Turun kauppakamarin vuosikirja 2018

Page 1

Turun kauppakamarin

VUOSIKIRJA 2018


Tuhansien tilaisuuksien keskus!

Turun kauppakamarin jäsenyrityksillä on nyt mahdollisuus ottaa laajasta messu- ja tapahtumatarjonnasta ilo irti. Turun Messukeskus tarjoaa kaikki messuliput puoleen hintaan! Messulippujen hinnat norm. 12–20 €/kpl (sis. alv). Minimi 20 lippua/tapahtuma.

www.turunmessukeskus.fi


TURUN KAUPPAKAMARIN VUOSIKIRJA 2018



PUHEENJOHTAJAN KATSAUS

Yhteistä juhlaa kasvukolmion lounaiskärjessä Vuosi 2017 oli juhlavuosien vuosi. Suomi täytti 100 vuotta ja Kauppakamaritoiminnan aloituksesta tuli kuluneeksi 100 vuotta. Viime vuosi oli myös historiallista positiivisen rakennemuutoksen siivittämää juhlaa Varsinais-Suomessa. Vaikka Varsinais-Suomi on tällä hetkellä monella mittarilla mitattuna suuri menestyjä, ei kukaan halua juhlia yksin. Tarvitsemme kasvun lietsomiseen ja sen vaikutusten moninaistamiseen myös naapureitamme. Olemme osa Turun, Tampereen ja Helsingin muodostamaa kasvukolmiota. Kasvukolmion sisässä sijaitsee miltei puolet maamme väestöstä, puolet työpaikoista ja yli puolet bruttokansantuotteesta. Tämän Suomelle erittäin merkittävän kolmion alueella on vireillä varsin huomattavia hankkeita, joilla koko maamme kilpailukykyä voidaan merkittävästi parantaa. Kasvukeskusajattelusta kasvukolmion mahdollisuuksiin on vain Tunnin junan mittainen matka. Saavutettavuus, sujuva liikkuminen ja nopeat liikenneyhteydet ovat keskeinen menestystekijä kukoistavien aluerakenteiden muotoutumisessa ja koko eteläisen Suomen rakentamisessa yhdeksi toimivaksi työssäkäyntialueeksi. Saavutettavuuden lisäksi osaamisen kasvattaminen on tällä hetkellä yksi alueemme kasvun suurimmista haasteista. Varsinaissuomalaiset yritykset ja elinkeinoelämä tarvitsevat lisää osaamista. Tällä hetkellä oleellista on luoda alueelle teknisen huippuosaamisen kasvava alusta. Siksi esimerkiksi diplomi-insinöörien koulutus kone- ja materiaalitekniikan osalta Turun yliopistossa on saatava alkamaan. Osaaminen kehittyy jo FITech-Turku -koulutuspanostusten avulla, mutta alueelle tarvitaan ehdottomasti lisää korkealaatuista teknistä tutkimusta. Yrityksillä on selkeä tarve ja tahtotila, ja niiden tuki turkulaisen yliopiston DI-koulutuksen laajentamiselle on vahva. Nämä Turun kauppakamarin kuluvan vuoden vaikuttamisen tärkeimmät asiat olisivat toteutuessaan upea voitto Varsinais-Suomen kasvulle ja vaikuttava piristys koko kasvukolmiolle. Näiden tavoitteiden, saavutettavuuden parantamisen ja osaamisen kasvattamisen, toteutuessa olisimme monitieteisempi ja kilpailukykyisempi osaamiskeskittymä, jolla olisi toimiva ja vankka yhteys kasvavan kolmion muihin kärkiin. Matti Rihko Turun kauppakamarin puheenjohtaja

Turun kauppakamarin puheenjohtaja

MATTI RIHKO

Gemensamt jubileum i tillväxttriangelns sydvästspets 2017 var ett år av jubileer. Finland fyllde 100 år och det var 100 år sedan handelskamrarna inledde sin verksamhet. Förra året kunde vi också fira den historiska positiva strukturförändringen som vi upplever i Egentliga Finland. Även om Egentliga Finland idag är en stor succé enligt många mätare, vill vi inte vara ensamma om att fira. För att elda på tillväxten och mångfaldiga effekterna av den behöver hjälp av våra grannar. Vi är en del av tillväxttriangeln Åbo-TammerforsHelsingfors. Här finns nästan hälften av vårt lands befolkning, hälften av alla arbetsplatser och över hälften av bruttonationalprodukten. I denna nationellt mycket viktiga triangel pågår ett antal betydelsefulla projekt som kan förbättra hela landets konkurrenskraft på ett märkbart sätt. Från idén om ett tillväxtcentrum till möjligheterna i tillväxttrian-

5


geln är avståndet bara en resa med Entimmeståget. Tillgänglighet, smidiga transporter och snabba kommunikationer är centrala faktorer för att skapa framgångsrika regionala strukturer och förvandla hela södra Finland till ett enda fungerande sysselsättningsområde. Utöver tillgänglighet är kompetensökning en av de största utmaningarna i vår region för närvarande. Företagen och näringslivet i Egentliga Finland behöver mer kompetens. Det viktigaste just nu är att skapa en växande grund för teknisk spetskompetens i regionen. Därför krävs det till exempel att utbildningen av diplomingenjörer inom maskin- och materialteknik vid Åbo universitet kommer igång. En kompetensutveckling sker redan genom FITechTurku-satsningen, men det behövs definitivt ännu mer högklassig forskning i regionen. Företagen har tydliga behov och mål, och deras stöd till utvidgnin-

gen av universitetets DI-utbildning är starkt. Dessa frågor är de viktigaste för Åbo handelskammare att påverka under detta år, och om de förverkligas vore det en fantastisk vinst för Egentliga Finlands tillväxt och en effektiv stimulans för hela tillväxttriangeln. Om vi kan förverkliga målen att förbättra tillgängligheten och öka kompetensen blir vi ett mer tvärvetenskapligt och konkurrenskraftigt kompetenscentrum, med en fungerande och stark koppling till de andra spetsarna i den växande triangeln. Matti Rihko Ordförande för Åbo handelskammare

Celebrations in the southwestern tip of the Growth Triangle The year 2017 was a year of anniversary celebrations. Finland celebrated its centenary, and Finnish Chambers of Commerce also marked 100 years since the establishment of the network in Finland. The year also saw historical milestones in Southwest Finland on the back of positive structural change paying off. Although the region is currently enjoying great successes as measured by various indicators, nobody wants to celebrate alone. In order to drive the growth and multiply its benefits, we will also need our neighbours’ help. We are part of the Growth Triangle of Turku, Tampere and Helsinki. The three regions are home to nearly half of Finland’s population, and account for half of the country’s jobs and over half of the GDP. This nationally important area has a number of notable initiatives under way, which can significantly boost the competitiveness of the country as a whole. The shift from growth-centre thinking to the opportunities of the Growth Triangle only takes an hour-long train journey. Good accessibility, mobility and fast transport connections are key success factors to the creation of thriving regional structures and the development of South Finland as a whole into a single, well-functioning employment region. In addition to accessibility, skills development is one of the major challenges facing us today. Bu-

6

sinesses and the local economy need more skills. Currently, one crucial task is to create a platform for technical excellence. That means, for example, launching degree programmes in mechanical and materials engineering at the University of Turku as a priority. Competencies are already being developed thanks to the FITech-Turku educational focus areas, but the region needs more high-quality technical research. Businesses have a clear need and a will, and they strongly support the expansion of the engineering education offering at the University of Turku. If these key issues on the current agenda of Turku Chamber of Commerce are resolved successfully, it will be a great triumph for the growth of Southwest Finland and a fantastic boost for the Growth Triangle. Improved accessibility and skills development would turn our region into a more multidisciplinary and competitive cluster with well-functioning and strong links with the rest of the Triangle. Matti Rihko Chairman of the Turku Chamber of Commerce


HYVÄ IHMINEN ON KIITOKSEN ARVOINEN. Keskuskauppakamarin ansiomerkki on arvostettu huomionosoitus työlle ja sen tekijälle. Ansiomerkkejä myönnetään työvuosien perusteella, elämäntyöstä ja rautaisesta työsuorituksesta.

ansiomerkit.fi

7


2018 VUOSIKIRJA

TURUN KAUPPAKAMARI ÅBO HANDELSKAMMARE TURKU CHAMBER OF COMMERCE TOIMINTAKERTOMUS 2017 JÄSENET JA KONTAKTIT Puheenjohtajan terveiset.................................................................................................... 5 Gemensamt jubileum i tillväxttriangelns sydvästspets..................................... 5 Celebrations in the southwestern tip of the Growth Triangle......................... 6 Kasvu poreilee ja säteilee laajalle...................................................................................10 På Positiv strukturförändring med vittgående effekter...................................11 Radiating growth...........................................................................................................12 Turku kilpailee kiinnostavuudesta kansainvälisessä sarjassa...............................13 WTC Turku goes Joki...........................................................................................................14 Nuorkauppakamarikilta.....................................................................................................16 Viking Line ottaa edelläkävijänä tuulivoiman käyttöön vielä tänä vuonna.......17 Turun kauppakamari palvelee.........................................................................................18 Vuosi 2017 lukuina...............................................................................................................22 Kohokohtia vuodelta 2017...............................................................................................24 Koulutus- ja verkostoitumistilaisuudet 2017.............................................................25 Vuonna 2017 myönnetyt palkinnot..............................................................................26 Toimintakertomukset.........................................................................................................27 Kuvasatoa vuoden 2017 tapahtumista........................................................................37 Kehitä alueen osaamispääomaa yhdessä Turun AMK:n kanssa..........................46 Turun kauppakamarin luottamushenkilöt 2017 valtuusto...........................................................................................................................48 kauppakamarin hallitus...............................................................................................49 osastojen hallitukset.....................................................................................................50 valiokunnat.......................................................................................................................52 Aloitteet, lausunnot ja kannanotot 2017.....................................................................64 Edustukset..............................................................................................................................72 Varsinais-Suomen kansanedustajat...............................................................................73 PerkinElmer mahdollistaa kansainvälisen uran Turussa.........................................74 Muut kauppakamarit Suomessa.....................................................................................76 Ulkovaltojen konsulit Turussa..........................................................................................78 Taantumasta kasvuun – uudistuksia tarvitaan..........................................................80 Tekoäly, business ja etiikka – a match made in SHIFT.............................................82 HTT-tavarantarkastajat.......................................................................................................90 Yrityshakemisto toimialoittain........................................................................................91 Jäsenet Turun alueella..................................................................................................... 122 Jäsenet Salon kauppakamariosaston alueella........................................................ 141 Jäsenet Uudenkaupungin kauppakamariosaston alueella................................ 142 Jäsenet Loimaan kauppakamariosaston alueella.................................................. 144 8


YHTEYSTIEDOT Turun kauppakamari Puolalankatu 1 20100 Turku Puh. (02) 274 3400 kauppakamari@turku.chamber.fi etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.turunkauppakamari.fi Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Se on yksi Suomen 19 kauppakamarista. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917. Sillä on lähes 1600 jäsentä, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista. Turun kauppakamarin tehtävänä on elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantaminen ja yhteisten etujen valvominen. Kauppakamari pyrkii vaikuttamaan viranomaisiin ja lainsäädäntöön elinkeinoelämän etuja valvoen, kehittää markkinataloutta sekä edistää elinkeinoelämän ja viranomaisten välistä yhteistoimintaa. Kauppakamari järjestää myös ajankohtaiskoulutusta ja edistää ulkomaankauppaa sekä jäsentensä verkostoitumista.

Uusikaupunki

VUOSIKIRJA 2018 Julkaisija: Turun Viestintäkamari Oy Vastaava toimittaja: Katri Kurkela Toimitus, taitto ja layout: Katri Kurkela Painatus: Newprint, Raisio Advertoriaalit: Anne Kortela, Ydinviesti Ilmoitusmyynti: MaCall Oy, Tampere

Loimaa

Turku

Salo

9


TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

Kasvu poreilee ja säteilee laajalle Varsinais-Suomi on toiminut koko Suomen talouden viimeaikaisen kasvun veturina. Puhutaan positiivisesta rakennemuutoksesta eli kotoisammin POREsta, millä tarkoitetaan alueen teollisuuden poikkeuksellisen voimakasta rakenteellista muutosta, joka luo liiketoimintaa ja kasvua. PORE ei ole ainoastaan Varsinais-Suomen asia. Verkostotaloudessa kasvu säteilee vääjäämättä laajalle alueelle. Turun yliopistossa vastikään tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi Meyerin Turun telakan kotimaisista toimittajayrityksistä 60 % sijaitsee Varsinais-Suomen rajojen ulkopuolella. Verkostotaloudessa kasvu luo hyvinvointia paitsi omaan maakuntaan niin pitkälle maakunnan ja jopa maan rajojen ulkopuolelle. Kasvun tukemisen ja mahdollistamisen tuleekin olla kaikkien intressissä, koska sen hyödyt jakaantuvat koko maahan. Kuten selvitysmies Esko Aho totesi raportissaan elokuussa 2017, olisi epäonnistuminen Varsinais-Suomen kasvupotentiaalin hyödyntämisessä kansallinen vahinko. Varsinais-Suomen kasvua voi täysin itsekkäistä näkökohdista tukea myös muualla Suomessa. Teollisuuden POREilu perustuu ensi sijassa osaamisen ja uudistumisen tuomaan kilpailukyvyn paranemiseen. Osaamisen kehittäminen ja osaava työvoima ovatkin nousseet erityisen tärkeiksi tekijöiksi yritysten toimintaedellytysten turvaamisessa. Nyt jo on nähtävissä, että työvoiman tarve Varsinais-Suomessa tulee kasvamaan voimakkaasti ainakin 2020-luvun puoliväliin saakka. On arvioitu, että VarsinaisSuomessa tarvitaan seuraavan viiden vuoden aikana 15.000–30.000 uutta työntekijää. Samalla on nähtävissä, että työvoimapula nousee yhdeksi kasvun suurimmista pullonkauloista. Turun kauppakamari kysyi joulun alla jäseniltään osaavan työvoiman saamisesta. 51,1 % vastaajista ilmoitti, että vaikeus löytää osaavaa työvoimaa rajoittaa yrityksen kasvua. Eräs vastaaja totesi, ettei ole voinut puoleen vuoteen vastata tarjouspyyntöihin, koska sopivaa työvoimaa ei löydy. Tulos on huomion arvoinen. Mikäli osaavaa työvoimaa ei onnistuta rekrytoimaan, jää osa lupaavasta kasvusta toteutumatta. Tällöin myöskään maakunnan ulkopuolelle säteilevät kerrannaisvaikutukset eivät toteudu. Keskeistä kasvun turvaamisessa on koulutuksen kehittäminen paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden yhteistyönä. Joustava, elinikäisen oppimisen periaatteille rakentuva ja yritysten tarpeisiin reagoiva koulutus on avainasemassa. Nyt on otollinen aika innovatiivisille koulutuskokeiluille, jotka voitaisiin kytkeä esimerkiksi ammatillisen koulutuksen uudistumiseen. Yritykset tarvitsevat suuria määriä työntekijöitä verrattain lyhyessä ajassa voidakseen vastata kasvaneeseen kysyntään. Koulutuksen lisäksi tarvitaan panostusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Eniten pulaa Varsinais-Suo-

10

Turun kauppakamarin toimitusjohtaja

KAISA LEIWO

messa on tällä hetkellä teknillisestä korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta, joiden volyymi on hätkähdyttävän pieni, kun se suhteutetaan alueen teolliseen tuotantoon. Kun alueen yritykset valmistautuvat globaaliin kiristyvään kilpailuun, on paikallisen kriittisen osaamispääoman rakentaminen elintärkeää. Alueen omia koulutusja tutkimusresursseja tulee pitkäjänteisesti vahvistaa, jotta hyvä laadullinen kilpailukyky voidaan säilyttää. Työvoimapulaa voidaan taklata myös edistämällä työvoiman liikkuvuutta ja laajentamalla alihankintaketjuja. Infrastruktuuri-investoinnit ovat tässä avainasemassa. Tunnin juna eli nopea junayhteys Helsingin ja Turun välillä kasvattaisi molempien alueiden osaamispääomaa merkittävästi. Vaasan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tunnin junan tuoman suuremman työpaikkaliikkuvuuden synnyttämä uusi aineeton ja inhimillinen pääoma tuottaisi 40–50 miljoonan tuotot kansantalouteen. On hyvä mieltää, että Varsinais-Suomen kasvu ei ole ainoastaan alueen oma asia. Toki me täällä rannikolla teemme kaikkemme kasvun edistämiseksi ja sen tuomien hyötyjen kasvattamiseksi. Iso osa hyödyistä säteilee kuitenkin Varsinais-Suomen ulkopuolelle ja varsinkin pääkaupunkiseudulle. Tämän vuoksi kasvun tukemisen on oltava koko maan yhteinen asia ja intressi.

Kaisa Leiwo Turun kauppakamarin toimitusjohtaja


På Positiv strukturförändring med vittgående effekter På senare tid har Egentliga Finland fungerat som tillväxtlok för hela den finländska ekonomin. Nyckelordet är positiv strukturförändring – en genomgripande och kraftig förändring av regionens industristruktur, som skapar tillväxt och nya affärsverksamheter. Denna positiva strukturförändring är något som inte bara berör Egentliga Finland. I en nätverksekonomi sprider sig tillväxteffekten ofrånkomligt över ett stort område. Enligt en aktuell undersökning från Åbo universitet befinner sig t.ex. 60 procent av de inhemska leverantörerna till Meyervarvet i Åbo utanför Egentliga Finlands gränser. I en nätverksekonomi skapar tillväxten välmåga inte bara i det egna landskapet utan långt utanför landskapets DENNA POSITIVA STRUKTURFÖRÄNDRING ÄR NÅGOT SOM INTE BARA BERÖR EGENTLIGA FINLAND.

gränser och till och med utomlands. Stöd och möjliggörande av tillväxt borde ligga i allas intresse, eftersom det ger fördelar för hela landet. Som utredaren Esko Aho konstaterade i sin rapport i augusti 2017, vore det till skada för hela landet om man inte kan ta tillvara tillväxtpotentialen i Egentliga Finland. Tillväxten i Egentliga Finland är något som kan stödjas av rent egoistiska skäl även på andra håll i Finland. Den positiva strukturförändringen går i första hand ut på att förbättra industrins konkurrenskraft genom kompetens och förnyelse. Kompetensutveckling och kompetent arbetskraft har visat sig vara särskilt viktiga faktorer för tryggandet av företagens verksamhetsförutsättningar. Redan nu ser vi att behovet av arbetskraft i Egentliga Finland kommer att öka starkt åtminstone fram till mitten av 2020-talet. Behovet av nyanställningar de närmaste fem åren har uppskattats till 15 000–30 000 personer. Samtidigt står det klart att bristen på arbetskraft kommer att bli en av de största flaskhalsarna i tillväxten. Handelskammaren i Åbo gick före jul ut med en förfrågan bland sina medlemmar om tillgången till kompetent arbetskraft. 51,1 procent av de svarande rapporterade att svårigheten att hitta kompetent arbetskraft begränsade företagets tillväxt. Ett företag konstaterade att man inte hade kunnat svara på anbuds-

förfrågningar på ett halvår eftersom det inte fanns lämplig arbetskraft att tillgå. Resultatet är anmärkningsvärt. Om man inte lyckas rekrytera kompetent arbetskraft kan en del av den lovande tillväxten inte förverkligas. Och då blir det inte heller några multiplikatoreffekter som sprider sig utanför landskapet. Centralt för att trygga tillväxten är att förstärka utbildningen i samarbete med lokala och nationella aktörer. En flexibel utbildning som bygger på principen om livslångt lärande och som reagerar på företagens behov spelar en nyckelroll. Just nu är det en gynnsam tid för innovativa utbildningsförsök, som till exempel kan kopplas till förnyelsen av yrkesutbildningen. För att kunna svara på den ökade efterfrågan behöver företagen stora mängder arbetstagare på relativt kort tid. Förutom utbildning behövs det satsningar på forskning och produktutveckling. De största bristerna i Egentliga Finland finns för tillfället inom teknisk högskoleutbildning och forskning, där volymen är förbluffande låg i förhållande till regionens industriproduktion. I en tid när företagen i regionen förbereder sig för en kärvare global konkurrens är det livsviktigt att bygga upp ett lokalt kritiskt kompetenskapital. Regionens egna utbildnings- och forskningsresurser måste stärkas långsiktigt för att vi ska kunna bevara en god och högklassig konkurrensförmåga. Arbetskraftsbristen kan tacklas genom att främja arbetskraftens rörlighet och utöka underleverantörskedjorna. Här spelar investeringar i infrastruktur en nyckelroll. Entimmeståget, dvs. en snabb tågförbindelse mellan Helsingfors och Åbo, skulle märkbart öka kompetenskapitalet i båda regionerna. Enligt en undersökning som gjorts vid Vasa universitet skulle det nya immateriella och mänskliga kapital som entimmeståget genererar ge intäkter på 40–50 miljoner till samhällsekonomin. Det är viktigt att komma ihåg, att Egentliga Finlands tillväxt är viktig inte bara för den egna regionen. Visst gör vi här vid kusten allt vi kan för att främja tillväxt och öka den nytta som tillväxten för med sig. Men en stor del av nyttan sprids utanför Egentliga Finland och framför allt till huvudstadsregionen. Att stödja tillväxten bör därför vara av gemensamt intresse för hela landet. Kaisa Leiwo verkställande direktör för Åbo handelskammare

11


Radiating growth In recent times, Southwest Finland has been a driver of growth for the country as a whole. The story behind it is positive structural change, the exceptionally strong changes witnessed in the region’s industries that are generating new business and growth opportunities. The phenomenon is not of exclusive interest to Southwest Finland. In a network economy, growth will radiate out to a wider area. For example, a recent study carried out by the University of Turku showed that 60% of the domestic suppliers of the Meyer Turku shipyard were located outside the region of Southwest Finland. In a network economy, growth benefits not just the local region but the country as a whole, and even areas beyond national borders. It is therefore in everyone’s interest to support and facilitate growth, as it will ultimately benefit the country at large. According to the August 2017 report of the group chaired by Esko Aho, a failure to exploit the growth potential of Southwest Finland would have national consequences. The region’s growth can be supported – out of selfinterest – by other Finnish regions as well. The positive structural change of the industrial sector is primarily based on improved competitiveness as a result of skills development and regeneration. Skills and workforce competence have thus become crucial factors to businesses. It is already evident that the demand for workers will continue to rise in Southwest Finland at least until the mid-2020s. It is estimated that the region will need 15,000–30,000 new workers in the next five years. Worker shortages are expected to emerge as one of the primary bottlenecks of growth. Turku Chamber of Commerce surveyed its members about workforce availability in late 2017. Of all respondents, 51.1% stated that business growth is being hindered by the difficulty of finding skilled workers. One of the respondents had been unable to respond to requests for quotes in the previous six months due to a lack of suitable people. The significance of this finding should not be overlooked. If skilled workers cannot be recruited, some of the growth potential will be wasted and the cascading effects, which would also benefit other regions, will not materialise. One key factor to the growth is the development of training and education in cooperation between local and national actors. It means flexible educational offerings that are based on the principles of life-long learning and address the needs of businesses. The time is now right for innovative experi-

12

ments in education, which could be implemented in connection with, for example, reforms in vocational education. In order to respond to growing demand, businesses will require greater numbers of workers in a relatively short space of time. In addition to education, we will need further investments in research and development. In Southwest Finland, the most acute shortage is in the field of technical higher education and research: the volumes are strikingly low considering the region’s manufacturing output. As the region’s businesses prepare themselves for tighter global THE PHENOMENON IS NOT OF EXCLUSIVE INTEREST TO SOUTHWEST FINLAND.

competition, it is vital to build up the region’s critical skills base. Our education and research resources should be developed with a long-term approach in order to ensure our qualitative competitiveness. In addition, worker shortages can be tackled by promoting labour mobility and expanding subcontractor chains. Infrastructure investments play a key role in this matter. The one-hour rail connection between Helsinki and Turku would significantly increase both regions’ skills base. According to a study carried out by the University of Vaasa, enhanced mobility facilitated by the new rail link would generate economic benefits from new immaterial resources and human capital to the tune of €40–€50 million. It is important to recognise that the growth of Southwest Finland is not just a local matter. Although we on the coast will do our utmost to promote growth and deliver the associated benefits, a major part of the benefits will radiate out to a wider region and especially the Helsinki metropolitan area. For that reason, the region’s growth should be a national interest.

Kaisa Leiwo CEO


ILMOITUS

Kupittaan ja viereisen Itäharjun kehittyvä alue on kaupungin vetovoimaisimpia sekä uusien yritysten että asukkaiden näkökulmasta meriteollisuuden keskittymien lisäksi.

7 min

2 min

1h

4 min

Cederqvist & Jäntti Architects

Turku kilpailee kiinnostavuudesta kansainvälisessä sarjassa Turku on sijaintinsa takia aina ollut lähellä kansainvälisiä markkinoita, mutta nykyisen globaalitalouden aikana asema on vielä korostunut. Vetovoimaa tarvitaan kilpailtaessa yritysten sijoittumisesta vaikkapa Tukholman, Bergenin ja Singaporen kanssa. Positiivinen rakennemuutos on tuonut VarsinaisSuomelle kaivatun kasvojenkohotuksen, joka houkuttelee sekä työvoimaa etsiviä yrityksiä että työn perässä muuttavia. Työpaikka ei kuitenkaan yksin riitä, vaan lisäksi tarvitaan työ- tai opiskelupaikka myös mukana muuttaville perheenjäsenille, kouluja ja hoitopaikkoja lapsille sekä hyviä asuntoja ja virikkeellinen asuinympäristö hyvine kulkuyhteyksineen. Vähitellen on myös alettu oivaltaa, että kaupunkiseutua pitää markkinoida, ja siinä Turku on aktivoitunut viime aikoina. Turussa kaupunkikehitysryhmä suunnittelee omaa markkinointiaan, usein yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Esimerkiksi viime keväänä kaupunki toteutti omana toimenpiteenään Turun seutua koskevan kampanjan. Tänä keväänä toteutuksessa on yhdessä Ely-keskuksen ja Varsinais-Suomen liiton kanssa laaja LounaisSuomea markkinoiva kampanja ”Töihin tänne”, jossa esitellään muun muassa alueen työpaikkoja. Yksi merkittävimmistä hankkeista on vastikään avattu vierailukeskus Joki, jossa alueen yrityksiä on jo runsaasti mukana. Uusissa tiloissa Turku Science Parkin yhteydessä on vaivatonta esitellä sekä yritysten että alueen mahdollisuuksia, kuten yliopistojen ja yritysten pitkälle kehitettyä yhteistyötä. - Turun kaupunki kilpailee muiden kaupunkien kanssa sekä osaajista, yrityksistä, matkailijoista että vientimahdollisuuksista, ja jotta se olisi

oikeasti kiinnostava, sillä pitää on kansainvälistä merkityksellisyyttä. Siksi on oltava riittävän kunnianhimoiset suunnitelmat, ja on tärkeää kehittää koko alueen vetovoimaisuutta, koulutusta, kilpailukykyä ja hyvinvointia kestävästi. Kaupungilla on siinä oma roolinsa, Turun kaupunkikehitysryhmän johtaja Pekka Sundman toteaa. Hänen mukaansa arvostukset ovat muuttuneet niin, että nykyisin korostuu elämänlaatu.

ON TÄRKEÄÄ KEHITTÄÄ KOKO ALUEEN VETOVOIMAISUUTTA Tutkimusten mukaan jo 64 prosenttia ihmisistä valitsee ensin kaupungin, jossa haluaisi asua, ja vasta sitten yrityksen, jossa haluaisi työskennellä. Vielä 15 vuotta sitten 80 prosenttia valitsi ensisijaisesti työpaikan. Turussa vetovoimaa lisäävät esimerkiksi runsas tapahtumatarjonta ja kulttuurin monipuolisuus, sekä viime vuosina vahvistunut ravintolakulttuuri ja Aurajoen ympäristö. Lisäksi saaristo on vielä pitkälti hyödyntämätön voimavara. Turussa ja ympäristökunnissa myös rakennetaan vilkkaasti, joten asuntotarjonta paranee kaiken aikaa. Kun yrityksiltä on kysytty, mitkä seikat ratkaisevat niiden sijoittumispaikan, kärkeen ovat nousseet saavutettavuus, johon liittyy logistinen

saavutettavuus, tavaraliikenteen järjestelyt ja kansainväliset liikenneyhteydet sekä toimivat työmarkkinat ja osaavan työvoiman saatavuus. - Turun alueelle arvioidaan syntyvän noin 30 000 uutta työpaikkaa seuraavien 5-6 vuoden aikana, ja niihin tarvitaan kaikentasoisia osaajia. Tänne sijoittuvat yritykset toivovat, että työntekijät myös asettuvat tänne pitkäksi aikaa asumaan, joten meidän on pystyttävä vastaamaan näihin tarpeisiin. Kehittämistä pitää katsoa koko kaupunkiseudun näkökulmasta. Turku on maakunnan veturi, mutta myös muiden kuntien pitää kehittyä. Turulla on hyvät mahdollisuudet, sillä se on ”ihmisen kokoinen” kaupunki eli helppo ottaa haltuun mutta riittävän monipuolinen, Sundman sanoo. Kaupungin vetovoimalle tärkeitä ovat esimerkiksi meriteollisuuden työpaikat, isot yliopistot ja korkeakoulut sekä niiden kansainvälisen toiminnan kehittäminen, erityisesti teknisessä koulutuksessa. Alueen ykköshankkeisiin kuuluva tunnin juna laajentaa toteutuessaan työmarkkina-aluetta ja liikenneyhteyksiä merkittävästi. Myös palveluja pitää kehittää. - Turussakin on jo keskusteltu englannin kielen ottamisesta viralliseksi asiointikieleksi, ja jossain vaiheessa se varmasti toteutuu. Myös vieraskielisiä kouluja ja päiväkoteja tarvitaan eri maista muuttaville perheille. Maahanmuuttajien kielitaitoa pitäisi myös paremmin hyödyntää, Pekka Sundman pohtii.

13


GO INTERNATIONAL

World Trade Center Turku goes

JOKI After more than 20 years in the same location has World Trade Center Turku brand moved to Visitor and Innovation Centre Joki. Finland’s first regional B2B visitor centre is a diverse and interactive concept for experiences. Its interactive exhibitions offer a great view into the business world and urban development in the Turku region. Located at the heart of Turku’s campus and Science Park area, the Visitor Centre exhibits the attraction factors of today and the enablers of future competitiveness. Turku Chamber of Commerce (TCC) and World Trade Center Turku (WTC) help our members to find new business partners and market areas through our wide network of World Trade Centers around the world. WTC network is one of the most dynamic and interactive business networks in the world. Currently there are over 320 WTCs in almost hundred countries, more centers opening especially in India and China. Forwarding business contacts between WTCs worldwide takes place frequently. We also arrange and receive business delegations to and from different countries. Providing international business information through training and seminars is one of our main functions, too. For example, single country-based infos are very

14

popular. In those we present first-hand cases and best practices of companies that have been doing business in specific countries. You can join our Export Network that combines people who already are doing international business and people who are looking for examples of international trade. In the network there are for example experienced export managers who are willing to share their knowledge in foreign trade. Traditionally Sweden, Germany and Russia have been the most important trade countries for Finnish companies. It has been natural for many firms to start exporting to or importing from our neighboring countries. The cultural differences are not so big and the physical distances are short. The experiences from internationalization from “our front yard” are valuable when reaching out for further and new markets. Today the world is smaller than it has ever been. The internet has shrunken the communications, and information travels nowadays almost faster than light. The world is truly one global market place. In spite of modern technology our companies need help and guidance when entering new markets and countries. WTC Turku provides it!


GO INTERNATIONAL

ASK ME MORE:

Jaana Mäkikalli Director, WTC Turku jaana.makikalli@wtc-turku.fi 15


NUORKAUPPAKAMARIKILTA

Nuorkauppakamarikilta Turun kauppakamarissa on vuodesta 2008 asti toiminut nuorkauppakamarikilta. Nuorkauppakamarikillan jäsenyhdistyksillä eli varsinaissuomalaisilla nuorkauppakamareilla on paikkoja Turun kauppakamarin valiokunnissa. Kauppakamarissa on 10 valiokuntaa, joissa jokaisessa on kaksi nuorkauppakamarijäsentä. Kausi on kaksivuotinen, ja toisen kauden edustaja toimii kummina ensimmäisen vuoden edustajalle. Nuorkauppakamarien jäsenet voivat hakea valiokuntapaikkaa ja killan puheenjohtajapaikkaa vuosittain syksyllä järjestettävässä haussa. Jäsenyys on nuorkauppakamarilaisille kunniatehtävä. Mukana olevat nuorkauppakamarit ovat: Aurajoki, Auranmaa, Airisto, Loimaan seutu, Raisio-Naantali, Salo, Turku ja Vakka-Suomi. Nuorkauppakamarikilta tapaa vähintään kahdesti vuodessa, ja sen tavoitteena on kehittää nuorkauppakamarin ja kauppakamarin yhteistyötä sekä tunnettuutta entisestään. Nuorkauppakamari on nuorten aikuisten johtamistietojen ja -taitojen kehittämisen sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja verkostoitumisen järjestö. Se tarjoaa jäsenilleen koulutusta, projektien tekemisen kautta yhteiskunnallista vaikuttamista ja johtamistaitojen kehittämistä sekä uusia kontakteja ja verkostoja aina paikallisista kansainvälisiin yhteyksiin.

Nuorkauppakamarikillan tarkoituksena on: • Jalkauttaa kauppakamarin tietämystä ja osaamista Varsinais-Suomen kehittämisessä. Nuorkauppakamarikiltalaiset pääsevät kuulemaan alueen keskeisistä yhteiskunnan ja liike-elämän haasteista ja mahdollisuuksista. • Nuorkauppakamarikiltalaiset voivat tämän tiedon ja osaamisen kautta tunnistaa alueellamme relevantteja ongelmia, joiden ratkaisemiseksi he voivat miettiä sopivia projekteja Nuorkauppakamarin toiminnassa. Projektien avulla on tarkoitus vaikuttaa positiivisesti alueen kehitykseen. Kauppakamari voi auttaa ja tukea sekä kannustaa nuorkauppakamarikiltalaisia tarttumaan tulevaisuuden teemoihin ja haasteisiin. • Kauppakamari saa kuulla nuorten päättäjien ja yrityselämän tulevaisuuden vaikuttajien ajatuksia ja näkökulmia valiokunnissa käsiteltävitä asioista.

LUE LISÄÄ WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI

Small enough to care, big enough to deliver

16


ILMOITUS

Viking Gracestä tulee ensimmäinen hybridialus, joka hyödyntää tuulta roottoripurjeen avulla ja jonka polttoaineena on LNG eli nestemäinen maakaasu.

Viking Line ottaa edelläkävijänä tuulivoiman käyttöön vielä tänä vuonna Viking Grace varustetaan ensimmäisenä risteilyaluksena maailmassa roottoripurjeella. Viking Line ottaa jälleen pitkän askeleen ympäristön hyväksi yhtiön tärkeimmällä reitillä, Turku– Tukholma, kun Viking Grace saa roottoripurjeen käyttöön. Vuonna 2013 valmistunut laiva oli myös ensimmäinen risteilyalus, jonka polttoaineeksi valittiin vähäpäästöinen LNG eli nesteytetty maakaasu. Yhdessä ne vähentävät merkittävästi muun muassa hiilidioksidi-, typpi- ja kasvihuonepäästöjä Turun reitillä. Roottoripurjeen teknologian on kehittänyt suomalainen, puhtaaseen teknologiaan erikoistunut insinööritoimisto Norsepower. Roottoripurje on kooltaan 24 x 4 metriä, ja se asennetaan laivan savupiipun takana olevalle kannelle.

Aputuulipropulsiotekniikkaa hyödyntävä purje on pystyakselinsa ympäri pyörivä sylinteri, joka kehittää työntövoimaa avustamaan laivan liikkumista. Automaattinen ohjausjärjestelmä säätää

ROOTTORIPURJE ON HERÄTTÄNYT MAAILMANLAAJUISTA KIINNOSTUSTA

roottoripurjeen pyörimissuunnan ja nopeuden optimaaliseksi. Parhaimmillaan työntövoima on, kun tuulensuunta on noin 30–160 astetta laivan keulasta.

- Roottoripurjeen avulla Viking Gracen hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 900 tonnia vuodessa, ja LNG:tä arvioidaan säästyvän noin 300 tonnia. Asia on jo nyt herättänyt maailmanlaajuista kiinnostusta, ja olemme varautuneet siihen, että asiakkaat tulevat kyselemään roottoripurjeesta paljon, Viking Linen aluepäällikkö Riikka Arola kertoo. Turun reitillä tapahtuu paljon, ja siihen on suuret odotukset. Parhaillaan suunnitellaan uutta laivaa, joka valmistuu vuonna 2020, ja tulee alkuvuodesta 2021 Viking Gracen pariksi aamuvuoroon. - Uusi laiva on hivenen Viking Gracea suurempi. Siihen tulee kaksi roottoripurjetta. Polttoaineena alus käyttää LNG:tä. Laiva rakennetaan Kiinassa Xiamen Shipbuilding Industryn telakalla. Iso osa suunnittelusta ja varustelusta on suomalaista työtä. Laivaan on lisätty lastikapasiteettia, sillä Turun linja on tärkeä myös tavaraliikenteelle. Monikäyttöisten kokous- ja ravintolatilojen suunnitteluun on kiinnitetty erityisesti huomiota, aamulaivathan ovat kokousten järjestäjien suosiossa. Merinäkymiä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan vielä enemmän kuin Gracessä, Arola jatkaa.

WWW. VIKINGLINE.FI Viking Line jatkaa ruokatrendien kärjessä tarjoamalla tänä vuonna hyönteismenua Suomen ja Ruotsin välisillä reiteillään. Myös erilaisten kasvis- ja vegaaniruokien tarjontaa lisätään.

Tammikuussa 2021 Turun reitillä aloittavan laivan sisätiloissa on kiinnostavia yksityiskohtia, kuten valtava digiscreeni, jolle voi heijastaa vaikka vesiputouksen.

17


TURUN KAUPPAKAMARI

Turun kauppakamari palvelee Kauppakamari on koko elinkeinoelämän yhteistyöorganisaatio. Kauppakamarin toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja yritysten vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Kauppakamarin tehtävänä on elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistäminen ja yhteisten etujen valvominen. Toimialueemme on Varsinais-Suomen maakunta, ja alueorganisaatiomme käsittää Salon, Uudenkaupungin ja Loimaan kauppakamariosastot, jotka hoitavat alueellista edunvalvontatyötä, neuvontaa ja palvelutoimintaa. Kauppakamarin toimielimet ovat keskeinen vaikuttamisen ja verkostoitumisen paikka. Turun kauppakamarin valtuustoon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat mukaan lukien 48 jäsenyrityksen johtohenkilöä. Valtuusto valitsee vuosittain kauppakamarin hallituksen jäsenet ja valiokunnat. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien lisäksi vähintään vähintään viisi ja enintään neljätoista jäsentä. Hallitus valmistelee kannanotot ja kirjelmät. Kauppakamariosastoilla on omat hallituksensa. Valiokunnat ovat tärkeä edunvalvonnan työväline, ja niiden tehtävänä on valmistella kauppakamarilta pyydetyt lausunnot, ryhtyä toimenpiteisiin elinkeinoelämän kehitystä haittaavien esteiden poistamiseksi ja edistää elinkeinoelämän parasta toimivaltansa puitteissa. Turun kauppakamarissa on kymmenen valiokuntaa, joiden toimialoina ovat kauppa, kuljetus, laki, matkailu, teollisuus, kansainvälisyys, elinkeinopolitiikka, ICT, koulutus ja finanssi. Lisäksi toimii vaalivaliokunta. Kauppakamarilla on vuosittain kaksi varsinaista kokousta, kevät- ja syyskokous. Kevätkokouksessa hyväksytään toimintakertomus, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. Syyskokouksessa valitaan puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, kauppakamarin valtuusto, tilintarkastajat ja edustajat K3:n valtuuskuntaan.

Palvelut Kauppakamari tarjoaa jäsenilleen maksutonta neuvontaa laki-, vero- ja työsuhdeasioissa. Yritykset saavat tietoja myös ulkomaankaupan asiakirjoja koskevista vaatimuksista, liikeyhteyksistä ja kauppakamarin auktorisoimista asiantuntijoista. Maksullisissa palveluissa on pysyvät jäsenedut, ja joitakin palveluja tarjotaan vain jäsenille.

18

M

aksuton lakiasiainneuvonta

Kauppakamarin lakimies neuvoo jäsenyrityksiä maksutta juridisissa kysymyksissä, työsuhdeasioissa ja verotuksen alaan liittyvissä kysymyksissä.

A

siantunteva koulutus

Kauppakamarin järjestämän ajantasakoulutuksen avulla jäsenyritysten henkilökunnalla on mahdollisuus päivittää tietonsa muuttuneista kirjanpidon, verotuksen ja palkkahallinnon asiakokonaisuuksista. Muita keskeisiä koulutusaiheita ovat elinkeinoelämää koskevan lainsäädännön muutokset ja ulkomaankauppaan liittyvät kysymykset. Seminaareja järjestetään myös esimiestyöstä, palveluista ja työyhteisön hyvinvointiin kuuluvista asioista. Kauppakamari järjestää myös maksuttomia tietoiskuja ajankohtaisista aiheista. Koulutustilaisuuksien korkea laatu, huippuasiantuntijoiden osaaminen ja käytännönläheinen näkökulma yhdistettynä reilusti normaalia edullisempaan hintaan on merkittävä etu jäsenyritysten henkilöstölle.

V

erkostoitumistilaisuudet

Kauppakamari järjestää jäsenilleen verkottumistilaisuuksia, joissa jäsenyritysten edustajat voivat tavata toisiaan ja kauppakamarin henkilökuntaa. Kevät- ja syyskokouksessa on sääntömääräisten asioiden lisäksi aina puheenvuoro ajankohtaisesta elinkeinoelämää koskevasta aiheesta. Jäsenten aamukahvitilaisuuksia järjestetään säännöllisesti eri jäsenyrityksissä. Tilaisuudessa isäntänä toimiva yritys esittelee toimintaansa, ja osanottajilla on erinomainen mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin tai tavata vanhoja tuttuja kahvikupin äärellä.

U

lkomaankaupan asiakirjat

Kauppakamarin asema asiakirjojen myöntäjänä ja vahvistajana on tunnustettu. Kauppakamarit kuuluvat maailmanlaajuiseen, organisaatioon ja niihin luotetaan kaikkialla maailmassa. Vahvistaessaan asiakirjan kauppakamari vakuuttaa, että asiakirjasta ilmenevät seikat ovat totuudenmukaisia. Asiakirjoissa esiintyvistä tiedoista on aina esitettävä sellaiset selvitykset, että kauppakamari voi vakuuttua tietojen oikeellisuudesta.


TURUN KAUPPAKAMARI

Ulkomaankaupan asiakirjojen vahvistukseen on tarjolla sähköinen palvelu www.e-vientiasiakirjat.fi. Palvelun kautta vahvistetaan jo noin 80 % Turun kauppakamarin vahvistamista asiakirjoista. Kauppakamarin myöntämän alkuperätodistuksen tarkoituksena on osoittaa tavaroiden alkuperä, jotta voidaan toimia tullaus- tai kaupallisten vaatimusten mukaisesti (esim. remburssien avaaminen). Erityistodistuksia ovat esim. full confidence- todistukset, force majeure -todistukset sekä suositukset vientiyrityksille ja vientihenkilöstölle. Muita todistuksia tehdään räätälintyönä. ATA carnet on kansainvälinen tulliasiakirja, jolla voi väliaikaisesti viedä tulliyleissopimukseen liittyneisiin maihin näyttelytavaroita, ammatinharjoittamisvälineitä ja kaupallisia tavaranäytteitä.

U

lkomaankauppaa koskeva neuvonta

Ulkomaankaupan asiakirjoihin liittyvää neuvontaa antaa Turun kauppakamarissa asiakirjasihteeri. Toimiston palvelutehtäviin kuuluu myös Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) julkaisujen välittäminen. Kansainväliset liikeyhteyspyynnöt hoidetaan World Trade Center Turun kautta.

E

scrow – lähdekoodit varmaan talteen

Turun kauppakamarin escrow-palvelu on tietokoneohjelmien lähdekoodin luotettava talletuspalvelu ja säilytyspaikka. Lähdekoodi on tietokoneohjelman ydin, jota ilman ohjelman päivittäminen, kehittäminen ja korjaaminen on erittäin hankalaa tai jopa mahdotonta. Lähdekoodin talletus turvaa tietokoneohjelman tilaajan mahdollisuudet saada lähdekoodi haltuunsa odottamattomissa tilanteissa, jotka vaarantavat ohjelman häiriöttömän käytön. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi ohjelman laatineen yhtiön konkurssi, lisenssisopimuksen velvoitteiden laiminlyönti, tulipalo tai muu tapahtuma, joka on tuhonnut alkuperäisen lähdekoodin. Tietokoneohjelman toimittaja ja tilaaja sekä escrowagentti (= Turun kauppakamari) tekevät kolmikantasopimuksen, jonka tarkoituksena on luovuttaa tietokoneohjelman lähdekoodi agentin haltuun säilytettäväksi. Sopimuksessa on määritelty ne tilanteet, joissa agentti luovuttaa lähdekoodin tilaajalle. Lisätietoja palvelusta antaa johtaja, juristi Paula Virri.

V

älimiesten nimeäminen

Välimiesmenettely on tuomioistuinmenettelylle vaihtoehtoinen riitojen ratkaisutapa elinkeinoelämän riitatilanteissa. Välityslauseketta käytetään erityisesti yritysten välisissä sopimuksissa, yhtiöjärjestyksissä, yhteisöjen säännöissä sekä kansainvälisissä sopimuksissa. Kauppakamarin yhteydessä toimii välityslautakunta, joka nimeää hakemuksesta välimiehiä, kun välityssopimuksessa tai välityslautakunnalle on muuten annettu tehtäväksi välimiesten nimeäminen. Lisätietoja välimiesmenettelystä antaa johtaja, juristi Paula Virri.

J

ulkaisut

Kauppakamari julkaisee painettua Kauppakamari-lehteä neljä kertaa vuodessa. Lehti sisältää ajankohtaisia artikkeleita jäseniä ja elinkeinoelämää koskevista asioista kuten verotuksesta, työsuhdeasioista, kansainvälisistä ja EU-asioista sekä lainsäädännöstä. Turun kauppakamarin Vuosikirja ja kontaktit -julkaisu ilmestyy vuosittain. Siinä on tiivis tietopaketti kauppakamarin toiminnasta ja Varsinais-Suomen elinkeinoelämästä. Hakemisto-osasta löytyvät kaikki jäsenyrityksemme. Toimialahakemisto sisältää luettelon tuotteiden ja palvelujen tarjoajista.

K

auppakamarin päivitettävät kansiot ja verkkopalvelut

Kauppakamarin jäsenetuna on mahdollisuus hankkia ajantasaista tietoa mm. henkilöstö- ja palkkahallinnosta, kirjanpidosta ja verotuksesta, yhtiöoikeudesta sekä vientiin ja tuontiin liittyvistä käytännön kysymyksistä. Kauppakamarin päivitettävät kansiot ja verkkopalvelut ovat laajoja mutta selkeitä ja käytännönläheisiä oppaita päivittäisen työsi tueksi. Niitä on saatavina sekä perinteisinä kansioina että verkkoversiona osoitteessa www.kauppakamaritieto.fi. Tuotteiden sisältöä päivitetään jatkuvasti lainsäädännön ja liike-elämän käytäntöjen muutoksia vastaaviksi, jotta käyttäjä löytää palvelusta ajantasaisen ja luotettavan tiedon työnsä tueksi. Myös tuotevalikoimaa päivitetään säännöllisesti vastaamaan käyttäjien tarpeita. Uusimpana tuotteena www.kauppakamaritieto.fi-palveluun on lisätty ajan tasalla olevan verolainsäädännön sisältävä Yrityksen verolait -osio. Verkkopalvelujen ja kansioiden lisäksi kauppakamarista on saatavilla jäsenhintaan runsaasti ajankohtaista ja käytännönläheistä ammattikirjallisuutta mm. talous- ja henkilöstöhallinnon tarpeisiin. Tuotteista vastaa Helsingin seudun kauppakamari.

19


TURUN KAUPPAKAMARI

K

K

Keskuskauppakamarin ansiomerkki on julkinen ja säilyvä huomionosoitus hyvälle työntekijälle. Lakiin perustuva Keskuskauppakamarin ansiomerkki on myös virallinen tunnustus koko maan elinkeinoelämältä. Ansiomerkkejä on myönnetty jo vuodesta 1929. Keskuskauppakamari myöntää myös elämäntyömerkkiä ja rautaista ansiomerkkiä.

Teemme aktiivisesti yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa: • pohjoismainen kauppakamariverkosto • Eurochambres - The Association of European Cham- bers of Commerce and Industry • ICC International Chamber of Commerce kansainvälinen kauppakamari • WCN Word Chambers Network - kauppakamarien maailmanlaajuinen tietoportaali • WTCA – World Trade Centers Association

eskuskauppakamarin ansiomerkit

H

yväksytyt tavarantarkastajat (HTT)

ansainväliset kontaktit

Hyväksytty tavarantarkastaja (HTT) on oman alansa ammattilainen, joka suorittaa toimeksiannon perusteella teknisiä tarkastuksia. Ohjesääntö on tarkastustoiminnan perusta. Keskuskauppakamarin tavarantarkastuslautakunta ohjaa ja valvoo tavarantarkastustoimintaa. Lisätiedot www.kauppakamari.fi.

Turun kauppakamarin jäsenmaksuperusteet 2018 YRITYKSET Henkilökunnan lukumäärän mukaan Alin jäsenmaksu 226 euroa, ylin 4873 euroa.

VALTION JA KUNTIEN LIIKELAITOKSET Jäsenmaksu 451 euroa.

KUNNAT Henkilöstömäärä € 1–4 226 5–9 302 10–19 427 20–49 638 50–99 959 100–199 1899 200–499 3720 500– 4873

ALAORGANISAATIOT, TYTÄR- JA SISARYHTIÖT TMV. Kauppakamarialueella toimivien, kokonaishenkilömäärän mukaan maksavien yritysten alaorganisaatiot, tytär- ja sisaryhtiöt: jäsenmaksu 226 euroa.

20

28 senttiä/asukas Alin jäsenmaksu 226 euroa.

YHDISTYKSET, SÄÄTIÖT YM. Jäsenmaksu 226 euroa.

HENKILÖT Henkilöjäsenmaksu 107 euroa.


TURUN KAUPPAKAMARI

Turun kauppakamarin henkilöstö

Kaisa Leiwo

Paula Virri

Leena Rautanen

Miro Laaksonen

toimitusjohtaja p. (02) 2743 424

johtaja p. (02) 274 3421

toimistosihteeri p. (02) 274 3425

yhteyspäällikkö (vanhempainvapaan sijainen) p. (02) 274 3429

Tiina Vainio

Riitta Vesamäki

Maria Lindbom

Elina Virta

yhteyspäällikkö

johdon assistentti p. (02) 274 3445

koulutuspäällikkö p. 02 274 3423

koulutussihteeri p. (02) 274 3411

(vanhempainvapaalla)

p. 02 274 3447

OSASTOASIAMIEHET

Marika Herranen, Salo marika.herranen@kauppakamari.fi

p. 050 5840 778

Satu Lehenberg

Katri Kurkela

Jaana Mäkikalli

asiakirjasihteeri p. (02) 274 3400

viestintäsuunnittelija p. (02) 274 3428

WTC-päällikkö jaana.makikalli@wtc-turku.fi p. (02) 281 3111

Raimo Rantanen, Uusikaupunki raimo.rantanen@ukipolis.fi

p. 040 546 4100

Niina Nurmi, Loimaa niina.nurmi@kauppakamari.fi

p. 050 372 1132

KAUPPAKAMARIN SÄHKÖPOSTIT MUOTOA: ETUNIMI.SUKUNIMI@KAUPPAKAMARI.FI

21


Turun kauppakamari 2017 PERUSTETTU

31.12.2017

1917

1565

MARRASKUUSSA

JÄSENTÄ

JÄSENINÄ

ALUEITTAIN

1465 YRITYSTÄ 15 KUNTAA 65 YHDISTYSTÄ 20 HENKILÖÄ

TURKU 1296 SALO 119 UUSIKAUPUNKI 89 LOIMAA 61

851 / 1-9 HENKILÖÄ YRITYSTEN 505 / 10-49 HENKILÖÄ KOKO (HENK.)

22

153 / 50-199 HENKILÖÄ 58 / YLI 200 HENKILÖÄ

2017


Vuosi 2017 lukuina 55

2162

JÄSENTILAISUUTTA VUODEN AIKANA

3624

ATA

LEIMATTUA ULKOMAANKAUPANKAUPAN ASIAKIRJAA

319

40

HENKILÖÄ KÄVI TAPAHTUMISSAMME

22

KOULUTUSTA VUODEN AIKANA

ATA

4

HYVÄKSYTTYÄ ATA CARNETASIAKIRJAA

PALKINTOA MENESTYNEILLE YRITYKSILLE

527

HENKILÖÄ TOIMI LUOTTAMUSTEHTÄVISSÄ

44

MEDIAOSUMAA SANOILLA TURUN KAUPPAKAMARI

VALIOKUNTIEN KOKOUSTA

KAUPPAKAMARI 100 VUOTTA 10. PÄIVÄ MARRASKUUTA TÄYTIMME 100 VUOTTA

620 HENKILÖÄ OSALLISTUI 100-VUOTISJUHLINTAAN

100 000

EUROA LAHJOITIMME KORKEAKOULUILLE

23


Kohokohtia vuodelta 2017 Turun telakan toimitusjohtaja Jan Meyerille Suomi 100 -ansiomerkki Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyerille luovutettiin helmikuussa Suomi 100 -erikoisansiomerkki. Satavuotismerkit myönnettiin yhteensä kymmenelle ansioituneelle yritysjohtajalle ja vaikuttajalle ympäri Suomea. Merkillä palkittiin merkittävästä työstä yritysten, elinkeinoelämän ja isänmaan puolesta.

Turun kauppakamarin puheenjohtajaksi Matti Rihko Turun kauppakamarin toukokuussa järjestetty kevätkokous valitsi Turun kauppakamarin puheenjohtajaksi Matti Rihkon. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jukka Rinnevaara ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Peter Essen.

Turun kauppakamari teki juhlavuotensa kunniaksi lahjoituksen Turun yliopistolle Turun kauppakamari lahjoitti Turun yliopistolle 50 000 euroa. Lahjoitus tehtiin yliopiston pääomaan. Turun kauppakamari toivoo, että lahjoitus osaltaan edistää innovatiivisten hankkeiden ja pysyvien innovaatioalustojen luomista. Lahjoituspäätös tehtiin Turun kauppakamarin kevätkokouksessa toukokuussa.

Varsinais-Suomi positiivisen rakennemuutoksen keskellä Työ- ja elinkeinoministeriön asettama selvityshenkilö Esko Aho julkaisi elokuussa raportin, jossa esitettiin useita hyviä toimintamalleja ja käytännön ratkaisuja lounaisen Suomen teollisuuden hyvän kasvun tuomiin haasteisiin. Haasteita on erityisesti työvoiman saatavuudessa ja saavutettavuudessa, työvoiman osaamisessa ja koulutuksessa, kriittisen osaamispääoman rakentamisessa tutkimus- ja kehitystyön kautta sekä tunnettuuden ja oikean informaation saannissa alueilla. Näiden haasteiden – erityisesti työvoimapulan – nopeaan ratkaisemiseen Aho esitti siltasopimusmallia, jossa valtio ja alueen toimijat sopisivat yhdessä toimista, joilla yllä mainittuihin haasteisiin voidaan tarttua.

24

Turun kauppakamarin toimitusjohtaja vaihtui – Minna Arve Turun kaupunginjohtajaksi Turun kaupunginvaltuusto valitsi lokakuussa Turun uudeksi kaupunginjohtajaksi Minna Arven. Kauppakamarin puheenjohtaja Matti Rihkon mukaan Turku sai hyvän kaupunginjohtajan, ja se on kauppakamarin kannaltakin hieno asia. Kauppakamarin hallitus käsitteli Minna Arven ehdokkuutta hänen asetuttuaan ehdolle ja suhtautui asiaan myönteisesti.

Kauppakamari 100 vuotta Turun kauppakamari täytti 100 vuotta 10.11.2017. 100-vuotisen historian kunniaksi kyseisenä päivänä julkaistiin historiateos Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi – Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Kauppakamaria juhlittiin perjantaina 10.11. Logomossa järjestetyssä juhlaseminaarissa ja lauantaina 11.11. Turun Messukeskuksessa järjestetyssä iltagaalassa.

Kauppakamarilta 40 000 euron lahjoitus Turun ammattikorkeakoululle Turun kauppakamari lahjoitti Turun ammattikorkeakoululle 40 000 euroa syyskuussa. Lahjoitus tehtiin ammattikorkeakoulun varainhankintaan. Kauppakamari teki myös 10 000 euron sijoituksen Turun KY:n omistamaan kehitys- ja sijoitusyhtiö Monttu Ventures Oy:öön, jonka päätehtävänä on tukea Turun korkeakouluista ponnistavia kasvuyrityksiä.

Turun seudun yritykset toivovat lisää julkisia työpaikkaliikenneyhteyksiä Turun kauppakamari kysyi jäseniltään lokakuussa, mille alueille tarvittaisiin lisää tai parempia julkisia työpaikkaliikenneyhteyksiä. Kyselyn vastauksissa nousi selkeästi esille, että yritykset toivovat lisää julkisia työpaikkaliikenneyhteyksiä erityisesti Kupittaan ja korkeakoulujen alueelle, Kaarinan Krossin seudulle sekä Turun telakan alueelle. Yritykset ja alueet näkevät julkisen työpaikkaliikenteen kilpailukykytekijänä.


TILAISUUDET

KOULUTUS- JA VERKOSTOITUMISTILAISUUDET 2017 11.1. Vientipalkinnon julkistaminen 18.1. Kauppakamarilounas: isäntänä Dennis 19.1. Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -kurssi 1 24.1. Uusi tietosuoja-asetus tulee – oletko valmis? 25.1. Tavoite- ja palautekeskustelujen mestariksi 6.2. Aamukahvit: isäntänä elinkeinopolitiikan valiokunta 7.2. Excel henkilöstö- ja palkkahallinnon työkaluna 8.2. Aamukahvit Uudessakaupungissa 15.2. Työsopimuslain tietoisku 2.3. Kansainvälisen liikkuvuuden verotus ja sosiaaliturva 3.3. #someosaaja – asiantuntijan sosiaalisen median koulutus 3.3. Johtamiskahvit 3.3. Avoimet ovet 7.3. Arvonlisäverotuksen ajankohtaiskatsaus 8.3. Työpaikan sairauspoissaolot 9.3. ICT-valiokunnan TEEMA-seminaari 14.3. Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -kurssi 2 16.3. Työmatkakustannusten korvaaminen verotuksessa 22.3. Jäsenaamukahvit Loimaalla 30.3. Henkilöstösuunnitelmat 3.4. Maanantaiseura 4.4. Creative Business Camp 4.4. Teema-aamu: kauppavaliokunta 26.4. Tietoturvaa yrityskäyttäjille 27.4. Myynnin raportointi Excelillä 2.5. Menestyvä Varsinais-Suomi: vieraana Antton Rönnholm 3.5. Uusien jäsenten aamukahvit 9.5. Palvelumuotoilua pintaa syvemmältä 10.5. Teema-aamu: finanssivaliokunta 11.5. Palkanlaskijan päivä 16.5. Rahoituslaskelmat käytännönläheisesti ja hyvin suunniteltu budjetti 17.5. Excel taloushallinnon työkaluna 30.5. Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen ajankohtaiset kysymykset 31.5.–1.6. The SHIFT 13.6. Teollisuusvaliokunnan aamukahvit Sandvikilla 21.7. Kauppakamariristeily Ukko-Pekalla 10.8. Keskuskauppakamarin 100-vuotisjuhlat 24.8. Verkkokaupasta sinunkin menestystarinasi?

12.9. Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ)-kurssi 1 14.9. Verkkokaupalla globaaliksi pk-yrittäjäksi 15.9. Tietosuojavastaavan koulutus 19.9. Uusi EU:n tietosuoja-asetus saapuu 25.5.2018 20.9. Matkailuvaliokunnan aamukahvit 21.9.–22.9. Kirjanpidon ajokortti 29.9. Kaupan Aika -seminaari 29.9. EU:n uusi tietosuoja-asetus HR:n näkökulmasta 4.10. HHJ Puheenjohtajakurssi 9.10. Kauppakamarilounas: isäntänä Elisa Oyj 12.10. Koulutus- ja työvoimavaliokunnan jäsenaamukahvit 17.10 Jäsenaamukahvit: isäntänä SMT Oy 24.10. Arvonlisäverotuksen ajankohtaispäivä 25.10. Työsopimuksen tekeminen ja muutoksiin varautuminen 31.10. Elinkeinoelämän foorumi 31.10. Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -kurssi 2 1.11. Työsuhteen päättymiseen ja lomauttamiseen liittyvät ongelmatilanteet 1.11. Työlainsäädännön muutoksia ja tuoretta oikeuskäytäntöä 2.11. WTC: Tietosuoja-asetuksen ABC 10.11. Juhlaseminaari ja sääntömääräinen syyskokous 11.11. Turun kauppakamari 100 vuotta -juhlagaala 15.11. Ulkomaisen työvoiman verotus 16.11. Tilinpäätös- ja veropäivä 2017 21.11. Arvopapereiden käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa 23.11. Excelin peruskurssi 1.12. Kauppakamarit Goes SLUSH 5.12 IoT-aamukahvit: isäntänä ATR Soft 8.12. Osakeyhtiön tilinpäätös 12.12. ICT-valiokunnan jäsenaamukahvit 13.12. Ennakkoperintä 2018 20.12. Uusien jäsenten jouluglögit

25


PALKINNOT

Turun kauppakamarin myöntämät palkinnot vuonna 2017 ICT-TEKO ICT-valiokunta

Trinitas Lääkäripalvelut Oy ”Trinitas on onnistunut tuottamaan laadukkaita digitaalisia palveluja haastavalla sote-alalla, ja yrityksen asiakastyytyväisyys on korkea. Sote-uudistuksen myötä juuri tällaisia toimijoita ja yhteistyötä tarvitaan, jotta kustannustehokkuus ja palvelujen laatu säilyvät.”

VARSINAIS-SUOMEN SATASET Yhteistyössä Turun Sanomat

Trinitas Oy:n liiketoimintajohtaja Sami Similä vastaanotti ICTteko-palkinnon ICT-valiokunnan TEEMA2017-seminaarissa.

Mehiläinen Turku ”Yrityskaupan myötä Mainio Vire siirtyi Mehiläisen omistukseen vuonna 2016, ja yrityksen henkilömäärä kasvoi yhteensä 330 henkilöllä.”

ELINKEINOPOLIITTINEN KUNTAPALKINTO Elinkeinopolitiikanvaliokunta

SHIFT Business Festival ””Haluamme palkita Turun kaupungin siitä, että se ymmärsi lähteä mukaan ja antaa resursseja SHIFT -tapahtumalle. Kaupungin ratkaiseva panos mahdollistaa myös kaikkien muiden osapuolien osallistumisen tapahtumaan.”

Elinkeinopoliittinen kuntapalkinto annettiin Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randellille ja SHIFTin taustajoukoille.

VIENTIPALKINTO Kansainvälistymisvaliokunta

Biovian Oy ”Tärkeimmät kriteerit palkinnon saamiseen ovat viennin osuus liikevaihdosta ja viennin prosentuaalinen kasvu. Palkittavan yrityksen on myös osoitettava, että kehitys jatkuu positiivisena ja että se on oman alansa merkittävä toimija globaalilla tasolla. Biovian Oy täyttää nämä Vientipalkinnon vastaanottivat (vas.) Jani Yömaa, Pirkko kriteerit selkeästi.” Kortteinen, Knut Ringbom ja Antti Nieminen.

26


TOIMINTAKERTOMUKSET

TURUN Kulunut vuosi oli kauppakamarin 100. toimintavuosi. Kauppakamarin toimielimet olivat vuonna 2017 seuraavat: Valtuusto

44 jäsentä

Hallitus

15 jäsentä

Valiokunnat Elinkeinopolitiikan valiokunta ICT-valiokunta Finanssivaliokunta Kansainvälistymisvaliokunta Kauppavaliokunta Koulutus- ja työvoimavaliokunta Kuljetusvaliokunta Lakivaliokunta Matkailuvaliokunta Teollisuusvaliokunta Välityslautakunta Vaalivaliokunta

32 jäsentä + 3 yhteysjäsentä 22 jäsentä + 1 yhteysjäsen 16 jäsentä 15 jäsentä + 2 yhteysjäsentä 26 jäsentä 25 jäsentä 28 jäsentä 20 jäsentä 27 jäsentä 18 jäsentä + 3 yhteysjäsentä 20 jäsentä 3 jäsentä

Kaikissa valiokunnissa oli myös nuorkauppakamarijäsen. Keskuskauppakamarin valtuuskuntaan kuului 11 jäsentä Turun kauppakamarista. Kevätkokouksen esitelmä: Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori puhui kaupunkikehityksestä. Syyskokouksen esitelmä: syyskokouksen jälkeen järjestetyssä 100-vuotisjuhlaseminaarissa juhlapuhujana oli Ruotsin entinen pääministeri Fredrik Reinfeldt. Valtuusto kokoontui 3 kertaa ja hallitus 7 kertaa (ml. sähköpostikokoukset). Valiokunnat kokoontuivat yhteensä 44 kertaa.

Hallituksen kokoonpano vuonna 2017 Rihko Matti, hallituksen puheenjohtaja, puheenjohtaja 11.5. lukien Rinnevaara Jukka, toimitusjohtaja, I varapuheenjohtaja Essen Peter, varatoimitusjohtaja, II varapuheenjohtaja 11.5. lukien Hakala Jussi, toimitusjohtaja Halme Hanna, toimitusjohtaja Heikonen Pekka, hallituksen puheenjohtaja

Herrala Elina, johtaja Jääskeläinen Esko, toimitusjohtaja Langh Hans, merenkulkuneuvos Palmroth Paula, toimitusjohtaja Pulli Tapani, varatoimitusjohtaja (11.5. lukien) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (8.11.2017 saakka) Saario Olli-Pekka, toimitusjohtaja Setänen Olli, aluejohtaja Sipilä Eero, toimitusjohtaja

Viranomaistoiminnot Ulkomaankaupan asiakirjat ATA carnet Vientitodistukset

2017 2016 22 17 3624 3116

Jäsenet Turun kauppakamarissa oli 31.12.2017 1565 jäsentä (31.12.2016 jäseniä oli 1554). Niistä 61 kuului Loimaan kauppakamariosastoon, 119 Salon kauppakamariosastoon ja 89 Uudenkaupungin kauppakamariosastoon. Jäseniä poistui tilikauden aikana pääasiassa konkursseista, fuusioista ja yritystoiminnan lopettamisesta johtuen yhteensä 135 kpl, ja uusia jäseniä liittyi samaan aikaan 146 (+ 11).

Jäsenmaksuperusteet Jäsenmaksuperusteet vuonna 2017 ovat olleet seuraavat: Liikelaitokset Henkilökunnan lukumäärän mukaan, alin jäsenmaksu 226 euroa, ylin 4873 euroa Henkilökunta 1–4 5–9 10–19 20–49 50–99 100–199 200–499 500–

€ 226 302 427 638 959 1899 3720 4873

Alaorganisaatiot, tytär- ja sisaryhtiöt tmv. Kauppakamarialueella toimivien, kokonaishenkilömäärien mukaan maksavien yritysten alaorganisaatiot, tytär- ja sisaryhtiöt: jäsenmaksu 226 euroa

27


TOIMINTAKERTOMUKSET Valtion ja kuntien liikelaitokset Jäsenmaksu 451 euroa Kunnat 28,0 senttiä/asukas, alin jäsenmaksu 226 euroa Yhdistykset, säätiöt ymv. Jäsenmaksu 226 euroa Henkilöt 107 euroa

Henkilökunta Arve Minna, toimitusjohtaja 13.11. asti Heinonen Jarkko, johtaja, elinkeinopolitiikka, 31.3. asti Kurkela Katri, viestintäsuunnittelija Leiwo Kaisa, johtaja, edunvalvonta, 18.7. lukien, varatoimitusjohtaja 13.11. alkaen Lehenberg Satu, asiakirjasihteeri Mäkikalli Jaana, WTC-päällikkö Rautanen Leena, toimistosihteeri Vesamäki Riitta, johdon assistentti Vainio Tiina, yhteyspäällikkö (vanhempainvapaalla 1.8. lukien) Virri Paula, johtaja, juridiikka

salon kauppakamariosasto Jäsenet Vuosi 2017 oli Salon kauppakamariosaston 71. toimintavuosi. Osastoon kuului kertomusvuoden lopussa 119 jäsentä. Osaston toiminta-alueena ovat Salon ja Someron kaupungit.

Hallitus Osaston puheenjohtajana toimi kauppaneuvos Esko Jääskeläinen, ensimmäisenä varapuheenjohtajana teollisuusneuvos Liisa Leino ja toisena varapuheenjohtajana pankinjohtaja Teemu Alanko. Hallituksen jäsenet: yrittäjä Vesa Harilo kauppaneuvos Jukka Hulkkonen toimitusjohtaja Juhani Huupponen toimitusjohtaja Kalle Isotalo kauppias Elna Jokinen toimitusjohtaja Lasse Jokinen hallituksen pj. Kirsti Kirjonen toimitusjohtaja Esko Lammervo toimitusjohtaja Olli Lehti toimitusjohtaja Henri Nieminen toimitusjohtaja Jyrki Niinistö toimitusjohtaja Tuomo Niskanen kaupunginjohtaja Antti Rantakokko 31.3.2017 asti kaupunginjohtaja Lauri Inna 29.3.2017 alkaen toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen

28

Kauppakamariosaston asiamiehenä on toimi Merja Koivaara tammikuun 2017 loppuun asti. Sen jälkeen tehtävässä aloitti Marika Herranen.

Edustus Turun kauppakamarissa ja Keskuskauppakamarissa Turun kauppakamarin hallitukseen ja Keskuskauppakamarin valtuuskuntaan on kuulunut kauppaneuvos Esko Jääskeläinen. Turun kauppakamarin valtuustoon ovat kuuluneet hallituksen puheenjohtaja Kirsti Kirjonen ja teollisuusneuvos Liisa Leino (2015–2017). Valiokunnissa ovat toimineet: Elinkeinopolitiikan valiokunta toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen toimitusjohtaja Jyrki Sjöholm ICT-valiokunta toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen Kansainvälistymisvaliokunta toimitusjohtaja Jorma Lalla Kuljetusvaliokunta toimitusjohtaja Ralf Hellsberg kuntayhtymän johtaja Olli-Pekka Juhantila


TOIMINTAKERTOMUKSET Matkailuvaliokunta toimitusjohtaja Olli Lehti

että isännille ja antoivat hyvän kuvan Salon monipuolisesta liiketoiminnasta.

Teollisuusvaliokunta toimitusjohtaja Henri Nieminen toimitusjohtaja Mika Tuunainen Talousvaliokunta Osaston talousvaliokuntaan kuuluivat hallituksen jäsenet Jukka Hulkkonen, Liisa Leino, Olli Lehti ja Teemu Alanko sekä asiamies Marika Herranen. Talousvaliokunta kokoontui vuoden 2017 aikana kerran. Talousvaliokunta ehdotti hallitukselle osaston tilien keskittämistä kolmeen pankkiin ja muiden tilien lopettamista. Samalla osaston omaisuus sijoitettiin näihin kolmeen pankkiin (Lounaismaan OP, Handelsbanken ja Nordea).

Kokoukset Osaston varsinaisia kokouksia pidettiin toimintavuonna sääntöjen mukaisesti kaksi. Kevätkokous pidettiin 29.3. Sokos Hotel Rikalassa. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin osaston toimintakertomus ja tilinpäätös. Varsinaisen kokouksen päätteeksi kuultiin Salon tulevan kaupunginjohtajan Lauri Innan ajatuksia Salon kehittämisestä sekä toivotettiin Lauri Inna tervetulleeksi Salon kauppakamariosaston hallituksen jäseneksi kaupunginjohtaja Antti Rantakokon jäätyä pois. Osaston syyskokous pidettiin 24.10. Kokouksessa tehtiin henkilövalinnat sekä vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018. Kokouksen jälkeen kuultiin toimitusjohtaja Anni Rasilaisen kertomana kauppakeskus Plazan uudistumisesta ja digitalisoitumisesta. Osaston hallitus kokoontui vuoden aikana seitsemän ja puheenjohtajisto kahdeksan kertaa. Salon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Elina Ilmanen on ollut kutsuttuna osaston hallituksen kokouksiin.

Suomi, Turun kauppakamari ja Keskuskauppakamari 100-vuotta juhlavuosi Suomi, Turun kauppakamari ja Keskuskauppakamari täyttivät kaikki 100 vuotta vuonna 2017. Sen kunniaksi oli vuoden aikana useampi tapahtuma, joissa myös Salon kauppakamariosasto oli mukana. Turun kauppakamari käynnisti toimitusjohtaja Minna Arven johdolla kamari kylässä -yritysvierailut, jonka puitteissa Minna Arve, osa hallituksen jäsenistä ja asiamies vierailijat Salon kauppakariosaston jäsenyrityksissä. Näitä yrityksiä olivat Antti-Teollisuus Oy, Evondos Oy, Salo Solar ja Astrum-keskus, Ledil Oy, Leino Group ja IOT Campus. Vierailut olivat mielenkiintoisia sekä vieraille

Keskuskauppakamarin 100-vuotisjuhlaa juhlittiin Helsingissä elokuussa ensin kauppakamarien yhteisen kehityspäivän muodossa ja seuraavana päivänä juhlaseminaarissa Finlandia-talolla, missä oli Suomen eturivin nimiä puhumassa. Tilaisuuden avasi presidentti Sauli Niinistö, ja talouden kehittymiseen liittyvässä paneelissa olivat Bengt Holmström ja Björn Wahlroos. Päivään sisältyi monia mielenkiintoisia puheenvuoroja. Seminaarissa olivat mukana Salon osaston hallituksen puheenjohtaja, 1. varapuheenjohtaja ja asiamies. Turun kauppakamari juhlisti omaa 100-vuotisjuhlaansa järjestämällä marraskuussa juhlaseminaarin Logomossa ja gaalan Messukeskuksessa. Molempiin tilaisuuksiin osallistui myös Salon osaston jäsenistöä. Juhlaseminaarissa myönnettiin kauppakamariplaketti teollisuusneuvos Liisa Leinolle ja hallituksen puheenjohtaja Kirsti Kirjoselle tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta kauppakamaritoiminnasta. Kauppakamariplaketti on pronssia, ja sen on suunnitellut professori Eila Hiltunen vuonna 1959. Plakettiin on kaiverrettu sanat ”Labor communis, idem propositum – Yhteinen työ, sama päämäärä”. Samassa tilaisuudessa myönnettiin Suomi 100 -ansiomerkki toimitusjohtaja Esko Jääskeläiselle.

Aamukahvit ja muut jäsentilaisuudet Osasto jatkoi vuoden aikana jäsenistölle tarkoitettuja verkottumistilaisuuksia. Vuonna 2017 järjestettiin kolme jäsenistön aamukaffetilaisuutta eri jäsenyhdistyksien tiloissa. Huhtikuussa pidettiin ensimmäinen tilaisuus, jonka aiheena oli työlain muutokset ja isäntänä Rantalainen Yhtiöt.

29


TOIMINTAKERTOMUKSET Toinen tilaisuus pidettiin elokuussa Lounealla, ja sen aiheena oli ”Uusi tietosuoja-asetus ja sen vaikutuksen yrityksille”. Kolmas tilaisuus oli lokakuussa IOT Campuksella, jolloin Suurseudun Osuuskauppa SSO isännöi tilaisuutta ja puhumassa oli kauppaneuvos Taavi Heikkilä, joka kertoi kaupan alan kuulumisista ja ajankohtaisista asioita.

Kaavatyöryhmän toiminta Kaavatyöryhmä on Salon kauppakamariosaston ja Salon yrittäjien yhteinen työryhmä, jonka tehtävänä on valmistella lausuntoehdotuksia pyydetyistä Salon kaavoitusta koskevista asioista päättäville elimille. Kauppakamariosastoa kaavatyöryhmässä vuonna 2017 edustivat Olli Lehti ja Pertti Vuorio. Alueen yrittäjäyhdistyksistä kaavatyöryhmään kuului viisi jäsentä sekä kaavoitusasiantuntijana puheenjohtaja Ismo Saari kaupunkisuunnittelulautakunnasta. Kaavatyöryhmä piti vuoden aikana yhden kokouksen. Kaavatyöryhmä valmisteli lausuntoehdotuksen Salon kaupungin pyynnöstä Länsirannan asemakaavan muuttamisesta. Kaavatyöryhmän ehdotuksen mukaisesti Salon kauppakamariosasto piti ehdotettua asemakaavamuutosta kannatettavana ja lisäksi ehdotti uusia järjestelyjä autojen asiakaspysäköintipaikkojen riittävyyden turvaamiseksi.

30

vaikuttamistavoitteet, joita ovat: kuntien talous kuntoon, vähemmän sääntelyä, liikenne sujumaan, koulutus vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita ja elinvoimainen kunta. Yrityssalo Oy:ssä osastolla on kaksi hallituspaikkaa. Vuonna 2017 osaston edustajina hallituksen jäseninä toimivat Kalle isotalo (varalla Olli Lehti) ja Vesa Harilo (varalla Esko Lammervo) kesäkuuhun asti ja heinäkuusta alkaen hallituksen jäsenet olivat Liisa Leino (varalla Esko Lammervo) ja Vesa Harilo (varalla Kalle Isotalo).

Yhteistyö nuorkauppakamarin kanssa Salon kauppakamariosaston hallituksen jäsenet olivat mukana nuorkauppakamarin mentoriohjelmassa mentoreina ja osa aktoreina.

Salon kaupunginjohdon, kauppakamarin ja yrittäjien puheenjohtajien yhteiset tapaamiset Puheenjohtaja Esko Jääskeläinen ja asiamies Marika Herranen ovat edustaneet Salon kauppakamariosastoa kaupungin, kauppakamarin ja yrittäjien yhteisissä, säännöllisesti noin kerran kuussa järjestettävissä tilaisuuksissa.

Elinkeinopolitiikkaan vaikuttaminen

Osaston toimisto

Salon kauppakamariosasto osallistui Yrittäjien ja kauppakamarin Kuntavaalikiertue 2017 -tilaisuuteen Salon kaupungintalolla. Asiamies esitti siellä kauppakamarien valtakunnalliset

Osaston toimisto sijaitsi Astrum-keskuksessa, Salorankatu 5–7, Salo.


TOIMINTAKERTOMUKSET

loimaan kauppakamariosasto Toiminta-alue, jäsenistö ja hallitus Loimaan kauppakamariosaston toiminta-alueena on Loimaan seutukunta ja jäsenistöön kuului kertomusvuoden lopussa 61 jäsentä. Osaston puheenjohtajisto 2017 Pekka Heikonen, hallituksen puheenjohtaja, Pemamek Oy I varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Kari Mylén, K-Mylén Oy II varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja, Vallox Oy Osaston hallituksen jäsenet 2017 Ala-Laurinaho Ari, asiakasvastuullinen johtaja, Nordea Lounais-Suomen yrityskonttori Kaukonen Mika, toimitusjohtaja, Domus Oy Kiviniemi Sanni, puheenjohtaja, Loimaan Seudun Nuorkauppakamari ry Karin Godenhielm-Nars, myyntijohtaja, Dinolift Oy Pullinen Juha, toimitusjohtaja, Loimaan Osuuspankki Rantala Jari, kaupunginjohtaja, Loimaan Kaupunki Ruohola Jyrki, palvelujohtaja, Accountor Loimaa Oy Savo Aapo, toimitusjohtaja, Hunajayhtymä Oy Tevasaari Jouko, apulaisrehtori, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida Loimaa Tunkkari Matti, kehittämisjohtaja, Loimaan Kaupunki Kauppakamariosaston asiamies ja toimisto Osastoasiamies Niina Nurmi Kauppakamariosaston toimisto sijaitsee osoitteessa Heimolinnankatu 10 B (II krs), 32200 Loimaa. Yhteystiedot: p. 050 372 1132, niina.nurmi@kauppakamari. fi

Kauppakamariosaston edustajat Osaston nimeämät edustajat Keskuskauppakamarin ja Turun Kauppakamarin toimielimissä 2017: Keskuskauppakamarin valtuuskunta hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen Turun kauppakamarin valtuusto asiakkuusjohtaja Jyrki Ruohola toimitusjohtaja Kari Mylén Turun kauppakamarin hallitus hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen Valiokuntapaikat: Elinkeinopoliittinen valiokunta Aapo Savo, Hunajayhtymä Oy Auli Hänninen, Yleinen työttömyyskassa YTK

Kansainvälistymisvaliokunta Petteri Ylinen, Lännen Tractors Oy Koulutus- ja työvoimavaliokunta Antti Virtanen, Lounais-Suomen Koulutuskuntayhtymä Kuljetusvaliokunta Matti Tunkkari, Loimaan kaupunki Matkailuvaliokunta Kirsi Viitala, Matkatoimisto Matka-Viitala Teollisuusvaliokunta Jukka-Pekka Korja, Vallox Oy NKK-kiltapaikat Loimaan Seudun Nuorkauppakamarista Elinkeinopolitiikan valiokunta, Tanja Uusitalo, Someron kaupunki ICT-valiokunta, Tuija Ylinen-Virtanen, Etteplan Oyj Teollisuusvaliokunta, Antti Taberman, PMC Polarteknik Oy

Kokoukset Kauppakamariosaston varsinaisia kokouksia pidettiin toimintavuonna sääntöjen mukaisesti kaksi. Niin ikään osaston hallitus kokoontui kahdesti sekä työvaliokunta lukuisia kertoja. Työvaliokunnan kokoontumisissa linjattiin osaston toimintaa koskevia, edunvalvontaan ja seudun kehittämiseen liittyviä asioita. Kevätkokous järjestettiin toukokuussa Loimaan Seurahuoneella. Kokouksessa kuultiin Lean5 Europe Oy:n Päivi Savolaisen puheenvuoro: ”Leanillä lisää kannattavuutta, kilpailukykyä ja työhyvinvointia”. Kokouksen päätteeksi Matti Tunkkari ja Kari Mylén pitivät puheenvuorot Loimaan vähittäiskauppaa koskevasta tutkimuksesta. Osaston sääntömääräinen syyskokous järjestettiin lokakuussa, jolloin kokousvieraana oli Turun kauppakamarin edunvalvonnan uusi johtaja Kaisa Leiwo.

Edunvalvonta ja vaikuttaminen Vuonna 2017 Loimaan kauppakamariosaston edunvalvontatyö seudulla oli vahvaa ja monipuolista. Edunvalvontatyössä osasto huomioi erityisesti Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen vaikutukset seudulla. Osasto piti aktiivisesti positiiviseen rakennemuutokseen ja siihen liittyviin elinkeinorakenteen muutokseen, työvoiman saatavuuteen, teknisen korkeakoulutuksen tarpeeseen ja yleisesti seutukuntien yritysten mahdollisuuksiin liittyvää keskustelua yllä. Kaikille avoin keskustelutilaisuus positiivisesta rakennemuutoksesta järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 31


TOIMINTAKERTOMUKSET

ja toisen kerran lokakuussa yhteistyökumppaneiden kanssa. Tilaisuudessa täydelle salille Sarka-museossa puhui muun muassa Esko Aho rakennemuutoksen selvitystyöstään. Yhteistyö Loimaan kaupungin kanssa oli merkittävää edunvalvonta-asioiden edistämisessä, erityisesti liikenneinfran ja raideyhteyksien kehittämisessä. Osaston laatima lausunto 9-tien korjauskohteista huomioitiin kauppakamarien liikennehankelistauksessa syksyllä 2017. Lisäksi loppuvuodesta osaston selvitys työvoiman liikkuvuuden kehittämisestä raideyhteyksien vuorojen osalta lähetettiin VR:lle ja Varsinais-Suomen Liittoon. Osaston medianäkyvyys lisäsi toiminnan vaikuttavuutta. Vuonna 2017 osaston toimintaa koskevia kirjoituksia, uutisia tai artikkeleita oli reilusti yli toistakymmentä kappaletta. Asiamiehen laatima jäsenistön uutiskirje ilmestyi vuoden 2017 aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Turun kauppakamarin viestintä tuki osaston näkyvyyttä muun muassa sosiaalisessa mediassa ja kauppakamarilehdissä.

Yrittäjyys, koulutus ja yhteistyö Loimaan kauppakamariosaston edustus on perinteisesti kokoontunut kuukausittain koolle Loimaan kaupungin ja elinkeinoelämän aamukahvitilaisuuksiin kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohdon, yrityspalveluyksikön, Loimaan Yrittäjät ry:n, Alastaron Yrittäjät ry:n, Loimaan Seudun Nuorkauppakamari ry:n, Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry:n, Varsinais-Suomen TE-toimiston Loimaan toimipaikan ja Loimaan Lehden edustajien kanssa. Ajankohtaisten teemojen lisäksi tapaamisissa on ollut useita eri toimialojen yritysesittelyjä. Lisäksi jäsenistön toivomat osaston verkostoitumis- ja ajankohtaistatilaisuudet jatkuivat aktiivisesti vuonna 2017. Vuoden ensimmäinen jäsentilaisuus järjestettiin Loimaan K-Raudan isännöimänä helmikuussa, jolloin kauppias Kari Mylén esitteli uudistuneen ketjun toimintaa. Tilaisuuden tietoiskuna Turun kauppakamarin lakimies Paula Virri kertoi ajankohtaisista työsopimuslain muutoksista. Maaliskuun jäsentilaisuudessa kokoonnuttiin Nordic

Tractionilla, jossa toimitusjohtaja Tero Järvinen esitteli yrityksen toimintaa ja tehdastiloja. Tilaisuudessa kuultiin ajankohtaisteemana Fiarone Oy:n esitys GDPR-tietosuoja-asetuksesta Markus Alkion alustamana. Syyskuussa jäsentilaisuus pidettiin Loimaan YTK:lla, jossa toimitusjohtaja Auli Hänninen esitteli uudistuneita toimitiloja ja kertoi Suomen työllisyysnäkymistä. Loppuvuodesta 2017 osasto järjesti vielä jäsenistön toiveesta puolen päivän koulutuksen tietosuoja-asetuksesta. Koulutuksen piti Lukander & Ruohola -lakitoimistosta lakimies Kimmo Kajander. Näiden jäsentilaisuuksien ja niissä pidettyjen tietoiskujen lisäksi Turun kauppakamarin laaja koulutustarjonta kattoi erittäin hyvin sekä jäsenistön että alueen muiden yritysten koulutustarpeet. Osasto oli vuoden aikana mukana tukemassa lukuisia seudun tapahtumia yhteistyössä seudun muiden toimijoiden kanssa. Kevään elinvoimakiertue järjestettiin yhdessä Varsinais-Suomen Yrittäjien kanssa Loimaan kaupungintalolla. Lokakuun lopulla osasto oli muun muassa yhteistyökumppanina Loimaan seudun Nuorkauppakamarin järjestämillä GT Loimaa bisnesfestareilla. Marraskuussa Loimaan kaupunki ja kauppakamariosasto olivat mukana Turun RekryExpossa yhteisosastolla, jossa oli mukana jäsenyrityksistä Dinolift, Lännen Tractors, Pemamek, Hunajayhtymä, Lääkäriasema Joutsen ja Novida. Lisäksi osasto oli asiantuntijapanoksella mukana tukemassa kasvuhaluisia mikroyrityksiä Kasvun Portaat -pilotissa yhdessä Loimaan kaupungin yrityspalveluiden ja Loimaan seudun Osuuspankin kanssa. Alueen oppilaitosten kanssa tehtiin vahvaa yhteistyötä edellisvuosien tapaan. Osasto oli toukokuussa ja marraskuussa mukana yhdessä Loimaan lukion ja Loimaan seudun Nuorkauppakamarin kanssa järjestetyssä valtakunnallisessa 1000 Nuorta johtajaa -tempauksessa. Nuorten työelämätaitoja tukevaan tempaukseen osallistui yhteensä yli 20 osaston jäsenyrityksen johtajaa. Lisäksi Loimaan seudun peruskoulujen käyttöön tarkoitettu robotiikkalainaamo pääsi Loimaan seudulla loppuvuonna 2017 vauhtiin, kun kauppakamariosasto ja sen jäsenyritykset antoivat merkittävän taloudellisen tuen lainaamon perustamiselle. Turun kauppakamarin loppuvuonna järjestetyssä 100 vuotta tulevaisuutta -juhlaseminaarissa jaettiin huomionosoituksia ansiokkaasta työstä Varsinais-Suomen elinkeinoelämän hyväksi. Keskuskauppakamari myönsi Suomi 100 -erikoisansiomerkin Loimaan kauppakamariosaston puheenjohtaja Pekka Heikoselle merkittävästä työstä yritysten ja elinkeinoelämän puolesta.

Osallisuudet Loimaan kauppakamariosasto oli yritysosakkaana Loimijokilaakson Jäähalli Oy:ssä.

32


uudenkaupungin kauppakamariosasto Jäsenet ja toimialue Uudenkaupungin kauppakamariosaston perustava kokous pidettiin 27. päivänä marraskuuta 1945, joten kertomusvuosi oli kauppakamariosaston 72. toimintavuosi. Jäsenmäärä oli 89.

Kauppakamariosaston organisaatio Puheenjohtaja Eero Sipilä, toimitusjohtaja, Yara Suomi Oy, Uusikaupunki I varapuheenjohtaja Marita Frimodig, tehtaanjohtaja, RTL-Inductives Oy, Uusikaupunki II varapuheenjohtaja Jouni Parkkonen, toimitusjohtaja Laitilan Puhelin Osk., Laitila Hallituksen jäsenet 2017 Alkio Jukka, kaupunginjohtaja, Laitilan kaupunki Eskola-Buri Eija, päätoimittaja, Uudenkaupungin Sanomat Oy Hakala Timo, toimitusjohtaja, Pajecon Oy Hukkanen Risto, johtaja, Valmet-Automotive Oy Kuusisto Raine, hallituksen puheenjohtaja, Amitec Oy Mäki Sami, toimitusjohtaja, Laserkeskus Oy Nieminen Juha-Pekka, toimitusjohtaja, Lounaisrannikon Osuuspankki

Hevonoja Tommi, tehtaanjohtaja, Yara Suomi Oy Poutanen Mikko, toimitusjohtaja, Khimaira Oy Ruusola Sari, toimitusjohtaja, Kalannin Säästöpankki Saarenpää Tapio, toimitusjohtaja, Vakka-Suomen Voima Oy Saarinen Raimo, kauppias, K-Supermarket, Laitila Takala Anne, talousjohtaja, Uudenkaupungin kaupunki Vainio Lasse, toimitusjohtaja, Seger Oy Kauppakamariosaston asiamiehenä toimi ekonomi Raimo Rantanen Ukipolis Oy:stä. Kauppakamariosaston hallitus kokoontui kertomusvuonna viisi kertaa. Hallitus on käsitel-lyt ja ottanut kantaa elinkeinoelämän ajankohtaisiin asioihin ja päättänyt osaston toiminnasta.

Osaston toimialueen edustajat kauppakamarin toimielimissä 2017 Keskuskauppakamarin valtuuskunta Eero Sipilä, toimitusjohtaja Turun kauppakamarin valtuusto Jouko Peräaho, hallituksen puheenjohtaja Tapio Saarenpää, toimitusjohtaja Rami Tähtinen, toimitusjohtaja

33


TOIMINTAKERTOMUKSET Turun kauppakamarin hallitus Eero Sipilä, toimitusjohtaja Kuljetusvaliokunta Lasse Oksanen, operatiivinen päällikkö Esa Soini, toimitusjohtaja Elinkeinopoliitiikan valiokunta Jouni Parkkonen, toimitusjohtaja Teollisuusvaliokunta Risto Hukkanen, johtaja Mauri Kontu, toimitusjohtaja Matkailuvaliokunta Toni Tyrjy, toimtusjohtaja Työvoima- ja koulutusvaliokunta Tomi Salo, henkilöstöjohtaja Kauppavaliokunta Kari Kastari, toimitusjohtaja

Kauppakamariosaston kokoukset ja henkilövalinnat Varsinaisia vuosikokouksia pidettiin kertomusvuonna sääntöjen mukaisesti kaksi. Kevätkokous järjestettiin 21.4.2017 Hotelli Aquariuksessa, Uudessakaupungissa. Kokouksessa vahvistettiin toimintakertomus ja tilinpäätös, päätettiin tuloksen kirjaamisesta sekä myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille vuodelta 2016. Kokouksen päätteeksi keskusteltiin Turun kauppakamarin strategiasta ja kuntien näkemyksistä. Jarkko Heinonen, joka ennen nykyistä tehtäväänsä toimi pitkään Turun kauppakamarin palveluksessa, kertoi strategian taustoista. Valiokuntatoiminnan uudistamisella pyritään entisestään parantamaan vuorovaikutusta yritysten kanssa. Valiokuntiin on voinut ilmoittautua mukaan, ja eri teemojen yhteyteen on mahdollista perustaa uusia valiokuntia tai työryhmiä. Lausunnoissa pyritään kokoamaan yritysten näkökantoja ja edistämään myös yritysten suoraa vaikuttamista. Kauppakamarin vahvuutena voidaan pitää sitä, että jäseninä on sekä yrityksiä että kuntia. Tämä edesauttaa viestien viemistä molempiin suuntiin. Osastoja seutukaupunkien yhteistyökumppanina pidetään tärkeänä. Keskusteltiin myös kuntien yritysystävällisyydestä. Se voi tarkoittaa myös kuntien henkilökunnan asiantuntemuksen hyödyntämistä yrityksissä. Todettiin, että elinvoiman kehittäminen on sekä kuntien että kauppakamarin yhteinen tavoite. Syyskokous pidettiin 9.11.2017 Valmet Automotive Oy:llä. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä sääntömääräiset asiat. Syyskokous teki seuraavat valinnat: puheenjohtajaksi vuodelle 2018 valittiin tehtaanjohtaja Marita Frimodig, RTL Inductives Oy, I varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Mik-

34

ko Poutanen, Khimaira Oy, ja II varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Jouni Parkkonen, Laitilan Puhelin Osk. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen, Laitilan kaupunki, elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen, Uudenkaupungin kaupunki, ja toimitusjohtaja Rami Tähtinen, VSV Oy. Hallituksesta jäivät pois Eero Sipilä, Jukka Alkio ja Anne Takala. Kokouksen päätteeksi kuultiin johtaja Risto Hukkasen esitys Valmet Automotive Oy:stä. Autoja on valmistettu kohta 50 vuotta, ja niitä on tehty yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä liiketoiminta jakaantuu autojen sopimusvalmistuksen lisäksi kattoliiketoimintaan ja suunnittelupalveluihin. Liiketoiminta-alueiden referenssit ovat maailman johtavia automerkkejä. Viime vuodet ovat olleet voimakasta kasvun aikaa. Uudenkaupungin tehtaalla on henkilökuntaa n. 4000. Näistä puolet on rekrytoitu vuoden 2017 aikana. Saksassa ja Puolassa sijaitsevilla toimipaikoilla on n. 1500 työntekijää. Valmet Automotive on panostanut voimakkaasti suunnittelupalveluihin, mikä mahdollistaa oman tuotesuunnittelun. Tämä puolestaan mahdollistaa laajan palvelun asiakkaille. Akkujärjestelmäliiketoiminnan merkitys on myös kasvamassa.

Myönteinen kehitys jatkui VakkaSuomessa vuonna 2017 Vuoden 2017 aikana erittäin myönteinen kehitys jatkui seutukunnassamme kuin myös koko maakunnassa. Valmet-Automotive Oy:n mittavat rekrytoinnit toteutuivat vuoden aikana. Lähes kahden tuhannen uuden työpaikan syntymisellä alueelle on laajoja vaikutuksia erityisesti Vakka-Suomessa mutta myös laajemmin. Autoteollisuuden ja laivanrakennuksen sekä kansainvälisen kasvun myötä hyviä uutisia kuultiin laajasti seutukunnan elinkeinoelämästä. Hyvien uutisten myötä työvoiman saanti ja asuntotilanne kääntyivät haasteellisiksi. Alueelle on muuttanut merkittävä määrä uusia asukkaita, ja vielä suurempi määrä työntekijöitä käy työssä seutukunnan ulkopuolelta. Lounaisrannikon valmistavan teollisuuden hyvät uutiset luovat haasteen alueen infran kehittämiselle. Toimivan logistiikan merkitys niin tavaran kuin ihmisten liikkuvuuden varmistamiseksi kasvaa entisestään. Työntekijöiden saaminen alueelle, koulutus ja asuminen sekä palveluiden järjestäminen vaativat erityistä panostusta. Alueen useimpien kuntien talous on kääntynyt parempaan suuntaan. Tämä mahdollistaa palvelujen ylläpitämisen ja kehittämisen yritystoiminnan kasvaessa. Maakuntahallinnon uudelleen organisointi ja sosiaalija terveyspalveluiden uudistus tulevat vaikuttamaan kuntien toimintaan merkittävästi. Vaikutus elinkeinoelämälle voi olla myös suuri kuntien keskittyessä jäljelle jääviin palveluihin sekä elinvoiman ja vetovoiman edistämiseen. Kauppakamarin toiminta kohdistuu ensisijaisesti yrityksen ja sen toimintaympäristön kehittämiseen sekä yritysten kilpailukykyyn vaikuttaviin asioihin. Infrahankkeet, alueen vetovoima, työvoiman saatavuus ja koulutusasiat ovat teemoja, joissa osasto toimii aktiivisesti alueen elinkeinoelämän etuja ajaen.


TOIMINTAKERTOMUKSET

Kuva: Uudenkaupungin matkailutoimisto

Liikennehankkeet — valtatie 8, kantatie 43 ja radan sähköistys Vuoden 2014 alussa käynnistynyt valtatie 8:n perusparannustyö on edennyt suunnitellusti, ja nelikaistainen tie Nousiaisiin asti on valmis. Koko yhteysvälin kehittäminen jatkui, ja mm. Mynämäen ja Laitilan osuuden valaistus valmistui vuoden 2017 aikana. Valtatie 8:n ja kantatie 43:n risteysjärjestelyt Laitilassa ovat vuorossa vuosikymmenen lopulla. Kaikki nämä toimet tulevat vaikuttamaan positiivisesti alueemme yrityselämään ja liikenteen toimivuuteen. Turun ja Uudenkaupungin välisen rataosuuden sähköistys eteni myönteiseen päätökseen ja suunnittelu on käynnistymässä tänä vuonna. Liikenneinfraa kehittämällä varmistetaan seudun kehitys dynaamisena teollisen toiminnan alueena. Kauppakamariosasto vaikuttaa kanaviensa kautta näiden liikenne- ja logistiikkahankkeiden edistämiseen.

Innovaatiorahasto Kauppakamariosaston 70-vuotisjuhlavuoden innovaatiorahastossa käynnistettiin yrityksen oman koulutuksen pilotti.

Tämä koulutuksen ja verkko-oppimisen edistämisenä alkanut prosessi muotoutui yrityksen oman koulutustuotannon pilotoinniksi. Pilottiin haetaan muutamia yrityksiä, ja jatkotoimista päätetään myöhemmin. Innovaatiorahasto hakee koko ajan uusia ideoita ja ehdotuksia rahaston varojen käytölle. Rahaston, jonka pääoma on 250 000 euroa, tarkoituksena on edistää hankkeita, jotka tukevat elinkeinoelämää ja alueen kehitystä.

Tapahtumia ja tilaisuuksia Uudenkaupungin kauppakamariosasto oli järjestämässä ja tukemassa useita eri tilaisuuksia ja tapahtumia vuoden 2017 aikana. Osasto oli mukana Tuu#Messiin-rekrytointitapahtumassa helmikuussa. Tämä kauppakamariosaston piirissä ideoitu ja Ukipoliksen toteuttama tapahtuma sai suuren suosion. Tuu#Messiin-tapahtuma toteutuu myös tänä vuonna. Työsopimuslain muutoksiin paneuduttiin aamukahvitilaisuudessa helmikuussa. Samoin helmikuussa osasto oli mukana Valtiovarainministeriön Uutta työtä Suomeen -kiertueen pysähtyessä Uudessakaupungissa. Maaliskuussa osallistuttiin valtatie 8 -tilaisuuteen Raumalla ja järjestet-

35


tiin kuntavaalitilaisuus yhteistyössä yrittäjäyhdistysten kanssa. Elinvoimainen Vakka-Suomi – Männäisten markkinat -tilaisuus järjestettiin heinäkuun lopulla Kalannissa. Tilaisuus toteutettiin yhteistyössä Uudenkaupungin kaupungin ja Vahterus Oy:n kanssa. Teemoina olivat mm. teollisen työn ja toiminnan tulevaisuus sekä mahdollisuudet Varsinais-Suomessa. Kuulijoita oli paikalla yli 70 henkilöä. Syyskuussa järjestettiin tapaaminen kuntajohtajien kanssa. Teemana olivat elinvoima-asiat. Marraskuussa osasto osallistui Hehku-karnevaalin käynnistykseen Uudessakaupungissa ja Kohtaa kumppani -tapahtumaan Laitilassa. Vuosi 2017 oli juhlavuosien vuosi. Suomi täytti 100 vuotta ja Uudenkaupungin kaupunki 400 vuotta. Kauppakamaritoiminnan aloituksesta tuli kuluneeksi sata vuotta ja Turun kauppakamarin 100-vuotisjuhlia vietettiin marraskuussa. Kauppakamariosasto ja sen

jäsenet osallistuivat eri tavoin juhlavuosien tapahtumiin.

Nuoret Kauppakamariosasto on merkittävä stipendien myöntäjä. Perinteisesti osasto muisti hyvin menestyneitä opiskelijoita Ammattiopisto Novidassa, Uudenkaupungin yhtenäiskoulussa, Laitilan ja Uudenkaupungin lukioissa sekä Turun amk:n liiketoiminnan logistiikan koulutusohjelmassa.

Kuva: Uudenkaupungin matkailutoimisto

36


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

37


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

Meyer Werft Turku Oy:n toimitusjohtaja Jan Meyerille luovutettiin helmikuussa Suomi 100 -erikoisansiomerkki. Satavuotismerkit myönnettiin yhteensä kymmenelle ansioituneelle yritysjohtajalle ja vaikuttajalle ympäri Suomea. Meyeriä voidaan pitää suomalaisen laivanrakennusteollisuuden pelastajana. Hän johtaa yritystä, joka on saanut merkittäviä tilauksia ulkomailta ja luonut uusia työpaikkoja.

Maittava kauppakamarilounas nautittiin tammikuussa ravintola Denniksessä.

Rainer Carpelan HRS Advisorsilta kertoi johtamisaamukahveilla johtamisen ja esimiestyön tulevaisuuden vaatimuksista.

38

Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan vuosittaisessa TEEMAseminaarissa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja tulevaisuuden työstä, asumisesta ja kaupunkiympäristöstä. Tilaisuudessa jaettiin myös vuoden ICT-teko-palkinto.


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

Aloitimme huhtikuussa uuden keskustelusarjan Menestyvä Varsinais-Suomi, jossa mielenkiintoisia henkilöitä haastetaan lauteille keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Ensimmäisenä vieraaksi saimme EIB:n varapääjohtajan sekä Helsingin pormestariehdokas Jan Vapaavuoren (vas.), jonka kanssa keskustelimme kaupunkien roolista kasvun mahdollistajina. Keskustelua veti Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

Finanssivaliokunnan aamukahveilla kuulijat haastettiin ajattelemaan mahdollisia ja mahdottomia talouden ja tulevaisuuden polkuja Heikki Salmelan ja Alf Rehnin johdolla. Molemmat korostivat nöyryyden merkitystä sekä yrittäjyydessä että tulevaisuuden ennustamisessa.

39


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

Kauppavaliokunnan järjestämät jäsenaamukahvit juotiin Hansakorttelissa sijaitsevassa ravintola Tresissä.

Teollisuusvaliokunnan aamukahveilla keskusteltiin jäsenten toivomasta aiheesta positiivinen rakennemuutos. Vierailimme Sandvikilla, joka yllättävien käänteiden jälkeen oli tuplaamassa tuotantoaan.

Kauppatieteiden lisensiaatti Kaisa Leiwo aloitti heinäkuussa Turun kauppakamarin edunvalvonnan johtajana.

ICT-valiokunnan järjestämässä tubekoulussa opeteltiin videokuvaamisen ja editoimisen sekä tekijänoikeuksien ja YouTuben käytön perusteita. Opetuspäivään kuului myös oman rekrytointivideon kuvaaminen ja editointi. Turun kauppakamarin ICT-valiokunnan tarkoituksena on edistää digitalisaatiota ja tuoda esiin ajankohtaisia teemoja.

40


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

”Kauppakamari on tehnyt hyvin arvokasta työtä hyvinvoivan ja vakaan Suomen rakentamisessa sadan vuoden ajan. Toivotan menestystä sekä kauppakamareille että kaikille kauppakamarin jäsenille”, sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö kauppakamarien 100 vuotta tulevaisuutta -juhlaseminaarissa 10.8.2017. Toimitusjohtaja Minna Arve vieraili kesällä muun muassa Paraisilla Nordkalkin kaivoksella. Paraisilla kaivosta esittelivät toimitusjohtaja Hannu Hautala ja Gert Wahtera. Kalkki on elämän eliksiiri, ja kalkkikiveä tarvitaan myös monessa tuotteessa. Betoni, teräs, paperi, muovi, pinnoitteet, lannoitteet, lasi, veden käsittely ja jopa sokerin valmistus tarvitsevat valmistukseensa kalkkikiveä.

41


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

Turun kauppakamari halusi muistaa huomionosoituksilla upeasta työstä Varsinais-Suomen elinkeinoelämän ja kauppakamaritoiminnan hyväksi. Lämmin kiitos ja onnittelut kaikille ansioituneille!

Ruotsin entinen pääministeri, Senior Advisor Frederik Reinfeldt puhui juhlaseminaarissa tulevaisuudesta, muutoksesta ja johtamisesta.

42


KUVASATOA VUODEN 2017 TAPAHTUMISTA

Kauppakamarin puheenjohtaja Matti Rihko toivotti vieraat tervetulleiksi juhlimaan 100-vuotiasta kauppakamaria.

Turun kauppakamari 100 vuotta -iltagaala järjestettiin Turun Messukeskuksessa 11.11. 2017. Lämmin kiitos kaiklle juhlintaan osallistuneille. Oli ilo nähdä suuri joukko kauppakamari-ihmisiä juhlistamassa kauppakamarin taivalta kohti seuraavaa sataa vuotta.

43


Koulutus- ja työvoimavaliokunnan aamukahveilla kuunneltiin ajankohtaista asiaa henkilöstötutkimuksista.

Kauppakamari ja Varsinais-Suomen yrittäjät kutsuivat supersuositun vloggaaga Deatan Steralle tutustumaan tämän päivän teollisuuden ammatteihin.

Matkailujohtaja Anne-Marget Hellén kertoi matkailun vaikutuksesta alueen talouteen matkailuvaliokunnan järjestämillä aamukahveilla.

Uusien jäsenten jouluglögeillä tutustuttiin yritysten toimintaan ja verkostoiduttiin rennossa tunnelmassa.

Turun kauppamarin tapahtumat löydät tapahtumakalenteristamme:

www.turunkauppakamari.fi Tervetuloa! 44


GLOBAALEJA KONTAKTEJA KANSAINVÄLISIÄ MESSUJA UUSINTA VIENTITIETOA WORLD TRADE CENTER TURKU APUNA KANSAINVÄLISTYMISESSÄSI.

Tutustu ja liity jäseneksi:

WTC-TURKU.FI

45


ILMOITUS

Osaamisanti varainhankintakampanja on käynnissä koko vuoden 2018. Kaikki lahjoitukset käytetään Turun AMK:n toiminnan kehittämiseen.

Kehitä alueen osaamispääomaa yhdessä Turun AMK:n kanssa Osaamisanti on mahdollisuus osallistua Turun ammattikorkeakoulun oppimisympäristöjen ajantasaistamiseen – alueen ja yrityksesi hyödyksi. Turun ammattikorkeakoulu (AMK) on tulevaisuuden teknillinen korkeakoulu ja hyvinvoinnin ja kulttuurin kehittäjä. Opiskelijoita on noin 8 800 ja henkilökuntaa 640. Pääosa opiskelijoista tulee Varsinais-Suomesta, ja täällä työskentelee noin 20 000 Turun AMK:sta valmistunutta. Turun AMK:n perinteet ovat jo 1800-luvulta, jolloin perustettiin kätilökoulu (1816), piirustuskoulu (1830), kauppakoulu (1839) ja tekninen koulu (1849). Niiden pohjalta koulutus on kehittynyt ja laajentunut nykyaloille, Turun AMK:n rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila kertoo. Turun AMK:ssa opiskellaan kulttuurialaa, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alaa, tekniikkaa ja liiketaloutta, sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alaa. Lisäksi tehdään paljon tutkimusta, johon saatiin ulkopuolista tuotekehitysrahoitusta yli 7 miljoonaa euroa vuonna 2017. Kaikki toiminta tähtää ajanmukaisen osaamisen ja työelämävalmiuksien kehittämiseen Turun AMK:n kehittämän innovaatiopedagogiikkamenetelmän avulla. Opiskelijat kehittävät yhteisissä projekteissa alueen yritysten kanssa uusia toimintamalleja yritysten käyttöön hyödyntämällä tutkimustietoa. - Teknisen osaamisen ylläpito on meille olennaisen tärkeää, ja siihen rakennamme toimintamallia. Tänä vuonna tekniikan alalle saadaan myös uusia opetuspaikkoja ja järjestämme laajasti muuntokoulutusta insinööreille sekä aloitamme uuden älykkään rakentamisen koulutuksen. Ajanmukaisen opetuksen varmistamiseksi myös

46

opetusympäristöjä pitää kehittää, Taatila jatkaa. Uusista opetusympäristöistä esimerkiksi tekniikan alalle suunnitellaan kolmea uutta energian

LAHJOITUKSISSA TOTEUTUU WIN-WINPERIAATE. ja digitaalisen teknologian (UEDT) tutkimus- ja innovaatioympäristöä, jotka ovat lähtökohtaisesti alueen yritysten ja niiden alihankkijoiden käytössä. 1. Digitaalinen tehdas 4.0 tukee digitaalisen valmistusprosessin infrastruktuuria. Koneteknologiakeskus digitalisoidaan. 2. Uuden energian tutkimuskeskus pureutuu hiilipäästöjen vähentämiseen, hajautukseen ja digitalisointiin. Kokonaisuuteen kuuluvat kestävän sähköntuotannon, hajautettujen energiajärjestelmien, sähköenergian varastoinnin ja sähköisten liikenteen kehitysympäristö eli akku- ja polttokennolaboratorio. 3. AI/AR/VR Keskus: tekoälyn, lisätyn todellisuuden ja virtuaalisen todellisuuden kehitysympäristö kilpailukyvyn ja nopeasyklinen tuotekehityksen edistämiseen sekä suunnitelmien havainnollistamiseen. Sosiaali- ja terveysalalle Kupittaan kampusalueelle valmistuu kesällä 2018 Medisiina D -rakennus, johon tulee monialaiset toimintaympäristöt suun terveydenhuoltoon sekä simulaatiotilat ja Kunnon Koti -konsepti, joiden kehittämisessä Turun AMK on

ollut vahvasti mukana. - Tilat tulevat yhteiskäyttöön Turun yliopiston, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Turun AMK:lle on myös myönnetty 40 uutta suuhygienian koulutuspaikkaa, joita varten tiloja tarvitaan. Moderni leikkaussali rakennetaan myöhemmin ICT-taloon opetuskäyttöön, varainhankinnan kampanjapäällikkö Katri Salonen kertoo. Osaamisanti-varainhankintakampanja on käynnissä koko vuoden 2018, ja sen kautta ulkopuoliset voivat tukea Turun AMK:n toimintaa ja tavoitteita. - Lahjoituksissa toteutuu win-win-periaate, koska rahoitusta käytetään yhteiseen tekemiseen. Lahjoittaja voi olla kuka tahansa, ja lahjoitussumman voi itse päättää. Pienen lahjoituksen voi tehdä suoraan kampanjan nettisivuilta. Mikäli se on yli 10 000 euroa, lahjoituksen voi kohdentaa haluamalleen alalle. Yli 850 euron lahjoituksesta voi tehdä verotuksessa lahjoitusvähennyksen, Katri Salonen kertoo. Opetus- ja kulttuuriministeriö on varannut ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen 24 miljoonaa euroa. Vastinrahan osuus selviää vuoden 2018 lopussa.

WWW.TURKUAMK.FI WWW.OSAAMISANTI.FI


Digitaalisen ajan vinkit tyรถhรถn ja johtamiseen. hub.elisa.fi

2081_EL_YA_Hub_Turun_kauppakamari_90x135.indd 1

47

29.1.2016 9.48


VALTUUSTO

Turun kauppakamarin valtuusto 2018–2020 Aakula Olli, toimitusjohtaja, LähiTapiola VarsinaisSuomen Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Turku

Kuusela Johanna, toimitusjohtaja, Pilkington Automotive Finland Oy, Laitila

Ala-Nissilä Ilkka, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Auto-Center Oy, Raisio

Laukkanen Timo, toimitusjohtaja, Eckes-Granini Finland Oy Ab, Turku

Granlund Markus, dekaani, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Turku

Lehmusvuori Esa, aluejohtaja, NCC Rakennus Oy Lounais-Suomi, Turku

Jääskeläinen Esko, toimitusjohtaja, SSO-Yhtymä, Salo

Markkula Matti, yksikönjohtaja, Mehiläinen Oy, Turku

Ketonen Heikki, toimitusjohtaja, TS-Yhtymä Oy, Turku

Pettersson Carl, toimitusjohtaja, Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas, Turku

Kolehmainen Hanna, toimitusjohtaja, Hartela Länsi-Suomi Oy, Turku Liukkonen Juha-Matti, Senior Manager, Valmet Technologies Oy, Raisio Mylén Kari, toimitusjohtaja, K. Mylén Oy, Loimaa Mälkiä Jussi, hallituksen puheenjohtaja, Meriaura Oy, Turku Palviainen Timo, kauppakeskusjohtaja, Turun Hansakortteli Oy, Turku Peräaho Jouko, hallituksen puheenjohtaja, PLC Uutechnic Group Oyj, Uki Salo Harri, johtaja, Turku Energia Oy, Turku Salonen Juha, toimitusjohtaja, Leipomo Salonen Oy, Turku Sippola Antti, toimitusjohtaja, Turun Osuuskauppa, Turku Töyry Anette, henkilöstöjohtaja, Lindorff Oy, Turku

2017–2019 Aaltonen Hannu, toimitusjohtaja, Mahile Oy, Turku Arola Riikka, myyntijohtaja, Viking Line Abp, Turku Håkans Stefan, toimitusjohtaja, Alfons Håkans Oy Ab, Turku Immonen Juha, Partner, Romana Management Oy, Turku Kallio Hannu, hallintojohtaja, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turku Kopra Pekka, toimitusjohtaja, Westas Raunio Oy, Koski TL

48

Niemi Pekka, konsuli, Sunborn Oy, Turku

Rantanen Marja-Terttu, toimitusjohtaja, Telegraafi Oy, Turku Ruohola Jyrki, asiakkuusjohtaja, Accountor Loimaa Oy, Loimaa Söderholm Jan, aluejohtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj, Turku 2016–2018 Aaltonen Juha, aluejohtaja, Finavia Oyj Länsi-Suomen alue Turun lentoasema, Turku Arvonen Pertti, hallituksen puheenjohtaja, UWIS Oy, Turku Eklund Toni, toimitusjohtaja, Universtas Oy, Turku Isotalo Kalle, toimitusjohtaja, Antti-Teollisuus Oy, Kanunki Jokisuu Pekka, hallituksen puheenjohtaja, Kultaranta Resort Oy, Naantali Kulmala Jarmo, aluejohtaja, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Turku Laine Ville, paikallisjohtaja, Sandvik Mining and Construction Oy Loaders Turku, Turku Meri Jyrki, aluejohtaja, YIT Rakennus Oy Talonrakennus, Turku Mäkinen Eero, toimitusjohtaja, Trafomic Oy, Raisio Puolimatka Rauno, konsuli, Auratum Oy, Turku Raikko Timo, toimitusjohtaja, Hydoring Oy, Kyrö Rompasaari-Salmi Tuija, toimitusjohtaja, Arkea Oy, Turku Siljander Esa, toimitusjohtaja, Treston Oy, Turku Tähtinen Rami, toimitusjohtaja, Vakka-Suomen Voima Oy Wardi Ami, kaupallinen johtaja, Orkla Foods Finland Oy, Turku


TURUN KAUPPAKAMARIN HALLITUS

Turun kauppakamarin vuoden 2018 hallitus. Kuvassa (vas.) Minna Arve, Liisa Leino, Peter Essen, Pekka Kuusniemi, Jukka Rinnevaara, Matti Rihko, Pekka Heikonen, Marita Frimodig, Elina Herrala, Jussi Hakala ja Linda Langh. Kuvasta puuttuvat Hanna Halme, Tapani Pulli, Olli-Pekka Saario ja Olli Setänen.

Turun kauppakamarin hallitus 2018 Puheenjohtaja Rihko Matti, hallituksen puheenjohtaja I varapuheenjohtaja Rinnevaara Jukka, toimitusjohtaja II varapuheenjohtaja Essen Peter, varatoimitusjohtaja Arve Minna, kaupunginjohtaja, Turun kaupunki, Turku

Kuusniemi Pekka, toimitusjohtaja, Raisio Oyj, Raisio

Frimodig Marita, tehtaanjohtaja, RTL-Inductives Oy, Uusikaupunki

Langh Linda, toimitusjohtaja, Pesupalvelu Hans Langh Oy, Piikkiö

Hakala Jussi, toimitusjohtaja, Liedon Säästöpankki Oy, Lieto

Leino Liisa, teollisuusneuvos, Leino Group Oy, Salo

Halme Hanna, toimitusjohtaja, Wallac Oy, Turku

Pulli Tapani, varatoimitusjohtaja, Meyer Turku Oy, Turku

Heikonen Pekka, hallituksen puheenjohtaja, Pemamek Oy, Loimaa

Saario Olli-Pekka, toimitusjohtaja, Turun Seudun Osuuspankki, Turku

Herrala Elina, johtaja, Satamat ja terminaalit, Neste Oyj, Naantali

Setänen Olli, aluejohtaja, Kesko Oyj Lounais-Suomen aluekeskus, Turku

49


LOIMAAN KAUPPAKAMARIOSASTON HALLITUS

Loimaan kauppakamariosaston hallitus Puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen

Järvinen Tero, toimitusjohtaja

I varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Kari Mylén

Pullinen Juha, toimitusjohtaja

II varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja

Raikkonen Juhani, puheenjohtaja

Ala-Laurinaho Ari, johtaja Godenhielm-Nars Karin, myyntijohtaja Huttunen Timo, toimitusjohtaja

Kaukonen Mika, toimitusjohtaja

Rantala Jari, kaupunginjohtaja Ruohola Jyrki, palvelujohtaja Savo Aapo, toimitusjohtaja Tevasaari Jouko, apulaisrehtori Tunkkari Matti, kehittämisjohtaja

Uudenkaupungin kauppakamariosaston hallitus Puheenjohtaja, tehtaanjohtaja Marita Frimodig

Kuusisto Raine, toimitusjohtaja

I varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Poutanen Mikko

Luukkonen Johanna, vt. kaupunginjohtaja

ΙΙ varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Jouni Parkkonen

Mäki Sami, toimitusjohtaja Nieminen Juha-Pekka, toimitusjohtaja

Eskola-Buri Eija, päätoimittaja

Ruusola Sari, toimitusjohtaja

Hakala Timo, toimitusjohtaja

Saarinen Raimo, kauppias

Heinonen Jarkko, elinkeinojohtaja

Tähtinen Rami, toimitusjohtaja

Hevonoja Tommi, tehtaanjohtaja

Vainio Lasse, toimitusjohtaja

Hukkanen Risto, johtaja

50


SALON KAUPPAKAMARIOSASTON HALLITUS

Salon kauppakamariosaston hallitus Puheenjohtaja, teollisuusneuvos Liisa Leino

toimitusjohtaja Lasse Jokinen

I varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Kalle Isotalo

kauppaneuvos Esko Jääskeläinen

II varapuheenjohtaja, pankinjohtaja Teemu Alanko

hallituksen pj. Kirsti Kirjonen toimitusjohtaja Esko Lammervo

yrittäjä Vesa Harilo

toimitusjohtaja Olli Lehti

kauppaneuvos Jukka Hulkkonen

toimitusjohtaja Jyrki Niinistö

palvelujohtaja Sari Huuhka

toimitusjohtaja Tuomo Niskanen

toimitusjohtaja Juhani Huupponen

toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen

kaupunginjohtaja Lauri Inna

Uutuus! Erotu joukosta ja jätä mieleenpainuva ensivaikutelma edgeprintillä värjätyillä käyntikorteilla. Lue lisää sivuiltamme ja tilaa omasi: prigi.fi Uuden aikakauden printti ja digi Kaskenkatu 14, Turku | myynti@prigi.fi

raisio.fi/yrittäjät

51


VALIOKUNNAT

TURUN KAUPPAKAMARIN VALIOKUNTATYÖ Turun kauppakamarin jäsenet verkottuvat, vaikuttavat ja osallistuvat toimintaan kauppakamarin kymmenessä valiokunnassa. Vuonna 2017 valiokunnissa vaikutti noin 300 jäsenyrityksen aktiivia. Valiokuntien tehtävänä on valmistella toimialaansa kuuluvat kauppakamarilta pyydetyt lausunnot, ryhtyä tai ehdottaa ryhdyttäväksi toimenpiteisiin elinkeinoelämän kehitystä haittaavien esteiden poistamiseksi sekä muutenkin oma-aloitteisesti kaikin tavoin edistää elinkeinoelämän parasta toimivaltansa puitteissa.

52


VALIOKUNNAT

Elinkeinopolitiikan valiokunta Valiokunnan toimialaan kuuluvat julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän väliset suhteet sekä elinkeinopolitiikkaan ja yhdyskuntasuunnitteluun liittyvät asiat. Keskeiset teemat vuonna 2018 ovat alueen saavutettavuuden ja työpaikkaliikenteen kehittäminen sekä yritysten osaajapulan helpottaminen ja koulutuslaitosyhteistyö. Valiokunta jakaa vuonna 2018 perinteisen elinkeinopoliittisen kuntapalkinnon. VALIOKUNNAN JÄSENET Hakala Jussi, pj, toimitusjohtaja, Liedon Säästöpankki Oy, Lieto Aakula Olli, vpj, toimitusjohtaja, LähiTapiola Varsinais-Suomen Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Turku Heikkinen Pauli, toiminnanjohtaja, SPR Varsinais-Suomen piiri, Turku Heinonen Jarkko, elinkeinojohtaja, Uudenkaupungin kaupunki, Uusikaupunki Heinonen Jarna, professori, Turun yliopiston Turun kauppakorkeakoulu, Turku Hovi Sanna, toimitusjohtaja, Unica Oy, Turku Immonen Juha, Partner, Romana Management Oy, Turku Impilä Juha, kaupallinen johtaja Länsi-Suomi, Terveystalo Pulssi, Turku Jutila Ari, toimitusjohtaja, Mietoisten Säästöpankki, Masku Jääskeläinen Esko, toimitusjohtaja, SSO-Yhtymä, Salo Kaitanen Jaakko, toimitusjohtaja, Bravo Yhtiöt OY, Turku

toimitusjohtaja Liedon Säästöpankki Oy

JUSSI HAKALA

Kallio Juuso, toiminnanjohtaja, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry, Turku Keitilä Matti, aluejohtaja, Hartela Länsi-Suomi Oy, Turku Knaapi Harri, Executive Headhunter, InHunt Group Oy, Turku Kyynäräinen Niko, toimitusjohtaja, Turku Science Park Oy, Turku Lappalainen Pasi, toimitusjohtaja, Nosto Consulting Oy, Turku Marin Terhi, viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö, Turun Teknologiakiinteistöt Oy, Turku

YHTEYSJÄSENET Häkämies Kari, maakuntajohtaja Varsinais-Suomen Liitto, Turku

Markkula Matti, yksikönjohtaja, Mehiläinen NEO -yksikkö, Turku

Puolitaival Kimmo, ylijohtaja, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Turku

Merivuori-Marisa Tuulia, yrittäjä, Sympower Oy, Piikkiö

Sundman Pekka, kehitysjohtaja, Turun kaupunki, Turku

Nygrén Patrik, kaupunginjohtaja, Paraisten kaupunki Parainen Parkkonen Jouni, toimitusjohtaja, Laitilan Puhelin Osk, Laitila

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET

Pentti Anne, KTM, tietokirjailija, Fandonia Oy, Merimasku

Suuronen Nina, yrittäjä, Tilitoimisto Suuronen Oy, Turku (JCI Airisto)

Poijärvi-Miikkulainen Jytta, toimitusjohtaja, Turun seudun kehitys Oy, Turku Pöllänen Simo, aluejohtaja, Canon Business Center Turku, Turku Rouvali Mari, arviointiasiantuntija, Catella Property Oy, Turku

Uusitalo Tanja, elinkeinoasiantuntija, Someron kaupunki, Somero (JCI Loimaa)

Salama Antero, hallituksen puheenjohtaja, Rakennus-Salama Oy, Turku Salmi Sirpa, toimitusjohtaja, KAAWA Oy, Turku Savo Aapo, toimitusjohtaja, Hunajayhtymä Oy, Kojonkulma Simola Tom, verkställande direktör, ansvarig redaktör, Förlags Ab Sydvästkusten, Åbo Sjöholm Jyrki, toimitusjohtaja, Yrityssalo Oy, Salo Söderholm Jan, aluejohtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj, Turku Vainio Kari, vastaava päätoimittaja, Turun Sanomat / TS-Yhtymä Oy, Turku Virtanen Juuso, toimitusjohtaja, Virtanen Yhtiöt Oy, Turku Välimäki Tomi, Senior Partner, MPS Yhtiöt, Turku

53


VALIOKUNNAT

Finanssivaliokunta Finanssivaliokunta toimii linkkinä alueen tilintarkastajiin sekä talousjohtajien verkostona. Lisäksi valiokunnan toimialaan kuuluu rahoitus- ja vakuutusalan liittyvät ajankohtaiset asiat. Vuoden 2018 aikana järjestetään jäsenyrityksille suunnattu seminaari, jossa esitellään yritysten vaihtoehtoisia rahoitusmahdollisuuksia. Valiokunta edistää talousalan koulutuksen osaamisen ennakointia yhteistyössä oppilaitosten kanssa. VALIOKUNNAN JÄSENET Sandell Päivi, pj, päälakimies, Megavest Oy, Turku Haavisto Mikko, vpj, KHT, KPMG Oy, Turku Harjula Raija, Lämpöpuisto Oy, Turku Helle Timo, Partner, KHT, Advico Grant Thornton Oy, Turku Hookana Heli, johtava asiantuntija, Talenom Oyj Turun toimisto, Turku Kulmala Jarmo, aluejohtaja, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Turku Kulmala Hannele, KTM, Nordic Business Doctors Oy, Kaarina Lundén Katja, KTM, talousjohtaja, Rakennustoimisto Lundén Oy, Turku päälakimies Megavest Oy

PÄIVI SANDELL

Lundén Tuomas, talousjohtaja, Oy Lunden Ab Jalostaja, Turku Mäkelä Sarianne, toimitusjohtaja, Serenum Oy, Turku Mäkinen Ari, johtaja, Arol Finance Oy, Turku Nygård Jan, asiakasvastuullinen johtaja, Danske Bank Oyj, Turku Palmroth Petri, KHT, PricewaterhouseCoopers Oy, Turku

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET Koskinen Iiro, vakuutusasiamies, VKL-Monitoimi Oy, Marttila (JCI Auranmaa) Tallbacka-Kitola Taina, alueen varajohtaja, Nordea Oyj, Turku (JCI Turku)

Peltomäki Tapio, toimitusjohtaja, Turun Tilikeskus Oy, Turku Reunanen Hannamaija, talousjohtaja, Turun Osuuskauppa, Turku Rinne Petteri, liiketoimintajohtaja, Turun Seudun Osuuspankki, Turku Siviranta Petri, hallintojohtaja, Someron Säästöpankki, Somero Soinio Osmo, KHT-tilintarkastaja, Soinio & Co Oy KHT-yhteisö, Turku Tuomela Tero-Seppo, talousjohtaja KTL, Elomatic Oy, Turku Tuomikoski Samuli, lakiasiainjohtaja, Visma PPG Oy, Turku Valtare Erja, KHT-tilintarkastaja, veroasiantuntija, Fiscales Oy, Turku

Digitaalisuuden edistäjä Rakennetaan onnistumisia RTC Vahanen Turku Oy Veistämönaukio 1-3, 20100 Turku P. 0207 698 618 www.vahanen.com

54

Teleste Oyj Telestenkatu 1 PL 323, 20101 Turku www.teleste.com


VALIOKUNNAT

ICT-valiokunta ICT-valiokunnan tarkoituksena on edistää digitalisaatiota ja valvoa IT-alan yritysten etuja. Keskeiset teemat vuonna 2018 ovat tietoverkkojen ja datan liikkuvuuden kehittäminen Varsinais-Suomessa sekä maakunta- ja SOTE -uudistuksien tuomat haasteet ICTsektorille. Valiokunta järjestää vuonna 2018 perinteisen TEEMA-seminaarin ja jakaa Vuoden ICT-teko palkinnon.

VALIOKUNNAN JÄSENET Salo Harri, pj, johtaja, Turku Energia Oy, Turku Kaukinen Tuomas, vpj, toimitusjohtaja, Turun Tietokeskus Oy, Turku Ailio Antti, Medbit Oy, Turku Eerola Perttu, toimitusjohtaja, Raisioagro Oy, Raisio Ekbom Mira, IoT Account Executive, ATR Soft Oy, Turku Elgh Tobias, toimitusjohtaja, Sanako Oy, Turku Johansén Anna Juhala Timo, toimitusjohtaja, Mavisystems Oy, Turku Kivistö Mikko, Managing Director, Anders Innovations Oy, Turku Kulmala Jori, Sales Manager, Konica Minolta Business Solutions Finland Oy, Turku Kulmala Tatu, asianajaja, Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy, Turku

johtaja Turku Energia Oy

HARRI SALO

Laaksonen Juha, aluejohtaja, Akun Tehdas (Oy Aku´s factory Ltd), Turku Laukkanen Juha, osastopäällikkö, Elisa Oyj, Turku Lehtonen Juha, myyntijohtaja, DNA Oy, Turku Lindholm Kim, yrittäjä, KTM, diplomiekonomi, Aivo Finland Oy, Turku Lundberg Katja, toimitusjohtaja, SK Sovunrakentajat Oy, Turku Numminen Pekka, Area Manager, Viria LAN&WAN Oy, Turku Pirilä Mikko, toimitusjohtaja, Opapoint Oy, Turku Raali Altti, toimitusjohtaja, Cerion Solutions Oy, Turku Rajala Karoliina, Account Manager, Atea Finland Oy, Turku Rantala Jukka, toimitusjohtaja, Cadmatic Oy, Turku

YHTEYSJÄSEN Ketopaikka Anssi, Network & Space Program Manager, Boost Turku, Turku NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET Oivanen Siiri (JCI Loimaa) Virtanen-Ylinen Tuija, Documentation Specialist, Etteplan Oy, Tampere (JCI Loimaa)

Rauhala Matti, Director & VP Turku Region, Vincit, Turku Rautanen Veli-Matti, toimitusjohtaja, IVT Center Turku Oy, Turku Reilander Martti, toimitusjohtaja, Bigdatapump Oy, Turku Roslöf Janne, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu Oy, Turku Salanterä Samuli, KTM, Turku Satama Jorma, toimitusjohtaja, Tietolevy Jorma Satama, Turku Ström Toni, myyntipäällikkö, Lemonsoft Oy, Turku Sulin Kimmo, Vice President, Telia Finland Oyj, Turku Tuomisto Antti, lehtori, Turun yliopisto, Turku Vaskuri Sami, liiketoimintajohtaja, Vincit, Turku Viitanen Veli-Matti, toimitusjohtaja, Lounea Oy, Salo Virta Petri, Partner and CTO, RCP Software Oy, Turku

55


VALIOKUNNAT

Kansainvälistymisvaliokunta Toimialaan kuuluvat ulkomaankauppaan liittyvät asiat ja näihin liittyen yhteydenpito Business Finlandiin, World Trade Centereihin, ministeriöihin, tulliin ja muihin kv-palveluiden tarjoajiin. Keskeiset teemat vuonna 2018 ovat vientiverkosto ja vientipalkinto.

VALIOKUNNAN JÄSENET Löyttyniemi Matti, pj, Private Investor, Turku Maunu Pentti, vpj, toimitusjohtaja, Detector Oy, Raisio Gustafsson Patrik, toimitusjohtaja, PG-IntAct Oy, Parainen Heiliö Lauri, toimitusjohtaja, Wiima Logistics Oy, Turku Intonen Olli, aluemyyntipäällikkö, Suomen Kaukokiito Oy, Turku Jalkanen Heini, osakas, Business Director, DCA Instruments Oy, Turku Kairisto-Mertanen Liisa, koulutusjohtaja, KTT, Turun ammattikorkeakoulu, Turku Kaivola Sami, Partner, Puuha Group Oy, Turku Ketomäki Liisa, toimitusjohtaja, Turun musiikkijuhlasäätiö, Turku Private Investor

MATTI LÖYTTYNIEMI

Kostia Kirsi, toimitusjohtaja, Great Minds Oy, Turku Kruskopf Timo, toimitusjohtaja, Idea Development ID Oy, Turku Lalla Jorma, hallituksen puheenjohtaja, Nordic ID Oy, Salo Mikkola Marko, vientijohtaja, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Laitila Mänki Markku, toimitusjohtaja, Aurajoki Oy, Eura

YHTEYSJÄSENET Haahti Petri, Senior Advisor, Finpro, Turku Kauppila Jari, kansainvälistymispäällikkö, V-S ELY-keskus, Turku NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET Laakso Jaakko, toimitusjohtaja, PlatinOro Oy, Turku (JCI Aurajoki) Rusi Jani, rahoituspäällikkö, Nordea Oyj, Turku (JCI Aurajoki)

56

Paju Pekka, myyntipäällikkö, Turun Seudun Osuuspankki, Turku Penttilä Tomi, Senior Project Manager, Bayer Oy, Turku Rastas Jari, konsuli, Etacom Oy, Turku Salo Anita, toimitusjohtaja, BK-Hydrometa Oy, Raisio Seulu Marja-Riitta, varatuomari, Eversheds Asianajotoimisto Oy, Turku Viitaniemi Vesa V., talousneuvos, Lounais-Suomen Osuuspankki, Paimio Vuorinen Pasi, toimitusjohtaja, Amomatic Oy, Paimio Ylinen Petteri, vientipäällikkö, Lännen Tractors Oy, Loimaa


VALIOKUNNAT

Kauppavaliokunta Valiokunnan toimialaan kuuluvat Turun alueen kaupan ja palveluelinkeinojen toimintaedellytysten kehittäminen. Vuoden 2018 keskeiset teemat ovat Turun joukkoliikenneratkaisu ja kaupan alan osaamisen ennakointi yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Lisäksi tiivistetään yhteistyötä Kaupan Liiton kanssa. VALIOKUNNAN JÄSENET Setänen Olli, pj, aluejohtaja, Kesko Oyj Lounais-Suomen aluekeskus, Turku Hantula Mari, vpj, tavaratalonjohtaja, Stockmann Oyj, Turku Aaltonen Hannu, toimitusjohtaja, Mahile Oy, Turku Ala-Nissilä Ilkka, talousneuvos, Varsinais-Suomen Auto-Center Oy, Raisio Andersen Sakari, toimitusjohtaja, Multipak Finland Oy, Turku Harkka Mervi, toimitusjohtaja, Turun Lukko Oy, Turku Heikura Teemu, aluemyyntipäällikkö, Isku Interior Oy, Turku Heinonen Jari, toimitusjohtaja, Lihaliike Reino Jokinen Ky, Turku Helander Susanna, aluepäällikkö, Pizzeria Dennis oy, Turku Helén Matti, aluejohtaja, Securitas Oy, Turku Hetejärvi Toni, tavaratalopäällikkö, Gigantti Megastore Skanssi Turku, Turku

aluejohtaja Kesko Oyj Lounais-Suomen aluekeskus

OLLI SETÄNEN

Hiippavuori Juhani, Head of Shopping Centre Management, Kauppakeskus Skanssi Oy, Turku Katajisto Kimmo, toimitusjohtaja, Perheoptikko Kimmo Katajisto Oy, Turku Kivimäki Kati, toimitusjohtaja, Kauppakeskus Mylly Oy, Raisio Laakso Harri, toimitusjohtaja, Mainostoimisto Namutehdas Oy, Turku Larkovuo Hannele, yhteyspäällikkö, Eilakaisla Oy, Turku Lehtinen Sakari, toimitusjohtaja, Sn-Kiinnike Oy, Turku Marjanen Heli, professori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Turku

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET Puhakka Anniliisa, kauppias, yrittäjä, Tmi Anni Puhakka, Turku (JCI Aurajoki) Kunttila Piia, yrittäjä, Depera Oy, Turku (JCI Airisto)

Murtonen Ari, myynti- ja markkinointijohtaja, Posti Group Oyj, myynti- ja markkinointi, Turku Oksanen Juha, Senior Adviser, Toimitilavälitys RHG Oy, Turku Pakola Erkki, projektipäällikkö, Alko Oy, Turku Saari Mika, toimitusjohtaja, Suomen Luettelomedia Oy, Turku Sandberg Jussi, hallituksen puheenjohtaja, Kaihdinliike Sandberg Oy, Turku Sippola Antti, toimitusjohtaja, Turun Osuuskauppa, Turku Tikka Vesa, toimitusjohtaja, Turun Konekeskus Oy, Turku Vikkula Pertti, toimitusjohtaja, RD Finland Oy, Turku Virtanen Juha V., hallituksen puheenjohtaja, Virtanen Yhtiöt Oy, Turku Örn Jussi, osakas, 3PLogistiikka Turku Oy, Piispanristi

57


VALIOKUNNAT

Koulutus- ja työvoimavaliokunta Valiokunnan toimialaan kuuluvat osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvät asiat. Valiokunta toimii erityisesti yritysten ja oppilaitosten rajapinnalla. Vuoden 2018 keskeisiä teemoja ovat Day@Work-tapahtuma, oppilaitosyhteistyö sekä yhteistyö muiden kauppakamareiden kanssa.

VALIOKUNNAN JÄSENET Jalava Merja, pj, palvelukehitysjohtaja, Turun Seudun Osuuspankki, Turku Ranta Annika, vpj, kehittämiskonsultti, Humap Oy, Turku Almi Satu, toimitusjohtaja, Sosiaalipalvelusäätiö Raina, Naantali Eskola Johanna, yrittäjä, Eskola Management Oy, Turku Helin Arto, VP Human Resources, Meyer Turku Oy, Turku Helokunnas Marketta, henkilöstöjohtaja, IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Turku Hiiterä Eeva, palvelupäällikkö, Eilakaisla Oy, Turku Hämäläinen Juha, yksikönjohtaja, Mehiläinen Oy, Turku palvelukehitysjohtaja Turun Seudun Osuuspankki

MERJA JALAVA

Jalonen Sami, projektipäällikkö, Turun Aikuiskoulutuskeskus, Turku Juusti Susanna, Key Account Manager, VP, Idea Development ID Oy, Turku Kyllönen Marja, henkilöstöjohtaja, Turun Osuuskauppa, Turku Leino Sinikka, asiakkuusvastaava, Turun ammattikorkeakoulu Oy, Turku Loponen Pekka, Branch Manager, Adecco Finland Oy, Turku

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET Rauhala Antti, henkilöstökonsultti, Jobio Varsinais-Suomi Oy, Turku (JCI Aurajoki) Alkio Anna-Mari, yrittäjä, Fiarone Oy, Turku (JCI Auranmaa)

Lumme Merja, henkilöstöjohtaja, Raisio Oyj, Raisio Möller Satu, aluemyyntipäällikkö, Terveystalo Pulssi, Turku Pietilä Sami, toimitusjohtaja, Pietiko Oy, Turku Pohjola Jukka, hallituksen puheenjohtaja, Corporate Spirit Oy, Turku Poikkijoki Sari-Anne, konsultti, Romana Management Oy, Turku Rompasaari-Salmi Tuija, toimitusjohtaja, Arkea Oy, Turku Saarinen Ainokaisa, kehitysjohtaja, Telia Finland Oyj, Turku Salo Tomi, henkilöstöjohtaja, Valmet Automotive Oy, Uusikaupunki Spiik Karl-Magnus, yrittäjäekonomi, LJK, Karlex Oy, Turku Strandberg Stefan, johtaja, Veritas Eläkevakuutus Taipale Maria, johtava rehtori, Raision Seudun koulutuskuntayhtymä, Raisio Toriseva Mikko, toimitusjohtaja, Mediamaisteri Oy, Turku Valtonen Sinikka, henkilöstöjohtaja, Turun kaupunki, Turku Velin Eija, koulutuspäällikkö, Turun yliopisto, Turku Viitanen Ville, toimitusjohtaja, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y., Turku Virtanen Antti, kuntayhtymäjohtaja, Lounais-Suomen Koulutuskuntayhtymä, Loimaa Vuohiniemi Matti, HR-johtaja, Varamiespalvelu-Group Oy, Turku Vuorinen Reetta, Business Manager, Saranen Consulting Oy, Turku Yli-Ikkelä Pirjo, toimipisteen johtaja, Kunnan Taitoa Oy, Turku

58


VALIOKUNNAT

Kuljetusvaliokunta Valiokunnan toimialaan kuuluvat elinkeinoelämän kuljetuksia, liikennettä ja kuljetuselinkeinoa koskevat asiat. Keskeiset teemat vuonna 2018 ovat Varsinais-Suomen saavutettavuuden parantaminen ja väylähankkeiden edistäminen sekä autonomisen liikenteen mahdollisuuksien kartoittaminen ja viestiminen. Valiokunta järjestää vuonna 2018 perinteisen Kuljetuspäivän ja jakaa Logistiikkapalkinnon yhteistyössä LOGY Varsinais-Suomen kanssa.

VALIOKUNNAN JÄSENET Langh Hans, pj, merenkulkuneuvos, Langh Group Oy Ab, Piikkiö Hagström Mihael, vpj, johtaja, Schenker Oy, Turku Aaltonen Juha, aluejohtaja, Finavia Oyj Länsi-Suomen alue Turun lentoasema, Turku Aho Janne, toimitusjohtaja, Skanlog Oy, Turku Furu Mikael, Chief Supply Chain Officer, Nordkalk Oy Ab, Parainen Helanto Timo, toimitusjohtaja, Mann Lines Oy, Turku Hellsberg Ralf, toimitusjohtaja, Ralf Hellsberg Oy, Salo Juhantila Olli-Pekka, kuntayhtymän johtaja, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Salo Kuosmanen Jukka, jakelukeskuksen päällikkö, Kesko Oyj Lounais-Suomi Turku, Turku Laaksonen Satu, toimitusjohtaja, Kuljetusliike Honkanen & Co Oy, Turku Laurén Terhi, toimitusjohtaja, Turun Autoilijat ry, Turku

merenkulkuneuvos Langh Group Oy Ab

HANS LANGH

Laurila Simo, aluejohtaja, Finnsteve Oy Ab, Turku Leppäaho Rauli, toimitusjohtaja, Celerpak Oy, Raisio Lindström Stefan, toimitusjohtaja, Turun Vapaavarasto Oy, Turku Mäkipere Markku, toimitusjohtaja, Stevena Oy, Naantali

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET

Nieminen Mikko, markkinointijohtaja, Nostokonepalvelu Oy, Turku

Grandell Aki, toimitusjohtaja, Grandellin liikenne Oy, Turku

Oksanen Lasse, Operational Manager, Yara Suomi Oy, Uusikaupunki

Kajander Kimmo, lakimies, Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy, Turku (JCI Raisio-Naantali)

Pohjola Merja, Division Manager, General Logistics Systems Finland Oy, Turku Ramberg Christian, toimitusjohtaja, Turun satama, Turku Rosin Beppe, Commercial Manager, Meriaura Oy, Turku Rosin Mats, toimitusjohtaja, Suomen Lauttaliikenne Oy, Turku Saaristo-Levin Heidi, kaavoituspäällikkö, Paraisten kaupunki, Parainen Siitonen Tero, toimitusjohtaja, Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry, Turku Soini Esa, satamajohtaja, Uudenkaupungin satama, Uusikaupunki Solakivi Tomi, tutkijatohtori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Turku Sundin Jarmo, toimitusjohtaja, Scanlink Oy, Rusko Tunkkari Matti, kehittämisjohtaja, Loimaan kaupunki, Loimaa Tuominen Tarmo, Chief Supply Chain Officer, Nordkalk Oy Ab, Parainen Uschanow Tomas, toimitusjohtaja, Baltic Line Finland Oy, Turku Vainiala Yrjö, satamajohtaja, Naantalin satama, Naantali Vehviläinen Matti, liikennejohtaja, V-S ELY-Keskus, Turku Wahlström Juha-Pekka, toimitusjohtaja, Logisystems Oy, Turku

59


VALIOKUNNAT

Lakivaliokunta/Välityslautakunta Lakivaliokunnan toimialaan kuuluvat yrityslainsäädäntöön liittyvät asiat. Valiokunta antaa lausuntoja ajankohtaisista lakihankkeista. Vuoden 2018 aikana jatketaan opiskelijoiden ja työelämän yhteistyön kehittämistä oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa. Lisäksi tiivistetään yhteydenpitoa oikeuslaitoksen ja viranomaisten kanssa. Välityslautakunnan tehtävänä on nimetä välimiehiä yritysten välisissä riita-asioissa.

VALIOKUNNAN JÄSENET Immonen Raimo, pj, professori, OTT, Aatsto Lukander Ruohola HTO Oy, Turku Heinonen Jukka, vpj, Vice President, Cargotec Oyj, Turku Adamsson Kirsi, veroasiantuntija, KPMG Oy Ab, Turku Ahanen-Raitio Päivi, veroasiantuntija, VT, Verona Tax & Legal Oy, Turku Ala-Nissilä Anne, lakimies, Varsinais-Suomen Auto-Center Oy, Raisio Arjonen Maria, toimitusjohtaja, Laki ja Vesi Oy, Turku Elonen Ossi, Director Legal and Compliance, Lindorff Oy, Turku Engblom Matleena, asianajaja, Asianajotoimisto Blackbird Oy, Turku professori, OTT Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy

RAIMO IMMONEN

Heikkinen Tuomas, VT, Turun kaupunki, Turku Heinonen Jyri, asianajaja, varatuomari, Asianajotoimisto Jyri Heinonen Oy, Turku Hiltunen Arja, General Counsel, Teleste Oyj, Turku Jalava Nina, palvelupäällikkö, IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Turku Koivulehto-Mäkitalo Sari, lakiasiainjohtaja, Raisio Oyj, Raisio Kyttä Kaisa, Legal Counsel, OTM, HKScan Oyj, Turku

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET LAKIVALIOKUNNASSA

Laaksonen Juha, hovioikeudenneuvos, Turun hovioikeus, Turku

Sunell Mikael, yrityslakimies, Accountor Advisors Oy, Turku (JCI Aurajoki)

Lundén Aleksi, Associate, Lexia Asianajotoimisto Oy, Turku

Lundström Sanna, asianajaja, Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy, Turku (JCI Salo)

Manner Matti, asianajaja, Asianajotoimisto Brander & Manner Oy, Turku

Lukander Harri, asianajaja, Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy, Turku Malinen Jari, asianajaja, Eversheds Asianajotoimisto Oy, Turku Nelimarkka Tuomo, johtava veroasiantuntija, VT, Lounais-Suomen yritysverotoimisto, Turku Nikula Leena, VT, toimitusjohtaja, OP Rymättylä, Rymättylä Oksa Minna, Senior Manager, PricewaterhouseCoopers Oy, Turku Tuohimäki Hanna, liiketoimintapäällikkö, OTK, varatuomari, Asianajotoimisto Astrea Oy, Tku

Palveluidemme keskiössä on aina ihminen. Yhteyshenkilö: Henri Huopalahti 050 406 5944 www.mps.fi 60

PINTAKÄSITTELYN AMMATTILAISET ajoneuvot ja teollisuus Valurinkatu 1 Turku Puh: 0207 209100 www.hellmanyhtiot.fi


VALIOKUNNAT

Matkailuvaliokunta Valiokunnan toimialaan kuuluvat matkailuelinkeinon edistämiseen liittyvät tehtävät. Vuoden 2018 keskeisenä teemana on alueen matkailun digitaalisen saavutettavuuden kehittäminen yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Lisäksi jatketaan vuoden 2017 aikana aloitettua yhteistyötä Turku Touringin osakasyritysten ja VisitTurun kanssa alueen kansainvälisen matkailumarkkinoinnin ja -myynnin tehostamiseksi. Lisäksi valiokunta toimii aktiivisesti saariston matkailun ja alueen saavutettavuuden edistämiseksi.

VALIOKUNNAN JÄSENET Suominen-Åkerlund Tuija, pj, matkailu- ja ravitsemistoimialan kehitysjohtaja, Turun Osuuskauppa, Turku Hellén Anne-Marget, vpj, matkailujohtaja, Turku TouRing Oy, Turku Arola Riikka, myyntijohtaja, Viking Line Abp, Turku Henriksson Mikko, hotellinjohtaja, Scandic Turku, Turku Håkans Joakim, toimitusjohtaja, Alfons Håkans Oy, Turku Honkaranta Nina, aluejohtaja, Tallink Silja Oy, Turku Jokisuu Pekka, hallituksen puheenjohtaja, Kultaranta Resort Oy, Naantali Kalhama Janne, toimitusjohtaja, Flowpark Oy, Turku Kangas Pentti-Oskari, matkailuyrittäjä, Höyrylaivaosakeyhtiö Ukkopekka s/s, Turku Koivisto Matti, toimitusjohtaja, Kuralan Kartanotila Oy, Yläne Lehti Olli, toimitusjohtaja, Norino Oy, Perniö Liljeqvist Tanja, hotellipäällikkö, Salmonfarm Ab Oy, Kasnäs Lohikoski Tomi, toimitusjohtaja, Muumimaailma Oy, Naantali Mäenpää Kari, toimitusjohtaja, Intentus Oy, Paimio Niemi Pekka, toimitusjohtaja, konsuli, Sunborn Oy, Turku Nurmi Michael, toimitusjohtaja, Förlags Ab Lindan Kustannus Oy, Kemiönsaari

matkailu- ja ravitsemistoimialan kehitysjohtaja, Turun Osuuskauppa TUIJA SUOMINEN-ÅKERLUND

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET Ylioja Olli, projektipäällikkö, Turku Touring Oy, Turku (JCI Aurajoki) Bäck Lotta, kv. markkinoinnin päällikkö, Visit Turku, Turku (JCI Turku)

Ramberg Herrick, toimitusjohtaja, Skärgårdskompaniet – Archipelago Company SKAC Oy Ab, Helsinki Renström Niina, myynti- ja markkinointipäällikkö, Åbo Svenska Teaterförening r.f., Turku Rytsä Päivi, toimitusjohtaja, Logomo Oy, Turku Salonen Kirsi-Marja, toimitusjohtaja, Matkatoimisto Heta Oy, Turku Savolainen Mikaela, Business Development Director, Oy Nord Wine Finland Ltd, Turku Suomi Viia, Sales Manager, SMT Oy, Turku Tunturi Tiina, toiminnanjohtaja, Naantalin Musiikkijuhlasäätiö, Naantali Valtola Jussi, hotellinjohtaja, Holiday Club Caribia, Turku Viitala Kirsi, toimitusjohtaja, Matka-Viitala Ky, Loimaa Wolf-Mannila Hannele, toimitusjohtaja, Turun Messukeskus Oy, Turku Vuorinen Jouni, Mountain Consulting TA., Turku

61


VALIOKUNNAT

Teollisuusvaliokunta Valiokunnan toimialaan kuuluvat teollisuuden toimintaedellytyksiin liittyvät asiat ja niden puitteissa yhteydenpito Elinkeinoelämän keskusliittoon. Keskeiset teemat vuonna 2018 ovat teollisuuden toimintaedellytysten parantaminen saavutettavuutta ja työvoiman saatavuutta kehittämällä sekä automaation ja digitalisaation mahdollisuuksien kartoittaminen ja niistä viestiminen teollisuudessa. VALIOKUNNAN JÄSENET Kontu Mauri, pj, toimitusjohtaja, Vahterus Oy, Kalanti Laitakari Ismo, vpj, toimitusjohtaja, Sormat Oy, Rusko Arvonen Pertti, hallituksen puheenjohtaja, UWIS Oy, Turku Aaltonen Lasse, toimitusjohtaja, Veme Oy, Laitila Adolfsson Mia, alueasiamies, Tekniikan akateemiset TEK, Turun aluetsto, Turku Aromaa Martti, toimitusjohtaja, Reka Kumi Oy, Aura Eriksson Mats, President PA Load & Haul, Sandvik Mining and Construction Oy Loaders Turku, Turku Essen Peter, varatoimitusjohtaja, Bayer Oy, Turku toimitusjohtaja Vahterus Oy

MAURI KONTU

Harilo Vesa, toimitusjohtaja, Focuson Oy, Salo Helenius Timo, CEO, LM-instruments Oy, Parainen Herrala Elina, johtaja, Satamat ja Terminaalit, Neste Oyj, Naantali Hukkanen Risto, johtaja, Valmet Automotive Oy, Uusikaupunki Korja Jukka-Pekka, toimitusjohtaja, Vallox Oy, Loimaa

YHTEYSJÄSENET

Laakso Kari, toimitusjohtaja, KiiltoClean Oy, Turku

Leppälehto Markku, aluepäällikkö, Rakennusteollisuus RT ry, Turku

Lahdensivu Tommi, toimitusjohtaja, Paramet Konepaja Oy, Parainen

Taatila Vesa, rehtori-toimitusjohtaja, Turun ammattikorkeakoulu Oy, Turku

Lampinen Tino, toimitusjohtaja, Zinaltec Oy, Lieto

Virta Teppo, aluepäällikkö, Teknologiateollisuus ry, Turku

Liukkonen Juha-Matti, paikallisjohtaja, Valmet Technologies Oy Raisio, Raisio Meltovaara Kari, hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja, Leipomo Rosten Oy, Turku

NUORKAUPPAKAMARIJÄSENET

Meri Jyrki, aluejohtaja, YIT Rakennus Oy, Turku

Naatula Aleksi, tuotantopäällikkö, BE Group Oy, Turku (JCI Turku)

Ohlsson Jussi, toimitusjohtaja, Stera Group Oy, Turku

Ohlsson Vesa, projektipäällikkö, Roima Intelligence Oy, Turku (JCI Turku)

Orne Pekka, toimitusjohtaja, AD-Lux Oy, Turku Ranta Jorma, elinkeinoasiamies, Naantalin kaupunki, Naantali Tuunainen Mika, toimitusjohtaja, Jame-Shaft Oy, Salo

Kulkuyhteytesi saaristoon Suomen Lauttaliikenne Oy | Suomen Saaristovarustamo Oy

62


VALIOKUNNAT

Vaalivaliokunta Vaalivaliokunnan tehtävänä on tehdä ehdotus Turun kauppakamarin kokoukselle kauppakamarin puheenjohtajasta, varapuheenjohtajista, valtuuston jäsenistä ja kauppakamarin Keskuskauppakamarin valtuuskuntaan valittavista edustajista sekä tehdä valtuustolle ehdotus valiokuntiin valittavista edustajista. VALIOKUNNAN JÄSENET Laakso Tapio, pj, asianajaja, varatuomari, Naantali Rihko Matti, hallituksen puheenjohtaja, Turku Ruusunen Kari, teollisuusneuvos, Turku

Tilintarkastajat 2018

asianajaja, varatuomari

TAPIO LAAKSO

KHT Kalle Laaksonen, PricewaterhouseCoopers Oy HTM Tuomo Rinne, Maura Audit Oy

Varatilintarkastajat KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Mika Kaarisalo HTM Pekka Ajanko, Ajado Oy

Jäsenet Keskuskauppakamarin valtuuskunnassa Arve Minna, kaupunginjohtaja, Turun kaupunki, Turku Frimodig Marita, tehtaanjohtaja, RTL-Inductives Oy, Uusikaupunki Essen Peter, varatoimitusjohtaja, Bayer Oy, Turku Hakala Jussi, toimitusjohtaja, Liedon Säästöpankki Oy, Lieto Heikonen Pekka, hallituksen puheenjohtaja, Pemamek Oy, Loimaa Herrala Elina, johtaja, Satamat ja terminaalit, Neste Oyj, Naantali Kuusniemi Pekka, toimitusjohtaja, Raisio Oyj, Raisio Leino Liisa, teollisuusneuvos, Leino Group Oy, Salo Rinnevaara Jukka, toimitusjohtaja, Teleste Oyj, Turku Saario Olli-Pekka, toimitusjohtaja, Turun Seudun Osuuspankki, Turku Setänen Olli, aluejohtaja, Kesko Oyj Lounais-Suomen aluekeskus, Turku

63


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT

ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT Kauppakamarit ja Keskuskauppakamari vaikuttavat yhdessä talous-, vero- ja elinkeinopolitiikkaan sekä lainsäädäntöön. Turun kauppakamari on koko Varsinais-Suomen etuja ajava organisaatio. Keskeisimpiä edunvalvonnan työkaluja ovat valiokuntatyöskentely sekä erilaiset selvitykset ja julkaisut. Kauppakamari on myös aktiivisesti mukana elinkeinoelämän edustajana ja asiantuntijana erilaisissa yhteisöissä ja yhteistyöryhmissä. Turun kauppakamari julkistaa itsenäisesti tai osana yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa lausuntoja ja kannanottoja.

64


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT

jätteenkuljetuksen järjestäminen Turun seudun jätehuoltolautakunta on pyytänyt lausuntoa koskien päätöksentekoa jätteen kuljetusjärjestelmästä. Vaihtoehtoina ovat kunnan järjestämä jätteenkuljetus, jossa kunta yksin toimii jätekuljetuspalvelun tilaajana sekä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, jossa asiakkuussuhde muodostuu kiinteistön haltijan ja jätekuljetuksesta vastaavan yrityksen välille. Toimivat markkinat Turun kauppakamarin näkemys on, että aidosti toimivat markkinat on aina paras vaihtoehto kilpailun tuomien hyötyjen aikaansaamiseksi. Aidosti toimivilla markkinoilla kuluttaja, eli palvelun todellinen tarvitsija, tekee ostopäätöksensä usean palvelutuottajan muodostamilla markkinoilla. Näin toimivat markkinat edistävät parhaalla mahdollisella tavalla palvelutuotannon kustannustehokkuutta. Tuotannon tehostumisesta saatava hyöty välittyy aidosti toimivilla markkinoilla

aina myös kuluttajalle. Lisäksi uusien yritysten pääsy markkinoilla on aina helpompaa silloin, kun palvelujen ostajia markkinoilla on useita. Keskitetty malli, jossa kunta ainoana palvelun ostajana hankkii jätekuljetuspalvelut kilpailutuksen kautta, ei lisää markkinoiden kilpailua, vaan vähentää sitä. Yhden ostajan markkinat on vain yksi epätäydellisen kilpailun muodoista. Samalla häipyy palvelun tuottajien ja lopullisten asiakkaiden kosketuspinta, millä on ratkaiseva merkitys markkinaohjauksen toimivuuden kannalta.

kyy välittömästi myynnin laskuna ja pakottaa tuotannon tehostamiseen. Myös kuluttajien vaihtelevat tarpeet tulee aidon kilpailun markkinoilla paremmin huomioiduksi ja yritysten intressissä on kehittää uusia, eri kuluttajaryhmille paremmin sopivia palvelukonsepteja. Aidosti kilpailtujen markkinoiden mekanismit edesauttavat koko toimialan kehittymistä. Kaikki kilpailutilannetta vääristävät tekijät taas vain haittaavat tehokasta hinnan muodostusta ja vaikuttavat negatiivisesti tuotannon tehokkuuteen sekä toimialan ja tuotteiden yleiseen kehitykseen.

Hyöty kuluttajalle Markkinamekanismin yksi keskeisimmistä hyödyistä on kuluttajien reaktioiden kautta välittyvä suora informaatio palvelun tuottajille. Kaikki hallinnolliset laadunvalvontamenetelmät ovat vain korvikkeita toimivien markkinoiden normaalille informaation välittymiselle. Huonon hinta/laatu suhteen tarjoaminen nä-

Hallinnon kustannukset ja byrokratian lisääntyminen On selvää, että jos markkinoille luodaan vain yksi ostaja, se voi markkinavoimallaan pakottaa hintaa alaspäin. Tämä todennäköisesti jossain suhteessa näkyisi myös yksittäisten kuluttajien maksamissa taksoissa, etenkin jos suunnittelusta ja kilpailuttamisesta koituvia hallinnollisia

65


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT kustannuksia ei peritä maksuina asiakkailta. Käytännössä kuitenkin kilpailluista markkinoista luotaisiin näin vain epätäydellisen kilpailun markkinat, josta lasku ennen pitkää lankeaa yksittäisen palvelun tarvitsijan maksettavaksi. Myöskään valvonnan tehostumisella ei ole

perusteltua ottaa markkinavaltaa pois kuluttajilta, sillä yhteiskunnalla on kaikki mahdolliset työkalut, joilla toimintatapoja voidaan ohjailla. Sitä varten ei tarvitse rakentaa nykyistä tehottomammin toimivia markkinoita. Lisäongelmana tulee byrokratian lisääntyminen ja raskaiden

kilpailutuksien mukanaan tuomat ongelmat pk-yrityksille, joilla ei ole useinkaan resursseja lähteä mukaan monimutkaisiin kilpailutus prosesseihin. Valituskierteet saattavat johtaa myös pitkiin sopimuksettomiin ajanjaksoihin.

varsinais-suomen kuntia kannustetaan muuttamaan rakennus- ja lupamääräyksiä nopeiden tietoliikenneyhteyksien rakentamisen mahdollistamiseksi uudella teknologialla Turun kauppakamari suosittelee, että kunnat helpottavat rakennus- ja lupamääräyksissään mikroojitusteknologian käyttöönottoa varten. Teknologia mahdollistaa tietoliikennekaapeleiden nykyistä nopeamman asennuksen entistä pienemmillä ympäristöhaitoilla ja vauhdittaa yhteyksien saatavuutta Varsinais-Suomessa. Tietoyhteiskunnan laajakaistapalveluiden kapasiteettitarve kasvaa nopeasti ja edellyttää tietoliikenneverkkojen päivittämistä optiseen valokaapeliverkkoon. Suomessa kehitystä voidaan nopeuttaa merkittävästi uusilla rakentamisen

66

menetelmillä, jotka mahdollistavat laajakaistayhteyksien rakentamisen taajamiin kustannustehokkaasti myös talvikaudella. Lisäksi uudet menetelmät ovat nopeampia ja aiheuttavat vähemmän haittaa ympäristölle. Edistyksellisin uusista menetelmistä on ns. mikro-ojitus (micro trenching) eli teknologia, jossa aikaisemmat ajoradan tai kevyen liikenteen väylän sulkeneet työmaat korvataan sormen levyisellä mikroojalla, jonne kuitukaapelit asennetaan. Perinteinen kaapelityömaa voi kestää jopa kuukausia; nyt työ valmistuu parhaimmillaan jopa päi-

vässä. Samalla minimoidaan katurakenteeseen aiheutuvat haitat. Mikro-ojitusteknologiasta on hyviä kokemuksia Norjassa ja Ruotsissa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Suomessa uutta teknologiaa hyödynnettiin ensimmäisenä Kangasalan kunnassa kesällä 2011. Telia Finland toteutti matala-asennus menetelmää soveltaen pilotin vuonna 2011 Naantalissa Karvetin alueella. Käytetyssä matala-asennusmenetelmässä jyrsittiin noin kolme kilometriä noin 0,15 m:n levyistä kaapeliuraa 0,4 m:n syvyyteen. Kaapeliuraan asennettiin useammasta mikroputkesta koostuva mikrokanavanippu. Kaapeliura täytettiin viheralueilla jyrsityllä materiaalilla ja katurakenteessa ns. vaahtobetonilla. Hienorakeisessa maaperässä jyrsityn uran muoto on terävärajainen, karkearakenteisessa rakenteessa materiaali varisee ja uran pohja puhdistettiin lapiolla tavoitesyvyyteen 0,4 m. ICT-valiokunnan näkemyksen mukaan muualla maailmassa käyttökelpoisiksi todetut, kustannustehokkaat ja ympäristöystävälliset asennusmenetelmät kiinteän valokuituverkon rakentamiseksi esimerkiksi kaupunkien pientaloalueille on suositeltava vaihtoehto perinteiselle kaivumenetelmälle erityisesti pääl-


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT lystetyillä katualueilla. Sopivia ovat esimerkiksi alueet, joissa kunnallistekniikan tai muun maanalaisen rakenteen saneeraustarpeita ei arvioida tarvittavan lähivuosien kuluessa. Havaintojemme mukaan kuntien lupakäytännöt eivät lähtökohtaisesti estä nopean laajakaistan rakentamista. Haasteet ovat lähinnä tiedonkulussa ja erilaiset lupamaksut sekä koordinoinnin puutteellisuus kunnan alueella tehtävien rakennushankkeiden osalta. Kuntaliiton kanssa on yhteistyössä laadittu suositus ’Yhteinen kunnallistekninen työmaa’

tilaajien väliseksi sopimukseksi. Suosituksen tavoitteina ovat toiminnan turvallisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä lopputuloksen laatu – kaikkien toimijoiden ja sidosryhmien osalta. Lisäksi yhteisrakentamisen avulla pyritään vähentämään rakentamisen aiheuttamia haittoja ympäristölle ja infraomaisuudelle. Turun kauppakamari uskoo uuden menetelmän kiinnostavan Varsinais-Suomen kuntia ja kannustaa päättäjiä helpottamaan mikro-ojitusteknologian käyttöönottoa kuntien rakennus- ja lupamääräyksissä. Näin Varsinais-

Suomi luo ensimmäisten joukossa edellytykset tietoliikenneyhteyksien tehokkaalle rakentamiselle. Nopeat yhteydet ovat elintärkeät maakunnan kilpailukyvylle ja menestykselle nyt ja tulevaisuudessa. Suositamme matalajyrsintää sopivissa kohteissa nopeuttamaan ja mahdollistamaan nopeiden tietotoliikenneyhteyksien rakentamista alueen yritysten ja asukkaiden hyödyksi.

varsinais-suomen maakuntaohjelmaluonnoksen kommentointi Turun kauppakamari kiittää mahdollisuudesta kommentoida maakuntaohjelmaa. Valmistelun lähtökohdat ovat hyvät. Arvokärjet Vastuullisuus, Yhteistyötaidot, Saavutettavuus sekä Resurssiviisaus ovat edelleen ajankohtaisia ja toimivia. Näiden ennallaan pitäminen siten, että tilannekuva päivitetään ja toimenpiteet täsmennetään on hyvä ratkaisu ja riittää varmasti ohjelman päivittämiseksi nykyisessä tilanteessa. Tilannekuvan päivittämisessä on syytä huomioida ainakin viime aikaiset selvitysmiesten Jari Jokinen, Esko Aho ja Antti Rantakokko raportit. Maakuntaohjelman kantava idea on kumppanuusfoorumi – yhteistyötä ja verkostoja korostava ideologia. Kumppanuusfoorumi kokoaa yhteen niin tiedon kuin tekijät ja lisää maakuntastrategian edistämiseen tähtääviä kohtaamisia. Verkostojen lisäksi kumppanuusfoorumi perustuu avoimeen tietoon ja tiedolla johtamiseen.

Yhteinen tilannekuva ja tieto keskeiseksi tavoitteeksi Maakuntastrategioiden väliarviointiprosessissa Varsinais-Suomen vahvuus oli nimenomaan tässä kumppanuuteen perustuvassa toimintamallissa. Kumppanuus ja yhdessä tekeminen korostuvat myös muissa maakunnan tilaa ja kehitystä koskevissa viime aikaisissa raporteissa. Tästä kantavasta ideasta on siis syytä pitää kiinni ja pikemminkin vahvistaa sitä entisestään. Selvitysmies Ahon ilmaisema toive järjestelmällisesti tuotetusta ajantasaisesta tietokannasta ja yhteisestä tilannekuvasta on syytä ottaa huomioon kumppanuusfoorumin tietopohjaa kehitettäessä. Keskustelua tarvittavasta tiedosta ja sen keräämisen mahdollisuuksista on syytä käydä jatkuvasti.

ja kärkiteemoihin liittyvät toimenpiteet sisältävät useita edistettäviä teemoja ja toimenpiteitä. Selkeyden vuoksi esitämme, että teemat ja toimenpiteet priorisoidaan kolmivuotiskaudelle 2018–2021. Luontevat ohjelman arvokärkiin ja selvitysmiesten suosituksiin perustuvat priorisointinostot olisivat: - Liikenneinfran ja saavutettavuuden kehittämiseen liittyvät teemat ja toimet - Osaavan työvoiman saatavuuteen ja koulutukseen liittyvät teemat ja toimet - Päätöksenteon edellyttämän ajantasaisen informaation kehittämiseen liittyvät teemat ja toimet

Tärkeimmät kokonaisuudet nostoina esiin Maakuntaohjelma on ymmärrettävästi laaja ja monipuolinen kokonaisuus. Toiminnalliset kokonaisuudet

67


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT

turun kauppakamarin lausunto suomen itämeri-strategiaan

Valtioneuvosto on tekemässä päätöstä Suomen Itämeristrategiaksi. On tärkeää, että Suomi linjaa tavoitteensa Itämeripolitiikan suhteen. Strategia-asiakirja on sujuva ja nostaa esille tärkeitä aihealueita ja kokonaisuuksia. Strategia on kuitenkin kovin pääkaupunki- ja teknologiakeskeinen, ja toivomme näiltä osin käsittelyyn laajempaa näkökulmaa. Pääkaupunkikeskeisyydestä ydinverkkokäytävä -näkökulmaan Suomi on käytännössä yhteyksien näkökulmasta saari. On tärkeää huolehtia kansainvälisten yhteyksien kannalta keskeisten lentoasemien kasvun edellytyksistä. Turun lentoasema on osa Pohjoista kasvukäytävää ja yksi matkustaja- ja rahtiliikenteen pääyhteyksistä ulkomaille. Turun lentoasema toimii HelsinkiVantaan varakenttänä. Rahtiliikenteen näkökulmasta Turun sijainti on jopa Helsinki-Vantaata parempi. Tämä tulisi huomioida strategiassa. Turun sijainti on vientiteollisuu-

68

den näkökulmasta keskeinen koko lounaiselle Suomelle. Merikuljetusten osalta Turun vaikutusalue ulottuu myös pohjoiseen ja erityisesti Tampereen suuntaan. Tämän voisi lisätä omaksi kohdakseen, esim.: ”Huolehditaan vientiteollisuuden kannalta oleellisten satamien toimintavarmuudesta.” TEN-T ydinverkkokäytävä on länsiitä suuntainen väylä Tukholmasta Turun ja Helsingin kautta kohti Pietaria. Tämä on Pohjoisen kasvukäytävän logistinen reitti ja sen asemaa tulee vahvistaa osana Euroopan pääväyliä. Ydinverkossa ovat myös Turun, Naantalin ja Kotka-Haminan satamat jotka pitäisi nostaa tähän rinnalle. Lisäksi nopea junayhteys, ns. Tunnin juna Hki-Tku -välillä tulee ehdottomasti nostaa yhtenä kärkitavoitteena strategiaan. Suomen toimitusvarmuuden ja kansainvälisten yhteyksien riskienhallinnan näkökulmasta Suomella tulee olla muitakin logistisia solmukohtia kuin Helsinki. Turulla on sijaintinsa

puolesta erinomaiset edellytykset sellaiseksi. Tämän näkökulman lisääminen toisi strategian pohdintaan lisää uskottavuutta. Teknologiakeskeisyyden rinnalle työvoima- ja asukaskeskeisyys Kaiken kehityksen ja talouden edellytys on osaava ja liikkuva työvoima. Kun puhutaan mm. Itämeren puhtaudesta ja matkailun vetovoimasta, lähestymistapa voisi olla selkeämmin inhimillisemmästä näkökulmasta. Puhdas, turvallinen ja luonnonläheinen ympäristö on Varsinais-Suomen merkittävä kilpailukykytekijä, kun halutaan osaavaa työvoimaa alueelle. Ihmiset tekevät aina päätöksiä myös pehmeiden arvojen pohjalta. Sen lisäksi, että tekninen infrastruktuuri on kunnossa, tulee elinympäristön olla viihtyisä ja sellainen, että lapset voivat kasvaa turvallisessa ympäristössä. Ympäristön tulee tarjota myös mahdollisuuksia elämykselliseen ja merkitykselliseen vapaa-aikaan. Tämä näkökulma puuttuu strategiasta.


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT

aloite: suora lentoyhteys turusta saksaan Turun kauppakamari edustaa noin 1.600 varsinaissuomalaista yritystä ja organisaatiota. Jäsenistö koostuu kattavasti niin eri toimialojen kuin alueiden yrityksistä. Allekirjoittaneet yritykset edustavat monipuolisesti varsinaissuomalaista teollisuutta ja elinkeinoelämää. Turun kauppakamari ja sen jäsenyritykset näkevät suoran lentoyhteyden Turusta Saksaan merkittävänä alueen elinkeinoelämän toimintaa edistävänä ja helpottavana asiana. Esitämme Lufthansalle, että se avaa suoran lentoyhteyden Turusta Saksaan. Jäsenyrityksemme toivovat erityisesti reittiyhteyttä Hampuriin ja Frankfurtiin. Turun seudun talous kasvaa tällä hetkellä nopeasti. Tämä merkitsee niin Saksaan suuntautuvan yh-teydenpidon kuin henkilöliikenteen jatkuvaa kasvua. Tällä hetkellä lentoyhteydet ovat mahdollisia Helsingin kautta, mikä on paitsi hankalaa niin myös aikaa ja resursseja vievää. Suora yhteys Turusta on näkemyksemme mukaan ehdottoman tarpeellinen. Turun lentoasema on tällä hetkellä Suomen toiseksi vilkkain kansainvälisen liikenteen kenttä. Tämä kuvaa osaltaan alueen hyvää taloustilannetta ja kiinnostusta lentomatkustamiseen. Suomen kansainvälisen reittiliikenteen matkustajamääristä vuonna 2017 suurin osuus, lähes mil-

joona matkustajaa tammi-kesäkuussa 2017, on matkustanut Saksaan. Saksan yhteyden avaaminen toiseksi vilkkaimmalle kentälle kuulostaa näidenkin tietojen valossa realistiselta hankkeelta. Me allekirjoittaneet edustamme yrityksiä, joilla on runsaasti ja säännöllisiä yhteyksiä Saksaan. Yrityksemme yhdessä tekevät vuosittain tuhansia matkoja Varsinais-Suomesta Saksaan. Vastaavasti meillä käy asiakkaita, alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita Saksasta. Olemme

valmiita käyttämään mahdollisia suoria yhteyksiä Turusta Saksaan sekä reitin kautta avautuvia jatkoyhteyksiä. Suora yhteys tulisi myös lisäämään matkojen määrää nykyisestä. Olemme valmiita tekemään työtä edesauttaaksemme Turun ja Saksan välisten lentoyhteyksien kehittämistä. Toivomme, että Lufthansa pystyy vastaamaan lounaisen Suomen elinkeinoelämän tarpeisiin ja toimimaan kumppanina tässä kaikkia tahoja hyödyttävässä kehittämistyössä.

turun visiotyöryhmän raportti: keskustavisio Turun kauppakamarin käsityksen mukaan kaikki toimenpiteet, jotka edistävät yritysten toimintaedellytyksiä ja kasvua ovat kannatettavia. Visiossa on riittävän kunnianhimoiset asukasmäärän, työpaikkojen ja liiketilan kasvun tavoitteet. Erityisen hyvänä pidämme suuntausta uusien työpaikkojen saamiseksi Turun keskustaan. Jotta keskustan kaupalliset palvelut kehittyvät ja menestyvät

tarvitaan enemmän asukkaita ja työpaikkoja keskustaan. Vanha kaupungin alueen (Käsityölaismuseo-Vanha Suurtori-Tuomiokirkon ympäristö) kehittäminen on matkailullisesti tärkeää ja visiossa onkin lähdetty voimakkaasti tämän alueen kehittämisestä. Historian museon sijoittaminen suurtorin alueelle tukee tätä hanketta, jolloin alue profiloitusi historiallisesti kiinnos-

2050

tavalla tavalla. Historian museoon voitaisiin sijoittaa myös Turku palaa -näyttely. Urheilun suurtapahtumien ympärivuotisen ketjun rakentaminen matkailullisesti houkuttelevaksi Turun brändiksi tulisi ottaa vision toteutusvaiheessa huomioon urheilupaikkojen sijoittamisessa ja saavutettavuudessa. Turku on niin kompakti kaupunkialuekokonaisuus, että matkailun

69


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT kannalta on vain hyvä, jos sekä aktiviteetti-, tapahtuma- ja hotellikapasiteettia tulee muuallekin kuin ydinkeskustaan; kannatettavaa mm. Kupittaan alueen perhe- ja urheilu- ja kongressimatkailun vahvistaminen sekä Logomon alueen kongressi- ja kulttuurimatkailun (laajasti nähtynä) vahvistaminen. Sataman alue kehittämiseen otetaan kohdassa 6. Erityisesti jokirannan kehittäminen edistää erilaisten kesätapahtumien ja merellisten tapahtumien järjestämistä. Erityisesti tulisi panostaa myös ympärivuotisten tapahtumien ja aktiviteettien esim. talviuintipaikkojen kehittämiseen. Vision tarkoituksena on kehittää Turkua myös houkuttelevana matkailukohteena. Kun Turku kehittää matkailullista vetovoimaisuuttaan vision kuvailemilla tavoilla, matkailualan toimijat kiinnostuvat investoimaan lisämajoituskapasiteetin lisäämiseen. Tänne kaivataan persoonallisia, erilaisia hotelleja laidasta laitaan ja alan toimijat satsaavat siihen, mihin uskovat. Uusi hotellikapasiteetti voi luoda myös uutta kysyntää ja liiketaloudelliset perusteet lopulta ratkaisevat mitkä hankkeet toteutuvat. Hämähäkkitontti sopisi esimerkiksi kulttuurin liittyvään toimintaan (vrt. kulttuuriranta) ja sen tulee olla osa paikallisten ja matkailijoiden ”kaupunkiolohuonetta”. Saariston tulee olla paremmin saavutettavasti Aurajoelta käsin ja merellisyyden tulisi tuntua paremmin keskustassa ja Aurajoen rannoilla. Vision ehdotukset kulttuurirannasta ja saunojen ja uimaloiden tuominen jokirantaan tukevat tätä tavoitetta. Saariston saavutettavuutta voitaisiin vahvistaa tarjoamalla nykyistä enemmän vesibussiyhteyksiä Aurajoelta käsin. Esimerkiksi hop on-hop off -tyyppinen vesibussireitti Aurajoelta aina Ruissaloon saakka tukisi tätä tavoitetta. Lisäksi vesibussiyhteyksiä koko saaristoon Aurajoelta tulisi lisätä. Vision toteutuksessa tulee huomioida, että jokivarren infra

70

tukee tätä tavoitetta. Laivojen kautta Turkuun tulee valtava määrä matkustajia jotka tarvitsevat palveluja jo lähellä satamaa. Erinomaisen hyvä suuntaus on Aurajokirannan kehitys ja erityisesti se, että kaupunki kehittyy kohti satamaa. Satama-alueen kehitys on luonnollista kytkeä keskustan kehittämiseen. Turun Linnan ympäristön kehitys vehreäksi ja suuremmaksi viheralueeksi turistipalveluineen edesauttaa myös satamassa toimivia ja sataman liiketoimintaa. Kävely-yhteys Forum Marinumista kohti satamaan pitäisi jatkua yhtenäisenä vähintään Turun linnaan saakka. Myös satamassa osa palveluista ja toiminnoista voisi olla veden päällä ja siten liikuteltavissa/ poistettavissa tarvittaessa. Vision toteutusvaiheessa tulee löytää uusia paikkoja lasten ja nuorten harrastamiseen ja liikkumiseen, sekä sisällä että ulkona, esimerkiksi kiipeily- tai muu aktiviteettipuisto. Kaupan ja palveluelinkeinon näkökulmasta keskustan tulee olla saavutettavissa kaikilla liikennemuodoilla. Kävely- ja pyöräily-yhteyksien kehittämistä ei saa tehdä autoilun kustannuksella. Turun keskusta palvelee maakunnan keskuksena ja jos keskustaan halutaan asiakaskunta jatkossakin kauempaa, keskustan tulee olla saavutettavissa myös henkilöautolla. Keskusta palvelee paitsi kaupan asiakkaita myös kulttuurija ravintolapalveluja käyttäviä sekä matkailijoita. Jotta vision liikennejärjestelmä ja lähes autottoman keskustan toimivuus taataan, se edellyttää nykyistä huomattavasti laajempaa ja sujuvampaa joukkoliikennettä myös lähikuntiin sekä ydinkeskustan sisäistä, lyhyen vuorovälin joukkoliikennettä. Lisääntyvä polkupyöräily edellyttää riittävästi pyöräparkkialueita. Lisääntyvä kaupallisten palveluiden tarjonta lisää huolto- ja palveluliikennettä, jonka sujuvuudesta on toteutusvaiheessa pidettävä huolta. Työpaikkojen ja asukasmäärän kasvu aiheuttaa li-

sääntyvää pysäköintitarvetta, jollei joukkoliikennejärjestelmä ole niin toimiva, että tarvetta auton pitämiseen ei ole. Tulevaisuudessa erilaiset yhteiskäyttöautomallit lisääntyvät samoin kuin sähköautot, joiden pysäköimiseen ja lataamiseen tulee varautua toteutusvaiheessa. Laajentuva kaupallisen keskustan malli on hyvä tavoite mutta esimerkit maailmalta osoittavat, että toimintojen levittäminen laajemmalle alulle johtaa hajautuvaan keskustamaiseen alueeseen, joka ei ole enää ydinkeskusta. Tämä johtaa siihen, että alue on houkutteleva asuinympäristö mutta ei enää välttämättä houkutteleva liikepaikka yrityksen näkökulmasta. Visiossa esitetyt viisi liikenteen ja kaupan solmukohtaa ovat kuluttajatutkimusten valossa liian etäällä toisistaan. Työpaikkaliikenteen sujuvuutta ne varmasti edistivät. Matkailun osalta aktiviteetti-, tapahtuma- ja hotellikapasiteettia on hyvä hajauttaa, ks. kohta 3. Kauppahallin kannalta oleellista on sujuva asiointiliikenne ja mahdollisuus nopeaan pysäköintiin. Kauppahallin ja muun päivittäistavarakaupan kannalta saavutettavuus ja sujuva asiointiliikenne on olennaisen tärkeä, mikäli asiakkaita halutaan myös muualta kuin Turun keskustan asukaskunnasta. Kauppahallin kannalta on tärkeää, että muutostyössä huomioidaan kauppahallin tarvitsemat varasto- ja käsittelytilat. Korkeaa rakentamista voidaan suunnitella Itäharjun suunnalle mutta emme sulkisi korkeaa rakentamista myöskään ruutukaava-alueella, jos se toteutetaan maisemaan soveltuen. Olisiko mahdollista sijoittaa keskustan alueelle jokin arkkitehtoonisesti kiinnostava moderni rakennus, ei välttämättä korkea mutta sellainen joka herättää kiinnostusta ja josta Turku olisi tunnettu. Kulttuuriranta voisi olla sopiva tähän tarkoitukseen.


ALOITTEET, LAUSUNNOT JA KANNANOTOT

LISÄKSI TURUN KAUPPAKAMARI TEKI VUONNA 2017 TURUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEELLE ALOITTEEN TYÖPAIKKALIIKENTEEN KATVEALUEIDEN POISTAMISEKSI. LUE LISÄÄ WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI

71


EDUSTUKSET

TURUN KAUPPAKAMARIN EDUSTUKSET 2018 Hallituspartnerit Turku ry:n hallitus Lindbom Maria, hallituksen sihteeri, koulutuspäällikkö, Turun kauppakamari

Maaherra Wilho Kytän säätion tilintarkastus Leino Harri, HT varalla: Taru Lehto, KTM

Maakunnan yhteistyöryhmä Kaisa Leiwo, toimitusjohtaja, Turun kauppakamari varajäsen: Mäkikalli Jaana, WTC-päällikkö, WTC Turku

Turun Aikuiskoulutussäätiön valtuuskunta 2016–2019 Lumme Merja, henkilöstöjohtaja, Raisio Oyj

Turun Aikuiskoulutussäätiön valtuuskunta 2018–2021

Palmroth Paula, toimitusjohtaja, Kansallinen Kirjakauppa Oy Virtanen Juha V., hallituksen puheenjohtaja, Virtanen Yhtiöt Oy Löyttyniemi Matti, Private Investor Granlund Markus, dekaani, Turun kauppakorkeakoulu Österlund Niklas, asiakkuusjohtaja, TSOP Henkilökohtaiset varajäsenet: Mäkikalli Jaana, WTC-päällikkö, WTC Turku Leiwo Kaisa, toimitusjohtaja, Turun kauppakamari Lindbom Maria, koulutuspäällikkö, Turun kauppakamari Salmela Hannu, varajohtaja, Turun kauppakorkeakoulu Dahl Anders, tutkija, Åbo Akademi

Turun kesäyliopiston johtokunta 2015–2018 Mäkikalli Jaana, WTC-päällikkö, WTC Turku varajäsen: Lindbom Maria, koulutuspäällikkö, Turun kauppakamari

Turun Messukeskus Oy:n hallitus

Immonen Juha, KTM, Senior Partner, Romana Management Oy Lehesvirta Tuija, henkilöstöpäällikkö, Fläkt Woods Oy Vikkula Pertti, toimitusjohtaja, RD Finland Oy

Leppä Juhani, puheenjohtaja, OTK Leiwo Kaisa, toimitusjohtaja, Turun kauppakamari Okko Tiina, lukijamarkkinoinnin johtaja, TS-Yhtymä Oy Setänen Olli, aluejohtaja, Kesko Oyj:n Lounais-Suomen aluekeskus

Turun Aikuiskoulutussäätiön hallitus 2016–2019

Turun seudun kodinpuolustussäätiön tilintarkastus

Vilhonen Tiina, HR-manager, Teleste Oyj varajäsen: Palmunen Laura, henkilöstön kehittämispäällikkö, Valmet Automotive Oy

Leino Harri, HT varalla: Patrikainen Kirsi, HT

Turun Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskuksen johtokunta 2017–2019 Kesäläinen Riku, HR-johtaja, Sandvik Mining and Construction Finland Oy varajäsen: Töyry Anette, Lindorff Oy

Turun kauppakorkeakoulun tukisäätiön hallitus Lähteenmäki Jari, VT 72

Turun kauppaopetussäätiö - Stiftelsen för Handelsutbildning i Åbo hallitus 2013–2018

Turun Vapaavarasto Oy hallitus varajäsen: Virri Paula, johtaja, Turun kauppakamari

Turun Ylioppilaskyläsäätiön valtuuskunta 2016–2019 Meri Jyrki, aluejohtaja, YIT Rakennus Oy


EDUSKUNTA

Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustajat kaudella 2015-2019 Ala-Nissilä Olavi kesk, Loimaa

Kiviranta Esko kesk, Sauvo

Sirén Saara-Sofia kok, Turku

Andersson Li vas, Turku

Lapintie Annika vas, Turku

Taimela Katja sd, Salo

Elomaa Ritva ps, Masku

Lohela Maria ps, Turku

Tavio Ville ps, Turku

Eloranta Eeva-Johanna sd, Turku

Niinistö Ville vihr, Turku

Virolainen Anne-Mari kok, Lieto

Kanerva Ilkka kok, Turku

Orpo Petteri kok, Turku

Wallin Stefan r, Turku

Kantola Ilkka sd, Turku

Saarikko Annika kesk, Turku

etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

VAIKUTTAVAA VERKOSTOITUMISTA Turku Business Region on Suomen dynaamisin yritys- ja innovaatiotoimintojen keskittymä. Seutukunnan 22 000 yritystä, kuusi tiede- ja ammattikorkeakoulua sekä eri toimijoiden laaja yhteistyöverkosto vauhdittavat uusien tuotteiden ja palveluiden syntymistä ja yritystoiminnan kasvua sekä alueen hyvinvointia. Alueen yritys- ja innovaatiopalveluiden koordinoinnista vastaa seudullisen kehitysyhtiön roolissa Turku Science Park Oy.

www.turkubusinessregion.com

73


ILMOITUS

Anna Godenhjelm kertoo, että Turussa PerkinElmerin tiloissa koulutetaan uusiin teknologioihin ja applikaatioihin jatkuvasti asiakkaita sekä tuotteiden myyntija tukihenkilöitä eri maista.

PerkinElmer mahdollistaa kansainvälisen uran Turussa PerkinElmer/-Wallac Oy tunnetaan maailmalla parhaiten vastasyntyneiden lasten synnynnäisten aineenvaihduntasairauksien ja raskaudenaikaisten riskien seulonnoista, joissa se on edelläkävijä ja markkinajohtaja. Turussa kehitettävät huipputuotteet ja laajat yhteistyöverkostot luovat monipuolisia mahdollisuuksia kansainväliselle urapolulle. Helmikuun alussa 2018 PerkinElemer/-Wallac Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Hanna Halme siirtyi konsernin kansainvälisiin kehitystehtäviin, ja uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin liiketoimintajohtaja Anna Godenhjelm. Hän on työskennellyt yhtiössä jo 14 vuotta, eli melkein koko edeltäjänsä toimikauden ajan. Viimeksi hänen vastuullaan oli raskaudenaikaisten riskien seulontaan liittyvien tuotteiden liiketoiminnan kehittäminen. PerkinElmerin toimialalla, lääketieteellisessä diagnostiikassa, sekä tuotekehitys että tuotteen jalostaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi vievät parhaassakin tapauksessa useita vuosia. Toimivien seulontaohjelmien käynnistämiseen tarvitaan lääketieteellisen tutkimuksen ja toimivan teknologian lisäksi kemian, mittalaitteiden sekä ohjelmistojen tuotekehitystä, joiden onnistuessa voidaan saada aikaan kokonaisvaltainen seulontajärjestelmä, ja sitä voi lähteä tarjoamaan maailmalle. Tämä tapahtuu tietenkin vasta maakohtaisten tuoterekisteröintien ja kansainvälisten tutkimusten jälkeen. Viimeisin menestys todistettiin laajassa EU:n rahoittamassa tutkimuksessa, joka

74

osoitti kiistatta korkean riskin todentamisen ja varhaisen hoidon hyödyn raskausmyrkytysten ehkäisemisessä. - Tulokset olivat loistavat, ja tällainen menestys on meille kullan arvoista. Seulonnan hyöty pystytään laskemaan rahassa, kun voidaan osoittaa, miten paljon oikein

VIIMEISIN MENESTYS TODISTETTIIN LAAJASSA EU:N RAHOITTAMASSA TUTKIMUKSESSA

kohdennetulla hoidolla voidaan estää raskausmyrkytyksiä suhteessa raskauksien määrään ja sitä kautta terveenä syntyneisiin lapsiin, Anna Godenhjelm kertoo. Turun yksikkö on menestynyt taloudellisesti erinomaisesti. Myynti on kasvanut vuosien ajan tasaisesti, ja kasvu jatkuu edelleen. Yksikön tuloskuntoa arvostetaan konsernissa korkealle. Saavutus on aikamoinen, sillä PerkinElmer on yli 2 miljardin dollarin konserni ja työllistää noin 11 000 ihmistä 150 maassa. Wallac Oy:nä jo vuonna1950 perustettu yksikkö työllistää Turussa 580 ihmistä.

Varsinais-Suomen positiivinen rakennemuutos on viime kuukausina tuonut alueelle runsaasti uusia työpaikkoja erityisesti koulutetuille tekniikan ja bioalan osaajille, joista PerkinElmerin kanssa kilpailevat esimerkiksi kasvava meriteollisuus ja lääkekehitysyhtiöt. Anna Godenhjelm aikookin toimitusjohtajana panostaa siihen, että potentiaaliset työntekijät osaisivat entistä paremmin hakeutua PerkinElmeriin töihin. Yritys ei toimintansa kansainvälisen luonteen takia ole näkynyt suomalaisessa mediassa kovin paljon. Tosin vastikään PerkinElmer lähti osaomistajaksi suomalaiseen terveysteknologian startupyritykseen. - Meillä on lähes jatkuvasti työpaikkoja auki, ja PerkinElmer tarjoaa loistavan mahdollisuuden luoda kansainvälistä uraa suuressa globaalissa yrityksessä Turusta käsin, mikä on aika harvinaista. Liiketoiminnan kansainvälisiä johtotehtäviä ja tuotekehitysprojekteja hoidetaan täältä käsin. Meillä on myös globaaleja positioita Turussa muun muassa markkinoinnin, taloushallinnon ja tuotannonkin puolella, Godenhjelm sanoo.


HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN HHJ-KURSSIT SYKSYLLÄ 2018

PAREMPAA HALLITUSTYÖTÄ Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. Kurssilla käydään läpi muun muassa hallituksen rooli, vastuut, riskienhallinta ja työmuodot erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvasti käytäntöön soveltaen yritysesimerkkien kautta. Turun kauppakamari järjestää HHJ-kursseja yhteensä neljä kertaa vuodessa.

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU MUKAAN: WWW.TURUNKAUPPAKAMARI.FI

75


KAUPPAKAMARIT SUOMESSA

Muut kauppakamarit Suomessa Etelä-Karjalan kauppakamari

Hämeen kauppakamari

Toimitusjohtaja Mika Peltonen Raatimiehenkatu 20 A, 53100 Lappeenranta 040 351 8480 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.etela-karjalankauppakamari.fi

Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen Niemenkatu 73, 15140 Lahti 075 7566 700 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.hamechamber.fi

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari

* Hämeenlinnan toimisto

Toimitusjohtaja Pertti Kinnunen Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 040 5340875 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.etela-pohjanmaankauppakamari.fi

Keski-Suomen kauppakamari

Etelä-Savon kauppakamari Toimitusjohtaja Teppo Leinonen Sammonkatu 12, 50130 Mikkeli 044 770 0592 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi mikkeli@chamber.fi www.eskauppakamari.fi

Helsingin seudun kauppakamari Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä Kalevankatu 12, 00100 Helsinki (09) 228 601 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.helsinki.chamber.fi

* Espoon toimisto Johtaja Saija Äikäs Innopoli 2 Tekniikantie 14, 02150 Espoo 050 492 5854 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi

* Vantaan toimisto Johtaja Ari Tulensalo Leija Yrityspalvelukeskus, Elannontie 3, 01510 Vantaa 0400 909 500 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi

76

Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna

Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä 010 322 2380 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.kskauppakamari.fi

Kuopion alueen kauppakamari Toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi Technopolis, Microkatu 1, M-osa (14.krs.) 70210 KUOPIO 050 412 0559 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.kuopiochamber.fi

Kymenlaakson kauppakamari Toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta Heikinkatu 7, 48101 Kotka (05) 229 6100 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.kymichamber.fi

www.kauppakamari.fi www.chamber.fi


KAUPPAKAMARIT SUOMESSA Lapin kauppakamari

Rauman kauppakamari

Toimitusjohtaja Timo Rautajoki Maakuntakatu 29–31 B 96200 Rovaniemi 040 5511289 etunimi.sukunimi@chamber.fi www.lapland.chamber.fi

Toimitusjohtaja Riikka Piispa Sinkokatu 11, 26100 Rauma 040 708 8555 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.rauma.chamber.fi

Länsi-Uudenmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Eero Hettula PL 34, (Elina Kurjenkatu 2), 10301 Karjaa 040 5510416 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi office@lansiuusimaa.chamber.fi www.lansiuusimaa.chamber.fi

Oulun kauppakamari Toimitusjohtaja Jari Tuovinen Uusikatu 53, 90100 Oulu 044 313 4505 etunimi.sukunimi@chamber.fi www.oulunkauppakamari.fi

Pohjanmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Juha Häkkinen etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi 0500 561 036 info@ostro.chamber.fi www.ostro.chamber.fi * Vaasan toimisto Raastuvankatu 20, 65100 Vaasa * Pietarsaaren toimisto Runeberginkatu 11, 68600 Pietarsaari * Kokkolan toimisto Ristirannankatu 1, 67100 Kokkola

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Toimitusjohtaja Anne Pevkur Kankurinkatu 4–6, 05800 Hyvinkää 050 5168 912 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.rihychamber.fi

Satakunnan kauppakamari Toimitusjohtaja Minna Nore Valtakatu 6, 28100 Pori (02) 634 0700 etunimi.sukunimi@sata.chamber.fi kauppakamari@sata.chamber.fi www.sata.chamber.fi

Tampereen kauppakamari Toimitusjohtaja Antti Eskelinen Kalevantie 2b, 33100 Tampere (03) 230 0555 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.tampere.chamber.fi

Ålands handelskammare Verkställande direktör Anders Ekström Nygatan 6, 22100 Mariehamn (018) 29 029 anders.ekstrom@naringsliv.ax info@naringsliv.ax www.chamber.ax

Pohjois-Karjalan kauppakamari Toimitusjohtaja Matti Vuojärvi Torikatu 21 C, 80100 Joensuu 0500 170 600 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.nk.chamber.fi

77


ULKOVALTOJEN KONSULIT

Ulkovaltojen konsulit Turussa ALANKOMAAT Konsuli Jan Söderholm Puhelin +358 50 64164 jan.soderholm@nordea.com

BELGIA Konsuli Antti Wihanto Puhelin +358 40 551 9841 antti@wihanto.fi

BRASILIA Konsuli Rauno Puolimatka Puhelin +358 2 6516 6680 rauno.puolimatka@rausanne.com

DJIBOUTI Pääkonsuli Joakim Håkans Puhelin +358 50 63304 honoraryconsul@djibouti.fi

ESPANJA Konsuli Monika Wikeström-Virtanen Puhelin +358 40 543 2094 monika.wikestrom@finnheavy.com

HONDURAS Konsuli Eric Lockmer Puhelin +358 400 222 244 ericlockmer@gmail.com

ITÄVALTA

RUOTSI

Konsuli Mika Sippolainen Puhelin +358 50 558 3484 mika.sippolainen@simsport.com

Konsuli Mikko Ketonen Puhelin +358 2 269 3303, +358 500 693 333 sihteerit@ts.f

KOLUMBIA Konsuli Arno Leino Puhelin +358 400 525 760 arno.leino@utu.fi

KREIKKA Konsuli Fredrik Sunde Puhelin +358 50 568 8012 fredrik.sunde@nordea.fi

LIETTUA Konsuli Tomi Taipale Puhelin +358 500 838 553 tomi.taipale@kaarjoki.fi

PUOLA Konsuli Jari A. Rastas Puhelin +358 2 478 0352, +358 40 551 1111 jari.rastas@kolumbus.fi

SAKSA Konsuli Hans Niemi Puhelin +358 2 445 4503 hans.niemi@sunborn.com

TANSANIA Konsuli Vesa Viitaniemi Puhelin +358 50 2502 vesavisa@gmail.com

TANSKA Konsuli Leif Jokinen Puhelin +358 40 536 7702 leifpjokinen@outlook.com

UNKARI Konsuli Urpo Kivikari Puhelin +358 50 593 8430 urpo.kivikari@utu.fi

NORJA

VENÄJÄ

Konsuli Jan-Erik Stenman Puhelin +358 10 55010, +358 50 343 2299 jan-erik.stenman@veritas.fi

Pääkonsuli Alexander Gremitskikh Puhelin +358 2 233 6441 Faksi +358 2 231 9779 rusconsul.turku@co.inet.fi

Konsuli Jan Nygård Puhelin +358 40 503 3988 jan.nygard@danskebank.fi

RANSKA

VIRO

ISO-BRITANNIA

Konsuli Panu Routila Puhelin +358 40 503 6757 panu.h.routila@live.com

Konsuli Keijo Virtanen Puhelin +358 40 550 0404 keijo.virtanen@utu.fi

ISLANTI

Konsuli Jari Lähteenmäki +358 9 228 651 00 Jari.Lahteenmaki-HonCon@fconet.fco.gov.

78

uk


SAFE. STRONG. SMART. UNDERGROUND LOADERS AND TRUCKS FROM TURKU Sandvik Mining and Construction Oy Loaders Turku Vahdontie 19, 20360 Turku Tel: 020 544 131

ROCKTECHNOLOGY.SANDVIK

79


TAANTUMASTA KASVUUN

Taantumasta kasvuun – uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua tuki etenkin viennin ja investointien kohoaminen. Viime vuosien kasvukuoppa on kohta täytetty; bruttokansantuote saavuttanee kymmenen vuoden takaisen tasonsa vuoden 2018 alkupuolella. Kansainvälinen talous on kasvanut laajalla rintamalla, ja erityisesti euroalueen talous on elpynyt. Kasvua on edistänyt vuosia jatkunut voimakkaasti elvyttävä rahapolitiikka. Korot ovat olleet poikkeuksellisen alhaalla poikkeuksellisen kauan, ja maksuvalmius on vahva. Rahoituksen runsas saatavuus on näkynyt varallisuushintojen kohoamisena, ja se on vähitellen myös elvyttänyt Euroopan maiden reaalitalouksia. Inflaatiokehitys on kuluttajahinnoilla mitattuna pysynyt maltillisena kuten myös palkkojen kehitys. Vienti ja teollisuuden jalostusarvo alhaisemmat kuin 2008 Suomessa talouden piristyminen on näkynyt etenkin niin sanotun suljetun sektorin – ennen kaikkea rakentamisen ja kaupan – tuotannon kasvuna. Vienti ei ole viime vuonna tapahtuneesta noususta huolimatta edelleenkään saavuttanut kymmenen vuoden takaista huippua. Teollisuuden jalostusarvo on elpynyt vain hitaasti ja on viidenneksen pienempi kuin kymmenen vuotta sitten. Kasvun painottuminen verointensiiviseen kotimaiTALOUDEN ELPYMINEN EI OLE POISTANUT SUOMEN TALOUDEN RAKENTEELLISIA ONGELMIA.

seen toimintaan on yhdessä sopeutustoimenpiteiden kanssa tukenut julkisen sektorin tasapainottumista, ja julkisen sektorin alijäämä on selvästi pienentynyt. Kotitalouksien alijäämäisyys on sen sijaan entisestään lisääntynyt, ja kotitalouksien velkaantuneisuus on kasvanut ennennäkemättömän suureksi. On lupa odottaa, että niin kansainvälisen kuin Suomen talouden tila pysyy lähiaikoina suhteellisen suotuisana. Elvyttävän rahapolitiikan varjopuolena on kuitenkin kotitalouksien ja yritysten velkaantuneisuuden lisääntyminen monessa maassa, mikä lisää talouksien häiriöalttiutta. Mikä tahansa häiriö voi

80

sysätä maailmantalouden kasvu-uralta ja synnyttää negatiivisen kierteen. Mitä tärkeintä, talouden elpyminen ei ole poistanut Suomen talouden rakenteellisia ongelmia. Suomi tarvitsee reipasta, vuosia kestävää talouskasvua selviytyäkseen väestön rakennemuutoksesta; kulutus ei voi pitkän päällä perustua julkisen sektorin ja kotitalouksien velan kasvattamiseen. Talouden kasvumahdollisuuksia rajoittavat kuitenkin työikäisen väestön niukkeneminen ja työn tuottavuuden kasvun hidastuminen. Tuottavuuden nostaminen edellytys kasvulle Työvoiman tarjonnan tukemiseksi tarvitaan hallittua työperäistä maahanmuuttoa ja työllisyysastetta nostavia työmarkkinauudistuksia. Keskeisintä on kuitenkin työn tuottavuuden nostaminen. Tämä tapahtuu prosesseja tehostamalla ja kehittämällä elinkeinoelämän rakennetta korkean jalostusarvon toimintojen suuntaan. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan investointeja ja osaamisen jatkuvaa päivittämistä. On positiivista, että kone- ja laiteinvestoinnit lisääntyvät tällä hetkellä, mutta on huolestuttavaa, etteivät T&K-investoinnit ole lamavuosien jälkeen elpyneet. Viimeksi mainitut ovat keskeisiä kilpailukyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Kustannusten hillintä on myös osa hyvää kilpailukykyä. Muista maista poiketen reaalipalkat kohosivat Suomessa vuoden 2008 jälkeen, vaikka työn tuottavuus pysyi ennallaan. Tämän vuoksi palkkakustannusten osuus taloudesta nousi poikkeuksellisen suureksi. Kilpailukykysopimuksen ja talouden elpymisen vuoksi tilanne on normalisoitumassa, mutta uutta jakovaraa ei ole syntynyt sen enempää palkkapuolella kuin julkiseen sektoriinkaan. Hyvää suhdannetilannetta tulisikin hyödyntää tarpeellisten rakennemuutosten läpiviemiseen ja panostukset keskittää koulutukseen ja tutkimukseen.

Johnny Åkerholm 16.1.2018


Kuva: Anni Reenpää

81


SHIFTissä on luvassa tuttuun tapaan business-sisällön lisäksi yllätyksellistä

Kuva: Lisa McWhirter

ohjelmaa ja taidetta.

82


SHIFT BUSINESS FESTIVAL

Tekoäly, business ja etiikka – a match made in SHIFT Jo vuonna 2017 SHIFT mainosti viimeisiä lippujaan sloganilla ”Tekoäly valtaa Turun!”. Tuolloin tapahtuma keräsi 2300 uusista teknologioista ja niiden tuomista liiketoimintamahdollisuuksista kiinnostunutta yrityspäättäjää Turun linnaan. Tänä vuonna kävijämäärä kasvaa jälleen lähes kaksinkertaisesti, ja tapahtumapaikka vaihtuu Kakolan vanhaan Lääninvankilaan. Teemana on Redefining Normal – ihmisen ja teknologian tulevaisuus. Painopiste siirtyy pohtimaan enemmän sitä, mikä on tulevaisuuden ja teknologisen kehityksen eettinen perusta. SHIFTissä siis tulevaisuuden teknologiat, tekoäly ja liiketoiminta edelleen kohtaavat, mutta nyt tavoitSHIFT ON MUKANA LUOMASSA TURUSTA JA SUOMESTA TEKNOLOGIAN JA TEKOÄLYN ETIIKAN HUIPPUKESKITTYMÄÄ

teknologian etiikan edelläkävijänä. Turusta löytyy erittäin laaja-alaisesti huipputekijöitä aiheeseen liittyen, niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin, ja myös yhdistyksiä, kuten Turku AI Society ja SHIFT. ”Kansainvälisessä mittakaavassa voidaan sanoa, että Suomi on ns. normatiivinen supervalta useilla mittareilla, mitä tulee sivistyksen ja hyvinvoinnin tasoon. On luonnollista pyrkiä ottamaan oma asemamme maailmanlaajuisessa keskustelussa uusien teknologioiden ja tekoälyn eettisyydestä”, Törnroth päättää. Mikäli uraauurtavat, liiketoiminnan toimintaedellytyksiä muuttavat teknologiat kiinnostavat, kannattaa osallistua SHIFTiin 22. –23.5.2018. Luvassa on tuttuun tapaan niin inspiroivia maailmanluokan puheenvuoroja, käytännönläheisiä workshopeja ja keynote-puhujien vetämiä pienryhmäkeskusteluja sekä elämyksellinen SHIFT Business -matchmaking. Nähdään SHIFTissä!

teena on turvata entistä eettisempi ja kestävämpi liiketoiminnan kasvu. Vuoden 2018 SHIFTin pääpuhuja on maailman johtaviin tekoälytutkijoihin kuuluva Nick Bostrom. Hän johtaa Future of Humanity -instituuttia, jonka tarkoitus on löytää sekä estää ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaisevia riskejä, jotka toteutuessaan voisivat syöstä ihmiskunnan sukupuuttoon. SHIFTissä hän keskittyy puhumaan aiheesta nimenomaan teknologian kehityksen sekä tekoälyn tuomien mahdollisuuksien ja uhkien näkökulmasta. Miksi teknologian tai tarkemmin tekoälyn etiikasta täytyy ylipäätään puhua? ”Teknologia tai tekoäly itsessään ei ole hyvää eikä pahaa. Keskustelussa usein ongelmana on joko liian tiukka teknokraattinen lähestyminen tai toisaalta liiallinen polarisointi ja uhkakuvien maalaileminen”, taustoittaa SHIFTin toimitusjohtaja Alexander Törnroth. SHIFT on mukana luomassa Turusta ja Suomesta teknologian ja tekoälyn etiikan huippukeskittymää, jossa keskustelua leimaa enemmänkin kiihkottomuus, tasa-arvo ja ratkaisukeskeisyys. Turun pitkä kulttuurillinen ja humanistinen traditio yhdistettynä teknologiseen huippuosaamiseen luovat meille ainutlaatuiset mahdollisuudet lunastaa paikkansa

Mari Männistö, SHIFT Business Festivalin viestintä- ja markkinointipäällikkö, Turun kauppakorkeakoulun sekä Aalto Information Technology Program –alumni

SHIFT BUSINESS FESTIVAL ON 22.-23.5.2018 KAKOLAN VANHASSA LÄÄNINVANKILASSA JÄRJESTETTÄVÄ KANSAINVÄLINEN YRITYSTAPAHTUMA. TAPAHTUMAN TAUSTALLA ON VOITTOA TAVOITTELEMATON YHDISTYS, SHIFT RY, JONKA PÄÄASIALLINEN TAVOITE ON VARMISTAA, ETTÄ TEKNOLOGINEN KEHITYS ON IHMISKUNNAN TULEVAISUUDEN KANNALTA KESTÄVÄÄ JA VASTUULLISTA. TAPAHTUMAN TEEMA ON REDEFINING NORMAL – IHMISEN JA TEKNOLOGIAN TULEVAISUUS. PÄÄPUHUJANA NÄHDÄÄN BESTSELLERKIRJAILIJA, TEKOÄLYN HUIPPUTUTKIJA NICK BOSTROM. LISÄTIETOJA WWW.THESHIFT.FI

83


Akseli Kiinteistöpalvelut Oy

Alastaro Golf Oy

www.akseli.fi palvelu@akseli.fi

www.alastarogolf.fi info@alastarogolf.fi

Karvataskunkatu 1 20610 TURKU puh. (02) 275 2100

Alhon huolto Oy Teollisuuskaari 4 21250 MASKU puh. 0400 542 441 fax (02) 435 8297

www.alhonhuolto.fi

Arkkitehtitoimisto Schauman Arkkitehdit Oy Linnankatu 9 D 20100 TURKU puh. (02) 251 5555

www.schaumanarch.fi etunimi.sukunimi@ schaumanarch.fi

Aurator Varainhoito Oy Aurakatu 8 20100 TURKU puh. (02) 6516 6630

www.aurator.com

Citykaivuu Oy

Kaviokuja 9 20380 TURKU puh. (02) 255 0406

www.citykaivuu.fi info@citykaivuu.fi

Ekopartnerit Turku Oy Ravurinkatu 40 20380 TURKU puh. 010 7551 560

www.ekopartnerit.fi asiakaspalvelu@ ekopartnerit.fi 84

PL 99 32201 LOIMAA puh. (02) 724 7824

Are Oy

Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 TURKU puh. 020 530 5500

www.are.fi

Asianajotoimisto Blackbird Oy Puutarhakatu 12 20100 TURKU puh. 050 359 9823

www.blackbirdlaw.fi

Calto Oy

Lemminkäisenkatu 60 20520 TURKU puh. 020 756 9999

www.calto.fi

DSV

Vuorelankatu 3 20320 TURKU puh. 020 738 8388

www.fi.dsv.com info@fi.dsv.com

Electric Power Finland Oy

Prosessitie 6 21530 PAIMIO puh. 010 834 6209

www.epf.fi


EY - Ernst & Young Oy Linnankatu 3 a B 20100 TURKU puh. 0400 217 777

www.ey.com/fi kasvuvoimaa.ey.fi

Finn Lamex Safety Glass Oy Vierumäentie 26 23800 LAITILA puh. (02) 857 700 fax (02) 857 701

www.finnlamex.com

Isännöinti-Saarto Uudenmaankatu 6 a 1, 20500 TURKU, Puh. (02) 511 8500

Finda Oy

Logomo Byrå, Köydenpunojankatu 14 20100 TURKU puh. (02) 620 4470

www.finda.fi

Hunajayhtymä Oy Kojonperäntie 13 32250 KOJONKULMA puh. 0207 769 680 fax (02) 767 6225

www.hunaja.fi hunaja@hunaja.fi

Isännöinti-Saarto Oy

Jaakkoo-Taara Oy

www.isannointi-saarto.fi saartooy@isannointisaarto.fi

www.jt.fi myynti@jt.fi

Uudenmaankatu 6 A 1 20500 TURKU puh. (02) 511 8500

Jatke Länsi-Suomi Oy

Ruissalontie 4 20200 TURKU puh. 020 791 7600 fax 020 791 7649

Jonator Oy

Pronssikuja 1 21410 VANHALINNA puh. 010 773 7000

Prosessitie 6 21530 PAIMIO puh. 010 835 8400

www.jatke.fi etunimi.sukunimi@jatke. fi

www.jonator.fi etunimi.sukunimi@jonator. fi

Kaarinan Lukko Oy Puntarikatu 3 20780 KAARINA puh. (02) 243 5720

Keskusautohalli Oy Rieskalähteentie 75 20300 TURKU puh. 0207 218 100

www.kaarinanlukko.fi myynti@kaarinanlukko.fi

www.keskusautohalli.fi

Kuntoutuskeskus Petrea / Petrea Säätiö

Leipomo Salonen Oy

Kongressikuja 1 20540 TURKU puh. 020 754 7200 fax 020 754 7201

www.petrea.fi etunimi.sukunimi@ petrea.fi

Vähäheikkiläntie 59 20810 TURKU puh. (02) 274 3700

www.leipomosalonen.fi myynti@ leipomosalonen.fi 85


Linjaliikenne Muurinen Oy

Autokatu 11 20380 TURKU puh. (02) 238 2800

muurinen.fi

Lounaisrannikon Osuuspankki

Koulukatu 1 23500 UUSIKAUPUNKI puh. 010 253 9801

uusi.op.fi/web/oplounaisrannikko

Mann Lines Oy Konttikatu 16 20200 TURKU puh. (02) 275 0000 fax (02) 253 5905

www.mannlines.com etunimi.sukunimi@ mannlines.com

NCAB Group Finland Oy Keskiläntie 2 20660 LITTOINEN puh. (02) 277 6470

www.ncabgroup.fi info_fi@ncabgroup.com

Nelson Garden Oy Joukahaisenkatu 1 C 20520 TURKU puh. 0207 439 970

www.nelsongarden.fi info@nelsongarden.fi

PCAS Finland Oy

PL 979, Messukentänkatu 8 20101 TURKU puh. (02) 330 5542 fax (02) 330 5500

www.pcasfinland.fi 86

Lounaismaan OPKiinteistökeskus Oy OP-Isännöinti Turuntie 8 24100 SALO puh. 010 256 1310

www.lopkk.fi

LST Group

Rautatehtaankatu 22 20200 TURKU puh. (02) 510 0300

www.lst.fi etunimi.sukunimi@lst.fi

Mastermark Oy Ravurinkatu 37 20380 TURKU puh. 020 781 5555

www.mastermark.fi mastermark@ mastermark.fi

NCC Rakennus Oy Lounais-Suomi Helsinginkatu 15 20500 TURKU puh. 010 507 8700

www.ncc.fi

Onninen Oy

Fiskarsinkatu 6 20750 TURKU puh. 020 485 5111

www.onninen.com

Peab Oy

Postikatu 2 20250 TURKU puh. 0207 606 760

www.peab.fi etunimi.sukunimi@peab. fi


TURUN KAUPPAKAMARI

87


Perhekuntoutuskeskus Lauste ry

PricewaterhouseCoopers Oy Läntinen Rantakatu 7 20100 TURKU puh. 020 787 7160

Mustionkatu 23 20750 TURKU puh. (02) 274 2233 fax (02) 274 2240

www.pwc.fi

www.lauste.fi

Protopaja Oy

RCP Software Oy

Patenttikatu 1 21100 NAANTALI puh. (02) 436 0200

Lemminkäisenkatu 50 20520 TURKU puh. 050 366 3412

www.protopaja.fi etunimi.sukunimi@ protopaja.fi

www.rcpsw.com

Rudus Oy LänsiSuomi

RTV-Yhtymä Oy RTVTurku

Ohikulkutie 577 20660 LITTOINEN puh. 020 447 6200

Satakunnantie 162 20300 TURKU puh. (02) 525 2400

www.rudus.fi etunimi.sukunimi@ rudus.fi

www.rtv.fi

Sandvik Mining and Construction Oy Loaders Turku Vahdontie 19 20360 TURKU puh. 020 544 131

www.sandvik.com

Sormat Oy

Harjutie 5 21290 RUSKO puh. 020 794 0200 fax 020 176 3888

www.sormat.com sormat@sormat.com

Tuorekartano Oy Laatuväylä 20 23800 LAITILA puh. 040 310 0600

www.tuorekartano.fi etunimi.sukunimi@ tuorekartano.fi 88

SIGGE ARKKITEHDIT

Sigge Arkkitehdit Oy Läntinen Rantakatu 53 20100 TURKU puh. (02) 278 1500

www.sigge.fi sigge@sigge.fi

Tuloskiinteistöt Holding Oy Kristiinankatu 5 B 8 20100 TURKU puh. (02) 274 3500

www.tuloskiinteistot.fi jukka.knaapi@ tuloskiinteistot.fi

Turun ammattikorkeakoulu Oy Joukahaisenkatu 3 A 20520 TURKU puh. (02) 263 350

www.turkuamk.fi mari.hartemo@turkuamk.fi


Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy

www.turunseurakunnat. fi

www.tsrakennustekniikka.fi toimisto@tsroy.fi

PL 922, Eerikinkatu 3 A 20101 TURKU puh. 040 341 7111

Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy Sorvakon rantatie 4 23500 UUSIKAUPUNKI puh. (02) 844 3850

www.uudenkaupungintilitoimisto.fi

Halistentie 4, PL 42 20101 TURKU puh. 040 648 6100

Vakka-Suomen Voima Oy Lännen Omavoima Oy Vihtorinkatu 2 23800 LAITILA puh. (02) 8800 880

www.vsv.fi asiakaspalvelu@vsv.fi

Varsinais-Suomen Yrittäjät ry

Westas Group Oy

www.yrittajat.fi/ varsinaissuomi

www.westas.fi info@westas.fi

Brahenkatu 20 20100 TURKU puh. (02) 275 7100

Vilakone Oy

Lamminkatu 3 32200 LOIMAA puh. 020 510 8200

www.wille.fi etunimi.sukunimi@wille. fi

Myllykyläntie 42 31500 KOSKI TL puh. (02) 484 400

Yaskawa Finland Oy Messinkikatu 2 20380 TURKU puh. 0403 000 600

www.yaskawa.fi

Yleinen työttömyyskassa YTK PL 100, Teollisuuskatu 4 32201 LOIMAA puh. (02) 760 7620 fax (02) 762 4917

www.ytk.fi asiakaspalvelu@ytk.fi

89


HTT-TAVARANTARKASTAJAT

Turun kauppakamarialueen HTT-tavarantarkastajat HTT-tavarantarkastajat ovat alansa parhaita ammattilaisia ja puolueettomia asiantuntijoita, jotka suorittavat palvelun tai tavaran teknisen tarkastuksen. He toimivat valvonnan alaisena: ehdottoman puolueettomasti, huolellisesti ja tavarantarkastusta koskevaa ohjesääntöä noudattaen. Tavarantarkastajat ovat antaneet oikeudessa tavarantarkastajan vakuutuksen. Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta valvoo HTT-toimintaa sekä oma-aloitteisesti että valitusmenettelyn kautta. Kukin HTT-tarkastaja on oikeutettu tekemään tarkastuksia asiantuntemuksensa ja kokemuksensa mukaisesti vain tietyn tai tiettyjen hyväksymisryhmien alueella. Lisätietoja www.kauppakamari.fi/tavarantarkastus

Aalto Toni, Turku toni.aalto@vauriokonsultti.com 044 218 9889 3.1.1 Louhinta 3.1.3 Paalutus ja pohjavahvistus

Auranen Asko, Turku asko@auranen.com 050 400 9541 3.4 LVI-työt, -tarvikkeet ja -laitteet sekä LVI-järjestelmien kuntotarkastukset

Haikio Kaj, Salo kaj.reera@hotmail.com 0440 779 204 3.1.1 Louhinta 3.1.2 Kaivu- ja täyttötyöt, salaojatyöt 3.3 Rakennustekniikka 3.7 Kiinteistöjen kuntotarkastukset

Heinonen Karl-Erik, Uusikaupunki karl-erik.heinonen@ uusikaupunki.fi 0400 882 422, (02) 841 5092 3.1 Maa- ja pohjarakennus 3.3 Rakennustekniikka 3.3.5 Pintarakenteet 3.6.4 Rakenteiden mikrobitutkimukset 3.6.5 Rakenteiden kosteusmittaukset ja rakennusfysikaalinen toiminta

90

3.7 Kiinteistöjen kuntotarkastukset

Kanerva, Pertti, Merimasku pertti.kanerva@kanerco.fi 0440 654 000 3.3 Rakennustekniikka

Koskelin Jari, Raisio autotarkastus@koskelin.net 050 406 6299 7.1 Moottoriajoneuvot 7.2 Matkailuautot ja -perävaunut

Koskinen Ari, Turku ari.koskinen@starkki.fi 050 561 9145, (02) 271 333 4.4 Puuraaka-aineet

Mustikkamaa Jari, Turku info@plakkipelti.fi 040 5500 555, (02) 432 7733 3.3.2 Julkisivurakenteet 3.3.6 Ohut- ja muotolevytyöt, ohutlevykatteet alusrakenteineen

Rytö Matti, Salo salon.raktek@gmail.com 044 053 0998, (02) 736 5976 3.1 Maa- ja pohjarakennus 3.3 Rakennustekniikka 3.6.4 Rakenteiden mikrobitutkimukset 3.6.5 Rakenteiden kosteusmittaukset ja rakennusfysikaalinen toiminta

Saarni Kari, Turku kari.saarni@saarni.fi 0400 784 404, (02) 2311 001 4.1 Puutuotteet 4.2 Rakennuspuusepän tuotteet

Santanen Matti, Kaarina matti.santanen@elisanet.fi 0400 633 433 3.3.1 Perustukset ja runko 3.3.2 Julkisivurakenteet 3.3.3 Vesikattorakenteet 3.3.4 Täydentävät rakenteet 3.3.5 Pintarakenteet

Spinkkilä Pekka, Kaarina pekka@spinkkila.fi 0400 784014 3.6.4 Rakenteiden mikrobitutkimukset 3.6.5 Rakenteiden kosteusmittaukset ja rakennusfysikaalinen toiminta 3.7 Kiinteistöjen kuntotarkastukset

Virtanen Vesa, Turku vesa.virtanen@turkuamk.fi 040 594 3455, (02) 2633 5712 3.1 Maa- ja pohjarakennus 3.1.3 Paalutus ja pohjavahvistus 3.3 Rakennustekniikka 3.7 Kiinteistöjen kuntotarkastukset 6.2.1 Rauta- ja teräsvalmisteet, levyvalmisteet ja teollisuuden teräsrakenteet, rakennusteollisuuden teräsrakenteet ja -tuotteet

Ylipulli Timo, Vantaa timo.ylipulli@evento.fi 0400 648 300 3.3.1 Perustukset ja runko 3.3.4 Täydentävät rakenteet 3.3.5 Pintarakenteet 3.3.7 Kalusteet 3.6.4 Rakenteiden mikrobitutkimukset 3.6.5 Rakenteiden kosteusmittaukset ja rakennusfysikaalinen toiminta


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN

91


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN

Sisällysluettelo Aaltopahvipakkauksia...................................................................................... 94 Apteekkeja.......................................................................................................... 94 Arkkitehti- ja insinööripalvelut, tekninen testaus ja analysointi........ 94 Arkkitehtitoimistoja ......................................................................................... 94 Asianajotoimistoja ............................................................................................ 94 Asiantuntijapalveluja........................................................................................ 95 Asuntojen vuokraustoimintaa ..................................................................... 95 ATK-palveluja...................................................................................................... 95 Aurinkosähkö...................................................................................................... 95 Autolasitusta....................................................................................................... 95 Autoliikkeitä......................................................................................................... 95 Automaatiojärjestelmät, robotiikka............................................................ 95 Betoniraudoitusta.............................................................................................. 96 Betonituotteiden valmistus rakennustarkoituksiin............................... 96 Contact center-, IT- ja tietoliikennepalvelut.............................................. 96 Digitaalinen painaminen ja varastointi...................................................... 97 Elektromekaniikan sopimusvalmistaja...................................................... 97 Elektroniikka- ja viestintälaitteiden ja osien tukkukauppa................. 97 Elektroniikkatuotantoautomaatiolaitteiden valmistus........................ 97 Elintarvikkeiden ja rehujen valmistusta..................................................... 97 Elintarvikkeiden valmistusta.......................................................................... 97 Energiatuotannon laitteita............................................................................. 97 Erikoiskoneiden korjaus ja huolto................................................................ 97 Erikoistukkukauppaa........................................................................................ 97 Erikoistunut rakennustoiminta..................................................................... 97 Executive Search................................................................................................ 97 Golfkenttiä........................................................................................................... 97 Graafinen teollisuus.......................................................................................... 98 Headhunting....................................................................................................... 98 Henkilönostinpalvelua..................................................................................... 98 Henkilöstöpalvelut ........................................................................................... 98 Henkilöstöpalveluyritykset............................................................................ 98 Henkilöstöravintolat......................................................................................... 98 Hotelleja................................................................................................................ 98 Huolintaa ja rahtausta...................................................................................... 98 Huolintaa, rahtausta ja varastointia............................................................. 98 Huopakattoja...................................................................................................... 98 Hydraulisten voimalaitteiden valmistus.................................................... 98 Ilmastoinnin puhdistus- ja säätötyöt.......................................................... 98 Ilmastointilaitteita............................................................................................. 98 Insinööritoimistoja............................................................................................ 99 Istuinten valmistusta........................................................................................ 99 Isännöinti ja kiinteistönhuolto...................................................................... 99 Isännöintiä .......................................................................................................... 99 IT-hankinnat........................................................................................................ 99 IT-Palvelua............................................................................................................ 99 Johdon suorahaku............................................................................................ 99 Julkishallinto........................................................................................................ 99 Julkisten hankintojen konsultointia............................................................ 99 Julkitila- ja messukalusteet............................................................................. 99 Järjestötoimintaa............................................................................................... 99 Jätehuoltoa........................................................................................................101 Jäähdytysratkaisuja.........................................................................................101 Kaapelien valmistus........................................................................................101 Kaihtimia, markiiseja, terassilasituksia ja -katoksia...............................101 Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistus..............................101 Kalan, äyriäisten ja nilviäisten jalostus ja säilöntä.................................101 Kalanviljely meressä........................................................................................101 Kassajärjestelmiä.............................................................................................101 Kaukolämmön ja -kylmän erillistuotanto ja jakelu..............................101 Kaukolämmön tuotanto ja jakelu..............................................................101 Kauppakeskuksia.............................................................................................101 Kaupunkeja ja kuntia......................................................................................101 Keittiökalusteiden valmistusta ja myyntiä..............................................101 Kemiallisten tuotteiden valmistusta.........................................................101 Kiinnitystarvikkeita..........................................................................................103 Kiinteistö- ja ruokapalvelut..........................................................................103 Kiinteistöalan palveluja.................................................................................103

92

Kiinteistöjen siivous........................................................................................103 Kiinteistöjen vuokraus ja hallinta...............................................................103 Kiinteistöpalvelut.............................................................................................103 Kiinteistövälitys ja isännöinti.......................................................................103 Kiinteistövälitystä.............................................................................................103 Kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluja..............................................................103 Kivituotteiden valmistusta...........................................................................103 Kokouspalveluja...............................................................................................103 Koneiden ja laitteiden myyntiä...................................................................103 Koneiden ja laitteiden valmistusta............................................................103 Konepajateollisuutta ja laivasisustustyötä..............................................103 Konepajateollisuutta ja metallitöitä..........................................................103 Konsultointia.....................................................................................................104 Korkeakoulutusta............................................................................................104 Kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden tukkukauppa..............................105 Koulutusta..........................................................................................................105 Kukkien tuotantoa ja -tukkukauppaa.......................................................105 Kuljetusliikkeitä................................................................................................105 Kulttuuria ja taidetta.......................................................................................105 Kumi- ja muovituotteiden valmistus........................................................105 Kumiteollisuutta...............................................................................................105 Kuormalavoja, puupakkauksia....................................................................105 Kääntäminen ja tulkkaus..............................................................................105 Laboratorio- ja sairaanhoitovälineiden tukkukauppa........................105 Laboratoriot.......................................................................................................105 Laivaliikennettä................................................................................................105 Laivanrakennus- ja konepajatuotanto.....................................................105 Laivojen ja kelluvien rakenteiden rakentaminen.................................105 Lasiliikkeitä.........................................................................................................105 Lastinkäsittelyä ja huolintaa........................................................................105 Lehtitaloja...........................................................................................................105 Leipomotuotteita............................................................................................105 Lentoliikennettä...............................................................................................107 Liikkeenjohdon konsultointi........................................................................107 Logistiikkapalvelua.........................................................................................107 Lounas- ja pitopalvelua, tilausravintola...................................................107 Lukkoliikkeitä....................................................................................................107 LVI- ja sähköalan tukkuliikkeitä...................................................................107 LVI-alan palveluja.............................................................................................107 Lämmitysjärjestelmien valmistusta..........................................................107 Lämmön tuotantoa ja jakelua.....................................................................107 Lämmönsiirtimien valmistus.......................................................................107 Lämpö-, vesijohto- ja ilmastointiasennus...............................................107 Lääketeollisuutta.............................................................................................107 Lääketieteellinen diagnostiikka..................................................................107 Lääkäriasemat, yksityislääkärit ja vastaavat erikoislääkäripalvelut .....109 Maa-ainekset.....................................................................................................109 Maahantuontia ja tukkukauppaa..............................................................109 Maanrakennuskuljetukset............................................................................109 Maanrakennusta..............................................................................................109 Mainos- ja liikelahjoja.....................................................................................109 Mainostoimistoja.............................................................................................109 Markkinointiviestintä.....................................................................................109 Matkailu- ja juhlapalvelut.............................................................................109 Mehujuomateollisuutta................................................................................109 Merikuljetukset.................................................................................................109 Metallialan alihankinta..................................................................................109 Metallimateriaalien kehitys 3D printtaukseen......................................109 Metallituotteiden valmistusta.....................................................................109 Mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja -laitteiden valmistus.......111 Monialayrityksiä...............................................................................................111 Moottoriajoneuvojen kauppa.....................................................................111 Moottoriajoneuvojen korien valmistus, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus.................................................................111 Muovituoteteollisuutta.................................................................................111 Muovituotteiden valmistus..........................................................................111 Muu hedelmien, marjojen ja kasvisten jalostus ja säilöntä...............111 Nosto- ja kuljetuspalvelut.............................................................................111


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN

Nosto- ja siirtolaitteiden valmistusta ja huoltoa...................................111 Nostokonepalveluja.......................................................................................111 Nostolava-autojen vuokrausta...................................................................111 Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus...................................................111 Ohutlevytuotteiden suunnittelu ja valmistus........................................111 Ohutlevytuotteiden valmistus....................................................................111 Outplacement..................................................................................................111 Paikallisliikenne................................................................................................111 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut.....................................................111 Painamista ja sitä palvelevaa toimintaa...................................................112 Painopalvelut....................................................................................................112 Pakkauksia..........................................................................................................112 Pakkauskoneita ja -tarvikkeita....................................................................112 Palosuojausratkaisuja ja -tuotteita............................................................112 Paloturvallisuus- ja pelastusvälineitä........................................................112 Panimoita ja virvoitusjuomateollisuutta.................................................112 Pankki- ja vakuutustoiminta........................................................................112 Pankkitoiminta.................................................................................................112 Perintätoimistoja..............................................................................................112 Piirilevyjen maahantuonti ja myynti.........................................................113 Pintakäsittelylaitteita......................................................................................113 Pintakäsittelyä...................................................................................................113 Pohjarakentamisen suunnittelu.................................................................113 Prosessiteollisuuden konevalmistus ja asennus sekä kunnossapito.....113 Puhdistuslaitteita.............................................................................................113 Puhdistuspalveluja..........................................................................................113 Puupakkausten valmistusta.........................................................................113 Puutarha-alan tukkukauppaa.....................................................................113 Päivittäistavaroiden vähittäiskauppaa.....................................................113 Rakennetekninen palvelu.............................................................................113 Rakennuspuusepäntuotteiden valmistusta...........................................113 Rakennustarvikkeita.......................................................................................113 Rakennuttaminen, rakennushankkeiden kehittäminen ja johtaminen....................................................................................................113 Rakentaminen..................................................................................................113 Ravintola- ja julkitilasisustus........................................................................114 Ravintolat ja vastaava ravitsemistoiminta...............................................114 Ravintoloita........................................................................................................114 Rekrytointia ja koulutusta.............................................................................114 Rekrytointipalvelut.........................................................................................114 Risteilyt................................................................................................................114 Sahakonevalmistusta ja konepajateollisuutta.......................................114 Sahateollisuus...................................................................................................114 Sanomalehtien kustantaminen..................................................................114 Satamia...............................................................................................................114 Sementin myyntiä...........................................................................................114 Seurakuntia ja hengellisiä järjestöjä..........................................................114 Sijoitustoimintaa..............................................................................................114 Sisustustarvikkeita...........................................................................................115 Sisäkatot ja väliseinät.....................................................................................115 Solumuovituotteiden valmistus.................................................................115 Sosiaalipalveluja...............................................................................................115 Suojapeitteitä....................................................................................................115 Suorahaku..........................................................................................................115 Sähkö- ja automaatioalan asiantuntijapalveluja..................................115 Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta.....................115 Sähköasennusta ja -suunnittelua...............................................................115 Sähkölaitteiden valmistus............................................................................115 Sähkön myyntiä, tuotantoa ja jakelua......................................................115 Sähkönjakelua..................................................................................................115 Sähköteknistä suunnittelua.........................................................................115 Sähköteknistä teollisuutta............................................................................115 Sähköurakointia...............................................................................................116 Taksiliikenne......................................................................................................116 Talotekniikkaa...................................................................................................116 Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja.................................................116 Talous- ja verokonsultointia.........................................................................116 Tavarantarkastus, rakennusvalvonta........................................................116

Tavarataloja........................................................................................................116 Teattereita..........................................................................................................116 Teemapuistoja..................................................................................................116 Tehoelektroniikkaa..........................................................................................116 Teippaukset.......................................................................................................116 Teknistä palvelua.............................................................................................116 Teknistä tukkukauppaa.................................................................................116 Tekstiilihuoltopalveluita................................................................................116 Teleliikennettä..................................................................................................116 Teollisuuden kalusteet...................................................................................116 Teollisuuden kunnossapitoa........................................................................117 Teollisuuskoneita- ja laitteita.......................................................................117 Teollisuussähköasennukset ja automatisointi.......................................117 Terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita.................................................117 Terveydenhuotopalveluja............................................................................117 Tiedepuistoja....................................................................................................117 Tieliikenteen tavarankuljetus......................................................................117 Tieto- ja puheliikenneratkaisut...................................................................117 Tietoliikennepalveluita ja -välineitä...........................................................117 Tietotekniikkaa.................................................................................................117 Tilausliikennettä...............................................................................................117 Tilintarkastus-, vero- ja lakipalveluja.........................................................117 Tilintarkastuspalvelua....................................................................................117 Tilitoimistoja......................................................................................................118 Toimisto- ja julkitilakalusteita......................................................................119 Toimitiloja...........................................................................................................119 Toimitilojen ja teollisuuskiinteistöjen hallintaa, myyntiä ja vuokrausta.....................................................................................................119 Tuotekehityspalvelut......................................................................................119 Turvallisuustuotteita, -järjestelmiä ja -palveluja....................................119 Tuulilaseja...........................................................................................................119 Työkalujen valmistus......................................................................................119 Työnvälitystä.....................................................................................................119 Työttömyyskassoja..........................................................................................119 Työvaatteiden valmistusta...........................................................................119 Työvoiman välitys............................................................................................119 Työvälineiden valmistus Urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut.....................................119 Vaatteiden ja asusteiden valmistus...........................................................119 Vakuutus- ja Finanssipalvelut......................................................................119 Vakuutusta palvelevaa toimintaa..............................................................119 Vakuutustoimintaa..........................................................................................120 Valaisimien valmistus.....................................................................................120 Valokuvausta.....................................................................................................120 Varainhoitopalveluja......................................................................................120 Varastohotelleja...............................................................................................120 Varustamotoimintaa.......................................................................................120 Veden puhdistusta ja jakelua......................................................................120 Veroneuvontaa.................................................................................................120 Vesiliikenne........................................................................................................120 Vesiliikennettä palveleva toiminta.............................................................120 Viestintätoimistot............................................................................................120 Vihannestukku ja -pakkaamo......................................................................120 Viherrakentamista...........................................................................................120 Virtuaalitodellisuus.........................................................................................120 Voimalaitospalvelut........................................................................................120 Voiteluaineiden valmistusta........................................................................120 Ympäristöhuolto..............................................................................................120 Ympäristön hoitokoneiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi....120 Ympäristörakentamista.................................................................................120 Ympäristöteknologiaa...................................................................................121 Yrityskalusteet..................................................................................................121 Yritysten toiminnanohjausjärjestelmät ja -palvelut............................121

9393


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Aaltopahvipakkauksia CELERPAK Oy

Teräskatu 11 21200 RAISIO puh. 0400 260 717 www.celerpak.fi myynti@celerpak.fi

Apteekkeja

Arkkitehti- ja insinööripalvelut, LPR-arkkitehdit Oy tekninen testaus ja analysointi Kauppiaskatu 5 A Koneteknologiakeskus Turku Oy Lemminkäisenkatu 28 20520 TURKU puh. (02) 2633 4940 fax (02) 2633 4944 www.koneteknologiakeskus.fi

Nauvon Apteekki Tmi

Arkkitehtitoimistoja

Salon Vanha Apteekki

Linnankatu 9 D 20100 TURKU puh. (02) 251 5555 www.schaumanarch.fi etunimi.sukunimi@schaumanarch.fi

Rantapolku 1 21660 NAUVO puh. (02) 465 1414 www.naguapotek.fi jukka.heiskanen@salnet.fi

Vilhonkatu 8 L (Kauppakeskus Plaza) 24100 SALO puh. (02) 777 6400 www.salonvanhaapteekki.fi asiakaspalvelu@salonvanhaapteekki.fi

Arkkitehtitoimisto Schauman Arkkitehdit Oy

KAAWA Oy

Vilkastuksenkatu 16 F 3 20320 TURKU puh. 044 797 1568 www.kaawa.fi etunimi.sukunimi@kaawa.fi Kaavoituksen asiantuntijapalveluja

20100 TURKU puh. (02) 277 7155 www.ark-lpr.fi lpr@ark-lpr.fi

Sigge Arkkitehdit Oy

Läntinen Rantakatu 53 20100 TURKU puh. (02) 278 1500 www.sigge.fi sigge@sigge.fi

Asianajotoimistoja Asianajotoimisto Ahtola Oy

Puolalankatu 1 D, IV. krs. 20100 TURKU puh. 0207 435 010 / 0400 526 185 fax 0207 435 015 www.aa-ahtola.fi laura.ahtola@aa-ahtola.fi

Asianajotoimisto Astrea Oy Kauppiaskatu 5 20100 TURKU puh. (02) 273 0200 fax (02) 251 3913 www.astrea.fi turku@astrea.fi

TEHDÄÄN SUOMESTA PARAS PAIKKA ELÄÄ

Asiakkaasi ovat ympäri maailmaa. Niin mekin.

ÄSSÄKENTTIÄ NUORILLE

KANNUSTAMME KASVISTEN KÄYTTÖÖN

RATKAISUJA KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN

AUTAMME NUORIA TYÖELÄMÄÄN

paraspaikkaelaa.fi Autamme sinua kansainvälistymään kaikilla kuljetusmuodoilla. Maalla, merellä ja ilmassa. www.dbschenker.com/fi

94

#paraspaikkaelaa


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Asianajotoimisto Aura Oy

Asianajotoimisto Roihu Oy

Aurakatu 8 20100 TURKU puh. (02) 279 0000 fax (02) 279 0022 www.auralaw.fi toimisto@auralaw.fi

Yliopistonkatu 34, 4.krs 20100 TURKU puh. 010 3211 885 www.roihulaw.fi

Asianajotoimisto Blackbird Oy

Eversheds Asianajotoimisto Oy

Puutarhakatu 12 20100 TURKU puh. 050 359 9823 www.blackbirdlaw.fi

Veistämönaukio 1-3, PL 313 20101 TURKU puh. 010 684 1550 fax 010 684 1551 www.eversheds.com etunimi.sukunimi@eversheds.fi

Asianajotoimisto Brander & Manner Oy Kristiinankatu 3 20100 TURKU puh. (02) 511 7000 www.brander-manner.fi bm.office@brander-manner.fi

Asiantuntijapalveluja ICB Marketing Oy Ltd puh. 040 186 1213 www.icbmarketing.fi office@icbmarketing.fi

Asianajotoimisto Jyri Heinonen Oy Puolalankatu 1 20100 TURKU puh. 010 501 2540 www.lexheinonen.fi toimisto@lexheinonen.fi

Asuntojen vuokraustoimintaa Turun Ylioppilaskyläsäätiö

Asianajotoimisto Kailiala & Palo Oy Tuureporinkatu 6 20100 TURKU puh. (02) 284 3400 www.kplaw.fi toimisto@kplaw.fi

Haikankatu 1 21200 RAISIO puh. (02) 439 8611 www.eurosolar.fi info@eurosolar.fi

Autolasitusta Hellman Yhtiöt Oy

Valurinkatu 1 20360 TURKU puh. 020 720 9100 fax 020 720 9101 www.hellmanyhtiot.fi

Autoliikkeitä Astrum Auto Oy

Joensuunkatu 15 24100 SALO puh. (02) 777 3911 www.astrum.fi salo@astrum.fi

Keskusautohalli Oy

ATK-palveluja

Automaatiojärjestelmät, robotiikka

Veistämönaukio 1-3 20100 TURKU puh. 0207 343 710 www.tietoaika.fi

Puolalankatu 1 20100 TURKU puh. 010 633 0800 www.llv.fi toimisto@llv.fi

Aurinkosähkötalo Eurosolar Oy

Inspehtorinkatu 14 20540 TURKU puh. (02) 275 0200 www.tys.fi info@tys.fi

Tietoaika Oy

Asianajotoimisto Laakso Laaksonen Vuorenvirta Oy

Aurinkosähkö

Rieskalähteentie 75 20300 TURKU puh. 0207 218 100 www.keskusautohalli.fi

Yaskawa Finland Oy

Messinkikatu 2 20380 TURKU puh. 0403 000 600 www.yaskawa.fi Yaskawa Motoman-teollisuusrobotit

”KOTI POISSA KOTOA” T

T

• 21yksilöllistä huonetta • vartioidut P-paikat pihalla

8

-15% Rauhankatu 1, 20100Turku, Finland

Puh.|Tel. +358(0)2 2732555

9595


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Betoniraudoitusta Raudoitusliike Lasse Tähkävuori Oy Mäntysaarentie 135 21330 PAATTINEN puh. 0400 838 445 Juhani Tähkävuori www.lassetahkavuori.com tahkavuori@co1.inet.fi

Betonituotteiden valmistus rakennustarkoituksiin

Contact center-, IT- ja tietoliikennepalvelut

Betonilaatta Oy

VSP (Vakka-Suomen Puhelin Oy)

Alakyläntie 1 20250 TURKU puh. (02) 511 8800 www.betonilaatta.fi

Pohjoistullikatu 11 23500 UUSIKAUPUNKI puh. (02) 845 41 www.vsp.fi

www.varsinaisbitumi.fi

HUOPAKATTOJEN AMMATTILAINEN TS-Yhtymä on varsinaissuomalainen viestintäkonserni, jonka päätoimialat ovat kustannustoiminta sekä viestintä- ja painopalvelut.

Teemme myös kaikenlaisten kattojen huoltotöitä, lumenpudotusta sekä kuntoarvioita.

na

i S b i t u mi

o

o

al

oe

Su

ht o

va

y

Si

m

ain en vaih

t

Get ready, get set, go! Autamme kasvuyritys- ja bisnesenkelisijoittajia sekä tulevaisuuden kasvuyrityksiä menestymään. #KPMGStartUp | kpmg.fi

96

PALVELUT EUROGUM-katot Huolto- ja kuntoarviopalvelut Vuosihuoltosopimukset Koulutus ja konsultointi

YHTEYSTIEDOT Varsinaisbitumi Oy Verstaskatu 15, 20360 Turku ÄLÄ TURHAAN HUOLEHDI KATOSTASI! p. 02 4690 250 ANNA MEIDÄN TEHDÄ SE. varsinaisbitumi@varsinaisbitumi.fi r

ts-yhtyma.fi

Varsinaisbitumi Oy on huopakattojen johtava ammattilainen Lounais-Suomessa. Asennamme teollisuus- ja liikekiinteistöjen sekä taloyhtiöiden EUROGUMkatot pitkällä kokemuksella.


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Digitaalinen painaminen ja varastointi

Elintarvikkeiden ja rehujen valmistusta

Erikoistukkukauppaa

Mail Service Turku Oy

Hunajayhtymä Oy

PL 8 20201 TURKU puh. 010 320 7800 fax 010 320 7899 www.lunden.fi etunimi.sukunimi@lunden.fi

Elektromekaniikan sopimusvalmistaja

Raisio Oyj

Lemminkäisenkatu 36 20520 TURKU puh. 0207 218 882 www.mailservice.fi maria.lonnblad@mailservice.fi

Stera Group Oy

Tierankatu 5 20520 TURKU puh. 0207 885 000 www.stera.com etunimi.sukunimi@stera.com

Elektroniikka- ja viestintälaitteiden ja osien tukkukauppa Q-Flex Oy

Poikojankuja 2 21360 LIETO AS puh. (02) 489 4500 www.q-flex.fi

Elektroniikkatuotantoautomaatiolaitteiden valmistus Cencorp Automation Oy

Joensuunkatu 7 C, Salo IoT Campus 24100 SALO puh. 040 7170 811 www.cencorpautomation.com info@cencorp.com

Kojonperäntie 13 32250 KOJONKULMA puh. 0207 769 680 fax (02) 767 6225 www.hunaja.fi hunaja@hunaja.fi Raisionkaari 55, PL 101 21201 RAISIO puh. (02) 443 2111 fax (02) 443 2315 www.raisio.com etunimi.sukunimi@raisio.com communications@raisio.com

Elintarvikkeiden valmistusta Perniön Liha Oy

Valimonkatu 4 24100 SALO puh. (02) 735 880 fax (02) 735 8825 www.pernionliha.fi etunimi.sukunimi@pernionliha.fi

Energiatuotannon laitteita Wärtsilä Finland Oy

PL 50, Stålarminkatu 45 20811 TURKU puh. 010 709 0000 www.wartsila.com etunimi.sukunimi@wartsila.com

Erikoiskoneiden korjaus ja huolto Marine Diesel Finland Oy

Eteläkaari 10 21420 LIETO puh. 020 510 6900 www.marinediesel.fi Laivojen koneistojen korjaus ja huolto

Lunden Oy Ab Jalostaja

Erikoistunut rakennustoiminta Metsämaan Metalli Oy

Tervasmäentie 163, PL 109 32200 LOIMAA puh. 0400 823 757 www.metsamaanmetalli.fi metsamaanmetalli@pp.inet.fi

Narmapinnoitus Oy

Paattistentie 947 21330 PAATTINEN puh. 040 764 6649 www.alseccofinland.fi

Paroc Panel System Oy Ab

Sysilahden teollisuusalue 2 21600 PARAINEN puh. 046 876 8716 www.parocpanels.com etunimi.sukunimi@parocpanels.com

Executive Search InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Golfkenttiä Alastaro Golf Oy

PL 99 32201 LOIMAA puh. (02) 724 7824 www.alastarogolf.fi info@alastarogolf.fi

Microsoft Dynamics 365

Mavisystems Oy Satamakatu 22, 20100 Turku www.mavisystems.fi | www.navcloud.fi

9797


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Aura Golf ry

Ruissalon puistotie 536 20100 TURKU puh. (02) 258 9221 www.auragolf.fi office@auragolf.fi

Harjattula Golf Oy

Harjattulantie 84 20960 TURKU puh. 040 587 6296 www.harjattulagolf.fi office@harjattula.fi

Graafinen teollisuus TS-Yhtymä Oy

PL 95 20101 TURKU puh. (02) 269 3311 www.turunsanomat.fi

Headhunting InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Henkilönostinpalvelua Nostolava-auto Jalo & Jalo Oy Hitsarinkatu 4 20360 TURKU puh. (02) 238 1555 www.jalojalo.fi jalojalo@jalojalo.fi

Henkilöstöpalvelut InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 www.inhunt.fi harri.knaapi@inhunt.fi

98

Henkilöstöpalveluyritykset VMP Group / VMP Varamiespalvelu Maariankatu 6 b 20100 TURKU puh. 040 307 5000 www.vmp.fi turku@vmp.fi

Henkilöstöravintolat Unica Oy Lounas ja Keitinpalvelut

Huolintaa, rahtausta ja varastointia Stevena Oy

Satamatie 13 21100 NAANTALI puh. (02) 433 8300 fax (02) 433 8340 www.stevena.fi

Huopakattoja

Ruukinkatu 2-4 20540 TURKU puh. 0500 758 039 www.unica.fi Catering- ja kahvilatoimintaa

Varsinaisbitumi Oy

Hotelleja

Hydraulisten voimalaitteiden valmistus

Park Hotel Turku

Rauhankatu 1 20100 TURKU puh. (02) 273 2555 www.parkhotelturku.fi info@parkhotelturku.fi

Scandic Turku

Eerikinkatu 4 20100 TURKU puh. (02) 336 000 www.scandichotels.fi/julia

Huolintaa ja rahtausta Monihuolinta-Multisped Oy Ab Telikatu 9 20200 TURKU puh. (02) 274 9000 fax (02) 274 9019 www.monihuolinta.com

Wiima Logistics Oy Verkatehtaankatu 4 20100 TURKU puh. 020 155 5050 www.wiima.fi info@wiima.fi

Verstaskatu 15 20360 TURKU puh. (02) 469 0250 www.varsinaisbitumi.fi

Hydoring Oy

Porakalliontie 2 21800 KYRÖ puh. 0207 656 900 fax 0207 656 901 www.hydoring.com

Ilmastoinnin puhdistus- ja säätötyöt AA-Pintarakennus Oy

Puutarhakatu 49 20100 TURKU puh. 040 589 8782 www.aa-pintarakennus.fi ari@aa-pintarakennus.fi

Ilmastointilaitteita Fläkt Woods Oy

Kalevantie 39 20520 TURKU puh. 020 442 3000 fax 020 442 3022 www.flaktwoods.fi


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Insinööritoimistoja Insinööritoimisto Juhani Lehtonen Oy Kauppiaskatu 5 B 20100 TURKU puh. (02) 276 7600 www.instojl.com

Palotekninen Insinööritoimisto Markku Kauriala Oy Radiomiehenkatu 3 B 20320 TURKU puh. 075 326 5600 www.kauriala.fi markku.kauriala@kauriala.fi

RAMBOLL

Linnankatu 3 a B 20100 TURKU puh. 020 755 611 www.ramboll.fi Ramboll Finland Oy, Infra Turku Yksikönpäällikkö Pekka Ala-Tuuhonen 0400 520 720 Ramboll CM Oy, Turku

Suunnittelulinja Finland Oy Vähäheikkiläntie 56 c 20810 TURKU puh. (02) 515 2200 www.suunnittelulinja.com info@suunnittelulinja.com

Sweco Rakennetekniikka Oy Lounais-Suomi Pitkämäenkatu 4 A 20250 TURKU puh. 0207 393 000 www.sweco.fi etunimi.sukunimi@sweco.fi

Istuinten valmistusta Khimaira Oy

Yrittäjäntie 1 23600 KALANTI puh. (02) 845 7000 www.khimaira.fi etunimi.sukunimi@khimaira.fi

Isännöinti ja kiinteistönhuolto Hepokullan Lämpö Oy

Jahtilähteenkatu 6 20320 TURKU puh. (02) 276 7550 www.hepokulta.com toimisto@hepokullanlampo.fi

Hulmin Huolto Oy

Kauppalankatu 3 32200 LOIMAA puh. (02) 761 4330 www.hulminhuolto.fi hulminhuolto@loimaa.fi

Maininki kiinteistöpalvelut Oy Voudinkatu 3 20780 KAARINA puh. (02) 276 4666 www.maininkioy.fi

Isännöintiä Isännöinti Granberg Oy

Vuorelantie 1 20720 TURKU puh. (02) 276 1555 www.isannointigranberg.fi toimisto@isannointigranberg.fi

Isännöinti-Saarto Oy

Uudenmaankatu 6 A 1 20500 TURKU puh. (02) 511 8500 www.isannointi-saarto.fi saartooy@isannointi-saarto.fi

Turun Isännöintikeskus Oy

Yliopistonkatu 37 B 20100 TURKU puh. (02) 6517 2159 www.turunisannointikeskus.fi toimisto@turunisannointikeskus.fi

Johdon suorahaku InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Julkishallinto Varsinais-Suomen liitto

PL 273, Ratapihankatu 36 20101 TURKU puh. (02) 210 0900 www.varsinais-suomi.fi Aluekehittäjä, suunnittelu- ja edunvalvontaorganisaatio

Julkisten hankintojen konsultointia Ju-Ha Consulting Oy

Raisiontori 5 21200 RAISIO puh. 044 906 4818 www.juhaconsulting.fi mia.koljonen@juhaconsulting.fi

Julkitila- ja messukalusteet Exposet Oy

Varsinais-Suomen Isännöintitalo Oy PL 257, Maariankatu 4 C 20100 TURKU puh. 0207 229 922 www.isannointitalo.fi isannointi@isannointitalo.fi

IT-hankinnat Zink IT Oy

Artturinkatu 2 20200 TURKU puh. 050 484 2933 www.zinkit.fi sales@zinkit.fi

IT-Palvelua Derigo Oy

Maariankatu 4 C 64 20100 TURKU puh. 0400 265 242 www.derigo.fi

Fujitsu Finland Oy

PL 115, Lemminkäisenkatu 32 B 20521 TURKU puh. 029 302 302 www.fi.fujitsu.com

Hiidenkatu 9 20360 TURKU puh. 0400 545 116 www.exposet.fi myynti@exposet.fi

Järjestötoimintaa Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry Seiskarinkatu 35 20900 TURKU puh. (02) 265 7666 www.lssy.fi www.merikarina.fi

MTK Varsinais-Suomi

Hintsantie 3 21200 RAISIO puh. 020 413 3580 www.mtk.fi/varsinaissuomi etunimi.sukunimi@mtk.fi

Tekniikan Akateemiset TEK Turun aluetoimisto, Data City Lemminkäisenkatu 14-18 A 20520 TURKU puh. 040 574 6668 www.tek.fi turku@tek.fi

9999


*Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON * Varsinais-Suomessa sinua palvelee 600 terveydenhuollon ammattilaista. Meiltä saat yleis- ja erikoislääkäripalvelujen lisäksi päiväkirurgiset toimenpiteet ja leikkaukset, kuvantamis- ja laboratoriotutkimukset sekä kattavat työterveyspalvelut.. Kaikki palvelut saman katon alta, vaivattomasti ja jonottamatta. Ajan varaat kätevästi verkossa terveystalo.com tai puhelimitse.

Humalistonkatu 9–11 20100 Turku

ma–pe 8–20, la–su 9–20

www.terveystalo.com

100

Helka Koivu ortopedi, traumatologi

Kari Koski neurologi


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Varsinais-Suomen Yrittäjät ry Brahenkatu 20 20100 TURKU puh. (02) 275 7100 www.yrittajat.fi/varsinaissuomi

Jätehuoltoa Ekopartnerit Turku Oy

Ravurinkatu 40 20380 TURKU puh. 010 7551 560 www.ekopartnerit.fi asiakaspalvelu@ekopartnerit.fi

Jäähdytysratkaisuja Enertest Oy

Vehmaantie 248 23100 MYNÄMÄKI puh. (02) 434 0700 www.enertest.fi info@enertest.fi

Kaapelien valmistus Helkama Bica Oy

Lakimiehenkatu 4 20780 KAARINA puh. (02) 410 8700 www.helkamabica.com

Kaihtimia, markiiseja, terassilasituksia ja -katoksia Kaihdinliike Sandberg Oy

Nuppulantie 33 20320 TURKU puh. (02) 276 9300 www.kaihdinliikesandberg.fi toimisto@kaihdinliikesandberg.fi

Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistus Sandvik Mining and Construction Oy Loaders Turku Vahdontie 19 20360 TURKU puh. 020 544 131 www.sandvik.com

Kalan, äyriäisten ja nilviäisten jalostus ja säilöntä Leroy Finland Oy

Pajakatu 2 20320 TURKU puh. (02) 434 9800 fax (02) 434 9850 www.leroy.fi

Kalanviljely meressä Mannerlohi Oy

Ristivahontie 107 23930 PYHÄMAA puh. 020 7188 320 fax 020 7188 329 www.mannerlohi.fi

Kassajärjestelmiä MK-Kassamasiina Oy

Kalevantie 25 20520 TURKU puh. 010 397 1301 www.mk-kassamasiina.fi

Kaukolämmön ja -kylmän erillistuotanto ja jakelu Someron Lämpö Oy

Joensuuntie 49 31400 SOMERO puh. 040 1268 346 www.someronlampo.fi lampo@somero.fi

Kaukolämmön tuotanto ja jakelu Paimion Lämpökeskus Oy Tehdastie 8 21530 PAIMIO puh. (02) 470 5022 plk.fi

Kauppakeskuksia Kauppakeskus Mylly Oy

Myllynkatu 1 21280 RAISIO puh. (02) 332 3000 www.kauppakeskusmylly.fi

Kaupunkeja ja kuntia Kosken Tl kunta

Härkätie 5 31500 KOSKI TL puh. (02) 484 410 www.koski.fi kosken.kunta@koski.fi

Laitilan kaupunki PL 25 23801 LAITILA puh. (02) 850 11 www.laitila.fi hallinto@laitila.fi

Loimaa

PL 9 32201 LOIMAA puh. (02) 761 10 www.loimaa.fi kirjaamo@loimaa.fi

Raision kaupunki

PL 100 21201 RAISIO puh. (02) 434 3111 www.raisio.fi Käyntiosoite: Nallinkatu 2 21200 Raisio raision.kaupunki@raisio.fi

Turun kaupunki

PL 355 20101 TURKU puh. (02) 330 000 fax (02) 262 7229 www.turku.fi

Uudenkaupungin kaupunki PL 20, Välskärintie 2 C 23501 UUSIKAUPUNKI puh. (02) 845 151 www.uusikaupunki.fi www.uki.fi/some

Vehmaan kunta

Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ puh. (02) 439 3700 fax (02) 433 1389 www.vehmaa.fi vehmaan.kunta@vehmaa.fi

Keittiökalusteiden valmistusta ja myyntiä Bistro-Tuote Oy

Koivistontie 8 21140 RYMÄTTYLÄ puh. (02) 277 8555 www.bistro-tuote.fi bistro@bistro-tuote.fi

Kemiallisten tuotteiden valmistusta KiiltoClean Oy

Tengströminkatu 6 20360 TURKU puh. 0207 710 400 fax 0207 710 402 www.kiiltoclean.fi etunimi.sukunimi@kiiltoclean.fi

101 101


Kuljetuksia kaikille teille

Vedenkäsi�elyn ja teollisuusautomaa�on kokonaisratkaisut.

www.leh�nenautoma�on.com

FREJA tarjoaa nopeat reitit kaikkialle Eurooppaan. Pidämme huolen siitä, että kuljetuksesi saapuu täsmällisesti perille.

Ahokylänkatu 3, 20780 Kaarina 020 730 1820

Tie Eurooppaan aukeaa osoitteesta:

FREJA.FI

LOGISTICS SOLUTIONS FOR A WORLD IN MOTION

Untitled-1 1

27/10/15 12:57

Kattavaa isännöintipalvelua Turun alueella Turun talousalueen suurimpana yksityisenä isännöitsijätoimistona olemme tarjonneet kokonaisvaltaisia isännöintipalveluja jo yli 50 vuoden ajan. Se on luonut näkemyksen siitä, miten isännöintialan ammattilaisen tulee toimia. Varsinais-Suomen Isännöintitalo Oy on auktorisoitu ja ISA r.y:n auditoima, työntekijöidensä omistama isännöitsijätoimisto.

Jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Kaipaako taloyhtiönne ammattitaitoisen ja osaavan isännöitsijätoimiston palveluita? Ota meihin yhteyttä! Olette lämpimästi tervetulleita tutustumaan toimistoomme!

Ari Kesäläinen, Toimitusjohtaja, RI (YAMK), AIT, ISA p. 020 722 9944, 0400 523 194 Maariankatu 4 C, 20100 Turku ari.kesalainen@isannointitalo.fi

www.isannointitalo.fi

102


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Yara Suomi Oy Uudenkaupungin tehtaat PL 5 23501 UUSIKAUPUNKI puh. (02) 332 3000 www.yara.fi www.yara.com

Kiinnitystarvikkeita Sn-Kiinnike Oy

Riimukatu 18 20380 TURKU puh. (02) 238 3300 www.sn-kiinnike.fi posti@sn-kiinnike.fi

Kiinteistö- ja ruokapalvelut Arkea Oy

Tykistökatu 4 A, PL 683 20101 TURKU puh. 0207 597 577 www.arkea.fi asiakaspalvelu@arkea.fi

Kiinteistöalan palveluja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Karvataskunkatu 1 20610 TURKU puh. (02) 275 2100 www.akseli.fi palvelu@akseli.fi

Kiinteistöjen siivous JS-Mop Oy

Kiinteistövälitys ja isännöinti

Kokouspalveluja

Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy Park Hotel Turku Rauhankatu 1 OP-Isännöinti Turuntie 8 24100 SALO puh. 010 256 1310 www.lopkk.fi

20100 TURKU puh. (02) 273 2555 www.parkhotelturku.fi info@parkhotelturku.fi

Kiinteistövälitystä

Koneiden ja laitteiden myyntiä

Asuntokauppa Ari Leinonen Oy

BAU-MET Oy

Tasalanaukio 5 21200 RAISIO puh. 044 355 5344 www.asuntoleinonen.fi myynti@asuntoleinonen.fi

Catella Property Oy Linnankatu 11 B 20100 TURKU puh. 010 522 0100 www.catella.fi info@catella.fi

Tuloskiinteistöt Holding Oy

Kristiinankatu 5 B 8 20100 TURKU puh. (02) 274 3500 www.tuloskiinteistot.fi jukka.knaapi@tuloskiinteistot.fi

Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy Brahenkatu 11 G 20100 TURKU puh. 010 256 9118 www.opkk.fi/turku

Kärsämäentie 72 20360 TURKU puh. 0207 433 700 www.bau-met.fi office@bau-met.com

Koneiden ja laitteiden valmistusta Valmet Technologies Oy Raisionkaari 60 21200 RAISIO puh. 010 672 0000 fax 010 672 4010 www.valmet.com

Konepajateollisuutta ja laivasisustustyötä Topmec Oy

Alastaron teollisuustie 15 32440 ALASTARO puh. 044 531 0071 www.topmec.fi info@topmec.fi

Konepajateollisuutta ja metallitöitä

Isometsäntie 22 20660 LITTOINEN puh. 0400 647 404 www.js-mop.fi

Kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluja

Kiinteistöjen vuokraus ja hallinta

Sorvakon rantatie 4 23500 UUSIKAUPUNKI puh. (02) 844 3850 www.uudenkaupungintilitoimisto.fi

Vaskikatu 5 20380 TURKU puh. (02) 238 2323 www.auranjyrsintatyo.fi info@ajt.fi

Pippan Tilipalvelu

Konepaja Litzen Oy

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli Artukaistentie 8 20210 TURKU puh. (02) 219 00 www.turku-areenat.fi info@turku-areenat.fi

IG Kiinteistöpalvelut Siivouspalvelu Kota Oy

Puutarhakatu 19 a 6 20100 TURKU puh. 044 502 9392 www.siivouspalvelukota.fi info@siivouspalvelukota.fi

Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy

Kipparikatu 12 20540 TURKU puh. (02) 237 6701 www.pippa.fi pippa.aarnio@pippa.fi

Auran Jyrsintätyö Oy

Veistämöntie 18 24800 HALIKKO puh. (02) 736 5885 www.konepajalitzen.fi

Kivituotteiden valmistusta Rudus Oy Länsi-Suomi

Ohikulkutie 577 20660 LITTOINEN puh. 020 447 6200 www.rudus.fi etunimi.sukunimi@rudus.fi

103 103


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Lohkoasennus Oy

PL 25 21101 NAANTALI puh. (02) 432 7327 www.lohkoasennus.fi info@lohkoasennus.fi

LSK-Machine Oy

Pyhällöntie 6 21430 YLISKULMA puh. (02) 489 9700 fax (02) 489 9710 www.lsk-machine.fi

Korkeakoulutusta

Trameta Oy

Ravurinkatu 19 20380 TURKU puh. (02) 253 8355 www.trameta.fi

Turun ammattikorkeakoulu Oy Joukahaisenkatu 3 A 20520 TURKU puh. (02) 263 350 www.turkuamk.fi mari.hartemo@turkuamk.fi

Konsultointia MPS Career Oy /Turku

IG

Yliopistonkatu 25 A 12 20100 TURKU puh. 020 746 9502 www.mps.fi turku@mps.fi

LAIVA-ALAN KOKONAISTOIMITTAJA • • • •

yleiset alueet keittiöt ja muonavarastot hytit ilmastointijärjestelmä

OTA YHTEYTTÄ: R&M Ship Technologies Finland Oy Pitkämäenkatu 13 20250 Turku puh. 0207 353 840 finland@rm-group.com

Turun Kauppakamari 2018 c.indd 1

104

14.3.2018 11.11.03


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Turun kauppakorkeakoulu Rehtorinpellonkatu 3 20014 TURUN YLIOPISTO puh. 029 450 5000 www.utu.fi/tse

Turun yliopisto

20014 TURUN YLIOPISTO puh. 029 450 5000 www.utu.fi etunimi.sukunimi@utu.fi

Åbo Akademi Handelshögskolan

Henriksgatan 7 20500 ÅBO puh. (02) 215 31 (växel) www.abo.fi

Kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden tukkukauppa Beiersdorf Oy

PL 91 20101 TURKU puh. (02) 410 3200 fax (02) 410 3270 www.beiersdorf.com www.nivea.fi www.hansaplast.fi

Koulutusta Raision seudun koulutuskuntayhtymä Purokatu 1 21200 RAISIO puh. (02) 437 7600 www.raseko.fi kirjaamo@raseko.fi

Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11 20360 TURKU puh. 0207 129 200 www.turunakk.fi

Kukkien tuotantoa ja -tukkukauppaa Huiskula Oy

Huiskulantie 52 20380 TURKU puh. 020 790 7000 www.huiskula.fi etunimi.sukunimi@huiskula.fi

Kuljetusliikkeitä Ralf Hellsberg Oy

Vesalantie 11 24910 HALIKKO puh. (02) 736 2962 www.hellsberg.fi Tieliikenteen tavarankuljetus

Kulttuuria ja taidetta

Laivaliikennettä

Turun musiikkijuhlasäätiö

Viking Line Abp

Sibeliuksenkatu 2 20100 TURKU puh. (02) 262 0812 www.tmj.fi info@tmj.fi

PL 265 20101 TURKU puh. (02) 333 11 fax (02) 333 1444 www.vikingline.fi

IG

Kumi- ja muovituotteiden valmistus Parlok Oy Ab

Sysilahden teollisuusalue 5 21600 PARAINEN puh. (02) 454 2222 fax (02) 458 9442 www.parlok.fi

Kumiteollisuutta Hexamer Oy

Pakurlantie 6 20380 TURKU puh. 010 617 6120 www.hexamer.fi Silikonikumituotteiden valmistus

Kuormalavoja, puupakkauksia Lavapörssi Oy

Silotie 6 23100 MYNÄMÄKI puh. (02) 844 3435 www.lavaporssi.fi etunimi.sukunimi@lavaporssi.fi

Kääntäminen ja tulkkaus Lingsoft Language Services Oy Kauppiaskatu 5 A 20100 TURKU puh. (02) 279 3300 www.lingsoft.fi info@lingsoft.fi

Laboratorio- ja sairaanhoitovälineiden tukkukauppa Ortomat Herpola Oy

Artukaistentie 15 20240 TURKU puh. (02) 276 4700 www.ortomat-herpola.fi

Laboratoriot Lounais-Suomen Patologian Laboratorio Oy Puutarhakatu 9 a A 20100 TURKU puh. (02) 275 1340 www.lspl.fi info@lspl.fi

Laivanrakennus- ja konepajatuotanto Patrel Oy

Sammonkatu 20 32200 LOIMAA puh. 050 557 5677 www.patrel.fi

Laivojen ja kelluvien rakenteiden rakentaminen R&M Ship Technologies Finland Oy Pitkämäenkatu 13 20250 TURKU puh. 050 381 1451 www.rm-group.com

Lasiliikkeitä Lasitusliike Roininen Oy

Ilmarisenkatu 9 20520 TURKU puh. 040 507 6667 www.lasitusliikeroininen.fi info@lasitusliikeroininen.fi

Lastinkäsittelyä ja huolintaa Finnsteve Oy Ab PL 38 20101 TURKU puh. 010 565 60 fax (02) 230 3115 www.finnsteve.fi

Lehtitaloja Lindan Group Förlags Ab Lindan Kustannus Oy Toimittajanpolku 2 25700 KEMIÖ puh. (02) 421 725 www.lindangroup.fi

Leipomotuotteita Leipomo Salonen Oy

Vähäheikkiläntie 59 20810 TURKU puh. (02) 274 3700 www.leipomosalonen.fi myynti@leipomosalonen.fi

105 105


MONIPUOLINENPAIN OTALOPIENESSÄPA KETISSAMONIPUOLI NENPAINOTALOPIEN ESSÄPAKETISSAMO NIPUOLINENPAINOT ALOPIENESSÄPAKET ISSAMONIPUOLINEN

Täyden palvelun toimisto jo 25 vuotta.

www.suunnittelulinja.com

Tuijussuontie 1, 21280 Raisio p. 010 231 2600 (vaihde)

ME TEEMME HYVÄÄ SISÄILMAA

FLÄKTGROUP on ilmankäsittelyalan asiantuntija ja uusien sovellusten kehittäjä. Liikevaihtomme on yli 100 milj. euroa ja henkilöstömme on noin 400 Suomessa. » Katso lisää flaktgroup.fi

106

www.koneteknologiakeskus.fi


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Lentoliikennettä

Lukkoliikkeitä

Finavia Oyj Länsi-Suomen alue Turun lentoasema

Kaarinan Lukko Oy

PL 167 20101 TURKU puh. 020 708 4717 fax 020 708 4699 www.finavia.fi

Liikkeenjohdon konsultointi Crecco Oy

Hämeenkatu 2 B 36 20500 TURKU puh. 040 903 3130 crecco.fi

Industria Oy

Kaanaantie 19 21200 RAISIO puh. 050 5745 654 www.industria.fi jari.valtonen@industria.fi

Kuntamaisema Oy

Linnankatu 17 A 7 20100 TURKU puh. 050 5255 645 www.kuntamaisema.fi etunimi.sukunimi@kuntamaisema.fi

Logistiikkapalvelua DSV

Vuorelankatu 3 20320 TURKU puh. 020 738 8388 www.fi.dsv.com info@fi.dsv.com

Schenker Oy

PL 30 20201 TURKU puh. 010 520 6777 fax 010 520 3545 www.dbschenker.com/fi etunimi.sukunimi@dbschenker.com

Lounas- ja pitopalvelua, tilausravintola Hansasali Oy

Puutarhakatu 45 20100 TURKU puh. (02) 253 4642 www.pitopalvelu-turku.com hansasali@pitopalvelu-turku.com

Puntarikatu 3 20780 KAARINA puh. (02) 243 5720 www.kaarinanlukko.fi myynti@kaarinanlukko.fi

LVI- ja sähköalan tukkuliikkeitä

Lämpö-, vesijohto- ja ilmastointiasennus Turun LVI-Instrumentointi Oy Verstaskatu 3 20360 TURKU puh. (02) 275 3939 www.turunlvi.fi etunimi.sukunimi@turunlvi.fi

Onninen Oy

Lääketeollisuutta

LVI-alan palveluja

Tykistökatu 4D 20520 TURKU puh. (02) 283 5700 www.4pharma.com info@4pharma.com

Fiskarsinkatu 6 20750 TURKU puh. 020 485 5111 www.onninen.com

Hava Oy

Leppätie 10 31400 SOMERO puh. 040 414 9920 www.hava.fi marko.toivonen@hava.fi

Talotekniikka Forsblom Oy Soliniuksenkuja 1, PL 73 21201 RAISIO puh. (02) 414 4600 www.forsblom.fi info@forsblom.fi

Lämmitysjärjestelmien valmistusta Ab Muovitech Finland Oy Metallitie 2-4 23100 MYNÄMÄKI puh. 0207 280 580 www.muovitech.com myynti@muovitech.com

Lämmön tuotantoa ja jakelua Loimaan Kaukolämpö Oy

Linjakatu 1 32200 LOIMAA puh. (02) 763 1509 fax (02) 762 1838 www.loimaankaukolampo.fi toimisto@loimaankaukolampo.fi

Lämmönsiirtimien valmistus Vahterus Oy

Pruukintie 7 23600 KALANTI puh. (02) 840 70 www.vahterus.com sales@vahterus.com

4Pharma Oy Ltd

Bayer Oy

PL 415, Pansiontie 47 20101 TURKU puh. 020 785 21 www.bayer.fi etunimi.sukunimi@bayer.com

Forendo Pharma Oy

Pharma City, Itäinen Pitkäkatu 4 B 20520 TURKU puh. 040 310 8000 www.forendo.com

HyTest Oy

Joukahaisenkatu 6 20520 TURKU puh. (02) 512 0900 www.hytest.fi hytest@hytest.fi

PCAS Finland Oy

PL 979, Messukentänkatu 8 20101 TURKU puh. (02) 330 5542 fax (02) 330 5500 www.pcasfinland.fi

Lääketieteellinen diagnostiikka Wallac Oy

PL 10 20101 TURKU puh. (02) 267 8111 fax (02) 267 8357 www.perkinelmer.com

107 107


INSPIROIVIA TARINOITA YRITYSTEN TAKAA Turun kauppakamarin Viikon jäsen -juttusarjassa nostamme esiin jäsenyritystemme tarinoita osana varsinaissuomalaista menestystä. Julkaisemme uuden tarinan verkkosivuillamme joka tiistai. Tutustu yritysten tarinoihin: TURUNKAUPPAKAMARI.FI/VIIKON-JASEN

108


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Maanrakennusta

Merikuljetukset

Citykaivuu Oy

Langh Group Oy Ab

Mainos- ja liikelahjoja

Metallialan alihankinta

Mastermark Oy

Veme Oy

Vesikoskenkatu 17 32200 LOIMAA puh. 020 735 3030 www.laakariasemajoutsen.fi Työterveyspalveluita

Ravurinkatu 37 20380 TURKU puh. 020 781 5555 www.mastermark.fi mastermark@mastermark.fi

Terveystalo Pulssi

Mainostoimistoja

Metallimateriaalien kehitys 3D printtaukseen

Briiffi Oy

EOS Finland Oy

Lääkäriasemat, yksityislääkärit ja vastaavat erikoislääkäripalvelut iRad Oy

Linnankatu 13a B 31 20100 TURKU puh. 040 559 6475 www.irad.fi sami.virtanen@irad.fi

Lääkäriasema Joutsen Oy

Humalistonkatu 9 - 11 20100 TURKU puh. 030 633 11 www.terveystalo.com

Maa-ainekset Soraliike Lehtovaara Oy

Uitontie 10 21500 PIIKKIÖ puh. 0400 526 623 www.soraliikelehtovaara.fi myynti@soraliikelehtovaara.fi

Maahantuontia ja tukkukauppaa Biketex Oy

Kaarningonkatu 16 20740 TURKU puh. 020 734 0560 www.biketex.fi biketex@biketex.fi Neulekoneet, -tarvikkeet ja neulelangat

Cailap Oy Marketing Kauppiaskatu 5 B 20100 TURKU puh. 010 850 7300 www.cailap.fi cailap@cailap.fi

Maanrakennuskuljetukset Soraliike Jouni Ojala

Mäntysaarenkuja 25 21330 PAATTINEN puh. 0400 821 316 soraliike.ojala@suomi24.fi Pakettiauto- ja vaihtolavakuljetukset

Kaviokuja 9 20380 TURKU puh. (02) 255 0406 www.citykaivuu.fi info@citykaivuu.fi

Aurakatu 18, PL 52 20101 TURKU puh. (02) 275 2300 www.briiffi.com etunimi.sukunimi@briiffi.com

Ojala & Saari Oy OSG

Itäinen Rantakatu 74 D 168 20810 TURKU puh. 020 780 6800 www.osg.fi etunimi.sukunimi@osg.fi

Markkinointiviestintä Nitro Group Oy

Köydenpunojankatu 14 20100 TURKU www.nitro.fi sami.puutio@nitro.fi

Matkailu- ja juhlapalvelut Harjattulan Kartano Oy Harjattulantie 80 20960 TURKU puh. 0207 488 670 www.harjattula.fi myynti@harjattula.fi

Mehujuomateollisuutta Eckes-Granini Finland Oy Ab PL 411, Pansiontie 47 b 20101 TURKU puh. 020 720 7300 www.eckes-granini.fi

Alaskartano 21500 PIIKKIÖ puh. (02) 477 9400 www.langh.fi etunimi.sukunimi@langh.fi

Papinsaarentie 1 23800 LAITILA puh. (02) 859 21 www.veme.fi

Lemminkäisenkatu 36 20520 TURKU puh. 020 765 9140 www.eos.info olli.nyrhila@eos.info

Metallituotteiden valmistusta Aimo Virtanen Oy

Nuolikatu 3 20760 PIISPANRISTI puh. (02) 242 1666 fax (02) 242 1949 www.aimovirtanen.fi myynti@aimovirtanen.fi

JL Levytekniikka Oy

Vahdontie 52 20320 TURKU puh. (02) 433 9800 www.jl-levytekniikka.fi etunimi.sukunimi@jl-levytekniikka.fi

Mepratuote Oy

Kaviokuja 8 20380 TURKU puh. (02) 2750 3111 www.mepratuote.fi myynti@mepratuote.fi

PIIKKIO WORKS OY

Kolamäentie 2 21500 PIIKKIÖ puh. 010 670 10 fax (02) 472 6000 www.piikkioworks.fi

109 109


VIETÄ ONNISTUNUT KOKOUS TURUSSA Turun keskustassa sijaitsevien hotelliemme Scandic Julian ja Scandic Plazan kokous- ja juhlatilat sekä joustavat kokouspakettimme yhdessä korkeatasoisten ja maistuvien tarjoilujen takaavat ikimuistoiset kokoukset ja tilaisuudet. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä onnistunut tilaisuus puh. 02 336000 / sales.turku@scandichotels.com

yrittäjyysyliopisto alueen hyvinvoinnin ja talouden vauhdittaja kumppanisi koulutus-, tutkimus- ja kehittämishankkeissa

utu.fi

Talous- ja palkkahallinnon palveluita kunnille. Lue lisää myös perintäpalveluista taitoa.fi

110

Nimetön 1 1

21.3.2018 13.00.42


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja -laitteiden valmistus Navielektro Ky

PL 137 20781 KAARINA (02) 243 7711 (02) 243 7733 www.navielektro.fi

Monialayrityksiä Kesko Oyj Lounais-Suomi Turku PL 116 20101 TURKU 010 5311 010 532 1309 www.kesko.fi

LAUKAMO GROUP

Teollisuustie 1 31400 SOMERO (02) 77 900 www.laukamo.fi etunimi.sukunimi@laukamo.fi / sales@ laukamo.fi

Moottoriajoneuvojen kauppa Varsinais-Suomen Auto-Center Oy ja Lexus Raisio Allastie 2 21200 RAISIO 020 781 0700 www.toyotaautocenter.fi Raisiossa - Loimaalla - Forssassa

Moottoriajoneuvojen korien valmistus, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus VAK Oy

Paattistentie 57 21310 VAHTO 020 765 6300 020 765 6399 www.vak.fi etunimi.sukunimi@vak.fi

Muovituoteteollisuutta Coreplast Laitila Oy PL 18, Kaivolantie 7 23801 LAITILA (02) 858 4300 www.coreplast.fi sales@coreplast.fi

Muovituotteiden valmistus Hj. Jousi Oy

PL 16 20781 KAARINA (02) 282 11 www.hjjousi.fi marketing@hjjousi.fi

Profmer Oy

Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus ATR Soft Oy

Joukahaisenkatu 1 20520 TURKU 020 712 9620 www.atrsoft.com info@atrsoft.com

Teräskatu 11 21110 NAANTALI 010 617 6100 010 617 6101 www.profmer.com

Avoltus Oy

Muu hedelmien, marjojen ja kasvisten jalostus ja säilöntä

Ohutlevytuotteiden suunnittelu ja valmistus

Orkla Foods Finland Oy

Protopaja Oy

PL 683, Rydöntie 14 b 20361 TURKU 020 785 4000 020 785 4061 www.orklafoods.fi etunimi.sukunimi@orkla.fi

Nosto- ja kuljetuspalvelut Nostokonepalvelu

Urusvuorenkatu 1 20360 TURKU 0207 480 400 www.nostokonepalvelu.fi nosto@nostokonepalvelu.fi

Nosto- ja siirtolaitteiden valmistusta ja huoltoa Dinolift Oy

Raikkolantie 145 32210 LOIMAA 020 177 2400 www.dinolift.com info@dinolift.com

Nostokonepalveluja Nostopalvelu Simola Oy

Jousitie 13 20760 PIISPANRISTI 0400 524 536 www.nostopalvelusimola.fi toimisto@nostopalvelusimola.fi

Nostolava-autojen vuokrausta Janneniska Rent Oy

Tuotekatu 10 21200 RAISIO (02) 469 5600 www.janneniska.com

Joukahaisenkatu 1 C, 4 krs. 20520 TURKU 040 833 0102 www.avoltus.com

Patenttikatu 1 21100 NAANTALI (02) 436 0200 www.protopaja.fi etunimi.sukunimi@protopaja.fi

Ohutlevytuotteiden valmistus NaMe Metal Oy

Putkikatu 33 21110 NAANTALI 040 515 0298 www.namemetal.fi kimmo.aronen@namemetal.fi

Outplacement InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Paikallisliikenne Linjaliikenne Muurinen Oy Autokatu 11 20380 TURKU (02) 238 2800 muurinen.fi

Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Newprint Oy

Tuijussuontie 1 21280 RAISIO 010 231 2600 www.newprint.fi

111 111


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Painotalo Painola T. Nieminen Oy

Jousitie 2 20760 PIISPANRISTI puh. (02) 274 9222 www.painola.fi painola@painola.fi

Prigi Oy

Kaskenkatu 14 20700 TURKU 0400 323 019 www.prigi.fi myynti@prigi.fi

Painamista ja sitä palvelevaa toimintaa Auraprint Oy

PL 131, Tiemestarinkatu 4 20101 TURKU puh. 0207 917 799 www.auraprint.fi asiakaspalvelu@auraprint.fi

Jaakkoo-Taara Oy Ruissalontie 4 20200 TURKU puh. 020 791 7600 fax 020 791 7649 www.jt.fi myynti@jt.fi

Painopalvelut Seriman Oy

Kulkuripellontie 5 21420 LIETO puh. 050 356 2640 www.seriman.fi seriman@seriman.fi

Pakkauksia Multipak Finland Oy Kuparikatu 42 20380 TURKU puh. (02) 255 0111 www.multipak.fi info@multipak.fi

Pakkauskoneita ja -tarvikkeita Oy M. Haloila Ab

Ruskontie 16 21250 MASKU puh. (02) 437 6111 www.haloila.com etunimi.sukunimi@haloila.com Pakkauskoneet lavakuormille

Palosuojausratkaisuja ja -tuotteita Renotech Oy

Sampsankatu 4 B 20520 TURKU puh. 010 830 1600 www.renotech.fi rt@renotech.fi

Paloturvallisuus- ja pelastusvälineitä Viking Life-Saving Equipment Oy Finland Pääskykalliontie 13 21420 LIETO puh. (02) 489 500 fax (02) 489 5011 www.viking-life.com Pelastuslautat ja evakuointijärjestelmät

Panimoita ja virvoitusjuomateollisuutta Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy Limonaadikuja 4 23800 LAITILA puh. (02) 856 526 www.laitilan.com tehdas@laitilan.com

Pankki- ja vakuutustoiminta OP Rymättylä

Viluntie 3 21140 RYMÄTTYLÄ puh. 010 255 1901 uusi.op.fi//web/op-rymattyla rymattylan@op.fi

Pankkitoiminta Aktia Pankki Oyj

Yliopistonkatu 15 20100 TURKU puh. 010 247 010 www.aktia.fi etunimi.sukunimi@aktia.fi

Danske Bank Oyj, yritysasiakkaat Yliopistonkatu 18, 3 krs 20100 TURKU www.danskebank.fi Pankinjohtaja Jari Soukola Puh. 050 424 0889 Asiakkuusjohtaja Jan Nygård Puh. 040 503 3988

Kalannin Säästöpankki

Alinenkatu 26 23500 UUSIKAUPUNKI puh. 010 841 5900 www.saastopankki.fi/kalanninsp etunimi.sukunimi@saastopankki.fi 112

Liedon Säästöpankki

Hyvättyläntie 4 21420 LIETO puh. 010 430 900 fax 010 430 9888 www.saastopankki.fi/liedonsp etunimi.sukunimi@saastopankki.fi Soitto kiinteästä verkosta: 8,35 snt/puh. + 6,00 snt/min, matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min

Lounaismaan Osuuspankki Turuntie 7 24100 SALO puh. 010 256 1301 www.op.fi/lounaismaa lounaismaan@op.fi

Lounaisrannikon Osuuspankki

Koulukatu 1 23500 UUSIKAUPUNKI puh. 010 253 9801 uusi.op.fi/web/op-lounaisrannikko

Mietoisten Säästöpankki

Maskuntie 224 21250 MASKU Keskuskatu 16 23100 MYNÄMÄKI puh. 010 841 5600 www.saastopankki.fi/mietoistensp

Mynämäen-Nousiaisten Osuuspankki

Nummentie 3 21270 NOUSIAINEN puh. 010 255 5201 www.op.fi mynamaki-nousiainen@op.fi

POP Pankki Piikkiön Osuuspankki Hadvalantie 10 21500 PIIKKIÖ Oskarinaukio 1 20780 KAARINA puh. 020 774 9880 www.poppankki.fi/piikkio

Turun Seudun Osuuspankki

PL 44, Maariankatu 4, Brahenkatu 11 20101 TURKU puh. (02) 269 9111 www.op.fi turun.seudun@op.fi

Perintätoimistoja Visma Duetto Oy

Yliopistonkatu 31, 3krs. 20100 TURKU puh. (02) 4809 2500 www.vismaduetto.fi myynti@vismaduetto.fi


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Piirilevyjen maahantuonti ja myynti

Puhdistuspalveluja

Rakennustarvikkeita

NCAB Group Finland Oy

Pesupalvelu Hans Langh Oy Alaskartano 21500 PIIKKIÖ puh. (02) 477 9400 www.langh.fi etunimi.sukunimi@langh.fi

Sormat Oy

Keskiläntie 2 20660 LITTOINEN puh. (02) 277 6470 www.ncabgroup.fi info_fi@ncabgroup.com

Pintakäsittelylaitteita Wagner Industrial Solutions Scandinavia Ab

Haikankatu 2 21200 RAISIO puh. 0400 601 016 www.wagner-industri.fi toimisto@wagner-industri.com

Pintakäsittelyä Teollisuusmaalaamo K. Nikander Oy Teollisuustie 9 21250 MASKU puh. (02) 432 9477 www.temanik.fi mikko.nikander@temanik.fi

Pohjarakentamisen suunnittelu Geo-Master Oy

Fiskarsinkatu 7 A 20750 TURKU puh. (02) 4691 900 www.geo-master.fi AA-pätevyys

Prosessiteollisuuden konevalmistus ja asennus sekä kunnossapito Amitec Oy

Garpintie 270 23800 LAITILA puh. 040 300 2200 www.amitec.fi etunimi.sukunimi@amitec.fi

Puhdistuslaitteita Turun Kymppipalvelu Oy KÄRCHER- Center

Pansiontie 4 20200 TURKU puh. 0207 700 750 www.turunkymppipalvelu.fi info@turunkymppipalvelu.fi

Puupakkausten valmistusta Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky Korventie 8 23800 LAITILA puh. (02) 856 466 www.rakennepalvelu.com toimisto@rakennepalvelu.com

Puutarha-alan tukkukauppaa Nelson Garden Oy

Joukahaisenkatu 1 C 20520 TURKU puh. 0207 439 970 www.nelsongarden.fi info@nelsongarden.fi

Päivittäistavaroiden vähittäiskauppaa Kirkke Oy K-Supermarket Laitila Kauppakatu 3 23800 LAITILA puh. 044 052 7306 www.k-supermarket.fi

Turun Osuuskauppa

PL 186 20101 TURKU puh. 010 764 4000 fax (02) 231 8017 www.tok.fi turun.osuuskauppa@sok.fi

Rakennetekninen palvelu RTC Vahanen Turku Oy Veistämönaukio 1-3 20100 TURKU puh. 020 769 8618 www.vahanen.com info@vahanen.com

Rakennuspuusepäntuotteiden valmistusta Late-Rakenteet Oy PL 1 20101 TURKU puh. 020 755 1320 www.late.net sales@late.net Liimapuurakenteet

Harjutie 5 21290 RUSKO puh. 020 794 0200 fax 020 176 3888 www.sormat.com sormat@sormat.com Kiinnitys- ja sähkötarvikkeita

Rakennuttaminen, rakennushankkeiden kehittäminen ja johtaminen ETACOM OY

Niuskalankatu 2 20380 TURKU puh. (02) 4780 350 fax (02) 4780 340 www.etacom.fi etunimi.sukunimi@etacom.fi

Rakentaminen Jatke Länsi-Suomi Oy

Pronssikuja 1 21410 VANHALINNA puh. 010 773 7000 www.jatke.fi etunimi.sukunimi@jatke.fi

Metsämäen Rakennus Oy

Kuparikatu 22 20380 TURKU puh. 040 543 0327 www.metsamaenrakennus.fi

NCC Rakennus Oy Lounais-Suomi Helsinginkatu 15 20500 TURKU puh. 010 507 8700 www.ncc.fi

Peab Oy

Postikatu 2 20250 TURKU puh. 0207 606 760 www.peab.fi etunimi.sukunimi@peab.fi

Rakennus-Salama Oy

Telekatu 12 20360 TURKU puh. (02) 273 5800 www.rakennus-salama.fi toimisto@rakennus-salama.fi

Rakennustoimisto Ritarak Oy Pitkämäenkatu 11 20250 TURKU puh. 050 543 2122 www.ritarak.fi etunimi.sukunimi@ritarak.fi

113 113


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Salminen Mäki Yhtiöt Oy Katavaniitynkuja 3 20380 TURKU puh. 040 557 9611 www.smyhtiot.fi janne@smyhtiot.fi

Skanska Talonrakennus Oy Itäinen Rantakatu 60 20100 TURKU puh. 020 719 211 www.skanska.fi

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy Halistentie 4, PL 42 20101 TURKU puh. 040 648 6100 www.tsrakennustekniikka.fi toimisto@tsroy.fi

Varpe Oy

Varkkakuja 2 20320 TURKU puh. (02) 515 2500 www.varpe.fi jarmo.nurvala@varpe.fi

Varsinais-Suomen RakenneSaneeraus Oy Mäntyläntie 7 21270 NOUSIAINEN puh. 0400 823 679 www.rakenne-saneeraus.fi jamico@luukku.com

YIT Rakennus Oy Lounais-Suomen aluetoimisto PL 17 20521 TURKU puh. 020 433 7300 www.yit.fi asuntomyynti.turku@yit.fi

Ravintola- ja julkitilasisustus GP-Asennuspalvelu Oy

Akselintie 3 20200 TURKU puh. 075 325 8450 www.gp-asennus.com etunimi.sukunimi@gp-asennus.com

Ravintolat ja vastaava ravitsemistoiminta Burger-In Oy

Linnankatu 34 20100 TURKU puh. (02) 4808 9000 fax (02) 4808 9810 www.hesburger.fi etunimi.sukunimi@hesburger.fi

114

Ravintoloita Cleinnus Oy/Ravintola Trappi

Nunnakatu 3 21100 NAANTALI puh. (02) 435 2477 fax (02) 435 2443 www.ravintolatrappi.fi asiakaspalvelu@ravintolatrappi.fi

Rekrytointia ja koulutusta

Vakka-Suomen Sanomat Vakka-Suomen Media Osuuskunta Rauhankatu 8 23500 Uusikaupunki puh. 02 842 6312 www.vakka.fi toimitus@vakka.fi

Satamia Naantalin Satama Oy

Saranen Consulting Oy

Yliopistonkatu 29 B 20100 TURKU puh. 020 198 3430 www.saranen.fi reetta.vuorinen@saranen.fi

Satamatie 13 21100 NAANTALI Satamavalvonta / Port service 24 h puh. +358 44 733 4550 www.portofnaantali.fi satama@portofnaantali.fi

Rekrytointipalvelut

Turun Satama Oy

InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Risteilyt Rosita Oy

Formaalintie 10 20780 KAARINA puh. (02) 213 1500 www.rosita.fi info@rosita.fi

Sahakonevalmistusta ja konepajateollisuutta Kallion Konepaja Oy

PL 25, Konsantie 31 21201 RAISIO puh. (02) 436 0500 www.kara.fi etunimi.sukunimi@kara.fi

Sahateollisuus Westas Group Oy Myllykyläntie 42 31500 KOSKI TL puh. (02) 484 400 www.westas.fi info@westas.fi

Sanomalehtien kustantaminen Turun Seutu Oy

Elotie 26 21360 LIETO AS puh. (02) 489 200 www.turuntienoo.fi toimitus@turuntienoo.fi

Juhana Herttuan Puistokatu 21 20100 TURKU puh. (02) 267 4111 www.portofturku.fi turkuport@portofturku.fi

Uudenkaupungin Satama Oy Hepokarintie 2 23500 UUSIKAUPUNKI puh. +358 50 420 5193 www.ukiport.fi satama@ukiport.fi

Sementin myyntiä Embra Oy

Fiskarsinkatu 7 A, 2.krs 20750 TURKU puh. 0207 121 432 fax 0207 121 431 www.cemexfinland.fi

Seurakuntia ja hengellisiä järjestöjä Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ry Rauhankatu 15 D 20100 TURKU www.missionmen.fi etunimi.sukunimi@missionmen.fi

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

PL 922, Eerikinkatu 3 A 20101 TURKU puh. 040 341 7111 www.turunseurakunnat.fi

Sijoitustoimintaa Finda Oy

Logomo Byrå, Köydenpunojankatu 14 20100 TURKU puh. (02) 620 4470 www.finda.fi


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Taaleri Oyj

Kauppiaskatu 1, 2.krs 20100 TURKU puh. 0400 594 072 www.taaleri.com etunimi.sukunimi@taaleri.com Kohtaaminen kanssamme kannattaa aina.

Sisustustarvikkeita RTV-Yhtymä Oy RTV-Turku Satakunnantie 162 20300 TURKU puh. (02) 525 2400 www.rtv.fi

Sisäkatot ja väliseinät Kaarinan Puutyö Oy

Asianajajankatu 2 20780 KAARINA puh. 0400 520 547 www.kaarinanpuutyo.fi jouko.paju@kaarinanpuutyo.fi

Sisustus-Nummi Oy

Unkarinkatu 14 20750 TURKU puh. 010 574 2600 www.sisustusnummi.fi info@sisustusnummi.fi

Solumuovituotteiden valmistus Pohjoismainen Solumuovi Oy Muurlantie 438 25130 MUURLA puh. 020 155 2300 www.solumuovi.com

Sosiaalipalveluja Perhekuntoutuskeskus Lauste ry Mustionkatu 23 20750 TURKU puh. (02) 274 2233 fax (02) 274 2240 www.lauste.fi

Sosiaalipalvelusäätiö Raina Putkikatu 20 21110 NAANTALI puh. 044 741 2420 www.rainasaatio.fi

Suojapeitteitä Tarpaulin Oy

Sähkön myyntiä, tuotantoa ja jakelua

Ahopellontie 11 21290 RUSKO puh. (02) 437 0500 fax (02) 437 0520 www.tarpaulin.fi mail@tarpaulin.fi Suojapeitteitä ja pressuja

Turku Energia Oy - Åbo Energi Ab

Suorahaku InHunt Group Oy

Vakka-Suomen Voima Oy Lännen Omavoima Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Vihtorinkatu 2 23800 LAITILA puh. (02) 8800 880 www.vsv.fi asiakaspalvelu@vsv.fi

Sähkö- ja automaatioalan asiantuntijapalveluja

Sähkönjakelua

Sähköautomaatio Lehtinen Oy

Hadvalantie 10 21500 PIIKKIÖ puh. (02) 472 7886 www.sahkoautomaatiolehtinen.fi etunimi.sukunimi@ lehtinenautomation.com

PL 105 20101 TURKU puh. (02) 262 8111 www.turkuenergia.fi asiakaspalvelu@turkuenergia.fi Kokonaisvaltaista energiapalvelua

Electric Power Finland Oy

Prosessitie 6 21530 PAIMIO puh. 010 834 6209 www.epf.fi Sähköasema, muuntamo- ja pääkeskusasennukset, koestusja käyttöönottopalvelut sekä sähköratatyöt junaliikenteeseen.

Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta Sähköteknistä suunnittelua Laitilan Lämpö Oy PL 11 23801 LAITILA puh. (02) 856 221 fax (02) 850 6200

Sähköasennusta ja -suunnittelua LST Group

Rautatehtaankatu 22 20200 TURKU puh. (02) 510 0300 www.lst.fi etunimi.sukunimi@lst.fi

Sähkölaitteiden valmistus Palidoro Oy

Ruissalontie 11 20200 TURKU puh. (02) 230 3422 fax (02) 230 3402 www.palidoro.fi Laivasähköasennukset

Sähköinsinööritoimisto Matti Leppä Oy Pitkämäenkatu 11 B 20250 TURKU puh. (02) 254 6655 www.mattileppaoy.fi leppatsto@mattileppaoy.fi

Sähköteknistä teollisuutta Jonator Oy

Prosessitie 6 21530 PAIMIO puh. 010 835 8400 www.jonator.fi etunimi.sukunimi@jonator.fi Pienjännitesähkökeskukset teollisuuteen ja kiinteistöihin

Teleste Oyj

PL 323 20101 TURKU puh. (02) 260 5611 fax (02) 260 5812 www.teleste.com

115 115


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Sähköurakointia K-Sähkö Tero Kontto Oy

Hiidenkatu 9 20360 TURKU puh. 040 535 5724 www.sähköasennuksetturku.fi

Rannikkoseudun Asennus Oy Akselintie 3 20200 TURKU puh. 075 325 8460 www.rsa-asennus.com

Teknistä palvelua

Evento Oy

Työnjohtajankatu 11 A 1 20320 TURKU puh. 0400 648 300 www.evento.fi Kosteus- ja homevaurioiden selvitys, rakennusvirheiden selvitys.

Vaskitie 4 20660 LITTOINEN puh. 020 790 0890 www.kk-service.fi etunimi.sukunimi@kk-service.fi varaosat@kk-service.fi Huoltopalvelut ammattikeittiöille

Tavarataloja

Teknistä tukkukauppaa

Sähkö Oy Turku

Stockmann Oyj Abp Turun tavaratalo

Itäniityntie 14 21280 RAISIO puh. (02) 337 661 www.sahko.fi myynti@sahko.fi

PL 626, Yliopistonkatu 22 20101 TURKU puh. (09) 1211 www.stockmann.com asiakaspalvelu@stockmann.com

Taksiliikenne

Teattereita

Turun Taksit ry

Turun Kaupunginteatteri Oy

Bilmarkinkatu 1 20100 TURKU puh. (02) 233 5060 www.turuntaksit.fi toimisto@taxidata.fi Tilaa taksi 0210041

Itäinen Rantakatu 14 20800 TURKU puh. (02) 262 0000 teatteri.turku.fi kaupunginteatteri@turku.fi

Talotekniikkaa

Auragatan 10 20100 ÅBO puh. (02) 277 7377 www.abosvenskateater.fi biljetter@abosvenskateater.fi

Are Oy

Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 TURKU puh. 020 530 5500 www.are.fi

Calto Oy

Åbo Svenska Teater

Teemapuistoja Muumimaailma Oy

Lemminkäisenkatu 60 20520 TURKU puh. 020 756 9999 www.calto.fi

Kaivokatu 5 21101 NAANTALI puh. (02) 511 1111 www.muumimaailma.fi toimisto@muumimaailma.fi

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja

Tehoelektroniikkaa

Kunnan Taitoa Oy

Lemminkäisenkatu 14-18 B 20520 TURKU puh. 020 6399 400 www.taitoa.fi

Talous- ja verokonsultointia Advico Grant Thornton Oy

Veistämönaukio 1-3 20100 TURKU puh. 040 502 3423 www.gtfinland.com etunimi.sukunimi@fi.gt.com

116

Tavarantarkastus, rakennusvalvonta

Trafomic Oy

Tuotekatu 15 21200 RAISIO puh. (02) 437 5000 fax (02) 437 5050 www.trafomic.fi

Teippaukset MakersPoint Oy

Vuorelankatu 7 20320 TURKU puh. 010 323 7060 www.makerspoint.fi myynti@makerspoint.fi Mainosteippaukset, kyltit, opasteet, banderollit, ikkunakalvot

Professional Kitchen KK-Service Oy

Finlon Oy

PL 61 20541 TURKU puh. (02) 212 6400 fax (02) 212 6411 www.finlon.fi finlon@finlon.fi Tiivisteet ja varaosat höyrykattilalaitoksiin

Lesjöfors Springs Oy

Hallimestarinkatu 7 20780 KAARINA puh. 020 7649 340 www.lesjofors.fi info.abo@lesjoforsab.com Teollisuuden kokonaisvaltainen jousitoimittaja

Tekstiilihuoltopalveluita Lännen Tekstiilihuolto Oy Länsikaari 15 20240 TURKU puh. 040 180 1000 www.lanteks.fi asiakaspalvelu@lanteks.fi

Teleliikennettä Laitilan Puhelin Osk

Mikaelinkatu 2, PL 20 23801 LAITILA puh. (02) 858 01 fax (02) 850 23 www.laitilanpuhelin.fi etunimi.sukunimi@laitilanpuhelin.fi

Teollisuuden kalusteet Treston Oy

Sorakatu 1 20730 TURKU puh. 010 4469 11 www.treston.com sales@treston.com Säilytys- ja teknisten kalusteiden valmistus


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Teollisuuden kunnossapitoa Pansion Teollisuuspalvelu Oy Vitkalankatu 2 20200 TURKU puh. 050 434 3600 www.pansiogroup.com

Teollisuuskoneita- ja laitteita WIC Systems Oy

Unkarinkatu 12 E 20750 TURKU puh. 050 402 0400 fax (02) 232 1500 www.wicsystems.com

Teollisuussähköasennukset ja automatisointi Sähköliike Hannu Rajala Oy Turuntie 73 32200 LOIMAA puh. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi asiakaspalvelu@sahkoliike.fi

Terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita Pribori Oy

Valkjärventie 7 B 02130 ESPOO puh. (09) 502 1255 www.pribori.com

Terveydenhuotopalveluja Kuntoutuskeskus Petrea Petrea Säätiö

Kongressikuja 1 20540 TURKU puh. 020 754 7200 fax 020 754 7201 www.petrea.fi etunimi.sukunimi@petrea.fi

Tiedepuistoja Turku Science Park Oy

ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, 4. krs 20520 TURKU puh. 010 321 8800 fax (02) 4101 610 www.turkusciencepark.com www.businessturku.fi

Tieliikenteen tavarankuljetus Freja Transport & Logistics Oy Linnankatu 90 20100 TURKU puh. (02) 214 1100 fax (02) 214 1111 www.freja.fi

Kosken Autokeskus Oy

Koskentie 248 31500 KOSKI TL puh. (02) 484 1007 www.koskenautokeskus.fi info@koskenautokeskus.fi

Kuljetusliike Törmänen Oy Ojannontie 10 21290 RUSKO puh. 0400 433 415 fax (02) 467 6777 www.tormanen.eu info@tormanen.eu

Nybrok Oy

Koulukatu 7 23500 UUSIKAUPUNKI puh. (02) 846 4800 www.nybrok.com etunimi.sukunimi@nybrok.com

Tschudi Logistics Oy

Huolintakatu 5 20200 TURKU puh. (02) 517 2200 fax (02) 517 2207 www.tschudilogistics.com finland@tschudilogistics.com

Veijo Kanttikoski Oy

Signalistinkatu 17 A 6 20360 TURKU puh. 0500 911 304 v.kanttikoski@luukku.com

Kimito Telefon Ab Kemiön Puhelin Oy

Vretantie 11 25700 KEMIÖ puh. (02) 420 700 www.kimitotelefon.fi info@kimitotelefon.fi

Tietotekniikkaa Sanako Oy

Ratapihankatu 53 C 20100 TURKU puh. 020 7939 500 www.sanako.com info@sanako.com

Tilausliikennettä Linjaliikenne Nyholm Oy

Verstaskatu 6 20360 TURKU puh. (02) 253 8991 www.linjaliikennenyholm.fi turkka.tuomi@linjaliikennenyholm.fi

Tilintarkastus-, vero- ja lakipalveluja EY - Ernst & Young Oy Linnankatu 3 a B 20100 TURKU puh. 0400 217 777 www.ey.com/fi kasvuvoimaa.ey.fi

Tilintarkastuspalvelua

Tieto- ja puheliikenneratkaisut KPMG Oy Ab Somic Turku Oy

Pitkämäenkatu 11 A 20250 TURKU puh. 020 730 4440 www.somic.fi myynti@somic.fi

Tietoliikennepalveluita ja -välineitä Elisa Oyj Länsi-Suomi

Brahenkatu 20 20100 TURKU puh. 010 260 00 fax 010 260 60 www.elisa.fi etunimi.sukunimi@elisa.fi Tietoliikenne ja ICT-palvelut

Linnankatu 26 C 20100 TURKU puh. 020 760 3000 fax 020 760 3061 www.kpmg.fi

PricewaterhouseCoopers Oy

Läntinen Rantakatu 7 20100 TURKU puh. 020 787 7160 www.pwc.fi Tilintarkastus, verokonsultointi sekä liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelypalvelut

Tilintarkastus Huhtala Matti Oy Pökömäentie 2 21290 RUSKO puh. 0400 533 050 m.huhtala@dnainternet.net

117 117


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Tilitoimistoja Ajantasa Tilit Oy

Veistämönaukio 1-3 20100 TURKU puh. (02) 536 9661 www.ajantasatilit.fi pirjo.turto@ajantasatilit.fi

Heinoja Oy

Maariankatu 4 B, 4. krs 20100 TURKU puh. (02) 275 1900 fax (02) 251 5294 www.heinoja.fi maarit.heinoja@heinoja.fi

Kirjanpitotoimisto Aravuori Oy Yliopistonkatu 36 a A 1 20100 TURKU puh. (02) 284 5100 www.aravuorikirjanpito.fi

Kyröntili Oy

Kyröntie 23 A 21800 KYRÖ puh. (02) 777 8200 fax (02) 777 8205 www.kyrontili.fi etunimi.sukunimi@kyrontili.fi

Laskentatieto Oy Irja Hirsinummi Yliopistonkatu 33 G 122 20100 TURKU puh. (02) 410 0300 www.laskentatieto.fi etunimi.sukunimi@laskentatieto.fi

Liedon Tili- ja Kiinteistöpalvelu Oy

Hyvättyläntie 4 21420 LIETO puh. 010 423 2710 www.liedontkp.fi Myös isännöintiä ja kiinteistönvälitystä

Liedon Tilitoimisto Oy

Hyvättyläntie 6 21420 LIETO puh. 010 836 2600 fax 010 836 2620 www.liedontilitoimisto.fi

Liiketilikeskus Haapalehto & Co Oy Yliopistonkatu 31 20100 TURKU puh. (02) 251 5360 fax (02) 251 5471 www.liiketilikeskus.fi toimisto@liiketilikeskus.fi Asiantuntevaa tilitoimistopalvelua Auktorisoitu tilitoimisto

118

Naantalin Tilipalvelu Oy Kaivokatu 22 21100 NAANTALI puh. (02) 433 9971 etunimi.sukunimi@ naantalintilipalvelu.fi

Oy Tilinova Leena Kantola Ab Kauppiaskatu 11 E 42 20100 TURKU puh. (02) 411 5100 www.tilinova.fi Auktorisoitu tilitoimisto

Oy Tiliteho Ab

Puutarhakatu 38 A 39 20100 TURKU puh. 020 734 5600 / 040 547 7446 www.tiliteho.fi sirpa.pennanen@tiliteho.fi

Planfas Oy

Aurakatu 14 C, 3.krs 20100 TURKU puh. (02) 277 0525 pirkko.jokinen@planfas.fi

Rantalainen & Wahlsten Oy Salorankatu 5-7 24240 SALO puh. 010 324 3250 www.rantalainen.fi

Tili-Avekki Oy

Tili-Seno Oy

Leipäläntie 1 20300 TURKU Hallimestarinkatu 9 20780 KAARINA puh. (02) 251 5253 www.tiliseno.fi tiliseno@tiliseno.fi

Tili-Vinkki Oy

Brahenkatu 1 B 20100 TURKU puh. (02) 880 8860 www.tili-vinkki.fi Auktorisoitu tilitoimisto

Tilimeklarit Oy

Keskuskaari 5 21250 MASKU puh. 040 7358 867 www.tilimeklarit.fi pauliina.eloluoto@tilimeklarit.fi

Tilipalvelu Granath Oy

Puolalankatu 1 D, 4.krs 20100 TURKU puh. 040 757 8195 www.tilipalvelugranath.fi virpi.granath@tilipalvelugranath.fi

Tilitoimisto Aarnio Oy

Multavierunkatu 1 D 20100 TURKU puh. (02) 469 1810 www.avekki.fi etunimi.sukunimi@avekki.fi

Kauppiaskatu 9 b A 11 20100 TURKU puh. (02) 478 4300 fax (02) 478 4330 www.aarnio.fi info@aarnio.fi

Tili-Finanssi Oy

Tilitoimisto ASK-Tilit Ky

Riihipolku 7 A 9 21250 MASKU puh. (02) 432 7853 www.tili-finanssi.fi

Tili-Koivu Oy

Pitkämäenkatu 4 B 20250 TURKU puh. (02) 279 9500 fax (02) 279 9501 www.tili-koivu.fi info@tili-koivu.fi Kirjanpito ja taloushallinto

Kauppiaskatu 11 E 45 20100 TURKU puh. (02) 233 1500 fax (02) 278 8010 www.ask-tilit.fi

Tilitoimisto Kaikumäki Ky

Hämeenkatu 3 a A 20500 TURKU puh. (02) 233 2123 www.tilitoimistokaikumaki.fi tilitoimisto@tilitoimistokaikumaki.fi

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky Hiirakkokatu 4 20380 TURKU puh. 050 505 6623 www.tilitoimistoheikkinen.fi tilitsto.heikkinen@saunalahti.fi


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Tilitoimisto Peltokangas Oy

Pyhän Katariinan tie 7 20780 KAARINA puh. 050 568 6762 www.tilipeltokangas.fi etunimi.sukunimi@tilipeltokangas.fi Auktorisoitu tilitoimisto

Tilitoimisto Resoma Oy Varppeenaukio 9, 2.krs 21200 RAISIO puh. 0207 345 330 www.resoma.fi toimisto@resoma.fi

TTPL Oy tilitoimisto

Kaivokatu 4 21100 NAANTALI www.ttpl.fi Taloushallinnon palveluja jo vuodesta 1989

Tulosmylly Oy

Ajurinkatu 2 20100 TURKU www.tulosmylly.fi ismo@tulosmylly.fi

Uotila & Laine Oy

Puutarhakatu 17, 2.krs 20100 TURKU puh. (02) 277 2111 fax (02) 277 2100 www.uotila-laine.fi tilitoimisto@uotila-laine.fi

Yrittäjäin Tilitieto Oy

Puutarhakatu 12 20100 TURKU puh. (02) 216 3100 fax (02) 469 0147 www.yrittajaintilitieto.fi

Toimisto- ja julkitilakalusteita EFG Toimistokalusteet Oy Läntinen Rantakatu 53 20100 TURKU puh. (02) 274 7080 www.efg.fi turku@efg.fi

Kinnarps Oy

Tykistökatu 6, Biocity 20520 TURKU puh. 0207 561 294 www.kinnarps.fi

Toimitiloja Turun Teknologiakiinteistöt Oy Tykistökatu 6 20520 TURKU puh. 010 315 3015 www.teknologiakiinteistot.fi

Toimitilojen ja teollisuuskiinteistöjen hallintaa, myyntiä ja vuokrausta Kiinteistökartio Oy

Helsinginkatu 15 20500 TURKU puh. (02) 487 1180 www.kiinteistokartio.fi etunimi.sukunimi@kiinteistokartio.fi

Tuotekehityspalvelut RCP Software Oy

Lemminkäisenkatu 50 20520 TURKU puh. 050 366 3412 www.rcpsw.com

Turvallisuustuotteita, -järjestelmiä ja -palveluja AM Security Oy

Ruissalontie 15 20200 TURKU puh. 010 480 3500 www.amsecurity.fi turku@amsecurity.fi

Tuulilaseja Finn Lamex Safety Glass Oy Vierumäentie 26 23800 LAITILA puh. (02) 857 700 fax (02) 857 701 www.finnlamex.com

Työkalujen valmistus Pureva Oy Ab

Parkkitie 14 23360 KUSTAVI puh. (02) 842 5000 www.pureva.fi pureva@pureva.fi

Työnvälitystä Suomen Yhelp Osuuskunta PL 688 20361 TURKU puh. (02) 9370 0781 www.yhelp.fi asiakaspalvelu@yhelp.fi

Työttömyyskassoja Yleinen työttömyyskassa YTK PL 100, Teollisuuskatu 4 32201 LOIMAA puh. (02) 760 7620 fax (02) 762 4917 www.ytk.fi asiakaspalvelu@ytk.fi

Työvaatteiden valmistusta Turun Haalarituote Oy Vakiotie 13 21420 LIETO puh. 0400 963 171 www.haalarituote.fi

Työvoiman välitys InHunt Group Oy

Tykistökatu 4 B, Electrocity 20520 TURKU puh. 045 869 8228 harri.knaapi@inhunt.fi

Työvälineiden valmistus Nortool Oy

Lehtimäentie 7-9 21290 RUSKO puh. (02) 436 8000 www.nortool.fi Muovikoneiden maahantuonti

Urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178 21100 NAANTALI puh. 075 326 6000 www.kultarantaresort.fi myyntipalvelu@kultarantaresort.fi

Vaatteiden ja asusteiden valmistus Flare Trading Oy

PL 12 24101 SALO puh. (02) 777 440 fax (02) 777 4430 www.flare.fi larri.aaltonen@flare.fi

Vakuutus- ja Finanssipalvelut

LähiTapiola Varsinais-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Eerikinkatu 6 b 20100 TURKU puh. (02) 524 1000 www.lahitapiola.fi/varsinais-suomi Asiakaspalvelu Puh. 02 524 1000 ma-pe klo 8-18 Korvauspalvelu Puh. 02 524 1001 ma-pe klo 8-17

Vakuutusta palvelevaa toimintaa Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas PL 133, Olavintie 2 20101 TURKU puh. 010 550 10 www.veritas.fi

119 119


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Vakuutustoimintaa

Veden puhdistusta ja jakelua

Viherrakentamista

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Someron Vesihuolto Oy

Viher-Inka Oy

Veroneuvontaa

Virtuaalitodellisuus

Verona Tax & Legal Oy

Ade Animations Designs & Effects Oy

Kalevantie 3 20520 TURKU puh. 010 19 1515 www.if.fi

Valaisimien valmistus L & P Laaksonen & Poika Oy Akselintie 1 20200 TURKU puh. (02) 515 4600 www.lplaaksonen.com contact@lplaaksonen.com

Valokuvausta Suomen Ilmakuva Oy Ab Rajakivenkatu 15 20740 TURKU puh. (02) 254 3400 www.suomenilmakuva.fi

Varainhoitopalveluja Aurator Varainhoito Oy Aurakatu 8 20100 TURKU puh. (02) 6516 6630 www.aurator.com

Varastohotelleja Kylmäsäilö Turku Oy

Vahdontie 45 20320 TURKU puh. (02) 438 7340 fax (02) 439 9640 www.kylmasailoturku.fi info@kylmasailoturku.fi

Turun Vapaavarasto Oy

Tuontikatu 7 20200 TURKU puh. 075 326 7999 www.turunvapaavarasto.fi info@turunvapaavarasto.fi

Varustamotoimintaa Idäntie Ky - Österled Kb Tiemestarinkatu 5 20360 TURKU puh. 0207 633 899 www.idantie.fi info@idantie.fi

120

Joensuuntie 49 31400 SOMERO puh. 040 1268 347 www.someronvesihuolto.fi vesi@somero.fi

Yliopistonkatu 26 b, 5. krs 20100 TURKU puh. 040 766 1884 www.verona.fi

Vesiliikenne Mann Lines Oy

Konttikatu 16 20200 TURKU puh. (02) 275 0000 fax (02) 253 5905 www.mannlines.com etunimi.sukunimi@mannlines.com

Harventajankatu 3 24130 SALO puh. 0500 533 895 fax (02) 723 2321 www.viher-inka.fi

Hämeen valtatie 144 20540 TURKU puh. (02) 240 2263 www.ade.fi info@ade.fi

Voimalaitospalvelut Alhon huolto Oy

Teollisuuskaari 4 21250 MASKU puh. 0400 542 441 fax (02) 435 8297 www.alhonhuolto.fi

Vesiliikennettä palveleva toiminta

Voiteluaineiden valmistusta

Suomen Lauttaliikenne Oy

Oppipojankatu 1 32200 LOIMAA puh. 045 150 6636 www.ekosata.fi rypsi@ekooil.com

PL 252, Puutarhakatu 53 20101 TURKU puh. 0207 118 750 www.finferries.fi Suomen Lauttaliikenne Oy ja Suomen Saaristovarustamo Oy ovat varustamoja, jotka tarjoavat maantielauttaliikenne- ja yhteysalusliikennepalveluja.

Viestintätoimistot Telegraafi Oy

Ekosata Oy

Ympäristöhuolto Kaivoasema Oy

Pitkäsaarenkatu 7 20380 TURKU puh. 050 585 1128 www.kaivoasema.fi

Aurakatu 8, KOP-kolmio 20100 TURKU puh. 0400 232 970 www.telegraafi.fi

Ympäristön hoitokoneiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi

Vihannestukku ja -pakkaamo

Lamminkatu 3 32200 LOIMAA puh. 020 510 8200 www.wille.fi etunimi.sukunimi@wille.fi

Tuorekartano Oy

Laatuväylä 20 23800 LAITILA puh. 040 310 0600 www.tuorekartano.fi etunimi.sukunimi@tuorekartano.fi

Vilakone Oy

Ympäristörakentamista Viherpalvelu Ettala & Co Oy Valurinkatu 11 20360 TURKU puh. 0500 530 730 www.viherpalvelu.net info@viherpalvelu.net


YRITYSHAKEMISTO TOIMIALOITTAIN Ympäristöteknologiaa

Yrityskalusteet

Caligo Industria Oy

Hexaplan Oy

Itäinen Rantakatu 72 20810 TURKU puh. 040 574 5719 www.caligoindustria.com juha.jarvenreuna@caligoindustria.com

Kaurakatu 48 20740 TURKU puh. (02) 276 3500 fax (02) 236 4008 www.hexaplan.fi myynti@hexaplan.fi

Yritysten toiminnanohjausjärjestelmät ja -palvelut Mavisystems Oy

Satamakatu 22 20100 TURKU puh. 0207 890 393 www.mavisystems.fi

PASSPORT FOR YOUR GOODS

ATA carnet on kansainvälinen tulliasiakirja, jonka avulla voit viedä tavaroita sopimukseen liittyneisiin maihin tulli- ja verovapaasti korkeintaan yhden vuoden ajaksi.

atacarnet.fi

121 121


TURUN

KAUPPAKAMARIN JÄSENET

LOIMAAN

KAUPPAKAMARIOSASTON JÄSENET

SALON

KAUPPAKAMARINOSASTON JÄSENET

UUDENKAUPUNGIN

KAUPPAKAMARIOSASTON JÄSENET

122


JÄSENET TURUN ALUEELLA 2M-IT Oy

Administer Oy Turku

ALMACO Group Oy

20521 TURKU

20100 TURKU

20760 PIISPANRISTI

3H Distribution

Advico Grant Thornton Oy

Alti-Systems Oy

20320 TURKU

20100 TURKU

21420 LIETO

3PLogistiikka Group Oy

AdWorks Oy

Alumeco Finland Oy

20760 PIISPANRISTI

21420 LIETO

20380 TURKU

4JC Consulting Oy Ab

Afore Oy

Alvars Oy

21600 PARAINEN

21420 LIETO

21200 RAISIO

4Pharma Oy Ltd

AgentIT Finland Oy

AM Security Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

20200 TURKU

A A A - Aboadent Oy

Agentur Arne & Mirja Holmberg Oy

AMJ Turku Audio Oy

20100 TURKU

21100 NAANTALI

21421 LIETO

A+ Tilit Oy

Agricola Kustannus Oy

Amomatic Oy

20100 TURKU

20500 TURKU

21530 PAIMIO

A1 Media Oy

Agrox Oy

Ampeerix Oy

20780 KAARINA

23100 MYNÄMÄKI

21410 VANHALINNA

AA-Pintarakennus Oy

Ahnger Allan

Anders Innovations Oy

20660 LITTOINEN

21120 RAISIO

20100 TURKU

Ab Muovitech Finland Oy

Aicons Oy

Ansion Sementtivalimo Oy

23100 MYNÄMÄKI

20520 TURKU

21510 HEVONPÄÄ

ABC Living Oy - Kotimaailma Turku

Aimo Virtanen Oy

Anter Koru Oy

20100 TURKU

20760 PIISPANRISTI

20200 TURKU

ABC Palvelu Siivous & Konsultointi

Airiston Nuorkauppakamari

Anvir Oy - Allegro Suomi

20810 TURKU

20720 TURKU

21200 RAISIO

Ablemans Oy

AirSense Oy

APT-Elektro Oy

21250 MASKU

20740 TURKU

20610 TURKU

Abloy Oy Björkbodafabriken

Aivo Finland Oy

Aputeam Oy

25860 BJÖRKBODA

20101 TURKU

20100 TURKU

AB-Marinel Oy

Ajantasa Tilit Oy

Aqua Nova Oy

21260 RAISIO

20100 TURKU

20380 TURKU

Aboa Medica Oy

Akseli Kiinteistöpalvelut Oy

ArcDia International Oy Ltd

21220 RAISIO

20610 TURKU

20521 TURKU

Aboa Space Research Oy

Aktia Henkivakuutus Oy

Are Oy

20520 TURKU

20101 TURKU

20100 TURKU

Aboa Venture Management Oy

Aktia Kiinteistönvälitys Oy

Arespartners (Aresman Oy)

20100 TURKU

20100 TURKU

20540 TURKU

Aboanet Oy

Aktia Pankki Oyj

Arjasmaa Yhtiöt Oy

20810 TURKU

20100 TURKU

20900 TURKU

Accountor Turku Oy

Akun Tehdas (Oy Aku´s factory Ltd)

Arkea Kunnossapito Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

AD.CE Suunnittelu Oy

Alfons Håkans Oy Ab

Arkea Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

Ade Animations Designs & Effects Oy

Alhon Huolto Oy

Arkkitehdit Casagrande Oy

20540 TURKU

21250 MASKU

20100 TURKU

Adecco Finland Oy

Alko Oy

Arkkitehtitoimi Leino Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20500 TURKU

AD-Lux Oy

Alleron Oy

Arkkitehtitoimisto Aaro Söderlund Oy

20540 TURKU

20100 TURKU

21660 NAUVO

123


JÄSENET TURUN ALUEELLA Arkkitehtitoimisto Saarinen Jarmo Oy

Asianajotoimisto Roihu Oy

Auraprint Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

Arkkitehtitoimisto Schauman Arkkitehdit Oy Asianajotoimisto Tapio Laakso Oy

Auratec Oy

20100 TURKU

21100 NAANTALI

20540 TURKU

Arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy

Asianajotoimisto Tiusanen Markku & Co Oy Aurator Varainhoito Oy

20720 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

Arkkitehtitoimisto Vapaavuori Oy

Asianajotoimisto Vehanen Hannu

Auratum Oy

20810 TURKU

20100 TURKU

20100 TURKU

Arol Finance Oy

ASKON GROUP, Kaarinan Asennus- ja Koneistuspalvelu Oy

Aurea Valmennus Oy

20780 KAARINA

Aurinko Golf Oy

20100 TURKU

Aromix Erikoiskahvi Oy 20520 TURKU

Arrant-Light Oy 20740 TURKU

Arvo-Putki Oy 23100 MYNÄMÄKI

Ascom Miratel Oy 20101 TURKU

Asennustyö M. Ahlqvist Oy 21230 LEMU

Asianajotoimisto Ahtola Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Astrea Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Aura Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Blackbird Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Brander & Manner Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Heikki Virri Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Jyri Heinonen Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Kailiala & Palo Oy 20100 TURKU

Asianajotoimisto Kainulainen & Kroneld Oy

Assemblin Oy 20100 TURKU

Asuntokauppa Ari Leinonen Oy 21200 RAISIO

Atea Finland Oy 20520 TURKU

AT-Eristys Oy 21530 PAIMIO

ATR Soft Oy 20520 TURKU

Aucor Oy 20520 TURKU

Audico Holding Oy 20200 TURKU

Aura Golf ry 20100 TURKU

Aurajoen Nuorkauppakamari ry 20810 TURKU

Aurajoki Oy 21381 AURA

Aurakorro Oy 21250 MASKU

Auramarine Oy 20101 TURKU

Auran Apteekki 21380 AURA

Auran Jyrsintätyö Oy 20380 TURKU

20100 TURKU

Auran kunta

Asianajotoimisto Laakso Laaksonen Vuorenvirta Oy

21380 AURA

Auranmaan henkilöstöpalvelu Oy

20100 TURKU

21800 KYRÖ

Asianajotoimisto Laurila Antero

Auranmaan Nuorkauppakamari

20100 TURKU

21870 RIIHIKOSKI

Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy Auranmaan Osuuspankki 20100 TURKU

21870 RIIHIKOSKI

Asianajotoimisto Pontus Lindberg & Co Oy Auranmaan Tilitiimi Oy 20100 TURKU

124

21380 AURA

20960 TURKU 21110 NAANTALI

Aurinkosähkötalo Eurosolar Oy 21200 RAISIO

Autio Veikko 20720 TURKU

Autokori ja verhoilu J Lehtinen Oy 21420 LIETO

Autosähkö ja Dieselhuolto Häkkinen Oy 20380 TURKU

Avertas Oy 20100 TURKU

Avoltus Oy 20520 TURKU

Azets Insight Oy 20520 TURKU

B. R. Oiler Oy 21880 PÖYTYÄ

Baltic Line Finland Oy 20200 TURKU

Baltic Tank Oy 20200 TURKU

Banssi Länsi Oy 20100 TURKU

Barona Henkilöstöpalvelut Oy 20100 TURKU

Barona Logistiikkaratkaisut Oy 20100 TURKU

Barona Lounais-Suomi Oy 20250 TURKU

BAU-MET OY 20360 TURKU

Bayer Oy 20101 TURKU

Beiersdorf Oy 20101 TURKU

Belightful Design Oy 20100 TURKU


JÄSENET TURUN ALUEELLA Benete Oy

BSP Media Oy

Cleantime Oy

20521 TURKU

20100 TURKU

20760 PIISPANRISTI

Berggren Oy

Bunge Finland Oy

Cleinnus Oy

20521 TURKU

21201 RAISIO

21100 NAANTALI

Besase Oy

Burger-In Oy

Cloetta Suomi Oy

21110 NAANTALI

20100 TURKU

20101 TURKU

Betania Säätiö r.s.

Business Insight Research BIR Oy

Coating House Oy

20101 TURKU

20880 TURKU

21110 NAANTALI

Betonilaatta Oy

Cadmatic Oy

Codemen Oy

20250 TURKU

20810 TURKU

20520 TURKU

Betonityö Heinonen Oy

Cailap Oy Marketing

Combiporras Oy

20400 TURKU

20100 TURKU

20780 KAARINA

Betton Oy Thoro Finland

Caligo Industria Oy

Comparo Oy

20200 TURKU

20810 TURKU

20810 TURKU

Bigdatapump Oy

Calto Oy

Condite Oy

20540 TURKU

20520 TURKU

21101 NAANTALI

Biketex Oy

Canon Business Center Turku

Convar Oy

20100 TURKU

20750 TURKU

20320 TURKU

Binol BioSafe Oy

Cargotec Finland Oy

Cool & Steel Finland Oy

21200 RAISIO

33101 TAMPERE

23100 MYNÄMÄKI

Bioferme Oy

Carl Stahl Oy

Coor Service Management Oy

20760 PIISPANRISTI

20360 TURKU

20750 TURKU

Bioproton Europe Oy

Carpe Classis Oy

Corporate Spirit Oy

20780 KAARINA

20320 TURKU

20100 TURKU

Biotie Therapies Oyj

Carrot Varsinais-Suomi Oy

Coura Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

21250 MASKU

Biovian Oy

Catella Property Oy

Covermat Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

21110 NAANTALI

Bistro-Tuote Oy

Caverion Suomi Oy

Crecco Oy

21140 RYMÄTTYLÄ

20521 TURKU

20500 TURKU

BK-Hydrometa Oy

Celerpak Oy

Dagsmark Petfood Oy

21200 RAISIO

21200 RAISIO

21610 KIRJALA

Blue Water Shipping Oy

Cerion Solutions Oy

Dalwire Steel Oy Ab

20101 TURKU

20100 TURKU

25900 DALSBRUK

BokföringsMeMera Kirjanpitotoimisto

CGI Suomi Oy

Dance Studio Funky Oy

21661 NAUVO

20540 TURKU

20200 TURKU

Bonava Suomi Oy

Chef Jani’s Catering Oy

DanHatch Finland Oy

20500 TURKU

20300 TURKU

23100 MYNÄMÄKI

Boost Turku ry

Christeyns Nordic Oy Ab

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

20520 TURKU

20200 TURKU

20100 TURKU

Botski-Huolto Oy

CIM Consult Solution Oy

DAVA Foods Finland Oy

20320 TURKU

20100 TURKU

20760 PIISPANRISTI

Bravo Yhtiöt Oy

Citykaivuu Oy

DCA Instruments Oy

20100 TURKU

20380 TURKU

20360 TURKU

Briiffi Oy

Citywork Oy

Deloitte Oy

20101 TURKU

20100 TURKU

20100 TURKU

BSM-palvelut Oy - NMKY-Sosiaalipalvelut Civil Tech Oy Ab

Demosarte Oy

20700 TURKU

20760 PIISPANRISTI

25700 KEMIÖ

125


JÄSENET TURUN ALUEELLA Derigo Oy

Ekopartnerit Turku Oy

Europlan Engineering Oy

20100 TURKU

20380 TURKU

21210 RAISIO

Deseco Oy

Electric Power Finland Oy

Event Company Rami Lehtinen Ky

20250 TURKU

21530 PAIMIO

20200 TURKU

Detector Oy

Electro Optical Systems Finland Oy

Evento Oy

20360 TURKU

20520 TURKU

20320 TURKU

DG-Diving Group Ldt

Elina Moisala Oy, Neste Manhattan

Eversheds Asianajotoimisto Oy

20100 TURKU

20250 TURKU

20101 TURKU

DHL Freight (Finland) Oy

Elisa Oyj Länsi-Suomi

Exoteriko Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

21870 RIIHIKOSKI

Digisome Oy

Elmarino-Shipping Oy

Exposet Oy

20540 TURKU

20320 TURKU

20360 TURKU

Disne Oy

Elomatic Marine Engineering Oy

External fi Oy

20250 TURKU

20810 TURKU

20720 TURKU

Diter Oy

Elomatic Oy

Fandonia Oy

20780 KAARINA

20810 TURKU

21160 MERIMASKU

DNA Oyj

Elomatic Statech Oy

FCR Finland Oy Ltd

20101 TURKU

20810 TURKU

21270 NOUSIAINEN

Document House Oy

Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas

Fettekno Oy

33720 TAMPERE

20101 TURKU

21420 LIETO

Domicet Oy

Embra Oy

Fiarone Oy

20780 KAARINA

20750 TURKU

20300 TURKU

DSV Road Oy

Enertest Oy

20320 TURKU

23100 MYNÄMÄKI

Finavia Oyj Länsi-Suomen alue Turun lentoasema

Duell Yhtiöt Oy

Entti Oy

20810 TURKU

21120 RAISIO

Finda Oy

EasyZone Oy

Epic Autokoulu Oy

20100 TURKU

20760 PIISPANRISTI

20100 TURKU

Finess Energy Oy

Eckes-Granini Finland Oy Ab

Epomare Oy

20100 TURKU

20101 TURKU

20810 TURKU

Finlon Oy

Ecom Oy

EQT-Solutions Oy

20541 TURKU

20700 TURKU

20720 TURKU

Finn Epox Oy

Economico Oy

Ernst & Young Oy

21210 RAISIO

20780 KAARINA

20100 TURKU

Finn-Brass Oy

Edimaster Oy

Erälaskenta Oy

21110 NAANTALI

20360 TURKU

20320 TURKU

Finnfeeds Finland Oy

EFG Toimistokalusteet Oy

Eskola Management Oy

21100 NAANTALI

20100 TURKU

20520 TURKU

Finnkino Oy

Efirec Oy

Eskomatic Oy

20100 TURKU

20520 TURKU

20380 TURKU

Finnsementti Oy

EH-Laaturakennus Oy

ETACOM / Kaarinan Yrityspalvelut Oy

21600 PARAINEN

20460 TURKU

20380 TURKU

Finnsteve Oy Ab

EJA-Trans Oy

Etteplan Design Center Oy

20101 TURKU

21230 LEMU

20100 TURKU

Finnvera Oyj, Lounais-Suomen alue

EKA Länsi Oy / Eilakaisla

Eurofacts Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20520 TURKU

Finvoicer Group Oy

Ekisähkö Oy

Euronic Oy

20100 TURKU

20520 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

First Technology Oy 20200 TURKU

126


JÄSENET TURUN ALUEELLA Fiscales Oy

Green Tread Oy Ltd

Hepokullan Lämpö Oy

20100 TURKU

21100 NAANTALI

20320 TURKU

Flisap Oy

Greenstep Oy

Hexamer Oy

21530 PAIMIO

20520 TURKU

20380 TURKU

FlooTech Oy

H. Mäki-Tanila Oy

Hexaplan Oy

20250 TURKU

20730 TURKU

20740 TURKU

Flowpark Oy

Haklift Oy

Hextop Oy

20100 TURKU

20780 KAARINA

20780 KAARINA

Fläkt Woods Oy

Haloila M. Oy Ab

Hibox Systems Oy Ab

20520 TURKU

21250 MASKU

20100 TURKU

Fokusdesign Oy

Hammaslaboratorio GeciLab Oy

Hidex Oy

20900 TURKU

20720 TURKU

20520 TURKU

Fondia Oy

Hammaslääkärikeskus Elegant Oy

Hifimesta Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

20500 TURKU

Forendo Pharma Oy

Handelsbanken Turku-Kauppatori

Hiuskeskus Tarja Juvonen Oy

20520 TURKU

20101 TURKU

21200 RAISIO

FOREX Bank Ab, filial i Finland

Hansaprint Oy

HKScan Oyj

20100 TURKU

20101 TURKU

20521 TURKU

Formeco Oy

Hansasali Oy

Holiday Club Resorts Oy

20960 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

Freja Transport & Logistics Oy

Harjattula Golf Oy

Home Code Oy / Kvik Turku

20100 TURKU

20960 TURKU

21280 RAISIO

Fujitsu Finland Oy

Harkka-yhtiöt Oy Ab

Hot Mix Oy Finland

20521 TURKU

20320 TURKU

21530 PAIMIO

Fundacon Oy

Hartela Länsi-Suomi Oy

Hotel Strandbo Oy

20810 TURKU

20730 TURKU

21660 NAUVO

Förlags Ab Lindan Kustannus Oy

Hautala Consulting Oy

HPP-Tekniikka Oy

25700 KIMITO

21260 TURKU

21110 NAANTALI

Förlags Ab Sydvästkusten

Hautaustoimisto Perttala, Annikki Perttala-Koskinen Oy

HRS Advisors Oy

20100 TURKU

HT Auditing Oy

20100 TURKU

GasOne Oy 21100 NAANTALI

HC TPS Turku Oy

General Logistics Systems Finland Oy (GLS)

20210 TURKU

20360 TURKU

Heinoja Oy

Geo-Master Oy

20100 TURKU

20750 TURKU

HEIROL Oy

Gigantti Megastore Skanssi Turku

20780 KAARINA

20750 TURKU

Helkama Bica Oy

Golden Kitchens Oy

20780 KAARINA

20100 TURKU

Hellman Yhtiöt Oy

GOS Consulting Oy

20360 TURKU

20520 TURKU

Hellätär Oy - Alina Turku-Raisio

Gothia Oy

21200 RAISIO

20101 TURKU

Helminen Jarmo

GP-Asennuspalvelu Oy

20500 TURKU

20200 TURKU

Henkilöstöliiga Oy

Great Minds Oy

20100 TURKU

20520 TURKU

Henkilöstövuokraus Rent-X Oy

20100 TURKU 20100 TURKU

HTA-Urakointi Oy 20540 TURKU

Huiskula Oy 20381 TURKU

Huli Ab Oy 20500 TURKU

Humap Consultation Oy 20520 TURKU

Huoltoasema Jari Laine Ky 20200 TURKU

Huoneistomarkkinat Oy LKV 20100 TURKU

Hydoring Oy 21800 KYRÖ

HyTest Oy 20520 TURKU

02240 ESPOO

127


JÄSENET TURUN ALUEELLA

128

Hyvinvointivalmennus Studio One Oy

IRad Oy

Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20780 KAARINA

Höyrylaivaosakeyhtiö Ukkopekka s/s

Isku Interior Oy

Kaarinan Karkaisutyöt Oy

20100 TURKU

20320 TURKU

20761 PIISPANRISTI

I.S. Mäkinen Oy

Isokouvola Oy

Kaarinan Kehitys Oy

21410 VANHALINNA

23100 MYNÄMÄKI

20780 KAARINA

ICB Marketing Oy Ltd

Isännöinti Granberg Oy

Kaarinan Lukko Oy

21620 KUUSISTO

20720 TURKU

20780 KAARINA

Idea Development ID Oy

Isännöinti-Saarto Oy

Kaarinan Puutyö Oy

20100 TURKU

20500 TURKU

20780 KAARINA

Idäntie Ky - Österled Kb

iTello

Kaarinan Suodatintekniikka Oy

20360 TURKU

21250 MASKU

20780 KAARINA

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

IVT Center Turku Oy

Kaarinan Varaosa Oy

20025 IF

20520 TURKU

20780 KAARINA

Ileko Oy

J. Kallioinen & Suoranta Infra Oy

KAAWA Oy

20700 TURKU

20320 TURKU

20320 TURKU

Ilmastointi & Ohutlevy Oy

Jaakkoo-Taara Oy

Kaihdinliike Sandberg Oy

21201 RAISIO

20200 TURKU

20320 TURKU

Imperial Tobacco Finland Oy

Janneniska Turku Oy Ab

Kaivoasema Oy

20101 TURKU

21200 RAISIO

20380 TURKU

Indewe QC Oy

Jarwik Oy

Kaivogen Oy

20360 TURKU

20810 TURKU

20520 TURKU

Industria Oy

JAS Tekniikka Oy

Kakola Yhtiöt Oy

21120 RAISIO

20100 TURKU

20100 TURKU

Inhan Tehtaat Oy Ab

Jataxi Palvelutaksit

Kalevan Paja Paimio

21120 RAISIO

21531 PAIMIO

21555 TAATILA

InHunt Group Oy, Turku

Jatke Länsi-Suomi Oy

Kallion Konepaja Oy

20520 TURKU

21410 VANHALINNA

21201 RAISIO

InnoTools Oy

JL Levytekniikka Oy

Kaluste-Trading Finland Oy

20520 TURKU

20320 TURKU

20540 TURKU

Insinööritoimisto Arcus Oy

Jonator Oy

Kansallistukku Oy Ab

20100 TURKU

21530 PAIMIO

20100 TURKU

Insinööritoimisto ILS Oy

Jorma Satama

Karlex Oy

20100 TURKU

20360 TURKU

20760 PIISPANRISTI

Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy

Josefiina Koti Oy

Karlson Mikko

20810 TURKU

20900 TURKU

20880 TURKU

Insinööritoimisto Lehtonen Juhani Oy

Jousi Hj. Oy

Kasvihuonerakennus J & P Kurki Oy

20100 TURKU

20781 KAARINA

21530 PAIMIO

Instrumentti Mattila Oy

JS Ferryway Ltd Oy

Katrak Oy

23100 MYNÄMÄKI

21760 HOUTSKARI

20540 TURKU

INT2000 Oy

JS-Mop Oy

Katri Luukkonen Oy

20100 TURKU

20660 LITTOINEN

20500 TURKU

Intentus Oy

Ju-Ha Consulting Oy

Kaukora Oy

21530 PAIMIO

21200 RAISIO

21201 RAISIO

InterMail Suomi Oy

Juri Franska Tmi

Kaune Oy

20101 TURKU

20320 TURKU

21100 NAANTALI

Intertrafo Oy

K & T Saari Oy

Kauppakeskus Mylly Oy

20750 TURKU

20460 TURKU

21280 RAISIO


JÄSENET TURUN ALUEELLA Kauppakeskus Skanssi Oy

Kirjanpitotoimisto Aravuori Oy

Kuljetusliike Harry From Oy

20730 TURKU

20100 TURKU

21420 LIETO

Kauppila Oy

Kivikolmio Oy

Kuljetusliike Honkanen & Co Oy

20740 TURKU

21200 RAISIO

20200 TURKU

Kemiönsaaren kunta

Kjisik Leo

Kuljetusliike Jorma Saari Oy

25700 KEMIÖ

20810 TURKU

20760 PIISPANRISTI

Keramia Oy Tiileri

KMG Turku (Kari Media Group Oy)

Kuljetusliike Kivikoski Oy

25730 MJÖSUND

20520 TURKU

20360 TURKU

Keskinen Pertti

Kolmiopalvelu Oy

Kuljetusliike S Kakko Oy

20300 TURKU

21420 LIETO

31500 KOSKI TL

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Kolster Oy Ab

Kuljetusliike Sautila Oy

00041 ELO

20520 TURKU

20380 TURKU

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö VARMA

Konehuolto Toppinen Oy

Kuljetusliike Törmänen Oy

20520 TURKU

21290 RUSKO

20100 TURKU

Konepaja Häkkinen Oy

Kuljetusliike Uolevi Peltonen Oy

21201 RAISIO

20320 TURKU

Konepaja Timeka Oy

Kuljetusliike Velj. Aaltonen Oy

23100 MYNÄMÄKI

20520 TURKU

Kone-Räikkä Oy

Kultanen Self Management

21420 LIETO

21110 NAANTALI

Koneteknologiakeskus Turku Oy

Kultaranta Resort Oy

20520 TURKU

21100 NAANTALI

Koneurakointi Malinen Oy

Kuluoptimi Oy

21160 MERIMASKU

20100 TURKU

Konfer Oy Ab

Kunnan Taitoa Oy

20100 TURKU

20520 TURKU

Kiinteistö Oy Jyrkkälänpolku

Konica Minolta Business Solutions Finland Oy

Kuntamaisema Oy

20210 TURKU

20520 TURKU

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli

Kon-Ins Oy

Kuntec Oy

20210 TURKU

21200 RAISIO

Kiinteistökartio Oy

Konsulttiyhtymä AIKA Oy

20500 TURKU

20100 TURKU

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry

Kosken Autokeskus Oy

20100 TURKU

31500 KOSKI TL

Kiinteistösäätiö sr

Kosken Osuuspankki, POP Pankki

20100 TURKU

31500 KOSKI TL

Kilosport Oy

Kosken Tl kunta

20760 PIISPANRISTI

31500 KOSKI TL

Kimito Telefon Ab - Kemiön Puhelin Oy

Kourukeskus Paappanen Oy

25700 KEMIÖ

21290 RUSKO

Kine Robot Solutions Oy

KPMG Oy Ab

20100 TURKU

20100 TURKU

Kinnarps Oy 20520 TURKU

KSH Kotihoito Syke Oy - Alina NaantaliTurun seutu

Kipkap Team Oy

21250 MASKU

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia 20100 TURKU

Kesko Oyj Lounais-Suomi Turku 20101 TURKU

Keskusautohalli Oy 20300 TURKU

Ketonen Mikko 20101 TURKU

KiiltoClean Oy 20101 TURKU

Kiinteistö Oy Förbom 21210 RAISIO

20900 TURKU

K-Sähkö Tero Kontto Oy

KirEe Oy

20360 TURKU

21600 PARAINEN

Kuljetus J. Kuusela Oy

20100 TURKU 20300 TURKU

Kuntoutuskeskus Petrea / Petrea Säätiö 20540 TURKU

Kuralan Kartanotila Oy 21900 YLÄNE

Kuvateksti Teemu Järventie Oy 21240 MASKU

Kylmäsäilö Turku Oy 20320 TURKU

Kymppi-Katto Oy 21100 NAANTALI

Kyrön Seudun Osuuspankki 21800 KYRÖ

Kyröntili Oy 21800 KYRÖ

Käännöspolku Oy 20100 TURKU

L & P Laaksonen & Poika Oy 20200 TURKU

21110 NAANTALI 129


JÄSENET TURUN ALUEELLA Laattacenter Oy Turku

Levy-Jaati Oy

Logoa Oy

21280 RAISIO

20380 TURKU

21110 NAANTALI

Lablemon International Oy

Lexia Asianajotoimisto Oy

Logomo Oy

20781 KAARINA

20520 TURKU

20100 TURKU

Lahtinen Mantere Saatchi & Saatchi

Liedon kunta

Lohikunta

20520 TURKU

21421 LIETO

20100 TURKU

Laine Timo

Liedon LVI-Työ Oy

Lohkoasennus Oy

20780 KAARINA

21421 LIETO

21101 NAANTALI

Laki ja Vesi Oy Turku

Liedon Lämpö Oy

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy

20810 TURKU

21421 LIETO

20380 TURKU

Lakiasiaintoimisto Sirén & Rintanen

Liedon Säästöpankki

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

20100 TURKU

21420 LIETO

20100 TURKU

Lakiasiaintoimisto Siro

Liedon Tili- ja Kiinteistöpalvelu Oy

Lounais-Suomen Martat ry

20100 TURKU

21421 LIETO

20100 TURKU

Lakiasiaintoimisto Vuorijoki Ky

Liedon Tilitoimisto Oy

Lounais-Suomen Osuuspankki

20100 TURKU

21420 LIETO

21530 PAIMIO

Langh Group Oy Ab

Lihaliike Reino Jokinen Ky

Lounais-Suomen Patologian Laboratorio Oy

21500 PIIKKIÖ

20100 TURKU

20100 TURKU

LapTech Oy - Kannettavatietokone.fi

Lihastautiliitto ry

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry

20520 TURKU

20100 TURKU

20900 TURKU

Lasiluoto Oy

Lihatukku Jouni Partanen Oy

Lounais-Suomen Taxidata Oy

21500 PIIKKIÖ

21420 LIETO

20100 TURKU

Lasitusliike Roininen Oy

Liiketilikeskus Haapalehto & Co Oy

Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

20360 TURKU

Laskentatieto Oy Irja Hirsinummi

Lindorff Oy

Loviisan Aitta

20100 TURKU

20101 TURKU

21290 RUSKO

Lassila & Tikanoja Oyj

Lindström Caj-Gunnar

LPR-arkkitehdit Oy

20380 TURKU

20700 TURKU

20100 TURKU

Late-Rakenteet Oy

Lindström Oy

LSAB Suomi Oy

20101 TURKU

20360 TURKU

21200 RAISIO

Lavapörssi Oy

Linemone Oy

LSK-Machine Oy

23100 MYNÄMÄKI

20100 TURKU

21430 YLISKULMA

Legioona Oy

Lingsoft Language Services Oy

LST Group Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

20200 TURKU

Lehtonen Motorsport Oy Ltd

Linjaliikenne Muurinen Oy

Luft-Tek Oy

23140 HIETAMÄKI

20380 TURKU

21200 RAISIO

Leipomo Rosten Oy

Linjaliikenne Nyholm Oy

Lukkotaiturit Oy

20520 TURKU

20360 TURKU

20100 TURKU

Leipomo Salonen Oy

Linnateatteri yhdistys ry

Lunden Oy Ab Jalostaja

20810 TURKU

20100 TURKU

20201 TURKU

Leirivalmennus Camp Oy

Litana Finland Oy

Lupin Oy

21160 NAANTALI

20100 TURKU

20380 TURKU

Lemonsoft Oy

LM-Instruments Oy

Lvi-Asennus Saari Oy

20520 TURKU

21600 PARAINEN

21290 RUSKO

Leroy Finland Oy

Log Master Oy

Lyyti Oy

20320 TURKU

20250 TURKU

20100 TURKU

Lesjöfors Springs Oy

LogiSystems Oy

20780 KAARINA

20100 TURKU

LähiTapiola Varsinais-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiö 20100 TURKU

130


JÄSENET TURUN ALUEELLA Lämpöpuisto Oy 20300 TURKU

Länsiauto Oy

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen Piiri

Mediamaisteri Oy

20700 TURKU

Medikumppani Oy

21280 RAISIO

ManpowerGroup Oy

Länsikeskuksen apteekki

20100 TURKU

20320 TURKU

Marconwest Oy

Länsilinkki Oy

20200 TURKU

20540 TURKU

Maricken Shops Oy - Turku

Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry

21260 RAISIO

20100 TURKU

Marine Diesel Finland Oy

Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry

21420 LIETO

20100 TURKU

Marine-Systems Oy Ab

Lääkärikeskus Medisonar Oy

20200 TURKU

20100 TURKU

Marketing Magic Oy

Läänin Kuljetus Oy

21201 RAISIO

20300 TURKU

Martela Oyj Turun aluekeskus

Löyttyniemi Matti

20500 TURKU

20900 TURKU

Marttilan kunta

M. Tuomi Oy

21490 MARTTILA

21250 MASKU

Masemat Oy

Maalausliike Veikko Randell Oy

21110 NAANTALI

20300 TURKU

Maskun Kalustetalo Oy

Maanrakennus ja Purkutyöt Vehanen Oy

21250 MASKU

21310 VAHTO

Maskun Talotekniikkatiimi Oy

MacGregor Finland Oy

21250 MASKU

20780 KAARINA

Mastermark Brands Oy

Macring Oy

20360 TURKU

21500 PIIKKIÖ

Mastermark Oy

Magis Multimedia Oy

20380 TURKU

20100 TURKU

Matkatoimisto HETA

Mahile Oy

20100 TURKU

20700 TURKU

Matti Koivurinnan säätiö r.s.

Mail Service Turku Oy

20700 TURKU

20520 TURKU

Maura Audit Oy

Maininki Kiinteistöpalvelut Oy

20100 TURKU

20780 KAARINA

Mauri Lind Oy

Mainostoimisto Kanava.to Oy

20660 LITTOINEN

20750 TURKU

Mauste-Sallinen Oy

Mainostoimisto Reflex Oy

21101 NAANTALI

20300 TURKU

Mavisystems Oy

MakersPoint Oy

20100 TURKU

20320 TURKU

MBakery

Malty Oy

20320 TURKU

20100 TURKU

MC-Team Oy

Mami ja pojat Oy

21280 RAISIO

20100 TURKU

MDD Terveyspalvelut Oy

Mann Lines Oy

20101 TURKU

20200 TURKU

Mecprotec Oy

20100 TURKU 20101 TURKU

Medishare Oy 20100 TURKU

Mehiläinen NEO -yksikkö 20520 TURKU

Mehiläinen Turku 20100 TURKU

Mepratuote Oy 20380 TURKU

Mepu Oy 21900 YLÄNE

Mercuri Urval 20520 TURKU

Meriaura Oy 20100 TURKU

Mesaani-kiinteistöt Oy 20880 TURKU

Mesekon Oy 20520 TURKU

Metallcenter Finland Oy Ab 20380 TURKU

Metalli- ja Putkityö Heikiö Oy 20100 TURKU

Metsämäen Rakennus Oy 20380 TURKU

Meyer Turku Oy 20101 TURKU

MH-Fibre Oy 20750 TURKU

MHN Teva-Team Oy 20740 TURKU

Mietoisten Säästöpankki 21250 MASKU

Milosan Oy Ab 20750 TURKU

Mirion Technologies (RADOS) Oy 20101 TURKU

MIR-Sähkö Oy 21490 MARTTILA

MK-Kassamasiina Oy 20520 TURKU

MMe Sijoitus Oy 20900 TURKU

Mobile Lift Oy 21200 RAISIO

21201 RAISIO

131


JÄSENET TURUN ALUEELLA Monihuolinta-Multisped Oy Ab

Nahkatavara A. Eriksson Oy

Nordic Business Doctors Oy

20200 TURKU

21210 RAISIO

21620 KUUSISTO

Moonway Oy Ab

Nakolinnan Rauta Oy

Nordiska Åbo Oy Ab

20200 TURKU

20520 TURKU

20360 TURKU

Mountain Consulting TA

Nakorauta Oy

Nordkalk Oy Ab

20100 TURKU

20520 TURKU

21600 PARAINEN

MPA Group Oy

NaMe Metal Oy

Normincies Oy

20900 TURKU

21110 NAANTALI

20900 TURKU

MPS Career Oy /Turku

Narmapinnoitus Oy

Nortool Oy

20100 TURKU

21330 PAATTINEN

21290 RUSKO

MTK-Varsinais-Suomi

Nauticat Yachts Oy

Nosto Consulting Oy

21200 RAISIO

21871 RIIHIKOSKI

20100 TURKU

MTV Oy

Nautikulma Oy

Nostokonepalvelu Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20360 TURKU

Multioil Oy

Nautione Oy

Nostolava-auto Jalo & Jalo Oy

20360 TURKU

21100 NAANTALI

20360 TURKU

Multipak Finland Oy

Nauvon Apteekki Tmi

Nostopalvelu Simola Oy

20380 TURKU

21660 NAUVO

20760 PIISPANRISTI

Muumimaailma Oy

Navielektro Ky

Nousiaisten kunta

21100 NAANTALI

20781 KAARINA

21270 NOUSIAINEN

Myllykoti Oy

NCAB Group Finland Oy

Nousiaisten Tilikeskus Oy

20320 TURKU

20660 LITTOINEN

21270 NOUSIAINEN

Mynämäen Tilikeskus Oy

NCC Suomi Oy, Lounais-Suomi

Nouveau Language

23100 MYNÄMÄKI

20101 TURKU

20100 TURKU

Mynämäen-Nousiaisten Osuuspankki

N-Clean Oy

Nova Apteekki

21270 NOUSIAINEN

20100 TURKU

20700 TURKU

Naantalin Asennuspalvelu Oy

Nelson Garden Oy

Nova Servo Oy

21110 NAANTALI

20520 TURKU

21530 PAIMIO

Naantalin kaupunki

Neste Jacobs Oy

Nummen Pyörähuolto Oy

21101 NAANTALI

20100 TURKU

20540 TURKU

Naantalin LVI-Suunnittelu Oy

Neste Oyj Naantalin jalostamo

Nurminen Tools Oy

21100 NAANTALI

21100 NAANTALI

21110 NAANTALI

Naantalin Maalarit Oy

Net-Foodlab Oy

Nutricia Medical Oy

21110 NAANTALI

20520 TURKU

20100 TURKU

Naantalin Matkailu Oy/VisitNaantali

Neuroliitto ry

NY-Rakennus Oy

21100 NAANTALI

21250 MASKU

20400 TURKU

Naantalin Musiikkijuhlasäätiö

Newprint Oy

O & I Niinimäki Ay

21101 NAANTALI

21280 RAISIO

21870 RIIHIKOSKI

Naantalin Neliöt Oy

Nextfour Group Oy

Octomeca Oy

21140 RYMÄTTYLÄ

20750 TURKU

21100 NAANTALI

Naantalin Ruokamestarit Oy

Niemi Palvelut Oy

Oili Jalonen Oy

21200 RAISIO

20320 TURKU

20460 TURKU

Naantalin Satama Oy

Nitro Group Oy

Ojala & Saari Oy

21100 NAANTALI

20100 TURKU

20810 TURKU

Naantalin Tilipalvelu Oy

Norcolour Oy Ab

Okaria Oy

21100 NAANTALI

21600 PARAINEN

20760 PIISPANRISTI

Naantalin vierasvenesatama Oy

Nordea Bank AB (publ) Suomen Sivuliike, Lounais-Suomen yritysalue

Onninen Oy

20810 TURKU

20100 TURKU

132

20750 TURKU


JÄSENET TURUN ALUEELLA OP Rymättylä

Paavo ja Jouko Nurmi Oy

Perusturvakuntayhtymä Akseli

21140 RYMÄTTYLÄ

21560 OLLILA

21270 NOUSIAINEN

Opapoint Oy

Paimion Lämpökeskus Oy

Pestivoima Oy

20540 TURKU

21530 PAIMIO

20100 TURKU

Optimisynergia Ky

Paimion Palaliha Oy

Pesupalvelu Hans Langh Oy

21110 NAANTALI

21530 PAIMIO

21500 PIIKKIÖ

Oriplan Oy

Painotalo Painola

Pete Poskiparta Ky

20380 TURKU

20760 PIISPANRISTI

20400 TURKU

Orkla Foods Finland Oy

Paistipoika Oy

Petrox Oy

20361 TURKU

21250 MASKU

21110 NAANTALI

Orsap Oy

Palidoro Oy

Pevemat Oy

21200 RAISIO

20200 TURKU

21100 NAANTALI

Ortomat Herpola Oy

Paloniemi Juha

PG-IntAct Oy

20240 TURKU

20780 KAARINA

21600 PARAINEN

Osahankinta Oy

Palotekninen Ins.tsto Kauriala Markku Oy Pidä Saaristo Siistinä ry - Håll Skärgården Ren rf

20320 TURKU

20320 TURKU

20100 TURKU

OSG Viestintä Oy

Pan Vision Finland Oy

Pietiko Oy

20100 TURKU

20380 TURKU

20520 TURKU

Osuuskunta Iloiset Puutarhurit

Pansion Teollisuuspalvelu Oy

Pihan Kuningatar Oy

21500 PIIKKIÖ

20200 TURKU

20720 TURKU

Ottomaani Oy

Paramet Oy

Pihlajalinna Turku Oy

20100 TURKU

21601 PARAINEN

20100 TURKU

Oy Auditmark Ab

Paratiisipuu Oy

Piikkio Works Oy

20700 TURKU

21630 LIELAHTI TL

21500 PIIKKIÖ

Oy Everon Ab

Pargas stad - Paraisten kaupunki

Piikkiön Osuuspankki

20520 TURKU

21660 PARAINEN

21500 PIIKKIÖ

Oy Finnsusp Ab / Piiloset

Pargas Telefon Ab-Paraisten Puhelin Oy

Pilaster Oy

21420 LIETO

21600 PARAINEN

20960 TURKU

Oy Huntteri Ab

Park Marketing Oy

Piltti Oy Kauppapuutarha

20320 TURKU

20100 TURKU

21870 RIIHIKOSKI

Oy Koira-Kissaklinikka - Hund-Kattklinik Ab Parlok Oy Ab

Pippan Tilipalvelu

20380 TURKU

21600 PARAINEN

20540 TURKU

Oy Lingua Finnomedica Ltd

Paroc Panel System Oy Ab

Pito-Pirjo Oy

20520 TURKU

21600 PARAINEN

20540 TURKU

Oy Lycka Reklam Ab

PBI Research Institute Oy Ab

Pizzeria Dennis Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20100 TURKU

Oy Margolit Consulting Ab

PC Pinus Oy

Planfas Oy

20700 TURKU

20750 TURKU

20100 TURKU

Oy Neolife International Ab

PCAS Finland Oy

Polar Logistics Suomi Oy

20201 TURKU

20101 TURKU

20200 TURKU

Oy Nord Wine Finland Ltd

Peab Oy

Pomax Oy

20100 TURKU

20250 TURKU

21100 NAANTALI

Oy Tainaniemela.fi

Perhekuntoutuskeskus Lauste ry

POP Pankki, Liedon Osuuspankki

20810 TURKU

20750 TURKU

21420 LIETO

Oy Uprising Int.

Perheoptikko Kimmo Katajisto Oy

Posti Oy

21500 PIIKKIÖ

20100 TURKU

21420 LIETO

Paasikiviopistoyhdistys

Perkin Elmer Finland Oy

Powerbox Oy

20960 TURKU

20750 TURKU

20520 TURKU

133


134

Powerduo Oy

Pukkila Oy Ab

Rakennus-Koskinen Oy

21120 RAISIO

20251 TURKU

21280 RAISIO

PPG Manager Oy

Puolalan Keskuskeittiö Oy

Rakennus-Salama Oy

20100 TURKU

20210 TURKU

20360 TURKU

PQ Finland Oy

Puuha Group Oy

Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy Turku

21100 NAANTALI

20520 TURKU

20100 TURKU

Previser Oy

Pylkkänen Heikki

Rakennustoimisto Lundén Oy

20300 TURKU

21250 MASKU

20700 TURKU

Pribori Oy

Pöyry Finland Oy

Rakennustoimisto Ritarak Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

PriceWaterhouseCoopers Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu Oy

Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy

20100 TURKU

21870 RIIHIKOSKI

21200 RAISIO

Prigi Oy

Pöytyän kunta

Rakennuttajatoimisto HTJ Oy

20700 TURKU

21800 KYRÖ

20520 TURKU

Printti-Valmiste Oy

Q-Flex Oy

Rakentajamestarit Oy, Fin

20520 TURKU

21360 LIETO AS

20100 TURKU

Privanet Securities Oy

Quantum Energy Recruitment

Rakentajan Sarokas Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20380 TURKU

Pro Fashion Oy

R&M Ship Technologies Finland Oy

Ramator Oy

20101 TURKU

20250 TURKU

20520 TURKU

ProAgria Länsi-Suomi ry

R.V. GROUP OY

Ramboll Finland Oy

20200 TURKU

20380 TURKU

20100 TURKU

Professional Kitchen KK-Service Oy

Railtrans 4u Oy Ltd

Rannikkoseudun Asennus Oy

20660 LITTOINEN

20810 TURKU

20200 TURKU

Profmer Oy

Raisio Oyj

Rannikon Siivoustukku Oy

21110 NAANTALI

21201 RAISIO

20200 TURKU

Proinfo Oy

Raisioagro Oy

Rantalainen & Wahlsten Oy

20100 TURKU

21201 RAISIO

21530 PAIMIO

Projektia Engineering Oy

Raision Focus-Video Oy

Rastor Oy

21420 LIETO

20360 TURKU

20100 TURKU

Promarine Oy

Raision kaupunki

Ratavo Oy

21600 PARAINEN

21201 RAISIO

20101 TURKU

Promens Oy

Raision Metalli Oy

Raudoitusliike Lasse Tähkävuori Oy

20380 TURKU

21200 RAISIO

21330 PAATTINEN

Protecton Oy

Raision Näkökulma Oy

Ravintola Brahen Kellari

20320 TURKU

21200 RAISIO

20100 TURKU

Proto Labs / PL Finland Oy

Raision Puusepät Oy

RCL (UK) Ltd.

21290 RUSKO

20320 TURKU

20100 TURKU

Protopaja Oy

Raision seudun koulutuskuntayhtymä

RCP Software Oy

21100 NAANTALI

21200 RAISIO

20100 TURKU

Proviter Oy

Raision Sähkö-Insto Oy

RD Finland Oy

21100 NAANTALI

21200 RAISIO

20360 TURKU

Psycon Oy

Raisio-Naantalin Nuorkauppakamari ry

Reale Oy

20100 TURKU

21201 RAISIO

20100 TURKU

Psykologitiimi Päämäärä Oy

Rajupaja Oy

Realia Isännöinti Oy

20200 TURKU

20360 TURKU

20101 TURKU

PS-Yrityspalvelu-Företagstjänst Ky

Rakennus Kurre Oy

25700 KEMIÖ

23100 MYNÄMÄKI


JÄSENET TURUN ALUEEALLA Rediteq Oy

Saaristovälittäjä Oy

Second Opinion Strategic Advisory Oy

20520 TURKU

21600 PARAINEN

20100 TURKU

Reka Kumi Oy

Saarni Yhtiöt Oy

Securitas Oy

21381 AURA

20101 TURKU

20300 TURKU

Relenova Oy

Sahlsten Pakkaus Oy

Senioriapu VarPu Oy

21410 VANHALINNA

20240 TURKU

20740 TURKU

Renos Oy

Saipu Oy

Senke Oy

20780 KAARINA

20360 TURKU

21420 LIETO

Renotech Oy

Salaatix Oy

Sensorex Oy

20520 TURKU

21290 RUSKO

21110 NAANTALI

Restart Oy

Salanterä Samuli

Separation Research Oy Ab

20200 TURKU

20810 TURKU

20540 TURKU

Restatop Oy

Salminen Mäki Yhtiöt Oy

Sepima Oy

20740 TURKU

20380 TURKU

21110 NAANTALI

Restile Oy

Salmonfarm Ab Oy

Sepät Oy

20100 TURKU

25930 KASNÄS

21200 RAISIO

Riitta Vehanen Oy

Sami Aalto Oy / K-Rauta Kuninkoja

Serenum Oy

20100 TURKU

21280 RAISIO

20250 TURKU

Risetti Oy

Sanako Oy

SerenusKodit Oy - Sisukoti

21260 RAISIO

20100 TURKU

21380 AURA

Riskitor Oy

Sandvik Mining and Construction Oy Loaders Turku

Seriman Oy

20101 TURKU

Service Champions Oy

20520 TURKU

Riverco Oy 20100 TURKU

Roberts Oy Ab 20300 TURKU

Rogue Fitness Europe Oy 20100 TURKU

Romana Management Oy 20810 TURKU

Rosita Oy 20780 KAARINA

RTC Vahanen Turku Oy 20100 TURKU

RTV-Yhtymä Oy RTV-Turku 20300 TURKU

Rudus Oy Länsi-Suomi 20660 LITTOINEN

Ruskon kunta 21291 RUSKO

Ruusunen Kari 20100 TURKU

Röchling Rimito Plast Oy 21290 RUSKO

Saaristomeren Suojelurahasto

Saranen Consulting Oy 20100 TURKU

SAS Scandinavian Airlines 01531 VANTAA

Sato-Rakennuttajat Oy 20100 TURKU

SBH-Yhtiöt Oy 20780 KAARINA

Scale Up Oy Ltd 20760 PIISPANRISTI

Scan-Air Oy 20780 KAARINA

Scandic Trans Oy Ab 20200 TURKU

Scandic Turku 20100 TURKU

Scandinavian Outdoor Oy 20100 TURKU

21420 LIETO 20500 TURKU

Set Promotion Oy 20380 TURKU

SF-Lämmitin Oy 20610 TURKU

SGL Turvapalvelut Oy 20360 TURKU

SHIFT Events Oy 20520 TURKU

Shipbuilding Completion Oy 20240 TURKU

Sicutec Oy 20380 TURKU

Sigge Arkkitehdit Oy 20100 TURKU

Siikon Oy 20520 TURKU

Siirtoruuvi Oy Scandix käännökset Oy översättningar Ab 21871 RIIHIKOSKI 20100 TURKU Siivouspalvelu Kota Oy Scanlink Oy Ltd 20100 TURKU 21290 RUSKO

20500 TURKU

Schenker Oy

Saariston Kaivonporaus Oy - Skärgårdens brunnsborrning Ab

20201 TURKU

Schüco Finland Oy

21610 KIRJALA

20700 TURKU

Silverplus Oy 20250 TURKU

Sim Sport Oy 20760 PIISPANRISTI

135


JÄSENET TURUN ALUEELLA Sininen Polku Oy

Soraliike Lehtovaara Oy

Suomen Luettelomedia Oy

20780 KAARINA

21500 PIIKKIÖ

20200 TURKU

Sirinca Oy

Sormat Oy

Suomen Nestlé Oy

20100 TURKU

21290 RUSKO

20101 TURKU

Sisustus-Nummi Oy

Sosiaalipalvelusäätiö Raina

Suomen Neurolaboratorio Oy

20750 TURKU

21110 NAANTALI

20100 TURKU

SK Sovunrakentajat Oy

Spikesafe Oy

Suomen Ohutlevyasennus Oy

20900 TURKU

20360 TURKU

21420 LIETO

Skanlog Oy

Steel Master Finland Oy

Suomen Parkinson-liitto ry

20360 TURKU

23100 MYNÄMÄKI

20101 TURKU

Skanska Talonrakennus Oy

Stenqvist Suomi Oy

Suomen Punainen Risti, Varsinais-Suomen piiri

20101 TURKU

20101 TURKU

20100 TURKU

SKT Suomi Oy

Stera Group Oy

Suomen Teollisuustyökalut Oy Ab

20810 TURKU

20520 TURKU

20780 KAARINA

Sky-Media Oy

Stevena Oy

Suomen Turvakauppa Oy

20250 TURKU

21100 NAANTALI

20780 KAARINA

Skärgårdskompaniet- Archipelago Company SKAC Oy Ab

Stick Tech Oy

Suomen Verkostourakointi Oy

20521 TURKU

20781 KAARINA

00140 HELSINKI

Stiftelsen för Åbo Akademi sr

Suomen vero- ja lakipalvelut Oy

20700 TURKU

20100 TURKU

Stockmann Oyj Abp Turun tavaratalo

Suomen Yhelp Osuuskunta

20101 TURKU

20361 TURKU

Suikkilan Lämpö Oy

Suomen Yrityskaupat Oy

20320 TURKU

20100 TURKU

Sunborn Oy

Super Analytics Oy

20101 TURKU

20520 TURKU

Sunroad Oy

Suunnittelulinja Finland Oy

20810 TURKU

20810 TURKU

Suomen Autovaruste Oy Kortela

Sweco Rakennetekniikka Oy, Länsi-Suomi

20520 TURKU

20250 TURKU

SLY-Kaupunkimedia Oy 20100 TURKU

SM Maanpää Oy 20300 TURKU

Smartius Oy 20900 TURKU

SMT Oy 20520 TURKU

Sn-Kiinnike Oy 20380 TURKU

Sofis Design Oy 20810 TURKU

Sofokus Oy

Suomen Bioenergia Oy

Swegon ILTO Oy

21420 LIETO

20780 KAARINA

20100 TURKU

Suomen Hoitolatukku Tuonti Oy

SW-Yhtymä Oy

21310 VAHTO

20400 TURKU

Suomen Hormistokeskus Oy

Sympower Oy

20360 TURKU

21500 PIIKKIÖ

Suomen Ilmakuva Oy Ab

Synkronex Oy

20740 TURKU

20240 TURKU

Soften Oy 20320 TURKU

Soinio & Co Oy KHT-yhteisö 20100 TURKU

Soitin Laine Oy 20100 TURKU

Solid House Oy Lkv

Suomen Karjatilatarvike Oy

Sysops Finland Oy

21560 OLLILA

20100 TURKU

20810 TURKU

Suomen Kuulosuojaus Oy

Sähkö Oy Turku

21200 RAISIO

21280 RAISIO

Suomen Laatuasunnot Oy

Sähköautomaatio Lehtinen Oy

20101 TURKU

21500 PIIKKIÖ

Solvix Ky 21200 RAISIO

Someco Oy 20100 TURKU

Somic Turku Oy

Suomen Lauttaliikenne Oy

Sähköextra Oy

20101 TURKU

20520 TURKU

20250 TURKU

Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ry

Sähköinsinööritoimisto Leppä Matti Oy

20100 TURKU

20250 TURKU

Soraliike Jouni Ojala 21330 PAATTINEN

136


JÄSENET TURUN ALUEELLA Sähköpoint Oy

Telegraafi Oy

Tili- ja Palkkapalvelu Mäki

20320 TURKU

20100 TURKU

20320 TURKU

T. Rusi Oy

Tele-Projekti Oy

Tili Sydwest Oy Ab

21570 SAUVO

20810 TURKU

21600 PARGAS

Taaleri Oyj

Teleste Oyj

Tili Wänninen-Sangder Ky

20100 TURKU

20101 TURKU

20100 TURKU

Talenom Oyj Turun toimisto

Telia Finland Oyj

Tili-Avekki Oy

20100 TURKU

20101 TURKU

20100 TURKU

Talgraf Oy

Tempur Sealy Suomi Oy / Tempur Brand Store Turku

Tili-Bang Oy

20100 TURKU

Tili-Finanssi Oy

20520 TURKU

Tallink Silja Oy 20101 TURKU

Talotekniikka Forsblom Oy 21201 RAISIO

Taloushallintopalvelut Janita Suomi Oy 21360 LIETO

Taloustiimi Leana Ky 21101 NAANTALI

Taloustutkimus Oy 20100 TURKU

TAO Turun Ammattiopistosäätiö 20750 TURKU

Tapahtumakone Oy H2H 20360 TURKU

Tapahtumantekijät Oy 20610 TURKU

Tarja Kaarela Tmi 20100 TURKU

Tarpaulin Oy 21290 RUSKO

Tehden Oy 20250 TURKU

Tehomix Oy 20360 TURKU

Tekmep Oy

Teollisuusmaalaamo K. Nikander Oy 21250 MASKU

Terapiakeskus Akilles Oy 21420 LIETO

TerCo Engineering Oy 21490 MARTTILA

TerhiTec Oy 21140 RYMÄTTYLÄ

Terho Lehtinen Oy 21110 NAANTALI

Terimasteel Oy 21380 AURA

Teroitusliike Teho Oy 20200 TURKU

Terramare Oy Turku 20240 TURKU

Terveyselo Oy 21280 RAISIO

Terveystalo Pulssi 20100 TURKU

TH Taloushallinto Oy 20540 TURKU

Therm Finland Oy 21420 LIETO

21420 LIETO

Ticocom Oy

Tekniikan Akateemiset TEK, Turun aluetoimisto

20720 TURKU

Tietoaika Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

Tekniikka-Tuominen Oy

Tietohammas Oy

20760 TURKU

20100 TURKU

Teknoexpertit Oy Ab

Tietorahti Oy

20400 TURKU

21500 KAARINA

Tekno-Innovaatio Oy

Tiivistepalvelu Oy Tiipa

20540 TURKU

20100 TURKU

Teknopower Oy

Tili Brahe Ky

20540 TURKU

20300 TURKU

Teknotoimi Oy (Autokiila) 20320 TURKU

20320 TURKU 21250 MASKU

Tilihalme Oy 20660 LITTOINEN

Tili-Ilmarinen Oy 20360 TURKU

Tili-Koivu Oy 20250 TURKU

Tili-Marvex Oy 21421 LIETO

Tilimeklarit Oy 21250 MASKU

Tilinova Leena Kantola Oy Ab 20100 TURKU

Tilintarkastus Huhtala Matti Oy 21290 RUSKO

Tilintarkastus Jorma Ringvall Oy 20320 TURKU

Tili-Paimio Oy 21531 PAIMIO

Tilipalvelu Granath Oy 20100 TURKU

Tili-Piikkiö Oy 21500 PIIKKIÖ

Tilisec Oy 21200 RAISIO

Tili-Seno Oy 20300 TURKU

Tiliteema Oy 20100 TURKU

Tiliteho Oy Ab 20100 TURKU

Tilitoimisto Aarnio Oy 20100 TURKU

Tilitoimisto Aili Hannukka Ky 20100 TURKU

Tilitoimisto Arkor Oy Tili- ja Isännöintitoimisto K. Haukijärvi Oy 20100 TURKU 20100 TURKU

137


JÄSENET TURUN ALUEELLA Tilitoimisto ASK-Tilit Ky

Trafomic Oy

Turun ammattikorkeakoulu Oy

20100 TURKU

21200 RAISIO

20520 TURKU

Tilitoimisto Heikki Laiho Oy

Trailtek Oy

Turun Asennus ja Luokkahitsarit Oy

20100 TURKU

20300 TURKU

21420 LIETO

Tilitoimisto Johanna Immonen Oy

Trameta Oy

Turun Autoilijat ry

21200 RAISIO

20380 TURKU

20100 TURKU

Tilitoimisto Kaikumäki Ky

Transla Ab Oy

Turun Automaatiokeskus Oy

20500 TURKU

20101 TURKU

20810 TURKU

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Treston Oy

Turun Haalarituote Oy

20381 TURKU

20730 TURKU

21420 LIETO

Tilitoimisto Kirsi Vainio-Laakso

Triolab Oy

Turun Hansakortteli Oy

21100 NAANTALI

20750 TURKU

20100 TURKU

Tilitoimisto Noste Oy

Triumph International Oy

Turun Hifistudio Oy

31500 KOSKI TL

02600 ESPOO

20100 TURKU

Tilitoimisto Peltokangas Oy

Tschudi Logistics Oy

Turun Hippos ry

20780 KAARINA

20200 TURKU

20380 TURKU

Tilitoimisto Reijo Lehtimäki Oy

TS-EN Oy

Turun Hopea Oy

20250 TURKU

20320 TURKU

20541 TURKU

Tilitoimisto Resoma Oy

TST Asennus Oy

21200 RAISIO

20740 TURKU

Turun huolinta- ja laivanselvitysliikkeiden yhdistys ry

Tili-Vinkki Oy

TS-Yhtymä Oy

20100 TURKU

20101 TURKU

Timeline Telemedia Oy

TTK Oy Turun Työkone

20100 TURKU

20300 TURKU

Timo Ilmolahti Oy / K-Citymarket Ravattula

TTPL Oy tilitoimisto

20540 TURKU

Tuloksentekijät Oy

Timpro Oy 21420 LIETO

TKM Murske Oy 20320 TURKU

TLR-Eristys Lahti Oy 20660 LITTOINEN

TLT-Connection Oy 20380 TURKU

TM System Finland Oy 20251 TURKU

Tmi JVJ-Palvelut 20960 TURKU

Toimitilavälitys RHG Oy 20100 TURKU

Top Analytica Oy Ab 20540 TURKU

Topi Riivari Oy 21620 KUUSISTO

Toygroup Oy Finland 20780 KAARINA

Traduct Oy 20101 TURKU

138

21100 NAANTALI 20900 TURKU

Tuloskiinteistöt Holding Oy 20100 TURKU

Tulosmylly Oy 21260 RAISIO

Tunturi-Hellberg Oy Ltd 20361 TURKU

TunturiTec Oy 21600 PARAINEN

Tuorlan Majatalo Oy 21500 PIIKKIÖ

Turku Energia Oy - Åbo Energi Ab 20101 TURKU

Turku Science Park Oy 20520 TURKU

Turun 18. Hirvensalon apteekki 20900 TURKU

Turun Aikuiskoulutussäätiö 20361 TURKU

Turun Aluepurkaus Oy 21420 LIETO

20320 TURKU

Turun Hylly- ja Trukkitalo Oy 21280 RAISIO

Turun Isännöintikeskus Oy 20100 TURKU

Turun IX apteekki 20520 TURKU

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 20101 TURKU

Turun Kansallinen Kirjakauppa Oy 20100 TURKU

Turun Katariina koti Oy 20360 TURKU

Turun Kauppakorkeakouluseura r.y. 20500 TURKU

Turun Kaupunginteatteri Oy 20800 TURKU

Turun kaupunki 20101 TURKU

Turun Kiinteistöässä Oy 20380 TURKU

Turun Konekeskus Oy 20360 TURKU

Turun Korjaustelakka Oy 21101 NAANTALI

Turun Kristillinen Opisto / Linnasmäki Oy 20380 TURKU

Turun Kruunukaluste/Turun Tyylikaluste Oy 20320 TURKU


JÄSENET TURUN ALUEELLA Turun Kuntotutkimus Oy

Turun Seudun Rengas ja Tarvike Oy

Turun Ylioppilaskyläsäätiö

20520 TURKU

20300 TURKU

20540 TURKU

Turun Kuormalava Oy

Turun Seudun Vesi Oy

Turun Yrittäjät ry - Åbo Företagare rf

21360 LIETO

20100 TURKU

20100 TURKU

Turun Kymppipalvelu Oy

Turun Seutu Oy

Tuulissuon Rautavarasto Oy

20200 TURKU

21360 LIETO AS

21420 LIETO

Turun Leimasintehdas Oy

Turun Silmäexpertit Oy

TVT Asunnot Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

20100 TURKU

Turun LKV-tiimi Oy

Turun Sähkö- ja Rakennustukku Oy

TYA-oppilaitokset (M.S.F. -oppilaitos Oy)

20720 TURKU

20380 TURKU

20100 TURKU

Turun Lukko Oy

Turun Taksit ry

Työelämän Infopiste Oy

20101 TURKU

20100 TURKU

20300 TURKU

Turun LVI-Instrumentointi Oy

Turun Tapetti ja Matto Oy

Unica Oy

20360 TURKU

20380 TURKU

20540 TURKU

Turun Länsi-Vankkurit Oy

Turun Tehohuolto Oy

Universtas Oy

20200 TURKU

20100 TURKU

20500 TURKU

Turun Maanrakentajat Oy

Turun Teknologiakiinteistöt Oy

Uotila & Laine Oy

20740 TURKU

20520 TURKU

20100 TURKU

Turun Markiisi ja Peite Oy

Turun Tekstiilihuolto Oy

Ursuk Oy

21290 RUSKO

20240 TURKU

20750 TURKU

Turun Messukeskus Oy

Turun Tietokeskus Oy

UWIS Oy

20201 TURKU

20320 TURKU

20540 TURKU

Turun MK-tilit

Turun Tietopalvelu Oy

Wagner Industrial Solutions Scandinavia Ab

20300 TURKU

20750 TURKU

21200 RAISIO

Turun Monitekniikka Oy

Turun Tietotarjonta Oy

Vahasilta Oy

20101 TURKU

20101 TURKU

21530 PAIMIO

Turun musiikkijuhlasäätiö

Turun Tilikeskus Oy

Vahva Vaikutelma

20100 TURKU

20101 TURKU

20540 TURKU

Turun Nuorkauppakamari ry

Turun Tilikeskus Oy

VAK Oy

20101 TURKU

20101 TURKU

21310 VAHTO

Turun Oopperaravintolat Oy

Turun Tilitalo Oy

Valeo Thermal Commercial Vehicles Finland Oy

20100 TURKU

20360 TURKU

20360 TURKU

Turun Osuuskauppa

Turun Tukikohta Oy

Wallac Oy

20101 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

Turun Panimo Oy Panimoravintola Koulu Turun Ukkokoti ry

Wallin S Seur. Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20100 TURKU

Turun Perhelääkärit Oy

Turun Vapaavarasto Oy

Valmet Technologies Oy

20100 TURKU

20200 TURKU

21200 RAISIO

Turun Satama Oy

Turun VII Aura-Apteekki

Valvova Oy, turvaratkaisut

20100 TURKU

20100 TURKU

20360 TURKU

Turun seudun kehitys Oy

Turun VIII Linnan Apteekki

Varamiespalvelu-Group Oy

20520 TURKU

20100 TURKU

20101 TURKU

Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy

Turun Ydinkeskustayhdistys ry

Warasto Finland Oy

20100 TURKU

20100 TURKU

20360 TURKU

Turun Seudun Osuuspankki

Turun yliopisto

Warmia Oy

20101 TURKU

20014 TURUN YLIOPISTO

20781 KAARINA

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy

Turun Yliopistosäätiö

Varpe Oy

20101 TURKU

20014 TURKU

20320 TURKU

139


JÄSENET SALON ALUEELLA

140

Varsinaisbitumi Oy

Wihanto Oy

X-Copy Oy

20360 TURKU

20101 TURKU

20520 TURKU

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy

Viherpalvelu Ettala & Co Oy

X-Sec Group Oy

20100 TURKU

20360 TURKU

20520 TURKU

Varsinais-Suomen Auto-Center Oy

Vihervakka Oy

Yaskawa Finland Oy

21200 RAISIO

21870 RIIHIKOSKI

20380 TURKU

Varsinais-Suomen Autosähkö Oy

Wiima Logistics Oy

YIT Rakennus Oy Talonrakennus

21420 LIETO

20100 TURKU

20521 TURKU

Varsinais-Suomen Isännöintitalo Oy

Viking Life-saving Equipment Oy Finland

Yläneen Osuuspankki

20101 TURKU

21420 LIETO

21900 YLÄNE

Varsinais-Suomen Kaukokiito Oy

Viking Line Abp

Yrittäjäin Tilitieto Oy

20360 TURKU

20101 TURKU

20100 TURKU

Varsinais-Suomen Kiinteistökuivaus Oy

Villen Huolinta Oy

Yrityshuolto Oy

20380 TURKU

21290 RUSKO

20780 KAARINA

Varsinais-Suomen liitto

Vincit

Zinaltec Oy

20101 TURKU

20520 TURKU

21420 LIETO

Varsinais-Suomen Rakenne-Saneeraus Oy Winflow Oy

Zink IT Oy

21270 NOUSIAINEN

20300 TURKU

20200 TURKU

Varsinais-Suomen Yrittäjät ry

Vipukirves Heikki Oy

Åbo Akademi / Handelshögskolan

20100 TURKU

21200 RAISIO

20500 TURKU

Vauraus Oy

Viria LAN&WAN Oy

Åbo Akademis Studentkår

20100 TURKU

20520 TURKU

20500 TURKU

Veijo Kanttikoski Oy

Virtanen Seppo

Åbo Svenska Teaterförening r.f.

20360 TURKU

21200 RAISIO

20100 TURKU

Veijonen Consulting Oy

Virtanen Yhtiöt Oy

Ålandsbanken Ab

21100 NAANTALI

20100 TURKU

20101 TURKU

Vema Lift Oy

Visa-Auto Oy

Ääniräätäli Oy

20780 KAARINA

21200 RAISIO

20810 TURKU

Verona Tax & Legal Oy

Visit Intelligence Oy

20100 TURKU

21600 PARAINEN

Vertek Oy

Visma Duetto Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

20101 TURKU

Vesa Laakso Oy

Vistan Pesula Oy

21280 RAISIO

21530 PAIMIO

Westas Raunio Oy

Vohek Oy

31500 KOSKI TL

21420 LIETO

West-Coast Inspecting Oy

Voivala Yhtiöt Oy

20400 TURKU

20810 TURKU

Vetrospace Oy

Voiveljet Oy

20660 LITTOINEN

20100 TURKU

Whitestone Oy

VS:n Rappaus ja Maalaus Oy (Elo-Yhtiöt)

20520 TURKU

20750 TURKU

WIC Systems Oy

Vuola Trucks and Trailers Ky

20750 TURKU

20780 KAARINA

Vientipakkaus Heikki Laine Oy

VV-Autotalot Oy

20100 TURKU

20300 TURKU

Wihanto Jukka

Wärtsilä Finland Oy

20900 TURKU

20811 TURKU

HENKILÖJÄSENET Veikko Autio Timo Laine Pertti Keskinen Caj-Gunnar Lindström Matti Löyttyniemi Juha Paloniemi Heikki Pylkkänen Kari Ruusunen Samuli Salanterä Jorma Satama Jukka Wihanto Seppo Virtanen

KUNNIAJÄSENET Allan Ahnger Jarmo Helminen Leo Kjisik Mikko Karlson Mikko Ketonen


JÄSENET SALON ALUEELLA SALO Adi Kalusteet Oy 24800 HALIKKO

Agenteq Solutions Oy 24260 SALO

Amanita Oy Ltd 31470 SOMERNIEMI

Antti-Teollisuus Oy 25340 KANUNKI

Arvo Piiroinen Oy 24100 SALO

Asianajotoimisto Ahtee & Pietinalho Oy 24100 SALO

Asianajotoimisto Niinistö & Niemi Oy 24100 SALO

Astrum Auto Oy 24100 SALO

Audim Oy 24240 SALO

Autopalvelu Lemberg Oy, Shell Somero 31400 SOMERO

Avoin yhtiö Pasi Kallio, K-Market Pirkkatori 24800 HALIKKO

Cencorp Automation Oy 24100 SALO

Easy LED Oy 24100 SALO

Ellego Powertec Oy 24910 HALIKKO AS

Elon Sora ja Sepeli Oy 24240 SALO

Eristysliike Sarttila Oy 24100 SALO

Evondos Oy 24240 SALO

Finnfoam Oy 24100 SALO

Finnparttia Oy 25500 PERNIÖ

Flare Trading Oy 24101 SALO

Focuson Oy 24100 SALO

Gaselliyritys Herranen Oy 24800 HALIKKO

Handelsbanken Salo 24240 SALO

Hava Oy

Hella Lighting Finland Oy

Morite Oy

24280 SALO

25570 TEIJO

HÅK Graniitti Oy

Muurlan Elektroniikka Oy

25500 PERNIÖ

25130 MUURLA

Högfors Oy

Noratel Finland Oy

24101 SALO

24101 SALO

Jaatinen Business Development

Nordea Pankki Suomi Oyj

24800 HALIKKO

24100 SALO

Jame-Shaft Oy

Nordic ID Oy

24280 SALO

24100 SALO

Joy & Order Oy

Norino Oy

24100 SALO

25570 TEIJO

Kari Kulmala Ky

Olli Alanko Oy

24240 SALO

24240 SALO

Karl Forsström Ab

PRC Rakennus Oy

25640 FÖRBY

24100 SALO

Kattamisliike Tallqvist Oy

Perniön Liha Oy

24100 SALO

24100 SALO

Kello ja Kulta Jokinen Oy

Perttelin Ilmastointi Oy

24240 SALO

25360 PERTTELI

Kiinteistö Oy Vilhonkatu 8

Pohjoismainen Solumuovi Oy

24100 SALO

25130 MUURLA

Kimmon Vihannes Oy

Powerfinn Oy

25330 KUUSJOKI

24100 SALO

Konepaja A. Vanne Ay

Promopaja Oy

24101 SALO

24100 SALO

Konepaja Litzen Oy

Ralf Hellsberg Oy

24800 HALIKKO

24910 HALIKKO

Kuljetus J & H Hannonen Oy

Rantalainen & Wahlsten Oy

25190 PERTTELI

24101 SALO

Laukamo Teollisuus Oy

Rp-Elementti Oy

31400 SOMERO

31400 SOMERO

Lean5 Europe Oy Ltd.

SATE Steel Oy

24100 SALO

24100 SALO

Ledil Oy

Saari Keittiöt

24100 SALO

24100 SALO

Leino Group Oy

Salomaan Konepaja Oy

24100 SALO

24910 HALIKKO AS

Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy

Salon Hautaustoimisto Oy Saustila

24100 SALO

24100 SALO

Lounaismaan Osuuspankki

Salon Kone ja Rauta Oy

24100 SALO

24100 SALO

Lounea Oy

Salon Konepaja Oy

24100 SALO

24280 SALO

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Salon Leinotilit Oy

24100 SALO

Salon Lukko ja Helahoito K. Sandberg Oy

Mathildedalin Ruukki Oy

24100 SALO

24240 SALO

25570 TEIJO

31520 PITKÄJÄRVI 141


JÄSENET SALON ALUEELLA Vaarna Oy Talousasiaintoimisto

24100 SALO

24101 SALO

Salon Puutavara Oy

ValueSource Partners Oy

24100 SALO

24240 SALO

Salon Rakennuskonevuokraamo Oy

Vetman Oy

24100 SALO

24800 HALIKKO

Salon Seripaino Oy

Vihannestukku Öberg Oy

24100 SALO

24260 SALO

Salon Seudun Sanomat Oy

Viher-Inka Oy

24101 SALO

24130 SALO

Salon Seurahuone Oy

Vimeli Oy / VMP Varamiespalvelu

24101 SALO

24240 SALO

Salon Tilipalvelu Oy

Vossloh Cogifer Finland Oy

24240 SALO

25570 TEIJO

Salon Tukituote Oy

Western Shipyard Oy Ltd

24280 SALO

25570 TEIJO

Salon Vanha Apteekki

Wipro Infrastructure Engineering Oy

24100 SALO

25501 PERNIÖ

Salonjokilaakson Sanoma Oy

Yrityssalo Oy

24240 SALO

24100 SALO

Saloteam Oy

Salon kaupunki

24100 SALO

24101 SALO

Satel Oy

Salon seudun koulutuskuntayhtymä

24101 SALO

24240 SALO

Someron Asuntokeskus Oy

Salon Liikesivistyksen Tuki ry

31401 SOMERO

24240 SALO

Someron Lämpö Oy

Salon Nuorkauppakamari ry

31400 SOMERO

24101 SALO

Someron Säästöpankki

Vuorio Pertti

31400 SOMERO

24240 SALO

Someron Vesihuolto Oy

Marine Alutech Oy Ab

31400 SOMERO

25570 TEIJO

Stara Consulting Group Oy

Salon Kiinteistöhuolto Oy

24100 SALO

24100 SALO

Suomen Nosturikoulutus Oy

Nu Flow Nordic Oy

24240 SALO

24101 SALO

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Teijo-Talot Oy

24800 HALIKKO

25500 PERNIÖ

Taisanne Oy

Salon Aluesähkö Oy

25260 VASKIO

24100 SALO

23800 LAITILA

Tap-Service Oy

Erikoishammasteknikko Marko Rosendahl Oy Laitilan Talorakenne Oy

24240 SALO

24100 SALO

23800 LAITILA

24100 SALO

HENKILÖJÄSEN

23801 LAITILA

Tilitoimisto Jauhanen A. Oy

Pertti Vuorio

Laitilan Tilikiinteistö Oy

Teito Oy

24100 SALO

Tom K Eriksson Oy 24240 SALO

142

UUSIKAUPUNKI

Salon Lääkintälaboratorio Oy

Amitec Oy 23800 LAITILA

Avagro Oy 23800 LAITILA

Calortec Oy 23500 UUSIKAUPUNKI

Coreplast Laitila Oy 23801 LAITILA

Dewaco Oy 23800 LAITILA

Finn Lamex Safety Glass Oy 23800 LAITILA

Framecomp Oy 23950 PYHÄRANTA

Hellman´s Production Oy 23310 TAIVASSALO

Hiekkapuhallus ja Maalaus Rautanen Oy 23500 UUSIKAUPUNKI

KK-AutoTeam Oy 23800 LAITILA

Ka-Bir Oy Hotelli Aquarius 23500 UUSIKAUPUNKI

Kalannin Säästöpankki 23500 UUSIKAUPUNKI

Kanervan Autoliike J. Kanerva Ky 23500 UUSIKAUPUNKI

Khimaira Oy 23600 KALANTI

Kirkke Oy 23800 LAITILA

Laitilan Lämpö Oy 23800 LAITILA

Laitilan Puhelin Osk 23801 LAITILA

Laitilan Rakennuslasi Oy 23800 LAITILA

Laitilan Rautarakenne Oy

Laitilan Terveyskoti

23800 LAITILA

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy 23800 LAITILA


JÄSENET UUDENKAUPUNGIN ALUEELLA Suomen Kiviteollisuus Oy-Finska Stenindustri Ab

Vehmaan Tilitiimi Oy

23800 LAITILA

Lokalahden Osuuspankki

23200 VINKKILÄ

Veme Oy

Laserkeskus Oy

23450 LOKALAHTI

Suunnittelutoimisto Enertel Oy

Lounaisrannikon Osuuspankki

23800 LAITILA

23500 UUSIKAUPUNKI

Taivassalon Osuuspankki

Länsi-Rannikon Kala Oy

23310 TAIVASSALO

23200 VINKKILÄ 23800 LAITILA

Vesijohtoliike Hilakari & Kumppani Oy 23800 LAITILA

Vuorivalli Oy

23310 TAIVASSALO

Tilipalvelu Kuusisto

23930 PYHÄMAA

Länsi-Suomen Maarakennus Oy

23501 UUSIKAUPUNKI

Värisilmä Uusikaupunki, Väriuki Oy

23600 KALANTI

Tilitoimisto Liisa Aaltonen Ky

23500 UUSIKAUPUNKI

Mannerlohi Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

Warma-Uunit Oy

23930 PYHÄMAA

Tommi Laine Trading Oy

Munax Oy

23800 LAITILA

23800 LAITILA

Tuorekartano Oy

Nordea Pankki Suomi Oyj

23800 LAITILA

23500 UUSIKAUPUNKI

Ukipolis Oy

Nurkora Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

23500 UUSIKAUPUNKI

Ukitig Oy

Nybrok Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

23500 UUSIKAUPUNKI

Uudenkaupungin Huonekaluliike Oy

Osakeyhtiö Kuljetin

23500 UUSIKAUPUNKI

23500 UUSIKAUPUNKI

Uudenkaupungin Kuljetus Oy

PLC Uutechnic Group Oyj

27600 HINNERJOKI

23500 UUSIKAUPUNKI

Uudenkaupungin Rautavalimo Oy

Pajecon Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

23500 UUSIKAUPUNKI

Uudenkaupungin Sanomat Oy

Pilkington Automotive Finland Oy Laitila

23501 UUSIKAUPUNKI

23801 LAITILA

Uudenkaupungin Satama Oy

Plari Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

23801 LAITILA

Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy

Pureva Oy Ab

23500 UUSIKAUPUNKI

23360 KUSTAVI

Vahterus Oy

RTL-Inductives Oy

23600 KALANTI

23500 UUSIKAUPUNKI

Vakka-Kaasu Oy

RV-Kiinteistöt Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

20610 TURKU

Vakka-Suomen Henkilöstöpalvelu Oy

Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky

23500 UUSIKAUPUNKI

23800 LAITILA

Vakka-Suomen Media Osuuskunta

Rakennus Mika Varjonen Oy

23501 UUSIKAUPUNKI

23660 KALANTI AS

Vakka-Suomen Puhelin Oy

Rantalainen Oy Länsi-Suomi

23500 UUSIKAUPUNKI

23500 UUSIKAUPUNKI

Vakka-Suomen Voima Oy

Saariston Jäädyttämö Oy-Skärgårdens Fryseri Ab

23801 LAITILA

23360 KUSTAVI

23600 KALANTI

Seger Oy

Valmet Automotive Oy

23500 UUSIKAUPUNKI

23501 UUSIKAUPUNKI

Selkämeren Jää Oy

Vehmaan PK-Puu Oy

23501 UUSIKAUPUNKI

23200 VINKKILÄ

23500 UUSIKAUPUNKI

Yara Suomi Oy 23501 UUSIKAUPUNKI

Laitilan kaupunki 23801 LAITILA

Pyhärannan kunta 23950 PYHÄRANTA

Vehmaan kunta 23200 VINKKILÄ

Uudenkaupungin kaupunki 23501 UUSIKAUPUNKI

Vakka-Suomen Nuorkauppakamari ry 23500 UUSIKAUPUNKI

Aro Martti 23500 UUSIKAUPUNKI

Hiekka-Laitila Oy 23800 LAITILA

Vakka-Suomen Panimo Osakeyhtiö 23500 UUSIKAUPUNKI

Projektihuone Jaakkola 23210 VEHMAA

Uudenkaupungin 1. apteekki 23500 UUSIKAUPUNKI

Kustavin kunta 23360 KUSTAVI

Vitomittaus Oy 23450 LOKALAHTI

HENKILÖJÄSEN Martti Aro

Vakkakylmä Oy

143


JÄSENET LOIMAAN ALUEELLA

144

LOIMAA

LähiTapiola Loimi-Häme Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Ylitalo Oy Kauppapuutarha

AN-Tilipalvelu Oy

32200 LOIMAA

Lännen MCE Oy

Yrityspalvelu Lundeqvist Pirjo Oy

32200 LOIMAA

Accountor Loimaa Oy

32200 LOIMAA

32201 LOIMAA

Lääkäriasema Joutsen Oy

Alastaro Golf Oy

32200 LOIMAA

32201 LOIMAA

Matka-Viitala Ky

Alastaron Rakentajat Oy

32200 LOIMAA

32440 ALASTARO

Maxipinnoite Oy

Catering Anu Suomela Oy/ Loimaan Juhlapalvelu

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

32201 LOIMAA

Metsämaan Metalli Oy

Dinolift Oy

Metsätyö Oy

32210 LOIMAA

13130 HÄMEENLINNA

Domus Yhtiöt Oy

Niinijoen Tilitiimi Oy

32201 LOIMAA

32210 LOIMAA

Ekosata Oy

Nordea Pankki Suomi Oyj

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

Hunajayhtymä Oy

Nordic Traction Oy

32250 KOJONKULMA

32200 LOIMAA

Invenir Oy

Patrel Oy

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

K. Mylen Oy

Pemamek Oy

32200 LOIMAA

32201 LOIMAA

Kauniston Sora Oy

Sallila Energia Oy

32300 MELLILÄ

32440 ALASTARO

Kiinteistötoimisto Uusitalo Oy LKV

Simo Laaksonen Ky

32200 LOIMAA

32210 LOIMAA

Kone-Eloranta Oy

Suomen Kasviöljykierrätys Oy

32300 MELLILÄ

32200 LOIMAA

Konehuolto Hannu Onnela Oy

Sähköliike Hannu Rajala Oy

32210 LOIMAA

32200 LOIMAA

Lakiasiaintoimisto Lakitupa Juhe

Tilitoimisto Laaksonen Oy

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

Loimaan Kaukolämpö Oy

Timberwise Oy

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

Loimaan Kivi Oy

Topmec Oy

32201 LOIMAA

32440 ALASTARO

Loimaan Pesula Oy

Trival Oy

32200 LOIMAA

32201 LOIMAA

Loimaan Seudun Osuuspankki

VIP-Fil Oy

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

Loimaan Tili ja Kiinteistö Oy

Vallox Oy

32210 LOIMAA

32200 LOIMAA

Loimaan Tilipiste Saario & Leimu Ky

Vilakone Oy

32200 LOIMAA

32200 LOIMAA

Lounais-Suomen Putki Oy

Vuorisen Konepaja Oy

32270 METSÄMAA

32210 LOIMAA

32500 ORIPÄÄ 32200 LOIMAA

Loimaan Seudun Nuorkauppakamari ry 32210 LOIMAA

Yleinen työttömyyskassa YTK 32200 LOIMAA

Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä 32201 LOIMAA

Loimaa 32201 LOIMAA

Mäkilän Tila Oy 32500 ORIPÄÄ

Kuljetusliike P. Koski & Pojat 32500 ORIPÄÄ

Siementila Salo Oy 32300 MELLILÄ

Hulmin Huolto Oy 32200 LOIMAA

Maanrakennus J. Mäentausta Oy 32500 ORIPÄÄ

Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry 32200 LOIMAA

Lanko Oy 32200 LOIMAA


Parhaat auktorisoidut tilitoimistot

www.taloushallintoliitto.fi HEINOJA OY

Maariankatu 4 B, 4. krs, 20100 Turku Puh. (02) 275 1900 www.heinoja.fi

TILI-AVEKKI OY

Multavierunkatu 1 D, 20100 Turku Puh. (02) 469 1810 www.avekki.fi

KIRJANPITOTOIMISTO ARAVUORI OY

TILI-FINANSSI OY

Yliopistonkatu 36 a A 1, 20100 Turku Puh. (02) 284 5100 www.aravuorikirjanpito.fi

LASKENTATIETO OY IRJA HIRSINUMMI

Yliopistonkatu 33 G 122, 20100 Turku Puh. (02) 410 0300 • www.laskentatieto.fi

LIEDON TILI- JA KIINTEISTÖPALVELU OY Hyvättyläntie 4, 21420 Lieto • Puh. 010 423 2710 Fax (02) 489 7733 • www.liedontkp.fi Myös isännöintiä ja kiinteistönvälitystä

LIEDON TILITOIMISTO OY

Hyvättyläntie 6, 21420 Lieto Puh. 010 836 2600 Fax 010 836 2620 www.liedontilitoimisto.fi

LIIKETILIKESKUS HAAPALEHTO & CO OY

Asiantuntevaa tilitoimistopalvelua • Auktorisoitu tilitoimisto Yliopistonkatu 31, 20100 Turku Puh. (02) 251 5360 • Fax (02) 251 5471 • www.liiketilikeskus.fi

NAANTALIN TILIPALVELU OY Kaivokatu 22 21100 Naantali Puh. (02) 433 9971

OY TILINOVA LEENA KANTOLA AB Auktorisoitu tilitoimisto Kauppiaskatu 11 E 42, 20100 Turku Puh. (02) 411 5100 • www.tilinova.fi

OY TILITEHO AB

Puutarhakatu 38 A 39, 20100 Turku Puh. 0207 345 600 / 040 547 7446 www.tiliteho.fi

PIPPAN TILIPALVELU

Kipparikatu 12, 20540 Turku Puh. (02) 237 6701 www.pippa.fi

RANTALAINEN & WAHLSTEN OY Salorankatu 5–7, 24240 Salo Puh. 010 324 3250 www.rantalainen.fi

Riihipolku 7 A 9, 21250 Masku Puh. (02) 432 7853 www.tili-finanssi.fi

TILIMEKLARIT OY

Keskuskaari 5, 21250 Masku Puh. 040 735 8867 • www.tilimeklarit.fi pauliina.eloluoto@tilimeklarit.fi

TILIPALVELU GRANATH OY

Puolalankatu 1 D, 4.krs • 20100 Turku Puh. 040 7578 195 www.tilipalvelugranath.fi

TILI-SENO OY

Leipäläntie 1, 20300 Turku • Puh. (02) 251 5253 Hallimestarinkatu 9,20780 Kaarina www.tiliseno.fi • tiliseno@tiliseno.fi

TILITOIMISTO AARNIO OY

Kauppiaskatu 9 b A 11, 20100 Turku Puh. (02) 478 4300 www.aarnio.fi

TILITOIMISTO ASK-TILIT KY

Kauppiaskatu 11 E 45, 20100 Turku Puh. (02) 233 1500 www.ask-tilit.fi

TILITOIMISTO PELTOKANGAS OY

Auktorisoitu tilitoimisto Pyhän Katariinan tie 7, 20780 Kaarina Puh. 050 568 6762 • www.tilipeltokangas.fi

TILI-VINKKI OY

Brahenkatu 1 B, 20100 Turku Puh. (02) 880 8860 www.tili-vinkki.fi

TTPL OY TILITOIMISTO

Taloushallinonpalveluja jo vuodesta 1989 Kaivokatu 4, 21100 Naantali Puh. (02) 434 1551 • www.ttpl.fi

UOTILA & LAINE OY

Puutarhakatu 17, 2.krs, 20100 Turku Puh. (02) 277 2111 • Fax (02) 277 2100 www.uotila-laine.fi


Suomen Suurin Suorahakutoimija Headhunting - Suorahaku Recruiting - Rekrytointi Executive Search – Johdon Suorahaku OutPlacement – Uudelleensijoitus Testing - Testaus InHunt World – Kansainväliset Suorahakupalvelut Rekrytointi tulossa? Autamme mielellämme. Ota meihin yhteyttä ja vastaamme sinulle 24h:n sisällä.

PYYDÄ TARJOUS harri.knaapi@inhunt.fi p. +358 45 869 8228


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.