Molière
LUULOSAIRAS Käsikirjoitus Moliere
Tekninen toteutus
Suomennos Arto
Tekninen päällikkö Mika
Lavastus ja pukusuunnittelu
Antti Lauttamäki , Hannu Alanen
af Hälsström Ohjaus O tso Kautto Annukka P y käläinen
Kampausten ja maskien suunnittelu
P ia Kähkönen Valosuunnittelu T J Mäkinen Äänisuunnittelu Niklas Vainio Tuottaja Heidi Kollanus Apulaistuottaja Elise Richt Rooleissa
Auvo Vihro – Argan, luulosairas Miia Selin – Béline, Arganin toinen vaimo
Teija Auvinen - Toinette, palvelustyttö Heidi Kiviharju – Angélique, Arganin tytär ja Cléanten rakastettu
Maija Lang - Louison, Arganin nuorempi tytär ja Angéliquen sisar
Tommi Raitolehto - Béralde, Arganin veli
Janne Kallioniemi – Cléante, Angéliquen rakastettu
Verneri Lilja
- Herra Diafoirus, lääkäri / Herra Bonnefoy, notaari
Mika Honkanen - Tuomas Diafoirus, Angéliquen kosija / Herra Purgon, Arganin lääkäri
Jukka Saikkonen – Herra Fleurant, apteekkari
Näyttämömestarit
Lehtinen
Apulaisnäyttämömestari
Kari K o skiranta Kuiskaaja-järjestäjät P iia Mäki / Juha Äy stö Ääniajot Niklas Vainio / Kyö sti Kallio Valoajot T J Mäkinen / Tero K oivisto Tarpeistonhoitaja Johanna Keiski Pukija/pukuhuoltaja Teija Hyrkäs Kampaukset ja maskeeraus P ia Kähkönen ,
P epina Granholm
Lavastuksen valmistus TTT:n lavastamo Aatu Rantasen johdolla Kari K okkonen , Heli Luukkanen , Toni Palander , Marianne Rautiainen , Raino Saastamoinen , Kari Toivanen , Seija Vuorinen ,
Viivi Kettunen
Pukujen valmistus TTT:n puvusto Eila Jouttunpään johdolla teosvastaava Päivi Hatanpää sekä Heli Tapper , Satu Eriksson , Taija-Leena Autio ,
Inessa Tapala
Virpi Antila , Hanna Mattila , Johanna Keiski Peruukkien valmistus T iina Ryynänen , P ia Kähkönen Tarpeiston valmistus
Käsiohjelman toimitus
Mika Kauhanen , O tso Kautto Valokuvat ja graafinen suunnittelu
Kari Sunnari
Ensi-ilta 2.9.2017 Eino Salmelaisen näyttämöllä Esityksen kesto noin 2:30 väliaikoineen Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
Auvo Vihro
Auvo Vihro, Tommi Raitolehto, Teija Auvinen
Uskosta ja Uskottavuudesta 1.
Syvällä äänellä kostein silmin kerrotaan pahimmat valheet. Kauneimmat lauseet on harvoin totta, ja parhaat valheet ovat aina uskottavampia kuin totuudeksi väitetty. Uskottavuus tarjoaa mahdollisuuden hetken ajan uskoa siihen mitä väitetään tai viestitään. Ei koska se olisi totta, vaan koska se on uskottavaa.
.
2
-Uskotsä fotosynteesiin? -Miten niin. -Uskotsä? -Eihän se nyt ole mikään uskon asia. Fotosynteesi on… no fotosynteesi. -Niin mutta uskotsä siihen? -Millä tavalla uskon? Mitä sä tarkotat uskomisella? -Älä saivartele. Uskotko sä fotosynteesiin? -Uskon. -Sano se. -Mä uskon fotosynteesiin. -Niin että sä uskot siihen että kasvit imee hiilidioksidia ja vettä ja lataa niihin auringon valoa ja siitä vapautuu happea… -Joo. Happea ja kasvit kasvaa, Uskon. Uskon joo. Mä uskon fotosynteesiin. -Niin että sä uskot siihen että kasvit varastoi auringon energiaa. -Uskon. Mä uskon fotosynteesiin elämän perustana. -Ja siihen että kun varastoitu auringonenergia saadaan yhteen hapen kanssa niin se palaa, luovuttaa energiansa ja palamistuotteena syntyy vettä ja hillidioksidia. -Joo. Mä uskon fotosynteesiin elämän perustana, mä uskon palamiseen soluissa. -Sä uskot että palaminen on aineen yhtymistä happeen. -Mä uskon aineen yhtymiseen happeen joka on palamista ja joka tekee elämän mahdolliseksi. -Sä uskot palamiseen elämän synnyttäjänä. -Mä uskon palamiseen, auringon energian vapautumiseen elämänä, vetenä ja hiilidioksidina. -Niin että sä uskot aurinkoon. -Joo mä uskon aurinkoon joka on tähti, valon ja lämmön lähde.
-Uskotko sä siihen että maan sisus on kuumaa laavaa ja ehkä jopa kaasua? -Uskon. Mä uskon tulivuoriin jotka on kurkistusikkunoita alkutilaan. Mä uskon laavaan. -Uskotko sä siihen että maa oli kerran auringosta irti revennyt kimpale pyörivää kaasua joka sitten jäähtyi. -Uskon. Joo mä uskon maahan joka oli kerran kaasua, sitten juoksevaa laavaa ja kivettyi. -Uskotko sä sekä fotosynteesiin että maahan joka tuli auringosta? -Mä uskon auringosta jäähtyneeseen maahan, planeettaan jota kuuma kaasu lämmittää sisältä käsin ja jota aurinko lämmittää, ja fotosynteesiin, auringon energian säilövään prosessiin, ja palamiseen, mä uskon aineen yhtymiseen happeen ja kaiken yhteiseen alkuperään, niin kuin äiti ruokkii lasta niin aurinko ravitsee maapalloa, synnyttämäänsä planeettaa, ja auringon valo palaa yhä uudelleen, ja kasvit varastoivat sitä ja vapauttavat happea jota me hengitämme ja niin me palamme, me olemme pieniä aurinkoja, ja me elämme koska palamme, ja vielä senkin jälkeen me palamme ja palaamme pala palalta niin kuin auto ruostuu, kanto lahoo…
3.
Eilinen totuus on tänään vanhentunut naurettavaksi. Silti jokin saa minut kuvittelemaan että tämän päivän viimeisin tieto, tuorein amerikkalainen tutkimus, uusin käänteentekevä artikkeli ja lopullinen totuus ei olisi huomenna vanhentunutta ja vääräksi osoitettua. Tieteen kuuluu olla sellaista: vääräksi todistettavissa, sillä muuten se olisi uskoa, ja silti minä kovin usein ja kovin itsepintaisesti haluan uskoa tieteen tietävän (vaikka se ennen kaikkea tutkii): Minulle on selitetty, että aurinko on elämän antaja, ja minä olen valmis uskomaan siihen, en koska niin olen kokenut, vaan koska selitys on uskottava. Se on jotain johon minun on mahdollista uskoa…ei koska tiedän, vaan koska selitys tuntuu todelta, ja koska siinä on vakuuttavaa, uskottavaa kauneutta… Tietäminen on tunnetta. Otso Kautto, ohjaaja
Miia Selin, Auvo Vihro, Verneri Lilja
Teija Auvinen, Auvo Vihro, Verneri Lilja
Janne Kallioniemi, Teija Auvinen, Mika Honkanen, Heidi Kiviharju
Heidi Kiviharju, Teija Auvinen, Jukka Saikkonen, Auvo Vihro, Janne Kallioniemi, Maija Lang
Maija Lang , Auvo Vihro
”Rakastuneen vääntelehtimisessä on usein sitä samaa vilpittömyyttä ja uskottavuutta, jota voidaan ihailla myös parhaissa näyttelijöissä.”
Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Maija Lang, Auvo Vihro
”Herra liikkuu, nukkuu, syö ja juo niin kuin kaikki muutkin, mutta ei se lainkaan estä häntä olemasta poikkeuksellisen sairas ihminen.”
”Jos teistä aika jättää, oma rakas poikaseni, tahdon minäkin luopua maailmasta.” Miia Selin
Miia Selin, Auvo Vihro, Verneri Lilja
Maija Lang , Miia Selin, Verneri Lilja, Mika Honkanen, Auvo Vihro
Jukka Saikkonen, Maija Lang
”Teidän tehtävänne on kirjoittaa lasku ja lääkemääräykset, parantuminen on heidän oma tehtävänsä, jos siihen pystyvät.” Miia Selin, Auvo Vihro, Verneri Lilja Tommi Raitolehto, Jukka Saikkonen
Molière, sivistyneistön sivaltaja Pariisilainen Jean-Babtiste Poquelin (16221673), taiteilijanimeltään Moliére, teki aikansa merkittävimpiin kuuluvan teatteriuran. Hän oli komedian mestari, joka kirjoittamissaan näytelmissä esitti pääroolit yleensä itse. Vaikka Molière syntyi hyvin toimeentulevaan porvarisperheeseen ja suoritti oikeustieteen opintoja, taiteilijana hänet tultiin tuntemaan etuoikeutetun luokan teennäisyyden ja tärkeilyn ivaajana. Etenkin papisto yritti pitää Moliéren terävää kieltä aisoissa, ja jotkut näytelmistä joutuivatkin esityskieltoon. Mutta kuningasta näyttämöllä ei pilkattu. Hovista Moliére saikin käyttöönsä esitystilat, teatteriseurueensa ylläpidon ja jopa puolikunnialliset hautajaiset - harvinainen oikeus näyttelijälle noihin aikoihin. Moliére oli mukana perustamassa teatteria jo parikymppisenä, mutta ensiyritys päätyi konkurssiin. Niinpä hän lähti tien päälle, kiertävään
teatteriseurueeseen, yli kymmeneksi vuodeksi. Siellä markkinoilla ja katuesityksissä hän oppi aistimaan yleisön mielenliikkeet. Palattuaan Pariisiin Molière voitti hovin suosion puolelleen ja sai oikeuden järjestää näytäntöjä itsensä Aurinkokuninkaan paisteessa. Molièren teosten henkilöiden on sanottu olevan ”yleisinhimillisiä kuvauksia ihmisluonteesta”. Kymmenissä näytelmissään hän osoitti mm. tekopyhyyden, hienostelun, sovinismin, pihiyden ja nousukasmaisuuden naurettavuuden. Luonnontieteilijät saivat osansa jo näytelmässä Lääkäri vastoin tahtoansa (1666): lääkärien tiede oli pelkkää silmänlumetta, (huonon) latinan puhumista, hyväuskoisten harhaanjohtamista. Kirjoittaessaan viimeistä näytelmäänsä Luulosairas (1673) Molière oli sairastanut keuhkotuberkuloosia jo vuosien ajan. Hänen oma kuolemansa teki Luulosairaan tarinasta legendan. On väitetty, että Molière menehtyi näyttämölle ensi-illassa, mutta aivan näin dramaattinen hänen loppunsa ei ollut.
Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Maija Lang, Auvo Vihro, Verneri Lilja, Teija Auvinen, Mika Honkanen
Molière luhistui lavalle Luulosairaan näytännössä yskänkohtauksen ja verenvuodon seurauksena. Hän joutui keskeyttämään ja menehtyi muutaman tunnin kuluttua kotonaan. Teatterin historiassa Molièren merkitystä on verrattu Shakespeareen. Hän on Ranskan esitetyimpiä näytelmäkirjailijoita kautta aikojen.
Poimintoja Moliéren näytelmistä Sievistelevät hupsut (1659) Naisten koulu (1662) Tartuffe (1664) Don Juan (1665) Ihmisvihaaja (1666) Lääkäri vastoin tahtoansa (1666) Saituri (1668) Porvari aatelismiehenä (1670) Oppineita naisia (1672) Luulosairas (1673)
Komedian kivijalka Luulosairas on yksi maailman esitetyimmistä komedioista. Suomessa käytännöllisesti katsoen kaikki valtionapua saavat teatterit ovat tuottaneet siitä oman ensi-iltansa, monet useitakin vuosikymmenten saatossa. Ensimmäistä kertaa Luulosairas nähtiin meillä Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1883. Viime vuosina näytelmän uusia produktioita on tullut ensi-iltaan mm. Kansallisteatterissa sekä Kotkan, Oulun, Kokkolan ja Turun kaupunginteattereissa. Tampereen Työväen Teatteri otti Luulosairaan ohjelmistoonsa edellisen kerran vuonna 1997.
”Ei tarvitse kuin puhua, lääkärin takissa tyhjä pölinäkin kuulostaa järkipuheelta, typeryydet ammattitaidolta.” ”Sekavaa mahtipontista lavertelua, paljon puhetta syistä, ja tyhjiä lupauksia seurauksista.”
Auvo Vihro, Mika Honkanen
”Kelpaa sitä lääketiedettä nälviä, kun itse on terve kuin pukki”
Tommi Raitolehto, Auvo Vihro
”Filosofiselta kannalta katsoen en voi kuvitella naurettavampaa olentoa kuin sellainen henkilö, joka katsoo asiakseen toisten ihmisten parantamisen.”
”Aina on ollut ihmisiä, jotka osaavat taikoa esiin kauniita kuvitelmia, joihin olemme valmiita uskomaan, koska ne imartelevat meitä ja juuri siksi näyttävät niin tosilta... ”
”Ettekö ole kuullut herra, että jo jonkin aikaa sitten kehitettiin tapa jolla sanat sovitetaan itse nuottikirjoitukseen.”
Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Tommi Raitolehto, Auvo Vihro, Janne Kallioniemi Heidi Kiviharju, Maija Lang, Auvo Vihro, Verneri Lilja, Teija Auvinen, Tommi Raitolehto
”Esihistoria, hyvä herra, on pelkkää esihistoriaa, me olemme tämän ajan ihmisiä!”
Auvo Vihro, Heidi Kiviharju
Maija Lang, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Mika Honkanen, Teija Auvinen, Auvo Vihro, Verneri Lilja, Miia Selin, Tommi Raitolehto
Luulosairauden historiaa Luulosairautta on luultavasti ollut yhtä kauan kuin ihmisellä on ollut luuloja. Viime kädessä syynä lienee ihmisen tietoisuus omasta kuolevaisuudestaan. Kun ihminen on havainnoinut ruumiinsa ja mielensä tiloja, ovat näiden tilojen poikkeamat, kuten kuume, kipu ja rakkuloiden nouseminen iholla, olleet selviä merkkejä mahdollisesta sairaudesta. Euroopassa luulosairauden medikaalinen alkulähde on antiikin Kreikan hippokraattinen lääketiede, joka hylkäsi yliluonnolliset selitykset. Hippokraattiset lääkärit käyttivät termiä hypochondrianum viittaamaan poikkeavan tilan anatomiseen sijaintiin, esimerkiksi vatsaan tai ruuansulatuselimiin yleisemmin. Kreikkalaisen lääketieteen teoreettinen ja terapeuttinen perusta oli humoraalioppi, jonka mukaan sairaudet johtuivat neljän elämännesteen epätasapainosta eli dyskrasiasta (nämä nesteet olivat haima eli veri, khole eli sappi, melankhole eli musta sappi sekä flegma eli lima). Hypokondrian yhteys humoraalioppiin ja ruuansulatuselimiin säilyi aina uudelle ajalle asti, mikä tulee hyvin ilmi myös Molièren Luulosairaassa: päähenkilö Argan pohtii onko hän päässyt ruiskeiden avulla eroon liiasta sapestaan. Molière kuvaa lääkärit ahneina tietämättöminä puoskareina, mikä kuvastaa paitsi hänen satiirinsa piikillisyyttä myös aikakauden lääketieteen primitiivisyyttä. Suomessakin erilaiset kansanparantajat, kylän vanhimmat, viisaat ukot ja akat sekä papit ja saarnaajat toimivat terveyden asiantuntijoina vielä viime vuosisadalle asti. He myös yrittivät hoitaa sairauksia mm. erilaisten lääkeyrttien, suoneniskujen, oksetuslääkkeiden, loitsujen, rukouksien ja katumusharjoitusten avulla. Merkittävä muutos luulosairauden historiassa koettiin Englannissa, missä ”protoneurologi” Thomas Willis (1621-1675) haastoi hippokraattisen lääketieteen. Willis sukupuolitti luulosairauden erottamalla toisistaan perinteisen naisten sairauden hysterian ja miehiä vaivaavan vastaavan
sairauden, jota hän kuvasi termillä hypochondriasis. Hän myös selitti molemmat sairaudet aivojen ja hermoston sairauksiksi, siis lähinnä sellaisiksi tiloiksi, jotka myöhemmin kuuluivat psykiatrian ja neurologian piiriin. Hysterian tai hypochondriasiksen vallassa oleva kuvittelee isomman tai pienemmän joukon sairaalloisia oireita, jotka ovat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Näitä ovat esimerkiksi ”vaeltelevat kivut”, kouristukset, tunnottomuus ja halvaantumiset. 1700-luvun Englannissa oli jo paljon lääketieteellistä kirjallisuutta hypokondriasta ja hysteriasta. Varhaisen kansanterveyspioneerin, lihavuudesta kärsineen George Cheynen (1671-1743) mukaan nämä sekä pari muuta hermosairautta muodostivat tyypillisen ”englantilaisen taudin” (English malady). Tämä tauti vaivasi erityisesti älykkäitä ihmisiä sekä ylempien yhteiskuntaluokkien jäseniä, koska heidän hermostonsa oli hienostuneempi ja herkempi kuin rahvaan karkea yksinkertainen hermosto. Hermosairauksista, joita 1800-luvulle tultaessa alettiin kutsua neurooseiksi, alkoi näin tulla erotteleva tekijä ylempien ja alempien sosiaaliluokkien välillä. Erityisen lähelle luulosairautta tuli 1800-luvun lopun ”tarttuva diagnoosi” hysteria, joka vaivasi erityisesti (porvaris)naisia ja joka alettiin mieltää sielulliseksi eli psyykkiseksi sairaudeksi. Suomessa kansanterveyden pioneeri Konrad Relander (myöh. Reijo-Waara) selitti hysterian luulotaudiksi ja väitti sen syyksi veltostuneen tahdonvoiman (Terveydenhoitolehti 1906). Hoidoksi hän suositteli tahdonvoiman kohottamista ruumiillisella työllä ulkoilmassa sekä ahkeraa peseytymistä kylmällä vedellä. Historioitsija Edward Shorterin mukaan länsimaisessa kulttuurissa on vaikuttanut keskiajalta alkaen historiallisesti vaihteleva ”oireallas”, jossa muhivat kullekin aikakaudelle sopivimmat oirekuvat. Altaan vaihtuvaan sisältöön kuuluvat monenkirjavat mielialan vaihtelut, kehon lamaantumiset, kouristuskohtaukset ja jännitystilat, väliaikainen sokeutuminen,
kivut, uupuminen ja pelkotilat. Eri aikakausina altaasta nousevat esille erilaiset oireet erilaisin painotuksin, ja tämä ”oirevalinta” on sidoksissa paitsi lääketieteellisiin oletuksiin myös kulttuurisiin käsityksiin normaalista ja epänormaalista sekä hyväksytystä ja paheksutusta käyttäytymisestä. Ihmiset pyrkivät ilmaisemaan oireensa niin, että ne istuvat medikaaliseen sanastoon ja kulttuuriseen normistoon mahdollisimman hyvin: kukaan ei halua saada luulosairaan tai sairautta teeskentelevän ”kverulantin” leimaa. Potilaan pyrkimystä autenttiseen oireiluun vastaa lääkärin pyrkimys selittää oireilu tai poikkeava käytös lääketieteellisesti ja antaa potilaalle oikea diagnoosi ja tepsivää hoitoa. Lääkärin tahdikkuus on korostunut erityisesti silloin, kun potilaskunnan on muodostanut yhteiskunnan vaurain ja vaativin väestönosa. 1800-luvun lopun Pariisissa porvariston hermolääkärinä toiminut ruotsalainen Axel Munthe kuvaa muistelmateoksessaan Huvila meren rannalla (1929) markkinoiden avautumista terveiden mutta jostakin syystä ahdingossa olevien tai ikävystyneiden luulosairaiden hoidolle. Kun ”appendisiitti” eli umpisuolentulehdus menetti suosiotaan ranskalaisen porvariston keskuudessa liian innokkaiden kirurgien käydessä apajille, oli löydettävä jokin uusi ja sopivan harmiton vaiva, joka vastaisi kysyntään. Munthe kirjoittaa: Lääketieteellinen tiedekunta oli ajan tasalla, uusi sairaus viskattiin markkinoille ja sille annettiin uusi nimi, kullanarvoinen nimi todellakin: COLITIS! [eli paksusuolentulehdus]. Se oli mukava vaiva, turvassa kirurgin veitseltä, aina käsillä kun tarvittiin ja kaikkien makuun sopiva. Kukaan ei tiennyt milloin se tuli ja milloin se lähti. Tiesin, että useat kaukonäköiset kollegani olivat jo kokeilleet sitä potilaisiinsa suurella menestyksellä (s. 41) Kuten Munthe toteaa muistelmissaan, näitä potilaita ei vaivannut paksusuolentulehdus, vaan sairaus sijaitsi heidän ”hermoissaan”. Hän teki sen
2000-luvullakin ajankohtaisen oivalluksen, että terveistä voi tehdä sairaita ja terveet voivat jopa haluta sairaaksi. Luulosairauden monipolvisen historian tuore käänne on sairauden sisällyttäminen Amerikan Psykiatriyhdistyksen vaikutusvaltaiseen diagnostiseen manuaalin vuonna 1980 (DSM-III). Siinä hypochondriasis on luokiteltu ”somaattismuotoisten” häiriöiden joukkoon. Sairautta luonnehtii pelko tai uskomus siitä, että ihmisellä on vakava sairaus, tai häntä vaivaavat fysikaaliset oireet, joille ei ole lääketieteellistä selitystä. Lisäksi lääkäreiden vakuuttelut, ettei potilas ole sairas, ovat tehottomia. Viime vuosikymmeninä ihmiset ovat alkaneet etsiä omatoimisesti tietoa ja uskomuksia sairauksista internetistä. Tämä on ylläpitänyt luulosairautta. Niin kauan kuin terveet ihmiset saadaan huolestumaan terveydestään, on kysyntä terveystuotteille ja -palveluille taattu. Meidän ei siis kannata alentuvasti naureskella Molièren luulosairaalle – olemme yhä edelleen herkkäuskoisia ja alttiita mainonnalle ja valistuksen nimessä kulkevalle sairauksien lietsonnalle. Jos haluamme ymmärtää syvällisemmin luulosairauden kaltaisia ilmiöitä, on erinomainen opas renessanssihumanisti Erasmus Rotterdamilaisen teos Tyhmyyden ylistys (1509). Siinä Erasmus tuo peilin ihmiskunnan eteen ja sanoo: katsokaa kuinka Tyhmyys hallitsee teitä. Voiko joku kiistää ettei tämä väite päde enää vuonna 2017?
Petteri Pietikäinen Kirjoittaja on Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori, joka on erikoistunut hulluuden, mielenterveyden ja laajemmin ihmistieteiden historiaan. Hän on kirjoittanut mm. teoksen Hulluuden historia (2013).