1 minute read
Uusi merkittävä tutkimusalue yhdistää sosiaalityötä ja kestävän siirtymän tutkimusta
Jyväskylän yliopisto sai Euroopan komissiolta myönteisen lähes neljän miljoonan euron rahoituspäätöksen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön professori Aila-Leena Matthiesin johtamaan ja Jyväskylän yliopiston koordinoimaan tohtorikoulutushankkeeseen.
Applying Sustainability Transition Research in Social Work tackling Major Societal Challenge of Social Inclusion (ASTRA) -hankkeessa sosiaalityöhön sovelletaan monitieteisen kestävän siirtymän tutkimusta, politiikkaa ja käytäntöjä.
Advertisement
Yhdistämällä sosiaalityön ja kestävän siirtymän tutkimusta avautuu uusi, yhteiskunnallisesti merkittävä tutkimusalue. Se viitoittaa myös eurooppalaiselle sosiaalityön tohtorikoulutukselle kestävän siirtymän muutossuuntaa. Ajatuksena on, että sosiaalisesti kestävä yhteiskunta voi perustua vain luonnonympäristön kestävyydelle ja oikeudenmukaiselle ja reilulle taloudelle.
Hankkeeseen rekrytoidaan 15 nuorta tutkijakoulutettavaa tutkimaan yhteiskunnallisen osallisuuden mahdollisuuksia erityisesti työelämän ulkopuolella olevien nuorten, maahanmuuttajataustaisten henkilöiden ja haavoittuvien paikallisyhteisöjen näkökulmasta. Sosiaalityöhön sovellettavia kestävän siirtymän malleja ASTRA-tutkimuksessa ovat: luontolähtöinen hyvinvointi, ympäristöoikeudenmukaisuus, kierto- ja solidaarisuustalous, paikallisyhteisöjen kestävä ruokapolitiikka, ekososiaaliset innovaatiot ja oikeus mielekkääseen elämäntehtävään.
ASTRA-tutkimusverkosto koostuu seitsemästä johtavasta eurooppalaisesta sosiaalityön yliopistoyksiköstä, jotka ovat perehtyneet kestävään siirtymään. Lisäksi verkostoon tuovat monitieteistä asiantuntemusta luonnontieteitä edustava LUKE ja kestävää paikallistaloutta tutkiva CIRIEC-tutkimuslaitos Belgiasta.
ASTRA-hankkeen tutkimus tuottaa innovatiivisia käytännönläheisiä ratkaisuja ja uudenlaista tutkimusperustaista tietopohjaa sekä sosiaalityölle että monitieteiselle kestävän siirtymän tutkimukselle. Näiden alojen tutkimusyhteistyö vaikuttaa myös laajemmin yhteiskuntaan ja tiedemaailmaan. ASTRAssa koulutettaville tohtoreille avautuu uudenlaisia uramahdollisuuksia sosiaalityössä ja monitieteisessä kestävän siirtymän tekemisessä, poikkitieteellisessä politiikassa sekä kestävän talouden rakentamisessa paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. ASTRA on EU:n H2020-ohjelman MCSA-tutkijakoulutushanke ja sitä koordinoi Jyväskylän yliopisto. Hankkeen kokonaissumma on lähes 4 miljoonaa euroa, rahoituksesta Jyväskylän yliopiston osuus on 842 000 €. Tohtorikoulutusverkostossa on seitsemän yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta ja seitsemän kansalaisjärjestöä tai yritystä. Konsortio toimii seitsemässä EU-maassa.
Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot Kokkolassa
90 ASIANTUNTIJAA
101 MAISTERINTUTKINTOA /VUOSI
4TOHTORINTUTKINTOA /VUOSI
18 227
AVOIMEN YLIOPISTON OPINTOPISTETTÄ /VUOSI
7M€ KOKONAISRAHOITUS 4,3 M€ ULKOPUOLINEN RAHOITUS