1 minute read

Pääkirjoitus

Ennen muuttoani Tampereelle olin vieraillut täällä vain kolmesti: kerran Blockfesteillä, toisen vieraillessani lapsuudenystäväni luona ja kolmannen etsiessäni itselleni vuokra-asuntoa. Muuttopäivänäni tunsin koko kaupungista vain yhden ihmisen ja kaikki tuntui erittäin vieraalta. Mitä yllätyksekseni löysin, oli smurffiviikkojen aikana yhteisö, johon kuuluminen hävitti yksinäisyyden tunteen ja sai vain kolmessa viikossa entuudestaan tuntemattoman kaupungin tuntumaan kodilta. Omien smurffiviikkojeni alusta tähän hetkeen olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, jotka ovat olleet minun kanssani samanlaisessa tilanteessa opintojen alussa. Täältä löytämämme yhteisö on tarjonnut meille lukuisia eri kokemuksia uudesta kotikaupungista ja ennen kaikkea mahdollisuuksia tutustua moniin erilaisiin ihmisiin.

Olen päässyt kuluneen vuoden aikana näkemään tarkemmin rakkaan järjestömme toimintaa ja huomannut kuinka aktiivisesti sekä intohimoisesti sitä pyritään jatkuvasti parantamaan. Hyvinvointikyselyt, palautteiden käsitteleminen sekä erilaiset iltakoulut esimerkiksi yhdenvertaisuuden edistämisestä ovat tärkeä osa järjestön kehittämistä. Boomin toiminta saattaa olla kaukana täydellisestä, mutta ei voi väittää, etteikö toimintaa ajettaisi jatkuvasti eteenpäin suurella sinisydämellä juuri meitä jäseniä varten. Toiminnan ansiosta jäsenet pystyvät kohtaamaan toisensa monissa erilaisissa tapahtumissa, jaostoissa, kerhoissa, workshopeissa, excursioilla tai esimerkiksi Boomilaakson sohvilla ja löytämään sen ansiosta juuri omanlaisia elinikäisiä ystäviä.

Advertisement

Tätä yhteisöä haluamme juhlistaa lukuvuoden viimeisessä VB:ssä, johon teemaksi on valikoitunut yhteisöllisyys. Ystävien löytäminen voi olla hankalaa, joten kysyimmekin suoraan boomareilta heidän kokemuksistaan ystävyydestä ja keräsimme vastaukset yhden jutun alle. Haastattelemme myös meidän upeaa alumniamme, joka on mukana Boomin mentorointiprojektissa, juhlistamme 30 vuotisia Haalaribileitä ja pääsemme kurkistamaan muutamien vaihdossa olevien boomareiden elämään. Olemme myös yhdistäneet mediatiimin sekä toimituksen voimat ja luoneet yhdessä upean, säkenöivän ja ainutlaatuisen yllätyksen, joka on nähtävissä ainoastaan Boomilaaksossa.

Pian on aika saattaa kevätlukukausi pakettiin ja kääntää katse kesää kohti. Oli sinulla edessä työn, koulun, loman tai jonkin muun täyteinen kesä, haluan toivottaa kaikille lukijoille voimia kevään loppurutistukseen sekä ihanaa auringontäyteistä vappua ja kesää.

This article is from: