3 minute read

Pitsikaupungin joulu

Suomen kaunein Joulukaupunki PITSIKAUPUNGIN JOULU

Aikoja sitten saapui Rauman satamaan kaukaa maailman meriltä purjelaivojen salamatkustajina erityisen valovoimaisia ja taitavia joulutonttuja. Nämä joulutontut olivat kuuluisaa pitsinnyplääjien sukua. Tärkeintä heille oli koristautua ja koristella, oli sitten arki tai juhla. Tontut rakastivat kaikkea kaunista, tunnelmallista ja herkullista. Kauneus on taidossa ja yksityiskohdissa, he sanoivat. Juuri siitä syystä Rauma veti heitä puoleensa. Kaunosieluisten tonttujen sydän suli läntisen kaupungin kohdalla. He ymmärsivät heti, miksi kaupunkia kutsutaan Raumaksi eli sulaksi virraksi, niin virkistävältä se tuntui pitkän matkan jälkeen. Ja niin tontut päättivät jäädä kaupunkiin.

Advertisement

Tarkoilla tonttusilmillään he näkivät satoja vuosia eteenpäin, miten kaupunki vain kaunistuisi vuosien saatossa, miten paljon iloa ja lämpöä se tulisi vielä tarjoamaan ihmisille! Kaupungin kaduille rakennettaisiin pastellin sävyisiä puutaloja. Valo leikkisi täällä kauniimmin kuin missään muualla, muodostaen taideteoksia ihmisten ihasteltaviksi. Kaupungista tulisi Suomen kaunein joulukaupunki, jossa olisi aivan erityinen joulun tunnelma, ja joka tunnettaisiin Pitsikaupungin joulu -nimellä.

Tontut elelivät vuosisatoja Rauman puutalojen vinteillä, kellareissa ja muissa salaisissa paikoissa. He pitivät huolta koko kaupungista, ja samalla juurtuivat paikkakunnalle. Tonttujen sukupuu on laaja, ja sukujen nimissä vilahtelevat talojen ja pitsien nimet. Arvellaan, että heidän vaikutuksensa on näkynyt myös siinä, että alue on tullut tunnetuksi myös omintakeisesta kielestään. Heillä on pienet tonttusormensa mukana monessa asiassa. Osa näistä merenkulkuun tottuneista joulutontuista oli myös kovin kurittomia, vuosien saatossa täällä on todistettu monenlaisia jäyniä ja jekkuja. Kaunosieluilla on aina pilkettä silmäkulmassaan.

Odotamme jännityksellä mitä joulutonttujen suku keksii taas huomenna. Mitähän se mahtaa olla? Kuuntele joulutarina rauman kielellä netissä osoitteessa: rauma.fi/joulu/pitsikaupungin-joulutarina

Neulo joululahjaksi Rauma-neule

Joulukaupunki Rauma on lahjoittanut pitsikuvioisen Rauma-neulepaidan mallin kaikkien raumalaisten ja muiden neulojien vapaaseen käyttöön. Mallin ovat suunnitelleet pitsitaiteilija Tarmo Thorström ja Katrina Salo. Inspiraationa ovat toimineet Uus kultseppä ja Mandeljepyri-pitsit. Rauma-neuleen ohje löytyy suomeksi ja englanniksi Rauman joulusivustolta osoitteesta rauma.fi/joulu/muutajouluista/raumaneule.

Joululahjaksi sopii myös Rauman kansalaisopiston Neulotaan Raumaneule -kurssi. Lisätietoja kurssista Rauma-lehden sivulla 30.

Joulukuusen voi ostaa monesta paikasta

Joulukuusen ostopaikkoja löytyy eri puolilta kaupunkia. Luvat kuusien myymiseen on annettu Kappelinsalmentien ja Luoteisväylän kulmauksessa olevalta veneiden talvisäilytyspaikalta, Pyynpäänkadun ja Metsätähdentien kaulmauksessa olevalta paikoitusalueelta sekä Raumanmerenkadun ja Bergströminlammen paikoitusalueilta. Keskustassa joulukuusen voi saada hankittua Kalatorilta, vanhan kirkon raunioiden reunalta. Kuusimyyjät saapuvat paikalle yleensä joulukuun alkupuolella.

Raumalla järjestetään tänä jouluna JouluILOlahjakeräys

Rauman kaupunki ja Rauman Nuorkauppakamari järjestävät yhdessä JouluILO-lahjakeräyksen 7.-12.12.

Lahjat lajitellaan keräystä seuraavan viikon kuluessa ja jaetaan lahjojen saajille 20.–22.12. Aiemmin osana valtakunnallista Joulupuukeräystä järjestetty kampanja toteutetaan tänä vuonna täysin itsenäisenä hankkeena omalla JouluILO-nimellä. – Kaupunki ja keräyksen projektiryhmä ovat yhdessä päättäneet järjestää oman erillisen keräyksen, jotta pystymme paikallisesti varmistamaan, että apu menee täysimääräisenä sitä tarvitseville, Rauman Nuorkauppakamarin projektipäällikkö Juho Hermikoski toteaa. Rauman JouluILO –kampanjan keräyspiste on Rauman Prismassa, ja avuntarvitsijat tavoitetaan Rauman kaupungin sosiaalipalvelujen ja opiskeluhuollon avustuksella. – Lahjoittajien ja avuntarvitsijoiden näkökulmasta ainoastaan keräyksen nimi on muuttunut, muutoin kaikki jatkuu entiseen malliin, Rauman kaupungin osalta keräyksen toiminnasta vastaava Sari Ågren kertoo. – Kaupunki ja Nuorkauppakamari ovat ilahduttaneet vähävaraisia lapsiperheitä joulukeräyksellä jo vuodesta 2008. Monet lapset, jotka olisivat muuten jääneet ilman joululahjaa, ovat saaneet lahjansa joulukeräyksen ansiosta. Lahjan tarvitsijoita on vuosien saatossa ollut runsaasti, Ågren sanoo.

Hanki persoonalliset ja uniikit joululahjat

Vanhan Raatihuoneen museokaupasta

Museokauppa Kistupuad täyttyy joulun alla käsintehdyistä joulukoristeista ja uniikeista joululahjaideoista. Puodista löytyy paikallisten kädentaitajien tuotteita.

• Puhalletusta lasista valmistetut, käsinmaalatut joulukuusenkoristeet • Piparkakunmakuiset joulusuklaalevyt • Glöginmakuiset Joulpukin hyvälliset Vanha Rauma-aiheisella kuvituksella • Riikinkukko-lapastarvikepaketit, jonka kuvio pohjautuu keskiaikaiseen täkänään • Vanhanajan adventtikalenterit • Vanha Rauma –aiheiset joulukalenterit (myös Rauman taidemuseosta)

Rauman taidemuseon museokaupasta

• Taidemuseon taidetiskirätti Kosti

Koskisen maalauksilla tai Albert

Edelfeltin teoksella.

Palvelupiste Pyyrmanista

• Graafikko Erik Bruunin suunnittelema ihastuttava juhlavuoden juliste • Vanha Raatihuone -kuosiset tyynyliina, keittiöpyyhe sekä tiskirätti. Kaikista kohteista löytyvät myös kauniit ja persoonalliset joulukortit.

Vanha Raatihuone museokauppa Kistupuad, Kauppakatu 13 Rauman taidemuseo Kuninkaankatu 37 Palvelupiste Pyyrman Valtakatu 2 A

This article is from: