Rakennustapaseloste 23.4.2019 YHTIÖ Asunto Oy Kuopion Konttinen sijaitsee keskustassa osoitteessa Minna Canthin katu 28, 70110 Kuopio. Yhtiön omistuksessa Kuopion kaupungin 1 kaupunginosan korttelin 1 tontti 2. Yhtiö on kolmeportainen hissillinen asuinrakennukseksi saneerattava kerrostalo. ASEMAKAAVA Alueella on lainvoimainen asemakaava, sekä lainvoimainen poikkeamapäätös rakennuksen muuttamisesta asuinrakennukseksi. Lisätietoja kaavasta antaa Kuopion kaupunki, kaavoitusosasto, puh. (017) 182 111. Rakennus on keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa merkitty säilytettäväksi rakennukseksi (sr-2). ”Rakennus on kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja kaupunkikuvan kannalta arvokas kohde, joka tulee ainakin arvokkaimmilta osin säilyttää” RAKENTEET JA JULKISIVUT Rakennuksen julkisivu on suojeltu ja sitä ei saa oleellisesti muuttaa tai purkaa. Julkisivut ovat pääosin rapattua massiivitiiliseinää, jota kunnostetaan tarvittavilta osin, niin että rakennuksen monivaiheinen historia ja luonnollinen ikääntyminen ovat edelleen hallitsevana elementtinä. Ulkoseinärakenne ei täytä nykymääräysten mukaisia lämmöneristysvaatimuksia. Kaikki sisäpuoliset rakenteet uusitaan lukuun ottamatta suojeltuja rakennuksen osia ja vanhoja massiivitiiliseiniä sekä kantavien välipohjien betonirakenteita, joita kunnostetaan tarvittavin osin. Huoneistojen väliset seinät ovat yleensä entisiä massiivitiiliseiniä ja uudet huoneistojen väliset seinät levyrakenteisia seiniä. Ullakkokerroksen ja vesikaton kantava runko on puuta. Korkean osan kuparikatto säilytetään ja matalammilla osilla uusitaan bitumikermikate. Rakennusluvan hakuajan voimassaolevat rakennusmääräykset eivät koske suojelukohdetta. Vanhat rakenteet jäävät alkuperäiseen kuntoon mittatarkkuuden, tasaisuuden ja suoruuden osalta.
nät ovat levyrakenteisia. Kevyet väliseinät TALOTEKNIIKKA ovat pääosin metallirankaisia kipsilevyseiniä. Asuntojen ilmanvaihto toteutetaan keskitetyllä, koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihIKKUNAT JA OVET tojärjestelmällä ja viilennyksellä. Ikkunat ovat pääosin 3-lasisia sisään au- (Huoneistokohtainen säätömahdollisuus ja keavia puuikkunoita. Minna Canthin kadun alipaineen kompensointi liesikuvun käytön ja Sorvarinkadun puoleiset ikkunat uusitaan. aikana). Asunnoissa C1, C2 ja C3 on huoneisParvekkeiden ja terassien ovet ovat la- tokohtainen lämmöntalteenotto viilennyssiaukollisia ulos aukeavia puuovia. Huoneis- toiminnolla. Asuntojen lämmityksenä on tojen väliovet ovat valkoisia tehdasmaalat- termostaatein ohjattu vesikiertoinen pattetuja laaka- tai peiliovia. Löylyhuoneiden ovet rilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverovat kokolasiovia. Huoneistojen porras- kostoon. Kylpyhuoneissa ja erillis-wc tiloissa huoneovet ovat viilupintaisia. on sähköinen mukavuuslattialämmitys (huoneistosähköstä) Huoneistoissa on kylLATTIAT män ja lämpimän veden mittaus. Asuinhuoneiden lattiat ovat tammilautaparkettia tai vinyyliä. Kiintokalusteiden alle ei MUUT JÄRJESTELMÄT lattiamateriaalia asenneta. Pesuhuoneissa, Antennijärjestelmänä on kaapelitelevisio. saunoissa ja wc-tiloissa on keraamiset laa- Asunnoissa on laajakaistainen tietoliikennetat. kaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän. Asuntojen yhtiövastikkeeSEINÄT seen kuuluu vakiona 10/10Mb nimellisnoHuoneistojen seinät ovat pääosin maalattu- peudella toimiva laajakaistaliittymä. ja, olo- ja makuuhuoneissa tapetoitu tehos- Kohteeseen asennetaan ulko-oven ja huoteseinä suoran seinäpinnan osalla. Maa- neistojen väliset ovipuhelimet kameravallausta ei uloteta kalusteiden taakse. Keitti- miudella. öissä työpöytien ja yläkaappien välit ovat laatoitetut. Pesuhuoneiden/wc-tilojen sei- PIHA-ALUEET JA PAIKOITUS nät ovat kauttaaltaan laatoitetut. Saunojen Piha-alueet ja istutukset tehdään asemapiirseinät paneloidaan tervaleppäpaneelilla. roksen mukaan. Piha-alueen päällyste on betonia tai betonilaatoitusta asemapiirrokKATOT sen mukaan. Yhtiön autohallissa on 8 erikAsuinhuoneiden katoissa on osin ruiskuta- seen myytävää autohallipaikkaa. Poiksoitus ja osin tasoitus tai entinen rappaus ja keamispäätöksen mukaan autopaikkavaatimaalaus tai maalattu lautamuottipinta. mus on 1ap/3,5 asuntoa, jonka mukaan 3 Levyrakenteiset alakatot esim. olo- ja ma- autopaikkaa lunastetaan yleisestä pysäköinkuuhuoneissa, keittiöissä, eteisissä, wc- tilaitoksesta. Autohallin autopaikat eivät tiloissa ja vaatehuoneissa tasoitetaan ja kaikilta osin täytä autopaikoille vaadittavia maalataan. Saunan ja pesuhuoneen katot mitoituksen vähimmäisvaatimuksia. Yhtiön paneloidaan tervaleppäpaneelilla. hallintaan jäävät taloyhtiön huoneistokohtaiset lämpimät irtaimistovarastot, tekniset KALUSTEET tilat ja ulkoiluvälinevarastot ja kuivaushuoKeittiökalusteet ja komerot ovat tehdasval- ne. misteisia, vakiomallisia kalusteita. Keittiöiden, makuuhuoneiden kaappien ovet ovat MUUTA maalattua mdf-levyä. Eteisten kaapeissa Tämä esite on ohjeellinen ja laadittu ennakpeililiukuovet, kts. kalustekaaviot. Työpöy- komarkkinointivaiheessa. Myyjä varaa oidät ovat laminaattipintaisia, vakiosävyisiä keuden muuttaa esitteessä annettuja tietotasoja. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään ja. Asunnoissa saattaa esiintyä alaslaskuja upotettuja malleja, ruostumatonta terästä. tai koteloita, joita ei ole merkitty esittelypiiKalusterungot ovat tehtaan vakiorakentei- rustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus set, väri valkoinen. Pesu-/wc-tiloissa on tarkistetaan erikoissuunnitteluvaiheessa ja kalustekaavioissa yksilöidyt kaapit, joiden lopullisesti työmaalla ja niiden mitat saattakalusterungot ovat kosteudelta suojattuja vat vähäisessä määrin muuttua suunnitellustehdasvalmisteisia, vakiomallisia kylpyhuo- ta. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimiknekalusteita suunnitelmien osoittamassa keillä mainittuja tuotteita toisen valmistajan laajuudessa. vastaaviin tuotteisiin.
PARVEKKEET Julkisivukuvien mukaisesti parvekkeet betonilaattaa ja parvekekaiteet lasirakenteiset avattavin parvekelasein. Parveke on vapaasti tuulettuva. Lasitus ei estä tuulen, KONEET JA LAITTEET veden tai lumen pääsyä parvekkeelle. Osas- Asunnoissa on 4-levyinen keraaminen liesitaso ja kalusteuuni, ilmanvaihtojärjestelsa asuntoja voi olla myös avoin terassi. mään soveltuva liesikupu, astianpesukone sekä kylmäkoneet pohjakuvien mukaan. VÄLISEINÄT Asuntojen väliset kantavat seinät ovat enti- Saunassa on sähkökiuas. Pesuhuoneessa on siä tiiliseiniä. Märkätilojen ja saunojen sei- liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle (ei hormiliitäntää).
Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin viimeistään kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. Ostajat voivat valita pintamateriaalit hintaan sisältyvistä vaihtoehdoista tai tilata haluamansa lisä- ja muutostyöt kohteen erillisen muutostyöaikataulun mukaan. Koska rakennus on suojeltu, se rajoittaa muutostöiden mahdollisuuksia.