• Suuri näyttämö
Näe kaikki aitiopaikalta
Bizet | Mérimée | Puumalainen
Uudet täyden palvelun aitiot Suurella näyttämöllä
-paketti sivuaitioon
Intohimoinen draama Maailman kantaesitys Suurella näyttämöllä 7.2.2013
aitio sekä aitiolämpiö omaan käyttöön ryhmälle jo tuntia ennen esitystä aina esityksen päättymiseen asti vip-emäntä tai -isäntä ennen esitystä ja väliajalla vaatesäilytystiskillä oma vaatesäilytys
“Teoksen täytyy koskettaa. Olla rohkea ja kaunis”
Kuvaaja Petri Kovalainen
Kiehtova, kiihkeä Carmen kertoo rakkaudesta ja raivosta, tavallisen arjen ylittävästä intohimosta elää ja kuolla. Lukijat ja katsojat ovat jo pitkälti toistasataa vuotta rakastaneet tätä kohtuutonta sankaritarta. Mikä Carmenissa puhuttelee tämän päivän katsojaa? Nyt Suurelle näyttämölle Carmenin ohjaava Tiina Puumalainen haluaa nostaa tutusta juonesta esille sen ytimen. – Keskiössä on Janne Kallioniemen tulkitsema mies, perheellinen menestyjä, jolla on päällisin puolin kaikki hyvin. Carmenin kohdatessaan hän rakastuu intohimoisesti ja on valmis suuriin uhrauksiin saadakseen naisen omakseen. Mutta kontrollin ja järjen hylkääminen ei ole helppoa. Intohimoinen suhde ei taivu määräyksiin ja pian mies huomaa olevansa kaikkea sitä, mitä vastaan ennen taisteli. Kesyttömien tunteiden keskellä ei ole sopimuksia, joten
rakkaus on otettava haltuun väkisin − vaikka tappamalla se. – Tarinassa on klassikolle ominaista ikuista inhimillisyyttä, Puumalainen sanoo. − Se ei selitä sankareidensa tekoja vaan näyttää heidän tunteensa. Mikä hieno lähtökohta ja mahdollisuus visuaalisen, koreografisen teatterin tekemiselle! Puumalaisen aiempien ohjauksien, kuten Sudenmorsiamen, tyyliin on kyse tanssivasta draamasta. − Näen teatterin tekemisen kokonaisuuden hyvin koreografisesti, liikkeenä, suuntina, rytminä, Puumalainen valottaa. − Koko teoksen pitää elää ja liikkua. Luotan siihen että näyttelijä voi kertoa tarinaansa repliikin lisäksi fyysisellä ilmaisullaan. Niinpä etsin mielelläni näytelmiä joiden tarina voisi perustua koreografiaan. Carmeniin fyysisyys ja tanssi kuuluu lähtökohtaisesti. Intohimodraama kerrotaan niin musikaaleista tutun shown kuin visuaalisen teatterin keinoin. Mukana on tietysti muun muassa Georges Bizetin upeaa musiikkia monenlaisina versioina.
Kevät/ 2013
Pukusuunnittelija Tellervo Helmisen ja lavastaja Teppo Järvisen visioista rakentuu hieno kokonaisuus jonka toisella puolella on järkevä, byrokraattinen yhteiskunta ja toisella puolella se kaikki joka halutaan piilottaa, lainsuojattomien yhteisö. Tässä vastakkainasettelussa kohtaavat tummapukuiset poliitikot, burleskit yökerhotähdet ja alamaailman mafiosot. He elävät saman kaupungin eri kerroksissa. − Suuret kuvat ja intiimit, tiiviit hetket saavat tilaa tarinassa, jota Osku Heiskasen koreografia liikuttaa, Puumalainen kuvailee. − Olemme tehneet useita töitä yhdessä Tepon, Tellervon ja Oskun kanssa, ja joka kerta yhteisen arvoituksen ratkominen on yhtä hauskaa ja jännittävää. Kunnioitan tiimiäni jolla on luovuutta, teknistä osaamista ja uteliaisuutta lähteä etsimään ratkaisuja haastaviin teoksiin. Varmasti meitä yhdistää jonkinlainen perusnäkemys siitä millaista teatteria haluamme tehdä, ja miten sitä tehdään. Aiemmista yhteistöistä saatu yleisöpalaute antaa rohkeutta jatkaa valitulla tiellä.
Eriikka Väliahde on Carmen Carmenin hahmo muuttuu eläväksi näyttelijä Eriikka Väliahteen tulkinnassa. Hän oli hiljattain nähnyt pätkän Carmen-opperasta, kun kuuli, että nimirooli on hänen. – Kyllä minä tanssahtelin pikkuisen, Eriikka naurahtaa. − Olin Carmenia katsoessani ajatellut, että tuollainen rooli olisi hienoa tehdä. Tosin ilman kastanjetteja. Matkaa ensi-iltaan on vielä paljon, ja roolin rakentaminen vasta aluillaan. – Tällä hetkellä Carmen tuntuu toimintasankarilta. Temperamenttia ja luonnetta löytyy. Häntä eivät koske valtavirran säännöt, vaan hän noudattaa vallan toisenlaista lakia. – Intohimo ja lihallisuus, näistä sanoista lähtee liikkeelle minun Carmenini. Eriikalle työskentely Tiina Puumalaisen kanssa on tuttua muun muassa musikaalista Chicago ja näytelmästä Sudenmorsian. Hän näkee draaman ja tanssin yhdistämisen luontevana. – Olen urani aikana tehnyt vain muutaman jutun jossa en ole tanssinut tai laulanut. Minulle molemmat ovat luonnollinen osa teatteria enkä ajattele niitä erillisinä osa-alueina. Kaiken, sekä liikkeen että musiikin, on kerrottava tarinaa. Ne eivät saa olla vain kuvitusta. – Luulen, että harjoitukset tulevat olemaan hikisiä. Otaksun, että tunnen jokaisen lihakseni erittäin selvästi, aina kun käyn maate. Luultavasti myös päänuppi sauhuaa.
Väliahde on saanut TTT:ssä tehdä valtavan kirjon erilaisia rooleja väkevästä draamasta musikaaliin. Hän suhtautuu työhön antaumuksella, intohimolla ja haluaa oivaltaa uutta. – En ole vielä koskaan joutunut kyselemään itseltäni miksi teen tätä työtä. Se oli selvää sillä hetkellä, kun menin Näyttelijäntyön laitoksen pääsykokeisiin Tampereen Yliopistolle ja tajusin tulleeni oikeaan paikkaan. Pidän näyttelijäntyöstä ylipäätään ja kaikissa jutuissa on yleensä jotain, josta voi jotain saada tai oppia. Pidän myös kaikista tyylilajeista nykyteatterista farssiin. Työryhmä sytyttää minut, ihmiset täällä teatterissa ja katsomossa.
”Niin kauan kun rakastin se väisteli minua. Miksei se voinut väistää kun iskin veitsellä?”
Rooleissa Janne Kallioniemi (Don Jose) Eriikka Väliahde (Carmen) Miia Selin Soili Markkanen Auvo Vihro Jaana Oravisto Petra Karjalainen Juha-Matti Koskela Emmi Kaislakari Laura Alajääski Matti Pussinen-Eloranta Samuli Muje sekä tanssiryhmä
Kuvaaja Kari Sunnari
Kuvittele Carmen ilman flamencohametta, härkätaisteluareenoja ja oopperasta tuttuja punaisia ruusuja. Näe nainen, joka rakastaa kohtuuttomasti. Joka tanssii veitsen terällä koko ajan, valmiina heittäytymään. Joka on lumoava, ja sitten mahdoton. Niinkuin rakkaus. Mies, joka on valmis vaihtamaan koko elämänsä tähän sylilliseen tulta.
käsiohjelma alkukuohuviini, väliaikatarjoilut (kahvi/tee, leivos/suolainen, likööri/ vastaava) min. 20 ja max. 26 henkilöä/aitio
Prosper Mériméen novellin ja georges bizetin oopperan pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Tiina Puumalainen Ohjaus Tiina Puumalainen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Koreografia Osku Heiskanen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Valosuunnittelu Teemu Nurmelin
-paketti taka-aitioon aitio sekä aitiolämpiö omaan käyttöön ryhmälle jo tuntia ennen esitystä aina esityksen päättymiseen asti vaatesäilytystiskillä oma vaatesäilytys
käsiohjelmat alkukuohuviini, väliaikatarjoilut (kahvi/tee, leivos/suolainen, likööri/ vastaava) max. 15 henkilöä/aitio
Aitioiden vip-paketit alkaen 74 €/henkilö. Hinnat vaihtelevat näytelmittäin. Muista myös
-paketit permannolle Suurella ja Vanhalla päänäyttämöllä. Hinnat alkaen 60 €.
Esityskalenteri taskussa! iPhone
Liput 34/32/29 €
Kevät/ 2013
Lataa TTT App puhelimeesi.
Android
Suuri näyttämö • Brännare & Nuotio Productions Rooleissa mm. Liz Sinikka Sokka Nuori Liz Maria Lund Aviomies Richard Vesa Kietäväinen sekä Laura Alajääski/Emmi Kaislakari, Toni Harjajärvi, Mika Honkanen, Jari Ahola, Matti Pussinen-Eloranta, JuhaMatti Koskela, Antti Kankainen, Jari Leppänen, Miika Riekkinen, Kristiina Hakovirta
Liz – Häikäisevän upea, uusi musikaali filmitähden elämästä Korpela, Aamulehti
”TTT:n suuri näyttämö taipuu taas kerran moneen ja katsojana lumoutuu siitä elokuvallisesta glamourista mitä saadaan aikaan kun asialla on näkemyksellinen skenografia -ryhmä. (…) Liz -musikaalin musiikkinumerot ovat myös komeaa kuultavaa.” – Jussi Kareinen, Keski-Pohjanmaa
” Voi jestas niitä upeita, jatkuvasti vaihtuvia pukuja, korkokenkiä, kukkaasetelmia, kristallikruunuja, häikäiseviä tanssi- ja lauluesityksiä. (…) Esitys nosti metrin arjen yläpuolelle. Liz ei ainakaan aliarvioi katsojaansa vaan hemmottelee tätä kaikin tavoin. Ja Sinikka Sokka ja Maria Lund? Nappivalinnat.” – Terhi Rannela, terhirannela.wordpress.com/
”Voin hyvillä mielin suositella, ehdottomasti kyllä!” – katsoja Yhteistyössä
”En ole koskaan nauttinut tuotannostanne näin paljon, siis tätä ei voi verrata aikaisempiin esityksiin! Sanoinkuvailemattoman kaunis ja upea, tanssijat olivat huikeita ja lavasteet ja ideat taivaallisia!” – katsoja ”Sokan hauraus ja Lundin temperamenttisuus tekevät hahmosta moniulotteisen ja mielenkiintoisen. Laulullisesti molemmat ovat loistavia.” – Katri Kekäläinen, Keskisuomalainen
Kuvaaja Petri Kovalainen
”Esitys on luksusshow, joka tulee nauttia äkkimakean nälkään.” – Anu Ala-
Emmerich Kálmán
Lokakuun lopussa Suurella näyttämöllä saa ensi-iltansa unohtumaton Kreivitär Mariza. Operettitaivaan klassikkoa tähdittävät muun muassa Kristiina Hakovirta ja Pentti Hietanen.
Käsikirjoitus Tiina Brännare ja Eppu Nuotio Ohjaus Tiina Brännare Kapellimestari Esa Nieminen/ Eeva Kontu Koreografia Tiina Brännare ja Reija Wäre Lavastus Minna Välimäki Pukusuunnittelu Matti Seppänen Valosuunnittelu Timo Alhanen Tanssiryhmä ja kuoro Iiro Heikkilä, Antti Kankainen, Riia Kivimäki, Turo Koponen, Riku Lehtopolku, Minna Liimatainen, Saku Mäkelä, Susanne Papinsaari, Petra Porspakka, Hanna Rajantie, Miika Riekkinen, Sonja Sorvola, Suvi Salospohja, Jukka Wennström Liz lapsena: Daniela Ojanperä/ Anni Lassila/Helmi Hollström/Suvi Kurth Live-orkesteri kapellimestareina Esa Nieminen/ Eeva Kontu Lizin koira Sugar Merihelmen Ystävä Rakas ”Irma”, Merihelmen Kennel, Tampere
Ensi-ilta 31.10.2012 Suurella näyttämöllä
Operettien helmi täynnä rakkautta, romantiikkaa ja huumoria
Kesto noin 2:40 väliaikoineen Maailman ensi-ilta oli 6.9.2012 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä.
Kuvaaja Kari Sunnari
MUSIKAALI
Rooleissa: mm. Kristiina Hakovirta (Mariza) Pentti Hietanen (Kreivi Tassilo Endrödy-Wittenburg) Helena Rängman/Johanna Lesonen (Lisa) Jari Leppänen/Jouni kokora (Populescu) Heini dahlroos (Manja) Tuukka Huttunen (Zsupan) Ilmari Saarelainen (Tschekko) Maija-Liisa Majanlahti (Vanha ruhtinatar) Orkesteri, tanssiryhmä ja operettikuoro
Ohjaaja Markku Nenonen luottaa operettimusiikin voimaan ja vahvaan rakkaustarinaan; lankeaahan rikas ja naimaton Mariza köyhtyneen Kreivi Tassilon pauloihin. Kun kuvioihin ilmestyy vielä komistuksen sisko, jota Mariza luulee tietenkin miehen rakastajattareksi, lemmenlaulut saavat tulisen sivumaun.
Emmerich Kálmánin tyyliin operettia vievät eteenpäin melodinen, taidokas musiikki sekä huumori ja tunteet. Tarinassa on juonittelua, väärinkäsityksiä ja romantiikkaa, mutta lopulta rakastavaiset saavat kuin saavatkin toisensa!
Musiikki: Emmerich Kálmán Libretto: Julius Brammer ja Alfred Grünwald Suomennos: Sauvo Puhtila ja Aukusti Simojoki Ohjaus ja koreografia: Markku Nenonen Kapellimestari: Kimmo Tullila/Aino koskela Sovitus: Massimo Lambertin Pukusuunnittelu: Elina Vättö Lavastus: Teppo Järvinen Äänisuunnittelu: Affe Käkilehto Valosuunnittelu: Timo Alhanen Liput 41/39/36
Posketon farssi Kummelin ja Alivuokralaisen tekijöiltä
Liput 44/42/39 €
Katso musikaalitähtien Maria Lund ja Sinikka Sokka haastattelu: ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/liz
• Suuri näyttämö
Timo Kahilainen – Heikki Vihinen
Sirkku Peltolan uutuusnäytelmä on arvostelumenestys!
– Anu Ala-Korpela, Aamulehti
”Peltola kuorii ihmisen sisimmän auki kuin sipulin ikään, mutta ymmärtäen ja rakastaen.” – Jussi Kareinen, Keskipohjanmaa
”Näytelmä on jälleen osoitus Peltolan verbaalisesta lahjakkuudesta, joka ilmenee omintakeisesta ja ja tunnistettavasta replikoinnista sekä kyvystä sekoittaa elon vakavia ja hauskoja aineksia tragikomiikaksi.” – Risto Hakola, Jämsän Seutu ”Esitys toimii, viihdyttää ja herättää ajatuksia. Näyttelijät tekevät hyvää työtä.” – Ollipekka Ulkuniemi, Ilkka
Kevät/ 2013
Kesto 2:30 väliaikoineen Kantaesitys oli 27.9.2012 Suurella näyttämöllä Liput 34/32/29 €
Kellot lyö! Rooleissa vierailevat: Esko Roine, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Heikki Silvennoinen, Heikki Vihinen, Tom Lindholm, Kaisa Mattila sekä Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Mika Honkanen Käsikirjoitus Timo Kahilainen ja Heikki Vihinen Ohjaus Heikki Vihinen Apulaisohjaus ja lavastus Timo Kahilainen Kesto noin 2:15. Kantaesitys oli 6.10.2011 Suurella näyttämöllä. Suosittelemme yli 13-vuotiaille. Liput 37/35/32 €
”Parhaimmillaan huumori on juuri sellaista nostalgisen äkkiväärää, mitä tältä ryhmältä odottaakin.” – Anu Puska, Keskisuomalainen
”TTT:n yleisön huutonauruun johtaneista hirnahduksista sopinee päätellä, että Heikki Vihisen ja Timo Kahilaisen ei tarvitse uusimman tekeleenkään takia kuopata kyniään.” – Anu Puska, Etelä-Suomen Sanomat
Ohjelmistossa enää tämän syksyn, joten varaa lippusi pian!
Megamenestysmusikaalin viimeinen syksy
Takana on yli 355 esitystä. Katsojia on ollut jo reilu neljännesmiljoona, yli 260 000. Musikaali on TTT:n katsotuin kautta aikojen, ja Suomen katsotuin kotimainen kantaesitysmusikaali. Olemme tehneet fanien kanssa matkaa takaisin 80-luvulle jo kuusi vuotta. Kesto: noin 2:50 väliaikoineen. Suosittelemme yli 10-vuotiaille. Vuonna 85 Remix GTP:n ensi-ilta oli 15.9.2011, Vuonna 85 Remix uusintaensi-ilta 11.9.2009 ja Vuonna 85 kantaesitys 7.9.2006. Liput 39/37/24 € Kasaribileet 70 € Päätösbileet 85 €
/TampereenTyovaenTeatteri
Vuonna 85:n päätösjuhlat lauantaina 21.12. klo 19! Liput 85 €
Historian viimeiset
KASARIBILEET 1.12. klo 19 alkaen.
Liput 70 € sis. esitys, iltapala ja bileet Suuren näyttämön lämpiössä!
Rooleissa: Sami Hintsanen, Petra Karjalainen, Mikko Nousiainen/Puntti Valtonen, Eriikka Väliahde/Helena Rängman, Jari Ahola, Pentti Helin, Mika Honkanen, Ilkka A. Jokinen, Jari Leppänen, Kristiina Hakovirta/Minna Hokkanen, Antti Seppä ja Panu Mikkola. Mukana myös: tanssijoita ja kuoro sekä loistava Alabama House Band. Käsikirjoitus: Heikki Syrjä ja Riku Suokas Ohjaus: Riku Suokas Musiikki: Eppu Normaali, Juice Leskinen ja Popeda Kapellimestari: Pekka Siistonen
Kuvaaja Kari Sunnari
”Syksyn tärkein esitys Tampereella.”
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola Lavastus Hannu Lindholm Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Koreografia Samuli Roininen Valosuunnittelu Timo Alhanen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Videosuunnittelu Petri Ruikka Yhteistyössä Tanssiteatteri MD, Tanssijoina myös Kalle Suominen, Jukka Wennström ja Timo Saari
Kuvaaja Petri Kovalainen
On joulunalusaika ja Suomessa sää pimeä ja loskainen. Loma auringossa on monelle lähtijälle hyvinkin tervetullut ja tarpeen. Todennäköistä on, että kukaan aamulentoa odottavista ei ole nukkunut tarpeeksi. Psyyke on valmiiksi vähän pehmeä. Hyvin pienikin viivytys tai vastoinkäyminen saattaa katkaista kamelin selän.
Rooleissa Laura Alajääski, Tommi Eronen, Pentti Helin, Mika Honkanen, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Tuire Salenius, Miia Selin, Risto Salmi, Mikko Nousiainen, Jyrki Mänttäri
Kuvaaja Petri Kovalainen
11 suomalaista kokoontuu lentokentälle odottamaan lentoa Egyptiin.
Vanha päänäyttämö • Tuomas Kyrö – Seija Holma
Leo Löthman – Seppo Parkkinen
Nämä rakkaat klassikot ovat viimeistä kauttaan ohjelmistossa! Lue lisää esityksistä kotisivuiltamme ttt-teatteri.fi
Hurrija komedia
Viettelyksen vaunu (A Streetcar Named Desire)
– Rolf Bamberg, Demari
Liput 28/26/23 €
Omakotitalon rakentaminen on farssi myös näytelmässä
Suomalaisille läheistä aihetta, omakotitalon rakentamista, käsitellään poskettoman hauskasti kaikki traumat esiin kaivaen – jos jokin voi mennä pieleen, se menee! Lopulta lyödään viimeinen naula arkkuun. Annika ja Hannes saavat pian oman talon. Modernin parin tavoin he ovat antaneet urakan ammattilaisten hoitoon. Oma peukalo on näissä hommissa keskellä kämmentä, vaikka viulistiHanneksella sormet toimivatkin muuten hyvin. Maallikoiden järki ei lopulta enää taivu työmaan tapahtumiin, kun ammattilaiset vetävät joka välissä höplästä. Mitta tulee täyteen – ja millaisin seurauksin!
on
utz e Kn
(Håndværkerne)
Tanskan arvostetuimman teatteripalkinnon, Reumertin, saanut näytelmäkirjailija Line Knutzon on absurdin huumorin mestari ja alallaan tämän hetken kiinnostavimpia pohjoismaisia nimiä. ”Urakkaporukka on miehitetty huumorintaitajien Dream Teamilla” – Matti Wacklin, Aamulehti
”Kaikki näyttelijät tekivät erinomaista työtä, niin kuin TTT:ssä usein tapahtuu” – Pertti Julkunen, Demokraatti
”Tanssien tehtävänä on kuljettaa katsoja kiellettyjen aistien valtakuntaan, jossa vaistot johdattelevat kulkijaa ja syvät tunteet leimahtavat”
Esko Roine on Mielensäpahoittaja ja poika Aimo Räsänen
Esko Roine ja Aimo Räsänen – komedian mestarit kaksin lavalla
– Matti Wacklin, Aamulehti Liput 29/27/24 € Kesto noin 2:00 väliaikoineen. Kantaesitys oli 1.10.2011 Vanhalla päänäyttämöllä
Valtakunnan valloittanut Mielensäpahoittaja on kirjailija Tuomas Kyrön luoma hahmo. Niin hauska ja viisas, niin tosi ja tarpeellinen ja samalla, myönnetään pois, ihan mahdoton jäärä. Kantaesitys Mihin ihminen Tapahtuu näinä aikoina, keväisen 20.2.2013 Vanhalla tarvitsee avokaadoja jäittenlähdön ja jouluviikkojen väja kivihedelmiä kun lillä. Tarinan hersyvä huumori on taiPäänäyttämöllä
Villisorsa (Vildanden) ”Tässä on väkisinkin näytelmä, jonne saa miehen mukaan kotisohvalta” – Satu Hakala, Keskustori.fi
”Näytelmä on hulvattoman hauska, terästettynä karkealla draamalla”
Henrik Ibsen kirjoitti nykynäytelmiä, joista tuli klassikoita. Yhden hänen pääteoksistaan ohjaa Mikko Roiha liikkuen keveästi hämäläisen kielen ja mielen maisemissa. Esitys on Lahden kaupunginteatterin ja TTT:n yhteistyö.
on punajuuria?
– katsoja
”Olen eläkkeellä oleva rakennusalan mies. Kävin katsomassa Urakkaporukkaa, oli loistava esitys, kertakaikkiaan” – katsoja Rooleissa Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Tommi Raitolehto, Miia Selin, Tuire Salenius, Aimo Räsänen, Ilkka A. Jokinen, Jyrki Mänttäri Käsikirjoitus Line Knutzon Ohjaus Pentti Kotkaniemi Suomennos Liisa Urpelainen Suometus Tuomas Parkkinen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Timo J. Mäkinen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa ja Niklas Vainio
Kuvaaja Petri Kovalainen
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen vierailevat Tiina Puumalaisen ohjaamassa, tanssia juhlivassa sovituksessa Aino Kallaksen tekstistä. Teosta siivittää TTT:n yli kymmenpäinen näyttelijäkaarti.
Kuvaaja Petri Kovalainen
Ohjaus Juha Malmivaara Säveltäjä Kari Mäkiranta Dramatisointi Seppo Parkkinen Romaanin suomennos Riitta-Lea Värelä Lavastus ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava Äänisuunnittelu Niklas Vainio Valo- ja videosuunnittelu Kyösti Kallio Sello Esa Korja
Vånkikuljetus nro 86 ei ole historian kuvausta. Se on komedia, joka yhdistää maallista ja sakraalia, kauhua ja riemua. Se on seikkailukertomus ja balladi kahden pienistä ympyröistä kotoisin olevan miehen matkasta ennakkoluulot voittavaan ystävyyteen. Vankikuljetuksen päähenkilöt Janatuinen ja Gustafsson ovat kuin Pekka ja Pätkä, olemukseltaan ja kohtaloiltaan erilaiset miehet, jotka matkan aikana oppivat ymmärtämään toisiaan.
Kuvaaja Petri Kovalainen
Sudenmorsian
Rooleissa mm. Pentti Helin, Tom Lindholm, Tuire Salenius, Teija Auvinen, Jari Leppänen, Heidi Kiviharju
”Mikko Roiha on oikea auteur, oman käsialansa löytänyt taiteilija”
Kuvaaja Lauri Rotko
mikään ei kuitenkaan ole entisellään. Miesten välille on syntynyt epätodennäköinen ystävyys, ja jossakin Ruotsissa odottaa myös Kastelholman vankilasta karannut Kaisa, Janatuisen kihlattu. Tukholman porteilla Gustavssonin on tehtävä päätös Janatuisen kohtalosta.
Kevät/ 2013
Kesto noin 2:30 väliaikoineen. Liput 28/26/23 € Ensi-ilta oli 31.1.2012 Vanhalla päänäytämöllä
Kantaesitys 5.2.2013 Vanhalla päänäyttämöllä
Vanha päänäyttämö •
Lin
”Kipeää tekevä kairaus läpi ihmisten suojapanssareiden”
Kuva Kari Sunnari
Vånkikuljetus nro 86 sijoittuu vuoteen 1799. Eletään Ruotsin vallan aikaa, sen viimeisiä vuosia. Torppari Yrjö Janatuinen Synkkälän kylästä, jostakin Hämeen ja Satakunnan rajamailta, surmaa raivopäissään papin. Koska pappi kuuluu ruotsalaiseen sukuun, Janatuisen teloituspaikaksi määrätään Tukholma. Vangin kuljettaminen Tukholmaan uskotaan Gustav Gustavssonille, kuljetusalan vapaalle ammatinharjoittajalle, joka on kotoisin Tosarbyn kylästä Ahvenanmaalta. Vånkikuljetus nro 86 on seikkailu, täynnä uskomattomia käänteitä ja värikkäitä ihmistyyppejä. Gustavsson aloittaa Janatuisen kanssa pitkäksi venyvän matkan. Se vie suomalaismetsien ja tienvarsien majatalojen kautta Saaristomerelle, Ahvenanmaalle ja lopulta talven mentyä Tukholmaan. Sinne saavuttaessa
Tennessee Williamsin kirjoittama intohimoinen klassikko tulee tähän päivään Pasi Lampelan ohjauksena. Näyttämöllä mm. Tommi Raitolehto, Petra Karjalainen ja Merja Larivaara.
Tarinaa säestää läpisävelletty musiikki, joka nivoo taitavasti yhteen modernin tyylin ja viitteet vanhaan Ruotsi-Suomeen. Näyttelijät muuttuvat matkan kuluessa eri roolihahmoiksi ja muodostavat samalla kuoron, joka ohjaa laulullaan juonta eteenpäin.
Kuvaaja Yehia Eweis
VÅNKIKULJETUS NRO 86 perustuu ahvenanmaalaisen kirjailijan Leo Löthmanin romaaniin. Alkuperäisteos Fångtransport nr. 86 ilmestyi vuonna 2004. Löthman on tyylillisesti laaja-alainen, monipuolinen kirjailija joka oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2012 kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänen taitavaan henkilökuvaukseensa liittyy aina omintakeinen rikas kieli ja posketon huumori. Löthman on monesti yhtä aikaa satiirinen, runollinen, herjaava ja viihdyttävä.
– Anne Välinoro, Aamulehti Kesto noin 2:15 väliaikoineen. Liput 28/26/16 € Ensi-ilta oli 2.2.2012 Vanhalla päänäyttämöllä
Kyllä haluan entistä enkä etnistä!
August Strindberg – Camilla Blomqvist Ruotsin kansallisen Riksteaternin vierailuna nähdään teokseen Kuolemantanssi perustuva kahden pienoisnäytelmän kokonaisuus. Kirjailija August Strindbergin kuolemasta tulee kuluneeksi tasan 100 vuotta. Hänen näytelmänsä Kuolemantanssi kuvaa tarkkanäköisesti vanhan avioparin valtataistelua ja raastavaa viha-rakkaussuhdetta.
Två stycken
Strindbergin klassikko kohtaa uutuusnäytelmän
Liput 28/26/23 €
Esitys 7.11. on syksyn ainoa.
Kevät/ 2013
Rooleissa Mielensäpahoittaja Esko Roine, Mielensäpahoittajan poika Aimo Räsänen Dramatisointi Seija Holma Ohjaus Marika Vapaavuori Lavastus Oskari Löytönen Pukusuunnittelu työryhmä ja Katri Innanmaa Liput 28/26/23 €
Kevätkaudella vain yhdeksän esitystä !
Tuomas Kyrön Miniä on vuoden 2012 Kirjan ja ruusun päivän kirja
vierailu
Kesto noin 2:05 väliaikoineen. Ensi-ilta oli 4.9.2012 Vanhalla päänäyttämöllä.
tettu elämän pohjimmaisella haikeudella, komedian sävyt ovat syvästi suomalaisia. Keskiössä isä, jonka mieli niin helposti pahoittuu. Isän voinnista ja touhuista on alituiseen huolissaan hänen aikuinen poikansa. Seija Holman dramatisointi pohjautuu Tuomas Kyrön teoksiin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike ja Miniä. Mausteena käytetty myös kirjailijan Helsingin Sanomissa ilmestyneitä kolumneja.
Edgar johtaa syrjäistä linnakesaartaan ilman ainoatakaan liittolaista. Alice on entinen näyttelijä, joka on uhrannut itsensä avioliiton vuoksi. Pariskunnan arki herää eloon, kun heidän vieraakseen saapuu Alicen serkku Kurt. Tämä joutuu mukaan peliin, jossa pelataan kovilla panoksilla.
Illan toinen osa, nousevan näytelmäkirjailijan Camilla Blomqvistin kirjoittama ruotsalainen nykydraama jatkaa ja kommentoi Kuolemantanssin ajattomia teemoja. Esityskielenä ruotsi, suomenkielinen tekstitys. Kesto n. 2:15 väliaikoineen. Liput 28/26/18 €
Palkittu uusi komedia Britanniasta
Vanha päänäyttämö • ey itt York K n a m i r To s by B ic by Mus nd Lyric a Book
Merkillisen hyvä Broadwaymusikaali
Ilmasto muuttuu, vai muuttuuko ?
”Next to Normal oli aivan loistava! Toisinaan lähden kesken pois teattereista, kun en kestä katsoa tyhjänpäiväistä kohellusta tai pitkäveteistä huttua. Eilen istuin ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen liimautuneena tuoliini. Ja monissa kohdin kyyneleet vaan valuivat, ei auttanut mikään nieleskely. Hieno, koskettava esitys ja upeita roolisuorituksia! Kiitos!” – Katsoja
Tom Kitt – Brian Yorkey
Rehevän dialogin ja tilannekomiikan mestari Richard Bean on kirjoittanut näytelmän, joka palkittiin vuoden 2011 parhaana näytelmänä Britanniassa (Evening Standard Awards). Yleisö ja kriitikot ovat ottaneet Harhaoppisen vastaan yhtä innokkaasti Australiassa. Tampereen Työväen Teatteri tuo sen näyttämölle ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.
”Rohkean henkeäsalpaava musikaali”
Kaikille jotka ovat joskus asuneet perheessä
– The New York Times
Kuvaaja Petri Kovalainen
”Ihmeellinen, poikkeuksellinen, toiveikas ja kohottava” – Daily News
Vuonna 2008 Yhdysvalloissa aloittanut Next to Normal vie vahvalla tarinallaan Broadway-musikaalin ulos tavanomaisesta formaatista. Menestysteos on palkittu kotimaassaan kolmella Tony-palkinnolla, musikaalimaailman Oscareilla, sekä Pulitzerin draamapalkinnolla. Katsojat ja kriitikot ovat liittyneet suitsuttajien kuoroon.
”Yksi kauden jännittävimmistä ja täydellisimmistä musikaaleista” – Associated Press ”Rock on hengissä ja rullaa kuin pyörremyrsky. Eittämättä kauden paras musikaali” – Rolling Stone ”Arvosana: A. Kipeän kaunis!” – Entertainment Weekly Rooleissa Eriikka Väliahde, Puntti Valtonen, Emmi Kaislakari, Jukka Nylund, Juha-Matti Koskela, Toni Harjajärvi
olisi toisenniminen. Toivorikas viesti on, että ongelmista voi päästä eteenpäin elämässä. Jo opiskeluaikanaan tavanneet säveltäjä Tom Kitt ja sanoittaja Brian Yorkey ovat kirjoittaneet vetäviä kappaleita, joissa liikutaan balladien kauniista stemmalauluista rockin
rytkeeseen, jazz-klassikoihin ja jopa Mozart-pastissiin. Ohjaaja Tuomas Parkkinen kiteyttää Next to Normalin luonteen: “Useimmat musikaalit ovat feel good -musikaaleja, mutta tämä on feel everything -musikaali”.
Ensi-ilta 9.10.2012 Vanhalla päänäyttämöllä
Musiikki Tom Kitt Sanat Brian Yorkey Ohjaus Tuomas Parkkinen Kapellimestari Eeva Kontu koreografi Osku Heiskanen Lavastus ja pukusuunnittelu Kristiina Saha Äänisuunnittelu Niklas Vainio Valosuunnittelu Timo J. Mäkinen Laulujen harjoitus Jari Leppänen Korrepetiittori Maritta Manner 6-henkinen orkesteri Liput 35/33/30 € Kesto noin 2:25 väliaikoineen.
Nora Ephron – Delia Ephron
Tarinoita naisen ihanasta, kipeästä elämästä
• Kellariteatteri
Kuva Jenni Miettinen, Kuvaaja Petri Kovalainen, Kuvankäsittely Mikko Kalliomäki
Musikaalin keskiluokkaista perhettä hallitsee äidin mielenterveyden horjuminen. Kaksisuuntainen mielialahäiriö vie kaikkien perheenjäsenten huomion. Keskeistä ei kuitenkaan ole diagnoosi, vaan sen vaikutus perheen ihmissuhteisiin, sillä jossain muussa perheessä virtahepo olohuoneessa
Kellariteatteri •
c) (The Hereti
ean
Richard B
sut senttiäkään. Suhde tyttäreen sen sijaan myrskyää. Dianella menee alituiseen sukset ristiin myös esimiehensä, professori Kevin Maloneyn kanssa. Tämä haluaa julkaista vain sellaisia tutkimustuloksia, jotka ovat poliittisen ilmapiirin ja laitoksen rahoittajien toiveiden mukaisia. Idealismi ja realismi törmäävät. Kauan sitten Diane ja Kevin olivat rakastavaisia. Toinen näytelmän tärkeistä ihmissuhteista kehkeytyy Dianen tyttären Phoeben ja geotieteiden opiskelijan Benin välille. Syömishäiriöstä kärsivä hippityttö löytää vaikeasta perhetaustasta ponnistavan kitaristin. Varoitus: näytelmässä kiroillaan!
Maapallo lämpenee, jäätiköt sulavat ja luonnon tasapaino järkkyy. Vaan mitä jos jollain on todisteita muusta? Saako epämiellyttävää totuutta kyseenalaistaa? Näytelmän vetävä juoni tempaisee katsojan mukaan keskelle kuohuja. Harhaoppisen päähenkilö, ilmastotutkija Diane Cassell epäilee virallista totuutta ilmastonmuutoksesta henkensä kaupalla. Eko-aktivisteilta ei jää hänen kirjoituksensa huomaamatta. Lujasti tosiasioihin luottava tiedenainen on käynyt vuosittain Malediiveilla ja kuvannut tyttärensä vesirajassa. Merenpinta ei ole nous-
Pohjoismainen kantaesitys 6.2.2013 Kellariteatterissa Rooleissa Minna Hokkanen, Toni Harjajärvi, Suvi-Sini Peltola, Vesa Kietäväinen, Jyrki Mänttäri Ohjaus: Snoopi Siren Suomennos: Teemu Kaskinen Dramaturgi: Seija Holma Lavastus: Hannu Lindholm Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen Äänisuunnittelu: T. J. Mäkinen Video- ja valosuunnittelu: Juha Haapasalo Liput 25/23/20 €
Elettyä elämää ja ihmissuhdekiemuroita Lue lisää esityksistä kotisivuiltamme ttt-teatteri.fi
Muistatko, mitä sinulla oli päälläsi ensimmäisenä koulupäivänä? Ystäväsi häissä tai sukulaisesi hautajaisissa? Entä silloin, kun löysit onnen? Tulit petetyksi tai jäit kiinni?
– Ohjaaja Markku Nenonen Pirkanmaan Sanomissa
Rooleissa Eriikka Väliahde, Teija Auvinen, Minna Hokkanen, Petra Karjalainen, Soili Markkanen
Kuvaaja Petri Kovalainen
Jos vaatteet osaisivat puhua, ne kertoisivat tarinoita. Niin tapahtuu Kellariteatteriin astelevassa näytelmässä Rakkauden vaatekaappi (Love, Loss and What I Wore). Kellariteatterin catwalkilla nautitaan viiden naisen voimin toteutettu novellikavalkadi, aitiopaikalla muoti. Kokoavana hahmona nähdään Soili Markkanen, joka kertoo tarinansa alkaen nuoruutensa mekoista aina siihen asti, kun hänen lapsenlapsensa käyttävät samoja kuteita. Kiehtovaa!
Kuvaaja Kirsi Tuura
”Halusin, että naiseus nostetaan pintaan ja naiset ovat mahtavan näköisiä”
”Tähän esitykseen oli naisena erittäin helppo samaistua” – Satu Hakala, Keskustori.fi
Kevät/ 2013
”Viisi naista muistelee rakkauksia, pettymyksiä ja aika monta kertaa äitiä” – Anu Ala-Korpela, Aamulehti
Käsikirjoitus Ilene Beckermanin teoksen pohjalta Nora Ephron ja Delia Ephron Suomennos Outi Järvinen ja Markku Nenonen Ohjaus, lavastus ja puvut Markku Nenonen Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo Kesto noin 2:15 väliaikoineen. Näytelmän pohjoismainen kantaesitys oli 1.9.2012 Kellariteatterissa Liput 25/23/20 €
Parasta ennen
Isä!
Ilmari Saarelainen superhauskassa yhden miehen komediassa taivastellaan ajan kulumista. Suositellaan jo elämää nähneille! Taustajoukoissa on kaksi stand upin voimahahmoa: André Wickström (suomennos) ja Riku Suokas (ohjaus).
Isyys mullistaa miehen elämän. Vertaistukea miehille sekä miesnäkökulmaa naisille tarjoaa Tommi Erosen esittämä ja Ilari Johanssonin ohjaama hulvaton tutkielma lapsiperheen kuvioista.
(Bäst före)
(Dad)
Viimeinen kausi!
Yksiöön en Äitee ota
Kenttä
Pientilan emäntä on muuttanut maatilan pakkoluovutuksen jälkeen Liesuan kunnan keskustaan. Betonisen vuokrayksiönsä hän jakaa Äiten kanssa. Kirpeää ja katkeraa, mutta huumorilla selvitään. Näytelmä jatkaa Sirkku Peltolan Suomen hevonen -sarjaa.
Komedia vai tragedia? Sekä että. Mikko Roihan lämminhenkisessä ohjauksessa kaksi kentän laidalle unohtunutta liikuntavahtimestaria päättävät tehdä vallankumouksen. Lievästi kehitysvammaista Anteroa esittää Kirsi Asikainen ja kovaa jätkää Esaa Marja Myllylä.
”Komedia luottaa yhteen takuuvarmaan luonnonvoimaan, Ilmari Saarelaiseen” – Keskisuomalainen
”Tommi Eronen pistää niin oikeisiin paikkoihin, ettei mies näe lavalla kohta enää Erosta, vaan pelkästään itsensä” – Aamulehti
”Pistämättömällä tavallaan Peltola saa katsojan jälleen rakastamaan ihmisiään” – Helsingin Sanomat
”OMG, miten hyvä näytelmäteksti Kenttä on!” – Helsingin Sanomat
Kesto noin 2:00 väliaikoineen.
Kesto noin 2:00 väliaikoineen.
Kesto noin 2:30 väliaikoineen.
Kesto noin 1:20.
Liput 25/23/20 €
Liput 25/23/20 €
Liput 25/23/20 €
Liput 25/23/20 €
Kevät/ 2013
.. . t s s P
Ensi-ilta 23.10.2012 Vanhalla päänäyttämÜllä
Fedja-setä kissa ja koira
Rooleissa Suvi-Sini Peltola, Teija Auvinen, Auvo Vihro, Jaana Oravisto, Jukka saikkonen, Minna Hokkanen, Sanna Majanlahti, Eeva-Riitta Salo
Paddington
Kaiken nurin perin kiepsauttava tarina Näytelmän ensi-ilta oli 18.9.2012 Kellariteatterissa Näytelmää suositellaan 4-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Arvioitu kesto väliaikoineen noin 1:50. Liput 20 ₏
<KWHLVW\Ă&#x201C;VVĂ
Haluatko järjestää synttärit, joissa on teatterin taikaa? Katja Krohnin
Tämä koko perheen näytelmä saa katsomaan tuttuja tapoja hauskasti uudesta näkÜkulmasta. Miten ruokapÜydässä käyttäydytään? Saako sisällä pelata pallolla? PitääkÜ pukea yÜpaita? Tutustu teatterin maailmaan ja kurkista kulisseihin jännittävillä, riemukkailla teatterisynttäreillä!
Nelivuotiaalla Iiralla on edessään jännittävä seikkailu: hän menee ensi kertaa isoisälle yÜkylään. Siellä kaikki on vähän hassusti, sillä lailla kummasti. Isoisällä on omat erikoiset tapansa. Hänen nimensä on Sotta Pyttynen, ja hän ei välitä turhantarkoista säännÜistä. Voiko näinkin olla, Iira ihmettelee.
Teatterisynttärit sisältävät ohjattua ohjelmaa ja tarjoilun 10 lapselle. Luvassa on tutustumista kulissien takaiseen maailmaan ja teatterileikkejä. Kesto on noin 1,5 tuntia. Synttärit on mahdollista järjestää myÜs teatteriesityksen yhteyteen ostamalla juhlaväelle liput teatteriesitykseen ja tilaamalla synttäritarjoilun väliajalle.
Rooleissa Eeva-Riitta Salo sekä Jukka Saikkonen / Harri Rantanen Käsikirjoitus Katja Krohn, Ohjaus Auvo Vihro Lavastus Kari Kokkonen, Puvut Katri Innanmaa Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo
Fedja-setä, kissa ja koira -liput S-etukortilla 18 â&#x201A;Ź (max 4/kortti). Liput ilman korttia 20 â&#x201A;Ź. Alennus voimassa 5/2013 asti.
<KGHVVĂ K\YĂ WXOHH
Karhuherra Paddington saapuu Tampereen TyÜväen Teatteriin helmikuussa 2013. Vahtikaa marmeladi- ja kaakaovarastojanne!
televa naakka sekä makkaralle perso traktori Tr-Tr Mitja. Vain utelias posteljooni Petshkin aiheuttaa päänvaivaa. Hänen mielestään lapsen pitäisi antaa kuulua jollekin aikuiselle eikä suinkaan asua eläinten kanssa maalla. Eduar Uspenski kirjoitti tarinan vuonna 1974, ja rakastettu satuklassikko on palannut suomalaisille teatterilavoille yhä uudelleen. Tämän näytelmän parissa viihtyvät myÜs aikuiset!
KARHUHERRA
Käsikirjoitus Eduard Uspenski Ohjaus Pekka Sonck Suomennos Martti Anhava NäyttämĂśsovitus Kaija Siikala Lavastus Kari Kokkonen Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Valosuunnittelu Juha Haapasalo Ă&#x201E;änisuunnittelu Niklas Vainio
Hullunkurinen kertomus ystävyydestä ja mielikuvituksesta Fedja on kuusivuotias poika, joka vakavan mielenlaatunsa vuoksi on saanut lisänimen setä, siis Fedja-setä. Hänellä on uusi erityislaatuinen ystävä, puhuva lĂśytĂśkissa Matroskin, jonka Fedja-setä haluaisi pitää itsellään. Ă&#x201E;iti vain ei anna lupaa. Niinpä Fedja-setä päättää muuttaa kissan kanssa maalle ja mukaan liittyy myĂśs läähättävä karvaturri Musti. Iloisen joukon seikkailut vain paranevat, kun kuvaan astuu hoopo lehmä Mirri, varas-
/XRYD 7DXNR PDKGROOLVWDD S\VĂ KW\PLVHQ DUMHQ NHVNHOOH WDLWHHQ MD OXRYXXGHQ UDMDWWRPLHQ PDKGROOLVXXNVLHQ Ă Ă UHOOH 1DXWL /XRYDVWD 7DXRVWD MD DQQD WHDWWHULQ S\VĂ \WWĂ Ă
Fedja-setä, kissa ja koira Koululaisliput arkiaamuesityksiin 13 â&#x201A;Ź oppilas, 1 opettaja ryhmän mukana ilmaiseksi.
Lisätiedot ja varaukset TTT:n Ryhmämyynti puh. (03) 2178 333 (maâ&#x20AC;&#x201C;pe klo 9â&#x20AC;&#x201C;16).
Näytelmää suositellaan 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Esitys kestää noin 45 minuuttia (ei väliaikaa). Liput 9 â&#x201A;Ź
S-ETUHINTAISTEN lippujen varaus ainoastaan TTT:n lippumyymälästä
7HDWWHULUDYLQWROD 7LOGD SDOYHOHH 6XXUHQ Ql\WWlP|Q MD 9DQKDQ SllQl\WWlP|Q OlPSL|LVVl
LIPPUMYYMĂ&#x201E;LĂ&#x201E; ma-la klo 12-19 (Hämeenpuisto 32) Puhelinmyynti klo 10-19, (03) 2178 222 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi Ryhmämyynti ma-pe klo 9-16, (03) 2178 333 myynti@ttt-teatteri.fi YRITYS- JA YKSITYISTILAISUUDET JA TILAVARAUKSET ma-pe klo 9-16, 045 121 0833 hanna.makela@ttt-teatteri.fi TUTUSTU UUSIIN TĂ&#x201E;YDEN PALVELUN AITIOIHIN SIVULLA 3 VIP-PAKETIT Suurella näyttämĂśllä ja Vanhalla päänäyttämĂśllä VIP-paketit permannolle sisältää - liput keskipermannolta - tarjoilut - käsiohjelmat - vaatesäilytyksen. Alkaen 60 â&#x201A;Ź/henkilĂś. Hinta vaihtelee näytelmittäin.
WWW WHDWWHUL Âż UDYLQWROD WHDWWHULSDOYHOXW#WWW WHDWWHUL Âż
ALENNUKSET Alennukset peruslipun hinnasta koskevat eläkeläisiä ja opiskelijoita/lapsia. Lastenlipun ikäraja on 15 vuotta. Alennukset ovat voimassa ma-to esityksissä sekä perjantaina päiväesityksissä. Perjantai-iltaisin ja viikonloppuisin kaikki liput ovat perushintaisia lukuunottamatta TTT-Klubin Late Niteja, joihin liput saa kyseisen päivän TTT:n teatterilippua näyttämällä puoleen hintaan. Alennukset eivät koske ensi-iltoja eivätkä vierailuesityksiä.
EDULLINEN TEATTERISARJALIPPU Teatterisarjalippuun sisältyy 4 lippua Kellariteatterin ja/tai Vanhan päänäyttämĂśn esityksiin. Hinta on 100 â&#x201A;Ź. Sarjalippu on voimassa kalenterivuoden ajan myyntipäivästä lukien. Ei voimassa ensi-illoissa eikä vierailuesityksissä.
LIPPUJEN LUNASTAMINEN Yksittäislippujen lunastaminen tai vahvistaminen tulee tehdä viimeistään 2 viikkoa ennen esitystä. Ryhmävaraukset tulee vahvistaa viimeistään 4 viikkoa ennen esitystä. Teatteri ei lunasta takaisin jo lunastettuja lippuja.
VIIME HETKEN LIPPU Viime hetken lippujen myynti alkaa tuntia ennen esitystä Lippumyymälässä: Esityksiin jäljellä olevat liput myydään puoleen hintaan peruslipun hinnasta. Ei ennakkovarauksia. Viime hetken lippuetu on voimassa aina erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
FORCE MAJEURE NäytäntÜ perutaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa. TällÜin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta lunastettua pääsylippua vastaan.
TTT-KLUBIN LATE NITEEN PUOLEEN HINTAAN SAMAN PĂ&#x201E;IVĂ&#x201E;N TEATTERILIPULLA Teatterin jälkeen iltaa voi jatkaa TTT-Klubilla (Hallituskatu 19) perjantaisin ja lauantaisin aina pikkutunneille asti. Saman päivän teatterilipulla saat lipun huippuesiintyjien keikoille Late Niteen puoleen hintaan eli alkaen 5 euroa! Late Niteen ovet avataan klo 21.30, ja musiikki alkaa klo 23. RYHMĂ&#x201E;-ALENNUKSET â&#x20AC;˘ Vähintään 30 henkilĂśn ryhmälle -2 â&#x201A;Ź peruslipun hinnasta â&#x20AC;˘ Vähintään 90 henkilĂśn ryhmälle -4 â&#x201A;Ź peruslipun hinnasta â&#x20AC;˘ Opiskelijaryhmät â&#x20AC;˘ Vähintään 30 henkilĂśn ryhmälle -2 â&#x201A;Ź opiskelijalipun hinnasta â&#x20AC;˘ Fedja-setä, kissa ja koiraan päiväkoti- ja koululaisryhmät â&#x20AC;˘ ArkiaamunäytännĂśt 13 â&#x201A;Ź/oppilas, 1 valvova opettaja ilmaiseksi ja lisävalvojien liput 5 euroa. â&#x20AC;˘ Ryhmävaraukset ryhmämyynnistä, (03) 2178 333, myynti@ttt-teatteri.fi LASKUTUS Kirjelaskuna lähetettävistä lipuista Lippupiste perii posti- ja käsittelykuluja 8 â&#x201A;Ź, yrityksiltä 12 â&#x201A;Ź.
Painopaikka:
YhteistyĂśkumppanit
VARAA VĂ&#x201E;LIAIKATARJOILU ETUKĂ&#x201E;TEEN LämpiĂśissä Teitä palvelee ennen esitystä ja väliajalla lämpiĂśravintola. Tekemällä väliaikatilauksen etukäteen netissä tai puhelimitse, voitte nauttia väliajalla valmiiksi pĂśytään katetusta tarjoilusta. Tilaukset Suurelle näyttämĂślle ja Vanhalle päänäyttämĂślle ma-pe klo 9-16, (03) 2178 444, teatteripalvelut@ ttt-teatteri.fi Nettitilaukset http://www.ttt-teatteri.fi/väliaikatarjoilu Tilaukset Kellariteatterin Ravintola Natalieen (03) 223 2040, ravintola@natalie.fi RYHMIEN RUOKAILU TEATTERISSA Herkulliset tarjoilut ryhmille valmistetaan tilauksesta Suurella näyttämĂśllä, Vanhalla päänäyttämĂśllä ja Kellariteatterissa. Ryhmäruokailun voi varata myĂśs TTT-Klubille, jonka buffet on avoinna perjantai- ja lauantai-iltaisin klo 17.30 â&#x20AC;&#x201C; 18.15.
TTT-KLUBI TTT-Klubilla on A-oikeuksin varustettu baari, jossa on alkuillan buffetin lisäksi tarjolla pientä purtavaa koko illan. TTT-Klubi on avoinna esitysten mukaan. Perjantaisin ja lauantaisin ovet Late Niteen avataan klo 21.30, ja ovet ovat auki aina 02:een (04:ään). Lisätietoja ja buffet-varaukset ma-la klo 10-19 (03) 2178 222 Kaikissa ravintoloissamme on A-oikeudet. Naulakkomaksu 1,50 â&#x201A;Ź. Auloissa on myĂśs maksuttomia naulakoita. PUKUVUOKRAUS 044 8201 277, pukuvuokraus@ttt-teatteri.fi TEATTERIKIERROKSET (03) 2178 111, minna.viklund@ttt-teatteri.fi
Kuva Kari Sunnari
Perheesi teatteri
Eduard Uspenski
Uudet, ainutlaatuiset KOKOUS- JA JUHLATILAT KĂ&#x201E;YTĂ&#x2013;SSĂ&#x201E;NNE Tampereen TyĂśväen Teatterin yhteydessä marraskuusta alkaen
LASTEN TEATTERISYNTTĂ&#x201E;RIT (03) 2178 333, myynti@ttt-teatteri.fi ESTEETTĂ&#x2013;MYYSPALVELUT (03) 2178 111, minna.viklund@ttt-teatteri.fi Muutokset mahdollisia. Esityskalenteri taskussa! Lataa tästä:
iPhone
Android
Tervetuloa Puistotorniin, jossa kokous, kulttuuri ja historia yhdistyvät! Tampere Congress and Culture Centre Puistotorni Hämeenpuisto 28, 33200 Tampere, myynti@puistotorni.fi
www.puistotorni.fi 3()&
441 619 Painotuote
3/2012
Letkeän notkea viihteen
monitoimiestradi
TTT-Klubista on kasvanut vuoden mittaan Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen ravintolanäyttämö. Sekä yleisö että esiintyjät ovat kehuneet tilaa erinomaiseksi esiintymispaikaksi. Kävijöitäkin meillä on ollut jo lähes 30 000!
Etsitkö musiikkiklubia, jossa voit kuunnella lempiartistiasi istuen mukavasti omassa pöydässä seurueesi kanssa? Haluatko kuunnella artistia mieluummin läheltä, akustisesti? TTT-Klubi on Sinun paikkasi. Kello 23 alkavat viikonvaihteen live-keikat.
Mitä meillä sitten menee?
Etsitkö jatkopaikkaa TTT:ssä vietetylle teatteri-illalle?
Etsitkö teatteria, jossa voit nauttia sekä tarjoilusta että laadukkaasta komediasta ja ravintolaviihteestä? Tule TTT-Klubille alkuillasta. Kello 19 on tarjolla komediaa, stand uppia, ja laadukasta ravintolaviihdettä.
Saman päivän TTT:n lipulla pääset musaklubeille puoleen hintaan. TTT-Klubi on avoinna jo klo 21.30, eli sisään pääsee suoraan teatterin jälkeen. Live-keikat alkavat klo 23. Vain 300 metriä Suuren näyttämön ovelta.
Haluatko viihtyä vaivattomasti ja saada samaan pakettiin sekä stand uppia että live-musiikkia? Silloin Sinun showsi on Friday Night Live. Joka kuukausi yhtenä perjantaina luvassa on alkuillasta stand uppia ja loppuillasta tähtiartistin keikka. Illan isäntinä ja lavalla aina myös Riku Suokkaan stand uppia ja Sami Hintsanen House Bandeineen.
Keitä siellä oikein on? TTT-Klubin väki toivottaa Sinut tervetulleeksi viihtymään olit sitten farkuissa tai smokissa, villasukissa tai iltapuvussa!
Parhaat pikkujoulut TTT-Klubilla! Ruokailu, ohjelma ja jatkot samassa paketissa! Pyydä seurueellesi pikkujoulutarjous Hanna Mäkelältä, hanna.makela@ttt-teatteri.fi, 045 121 0833
Yksi näyttelijä, 40 roolia – Lari Halme on
Voilá!
Kotiapulaisettoman naisen ilta Upea Merja Larivaara
Muun muassa Merja Larivaara, Lari Halme, Mika Eirtovaara, Veeti Kallio, Sami Saari, Sir Elwood Duo, Jonna Tervomaa, Pave Maijanen, Heikki Salo, Saara Aalto, Maarit ja Sami Hurmerinta, Kikka Laitinen, Ursula Martinez, Lou Lou D’evil, Sami Pitkämö ja LenniKalle Taipale, Pauli Hanhiniemi… Ja tietysti mieletön yleisö! A-oikeuksin varustettu baari on auki TTT-Klubin ohjelman mukaan. Hallituskatu 19. Lisätietoja puh. (03) 2178 222 (ma-la klo 10-19).
Tilaa TTT-Klubin uutiskirje ttt-teatteri.fi
Ursula Martinez:
My stories, your emails
Luolamies
Parasta parisuhdeterapiaa!
(UK)
K18 ina vain lauanta TTT-Klubilla 8.12. klo 19
Becky Mode
Karismaattinen Jorma Uotinen draamakonsertissa (Fully Commited)
Pohjoismainen kantaesitys 1.11.2012 Työtön näyttelijä pestautuu töihin kaupungin suosituimpaan ravintolaan. Näyttelijänlahjat tulevat tarpeeseen, kun epätoivoiset asiakkaat ovat valmiita harhauttamaan, pettämään ja myymään vaikka mummonsa saadakseen pöydän. Kestääkö kokelas seurapiiriperhosia, tunnetuilla tutuillaan rehenteleviä etuilijoita, julkkistyrkkyjä ja öykkäröiviä pomoja edes yhden päivän verran? Edessä on loistavan komediantaiturin Lari Halmeen uskomaton voimainkoitos! Käsikirjoitus Becky Mode Suomennos Timo Mikkola Ohjaus Mika Eirtovaara Liput 25/23/20
Varoitus: V o tylsää alast i sisältää todella omuutta
kadotetusta rakkaudesta, kaipuusta, kauneudesta
Voila! on hätkähdyttävän henkilökohtainen. Uotisen karismaattinen hahmo ja hänen tumma syvä äänensä vangitsevat katsojan intensiteetillään. Laulut ovat Edith Piafin, Marlene Dietrichin repertuaareista, ja mukana on myös Kurt Weillin ja Jari Hakkaraisen sävellyksiä. Want to buy some illusions, Je ne regrette rien, Falling in love again, Padam Padam... muun muassa näistä kappaleista koostuu Voila! Jorma Uotinen ja trio Avecin muusikot ovat vierailleet peräti seitsemässä maassa. Jorma Uotinen ja trio Avec: Jorma Uotinen (laulu) Jari Hakkarainen (piano) Petri Ikkelä (harmonikka ja bandoneon) Helena Paavola (sello) Ke 7.11. ja pe 30.11. klo 19 Kesto noin 1:15, ei väliaikaa Lippujen hinnat: 25/23/20 €
Merja Larivaara löytää arjestakin luxusta uudessa estradishowssaan. Luvassa humalluttava ilta ilonpitoa, naurua ja kyyneleitä. Naisia säästämättä, miehiä unohtamatta. Illan aikana kuullaan muun muassa ikivihreitä ja tuoreita iskelmiä vuosien varrelta. Lavalla Merja Larivaaran (laulu ja harmonikka) kanssa neljä huikeaa muusikkoa: Juha Mäntylä (piano ja harmonikka), Sara Puljula (basso), Markku Kanerva (kitara) ja Aarne Toivonen (rummut). Esitykset ke 17.10., ke 31.10. ja ke 15.12. klo 19 Kesto n. 1:30 Liput 25/23/20
Brittiläinen kabareediiva Ursula Martinez nousi kuuluisuuteen, kun hänen Hanky Panky -strip tease shownsa postattiin luvatta nettiin. Hän alkoi saamaan kasoittain meilejä sähköpostiinsa. Nyt Martinez kutsuu sinut tapaamaan näitä virtuaalimaailmassa kohtaamiaan uskomattomia ja epätavallisia hahmoja. Martinez yhdistää stand uppia, live-taidetta ja hahmoista syntyvää komiikka. Luvassa on koominen ja anteeksipyytelemätön muotokuva Ursulasta. Tutkimusmatka tunnustuksiin, pakkomielteisiin, väärinymmäryksiin, ihmissuhteisiin, yksinäisyyteen, seksiin, identiteettiin ja siihen, mitä tapahtuu kun intiimeistä vartalonosista tulee julkisia. “This is very funny, as well as disturbing in its illustration of the perils of unsought celebrity.” – London Evening Standard
Riku Suokkaan tähdittämä suosikkikomedia naisen ja miehen yhteiselosta parisuhteessa on kirvoittanut naurunkyyneleitä jo vuodesta 2007. “Emme muista koska olisimme nähneet niin hauskaa esitystä, luultavasti emme koskaan. Saimme nauraa hillittömästi lähes koko kahden tunnin ajan. Ja pitkin viikkoa olemme hymyssä suin muistelleet Suokkaan mahtavia oivalluksia. Luolamies oli uusi suurenmoinen elämys” – katsoja (pariskunta) Käsikirjoitus Rob Becker (Defending the Caveman) Ohjaus Ville Virtanen Kesto noin 2:30 Ensi-ilta oli 5.10.2007 Liput 25/23/20
ttt-teatteri.fi