OHJELMISTOESITE 2023
H H
yvä katsoja
Tekisi mieleni hehkuttaa tulevaa ohjelmistoa, mutta kenties tämän esitteen sisältö puhuu puolestaan. Tekisi mieleni sanoa jotain viisasta elävän taiteen merkityksestä, siitä miten pandemia muistutti meitä yhdessä kokemisen ihmeellisyydestä, mutta se taitaa olla meille kaikille selvää. Sen sijaan listaan muutamia itselleni arvokkaita asioita, joita kutsun juhlavasti teeseiksi.
Kauden 2023–2024 teesit
1. Rakkaus on kovaa valuuttaa.
2. Taito on kaunista.
3. Uusi aika, uudet sankarit.
4. Me elävät kirjoitamme historiaa ja samalla historia kirjoittaa meidät uudelleen.
5. Karikatyyrit ovat sosiaalisia monstereita, monsterit ovat luonnon karikatyyrejä (J.Gil).
6. Kun taide on hyvää, on se parasta viihdettä, kun viihde on parasta, on se taidetta.
7. Hyvää ei haaskata.
8. Paras samppanja kuuluu kaikille.
9. Taide tekee hyvää.
10. Jaettu luova tila on juhlaa.
TTT on useana perättäisenä vuonna esitellyt maamme kiinnostavimpia nuoria tekijöitä.
Syksyn 2023 kirjoittajissa ja ohjaajissa korostuu taito ja kokemus, menestys niin Suomessa kuin muualla. Sirkku Peltola, Laura Ruohonen, Michael Baran, Juha Hurme, Juha-Pekka Raeste ja Otso Kautto ovat kaikki palkittuja, kansainvälisesti huomioituja tekijöitä, joiden tekstejä on käännetty lukuisille kielille. Voidaan liioittelematta sanoa, että TTT:n syksy on kansainvälistä tasoa, tosin kotimaisin tekijöin. Ja heitä haastavat nuoret – silti jo niin kokeneet ja ansioituneet – Linda Wallgren ja Juho Gröndahl. Ohjelmistoa täydentävät yhteistuotannot ryhmien ja oppilaitosten kanssa.
Kauden 2022-2023 yleisömenestykset on viety kaatopaikan sijaan varastoon ja niille etsitään uuden tulemisen paikkaa. Kaikkiaan tämä edellinen kausi osoitti, että yleisömme osaa arvostaa myös uusia avauksia, on uteliasta, rohkeaa ja laatutietoista.
Hyvä yleisö, te seurasitte ja tuitte meitä vaikeiden aikojen yli. Olemme teille kiitollisia, toivon että osaamme kaudella 2023–2024 olla edelleen luottamuksenne arvoisia tekemällä erilaisia ja erityisiä teoksia.
Otso Kautto teatterinjohtaja
PÄÄKIRJOITUS
2
SISÄLLYS Tervetuloa kansalliselle näyttämölle Pääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 SUURI NÄYTTÄMÖ Pyöreän pöydän ritarit . . . . . . . . . . 4 Saituri – Ihana raha . . . . . . . . . . . 6 Katrina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 Käärmeenpääntallaajat . . . . . . . . . 16 EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ REIKÄleipä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10 Väinämöinen . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12 Merimonsterit . . . . . . . . . . . . . . . . 14 KEVÄT 2023 Esitykset vain keväällä . . . . . . . . . . 17 KELLARITEATTERI Sad Songs from the Heart of Europe 21 Pieni maailma . . . . . . . . . . . . . . . . 22 Tunkeilijat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24 Ikaros suunnitelma . . . . . . . . . . . . . 26 Teatterin rouva Tilda . . . . . . . . . . . 28 Pienen hauen pyydystys . . . . . . . . 29 Tää on ihan perheestä . . . . . . . . . . 29 TTT-KLUBI Suhteellisen vapaata . . . . . . . . . . . 30 Huonosti käyttäytyvät äidit . . . . . . 31 Mars vs . Venus? 2 – Uusintaottelu . 31 TTT-Klubi: Musiikki . . . . . . . . . . . . 32 ShoWhat 25 v . Turbojuhlashow . . . . . . 33 Tarjoilut ja Kokouskeskus Puistotorni . . . . . . . . 34 Yhteystiedot ja info . . . . . . . . . . . . 35 3
4
Fantastinen musiikkikomedia
Pimeä keskiaika. Hrrrr. Kamalan pimeä. Maa vailla hallitsijaa. Mutta ei hätää! Velho Merlinillä on suunnitelma. Hän on ennustanut, että se, joka vetää miekan kivestä, on oikea perillinen. Pian kuningas Arthur saapuukin! Camelotin hoviin perustetaan ritarien tasa-arvoinen yhteisö huolehtimaan lakien laadinnasta, lohikäärmeiden surmaamisesta ja muista urotöistä.
Vaan ah ja voi! Graalin malja on kadoksissa, ja luonto kuihtuu. Yhteisön ilmapiiri on tulehtunut, eikä keskiajalla ole työnohjaajia. Onko Arthur edes oikeutettu hallitsija, ja miten noita Morgan häneen liittyy?
Pyöreän pöydän ritarit on seikkailun, nokkelan sanailun ja musiikin siivittämä eeppinen komedia perimysjärjestyksestä, johtajuudesta ja rakkaudesta. Se on nykyaikainen ja omaleimainen, vanhoja taruja pintaa syvemmältä hyödyntävä fantasianäytelmä.
Esityksen ohjaa tiedonjulkistamisen valtionpalkittu, Jeanne d’Arcin housut -näytelmällään innostuneen vastaanoton saanut Linda Wallgren. Käsikirjoituksesta vastaa Juho Gröndahl.
KANTAESITYS
6.9.2023 SUURI NÄYTTÄMÖ
Käsikirjoitus Juho Gröndahl
Ohjaus Linda Wallgren
Lavastussuunnittelu
Janne Vasama
Pukusuunnittelu
Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Musiikin sävellys ja sovitus
Paavo Malmberg,
Jussi-Pekka Parviainen, Antti Autio
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Koreografia Jenni Nikolajeff
Kirjailijan tekstidramaturgi
Hanna Suutela
Rooleissa Miia Selin, Noora
Dadu, Pihla Pohjolainen, JussiPekka Parviainen, Vilma Sippola (Näty), Esme Kaislakari (Näty), Mika Honkanen, Juha-Matti Koskela, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä ja Antti Autio
Muusikko lavalla Paavo
Malmberg
Liput 52/50/47 €
5 Lue lisää Osta liput >
6
Saituri on yksi maailman rakastetuimpia komedioita. Näytelmän ilmestymisestä on 375 vuotta. Sen jälkeen talouden lait ovat muuttuneet, mutta ihmisluonteen heikkoudet ovat pysyneet samoina. Edelleen raha sekä pilaa kaiken että ratkaisee kaiken. Tämä on tuhlaileva tulkinta Moliéren tunnetusta klassikosta.
HS:n taloustoimittaja Juha-Pekka Raeste ja teatterinjohtaja-ohjaaja Otso Kautto iskevät päänsä yhteen, ottavat ylipursuavan barokkiajan komediasta hauskimmat havainnot ihmisluonteesta ja yhdistävät ne tietoihin rahan historiasta, Suomen verotuksesta ja rahan mahdista. Uudessa, Molieren huumoria, kieltä ja tunnelmaa kunnioittavassa suomennoksessa tieto taloudesta solahtaa näytelmään toisinaan lähes huomaamatta, toisinaan lyhyinä tietoiskuina. Tuloksena on tarkka ja ratkiriemukas näytelmä maailmasta, joka muuttuu juuri nyt uskomatonta vauhtia. Se kuvaa, kuinka erilaiset vanhat uskomukset ohjaavat meitä niin politiikassa, taloudessa kuin rakkauden pyörteissä.
Sydämemme tietää, että aika vaatisi rakkautta ja radikaalia luottamusta, mutta raha vaatii meitä pysymään pelissä – koska vain pelissä pysyvät saavat osuutensa. Niin rahassa kuin rakkaudessa.
KANTAESITYS
18.10.2023
SUURI NÄYTTÄMÖ
Perustuu Moliéren näytelmään
Saituri (L’Avare)
Käsikirjoitus Otso Kautto ja Juha-Pekka Raeste
Suomennos ja ohjaus
Otso Kautto
Puku- ja lavastussuunnittelu
Pirjo Liiri-Majava
Valo- ja videosuunnittelu
Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Liikeidentiteetti
Mirva Mäkinen
ROOLEISSA
Jari Ahola (Flèche)
Juha-Matti Koskela (Valère)
Inke Koskinen (Élise)
Samuli Muje (Anselme)
Suvi-Sini Peltola (Frosine)
Pihla Pohjolainen (Marianne)
Hiski Vihertörmä (Cléante)
Auvo Vihro (Harpagon)
Eriikka Väliahde (Mestari Jacques)
Riikka Papunen (Mestari Simon, Komisario)
Ihana raha (Badminton-pelaajat)
Eriikka Väliahde
Riikka Papunen
Pihla Pohjolainen
Samuli Muje
Liput 52/50/47 €
7 Lue lisää Osta liput >
KUVA: KARI SUNNARI
8 KUVA: KARI SUNNARI
Aamulehti
Pirkanmaan Lehtitalo
Pirkkalainen
Kulttuuritoimitus
SYKSYN ESITYKSET 15.9–28.10. 2023
Karhean kaunis rakkaustarina on yleisömenestys
Ahvenanmaa satakunta vuotta sitten.
Nuori Katrina jättää turvallisen kotinsa Pohjanmaalla ja lähtee Johanin matkaan, haluaa luottaa hurmaavaan suupalttiin. Talollisen tyttärestä merimiehen muijaksi, lapsikatras jaloissa, leipäjauhot tiukassa. Ja silti: katseessa voima ja usko omaan itseensä. Vaatimaton elämä näyttäytyy merkityksellisenä ja suurenmoisena.
Kertomus vahvasta naisesta, ylpeydestä, jääräpäisyydestä ja oikeudentunnosta, mutta myös sopeutumisesta ja rakkaudesta perheeseen. Perheeseen, jossa aikuistuvat lapset etsivät onneaan ja oikeuksiaan pienen mökin seinät ryskyen.
Kyläyhteisöstä, jossa isot isännät ja pienet torpparit elävät eri todellisuudessa. Tilanteista, joita maustaa usein hienovarainen huumori. Ihmisistä, jotka ovat monimutkaisia, raivostuttavia ja aivan ihania.
Kun Katrina ilmestyi 1936, siitä tuli valtava menestys ympäri maailmaa: Se käännettiin yli 20 kielelle ja Akatemian ruotsalaiset jäsenet ehdottivat Salmiselle kolmena vuonna Nobel-palkintoa.
Meillä hänen tyyliään verrattiin myöhemmin
Ilmari Kiannon ja Väinö Linnan kerrontaan.
Sally Salmisen pikkuserkku Anni Blomqvist on Katrinansa lukenut, Myrskyluoto-sarja hengittää samaa meri-ilmaa hyvin erilaisin vivahtein.
Dramatisoinnin pohjana on Juha Hurmeen uusi suomennos vuodelta 2018.
Sally Salmisen romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Seija Holma
Ohjaus Johanna Freundlich
Koreografia Ari Numminen
Lavastus- ja pukusuunnittelu
Mark Väisänen
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
Kampausten ja naamioinnin
suunnittelu Pepina Granholm
Laulujen harjoittaja Riitta Keränen
Ohjaajan assistentti Timo Saari
Romaanin suomennos Juha Hurme
ROOLEISSA
Jonna Järnefelt (Katrina), Jyrki
Mänttäri, Viktor Idman, Joonas
Snellman, Saska Pulkkinen, Teija
Auvinen, Heidi Kiviharju, Elizaveta
Hiisku, Aimo Räsänen, Pentti Helin, Kristiina Hakovirta, Jari Leppänen, Erkki Lahtinen, Samuli Muje, Roope Myllyselkä, Heli Hyttinen, Jaana
Oravisto, Anna Kuusamo, Jukka Vahter, Timo Saari
sekä lapsiavustajia .
Esityksen kesto noin 2 h 50 min (sisältää väliajan)
Kantaesitys oli 11 .1 .2023
Suurella näyttämöllä
Liput 49/47/44 €
9 Lue lisää Osta liput >
10
Mitä olisi kotimainen teatteri ilman Sirkku Peltolaa?
Peltolan rakastettu näytelmäsarja – teatrologia –suomalaisen elämänmenon muutoksesta saa nyt viidennen osansa. Itsenäinen tarina elää samat henkilöhahmot kuin Suomen hevonen, Yksiöön en äitee ota, Lämminveriset ja Hevosten keinu
Kotalan perhe on palannut kerjuukierrokseltaan
Keski-Euroopasta juurilleen eli räsähtämässä
olevaan tupaansa. Ydinperheessä yhtä pitävät Aili ja hänen keski-ikäiset lapsensa Jaana ja Kai. Suvun vanhin, eli Äite asuu Ladassa, koska haluaa rauhaa ja yksityisyyttä, ja koska pandemian pelko on jämähtänyt olosuhteeksi. Bonuksena perheen idylliin palaa
Lassi Kotala. Ulkorakennuksen saunasta löytynyt
Lassi on valmis aloittamaan vanhan ihmissuhteensa
Ailin kanssa, uusin ja entistä epätoivoisimmin kujein.
Reikä näytelmän nimessä viittaa moneen. Toki myös reikään, joka on porattava keinun jalkaan. Reiän läpi, kun vedetään pajunvitsa, se kuoriutuu. Kuoritusta
pajusta on tarkoitus askarrella pajutuotteita ja näin ollen perustaa pajutila, yritys, vakaa elanto. Reiästä riippuu leipä, ilman porakonetta ei synny reikää.
Lassi uskaltaa reiästä unelmoida silläkin uhalla, että
”köyhän leivässä se reikä on aina ollu merkittävämpi kun itte leipä”.
Reikään voi myös ihminen itsensä, kuin suonsilmään kadottaa. Siitä aukosta meidät pelastaa vain toivo ja sen selässä keikkuva pikkuruinen nauru, jonka Äite jälkipolvilleen testamenttaa:
”Kantakaa sitä naurua. Kantakaa, vaikka väsyisitte.
Kantakaa hellästi sylkystä sylkkyyn, hoivaten saatellen. Ja kun teitin kätenne vapisee ja sylinne jäähtyä alkaa, niin jättäkää se nauru lapsille. Opettakaa niitä kattoon paikkojen ja aikojen ohi. Kauas. Sitte nekin aina jaksaa paremmin kuoria perunoita, perata kalaa ja riisua lapseltansa lumiset tumput.”
Reikäleipä on kreisikomedia maaseudun olevaisuudesta, karhean maanläheinen mutta nykyaikainen kertomus Suomestamme. Kotaloiden kanssa ei aika käy pitkäksi!
KANTAESITYS
5.10.2023
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ
Näytelmäkirjailija ja ohjaus
Sirkku Peltola
Lavastussuunnittelu
Hannu Lindholm
Pukujen ja kampausten
suunnittelu Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen Äänisuunnittelu Kyösti Kallio
Koreografia Timo Saari
ROOLEISSA
Ola Tuominen, Tuire Salenius, Miia Selin, Aimo Räsänen, Mika Honkanen, Anna Kuusamo, Jyrki Mänttäri, Saska Pulkkinen
Liput 42/40/37 €
11 Lue lisää Osta liput > KUVA: KARI SUNNARI
Kalevalan taakse piilotetun 12 KUVA: KARI SUNNARI
KANTAESITYS
29.8.2023
aarteen metsästys
Kalevala on monien mielestä tylsä kirja. He ovat oikeassa.
Elias Lönnrotin sinänsä taitavasti sommitteleman, siloitteleman ja osin keksimän eepoksen taakse piiloutuu kuitenkin varsinainen aarre: monituhatvuotista villiä pohjoiseurooppalaista suullista perinnettä.
Tämä ruokkoamaton tavara, jota vielä 1800luvulla saatiin syrjäseuduilta talteen iso pino, on toista maata; se on seksiä tihkuvaa nopeasti leikkaavan kerronnan juhlaa, täynnä toimintaa, suuria tunteita, huijauksia, hämäyksiä, vedätyksiä, heikkoja miehiä, vahvoja naisia, suuria velhoja, äkkivääriä käänteitä ja muuta mukavaa.
Hyvää viihdettä siis.
Näytelmässä Väinämöinen suunnistetaan tämän alkuperäisen materiaalin varassa mittaamattomissa boreaalisissa havumetsissä seikkailusta toiseen.
Panokset ovat pelissä kovat.
Olisi korkea aika löytää Sampo, energiapulan, luontokadon ja valtionvelan ratkaiseva mystinen härpäke, joka on ollut jo ainakin 170 vuotta kateissa.
TTT:n näyttelijät ja muusikko Pekko Käppi käyvät Väinämöisen johdolla tähän uhkarohkeaan kadonneen aarteen ja maailmanperintökohteen metsästykseen Juha Hurmeen kirjoittamassa räävittömän sydämellisessä komediassa.
Käsikirjoitus ja ohjaus
Juha Hurme
Lavastussuunnittelu
Juha Hurme ja Juha Haapasalo
Sävellys Pekko Käppi ja Mirella Pendolin
Pukusuunnittelu Henna Mustamo
Valosuunnittelu Juha Haapasalo
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
ROOLEISSA
Petra Ahola, Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Myy Lohi sekä muusikkona Pekko Käppi
Liput 42/40/37 €
13 Lue lisää Osta liput >
EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ
14
Syvyyksien soiva sirkus
Siihen aikaan, kun maailma oli litteä ja paljon pienempi kuin nyt, meri kuhisi hirviöitä. Merimiehet kertoivat valtaisan Krakenin
upottamista laivoista, syvyyksien merikäärmeistä ja turmioon houkuttavista seireeneistä. Nyt muinainen monsterimaailma herää eloon huipputieteen avulla!
Nerokkaat professorit ovat onnistuneet ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa kokoamaan syvyyksien salatuista löydöksistä ilmielävän
merimonsterin, Horribulli Brutalixin, musikaalisen Petrus perushirviön. Kun Horribulli häipyy omille teilleen, tilanne karkaa käsistä. Ja mistä ihmeestä merihirviöitä ilmestyy koko ajan lisää?
Uppoa mukaan monsterijahtiin kambrikaudelta Vissyvedelle. Kohtaa musikaaliset merenelävät, Hummaushummerin rapujuhlat ja laulava verimerimakkara Bloodius metwurtzchius.
Syvyyksistä mustimpaan johdattaa kaikkitietävän Meduusan laulu, mutta salaisuuksista suurimman kätkee sittenkin seitsenpäinen Hydra – sen nektari on itse kuolemattomuuden eliksiiri!
Näyttämöllä fyysisen teatterin taiturit Marc Gassot ja Anna Kuusamo kohtaavat uponneen orkesterin sympaattisia hirviöitä.
Monsterimaailman luovat lastenkulttuurin
palkittu työpari, runoilija-ohjaaja Laura
Ruohonen ja visualisti Erika Kallasmaa, joiden
Allakka pullakan, musikaali Tippukivitapauksen ja tv-sarja Yökyöpeleitten hengessä sukelletaan mielikuvituksen villeimmille vesille.
Ikäsuositus: 5–100 vuotiaille
Käsikirjoitus ja ohjaus
Laura Ruohonen
Musiikki Markus Fagerudd
Lavastussuunnittelu
Ksenia Peretrukhina
Monsterit ja pukusuunnittelu
Erika Kallasmaa
Valosuunnittelu Jaakko Sirainen Videosuunnittelu Matias Ojanen Äänisuunnittelu Niklas Vainio
ROOLEISSA
Marc Gassot ja Anna Kuusamo, muusikko Aino Rättyä sekä kokonainen monsteriparaati
Liput 23 €
KANTAESITYS 19.10.2023 EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ 15 Lue lisää Osta liput >
Uskomaton messu – esitys maailmasta, joka voisi olla mahdollinen
Käärmeenpääntallaajat on hurmoksellinen ja kiehtova sukellus menneisyyteen ja takaisin, täynnä raivokasta etsintää ja vavahduttavaa iloa. Teatterin valtaa etnoteknoyhtye Suistamon Sähkö, hypnoottinen underground-trio Palomylly, Tanssiteatteri Tsuumi, Folk Extreme, hurjat TYK-lukiolaiset ja yllätysvierailija.
Esitysdramaturgia ja ohjaus
Marjo Kuusela
Musiikki Anne-Mari Kivimäki
Koreografia Reetta-Kaisa Iles
Lavastus-, valo- ja video-
suunnittelu Janne Teivainen
Pukusuunnittelu Mirkka Nyrhinen
Äänisuunnittelu Antti Puumalainen
NÄYTTÄMÖLLÄ
Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Taito Hoffren, Anne-Mari Kivimäki, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Antti Puumalainen, Riikka Puumalainen, Timo Saari, Patrik Riipinen ja Tampereen Yhteiskoulun Lukio (TYK)
Yhteistuotanto Folk Extreme, Tampereen Työväen Teatteri, Espoon Kaupunginteatteri, Tanssiteatteri Tsuumi, Tampereen Yhteiskoulun Lukio (TYK)
– KIVIMÄKI
16.3.2023 SUURI NÄYTTÄMÖ
€ 16 Lue lisää Osta liput >
KÄÄRMEENPÄÄNTALLAAJAT KUUSELA
– ILES KANTAESITYS
KUVA: JANNE TEIVAINEN Liput 35/33/20
Lue lisää Osta liput >
Hittimusikaalien viimeiset esitykset
ESITYKSIÄ
1.4.2023
ASTI
Lue lisää Osta liput >
Aamulehti
Sydän-Hämeen Lehti
ESITYKSIÄ
15.4.2023
ASTI
Aamulehti
Pirkkalainen
”Jumalaare, nyt on spektaakkeli”
–Ilkka-Pohjolainen
KUVAT: KARI SUNNARI
IRENE SANKOFF JA DAVID HEIN
17
IONESCO
BUCHWALD – RUUSKANEN – WALLGREN – VASAMA
ALEKSIS KIVI
Komedia miehestä, josta tuli monumentti
EUGÈNE
18
ESITYKSIÄ VAIN KEVÄÄLLÄ 2023
LUOJA!
19 19
RAKKAUSKIRJEITÄ VOI
MUSTA LAATIKKO
ZARAH L.
TTT-KLUBIN KEVÄÄSSÄ VIELÄ
MUSIIKKI STAND UP
”Suuri tähti kietoo yleisön pikkusormensa ympäri” –Helsingin Sanomat
Esitykset 31.3. ja 21.4. Liput 30–25 €
25.3. Niko Ahvonen & Tilanteen herrat 20 €
18.3 Varre Vartiainen Trio feat. Severi Pyysalo 22 €
1.4. Tomi Salesvuo East Funk Attack feat. Sami Pitkämö 25 €
15.4. Hanhiniemi – Rauhala MAD 25 €
22.4. Iltamat Irlannissa 28 €
29.4. Hearthill 22 €
5.5. Scandinavian Music Group (trio) 30 €
6.5. Lenni-Kalle Taipale 25 €
14.4. Samae Koskinen 20 €
5.5. Eero Corso, Robert Pettersson, Johanna Tohni – Mustan huumorin ilta 30/25 €
24.3. Teemu Vesterinen, Aki Puolakka, InkaValima 25/20 €
STAND UP
14.4. André Wickström, Paul Westlake 30/25 €
8.4. Tulokkaat 2022 Liput 25/20 €
20
KRISTIAN SMEDS
SAD SONGS FROM THE HEART OF EUROPE
Sonjan rikos ja rangaistus
Sad Songs from the Heart of Europe perustuu
Dostojevskin tunnettuun klassikkoromaaniin.
Monologissa kuullaan viimein, kirkkaasti ja suomen kielellä, Sonjan näkökulma.
”Vilpittömästi paras, raikkain ja vaikuttavin esitys jonka olen nähnyt”
Katsoja
”Peltolan läsnäolo on magneettista”
Kulttuuritoimitus.fi
”Suorastaan maaginen” Tamperelainen
”Parasta on Suvi-Sini Peltolan paneutuva tulkinta”
Aamulehti
KELLARITEATTERI
Käsikirjoitus Kristian Smeds
Ohjaus Samuli Reunanen
Visuaalinen konsepti Eero Auvinen
Lavastussuunnittelu työryhmä
Pukusuunnittelu Suvi-Sini Peltola ja Eero Auvinen
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Toinen valosuunnittelijaTero Koivisto
Musiikki ja äänisuunnittelu
Jarmo Saari
Äänisuunnittelun assistentit
Tero Koivisto ja Jarkko Rotstén
Kampaukset ja maskit
Tiina Ryynänen
ROOLEISSA Suvi-Sini Peltola
MUUSIKKO Jarmo Saari
Kesto 1h 20 min (ei väliaikaa)
Ensi-ilta oli 21 .2 .2023
Kellariteatterissa
Liput 30/28/20 €
21 Lue lisää Osta liput >
KUVA: KARI SUNNARI
22
Hitler ja Blondi -menestysesityksen tekijältä
Saija, työ- ja yksityiselämässään eksyksiin
joutunut nuori opettaja, löytää äskettäin kuolleen mumminsa jäämistöstä kuvia ja päiväkirjamerkintöjä, jotka avaavat näkymän tämän kokemuksiin 1960-luvun teatterimaailmassa. Työskennellessään tarpeistonhoitajana Saijan mummi on päätynyt osaksi sittemmin rakastetuksi tähdeksi kohonneen näyttelijä Selma Manuelin elämän ratkaisevia käänteitä.
1960-luvulla juutalaisuuteen kääntynyt nuori näyttelijä, Selma, joutuu yllätyksekseen kosketuksiin Lina Heydrichin, SS-kenraalin ja natsien käynnistämän kansanmurhan, holokaustin, pääarkkitehdin Reinhard Heydrichin lesken, kanssa. Järkyttävä tapahtuma, joka asettaa hänet ristiriitaisten valintojen ja perustavanlaatuisten eettisten kysymysten eteen.
Miten meidän tulee toimia suhteessa vihollisiimme? Milloin on aika sopeutua tai väistää? Ja milloin on löydettävä rohkeutta nousta vastarintaan? Missä kulkee raja? Mitkä valinnoistamme ovat päätöksiä? Ja miten tiedämme, että se mitä teimme, todella oli oma päätöksemme? Vai annoimmeko tilanteen vain ratkaista itse itsensä?
Pieni maailma yhdistää fiktiota ja faktaa. Sen lähtökohtana ovat näyttelijä Seela Sellan omakohtaiset kokemukset 1960-luvun Intiimiteatterissa.
Pieni maailma on osa
Michael Baranin kirjoittamaa ja ohjaamaa, yksilötarinoiden kautta 1900-luvun poliittisia ja aatehistoriallisia vaiheita sekä eurooppalaista muistoa käsittelevää näytelmäsarjaa, jonka muita osia ovat Tyttö, joka käveli (Kansallisteatteri 2018), Hitler ja Blondi (TTT/Kansallisteatteri 2020) ja maalikuussa 2023
Kansallisteatterissa kantaesitetty Nuoret idealistit.
Sarjan keskeisiä teemoja ovat teatteri ja fasismi, sen kaikissa muodoissa. Teatterin puolesta, fasismia vastaan, luonnollisesti.
Ohjaus Michael Baran
Lavastus- ja pukusuunnittelu
Pirjo Liiri-Majava
Musiikki Juhani Nuorvala
Valo-, ääni- ja videosuunnittelu
Kyösti Kallio
ROOLEISSA
Emmi Kaislakari, Inke Koskinen ja Petra Karjalainen sekä
Seela Sella (videolla)
Liput 36/34/20 €
KELLARI-
KANTAESITYS 12.9.2023
TEATTERI
23 Lue
Osta
Pysähdyttävä näytelmä
lisää
liput >
24
MARIA PEURA
Padot auki ja traumat valloilleen, se on menoa nyt!
“Tarkoitukseni ei ole loukata ja olen pahoillani, jos nyt kuitenkin tulin loukanneeksi jotakuta teistä tällä sekä kristillisellä, että vesistöllisellä vertauskuvalla. Olen todella pahoillani. On vaikea ottaa samanaikaisesti kaikki asiat huomioon. Tässä on niin monenlaisia kerroksia, ihan jo teidän psykologianne ajatteleminen saa jonkinlaista sekaannusta aikaan omissa ajatuksissa:”
Tunkeilijat on rujo ja rehellinen esitys vierauden kokemuksesta, rajojen ylittämisestä ja erilaisten maailmojen kohtaamisesta.
Maria Peuran kirjoittaman näytelmän keskiössä on pohjoisen vastaanottokeskus ja erityisesti sen työntekijät. Peura on vierauden, kasvukipujen ja pohjoisen mielenmaiseman omaääninen kuvaaja. Näytelmä pohjautuu Peuran samannimiseen novellikokoelmaan, joka piirtää terävää kuvaa kohtaamisen vaikeudesta ja rakkauden kaipuusta. Unen logiikalla liikkuvan tarinan kielellinen ilmaisu on rikasta ja se sekoittaa meänkieltä yleiskieleen, ja kieputtaa katsojaa tarinasta toiseen absurdin huumorin siivittämänä.
Teatteri Siperian toteuttamassa esityksessä roolihenkilöt vaihtuvat tiuhaan, kun esityksen kolme näyttelijää ottavat virtuoosimaiseen käsittelyynsä kaikki parikymmentä roolia ikään tai sukupuoleen katsomatta lapsesta vanhukseen, turvapaikanhakijasta vastaanottokeskuksen johtajaan ja papista poliisiin.
ENSI-ILTA 28.9.2023
KELLARITEATTERI
Käsikirjoitus Maria Peura
Ohjaus Marika Vapaavuori
Skenografia Paula Varis
Valo- ja äänisuunnittelu
Elli Kujansuu
ROOLEISSA
Yasmin Ahsanullah, Lari Halme ja Tuukka Huttunen
Julistekuva Vesa Holmala/
Pultsiphoto
Traileri Heikki Järvinen
Vastaava tuottaja
Teatteri Siperia/Marika
Heiskanen
Esitys on valmistettu kiertueesitykseksi ja sen ensi-ilta on Tampereen Työväen Teatterin
Kellariteatterissa 28 9 2023
Esityksiä on 12
TTT Kellariteatterissa
ajalla 3 .–4 .5 .2023 sekä
27 .9–9 .12 .2023 .
Esitys siirtyy kiertueelle vuonna 2024 .
Liput 34/32/29 €
25 Lue lisää Osta liput >
MARKO JÄRVIKALLAS
IKAROSSUUNNITELMA
Tragikomedia uskosta, enkeleistä ja jätehuollosta
Suurkaupungin selän takana sijaitsee hylätty kaatopaikka, vuosikymmeniä toimineen jätehuollon ikuinen muistomerkki. Sen ylläpidosta vastaa suojatyöhön unohdettu kaatopaikanvalvoja, jota kutsutaan myös ”Kuninkaaksi”, sekä hänen kausityöntekijänsä ”Lakeija”, jolla on suuria suunnitelmia rikastua metaanin avulla. Kaatopaikalla liikkuu myös ”Natiiviksi” kutsuttu nainen, jonka suurimmat intohimot liittyvät jousiammuntaan. Kun paikalle saapuu poliisia kiihkeästi pakeneva Kelan työntekijä, joka omaa vakavasti otettavia henkisiä kykyjä, käynnistyy tapahtumasarja, jossa kohdataan arkkienkeleitä ja serafeja, uskotaan ja koetellaan uskoa, rakastutaan ja murhataan, toteutetaan ”Ikarossuunnitelma”, opitaan että pois heitetyllä tavaralla on paitsi historia, myös sielu – ja todetaan että ihmeet ovat ympärillämme ja tavoitettavissa, jos vain kuljemme aistit avoimina.
Työryhmä on tuottanut materiaalia teokseen syntymästään lähtien, sekä osallistunut enkelihoitoihin ja työpajoihin.
Työryhmä on ennen esitystä ja sen aikana yhteydessä valon enkeleihin ja ylösnousseisiin mestareihin, ja välittää näiden rakkaudellista voimaa katsojiin.
Katsoja saattaa altistua tälle energialle ja voi halutessaan ammentaa sitä henkisen hyvinvointinsa käyttöön.
Quo Vadis on ammattiteatteri, joka on vuodesta 1985 lähtien luonut omaa estetiikkaa ja näyttämökieltä.
Ryhmästä on vuosien aikana kehittynyt monissa yhteyksissä palkittu, ympäri maailmaa esiintyvä teatteri.
Ohjaus ja käsikirjoitus
Marko Järvikallas
Puku- ja lavastussuunnittelu
Noora Salmi
Valosuunnittelu
Jaakko Sirainen (TTT) Äänisuunnittelu
Jarkko Tuohimaa (TTT)
Tuottajat
Krista Mäkinen, Yhteistuotanto
Teatteri Quo Vadis ja Tampereen Työväen Teatteri
ROOLEISSA
Minerva Kautto, Mika Piispa, Maija Rissanen ja Pyry Äikäs
Liput 34/32/29 €
26 Lue lisää Osta liput >
27
KANTAESITYS 14.11.2023 KELLARITEATTERI
KANTAESITYS
21.3.2023 KELLARITEATTERI
Teatterin rouva Tilda
Teatterin rouva Tilda on elämänuskoinen ja musiikkipitoinen esitys Tampereen Työväen Teatteria pitkään johtaneesta lahjakkaasta näyttelijä Tilda Vuoresta (1869-1922).
Mikko Bredenberg on ohjannut Teatterin rouva Tildan kuin pienen musiikkinäytelmän, jossa Maija Koskenalustan säveltämät laulut kuljettavat tarinaa eteenpäin. Huumorintajuisen taiteilijapariskunnan Tilda ja Kaarlo Vuoren rakkaustarina sekä nykyihmisellekin samastumispintaa tarjoavat pulmat uran ja perheen yhdistämisessä perustuvat osittain historialliseen kirjemateriaaliin.
Esityksessä on häivähdys uninäytelmää, sillä kaikki Tildan elämässä tärkeiden ihmisten roolit näyttelee Mika Piispa. Lämpötila kohoaa, kun näyttämölle nousee Kristiina Hakovirran elävä ja hauska, sanavalmis ja kunnianhimoinen, kansainvälinen ja suomenmielinen, rakastava ja rohkea, laulaen tarinoiva Tilda.
Käsikirjoitus ja laululyriikat
Hanna Suutela
Ohjaus Mikko Bredenberg
Sävellys, muusikko
Maija Koskenalusta
Lavastussuunnittelu
Otso Kautto ja Mikko Bredenberg
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Valosuunnittelu Sami Rautaneva
Äänisuunnittelu Tero Koivisto
Maskit ja kampaukset Sari Rautio
ROOLEISSA
Kristiina Hakovirta
Mika Piispa
Liput 36/34/20 €
28 Lue lisää Osta liput >
SUUTELA – KOSKENALUSTA
JUHANI KARILA – LIJA FISCHER
PIENEN HAUEN PYYDYSTYS KELLARITEATTERI
Aamulehti
Pirkkalainen
MML
Kulttuuritoimitus.fi
Liput 36/34/20 €
Syksyn lisäesitykset täyttyvät. Osta liput pian!
PETRA AHOLA – JARI AHOLA
MINNA-STIINA SAARISTO-VELLINKI
TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ
Kulttuuritoimitus.fi Aamulehti
TTT-KLUBI
Kesto noin 1 h 30 min (sisältää väliajan)
Liput 34/32/29 €
19
Hallituskatu
29
Lue lisää Osta liput >
Lue lisää Osta liput >
– Haluaisitko aloittaa kanssani ranskalaisen sivusuhteen?
Klaara rakastaa Ilmaria mutta ei parisuhdeseksiä . Se tuntuu samalta kuin äänestäminen, hammaslangan käyttö, kuittien säästäminen tai lisukesalaatin syöminen: järkevältä, kunnolliselta, velvoittavalta . Parisuhde on tappanut seksin
Klaaran ja Ilmarin väliltä . Kun terapiastakaan ei ole apua, Klaara ehdottaa radikaalia vaihtoehtoa: avointa suhdetta .
– Mä tapaan reilu nelikymppisen brittimiehen sen hotellihuoneessa. Kätevää, meidän ei tarvitse nähdä enää koskaan.
Klaaran omaatuntoa ei kolkuta . Ilmari ei vastustanut, pikemminkin innostui . Heillä on lapsi . He rakastavat toisiaan . Miksi erota ja rikkoa kaikkea tärkeää? Jotain piti silti tehdä, koska halut olivat hiipuneet . Olisiko aika hullutella?
KANTAESITYS
8.9.2023 TTT-KLUBI
Suhteellisen vapaata on dramatisointi Riikka Suomisen menestyskirjasta . Viihdyttävä ja ajatuksia herättävä komedia kertoo yhden avoimen suhteen tarinan . Kuinka siinä lopulta kävi?
Dramatisointi Aino Pennanen
Ohjaus Aino Kivi
Lavastus- ja pukusuunnittelu
Laura Sariola
ROOLEISSA
Eriikka Väliahde, Tuukka Huttunen, Saska Pulkkinen, Maiju Saarinen
Liput 35/33/30 €
30 Lue lisää Osta liput >
HUONOSTI KÄYTTÄYTYVÄT ÄIDIT
ESITYKSET
14.10. 21.10. ja 24.11 TTT-KLUBI
Saako lapselle sanoa rehellisesti mitä hänestä ajattelee?
Saako äiti käyttäytyä huonosti?
Saako äitien mielessä olla seksi?
Entäs isät? Vieläkö heitä ylistetään osallistumisesta arkeen? Muun muassa näitä ja monia muita vanhemmuuteen liittyviä asioita
riepotellaan huumorilla
Johanna Tohnin stand up -soolossa Huonosti käyttäytyvät äidit .
Liput 25/20 €
Supersuositun Mars vs. Venus?
-parisuhdekomedian jatko-osassa koomikkopariskunta on valmiina uusintaotteluun. Se on jatkunut jo pitkään toistaiseksi ratkaisemattomana, sillä yleisön kannustus ei ota laantuakseen. Kamppailijat – vai toistensa sparraajat –ovat täydessä iskussa!
Uusintaottelu jatkaa vuonna 2023 ohjelmistossa kolmannelle esitysvuodelleen.
Käsikirjoitus, ohjaus ja roolit
Riku Suokas ja Johanna Tohni
TTT-Klubilla
Kesto noin 2 h (sisältää väliajan)
Liput 38/36/32 €
Kulttuuritoimitus.fi
Hallituskatu 19
31
Ohjelma täydentyy mm. stand up -esityksillä.
MUSIIKKI
Tunnelmallisia keikkoja ja Hallituskatu 19
16.9. Jukka Gustavson & Street Level 22 €
23.9. Pelle Miljoona Trio 22 €
30.9. Antti Lötjönen Quintet East 22 €
7.10. Erja Lyytinen 32 €
14.10. Edu Kettunen – City By The Sea 25 €
21.10. Sami Yaffa – Nobody’s Gonna Get Murdered Here 22 €
28.10. Kauko Röyhkä & Röyhkeät 25 €
4.11. Paleface 22 €
32
Katso ajantasainen ohjelma ttt-klubi.fi
konsertteja rytmimusiikin maailmasta!
LIPUT TTT:n netistä, Lippupisteeltä sekä ovelta, jos tilaa on.
11.11. Panu Savolainen & JPP 22 €
18.11. Dave Lindholm, PA Kiiskilä 25 €
2.12. The Ghost of Bruce Springsteen 28 €
8.12. Annala & Saikkonen (Mokoma) 25 €
SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ
Pe 1.12. klo 19 (K18), la 2.12. klo 13 ja
la 2.12. klo 19 (K18)
Liput: 49 €
9.12. Drink Floyd plays Pink Floyd 25 €
33
Väliaikatarjoilut – täydellinen teatterielämys
Vältä turha jonottaminen ja nauti tarjoiluista kaikessa rauhassa . Osta väliaikatarjoilut ennakkoon verkkokaupasta lipun oston yhteydessä:
ttt-teatteri.fi
Kokous, juhlat, teatteri ja tarjoilut – helposti Hämeenpuistossa
Puistotorni on ainutlaatuisen tunnelmallinen juhla- ja kokouspaikka, josta aukeaa ihastuttavat näkymät vehreään Hämeenpuistoon ja kaupungin ylle . Puistotorni kuuluu samaan konserniin kuin teatteri ja TTT-Klubi, joten esitysten liittäminen ohjelmaanne sujuu saumattomasti .
Teemme tilaisuutesi järjestämisen helpoksi – ota yhteyttä!
Mia Rautio, mia .rautio@ttt-teatteri .fi , 044 720 1370
Teatterimenu
Savustettuja muikkuja ja tillipestoa (M,G)
Piparjuurella ryyditettyä perunasalaattia, puolikuivattuja tomaatteja sekä rucolaa (VE,G)
Viherversosalaattia, marinoitua punasipulia, granaattiomenaa ja sitrusvinegrettiä (VE,G)
Teatterin foccacciaa sekä tapenadea (VE)
Naudan paahtopaistia punaviinikastikkeessa (M,G)
Rosmariiniperunoita ja tomaattista kasvishöystöä (VE,G)
Sitruunavanukas ja vadelmaa (L,G) 35€/hlö
kahvi/tee +1,50€/hlö
Varaukset ja lisätiedot: mia .rautio@ttt-teatteri .fi Menu on voimassa syyskauden 2023
Kokouskeskus
(Ryhmille joissa on vähintään 20 henkeä)
34
Puistotorni puistotorni .fi
LIPUT ttt-teatteri.fi
TTT-LIPPUMYYMÄLÄ
/PALVELUPISTE
Palvelunumero 0600 308 222
Hämeenpuisto 32 (PL 139)
33201 Tampere
lipunmyynti@ttt-teatteri .fi
YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI
palvelunumero 0600 308 333
Avoinna ma–pe klo 9–16
myynti@ttt-teatteri fi
Mia Rautio, 044 720 1370
mia rautio@ttt-teatteri fi
MAKSUTAVAT
Lippukassalla käyvät
maksuvälineenä käteisen
lisäksi Visa Electron sekä
pankki- ja luottokortit (lukuunottamatta American Expressiä), TTT:n lahjakortit, Lippupisteen lahjakortit, Smartum-setelit sekä
Smartum Pay-sovellus maksut, Tyky+ -setelit, ePassi sekä ePassi sovellusmaksut, Eazybreak mobiilimaksut sekä
Edenred -setelit, -kortti ja -mobiilimaksut
HUOM!
Kulttuuri-maksuvälineet käyvät ainoastaan lipun lunastuksen yhteydessä, älä siis maksa etukäteen!
LIPPUJEN VAHVISTAMINEN
JA LUNASTAMINEN
Yksittäislippujen lunastaminen 2 viikkoa varauksesta, ryhmävarauksien viimeistään
4 viikkoa ennen esitystä . Postitse lähetettävistä
lipuista veloitetaan posti- ja käsittelykuluja 10 €/lähetys Teatteri ei lunasta takaisin jo lunastettuja lippuja . Lippujen vaihtomaksu 10 €/lippu .
FORCE MAJEURE
Näytäntö perutetaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa Tällöin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta lunastettua pääsylippua vastaan .
RAVINTOLAPALVELUT
Lämpiöravintolat aukeavat tuntia ennen esitystä . Väliaikatarjoilut netistä ttt-teatteri fi/palvelut ravintola@ttt-teatteri fi
Ryhmien ja yritysten tilausruokailut ja väliaikatarjoilut mia .rautio@ttt-teatteri .fi tai 044 720 1370 (arkisin) .
RAVINTOLA TAKAOVI
palvelee lounastajia osoitteessa Papinkatu 9
TTT-KLUBI
Esitysiltoina klo 19 jälkeen: 044 720 1352 .
NAULAKKOMAKSU
2 €, auloissa on myös maksuttomia naulakoita Vaatesäilytyksen voi ostaa myös verkkopalvelustamme .
PUKUVUOKRAUS
044 720 1277 pukuvuokraus@ttt-teatteri .fi
ESTEETTÖMYYSPALVELUT
Palvelunumero
0600 308 222 heta .tammivuori@ttt-teatteri .fi
ALENNUSLIPUT
NUORISOLIPULLA
alle 25-vuotiaat teatteriin opiskelijalipun hinnalla.
Nuorisolippu on etu kaikille alle 25-vuotiaille .
Varauduthan todistamaan tarvittaessa ikäsi
teatterikäynnin yhteydessä
OPISKELIJALIPPU on ikärajaton etu kaikille opiskelijoille.
Otathan opiskelijakortin mukaan, kun tulet teatteriin .
ESITYSPÄIVÄNÄ
alle 25-vuotiaat ja opiskelijat voivat ostaa liput teatterin omiin esityksiin –50% opiskelijalipun hinnasta
Liput voit ostaa
verkkokaupasta ja teatterin
lippumyymälästä
Etu ei koske vierailuja ja TTT-Klubin keikkoja .
ALENNUSTEN VOIMASSAOLO
Eläkeläis-, opiskelija-, lasten-, nuoriso- ja varusmiesliput sekä työttömien alennusliput ovat voimassa
maanantaista lauantaihin
Etu ei koske vierailuja, TTT-Klubin keikkoja eikä ensi-iltoja .
INFO
35
OHJELMISTOESITE 2023
Lue lisää Osta liput >