelmiä joiden tarina voisi perustua koreografiaan. Carmeniin fyysisyys ja tanssi kuuluu lähtökohtaisesti. Intohimodraama kerrotaan niin musikaaleista tutun
Tulossa avoimet harjoitukset tammikuussa. Seuraa ilmoitteluamme
shown kuin visuaalisen teatterin keinoin. Mukana on tietysti muun muassa Georges Bizet’in upeaa musiikkia monenlaisina versioina. Pukusuunnittelija Tellervo Helmisen ja lavastaja Teppo Järvisen visioista rakentuu hieno kokonaisuus jonka toisella puolella on järkevä, byrokraattinen yhteiskunta ja toisella puolella se kaikki joka halutaan piilottaa, lainsuojattomien yhteisö. Tässä vastakkainasettelussa kohtaavat tummapukuiset poliitikot, burleskit yökerhotäh-
/carmentampereentyovaenteatteri
det ja alamaailman mafiosot. He elävät saman kaupungin eri kerroksissa. - Suuret kuvat ja intiimit, tiiviit hetket savat tilaa tarinassa, jota Osku Heiskasen koreografia liikuttaa, Puumalainen kuvailee. – Toteutus on visuaalisesti ja tanssillisesti hyvinkin musikaalimainen, vaikka kyse onkin puhenäytelmästä.
APLODI 1/2013
13
Tampereen Työväen Teatteri
SIRKKU PELTOLAN ILMAVA JA YLLÄTYKSELLINEN UUTUUSNÄYTELMÄ Rooleissa Laura Alajääski, Tommi Eronen, Pentti Helin, Mika Honkanen, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Jyrki Mänttäri, Mikko Nousiainen, Tuire Salenius, Miia Selin ja Risto Salmi Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola Yhteistyössä Tanssiteatteri MD Tanssijoina myös Jukka Wennström ja Timo Saari Kesto noin 2:30. Kantaesitys oli 27.9.2012 Suurella näyttämöllä. Liput 32/32/29 €
11
suomalaista kokoontuu lentokentälle odottamaan lentoa Egyptiin. On joulunalusaika ja Suomessa sää pimeä ja loskainen. Loma auringossa on monelle lähtijälle hyvinkin tervetullut ja tarpeen. Osa on matkannut Helsinki-Vantaalle jo edellisenä iltana ehtiäkseen lähtöselvitykseen aamuvarhaisella. Todennäköistä on, että kukaan ei ole nukkunut tarpeeksi. Psyyke on valmiiksi vähän pehmeä. Hyvin pienikin viivytys tai vastoinkäyminen saattaa katkaista kamelin selän.
”Peltolan käsikirjoitus kirvoittaa monet naurut, vaikka tarina saa myös vakavia sävyjä.” - Sanna-Kaisa Hongisto, Seura
”Näytelmän idea on mahtava. Se koskettaa melkein kaikkia suomalaisia. [...] Peltola tekee havaintoja meistä tavallisista taapertajista ihan omalla jäljittelemättömällä tavalaan; ne ovat jännittäviä ja hauskoja.” - Olli-Pekka Ulkuniemi, Ilkka
”Syksyn tärkein esitys Tampereella. [...] Lennossa on kymmenpäinen päähenkilö, jonka moniäänisyyden kautta syntyy kuva siitä, miten me ihmiset kohdallamme olemme koettaneet ratkaista olemassaolomme ongelmaa. - Anu Ala-Korpela, Aamulehti
Operettien helmi
R Suuri näyttämö Rooleissa Kristiina Hakovirta (Kreivitär Mariza) Pentti Hietanen/Jyrki Anttila (1.3. ja 2.3.) (Tassilo) Jari Leppänen/Jouni Kokora (Populescu) Helena Rängman/Johanna Lesonen (Lisa) Heini Dahlroos (Manja) Tuukka Huttunen (Zsupan) Ilmari Saarelainen (Tschekko) Maija-Liisa Majanlahti (Vanha ruhtinatar) Musiikki Emmerich Kálmán Libretto Julius Brammer ja Alfred Grünwald Suomennos Sauvo Puhtila ja Aukusti Simojoki Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen Kapellimestari Kimmo Tullila / Aino Koskela Musiikin sovitus Massimo Lambertini Kesto noin 2:25. Liput 49/39/36 €
14
APLODI 1/2013
ikas ja naimaton Krevitär Mariza lankeaa köyhtyneen Kreivi Tassilon pauloihin, joka parhaansa mukaan yrittää piilottaa jalon syntyperänsä. Soppaa hämmentää vielä Tassilon sisar Lisa, jota Mariza luulee miehen rakastajaksi. Lemmenlaulut saavat tulisen sivumaun. Tarina on täynnä viettelyksiä, väärinkäsityksiä ja romantiikkaa. Mutta lopulta rakastavaiset saavat kuin saavatkin toisensa.
”Ohjaaja-koreografi Markku Nenosella on käytettävissään loistava subrettipari: kreivitär Marizana talon oma näyttelijätär Kristiina Hakovirta ja sankariroolissa vierialeva Pentti Hietanen. He laulavat yhteensoivasti, kauniisti ja miellyttävästi.” – Olli-Pekka Ulkuniemi, Ilkka
Tampereen Työväen Teatteri
Uusi häikäisevä, katsojien rakastama musikaali filmitähden elämästä Suuri näyttämö Rooleissa mm. (Liz) Sinikka Sokka (Nuori Liz) Maria Lund (Aviomies Richard) Vesa Kietäväinen sekä Laura Alajääski/Emmi Kaislakari, Toni Harjajärvi, Mika Honkanen, Jari Ahola, Matti Pussinen-Eloranta, Juha-Matti Koskela, Antti Kankainen, Jari Leppänen, Miika Riekkinen, Kristiina Hakovirta, Laura Alajääski/ Emmi Kaislakari Käsikirjoitus Tiina Brännare ja Eppu Nuotio Ohjaus Tiina Brännare Kapellimestari Esa Nieminen/Eeva Kontu Koreografia Tiina Brännare ja Reija Wäre Lavastus Minna Välimäki Pukusuunnittelu Matti Seppänen Valosuunnittelu Timo Alhanen Tanssiryhmä ja kuoro Liz lapsena Daniela Ojanperä/Anni Lassila/Helmi Hollström/Suvi Kurth
”Esitys on luksusshow, joka tulee nauttia äkkimakean nälkään.” - Anu Ala-Korpela, Aamulehti ”Esitys nosti metrin arjen yläpuolelle. Liz ei ainakaan aliarvioi katsojaansa vaan hemmottelee tätä kaikin tavoin. Ja Sinikka Sokka ja Maria Lund? Nappivalinnat.” - Terhi Rannela, terhirannela.wordpress.com
”En ole koskaan nauttinut tuotannostanne näin paljon, siis tätä ei voi verrata aikaisempiin esityksiin! Sanoinkuvailemattoman kaunis ja upea, tanssijat olivat huikeita ja lavasteet ja ideat taivaallisia!” - katsoja
Katso musikaalitähtien Maria Lund ja Sinkka Sokka haastattelu ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/liz
Kesto noin 2:40. Maailman ensi-ilta oli 6.9.2012 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä. Liput 44/42/39 €
APLODI 1/2013
15
Tampereen Työväen Teatteri
Leo Löthman – Seppo Parkkinen (Fångtransport nr. 86)
Kantaesitys 5.2.2013 Vanha päänäyttämö Rooleissa Pentti Helin (Gustav Gustavsson), Tom Lindholm (Yrjö Janatuinen), Tuire Salenius, Teija Auvinen, Jari Leppänen, Heidi Kiviharju, Marko Keskitalo Romaani Leo Löthman Suomennos Riitta-Lea Värelä Dramatisointi Seppo Parkkinen Ohjaus Juha Malmivaara Säveltäjä Kari Mäkiranta Lavastus ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava Äänisuunnittelu Niklas Vainio Valo- ja videosuunnittelu Kyösti Kallio Sello Harri Topi Liput 28/26/23 €
Tervetuloa avoimiin harjoituksiin ti 29.1. klo 19. Vapaa pääsy – nouda ilmainenlippu TTT:n Lippumyymälästä! Katso tekijöiden videohaastattelu TTT:n verkkosivuilta!
16
APLODI 1/2013
HURRIJA VEIJARITARINA
R
eipas reissukomedia pitää otteessaan! Kuljetusalan vapaa ammatinharjoittaja Gustav Gustavsson vie kruunun vankia Yrjö Janatuista halki Ruotsi-Suomen metsien ja majatalojen. Meren ylitys ei pelota ahvenanmaalaista, mutta hämäläistä jäät heikottavat yhtä paljon kuin lähestyvä teloitus. Julkea meno ja hilpeät sattumukset rytmittävät kaksikon vauhdikasta matkaa kohti loppuratkaisua. Vahvan musiikin ryydittämä Vånkikuljetus nro 86 on karnevalistinen kome-
dia, joka yhdistää maallista ja sakraalia, kauhua ja riemua. Se on seikkailukertomus ja balladi kahden pienistä ympyröistä kotoisin olevan miehen matkasta ennakkoluulot voittavaan ystävyyteen.
”Ei tässä mihinkään kauppoihin naisväen kanssa päästä, jos seisot vaan jäykkänä kuin kimittävä jänis. Sun pitää katsoa sillai mielipuolisesti”
”Kuoro luo kerronnan puitteet ja tavat kuvaten aikaa, paikkaa, ihmisiä, eläimiä ja esineitä”, kertoo vuoden 2011 Eino Kalima -palkinnon saanut ohjaaja Juha Malmivaara. ”Myös kuoron esittämä musiikki on nousemassa tärkeään rooliin”.
Tampereen Työväen Teatteri
KOSKETTAVA BROADWAY-MUSIKAALI
Tuomas Kyrö
Tom Kitt – Brian Yorkey
Vanha päänäyttämö
Mestarit kaksin lavalla Tuomas Kyrön menestysromaaneihin pohjautuvassa komediassa. Kantaesitys 20.2.2013 Vanha päänäyttämö Rooleissa Esko Roine (Mielensäpahoittaja) Aimo Räsänen (Mielensäpahoittajan poika) Dramatisointi Seija Holma Ohjaus Marika Vapaavuori Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu työryhmä ja Katri Innanmaa Yhteistyössä TTT ja EP-tuotanto Liput 28/26/23 €
V
altakunnan valloittanut Mielensäpahoittaja on kirjailija Tuomas Kyrön luoma hahmo. Niin hauska ja viisas, niin tosi ja tarpeellinen ja samalla, myönnetään pois, ihan mahdoton jäärä. Tapahtuu näinä aikoina, keväisen jäittenlähdön ja joulu-
viikkojen välillä. Tarinan hersyvä huumori on taitettu elämän pohjimmaisella haikeudella, komedian sävyt ovat syvästi suomalaisia. Keskiössä isä, jonka mieli niin helposti pahoittuu. Isän voinnista ja touhuista on alituiseen huolissaan hänen aikuinen poikansa. Seija Holman dramatisointi pohjautuu Tuomas Kyrön teoksiin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike ja Miniä. Mausteena käytetty myös kirjailijan Helsingin Sanomissa ilmestyneitä kolumneja.
Tuomas Kyrön Miniä on vuoden 2012 Kirjan ja ruusun päivän kirja
Rooleissa Eriikka Väliahde (Diana Goodman), Puntti Valtonen (Dan Goodman), Jukka Nylund (Gabe Goodman), Emmi Kaislakari (Natalie Goodman), Juha-Matti Koskela (Henry) ja Toni Harjajärvi (Tohtori Fine, Tohtori Madden) Kuusihenkinen orkesteri Käsikirjoitus Brian Yorkey Musiikki Tom Kitt Suomennos Mikko Koivusalo Ohjaus Tuomas Parkkinen Kapellimestari Eeva Kontu Laulujen harjoitus Jari Leppänen Harjoituspianisti Maritta Manner Koreografia Osku Heiskanen Lavastus ja pukusuunnittelu Kristiina Saha Kampauksien ja maskien suunnittelu Emmi Lahtinen Äänisuunnittelu Niklas Vainio Valosuunnittelu Timo J. Mäkinen Kesto noin 2:20 väliaikoineen. Ensi-ilta oli 9.10.2012.
neisyyden trauma. Äiti potee kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja vie kaikkien huomion. Vuoristoradasta huolimatta valoa pilkottaa tunnelin päässä. ”Useimmat musikaalit ovat feel good -musikaaleja, mutta tämä on feel everything -musikaali kaikille, jotka ovat joskus asuneet perheessä”, luonnehtii ohjaaja Tuomas Parkkinen. Kapellimestari Eeva Kontu kertoo musiikista: ”Next to Normalia on kutsuttu rock-musikaaliksi, mutta siinä vilisevät myös klassinen, kantri, folk, jazzvalssi, funk, balladi, marssi ja groove”. Kun ollaan tekemisissä suurien tunteiden kanssa, mikä olisi osuvampi kieli niiden välittämiseksi kuin musiikki?
”Eriikka Väliahde nousee viimeistään nyt Suomen musikaalitähtien joukkoon” – Anu Ala Korpela, Aamulehti
Liput 35/33/30 €
Y
hdysvalloissa kolme Tonypalkintoa sekä Pulitzerin draamapalkinnon saanut Next to Normal vie vahvalla tarinallaan Broadway-musikaalin ulos formaatista. Keskiluokkaista ydinperhettä hallitsee men-
”Tuomas Parkkisen älykkäässä ohjauksessa on kaikki kohdallaan” – Anu Puska, Keskisuomalainen
OMAKOTITALON RAKENTAMINEN ON FARSSI Vanha päänäyttämö Rooleissa Heidi Kiviharju (Annika), Janne Kallioniemi (Hannes), Tommi Raitolehto (Kari, Urmas), Miia Selin (Marjatta, Riitta), Tuire Salenius (Äiti), Aimo Räsänen (Keijo), Ilkka A. Jokinen (Virtanen), Jyrki Mänttäri (Velipuoli, Oskari) Käsikirjoitus Line Knutzon Suomennos Liisa Urpelainen Suometus Tuomas Parkkinen Ohjaus Pentti Kotkaniemi Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Timo J. Mäkinen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa ja Niklas Vainio
Suomalaisille läheistä aihetta käsitellään poskettoman hauskasti kaikki traumat esiin kaivaen – jos jokin voi mennä omakotitalon rakentamisessa pieleen, se menee! Annika ja Hannes saavat pian oman talon. Modernin parin tavoin he ovat antaneet urakan ammattilaisten hoitoon. Oma peukalo on näissä hommissa keskellä kämmentä, vaikka viulisti-Hanneksella sormet toimivatkin muuten hyvin. Maallikoiden järki ei lopulta enää taivu työmaan tapahtumiin, kun ammattilaiset vetävät joka välissä höplästä. Mitta tulee täyteen, ja lopulta on pakko lyödä viimeinen naula arkkuun!
Line Knutzon
(Håndvaerkerne) ”Olen eläkkeellä oleva rakennusalan mies. Kävin katsomassa Urakkaporukkaa, oli loistava esitys, kerta kaikkiaan” – katsoja
Kesto noin 2:05 väliaikoineen. Ensi-ilta oli 4.9.2012. Liput 28/26/23 €
”Urakkaporukka on miehitetty huumorintaitajien Dream Teamilla” – Matti Wacklin, Aamulehti APLODI 1/2013
17
Tampereen Työväen Teatteri
ean
Richard B
tic)
(The Here
Pohjoismainen kantaesitys 6.2.2013 Kellariteatteri Rooleissa: Minna Hokkanen (Tri Diane Cassell), Toni Harjajärvi (Ben Shotter), Suvi-Sini Peltola (Phoebe), Vesa Kietäväinen (Geoff Tordoff), Jyrki Mänttäri (Prof. Kevin Maloney), Jenni Helenius (Catherine Tickell)
PROVOSOIVA KOMEDIA IHMISISTÄ JA ILMASTONMUUTOKSESTA
Käsikirjoitus Richard Bean Suomennos Teemu Kaskinen Dramaturgi Seija Holma Ohjaus Snoopi Siren Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Äänisuunnittelu T. J. Mäkinen Video- ja valosuunnittelu Juha Haapasalo Liput 25/23/20 €
R
ichard Beanin kirjoittama Harhaoppinen palkittiin vuoden 2011 parhaana komediana Britanniassa. Ilmastotutkija Tri Diane Cassell epäilee ilmastonmuutosta. Itsepintainen tiedenainen ei allekirjoita poliitikkojen sopimaa virallista totuutta. Hän väittää, ettei valtameren pinta ole noussut senttiäkään. Dianen yksityiselämässä kuitenkin kuohuja riittää. Tytär Phoebe syyttää äitiään syömishäiriöstä sekä kaikesta muusta. Töihin Diane ajaa pää pystyssä Jaguarilla, vaikka tuntemattomat eko-aktivistit puhkovat auton renkaat ja jättävät jälkeensä uhkauksia. Esimies, professori Kevin Maloney haluaa päästää julkisuuteen vain rahoittajien toiveiden mukaisia tutkimuksia. Dianen tulokset eivät sovi kuvaan, eikä konflikteja voi väistää. Oman mausteensa maukkaaseen soppaan tuo Dianen ohjaama opiskelija Ben, nuori idealisti, joka painaa omaa hiilijalanjälkeään nollaan.
”Harhaoppinen on aivan yliveto, hauska, provosoiva ja koskettava näytelmä, joka kieltäytyy ehdottoman päättäväisesti lankeamasta maailmanlopun synkistelyyn, mikä yleensä liittyy tähän aiheeseen” – The Telegraph (UK)
Tervetuloa avoimiin harjoituksiin ke 23.1. klo 19. Vapaa pääsy – nouda ilmainen lippu TTT:n Lippumyymälästä! Katso tekijöiden videohaastattelu TTT:n verkkosivuilta!
18
APLODI 1/2013
”Niin oletko sä liittymässä Greenpeaceen siksi, että sä haluat pelastaa maailman vai siksi että sä haluat tuhota sun äidin?”
Tampereen Työväen Teatteri
Jo yli 150 esitystä – Näyttelijäntyön juhlaa Sirkku Peltola
Yksiöön en Äitee ota Kellariteatteri Rooleissa Tuire Salenius (Aili), Maria Aro (Äite), Aimo Räsänen (Kai),Miia Selin (Jaana), Pentti Helin (Äiten ystävä) Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola Kesto noin 2:30. Kantaesitys oli 12.3.2008. Liput 25/23/20 €
” ... suomalaisen arkipäivän räväkän satiirinen ja pohjimmiltaan lämminhenkinen kuvaus.” - Lauri Meri, Helsingin Sanomat
Nora Ephron – Delia Ephron
Maailmallakin menestystä saavuttanut Yksiöön en Äitee ota on huikea yleisömenestys. Sirkku Peltolan trilogian perhe on kulkenut samaa matkaa jo peräti vuodesta 2005, kun trilogian ensimmäinen osa Suomen hevonen sai ensi-iltansa. Tänä keväänä Kotalat matkaavat Washingtonin Kennedy Centeriin Nordic Cool
”... saa katsomon pyyhkimään naurunkyyneliä silmäkulmistaan.” - Anna Sirén, Etelä-Suomen Sanomat
Naisen elämää ja suuria tunteita yhdeksi teatterisyksyn parhaaksi kehutussa näytelmässä Kellariteatteri Rooleissa Eriikka Väliahde, Teija Auvinen, Minna Hokkanen, Petra Karjalainen, Soili Markkanen Ilene Beckermanin teoksen pohjalta käsikirjoittaneet Nora Ephron ja Delia Ephron Suomennos, ohjaus, lavastus ja puvut Markku Nenonen Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo Kesto noin 2:15. Pohjoismainen kantaesitys oli 1.9.2012 Kellariteatterissa. Liput 25/23/20 €
Parasta ennen
-festivaaleille, jossa nähdään trilogian kolmas osa Lämminveriset.
Kellarin catwalkilla nautitaan viiden naisen voimin toteutettu novellikavalkadi, aitiopaikalla muoti.
”Hyvä plussalla! Kiitos kaikille hyvin näytelleille naisille!” – katsoja ”Seurasin esitystä alusta loppuun asti herkeämättä. Viisi naisnäyttelijää tarjosi energisen, viihdyttävän, vauhdikkaan ja hauskan esityksen.” – Satu Hakala, Keskustori.fi
Ilmari Saarelainen hurmaa superhauskassa komediassa
Kellariteatteri Kaksi suomalaisen stand upin huippunimeä André Wickström ja Riku Suokas toivat Tampereelle tämän Luolamies-shown perillisen, sen ”kypsemmän” version. Yhden miehen komediassa kuulet ikääntymisestä ihan kaiken, kun lavan valloittaa karismaattinen ja rakastettu Ilmari Saarelainen. Hänen parasta ennen päivämääränsä ei taatusti ole ohi!
”…huonotuulisena esityksestä ei pääse poistumaan, oli minkä ikäinen hyvänsä. Siitä pitää huolen Saarelaisen ironisen itseriittoinen ja samalla aseistariisuvan hurmaava hahmo.” - Katri Kekäläinen, Keskisuomalainen
Kesto noin 2 tuntia. Suomen kantaesitys oli 7.10.2010. Liput 25/23/20 €. APLODI 1/2013
19
APLODI 1/2013
19
Tampereen Työväen Teatteri
(Paddington Bear)
Alkaen 23.4.2013 Vanha päänäyttämö Rooleissa Kristian Thulesius (Michael Bond, Paddington), Stina Liman (Judy Brown), Ylva Edlund (Rouva Brown), Kari Jagt (Herra Brown) ja Frank Skog (Herra Gruber, Herra Curry) Ohjaus ja dramatisointi Christian Lindroos Suomennos Pasi Hiihtola Lavastus, projisointikuvat ja pukusuunnittelu: Janne Siltavuori Valo- ja äänisuunnittelu, animointi: Jukka Hannukainen Musiikki: Sofia Finnilä Suositellaan 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Liput 12 €
E
räänä päivänä muuan Brownin perhe löytää pienen karhun Paddingtonin juna-asemalta. Tämä istuu matkalaukun päällä takissaan lappu, jossa lukee ”Huolehtikaa tästä karhusta, kiitos”. Paddingtonilla on yllään kulunut, punainen hattu, sininen takki ja saappaat. Matkalaukussaan hän kantaa tärkeimpiä aarteitaan, kuten passia. Utelias karhuherra tarkoittaa aina hyvää, vaikka hänen ponnistelunsa päättyvätkin usein katastrofeihin. Paddingtonin intohimoja ovat marmeladivoileivät ja kaakao. Karhuherra Paddington kirjoja on käännetty yli 40 kielelle.
Katja Krohn
Rooleissa Eeva-Riitta Salo (Iira) sekä Jukka Saikkonen / Harri Rantanen (Sotta Pyttynen) Käsikirjoitus Katja Krohn Ohjaus Auvo Vihro Lavastus Kari Kokkonen Puvut Katri Innanmaa Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo
Koko perheen näytelmä saa katsomaan tuttuja tapoja hauskas-
Fedja-setä, kissa ja koira Hullunkurinen kertomus ystävyydestä ja mielikuvituksesta Vanha päänäyttämö Rooleissa Suvi-Sini Peltola (Fedja-setä), Teija Auvinen (Kissa), Auvo Vihro (Koira), Jaana Oravisto (Äiti), Jukka Saikkonen (Isä, Jänis, Ambulanssinkuljettaja), Minna Hokkanen (Mirri-lehmä), Eeva-Riitta Salo (Posteljooni Petshkin), Sanna Majanlahti (Naakka) Käsikirjoitus Eduard Uspenski Suomennos Martti Anhava Näyttämösovitus Kaija Siikala Ohjaus Pekka Sonck Lavastussuunnittelu Kari Kokkonen Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Valosuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu Niklas Vainio
F
edja on kuusivuotias poika, joka vakavan mielenlaatunsa vuoksi on saanut lisänimen setä, siis Fedja-setä. Hänellä on uusi erityislaatuinen ystävä, puhuva löytökissa Matroskin, jonka Fedja-setä haluaisi pitää itsellään. Äiti vain ei anna lupaa. Niinpä Fedja-setä päättää muuttaa kissan kanssa maalle ja mukaan liittyy myös läähättävä karvaturri Musti, hoopo lehmä Mirri, varasteleva Naakka sekä makkaralle perso traktori Tr-Tr Mitja. Vain utelias posteljooni Petshkin aiheuttaa päänvaivaa.
Suositellaan 4-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kesto noin 1:50 väliaikoineen. Ensi-ilta oli 23.10.2012. Liput 20 € Tarjous: S-etukortilla 18 € (max 4 lippua / kortti) Koululaisliput arkiaamuesityksiin 13 € oppilas, 1 opettaja ryhmän mukana ilmaiseksi.
KAIKEN NURIN PERIN KIEPSAUTTAVA TARINA Kellariteatteri
Eduard Uspenski
ti uudesta näkökulmasta. Miten ruokapöydässä käyttäydytään? Saako sisällä pelata pallolla? Pitääkö pukea yöpaita? Nelivuotiaalla Iiralla on edessään jännittävä seikkailu: hän menee ensi kertaa isoisälle yökylään. Siellä kaikki on vähän hassusti, sillä lailla kummasti. Isoisällä on omat erikoiset tapansa. Hänen nimensä on Sotta Pyttynen, ja hän ei välitä turhantarkoista säännöistä. Voiko näinkin olla, Iira ihmettelee.
Suositellaan 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Esitys kestää noin 45 minuuttia (ei väliaikaa). Ensi-ilta oli 18.9.2012. Liput 9 €
Haluatko järjestää synttärit, joissa on teatterin taikaa? Tutustu teatterin maailmaan ja kurkista kulisseihin jännittävillä, riemukkailla teatterisynttäreillä! Teatterisynttärit sisältävät ohjattua ohjelmaa ja tarjoilun kymmenelle lapselle. Luvassa on tutustumista
esiripun takaiseen maailmaan ja teatterileikkejä. Synttärit kestävät noin puolitoista tuntia. Synttärit on mahdollista järjestää myös teatteriesityksen yhteyteen ostamalla juhlaväelle liput teatteriesitykseen ja tilaamalla synttäritarjoilun väliajalle.
Lisätiedot ja varaukset TTT:n Ryhmämyynnistä puh. (03) 2178 333 (ma–pe klo 9–16).
Tampereen Työväen Teatteri
KEVÄTTÄ VÄRITTÄVÄT AINUTLAATUISET HUIPPUVIERAILUT
FC Siperia opettaa:
Mysteerio Buffo Alkaen 2.2.2013 TTT-Klubi Rooleissa Erkki Saarela Käsikirjoitus Dario Fo Kesto noin 1:30 väliaikoineen. Tuotanto Produmo. Liput 25/23/20 €
Italialaisen Nobel-kirjalijan Dario Fon neljästä tarinasta koottu esitys Mysteerio Buffo on kiertänyt Suomen näyttämöitä jo 30 vuotta. Samaan aikaan teoksen tunnustettu tulkki, näyttelijä Erkki Saarela viettää 40-vuotistaiteilija-
Sakespearen kootut theokset Alkaen 30.1.2013 TTT-Klubi juhliaan. Tuplariemuun on aihetta, sillä Fo on sanonut Saarelan olevan hänen itsensä jälkeen maailman paras Fo-tulkki. Mysteerio Buffo on sarja riemukkaita monologinäytelmiä, jotka perustuvat keskiajan kiertäviin ilveilyihin. Nimi ’mysterio’ viittaa raamatulliseen aiheeseen ja ’buffo’ koomisuuteen. Fon käsikirjoittamista tarinoista ovat mukana Kaanaan häät, Ilveilijän synty, Lasaruksen kuolleista herääminen ja Bonifacius VIII.
Satu Paavola
3D – Dirty, Difficult & Dangerous Studioyleisöksi kokkiohjelmaan? pe 15.3. klo 19 ja la 16.3. klo 13 Vanha päänäyttämö
Rooleissa Martti Suosalo ja Satu Paavola sekä heidän nukettamansa viisi ihmisen kokoista teatterinukkea. Esityksen ohjaajana vierailee kansainvälisesti kiitetty nukketaiteilija Neville Tranter (Stuffed Puppet Theatre/ Hollanti). Tuotanto Linnateatteri ja Nukketeatterikeskus Poiju Liput 25 €
Martti Suosalo ja Satu Paavola Suosittu italialainen tv-kokki Rex de chef (Martti Suosalo) loihtii yleisölle makuja maailmalta apunaan avustajansa Latifa (Satu Paavola). Mutta mistä crosskitchenin huippukeitosten raaka-aineet ovat peräisin?
Ennakkomaistiaisia tarjolla kotisivuillamme www.ttt-teatteri.fi K-15. Kesto n.1:15 (ei väliaikaa).
Sainks mä? Alkaen 28.2.2013 TTT-Klubi Rooleissa Miia Nuutila, Maarit Peltomaa, Misa Nirhamo Käsikirjoitus ja ohjaus Risto Autio Kesto noin 1:50 väliaikoineen. Tuotanto Manari. Liput 25/23/20 €
Kirpeä komedia kolmelle näyttelijälle kertoo työpaikan monisärmäisistä ihmissuhteista, rakkaudesta ja rakkaudet-
tomuudesta sekä toisaalta työpaikkojen kovasta kilpailusta ja ikärasismista. Karismaattiset näyttelijät tempaavat katsojan täysillä mukaan laivaristeilyn arjesta irrottavaan ilmapiiriin. Risteilyperinnettä säilyttäneet työyhteisöt löytävät hersyvästä esityksestä taatusti jotain tuttua!
Rooleissa Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari Käsikirjoitus Jess Borgeson, Adam Long ja Daniel Singer Suomennos Tuomas Nevanlinna Ohjaus Miika Muranen Kesto noin 2:00 väliaikoineen. Tuotanto yhteistyössä Teatteri Siperia ja Tampereen Työväen Teatteri Liput 25/23/20 €
O
llako vai eikö olla? Vai miten se meni? Kuka se Macbeth oli vai oliko se edes mikään? Kaikkihan tietävät Romeon ja Julian? Jos William Shakespearen tuotanto ei ole hallussasi, ei se mitään. Ei se ole meilläkään. Esitämme silti kaikki hänen näytelmänsä kahdessa tunnissa. Koska maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan teoksia on paljon, on pakko hieman tiivistää, oikoa ja tehdä niistä hyvinkin... no, omia tulkintoja. Toivomme,
että paikalle ei satu yhtään Shakespeare-asiantuntijaa... Älyttömän haasteen ovat ottaneet vastaan kolme huippunäyttelijää, jotka laittavat itsensä likoon ja esittävät kymmeniä rooleja niin naisista miehiin kuin hevosista parvekkeeseen.
David Tristram
(The secret lives of Henry and Alice)
Alkaen 28.2. Vanha päänäyttämö Rooleissa Jaana Saarinen ja Puntti Valtonen Suomennos ja ohjaus Timo Rissanen Tuotanto Komediateatteri Arena Liput 28/26/23 €
Hillittömässä komediassa urautunut aviopari, kotivaimo Alice (Jaana Saarinen) ja hänen miehensä Henry (Puntti Valtonen), keksivät, että pako arjesta ei vaadi oikeastaan muuta kuin vähän mielikuvitusta. Fantasia muuntuu todeksi ja salaiset intohimot räjähtävät ilmoille.
Englantilaisen David Tristramin menestyksekkäässä kahden hengen virtuositeettikomediassa kaksi lahjakasta ja karismaattista näyttelijää näyttelevät päähenkilöiden lisäksi kaikki värikylläiset ja odottamattomatkin fantasiaroolihahmot: tähtinäyttelijät, psykiatrit, presidentit, baarimikot, salaiset agentit...
Ensi-ilta 16.2.2013 Komediateatteri Arenassa.
APLODI 1/2013
21
Tampereen Työväen Teatteri
Yksi näyttelijä, yli 30 roolia
T
TTT-Klubi Rooleissa Lari Halme Käsikirjoitus Becky Mode Suomennos Timo Mikkola Ohjaus Mika Eirtovaara Puvustus Katri Innanmaa Ääni- ja valosuunnittelu Jani Havunen Kesto noin 1:40 väliaikoineen. Pohjoismainen kantaesitys oli 1.11.2012. Liput 25/23/20 €.
yötön näyttelijä on töissä kaupungin suosituimmassa ravintolassa. Näyttelijänlahjat, nopea reagointikyky ja lehmän hermot ovat tarpeen luksuspaikan puhelinvaihteessa. Puheluita roikkuu jonossa päällekkäin ja jokaisen asia olisi pitänyt hoitaa jo eilen. Time-lehden Best Theater 2000 -listalle yltäneen komedian ovat kotiuttaneet Manhattanilta Suomeen näyttelijä Lari Halme ja ohjaaja Mika Eirtovaa-
ra muovaten, leipoen ja maustaen tekstiä. ”Olen kyllä miettinyt muutamaan kertaan, kuinka oikein jouduin tällaiseen liemeen”, nauraa yli kolmenkymmenen eri roolihahmon urakan tekevä Halme. Suvereenin näyttelijän selviytymistarina on näkemisen arvoinen!
”Hetkessä vaihtuvia ja keskenään kommunikoivia rooleja ei hallitsisi kukaan muu kuin Lari Halmeen tapainen virtuoosi” – Nina Lehtinen, Aamulehti
Lämmöllä ja suurella sydämellä jo vuodesta 2007
(Defending the Caveman) TTT-Klubi Luolamies Riku Suokas Käsikirjoitus Rob Becker Suomennos ja ohjaus Ville Virtanen Kesto noin 2:15 väliaikoineen. Ensi-ilta oli 5.10.2007. Liput 25/23/20 €
R ”Stand up -komiikan kokenut tekijä on näyttämöllä nopeasti reagoiva ja levollisesti läsnä oleva” – Matti Wacklin, Aamulehti 22
APLODI 1/2013
akastaa shoppailua? Kysyy eksyessään tietä? Vaihtaa sukat joka päivä? On ehkä mies – mutta ei Luolamies! Luolamies on tikahduttavan hauska, lämmöllä miesten ja naisten eroja ruotiva esitys. Sen tulkitsee suomalaisille stand up -pioneeri Riku Suokas. Harvemmin näytelmä saa oman kadun tai oman merkkipäivän. Tämä Broadwayn pitkäikäisin, vuodesta 1995 pyörinyt yhden miehen show on saanut molemmat!
PERJANTAI-ILLAN HUUMAA
Nauti samana iltana sekä stand upista että musiikista – miksi valita, kun voit saada molemmat! TTT-Klubi
N
eljän setin ilmiömäinen show-kokonaisuus Friday Night Live alkaa huumorilla, kun TTT:n oma Riku Suokas sekä vaihtuva koomikko antavat yleisölle aihetta nauruun. Juhlia jatketaan musiikilla Sami Hint-
sasen house bandin voimin, kunnes lavan ottaa haltuunsa illan tähtiartisti. DJ jatkaa pikkutunneilla. Kevään vieraista ovat varmistuneet mm. Olli Lindholm (18.1.) sekä Marko Haavisto ja Poutahaukat levynjulkkarikeikalla (15.2.)
Friday Night Live valtaa jälleen keväällä TTT-Klubin 18.1., 15.2., 22.3., 19.4. ja 10.5. Showtime klo 20.30. Liput 28 € (klo 22 jälkeen 14 €). Buffet ja Friday Night Live yhteensä 52 €.
Tampereen Työväen Teatteri
LIVE-MUSIIKKIA TTT-KLUBILLA Viikonlopun laatukeikat perjantaisin ja lauantaisin TTT-Klubilla – koe artisti läheltä, rennosti omassa pöydässä istuen! Musiikki alkaa klo 23, ovet avataan klo 21.30. Baarissa A-oikeudet. Liput 10€ ellei toisin mainita 19.1. Kari Peitsamo
2.3. Mikko Alatalo Duo
25.1. Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng
8.3. Jussi Raittinen Solo
26.1. Tommi Läntinen Duo
9.3. Pelle Miljoona & Tumppi Varonen
1.2. Mokoma Acoustic
23.3. Kauko Röyhkä Solo
TTT-KLUBI INFO Ravintola on avoinna arkisin klo 18–22 esitysiltoina (ke-to) sekä viikonloppuisin klo 18–02 (04) (pe-la). A-oikeudet. Lämmitetty terassi. Hallituskatu 19, puh. (03) 2178 222
ATKOT TEAT TERIJ ivän TT T:n Saman pä alle pääset keik la ul teatterilip a iltaa tk Ja n. aa nt puoleen hi rttelissa! samassa ko
T-KLUBIA SEURAA T T
BUFFET & ESITYS Nauti ennen esitystä buffet-pöydän antimista!
2.2. Freukkarit (Freud, Marx, Engels & Jung) Trio 8.2. M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: ”Kielletyt laulut” 9.2. TTT-klubin synttärit: Virve Rosti & Toyboys Liput 20€, alkaen klo 20
5.4. Harri Marstio Duo 12.4. Costello Hautamäki 13.4. For Your Ears Only
Ennakkovaraukset puh. (03) 2178 444
MENU
Liput 15€
26.4. Jani Wickholm Solo 27.4. Pepe Ahlqvist Solo 3.5. Paleface
16.2. Eero Raittinen Band
Perjantaisin ja lauantaisin klo 17.30 sekä Friday Night Live -iltoina klo 19.30
11.5. Dave Lindholm Solo
22.2. Heikki Silvennoinen Acoustic Band
Marinoitua paprikaa ja oliiveja sekä artisokkaa (m, g) Perunasalaattia ja chorizomakkaraa (l, g) Paahdettua broileria aiolikastikkeen ja punasipulin kera (m, g) Katkarapu-omenasalaattia (l, g) Häränpaistia coleslaw-salaatin kera (m, g)
Liput 15€
m=maidoton, l=laktoositon, g=gluteeniton
23.2. Jiri Nikkinen (Clifters) Duo
20 euroa
1.3. Kari Pesonen Duo (Puolikuu) Muutokset ohjelmaan mahdollisia Ikäraja 18 vuotta APLODI 1/2013
23
Tampereen Työväen Teatteri
Tammi-huhtikuun esityskalenteri SUURI NÄYTTÄMÖ
to 17.1. pe 18.1. la 19.1. to 24.1. pe 25.1. la 26.1. ke 30.1. to 31.1. pe 1.2. la 2.2. ma 4.2. ti 5.2. ke 6.2. to 7.2. pe 8.2. la 9.2. ti 12.2. ke 13.2. to 14.2. pe 15.2. la 16.2. ti 19.2. ke 20.2. to 21.2. pe 22.2. la 23.2.
19:00 13:00 19:00 19:00
VANHA PÄÄNÄYTTÄMÖ
Lento Lento Liz Lento
KELLARITEATTERI 13:00 Sotta Pyttynen 19:00 Rakkauden vaatekaappi
13:00 Liz 19:00 Lento 19:00 Liz 13:00 Lento 19:00 Liz
13:00 19:00 19:00 19:00 19:00
Urakkaporukka Next to Normal Urakkaporukka Next to Normal Urakkaporukka
19:00 Parasta ennen
13:00 19:00 19:00 19:00
Fedja-setä, kissa ja koira Next to Normal Vånkikuljetus nro 86 (ennakko) Vånkikuljetus nro 86 (ensi-ilta)
13:00 Yksiöön en Äitee ota 19:00 Parasta ennen
13:00 Sotta Pyttynen 19:00 Rakkauden vaatekaappi
19:00 Liz 13:00 Liz 19:00 Lento
19:00 Carmen (ennakko) 19:00 Carmen (ensi-ilta) 19:00 Liz
19:00 Vänkikuljetus nro 86 19:00 Urakkaporukka
13:00 Liz 19:00 Carmen
13:00 Fedja-setä, kissa ja koira 19:00 Vånkikuljetus nro 86
19:00 Liz
18:30 Fedja-setä, kissa ja koira
13:00 19:00 19:00 13:00 19:00
10:00 Fedja-setä, kissa ja koira
Liz Lento Carmen Carmen Liz
19:00 Liz 19:00 Lento 19:00 Kreivitär Mariza
Vånkikuljetus nro 86 Vånkikuljetus nro 86 Urakkaporukka Mielensäpahoittaja ja poika (enn.) Mielensäpahoittaja ja poika (e-i) Mielensäpahoittaja ja poika Urakkaporukka
10:00 19:00 13:00 19:00 10:00 10:00 19:00
Sotta Pyttynen Rakkauden vaatekaappi Yksiöön en Äitee ota Harhaoppinen Sotta Pyttynen Sotta Pyttynen Yksiöön en Äitee ota
19:00 19:00 19:00 23:00 23:00
Sakespearen kootut theokset Mysteerio Buffo Ihan kusessa M.A. Numminen ja Pedro Hietanen TTT-Klubin synttärit: Virve Rosti & ToyBoys
19:00 Sakespearen kootut theokset
19:00 Parasta ennen 10:00 ja 18:00 Sotta Pyttynen 19:00 Rakkauden vaatekaappi
19:00 Sakespearen kootut theokset
pe 1.3.
19:00 Kreivitär Mariza
19:00 Henryn ja Alicen salaiset elämät
la 2.3.
13:00 ja 19:00 Kreivitär Mariza
19:00 Henryn ja Alicen salaiset elämät
19:00 Rakkauden vaatekaappi
ke 6.3. to 7.3. pe 8.3.
19:00 Carmen 19:00 Lento 19:00 Carmen
19:00 Vånkikuljetus nro 86
19:00 Parasta ennen 19:00 Harhaoppinen
la 9.3.
13:00 Carmen 19:00 Liz Carmen Carmen Liz Liz Carmen Carmen Carmen
Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng Ihan kusessa Tommi Läntinen Duo Sakespearen kootut theokset (ensi-ilta) Ihan kusessa Luolamies Mokoma Acoustic Mysteerio Buffo Freukkarit (Freud, Marx, Engel & Jung)
20:30 Friday Night Live 19:00 Mysteerio Buffo 23:00 Eero Raittinen Band
19:00 Yksiöön en Äitee ota
19:00 Henryn ja Alicen salaiset elämät
10:00 ja 18:00 Sotta Pyttynen 13:00 Sotta Pyttynen 19:00 Rakkauden vaatekaappi
Vånkikuljetus nro 86 Urakkaporukka Mielensäpahoittaja ja poika Fedja-setä, kissa ja koira
23:00 19:00 23:00 19:00 19:00 19:00 23:00 19:00 23:00
19:00 Harhaoppinen 13:00 Harhaoppinen 19:00 Rakkauden vaatekaappi
13:00 Fedja-setä, kissa ja koira 19:00 Next to Normal
13:00 19:00 19:00 10:00
20:30 Friday Night Live 19:00 Ihan kusessa 23:00 Kari Peitsamo
19:00 Ihan kusessa
ke 27.2. to 28.2.
19:00 13:00 19:00 13:00 19:00 19:00 19:00
Mariza Mariza Mariza Mariza
19:00 13:00 19:00 19:00 19:00 19:00 19:00
19:00 Harhaoppinen (ennakko) 19:00 Harhaoppinen (ensi-ilta)
13:00 19:00 19:00 19:00
ke 13.3. to 14.3. pe 15.3.
Kreivitär Kreivitär Kreivitär Kreivitär
TTT-KLUBI
13:00 Harhaoppinen 19:00 Rakkauden vaatekaappi 18:00 Sotta Pyttynen
19:00 23:00 19:00 23:00 19:00 19:00
Luolamies Heikki Silvennoinen Acoustic Band Ihan kusessa Jiri Nikkinen (Clifters) Duo Mysteerio Buffo Sainks mä?
19:00 23:00 19:00 23:00 19:00
Sainks mä? Kari Pesonen Duo (Puolikuu) Ihan kusessa Mikko Alatalo Ihan kusessa
19:00 23:00 19:00 23:00 19:00 19:00
Sakespearen kootut theokset Jussi Raittinen Luolamies Pelle Miljoona & Tumppi Varonen Ihan kusessa Sakespearen kootut theokset
19:00 3D: Dirty, Difficult & Dangerous 13:00 3D: Dirty, Difficult & Dangerous 19:30 Mielensäpahoittaja ja poika
19:00 Yksiöön en Äitee ota 13:00 Yksiöön en Äitee ota 19:00 Parasta ennen
19:00 Luolamies
19:00 Sakespearen kootut theokset
pe 22.3. la 23.3.
19:00 10:00 19:00 19:00 13:00
19:00 Harhaoppinen
19:00 Lento 19:00 Kreivitär Mariza 13:00 ja 19:00 Kreivitär Mariza
19:00 Parasta ennen 19:00 Rakkauden vaatekaappi 13:00 Sotta Pyttynen
ke 3.4. to 4.4. pe 5.4.
19:00 Liz 19:00 Carmen
19:00 Urakkaporukka 19:00 Henryn ja Alicen salaiset elämät
13:00 19:00 19:00 19:00 13:00 19:00 13:00 19:00
Carmen Lento Carmen Liz Liz Lento Lento Carmen
13:00 Henryn ja Alicen salaiset elämät 19:30 Mielensäpahoittaja ja poika
19:00 20:30 19:00 23:00 19:00 19:00 19:00 23:00 19:00
Ihan kusessa Friday Night Live Luolamies Kauko Röyhkä Solo Sakesparen kootut theokset Ihan kusessa Mysteerio Buffo Harri Marstio Duo Luolamies
19:00 19:00 13:00 19:00
Carmen Liz Liz Lento
19:00 Mielensäpahoittaja ja poika 19:00 Urakkaporukka 13:00 Urakkaporukka
19:00 19:00 19:00 23:00 19:00 23:00 19:00 19:00 20:30 19:00
Sainks mä? Sakesparen kootut theokset Luolamies Costello Hautamäki Ihan kusessa For Your Ears Only Ihan kusessa Sakespearen kootut theokset Friday Night Live Luolamies
la 16.3. su 17.3. ke 20.3. to 21.3.
la 6.4. ke 10.4. to 11.4. pe 12.4. la 13.4. ke 17.4. to 18.4. pe 19.4. la 20.4. ti 23.4. ke 24.4.
19:00 10:00 19:00 19:00
Vånkikuljetus nro 86 Fedja-setä, kissa ja koira Mielensäpahoittaja ja poika Mielensäpahoittaja ja poika ja 19:00 Mielensäpahoittaja ja poika
Mielensäpahoittaja ja poika Fedja-setä, kissa ja koira Parasta ennen Vånkikuljetus nro 86
pe 26.4.
19:00 Carmen
10:00 10:00 19:00 10:00 19:00 19:00
la 27.4.
13:00 Carmen 19:00 Liz 19:00 Carmen
13:00 Mielensäpahoittaja ja poika 19:00 Urakkaporukka 19:00 Mielensäpahoittaja ja poika
19:00 Carmen
to 25.4.
ti 30.4.
Katso toukokuun esitykset www.ttt-teattteri.fi tai lippu.fi Muutokset mahdollisia.
24
APLODI 1/2013
ja 18:00 Karhuherra Paddington Karhuherra Paddington Vånkikuljetus nro 86 ja 13:00 Karhuherra Paddington Mielensäpahoittaja ja poika Mielensäpahoittaja ja poika
19:00 Harhaoppinen 19:00 Parasta ennen
13:00 Parasta ennen 19:00 Harhaoppinen 19:00 Harhaoppinen 19:00 Harhaoppinen
19:00 Luolamies 19:00 Parasta ennen
13:00 Harhaoppinen
19:00 23:00 19:00 23:00
Sakespearen kootut theokset Jani Wickholm Solo Ihan kusessa Pepe Ahlqvist Solo
19:00 Parasta ennen
Esityskalenteri taskussa! Lataa tästä TTT:n sovellus IPhone
Android
TTT:n valokuvat Petri Kovalainen, Kari Sunnari ja Jonne Renvall.
pe 11.1. la 12.1.
esitystä n e n n e i sta Naut n antimi ä d y ö p t buffe
t
se k y it
Es
d up
n a t S
t
de u u s
i
la i t s yi
it s k Y et d et u d u u s u ai ais l l i i t t s t VIP rity tko
Y
t
e Bile
a
j n a l il
ir e tt Tea
/cumulus.fi
APLODI 1/2013
25
Tähtihetkiä Tampere-
Tampere Beatles Happeningin lavoille nousee jo neljännen kerran joukko alan kärkiyhtyeitä Suomesta ja maailmalta, sekä aiemmilta vuosilta tuttuja että aivan uusia vierailijoita. Konserttien lisäksi ohjelmassa Beatles-Messu, Bootleg Barin Pubivisa ja Vinyylimanialevykirppis.
Uudenvuoden wieniläiskonsertti Su 13.1.
klo 15 Iso sali Schönbrunnin linnanorkesteri, Wien Johtaa Guido Mancusi
Wienistä vuosittain televisioitavan uudenvuodenkonsertin loistokasta ohjelmistoa ja tunnelmaa päästään jälleen kokemaan myös Tampereella. Schönbrunnin linnanorkesterin repertuaari koostuu
klo 19.00-19.45 Pieni sali
TRIBUTE TO JOHN LENNON
Jay Goeppner & Maiju Lepomäki (USA/FIN) Liput alk. 10 €
klo 20-02 Sorsapuistosali
BEATLEMANIA SHOW
The Beatelles (GBR), Revolver (GBR), Gleison Tulio & Keilla Jovi (BRA), Jay Goeppner + UC (USA/FIN), Penny Ladies (ITA)
tuttuun tapaan Mozartin ja Straussin dynastian sekä heidän aikalaistensa teoksista. Baritoniäänenä kuullaan jo viime tammikuussa suomalaisyleisöt hurmannut wieniläinen Michael Havlicek. Vieraileva sopraano on tällä kertaa Mara Mastalir, joka kuuluu Wienin laulajattarien parhaimmistoon. Tuotanto Tampere-talo ja Live Nation Finland Oy Liput alk. 54/59 €
Ikäraja 18 v. Liput alk. 25 €
klo 11-12 Tampereen Tuomiokirkko
BEATLES-MESSU Vapaa pääsy
klo 12-18 Puistolämpiö
Rusettilu istelu tapahtum a
La 2.3. klo
VINYLMANIA-LEVYKIRPPIS Vapaa pääsy
16–21
Sorsapuis to Vapaa pä äs y!
klo 13-17 Sorsapuistosali
BOOTLEG BAR
Pubivisa, Fifth Floor Band (FIN), Blue Jay Way (FIN), Nine Lives (FIN), Jay Goeppner + UC (USA/FIN) Ikäraja 18 v. Liput alk. 10 €
klo 18-21 Iso sali
COME TOGETHER -KONSERTTI
Penny Ladies (ITA), Revolver (GBR), Jiri Nikkinen the Beatles Tribute Band (FIN) Liput alk. 25 €
klo 22-02 Sorsapuistosali
HARD DAY’S NIGHT -JAMIT
The Beatelles (GBR), Gleison Tulio & Keilla Jovi (BRA), Jay Goeppner + UC (USA/FIN) ym... Ikäraja 18 v. Liput alk. 20 €
Tapahtumalippu alk. 65 €
26
APLODI 1/2013
Davina & The Vagabonds To 31.1.
klo 19 Pieni sali Davina & The Vagabonds tunnetaan energisistä esiintymisistään, originaalista soundistaan ja kyvystään loihtia hymy kuuntelijan kasvoille. Bändi on ainutlaatuinen yhdistelmä bluesia ja jazzia höystettynä ripauksella dixielandia ja ragtimea. Laulaja-lauluntekijä-pianisti Davina Sowers on kuin ”nykypäivän naispuolinen Louis Armstrong”.
”...this girl is something special and her band is top notch... she just simply sits down at the piano and totally takes over the room.” - Fizz Kizer The Honkytonk Cafe, Wisconsin Liput alk. 29 €, opisk., eläkel ja tyött. 24 €
- talossa keväällä 2013 To 24.1.
klo 19 Iso sali Toiveuusinta! James Bond -elokuvien 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja yleisön pyynnöstä Tampere-talo, Pirkanmaan musiikkiopisto ja FS Film Oy toteuttavat uudelleen viime marraskuussa suuren suosion saavuttaneen Licence to Sing -konsertin. Ohjelmisto koostuu kaikkien Bond-elokuvien tunnussävelmistä. Kapellimestari Petri ”Goldfinger” Juutilaisen johtamassa konsertissa esiintyy Pirkanmaan musiikkiopiston ja Tam-
Kuva Julius Konttinen
Licence to Sing - James Bond 50 v. Iskelmägaala 2013 Su 10.2.
klo 19 Iso sali
pereen akateemisen sinfoniaorkesterin soittajista koottu suuri Casino Royale -sinfoniaorkesteri solisteinaan tähtivieraat Kristiina Wheeler ja Laura Virtala sekä Pirkanmaan musiikkiopiston pop/jazz-linjan
laulajat. Valkokankaalla mukana James Bond. Tuotanto Tampere-talo ja Pirkanmaan musiikkiopisto Liput alk. 25 €, opisk. ja eläkel. 20 €
www.iskelma.fi/ iskelmagaala2013
Ville Leinonen Pe 15.2.
klo 19 Pieni sali Ville Leinonen on kulkenut läpi eri musiikkityylejä perinteisistä chanson & country -tunnelmoinneista konkreettisiin taustakohinoihin. Vuonna 1997, laulajan ensimmäisissä julkisissa esiintymisissä harmonikkatai-
Gaalassa palkitaan tammikuussa 2013 järjestettävän Iskelmän vuosiäänestyksen parhaat. Estradilla mm. Paula Koivuniemi, Jesse Kaikuranta, Johanna Kurkela, Olli Lindholm ja Suvi Teräsniska.
Intimissimo
teilija Tuomo Hokalla oli merkittävä rooli värikkäänä säestäjänä ja sovittajana. Nyt viisitoista vuotta myöhemmin duo eläytyy noihin alkuperäistunnelmiin vieden kuulijan tuttujen laulujen lisäksi myös raja-asemille ja lopulta uusien, ennen julkaisemattomien laulujen äärelle.
Tuotanto Iskelmä Radio ja Tampere-talo Radioidaan Liput alk. 46 €
Liput alk. 29 €, opisk. 24 €
The Circus © Roy Export S.A.S
Jorma Uotinen
Chaplin: Sirkus To 7.3.
klo 19 Iso sali Chaplinin ikiklassikko Sirkus on koominen ja romanttinen melodraama. Se nähdään nyt Tampereen elokuvajuhlilla
nostalgiseen tyyliin Tampere Chamberin säestyksellä. Elokuvassa on kolme Chaplinin uran unohtumatonta kohtausta: leijonahäkki, peilisali ja trapetsi - ja se huipentuu nuorallatanssiin marakattikolmikon kanssa. Luvassa
on huimaa komiikkaa ilman suojaverkkoja! www.tamperefilmfestival.fi Tuotanto Tampere-talo ja Tampereen elokuvajuhlat Liput alk. 35 €, opisk., eläkel., tyött., varusm. ja siviilip. 29 €
Iholla
Pe 22.2.
klo 19 Pieni sali ”Laulut ovat tarttuneet iholleni vuosien aikana. Jokaisella laululla on merkittävä paikka sydämessäni.” Konsertissa on tuokiokuvia ja muistoja Pariisista, Berliinistä ja Helsingistä. Ranskalainen chanson kulkee aina Jorma Uotisen mukana, ja tätä konserttia varten on tehty monia uusia lauluja. Laulujen teemoina ovat rakkaus, kaipuu, kauneus ja yksinäisyys. Liput alk. 29 € APLODI 1/2013
27
Tampere-talo
TAMPEREEN OOPPERAN ENSI-ILTA 6.3.2013 Kaksinäytöksinen japanilainen murhenäytelmä Libretto Giuseppe Giacosa ja Luigi Illica John L. Longin ja David Belascon mukaan Kantaesitys Milanossa 17.2.1904 Uudistetun version kantaesitys Bresciassa 28.5.1904 Suomen ensiesitys Helsingissä 1909
klo 18.30 klo 18.30 klo 15.00 klo 18.30 klo 18.30 klo 15.00
Kuva Rikhard Tiula
Kuva Heikki Tuuli
Ke 6.3.2013 Pe 8.3.2013 Su 10.3.2013 Ke 13.3.2013 Pe 15.3.2013 Su 17.3.2013
Musiikinjohto Anna-Maria Helsing Ohjaus Katariina Lahti Lavastus Markus Tsokkinen Videosuunnittelu Jenni Valorinta Puvut Anna Sinkkonen Valosuunnittelu Olli Lehtinen Kuorokapellimestari Heikki Liimola Solistit Soile Isokoski (Madama Butterfly/Cio-Cio-San) Hilke Andersen (Suzuki) Alessandro Liberatore (Pinkerton) Arttu Kataja (Sharpless) Petri Bäckström (Goro) Tiina-Maija Koskela (Kate Pinkerton) Esa Ruuttunen (Bonzo) Tampere Filharmonia Tampereen Oopperan kuoro Esityskieli italia, tekstitys suomeksi Esityksen kesto noin 2 tuntia 50 min, yksi väliaika Liput alk. 62/81/95 € eläkeläiset 57/76/90 € opiskelijat 47/66/80 € Ryhmähinnat
28
APLODI 1/2013
Soile Isokoski
T
Alessandro Liberatore
ähtisopraano Soile Isokoski debytoi maaliskuussa 2013 Madama Butterflyn nimiroolissa Tampereen Oopperassa. Riipaiseva tarina nuoren geishan rakkaudesta amerikkalaiseen merisotilaaseen saa mystisen kauniit puitteet, kun ihmiskohtaloiden synkkyys yhdistyy kirsikankukkien hehkuun. Tule vaikuttumaan idän harmoniaa henkivästä tragediasta, jossa pieni Perhonen antaa ja menettää kaiken.
Arttu Kataja
Tampere-talo
Lähde viettämään ikimuistoista oopperailtaa ystäviesi tai asiakkaidesi seurassa. Illan ohjelma sopii niin vannoutuneille oopperafaneille kuin ensikertalaisillekin.
Pe 8.3. ja ke 13.3. alkaen klo 17 O
O
O
O
O
O
O
180 € / henkilö
Oopperalippu salin parhailta paikoilta, käsiohjelma Tervetulomalja VIP-vieraiden omassa, teeman mukaisesti somistetussa tilassa Aasialaishenkinen herkkubuffet Oopperateoksen esittely ruokailun lomassa Väliaikatarjoiluna kahvi/tee ja oopperaleivos Halukkaille mahdollisuus tutustua oopperaestradiin esityksen päätteeksi Vartioitu vaatesäilytys VIP-vieraiden omassa naulakossa
www.tampere-talo.fi/oopperavip Tiedustelut ja varaukset: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. 03 243 4501
Luonnospiirrokset Anna Sinkkonen
Hinta sisältää alv:n Ruokajuomat eivät sisälly hintaan.
APLODI 1/2013
29
Tampere-talo
Samuli Putro Su 10.3.
klo 19 Pieni sali Loppuunmyydyn klubikiertueen jälkeen lauluntekijä nousee Tampere-talon pienen salin lavalle. Suomen hienoimman rockyhtyeen
säestämänä Putro esittää musiikkia kaikilta kolmelta soololevyltään. Konsertin selkärankana toimii syksyllä 2012 julkaistu ja listaykköseksi noussut Tavalliset hautajaiset -albumi. Liput alk. 30 €, opisk. 25 €
Jonne Aaron
Kansainvälisen naistenpäivän konsertti Pe 8.3. ja la 9.3. klo 19 Pieni sali
Karismaattinen ja sympaattinen rocktähti valloittaa naistenpäivänä! Jonne Aaron tunnetaan parhaiten Negative-yhtyeen keulahahmona. Yhtye nousi
suomalaisten suosioon vuonna 2003 melodisilla rockkappaleillaan. Jonne Aaron on Negativen lisäksi säveltänyt ja sanoittanut kappaleita suomalaisille artisteille Suvi Teräsniskasta Popedaan. Liput alk. 29 €, opisk. 24 €
Su 17.3.
klo 15 Pieni sali Orkesterin laulut ovat etupäässä hauskoja, mutta sisältävät myös vakavampaa asiaa mm. erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Pentti Rasinkankaan
lauluja esitetään myös päiväkodeissa ja kouluissa, sillä lauluja on vuosien varrella julkaistu monissa laulukirjoissa. Tunnetuimpia kappaleita ovat Meidän uusi vauva, Markan possu, Mennään hiljaa ja Mamma Miau. Liput alk. 15 €, lapset 10 €
Riku Niemi Orchestra & Jorma Kääriäinen Su 24.3.
klo 18 Iso sali Riku Niemi Orchestran ja Jorma Kääriäisen menestyksekäs yhteistyö jatkuu. Pitelemättömästä lavaenergiastaan tunnetulla koko Suomen orkesterilla ja 30
APLODI 1/2013
sen legendaarisella solistilla on takanaan satoja yhteisesiintymisiä eri puolilla Suomea - eikä tahti hidastu. Konsertissa kuullaan tuttuja kappaleita, ja yllätyksiäkin on varmasti tarjolla! Liput alk. 34 €
kuva: Isla Peura
Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti
Tampere-talo
Jukka Perko Avara Ke 27.3.
klo 19 Pieni sali Musiikki on monin kerroin palkitulle ja arvostetulle saksofonisti Jukka Perkolle tapa olla olemassa. Albumeilla Kaanaanmaa ja Maan korvessa kuulijoitaan jo vuosikymmenen puhu-
telleet virsiversiot saavat nyt väkevää jatkoa uuden yhtyeen raikkaassa käsittelyssä. Jazzin eväin ravittujen Perkon ja kitaristi Teemu Viinikaisen mukaan saadaan musiikin valtavirtojen ulottumattomissakin kitaroineen urheasti seilaava Jarmo Saari.
Liput alk. 29 €, opisk. 24 €
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani Afrikan tähti La 13.4.
klo 19 Iso sali Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani jatkaa kulkuaan sekoittamalla ennakkoluulot-
tomasti slaavilaista poljentoa ja rytmikästä maailmanmusiikkia. Luvassa on palavaa musiikkia iloa ja kaihoa kaipaavalle kansalle.
Liput alk. 30 €
Igudesman &Joo ”A Little Nightmare Music” Ke 17.4.
klo 19 Pieni sali Tämä show valloittaa ja laittaa sinut hyrisemään - olitpa sitten klassisen musiikin himokäyttäjä tai ihminen, jonka niskakarvat nousevat pystyyn jo pelkän Mozart-nimen kuulemisesta. Viulisti Aleksey Igudesman ja
pianisti Hyung-ki Joo ovat yhtä lailla kotonaan niin klassisen musiikin, komedian kuin populaarikulttuurinkin maailmassa. Heidän ainutlaatuiset ja tikahduttavat esityksensä ovat valloittaneet maailman pyörremyrskyn lailla! Liput alk. 35 €, opisk. 24,50 €
Hehkumo klo 19 Pieni sali Pauli Hanhiniemi & Hehkumo yhdistelee musiikissaan rikasta suomalaista perinnettä ja tätä päivää mielenkiintoisella tavalla. Vanhan ja uuden kohtaamisessa on
se viehätys ja taika, mikä saa yhtyeen tekemään yhdessä lauluja. Se tuo myös yhtyeen vivahteikkaaseen soundiin omaperäisen ja juurevan otteen, josta on vaikea olla vaikuttumatta.
kuva: Julia Wesely
To 9.5.
Liput alk. 29 €, opisk., eläkel. ja tyött. 25 €
APLODI 1/2013
31
Tampere-talo
kuva: Pasi Rytkönen
Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen
featuring Olli Haavisto, vieraanaan Tokela Terveisiä Australiasta ja Amerikasta
La 20.4.
klo 19 Pieni sali Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen ovat esiintyneet yhdessä Olli Haaviston kanssa jo useita vuosia ja keränneet kiitoksia niin kotimaassa kuin maailmallakin. Kaikki kolme ovat tut-
tuja myös suomalaisen rootsmusiikin huippuihin kuuluvasta Hoedown-yhtyeestä. Trion mukaan hyppää myös suomalaisen rockin ikoni Tokela. Tiedossa on herkkiä sävyjä ja juurevaa menoa! Liput alk. 29 €, opisk. 24 €
Hoedown 10-vuotisjuhlakonsertti Hoedown ja kolme viisasta miestä: Tuomari Nurmio, Mikko Kuustonen ja Jukka Gustavson Su 21.4.
klo 18 Iso sali Suomalaisen roots-musiikin eturivin kokoonpano Hoedown on saavuttanut kunnioitettavan kymmenen vuoden iän! Yhtye juhlii soitolla, laululla ja kutsu-
malla ystävät mukaan. Luvassa on ikimuistoinen ilta, jonka aikana yhtye vieraineen seikkailee countryn, bluesin, folkin, soulin ja rock’n’rollin kiehtovassa maailmassa. Liput alk. 32 €, opisk. 28 €
Barokkiyhtye Baccano
Notte placida e cheta (Tyyni ja hiljainen yö) Pe 26.4.
klo 19 Iso sali Aikakauden soittimia käyttävä Baccano on maamme eturivin barokkimuusikoista koostuva yhtye. Konserttiin on valikoitu paimenaiheisia kantaatteja 1700-luvun alun Roomasta.
”Kuvitelkaamme siis itsemme Roomaan keskelle leppeää ja pimeää kesäyötä, missä rakastavaisten tarinat kulkevat ikuisesti omaa kulkuaan: ensi-ihastusta, kaukorakkautta, vailla vastakaikua tai ikuisesti menetettyä...” Liput alk. 20 €, opisk. 15 €
La 4.5.
klo 14 Iso sali Lauluyhtye Rajattoman riemastuttavat ja nostalgiset lastenlaulukonsertit ilahduttavat
32
APLODI 1/2013
koko perhettä! Konserteissa kuullaan kappaleita syksyllä 2012 ilmestyneeltä Suomen lasten lauluja -levyltä. Liput alk. 20€, lapset alle 13-v ja opiskelijat 15€
Patricia Kaas Su 5.5.
klo 19 Iso sali Patricia Kaas on yksi Ranskan menestyneimpiä artisteja kautta aikojen. ”Pariisin varpusen” Edith Piafin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Tällä konserttikiertueella Kaas tulkitsee Piafin tunnetuimpia klassikoita hieman modernimpina sovituksina. Patricia Kaasin ranskalaiseen musiikkiperinteeseen
Kuva Florent Schmidt
Tampere-talo
Kaas Chante Piaf
pohjautuvaan tyyliin sekoittuu sujuvasti jazz-, pop- ja jopa rockvaikutteita. Modernissa ja urbaanissa show’ssa hyödynnetään muun muassa innovatiivista lava- ja valosuunnittelua sekä videoinstallaatioita. Tapahtuman keskiössä ovat kuitenkin editoimattomat, epätavalliset ja ennennäkemättömät kuvat Piafista. Liput alk. 49/59/66 €
Café Soolon Ruokagalleria Konserttiyleisön makuhermoja syksyn aikana hellinyt Café Soolon Ruokagalleria jatkuu keväällä 2013 perjantai-iltaisin sekä teemallisena kevään tähtituotannoissa!
www.tampere-talo.fi/ ruokagalleria
Max Raabe & Palast Orchester Ma 6.5.
klo 19 Iso sali Maailmalla huippusuosiota nauttiva, 1920- ja 30-lukujen loistoa huokuva saksalainen baritonitähti Max Raabe saapuu 12-jäsenisen orkesterinsa kanssa myös Tampereelle.
Yhtye on luonut maailmalla nimeä hyvin saksalaispainotteisella ohjelmistolla. Globaaliin suosioon nousseiden vanhojen saksalaisklassikoiden ironia iskee edelleen, ja niiden sovitukset ovat vastustamattomia. Raaben tavaramerkkinä on mahdollisimman vähäeleinen esiintymistapa, joka jät-
tää ilmaisullista tilaa loistaville kappaleille. Yhtye tuntuu keräävän vahvuutensa huolellisen tasapainoittelun avulla: Raabe itse on hauska, mutta hymyilee harvoin. Musiikki ja sanoitukset ovat 90 vuotta vanhoja, mutta silti virkistävän moderneja. Liput alk. 55/65/75 €
Muutokset mahdollisia
TUOTANTO TAMPERE-TALO Yhteistyökumppanimme Näillä sivuilla mainittujen Tampere-talon omaan ohjelmatuotantoon kuuluvien konserttien lisäksi talossa järjestetään runsaasti myös muiden ohjelmatuottajien tilaisuuksia. Koko ohjelmisto tapahtumakalenterissa www.tampere-talo.fi
APLODI 1/2013
33
Tampere Filharmonia
Soivia
Hannu Lintu
34
APLODI 1/2013
Santtu-Matias Rouvali
Tampere Filharmonia
elämyksiä Suurien tunteiden sinfonioita, taiturillisia solistinumeroita, ajatuksia herättävää uutta musiikkia, matkoja menneisiin aikakausiin ja fantasian maailmaan – elämykset tarjoaa Tampere Filharmonia.
Tammikuu
Helmikuu
Pe 18.1.
Pe 1.2.
Hannu Lintu, kapellimestari Paul Watkins, sello Turnage: Sellokonsertto (TF:n tilaus, Suomen ensiesitys) Mahler: Sinfonia nro 5 Jazzia ja klassista hienostuneesti yhdistelevä brittisäveltäjä Mark-Anthony Turnage on kirjoittanut sellokonserton Paul Watkinsille. Mahlerin iki-ihanan viidennen sinfonian hidas osa, Adagietto, on tuttu Luchino Viscontin kulttielokuvasta Kuolema Venetsiassa.
Pe 25.1.
Christoph König, kapellimestari Kyoko Takezawa, viulu Šostakovitš: Viulukonsertto nro 1 Beethoven: Sinfonia nro 3 ”Eroica” Japanilaistaituri Kyoko Takezawa tulkitsee Šostakovitšin tunteikkaan ja luonteikkaan ensimmäisen viulukonserton. Beethovenin ”Eroicassa” musiikki kuljettaa surumarssista voitokkaaseen finaaliin. Perinnettä ravisuttanut ja rikastuttanut sinfonia toimi esikuvana tuleville säveltäjäpolville.
Olari Elts, kapellimestari Laura Mikkola, piano Hindemith: Sinfonisia metamorfooseja Carl Maria von Weberin teemoista Tüür: Pianokonsertto Brahms: Sinfonia nro 1 Paul Hindemithin Sinfoniset metamorfoosit soivat kunnianosoituksena romantiikan kauden perinteelle. Laura Mikkola tulkitsee Viron tunnetuimpiin nykysäveltäjiin lukeutuvan Erkki-Sven Tüürin pianokonserton. Konsertin komeaksi päätökseksi kuullaan Brahmsin voitontahtoinen esikoissinfonia.
Simon Trpčeski
Pe 8.2.
Muhai Tang, kapellimestari Mihail Slobodjaniuk, alttoviulu Ravel: Couperinin muistolle Forsyth: Alttoviulukonsertto g-molli (Suomen ensiesitys) Musorgski-Ravel: Näyttelykuvia Ravelin versio Musorgskin Näyttelykuvia-pianosarjasta on tunnetuin ja taiturillisin teoksen monista orkesterisovituksista. 1900-luvun alun brittiromantikko Cecil Forsythin alttoviulukonserton tulkitsee orkesterin oma sooloalttoviulunsoittaja Mihail Slobodjaniuk. Kyoko Takezawa
Paul Watkins
APLODI 1/2013
35
Tampere Filharmonia
Lise de la Salle
Susanna Mälkki
Pe 15.2.
Laura Mikkola
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Lise de la Salle, piano Mosolov: Iron Foundry Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2 Beethoven: Sinfonia nro 7 Hakkaavarytminen Iron Foundry (Teräsvalimo) kuuluu konefuturismin klassikoihin, ja Beethovenin seitsemäs sinfonia on koko klassismin kauden rytmivoimaisin teos. Vastapainoa tarjoaa Rahmaninovin romanttinen toinen pianokonsertto, jonka tulkitsee nuori ranskalaistähti Lisa de la Salle. Konsertin johtaa alun perin lyömäsoittajaksi kouluttautunut Santtu-Matias Rouvali, joka aloittaa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina syksyllä 2013. -nimikkokonsertti
Dennis Kim
Pe 22.2.
Pe 19.4. klo 19 & La 20.4. klo 14
Musiikkifantasia Kapellimestari Hannu Lintu Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori Musiikki Jouni Kaipainen Rooleissa mm. Lari Halme, Esko Roine, Jaakko Ohtonen, Topi Kohonen, Reetta Kankare ja Aleksi Holkko. Musiikki, draama ja tanssi kuljettavat fantasian maailmaan sijoittuvaa tarinaa. – Ei suositella alle 7-vuotiaille.
20.4. 36
APLODI 1/2013
Hanna-Leena Haapamäki
-nimikkokonsertti
Barokkikonsertti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, johtaja & konserttimestari Virpi Räisänen, mezzosopraano J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 3 J.S. Bach: Kantaatti BWV 35 J.S. Bach: Kantaatti BWV 82 J.S. Bach: Orkesterisarja nro 1 Barokin kausi huipentui Bachin teoksiin. Brandenburgilaisissa konsertoissa Bach loi laajan katsauksen konserttoilmaisun eri mahdollisuuksiin. Kantaatteja Bachilta on säilynyt alun kolmatta sataa, joista Virpi Räisänen tulkitsee kaksi kirkollista soolokantaattia.
Faunien iltapäivä
Melanie Diener
Maaliskuu La 2.3. klo 16-21
Rusettiluistelutapahtuma Sorsapuisto, vapaa pääsy
6.–17.3.
Tampereen Ooppera Puccini: Madama Butterfly Lisätietoja Tampere-talon sivuilla
To 28.3.
Hannu Lintu, kapellimestari Hanna-Leena Haapamäki, sopraano Jeni Packalén, altto Tuomas Katajala, tenori Petri Lindroos, basso Tampereen Filharmoninen Kuoro Mozart: Litaniae de venerabili altaris sacramento Enescu: Sinfonia nro 3 Litaniae de venerabili altaris sacramento kuuluu Mozartin vaikuttavimpiin kirkkomusiikkiteoksiin: siinä on upeita aarioita, iskeviä kuorokohtauksia ja kontrapunktisia hienouksia. Kuoroosuudet täydentävät myös George Enescun uhkeaa kolmatta sinfoniaa.
Kamarimusiikin tuttuja ja uusia säveliä Tampere Filharmonian muusikoiden taidokkaina tulkintoina
Su 17.2. Barokkifaunit Su 7.4. Faunit Su 5.5. Faunit Konsertit sunnuntaisin klo 15 Pienessä salissa. Juontajana Jouni Kaipainen. Liput alk. 9/opisk. ja eläk. 6 €
Tampere Filharmonia
Virpi Räisänen
Jeni Packalén
Christoph König
Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch
Tuomas Katajala
To 23.5. klo 19 Mihail Slobodjaniuk
Petri Sakari
Petri Lindroos
Gary Hoffman
Finghin Collins
Jaakko Kuusisto, kapellimestari Lauluyhtye Rajaton Queen-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita suurelle sinfoniaorkesterille sovitettuna, mm. We Will Rock You, I Want It All, Who Wants To Live Forever, Friends Will Be Friends, The Show Must Go On. Liput alk. 35/eläkel. ja opisk. 25 €
Olari Elts
Muhai Tang
Augustin Hadelich
Marc Soustrot
Huhtikuu
Toukokuu
Pe 5.4.
Pe 3.5.
Jaakko Kuusisto
Hannu Lintu, kapellimestari Augustin Hadelich, viulu Webern: Kuusi orkesterikappaletta Brahms: Viulukonsertto Webern: Sinfonia op. 21 Schubert: Sinfonia nro 7 ”Keskeneräinen” Brahmsin lämmintunnelmaisen viulukonserton tulkitsee palkittu nuori viulistitähti Augustin Hadelich. Konsertin sinfoniateoksena kuullaan Schubertin kuuluisa ”Keskeneräinen sinfonia”, jonka tunnevoimaiset melodiat ja eloisat harmoniat ovat tehneet siitä suosikkiklassikon.
Marc Soustrot, kapellimestari Simon Trpčeski, piano Ravel: Pavane kuolleen prinsessan muistolle Rahmaninov: Pianokonsertto nro 4 Honegger: Sinfonia nro 3 ”Liturginen” Makedonialaispianisti Simon Trpčeski on saanut kiitosta Rahmaninovin pianokonserttojen levytyksistään. Sveitsiläisen Arthur Honeggerin kolmas sinfonia, lisänimeltään ”Liturginen”, syntyi toisen maailmansodan jälkitunnelmissa.
Pe 12.4.
Susanna Mälkki, kapellimestari Gary Hoffman, sello Dohnányi: Konserttikappale sellolle ja orkesterille Mahler: Sinfonia nro 6 Susanna Mälkki tarttuu haasteeseen johtaessaan Gustav Mahlerin monumentaalisen kuudennen sinfonian. Kanadalaissellisti Gary Hoffmanin solistiteoksena on 1900-luvun alun unkarilaisen romantikon Ernö von Dohnanyin brahmsmaisen lämpimästi soiva konserttikappale.
Petri Sakari, kapellimestari Finghin Collins, piano Másson: Run (Suomen ensiesitys) Mozart: Pianokonsertto nro 27 Strauss: Also sprach Zarathustra Richard Strauss sai innoituksen sinfoniseen runoonsa Friedrich Nietzschen yli-ihmisajatuksia pohtivasta romaanista. Mozarttulkinnoistaan tunnettu irlantilaispianisti Finghin Collins soittaa säveltäjän viimeisen pianokonserton.
To 16.5.
To 30.5.
Hannu Lintu, kapellimestari Melanie Diener, sopraano Strauss: Vier letzte Lieder Mahler: Sinfonia nro 9 Hannu Linnun viimeistä konserttia Tampere Filharmonian ylikapellimestarina vietetään jäähyväistunnelmissa. Richard Straussin Neljä viimeistä laulua oli paitsi hyvästijättö säveltäjänuralle myös rakkaudenosoitus sopraanoäänelle. Tässä konsertissa äänenä on upeaa uraa tekevä Melanie Diener. Menneen ajan muistot soivat myös Mahlersarjan päättävässä yhdeksännessä sinfoniassa. -nimikkokonsertti
Konsertit klo 19 Tampere-talon Isossa salissa. Muutokset mahdollisia.
Pääyhteistyökumppani:
Yhteistyökumppanit:
Liput norm. alk. 22/eläk. 16/opisk. 10 €. Kvartetto-sarjalippu (neljä normaalihintaista konserttia) alk. 70/eläk. 50 €
APLODI 1/2013
37
TAMPERE-TALON LIPPUTOIMISTO Yliopistonkatu 55 33100 Tampere Puhelin 0600 94500 (1,40 €/min.+pvm) lipputoimisto@tampere-talo.fi Avoinna ma–pe klo 10–18 (puhelinpalvelu klo 9-18) sekä aina vähintään kaksi tuntia ennen konsertin alkua Ei palvelumaksua
LIPPUMYYMÄLÄ LIPARI (03) 216 0500 Teatteritalo, Hämeenkatu 14 B, 33100 Tampere ma–pe klo 9–18, la klo 11–18, ovimyynti päänäyttämön aulassa aina tuntia ennen esitystä, esityssunnuntaisin poikkeavat aukiolot. Myös lahjakortit ja käsiohjelmat. Ei varausmaksua! Varatut liput tulee lunastaa tai vahvistaa viimeistään viikkoa ennen esitystä. Les Misérables-musikaalissa poikkeavat lunastusehdot. Teatteri ei osta takaisin jo lunastettuja lippuja.
RYHMÄT Ryhmät (väh. 10 hlöä) puh. (03) 243 4501 ryhmamyynti@tampere-talo.fi Avoinna ma-pe klo 10-16
YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI (03) 216 0400, ma–pe klo 9–16, markkinointi@tampereenteatteri.fi Tilaa suositut yrityskutsuvieraskortit ja VIP-paketit meiltä.
VARAUKSET Varauksia ottavat vastaan Tampere-talon lipputoimisto ja Lippupisteen valtakunnallinen puhelinpalvelu. Varatut liput voi lunastaa kaikista Lippupisteen myyntipisteistä.
Ilmainen vaatteiden säilytys. Force majeure: Näytännön peruuntuminen tapahtuu ainoastaan ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta pääsylippua vastaan. RYHMÄALENNUKSET Peruslipun hinnasta 2 € alennus vähintään 30 hengen ryhmälle ja 4 € alennus vähintään 100 hengen ryhmälle. Ryhmänvetäjä saa ilmaisen lipun. Ryhmäalennukset eivät koske lauantai- ja sunnuntaiesityksiä, eivätkä jo alennettuja lippuja (eläkeläis- ja kampanja-alennukset). Ryhmätilaukset tulee varmistaa kuukautta ennen esitystä. Yritys- ja ryhmälippujen posti- ja käsittelykulut 4 €/lähetys.
TAMPERE FILHARMONIAN SARJALIPUT Kvartetto-sarjaliput Tampere-talon Lipputoimistosta ja Lippupisteen myyntipisteistä. Kausikortit Tampere-talon Lipputoimistosta sekä Tampereella Sokoksen ja Stockmannin Lippupisteen myyntipisteistä. LAHJAKORTIT Lipputoimisto myy lahjakortteja, joilla voi lunastaa lipun haluamaansa konserttiin. VÄLIAIKATARJOILU Konsertin väliaikatarjoilun voi tilata etukäteen Café Soolosta, puhelimitse ma-pe klo 9-15 puh. 050 388 7155 tai www.tampere-talo.fi/valiaikatarjoilu. Saman päivän tarjoiluvaraukset kaksi tuntia ennen konsertin alkua puh. 050 388 7155.
VIP-PAKETIT VIP-pakettiin sisältyy kaikki, mitä ikimuistoiseen teatteri-iltaan tarvitaan: upea teatterielämys, kuohuviini ennen esitystä, käsiohjelma sekä väliaikatarjoilu. p. (03) 216 0400 HEVIJUUSERI-SARJALIPPU Nuorten ja opiskelijoiden etu. Osta Liparista, p. (03) 216 0500 KANTA-ASIAKASKLUBI Klubilaisena nautit teatterielämyksistä edullisemmin ja voit osallistua klubitapahtumiin ja teatterimatkoille. Kysy lisää p. (03) 216 0500 tai hae oma teatteripassisi Liparista. VÄLIAIKATARJOILU Tilaa väliaikatarjoilu etukäteen, ei varausmaksua! p. (03) 216 0201 tai tarjoilut@tampereenteatteri.fi tai netistä www.tampereenteatteri.fi.
www.tampere-talo.fi www.tampere.fi/filharmonia
RYHMIEN TILAUSRUOKAILUT Varaa yritys- ja ryhmämyynnistä p. (03) 216 0400 PUKUVUOKRAUS p. 050 598 1502 Sini-Anna Lindblad, pukuvuokraus@tampereenteatteri.fi
RYHMÄMYYNTI (03) 217 8333 Avoinna ma–pe klo 9–16, myynti@ttt-teatteri.fi TTT SARJALIPPU sis. 4 teatterilippua Kellariteatterin ja Vanhan päänäyttämön esityksiin. Hinta 100 €. VIIME HETKEN LIPULLA teatteriin puoleen hintaan (peruslipun hinnasta). Voimassa tammikuussa ja toukokuussa 2013. Myynti alkaa tuntia ennen esitystä Lippumyymälässä. UUTTA! TEATTERIPAKETIT SUUREN NÄYTTÄMÖN AITIOIHIN Näe kaikki aitiopaikalta! Ryhmänne käytössä myös aitioiden omat lämpiötilat ennen esitystä ja väliajalla. Täyden palvelun liput alkaen 74 €/hlö. Kysy lisää, me kerromme, puh. (03) 2178 222. RYHMÄHINNAT Vähintään 30 hlö - 2 € peruslipun hinnasta, ryhmän vetäjälle ilmainen lippu. Vähintään 90 hlö - 4 € peruslipun hinnasta, ryhmän vetäjälle ilmainen lippu. Opiskelijaryhmät (väh. 30 hlö) – 2 € opiskelijalipun hinnasta. Ryhmäalennukset eivät koske lauantainäytäntöjä, ensi-iltoja eikä vierailuesityksiä eivätkä TTT-Klubin Late Nite-esityksiä. Alennukset voimassa ma-to esityksissä sekä perjantain päiväesityksissä. Perjantai-iltaisin ja viikonloppuisin vain perushintaiset liput. Katso huhti-toukokuun esitysajat sivu 24. Teatteriravintola Tilda Väliaikatarjoilu ja ryhmien tilausruokailu (03) 217 8444, klo 9–16, teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi Kellariteatteri (03) 223 2040, ravintola@natalie.fi Ennakkovaraukset ilman varausmaksua myös www.ttt-teatteri.fi! TTT-KLUBI puh. (03) 2178 222, ma-la klo 10-19, klo 19 jälkeen puh. (03) 2178 227 Yritys- ja yksityistilaisuudet 045 121 0833, hanna.makela@ttt-teatteri.fi PUKUVUOKRAUS 044 7201 277
TEATTERIKIERROKSET 10–35 hengen ryhmille p. (03) 216 0258 Neili Koivuniemi, neili.koivuniemi@tampereenteatteri.fi ANNA PALAUTETTA palaute@tampereenteatteri.fi
LIPPUMYYMÄLÄ (03) 217 8222 Hämeenpuisto 32 (PL 139), 33201 Tampere Avoinna ma–la klo 12–19, Puhelinmyynti ma–la klo 10–19 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi
TEATTERIKIERROKSET (03) 2178 111, minna.viklund@ttt-teatteri.fi Esteettömyyspalveluista lisätietoa kotisivuillamme. Naulakkomaksu 1,50 €. Auloissa on myös maksuttomia naulakoita.
@ www.tampereenteatteri.fi
TIEDOTUSLEHTI
1/2013 24. vsk.
Toimitus Sanna Huhtala, Tampereen Teatteri Sari Andersson, Tampereen Työväen Teatteri Katja Jokinen, Tampere-talo Anne Kauramäki, Tampere Filharmonia
Tilaa uutiskirje
Lataa TTT apss
www.ttt-teatteri.fi
Taitto Jaakko Kahala Painopaikka Punamusta Tampere Oy, Tampere, 2013 Painosmäärä 180 000 kpl Lehti kokonaisuudessaan netissä www.aplodi.fi Osoitteenmuutokset aplodi@tampere-talo.fi
TEATTERI-ILTA HALUAMILLASI LISUKKEILLA
Sokos Hotel Tammer, Satakunnankatu 13 www.trattoria.fi
Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1 www.fransmanni.fi
Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1 www.ravintolamasuuni.com
Varaa majoitus, nauti illallisesta tai lasillisesta ennen ja jälkeen esityksen. Tutustu myös teatteripaketteihin osoitteessa www.sokoshotels.fi Paketteja tarjolla runsaasti eri näytöksiin. Tiedustelut ja varaukset Sokos Hotels Myyntipalvelusta ma-pe klo 8-20, puh. 020 1234 600 Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 €/puh + 0,07 €/min. Matkapuhelimesta 0,0828 €/puh + 0,17 €/min