TAMPEREEN KULTTUURISYKSY 2/2016 27. vsk
Tampereen Työväen Teatteri esittää legendaarisen musikaalin Cabaret. Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 1.9.2016.
S. 2–13
S. 14–21
S. 22–25
S. 26–35
S. 36–39
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI
TAMPERE-TALO
TAMPERE FILHARMONIA
TAMPEREEN TEATTERI
TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
MUUTA TAMPERELAISTA KULTTUURIA S. 40–44
Tampereen Työväen Teatteri
Käsikirjoitus Joe Masteroff Musiikki John Kander Laulujen sanat Fred Ebb Perustuu John Van Drutenin näytelmään I am a Camera ja Christopher Isherwoodin novellikokoelmaan The Berlin Stories Englannin kielestä suomentanut Esko Elstelä Laulujen suomennos Jukka Virtanen TTT:n 2016 produktioon tehdyt tarkistukset Pekka Siistonen ja Tiina Puumalainen Ohjaus Tiina Puumalainen Kapellimestari Pekka Siistonen Lavastus- ja pukusuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelijan assistentti Elina Vättö Koreografi Osku Heiskanen Valosuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu Kalle Nytorp Näyttämömestari Hannu Ahola Rooleissa Antti Lang (MC), Juha-Matti Koskela (Clifford Bradshaw), Emmi Kaislakari (Sally Bowles), Jaana Oravisto (Fräulein Schneider), Auvo Vihro (Herr Schultz), Heidi Kiviharju (Fräulein Kost), Tuukka Huttunen (Ernst Ludwig, Max) Ensemble (kuoro ja tanssijat) Lotta Kaarla, Emmi Kallioniemi, Jasper Leppänen, Susanne Papinsaari, Petra Porspakka, Anna Pukkila, Aleksi Seppänen, Inna Tähkänen, Laila Walldén, Tiina Valonen, Sami Hult, Konsta Reuter, Miika Riekkinen, Miikka Wallin, Jukka Wennström, Osku Ärilä 8-henkinen live-orkesteri C-Stone All Stars Musiikin tuotanto, Bundespopstar Oy/ Stone Factory Oy Liput 47/45/42 €
Berliini 1930:
K
it Kat-klubin seremoniamestari toivottaa nuoren kirjailijan tervetulleeksi suurkaupungin kiihkeästi sykkivään sydämeen, jossa elämänjanoinen kabareetähti juhlii kuin viimeistä päivää. Vanhan kauneuden ja sivistyksen raunioilla toisensa kohtaavat rakastavaiset kokevat herkän toivon ja leiskuvan intohimon hetket. Horisontissa siintävät jo synkät pilvet, ja pian kaikkien on valittava puolensa. Mutta tänä iltana voimme karkoittaa arjen huolet. Kaikki saavat rakastaa! Elämä on kaunista! Jopa orkesteri on kaunis! Legendaarisen musikaalin rohkea, koskettava ja näyttävä tulkinta on täyttä draamaa ja säkenöivää showta suurella tunteella.
2
APLODI 2/2016
Tampereen Työväen Teatteri
Ensi-ilta 23.9.2016 Suuri näyttämö Maiju Lassilan koko tuotannosta näytelmäksi kirjoittanut Tommi Auvinen Ohjaus Tommi Auvinen Sävellys Sari Kaasinen Laulujen sanat SKS, Maiju Lassila ja Teija Auvinen Kapellimestari Joonas Mikkilä Lavastussuunnittelu Erkki Saarainen Pukusuunnittelu Jaana Kurttila Koreografi Jouni Prittinen Valosuunnittelu Sami Rautaneva Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Rooleissa Pentti Helin (Ukko Sikanen), Jari Ahola (Pekka Sikanen), Vesa Kietäväinen (Antti Leskinen), Petra Karjalainen (Kaisa Saastamoinen) sekä Mika Honkanen, Eriikka Väliahde, Jyrki Mänttäri, Samuli Muje, Severi Saarinen, Jari Leppänen, Hanna Gibson Lisäksi ensemble ja kansanmusiikkiorkesteri
“Tommi Auvisen käsikirjoitus ja ohjaus Maiju Lassilan rahvaan komedioiden pohjalta repii van hasta lajityypistä kaiken ilon irti. Kilpakosijat on sekä perinteinen että nykyaikainen, molempia oi keassa suhteessa. Kokonaisuus on sekä ratkiriemukas että esteetti sesti ehjä.” – Sami Vainio, Savon Sanomat
L
apsettomalla leskellä, Saastamoisen Kaisalla, on muun ihanuutensa lisäksi melkoinen myötäjäistalo. Ja vielä suloisesti ihan Sikasten tilan vieressä. Eipä siis ihme, että koko Sikasen suku, niin isä kuin poikakin, alkavat toisiltaan salaa suunnitella naima-
kauppoja. Kolmanneksi kosijaksi ryhtyy Leskisen Antti, jolla on kunnossa naimalupakin, eli rippikoulu käytynä. Yksi kosijoista kyllä saa Kaisan omakseen, mutta kuka – isä, poika vai Antti? Kilpakosijat on vauhdikas ja riehakas kansanmusiikkinäytelmä miehisistä edesottamuksista ja naisenkaipuusta. Ja ohjaaja Tommi Auvinen jos kuka taitaa tämän tyylilajin! Värttinäyhtyeestä tutun Sari Kaasisen musiikki antaa menolle tarttuvan tahdin. Sama työpari teki aiemmin TTT:lle menestysmusikaalin Pitkäjärveläiset. Kilpakosijat sai kantaesityksensä 2010 Kuopion kaupunginteatterissa, ja oli valtava yleisömenestys. Se palkittiin Teatterimusiikkiteko -palkinnolla vuonna 2011.
Liput 40/38/35 € Tampereen Työväen Teatterin lippumyymälä p. (03) 2178 222 n
APLODI 2/2016
3
Tampereen Työväen Teatteri
h
(Fis
he in t
k)
Dar
un suv taa i s i su n va än no me orma saa is s i o N a p , k ta ? Ku en an ojis ark ä ken at r i m p i p ä i d i s t s i ? J a s s a ? p see ma . Ku een iha htii erh iltaan huole ä isä v kihuon rhaim y t a e ä k rait ur, ny t mini n py y kuin p ehtin at a a h ku a n a t k o p r t av k r i A 16 um hino n a nnah ä seumä 0 K ä o l ? 2 e u t po lpeä skin en in 10. ex i n nm Rol sa hä perhe sta. Tu isuude on hi rinno 20. s s n a a y n a i j it ys ekä k a n r ex e l i a s a r h e s a l a p o k k aes u n tä dellä s en. r t D k a p e k n a p p , ai n po no ell yy ka elin in s , ku linen huvit itsekk joja hi iistaaS pan ttämö t a k e u tu a k ä a , Mii inen, nta, a o v s , r a n o l s i n ut l n n a k ine l o ra aar Eur ri näy s u l . S u v u m e d i s u u d e y yd e s i tc o m j o i t t a n Auv veri S nen-E i m a o r n u j i i a a i n i e Su e s i v a a . K k k u m ä d y t tö v i d o k ä s i k s a r j a , Te n, S i Puss olevi, a a i elin äne a U tt sai ti H o Räs o, Ma Ilkka rat t s t e n p – j a s ä a r r y D a n u t j i n t ä t v a r k ) y n t n r , e D m i h n t P L i , a ä i a t sa ius, A vo V ttäne utila i h m u d e l l i t t a j a n tu o k s e k k i n t h e o a d w leis u e n Au r e o y o h j n B t e r s Roo e Sale isto, Ella M ine Kn i i s n i h e ä a ik (F v om r ko r , a Tui a Ora akari Cathe eltol Käs tari. H n men vältä se rik ttää k l n P s , i y s je s Jaa i Kai alo nnika ns me a ja sa. iko Te aS m to n k i e n a S u k u o v u o n n y t T T o o p a s Em -Riitt inen/A r N . a i d k e avi tvuor Eev Hyy tiä kai feldiä viim kset. ssa Eu en a ry D äin a ty n o Elsi käl Lar Loun en y Sei -iltans ennä s P ouk u a t n a t s a i s te n j si rjoi s Rei arkki nukk i s n k a i e o k K ä s m e n n m a s P e l u A n A ro mä kki t o eva kai ensim Suo us Tu unnit Jaana utan aa n a a u m j s dia ohi Oh te l u m i R tu s
P
LA A P U K HERK MEDIAN KO OSUU E N N TILA STÄVILLE OON Y HERM U NAUR
4
APLODI 2/2016
Tu nit as Sa Lav usuun ittelu arkko J n k u n u l u P e os u nitt Val isuun n ä 1€ ! Ä 4/3 te j a 6/3 ket 3 a t p u u Lip oul kuj pik y s Ky
Tampereen Työväen Teatteri
Pirjo-Riitta Tähti
Kantaesitys 30.8.2016 Eino Salmelaisen näyttämö Käsikirjoitus Pirjo-Riitta Tähti Ohjaus Maarit Pyökäri Lavastus-, video- ja pukusuunnittelu Reija Hirvikoski Valosuunnittelu Eero Auvinen Äänisuunnittelu Niklas Vainio Rooleissa Teija Auvinen (Sara), Ilkka Heiskanen (Erik), Kristiina Hakovirta, Minna Hokkanen, Matti Pussinen-Eloranta, Jukka Saikkonen Liput 34/32/29 € (Museokortilla tai Sara Hildénin museon kuitilla peruslippu 30 €) Koululaisryhmät opettajan johdolla vain 15 € / lippu Seuraa syksyn Sara ja Erik -oheistapahtumia: www.ttt-teatteri.fi
SARA ”Älkää nimittäkö minua mesenaatiksi. Sanokaa taiteen ystäväksi. Sillä sitä minä olen ja olen ollut koko aikuisen elämäni, aina siitä lähtien kun nuorena tyttönä ostelin tamperelaisten nuorten maalarien töitä.” ERIK ”Silloin kun olen luomiskyvyssä, se on ihmeellinen aika. Olen jonkinlaisessa hulluntilassa. En tiedä mitä teen. Vasta myöhemmin huomaan, että olenko minä tämän tehnyt... Sitä seurustelee jumalten kanssa.”
T
amperelaisen vaatekauppiaan Sara Hildénin ja taitelija Erik Enrothin tarina viimein näyttämöllä. Se on tarina rahasta ja rakkaudesta, liiketoiminnasta ja taiteesta, taiteilijan vapaudesta ja kultaisesta häkistä. Sara on lähtöisin vaatimattomista ja köyhistä oloista, mutta nousee sinnikkyydellään ja naisellisella liikevaistollaan vaurauteen ja menestykseen. Hän haluaa oppia ja hankkia itselleen sivistyksellistä pääomaa. Hän kiinnostuu kirjallisuudesta, taiteesta, teatterista. Hän haluaa kauneutta ympärilleen ja haluaa nousta sodanjälkeisestä ankeudesta tuomalla kaikkien kaupunkilaisten ulottuville mannermaisen muodin viimeiset tyylikkäät tuulahdukset ja myöhemmin myös modernin taiteen. Erik valloittaa Saran vimmaisella luomisen lahjallaan ja nousee yhdeksi sukupolvensa merkittävimmistä taiteilijoista. Erikin taiteen intohimoisin ihailija on Sara ja Erik saa omistautua taiteelliselle työlleen vailla huolta toimeentulosta. Sara turvaa hänelle kaiken materiaalisen hyvän, mitä taiteilija voi ikinä toivoa. Mutta porvarillinen vauraus vangitsee Erikin kultaiseen häkkiin, josta hän aina aika ajoin pakenee ulos villiin elämään. Saran ja Erikin kohtaamisesta syntyy kahden voimahahmon intohimoinen ja myrskyisä liitto, joka jättää jälkeensä ainutlaatuisen perinnön. Saran roolissa hehkuu Teija Auvinen ja Erikinä leiskuu Ilkka Heiskanen. Teatteriesityksen väliajalla voit ihailla Erik Enrothin teoksia näyttämön lämpiössä!
Tampereen Työväen Teatterin lippumyymälä p. (03) 2178 222 n
APLODI 2/2016
5
Tampereen Työväen Teatteri
PISPALAN KIRJAILIJA JUHLAVUODEN MUSIIKKINÄYTELMÄSSÄ Kantaesitys 25.10.2016 Eino Salmelaisen näyttämö Käsikirjoitus Heikki Salo Laulujen sanoitukset Heikki Salo ja Lauri Viita Ohjaus Sirkku Peltola Musiikin sävellys ja johto Eeva Kontu Koreografi Virve Varjos Lavastus Hannu Lindholm Pukusuunnittelu Jaana Aro Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen Äänisuunnittelu Kalle Nytorp Rooleissa Tommi Raitolehto (Lauri Viita) sekä Jari Ahola, Petra Ahola, Mika Honkanen, Petra Karjalainen, Eriikka Väliahde, Juha-Matti Koskela, Jari Leppänen, Jyrki Mänttäri, Suvi-Sini Peltola, Laura Hänninen, Santeri Helinheimo Mäntylä Lisäksi live-orkesteri Liput 38/36/33 € Koululaisryhmät opettajan johdolla vain 20 € / lippu Seuraa syksyn Viita 1949 -oheistapahtumia: www.ttt-teatteri.fi
6
APLODI 2/2016
”Ajattelin että voisin muuttaa takai sin Pispalaan. Ja tehdä kirvesmiehen hommia. Kasvattaa lapsia. Elää normaalia elämää.”
Kolmekymppisen Lauri Viidan lasissa myrskyää. Esikoisteos Betonimyllärin menestys oli vienyt kirjailijan Helsingin korkealentoisiin taiteilijapiireihin ja nuoren runoilijanaisen syliin, mutta uusi saturunoelma Kukunor ei nyt vakuuta edes kustantajaa. Kimppuun hyökkäävät ajatukset lopettamisesta. Uudelleen aloittamisesta. Vielä kerran Kertun kanssa, Pispalassa.
”Runous on keskimäärin paskaa. Mutta Viiran Laten runot me osataan ulkoo kaikki. Ne ei oo paskaa.”
Työväen runoilijan Lauri Viidan syntymästä tulee vuonna 2016 kuluneeksi sata vuotta. Tämän kunniaksi Heikki Salo on kirjoittanut uuden musiikkinäytelmän, jossa Viita nähdään elämänsä taitekohdassa. Vuonna 1949 kirjailija oli vielä voimansa tunnossa, vaikka kuvit-
teleminen alkoi jo tulla työhuoneesta mukaan. Maanisesti työskentelevä Viita kaipasi Moreenin selkeää elämäntapaa, mutta ei osannut olla aloillaan. ”Viita oli aika rokkari äijä, suurisuinen ja leso jätkä”, kuvailee Heikki Salo. ”Tämä ei ole kronologinen elämänkerta. Mennään rennosti eikä häpeillä, etsitään komediaa ja hauskuutta”. Sirkku Peltolan ohjauksessa näyttämölle syntyy huikaisevaa fantasiaa ja karnevaalia kahdentoista näyttelijän voimin, villeimpinä Viidan päänsisäiset peikkopirulaiset Kukunor ja Kalahari. Kapellimestari Eeva Kontun säveltämä musiikki on saanut vaikutteita ”Värttinästä Popedaan”. Saamme tietää Pispalan kirjailijasta uusia asioita, sillä käsikirjoitusta varten Heikki Salo sai käyttöönsä Viidan ennen julkaisemattomia, sodanaikaisia kirjeitä vaimolleen Kertulle. Viidan oma kieli tuleekin esiin dialogissa ja laulujen sanoissa, joihin Salo on sommitellut materiaalia yksityiskirjeistä, romaaneista ja runoista.
Tampereen Työväen Teatteri
Ensi-ilta 20.9.2016 Eino Salmelaisen näyttämö
Huimaavan hauska ja jännittävä lastennäytelmä suositun kirjasarjan pohjalta Rajaton esitys 9.12.2016 Tähän erikoisnäytökseen toivotamme tervetulleeksi erityisesti sellaiset katsojat, joille teatteriin tuleminen on ennen ollut haastavaa. Teatterin nettisivuilla voitte tutustua etukäteen sosiaaliseen kuvakäsikirjoitukseen ja selkokieliseen tiivistelmään, jotka kertovat kuinka teatterille saavutaan ja miten esitys etenee. Salin ovet pidetään avoinna koko esityksen ajan, jolloin poistuminen lämpiöön tai ”hiljaiseen huoneeseen” on helppoa. Valo- ja äänitasot pidetään rauhallisella tasolla.
Käsikirjoitus Tove Appelgren Suomennos Jyrki Kiiskinen Ohjaus Miika Muranen Lavastus ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava Valosuunnittelu TJ Mäkinen Videosuunnittelu Kyösti Kallio ja Tero Koivisto Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Maija Koivisto (Vesta-Linnea), Kristiina Hakovirta, Minna Hokkanen, Tuukka Huttunen, Janne Kallioniemi, Valtteri Lehtinen sekä Teatteri Siperiasta Marika Heiskanen ja Riikka Papunen Liput 20 € (S-Etukortilla 18 €) Koululaisryhmät arkisin klo 10 ja klo 13 esityksiin opettajan johdolla vain 13 € / lippu
T
untuuko sinusta joskus, että äiti on rasittava ja isä kiinnostuneempi töistä kuin perheestä? Eikö eskariikäinen pikkusiskosi osaa olla koskaan hiljaa, ja miksi isoveli vain lukee tietokirjoja? Asuuko sinun paras kaverisi niin kaukana, että näette lähinnä vain kesäisin? Tällaista on kolmasluokkalaisen VestaLinnean arki. Juuri silloin kun kaikki tuntuu ihan tylsältä, alkaakin tapahtua. Las-
tenhuoneeseen ilmestyy erikoinen tyttö, jonka vain Vesta-Linnea näkee. Tyttö ei puhu mitään, mutta hänellä on selvästi jotain tärkeää kerrottavaa. Kuka tyttö oikein on? Onko kyseessä aave vai mielikuvitusystävä, ja mitä tämä tyttö yrittää kertoa? Saako Vesta-Linnea arvoituksen ratkaistua? Entä miten mummin sukututkimus liittyy tähän kaikkeen? Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus on kertomus ihan tavallisen tytön ja hänen tavallisen perheensä tavallisesta arjesta, joka eräänä päivänä muuttuukin hauskaksi ja jännittäväksi. Tove Appelgrenin luoman Vesta-Linnea -kirjasarjan inhimilliset ja hurmaavat hahmot valtaavat Eino Salmelaisen näyttämön syksyllä 2016!
”Sinä et ole mielikuvituskaveri, vai oletko? Et ole yhtään samanlainen kuin joku Mikko Mallikkaan Mulperi. Ja minä olen aivan liian vanha keksi mään mielikuvituskavereita.”
Esitys toteutetaan yhteistyössä Teatteri Siperian kanssa.
Mauri Kunnas
Alkaen 8.10.2016 Kellariteatterissa Dramatisointi ja ohjaus Sami Rannila Lavastus Niina Suvitie Musiikki ja äänet Kari Mäkiranta Puvustus Anniina Kuula Maskit Minna Pilvinen Rooleissa Sami Markus ja Jaakko Loukkola Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Doghill Productions Oy ja Kustannusosakeyhtiö Otava Tuotanto Linnateatteri Esitystä suositellaan kaikille yli 3-vuotiaille Esityksen kesto on noin 40 minuuttia Liput 12 €
H
erra Hakkaraisella on ongelma - hän nukkuu huonosti. Aamulla herätessään hän on aivan kuitti. Eikä mikään ihme: yöt Herra Hakkarainen tallustaa pitkin Tassulan katuja itse siitä mitään tietämättä. Hän on Tassulan kuuluisin unissakävelijä. Linnateatterin lasten uutuusnäytelmässä Herra Hakkarainen kuulee päiväsaikaan mitä kaikkea muut tassulalaiset harrastavatkaan. Häntä harmittaa, kun kaikilla on niin hienoja harrastuksia eikä hänellä ole mitään. Onneksi ovat yöt. Silloin voi Herra Hakkarainenkin harrastaa
ihan mitä vain: kerätä ihmeellisiä asioita, liikkua ilman rajoitteita ja toteuttaa itseään taiteen avulla. Tosin hän ei itse tiedä siitä mitään, koska hän... No, nukkuu. Onneksi Herra Hakkaraiselle löytyy lopuksi harrastus, josta hänkin voi olla ylpeä. Herra Hakkarainen, hänen lemmikkinsä Masa Marsu ja useat muut Tassulasta tutut hahmot lähtevät syksyllä 2016 matkaamaan ympäri Suomea. Ryppy otsaista harrastamista vastustava esitys pitää sisällään menevää musiikkia, riemastuttavia tapahtumia ja älyvapaata meininkiä.
Tampereen Työväen Teatterin lippumyymälä p. (03) 2178 222 n
APLODI 2/2016
7
Tampereen Työväen Teatteri
Kantaesitys 19.10.2016 TTT:n Kellariteatterissa Ensi-ilta 2.11.2016 Teatteri Telakalla Rooleissa TTT:n Heidi Kiviharju ja Samuli Muje Teatteri Telakalta Antti Mankonen Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Mikkola Lavastus- ja pukusuunnittelu Perttu Sinervo Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo Liput
TTT 26/24/21 € Telakka 26/18/13,50 €
Esitys toteutetaan yhteistyössä Teatteri Telakan kanssa
ANTTI MIKKOLA Antti Mikkola on 38-vuotias freelancer-ohjaaja ja näytelmäkirjailija, joka valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2002. Hän on kirjoittanut näytelmät Devising Hitler, Kuningatarleikit ja Kuningas näyttämöllä, ja on tamperelaisen Teatteri Siperian perustajajäsen. Hänet palkittiin Olavi Veistäjä -palkinnolla Tampereen Teatterikesässä vuonna 2015.
8
APLODI 2/2016
”M
e rakastellaan Ilmari. Kaksi kertaa viikossa. Vaikka talo palaisi, silloin kun kalenterissa lukee, me kävellään makuuhuoneeseen ja riisutaan. Niin kuin normaalit ihmiset.” Ei voi auttaa, sori on totuudenmukainen, hauska ja koskettava näytelmä muutoksen tarpeesta ja muuttumisen vaikeudesta. Se on näytelmä miehen ruuhkavuosista, vaimon ja hellan välissä. Tämän päivän mies on oppinut puhumaan tunteistaan ja tarpeistaan – ja juuri niin kuin pelkäsimme: sitä on kamala kuunnella! Ilmarin ja Merin avoliitto on ajautunut umpikujaan. Tuntuu, että ainoastaan lapset ja yhteinen omaisuus pitelevät heitä yhdessä. Voivatko edes ruuhkavuosien perhekalenteriin merkityt säännölliset yritykset rakastella pelastaa heidät? Mikä olisi Ilmarille tarpeeksi suuri syy erota, kun vaimon unelma matkustaa Afrikkaan ja tehdä hyvää, tuntuu pelkästään ahdistavalta? ”Se on tämä uhrina oleminen sellaista valuuttaa, ettei sitä vaihdeta edes suuk koon otsalle.”
Myös Ilmarin taiteilijaveljen, Anteron, elämä on käännekohdassa. Naisten takapuolia maalaamalla Antero on saanut vahvan jalansijan taidemaailmassa. Kaikki muuttuu, kun Antero löytää vaimonsa Annukan kylpyhuoneen lattialta ja sairaalasta tulee hetkeksi veljesten ja heidän elämiensä kohtauspaikka. Ei voi auttaa, sori kertoo muutoksen ja kuolemisen mahdottomuudesta eli uudelleensyntymästä ja sen esteistä. Rimpuilu väistämättömän edessä on läheltä katsottuna armotonta, kaukaa koomista. Esitys on Tampereen Työväen Teatterin ja Teatteri Telakan yhteistuotanto. Se saa ensi-iltansa syksyllä 2016 kahdesti. Esityksen tarina ratkeaa eri tavalla näissä kahdessa eri teatterissa. Tarinan parisuhteista kiinnostunut katsoja pääsee näin kurkistamaan näytelmän ihmisten vaihtoehtoisiin kohtaloihin. ”Pitää mennä peilin eteen, nostaa kädet ylös ja hymyillä, tiesitkö sitä? Se on testi. Jos ei pysty, on aivoinfarkti päällä.”
Tampereen Työväen Teatteri
Kantaesitys 15.10.2016 TTT-Klubi
Käsikirjoitus Taina West – Ohjaus Maarit Pyökäri Näyttämöllä Jorma Uotinen sekä Trio Avec ja Helena Lindgren Liput 28/26/23 €
ShoWhat Näyttämöllä Jarkko Valtee, Osku Heiskanen ja StepUp Dancers Esitykset 1.-3.12.2016 Eino Salmelaisen näyttämöllä Suosittelemme yli 12-vuotiaille. Kesto noin 2 tuntia, tuotanto StepUp. Liput 35 €
T
ule mukaan juhlimaan syksyn odotetuimpia synttäreitä: ShoWhat täyttää 18 vuotta! Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee lupaavat tarjota tänäkin syksynä katsojilleen unohtumattoman illan, josta ei glamouria, ajan hermolla sykkivää huumoria, paljettien säihkettä ja mukaansa tempaavaa menoa puutu. Esiintyjäkaksikon upeat asut, kymmenet look-a-like-hahmot ja shown hengästyttävä tempo lupaavat pitää katsojat tiukassa otteessa aina finaaliin asti. Tule ja hämmästy, mitä kaikkea kaksi esiintyjää upeine tanssijoineen pystyykään tekemään yhdessä show’ssa! Tampereen Työväen Teatterin lippumyymälä p. (03) 2178 222 n
APLODI 2/2016
9
Tampereen Työväen Teatteri
9 skatu 1 Hallitu
äen Teatterinyttämö. v ö y T n e e r e Tamp intolanä v a r n e in a k 240-paik A-oikeudet.
ISÄN PÄIVÄ Isä huolehtii arjesta, kun vaimo paahtaa työelämässä. Vaan ehtii sitä tuumatakin. Isän päivä on kutkuttava kuvaus siitä, miten Suomi on muuttunut.
Onko sinulla joskus vaikeuksia ymmärtää puolisoasi? Nähtyäsi tämän ymmärrät kaiken paremmin! Riku Suokkaan tulkinta Luolamiehestä on yleisön suosikki jo vuodesta 2007.
Käsikirjoitus Tuomas Kyrö Ohjaus Petteri Summanen Näyttämöllä Matti Ristinen Esitykset 3.11. ja 24.11. ja 8.12. Kesto noin 2 tuntia (sis. väliajan) Liput 28/26/23 €
Syksyllä vain viisi esitystä. Kesto noin 2:15 (sis. väliajan) Suosittelemme yli 15-vuotiaille Liput 30 €
PARASTA ENNEN
KASVONSA MENETTÄNYT MIES Tarina kasvojaan rakastaneesta miehestä, joka luuli menettäneensä kaiken, mutta saikin tilalle vielä enemmän – toiset ihmiset. Tositarinaan pohjautuvassa esityksessä lavalla Puntti Valtonen ja Safka Pekkonen.
Kesto noin 2 tuntia (sis. väliajan) Suosittelemme jo elämää nähneille Liput 28/26/23 €
Esitykset 7.10. ja 28.10. Kesto noin 1:30 (sis. väliajan) Liput 28/26/23 €
APLODI 2/2016
Naisen elämän solmukohdista. Musiikilla höystetty esitys, jossa nauruhermoja koe tellaan ja tunnelautat laitetaan liikkeelle. Rooleissa Sari Havas ja Pauliina Hukkanen Ohjaus Samuli Reunanen Esitykset 2.11. ja 16.11. Kesto noin 1:45 (sis. väliajan) Liput 28/26/23 €
Ilmari Saarelainen hurmaa superhauskassa komediassa, jossa kuulet ikääntymisestä ihan kaiken! Vuodesta 2010 lähtien saleja täyttänyt esitys siirtyi syksyksi Kellariteatterista TTT-Klubille.
10
TERAPIAN TARPEESSA
EIRTOVAARA & SIMOLA – KAHDEN TÄHDEN KOMEDIAKATTAUS Kahden suositun stand up -koomikon yhteisesitys on uusi TTT-Klubille räätälöity kokonaisuus. Vain yksi esitys 16.9. Kesto noin 1:40 (sis. väliajan) Liput 25/23/20 €
Tampereen Työväen Teatteri
TTT-Klubilla koet lajinsa parhaat artistit lähituntumalta, esteettömin näkymin ja hyvällä soundilla! Show klo 22 ja ovet klo 21.30 jollei muuta mainita. Pääosin lauantai-iltaisin.
8.9.
17.9.
5.11.
19.11.
Tuomari Nurmio & Folk Liisa / Liput 15 €
Flame Jazz Messengers (levynjulkaisu) Huom! klo 19 / Liput 15/12 €
Joni Mitchell Resurrection Cafe / Liput 15/12 €
Alexi Tuomarila Quartet feat. Manuel Dunkel / Liput 15/12 €
24.9.
1.10.
Johanna Försti & Gospel Special / Liput 18 €
Nordic Trinity (levynjulkaisu), Vilkka Wahl Quartet / Liput 15/12 €
26.11.
15.10.
10.12.
17.12.
Mira Luoti, Town of Saints (NL)
3.12.
Mokoma Akustinen/ Liput 25 €
8.10.
Erja Lyytinen Duo / Liput 15 €
Mokoma Akustinen/ Liput 25 €
PERJANTAI TV1 SUORA LÄHETYS
Aino Venna / Liput 12 €
Jarkko Martikainen, Matti Johannes Koivu / Liput 15 €
Epäkorrekti ajankohtaisohjelma Pekka Vahvasen ja Sean Ricksin seurassa. Perjantai pistää miettimään.
Tule yleisöksi kokemaan Live-TV:n jännitys! Yle TV1:n suora lähetys TTT-Klubilta perjantaisin klo 21.05. Vapaa pääsy!
Oletko jo käynyt Tampereen tyylikkäimmällä stand up -klubilla? Suojaudu syksyn harmaudelta ja varaa liput kolmen koomikon iltoihin!
23.9.
Klo 19 alkaviin esityksiin liput 20/15 € ja klo 22 esityksiin 15/10 €
29.10.
25.11.
Heikki Vilja, Jack Björklund, Mikko Vaismaa (klo 19)
Toni Jyvälä, Mika Eirtovaara, Tomi Walamies (klo 22)
Joni Koivuniemi, Ida Grönlund, Jape Grönroos (klo 19)
14.10.
11.11.
2.12.
22.10.
12.11.
9.12.
Matti Patronen, Tommi Mujunen, Jussi Simola (klo 19)
Tomi Haustola, Joni Koivuniemi, Arimo Mustonen (klo 22)
Ali Jahangiri, Riku Suokas, Olli Siiki (klo 19)
Antti Haapala, Anders Helenius, Pete Kosonen (klo 19)
Fredi Lilius, Riku Sottinen, Riku Suokas (klo 22)
Rich Lyons, Anitta Ahonen, Tomi Haustola (klo 19)
Ravintola on avoinna esitysiltoina: viikonloppuisin klo 18-02 (04), arkisin klo 18-22. Puhelinnumerot 044 720 1350 (ravintola), 044 720 1352 (ovi) n
SEURAA OHJELMAA ttt-klubi.fi / Facebook
K18 myöhäisiltojen esityksiin. Klo 19 alkaviin esityksiin ei ikärajaa. A-oikeudet. n
Ennakkomyynti: Lippu.fi ja TTT:n lippumyymälä. Lippuja myös ovelta, jos esityksessä on tilaa. n
Buffet väh. 20 hengen ryhmille: Katso menu ttt-klubi.fi myynti@ttt-teatteri.fi puh. (03) 2178 333 n
Tampereen Työväen Teatterin lippumyymälä p. (03) 2178 222 n
APLODI 2/2016
11
Tampereen Työväen Teatteri
PÄIVÄ KOKOUKSESSA, ILTA TEATTERISSA TERVETULOA AITIOPAIKALLE! Kruunaa teatterielämys hyvällä ruoalla. Buffet-pöytä katetaan ryhmälle ennakkovarauksesta ennen esitystä (väh. 20 hlöä). Kysy lisää teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi, 044 720 1289 Suuren näyttämön aitioissa viihdyt kutsuvieraiden ja henkilöstön kanssa. Tilat sopivat hienosti myös erilaisiin yritysjuhliin. Nauti näytelmästä ja tarjoiluista omassa, viihtyisässä tilassa.
PUISTOTORNI Kongressikeskus Puistotornin historiaa henkivät kokous- ja juhlatilat Tampereen keskustassa, Hämeenpuistossa, soveltuvat 20-400 hengen kokouksiin ja tapahtumiin.
UUTTA!
TYYLIKÄS VAIHTOE TAPAHTUMAHTO LLESI
Väliaikatarjoilut on nyt mahdollista maksaa myös verkkokaupassa. Tarjoilut katetaan tilauksen mukaisesti teatterin lämpiöön ilman lisämaksua. Varaa tarjoilut etukäteen ja nauti väliaikatarjoiluista kiireettömästi, www.ttt-teatteri.fi/palvelut
Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä lisää! Mia Rautio / TTT-Teatteripalvelut Oy, mia.rautio@ttt-teatteri.fi, 044 720 1370 www.puistotorni.fi
SUURSUOSION SAANUT ESITYS JATKAA OHJELMISTOSSA! Pekka Lepikkö
komedia viimeisestä talvesta espanjassa
”Nauroin ensimmäisellä puoliajalla niin, että vedet valuivat silmistäni. Packalén ja Saarelainen sulattivat sydämeni roo leissaan. He olivat juuri niin loistavia kuin olin odottanutkin.” – Satu Hakala, Keskustori.fi Rooleissa Marja Packalén, Ilmari Saarelainen, Eeva-Riitta Salo ja Jukka Saikkonen. Käsikirjoitus Pekka Lepikkö Ohjaus Anna-Maria Klintrup Lavastuksen ja pukujen suunnittelu Pekka Korpiniitty Kampauksien ja maskien suunnittelu Sari Rautio Valosuunnittelu Timo Alhanen Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Kantaesitys oli 30.9.2015 Eino Salmelaisen näyttämöllä. Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan). Liput 34/32/29 €
12
APLODI 2/2016
3.9., 10.9., 25.11. Suuri näyttämö
Tapahtuman tuotanto yhteistyössä Bundespopstars Oy ja Stone Factory Oy
Konsertit loppuunvarattu
Elä se uudelleen! Mauno Peppone, Tommi Turmiola, Palle, Karoliina ja muut Vuonna 85 -musikaalin unohtumattomat hahmot nousevat vielä kerran yhdessä TTT:n Suurelle näyttämölle viihdyttämään ja ilahduttamaan manserockin faneja! Illan kruunaa kasaribileet, joissa bändinä se ainoa oikea Alabama House Band ja Go Go Girls.
- Kysy mahdollisia peruutuspaikkoja! Liput 3.9. ja 10.9. konserttiin 35 €, 25.11. bilepaketti 69 € (sis. konsertti ja Kasaribileet).
Vielä tilaa taatusti vauhdikkaissa Kasaribileissä 3.9. ja 10.9. Liput bileisiin vain 15 €.
Tunnelmaan virittää Rokki-menu Tarjolla ennen konserttia klo 17-18.30, hinta 17 €/hlö. Lisätiedot ja ruokailuvaraukset (väh. 20 hlö ryhmät) puh. (03) 2178 222 tai teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi
Tampereen Työväen Teatteri
TAPAHTUMAKALENTERI ELOKUU–JOULUKUU Ma 29.8. Ti 30.8. Ke 31.8. To 1.9. La 3.9. To 8.9. Pe 9.9. La 10.9. Pe 16.9. La 17.9. Ti 20.9. To 22.9. Pe 23.9. La 24.9.
To 29.9. Pe 30.9. La 1.10.
Ti 4.10. To 6.10. Pe 7.10. La 8.10.
Ke 12.10. To 13.10. Pe 14.10. La 15.10.
Ti 18.10. Ke 19.10. To 20.10. Pe 21.10. La 22.10.
Ma 24.10. Ti 25.10. Ke 26.10. To 27.10. Pe 28.10. La 29.10.
Su 30.10. Ke 2.11.
klo 19 Sara ja Erik, ennakkonäytäntö klo 19 Cabaret (ennakkonäytäntö) / Sara ja Erik (ensi-ilta) klo 19 Cabaret (ennakkonäytäntö) klo 19 Cabaret (ensi-ilta) klo 19 Vuonna 85 konsertti - Final Countdown klo 19 Flame Jazz Messengers klo 19 Cabaret / Sara ja Erik klo 13 Cabaret / Sara ja Erik klo 19 Vuonna 85 konsertti - Final Countdown klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Eirtovaara & Simola klo 13 Cabaret / Sara ja Erik klo 22 Tuomari Nurmio & Folk Liisa klo 18:30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus (ensi-ilta) klo 19 Kilpakosijat (ennakkonäytäntö) klo 19 Kilpakosijat (ensi-ilta) / Sara ja Erik Stand up: Vilja, Björklund, Vaismaa klo 13 Cabaret / Sara ja Erik klo 19 Cabaret / Luolamies klo 22 Johanna Försti Gospel Special klo 19 Cabaret / Sara ja Erik klo 18:30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat klo 13 Kilpakosijat / Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Parasta ennen klo 22 Nordic Trinity, Vilkka Wahl Quartet klo 19 Cabaret klo 18:30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Kasvonsa menettänyt mies klo 13 Cabaret / Sara ja Erik / Herra Hakkarainen harrastaa klo 15 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Kilpakosijat / Parasta ennen klo 22 Mira Luoti, Town of Saints (NL) klo 19 Parasta ennen klo 19 Cabaret / Sara ja Erik klo 18:30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat / Stand up: Patronen, Mujunen, Simola klo 13 Kilpakosijat / Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Ei huono – Jorma Uotinen (ensi-ilta) klo 22 Aino Venna klo 19 Ei voi auttaa, sori (ennakkonäytäntö) klo 19 Suku on syvältä (ennakkonäytäntö) Ei voi auttaa, sori (ensi-ilta) / Ei huono – Jorma Uotinen klo 19 Suku on syvältä (ensi-ilta) klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Ei huono – Jorma Uotinen klo 13 Cabaret / Sara ja Erik klo 18:30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Suku on syvältä / Ei voi auttaa, sori klo 22 Stand up: Haustola, Koivuniemi, Mustonen klo 19 Viita 1949 (ennakkonäytäntö) klo 19 Viita 1949 (ensi-ilta) klo 19 Suku on syvältä / Ei huono – Jorma Uotinen klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat / Sara ja Erik / Luolamies klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Ei voi auttaa sori Kasvonsa menettänyt mies klo 13 Suku on syvältä / Viita 1949 klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Ei huono – Jorma Uotinen klo 22 Stand up: Jyvälä, Eirtovaara, Walamies klo 13 Herra Hakkarainen harrastaa klo 15 Herra Hakkarainen harrastaa klo 10 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Terapian tarpeessa
To 3.11. Pe 4.11. La 5.11.
Ke 9.11.
To 10.11. Pe 11.11.
La 12.11.
Ke 16.11. To 17.11. Pe 18.11. La 19.11.
Ke 23.11. To 24.11.
Pe 25.11.
La 26.11.
Su 27.11. Ke 30.11. To 1.12. Pe 2.12. La 3.12.
Ma 5.12. Ke 7.12. To 8.12. Pe 9.12. La 10.12.
Pe 16.12. La 17.12.
Ke 21.12.
klo 10 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Cabaret / Isän päivä klo 10 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Kilpakosijat / Sara ja Erik / Ei huono – Jorma Uotinen klo 13 Kilpakosijat / Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 18.30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Suku on syvältä / Ei voi auttaa, sori / Luolamies klo 22Joni Mitchell Resurrection Cafe klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 klo 10 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Kilpakosijat / Sara ja Erik / Ei huono – Jorma Uotinen klo 10 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Ei voi auttaa, sori Stand up: Jahangiri, Suokas, Siiki klo 13 Suku on syvältä / Viita 1949 klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Parasta ennen klo 22 Stand up: Lilius, Sottinen, Suokas klo 19 Cabaret / Viimeinen pasodoble / Terapian tarpeessa klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Parasta ennen klo 19 Cabaret / Viimeinen pasodoble / Ei huono – Jorma Uotinen klo 13 Cabaret / Viimeinen pasodoble klo 18.30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat / Luolamies klo 22 Alexi Tuomarila Quartet feat. Manuel Dunkel klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Cabaret / Viimeinen pasodoble / Ei huono – Jorma Uotinen klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 18.30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat / Isän päivä klo 13 Viimeinen pasodoble klo 19 Vuonna 85 konsertti - Final Countdown Viimeinen pasodoble / Ei voi auttaa, sori Stand up: Koivuniemi, Grönlund, Grönroos klo 13 Suku on syvältä / Viita 1949 / Herra Hakkarainen harrastaa klo 15 Herra Hakkarainen harrastaa klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Ei huono – Jorma Uotinen klo 22 Mokoma – Akustinen klo 14 Sara ja Erik klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Ei voi auttaa, sori klo 19 Kilpakosijat / Ei huono – Jorma Uotinen / Showhat klo 13 Kilpakosijat klo 19 Cabaret / Stand up: Haapala, Helenius, Kosonen / Showhat klo 13 Cabaret / Showhat klo 19 Kilpakosijat / Luolamies / Showhat klo 22 Mokoma – Akustinen klo 12 Viita 1949 klo 19 Cabaret / Sara ja Erik / Parasta ennen klo 10 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Isän päivä klo 18.30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Kilpakosijat / Stand up: Lyons, Ahonen, Haustola klo 13 Kilpakosijat / Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Suku on syvältä / Viita 1949 / Ei voi auttaa, sori Ei huono – Jorma Uotinen klo 22 Erja Lyytinen Duo klo 18.30 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 13 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus klo 19 Viita 1949 klo 22 Jarkko Martikainen, Matti Johannes Koivu klo 13 Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus
Muutokset mahdollisia. Tarkista esitysajat: ttt-teatteri.fi
LIPUT Teatterin lipunmyynti on aina auki – netissä! Hanki teatteriliput silloin kun sinulle parhaiten sopii. Voit ostaa printti- tai mobiililipun esityksen alkuun saakka osoitteesta www.ttt-teatteri.fi. Lisäksi TTT:n lippumyymälä palvelee ti-pe klo 12-19 ja la klo 11-19 (Hämeenpuisto 32), puh. (03) 2178 222, lipunmyynti@ttt-teatteri.fi l YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI (03) 217 8333, Avoinna ma–pe klo 9–16, myynti@ttt-teatteri.fi l RYHMÄHINNAT Vähintään 30 hlö - 2 € peruslipun hinnasta. Vähintään 90 hlö - 4 € peruslipun hinnasta. Opiskelijaryhmät (väh. 30 hlö) – 2 € opiskelijalipun hinnasta. Lisäksi ryhmänvetäjälle ilmainen lippu. Eläkeläis- ja opiskelijaliput sekä lasten, työttömien ja varusmiesten liput voimassa ma-pe sekä lauantain iltapäiväesityksissä. Ryhmäalennukset ovat voimassa ma-pe esityksissä. Alennukset eivät koske ensi-iltoja. l TEATTERIPALVELUT Väliaikatarjoilun varaaminen teatterin verkkosivuilta, ryhmien tilausruokailuvaraukset (03) 2178 444, ma–pe klo 9–16, teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi l Tilaa uutiskirjeemme! Kuulut sisäpiiriin ja saat tarjoukset suoraan sähköpostiisi. www.ttt-teatteri.fi l
@ Tilaa uutiskirje
Tampereen Työväen Teatterin lippumyymälä p. (03) 2178 222 n
Lataa TTT apps APLODI 2/2016
13
Tähtihetkiä TampereSonata Arctica Acoustic Summer Tour 2016 La 27.8.
klo 19 Iso sali Sonata Arctica rokkaa akustisesti! Ohjelmistona kuullaan poimintoja yhtyeen uran varrelta - sekä hittejä että vähän tuntemattomampiakin sävellyksiä.
Liput alk. 34 € Myös Tiketistä tampere-talo.fi/sonata
Roots of Love plays the Music of Jimi Hendrix To 22.9.
Ysärikonsertti
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Su 28.8.
klo 13 Iso sali Varusmiessoittokunta kääntää uuden sivun sotilasmusiikin historiassa, kun se valloittaa 1990-luvun sotilasmusiikille. Konserttimestarina toimii media persoona Matti Airaksinen.
klo 19 Pieni sali
Jimi Hendrix Experience -yhtyeen perustamisesta on kulunut 50 vuotta. Suomalaisista roots- ja jazzmuusikoista koottu Roots of Love kunnioittaa kitaristilegendaa klassikkobiisien uusilla sovituksilla. Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 € Myös Tiketistä tampere-talo.fi/rootssoflove
Liput alk. 25 €, opisk. ja varusm. 22 € tampere-talo.fi/ysarikonsertti
Suuri kansainvälinen balettigaala Ma 29.8.
klo 19 Iso sali Illan aikana taituruuttaan esittää kuusi balettitaloa: Dortmundin baletti, Portugalin kansallisbaletti, Bostonin baletti, Ruotsin kuninkaallinen balet ti, Brnon kansallisteatterin baletti sekä Prahan kansallisbaletti. Talojen kärkisolistit tanssivat klassisen ja nykybaletin sykähdyttävimpiä katkelmia. Lisäksi koetaan ennennäkemätön
maailmanensi-iltateos, jonka toteuttavat pianovirtuoosi Iiro Rantala, Prahan kansallisbaletin tanssijat sekä arvostettu koreografi Peter Zuska. Gaalassa osittain elävä musiikki, osittain nauhamusiikki. Liput alk. 38/53/65 €, opisk. 25 € (raj. määrä) tampere-talo.fi/balettigaala2016
Vältä jonot ja varaa tarjoilusi etukäteen verkosta 14
APLODI 2/2016
www.tampere-talo.fi/valiaikatarjoilut
- talossa syksyllä 2016 Kris Kristofferson To 22.9.
Erin La 1.10.
klo 19 Iso sali
klo 19 Iso sali Tänä vuonna kahdeksankymmentä vuotta täyttänyt country-musiikin legenda tuo lämpöä Tampereen syksyyn. Näyttelijä näkin tunnetun miehen karisma kantaa takariviin asti. Liput alk. 56/46 € Tuotanto Tampere-talo ja Live Nation tampere-talo.fi/kriskristofferson
Ilo irti näppärästi – soiton ja laulun riemua
Persoonallisesta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnettu Erin on yksi maamme suosituimpia ja valovoimaisimpia artisteja. Hänen kolmas pitkäsoittonsa julkaistaan syksyllä. Liput alk. 30 €, opisk. ja eläkel. 24 € Tuotanto Tampere-talo ja Kaiku Agency Oy tampere-talo.fi/erin
Antti Reini Pe 7.10.
klo 19.30 Pieni sali
La 24.9.
klo 15 Iso sali Koko perheen suurkonsertissa lavan täyttävät Pirkanmaan musiikkiopiston 200-jäseninen puhallinorkesteri sekä yli 200 soittajan ja laulajan Näppäriorkesteri. Ennen konserttia on mahdollisuus osallistua massamuskariin.
Näyttelijä Antti Reinin karhean hurmaava olemus on lukuisista elokuvista tuttu. Lokakuussa hänet on mahdollista nähdä livenä laulajan roolissa. Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 € tampere-talo.fi/anttireini
Liput alk. 22 €, alle 12-vuotiaat 12 € tampere-talo.fi/ohjelmistossa/Iloirti
Ma 26.9.
klo 19.30 Iso sali
70-vuotisjuhlakiertue Kapellimestari Charles Dutoit
Syksyn suurtapaus on tässä. Kunin kaallisen lontoolaisorkesterin maailmankiertueen ainoa Suomenkonsertti kuullaan Tampereella. Harvinaisen vierailun kapellimes tarina nähdään maailmankuulu Charles Dutoit. Mendelssohn: Hebridit-alkusoitto Mozart: Sinfonia nro 39 Brahms: Sinfonia nro 1 Liput alk. 65/77/88 € Musiikkia&Makuja-paketti alk.100/112/123 € sis. lipun ja buffet-illallisen ennen konserttia klo 17.30-19.30 tampere-talo.fi/rpo
TAMPERE-TALON LIPUNMYYNTI | Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere | Puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm) n APLODI 2/2016 15 lipputoimisto@tampere-talo.fi | Avoinna ma–pe klo 11-18 | Puhelinpalvelu ma-pe klo 10-14 n Lippuja myös Kulttuurimyymälä Aplodista, Lippupisteestä sekä erikseen merkittyihin tapahtumiin Tiketistä. n
Tampere-talo
Patricia Kraus
Eva Dahlgren
La 8.10.
Ke 12.10.
Patricia Kraus on espanjalainen, jazz-, blues- ja soul sävytteistä musiikkia esittävä upeaääninen soololaulajatar. Lokakuun konsertissa hän esiintyy ensimmäistä kertaa Skandinaviassa.
Tyylikäs Eva Dahlgren on yksi suosituimmista ruotsalaisista laulajista. Hän julkaisi keväällä odotetun uuden albumin ja kiertää jälleen esiintymässä.
klo 19 Pieni sali
klo 19 Iso sali
Liput alk. 52/59 € Tuotanto Tampere-talo ja Live Nation tampere-talo.fi/evadahlgren
Liput alk. 30 € tampere-talo.fi/patriciakraus
Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana Ke 19.10.
Albert Lee & Band
johtaa Valtteri Laurell Pöyhönen ja solisteina räppäävät Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren.
klo 19 Iso sali Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana on 20-henkinen spektaakkeli, joka yhdistää jazzia ja hiphoppia ennennäkemättömällä tavalla. Orkesteria
Ti 18.10.
klo 19 Iso sali
Liput alk. 35 €, opisk. ja lapset 25 € Myös Tiketistä Tuotanto Tampere-talo ja Sublime Music Agency Oy tampere-talo.fi/rickytickbigband
Kitaristilegendan ainoa konsertti Suomessa! Liput alk. 42 €, opisk. ja eläkel. 37 € tampere-talo.fi/albertlee
Micke Björklöf & Blue Strip 25-v PIKKUJOULU TARJONTAA MONEEN MAKUUN
La 15.10.
klo 19 Pieni sali Kansainvälisesti tunnetuin bluesartistimme Micke Björklöf johdattaa Blue Strip -orkesterinsa lokakuussa Tampereelle. Tuorein albumi ”It ain’t bad yet” on kerännyt suitsutusta eri puolilla maail maa. Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 € Myös Tiketistä tampere-talo.fi/mickebjorklof
Lääkettä luulosairaille, lumoavaa balettia, burleskin glamouria sekä popin, rockin ja viihteen klassikoita tampere-talo.fi/pikkujoulut
Vältä jonot ja varaa tarjoilusi etukäteen verkosta 16
APLODI 2/2016
www.tampere-talo.fi/valiaikatarjoilut
Tampere-talo
Vesterinen yhtyeineen Pe 21.10.
klo 19.30 Pieni sali Tero Vesterisen luotsaama seitsenhenkinen yhtye astuu ensimmäistä kertaa
Tampere-talon lavalle. Kokoonpano tunnetaan hurmoksellisista livekeikoistaan sekä laulujensa rankoista, mutta lohdullisista aiheista. Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 25 € tampere-talo.fi/vesterinen
Tampereen Kamarimusiikkiseura 70 vuotta – Vaeltavat vuodet Su 23.10.
yhteistyö ammattimuusikoiden ja harrastajien kesken. Matkaa tehdään renessanssista romantiikkaan ja korvia hivelevät mm. Bachin, Rameaun, Mozartin ja Griegin sävellykset.
klo 15 Pieni sali
Miljoonasade La 22.10.
klo 19 Iso sali Suomalaisten pop-rallien ehtymätön kaivos Miljoona sade julkaisi helmikuussa uuden albumin. Konsertin ohjelmassa on sekä uuden
levyn materiaalia että jo klassikoiksi muodostuneita hittejä.
alk. klo 18 Sorsapuistosali Lokakuussa Sorsapuistosalissa vietetään nostalgista viisikymppisten disko-iltaa. Kahden legendaarisen tiskijukan DJ-Juissin ja DJ-Altin voimin jytäillään nostalgisten hittien
Konsertti vie kuulijat musiikkiaikamatkalle Tampereen Kamarimusiikkiseuran histo riaan, johon on kuulunut tiivis
Liput alk. 25 €, opisk. ja eläkel. 20 € tampere-talo.fi/kamarimusiikkiseura
Liput alk. 29€, opisk. ja eläkel. 25 € Tuotanto Tampere-talo ja Nem Agency Oy tampere-talo.fi/miljoonasade
Anneli Sari
Disco50 – Boogie Nights La 22.10.
Miika Jämsä, kapellimestari Topi Lehtipuu, tenori Jussi Lehtipuu, baritoni
Viva syksy – Juhlakiertue Ke 2.11.
klo 19 Iso sali tahdissa. Illan aikana palkitaan myös legendaarisia suomalaisia DJ-pioneereja. Mukana myös yllätysesiintyjä!
Liput alk. 20 € Musiikkia&Makuja-paketti alk. 50 € tampere-talo.fi/disco50
Anneli Sari ja kansainvälinen Pariisilaisorkesteri tuovat tunnelmaa syksyiseen iltaan. Suosittu laulaja esittää uransa varrelta huippukappaleet, tunnetut kotimaiset sekä ikivihreät laulut. Liput alk. 40 €, eläkel. 35 € Tuotanto Tampere-talo ja Bravo-tuotanto tampere-talo.fi/annelisari
TAMPERE-TALON LIPUNMYYNTI | Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere | Puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm) n APLODI 2/2016 17 lipputoimisto@tampere-talo.fi | Avoinna ma–pe klo 11-18 | Puhelinpalvelu ma-pe klo 10-14 n Lippuja myös Kulttuurimyymälä Aplodista, Lippupisteestä sekä erikseen merkittyihin tapahtumiin Tiketistä. n
Tampere-talo
Pepe Willberg – Legenda Juhlakonsertti kiertue
To 3.11.
klo 19 Iso sali Tänä vuonna 70 vuotta täyttävän Pepe Willbergin musiikillinen ura on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 50 vuotta. Uutta suosiota on siivittänyt Pepe & Saimaa -levyn valtava menestys.
Liput alk. 45 € tampere-talo.fi/pepewillberg
Burlesque Exposé
Teho Majamäki & The Travelogue Ensemble with Special Guests
La 19.11.
Ke 16.11.
klo 19 alkaen, Sorsapuistosali
klo 19 Pieni sali Onko soitinta, jota Teho Majamäki ei osaisi soittaa? Monipuolinen muusikko ja äänien keräilijä luo etnisiä tunnelmia lyömäsoittimilla sekä kosketin- ja kielisoittimilla.
Maailmanluokan burleskitaiteilijat tähdittävät marraskuista iltaa Sorsapuistosalissa. Pääesiintyjinä säteilevät Kitten De Ville Yhdysvalloista, Natsumi Scarlett Hollannista sekä Vicky Butterfly IsostaBritanniasta.
Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 € Myös Tiketistä tampere-talo.fi/tehomajamaki
Yö-yhtye
Liput alk. 25 € - klo 21 alkava esitys - show-lippu bailupaikalla
35-vuotisjuhlakonsertti
Liput alk. 40 € - klo 21 alkava esitys - numeroitu istumapaikka salin etuosassa
La 5.11.
klo 19 Iso sali
Musiikkia&Makuja-paketti alk. 80 € - klo 19 alkava esitys - sis. illallisbuffetin sekä lipun koko illaksi
Kotimaisen rockin kestosuosikki saapuu Tampereelle marraskuussa. Juhlakonser tissa käydään läpi yhtyeen mittavaa uraa legendaaristen hittien kautta. Olli Lindholmin sanoin: ”Nyt mennään isosti!”
Tuotanto Tampere-talo ja Tampere Burlesque tampere-talo.fi/burlesque
Liput alk. 35 € Konsertissa on lisäkatsomo Tuotanto Tampere-talo ja Piikkikasvi Oy tampere-talo.fi/yo
Tšaikovski: Pähkinänsärkijä Pe-su 18.–20.11. Iso sali
Pe 18.11.2016 klo 19 La 19.11. klo 13 ja 18 Su 20.11. klo 13 ja 18
18
APLODI 2/2016
[K-18]
Koko perheen baletti elävän musiikin säestyksellä
Rakastettu jouluklassikko vie katsojan matkalle unien ja mieli kuvituksen maailmaan Tampere Filharmonian säestyksellä. Näyttämöllä nähdään Brnon tähtitanssijoiden rinnalla kymmeniä nuoria lupauksia Tampereen konservatoriolta.
Vältä jonot ja varaa tarjoilusi etukäteen verkosta
Brnon kansallisteatterin baletti Tampereen konservatorion tanssinopetuksen oppilaat Tampere Filharmonia Musiikinjohto Pavel Šnajdr Näyttämösovitus André Laprise Koreografia Fernand Nault Liput alk. 36/47/58 €, eläkel. 33/43/53 €, opisk. 25/33/45 €, alle 13-vuotiaat 20/24/29 €, perhe- ja kimppalippu 27,50/32,50 € Musiikkia&Makuja-paketti la 19.11 alk. 71/82/93 € tampere-talo.fi/pahkinansarkija
www.tampere-talo.fi/valiaikatarjoilut
Tampere-talo
Sanni Ke 23.11.
klo 19 Iso sali
Teddy’s West Coasters Su 20.11.
klo 18 Pieni sali Luvassa on kepeää, svengaavaa jazzia, kun Suomen ykkösrumpaliksi tituleerattu Teppo Mäkynen saapuu Teddy’s West Coasters -yhtyeensä kanssa marraskuussa Tampereelle. Viime vuonna julkaistu esikoislevy sai kriitikoilta paljon kiitosta. Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 € Myös Tiketistä Tuotanto Tampere-talo, yhteistyössä We Jazz ja Suomen Jazzliitto tampere-talo.fi/teddyswestcoasters
Sanni lähtee syksyllä kiertueelle uuden levynsä myötä. Koko kansan suosikeiksi ovat jo nousseet mm. hitit Prinsessoja ja astronautteja, Jos mä oon oikee, Me ei olla enää me, Pojat sekä 2080-luvulla. Mitähän makeaa uusi levy tuo tullessaan? Liput alk. 29 €, opisk. 24€ tampere-talo.fi/sanni
Elvis Christmas by Aron & Cool Company La 3.12.
klo 19 Pieni sali Elviksen musiikkia tulkitsee kansainvälistäkin tunnustusta saanut Aron & Cool Company. Konser tissa kuullaan upeita tulkintoja Elviksen joulu- ja hengellisestä musiikista, rock´n’ rolliakaan unohtamatta. Liput alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 € tampere-talo.fi/aron
Lauri Viita 100 vuotta Ke 7.12
klo 19 Iso sali Kapellimestari Juha Untala Tenori Ilkka Hämäläinen Näyttelijä Kai Lehtinen
Lauri Viidan syntymästä tulee 17.12. kuluneeksi sata vuotta. Tampere-talossa muistetaan Pispalan omaa poikaa joulukuun alussa konsertissa, jossa Viidan tuotantoa kuullaan lausuttuna ja laulettuna. Liput alk. 32 €, eläkel. 28,50 €, opisk. 25 € Tuotanto Tampere-talo yhteistyössä Lauri Viita -seuran kanssa tampere-talo.fi/lauriviita
TAMPERE-TALON LIPUNMYYNTI | Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere | Puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm) n APLODI 2/2016 19 lipputoimisto@tampere-talo.fi | Avoinna ma–pe klo 11-18 | Puhelinpalvelu ma-pe klo 10-14 n Lippuja myös Kulttuurimyymälä Aplodista, Lippupisteestä sekä erikseen merkittyihin tapahtumiin Tiketistä. n
Tampere-talo
ÄLÄ UNOHDA NÄITÄ!
30.11.-17.12. Pieni sali
Ke 30.11. Ke 7.12. Ke 14.12. Pe 16.12. La 17.12.
klo 19 klo 19 klo 18 ja 21 klo 18 ja 21 klo 18 ja 21
Pe 9.9.
Kivi, Vesterinen & sakset: stand up -show
Su 2.10.
Seurassanne Tuliset Tenorit: Pentti Hietanen, Tomi Metsäketo ja Tero Harjunniemi
La 8.10.
Tukiliiton syyskonsertti 2016
To 13.10. Jorma Kääriäinen & Band: Haukka To 20.10.
Suuren Valelääkärikirjan toinen painos putkahtaa ulos juuri sopivasti pikkujouluaikaan! Sketsien ja laulujen avulla avataan jälleen hilpeitä puolitotuuksia sairauksista ja ihmisten välisistä suhteista.
Samuli Edelmann
Su 23.10. Jaakko Ryhänen, Seppo Hovi, Pentti Lasanen: Muistojen ilta – juhlakiertue
Liput alk. 30 € Musiikkia&Makuja-paketti alk. 65 € tampere-talo.fi/ suurivalelaakarikirja
Ke 9.11.
Johnny Cash Roadshow
Ma 21.11. Hector: Muisti
Lauri Tähkä
Konserttisalikiertue 2016 La 10.12.
Elämäni musiikit – Jaakko Ryhänen 70 vuotta Gaalakonsertti
klo 19 Iso sali Fanien odotus palkitaan, kun huikeista ja energisistä keikoistaan tunnettu laulaja ja lauluntekijä lähtee vuoden tauon jälkeen mittavalle kiertueelle. Luvassa on läpileikkaus Tähkän tuotannosta: aivan uutta tuotantoa ja hieman tuntemattomampiakin lauluja, hittejä, ralleja ja sydäntä raastavia rakkauslauluja. Liput alk. 32 €, opisk. 29 € Tuotanto Tampere-talo Central Line Entertainment ja Raikuli Production tampere-talo.fi/ lauritahka
To 24.11. Draamakonsertti Night and Day: Antti Sarpila, Elina Vettenranta sekä HT Combo Big Band To 24.11. Suomi Nauraa! Stand up -show Pe 25.11. Johanna Kurkela Ti 29.11. Umberto Marcato, Milana Misic ja Amadeus Lundberg: Volare – italialainen ilta
Pe 16.12.
klo 19 Iso sali Jaakko Ryhänen solistivieraineen Juontaja Seppo Hovi Tampere Filharmonia kapellimestarinaan Alberto Hold-Garrido
Syntymäpäiviään viettävä oopperalaulaja astuu kotikaupunkinsa tutulle estradille. Gaalassa kuullaan ooppera taiteen helmiä ja rakastettuja viihdemusii kin sävelmiä sekä Ryhäsen itsensä että hänelle tärkeiden kollegojen esittäminä.
Pe 2.12.
Sami Hedberg: Kokovartalomies 4
La 3.12.
Stars Show: Jarkko Tamminen ja Laura Voutilainen
Pe 9.12.
Divet Show: I’m Every Woman
Pe 9.12.
Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot: Tulkoon joulu
Su 11.12. Raskasta joulua La 17.12.
Su 18.12. Neljänsuora: Juhlatuulella
Liput alk. 29/35/39 € tampere-talo.fi/ jaakkoryhanen
Ma 19.12. Vesa-Matti Loiri: Sydämeeni joulun teen Ti 20.12.
H
A T RA AKE A V LIP EL OT
TI
APLODI 2/2016
Rajaton Joulu 2016: joululaulukonsertti
Kaikkiin syksyn konsertteihin voi yhdistää yöpymisen tunnelmallisessa Lapland Hotel Tampereessa. Hotelli sijaitsee Tampere-talon naapurissa (Yliopistonkatu 44). Lue lisää ja tee varaus www.tampere-talo.fi/konsertti-ja-majoituspaketit
Vältä jonot ja varaa tarjoilusi etukäteen verkosta 20
RNO:n Neljäs Joulu – Riku Niemi Orchestra solistinaan Kyösti Mäkimattila
www.tampere-talo.fi/valiaikatarjoilut
Tampere-talo
ENSI-ILTA TAMPERE-TALOSSA 10.2.2017 KLO 15
Suomalaisen naisen tarina
tampere-talo.fi/pohjalaisia Liput alk. 65/85/98€, myös eläkeläis- ja opiskelijalippuja Ryhmät alk. 15–35 hlöä 57/76,50/88,50 € 36–80 hlöä 55/72,50/83,50 € Yli 80 hlöä 52/68/78,50 €
Musiikinjohto Ohjaus Lavastus Puvut Valosuunnittelu Kuorokapellimestari
Rooleissa mm. Tiina-Maija Koskela Maija Marjukka Tepponen Liisa Päivi Nisula Kaisa Ville Rusanen Jussi Jyrki Anttila Antti Waltteri Torikka Karjanmaan Köysti Ilkka Hämäläinen Salttu Jere Martikainen Kaappo Kristjan Möisnik Vallesmanni Anssi Hirvonen Kriivari Juha Kotilainen Herastuomari
Musiikkia&Makuja-paketti alk. 100/120/133 € sis. lippu ja buffet kaikkina esityspäivinä kaksi tuntia ennen oopperan alkua.
18.3. ja 19.3.2017 klo 19 Iso sali
Rooleissa mm.: Brad Majors Roope Salminen Janet Weiss Ilona Chevakova Frank-N-Furter Sami Saikkonen Kertojat Simo Frangen (la 18.3.) ja Jaakko Saariluoma (su 19.3.)
TUOTANTO TAMPERE-TALO
Su 12.2. klo 15.00 Ke 15.2. klo 18.30 La 18.2. klo 15.00 Ke 22.2. klo 18.30 La 25.2. klo 15.00
Anna-Maria Helsing Tuomas Parkkinen Sampo Pyhälä Pirjo Liiri-Majava Jussi Kamunen Heikki Liimola
Tampere Filharmonia Tampereen Oopperan kuoro
Maaliskuussa 2017 kiriste tään korsetit ja suoristetaan sukkanauhat, kun Frank-NFurter ja kumppanit saapuvat Tampereelle. Kulttimusikaalissa on luvassa ainutlaatuista ilonpitoa katsojien ja esiintyjien välillä. Tämä pitää kokea!
Yhteistyökumppanimme
Tuotanto Tampere-talo ja No Fear Agency & Promotion Oy Liput alk. 44/49 €, opisk. 34 € Musiikkia&Makujapaketti 89 € Vip-paketti tarjolla la 18.3. esitykseen alk. 179,80 + toimituskulut tampere-talo.fi/rockyhorrorshow
n Näillä sivuilla mainittujen Tampere-talon omaan
ohjelmatuotantoon kuuluvien konserttien lisäksi talossa järjestetään runsaasti myös muiden ohjelmatuottajien tilaisuuksia. n Koko ohjelmisto: tampere-talo.fi/tapahtumakalenteri n Muutokset mahdollisia
TAMPERE-TALON LIPUNMYYNTI Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere Puh 0600 94500 (1,98 €/ min+pvm) lipputoimisto@tampere-talo.fi Avoinna ma-pe klo 11-18 (puhelinpalvelu klo 10-14) sekä aina vähintään kaksi tuntia ennen konsertin alkua. Ei palvelumaksua.
Tampereen Teatterin kivijalassa (Hämeenkatu 14 B) sijaitseva Kulttuuri myymälä Aplodi myy lippuja myös Tampere-talon esityksiin ja tapahtu miin ilman palvelumaksua. RYHMÄT Ryhmät (min. 10 hlöä) puh. 03 243 4501 ryhmamyynti@tampere-talo.fi Avoinna ma-pe klo 10-16
@tamperetalo
VARAUKSET Varauksia ottavat vastaan Tampere-talon lipunmyynti, Kulttuurimyymälä Aplodi sekä Lippupisteen valtakunnallinen puhelinpalvelu. Varatut liput voi lunastaa kaikista Lippupisteen myyntipisteistä. Erikseen merkittyihin tapahtumiin lippuja myös Tiketistä. Tilaa uutiskirje
@
TAMPERE FILHARMONIAN SARJALIPUT Kausikortit ja Kvartetto-sarjaliput Tampere-talon lipunmyynnistä, Kulttuurimyymälä Aplodista sekä Lippupisteen myyntipisteistä.
VÄLIAIKATARJOILU Vältä jonotus väliajalla ja osta tarjoilut etukäteen kätevästi netin kautta www.tampere-talo.fi/ valiaikatarjoilu tai lipunmyynnissä asioinnin yhteydessä. Voit myös varata väliaikatarjoilut puhelimitse 050 388 7155 ma-pe klo 13-15.
tampere-talo.fi/tilaa-uutiskirje tamperefilharmonia.fi
TAMPERE-TALON LIPUNMYYNTI | Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere | Puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm) n APLODI 2/2016 21 lipputoimisto@tampere-talo.fi | Avoinna ma–pe klo 11-18 | Puhelinpalvelu ma-pe klo 10-14 n Lippuja myös Kulttuurimyymälä Aplodista, Lippupisteestä sekä erikseen merkittyihin tapahtumiin Tiketistä. n
Tampere Filharmonia
”Entistäki parempia meininkejä” TAMPERE FILHARMONIAN SYKSY 2016 Tampere Filharmonian syksyssä soivat tuttujen säveltäjien harvinaisuudet ja orkesterikirjallisuuden toivotuimmat klassikot. Mukana on muutamia erikoisempia sooloinstrumentteja: avajaiskonsertissa kuullaan trumpettikonsertto, syyskuun kirkkokonsertissa urkusinfonia, lokakuussa fagottikonsertto ja joulukuussa marimbakonsertto. Ohjelmisto tarjoaa uutta tottuneemmallekin konserttikävijälle: esimerkiksi saksalaisoopperan supermiehenä tunnetulta Wagnerilta kuullaan hänen ainoa sinfoniansa, ja Sibeliuksen rakastetuimpaan piano musiikkiin lukeutuva Puusarja soi tällä kertaa Pingoudin orkesterisovituksena. ”Mun tehtävä on vaalia sitä, että orkesteri soittaa perusrepertoaaria. Olen valkannut mukaan omia suosikkejani ja sellasia kestosuosikkeja, mutta myös vähän harvinaisempia juttuja. Wagner on klassikko, mutta hänen ainoa sinfoniansa ei, siksi on hyvä nostaa se nyt esiin”, orkesterin ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali toteaa. Hän on onnellinen menestyksekkäästi sujuneesta kevätkaudesta. ”On ollu mahtavaa huomata, että yleisö on saanu meistä sen, mitä varten me täällä ollaan. Tampere Filharmonia ja minä ollaan koko kaupungin käytettävissä, ja hienosti ootteki löytäny! Se tietysti antaa meille semmosta lisäpotkua tähän hommaan. Me yritetään tarjota teille vielä entistäki parempia meininkejä”, Rouvali lupaa.
PUISTOKONSERTTI
la 13.8.
Sorsapuisto Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Maria Ylipää, solisti Vapaa pääsy
Valtavan suosion elokuussa 2015 saavutta nut Puistokonsertti järjestetään yleisön pyynnöstä uudelleen. Tampere Filharmonia ja Tampere-talo kutsuvat musiikin ystävät ilmaistapahtumaan Sorsapuiston nurmelle lauantaina 13. elokuuta. Luvassa on toivo tuimpia klassisen musiikin helmiä ja rakas tetuimpia viihdesävelmiä. Tarkemmat ohjelmatiedot päivitetään orkesterin ja Tam pere-talon nettisivuille kesän aikana. Tapah tuman tunnelmaan voi eläytyä etukäteen osallistumalla Facebook-tapahtumaan.
ke 31.8. klo 19
Ylöjärven kirkko sama ohjelma kuin 1.9. 24/18/10/6 €
LINNOISTA JA TEATTERILAVOILTA to 1.9. klo 19 Tampere-talon Iso sali Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Jonas Silinskas, trumpetti Ludwig van Beethoven (1770−1827): Egmont-alkusoitto Johann Hummel (1778−1837): Trumpettikonsertto Beethoven: Sinfonia nro 1 24/18/10/6 €
Eliahu Inbal
22
APLODI 2/2016
Klaus Mäkelä
Tampere Filharmonian syksyn 2016 kausikorttisarja avataan konsertilla, jossa yhdistyvät hoveihin, konserttisaleihin ja teatterilavoille 1800-luvun alussa kirjoitetut sävelet. Beethoven sävelsi Egmont-alkusoiton Goethen murhenäytelmään, jossa rohkea soturi taistelee sankarillisesti synkkää sortoa vas-
Tampere Filharmonia
Mikk Murdvee
Ilja Gringolts
Emily Hultmark
taan. Alkusoiton jälkeen kuullaan trumpettikonsertto, jonka Mozartiltakin oppia saanut Hummel omisti Anton Weidingerille. Weidinger oli kuuluisa trumpettivirtuoosi, jolle Haydnkin kirjoitti aikanaan konserton. Hummelin konsertto sai kantaesityksensä Esterházyn linnassa uudenvuodenpäivänä 1804. Tampere Filharmonian konsertissa solistina taituroi orkesterin oma trumpetin äänenjohtaja Jonas Silinskas. Konsertin päättää teos, joka aikanaan avasi kolmekymppisen Beethovenin sinfonikonuran. Saksalaissäveltäjän ensimmäinen sinfonia kantaesitettiin huhtikuisen Wienin juhlavassa Burgtheaterissa vuonna 1800.
WAGNERIN AINOKAINEN pe 9.9. klo 19
Tampere-talon Iso sali Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Ilja Gringolts, viulu Sergei Prokofjev (1891−1953): Luutnantti Kijé -sarja Erich Korngold (1897−1957): Viulukonsertto Richard Wagner (1813−1883): Sinfonia C-duuri 24/18/10/6 €
Prokofjev kirjoitti Luutnantti Kijé -sarjan 1930-luvulla palattuaan lähes 20 vuoden Yhdysvaltojen oleskelultaan takaisin kotimaahansa Neuvostoliittoon. Ennen orkesterisarjaa valmistui musiikki Aleksandr Faintsimmerin ohjaamaan samannimiseen elokuvaan. Tarinan keskiössä on luutnantti Kijé, hahmo, joka syntyy naurettavan byrokratian tuloksena aivan vahingossa – tosin vain paperilla. Luutnanttia ei ole oikeasti olemassa, mutta hänen henkilöllisyytensä ympärille kietoutuvia tapahtumaketjuja sitäkin enemmän. Itävaltalaissyntyinen Korngold vietti hänkin suuren osan elämästään Yhdysvalloissa. Korngold on erityi-
Kalevi Kiviniemi
sen tunnettu elokuvamusiikistaan, mutta niitti mainetta säveltäjänä jo ennen tätä uravalintaa ja vielä sen jälkeenkin. Tässä konsertissa kuultava viulukonsertto sai kantaesityksensä säveltäjän ollessa jo yli viidenkymmenen ja häivyttäessä rooliaan Hollywood-koneistossa. Konsertin päättää harvoin esitetty teos: oopperaguruna tunnetun saksalaisjättiläisen ja ohjelmamusiikkipioneerin Wagnerin ainoa kokonainen sinfonia.
KOHTI HORISONTTIA pe 16.9. klo 19
Tampere-talon Iso sali Klaus Mäkelä, kapellimestari Marko Ylönen, sello Jimmy López (s. 1978): Perú Negro Einojuhani Rautavaara (s. 1928): Sellokonsertto nro 2 Claude Debussy (1862−1918): Images 24/18/10/6 €
Syyskuun puolivälin konsertissa kuullaan tunnelmakuvia meiltä ja maailmalta. Nuoren kapellimestarilahjakkuuden johtaman konsertin avaa niin ikään nuoren eteläamerikkalaissäveltäjän orkesterikappale Perú Negro. Sävellys valmistui perulaiskapellimestari Miguel Harth-Bedoyan tilauksesta, ja siihen on sisällytetty koodikielellä tilaajan nimi sekä afro-perulaista kansanmusiikkia niin hienovaraisina musiikillisina viittauksina kuin melodioinakin. Rautavaara viimeisteli toisen sellokonserttonsa vuonna 2009, yli neljäkymmentä vuotta ensimmäisen sellokonserttonsa valmistumisen jälkeen. Tämän jälkimmäisensä hän kirjoitti Minnesotan orkesterille ja Osmo Vänskälle ja omisti huippusellisti Truls Mørkille. Konsertto kantaa lisänimeä Towards the Horizon, kohti horisonttia. Debussyn Images sai kantaesityksensä Pariisissa vuonna 1913. Nimensä mukaisesti se maalaa erilaisia upeita kuvia,
Santtu-Matias Rouvali
joita yleisö voi aistia väreilevästä musiikista. Kolme osaa valmistuivat erikseen, ja niistä tunnetuin on keskimmäinen, Ibéria, joka kuljettaa yleisöä vilkkailta kaduilta öisen tuoksun läpi juhlapäivän aamuun.
JOUTSENLAULU JA URKUSINFONIA to 22.9. klo 19
Tampereen Tuomiokirkko Mikk Murdvee, kapellimestari Kalevi Kiviniemi, urut Arvo Pärt (s. 1935): Swansong Gustav Mahler (1860−1911): Totenfeier Camille Saint-Saëns (1835−1921): Sinfonia nro 3 24/18/10/6 €
Syyskuisen kirkkokonsertin avaa Pärtin Swansong, Joutsenlaulu. Vanhojen uskomusten mukaan joutsenen viimeinen laulu juuri ennen kuolemaansa on kaikkein kaunein. Teoksensa tunnelman Pärt pohjaa 1800-luvulla vaikuttaneen englantilaispastori John Henry Newmanin kuuluisaan saarnaan, jonka viimesanat julistavat ikuista rauhaa ja lepoa. Virolaissäveltäjä teki samalla ajatuksella vuosituhannen vaihteessa Littlemore Tractus -kuorokappaleen, josta sitten muokkasi orkesterikappale Swansongin Salzburgin Mozart-viikkoille 2014. Myös Mahler pureutui toisessa jättiläissinfoniassaan, Ylösnousemussinfo niassa, tämän- ja tuonpuoleisen väliseen suhteeseen, ja konsertissa kuultavan sinfonian ensimmäisen osan nimi, Totenfeier, viittaakin hautajaismenoihin. Saint-Säensin kolmas sinfonia tunnetaan otsikolla urkusinfonia. Teos on ranskalaissäveltäjän värikkään ilmaisun huippupiste, sillä sävel lettyään tämän teoksen hän ei kokenut voivansa antaa sinfoniakirjallisuudelle mitään enempää, ja kolmas sinfonia jäi hänen viimeisekseen.
Tampere Filharmonia | www.tamperefilharmonia.fi | Facebook & Twitter & Instagram: Tampere Filharmonia n APLODI 2/2016 23 Tiedottaja Maija Leino: 050 388 7144 | Tampere-talo | Yliopistonkatu 55 | Tampere-talon Lipputoimisto auki ma-pe 11-18 ja 2 h ennen konserttia n Puhelin yksittäisliput: 0600 - 9 4500 | Puhelin ryhmäliput: (väh. 10 henkilöä) 03 243 4501 ma-pe klo 10-16 | Lippu.fi n
Tampere Filharmonia
pe 23.9. klo 19
Lapuan tuomiokirkko sama ohjelma kuin 22.9. Tuotanto: Lapuan Urkufestivaali 25 €, Kulttuurikeskus Vanha Paukku, Lapua, 1.8. alkaen
su 25.9. klo 15
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ -KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI Tampere-talon Pieni-sali Antonin Dvořák (1841–1904) Jousikvintetto Es-duuri nro 3 op. 97 Ernest Chausson (1855–1899) Konsertto viululle, pianolle ja jousikvartetille op. 21 10/6 €
RANSKALAISIA SATUJA JA WIENILÄISIÄ MESTARITEOKSIA pe 30.9. klo 19
Mario Venzago, kapellimestari Kit Armstrong, piano Maurice Ravel (1875−1937): Hanhiemo, balettimusiikki Wolfgang Amadeus Mozart (1756−1791): Pianokonsertto nro 23 Arnold Schönberg (1874−1951): Pelléas ja Mélisande 24/18/10/6 € Ravelin Hanhiemo oli alunperin nelikätinen pianosarja. Hän kirjoitti sen vuonna 1908 läheisen ystäväperheensä, puolalaisten Godebskien, lapsille. Säveltäjä halusi kirjoittaa jotakin, mihin alle kymmenvuotiaiden harrastelijoiden pikkusormet ja tekniikka riittäisivät. Myöhemmin ranskalasista saduista ammentava teos laajeni lumoavien soolojen orkesterisarjaksi ja lopulta baletiksi. Mozart sävelsi 23. piano konserttonsa samana vuonna Figaron häiden kanssa, suunnilleen saman ikäisenä kuin Ravel Hanhiemonsa ensimmäisen version, kolmenkympin paikkeilla. Hän oli tuolloin kirjoittanut jo pitkän listan merkittävää orkesterimusiikkia ja vakiinnuttanut maineensa wieniläisessä musiikkielämässä. Belgialaiskirjailija Maurice Maeterlinckin epätoivoon, menneisyyden vangitsevaan voimaan ja rakkauteen pureutuva näytelmä Pelléas ja Mélisande innoitti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa useita taiteilijoita. Fauré, Debussy ja Sibelius sävelsivät näyttämömusiikkia, saksalais säveltäjä Schönberg puolestaan sinfonisen runon, joka kantaesitettiin Wienissä helmikuussa 1903.
ke 5.10. klo 19
Hämeenlinnan Verkatehdas sama ohjelma kuin 7.10. Tuotanto: Sibelius Celebrations 32/28/15/15 € Verkatehdas & Lippupalvelu, ticketmaster.fi
FAGOTTI JA ARABIALAISIA TARINOITA pe 7.10. klo 19
Tampere-talon Iso sali Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Emily Hultmark, fagotti Franz Schubert (1797−1828) (sov. Theo Verbey): Andante pianosonaatista nro 13 Wolfgang Amadeus Mozart (1756−1791): Fagottikonsertto Nikolai Rimski-Korsakov (1844−1908): Šeherazade
Tuuli Takala
24/18/10/6 €
Konsertin alkusoittona kuullaan hollantilaissäveltäjä Theo Verbeyn orkesterisovitus Schubertin 13. pianosonaatin lumoa van kauniista keskimmäisestä osasta. Toisena kuullaan ainoa meidän päiviimme saakka säilynyt Mozartin fagottikonsertto. Säveltäjä kirjoitti sen vain kahdeksantoistavuotiaana kotikaupungissaan Salzburgissa. Venäläismestari Rimski-Korsakov sai innoituksen Šeherazade-sarjaansa arabialaisista Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joiden kertojahahmolta orkesterisarja on saanut nimensä. Ihmeelliset tarinat soivat väkevän mystisinä ja viettelevän herkkinä sooloina.
ELÄMÄNILOA JA JÄNNITTEISIÄ MELODIOITA pe 14.10. klo 19
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Harriet Krijgh, sello Dmitri Kabalevski (1904−1987): Colas Breugnon -alkusoitto Kabalevski: Sellokonsertto nro 1 Sergei Prokofjev (1891−1953): Sinfonia nro 5 24/18/10/6 €
Konsertti avataan Kabalevskin Colas Breugnon -oopperan vauhdikkaalla alkusoitolla. Romain Rollandin iloluontoiseen romaanin perustuvan oopperan veijarimainen päähenkilö elelee ranskalaisessa kylässä 1500- ja 1600-lukujen taitteessa ja nauttii elämästään täysin siemauksin. Kabalevski teki uraa erityisesti peda gogina: hän sävelsi musiikkia nuorten soitettavaksi ja kuunneltavaksi. Helppo tajuisuuden, syliinsä sulkevan kauneuden ja tummasävyisen jännitteisyyden yhdistelmää edustaa myös hänen ensimmäinen sellokonserttonsa 1900-luvun puolivälistä. Prokofjev johti itse viidennen sinfoniansa kantaesityksen Moskovan konservatorion salissa tammikuussa 1945. Toisen maailmansodan runnoma neuvostoliittolainen musiikkielämä otti sen vastaan hyvillä mielin, ja teos kuuluu edelleen Prokofjevin rakastetuimpiin.
Harriet Krijgh
Eriko Daimo
Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch
JoAnn Falletta
BRUCKNERIN VIIDES pe 28.10. klo 19
Eliahu Inbal, kapellimestari Anton Bruckner (1824−1896): Sinfonia nro 5 24/18/10/6 €
Lokakuun viimeisessä kausikorttikonser tissa legendaarinen Bruckner-kapellimestari Eliahu Inbal tulkitsee säveltäjän viidennen sinfonian. Inbal vieraili Tampereella viimeksi marraskuussa 2015. Silloin hänen johtamansa Mahlerin ensimmäisen sinfonian esitys sai yleisön osoittamaan suosiotaan seisten usean minuutin ajan. Kapellimestarin lisäksi legendaarinen on myös illan teos, jota usein pidetään jopa parhaana itävaltalaisen järkäleromantikon sinfoniana. Brucknerin viides kantaesitettiin Itävallan Grazissa vuonna 1894, kaksi vuotta ennen säveltäjän kuolemaa.
su 30.10. klo 15
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ -KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI Tampere-talo, Pieni-sali Béla Bartók (1881−1945) Jousikvartetto nro 6 Johann Sebastian Bach (1685−1750) Gambasonaatti nro 1 G-duuri Olli Virtaperko (s. 1973) Multikolor, kantaesitys 10/6 €
24
APLODI 2/2016
Tampere Filharmonia
KIRJEITÄ KAUKOMAILTA, KAIKUJA KAARIHOLVEISTA pe 4.11. klo 19
Pyhäinpäivän aaton konsertti JoAnn Falletta, kapellimestari Tuuli Takala, sopraano Tampereen Filharmoninen Kuoro Arnold Bax (1883−1953): Tintagel Edward Elgar (1857−1934): In the South Francis Poulenc (1899−1963): Gloria 24/18/10/6 €
Englantilaissäveltäjä Bax matkusti kesällä 1917 Tintagelin linnan raunioille Iso-Britannian läntisimpään kärkeen. Historialliset rannikkomaisemat ja kiehtovat legendat saivat säveltäjän kirjoittamaan sinfonisen runon, joka valmistui vuonna 1919. Baxin maanmies Elgar puolestaan vei perheensä Alassion kylään Italian Savonaan Välimeren rannalle loppuvuonna 1903. Näkemästään ja kokemastaan lumoutuneena Elgar kirjoitti orkesterikappaleen In the South, josta käytetään usein lisänimitystä Alassio. Klassikoiden jalanjäljissä läpi uransa kulkenut ranskalaissäveltäjä Francis Poulenc lukeutuu 1900-luvun merkittävimpiin vokaalimusiikin säveltäjiin. Hengelliseen musiikkiin hän syventyi erityisesti uransa myöhäisvaiheessa; Gloria sopraanolle, kuorolle ja orkesterille sai kantaesityksensä Bostonissa vuonna 1961 säveltäjän ollessa jo yli kuudenkymmenen vuoden iässä.
LOPUTONTA VIIMEISTELYÄ JA ROMANTTISTA SINFONIAA pe 11.11. klo 19 Risto Joost, kapellimestari Stephen Hough, piano Ludwig van Beethoven (1770−1827): Leonore-alkusoitto nro 3 Beethoven: Pianokonsertto nro 3 Robert Schumann (1810−1856): Sinfonia nro 3 24/18/10/6 €
Loputtomaan viimeistelyyn taipuvainen Beethoven kirjoitti ainoan oopperansa alkusoitosta 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kolme versiota, joista yksikään ei päätynyt itse oopperaan. Numerolla kolme tunnettu alkusoitto on kuitenkin kaikessa soinnillisessa monipuolisuudessaan saavuttanut suuren suosion itsenäisenä orkesterinumerona. Saksalaissäveltäjän kolmas pianokonsertto valmistui sekin 1800-luvun alussa ja on oiva osoitus siitä, mikä oli Beethovenille se kaikkein omin instrumentti. Saksalaista musiikkia tarjoilee myös konsertin jälkipuoli, jolla kuullaan Schumannin kolmas sinfonia. Laulavista pianokappaleistaan tunnetun romantikon toiseksi viimeinen sinfonia kantaa lisänimeä Reiniläinen, sillä Schumann sävelsi sen jokivarren maisemissa 1800-luvun puolivälissä.
VIVALDIN MATKASSA pe 25.11. klo 19
Tuomiokirkko Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, johtaja ja solisti Antonio Vivaldi (1678−1741): Jousisinfonia, kaksoiskonserttoja ja konserttoja usealle soittimelle 24/18/10/6 €
Marraskuisessa kirkkokonsertissa matkustetaan barokkitaitaja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin johdolla Vivaldin maailmaan. Neljä vuodenaikaa -viulukonsertoistaan tunnettu italialaismestari lukeutuu maailman tuotteliaimpiin ja tätä nykyä myös soitetuimpiin säveltäjiin. Kirkon holvit täyttyvät ilmavasta, mutta varsin tunteikkaasta musiikista, joka saavutti suuren suosion jo 1700-luvun alun Venetsiassa. Myöhemmin Vivaldi jäi uusien tuulten ja aikalaisensa Johann Sebastian Bachin saaman suosion varjoon. Asia korjaantui 1900-luvulla ja barokin supertähden sävelet saavuttivat jälleen konserttiyleisöt.
su 27.11. klo 15
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ -KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI Tampere-talo, Pieni sali Astor Piazzolla (1921–1992) Histoire du Tango Petri Nieminen (s. 1965) Uusi teos, kantaesitys Robert Schumann (1820–1856) Pianokvartetto Es-duuri op. 47 10/6 €
MARIMBASOINTEJA JA MAINEIKASTA SINFONIAA to 1.12. klo 19
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Eriko Daimo, marimba Joseph Haydn (1732−1809): Sinfonia nro 103 Pius Cheung (s. 1982): Princess Chang Ping Sergei Rahmaninov (1873−1943): Sinfonia nro 2 24/18/10/6 €
Yhden Haydnin orkesterituotannon merkittävimmistä osa-alueista muodostaa kaksitoista Lontoon sinfoniaa, jotka hän sävelsi 1700-luvun viimeisellä vuosikymmenellä viettäessään pitkiä aikoja kyseisessä kaupungissa. Tämän konsertin avausteos, Lontoon sinfonioista yhdestoista, valmistui vuonna 1795 ja kantaa lisänimeä Rummunpäristys. Konserttona kuullaan kiina laiskanadalaisen marimbataiteilijan ja säveltäjän Princess Chang Ping -teos, joka tuo tavallista hieman erikoisemman soolo soittimen orkesterin eteen. Rahmaninov johti itse toisen sinfoniansa kantaesityksen Pietarissa helmikuussa 1908. Hänen ensimmäisensä ei ollut yltänyt yleisön sydä-
miin, mutta toisellaan hän nosti itsensä suurten sinfonikkojen joukkoon ja ansaitsi Glinka-sävellyspalkinnon.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN KONSERTTI ti 6.12. klo 15
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Baiba Skride, viulu Einar Englund (1916−1999): Valkoinen peura Jean Sibelius (1865−1957): Humoreskit nro 1−6 viululle ja orkesterille Sibelius: Puusarja (sov. Ernest Pingoud) Sibelius: Finlandia
Mario Venzago
Kit Armstrong
24/18/10/6 €
Itsenäisyyspäivän konsertin avaa suomalaisen elokuva musiikin suurtapaus, Einar Englundin 1950-luvun alussa Erik Blombergin Valkoiseen peuraan säveltämä Stephen Hough musiikki, josta nyt kuullaan orkesterisarja. Elokuvassa nähdyt Lapin maisemat valtaavat musiikin, joka soi jännittävää pohjoista mystiikkaa ja magiaa. Sibeliukselta kuullaan ensin kuusi humoreskia viululle ja orkesterille, sitten pianolle kirjoitetun Baiba Skride Puusarjan viisi osaa orkesterille sovitettuina: Kun pihlaja kukkii, Yksinäinen honka, Haapa, Koivu ja Kuusi. Perinteiseen tapaan joulukuun kuudennen juhlakonsertti päättyy suomalaisen musiikin kuuluisimpiin kahdeksaan minuuttiin, Finlandiaan.
Konsertit Tampere-talon Isossa salissa, ellei toisin mainita. Kaikkien Filharmonian iltakonserttien yhteydessä oopperaa lukuunottamatta järjestetään toiminnallinen lapsiparkki 3−12-vuotiaille. Iltoja vetävät kulttuuriosuuskunta Uulun ammattitaitoiset työpajaohjaajat, ja ohjelmassa on mm. kuvasävellyspajoja! Lapsiparkin liput etukäteen 6 € ja konserttipäivänä 8 € Tampere-talon Lipputoimistosta. Ohjelmamuutokset mahdollisia. Viimeisimmät tiedot: www.tamperefilharmonia.fi Kausikorttisarjan konsertti Pääyhteistyökumppani:
Orkesteria tukee:
Tampere Filharmonia | www.tamperefilharmonia.fi | Facebook & Twitter & Instagram: Tampere Filharmonia n APLODI 2/2016 25 Tiedottaja Maija Leino: 050 388 7144 | Tampere-talo | Yliopistonkatu 55 | Tampere-talon Lipputoimisto auki ma-pe 11-18 ja 2 h ennen konserttia n Puhelin yksittäisliput: 0600 - 9 4500 | Puhelin ryhmäliput: (väh. 10 henkilöä) 03 243 4501 ma-pe klo 10-16 | Lippu.fi n
A
Tampereen Teatteri
AS R A P : to 2015
I D E M O UUSI K
in k l a p r Olivie
NÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEEN Suomen kantaesitys, Ensi-ilta 14.10.2016 Päänäyttämö Rooleissa Lari Halme, Mari Turunen, Pia Piltz, Matti Hakulinen, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Arttu Ratinen, Tomi Alatalo, Marko Keskitalo (varalla) Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields Suomennos Mikko Koivusalo Ohjaus Mika Eirtovaara Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto Pukusuunnittelu Mari Pajula Liput 39/37/27 €
26
APLODI 2/2016
I
nnokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamys teerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä viedäkseen näytelmän loppuun saakka – ja yleisö ulvoo naurusta!
Tampere ensimmä en Teatteri esittää Lisenä Suomessa hetken h ontoon tämän ulvattom komedia imman n!
Tampereen Teatteri
TYTTÖ JA VARIS Kotimainen kantaesitys, Ensi-ilta 6.10.2016 Frenckell-näyttämö Rooleissa Tuija Vuolle, Ritva Jalonen, Jukka Leisti, Antti Tiensuu Käsikirjoitus Sirkku Peltola Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto Pukusuunnittelu Mari Pajula Liput 36/34/26 €
RANTAROUVAT Sinikka Sokka ja Jaana Saarinen hurmaavina Rooleissa Jaana Saarinen ja Sinikka Sokka Käsikirjoitus Anna-Leena Härkönen Ohjaus Lauri Nurkse Tuotanto Linnateatteri Liput 34 € Kesto 1 t 50 min
S
Sirkku Peltolan uutuusnäytelmä
irkku Peltola nivoo intiimissä uutuusnäytelmässään yhteen neljän hyvin erilaisen ihmisen kohtalot. Armi (Tuija Vuolle) on yksin elävä eläkeläinen, jonka elämään tunkeutuu viisikymppinen, työtön Säde (Ritva Jalonen). Pienen siivousfirman työnjohtaja Ipe (Jukka Leisti) arvostaa saksalaista automerkkiä ja elää veloiksi. Hänen alaisenaan lattioita moppaa elämäänsä tyytyväinen nuorimies Jarde (Antti Tiensuu).
Näitä ihmisiä yhdistää kaksi teemaa: äidinrakkaus ja lähes vammauttava yksinäisyys. Hienossa näytelmässään Peltola kuvaa äidinrakkauden elämää koettelevia, ehkä jopa tuhoavia puolia. Tällä kertaa kirjailija ei itse ohjaa näytelmänsä kantaesitystä, vaan ohjauksesta vastaa teatterimme uusi pääohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen.
S
inikka Sokan ja Jaana Saarisen tähdittämä Rantarouvat on lempeän oikukas komedia, jonka Anna-Leena Härkönen kirjoitti juuri näitä naisia varten. Nämä rouvat tietävät ensikohtaamiselta, mikä toisten elämässä on vikana ja kuinka se korjataan. Voipaperiin pakattujen voileipien äärellä käydään keskustelu, jossa kiteytyy ikääntyvän naisen elämä iloineen ja suruineen. Tampereen Teatterin lippuvaraukset p. 010 346 2500 n APLODI 2/2016 27
Tampereen Teatteri
Juha Jokelan terävä kuvaus suurista ikäluokista ja heidän lapsistaan
PATRIARKKA Ensi-ilta 8.9.2016 Päänäyttämö Rooleissa Heikki Kinnunen, Ritva Jalonen, Jukka Leisti, Kirsimarja Järvinen, Risto Korhonen, Mari Turunen, Elisa Piispanen, Arttu Ratinen, Pia Piltz, Antti Tiensuu Käsikirjoitus Juha Jokela Ohjaus Samuli Reunanen Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen Liput 36/34/26 €
28
APLODI 2/2016
J
uha Jokelan Patriarkka on mukaansatempaava ja suorasukainen kuvaus nykypäivän Suomesta. Huumoria unohtamatta se sukeltaa vanhenemiseen, rakkauteen ja vanhemmuuteen. Näytelmä kertoo osuvasti suurista ikäluokista, jotka muokkasivat maatamme vuosikymmenten ajan sekä heidän nelikymppisistä lapsistaan, jotka vielä keski-iässäkin etsivät omaa paikkaansa maailmassa. Heimo Harju (Heikki Kinnunen) palaa vaimonsa (Ritva Jalonen) kanssa Normandiassa vietettyjen leppoisten eläkevuosien jälkeen kotimaahan. Heimon sisukkaana pyrkimyksenä on auttaa Suomi uuteen nousuun. Veteraani-insinöörin kotiinpaluu aiheuttaa kuiten kin lähipiirissä arvaamattomia jännitteitä, joiden purkautuminen sysää Heimon sekä ystävät ja perheenjäsenet ennen kulkemattomille poluille.
Tampereen Teatteri
Ulkomaalainen Komedia Ensi-ilta 2.9.2016 Frenckell-näyttämö Rooleissa Ville Majamaa, Tomi Alatalo, Aliisa Pulkkinen, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Ilpo Hakala, Martti Manninen Käsikirjoitus Larry Shue Suomennos Henri Kapulainen Ohjaus Tommi Auvinen Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto Pukusuunnittelu Mari Pajula Liput 34/32/24 €
C
harlie (Ville Majamaa) on juro britti, jolla on murheita avioliitossaan. Ystävä Froggy (Tomi Alatalo) houkuttelee hänet hermolomalle piskuiseen majataloon Amerikan syvään etelään. Koska juttelu ventovieraiden kanssa saa Charlien pakokauhun valtaan, Froggy keksii loistavan idean. Hän väittää majatalon rempseälle emännälle, että Charlie on ulkomaalainen. Häntä ei kannata lainkaan puhuttaa, sillä Charlie ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Tuppukylässä ei ole ennen ulkomaalaista nähty, joten muukalainen kiinnostaa kaikkia. ”Ummikkona” Charlie kuulee mehevimmät juorut ja salaisimmat juonittelut – ja kohtaa ilkeimmät ennakkoluulot. Leppoisa lomailu muuttuu hurjaksi mylläkäksi ja Charlie päätyy sivustaseuraajasta tapahtumien keskipisteeksi.
TEATTERIKIERROS KURKISTA KULISSEIHIN JA TUTUSTU TEATTERIN TEKEMISEEN.
TULOSSA U AIL UUSI SEIKKALI! MUSIKA
Kantaesitys ja ensi-ilta 8.2.2017 Päänäyttämö
Yleisökierrokset teatteritalossa: ke 14.9. / ti 20.9. / ti 18.10. / ti 8.11. / ti 22.11. Kaikki klo 16. Kierroksen kesto 1 tunti. Hinta 10 €.
Käsikirjoitus Jukka Leisti Kapellimestari Ari ”Kankku” Kankaanpää
Tampereen Teatterin lippuvaraukset p. 010 346 2500 n APLODI 2/2016 29
HAU
Tampereen Teatteri
SKIN
JUKKA LEISTIN JA MARI POSTIN UPEAT KONSERTTIELÄMYKSET
CAROLA – Kielletyt leikit Ensi-ilta 27.10.2016 Kulttuuriravintola Kivi Käsikirjoitus, ohjaus ja esittäjä Mari Posti Musiikin sovitus Jyrki Niemi Liput 25 €
S
uomen iskelmätaivaalle nousi 1960-luvulla uusi tähti: eksoottisen kaunis ja tummaääninen Carola Standertskjöld. Sielukkaan Carolan musiikillinen intohimo kohdistui jazziin ja bluesiin, vaikka hän levyttikin runsaasti iskelmiä. Carolan ura katkesi traagisesti hänen sairastuttuaan Alzheimerin tautiin vain 45-vuotiaana. Konsertissa kuullaan Carolan hittejä Mari Postin ja jousikvartetin esittämänä.
Olavi Virta Electric Unplugged Valo Blues Kulttuuriravintola Kivi ja Frenckell-näyttämö Laulu Jukka Leisti Orkesteri Ari ”Kankku” Kankaanpää ja Janne Salkolahti Valosuunnittelu Raimo Salmi Liput 25 € Kesto 1 t 20 min
J
ukka Leisti tulkitsee laulajalegenda Olavi Virtaa herkästi, tunteikkaasti ja pilke silmäkulmassa. Konsertissa Virran kappaleista kuullaan uudet, raikkaat sovitukset.
30
APLODI 2/2016
MUS
IKAA
LI IK
INÄ!
Päänäyttämö Musikaali Peter Stone – Jule Styne – Bob Merrill Suomennos Mikko Koivusalo Ohjaus Georg Malvius Kapellimestari Ralf Nyqvist Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen Koreografi Adrienne Åbjörn
Valloittava sekoitus hullutuksia ja iloa
Rooleissa Sugar Kane Helena Rängman Joe (Josephine) Lari Halme Jerry (Daphne) Risto Korhonen Mari Posti, Ville Majamaa, Teemu Korjuslommi, Arttu Ratinen, Miika Alatupa, Aki Haikonen, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Ulriikka Heikinheimo, Juuli Hyttinen, Annamaria Karhulahti, Antti Kerosuo, Valtteri Lehtinen, Saara Lehtonen, Martti Manninen, Ville Mäkinen, Mikko Nuopponen, Sonja Pajunoja, Pia Piltz, Teemu Sytelä, Sami Ulmanen, Anssi Valikainen, Miikka Wallin Perustuu Marilyn Monroen tähdittämään Billy Wilderin ja I.A.L. Diamondin elokuvaan Some Like It Hot.
Kesto 2 t 55 min Liput 52/50/46 € Subtitles in English. Esityskieli suomi. Tekstitys englanniksi takapermannon riveillä 12–16.
”Olipas huikea esitys, suorastaan naurettavan loistava. Risto ja Lari, lyömätön pari!” – Katsojapalaute
Tampereen Teatteri
KOVINKIN KIVISYDÄN SULAA JOULUNA. IHANA JOULUPERINNE JATKUU JO VIIDETTÄ VUOTTA!
Yhden miehen komedia TARPEISTONHOITAJAN TÄHTIHETKI
Ohjelmistossa 1.12.-31.12.2016 Charles Dickens
SAITURIN JOULU
Kulttuuriravintola Kivi Roolissa Arttu Ratinen Kirjoittanut Eberhard Streul Ohjaus ja lavastussuunnittelu Seppo Mäki
Päänäyttämö
Liput 20 € Kesto 1 t 40 min
T
Ohjaus Tommi Auvinen Rooleissa Ilkka Heiskanen (Saituri Ebenezer Scrooge) Ilpo Hakala, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Kirsimarja Järvinen, Martti Manninen, Inkeri Mertanen, Arttu Ratinen, Markku Thure, Amelia Auvinen, Topias Kanto, Otso Majamaa / Topias Myllyniemi Liput 32/30/22/lapset 15 €
arpeistonhoitaja, teatterin ikuinen taustahahmo, huomaa tähtihetkensä koittaneen, kun esitys perutaan viime hetkellä. Monilahjakas tarpeistonhoitaja yllättää yleisön ja tuo estradille huikean paketin teatteria, oopperaa ja mehevimpiä näyttämökommelluksia.
Kesto 1 t 50 min
Suosittelemme näytelmää yli 6-vuotiaille. Esityskieli suomi, tekstitys venäjäksi ja suomeksi riveillä 12–16
Charles Dickensin rakastettu joulutarina itsekkäästä ja läpeensä paatuneesta Scroogesta hurmaa isot ja pienet katsojat tulevanakin jouluna.
ANSKU JA TÄHDET Kulttuuriravintola Kivi Tampereen Teatterin pääohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen haastattelee tähtinäyttelijöitä ja esittelee uutuus näytelmiä.
ti 13.9. klo 19 tähtihaastattelussa Tuija Vuolle
ti 11.10. klo 19 tähtihaastattelussa Heidi Herala
ti 8.11. klo 19
Ku
va
: Ka
ri S u n n ari
SUURI JOULUINEN VIIHDEKONSERTTI
JOULU SOIKOON!
lukudraamana Satu Rasilan Katoava maa, tähtihaastattelussa Esko Roine ja Ritva Jalonen
ke 7.12. klo 19 ja to 15.12. klo 19 päänäyttämöllä
ti 13.12. klo 19
Tampereen Teatteri tuottaa suuren jouluisen viihdekonsertin, jossa TV:stä tuttu kapellimestari Eeva Kontu johtaa 13-henkistä orkesteria sekä suurta musikaaliammattilaisten solistijoukkoa. Liput 30 €
lukudraamana Esa Latva-Äijön uusi näytelmä Rikos ruutu paperilla Liput 5 €
Tampereen Teatterin lippuvaraukset p. 010 346 2500 n APLODI 2/2016 31
Tampereen Teatteri
Äitinä olemisen sietämätön keveys
Huippuvierailu meillä taas!
KAIKKI ÄITINI, KAIKKI TYTTÄRENI
KIVIÄ TASKUSSA
Frenckell-näyttämö Rooleissa Miitta Sorvali, Sanna Stellan ja Pirjo Heikkilä Ohjaus Petteri Summanen Tuotanto Komediateatteri Arena Liput 34 € Kesto 2 t 30 min
Päänäyttämö Rooleissa Martti Suosalo, Mika Nuojua Ohjaus Pentti Kotkaniemi Liput 34 € Kesto 2 t 25 min
Hervottoman hauska näytelmä äideistä ja tyttäristä. Tarinat pohjautuvat Kodin Kuvalehden lukijoiden omiin kokemuksiin.
Ekologinen rakkaustarina
Heidi Herala tarttuu Marja-Liisa Vartion runoihin
KEUHKOT
PEILINPITELIJÄ
Frenckell-näyttämö Rooleissa Ria Kataja ja Mikko Nousiainen Käsikirjoitus Duncan Macmillan Suomennos ja ohjaus Juha Jokela Tuotanto Suomen Kansallisteatteri Liput 34 € Kesto 1 t 40 min, ei väliaikaa
Kumpi tuhoutuu ensin, planeetta vai parisuhde? Ria Kataja ja Mikko Nousiainen ovat elämänvalintojaan pohtiva pariskunta menestysnäytelmässä, jossa maapallonkokoiset ongelmat ottavat mittaa tavallisen ihmisen elämästä.
Frenckell-näyttämö Taiteellinen suunnittelu ja rooleissa Heidi Herala Visuaalinen suunnittelu kuvataiteilija Markus Jäntti Liput 25 € Kesto 1 t
Näyttelijä Heidi Herala syöksyy kiehtovasti Marja-Liisa Vartion (1924–1966) omaleimaisen väkeviin ja hienovaraisiin runoihin. Herala luo säkenöivän ja sensuellin tarinan oman kuvan hakemisesta.
Vanhan musiikin konserttisarja
CAFÉ BAROCK Kulttuuriravintola Kivi Ti 20.9. klo 20.15 Lemmenviulun viettelys Sirkka-Liisa Kaakinen, viola d’amore Ti 18.10. klo 20.15 Affekti ja efekti Markus Hohti, sello ja live-elektroniikka Ti 29.11. klo 20.15 Continuon voima Opiskelijoiden ilta VAPAA PÄÄSY Ti 20.12. klo 20.15 Valoa pimeydestä - tarina konsertti erilaisuudesta kerronta Johanna Korhonen Pia Freund (laulu), Eero Palviainen (luuttu), Pauliina Fred (huilu) Liput 20 € / 10 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet
SANKARI JA MITEN SELLAISEKSI TULLAAN 32
APLODI 2/2016
Päänäyttämön yläsali Rooleissa Saana Hyvärinen, Aleksi Lavaste, Jari-Pekka Rautiainen, Sirja Sauros Käsikirjoitus Jonni Pantzar Ohjaus Saana Lavaste Liput 20 € Kesto 1 t Tuotanto Lahden kaupunginteatteri ja Teatteri 2.0 Esitykset ma 24.10. klo 19 / ti 25.10. klo 19
Neljä lahtelaista nuorta juhlii nuoren miehen viimeistä iltaa ennen armeijan harmaisiin astumista. Rinnakkais tarinassa seurataan Suomen historian kuuluisimman pasifistin, puolustusministeriksikin päätyneen suuren puhujan Yrjö Kallisen vaiheita. Esitykseen sisältyy 15 minuutin toiminnallinen työpaja.
Tampereen Teatteri
TAPAHTUMA KALENTERI SYYSKUU– JOULUKUU Muutokset mahdollisia. Lipunmyynti l p. 010 346 2500 l Kulttuurimyymälä Aplodi
p. 010 346 2000
PÄÄNÄYTTÄMÖ to 1.9. pe 2.9. la 3.9. ti 6.9. ke 7.9. to 8.9. la 10.9. ti 13.9. to 15.9. pe 16.9. la 17.9. ti 20.9. ke 21.9. to 22.9. pe 23.9. la 24.9. ke 28.9. to 29.9. pe 30.9. la 1.10. ti 4.10. ke 5.10. to 6.10. pe 7.10. la 8.10.
Yritys-ja ryhmämyynti l p. 010 346 2400
l Tilaa uutiskirje
verkkosivuiltamme!
www.tampereenteatteri.fi
to 10.11. pe 11.11. la 12.11. ma 14.11. ti 15.11. ke 16.11. to 17.11. pe 18.11. la 19.11. ti 22.11. ke 23.11. to 24.11. pe 25.11. la 26.11.
Mika Kauhanen, Tampereen Työväen Teatteri l
Anne SIvula, Tampere-talo
l
Maija Leino, Tampere Filharmonia
l
Sanna Huhtala, Tampereen Teatteri
Laura Karvonen, Tampereen Komediateatteri l
Taitto: Jaakko Kahala Painopaikka: Punamusta Tampere Oy, Tampere, 2016 Painosmäärä: 170 000 kpl Lehti kokonaisuudessaan netissä: www.aplodi.fi Osoitteenmuutokset: aplodi@tampere-talo.fi
19:00 Olavi Virta Unplugged... 19:00 Olavi Virta Unplugged... 14:30 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen
19:00 Patriarkka 19:00 Patriarkka 19:00 Sugar 14:30 Sugar 19:00 Sugar 19:00 Patriarkka 19:00 Patriarkka 19:00 Patriarkka 14:30 Sugar 19:00 Sugar
19:00 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Rantarouvat 14:30 Rantarouvat 19:00 Rantarouvat
ti 29.11. ke 30.11. to 1.12. pe 2.12. la 3.12. ma 5.12. ke 7.12. to 8.12. pe 9.12. la 10.12. ti 13.12. ke 14.12. to 15.12. pe 16.12. la 17.12. ma 19.12. ti 20.12. ke 21.12. ti 27.12. ke 28.12. to 29.12. pe 30.12. la 31.12.
19:00 Ansku ja tähdet 21:30 Down home Kivi
20:00 Runokaraoke
19:00 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Rantarouvat
21:30 Down home Kivi
20:00 Runokaraoke 19:00 Sugar 14:30 Sugar 19:00 Sugar 14:30 Sugar 19:00 Sugar
19:00 Näytelmä joka menee pieleen 14:30 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Patriarkka
pe 4.11. ti 8.11. ke 9.11.
l
19:00 Sugar 19:00 Sugar 14:30 Patriarkka 19:00 Patriarkka
ti 18.10. ke 19.10.
su 30.10. ti 1.11. ke 2.11. to 3.11.
Toimitus:
19:00 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen
19:00 Näytelmä joka menee pieleen * 19:00 Näytelmä joka menee pieleen
pe 28.10. la 29.10.
27. vsk.
19:00 Patriarkka * 19:00 Patriarkka
pe 14.10. la 15.10.
ti 25.10. ke 26.10. to 27.10.
Tiedotuslehti 2/2016
19:00 Ulkomaalainen
19:00 Näytelmä joka menee pieleen ** 19:00 Näytelmä joka menee pieleen **
pe 21.10. la 22.10.
KIVI 21:30 Down home Kivi
20:00 Runokaraoke 19:00 Patriarkka **
ti 11.10. ke 12.10. to 13.10.
to 20.10.
FRENCKELL-NÄYTTÄMÖ 19:00 Ulkomaalainen ** 19:00 Ulkomaalainen * 19:00 Ulkomaalainen
19:00 Tyttö ja varis ** 19:00 Tyttö ja varis *
21:30 Down home Kivi
14:30 Tyttö ja varis 19:00 Tyttö ja varis 19:00 Ansku ja tähdet
19:00 Patriarkka 14:30 Sugar 19:00 Sugar
19:00 Peilinpitelijä 13:00 Peilinpitelijä 19:00 Tyttö ja varis 19:00 Tyttö ja varis 14:30 Tyttö ja varis 19:00 Tyttö ja varis 20:15 Café Barock 19:00 Tyttö ja varis 14:30 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni
19:00 Patriarkka 14:30 Patriarkka 19:00 Patriarkka 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 14:30 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 15:00 Näytelmä joka menee pieleen
19:00 Ulkomaalainen 14:30 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Tyttö ja varis 14:30 Tyttö ja varis 19:00 Tyttö ja varis
19:00 Näytelmä joka menee pieleen 14:30 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Patriarkka
19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 19:00 Keuhkot
14:30 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Patriarkka 19:00 Sugar 14:30 Sugar 19:00 Sugar 19:00 Kiviä taskussa 19:00 Kiviä taskussa 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 14:30 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Patriarkka 14:30 Patriarkka 19:00 Patriarkka
19:00 Tyttö ja varis
14:30 Patriarkka 19:00 Patriarkka 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 14:30 Sugar 19:00 Sugar
19:00 Ulkomaalainen
21:30 Down home Kivi
20:00 Runokaraoke 20:00 Carola - Kielletyt leikit
20:00 Tarpeistonhoitajan tähtihetki 20:00 Carola - Kielletyt leikit 21:30 Down home Kivi
19:00 Keuhkot 19:00 Ansku ja tähdet
18:30 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu 15:00 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu 19:30 Näytelmä joka menee pieleen (TN) 19:00 Joulu soikoon -viihdekonsertti 19:00 Patriarkka 18:30 Saiturin joulu 14:30 Näytelmä joka menee pieleen 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 18:30 Saiturin joulu 15:00 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu 19:00 Patriarkka 19:00 Näytelmä joka menee pieleen 13:00 Näytelmä joka menee pieleen 18:30 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu 19:00 Patriarkka 19:00 Patriarkka 18:30 Saiturin joulu 15:00 Saiturin joulu 18:30 Saiturin joulu
19:00 Ulkomaalainen 19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni
19:00 Tyttö ja varis 14:30 Tyttö ja varis 19:00 Tyttö ja varis 19:00 Ulkomaalainen 14:30 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen
19:00 Tyttö ja varis 19:00 Rantarouvat 19:00 Rantarouvat
19:00 Rantarouvat 19:00 Rantarouvat 19:00 Keuhkot 13:00 Keuhkot
19:00 Tyttö ja varis 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 13:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 19:00 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 19:00 Keuhkot 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Tyttö ja varis 13:00 Tyttö ja varis
20:00 Carola - Kielletyt leikit
20:00 Tarpeistonhoitajan tähtihetki 13:30 Tarpeistonhoitajan tähtihetki 20:00 Carola - Kielletyt leikit
20:00 Tarpeistonhoitajan tähtihetki 21:30 Down home Kivi 21:30 Down home Kivi
20:15 Café Barock 20:00 Carola - Kielletyt leikit
21:30 Down home Kivi
19:00 Ansku ja tähdet 20:00 Carola - Kielletyt leikit 21:30 Down home Kivi
20:15 Café Barock
19:00 Ulkomaalainen 19:00 Ulkomaalainen 19:00 Tyttö ja varis 14:30 Tyttö ja varis 19:00 Tyttö ja varis
Tampereen Teatteri
TULE TEATTERIIN HERKUTTELEMAAN! Pöytä katettuna perjantaisin ja lauantaisin klo 17:30 päänäyttämön kauniissa yläsalissa.
34
APLODI 2/2016
Tampereen Teatteri
MENU Valkohomejuustoa, viikunaa, hedelmiä ja vihersalaattia (L,G) Marinoitua muikkua, paahdettua perunaa ja kaprista (L,G) Punajuuriterriiniä ja sienisalaattia (L,G) Kukkakaali-parsakaalipaistosta ja parmesaanijuustoa (L,G) Ylikypsää häränniskaa, myskikurpitsaa ja punaviinilientä (L,G) Kauppahallin leipälajitelma ja suolaista voita
Valkosuklaa-rosmariinivanukas ja lähimetsien mustikkaa (L,G)
Hinta 30 €/hlö
Huom! Yli 20 hengen ryhmälle voit varata ruokailun myös muille päiville. Menu on voimassa 31.12.2016 asti. Varaukset: Kulttuurimyymälä Aplodi p. 010 346 2500 Yritys- ja ryhmämyynti p. 010 346 2400
Tampereen Teatterin lippuvaraukset p. 010 346 2500 n APLODI 2/2016 35
Tampereen Komediateatteri
Neil Simonin klassikkokomedia Vekkuliveljet on bravuuri kahdelle taitavalle näyttelijälle – Esko Roineelle ja Heikki Nousiaiselle.
Ensi-ilta 12.10.2016 Päänäyttämö Kirjoittanut Neil Simon Ohjaus Panu Raipia Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu Elina Vättö Rooleissa Esko Roine, Heikki Nousiainen, Jere Riihinen, Inga Sulin, Nelli Sinisalo Arvioitu kesto 2 h 5 min sisältäen väliajan Liput 38/36/32 €
K
onkarinäyttelijät Esko Roine ja Heikki Nousiainen pääsevät irrottelemaan komedialla, joka reippaasta huumoristaan huolimatta jättää katsojalleen myös kotiin vietävää. Kahden ikääntyneen miesnäyttelijän tulee vuosien jälkeen palata yhteen tekemään kerran vielä se show, josta heidät tunsi koko maailma. Pitkä puhumaton kausi päättyy ja on tullut aika yrittää vielä kerran tehdä töitä yhdessä. Menneisyyden riidat ja turhaumat kuitenkin nostavat päätään ja hiekoittavat herrojen yhteistä yritystä. Tuloksena on ratkiriemu kasta komediaa. Vekkuliveljet juhlistaa Komediateatterin 25-vuotista taivalta.
TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI ON NYT 25-VUOTIAS! j at k Vuosien aikana Komediateatteri on kasvattanut oman katsojakuntansa ja linja ä t t vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen teatterin kärkikastissa. in, e luaa sak Ensi-iltoja on vuosien saatossa ollut pitkälti toista sataa ja k os m i t ä h a t a j me aa, a! katsojiakin parisen miljoonaa. aam Kansa s media Tak - ko
36
APLODI 2/2016
uu.
Tampereen Komediateatteri
Michael Frayn herkullinen komedia ensi-iltaan valmistautuvasta teatteriryhmästä on ollut jo vuosikymmenet todellinen jättimenestys maailmalla.
Ensi-ilta 9.9.2016 Päänäyttämö Kirjoittanut Michael Frayn Suomennos Jussi Tuominen Ohjaus Mikko Viherjuuri Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu Kaisa Loponen Rooleissa Tom Lindholm, Marjut Sariola, Seppo Mäki, Panu Raipia, Jere Riihinen, Pauliina Puurila, Aku Sajakorpi, Suvi Hurme ja Linda Silvonen. Arvioitu kesto 2 h 15 min sisältäen väliajan Liput 36/34/30 €
J
ussi Tuomisen (Tankki täyteen, Reinikainen) sanavalmis suomennos siivittää esityksen vauhtiin, jossa yleisö saa kyytiä kyllikseen. Sen takaavat rakastetut näyttelijät ja ohjaaja Mikko Viherjuuri. Jos kaipaa iloa harmauteen, Ei ketään kotona on täsmälääke!
”Noises Off on yksinkertaisesti paras farssi ikinä. Olen itse ohjannut sen neljä kertaa, kahdesti Tampereella. Käytin näytelmää myös oppimateriaalina, kun opetin ajoitusta Teatterikorkeakoulussa. Sillä ajoituksesta tässä on kysymys, ja riemu voi muuttua katastrofiksi sekunnin murto-osassa jos ajoitus jossain kohdassa epäonnistuu. Tämä on vaarallinen laji.” – Neil Hardwick, teatteriohjaaja ”Kun farssi ja ohjaaja Mikko Viherjuuri kohtaavat se on takuu onnistumisesta. Hyvin tehty farssi on teatteria parhaimmillaan.” – Jukka Puotila, näyttelijä
Päänäyttäm myös ikisu öllä osikki JUKKA PU OTILA SHO W! 10.9., 3.10. ja Liput 3 21.11. 0€
Tampereen Komediateatterin lipputoimisto p. 0207 288 388 n APLODI 2/2016 37
Tampereen Komediateatteri
MIELETÖN SUOMEN HISTORIA
Humoristinen pikakelaus kansamme vaiheista Ensi-ilta 18.1.2017 Päänäyttämö Kirjoittaneet Riku Suokas, Heikki Syrjä ja Heikki Vihinen Ohjaus Riku Suokas, Heikki Syrjä Pukusuunnittelu Kaisa Loponen Rooleissa mm. Heikki Hela, Jere Riihinen Arvioitu kesto noin 2 tuntia sisältäen väliajan 36/34/26 €
M
ieletön Suomen Historia -esityksessä Tampereen Komediateatteri valmis tautuu Suomi 100 -vuotta juhla näytökseen. Taiteellisten ristiriitojen revittyä ensimmäisen työryhmän kappaleiksi teatterin johtaja joutuu turvautumaan äärimmäisiin keinoihin pelastaakseen ensi-illan: Hän kidnappaa joukon taiteilijoita, joiden tehtä vänä on saada ensi-ilta aikaan keinolla millä hyvänsä. Tästä
lähtee liikkeelle tikahduttava tapahtumaketju, joka vyöryy vuoristoradan lailla Suomen satavuotisen historian huippukohdasta toiseen. Mieletön Suomen Historia on komedia Suomesta, suomalaisuudesta ja kansakuntamme itsenäisyyden ajan historiasta. Ovatko ensimmäiset 100 vuotta opettaneet meille mitään? Minkälainen kuva meillä on itsestämme? Olemmeko oppineet nauramaan epäonnis tumisillemme? Toivottavasti, koska tässä esityksessä kipeitäkään aiheita ei kaihdeta! Ei tarvitse itse osallistua. Nojaa taaksepäin, ota mukava asento ja nauti! Suomi 100-vuotta. Menikö ohi? Ei hätää, elä se uudelleen!
piirroskuva Salla Savolainen
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset Sinikka ja Tiina Nopolan uudelleen sovittamassa lastennäytelmässä Kattilakosken perhe lähtee kesälomamatkalle vuokraamalleen huvilalle. Ensi-ilta 25.10.2016 Päänäyttämö Kirjoittaneet Sinikka Nopola, Tiina Nopola Ohjaus Minna-Stiina Saaristo Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu Kaisa Loponen Rooleissa Suomen Teatteriopiston Näyttelijäntyön jatkolinja
38
APLODI 2/2016
Komedia joka Suomii historia a! Iloisen illan takuum iehinä tekijäkolmikko kaupungin suurimpi komediahittien taka en a: Riku Suokas, Heikki Syrjä ja Heikki Vihinen.
R
asavillit siskokset Heinähattu ja Vilttitossu ovat innostuneet salapoliisileikeistä. Lomallahan voisi hyvin harjoittaa vakoilua! Millaisen sopan tytöt saavatkaan aikaan poliisimiesten Isonavan ja Rillirouskun päänmenoksi, Alibullenin neitien sekoittaessa pakkaa.
Kesto noin 1 h 30 min sisältäen väliajan. Aamupäiväesityksissä ei väliaikaa. Liput 16 € Suosittelemme yli 3-vuotiaille Tuotanto Suomen Teatteriopisto
KESÄTEATTERISSA 2017
Kaasua, komisario Palmu! Liput myynniss
ä!
Tampereen Komediateatteri
RAVINTOLATEATTERI [K18] Ravintolateatteri Käsikirjoitus Spede Pasanen Dramatisointi Ville Virkkunen Ohjaus Panu Raipia Rooleissa Emilia Pokkinen, Jari Salmi Kesto n. 1 h 30 min väliaikoineen. K18. 30/28/24 €
Samppanjan lailla poreileva retrokomedia sukeltaa Hugon ja Valman avioliiton syövereihin, jossa naisen
ISMO LEIKOLA SHOW
ILARI JOHANSSON
Ismo Leikola aloittaa syksyn kiertueensa Komediateatterin Ravintolateatterista!
Tunteita herättävä, hauska ja hämmästyttävä Ilari Johansson palaa Komediateatterin Ravintolateatteriin!
Vuonna 2014 amerikka laisen Laugh Factoryn kilpailussa maailman hauskimmaksi henkilöksi äänestetty, omintakeinen Stand Up -koomikko on nykyisin Tampereen Komediateatterin Ravintolateatterin jokasyksyinen vieras. Komediateatterilla Ismo on kuin kotonaan. Kesto n. 1 h 30 min väliaikoineen. K18. Liput 30 €
MIKKO VAISMAA Stand up- koomikko Mikko Vaismaa tekee komiikkaa suurella sydämellä. Hän nauttii tehdä esitystä yhdessä yleisönsä kanssa, eikä kukaan lähde pois kylmänä, jos ei sitten kuole nauruun. Mikon lempeän sarkasti sen elämän asenteen ja puhtaan kielenkäytön seurassa viihtyy pidempäänkin. Kesto n. 1 h 30 min väliaikoineen. K18. Päänäyttämön esitys ikärajaton. Liput 26 €
Televisiosta mm. sarjoista Roba ja Totuuden hetki tuttu näyttelijä-juontaja ja herkkävaistoinen Stand Up -koomikko hallitsee salamannopean yhteispelin yleisönsä kanssa. Komediateatterissa Johansson on ollut suosittu aina. Kesto n. 1 h 30 min väliaikoineen. K18. Liput 30 €
FREDI LILIUS: LÄHTIKÖ KÄSISTÄ? Taistelet vastaan, mutta et tiedä mitä tehdä! Haluat vielä kerran olla lapsellinen crazybailaaja mutta et vain jaksa enää. Tamperelainen stand up -koomikko Fredi Lilius on tullut tähän pisteeseen ja jakaa nyt kallisarvoista informaatiota miehen selviytymismatkasta vanhenemisen kivisen polun läpi. Kesto n. 1 h 30 min väliaikoineen. K18. Liput 26 €
logiikalla pohditaan mm. passikuvan tarpeellisuutta, tutkanpaljastimia, Neuvostoliiton kanssa tehtävää idänkauppaa ja nouseeko pakkanen vai laskeeko se ja tietysti mikä on tasauspyörästö. Siinä menossa on miehen ymmärryspuoli koetuksella. Voiko naisen logiikka muuttaa maailmaa? Se selviää, katsomalla. Naisen logiikka -retrokomedia pohjautuu Spede Pasasen kirjoittamiin sketseihin ja nyt se nähdään Ravintolateatterissa juonellisena komediana.
SUTELA JA SALMINEN: STAND UPPIA! Sutela ja Salminen: Stand Uppia -show’ssa hauskuus on taattua, vaikka blondit Krisse Salminen ja Heli Sutela ovatkin lavalla pääasiassa peräjälkeen... Esitys tarjoaa ihania kuteita ja kenkiä, naurua ja syviä tunteita. Kesto n. 1 h 30 min väliaikoineen. K18. Liput 30 €
MIELENKÄÄNTÄJÄ PETE POSKIPARTA Vuoden taikuriksikin valittu Pete Poskiparta heittää kaikki ässät pöytään. Lopputuloksena näet ja koet ajatusten lukua, ohjattua intuitiota ja muita mielenihmeitä. Koko kakku kuorrutetaan huumorilla sekä uskomattomalla muistiesityksellä, jossa mentalisti näyttää mihin aivot todella pystyvät, kun niitä todella harjoitetaan. Kesto 1 h 45 min väliaikoineen. K18. Päänäyttämön esitys ikärajaton. Liput 26 €
LIPPUTOIMISTO Lapintie 3 a, 33100 Tampere, avoinna arkisin klo 11-17, esityspäivinä auki esityksen alkuun asti. Esityslauantaisin ja -sunnuntaisin klo 12 - esitysten alkuun asti, ei koske yksityistilaisuuksia. l PUHELINMYYNTI ARKISIN KLO 10-17 puh. 0207 288 388, Puhelun hinta 8,35 snt/puh+16,69 snt/min., liput@komediateatteri.fi l www.komediateatteri.fi l VÄLIAIKATARJOILUT tulee varata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonravintolat.fi l RYHMÄVARAUKSET vain Komediateatterilta. Ryhmien tulee vahvistaa/peruuttaa varauksensa viimeistään kuukautta ennen esitystä. Vahvistuksen jälkeen liput on mahdollisuus saada postitse. Käsittely- ja postituskulut 6 €/toimitus. l Lipputoimistossa käy maksutapana: käteinen, pankkikortti, Visa Electron, Visa ja Mastercard. Lipputoimistossa käyvät myös Smartum Kulttuuriseteli ja Smartum Saldo maksukortti, Tyky Kuntoseteli ja Online, Virikeseteli, ePassi ja Lippupisteen lahjakortti. l Lipputoimistosta voi ostaa lahjakortin valitsemaansa esitykseen tai tietylle summalle. Kysy lisää toimiston henkilökunnalta. l Lippuvaraukset myös Lippu.fi l Lippuvaraukset puhelimella Lippupisteestä 0600 900 900, puhelun hinta 1,97 euroa / min + pvm. Palvelu on avoinna joka päivä klo 7-22. Tampereen Komediateatterin lipputoimisto p. 0207 288 388 n APLODI 2/2016 39
Syksy 2016 NIGHT AND DAY – KUIN YÖ JA PÄIVÄ • pe 16.9. klo 19
klarinetisti Antti Sarpila ja laulaja Elina Vettenranta sekä HT Combo
EVA ALKUKA & TOMOYA NAKAI • to 22.9. klo 19
suomalais-japanilainen duo saa kanteleen ja koton täydentämään toisiaan
META4 • ke 26.10. klo 19, Suomen menestyneimpiin kuuluva jousikvartetti
AKATEMIAN AAMUT — KIMMO’S PUB / 10.9.2016–5.3.2017 Martti Aiha / Pekka Kauhanen / Hannele Kylänpää / Taru Mäntynen / Matti Nurminen / Pekka Pitkänen / Barbara Tieaho / Miina Äkkijyrkkä / Kimmo Pyykkö
ESILLÄ PYSYVÄSTI: KIMMO PYYKKÖ — PITKÄN MATKAN ATELJEE ALAVERSTAANRAITTI 5, TAMPERE PUH. 03 5656 6966 / 10/4¤ / WWW.VAPRIIKKI.FI
KANGASALA-TALO Kuohunharjuntie 6, Kangasala 040 773 0148, info @ kangasala-talo.fi Katso lisää: www.kangasala-talo.fi
MUSIIKKITEATTERI PALATSI ON SUOMEN LEGENDAARISIN RAVINTOLATEATTERI TARJOLLA SYKSYN HUIKEAT MUSIKAALIT JA SHOW-DINNER PAKETIT! SYKSYN UUTUUSMUSIKAALI LET’S DANCE! Ensi-ilta 9.9. DAVID BOWIE, ALICE COOPER, SWEET, RUBETTES...
AUTIOTALOSSA-ROCK MUSIKAALI
DINGO, YÖ JA POPEDA!
IHAN TUULIAJOLLA ROCK-MUSIKAALI
EPPU NORMAALI, HASSISEN KONE, JUICE JA YÖ
ABBA DANCING QUEEN HUIKEA SHOW, JOSSA ABBAN SUURIMMAT HITIT
QUEEN-MUSIKAALI CHAMPIONS
Pääosissa mm. Ari Koivunen, Matthau Mikojan, Miro Honkanen ja Ari Myllyselkä.
JO 250 ESITYSTÄ! FREDDIENÄ LOISTAA SWEDISH TRUE TALENT DIMITRI KEISKI
Musiikkiteatteri Palatsi, Kauppakatu 10, Myynti: ryhmamyynti@palatsiteatteri.fi, Puh. 044-346 6713 tai 0600-55108, PALATSITEATTERI.FI, TARJOUKSET: INFO@PALATSITEATTERI.FI, LIPUT MYÖS: TICKETMASTER.FI 40
APLODI 2/2016
PYYNIKIN KESÄTEAT TERI
MUSIKAALI 13.6.–12.8.2017 Ohjaus ja sovitus MIIKA MURANEN
Lipunmyynti alkaa lokakuussa
LIPUT RYHMÄT • Kulttuurimyymälä Aplodi • Pyynikin kesäteatterin ryhmämyynti 010 346 2000 010 229 2111 Hämeenkatu 14 B, ma-la 10-18 Verkatehtaankatu 11, ma-pe 10-16 www.pyynikinkesateatteri.fi
teatteritelakka.fi
Ruusunen Sakari Topelius
Ohjaus Heli Pitkänen
Sävellys Eero Pekkonen
musiikkinäytelmä
Esitykset 2016–2017 to 17.11. la 19.11. to 24.11. la 26.11. su 27.11. la 10.12 su 8.1. su 15.1. su 22.1. su 29.1. su 5.2. su 12.2. su 19.2. su 26.2. su 5.3. su 12.3. su 19.3.
klo 18.30 klo 15.00 klo 18.30 tilausnäytös klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 tilausnäytös klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00 klo 15.00
Liput aikuiset & lapset 14 e Suositus yli 4-vuotiaille. Lipputoimisto Kylmänojankatu 3, Nokia Puh. 010 292 2422 www.nokianteatteri.fi
Tervetuloa koko perhe Nokian Työväen Teatteriin!
NOKIAN TYÖVÄEN TEATTERI APLODI 2/2016
41
KANTAESITYS 7.9.2016
Alkuperäisteksti SVEN NORDQVIST Käsikirjoitus ja ohjaus MINNA NURMELIN Valloittava tarina koko perheelle 3 v. alkaen
Käsikirjoitus ja ohjaus MIIKA MURANEN Musiikki alkuperäiset kappaleet
Piirros Sven Nordqvist
säv.&san. TONI WIRTANEN sovitus VILLE LEPPILAHTI K13 Hatanpään valtatie 6 | Tampere info@ahaateatteri.com Ryhmät Ahaa Teatteri 050 373 7918
Enigma Aplodi.pdf 1 20.6.2016 13:11:25
www.ahaateatteri.com
Joulushow 2016
�n��n�����n��n�����
Lähtölaukaus Tanssiteatteri MD:n 20-vuotisjuhlavuoteen nnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn
www.tanssiteatterimd.. 42
APLODI 2/2016
ESITYKSET 25.11.2016 – 8.1.2017 Liput myynnissä 1.9.2016 alkaen www.sorinsirkus.fi
ENSI-ILTA LOGOMOA TEATTERISS 28.10.
ENSI-ILTA LOGOMOTEATTERISS A 9.9. LIPUT 38 / 35 / 32 € • MYYNTIPALVELU 02 262 0030 • TEATTERI.TURKU.FI APLODI 2/2016
43
TAMPERE – teatteripääkaupunki Tampereen Komediateatteri Tampereen Työväenteatteri Tampereen Teatterikesä Pyynikin kesäteatteri Tampereen Teatteri Teatteri Mukamas Tanssiteatteri MD Teatteri Telakka Teatteri Siperia Ahaa Teatteri Sorin Sirkus
Lataa puhelimeesi Tampereen matkailusovellus:
VISIT TAMPERE
Visit Tampere -matkailuneuvonta Esitteitä, karttoja, menovinkkejä: Teatteritalo, Hämeenkatu 14b Puh. 03 5656 6800 Aukioloajat kesä–elokuussa: ma–pe 10–18, la–su 10–15 syys–toukokuussa: ma–pe 10–17, la 10–15
Tampere-vinkit paikallisilta rakkaudella: facebook.com/visittampere