Tavallisen ihmisen vastuulliset valinnat

Tavallisen ihmisen vastuulliset valinnat

Millaisia vastuullisia valintoja keskivertokuluttaja tekee arjessaan käyttäessään rahaa, käydessään ostoksilla, matkustaessaan tai tehdessään päätöksiä asumismuodosta ja -sijainnista? Tietoa ainakin on saatavilla enemmän kuin koskaan ennen, mutta valintoja ohjailevat myös mukavuudenhalu, kiire ja rakenteet.

Teksti TIIA ALKKIOMÄKI Kuvitus ANDREI PALOMÄKI

Raha

Suomessa keskivertoihmisen mediaanipalkka on vähän yli 3000 euroa, josta verojen ja muiden maksujen jälkeen käteen jää reilu kaksi tonnia. Siitä suurin osa käytetään asumiseen, elintarvikkeisiin sekä tietoliikenteeseen ja kulkemiseen, kuten autoiluun.

Tutkimuksien perusteella suomalaisilla taloudellinen lukutaito on hyvin hallussa, kun sitä verrataan kansainvälisesti.

– Taloudellinen lukutaito muodostuu taloudellisesta tietämyksestä ja asenteista, jotka vaikuttavat ymmärrykseen, kykyyn ja haluun soveltaa taloudellisia tietoja valinnoissa ja päätöksissä. Ihmisellä voi olla käsitys, miten tilanteessa pitäisi oikeasti toimia, mutta valitseekin syystä tai toisesta toimivansa toisin. Tähän vaikuttaa muun muassa impulsiivisuus ja itsekurin puute, kertoo taloustieteen professori Panu Kalmi.

Korkeatasoinen taloudellinen lukutaito näkyy käytännössä siinä, että suomalaiset menestyvät hyvin monissa taloudelliseen käyttäytymiseen liittyvissä asioissa: maksamme laskut ajallaan ja meillä on realistinen käsitys kotitaloutemme rahatilanteesta.

Kalmi myöntää, että keskustelu ja tietoisuus talousasioiden ympärillä ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Hän arvioi, että markkinoiden voimakas kasvu sekä huoli eläkkeiden ja sosiaaliturvan riittämisestä kalvavat mieltä ja saavat ihmiset ajattelemaan omaa talouttaan tarkemmin.

– Ympäristö on muuttunut, tarjolla olevien sijoitustuotteiden ja luotontarjoajien määrä on lisääntynyt ja tarjonta monipuolistunut. Näissä muutoksissa voi olla vaikea pysyä perillä ja olla tietoinen, ellei seuraa talousasioita aktiivisesti, Kalmi toteaa.

Osa kuluttajista laittaa rahaa säästöön jollain tavalla. Rahaa säästetään pahan päivän varalle, isoja hankintoja varten, lomamatkoihin tai eläkkeeseen.

– Arviolta kaksi kolmasosaa suomalaisista aikuisista säästää, kolmannes elää kädestä suuhun. Osa säästää tavoitteellisesti, esimerkiksi asuntoa varten. Osa taas säästää ilman kummempaa tavoitetta, laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius paljastaa.

Yhteistä kuitenkin on, että keskivertoihminen säästää ja sijoittaa varovaisesti.

– Valitettavan suuri osa säästäjistä ei halua ottaa minkäänlaista riskiä, vaan he pitävät rahansa mahdollisimman “turvassa”, eli esimerkiksi tavallisella pankkitilillä.

Rothovius on huomannut, että eettisten ja ympäristöarvojen merkitys sijoituspäätöksissä on kasvanut nopeasti.

– Se näkyy myös omissa opiskelijoissamme, esimerkiksi rahoituksen kurssi Corporate Responsibility and Ethics in Finance on hyvin suosittu, ja graduja tästä aiheesta tehdään nykyään ilahduttavan paljon.

”Rahaa säästetään pahan päivän varalle, isoja hankintoja varten, lomamatkoihin tai eläkkeeseen. ”

Kuluttaminen

Ihminen on ristiriitainen, toteavat yliopistotutkijat Henna Syrjälä ja Hanna Leipämaa-Leskinen. Ristiriitaisuudella tutkijat kuvaavat ihmisen toimintaa: tiedetään, ettei saisi tuhlailla, kannattaisi ruokailla kasvispainotteisesti ja kiinnittää huomiota enemmän laatuun kuin määrään. Ei tarvitse edes olla erityisen valveutunut kuluttaja tietääkseen, millaisia päätöksiä ja valintoja ostoksilla tulisi tehdä. Toisaalta taas arkeen liittyy valintoja, jotka eivät ole eettisesti ja vastuullisesti tarkasteltuna parhaita mahdollisia, mutta niitä tehdään ja lopputulosta katsotaan usein läpi sormien.

– Asenteiden tasolla muutosta on tapahtunut, sillä melkein kaikki haluavat olla vastuullisia. Teoissa se ei useinkaan vielä näy. Esimerkiksi yli 70 prosenttia suhtautuu positiivisesti luomuun, mutta sen osuus päivittäistavaramyynnistä on alle kolme prosenttia, Leipämaa-Leskinen kuvailee.

Tietoa elintarvikkeiden ja muun kuluttamisen ympäristöseuraamuksista sekä tuotannon ja jälkikäsittelyn vaiheista on tarjolla paljon. Kukapa meistä ei olisi astellut kauppaan aikomuksenaan ostaa leipää ja juustoa. Hyllyn äärelle saapuessa iskee kuitenkin valinnan vaikeus. Valikoimaa on tarjolla niin paljon, ettei tiedä miten päätöksen tekisi. Pitäisikö huomioida hinta, tuotanto-olosuhteet, tuotteen hiilijalanjälki pakkausmateriaaleineen vai ostaa vain sitä, mitä tekee mieli?

– Ilmiötä nimitetään halvaantumiseksi. Se kuvaa sitä, kuinka oikean päätöksen tekeminen runsaan valikoiman äärellä osoittautuu niin vaikeaksi, että kuluttaja tekee lopullisen valinnan muilla kriteereillä, esimerkiksi valitsemalla edullisen tai itselleen tutun tuotteen, kuvailee Leipämaa-Leskinen.

Ostaminen on jatkuvaa kompromissien tekemistä. Ikävä kyllä myös ahdistus lisääntyy, mitä enemmän tietää, tutkijat myöntävät. Kuluttamiskeskusteluun liittyy lukuisia tunne- ja arvolatauksia. Toisen ihmisen ratkaisuja on helppo kritisoida, vaikkei itsekään toimisi jokaisella osa-alueella oppikirjojen mukaan.

– Keskustelu menee usein syyllistäväksi – ”eihän minun tarvitse, kun tuo ja tuokin tekee näin”. Syyllistämiskeskustelu ei auta ketään. Riittää, että jokainen pyrkii tekemään parhaita mahdollisia valintoja, Syrjälä kiteyttää.

”Riittää, että jokainen pyrkii tekemään parhaita mahdollisia valintoja. ”

Ratkaisuja ja oikotietä oman kuluttamisen hallintaan haetaan konkreettisista toimenpiteistä.

– On helppo tarttua johonkin yksittäiseen konkreettiseen asiaan, joka edistää kulutuksen järkevöittämistä. Yksi hyvä esimerkki on keskustelu muovista ja sen kierrättämisestä, Leipämaa-Leskinen kuvailee.

Omaa kulutusta pyritään hallitsemaan kohtuullistamalla sitä. Käsite kuvaa sitä, kuinka määrää enemmän ostopäätöksessä kiinnitettäisiin huomiota laatuun ja oikeaan tarpeeseen kuin hetkellisen mielihyvän tyydyttämiseen.

Moni meistä tunnistaa tämän. Mikään ei ole ihanampaa, kun rauhoittua sohvan nurkkaan selailemaan verkkokauppojen antia. Valikoima verkossa on lähes ääretön, hintoja ja tuotteita pystyy vertailemaan helposti lähtemättä kotoa minnekään. Ostosten tekeminen käy lähes huomaamatta, kun rahaa ei edes ehdi nähdä.

– Verkkokauppashoppailusta on tullut keino rentoutua, viettää omaa aikaa. Sitä tekevät melkein kaikki. Sen avulla pyritään ikään kuin todellisuutta pakoon. Pitäisi ehkä enemmän miettiä omia motiivejaan ostaa kuin vain suin päin rynnätä klikkailemaan, Syrjälä pohtii.

Matkustaminen ja liikenne

Suomalaisten käytetyin kulkumuoto on henkilöauto, ja sillä liikutaan keskimäärin noin 30 kilometriä päivässä.

Junaliikenne yleistyi 1800-luvulla, ja autot alkoivat huristella katukuvassa 1800–1900-lukujen taitteessa. Matkan taittamisesta tuli helpompaa. Henkilöautoilu toi mukanaan vapautta, helppoutta, se laajensi reviiriä ja sen avulla pystyi kuljettamaan tavaroita vaivatta paikasta toiseen. Yhä edelleen oman auton käyttöä perustellaan arjen helpottamisella.

– Arkemme rakentuu auton varaan. Suomessa on liikennekäytössä noin 5,1 miljoonaa ajoneuvoa, joista 2,7 miljoonaa on henkilöautoja. Määrä on ollut kasvussa lähivuosinakin. Kaikkinensa Suomessa on enemmän ajoneuvoja kuin ihmisiä, paljastaa projektipäällikkö Heli Siirilä. Oman auton ylläpito ei ole mikään edullinen juttu. Auton hankintahinta on tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia euroja, riippuen ostaako autonsa käytettynä vai uutena. Tämän lisäksi tulevat auton jatkuvat ylläpitokulut.

– Autoiluun kuluu paljon rahaa, se aiheuttaa melua, kuormittaa ympäristöä, vie tilaa, tiestön kunnossapito aiheuttaa kustannuksia ja lisäksi liikenteessä tapahtuu onnettomuuksia.

Suhteellisesti eniten henkilöautoja on Pohjanmaan sekä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Keskivertosuomalaisen omalla autolla huristelu liittyy useimmiten vapaa-ajan matkustamiseen, muttei töihinkään lihasvoimin liikuta. Vain reilu neljännes työmatkoista tehdään kestävillä kulkutavoilla eli kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteen välineillä. Henkilöauto valikoituu useimmissa kotitalouksissa kulkuvälineeksi, koska liikkuminen sillä sopii arkeen parhaiten.

– Tämä on myös paikkakunnasta, ihmisestä ja elämäntilanteesta kiinni. Jos miettii parikymppistä nuorta aikuista pääkaupunkiseudulla tai 35-vuotiasten lapsiperheen vanhempaa asumassa 15 kilometrin etäisyydellä kuntakeskuksesta, auton käyttöön voi olla erilaiset perusteet, muistuttaa Siirilä.

Yksi iso syy henkilöauton käytölle löytyy rakenteista. Kaavoitus ja liikenneinfrat ovat useissa suomalaisissa kaupungeissa suunniteltu sellaisiksi, että sujuva liikkuminen vaatii oman auton käyttöä. Tilanteeseen ollaan pikkuhiljaa heräämässä.

”Kaikkinensa Suomessa on enemmän ajoneuvoja kuin ihmisiä. ”

– Työpaikkojen, päiväkotien ja koulujen sekä ruokakauppojen ja harrastuspaikkojen keskinäiset sijainnit kannustavat meitä valitsemaan arkeen sopivimman liikkumismuodon. Toki on muistettava, ettei kaikilla ihmisillä ole omaa autoa tai ajokykyä, ja jotenkin heidän vaan on selviydyttävä, Siirilä muistuttaa.

Automaation ja robotiikan odotetaan tuovan uusia vapauksia ja kestävämpiä ratkaisuja liikkumiseen.

– Eri kaupungeissa kokeillaan jo liikkumisen uusia mahdollisuuksia. Tarjolla on esimerkiksi sähköpotkulautoja ja kaupunkipyöriä. Muutamilla alueilla testataan itseohjautuvaa bussia. Paras tapa tukea tätä toimintaa on käyttää näitä palveluja itse.

Asuminen

Keskusta-asuminen on jälleen trendikästä. Aktiivisessa iässä hakeudutaan laadukkaiden ravintolapalvelujen ja kaupungin sykkeen äärelle.

Aluetieteen yliopistonlehtori Ilkka Luoto kertoo, että tällä hetkellä asumismuodon ja sijainnin valintaan vaikuttavat ekologisuus, elämäntilanteen huomioiva käytettävyys ja saavutettavuus.

– Jos haluaa tehdä vastuullisia asumisen valintoja, kannattaa muuttaa tiiviisti rakennetulle asuinalueelle, missä palvelut ovat kivenheiton etäisyydellä. Kun panostaa läheisyyden ekonomiaan, niin työmatka taittuu kävellen tai polkupyörällä ja muutkin päivittäiset asiointimatkat ovat lyhyitä. Toinen reitti vastuulliseen asumiseen on minimalismiin perustuva omavaraistalous maaseudulla.

Kerrostaloasumisen uuteen nousuun vaikuttanee se, että yksinasuvien määrä on kasvanut nopeasti. 1980-luvun lopulta alkaen yksinasuvien asuntokuntien määrä on kaksinkertaistunut. Nykyisin 44 prosenttia asuntokunnista on yhden henkilön asuttamia.

– Hyvää tässä on se, että tiivis kaupunkirakenne on hajanaista kaupunkirakennetta kestävämpää. Se vähentää liikennesuoritteita. Kestävässä kaupunkisuunnittelussa rakentamista ohjataan olemassa olevien kulkuväylien varrelle. Ajallemme tyypillisenä suunnittelutrendinä on yhdyskuntarakenteen eheyttäminen. Tällä tavoitellaan kompaktia kaupunkia.

Muuttoliikkeen aiheuttamat väestömuutokset tarkoittavat maaseudulla kiinteistöjen arvon laskua, paikoin jopa romahdusta, kun taas suuremmissa kaupungeissa neliöhinnat jatkavat nousuaan.

– Kaupungistuminen vaikuttaa asumisen trendeihin ja siten myös kaupunkien maankäytön suunnitteluun. Epätasainen alueellinen kehitys aiheuttaa ongelmia. Toisaalta maaseudulla avautuu tilaisuuksia uudenlaisille toimijoille ja toiminnoille. Kaupungeissa vastavuoroisesti pohditaan palvelujen ja liikenneväylien riittävää kapasiteettia.

2000-luvun alussa puhuttiin Nurmijärvi-ilmiöstä, jolloin perheet hakeutuivat kehyskuntiin kaupunkien läheisille omakotitaloalueille. Samaan aikaan suunniteltiin suuria kauppakeskuksia palveluineen haja-asutusalueille. Käytännössä tämä aiheutti sen, että kotitalouksilla oli oltava auto liikkuakseen töihin, harrastuksiin tai ostoksille.

– Maaseutu mahdollistaa mielenkiintoisia elämäntapavalintoja, kun palvelut digitalisoituvat. Kotoa käsin työskentelevä joustotyöläinen ei tuota juurikaan liikenteen päästöjä. Niin ikään omavarainen asuminen maaseudulla on joidenkin kansalaisten valinta, siinä missä osa-aikainen asuminen harrastusten lähellä on yleistynyt kakkosasuntojen ohessa, Luoto pohtii.

Suomessa on toimivat rakenteet ja notkea julkinen hallinto. Tämä on Luodon mielestä tärkeää, sillä hyvät tietoliikenneyhteydet omaavat hyvinvointivaltion alueyhteisöt luovat edellytyksiä jakamisja kiertotaloudelle.

– Muuttaessa kannattaa tutkailla, että omalla asuinpaikkakunnalla on toimiva jätteiden lajittelujärjestelmä ja jätteiden asianmukainen jälkikäsittely. Ehdottomasti tulee myös selvittää, onko tarjolla joukko- tai kutsuliikennepalveluja.

Kestävyys näkyy asumiseen liittyvissä valinnoissa. Omakotiasumisessa lämmitysmuodoksi valitaan kallio- tai kaukolämpö. Todellista lähiruokaa syntyy kotitarveviljelyssä ja eloperäinen jäte kiertää kompostista takaisin ruokamullaksi. Pellepelottomat asentavat katollensa aurinkopaneelit tai lämmönkeräimet ja pystyttävät pihallensa maston päähän tuuligeneraattorin.

– Maaseutumaiset ja luonnonvaraiset alueet vastaavat moniin globalisaation ja ilmastonmuutoksen heittämiin haasteisiin. Ei liene huono veikkaus ollenkaan, että lähitulevaisuudessa maaseutu tarjoaa uudenlaisia aktiivisia asumis- ja elämäntapamuotoja, jotka puhuttelevat valveutuneita kansalaisia esimerkiksi mahdollistamalla kylämäistä asumista teknologiaa hyödyntävissä ekologisissa yhteisöissä.

– Kansalaisten vastuulliset valinnat tarvitsevat tueksensa kannustimia ja todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa omien tekojen kautta. Suomessa ei olla riittävästi ymmärretty positiivisten kannustimien taianomaista vaikutusta. Enemmän porkkanaa ja vähemmän keppiä, Luoto toteaa.

” Jos haluaa tehdä vastuullisia asumisen valintoja kannattaa muuttaa tiiviisti rakennetulle asuinalueelle, missä palvelut ovat kivenheiton etäisyydellä. ”