Kantaesitys 10.10.2017 Eino Salmelaisen näyttämöllä
Perustuu MAARIT TYRKÖN kirjoihin Tyttö ja nauhuri (WSOY 2014) sekä Presidentti ja toimittaja (WSOY 2016) Käsikirjoitus SEIJA HOLMA Ohjaus ja esitysdramaturgia SAMULI REUNANEN Lavastus ja pukusuunnittelu KAISA RASILA Kampausten ja maskien suunnittelu TIINA RYYNÄNEN Valosuunnittelu TJ MÄKINEN Video- ja äänisuunnittelu TERO KOIVISTO Tuottaja HEIDI KOLLANUS Apulaistuottaja ELISE RICHT
Rooleissa TOMMI RAITOLEHTO Presidentti MAIJA LANG Tyttö AIMO RÄSÄNEN Rikke Sotamaa / Ahti Karjalainen JANNE KALLIONIEMI Kiiski / Ilja Glazunov / Tauno Mäki / Jaakko Hallama MIKA HONKANEN Kalle Kaihari / Kauko Rastas / Aleksei Kosygin / Erkki Kivalo SASKA PULKKINEN Adjutantti ANNINA ÄRÖLÄ Anita Hallama / Aimi Sotamaa
TEKNINEN TOTEUTUS Tekninen päällikkö Mika Lehtinen Näyttämömestarit Hannu Alanen, Antti Lauttamäki Apulaisnäyttämömestari Kari Koskiranta Kuiskaaja-järjestäjä Juha Äystö Ääniajot Tero Koivisto / Niklas Vainio Valoajot TJ Mäkinen / Eero Auvinen Tarpeistonhoitaja-järjestäjä Johanna Keiski Pukija/pukuhuoltaja Teija Hyrkäs Kampaukset ja maskeeraus TTT:n kampaamo Sari Raution johdolla Tiina Ryynänen, Pia Kähkönen, Heidi Saarinen Lavasteiden valmistus TTT:n lavastamo Aatu Rantasen johdolla Viivi Kettunen, Kari Kokkonen, Kari Koskiranta, Janne Lahdensalo, Heli Luukkanen, Toni Palander, Marianne Rautiainen, Raino Saastamoinen, Kari Toivanen, Seija Vuorinen Pukujen valmistus TTT:n puvusto Eila Jouttunpään johdolla teosvastaava Taija-Leena Autio sekä Heli Tapper, Satu Eriksson, Päivi Hatanpää, Inessa Tapala Tarpeiston valmistus Virpi Antila, Hanna Mattila Peruukkien valmistus Tiina Ryynänen Laulujen harjoituttaminen Joonas Mikkilä Graafinen suunnittelu ja juliste Anne Sillanaukee Valokuvat Kari Sunnari Käsiohjelman toimitus Mika Kauhanen Esityksen kesto noin 2:40 väliaikoineen Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner
Vuosi 1975 oli taitekohta Suomen politiikassa Presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuoden 1975 helmikuussa päiväkirjaansa: ”En kenellekään nykyiselle poliitikolle uskoisi tasavallan presidentin virkaa.” Pari kuukautta myöhemmin hän vastasi myöntävästi sosiaalidemokraattien pyyntöön lähteä ehdokkaaksi vuoden 1978 presidentinvaaleihin. Pian kaikki puolueet – paria pienintä lukuun ottamatta – asettuivat tukemaan Kekkosen valintaa. Auki jäi vain kysymys presidentin valintavasta. Pidettäisiinkö normaalit vaalit vai valittaisiinko Kekkonen poikkeuslailla, kuten oli tehty vuonna 1973? Silloin poikkeuslain säätämistä perusteltiin tärkeillä syillä. Suomi oli neuvotellut valmiiksi vapaakauppasopimuksen Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa, mutta Neuvostoliiton johdon ilmaisemien epäluulojen takia sopimuksen lopullinen kohtalo oli vielä auki. Kekkosta tarvittiin takuumieheksi itään päin, jotta sopimus voitaisiin hyväksyä. Lopulta niin kävikin. Vuonna 1975 Urho Kekkonen oli valtansa ja maineensa huipulla. Sisäpolitiikassa hän asemansa oli suvereeni. Keväällä Kekkonen vapautti tehtävästään pääministeri Kalevi Sorsan hallituksen, hajotti eduskunnan ja määräsi ennenaikaiset eduskuntavaalit pidettäväksi syyskuun lopulla. Suomeen tuli virkamiesten kesähallitus, jota johti työvoimaministeriön kansliapäällikkö Keijo Liinamaa. Ministereinä oli eri aloilla ansioituneita kansalaisia, joista monet olivat Kekkosen läheisiä ystäviä, kuten ulkoministeri Olavi J. Mattila ja puolustusministeri Erkki Huurtamo. Syksyllä pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen puolueet yrittivät muodostaa hallituksen, mutta siitä ei tullut mitään. Kekkonen kutsui vasemmiston ja keskustan puolueet Tamminiemeen ja ilmoitti, että maassa on kansallinen hätätila, 50 000 työtöntä. Presidentti patisti puolueita kokoamaan pikaisesti hallituksen, jonka johtoon pääministeriksi Kekkonen kutsui maaherra Martti Miettusen, vanhan ystävänsä. Puolueet tottelivat Kekkosta. Hätätilahallitus muodostettiin.
Ulkopolitiikassa Kekkosen asema oli – jos mahdollista – vielä vahvempi kuin sisäpolitiikassa. Suomen ulkopolitiikan tärkein ilmansuunta oli itä. Kekkonen oli koko sodanjälkeisen ajan hoitanut suhteita Neuvostoliittoon, aluksi presidentti J.K. Paasikiven apulaisena ja vuodesta 1956 presidenttinä. Neuvostoliitossa luotettiin Kekkoseen kuin vuoreen. Vuoden 1975 alussa Moskovasta välitettiin Kekkoselle viesti, jonka mukaan Neuvostoliiton johto toivoi Kekkosen jatkavan presidenttinä vuoden 1978 jälkeenkin. ”Jos minua tarvitaan, minun on oltava käytettävissä. Henkilöt ja olosuhteet ovat sellaiset, että vaikeaa nähdä, miten jatkuisi, jos en suostu”, Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa. Mutta ei Kekkosta suitsutettu vain idässä, vaan tunnustusta tuli koko Euroopasta. Heinäkuun ja elokuun taitteessa Helsinkiin kokoontuivat Euroopan maiden sekä Yhdysvaltain ja Kanadan valtionpäämiehet allekirjoittamaan sopimuksen Euroopan turvallisuudesta ja yhteistyöstä. Kekkonen isännöi Helsingin kokousta, joka oli historiallinen. Idän ja lännen johtajat kokoontuivat ensimmäistä kertaa saman pöydän ääreen. Etyk-kokous oli niin merkittävä, että suomalaiset uskoivat Kekkosen saavan syksyllä Nobelin rauhanpalkinnon. Pettymys oli raju, kun Norjan Nobel-komitea antoi palkinnon akateemikko Andrei Saharoville, neuvostoliittolaiselle toisinajattelijalle. Myöhemmin selvisi, että komitea oli äänestänyt ja Kekkonen oli hävinnyt palkinnon yhdellä äänellä. Kun vuosi vaihtui, alkoivat vaikeudet. Hätätilahallitus epäonnistui, ja vuosikymmenen lopulla kokeiltiin monenlaisia hallituksia. Taloudelliset vaikeudet kasaantuivat, ja työttömyys kasvoi. Myös kansainvälisissä suhteissa tuli takaiskuja. Etykissä sovitut periaatteet eivät toteutuneet. Suurvaltojen suhteet heikkenivät, ja molemmat blokit ryhtyivät lisäämään aseistusta. Aivan vuosikymmenen viimeisinä päivinä Neuvostoliiton johto päätti lähteä sotaretkelle Afganistaniin. Presidentti Urho Kekkonen valittiin presidentiksi vuoden 1978 vaaleissa. Hän sai taakseen noin 80 prosenttia äänistä ja valitsijamiehistä.
Ulkopolitiikassa hänen otteensa säilyi lujana, mutta sisäpolitiikassa hän ei ollut yhtä vahva kuin ennen. Keväällä 1979 Kekkonen joutui taipumaan siihen, että pääministeriksi palasi lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto. ”Kekkonen ei ollut innostunut Koiviston noususta pääministeriksi. Hän piti Manua jahkailijana”, kertoo muistelmissaan Matti Ahde, joka oli SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana neuvottelemassa Koiviston hallituksen perustamisesta. Koiviston toinen hallitus jäikin viimeiseksi presidentti Urho Kekkosen nimittämäksi hallitukseksi. Koivisto onnistui pitämään hallituksensa pystyssä syksyyn 1981 asti, vaikka se natisi liitoksissaan. ”Joskus uhkasin erolla ja totesin, ettei se ollutkaan uhkaus vaan sitä suorastaan odotettiin. Lopetin kiiruusti sellaiset puheet”, Koivisto kertoo muistelmissaan. Puolueiden kesken ja niiden sisällä pelattiin jo armotonta presidenttipeliä ja valmistauduttiin Kekkosen seuraajan valintaan, jonka piti tapahtua vuonna 1984. Sinne asti Kekkonen ei kuitenkaan jaksanut, vaan hän erosi sairauden vuoksi tehtävistään lokakuussa 1981. Viimeiset kuukaudet Kekkosen tehtäviä hoiti virkaa tekevänä presidenttinä Koivisto, joka valittiin tammikuussa 1982 tasavallan presidentiksi. Kun Koivisto otti presidentin tehtävät vastaan ja vannoi eduskunnan edessä virkavalan, hän kiitti edeltäjäänsä. ”Me tunnemme suurta kiitollisuutta presidentti Urho Kekkosta ja hänen elämäntyötään kohtaan. Keskeisin tehtävämme on vaalia hänen jättämäänsä ulkopoliittista perintöä ja seurata hänen viitoittamaansa tietä.” –Unto Hämäläinen Kirjoittaja on eläkkeellä oleva politiikan toimittaja, joka on erikoistunut Suomen politiikan lähihistoriaan.
• ETYK-huippukokous Helsingissä • Presidentti nimitti ”kansallisen hätätilan hallituksen” työttömyyden vuoksi • Kekkosen kuva 500 markan seteliin ja 10 markan juhlarahaan • Hannu Salamalle Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto • Anne Pohtamo Miss Universumiksi
• Kekkonen virkistysmatkalla Brasiliassa ja kalastamassa Ruotsissa Kaarle Kustaan kanssa • Tuhoisa räjähdysonnettomuus Lapuan patruunatehtaalla • Martti Ahtisaari valittiin YK:n Namibia-valtuutetuksi • Akateemikko Alvar Aalto kuoli • Suomelle neljä kultamitalia Montrealin olympiakisoissa
1975
1976
• YK:n kansainvälinen naisten vuosi • Espanjaa lähes 40 vuotta hallinnut kenraali Franco kuoli • Portugalista itsenäistyivät mm. Angola, Mosambik ja Kap Verde • Iranin šaahi ilmoitti yksipuoluejärjestelmästä • Ruotsin Thornbjörn Fälldin ehdotti Nobel-palkintoa Kekkoselle
• Kiinan pitkäaikainen johtaja Mao Zedong kuoli • Jimmy Carter valittiin USA:n presidentiksi • Egypti purki ystävyys- ja yhteistyösopimuksen Neuvostoliiton kanssa • Perónien valtakausi Argentiinassa päättyi • Ruotsissa sosiaalidemokraateille historiallinen vaalitappio
• Kokoomus eduskuntavaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi • Mauno Koiviston keskustavasemmistolainen enemmistöhallitus aloitti • Suomi päätti vastaanottaa pakolaisia Vietnamista • Oy Alko Ab Pohjoismaiden tuottoisin yritys • Kirjailija Mika Waltari kuoli
1979 • Margaret Thatcher länsimaiden ensimmäiseksi naispääministeriksi • Egypti ja Israel allekirjoittivat rauhansopimuksen • Iranissa valtaan ajatollah Khomeini ja islamilaiset lait • Irakin uusi presidentti Saddam Hussein puhdisti puoluettaan • NATO hyväksyi 572 uuden keskimatkan ohjuksen sijoittamisen Länsi-Eurooppaan
• Suomen ja NL:n Kostamus–sopimus allekirjoitettiin • Päiviö Hetemäki ehdotti, että eduskunta valitsisi Kekkosen jatkokaudelle • Suomi luovutti konekaapparit Neuvostoliittoon • Suomen Punainen Risti täytti 100 vuotta • Bo Carpelanille Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto
• Kekkonen sai taakseen yli 80 % valitsijamiehistä • YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhla Helsingissä • 18 % suomalaisista kannatti olojen kehittämistä sosialistiseen suuntaan HS:n tutkimuksessa • Virolainen puolsi kokoomusta hallitukseen, Sorsa torjui • Aulis Salliselle Pohjoismaiden neuvoston sävellyspalkinto
1977
1978
• Norja karkotti kuusi NL:n kansalaista vakoilun takia • Ruotsi kieltäytyi luovuttamasta konekaapparia Neuvostoliittoon • ”Kekkonen on vaaraksi Suomelle”, Expressen kirjoitti • Neuvostoliitolle ennätysmäinen viljasato, 224 miljoonaa tonnia • Intian entinen pääministeri Indira Gandhi pidätettiin syytettynä korruptiosta
• Kiina ja EEC allekirjoittivat kauppasopimuksen • Neuvostoliiton ensimmäinen valtiovierailu Länsi-Saksaan • Carter arvosteli Neuvostoliittoa toisinajattelijoiden vankilatuomioista • Maailman ensimmäinen koeputkilapsi syntyi Englannissa • Paavi Johannes Paavali II vihittiin virkaansa
• Kekkoselle Kansainvälinen Leninin palkinto Moskovassa • Presidentin 80-vuotispäivän kunniaksi Kampinkadusta Urho Kekkosen katu • Inflaatio kipusi yli 10 %:iin • HS:n mielipidetiedustelu: kansalaisten luottamus virkamiehiin romahtanut • Lasse Pöysti Dramaten-teatterin johtajaksi
• Yli miljardin sopimus paperin toimittamisesta Neuvostoliittoon • Laaja kaksivuotinen tupo pääministeri Koiviston tuella • Sairastunut Kekkonen ilmoitti, ettei voi enää hoitaa presidentin tehtäviä, sijaiseksi Koivisto • Suomi otti käyttöön kesäajan • Laulujoutsen Suomen kansallislinnuksi
1980
1981
• Solidaarisuus-järjestö haastoi kommunistit Puolassa • Ronald Reagan valittiin USA:n presidentiksi • YK:n yleiskokous tuomitsi Neuvostoliiton sotatoimet Afganistanissa • Useat länsimaat boikotoivat Moskovan olympialaisia • Toisinajattelija Andrei Saharov karkotettiin Gorkiin
• François Mitterrand valittiin Ranskan presidentiksi • Egyptin presidentti Anwar Sadat murhattiin paraatissa • Reagan ja paavi murhayritysten kohteina • Israelin ilmavoimat iskivät yllättäen Irakin ydinreaktoriin • 300 000 osoitti mieltään Washingtonissa Reaganin talouspolitiikkaa vastaan
Esityksessä kuullaan mm. Tasavallan Presidentin, Sergei Prokofjevin, Lea Lavenin, Jean Sibeliuksen, Jukka Kuoppamäen ja Radiopuhelimien musiikkia.
Henkilöitä ja asioita näytelmästä Brežnev, Leonid (1906–1982) Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri 1966-1982. Valtiopäivälaitoksen puhemies, Neuvostoliiton marsalkka. Koulutukseltaan rauta- ja terästeollisuuden insinööri. ”Brežnevin opin” mukaan sosialistisesta leiristä mikään maa ei saanut erota ilman muiden maiden suostumusta. Tästä seurasi esimerkiksi ”veljellisen avun” lähettäminen Prahan kevääseen. EEC-sopimus Euroopan talousyhteisön perustivat 1957 Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa. Vuonna 1973 Suomi solmi EEC-vapaakauppasopimuksen, jonka myötä teollisuustuotteiden tullit poistuivat asteittain Suomen ja EEC-jäsenmaiden välisestä kaupasta. Sopimusta pidettiin riskialttiina toimena idänsuhteiden kannalta ja sen katsottiin vaativan tasapainottavia liikkeitä Neuvostoliiton suuntaan.
ETYK Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi huipentui Helsingin Finlandia-talossa pidettyyn valtionpäämiesten huippukokoukseen 1975. Presidentti Kekkosen isännöimän kokouksen on sanottu edistäneen liennytyksen ilmapiiriä mutta vahvistaneen Euroopan kahtiajakoa. Glazunov, Ilja (1930–2017) Neuvostoliiton kansantaiteilija sekä Venäjän maalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin akatemian rehtori. Maalasi Kekkosen muotokuvan 1973. Malleina myös mm. Indira Gandhi, Leonid Brežnev ja Anita Ekberg. Tuotannon pääpaino historiallisissa ja uskonnollisissa aiheissa. Hallama, Anita os. Weber (1925–2008) Diplomaatti Jaakko Hallaman puoliso ja Urho Kekkosen pitkäaikainen rakastajatar. Intiimi suhde Kekkoseen oli julkinen salaisuus, kunnes Hallama kertoi siitä itse kirjassaan Sydämen kieltä sydämelle (Otava 2001). Kielitaitoisena henkilönä toimi usein Kekkosen tulkkina. Hallama, Jaakko (1917–1996) Suomen Moskovan-suurlähettiläs 1967–70 sekä 1974-82. Opiskeli Cambridgen yliopistossa ja toimi 40-luvulta lähtien ulkoasiainministeriön palveluksessa eri tehtävissä, mm. valtiosihteerinä. Sairastui jo varhain Parkinsonin tautiin, mikä heikensi työkykyä olennaisesti.
Hallituskriisit Kekkosen aikaan presidentillä oli laajemmat valtaoikeudet kuin nykyisin. Esimerkiksi eduskunnan hajottaminen kuului keinovalikoimaan. Hallitus
muodostettiin presidentin johdolla, ja pääministerin tuli nauttia hänen luottamustaan. Usein presidentti nimitti ns. virkamieshallituksia sopiviksi katsomistaan henkilöistä.
Kostamus-projekti Suomalaisten rakennusalan yritysten NeuvostoKarjalassa 1977–85 toteuttama projekti, jossa kainuulainen työvoima rakensi Kostamuksen kaupungin ja kaivoskombinaatin. Kaikkien aikojen suurinta suomalaisvoimin ulkomailla toteutettua rakennushanketta ajoi presidentti itse. Kostamusta sanottiin ”Neuvostoliiton lahjaksi Kekkoselle”. Kosygin, Aleksei (1904–1980) Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja eli pääministeri 1964–80. Erkki Tuomiojan mukaan ”Kosyginia leimasi aito vaatimattomuus, asioihin paneutuminen ja uutteruus”, joita ominaisuuksia myös Kekkonen arvosti.
Kaihari, Kalle (1935–1989) Tamperelainen kauppaneuvos, kauppatieteiden kunniatohtori ja Kekkosen läheinen ystävä. Punakaartissa haavoittunut työläistaustainen liikemies aloitti uransa myyden vaatteita ja äänilevyjä. Innokkaan urheilijan lajeja olivat mm. seiväshyppy, pikaluistelu ja biljardi. Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö jakaa vuosittain Kallen kulttuuripalkinnon. Karjalainen, Ahti (1923–1990) Keskustapuolueen suojatti ylsi pääministeriksi ja ulkoministeriksi. Pidettiin Kekkosen manttelinperijänä, kunnes joutui epäsuosioon mm. alkoholinkäyttönsä vuoksi. Samasta syystä erotettiin Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä 1983. Karjalainen oli valtiotieteen tohtori ja taitava kirjoittaja, joka suomensi John Maynard Keynesin teoksen Työllisyys, korko ja raha. Klenberg, Bo (1924–2011) Tasavallan presidentin ensimmäinen adjutantti 1974-77 ja toinen adjutantti 1961-66. Merivoimien komentajana 1977-78, sotilasarvo kontra-amiraali. Koivisto, Mauno (1923–2017) Pääministerinä 1981 uhmasi Kekkosen kantaa, jonka mukaan hallituksen tulisi jättää eronpyyntönsä. Saman vuoden lopulla sai hoitaakseen Kekkosen viran tämän sairastuttua. Toimi vaaleilla valittuna presidenttinä 1982–1994. Kaudellaan Suomi haki EY-jäsenyyttä ja kavensi presidentin valtaoikeuksia parlamentarismin hyväksi.
Kultaranta Tasavallan presidentin kesäasunto Naantalissa. 54 hehtaarin kokoisen puistomaisen tilan päärakennus on graniittilinna Villa Kultaranta. Presidentti saapuu vuosittain Kultarantaan kesäkuussa ja lähtee elokuussa.
Kekkosen toimikautta jatkettiin neljällä vuodella 1978 asti. Lakia vastaan äänesti koko SMP:n eduskuntaryhmä sekä osa kristillisten, kokoomuksen, RKP:n ja LKP:n kansanedustajista. Rastas, Kauko (1925–2007) Yritysjohtaja, vuorineuvos ja rakennusinsinööri kuului Kekkosen sisäpiiriin. 1970-luvulla Neuvostoliitossa toteutettavia rakennusvientihankkeita varten – mm. Kostamus ja Svetogorsk – perustettiin konsortio FinnStroi, jonka hallitusta Rastas johti. Finn-Stroin jäseniksi tulivat lopulta kaikki Suomen suuret rakennusalan yritykset.
Mäki, Tauno V. (1912–1983) Maa- ja metsätalousministeriön kalastus- ja metsästysosaston ylijohtaja oli Kekkosen seurueen ”jahtineuvos”. Voitti pronssia Helsingin kesäolympialaisten hirviammunnassa. Koulutukseltaan agronomi ja sotilasarvoltaan majuri. Myllykirje Arvovaltaisen tahon lähettämä kirje, jonka tarkoitus on ohjata sen vastaanottaja oikealle tielle. Kekkosen kirjeenvaihtoon perustuva kaksiosainen teos Kirjeitä myllystäni (Otava 1976) sisältää paitsi ojentavia myös kiittäviä kirjeitä. Neuvostoliitto Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto syntyi 1922 vallankumouksellisten bolševikkien johdolla. Selviytyi Toisesta maailmansodasta voittajavaltiona ja nousi kylmän sodan aikana maailman toiseksi supervallaksi Yhdysvaltain rinnalle. Lakkautettiin 1991, jolloin oli pintaalaltaan maailman suurin ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin valtio. Vladimir Putin on sanonut Neuvostoliiton hajoamista ”1900-luvun suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi”. Poikkeuslaki Presidentinvaalit oli määrä järjestää 1974, mutta Kekkonen oli haluton käymään vaalikamppailuun. Hänen jatkamisensa tasavallan presidenttinä sai lähes jakamattoman kannatuksen etenkin ulkopoliittisista syistä johtuen. Eduskunta sääti 1973 poikkeuslain, jolla
SKP Suomen kommunistinen puolue perustettiin Moskovassa 1918 Suomen sisällissodan jälkeen. Sen toiminta kiellettiin alusta pitäen aina 1944 asti, kunnes Jatkosodan rauhanehdot pakottivat hyväksymään SKP:n poliittiselle kartalle. Puolue kasvoi vaikutusvaltaiseksi koneistoksi, joka toimi yhteistyössä SKDL:n kanssa. Poliittinen toiminta lopetettiin 1990 Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen. Sotamaa, Rikhard ”Rikke” (1910–2000) Lääkintöneuvos. Kekkosen henkilääkäri sekä tärkeä ystävä erä- ja kalaretkillä. Jatkosodassa Tali-Ihantalan taistelun aikana leikkasi haavoittuneita sotilaita lähes tauotta Karjalan kannaksen kenttäsairaalan ainoana kirurgina. Suostutteli Kekkosen allekirjoittamaan eroilmoituksen presidentin virasta.
Stepanov, Vladimir (1927–) Neuvostoliiton suurlähettiläs Suomessa 1973–79. Itä-Karjalassa syntynyt ja lähes moitteetonta suomea puhunut diplomaatti pyrki voimakkaasti vaikuttamaan asemamaansa poliittisiin päätöksiin. Kutsuttiin leikillisesti ”Kekkosen parhaaksi kaveriksi” ja ”Suomen varapresidentiksi”. Suomen-komennuksensa jälkeen nimitettiin Karjalan neuvostotasavallan ensimmäiseksi varapääministeriksi.
Tamminiemi Helsingin Meilahdessa meren rannalla sijaitseva, 1904 valmistunut jugend-huvila toimi tasavallan presidentin edustusasuntona 1941 alkaen. Ennen Kekkosta sitä käyttivät presidentit Ryti ja Mannerheim. Paasikivi viihtyi paremmin Presidentinlinnassa, toisin kuin Kekkonen, joka rakennutti Tamminiemeen hirsisaunankin. Tamminiemi on toiminut 1987 alkaen Urho Kekkosen kotimuseona. Tehtaankatu Kun poliitikot viittasivat ”Tehtaankatuun”, he tarkoittivat Neuvostoliiton suurlähetystöä osoitteessa Tehtaankatu 1. Kutsu lähetystön vastaanotolle osoitti henkilön olevan itänaapurin suosiossa. Vaikka rakennus on nykyisin Venäjän lähetystö, sen päätykolmiota koristaa yhä sirppi ja vasara. Lähetystössä ovat yöpyneet niin Hruštšov, Brežnev, Gorbatšov kuin Jeltsinkin.
Taistolaiset Taisto Sinisalon johtama sisäinen oppositioliike Suomen kommunistisessa puolueessa. Kannatti perinteisen kovaa marxilais-leninistä linjaa ja puolusti Neuvostoliittoa, kaihtaen kompromisseja muiden puolueiden kanssa. Näkyvimpiä taistolaisia olivat teatteri-, musiikki- ja opiskelijaradikaalit. Taistolaiset erotettiin SKP:sta 1985.
Tyrkkö, Maarit (1947–) Toimittaja, tietokirjailija, Suomalaisen Sanomalehtimiesliitto ry:n puheenjohtaja. Molemmat vanhemmat toimittajia (tavanneet Aamulehdessä). Kirjoittanut ja toimittanut yli 60 teosta, Tyrkkönä (vuoteen 1981) tai Huovisena (vuoteen 2012) ja uudelleen Tyrkkönä (vuodesta 2014). Ollut haamukirjoittajana Tauno V. Mäen kirjassa Iloista kyytiä päämiehen mukana kairassa ja tunturissa. Työskennellyt presidentti Urho Kekkosen kanssa mm. teoksissa Kirjeitä myllystäni 1 ja 2 (yhdessä Keijo Korhosen kanssa), Matkakuvia Kainuusta ja Lapista, Sivalluksia ja Tamminiemi.
Ustinov, Dmitri (1908–1984) Neuvostoliiton puolustusministeri vuodesta 1976 aina kuolemaansa asti. Meillä Ustinov tunnetaan erityisesti hänen aloitteestaan Suomen ja Neuvostoliiton yhteisten sotaharjoitusten järjestämiseksi. Tämän ehdotuksen Kekkonen torjui Kultarannan tapaamisessa 1978, puolueettomuuspolitiikkaan vedoten ja YYA-sopimuksesta huolimatta. Vennamolaiset Vennamolaisuus oli Suomen maaseudun puolueen (SMP) aatteellinen pohja ja henkilöityi puheenjohtaja Veikko Vennamoon, joka osasi kehitellä mieleenpainuvia sloganeita kuten ”talonpojan tappolinja” tai ”rötösherravaalit”. Hän syytti ”vanhoja puolueita” etenkin maaseudun vähäosaisten asian unohtamisesta ja Neuvostoliiton liehittelystä. Vennamolaisia arvosteltiin populismista. Lisäksi taistolaiset leimasivat sen äärioikeistolaiseksi liikkeeksi.
Virolainen, Johannes (1914–2000) Sodanjälkeisen Suomen merkittävimpiä poliitikkoja, joka on maamme pitkäaikaisin kansanedustaja ja ministeri. Nautti Keskustapuolueen kentällä laajaa luottamusta, mutta ei kuulunut ns. K-linjaan, jossa hänen haastajiaan olivat Ahti Karjalainen ja Paavo Väyrynen. Toisin kuin monet aikansa poliitikot, oli valmis hyväksymään kokoomuksen hallitusyhteistyöhön. Maatalous- ja metsätieteen tohtori, joka jatkoi viljelijänä koko uransa ajan. YYA-sopimus Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin 6.4.1948. Vaaran vuosien jälkeisissä olosuhteissa eduskunta hyväksyi sopimuksen äänin 156 – 11. Perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan YYA-sopimus ei sinällään velvoittanut sotilaalliseen yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. YYA-sopimusta tulkittiin kuitenkin monin eri tavoin; Suomi korosti puolueettomuutta, Neuvostoliitto liittolaisuutta.