ASU NTO OY TA MPEREEN TIK K U TEHTA A N
L O I M9 U TIPOR A ITTI
33250 TA MPERE
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
2
Visualisointikuvassa taiteilijan n채kemys Loimusta. N채kym채 Paasikiventielt채.
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
TAMPEREEN OMINTAKEISIN KAUPUNGINOSA Tampereen Santalahti herää uuteen elämään, kun vanha teollisuusalue rakentuu moderniksi ja omintakeiseksi kaupunginosaksi, jonka asukkaita hellitään nykyaikaisella asuinalueella historiallisesti merkittävässä miljöössä. Yli tuhannen kodin asuinalueen rakentaminen on alkanut vuonna 2018 ja valmistuttuaan Santalahti mahdollistaa uudenlaisen kaupunkiasumisen, jossa on helppo nauttia oman kodin rauhasta, yhteisestä pihapiiristä sekä aktiivisesta, liikkuvasta elämästä hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Pohjola Rakennus rakentaa Santalahteen yhteistyössä YH Kotien kanssa yli 1500 asuntoa kolmeen kortteliin; Tikkutehtaalle, Pahvitehtaalle ja Pisparantaan.
Santalahden alueelle on kaavailtu erilaisia palveluita, kuten kahviloita, kuntosali, päiväkoti ja ravintoloita. Alueen laajuuden
Kesällä 2019 uudistuvassa
vuoksi tilaa on mitä erilaisimmille
Santalahden rantapuistossa voi
toimijoille ja palveluille.
viettää niin piknikiä kuin harrastaa liikuntaa. Kesäisin tehdään aaltoja puistossa järjestettävissä konserteissa tai suoraan Näsijärvellä omalla veneellä, jonka venepaikka on kätevästi vastapäätä kotoa Santalahden satamassa. Vieressä on myös koirapuisto sekä koirille varattu uimaranta.
Suunniteltu ratikkayhteys (raitiotien 2-vaiheella ei ole vielä kaupunginhallituksen päätöstä) lisää saavuttamisen helppoutta entisestään kahden Santalahteen kavaillun pysäkin muodossa. Mikäli kaipaat vaihtelua alueen palveluihin, voit hurauttaa hetkessä ratikalla, autolla tai pyörällä Tampereen keskustaan, Lielahteen shoppailukierrokselle tai nauttimaan kävellen Pispalan tunnelmasta.
Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys Tikkutehtaan korttelista.
5
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
SANTALAHTI KESKUSTA
LOIMU
PISPALA TIKKUTEHDAS
PAHVITEHDAS
PISPARANTA
LIELAHTI
SANTALAHDENPUISTO
6
7
NÄSIJÄRVI
LÄHIALUEEN PALVELUITA
100 METRIÄ
ETÄISYYKSIÄ
Tipotien terveysasema
Rajaportin sauna
Määränpää Väline Matka Kesto Särkänniemi 1,0 km 6 min
Elixia
Ravintola Pispalan Pulteri
Pyynikki
2,0 km
8 min
Elianderin uimaranta
Santalahden satama
Keskustori
2,5 km
10 min
Santalahden Koirapuisto
Bussipysäkki
Lielahti
4,5 km
6 min
Ratikkapysäkki (suunniteltu)
Pispalan koulu
Rautatieasema
3,5 km
10 min
Koripallokenttä (suunniteltu)
Alikulku Pispalaan
Tampereen Yliopisto
4,0 km
16 min
Skeittiparkki (suunniteltu)
Sale Pispala
TAMK
5,5 km
5 min
BMX-parkki (suunniteltu)
Pispalan päiväkoti
TAYS
5,5 km
20 min
Havainnepiirros. *Raitiotien 2-vaihe ei ole vielä saanut Tampereen kaupunginhallituksen päätöstä.
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
TIKKUTEHTAAN KORTTELI Tampereen tunnetuimman entisen teollisuusrakennuksen ympärille muodostuu moderni ja monimuotoinen kortteli, jonne on valmistuu asuntojen ohella liiketiloja. Tikkutehtaan kortteli on Santalahden kortteleista lähimpänä keskustaa ja sen asunnot ovat moderneja kaupunkikoteja urbaania asumista arvostaville. Tikkutehtaan korttelin ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa jouluksi 2019. Tikkutehtaan korttelin lähes satavuotias historia sai alkunsa vuonna 1926 Osuustukkukauppa OTK:n tulitikkutehtaan valmistuessa Näsijärven rantaan. Vastavalmistuneessa tehtaassa suojauduttiin tulipaloilta saunavihtojen
8
ja vesiämpärien avulla. Seuraaville vuosikymmenille tikuille oli niin kova tarve, että tehdas uudistettiin vastaamaan kysyntään. Sekös puolestaan suomalaisia sapetti - remontin aikana tulen joutui tekemään vierailla tikuilla. Tulitikkutehtaan toiminta päättyi vuonna 1975, kun tikkujen valmistus siirrettiin Valkeakoskelle. Tehtaan elämä jatkui Autotalo Pekka Mäkisen toimipisteenä. Seuraavaksi Tikkutehtaalle on tulee lofteja sekä Touhulan päiväkoti.
Puisto portinvartijan muistolle Tikkutehtaan perintö elää myös alueen nimissä: esimerkiksi Svante Lehtisen puisto on ristitty tulitikkutehtaan porttivahdin mukaan.
Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys Tikkutehtaan korttelista.
9
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
TALO TÄYNNÄ AARTEITA Loimu koostuu kahdesta portaasta, jotka sisältävät 89 ajattoman modernia kaupunkikotia 4 kerroksessa. Autot pysäköidään pysäköintihalliin, josta kuljet kätevästi hissillä suoraan omaan asuinkerrokseesi. Pysäköintihallin paikoista 31 kpl on varattu Loimun asukkaille. Näistä kahdessa on varaus sähköauton latauspisteelle. Avarat porrashuoneet kylpevät valossa valtavien ikkunaseinien ansiosta, jotka tuovat oman upean lisänsä Tikkutehtaan korttelin lippulaivana olevaan Loimuun. Tervetuloa kotiin. 10
11
Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys Loimun sisäpihasta.
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
MODERNISTI TEOLLINEN Loimun sisäpiha on uuden Santalahden näköinen sekoitus rouheaa teollista perimää ja modernia, uutta rakennuskantaa. Tikkutehtaan korttelin uniikki ja historiallinen miljöö tekevät alueesta arvokkaan ja asuinpaikkana kiinnostavan. Suojaisa sisäpiha kätkee sisälleen aivan oman maailmansa. Koko Santalahden sisäpihojen läpi kulkee pyöräily/kävelyreitti, jota pitkin pääset tutustumaan Uuden Santalahden tunnelmaan.
12
13
Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys Loimun sisäpihalta.
ASTU SISÄÄN
Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys asunnosta 3H+K+S 69 m2.
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
OMASSA RAUHASSA KESKELLÄ KAUPUNKIA 16
17
Loimun huoneistot ovat ajattoman vaaleasävyisiä, pintamateriaalit kestävät kulutusta, eikä katsomaansa kyllästy. Keittiöihin valitut laitteet edustavat nykyaikaista korkeaa laatua ja helppokäyttöisyyttä. Keittiökalusteiksi on huolella valittu miellyttäviä ja hyväksi havaittuja, jopa ajattomia ratkaisuja. Saarekkeelliset keittiöt helpottavat arkea ja samalla rajaavat ruoanlaittoalueen omaksi tilakseen. Suuret ikkunapinnat tuovat valon ja näkymät avariin koteihin, joista jokainen löytää varmasti lempipaikkansa. Näkymiä voi ihailla niin keittiön saarekkeelta, lasitetulta parvekkeelta, sängyn pohjalta Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys asunnosta C124, jossa oma yksityinen terassi.
kuin sohvatyynyjenkin välistä.
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
KOKKAA KUIN KUNINKAALINEN Helppokäyttöiset kodinkoneet yhdistettynä herkullisiin maisemiin ja valoisiin ruokailutiloihin ovat enemmän kuin puoli ruokaa. Loimun keittiöissä valmistat aina unohtumattomia aterioita ja kestitset illallisia joista puhutaan vielä pitkään. Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys 2H+K+S 47 m2.
18
19
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
URBAANIA ASUMISTA Loimu on Santalahden alueesta lähimpänä keskustaa. Lähellä on Tipotien terveyskeskus ja tien toisella puolen on kuntosali. Pyöräteitä pitkin pääsee nopeasti keskustaan tai Pyynikille. Visualisointikuvassa taiteilijan näkemys. Raitiotien 2-vaihe ei ole vielä saanut Tampereen kaupunginhallituksen päätöstä.
20
21
KAUNIITA PINTOJA
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
24
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
25
HARMOONISTA TUNNELMAA Rakennusaikana pääset vielä
Tutustu tarkemmin kohteen
vaikuttamaan huoneistosi
materiaaleihin sekä lisähintaisiin
pintamaterialeihin erikseen määriteltyyn
tuotteisiin erillisisestä
päivämäärään mennessä.
materiaaliesitteestä. Terkemmat
Olemme valinneet ajattomat ja harmooniset materiaalivaihtoehdot joista voit valita mieleisesi.
päivämäärät materiaalivalintojen suhteen saat välittäjältäsi.
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.2.2018 Rakennuskohde:
Yläpohja
Autopaikat
Asunto Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu
Yläpohjarakenteena on paikalla valettu teräsbetoni
Yhteensä 31 autopaikkaa, jotka sijaitsevassa kort-
Tiporaitti 91, 33250 Tampere
ja paikalla tehty puurunko. Vesikaton katteena on
telin yhteisessä autohallissa. Autopaikat myydään
huopakate.
erillisinä osakkeina.
Huonetilojen päällysteet
Yhtiölle kuuluvat tilat
Vuokratontti/Tampereen kaupunki
TILA LATTIA SEINÄT KATTO
Lämmin LVV, sähköpääkeskus, lämmönjakohuone,
Kaavoitus
ET
parketti
maalattu
roisketas. /maal.
Alueella on voimassa oleva asemakaava.
OH
parketti
maalattu
roisketas. /maal.
taan Hehkun yhtiön kanssa.
K/KT
parketti
maalattu
roisketas. /maal.
Jätepiste
MH
parketti
maalattu
roisketas. /maal.
Jätekeräys erillisessä jätehuoneessa korttelin
Tontti Tampere / VIII / 808 / 14 ilmanvaihtokonehuone, väestönsuojat 2 kpl, jossa irtaimistovarastoja, siivouskomero, kuivaushuone. Piha-alueen pyörävarasto on yhteinen TikkutehLisätietoja: Tampereen kaupunki, p. 03 565 611
26
Rakenteet autohallissa.
Rakennus perustetaan pääosin maanvaraisesti teräsbetonianturoille. Alapohja on lämmöneristetty
VH
parketti
maalattu
roisketas. /maal.
PH
laatoitettu laatoitettu paneleloitu
19.2.2018. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
WC
laatoitettu laatoitettu paneloitu
Rakennuttaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa
Tiedot ovat alustavia ja perustuvat tilanteeseen
teräsbetonilaatta. Sokkelit ovat käsittelemätöntä betonia. Välipohjat ovat paikalla valettuja teräsbetonilaattoja + pumpputasoite. Ulkoseinät ovat maalattuja / paikalla muuratulla tiilellä verhottuja
edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita
/ valkobetonisia betonielementtejä. Parvekkeiden taustaseinät ovat pääosin maalattuja betonie-
SAUNA laatoitettu paneloitu paneloitu
toisiin vastaaviin materiaaleihin ja/tai rakenteisiin.
lementtejä. Parvekkeet ovat pääosin lasitetut, pl. maantason asuntopihat.
Alaslasketut katot ovat joko sileitä maalattuja tai roisketasoitettuja kipsilevykattoja. Keittiön työ-
Rakennuttaja pidättää oikeuden myös muutoksiin,
Ovet ja ikkunat
pöytien ja pesupöytien taustat laatoitetaan.
jotka koskevat tämän esitteen tietoja. Ostajan
Kerrostaso-ovet ovat 1-lehtiset ja puuviilupintaiset.
Kalusteet ja varusteet
tulee tutustua lopullisiin myyntiasiakirjoihin kaupAsuntojen parvekkeiden ovet ovat ulosaukeavia ikkunallisia puuovia, ulkopuoli alumiinia. Huoneisto-
Erillisen materiaaliesitteen mukaan.
jen sisäovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia. Ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. Saunan
Antenni- ja puhelinjärjestelmät
ovi on kokolasiovi. Huonetilojen ikkunat ovat 3-kertaisia, sisään aukeavia, ulkopuoleltaan alumiinipin-
Talot liitetään kaapeli-TV-järjestelmään. Asunnot
taisia puuikkunoita. Pääulko-ovet ovat metallilasio-
varustetaan yleiskaapeloinnilla. Pääovella ovi-
via. Muut ulko-ovet ovat metalli- tai puurakenteisia.
puhelinjärjestelmä.
Puurakenteiset ulko-ovet ovat hdf-pintaisia. Talotekniikka Seinät - keskitetty tulo-poistoilmanvaihto lämmöntalHuoneistojen väliset seinät ovat pääosin betonie-
teenotolla. Ilmanvaihtokonehuoneet sijaitsevat
lementtejä, paksuus vähintään 180 mm. Kevyet
rakennuksen ylimmässä kerroksessa.
väliseinät ovat pääosin teräsrankarunkoisia kipsile-
- kaukolämpö, lämmönluovutus pattereilla. Asun-
vyseiniä. Pesuja saunatilat ovat paikalla tehtyjä.
nossa C111 on lattiakonvertorit. - pesuhuoneissa ja saunoissa varsinaisena lämmityksenä on lattialämmitys sähköllä huoneiston sähköstä. - huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus (mekaaniset vesimittarit).
pakirjan allekirjoituksen yhteydessä.
POHJAKUVAT
27
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
KERROSPOHJA KELLARI/AUTOHALLI
ASEMAPIIRROS
MITTAKAAVA 1:200 POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
POHJOINEN/NÄISJÄRVI
KESÄKUUN AURINKO
JOULUKUUN AURINKO
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
SPK 11,5 m2
tie ven siki Paa
105.5
3
104.5
TI AIT OR TIP
A NK IVE SIK
76 49
TU
2,5 0
24
7, 60
graniittik.
2,
57
so ra
83
G. 23kpl
41 51
C. 20kpl ra so
5,1
5
OLESKELU
R. 11kpl
106.0
1.
M. 2kpl
stie
G. 2kpl
VIII
4. 2kpl
14
asukaspihat
3 kpl 4 kpl 35 kpl
30
29
betoni
106.7
Q. 3kpl
107.3 est
5. 1kpl J.47kpl ra so
VII
108.0
I. 13kpl
ee tö
reunoilla nurmikivi/ reiteillä noppakivi
107.5
n ku
lku
reitt
n etö itti te re es lku ku 107.8
106.8
107.1
107.3
4. 14kpl
LEIKKI 107.3
Q. 11kpl
1.
107.3
A. 1kpl K. 6kpl
P. 5kpl
i
2.
ppp
5 ,5 37
5. 1kpl 108.0
E. 15kpl
OR
RA
S
IV 5m
2.
34
graniittik. hiekkalaatikko
turvalaatta
G. 3kpl
107.3
106.6
107.3
H. 22kpl 108.3
E -P
4. 5kpl
6. 1kpl
kiipeilyteline
PIHARAKENNUS I
I. 20kpl
IV
Kellari +103.0 1.krs +106.8 2.krs +109.8 3.krs +112.8 4.krs +115.8
S. 9kpl kivi
L. 6kpl
noppakivi
G. 4kpl
B. 1kpl
3. 5kpl
L. 4kpl
asukaspihat
106.8
5. 1kpl
108.5
2.
108.8
E. 22kpl
3. 5kpl
D. 7kpl
sora
terassilaudoitus
108.9 ra so
15
108.5
C-POR
R AS
R AS
R AS
1.krs +106.8 2.krs +112.0 3.krs +115.0 4.krs +118.0
porttiko nki
B -POR
D -POR
105.0
21,84
3. 5kpl
6
7
8
9
10
11
12
13
14
28
27
26
25
24
23
22
21
20
18
19
31
Q. 3kpl
noppakivi
SP
B. 1kpl
TIPOMETSÄ
IV
IV 54 sora
1.krs +109.0 2.krs +112.0 3.krs +115.0 4.krs +118.0
35
4 ,2 12
Q. 4kpl
C. 11kpl
106.4
kuntta
13 53
201
D. 5kpl
noppakivi aukion ympärillä muuri
tie us st la pe
kuntta
18,85
LJH 15,0 m2
E151
17
104.0
R. 8kpl
108.3
E150
16
Q. 3kpl
PIHARAKENNUS I 3. 10kpl
E152
1
P
55
54 kpl 51 kpl 95 kpl 10 kpl 10 kpl 4 kpl 6 kpl 4 kpl 15 kpl 43 kpl 19 kpl 19 kpl
Valaisimet: 4. Muurivalaisin esim. Lammin betoni 27 kpl 5. Pollarivalaisin 5 kpl 6. Pylväsvalaisin 1 kpl
ppp
108.5
E154
15
106.6
A. 1kpl
E153
2
5. 1kpl
K. 4kpl
E143
sora
J. 48kpl
kivituhka
E133
D. 6kpl
G. 2kpl
I. 18kpl
E160
E124
5 40,4
79
H. 32kpl
E149
E155 E159
P. 6kpl
F. 1kpl
108.8
SAVUSULKU 10,0 m2
Varustetyypit rakennusselostuksen mukaan.
2.
108.9
206
1,2 6
Q. 3kpl
M. 2kpl
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTAAN HEHKU
E147
VSS/IRT.VAR. 77,0 m2
S. 10kpl
O. 2kpl
106.8
5. 1kpl
E146
E141
1.
N. 6kpl
tu las
1.krs +109.0 2.krs +112.0 3.krs +115.0 4.krs +118.0 5.krs +121.0 6.krs +124.0 7.krs +127.0 8.krs +130.0
93 0,
106.5
pe
4. 6kpl
E145
E142
E140
Q. 3kpl
O. 2kpl
0 ,1 34
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTAAN LOIMU
3. 10kpl
noppakivi
6,
V
1. Penkki 2. Roska-astia 3. Polkupyörätelineet
Q. 7kpl
P. 4kpl Q. 3kpl
E144
E139
E135
PIHAVARUSTEET JA KALUSTEET
70 Q. 3kpl
77
31 kpl 18 kpl 37 kpl 1 kpl 34 kpl
E138
E136
E134
IV
106.7
4,
50
28
,57
asukaspihat
lumen kasaus
PENSAAT C. Höyhenpensas Velho D. Hanhikki E. Virpiangervo F. Heisiangervo G. Keltavuohenkuusama
H. Varjoyrtti I. Talvikki J. Varjohiippa K. Kotkansiipi L. Tarhakalliokielo M. Nurmilauha N. Päivänlilja O. Keltakurjenmiekka P. Koristekastikka Q. Rantavehnä R. Siniheinä S. Kirjosiniheinä
105.7
42
2 kpl 2 kpl
E137
E132
E156
MAANPEITEKASVIT JA RUOHOVARTISET
33
106.0
PUUT A. Kartiotammi B. Omenapuu
E131
E157
E148
5
ISTUTUKSET
A PA
VII
4
E158
,58
Muutos
Pvm
Kuvaus
Tekijä
106.0
36 KÄYTETTY KORKEUSJÄRJESTELMÄN2000 K.OSA
KORTTELI/TILA
TONTTI/RNo
SANTALAHTI808
14
RAKENNUSTOIMENPIDE
UUDISRAKENNUS
VIRANOMAISMERKINNÄT PIIRUSTUSLAJI
TYÖPIIRUSTUS
PÄIVÄYS
11.5.2018 As. Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu ja Hehku
Pohjola Rakennus Oy Häme
PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
MITTAKAAVAT
Pihasuunnitelma
SUUN.ALA
AR
TYÖ No
02090
1 : 100
PIIR No
102 000
29
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
KERROSPOHJA 1.-2. KERROS
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
MITTAKAAVA 1:200 POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
KERROSPOHJA 3.-4. KERROS Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
1.krs E131 2H+KT 46,5 m2
3.krs
E123 2H+KT 42,0 m2 E124 3H+K+S 65,0 m2
E130 2H+K 48,0 m2
D122 1H+KT+parvi 36,0 m2
E127 2H+KT 36,5 m2
E126 2H+KT 36,5 m2
E125 2H+KT 36,5 m2
E151 2H+KT 46,5 m2
E142 2H+KT 42,0 m2 E143 3H+K+S 65,0 m2
E150 2H+K 48,0 m2
C78 1H+KT+parvi 33,5 m2
SK 2,0 m 2
E128 2H+KT 36,5 m2
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu
E129 1H+KT 25,0 m2
MITTAKAAVA 1:200
C96 3H+K+S 63,5 m2
C97 2H+K+S 47,0 m2
C79 3H+K+S 68,0 m2
KUIVAUS 12,5 m2
E149 1H+KT 25,0 m2
E148 2H+KT 36,5 m2
E147 2H+KT 36,5 m2
E146 2H+KT 36,5 m2
E145 2H+KT 36,5 m2
E144 2H+KT 38,5 m2
LVV 9,5 m 2 C80 1H+KT+parvi 21,5 m2 C98 2H+KT 44,0 m2
C81 1H+KT+parvi 21,0 m2
C109 1H+KT 26,5 m2 C99 1H+KT 28,5 m2 C108 1H+KT 26,0 m2
B74 1H+KT 26,0 m2 B75 1H+KT 28,5 m2
B73 1H+KT 26,0 m2
B76 1H+KT 28,5 m2
B72 1H+KT 26,0 m2
TEKN. 2,5 m 2
E130 C81
C80
C78
C84
B73 C83
B77
C85
C110
C92
C111
C93
C115 B75
C89
C87
C88
C97
C79
C82
C99
E128
C119 C113
C90
C106
C105 1H+KT 26,0 m2
E127
C120 C112
C100
C96
E126
C121 C109
C104
E125
C103 2H+KT 45,5 m2
E123
C104 3H+K+S 69,0 m2
C108
C107
C101
C105
C102
31
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu
Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
2.krs
C102 1H+KT 28,5 m2
C117
C103
C98
C114
C86
C94
C95
C118
B76
VSS/IRT.VAR. 113,5 m 2
C91
30
B74
E129
D122 C116
B72
C101 1H+KT 28,5 m2
C106 1H+KT 26,0 m2
B77 1H+KT 28,5 m2
SPK 11,5 m2
C100 1H+KT 28,5 m2
C107 1H+KT 26,0 m2
E141 2H+KT 46,5 m2
4.krs
E132 2H+KT 42,0 m2 E133 3H+K+S 65,0 m2
E140 2H+K 48,0 m2
C82 3H+K+S 63,5 m2
E160 2H+KT 46,5 m2
E152 2H+KT 42,0 m2 E153 3H+K+S 65,0 m2
E159 2H+K 48,0 m2
C110 3H+K+S 63,5 m2
C111 3-4H+K+S 92,0 m2
C83 2H+K+S 47,0 m2 E139 1H+KT 25,0 m2
E138 2H+KT 36,5 m2
E137 2H+KT 36,5 m2
E136 2H+KT 36,5 m2
E135 2H+KT 36,5 m2
IVKH 25,0 m2
E134 2H+KT 38,5 m2
E158 2H+KT 36,5 m2
E157 2H+KT 36,5 m2
E156 2H+KT 36,5 m2
E155 2H+KT 36,5 m2
E154 2H+KT 38,5 m2
HUOLTOTILA
C84 2H+KT 44,0 m2 C95 1H+KT 26,5 m2
HUOLTOTILA
IVKH 26,5 m2 C112 1H+KT 28,5 m2
C85 1H+KT 28,5 m2 C121 1H+KT 26,0 m2
C94 1H+KT 26,0 m2 C86 1H+KT 28,5 m2
C93 1H+KT 26,0 m2
C87 1H+KT 28,5 m2
C92 1H+KT 26,0 m2
C91 1H+KT 26,0 m2
C90 3H+K+S 69,0 m2
C88 1H+KT 28,5 m2
C89 2H+KT 45,5 m2
C113 1H+KT 28,5 m2
C120 1H+KT 26,0 m2
C114 1H+KT 28,5 m2
C119 1H+KT 26,0 m2
C118 1H+KT 26,0 m2
C117 3H+K+S 69,0 m2
C115 1H+KT 28,5 m2
C116 2H+KT 45,5 m2
KT
APK
A S U N T O O Y T A M P E R EL E N T I K K U T E H T A A N L O I M U
OH
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
Asunto
1h+kt 26.0 1h+ktm 1h+kt 26.0 m 26.0 m 1h+kt 26.0 m
kerros 1 kerros 2 kerros 3
erros
(PP/KR)
KH
ET SK
32
JK/PA
KT
(MU) APK
L
OH
B72 B74 C92 C94 C106 Asunto C108 C119 B72 C121 B74 C92 C94 B73 C106 C93 C108 C107 C119 C120 C121
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
ie ivent k i s a Pa (MU)
Kerros
L
APK
JK/PA
SK
KT (MU) L
Kerros
OH
APK
ET (PP+KR) JK/PA
KT
SK
(MU) L
KH ET JK/PA
APK
SK
KT
(PP+KR)
OH
ET
KH (PP+KR)
OH
(MU) L
JK/PA
APK
SK
KT
B73 C93 C107 C120
KH ET
(PP+KR)
OH
KH 33
OH
KH
ntie ikive Paas
(PP+KR)
OH
Peilikuvana: B 73 1 C 93 2 C 107 3 C 120 4
KT L
APK (MU)
JK/PA
SK
APK
JK/PA
(MU)
OH
KH
ET (PP+KR)
KT L
ET KH
(PP+KR)
OH SK
ET
KT L
APK
JK/PA
SK
KH
(MU) (PP+KR)
ET
KT L
APK (MU)
P
E129 E139 E149
Kerros 1 1 2 B73 2Kerros C93 31 C107 31 C120 Asunto Kerros 42 B4272 1 B 74 1 C 106 3 C 92 2 C 108 3 C 94 2 Peilikuvana: C 119 4 C 106 3 BC73 1 121 4 Asunto Kerros C2108 3 C 93 B 72 1 C3119 4 C 107 B 74 1 C4121 4 CPeilikuvana: 120 C 92 2 B 73 C1 94 2 C 93 C2106 3 Peilikuvana: C 107 C3108 3 B473 1 C 120 C 119 4 C 93 2 C 121 4 C 107 3 C 120 4
Asunto
P
+kt .0 m
Asunto B 72 B 74 C 92 CAsunto 94 CB 106 72 CB 108 74 CC 119 92 CC 121 94
1H+KT 26.0 m²
Kerros C121 / 4.krs C120 / 4.krs
P
1H+KT 25,0 m2 Kerros
B72 B74 C92 Asunto C94 C106 B72 C108 B74 C119 C92 C121 C94 C106 C108 B73 C119 C93 C121 C107 C120
Paasikiventie
E129 / 1.krs E149 / 3.krs
Asunto
Kerros
P
H+KT 25.0 m²
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
JK/PA
SK
APK
KT
ET
L ASUNTO OY TAMPER EEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
(MU) (PP+KR)
1H+KT 26.5 m²
1H+KT 28.5 m²
MITTAKAAVA 1:100
OH POHJOINEN/
OH
KH
NÄSIJÄRVI
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
P
ie ivent k i s a Pa
C95 / 2.krs
ntie ikive s a a P
B76 / 1.krs C113 / 4.krs
1H+KT 26,5 m2
+kt 6.5 m Asunto
Kerros
C95 C109
kerros 2 kerros 3
SK
Kerros 2 3
1h+kt 28.5 m 1h+kt 28.5 m
(PP+KR)
SK
ET
KH 34
JK/PA
KT APK
L (MU)
OH
B75 B77 C86 C88 C100 C102 C113 C115
Asunto B 75 B 77 C 86 C 88 C 100 C 102 C 113 C 115
4 88 C 2 C 100 3 C 102 3 Peilikuvana: C 113 4 B 76 1 115 C 4 C 87 2 C 101 3 C 114 4 Peilikuvana: B 76 1 C 87 2 C 101 3 C 114 4
5m
Kerros
kerros 1 kerros 1 kerros 2 Asunto kerros 2 kerros 3 B75 kerros 3 B77 kerros 4 C86 kerros 4 C88 C100 Kerros Peilikuvana: C102 B76 kerros 1 1 C113 C87 kerros 2 1 C115 C101 kerros 3 2 C114 kerros 4 2 Asunto Kerros Peilikuvana: B76 3 75 B 1 C87 3 77 B 1 C101 4 86 C 2 C114
L
KT
ET
Asunto
APK (MU)
JK/PA
(PP+KR)
OH
KH
Kerros kerros 1 kerros 1 kerros 2 kerros 2 kerros 3 kerros 3 kerros 4 kerros 4
P
ntie ikive s a a P
kerros 1 kerros 2 kerros 3 kerros 4 OH
KH (PP+KR)
KH
ET SK
OH KT (PP+KR) (MU) APK
JK/PA
5m P
L
ET
KT SK
JK/PA
(MU) APK
P L
5m
35
MH
OH
L
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
MH
2H+KT 36.5 m²
ASUNTO OH
JK/PA
(MU)
(PP/KR)
OH
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
VH
2H+KT 38.5 m²
MITTAKAAVA 1:100
SK
OH
E145 ja E155 makuuhuoneen ikkuna
nKerros Loimu
kerros 1 kerros 1 kerros 2 kerros 2 kerros 3 kerros 3 kerros 4 kerros 4
kerros 1 kerros 2 kerros 3 kerros 4 36
KH
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
5 E15 5 ja na E14 n ikku e jen nto one Asu uuhu k ma
Asuntojen E145 ja E155 makuuhuoneen Asuntojenikkuna
MITTAKAAVA 1:100
MH
Paasikiventie
E135 / 2.krs E156 / 4.krs
O Y T A M P E R EMH EN TIKKUTEHTA AN LOIMU
Paasikiventie
E134 / 2.krs E154 / 4.krs
Asu
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu E134 Asunnonkerros E154 2
Asunnon E154 makuuhuoneen ikkuna
2H+KT 36,5
m2
2H+KT 38,5 m2
2H+KT 36,5 m2
2h+kt 36.5 m Asunto
Kerros
E125 E135 E145 E155
Asunto kerros 1 kerros 2 E125 kerros 3APKE135 kerros 4 E145 ET KT E155 L
Asunto E125 E135 E145 E155
Kerros 1 2 3 4
Kerros kerros 2 kerros 3 kerros 4
Kerros kerros 1 kerros 2 KH 3 kerros kerros 4
APK
ET KH
JK/PA
SK
KH
KT
L
(PP/KR)
(PP/KR) (MU)
makuuhuoneen ikkuna
JK/PA
APK
VH ET
VH
SK
KT
(MU)
Asunto E134 E144 E154
APK
Kerros 2 3 4
L
(MU)
ET
KH
JK/PA (PP/KR)
SK
VH
APK
L
(PP/KR) JK/PA
E156 OH
VH
E135 SK
MH
MH
(MU)
OH
L
(MU)
KT
ET
KH (PP/KR)
SK
MH
OH
JK/PA
VH
VH
OH
Asuntojen E127, E137,
OH
MH
E145 ja E155 makuuhuoneen ikkuna
MH
5 E15 5 ja na E14 n ikku e jen nto one Asu uuhu k ma
Asuntojen E145 ja E155 makuuhuoneen Asuntojenikkuna
Asuntojen E146, E148, E156 ja E158 E127, E137, E146, makuuhuoneen ikkuna E148, E156 ja E158 makuuhuoneen ikkuna
KT
Asu Asunnon E154 Asunnon E154 makuuhuoneen ikkuna
makuuhuoneen ikkuna
MH
37
(PP/KR)
KH
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU JK/PA
KT
ET
L
2H+KT 42.0 m²
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU (PP/KR)
(MU) APK
SK
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
2H+KT 44.0 m²
MITTAKAAVA 1:100
P
ET SK
JK/PA
MITTAKAAVA 1:100
OH POHJOINEN/
NÄSIJÄRVI
KT
(MU)
E123 / 1.krs
2H+KT 42,0
+kt .0 m
APK
Paasikiventie
C84 / 2.krs C98 / 3.krs
m2
Asunto
Kerros
E123 E132 E142 E152
kerros 1 kerros 2 kerros 3 kerros 4
L
ie ivent k i s a Pa
2H+KT 44,0 m2
2h+kt 44.0 m
rros
Asunto C84 C98
Asunto
Kerros
C84 C98
kerros 2 kerros 3
Kerros 2 3
VH KH
OH
38
MH
(PP/KR)
JK/PA
MH 39
KH (PP/KR)
KT
ET
L (MU) APK
SK
ET
P
OH SK
JK/PA
KT
(MU)
APK
L
m
kerros 2 kerros 3 kerros 4
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
MH
KH
A S U N T O O Y T A OH MPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
2H+KT 45.5 m² JK/PA
C103 / ET 3.krs
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
APK
L
ntie ikive s a a P
KT
2H+KT 45,5
2h+kt 45.5 m VH
(MU) APK
SK
OH
Asunto
Kerros
C89 C103 C116
kerros 2 kerros 3 kerros 4
MITTAKAAVA 1:100
JK/PA
P
L
ET
As Oy Tampereen Tikkutehtaan LoimuPaasikiventie E131 / 4.krs
2h+kt 46.5 m
5m
SK
Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
(MU) APK
L
2H+KT 46,5 m2
m2
Asunto E131 E141 E151 E160
MH
Asunto C89 C103 C116
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
(MU)
(PP+KR)
KH
ET
KT
Kerros 2 3 4 SK
ET 40
JK/PA
APK
L
Kerros 1 2 3 4
Asunto
Kerros
E131 E141 E151 E160
kerros 1 kerros 2 kerros 3 kerros 4
Asuntojen E151 ja E160 kylpyhuoneen ikkuna
(MU)
KT MH
(PP+KR)
OH
KH
41
(PP/KR)
KH OH
ET
KT P
SK
2H+KT 46.5 m²
MITTAKAAVA 1:100
P
(PP/KR)
(MU) APK
SK
VH 5m
MH
L
JK/PA
P
S
OH
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
KH
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
seinäke h=1200
2H+K+S 47.0 m²
(PP+KR)
KH
POHJOINEN/ K NÄSIJÄRVI ET SK
(MU) APK
JK/PA
ntie ikive s a a P
+k+s 0m
Kerros
C97
kerros 3
E130
2h+k 48.0 m
SK
VH
Paasikiventie
kerros 1 E130 / 1.krs (terassi) E150 / 3.krs
JK/PA
K
Asunto E130
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
MH
C97 / 3.krs
Asunto
ET
2H+K 48.0 m²
MITTAKAAVA 1:100
L
Kerros 1
(MU)
L
33250 Tampere APK
2h+k OH
rros
2H+K 48,0 m2 (PP/KR)
KH
Asunto
Kerros
ET MH
SK
42
43
VH
Asunto E140 E150 E159
OH
MH
VH
JK/PA
K
S
(MU)
seinäke h=1200 (PP+KR)
KH
APK L (PP/KR)
OH
K ET SK
JK/PA
KH
(MU) APK
ET
Vsiualisointikuva sivulla 18
P
SK
MH
Vsiualisointikuva sivulla 20
VH
L
OH
K
ET
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
3H+K+S 63.5 m²
VH C82 / 2.krs C110 / 4.krs
WC
S
SK
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
JK/PA
3H+K+S 65.0 m² L
APK
(JK/PK)
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ MH2 NÄSIJÄRVI
K JK/PA
SK
ET
(JK/PK)
P
ie ivent k i s a Pa
KH
MH2
VH
WC
APK
MH1
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
(MU)
Paasikiventie
E124 / 1.krs (terassi) E143 / 3.krs
(PP+KR)
+k+s 5m
5m
3H+K+S 63,5 m2
S
Asunto
Kerros
C82 C96 C110
kerros 2 kerros 3 kerros 4
Asunto E124
Kerros 1
OH
KH
MH1 (PP/KR)
rros ET
WC
As Oy Tampereen Tikkutehtaan Loimu
SK
L
OH
44
K
Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
L
(MU)
VH
APK
K JK/PA
45
MH2
APK
MH1
(JK/PK)
JK/PA
(JK/PK)
VH
WC
MH2
SK
S
P
ET
Asunto E133 E143 E153
KH (PP+KR)
Kerros 2 3 4
S aita h=2300
OH
Vsiualisointikuva sivulla 16 5m
KH
MH1 (PP/KR)
ET WC
VH
SK
L
APK
K
MH2 JK/PA
(JK/PK)
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
3-4H+K+S 92.0 m² (MU)
APK
Paa sikiv enti e
C90 / 2.krs C117 / 4.krs
K C111 / 4.krs
MITTAKAAVA 1:100
POHJOINEN/ NÄSIJÄRVI
L
seinäke h=1200
3H+K+S 69.0 m²
ASUNTO OY TAMPEREEN TIKKUTEHTA AN LOIMU
OH
ie ivent k i s a Pa
JK
PK
(PP+KR)
KHH
MH3 (varaus)
Tiporaitti 8-9 33250 Tampere
WC MH2 SK
AULA
Kerros 2 3 4
Pohjakuvasta poiketen olohuoneen ison ikkunan keskellä menee pystykarmi.
L APK
K
KH
SK
46
MH1
(MU)
ET
(MU) JK/PA
(PP+KR)
S
VH APK
K
L
(JK/PK)
KH
OH
seinäke h=1200
Asunto C90 C104 C117
47
OH
JK
PK
S
VH
MH2
MH1
(PP+KR)
KHH
MH3 (varaus)
WC MH2 SK
AULA
KH
P
S
MH1
VH
6 / 2019
Pohjola Rakennus Oy Suomi Voimakatu 18, 33100 Tampere tampere@pohjolarakennus.fi www.pohjolarakennus.fi
YH Kodit Oy Aleksis Kiven katu 26, 33200 Tampere omistusasunnot@yhkodit.fi www.yhkodit.fi