1 minute read
Huutiset
from VapaaBoomari 2/2023
by Boomi ry
Uudessa opintosuunnitelmatyössä tärkeänä teemana on kestävä kehitys sekä miten ja mihin kestävää kehitystä liitetään opinnoissamme. Suunnitteilla on jokaiselle pakollinen kestävän kehityksen kurssi osana muita perusopintoja. On erittäin tärkeää, että kurssi palvelee todella osaamistamme työmarkkinoilla, eikä ole vain yksi “täppä” lisää tutkintotodistukseemme.
Tämän lisäksi keskustelun aiheina ovat muun muassa mitä kursseja voidaan tutkinnostamme karsia, jotta henkilökunnalle jäisi enemmän aikaa tutkimukseen ja jo olemassa olevat kurssit pystyttäisiin toteuttamaan mahdollisimman tehokkaasti. Tässä myös opiskelijoilta vaaditaan jonkintasoista ymmärrystä ja joustavuutta erilaisten kurssien toteutustapojen suhteen, jotta mahdollisimman laaja kurssivalikoima pystytään säilyttämään tulevaisuudessakin.
Advertisement
Tällä tekstillä pyrin herättelemään meitä boomareita siihen, kuinka merkittävistä asioista esimerkiksi opintosuunnitelmatyössä on kyse. Erittäin tärkeänä osana ovat kopokyselyiden tapaiset mahdollisuudet vaikuttaa opetushenkilökunnan ymmärrykseen siitä, mitkä opetustavat meille opiskelijoille toimivat ja mitkä eivät. Kannustan siis tulevaisuudessakin jokaista boomaria antamaan aktiivisesti kurssipalautetta, vastaamaan erilaisiin kyselyihin sekä mahdollisesti vaikuttamaan esimerkiksi hallinnon opiskelijaedustajina. Olen nimittäin kopokevääni aikana oppinut, että henkilökunta todella haluaa kuulla, mitä meille opiskelijoille kuuluu ja sitä he eivät tiedä, jos emme aktiivisesti ole sitä kertomassa.
Keväisin terveisin, Markus
Koulutuspoliittinen vastaava, Markus Alajoki