VUOSIKERTOMUS 2017 LÄNSIRANNIKON KOULUTUS OY WINNOVA
YHDESSÄ SUUNTA ETEENPÄIN
SISÄLTÖ
MERIKARVIA
Suurten muutosten vuosi
Osakeyhtiö ja hallinto 2017
3 4
Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 6
POMARKKU
Talous ja rahoitus 8 Ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille - Toiminnalliset tulokset
10
Henkilöstö ja reformin tuomat muutokset PORI 12 Hanketoiminta ja hankkeet 2017
14
Stipendien lahjoittajat 2017
15
ULVILA
PORIN SEUTUKUNTA
LUVIA
NAKKILA
Kannen kuvassa henkilöston lukuvuoden aloitus Raumalla Kivikylän Areenalla elokuussa 2017.
HARJAVALTA KOKEMÄKI
EURAJOKI
RAUMAN SEUTUKUNTA RAUMA
PYHÄRANTA
KÖYLIÖ
EURA
HUITTINEN
SÄKYLÄ
LAITILA
VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA UUSIKAUPUNKI
VEHMAA Toimitus: WinNova 03/2018
TAIVASSALO
Taitto: WinNova viestintä/Marika Malmi Kuvat: WinNova viestintä/Miia Reiman/Marika Malmi ja arkisto Sähköinen julkaisu: Issuu-verkkolehti, pdf
2
SUURTEN MUUTOSTEN VUOSI
V
uosi 2017 oli ammatillisessa koulutuksessa merkittävien muutosten aikaa. Koulutusta koskeva lainsäädäntö muutettiin perusteellisesti. Kaikki koulutuksen järjestäjät joutuivat hakemaan uusia järjestämislupia, jotka astuivat voimaan ammatillisen koulutuksen reformin myötä vuoden 2018 alusta. Länsirannikon Koulutus Oy WinNovalle myönnettiin syksyllä odotetusti laaja järjestämislupa, joka pitää sisällään myös mahdollisuuden tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen ja laajennetun oppisopimustehtävän toteuttamiseen. Reformin valmistelun rinnalla vuonna 2017 toteutettiin ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkaus, joka oli suuruudeltaan 190 miljoonaa euroa ja vastasi n. 15 %:n osuutta valtionosuurahoituksesta. Leikkauksista huolimatta oppimisympäristöjä ja toimitiloja on WinNovassa kyetty parantamaan myös kuluneella tilikaudella. Investoinnit on pidetty aiemmalla tasolla. Syyskuussa Raumalla valmistui Satamakatu 19C-rakennuksen saneeraus. Porissa Tiedepuiston kampuksen rakentaminen käynnistettiin kesällä. Kampuksen on määrä valmistua
heinäkuun lopussa 2018. Osallistuimme opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen laatupalkintokilpailuun nyt toista kertaa. Kilpailun teemana oli tiedolla johtaminen. Etenimme kilpailussa arviointivaiheeseen eli kuuden menestyneimmän oppilaitoksen joukkoon. WinNovan toinen strategiakausi 2014-2017 päättyi kuluneen vuoden lopussa. Vaikka kaikkia tavoitteita ei täysin saavutettukaan, voimme ilolla todeta päässeemme eteenpäin useassa merkittävässä kehityskohteessamme. Negatiivinen keskeyttäminen väheni kolmantena vuotena perättäin. Myös suoritettujen tutkintojen määrä jatkoi kasvuaan, vaikka opiskelijamääräämme on leikattu. Näistä lähtökohdista on hyvä ponnistaa uudelle strategiakaudelle. Lasse Schultz Toimitusjohtaja Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
K
ansainvälisen toiminnan saralla vuosi 2017 oli WinNovan historian vilkkain. Suosittuja yhteistyömaita olivat Ranska, Saksa, Italia, Hollanti, Belgia, Espanja, Portugali ja Unkari. WinNova on haluttu yhteistyömppani myös kansainvälisissä verkostoissa. Kuvassa on Utenan koulun koordinaattori Nijole Gailesienen, joka toi opiskelijavaihtosopimuksen allekirjoitettavaksi. WinNovan toimitusjohtajan Lasse Schultzin kädessä oleva upea koriste on opiskelijatyönä tehty. Neljän opiskelijan, yhden opettajan ja koordinaattorin ryhmä oli WinNovassa kahden viikon vierailulla syyskuussa 2017.
3
OSAKEYHTIÖ JA HALLINTO 2017
L
änsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista koulutusta Satakunnassa ja Vakka-Suomessa. Yhtiön tarkoituksena ei ole tavoitella voittoa, eikä se jaa omistajilleen osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Yhtiön toimielimiä ovat yhtiökokous, WinNovan johtokunta, osakeyhtiön hallitus ja toimitusjohtaja. Konserniin kuuluu PäteWin Oy, jonka toimialana on pysyvien liitosten menetelmien(tuotesertifiointi) ja henkilöpätevöintien (henkilösertifiointi) valvonta ja hyväksyntä riippumattomana kolmantena osapuolena. Yhtiökokous johtorYhmä
pedagoginen johtorYhmä Rehtori, palvelualat Rehtori, tekniikan alat Koulutuspäälliköt Opiskelijapalvelupäällikkö Johtaja, yhteiset palvelut Viestintäpäällikkö
hallitus
Toimitusjohtaja Rehtori, palvelualat Rehtori, tekniikan alat Johtaja, yhteiset palvelut Viestintäpäällikkö
johtokunta toimitusjohtaja
viestintä
palvelualat
Yhteiset palvelut
Opiskelijapalvelut Työelämäyhteistyö ja myynnin tuki, oppisopimustoiminta
HALLITUS Osakeyhtiön hallitus hoitaa osakeyhtiölain mukaiset tehtävät. Kokoukset vuonna 2017 (yhteensä 12 kokousta) JÄSEN TAHO KOKOUKSIIN OSALLISTUMINEN Ahlsten Elina Porin Aikuiskoulutussäätiö 4 Alanko Sari Kauppakamarit 8
Anttila Esa J. (pj)
Porin kaupunki
12
Junnila Elina (vpj) Rauman kaupunki 10
Junnila Mika
Palkansaajajärjestöt
12
Kuisma Eero Laitilan kaupunki 10
Ostamo Marianne
Porin kaupunki (1.1. - 9.5.2017)
2
Raittila Erkki
Rauman kaupunki
10
Sakari Heidi
Porin kaupunki (10.5.2107-)
5
Tarvainen Timo Porin kaupunki 11
Tommila Milka
Porin kaupunki
Kaupunginjohtajat: Laitila: Alkio Jukka (4)/Luukkonen Johanna (4), Rauma: Koski Kari (-), Pori: Luukkonen Aino-Maija (1)
4
9
Luonnonvara- ja ympäristöala
Luonnontieteiden ala
Tekniikan ja liikenteen ala
Matkailu-, ravitsemis- ja talousala
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
Kulttuuriala
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
Nuorten ammatillinen peruskoulutus ja valmistavat koulutukset
Humanistinen ja kasvatusala
Hallintopalvelut Toimistopalvelut Tietohallintopalvelut Ruokapalvelut Hankkeet ja kansainvälisyys Toimitilat
tekniikan alat
JOHTOKUNTA Johtokunta toimii valtion ja yksityisen järjestämän koulutuksen hallinnosta annetun lain (21.8.1998/634) mukaisena johtokuntana sekä vastaa koulutuksen järjestämisestä ja kehittämisestä. Johtokunta toimii myös ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (21.8.1998/630) mukaisena WinNovan ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavana toimielimenä. Johtokunnan toimikausi on kaksi vuotta ja se koostuu koulutuksen järjestäjän, opettajien, opiskelijoiden, muun henkilöstön sekä työ- ja elinkeinoelämän edustajista. Johtokunta lakkautettiin ammatillisen koulutuksen reformin myötä 31.12.2017. WinNovan johtokunta kokoontui vuonna 2017 yhteensä 5 kertaa.
PÄÄTÖKSENTEKIJÄT
TAHO
OSALLISTUMINEN VARAJÄSEN
Grömark Juha SAK 3
Heino Aki
WinNovan opettajat
3
Klemetti Tarja (1)
Justen Minna Rauman kauppakamari 3 Kuisma Eero (pj) WinNovan hallitus 5
Lindholm Erja
Satakunnan Yrittäjät
0
Viljanen Olli-Pekka (3)
Murro Kari WinNovan tukihenkilöstö 4 Mäkilä Jukka Satakuntaliitto 2 Mäkivaara Julia Wino ry 4 Rinta-Holkko Ritva WinNovan hallitus 3 Saari Marie-Anne STTK 4 Tarvainen Timo WinNovan hallitus 5
Muut osallistujat: Koivumäki Merja, sihteeri (2), Koivusalo Juha-Pekka, rehtori, tekniikan alat (4), Schultz Lasse, toimitusjohtaja (2), Vasama Juha, rehtori, palvelualat (5) Lisäksi kokouksiin osallistui asiantuntijana koulutuspäälliköitä esittelemässä oman opintoalansa toimintaa.
TOIMITUSJOHTAJA Toimitusjohtajalle kuuluu yhtiön ns. juokseva hallinto lain ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä toimiminen yhtiön hallituksen kokouksissa esittelijänä. Toimitusjohtajana toimii Lasse Schultz.
JOHTORYHMÄ Johtoryhmällä ei ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa, vaan se toimii toimitusjohtajaa avustavana toimielimenä. Johtoryhmän tehtäviin kuuluu toimitusjohtajan johdolla panna täytäntöön hallituksen päätökset. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja ja sihteerinä viestintäpäällikkö. Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan johtoryhmän muodostavat • Toimitusjohtaja Lasse Schultz • Pedagoginen rehtori Juha Vasama (palvelualat) • Rehtori Juha-Pekka Koivusalo (tekniikan alat) • Yhteisten palvelujen johtaja Taina Kivioja • Viestintäpäällikkö Diana Bergroth-Lampinen
PEDAGOGINEN JOHTORYHMÄ Pedagogisella johtoryhmällä ei ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa, vaan se toimii johtokunnan avustavana toimielimenä koulutukseen liittyvissä asioissa. Koulutustoiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa ammatillista koulutusta käsitellään opetus- ja kulttuuriministeriön ammattikoulutusstrategian mukaisena kokonaisuutena. Koulutustoiminta muodostuu rehtorien johtamista kahdesta tulosalueesta, palvelualoista ja tekniikan aloista. Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan pedagogisen johtoryhmän muodostavat palvelualojen ja tekniikan alojen rehtorit, koulutuspäälliköt, opiskelijapalvelupäällikkö ja yhteisten palvelujen johtaja. Puheenjohtajana toimii pedagoginen rehtori ja sihteerinä viestintäpäällikkö.
5
TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2017 TOIMINTA-AJATUS
Y
htiö vastaa nuorille ja aikuisille suunnatun ammatillisen perustutkinto-, lisä- ja täydennyskoulutuksen ja muun ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämisestä Satakunnassa ja Vakka-Suomessa.
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova tarjoaa ammatillisen koulutuksen järjestäjänä nuorille ja aikuisille laadukkaita urapolkuja, samalla kun se toimii aluekehityksen aktiivisena vaikuttajana ja elinkeinopolitiikan kehittämisvälineenä.
TOIMINNAN KEHITTÄMINEN STRATEGINEN KEHITTÄMINEN WinNovan toinen strategiakausi 2014-2017 päättyi toimintavuoden lopussa. Strategiset tavoitteet saavutettiin hyvin. Osa strategisista kehittämisohjelmista jatkui uudelle strategiakaudelle. Strategia 2014-2017 jakaantui neljään osa-alueeseen: 1. Asiakkuudet 2. Ammattikoulutus 3.
Henkilöstön osaaminen ja kehittäminen
4. Tietohallinto ASIAKKUUDET WinNovan asiakashallintamalli on jaettu kahteen osaan; opiskelija-asiakkaiden ja työelämäasiakkaiden hallinta. Laadukkaan asiakaspalvelun varmistavat yhteiset opiskelija- ja työelämäpalvelut on mallinnettu ja otettu käyttöön. Vuoden alussa toteutetun organisaatiomuutoksen myötä ammatillinen peruskoulutus ja aikuiskoulutus kuuluvat jokaisen esimiehen vastuualueeseen, mikä tukee toimintamallin sisäänajoa ja vastaa ammatillisen koulutuksen reformin henkeä. Asiakashallintajärjestelmä (CRM) on otettu käyttöön yritysasiakkaille, mutta järjestelmä ei ole vielä kattavasti koko organisaation arjen työssä. Asiakashallinnan ja sitä tukevien työkalujen kehittämistä jatketaan alkaneella strategiakaudella. Henkilöasiakkaille on käytössä valtakunnallinen Opintopolku. fi. Ammatillisen koulutuksen reformi vauhdittaa siirtymistä yhteen opintohallintojärjestelmään, mikä helpottaa toiminnan sähköistämistä entisestään. AMMATTIKOULUTUS Vuoden 2018 alusta voimaan tullut ammatillisen koulutuksen reformi ohjaa voimakkaasti koulutustoiminnan kehittämistä. Erityisesti digitalisaation käyttöönotolla on keskeinen rooli reformin mukaisen uudenlaisen toimintamallin ja entisestään tiukentuneen rahoituksen haasteisiin vastaamisessa. Strategiseksi tavoitteeksi asetettu ajasta ja paikasta riippumattomien mobiililaitteiden käyttö opetuksessa toteutui suunnitelman mukaisesti. Tietohallinto siirtyi pilviperusteiseen toimintamalliin. Strategisten digipilottien avulla ammatillisen
6
koulutuksen reformin mukaiset oppimis- ja ohjausratkaisut testataan ennen laajamittaista käyttöönottoa. Ammatillisen koulutuksen yhteisten tutkinnonosien digitalisoiminen on käynnistetty. Koulutuksen laatua ja uuden lainsäädännön mukaisia rahoituskriteereitä mukailevat läpäisy-, keskeyttämis- ja suoritusmittarit kehittyivät myönteisesti strategiakauden aikana. HENKILÖSTÖN OSAAMINEN JA KEHITTÄMINEN WinNova osallistui vuonna 2017 Opetus- ja kulttuuriministeriön laatupalkintokilpailuun, jossa teemana oli tiedolla johtaminen. Tuloksena oli sijoittuminen kuuden parhaan oppilaitoksen joukkoon. Kilpailuun osallistumisesta johtuen strategiakauden tavoitteeksi asetetut työterveys- ja turvallisuusjärjestelmän sekä ympäristöjärjestelmän sertifiointi päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan. WinNova osallistui aktiivisesti valtakunnalliseen valmistelutyöhön, jonka tavoitteena oli ammatillisen koulutuksen työehtojen harmonisointi ja siirtyminen vuosityöaikaan. Vuosityöaika otettiin kokeiluluonteisesti käyttöön WinNovan erityisopetuksessa. Laajamittaisen, koko opettajakuntaa koskevan nk. reformin kestävän työaikamallin valmistelu jatkui työmarkkinajärjestöjen kesken osana kevään 2018 työehtosopimusneuvotteluja. Yhtiössä toteutettiin syksyllä henkilöstökysely. Strategiakauden tavoitteeksi asetettu pääsy parhaiden työpaikkojen listalle (Great Place To Work) suurten työnantajien kategoriassa ei toteutunut, mutta kyselystä saatiin arvokasta tietoa työyhteisön jatkokehittämistä varten. TIETOHALLINTO Tietohallinnossa tavoitteena oli paperisiltojen poistaminen sähköisen asioinnin avulla. Tämä toteutuikin varsin kattavasti, mutta ei aivan kokonaan. Pilviperusteisen toimintamallin ansiosta mahdollisuudet toiminnan tehostamiseksi entisestään ovat hyvät. Ammatillisen koulutuksen reformi ja rahoitusuudistus edellyttävät koulutuksen järjestäjiltä entistä tehokkaampaa resurssien käyttöä. Toiminnan tehostaminen mahdollistaa taloudellisten vaikutusten lisäksi toiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantamisen.
Oppilaitoksen tuloskorttitavoitteiden toteutuminen: Ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimaluku
TAV / TOT 1,00 / 0,98
Suoritetut tutkinnot (opetussuunnitelmaperusteinen)
1000 / 894
Suoritetut tutkinnot (näyttöperusteinen)
950 / 1037
Opintojen keskeyttämisaste (negat., OPS-perusteinen) 4. vuoden opiskelijoiden määrä
<7,9 % / 9,3 % <40 / 72
TULOKSELLISUUS JA VAIKUTTAVUUS Vuoden 2017 yhteishaussa ensisijaista opiskelupaikkaa WinNovassa haki yhteensä 1217 opiskelijaa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 1260. Hakijamäärät myötäilevät toiminta-alueen ikäluokkakehitystä. Oppilaitoksen vetovoima parani hieman. Ensisijaisten hakijoiden suhde tarjolla olleisiin opiskelijapaikkoihin oli 0,98 (vuotta aiemmin 0,96). Porissa koulutuksen vetovoimaluku oli 1,04 (1,04) ja Raumalla 0,87 (0,85). WinNovan opiskelijapaikkoja on vähennetty alueen ikäluokkakehityksestä ja ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkauksista johtuen. Suoritetut tutkinnot kuitenkin lisääntyivät hieman edellisvuoteen verrattuna. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opetussuunnitelmaperusteisena suoritettuja tutkintoja oli yhteensä 894 (1014) ja näyttöperusteisena koulutuksena toteutettuja tutkintoja 1037 tutkintoa (914). Opetussuunnitelmaperusteisten opintojen negatiivinen keskeyttäminen väheni 9,3 %:iin ja oli alle edellisvuoden (9,7 %) ja aiempien vuosien tason. Työtä keskeyttämisten vähentämiseksi tehdään edelleen, ja erilaisia toiminnallisia vaihtoehtoja selvitetään. Vuonna 2018 voimaan astunut rahoituslaki rajoittaa valtionosuuden perusrahoituksen kolme vuotta kestäviin opintoihin, jolloin tätä pidempään opiskelevista ei perusrahoitusta enää makseta. WinNovassa neljännen vuoden opiskelijoita oli kuluneena vuonna 72, mikä on suurin piirtein edellisen vuoden tasolla (69).
KOULUTUSTOIMINNAN PUITTEET JA KEHITTÄMINEN Tiedepuiston kampuksen saneeraus käynnistyi Porissa kesällä. Hankkeen myötä kaikki WinNovan keskustan toiminnot siirtyvät Satakunnan Ammattikorkeakoululta vapautuneisiin tiloihin elokuussa 2018. Syyskuussa valmistui Raumalla Satamakatu 19 C:n saneeraus. Samalla yhtiö luopui Martinmäen kiinteistöstä ja Satamakatu 17:n tiloista, pois lukien painoviestinnän käytössä olevat kellaritilat.
SISÄINEN VALVONTA JA RISKIENHALLINTA Yhtiön hallitus on hyväksynyt WinNovan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Näiden pohjalta on laadittu toimintamalli ja sitä tukeva ohjeistus sekä päätetty riskienhallinnassa käytettävästä ohjelmistotyökalusta.
Rahoitus-, raportointi ja viestintäriskit muodostuvat pääasiassa rahoituksessa ja rahoitusjärjestelmässä sekä yhtiön ja asiakkaiden taloudellisessa tilassa tapahtuvista muutoksista ja tietojen, tiedonkeruun sekä viestinnän oikeellisuudesta. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä rahoitus muuttuu nykyistä ennakoimattomampaan suuntaan. Toteutuneisiin kustannuksiin perustuvasta rahoitusmallista siirrytään talousarvioperusteiseen rahoitukseen, minkä lisäksi opiskelijamääriin sidotun nk. perusrahoituksen osuus laskee 97 %:sta 50 %:iin. Tutkintojen ja tutkinnon osien määriin sidotun vaikuttavuusrahoituksen sekä työllistymiseen ja jatko-opintoihin kytkeytyvän tuloksellisuusrahoituksen osuus nousee vastaavasti 3 %:sta 50 %:iin. Kun vielä kaikkiin rahoituselementteihin sovelletaan suoritteiden suhteellista laskentaa, yksittäisen koulutuksen järjestäjän mahdollisuudet ennakoida tulevien vuosien rahoitusta heikkenevät. Taloudelliset riskit ovat kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin kohtuulliset verrattuna tyypillisiin yritystoiminnan riskeihin. Toiminnalliset riskit koostuvat toimialalle ominaisista elementeistä. Ammatillisessa koulutuksessa oppiminen tapahtuu paljolti työsaleissa, liikkuvissa työkoneissa ja työpaikoilla. Näissä ympäristöissä opiskelijat ja ohjaajat toimivat erilaisten koneiden ja laitteiden sekä kemikaalien ja muiden vaarallisten aineiden läheisyydessä, mistä aiheutuu terveys- ja turvallisuusriskejä. WinNovassa toteutetaan säännöllisesti koko henkilöstön kattava työilmapiirimittaus. Tämän lisäksi suoritetaan säännöllisesti vaarojen ja riskien arviointia. Näiden selvitysten perusteella esimiehet laativat vastuualueillaan kehittämissuunnitelmat, jotka käydään läpi henkilöstön kanssa ja joiden toteutumista seurataan määräajoin.
NÄKYMÄT VUODELLE 2018 Ammatilliseen koulutukseen rahoitukseen kohdistuviin leikkauksiin sopeuttamiseksi käytiin alkuvuonna 2016 yt-neuvottelut, joiden päätteeksi laadittiin kolmen vuoden sopeuttamisohjelma. Yhtiön vakaa taloudellisen tilanteen ansiosta hallitus päätti sopeuttamistoimenpiteiden ajoittamisesta kolmelle vuodelle 2017-2019 siten, että vuoden 2017 ja mahdollisesti myös vuoden 2018 tulos jäävät tappiollisiksi. Ohjelmalla tavoitellaan voitollista tulosta viimeistään vuonna 2019. Vuonna 2018 voimaan tuleva rahoitusmalli edellyttää koulutustoiminnalta hyvää vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Tästä syystä vuoden 2018 aikana toiminnassa tähdätään erityisesti tutkintojen ja tutkinnon osien määrälliseen kasvuun sekä valmistuvien opiskelijoiden hyvään työllistymiseen tai jatko-opintoihin siirtymiseen.
7
TALOUS JA RAHOITUS
A
mmatillisen koulutuksen rahoitusta on leikattu merkittävästi vuodesta 2013 lähtien. Leikkauksiin sopeutumiseksi yhtiössä on käyty yt-neuvotteluja viimeksi keväällä 2016. Näissä ja aiemmissa neuvotteluissa päätetyt toimenpiteet on onnistuttu toteuttamaan kurinalaisesti.
Tilikauden tulos muodostui selvästi budjetoitua paremmaksi. Tätä selittää pääosin se, että suuri osa vuodelle 2017 jatkettujen nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) ja aikuisten osaamispohjan vahvistamisen (AOV) rahoituksista tuloutui tilikauden aikana. Myös vuoden 2016 yt-neuvotteluissa päätetyt sopeuttamistoimenpiteet toteutuivat ennakoidusti. Yhtiö on velaton, ja maksuvalmius säilyi hyvänä. Meneillään olevat ja suunnitellut kampushankkeet lisäävät entisestään investointitarpeita koneiden, laitteiden ja kalusteiden osalta.
TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA Yhtiön tutkimus- ja kehitystoiminta kattaa hankkeet, työelämän kehittämisen ja henkilöstön kehittämistoiminnan. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan menot olivat vuonna 2016 2 043 351,12 € (3,5 % kaikista menoista) ja vuonna 2017 1 962 272,75 € (3,5 % kaikista menoista), ja ne on kirjattu tuloslaskelmaan kuluiksi.
YHTIÖN OSAKKEET Yhtiön osakepääoma jakautuu seuraavasti:
OSAKKEENOMISTAJA
OSAKKEIDEN LUKUMÄÄRÄ 2017 (%-OSUUS OSAKEPÄÄOMASTA)
Porin kaupunki 480 (48 %) Rauman kaupunki 270 (27 %) Porin Aikuiskoulutussäätiö 130 (13 %) Laitilan kaupunki 120 (12 %) Länsirannikon Koulutus Oy WinNova kuuluu Porin kaupunkikonserniin. Yhtiön kotipaikka on Rauma.
HALLITUKSEN ESITYS TULOKSEN KIRJAAMISEKSI Yhtiön oma pääoma oli tilikauden päättyessä 16 429 981,73 euroa. Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osakkaille ei jaeta osinkoa, ja tilikauden tappio -1 080 525,82 euroa liitetään voitot/tappiot-tilille.
AVAINLUKUJA 2017 Länsirannikon Koulutus Oy
Liikevaihto
Liikevoitto
52 465 686,14
52 782 464,81
-1 096 928,03
- 1 039 804,40
Oman pääoman tuotto %
-6,58 %
-6,23 %
Omavaraisuusaste
67,9
67,8
Henkilöstö keskimäärin
572
574
Palkat ja palkkiot
8
Konserni
32 287 511,84
32 406 983,88
TULOSLASKELMA 1.1.2017 - 31.12.2017 LIIKEVAIHTO Myynnin oikaisuerät Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Kulut yhteensä LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Rahoitustuotot ja kulut VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA Tilinpäätössiirrot Verot TILIKAUDEN VOITTO (-TAPPIO) TASE 31.12.2017 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Tytäryritysten osakkeet Muut osakkeet ja osuudet
EMO 31.12.2017
KONSERNI 31.12.2017
EMO 31.12.2016
KONSERNI 31.12.2016
52 465 686,14
52 666 514,28
59 886 077,26
59 931 956,96
2 212 237,70
2 212 237,70
954 060,56
954 060,56
-6 566 501,74 -32 287 511,84 -1 466 550,80 -15 454 287,49 -55 774 851,87
-6 540 363,78 -3 2 4 3 1 0 1 9,1 1 -1 466 550,80 -15 480 622,69 -55 918 556,38
-7 053 723,24 -34 977 481,21 -1 203 421,77 -15 809 315,81 -59 043 942,03
-7 031 040,45 -35 060 807,60 -1 203 421,77 -15 822 395,49 -59 117 665,31
-1 096 928,03
-1 039 804,40
1 796 195,79
1 768 352,21
16 402,21
16 377,75
-33 043,61
-33 459,61
-1 080 525,82
-1 023 426,65
1 763 152,18
1 734 892,60
0,00
-5 581,27
0,00
0,00
-1 080 525,82
-1 029 277,92
1 763 152,18
1 734 892,60
31.12.2017
31.12.2017
31.12.2016
31.12.2016
4 789 927,17
4 789 927,17
4 661 656,06
4 661 656,06
60 000,00 31 434,87
31 434,87
60 000,00 31 434,87
31 434,87
4 821 362,04
4 753 090,93
4 693 090,93
1 445 328,23 5 000 000,00 14 917 914,89 3 915,80
1 352 820,99
1 352 820,99
2 570 059,32 20 875 878,57
2 584 322,76 20 939 360,18
21 367 158,92
24 798 758,88
24 876 503,93
26 188 520,96
29 551 849,81
29 569 594,86
2 000 000,00 2 511 625,12 12 970 622,85 -1 029 277,92 16 452 970,05
2 000 000,00 2 5 1 1 6 2 5 ,1 2 11 235 730,25 1 763 1 52,1 8 17 510 507,55
2 000 000,00 2 5 1 1 6 2 5 ,1 2 11 235 730,25 1 734 892,60 17 482 247,97
1 938 156,49 2 157 655,19 187 571,51 3 721 287,08 1 730 880,64
2 979 962,05 1 497 792,95 372 828,72 5 594 693,93 1 596 064,61
2 979 962,05 1 513 231,27 372 828,72 5 610 704,52 1 610 620,33
9 735 550,91
12 041 342,26
12 087 346,89
26 188 520,96
29 551 849,81
29 569 594,86
4 881 362,04 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ VAIHTUVAT VASTAAVAT 1 445 328,23 Vaihto-omaisuus 5 000 000,00 Pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset saamiset 14 803 006,60 3 915,80 Rahat ja pankkisaamiset 21 252 250,63 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ VASTAAVAA YHTEENSÄ 26 133 612,67 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 2 000 000,00 Osakepääoma 2 511 625,12 Sijoitetun vapaan pääoman rahasto 12 998 882,43 Edellisten tilikausien tulos -1 080 525,82 Tilikauden tulos OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 16 429 981,73 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen vieras pääoma 1 938 156,49 Saadut ennakot 2 149 607,34 Ostovelat 208 928,96 Velat saman konsernin yrityksille 3 689 185,31 Siirtovelat 1 717 752,84 Muut lyhytaikaiset velat 9 703 630,94 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ VASTATTAVAA YHTEENSÄ 26 133 612,67
Konsernipankkitilit ja henkilöstökassatili on nostettu konsernisaamisiin v. 2017 alkaen.
9
AMMATILLISTA KOULUTUSTA NUORILLE JA AIKUISILLE TOIMINNALLISET TULOKSET OPISKELIJAT 2017 NUORET
AIKUISET *) 53
HUMANISTINEN JA KASVATUSALA Vapaa-aika ja nuorisotyö
53 51
5
51
5
YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA 343
604
Liiketalous ja kauppa
343
604
LUONNONTIETEIDEN ALA
57
26
Tietojenkäsittely
57
26
1469
953
298
174
113 183 45 37 57
269 94 4
KULTTUURIALA Musiikki
TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Arkkitehtuuri ja rakentaminen Kone-, metalli- ja energiatekniikka Sähkö- ja automaatiotekniikka Tieto- ja tietoliikennetekniikka Graafinen ja viestintätekniikka Elintarvikeala ja biotekniikka Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka Tekstiili- ja vaatetustekniikka Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka Muu tekniikan ja liikenteen ala LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Metsätalous Luonto- ja ympäristöala SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA
152 5 421 158
21 34 82 14 90 205
118
133
118
77 36
606
497 7 29
Sosiaaliala Terveysala Sosiaali- ja terveysala 472 (alojen yhteiset ohjelmat) Kuntoutus ja liikunta Tekniset terveyspalvelut 134 Kauneudenhoitoala
440 21
MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALA
292
Matkailuala Majoitus- ja ravitsemisala Kotitalous- ja kuluttajapalvelut Puhdistuspalvelut
308 38 242 28
133 27 132
AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVA KOULUTUS *) 59 160
VALMENTAVA KOULUTUS KAIKKI YHTEENSÄ
3011
2703
Vuotuinen opiskelijamäärä on laskettu vuoden 2017 tilastopäivien opiskelijamääristä painottamalla 20.1. opiskelijamäärää 7/12 ja 20.9. opiskelijamäärää 5/12. *) Aikuisten opiskelijamäärään sisältyvät näyttötutkintoon valmistavan, työvoima-, oppisopimuksen tietopuolisen ja muun koulutuksen opiskelijat. Vuoden 2017 aikuiskoulutuksen opiskelijavirtauma on yhteensä 7 777 opiskelijaa.
10
TUNNUSLUKUJA OHJAUSMITTARISTOSTA 2017 Toteutunut 2017 Toteutunut 2016 Toteutunut 2015 Pt-koulutuksen vetovoimaluku (varsinainen + täydennys + lisähaku)
suhdeluku
0,98
0,96
1,11
Ops-perusteisena koulutuksena suoritetut tutkinnot
lkm
894
1014
1 094
Näyttöperusteisena koulutuksena suoritetut tutkinnot
lkm
1 037
914
829
Peruskoulutuksen vuotuinen opiskelijamäärä
lkm
3 721
3898
4 021
- ops-perusteinen koulutus (vos)
lkm
3 010
3204
3414
- pt näyttötutkintona (vos)
lkm
711
694
607
Lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosien määrä yhteensä (vos)
lkm
523,6
592,5
530,1
- omaehtoinen koulutus
otv
511,2
585,3
524,7
- henkilöstökoulutus
otv
12,4
7,2
5,4
Työvoimakoulutuksen opiskelijatyöpäivien määrä
lkm
102 582
129 081
168 306
Keskeyttäneiden määrä (ops-koulutus, negatiivinen)
lkm
279
312
361
Keskeyttäneiden määrä (ops-koulutus, opintonsa lopettaneet)
lkm
364
412
453
Keskeyttäneiden määrä (pt, näyttöperusteinen koulutus)
lkm
157
168
134
Keskeyttäneiden määrä (at, eat, omaehtoinen koulutus)
lkm
105
138
131
Keskeyttäneiden määrä (työvoimakoulutus)
lkm
227
213
284
4. vuoden opiskelijoiden määrä
lkm
72
69
120
Opiskelijatyöpäivä = 7 työtuntia (opetustuntien määrä x opiskelijamäärä / 7) Opiskelijatyövuosi = 190 opiskelijatyöpäivää (opetustuntien määrä x opiskelijamäärä / 7 / 190) Omaehtoinen koulutus = Opiskelijalta peritään kohtuullinen osallistumismaksu Henkilöstökoulutus = Yrityksille järjestettävää kehittämiskoulutusta Negatiivinen keskeyttäminen = Keskeyttämistilanteessa henkilö jää kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle
Taustakuvassa WinNovan Rauman Satamakadun uusittua kampusta syksyltä 2017.
11
HENKILÖSTÖ JA REFORMIN TUOMAT MUUTOKSET
W
inNovan henkilöstömäärä vuoden 2017 lopussa oli 524. Henkilöstömäärä on laskenut useiden vuosien aikana ja lasku on seurannut ammatillisen koulutuksen rahoituksen kehitystä. Vuoden aikana päättyi 36 vakituista työsuhdetta, joista 26 eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Uusia vakituisia työsuhteita solmittiin kolme. Määräaikaisessa työsuhteessa vuoden lopussa oli yhteensä 61 henkilöä, joista suurin osa opetustehtävissä. Määräaikaisuuden yleisimpinä perusteina ovat kelpoisuuden puuttuminen tai määräaikaiset projektitehtävät. Lisäksi vuoden aikana opetus- ja ohjaustehtävissä on toiminut henkilöitä sivutoimisessa työsuhteessa. 1.1.2017 astui voimaan WinNovan uusi organisaatio. Organisaatiomuutoksen avulla valmistauduttiin ammatillisen koulutuksen reformiin yhdistämällä aiemmat nuoriso-
ja aikuiskoulutuksen toimijat alakohtaisesti samaan yksikköön. Henkilöstösuunnittelua jatkettiin yhteistyössä koulutuspäälliköiden ja yhteistoimintaneuvottelukunnan kanssa. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 laadittiin ja käsiteltiin yhteistoimintaneuvottelukunnassa. Yhteistoimintaneuvottelukunnassa oli edustettuna WinNovan henkilöstön luottamusmiehiä sekä työnantajan edustajia. Yhteistoimintaneuvottelukunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Marraskuussa 2017 toteutettiin koko henkilöstölle henkilöstökysely yhteistyössä Great Place to Work Finlandin kanssa. Kyselyyn vastasi yhteensä 395 winnovalaista, vastausaktiivisuus oli 74%. Kyselyn perusteella valtaosa winnovalaisista on sitä mieltä, että oma työpanos on tärkeä, työpaikalla on ystävällinen ilmapiiri, ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti, henkilöstölle
annetaan paljon vastuuta ja työpaikka on fyysisesti turvallinen. Kehityskohteita löytyi mm. kaksisuuntaiseen viestintään, rehellisyyteen ja yhteistyöhön liittyen. Henkilöstökyselyn tulosten käsittely aloitettiin yksikkökohtaisesti ja käsittelyä jatketaan vuoden 2018 puolella. Kuntax Henkilöstö –henkilöstöjärjestelmän käyttöönottoa jatkettiin ja järjestelmä otettiin käyttöön myös henkilöstölle. Henkilöstöllä on mahdollisuus nähdä järjestelmän portaaliversiosta omat työsuhdetietonsa ja palkkalaskelmansa sekä ilmoittaa henkilötietoihin tulleista muutoksista, lomista ja poissaoloista sähköisesti. Vuoden 2017 aikana erityisopettajien työ organisoitiin WinNovassa uudelleen ja erityisopettajien työsuhteen ehtoina otettiin kolmivuotisena kokeiluna käyttöön Avaintan opetusalan työehtosopimuksen mukainen vuosityöaika.
Ikä- ja sukupuolijakauma 2017 65 ja yli 60-64 55-59 50-54 45-49 40-44 35-39 30-34 alle 30 0
20
40
60 MIEHET
100
120
NAISET
AVAINLUKUJA 2016
Opetushenkilöstö (toistaiseksi/määräaikaiset)
412
438
466
500
88,1/11,9 %
89/11 %
86/14 %
83/17 %
158 280 93 %
164 302 92 %
182 316 88 %
Koko henkilöstö (31.12.)
Opetushenkilöstön jakautuminen Aikuiset Nuoret Kelpoisia opetushenkilöstöstä Muu henkilökunta (toistaiseksi/määräaikaiset)
2017 524
93 %
2016 571
2015 606
2014 667
112
133
140
169
89,3/10,7 %
93/7 %
92/8 %
96/4 %
26 Eläköityminen 22/4 (vanhuus/työkyvyttömyys) 0,8 % Tulovaihtuvuus 7,8 % Lähtövaihtuvuus Sairauspoissaolot keskimäärin 11,8 pv/hlö Henkilöstön tapaturmat 26
12
80
27
28
28
22/5
26/2
20/8
1,3 % 8,9 % 11 pv/htv 18
3,0 % 10,5 % 12,5 pv/htv 30
3,2 % 5,9 % 10,8 pv/htv 22
WinNovasta vuoden pedagoginen teko -huomionosoituksen vuonna 2017 sai prosessi- ja laboratorioalan tuntiopettaja Eija Kulju. Palkinto jaettiin henkilöstöpäivässä elokuussa 2017. Eija Kulju on WinNovan toiminnan aikana mm. valmentanut Taitaja-kilpailuihin monia opiskelijoita, joista jatkoon on päässyt 5 finalistia. Rehtori Juha Vasama haastattelemassa.
TYÖTURVALLISUUS JA TYÖHYVINVOINTI Mehiläisen kanssa jatkettiin moniammatillista yhteistyötä työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi ja työyhteisöjen tukemiseksi. Keinoina ovat olleet työpaikkaselvitykset, työterveysneuvottelut ja sairauspoissaolojen seuranta. Käytössä on sähköinen terveyskysely ikäryhmittäin sekä työterveyshuoltoyhteistyön ohjausryhmä. Työterveyssopimukseen lisättiin myös mahdollisuus käyttää Mehiläisen Digiklinikan palveluita.
OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Osaamisen kehittämisessä henkilöstön koulutustavoitteita vuodelle 2017 olivat turvallisuus, sisäinen ja ulkoinen palvelu, ICT, WinNovan sisäiset toimintatavat, oman alan ammattitaidon kehittäminen, ammatillisen koulutuksen muutokset, opettajien pedagoginen osaaminen, esimiestyön kehittäminen ja uudelleensijoitusvalmennus. Syksyn henkilöstön kehittämispäivä järjestettiin Raumalla Kivikylän Areenalla koko WinNovan yhteisenä tapaamisena. Aamupäivän aikana johto toi omat ajankohtaiset viestinsä henkilöstölle ja lisäksi
Henkilöstön työhyvinvointia tuettiin järjestämällä työhyvinvointivalmennuksia hankkeiden rahoituksella. Henkilökunnan omaehtoista virkistystoimintaa tuettiin 140 € arvoisella Tyky-Online –älysetelillä. Lisäksi winnovalaisia osallistui alueen juoksutapahtumiin. Työsuojelun ja turvallisuusalan yhteisiä tapaamisia sekä turvallisuuskierroksia jatkettiin vuonna 2017 turvallisuusvastaavien johdolla. Vuoden 2017 aikana otettiin käyttöön Avack -viestintä ja hälytysjärjestelmä sekä riskienhallintamalli, johon
sisältyy vaarojen ja riskien arviointi, pelastussuunnittelu ja läheltä piti –ilmoitukset. Työsuojelutoimikunta ja työsuojelupäällikkö seurasivat työn vaarojen tunnistamisen ja riskien arvioinnin jatkotoimenpiteitä. Työsuojelu osallistui Aluehallintoviraston työsuojelutarkastuksiin ja huolehti osaltaan tarkastuskertomusten mukaisesta toimintaohjeiden noudattamisesta ja toimeenpanosta. Työsuojelutoimikunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa.
kuultiin Pekka Peuran esitys yksilöllisen oppimisen mallista. Iltapäivän aikana jakaannuttiin työpajoihin ja esittelypisteisiin, joissa henkilöstö pääsi mm. vaikuttamaan tulevan strategiakauden linjauksiin.
lainsäädännön muuttuessa. Ammatillisen koulutuksen reformiin liittyen järjestettiin useita koulutustilaisuuksia. Henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua myös ulkopuoliseen koulutukseen sekä webinaareihin.
Vuoden 2017 aikana toteutettiin yhdessä Sataedun ja TAMK:n kanssa ammatillisen koulutuksen reformiin valmentava Tutkesta toimintaan –valmennus sekä yhteistyössä HAMK:n kanssa henkilökohtaistamiseen liittyvä Henkilökohtaista -valmennus. WinNova osallistuu valtakunnalliseen Parasta Osaamista –verkostohankkeeseen, jolla tuetaan opetus- ja ohjaushenkilöstön työ- ja toimintatapojen uudistumista toimintaympäristön ja
Office 365 –ympäristön käyttöön ja koulutuksen digitalisoinnin edistämiseksi järjestettiin koulutusta, webinaareja sekä työpajatyyppisiä mahdollisuuksia kehittää osaamista. Esimiestyössä jatkettiin sisäisten esimiestapaamisten järjestämistä ja lisäksi valittiin osallistujia syksyllä 2017 alkaneeseen JOKO-koulutukseen. JOKO-koulutuksen kehittämistehtäviä linkitettiin osaksi WinNovan kehittämistä.
13
HANKETOIMINTA JA HANKKEET 2017
V
uonna 2017 painopiste WinNovan hanketoiminnassa siirtyi kansallisista hankkeista EU-hankkeiden suuntaan hankkeiden kokonaisvolyymien pysyessä kuitenkin samalla tasolla kuin aiempina vuosina.
Kehittämisrahoituksen kautta avautui monia mahdollisuuksia valmistautua ammatillisen koulutuksen reformiin. Hankkeet tarjosivat runsaasti erilaista koulutusta ja valmennusta opetus- ja ohjaushenkilöstölle, kehittivät ja kannustivat opettajia ja opiskelijoita kokeilemaan asiakaslähtöisiä ja osaamisperusteisia joustavia opinpolkuja sekä monipuolistivat oppimisympäristöjä digipedagogisin ratkaisuin.
KANSAINVÄLISYYS Kansainvälisen toiminnan saralla vuosi 2017 oli WinNovan historian vilkkain. Liikkuvuuksia toteutettiin yhteensä lähes 300, joka on 100 liikkuvuutta enemmän kuin vuonna 2016. Erityisesti kasvoi ulkomailta Suomeen tulleiden opiskelijoiden, opettajien ja asiantuntijoiden määrä: vuonna 2017 WinNovassa vieraili yhteensä 188 henkilöä. WinNovasta ulkomaille liikkui yhteensä 106 henkilöä, joista 40 oli opiskelijoita. Suosittuja yhteistyömaita olivat Ranska, Saksa, Italia, Hollanti, Belgia, Espanja, Portugali ja Unkari.
Strategiakaudella 2014-2017 ilmestynyt WinNovan hankkeiden Ota ja parasta -lehti kokosi hyviä käytäntöjä, oivalluksia ja ideoita kaikkien käyttöön. Vuoden 2017 lehti on luettavissa ISSUU-julkaisuna https://issuu.com/winnova/docs/ota_ja_parasta_2017_ web
RAKENNERAHASTOHANKKEET ESR – Euroopan sosiaalirahasto • AAVA - Avoin väylä ammattiin • ALL IN – Satakunnan kaikkien opiskelijoiden yhteinen yrityskiihdyttämö • DigiHOP - Kotihoidon digitaalinen oppimisympäristö • Get another life - hanki itsellesi uusi tulevaisuus • Hyvä alku Länsirannikolla • Kestävä kehitys mikro- ja pk-sektorilla • Kohti työtä 2.0 • NOPSA - Nopea ammatillinen väylä työelämään • OI! - Osaamisperusteiset oppimisprojektit – innovatiiviset ja osaavat ammattilaiset • Opin portailla Satakunnassa • Opsodiili Länsi-Suomi • SERTIFIOINNIN AVULLA KILPAILUKYKYÄ VIENTIIN • Siirtymät sujuviksi (SISU) kohti ammattia ja työelämää joustavissa alueellisissa verkostoissa • Työhyvinvoinnin tekijät • VetoVoimaa teknologia-aloille • Winkkari
EAKR – Euroopan alueellinen kehitysrahasto • Energiaviisari • Energiaviisari demoympäristö
ALUEELLISTEN INNOVAATIOIDEN JA KOKEILUJEN KÄYNNISTÄMINEN (AIKO) • Kaasuautokokeilu
14
ERASMUS+ • • • • • • • • • • • • •
Across CIVICS ECO-N-NATIONS – The planet is our home: Let’s join not to waste it! ECVET Enterprise ENTRETOUR Eurooppalaistuvat YTO-opettajat Hightide NCNA – New challenges, new answers New WBL Pangea Promovet Suuntana Eurooppa Suuntana Eurooppa II
VALTIONAVUSTUKSET JA MUUT KANSALLISET KEHITTÄMISMÄÄRÄRAHAT • Diginä duunissa • Digiroihu • DigiWORK • eLuvat • Huippulaadulla asiakaspalvelun ja palvelualojen taitajaksi II • Huippulaadulla asiakaspalvelun ja palvelualojen taitajaksi III • Hyvin tekemistä länteen 2017 • Liikkuva WinNova • Nuorten aikuisten osaamisohjelma, hakeva ja tukeva toiminta 2016 • Ohjuri • Oppis ja koulu Satakunta • OSKU – Osaava kumppani 6 • Parasta Osaamista • Tekno 24/7 • YTOläpsy – Yksilöllinen ohjaaminen ja digitaaliset ratkaisut läpäisyn vauhdittajina • Ytyä työhön
STIPENDIEN LAHJOITTAJAT 2017 Aarila Dots Oy AKT ry Astalan Kiinteistöpalvelu Oy Aurubis Finland Oy Boliden Harjavalta Oy Coreplast Laitila Oy Corporatum Oy Einari Vidgrenin Säätiö Enersense Oy Finnair Technical Services Oy Finnovi Oy Funrun Finland Oy Hairmail Oy Hanna Arvelin Raivion stipendirahasto Ilmastointi Salminen Oy Jouko Tuovolan säätiö Karhu Forest Oy Kauhamatkaajat ry Kaunummen Koti Oy Kauppaoppilaitoksen Kauppakamarin rahasto Kiinteistö Oy Laitilan Terveyskoti/Laitilan Veljeskoti Kivilahden Tila K-Kauppiasliitto KotiSun Oy / Pori Kuljetus Antti Vaajakari Oy Kuljetusliike J.T.Rantanen Oy Laitilan Puhelin Osk Lapin teollisuuspalvelu Oy LC Rauma Lions Club Eurajoki Lions Club Rauma-Reimari ry Lounaisrannikon Osuuspankki Maanrakennus Mykrä Oy Maria Ignatiuksen rahasto Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Metsämiesten säätiö Metsärannan tila Motormarketin stipendirahasto Opetusneuvos Mirjam Mustosen rahasto Oras Oy Palveluopiston rahasto PAM-liikealan Rauman seudun osasto 201 ry Pinni-lehti Porin Autoalantyöntekijät ry Porin kauppaseura ry Porin kaupungin ammattiopetuksen rahasto Porin kaupunki Porin Laaturakennus Oy
Porin Seudun Hiusyrittäjät ry Porin Seudun Sähköalantyöntekijät ry Rakennusliiton osasto N:O 123 ry Rauheat Oy Rauman Kauppaoppilaitoksen kannatussäätiö Rauman nuorkauppakamari ry Rauman Sähköalantyöntekijät ry Rauman yrittäjät -säätiö RKW Finland Oy Rolls-Royce Oy Ab SAK:n Porin Seudun Paikallisjärjestö SAKU ry:n juhlavuosirahaston kulttuuristipendi Satakunnan keittiömestarit ry Satakunnan koneyrittäjät Satakunnan korkean teknologian säätiö Satakunnan LVI-Yhdistys Satakunnan sähkö ja teleurakoitsijat Sata-Liha Oy Skandinaviska Enskilda Banken AB Suomen Hoitolatukku Tuonti Oy Suomen Ilmailuopisto Oy Suomen Konepäällystöliitto ry Suomen Laivanpäällystöliitto ry Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Suomen Merenkulkijain säätiö s.r. Talonrakennusteollisuuden Satakunnan Piiri ry TEHY Tekniikkaopiston stipendirahasto Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sr Teknologiateollisuus ry Tekres Group Oy Tikkurila oyj Tmi Airismäen Perunakeskus Tools Finland Oy Tools Rauma Tormenta Oy/Hairlekiini Ulla Tuomisen säätiö Vakka-Suomen Nuorisosäätiö sr Valmet Automotive Oy Vehmasputki Oy Werner Hacklin säätiö Vexve Oy Viestintäalan tutkimussäätiö Lämmin kiitos lahjoittajille!
WinNovan Vuoden opiskelijaksi 2017 valittiin liiketalouden perustutkinnon, merkonomi, asiakaspalvelun ja myynnin osaamisalan suorittanut Emma Hallikainen. Emma valmistui merkonomiksi jo maaliskuussa, mutta oli menestyksekkäästi mukana vielä toukokuussa 2017 WinNovan Taitaja-joukkueessa. Emma sai omassa lajissaan upeasti pronssia.
15
KOULUTUSALAT MERIKARVIA
POMARKKU
PORI
ULVILA
PORIN SEUTUKUNTA
LUVIA
NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI
EURAJOKI
RAUMAN SEUTUKUNTA RAUMA
KÖYLIÖ
EURA
PYHÄRANTA
HUITTINEN
SÄKYLÄ
LAITILA
Lisäksi:
VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA UUSIKAUPUNKI
VEHMAA
TAIVASSALO
Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka Autoala I Lentokoneasennus I Logistiikka I Merenkulkuala Arkkitehtuuri ja rakentaminen Maarakennus I Rakennusala I Talotekniikka Elintarvikeala ja biotekniikka Graafinen ja viestintätekniikka Kauneudenhoitoala Kone-, metalli- ja energiatekniikka Puhtaus- ja kiinteistöpalvelut Liiketalous ja kauppa Luonto- ja ympäristöala Majoitus- ja ravitsemisala Matkailuala Metsätalous Musiikki (Palmgren-konservatorio) Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus Turvallisuusala Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka Laboratorioala I Pintakäsittelyala Prosessiteollisuus I Puuala Sosiaali- ja terveysala Sähkö- ja automaatiotekniikka Tekstiili- ja vaatetustekniikka Tieto- ja tietoliikennetekniikka Tietojenkäsittely Vapaa-aika ja nuorisotyö Muu koulutus Ohjaava ja valmentava koulutus Maahanmuuttajakoulutus
LÖYDÄ OMA SUUNTASI WINNOVA.FI
Korttikoulutukset Lakisääteiset sertifikaatit Kielikoulutukset Työpaikkaohjaajakoulutukset Muu lisä- ja täydennyskoulutus Tutustu myös: WWWW.WINNOVA.FI/LASEPRO WWW.WINNOVA.FI/PATEWIN
WinNova järjestää monipuolista ammatillista koulutusta niin nuorille, aikuisille kuin työelämällekin Satakunnassa ja Vakka-Suomessa. Löydät meiltä kymmeniä perustutkintoja, noin sata ammatti- ja erikoisammattitutkintoa sekä paljon muuta lisä- ja täydennyskoulutusta. WinNovassa opiskelee keskimäärin 6000 opiskelijaa ja henkilökuntaa on noin 520.
WINNOVA @ SOME
16
Facebookissa WinNovan verkko-opo ja WinNova/Suunta eteenpäin
Twitterissä @WinNovaOnline
YouTubessa WinNovaOnline/ Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Instagramissa @winnova_koulutus
Google+ I LinkedIn I Pinterest I SlideShare I iSSUU