Kauppakamarilehti 2/2019

Page 1

2/2019 1/2019

WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Suhdannesumussa piilee myös

BISNESSAUMOJA

TEIJA TIILIKAINEN:

Jotain hyvää Brexitissä s. 12

s. 16

Tulevaisuus haastaa

PK-YRITYSTEN hallitustyötä s. 22

PÄÄKIRJOITUS: TERO JÄRVINEN

KOLUMNI: VÄINÖ KUUSINEN


Itämeri on Viking Linelle sydämenasia Ihmiset ovat oppineet kunnioittamaan herkkää Itämerta, ja moni yritys tekee työtä puhtaamman Itämeren puolesta. Yhteistyö Itämeren suojelemiseksi on tuottanut tulosta. Työtä on silti vielä paljon tehtävänä. Näin Viking Line on mukana Itämeren suojelutyössä.

Roottoripurjeen antaman lisätehon ansiosta saadaan huomattavia polttoainesäästöjä. Samalla putoavat ympäristölle haitalliset päästöt.

Jäte- ja pilssivesiä ei lasketa mereen.

Laivoilla syntynyttä ruokajätettä hyödynnetään biokaasun tuotannossa. Lajittelematonta jätettä käytetään energiantuotantoon jätteenpolttolaitoksissa.

Viking Grace on maailman ensimmäinen matkustaja-alus, joka käyttää polttoaineenaan nesteytettyä maakaasua.

Laivojen hanoihin ja suihkuihin on asennettu vettä säästävät suuttimet.

Ravintoloissa tarjottava kala pyydetään kestävistä kalakannoista.

Laivoissa ei käytetä ympäristölle haitallisia pohjamaaleja. Sukeltajat puhdistavat laivojen pohjat harjaamalla ne.

Vikingline.com


Kansainvälinen vienti on mahdollisuus Useissa tapauksissa Suomi on yritykselle suhteellisen pieni kotimarkkina. Silloin katseet suuntautuvat vientiin. Vienti on pitkäjänteistä toimintaa, josta ei ole odotettavissa tuloksia nopeasti. Tulokset voivat realisoitua vasta vuosien työn tuloksena. Hyvä puoli on, että vienti on mielenkiintoista, haastavaa ja markkina-alue on erittäin suuri. Palkitsevia tuloksia tulee, kun suunnitelmat ja tavoitteet ovat realistisia, ja ne on pilkottu riittävän pieniin osiin. Aloittavalla vientiyrityksellä on monia mahdollisuuksia saada apua vientitoiminnan kehittämiseen. Aina ei tarvitse oppia kaikkea omien yritysten ja erehdysten kautta. Yritysten tulisi tehdä enemmän yhteistyötä jakamalla omia kokemuksia vientitoiminnasta ja siitä, minkälaisia työkaluja ja tukitoimintoja on saatavilla. Pitäisi myös yleisesti kertoa vientoiminnan riskeistä, toimintatavoista ja kulttuurieroista eri maissa. Kauppakamarilla olisi hyvä mahdollisuus koordinoida yritysten välistä verkostoitumista vientipuolella vielä enemmän esimerkiksi tuomalla yrityksiä yhteen jakamaan omia kokemuksiaan ja näin antaa uusien vientiyritysten kasvattaa omaa osaamistaan. Meillä Loimaalla on monia vientiyrityksiä, joilla on paljon kokemusta viennistä. Paikallinen Loimaan Lehti teki viime vuonna kyselyn, montako eri vientimaata loimaalaisilla yrityksillä on. Tulokseksi saimme tasan 100 maata, jota voi pitää hienona tuloksena Loimaan kokoiselle paikkakunnalle. Haasteena tietenkin on vientiosaajien löytäminen, ja silloin pitää olla realistinen esimerkiksi osaavien myynti- ja markkinointiosaajien löytämisen suhteen. Omassa yrityksessämme vientiä hoidetaan omien myyntiyhtiöiden kautta Ruotsissa, Venäjällä ja Iso-Britanniassa sekä eri puolilla Suomea asuvien myyntiammattilaisten voimin. Koska etäisyydet ovat suuria, vaatii tämä järjestely erittäin suurta luottamusta, tavoitteellisuutta, vapautta ja vastuuta vientiorganisaatiossa. Hyvät tuotteet eivät myy itse itseään maailmalla. Positiivinen puoli on, että suomalaiset tuotteet ja palvelut ovat yleisesti laadukkaita. Itse olen oppinut, että tärkeimpiä asioita hyvälle, menestykkäälle ja pitkäjänteiselle vientitoiminnalle ovat luottamus, rehellisyys ja ylpeys omista tuotteista ja palveluista. Kaksi ensimmäistä ovat hyvin ominaista suomalaisille. Minulle on moni asiakas kertonut henkilökohtaisesti etenkin Venäjällä, että he luottavat suomalaisen sanaan paremmin kuin pitkiin sopimuksiin muiden kanssa. Se, mikä on meille vaikeampi asia, on olla ylpeitä omista tuotteistamme ja palveluistamme. Olemme ehkä liiankin vaatimattomia, kun pitäisi antaa asiakkaille kuva siitä, että luotamme ja olemme ylpeitä siitä, mitä teemme. Tämän käytännön eron olen oppinut, kun olen työskennellyt ulkomaisten kollegoiden kanssa. Suomalainen vientiteollisuus luo Suomeen yhteensä noin 1,1 miljoonaa työpaikkaa. Tämä on Suomen bruttokansantuotteesta lähes puolet ja verokertymästä yli puolet. Me vientiyritykset olemme siis suomalaisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeällä asialla. Toivotaan, että tuleva eduskuntakin pitää huolta viennin edellytyksistä ja vakaasta yhteiskunnasta.

Suomalainen vientiteollisuus luo Suomeen yhteensä noin 1,1 miljoonaa työpaikkaa, ja on Suomen bruttokansantuotteesta lähes puolet

TERO JÄRVINEN toimitusjohtaja Nordic Traction Group Oy Loimaa 3 KAUPPAKAMARI


Katso lisätietoja nettisivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan Entrepreneur of the Year 2019 –kilpailuun. Tule kuulemaan lisää seminaareihimme! Keynote: Bruce Oreck 10.4. Helsinki 15.5. Turku 21.5. Kuopio

29.5. Oulu 13.6. Tampere

Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedot www.eoy.fi

Oivalluksia SOUTUVENEESSÄ Etsitkö tavallisesta poikkeavaa, piristävää kokoustilaa? Original Sokos Hotel Wiklundin Wirran inspiroivasti sisustetut tilat sopivat täydellisesti ideointisessioon tai vaikkapa rentoon tiimipalaveriin. Tiedustelut ja varaukset: SOKOSHOTELS.FI

Eeríkinkatu 11, Turku • p. 010 786 5000

© 2019 Ernst & Young Oy. All Rights Reserved. ED None. eoyA19001fi

Etsimme vuoden yrittäjää!

TS-Yhtymä on varsinaissuomalainen viestintäkonserni, jonka päätoimialat ovat kustannustoiminta sekä viestintä- ja painopalvelut.

ts-yhtyma.fi


SISÄLTÖ

JULKAISIJA TURUN VIESTINTÄKAMARI OY & TURUN KAUPPAKAMARI PUOLALANKATU 1 20100 TURKU WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI OSOITTEENMUUTOKSET PUH. 02 2743 400 KAUPPAKAMARI@TURKU. CHAMBER.FI

19 SUHDANNESUMUSSA PIILEE MYÖS BISNESSAUMOJA

PÄÄTOIMITTAJA KAISA LEIWO TOIMITTAJA KATRI KURKELA TAITTO KATRI KURKELA KONSEPTI JA ULKOASU KUMPPANIA OY JA KESKUSKAUPPAKAMARI ILMOITUSMYYNTI KATRI KURKELA PUH. 041 506 9454 ILMESTYY HELMI-, TOUKO-, SYYS-, JA MARRASKUUSSA PAINO NEWPRINT OY, RAISIO ISSN 2342-0790

9 UUSI JÄSEN Turkulainen PayiQ rakentaa älykkäitä lippuratkaisuja

12 HENKILÖ Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen näkee Brexitissä yllättävän toivon kipinän

7 LYHYESTI LUKUINA 23 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä harjoittaa vientiä

10 URAPOLKU Haastattelussa Amomatic Oy:n toimitusjohtaja Pasi Vuorinen

16 TEEMA Maailmankaupan myllerrykset tuovat myös uusia mahdollisuuksia

8 B&A-VINKIT Parhaat blogit ja sovellukset bisnekseen ja vapaa-aikaan

21 ALUEELTA Projektijohtaja Jani Hollo kertoo TOP5-vinkit projektiosaajan valintaan

24 VIENTI Loimaan seudun osaaminen kelpaa maailmalla

27 AJANKOHTAISTA LAKIASIAA Uusi työaikalaki voimaan 1.1.2020

26 TAPAHTUMAKALENTERI Kevään ja kesän koulutustarjonta ja jäsentilaisuudet

KANNESSA: TEIJA TIILIKAINEN KUVA: KIMMO PENTTINEN

28 KAMARIKUULUMISIA Otoksia alkuvuoden tapahtumista

ONNISTUNUT PROJEKTI VAATII OIKEAN PROJEKTIAMMATTILAISEN

21 5 KAUPPAKAMARI


KIRJA

KEY ACCOUNT MANAGEMENT KASVATA YRITYKSESI AVAINASIAKKUUKSIA KIRJA ANTAA ohjeita avainasiak­ kuuksien systemaattiseen johtamiseen ja kehittämiseen. Systemaattisuuden lisääminen avainasiakkuuksien johtamisessa parantaa liiketoiminnan ennustet­ tavuutta, kasvua ja kannattavuutta. Yrityksen avainasiakkuudet tuovat merkittävän osan sen liikevaihdosta. Kasvattaakseen liikevaihtoaan merkittävästi yrityksen on kyettävä hoitamaan ja kehittämään avain­ asiakkuuksiaan. Kirja tarjoaa vinkkejä myynnin johdolle avainasiakkuuksien johtamisen organisoimiseen, siihen liittyvään osaamiseen ja kyvykkyyden kehittämiseen sekä viestintään. Myyntityötä tekeville kirja antaa konkreettisia ohjeita avainasiakastyön suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen. Teoksen avulla lukija lisää tietämystään avainasiakkuuksien valintakriteereistä ja avainasiakas­ johtamisen konseptoinnista, jotka perustuvat liiketoiminnalle asetettuihin tavoitteisiin. Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti B2B-yritysten avainasiakaspäälliköille, myyntijohdolle, ylimmälle johdolle ja liiketoiminnan kehittäjille.

6 KAUPPAKAMARI

NYT PUHUTTAA

Suomen kilpailukyvyn parantaminen edellyttää merkittäviä panostuksia liikenneverkkoon MENESTYÄKSEMME GLOBAALISSA KILPAILUSSA ON SUOMEN MAANTIETEELLISESTÄ SIJAINNISTA AIHEUTUVAA KILPAILUKYKYHAITTAA KOMPENSOITAVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄN PITKÄJÄNTEISELLÄ KEHITTÄMISELLÄ. Kahdeksan kauppakamaria teetti selvityksen liikenteen ja logistiikan merkityksestä Suomen kilpailukyvylle. WSP Finland Oy:n tuottamasta raportista käy ilmi, että toimivat liikenneverkot ovat strateginen menestystekijä. Suomella on maantieteellisestä sijainnistaan johtuen selvä takamatka esimerkiksi Keski-Eurooppaan. Puutteellinen liikenneverkko ja häiriöt kuljetusketjuissa lisäävät tätä takamatkaa. ”Toimitusvarmuus on ykkösasia. Meillä on kilpailukykyhaitta esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna. Elinkeinoelämä käyttää eri kuljetusmuotoja ja liikenneverkkoja kotimarkkinoilla ja kansainvälisessä liiketoiminnassa. Mikäli elintila kapenee, voi tuotanto siirtyä kilpailijamaihin”, sanoo johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy:sta. Kauppakamarit vaativat, että liikenneverkkoon panostetaan aiempaa enemmän ja että uusia rahoitusmalleja otetaan aktiivisesti käyttöön. Liikennesektorin rahoitusta ei 2020-luvulla voi jättää valtion budjetin varaan, jolloin korjaus- ja investointivelka vain kasvaisivat. 12-vuotisella

liikennejärjestelmäsuunnitelmalla tulee saada pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta liikenneverkon kehittämiseen. ”Suomen teollisuus vie vuosittain 60 miljardin euron edestä tavaraa maailmanmarkkinoille. Liikenneverkon rahoitustaso on siihen nähden varsin pieni. Toimivasta liikenneverkosta hyötyisivät tietysti myös kotimarkkinat ja työvoiman liikkuvuus”, muistuttaa Mäntynen. Hoitamalla korjaus- ja investointivelka liikenneverkko tulee palauttaa sellaiseen tilaan, että se palvelee luotettavasti elinkeinoelämän tarpeita Suomen kilpailukykyä vahvistaen. Varsinais-Suomen alueella tieliikenteen määrä on kasvanut selvästi maan keskiarvoa nopeammin. Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo peräänkuuluttaakin panostuksia alueen väyliin, jotka ovat nyt kovassa käytössä. ”Raideverkon osalta keskeinen hanke on Tunnin juna eli nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä. Se on suunnittelullisesti pitkällä, ja hanke on valmis käynnistettäväksi”, Leiwo toteaa.


LYHYESTI LUKUINA

14.4. 23

23 prosenttia suomalaisista pkyrityksistä harjoittaa vientiä tai tekee liiketoimintaa ulkomailla. Suora vienti on yleisin kansainvälistymisen muoto.

Palveluidemme keskiössä on aina ihminen. Yhteyshenkilö: Henri Huopalahti 050 406 5944 www.mps.fi

Teollisuudessa suoran viennin ja ulkomaisen liiketoiminnan osuus (47 prosenttia) on korkeampi kuin muilla toimialoilla.

53

Suoraa tuontia harjoittaa vajaa viidennes pk-yrityksistä: yhteensä 18 prosenttia.

47 Kansainvälisillä markkinoilla toimivista yrityksistä 53 prosenttia pääsi asettamaansa kansainvälisen liikevaihdon kasvutavoitteeseen ja 18 prosenttia ylitti asettamansa tavoitteen.

18

Kiilto_Turun Kauppakamari 2019 c.indd 1

LÄHDE: PK-YRITYSBAROMETRI, KEVÄT 2019 SUOMEN YRITTÄJÄT, FINNVERA OYJ, TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ

12.3.2019 13.13.21


SOVELLUS- JA BLOGIVINKIT

Bisnespöytä Mitkä ovat parhaat käytännöt esimerkiksi taloushallinnossa, laskutuksessa tai toiminnanohjauksessa? Bisnespöytä-podcast tarjoaa näkökulmia yrittäjälle tärkeisiin asioihin. netvisor.fi/bisnespoyta

Menti

Turun kauppakamari @kauppakamaritku #Pore porskuttaa: tällä hetkellä Turussa toimistotiloja on vapaana vähiten koko maassa. Myös liiketilat ja teollisuus- sekä logistiikkatilat on erittäin tarkkaan otettu käyttöön. #Turku

Menti on työkalu, jonka avulla voit osallistaa yleisön mukaan esitykseesi. Kysy kysymyksiä, rakenna sanapilviä tai järjestä vaikka äänestys. mentimeter.com

YouCut YouCut on yksinkertainen ja näppärä sovellus videoiden editointiin. Sovelluksen avulla voit muun muassa leikata videota, muuttaa sen nopeutta ja lisätä taustamusiikkia.

TURUN KAUPPAKAMARI JÄRJESTÄÄ ENSI SYKSYNÄ ENNÄTYKSELLISET KOLME HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) KURSSIA! ILMOITTAUTUMINEN ON ALKANUT OSOITTEESSA: WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI

HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARIN NEUVONTAPALVELUT AVAUTUIVAT TURUN KAUPPAKAMARIN JÄSENILLE Tarvitsetko tietoa verotuksesta, taloushallinnosta, työsuhteista tai vaikka yrityksen kauppasopimuksista? Kysy neuvoa! Turun kauppakamarin jäsenyritykset ovat 1.4.2019 alkaen voineet käyttää Helsingin seudun kauppakamarin tarjoamia neuvontapalveluja. Voit ottaa suoraan yhteyttä Helsingin seudun kauppakamarin lakimiehiin tai asiantuntijoihin tai kysyä neuvoa yhteydenottolomakkeen kautta. Myös KauppakamariTiedon vastauspankki on ollut Turun kauppakamarin jäsenten käytössä huhtikuun alusta alkaen. KauppakamariTieto on talous- ja henkilöstöhallinnon ammattilaisten työkalu, joka varmistaa, että käytössäsi on aina ajantasainen ja oikea tieto työssäsi tarvitsemistasi asioista. Valittavinasi ovat asiantuntijoiden kirjoittamat asiakokonaisuudet eri aihealueilta. Lue lisää osoitteessa www.turunkauppakamari.fi. Kauppakamarin neuvontapalvelu on maksuton, ainoastaan jäsenille tarkoitettu jäsenetu.

8 KAUPPAKAMARI


UUSI JÄSEN

Älykkään lipunmyynnin kärkijoukoissa PayiQ on turkulainen yritys, joka kehittää pilvipalveluihin perustuvia älykkäitä mobiililippujen myynti-, maksu- ja tarkistusratkaisuja. Yrityksen kehittämän teknologian avulla pystytään mahdollistamaan useiden matkustustapojen yhdistäminen läpi koko matkaketjun, ja saatu data pystytään jakamaan palveluntarjoajien kesken. PayiQ:n tarina lähti liitoon vuonna 2013, kun Turun kaupunki valitsi yrityksen tarjouskilpailun perusteella Turun seudun joukkoliikenteen mobiililippuratkaisun kehityskumppaniksi. Tänä päivänä PayiQ:n teknologiaa käytetään 50 suomalaisessa kaupungissa ja ulkomailla kymmenessä suuressa kaupungissa. Tällä hetkellä yrityksen toiminta laajentuu erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. ”Isoja hankkeita on nyt käynnissä suurien kaupunkien massaliikkumispalveluiden kanssa sekä Euroopassa että Venäjällä”, valaisee yrityksen toimitusjohtaja Tuomo Parjanen. Hän kertoo PayiQ:n vahvuudeksi sen, että yritys soveltuu hyvin palveluketjuun. On tärkeää pelata samaan maaliin yhdessä muiden palveluntarjoajien kanssa. ”Menestystekijämme on joustava ja parametrisoitu teknologia, joka soveltuu kaikkiin liikkumispalveluihin kaupunkipyöristä takseihin ja vaikka veneisiin. Olemme

yrityksenä joustava toimija, joka tekee työtään yhteisessä ekosysteemissä yhdessä muiden palveluidentarjoajien kanssa.” PayiQ:n pääkonttori sijaitsee Turussa, ja yrityksellä on tytäryritykset sekä Tukholmassa että Moskovassa. Turun seutu on Parjasen

mukaan erittäin hyvä sijainti toimia. ”Turku on innovatiivinen ympäristö, ja tällä hetkellä täällä on tapahtumassa paljon hyviä digitaalisia asioita. Yhteistyö Turun kaupungin ja Turku Business Regionin kanssa on sujuvaa”, hän kehuu.

UUDET JÄSENET TERVETULOA JÄSENEKSI Aito Natura Oy, Lieto AM-Ravintolat Oy – Karu Izakaya, Turku ASA Global BizCOn Oy, Turku Asianajotoimisto Roos & Co Oy, Turku DreamWorker Finland Oy, Lappi ESM-Sähkö Oy, Turku IQ Payments Oy, Turku Jimm's PC-store Oy, Turku JMP Yhtiö Oy, Loimaa JS-Group Oy, Laitila Kiviranta Group Oy, Naantali Koneistus Tilander Oy, Masku Matic-Sorvaus Oy, Kaarina

Nordic Soya Oy, Uusikaupunki Optiplan Oy, Turku Oy Kialla Ab, Turku Rakennustoimisto Albi Oy, Vanhalinna Rakennustoimisto Laamo Oy, Raisio Ravantit Oy - Ravintola Pippurimylly, Turku RF Resourcefactory Oy, Turku Saarset Oy, Lemu Saraco Turku Oy, Turku Super Asfaltti Oy, Oripää Tepcomp Oy, Turku TKU-Rakennus Oy, Turku Virtor Oy, Oripää

9 KAUPPAKAMARI


URAPOLKU

Pasi Vuorinen nauttii kansainvälisessä ympäristössä työskentelystä Pohjoismaiden johtavan asfalttiasemavalmistaja Amomatic Oy:n toimitusjohtaja Pasi Vuorinen aloitti vuoden alusta Turun kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunnan puheenjohtajana. MIKÄ ON TYÖTEHTÄVÄSI TÄLLÄ HETKELLÄ? Olen Amomatic Oy:n toimitusjohtaja. MILLAISISSA TYÖTEHTÄVISSÄ OLET URALLASI OLLUT? Urani alkuajat olen työskennellyt monenlaisissa tehtävissä telakkateollisuudessa. Ensimmäinen työpaikkani oli Wärtsilä Marine. Sen jälkeen olin lähes koko 90-luvun Turun

10 KAUPPAKAMARI

Korjaustelakalla. Sieltä siirryin telakkateollisuuden alihankkijana toimineen Tikoma Oy:n toimitusjohtajaksi. Vuoden 2016 alussa minusta tuli uudelleen koululainen, ja heti valmistuttuani vuonna 2018 aloitin Amomaticilla. MISTÄ PIDÄT TYÖSSÄSI? Työni on monipuolista ja haastavaa. Minulla on huipputiimi, jonka kanssa vaikeatkin ongelmat on helppo kohdata. Tapaan työssäni erilaisia ihmisiä eri kulttuureista ja alueilta. Jotta asiat sujuvat, vaatii se näiden ihmisten taustojen ja ajatusmaailman ymmärrystä. On upeaa ja avartavaa saada työskennellä tällaisessa ympäristössä. MITÄ HARRASTAT VAPAA-AIKANASI? Vapaa-aikanani pyrin olemaan mahdollisimman paljon vapaa-ajan asunnollamme. Puuhastelu, rakentelu ja luonto ovat mukavaa vastapainoa työlle. Muutaman kerran viikossa yritän juosta vaimoni perässä lenkkipolulla.

KOULUTUS: Executive MBA, VTM (ekonomisti), insinööri (koneenrakennus) ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKA Urani alkoi kesätöissä bensaletkun jatkona huoltoasemalla. MERKITTÄVIN ASKEL URALLA Olen aika vahvasti tulevaisuuteen suuntautunut ihminen, ja uskon, että se merkittävin askel on vasta tulossa. MUISTA! Muista, että ihminen sen vain on tehnyt, mutta pitää miettiä, kannattaako meidän opetella tekemään sitä. Mottona lainaan Andy McCoyn lausahdusta: ”Sinun pitää varoa, mitä haluat, sillä sinä saat sen”.


KUVA: TURUN MESSUKESKUS

Hyödynnä messut Messut on monipuolinen ja tuloksellinen media. Hyvin suunniteltu ja toteutettu messuprojekti tuo tuloksia pitkään vielä messujen jälkeenkin. Verkostoista ja verkostoitumisesta puhutaan paljon yritysmaailmassa, mutta miksi panostaa siihen? Onnistuneiden verkostojen luominen edellyttää itsensä likoon laittamista, luottamusta sekä yhteiseen päämäärään sitoutumista. Arvioitaessa verkottumisen merkitystä on syytä tarkistaa asiakkaan näkökulma: laajan ja osaavan kontaktipohjan myötä yrityksen uskottavuus paranee asiakkaiden silmissä sekä yrityskuva ja asiantuntijaprofiili vahvistuvat siinä samalla.

Kulkuyhteytesi saaristoon Suomen Lauttaliikenne Oy | Suomen Saaristovarustamo Oy

Tehdään hyvä huominen.

Messuille ei kannata lähteä käsiä heiluttelemaan, vaan tekemään vaikuttavaa markkinointia. Rakenna jännitettä ennen messuja siten, että ostaja jo oikein odottaa näkemistäsi! TSEKKAUSLISTA: Ennen messuja - Hyödynnä messujen tarjoamat verkostoitumistyökalut - Käy läpi näytteilleasettajalista ja päätä, kenet haluat tavata ja miksi - Päätä tavoite: esim. 20 uutta kontaktia, 10 tarjousta, 2 kauppaa - Paketti kuntoon: messuosasto, esitteet, käyntikortit, nettisivut - LinkedIn kuntoon: profiili, kontaktoi, päivitys - Harjoittele 30 sekunnin hissipuhe: Mitä myyt ja kenelle, hyödyt, miksi juuri sinä? - Suunnittele valmiiksi jälkimarkkinointi - Varaa kalenterista aikaa messujen jälkeiselle päivälle Messujen aikana - Mukaan voittajafiilis, kurkkupastillit ja muistutus asettamistasi tavoitteista - Toteuta tapaamissuunnitelmasi: messuosastokierros, ohjelma, tapaamiset - Tee muistiinpanot asiakaskohtaamisista

www.tok.fi

Messujen jälkeen - Käy läpi kontaktit ja ota kaikkiin yhteyttä - LinkedIn-kontaktipyynnöt & LinkedIn-päivitys - Tee tarjoukset ja muista kontaktoida muutaman päivän päästä uudelleen Näitä vinkkejä voit hyödyntää seuraavaksi vaikka 23.8.–25.8. järjestettävillä Turun Messuilla! Katso lisää: www.turunmessukeskus.fi.

11 KAUPPAKAMARI


HENKILÖ


Jotain hyvää Brexitissä TEKSTI MERJA MÄHKÄ

KUVAT KIMMO PENTTINEN

Kriisien koettelema Eurooppa lähtee kevään vaaleihin erimielisiin fragmentteihin hajonneena. Samaan aikaan maailmanpoliittinen järjestys on muuttunut. Jos joskus niin nyt EU-maiden pitäisi pystyä yhteistyöhön. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen näkee Brexitissä yllättävän toivon kipinän.


M TEIJA TIILIKAINEN ULKOPOLIITTISEN INSTITUUTIN

johtaja, Helsingin yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja ja Firenzen Eurooppa-yliopiston osaaikaprofessori VÄITTELI TOHTORIKSI

vuonna 1997 EU:n aatehistoriasta PERHEESEEN KUULUU

mies ja kaksi nuorta aikuista lasta LIIKUNTAHULLU

Harrastaa juoksua, jumppaa, golfia ja murtomaahiihtoa

14 KAUPPAKAMARI

joiden varaan sotien jälkeinen finanssijärjesaahanmuuttokriisi, talous- ja telmä on rakentunut. Myös ihmisoikeusajatfinanssikriisi ja siihen päälle telu on läntisen maailman tuote. Nyt Donald vielä Ukrainan ja Venäjän Trumpin kaudella Yhdysvallat ei ole entivälinen kriisi. Näiden kolmen sellään, vaan se toteuttaa omien intressiensä kriisin jälkipyykkiä Eurooppa nyt pesee toumukaista suurvaltapolitiikkaa.” kokuun lopussa järjestettävissä eurovaaleissa, Muuttunut tilanne on vaikea myös yrityksanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija sille. Ne joutuvat luovimaan kansainvälisen Tiilikainen. politiikan ennakoimattomuudessa. Kiistaa on Maahanmuuttokriisi sekä talous- ja finansarvojen lisäksi myös kaupan pelisäännöistä. sikriisi ovat jakaneet Euroopan kahteen eri lei”Suurvaltapolitiikka riin. Saksan johtama on tullut talouteen, pohjoinen Eurooppa mikä tekee esimerkiksi on pettynyt eteläisten NYT KOKO BRITANNIA investointien arvioimiunionimaiden talouON KOVASSA sen perspektiivin hyvin denpitoon. Etelässä TURBULENSSISSA. lyhyeksi. Kansainvälitaas ollaan kyllästyEROPROSESSIN TUSKA nen sääntökehikko oli neitä siihen, että rikas ennen vakaampi. Yripohjoinen on pessyt KERTOO SIITÄ, ETTÄ tykset saattoivat nojata kätensä maahanmuutLUPAUKSET EIVÄT OLE siihen. Nyt esimerkiksi tokriisistä ja jättänyt TOTEUTTAMISKELPOISIA. kauppasopimuksisetelän selviytymään sa ollaan menossa Eurooppaan pyrkijöisglobaaleista, WTO-tatä omin nokkinensa. soisista sopimuksista Mutta maat ovat alueellisiin. Kenttä on pirstaleinen: jotkut eivät jakautuneita myös sisäisesti. Italian hallitus noudata sopimuksia, toiset irtaantuvat niistä”, nousi valtaan EU-vastaisella agendalla. Ranssanoo Tiilikainen. kassa Emmanuel Macron taas nousi valtaan poikkeuksellisen EU-myönteisellä linjalla. ONKO EUROOPALLA ENÄÄ Iso-Britannia päätyi kansanäänestyksessä TOIVOA? omaan sokkiratkaisuunsa, Brexitiin. ”On”, sanoo Tiilikainen. ”Toivoa on aina.” ”EU:n kansalaisyhteiskuntien jakautumiTiilikainen näkee sitä Brexitissä. Britannian sessa ei ole kyse vain EU:sta, vaan laajemmin kansanäänestyksen jälkeen monissa jäsenmaismyös kansainvälisyydestä ja globalisaatiosta, sa esiin nousi puolueita, jotka lupasivat, että jonka hedelmien koetaan jakautuvan epätavaltaan päästessään ne johdattaisivat maansa saisesti. Kun yritykset ovat siirtäneet toiminBritannian tielle. taansa kotimaistaan pois, kansainvälistyminen ”Aika vähissä ovat tällaiset äänet nyt.” näyttäytyy pahana. EU:n integraatio niputtuu Britannian esimerkki on tuonut esiin epätähän pettymykseen ja on joutunut sijaiskärsisuhdan katteettomien lupausten ja todellisuujäksi”, Tiilikainen sanoo. den välillä. ”Nyt koko Britannia on kovassa Maahanmuuttokriisi ei ole enää akuutti turbulenssissa. Eroprosessin tuska kertoo siitä, kuten vuosina 2015–2016, mutta kysymykset että lupaukset eivät ole toteuttamiskelpoisia.” pysyvät keskustelussa jatkossakin. OikeistoSamaan aikaan muissa EU-maissa kanpopulistiset liikkeet pitävät niitä esillä, koska salaisten tuki maansa EU-jäsenyydelle on maahanmuuttoagenda toi ne valtaan, sanoo vahvempaa kuin koskaan. Tiilikainen. ”On vaikea sanoa, johtuuko EU:n suosio ”Näiden liikkeiden suosio ei tule enää seuBrexitistä vai tästä muusta polarisaatiosta, raavissa eurooppalaisissa vaaleissa yllätyksenä. mutta joka tapauksessa se on fakta. Tämä on Nyt vaaleissa mitataan vastapuolen voimaa tilanne Suomessakin. Kansalaiset ovat tyytyedistää EU-myönteisiä näkökulmia.” väisiä Suomen EU-jäsenyyteen.” Euroopan kipuillessa sisäisesti myös Tiilikainen uskoo myös EU-maiden yhteisympäröivä maailma on myllerryksessä. Kiina työkykyyn, fragmentoitumisesta huolimatta. käyttää yhä enemmän taloudellista valtaa. ”EU-myönteisillä puolueilla on yhteinen Maailmanpoliittista järjestystä haastaa myös tahto. EU-kriittisten puolueiden välillä taas on Venäjä. Se on taloutena pieni mahtimaihin isoja eroja siinä, kuinka kriittisiä ne ovat. Osa verrattuna, mutta sillä on sotilaallista valtaa. on niin kriittisiä, etteivät ne pysty osallistumaan europarlamentissa edes normaaliin EU ON VAIKEASSA RAOSSA keskusteluun esimerkiksi yhteisestä maatalous”EU tarvitsee yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa politiikasta.” ollakseen vahva. Länsimailla on yhteiset arvot,



TEEMA

Suhdannesumussa piilee myös

bisnessaumoja TEKSTI: TIMO SORMUNEN

Kuluva vuosi näyttää vientiyritysten vinkkelistä harvinaisen haasteelliselta. Ketterälle ja markkina­ raot oivaltavalle kaupantekijälle maailmankaupan myllerrykset tarjoavat kuitenkin aina myös uusia mahdollisuuksia.

A

lati sekavammaksi käyvä brexit-vyyhti, Yhdysvaltojen omia etuja suojeleva kauppapolitiikka ja kiristyvät Kiina-suhteet, Venäjän talouspakotteet, EU:n oma sisäinen eripura ja euroalueen hiipuva talouskasvu. Positiiviset uutiset ovat olleet kansainvälisessä kauppaja talouspolitiikassa viime aikoina harvinaista herkkua. Moni syyttävä sormi on kääntynyt tässä kohtaa Yhdysvaltojen ja etenkin presidentti Donald Trumpin suuntaan. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtajan Timo Vuoren mielestä alati tihenevästä suhdannesumusta ei kuitenkaan kannata syyttää vain yhtä miestä ja hänen Amerikka ensin -ajatteluaan. Peiliin pitää katsoa paitsi Britanniassa myös koko Euroopan unionin puolella, jossa takavuosien yhtenäisyys on kääntynyt keskinäiseksi kinasteluksi. ”Valitettavasti EU pystyy uudistumaan vasta pakon edessä. Se on nähty aiemminkin”, Vuori huokaa. ”Yhtenäinen ja toimiva EU sekä kehittyvät sisämarkkinat ovatkin Suomen kaltaiselle avoimelle vientitaloudelle elintärkeät maailmantalouden tyrskeissä”, muistuttaa Vuori.


KUVA: SHUTTERSTOCK


ELÄMÄÄ ON MYÖS TULLIMUURIEN TAKANA Maailmankaupan aiempaa korkeammat tyrskyt ovat alkaneet hiljalleen rantautua myös Suomen puolelle. Metallinjalostajat ovat saaneet niistä jo esimakua Yhdysvaltojen terästullien myötä. Seuraavana pelkona ovat uudet tullit ja rajoitukset mm. autojen tuonnille. Yleiset suhdanne-ennusteet alkavat nekin näyttää tasaantumisen merkkejä. Pitääkö vientiyrityksissä siis olla huolissaan? Timo Vuoren vastaus on kyllä ja ei. Uhkiin ja verkkaisemman kasvun aikaan on syytä varautua, mutta samalla pitää oivaltaa myös tarjolla olevat mahdollisuudet. Yhdysvallat on edelleen maailman dynaamisin talous, josta kannattaa hakea jatkossakin jalansijaa. Myös Venäjä ja Kiina tarjoavat suomalaisyrityksille mittavia mahdollisuuksia muun muassa teollisuuden digitalisaatiossa ja ympäristöteknologiassa. ”Jos markkinoilta vetäytyy nyt, tilalle tulee takuuvarmasti joku toinen. Yrityksissä puhutaan usein riskienhallinnasta. Minusta pitäisi samalla puhua myös mahdollisuuksien kartoittamisesta”, Vuori huomauttaa. KOVA BREXIT ON REALISMIA EU:n sisämarkkinoilla on tunnetusti yhteiset pelisäännöt, mutta maakohtaisia epävarmuustekijöitä on riittämiin. Euroopan talousveturin ja Suomen tärkeimmän vientimaan Saksan talous yskii, Ranskassa monet talousuudistukset ovat tyssänneet keltaliivien vastustukseen ja Italiassa väijyy pankkikriisin uhka. ”EU-alueen talouskasvu on ennusteiden mukaan hiipumassa. Pääsimme Suomessa kasvu-uralle jälkijunassa, joten jarrutuskin tulee meille pienellä viiveellä. Talouden kunnollinen tasapainotus olisi vaatinut vielä pari kunnollista kasvuvuotta”, Vuori harmittelee. Aivan oma lukunsa on brexit, jonka viimeisin käänne on tätä kirjoitettaessa edelleen näkemättä. Kävipä väännössä ja mahdollisessa jatkoajassa lopulta kuinka tahansa, kehottaa Vuori suomalaisyrityksiä varautumaan kovaan brexitiin eli Britannian sopimuksettomaan EU-eroon. Tämän synkimmän skenaarion pohjalta on lopulta selkeintä suunnitella omia askeleita eteenpäin. Tärkeintä on varmistaa oma selusta eli tuotanto-, hankinta- ja jakeluketjujen toimivuus – siitäkin huolimatta, että brittiläinen kumppani vakuuttaisi asioiden jatkuvan entisellään. ”Tullien myötä logistiikka ja varastoin-

ti monimutkaistuvat, mikä vaikuttaa myös toimitusvarmuuteen. Moni yritys on täydentänyt varastojaan jo alkuvuoden aikana”, Vuori sanoo. Muihin yllätyksiin kannattaa varautua, sillä EU-eron jälkeen Britannia voi säädellä itse esimerkiksi yhtiöoikeuteen, immateriaalioikeuksiin, tietosuojaan, terveyden- ja kasvinsuojeluun sekä kuluttajansuoja-asioihin liittyviä määräyksiä EU-säännöistä poikkeavasti. ”Markkinoille tulee epävarmuutta, mutta samalla myös markkina-asemien vaihtelua ja uusjakoa. Kilpailuasetelmia saattaa mennä uusiksi, mikä voi avata uusia mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille”, Vuori muistuttaa.

”YRITYKSISSÄ PUHUTAAN USEIN RISKIENHALLINNASTA. MINUSTA PITÄISI SAMALLA PUHUA MYÖS MAHDOLLISUUKSIEN KARTOITTAMISESTA.”

VENÄJÄLLÄ ON YHÄ VETOA Venäjän kauppaa ovat viime vuosina varjostaneet EU:n talouspakotteet ja Venäjän asettamat tuontirajoitukset. Suomalaisten vientisiivu on kaukana takavuosien tasosta ja tätä nykyä noin kuuden prosentin luokkaa. Käyrä on kuitenkin nouseva, ja viime vuosina viennin kasvu on ollut jopa 10–15 prosentin luokkaa. Vuoren mukaan rahkeita olisi parempaankin, sillä itänaapurissa riittää työsarkaa etenkin teollisuuden modernisoinnissa ja digitalisoinnissa, ympäristöteknologiassa,

startupien ja suuryritysten verkottamisessa sekä innovaatioyhteistyössä. ”EU:n talouspakotteet eivät suinkaan estä kaikkea kaupantekoa. Yleinen mielikuva on tässä suhteessa ollut turhankin negatiivinen”, Vuori muistuttaa. Venäjän maariskit ovat sinällään vanhoja tuttuja. Säädökset ja rajakäytännöt voivat muuttua yhdessä yössä, korruptiota on riittämiin ja tietyillä toimialoilla on jopa rikollisia toimijoita. Valtiontalous on pitkälti riippuvainen öljyn ja kaasun hinnasta. Kovin heppoisin perustein ei silti Venäjältäkään kannata vetäytyä, sillä aukko täyttyy saman tien kilpailijalla. ”Poliittinen ennakoimattomuus, väestön ikääntyminen ja julkisen velan kasvu ovat asioita, jotka kannattaa Venäjän kohdalla huomioida. Kauppatavatkin länsimaistuvat, mutta henkilösuhteilla ja protokollalla on itänaapurissa edelleen tärkeä sijansa. Niihin kannattaa siis panostaa”, Vuori toteaa. KIINA KIRII KAUPPATILASTOISSA Kiinasta on tullut Suomelle vuosi vuodelta merkittävämpi kauppakumppani ja investointikohde. Suomalaiset investoinnit ovat nousseet jo yli 11 miljardiin euroon, ja Kiinassa toimii jo noin 400 suomalaisyritystä. Myös kiinalaisten investoinnit Suomeen kasvavat jatkuvasti. Tällä hetkellä liikutaan jo 7 miljardin euron tasolla, josta tosin valtaosa selittyy taannoisella Supercell-kaupalla. Vaikka vientikaupan purjeisiin on osunut myötäinen puhuri, on taivaanrannassa myös tummia pilviä. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhteet ovat jo sodan partaalla, eikä EU:ssakaan olla kaikilta osin tyytyväisiä kiinalaisten käytöstapoihin. Aasian jättivaltio on alkanut suosia entistä selkeämmin omia yrityksiään ja sulkenut

Maksutaseen mukainen tavaroiden ja palveluiden vienti alueittain milj. euroa

Euroalue

Muu EU

Aasia

Muu Eurooppa

Amerikka

Muut ja tuntemattomat

8 000

6 000

4 000

2 000

0

3 / 2017

4 / 2017

1 / 2018

2 / 2018

3 / 2018 LÄHDE: TULLI

18 KAUPPAKAMARI


KUVA: RONI REKOMAA

”Jos markkinoilta vetäytyy nyt, tilalle tulee takuuvarmasti joku toinen”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori.

tiettyjä sektoreita kokonaan ulkomaisilta kilpailijoilta. Kiinan markkinoilla saakin varautua siihen, että tielle nousee viranomaisten puolelta monenlaisia esteitä ja alati uusia selvityspyyntöjä. Epäreilujen kilpailutusten lisäksi ulkomaisia yrityksiä syrjitään mm. vientiluototuksissa ja raaka-aineiden hankinnassa. Paikallinen sääntely on kaiken kaikkiaan monimutkaista ja tempoilevaa. ”Kiinan BKT:n kovin kasvu on takana ja sitä yritetään paikata muun muassa tällaisin keinoin. Poliittinen ohjaus ja kontrolli lisääntyvät. Nopeasti vaurastunut keskiluokka alkaa talouskasvun hidastuessa huolestua omasta tulevaisuudestaan. Myös väestön ikääntyminen on iso haaste”, Vuori toteaa. Kiina vaatiikin kansainvälisen kaupan asiantuntijan mukaan entistä enemmän sitkeyttä ja joustavuutta. Ja Venäjän tavoin hyvät henkilösuhteet avaavat keskusjohtoisessa järjestelmässä ja auktoriteetteja arvostavassa kulttuurissa monia ovia. Tässä kohtaa niitä ovat avaamassa myös kauppakamarit. AMERIKKA ON YHÄ YKKÖNEN Monien mielestä nykyisen sekasorron syynä on lähinnä Yhdysvaltain nykyinen ulkopolitiikka, jossa viitataan kintaalla kansainvälisille kauppasuhteille. Samalla tullimuureilla ja tuontirajoituksilla on pyritty turvaamaan pe-

rinteisen teollisuuden ja maatalouden asema ja työpaikat. Tässä on Vuoren mukaan myös osittain onnistuttu, vaikka America first -politiikka on syönyt valtavasti dollareita, ja sen vaikutukset voivat jäädä tilapäisiksi. ”Moni amerikkalainen ajattelee, että tämä nyt vain on Trumpin kaudesta maksettava hinta. Samalla pelätään jo ensi vuoden presidentinvaaleja, joissa jatkokausi on ostettava entistä kalliimmilla lupauksilla”, Vuori toteaa. Vaikka meno on voinut näyttää maallikon silmissä lähinnä riidankylvämiseltä, on Yhdysvaltain talous yhä kovassa iskussa. Työttömyys on ennätyksellisen matalalla, pörssikurssit osoittavat ylöspäin ja bkt on kasvussa. Vuoren mukaan tämä kertoo maan talouden ällistyttävästä dynamiikasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. ”Jos EU:n sisämarkkinat toimisivat kuten Yhdysvaltojen eri osavaltiot, taottaisiin Euroopassakin kolmanneksen nykyistä parempia bkt-lukuja”, Vuori ynnäilee. Entä millaisia uutisia vientiyrityksissä kannattaa lähikuukausina seurata? ”Kannattaa olla kartalla Kiina-Yhdysvallat-EU-kolmiodraaman etenemisestä, tulevien eurovaalien tuloksesta ja uuden EU-komission työohjelmasta, joka määrittää EU-agendaa seuraavat viisi vuotta.”

Asiantuntijat avuksi vientikaupan kiemuroihin Sujuva ja yhteisiä pelisääntöjä noudattava kaupankäynti on ollut yksi kauppakamareiden toiminnan peruskivistä alusta lähtien. Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan johtajan Timo Vuoren mukaan tälle asiantuntemukselle ja osaamiselle on nykytilanteessa entistä enemmän käyttöä. ”Toimimme kolmen V:n periaatteella eli vauhditamme prosesseja, vaikutamme päätöksentekoon sekä verkotamme eri osapuolia keskenään”, myös Kansainvälisen kauppakamari ICC Finlandin maajohtajana työskentelevä Vuori kertoo. Kauppakamarin jäsenyrityksillä onkin ulottuvillaan todella kattava asiantuntija- ja vaikuttajaverkosto. Yli 90 maassa toimivan Kansainvälisen kauppakamari ICC:n lisäksi käytössä on 43 Euroopan maata käsittävän Eurochambersin sekä kahdenvälisten kauppakamareiden ja Finncham-verkoston 35 kumppanin asiantuntemus ja kontaktit kaikissa maanosissa.

KAUPPAKAMARI 19



ALUEELTA

Projektiammattilaiset kansainvälisyyden ytimessä Projektijohtaja Jani Hollo on työskennellyt hitsaus- ja tuotantoautomaatioratkaisuja valmistavan Pemamekin asiakaskunnan parissa lähes 15 vuotta. Vientivetoinen perheyritys on ottanut isoja kasvuharppauksia viime vuosien aikana, mikä edellyttää entistä osaavampaa henkilöstöä vaativien asiakasprojektien läpiviemiseksi. Pemamekin projektikoot vaihtelevat sadoista tuhansista miljoonien eurojen arvoisiin, ja jokaista projektia kohden tarvitaan pääsääntöisesti 1–2 projektiammattilaista. Asiakkaalle toimitus on koosta huolimatta aina erittäin merkittävä investointi, ja palvelun pitää olla yhtä laadukasta suurissa ja pienemmissä projekteissa. Hollo johtaa Pemamekilla 13 hengen kansainvälistä tiimiä, josta suurin osa on insinöörejä tai muun teknisen koulutuksen käyneitä kielitaitoisia ja sosiaalisia projektiammattilaisia. Suurin osa projektipäälliköistä työskentelee säännöllisesti myös asiakkaan luona eli kaukana Pemamekin Loimaan päätoimipaikasta. Tiimin yksilölliset kyvyt pitääkin tuntea hyvin, jotta edellytykset onnistuneelle projektille ja pitkäaikaiselle asiakassuhteelle voivat täyttyä. ”Projektipäällikkö on paitsi Pemamekin myös asiakkaan edustaja. Vakuuttava projektipäällikkö luo asiakkaalle luottamuksen koko organisaatiota kohtaan. Asiakkaan luottamus yksittäisen työntekijän tekemiseen heijastuu usein koko

yritykseen”, Hollo sanoo. Asiakkaan luottamus yritystä kohtaan henkilöityy monesti yksittäisiin projektiosaajiin, jotka työskentelevät tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Projektipäällikön tuleekin kyetä nopeaan reagointiin esimerkiksi silloin, jos asiakkaan tarpeet syystä tai toisesta muuttuvat. Hollo kertoo, että kyseessä voi olla esimerkiksi tekninen haaste, jonka ratkominen edellyttää Pemamekin eri alojen asiantuntijoilta vahvaa tiimityöskentelyä. Pemamekin asiakkaat arvostavat korkeaa laatua ja suomalaista osaamista. Asiakkaan vakuuttaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa: ”kuinka saada asiakas tuntemaan, että vaikka etäisyydet meidän ja asiakkaan välillä ovat suuria, niin voimme silti olla läsnä paikallisesti?” Etäisyyksien lisäksi aikavyöhykkeet, paikalliset liike-elämän tavat, politiikka ja kulttuurierot ovat suurimpia haasteita projektiammattilaisen arjessa. Hollo näkee kuitenkin etuja suomalaisuudesta ja loimaalaisuudesta maailmalla toimittaessa. ”Olemme vähäsanaisia, mutta sanamme mittaisia.”

Onnistunut projekti vaatii oikean projektiammattilaisen. Projektijohtaja Jani Hollon TOP5 vinkit projektiosaajan valintaan: 1.Asiakkuuden tunteminen ”Avainasiakkaat haluavat usein tutun projektipäällikön, jonka kanssa toimintamallit ovat jo tuttuja. Lisäksi toimituksen laajuus ja sisältö vaikuttavat projektipäälliköltä vaadittaviin taitoihin.” 2. Toimialan tunteminen ”Toimialaa tunteva projektipäällikkö on asiakkaan silmissä uskottava.” 3. Toimintaympäristön ja kulttuurin tunteminen ”Asiakkaiden muodolliset vaatimukset vaihtelevat paljonkin, pilkuntarkasta dokumentoinnista huomattavaan suuripiirteisyyteen.” 4. Kielitaito ”Vaikka englannin kielin osaaminen laajenee jatkuvasti, on maailmassa edelleen paljon paikkoja, joissa muut valtakielet ovat vahvoja, ja tällöin paikallisen kielen osaaminen tuo huomattavaa etua." 5. Kokemus ”Kokemus tuo rauhallisuutta ja voi toisinaan olla ratkaiseva tekijä projektin hallinnassa. ” 21 KAUPPAKAMARI


TILASTO

Tulevaisuus haastaa PK-yritysten hallitustyötä PK-YRITYKSET PANOSTAVAT HALLITUSTYÖHÖN JA OVAT LÖYTÄNEET MYÖS ULKOPUOLISIA HALLITUKSEN JÄSENIÄ. TOISAALTA TULEVAISUUS HAASTAA HALLITUKSEN OSAAMISEN ESIMERKIKSI KASVUTAVOITTEIDEN, KANSAINVÄLISTYMISEN JA TEKNOLOGISEN MURROKSEN MUODOSSA, MIKÄ HUOLETTAA ERITYISESTI TOIMITUSJOHTAJIA. Useampi kuin kolme neljästä vastaajasta pitää hallituksen osaamista riittävänä yrityksen nykytilanteessa. Luottamus tulevaisuuteen ei ole yhtä suurta, sillä lähes puolet, 44 prosenttia vastaajista katsoo, ettei hallituksessa ole riittävää osaamista yrityksen tulevien haasteiden kannalta. PK-yritykset panostavat hallitustyöskentelyyn, sillä yli 40 prosentilla vastaajien yrityksistä on vähintään yksi ulkopuolinen hallituksen jäsen. Ulkopuolisiin jäseniin ollaan myös varsin tyytyväisiä, kun heidän saamansa keskimääräinen arvosana asteikolla yhdestä viiteen on 4,1. Eniten hallituksen jäseniltä odotetaan liiketoimintaosaamista, yritystalouden ja rahoituksen hallintaa sekä kokemusta strategisesta työskentelystä. Uuden teknologian osaamisen arvostus on noussut kahden vuoden takaisesta, mutta ei kolkuttele vielä kärkeä. Henkilökohtaisista ominaisuuksista arvostetaan eniten yhteistyökykyä, selvästi enemmän kuin itsenäistä ajattelutapaa ja kykyä kyseenalaistaa. Kouluttautuminen tehostaa hallitustyötä. Vastaajista yli 40 prosenttia on suorittanut kauppakamareiden Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -koulutuksen. Kouluttautuminen näkyy kyselyn tuloksissa. Esimerkiksi hallituksen vaihtuvuutta pidetään selvästi useammin riittävänä, jos vastaaja on suorittanut HHJ-kurssin verrattuna koulutusta käymättömiin vastaajiin (62 % vrt. 54 %). Tiedot ilmenevät kauppakamarien PK-hallitusbarometristä, johon vastasi 1100 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea.

78

56

%

sanoo, että hallituksessa on riittävän moni­­puolinen osaaminen yrityksen nykytilanteen kannalta

%

sanoo, että ­hallituksessa on riittävä osaaminen ­yrityksen tulevien ­haasteiden kannalta

HALLITUKSEN JÄSENTEN VIISI TÄRKEINTÄ OSAAMISALUETTA (asteikko 1–5) 5 4

4,43 4,43 4,24 4,17

4,13

3 2 1 0

Liiketoimintaosaaminen

Yritystalouden ja rahoituksen hallinta

Kokemusta strategisesta työskentelystä

Pk-yrityksen toimintatapojen tunteminen

Toimialaosaaminen

Osaamisalueiden painotukset ovat pysyneet samoina verrattuna vuosina 2015 ja 2017 tehtyihin vastaaviin kyselyihin. Suurin muutos vastauksissa oli teknologiaosaamisen arvostus. Vuoden 2017 selvityksessä vain puolet vastaajista piti sitä erittäin tärkeänä tai tärkeänä, kun tänä vuonna lähes kaksi kolmesta vastaajasta on tätä mieltä. LÄHDE: KAUPPAKAMARIN PK-HALLITUSBAROMETRI 2019

22 KAUPPAKAMARI


KOLUMNI

Politiikan supervuoden suunta selkenee Turussa Kevään eduskunta- ja eurovaalien vuoksi tämä vuosi tulee olemaan poikkeuksellisen mielenkiintoista aikaa kaikille politiikan seuraajille. Vaalien jälkeistä tilannetta päästään Turussa arvioimaan heti tuoreeltaan elokuussa, kun Turun Eurooppa-foorumi tuo jälleen Eurooppa-keskustelun kaupungin toreille ja turuille. Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa järjestetty Turun Eurooppa-foorumi pidetään tänä vuonna elokuun 29.–31. päivä. Eurooppa-foorumin noin kolmekymmentä tapahtumaa toivat viime vuonna yhteen tuhansia kansalaisia sekä satoja päättäjiä ja asiantuntijoita keskustelemaan Eurooppa-politiikan tämän hetken ja tulevaisuuden suuntaviivoista. Tarkoituksemme on tänäkin vuonna tarjota kaikille avoin kansalaisfoorumi, jossa usein etäiseksi jäävä Euroopan unioni tuodaan muutamaksi päiväksi konkreettisesti kansalaisten keskelle. Ohjelmajärjestäjien joukkoon on ilmoittautunut laaja kattaus yhteiskunnallisia toimijoita työmarkkinajärjestöistä EU-toimijoihin sekä valtion organisaatioista kansalaisjärjestöihin ja yrityksiin. Vuoden 2019 teemoissa näkyvät vaalien jälkeinen aika ja ratkaisujen hakeminen

EUROOPPA-FOORUMI TUO JÄLLEEN EUROOPPAKESKUSTELUN KAUPUNGIN TOREILLE JA TURUILLE. Euroopan politiikkaa pitkään vaivanneeseen epävarmuuteen. Luonnollisesti myös heinäkuussa alkava Suomen EU-puheenjohtajuuskausi on vahvasti esillä. Talousaiheissa tarjoamme puheenvuoroja globaalin talouden murroksista sekä EU:n sisämarkkinoiden tulevaisuudesta. Helppoja ratkaisuja Euroopan haasteisiin ei ole olemassa. Rakentava yhteiskunnallinen keskustelu kaipaa tuekseen vahvaa tietopohjaa, jota tukee turkulaisten yliopistojen laaja sitoutuminen tapahtumaamme. Haluamme tarjota yleisölle tutkittuun tietoon perustuvia näkemyksiä, joiden pohjalta on mahdollista muodostaa oma käsitys siitä, mitä Euroopassa tällä hetkellä tapahtuu. Kansalaiskeskustelun aikaansaamiseksi täytyy myös eliitti saada paikalle, mutta tarkoitus ei ole rakentaa jo valmiiksi EU-mielisten kokoontumisajoja. Toivotamme myös kriittiset äänet tervetulleeksi mukaan keskusteluun. Turun Eurooppa-foorumin ohjelma julkaistaan toukokuun alussa Eurooppa-päivän tienoilla.

Väinö Kuusinen projektipäällikkö Turun Eurooppa-foorumi

Täyden palvelun toimisto jo 25 vuotta.

www.suunnittelulinja.com

23 KAUPPAKAMARI


VIENTI

Vientiteollisuuden vauhti

n채kyy Loimaalla Loimaan vientiyritysten kirjo on laaja ja tuotevalikoima ulottuu aina lattiaparketeista ilmanvaihtokoneisiin ja kaivureihin. Erityisesti valmistavan teollisuuden vientiasteet ovat hurjia, ja usealla loimaalaisyrityksell채 l채hes koko tuotanto menee vientiin. Suomalaista osaamista selv채sti arvostetaan, ja loimaalainen laatu tunnistetaan maailman monessa kolkassa.

TEKSTI KATRI KURKELA & NIINA NURMI KUVAT ADOBE STOCK & LOIMAAN LEHTI

24 KAUPPAKAMARI


Globaalista epävarmuudesta huolimatta Suomen vienti näyttää tällä hetkellä vakaalta. Vuodesta 2017 lähtien tavaraviennin arvo on ollut nousu-uralla. Vuoden 2019 tammikuussa 5,8 miljardin euron tavaraviennistä noin 43 prosenttia suuntautui euroalueelle, 20 prosenttia muualle EU:hun ja 37 prosenttia EU:n ulkopuolelle, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta talouskatsauksesta. Varsinais-Suomessa vientiteollisuus on viime vuosina ollut rakentamisen ja ICT-alan kanssa yksi nopeimmin kasvaneista aloista. Näiden alojen yritysten liikevaihto oli viime syksynä keskimäärin noin 30 % vertailuvuotta 2015 korkeammalla tasolla. VALTTINA LUOTETTAVUUS Esimerkiksi Loimaan seudulla vienti puksuttaa. Loimaan lehden viime marraskuussa teettämästä kyselystä selviää, että Loimaan seudun osaaminen kelpaa maailmalla. Alueella toimivat vientiyritykset vievät ainakin sataan eri maahan. Tärkeimpiä vientimaita ovat Ruotsi ja Saksa. Yksi näistä Loimaalla toimivista vientiyrityksistä on Dinolift Oy, joka suunnittelee, valmistaa ja myy korkealaatuisia DINO-henkilönostimia eri käyttötarkoituksiin vuokraamoille ja loppukäyttäjille. Yrityksen liikevaihdosta noin 80 prosenttia menee vientiin. Dinolift Oy:n hallituksen puheenjohtaja Karin Nars kertoo yrityksen valtin maailmalla olevan ehdottomasti luotettavuus – niin tuotteissa kuin yrityksen toiminnassa. ”Maailmalla meidät tunnetaan luotettavana koneen valmistajana. Me emme myy vain koneita, vaan helppoa koneen omistamista. Tuotteita kehittäessämme pidämme mielessä, että koneen pitää olla helppokäyttöinen ja sen pitää olla korjattavissa ja huollettavissa helposti. Laadukas tuote takaa myös sen, että jälleenmyyntiarvo on hyvä”, hän sanoo. SITOUTUNUT TYÖVOIMA ON EHDOTON ETU Yritys on toiminut Loimaalla koko olemassaolonsa ajan 50-luvulta lähtien. Sijainti saa Narsilta kiitosta. ”Emme ole kaukana Turusta emmekä Tampereelta. Meillä on täällä myös hyvin lojaalit, sitoutuneet ja osaavat työntekijät, ja saamme tarvittaessa myös rekrytoitua osaavaa työvoimaa”, hän luettelee. Haaveissa hänellä on kuitenkin 9-tien parannus, mikä Narsin mukaan parantaisi yrityksen toimintaedellytyksiä huomattavasti. ”Mitä tahansa yrityksenä teemme, toimimme tehokkaasti ja viilaamme omaa toimintaamme aina vain paremmaksi. Toimintaketjun varmistamisessa tarvitsemme kuitenkin sujuvat yhteydet. 9-tien parantaminen ei toisi etua

Loimaalta käsin tehdään kauppaa sataan eri maahan ympäri maailmaa. Tiedot perustuvat Loimaan Lehden marraskuussa tekemään kyselyyn. Useimmat vastanneista yrityksistä vievät Ruotsiin tai Saksaan. KUVA: Loimaan Lehti

vain kuljetuksissa, vaan se parantaisi myös työntekijöidemme työmatkaturvallisuutta”, hän muistuttaa. YLEINEN INVESTOINTI-INTO LASKUSSA Puu- ja eristeteollisuuden automaation parissa toimivan Invenir Oy:n toimitusjohtaja Matti Ylitalo kertoo huomanneensa Euroopan investointitahdin hiljentymisen, mutta erikoisaloilla tuntuu vielä riittävän projekteja. ”Meillä uusien tarjoushankkeiden kap-

ME EMME MYY VAIN KONEITA, VAAN HELPPOA KONEEN OMISTAMISTA. palemäärä on ollut vähenemään päin joka puolivuotisjaksolla vuoden 2016 jälkimmäisestä puoliskosta lähtien. Yleinen investointi-into selvästi on vähentynyt viimeisten kolmen vuoden ajan”, hän toteaa. 35 henkilöä työllistävän yrityksen liikevaihdosta noin 90–100 prosenttia menee vientiin. Päämarkkina-alue löytyy Keski-Euroopasta, ja painotus on nykyään itäreunalla. Vaikka Balkanin helteet Ylitalon mukaan välillä kiusaavat, on idässä toimiminen miehen mukaan helppoa. ”Itä-Euroopassa perinteisen suomalaisen suoruuden ja asioiden oikeilla nimillä puhumisen taito on eduksi”, hän kertoo. YKKÖSTOIVEENA LENTOYHTEYKSIEN PARANTAMINEN Invenir Oy:n menestystekijä on asiakkaan kuunteleminen ja ratkaisujen löytäminen.

Ketteryys myös on avainsana. "Meidän vahvuutemme on, että tunnemme asiakkaan tarpeet paremmin kuin he itse. Muun muassa Saksassa on muutamia isompia kilpailijoitamme, mutta meidän onneksemme heillä asiakkaan tarpeisiin vastaaminen on selvästi heikentynyt. He myyvät sitä, mitä heillä sattuu olemaan, ja me kuuntelemme ensin, mikä asiakkaan tarve on”, Ylitalo kiteyttää. Myös Ylitalolta Loimaa saa kiitosta. Hän on Narsin kanssa samaa mieltä siitä, että Loimaalla toimimisen ykkösetu on sitoutunut ja erinomainen henkilökunta. Eniten parannettavaa löytyy lentoyhteyksistä. ”Henkilökuntamme matkustamisen helpottamiseen toivoisimme lisää yhteyksiä Turun kentältä. Erityisesti tänne Loimaan nurkille ja koko pohjoiselle Varsinais-Suomelle Turun lentoasema on erittäin tärkeä. Suora Turku-Kööpenhamina-yhteys pitäisi ehdottomasti palauttaa”, hän sanoo. LOIMAALAISTEN YRITYSTEN VIENNIN OSUUS TUOTANNOSTA (%) Haico Oy 100 Invenir Oy 100, vaihtelee vuosittain Pemamek Oy 90 Dinolift Oy 85 Suomen kasviöljykierrätys Oy 80 Länne MCE Oy 70 Nordic Traction Oy 70, osuus kasvussa Timberwise Oy 60 Topmec Oy 50–60, vaihtelee vuosittain Vallox Oy 40–60, vaihtelee vuosittain Dometal Oy 45, osuus kasvussa Mainos Tunttunen Oy 35 Loimaan Kivi Oy 15, osuus kasvussa Kieku Oy, alle 10 LÄHDE: LOIMAAN LEHTI 25 KAUPPAKAMARI


KALENTERI

28.5. Uusi työaikalaki -koulutus Työaikalaki uudistuu – oletko valmis? Uuden työaikalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on vastata paremmin työelämän muutoksiin. Muutoksia on luvassa työaikalain keskeisiin lähtökohtiin kuten työajan käsitteeseen ja lain soveltamisalaan. Nykyinen työaikalaki on tarkoitus korvata 1.1.2020 voimaan tulevalla työaikalailla. ILMOITTAUDU MUKAAN KÄYTÄNNÖNLÄHEISEEN KOULUTUKSEEN: WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI

KESÄKUU

TOUKOKUU

6. 7. 14. 14. 15. 21. 22.

WEBINAARI: EXCEL-PERUSKURSSI

Koulutus tarjoaa varmuutta Excelin peruskäyttöön. VIENTIPROSESSI SUJUVAKSI

Oivalluksia tosielämän käytännön haasteisiin! KOTIMAAN ARVONLISÄVEROTUKSEN AJANKOHTAISKATSAUS

3. 5.

WEBINAARI: EXCEL-RAPORTOINTI: PIVOT JA EXCEL BI

Koulutus sopii sinulle, joka työssäsi luot raportteja ja yhteenvetoja tilannekatsauksiin ja päätöksentekoon. PK-YRITYSTEN MENTOROINTIPÄIVÄ

Mentorointia pk-yrityksille kansainvälistymiseen ja kasvuun!

Arvonlisäverotuksen ajankohtaisia kysymyksiä. KANSAINVÄLISEN KAUPAN ARVONLISÄVEROTUKSEN AJANKOHTAISKATSAUS

KV-kaupan arvonlisäverotuksen ajankohtaisia teemoja. EXCELILLÄ RAPORTOINTI

Excel ja sen raportointityökalut tarjoavat huikeita mahdollisuuksia! TYÖN TEKEMISEN UUDET MUODOT - VIRTUAALITIIMIN JA ETÄTYÖN JOHTAMINEN

Mitä huomioida etätyöskentelyssä?

VUOSILOMALAKI KÄYTÄNNÖNLÄHEISESTI

Vuosilomalain uusimmat muutokset.

SAVE THE DATE:

28.

UUSI TYÖAIKALAKI

Kuinka työaikakäsite muuttuu? Mitä tarkoittavat uudet joustotyöaikasäännökset?

29.–30.8. SHIFT Business Festival 29.–31.8. Turun Eurooppa-foorumi 9.10. Kauppakamarit goes NBF 23.10. Kaupan Aika 2019 14.11. Turun kauppakamarin syyskokous


Q&A LAKIMIES

KIRJANPITO

TYÖSUHDEASIAT

SOPIMUSASIAT

VEROTUS

YHTIÖOIKEUS

MUU YRITYSJURIDIIKKA

Uusi työaikalaki voimaan 1.1.2020 Eduskunta on hyväksynyt uuden työaikalain, ja se tulee voimaan 1.1.2010. Muutoksen taustalla on muuttunut työelämä, joka haastaa työntekemisen malleja. Asiantuntijatyö on lisääntynyt, ja monessa työssä työntekeminen ei ole aikaan ja paikkaan sidottua. Uuden lain myötä otetaan käyttöön uusi joustotyöaikamalli, työaikapankkeja koskeva sääntely tulee lakiin ja etätyö tulee työaikalain piiriin. Lisäksi laissa on muutoksia muun muassa yötyön tekemiseen, jaksotyöhön ja työaikalain soveltamisalaan.

UUSI JOUSTOTYÖAIKAA KOSKEVA TYÖAIKAMAALI

Työaikalaki mahdollistaa jatkossa joustotyöaikamallin, jonka mukaan työntekijällä on mahdollisuus itse päättää työntuntiensa sijoittelusta ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä. Joustotyö vastaa jouston tarpeeseen erityisesti vaativassa asiantuntijatyössä, jossa työn sisältö on tiedon tuottaminen ja käsittely. Vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää. Työnantaja puolestaan määrittää tehtävät, tavoitteet ja kokonaisaikataulun. Aikataulu voi määräytyä asiakkaiden tarpeiden mukaan, mutta työntekijä voi itse määritellä, miten työ toteutetaan.

Joustotyöaika perustuu työntekijän ja työnantajan väliseen kirjalliseen sopimukseen, jossa on sovittava viikonpäivistä, joille työntekijä saa sijoittaa työaikaa, viikkolevon sijoittamisesta, mahdollisesta kiinteästä työajasta ja sovellettavasta työajasta joustotyöaikaa koskevan sopimuksen päättymisen jälkeen. Viikoittainen säännöllinen työaika saa joustotyöajassa olla enintään 40 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana. Joustotyöaikaa koskeva sopimusehto voidaan irtisanoa päättymään kuluvaa tasoittumisjaksoa seuraavan jakson lopussa. Joustotyöaikaa koskeva sopimus toimii lain mukaisena työvuoroluettelona.

TYÖAIKAPANKKIA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

Työaikalaissa ei ole aikaisemmin ollut määräyksiä työaikapankista, vaan työaikapankit ovat perustuneet työehtosopimuksiin. Työaikapankilla tarkoitetaan mahdollisuutta säästää ja yhdistää työaikaa, ansaittuja vapaita tai rahamääräisiä etuuksia. Työaikalain mukaista työaikapankkia voidaan soveltaa, jos kyseessä olevassa työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä työaikapankista. Lainmukainen työaikapankki voidaan ottaa käyttöön myös työehtosopimuksen tarkoittaman työaikapankin sijaan. Työaikapankin käyt-

töönotosta on sovittava kirjallisesti, ja sopimuksessa on sovittava, mitä eriä työaikapankkiin voidaan siirtää, säästämisrajoista ja menettelyistä työaikapankin lakatessa. Lisäksi on sovittava vapaan käyttämisen periaatteista. Työnantaja ja luottamusmies tai jos sellaista ei ole valittu, luottamusvaltuutettu tai muu työntekijöiden edustaja taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä saavat sopia kirjallisesti työaikapankin käyttöönotosta.

LIUKUVAA TYÖAIKAA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

Liukuvaan työaikaan ehdotetut muutokset lisäävät työntekijöiden työaikajoustoja liukuma-ajan ollessa neljä tuntia päivittäin. Sovittaessa liukuvasta työajasta on sovittava ainakin yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta, työajan vuorokautisesta liukumarajasta ja liukuma-ajan sijoittamisesta, lepoaikojen sijoittamisesta ja säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä.

Enimmäisliukuma ei saa ylittää 60 tuntia neljän kuukauden seurantajakson päättyessä ja alistusten määrä saa olla enintään 20 tuntia. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työajan ylitysten kertymää vähennetään työntekijälle annettavalla palkallisella vapaa-ajalla. Työnantajan on työntekijän sitä pyytäessä pyrittävä antamaan vapaa-aika kokonaisina työpäivinä. 27 KAUPPAKAMARI


KAMARIKUULUMISIA TURUN KAUPPAKAMARILLA ON PALJON JÄSENILLE AVOIMIA MAKSUTTOMIA TAPAHTUMIA. KATSO KAIKKI OSOITTEESTA WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI JA ILMOITTAUDU MUKAAN!

1. Turun kauppakamarin ja Turun Sanomien järjestämässä vaalipaneelissa keskusteltiin Varsinais-Suomen saavutettavuuden parantamisesta ja osaavan työvoiman saamisesta.

1.

2. 3.

2. Turun kauppakamarin ICT-valiokunta myönsi maaliskuussa vuoden 2018 ICT-teko-palkinnon Turun ammattikorkeakoulun Kansalaisen IT-tuelle. Kuvassa Kansalaisen IT-tuen taustajoukot (vas.) Joel Virolainen, Joni Luukela, Marika Säisä, Marianna Väisänen ja Eetu Tubi. 4. Täysi bussilastillinen Turun kauppakamarin jäsenyritysten edustajia osallistui Remeon isännöimään Tulevaisuuden kiertotalous -tilaistuuteen. Matka alkoi vierailulla Remeon Kaarinan jätteenkäsittelylaitokselle, josta siirryttiin lounastamaan Kupittaan paviljonkiin. Tulevaisuustutkija Ilkka Halava kertoi lounaan lomassa tulevaisuuden skenaarioista ja kiertotalouden mahdollisuuksista.

28 KAUPPAKAMARI

3. Tämänvuotisessa TEEMA2019-seminaarissa käytiin läpi datan hyödyntämisen askelmerkit, pureuduttiin tekoälyn etiikkaan ja tutustutiin koneoppimisen mahdollisuuksiin.

4.


5.

5. Industria Oy:n Extended DISC® -asiantuntija Jari Valtonen valotti Turun kauppakamarin jäsenaamukahveilla henkilöanalyysien saloja. Tilaisuudessa tutustuttiin eri käyttäytymistyyleihin (D, I, S ja C) ja kuultiin esimerkkejä Extended DISC® -analyysin käyttökohteista liiketoiminnassa.

YHTEYSTIEDOT TURUN KAUPPAKAMARI PUOLALANKATU 1 20100 TURKU VAIHDE (02) 2743 400 www.turunkauppakamari.fi TOIMITUSJOHTAJA KAISA LEIWO puh. (02) 2743 424 m. 040 556 6697 KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ MARIA LINDBOM puh. 050 573 0370 EDUNVALVONTAPÄÄLLIKKÖ PAULIINA FORSMAN puh. 040 730 9924 YHTEYSPÄÄLLIKKÖ MIRO LAAKSONEN puh. 045 133 5586

6.

6. Tammikuun jäsenaamukahvien aiheena oli yritysjohdon korvausvastuu. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa, millaisissa tilanteissa johto voi joutua korvausvastuuseen ja miten johdon tulee toimia vastuuriskien ennaltaehkäisemiseksi. Tilaisuutta isännöivät Accountor ja LähiTapiola Varsinais-Suomi.

YHTEYSPÄÄLLIKKÖ TIINA VAINIO (opintovapaalla) puh. 050 321 2781 VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ KATRI KURKELA puh. 041 506 9454 JOHDON ASSISTENTTI RIITTA VESAMÄKI puh. (02) 2743 445 ASIAKIRJASIHTEERI SATU LEHENBERG puh. (02) 2743 426 KOULUTUSSIHTEERI ELINA VIRTA puh. (02) 2743 411 LOIMAAN KAUPPAKAMARIOSASTO Asiamies NIINA NURMI puh. 050 372 1132 SALON KAUPPAKAMARIOSASTO Asiamies ANNARIINA AALTO puh. 044 778 2133

7. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi ja Turun kauppakamarin edunvalvontapäällikkö Pauliina Forsman vierailivat Loimaan kauppakamariosaston hallituksen kokouksessa maaliskuussa. Kauppakamariteemat puhuttivat erityisesti seutukaupunkinäkökulmasta. Vilkkaan keskustelun lomassa ehdittiin yhteiskuvaankin.

UUDENKAUPUNGIN KAUPPAKAMARIOSASTO Asiamies RAIMO RANTANEN puh. 040 546 4100 Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi

7.

29 KAUPPAKAMARI


Jotta kaupassa olisi kiva käydä. www.koneteknologiakeskus.fi

TERVEYSTALOSSA PÄÄSET LÄÄKÄRIIN SILLOIN, KUN LÄÄKÄRIIN PITÄÄ PÄÄSTÄ. Lääkärit, hammaslääkärit ja muut terveyden ammattilaiset palvelevat sinua Turun seudulla.

NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON

terveystalo.com *Asiakaspalvelu on avoinna vuorokauden ympäri läpi vuoden. Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

Pulssi Aninkainen DataCity Hammas-Pulssi Naantali Lieto puh. 030 6000*


HYVÄ UUTINEN

Varsinais-Suomessa tarjolla runsaasti kesätöitä TULEVANA KESÄNÄ AINAKIN 72 PROSENTTIA VARSINAISSUOMEN YRITYKSISTÄ JA ORGANISAATIOISTA ON AIKEISSA REKRYTOIDA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ. KESÄTYÖNTEKIJÄN VALINTAAN VAIKUTTAVAT ENITEN HAKIJAN HENKILÖKOHTAISET OMINAISUUDET JA AMMATILLISET TAIDOT. TIEDOT KÄYVÄT ILMI TURUN KAUPPAKAMARIN JÄSENILLEEN TEKEMÄSTÄ KESÄTYÖKYSELYSTÄ. Kyselyyn vastanneista 72 prosenttia on aikeissa palkata kesätyöntekijöitä tulevana kesänä. 10 prosenttia yrityksistä ei ollut vielä kyselyhetkellä tehnyt päätöstä. 18 prosenttia vastaajista ei aio palkata kesätyöntekijöitä. Yleisimmät syyt siihen, että kesätyötekijöitä ei palkata, on että sopivia kesätöitä ei ole tarjolla eikä yrityksessä ei ole aikaa kesätyöntekijöiden perehdyttämiseen. Kysyttäessä kesätyöntekijöiden määrää verrattuna viime vuoteen 16 prosenttia kertoo palkkaavansa enem-

män kesätyöntekijöitä. 73 prosenttia vastaajayrityksistä palkkaa saman verran kuin viime vuonna ja kymmenen prosenttia palkkaa viime vuotta vähemmän kesätyöntekijöitä. Yritykset luottavat rekrytoinneissaan oman henkilöstönsä verkostoihin, sillä 43 prosenttia vastanneista kertoo niiden olevan tärkein kanava. Toiseksi suosituin keino on oppilaitosyhteistyö, jonka avulla rekrytoi 37 prosenttia vastanneista.

TOIMITUSJOHTAJAT VASTAAVAT: MITEN HAKIJA VOI EDESAUTTAA PÄÄSYÄÄN KESÄTÖIHIN? ”Oma-aloitteisella, aktiivisella ja reippaalla otteella työnhaussa.” ” Mitä vähemmän rajoitteita työntekoon, sitä parempi. Jos 10 viikon työsuhteen aikana haluaa olla 3 viikkoa lomalla, niin työnantaja on haasteen edessä.” ” Yhteydenotto henkilökohtaisesti on kaikkein tärkein. Se osoittaa oikeata kiinnostusta työtä kohtaan, ja silloin on yleensä hakijalla asenne kohdallaan.” ”Jo hankitulla työkokemuksella, reippaalla ja aktiivisella luonteella. Toimimalla alalla jo aiemmin vaikka onnistuneella harjoittelujaksolla.” ”Olemalla itse yhteydessä aktiivisesti paikallisesti. Hakemuksia tulee satoja, joten hakemuksen erottautuminen on tärkeää.” 31 KAUPPAKAMARI


Yhdessä auringonlaskuun Varaa resort-lomasi matkamyymälästä tai silja.fi

Löydät Turun matkamyymälän osoitteesta Yliopistonkatu 27

Ratkaise vientikaupat rahoituksella Vientikauppa on joukkuepeliä. Autamme löytämään oikeat rahoitusratkaisut, joiden avulla teet kilpailukykyisen tarjouksen rasittamatta yrityksesi kassaa. Katso vinkit nnvera./pk-vienti


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.