1 minute read

ILMOITUSTAULU

Next Article
KYLILLÄ

KYLILLÄ

Maalinauhantien talot saaneet taidetta seiniin

VAV:N TALOT MAALINAUHANTIELLÄ Länsimäessä ovat heränneet uuteen eloon seinämaalauksien ansiosta. SAV Taidekollektiivi työskenteli pari helteistä heinäkuun viikkoa Länsimäessä, ja nyt talojen seiniä koristavat monenlaiset seinämaalaukset asukkaiden ja ohikulkijoiden ilona. Monia maalauksia yhdistää – kuinkas muuten – usealla seinällä kulkeva maalinauha. Myös yksi jätekatos ja sähkökaappi ovat saaneet uuden ilmeen. ”Otamme teoksiimme aina mukaan paikallisia elementtejä. Täällä inspiraatiota on haettu osoitteen mukaisesti urheilusta ja esimerkiksi talojen vierustoilla kasvavista kuunliljoista”, sanoo yksi taiteilijoista ja SAV Taidekollektiivin perustajajäsen Jesse Pasanen.

Mutta keitä olivat Länsimäen Hennot ja miten he liittyvät uusiin seinämaalauksiin? Käy lukemassa lisää VAV:n nettisivuilla osoitteessa vav.fi.

Apua asunnottomille

YMPÄRI VANTAAN KATUJA kulkee jalkautuvan työn tiimi, joka auttaa asunnottomia ja asunnottomuusuhan alla olevia. Tiimin kolme ohjaajaa, sairaanhoitaja sekä kokemusasiantuntija auttavat etsimään ratkaisuja huonoon asumistilanteeseen sekä muihin elämän haasteisiin. Asunnottomuus kun harvoin tulee yksinään.

Heidi Tikka Vantaan kaupungin asunnottomuuden ehkäisyhankkeesta kertoo, että uusi hanke on onnistunut hyvin löytämään kohderyhmäänsä. ”Jo 50 asunnotonta vantaalaista on hankkeen tiiviissä tuessa. 13 heistä on autettu uuteen kotiin”, Tikka kertoo.

Tunnetko sinä asunnottoman, joka tarvitsee tukea? Jalkautuvalle tiimille voi soittaa päivystysnumeroon 09 8395 0052 ma–pe klo 9–15. Muina aikoina voi jättää soittopyynnön ja tiimi palaa asiaan.

NIMITYKSIÄ

MIKKO NORONEN

aloitin kesäkuussa vastuullisuus- ja kehityspäällikön tehtävässä. VAV:lla olen ollut jo vuodesta 2016. Tehtäväni on kehittää vastuullisuusnäkökulmia sekä asiakkuuden prosesseja. Vapaa-ajalla urheilen ja lajeista mieluisin on jalkapallo.

PAULIINA AITTOLA

aloitin VAV:lla isännöitsijänä kesäkuussa. Vapaa-ajallani urheilen ja vietän aikaa ystävien kanssa. Aikaisemmin olen työskennellyt sosiaaliohjaajana, huonekalupuuseppänä sekä kiinteistönhuollossa eri työtehtävissä.

JESSE KARHU

aloitin teknisenä isännöitsijänä toukokuussa. Kiinteistöjen pitkäaikainen ylläpito ja arvon säilyttäminen ovat hyvän asumisen lähtökohta, josta myös asukkaat hyötyvät. Vapaa-ajallani puuhastelen perheeni kanssa, käyn kuntosalilla ja liikun luonnossa.

SIRPA RINNE

aloitin kiinteistönhuollon koordinaattorina elokuussa. Olen aiemmin toiminut VAV:lla isännöitsijänä. Uudessa työtehtävässäni vastaan palveluntuottajiemme ohjaamisesta toimintamallimme mukaisesti. Lisäksi tehtäviini kuuluu mm. kiinteistöhuollon laadun ohjaaminen, valvonta ja laatuauditoinnit.

NIKO ANDERSSON

aloitin teknisenä isännöitsijänä elokuussa. Aikaisemmin olen työskennellyt rakennusalalla mm. Skanska:lla ja T2H:lla. Perheeseeni kuuluu avopuoliso sekä kaksi koiraa. Vapaa-aikani käytän urheillen, puutöiden ja moottoripyöräilyn parissa.

This article is from: