VAASAN YLIOPISTON KAUPPATIETEILIJÖIDEN LEHTI / 3 / 2017
1
2
/PÄÄKIRJOITUS/
Mitä siitä kertoisin? P
aljon uusia, mielenkiintoisten ihmisten taakse kätkeytyviä nimiä, mahanpohjaa kutkuttavia hetkiä tutustumispiireissä, pitkiksi venähtäneitä illanviettoja ja aivan liian aikaisia luentoherätyksiä. Nämä asiat tulvahtavat mieleeni, kun muistelen parin vuoden takaista fuksiviikkoani Vaasassa. Viikko oli myös täynnä naurua, hämmästystä ja iloa siitä, että sai olla osa kaikkea sitä huikeaa meininkiä, jota tutorit ja yliopiston muu väki meille tarjosivat. Fuksisyksynne tulee olemaan täynnä erilaisia tapahtumia, jotka luovat mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Tarttukaa noihin tilaisuuksiin, ja ovi lukemattomiin uusiin seikkailuihin on avoinna teille. Koko kylteriaikanne tulette kuulemaan verkostoitumisen tärkeydestä. Vaikka tämä paatos tuntuisi välillä pursuavan korvista ulos, on hyvä pitää mielessä, että parhaimmat muistot ovat kuitenkin jaettuja kokemuksia niiden muiden ihmisten kanssa. Moni asia varmasti mietityttää ja jopa jännittääkin teitä tämän syksyn fukseja. Tämä lehti on koottu noita kysymyksiä varten, ja siitä löytyy runsaasti tietoa Vaasassa opintonsa aloittavalle kylterille. Tästä syksystä alkaa teidän huikea ja tapahtumarikas vaiheenne opiskelijana. Ottakaa kylterielämästä kaikki ilo irti!
Nähdään W-huoneella! Päätoimittajanne,
Sanni
Päätoimittaja Sanni Tähtinen lehti@warrantti.org Wykyzinen toimitus Arttu Ahonen Eleni Douhaniaris Sarianna Kallio-Könnö Kalle Kurittu Janni Lohiraja Kirsi Rajala Neea Ruokonen Aino Vilkki Kansikuva Kimmo Karinen
Muut kirjoittajat Janne Auvinen Ines Maxhuni Heidi Kanniainen / Suomen Ekonomit Ida-Maija Kanerva Kim Kujala Taitto Sanni Tähtinen Kuvitus Kimmo Karinen Neea Ruokonen Sarianna Kallio-Könnö Aino Vilkki Sanni Tähtinen Taavi Tihkan Lotta Kasi Rasmus Arikka Julia Ehrnrooth
Julkaisija Warrantti ry Wolffintie 34 65200 VAASA puh.044 055 4419 wallitus@uwasa.fi www.warrantti.org Warrantti Wykyzine
warranttiry wykyzine Warrantti ry
3
Ku
yh v de ail llä e V sa aa na sa lla a ?
/TOIMITUS/
AiNO ViLKKi “SöPö”
ARTTU AHoNEN “KoMPAKTi”
ELENi DOUHANiARiS “pARAS”
JANNi LOHiRAJA “YHTEiSöLLiNEN”
SANNi TÄHTiNEN “PoHoJALAiNEN”
KALLE KURiTTU “KANSAiNVÄLiNEN”
NEEA RUoKoNEN “ENERGiNEN”
SARiANNA KALLiO-KöNNö “oPiSKELiJAVALTAiNEN”
KiRSi RAJALA “MERELLiNEN” 4
/SISÄLTÖ/
SISÄLLYSLUETTELO BRING IT ON, VAASAN OPISKELIJAELÄMÄ!
WARRANTIN TUTORIT 2017
UVA BUCKET LIST
RAVINTOLA- JA LIIKUNTAVINKIT
SINULLE, MAISTERIFUKSI
VAASA-SUOMI -SANASTO
YKSIN KOTONA - EKAA KERTAA
18
20 26 30 32
33
38
5
/JANNEN JORINAT/
Kesäfiiliksissä...
M
oikka te tulevat fuksit! Haluan omasta ja koko yhdistyksen puolesta onnitella teitä kaikkia, jotka olette päässeet opiskelemaan Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin! Vaasa kaupunkina on mahtava paikka opiskella ja kuuluisa tiiviistä yhteisöstään opiskelijoiden keskuudessa. Yliopistomme sijaitsee Suomen kauneimmalla kampuksella merenrannassa. Hienoa Vaasassa on edellä mainitsemani yhteisöllisyys toimintaan pääsee helposti mukaan ja uusia ystäviä saa nopeasti. Muuttaessani Vaasaan en tuntenut entuudestaan ketään, mutta hyvin nopeasti sain monia hyviä ystäviä. Kannustankin kaikkia rohkeasti mukaan toimintaan ja tapahtumiin. Ne ovat osa ikimuistoisia opiskeluaikoja ja täten kullan arvoisia. Syksy tulee taas vauhdilla ja on aika ”opiskella” sekä ennen kaikkea pitää hauskaa! Tapahtumia riittää, ja uudet opiskelijat pääsevät kokemaan Vaasan vauhdin. Omasta fuksisyksystäni päällimmäisenä mieleen jäi Kylteriäiset, jossa jokainen kylteri kastetaan osaksi yhteisöä! Ennen kaikkea on mahtavaa päästä näkemään ja kuulemaan taas Vaasan meininkiä! Ajankohtaisesti syksyn ajattelu ei vielä ole ainakaan säiden puolesta päällimmäisenä. Juhannukseen on muutama päivä, ja kesäisistä keleistä ei liiaksi ole päässyt nauttimaan. Mutta positiivisin mielin eteenpäin, valoa riittää ja kyllä sitä lämpöäkin saadaan pian! Kotopuolessa oleminen on ollut mukavaa, mutta kieltämättä syksyn menot alkavat jo näkyä ajatuksissa. Kaiken kaikkiaan haluan toivottaa teille mitä parhainta kesää. Nauttikaa ja levätkää! Tervetuloa syksyllä Vaasaan! Muistakaa tulla heti rohkeasti W-huoneelle kaffeelle ja kysymään mieltä painavista asioista. Me olemme täällä teitä varten. Opiskelijan elämä on ihmisen parasta aikaa! Ottakaamme siis siitä kaiken irti! Nähdään pian! Kesäisin terveisin,
Janne Auvinen
Warrantin puheenjohtaja
6
/KOPON KUULUMISET/
a,
tava h a m n a Aiv
! N E S T I E T Ä SIN P
ian lähtee käyntiin sun unohtumattomat opiskeluvuodet, joten tervetuloa Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin ja osaksi Suomen toiseksi suurinta kylteriyhteisöä, Warranttia! Täällä kirjoittelee Warrantin koulutuspoliittinen vastaava, tuttavallisimmin kopo Ines, joka huolehtii teidän edunvalvonnasta ja koulutuspoliittisista jutuista. Siis mistä? Jatka lukemista ja ota selvää! Edunvalvonta on Warrantin tärkein tehtävä ja sitä tehdäänkin juurikin jäsenistöä eli sinua varten. Tarkoituksena on jatkuvasti kehittää kauppatieteellistä koulutusta Vaasan yliopistossa ja sitä kautta varmistaa, että tulevaisuudessa me kylterit ollaan arvostettuja työmarkkinoilla. Kehittämiseen tarvitaan jatkuvasti jäsenistöltä palautetta, joten sen antaminen ei ole koskaan liikaa. Weboodin palautelomaketta on aina hyvä täyttää kurssien jälkeen ja tietysti palautetta voi antaa myös mulle suoraan kasvotusten tai s-postin kautta koulutus@warrantti.org. Tärkeintä on, että muistat antaa palautetta. Edunvalvonnan lisäksi tehtäviini kuuluu koordinoida yksiopedien toimintaa, jotka vetävät pääainekerhoja sekä esimerkiksi viedä opiskelijoiden palautetta tiedekunnan kanssa säännöllisesti pidettäviin palavereihin. Tehtäviini kuuluu myös edunvalvontajaoston kanssa tapaaminen kuukausittain, jossa toimii minun lisäkseni yksikön opiskelijaedustajat (YksOpEdit) sekä hallinnon opiskelijaedustajat (HallOpEdit). Kopokaffet pyörähtävät taas käyntiin syksyllä ja ne on tarkoitettu juurikin teille. Tarjolla on pientä herkkua ja kaffea jäsenistölle.
- Ines Maxhuni Koulutuspoliittinen vastaava
KOPO, YksOpEdi, HallOpEdi, Dekaani, Edunvalvontajaosto (EVJ), KOPOkaffet. Menivätkö termit hieman ohi? Ei hätää, kurkkaa seuraavaa ja saat selvää, mitä ne tarkoittavat. KOPO= Koulutuspoliittinen vastaava, eli opiskelijoiden ja tiedekunnan välinen linkki, EVJ:N puheenjohtaja. Tärkein tehtävä: jäsenistön edunvalvonta paikallisella tasolla. YksOpEdi= Yksikön opiskelijaedustaja, eli linkki yksikön ja kyseisen pääaineen opiskelijoiden välillä. YksOPedi koordinoi myös pääainekerhoa. YksOPedit ja heidän kuulumiset voit löytää sivuilta 16-17. HallOpEdi= Hallinnon opiskelijaedustaja, osallistuvat hal-
lintoon liittyviin kokouksiin ja raportoivat tiedot edunvalvontajaostolle. Dekaani= Oman tiedekuntansa johtaja. Meillä kauppatieteellisen tiedekunnnan johtajana toimii Jorma Larimo. EVJ= Edunvalvontajaosto, jota koordinoi KOPO. EVJ koostuu istuvan hallituksen puheenjohtajista, YksOpEdeista sekä HallOpEdeista. Pääainekerho= Luotu edistämään pääaineopiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja työelämälähtöisyyttä. Pääainekerhojen tarkoituksena on järjestää työelämään painottuvia ta7 pahtumia, kuten excuja.
WARRANTTI RY W
arrantti Ry on vuonna 1989 perustettu Vaasan yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden eli kyltereiden ainejärjestö. Se on suurin Vaasan yliopiston ainejärjestöistä, ja Warranttiin kuuluu yli 2400 jäsentä. Samalla se on kansallisesti toiseksi suurin suomenkielinen kylteriyhdistys. Warrantin hallitus eli Wallitus koostuu 11:sta innokkaasta opiskelijasta, jotka tekevät kaikkensa, jotta kylterin opiskeluajasta Vaasassa tulisi ikimuistoinen. Warrantin tärkein tehtävä on jäsentensä edunvalvonta edistämällä ja kehittämällä kauppatieteellistä koulutusta Vaasan yliopistossa. Koulutuspoliittisten asioiden lisäksi Warrantti tarjoaa kyltereille myös suuren määrän erilaisia aktiviteetteja bileistä, liikuntakokeiluista ja ulkomaan excursioista aina kulttuurillisiin elämyksiin ja yritysvierailuihin. Tapahtumia kylterille riittääkin, ja niistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä ne luovat parhaat muistot opiskeluajoilta! Lisäksi erilaiset tapahtumat ovat paras tapa tutustua uusin opiskelijatovereihin. Myös Sinulla on mahdollisuus päästä järjestämään erilaisia tapahtumia hakemalla johonkin kuudesta jaostostamme, jotka ovat vastuussa näiden aktiviteettien onnistumisesta! Tuoreen kylterin kannattaa liittyä Warranttiin heti opintojensa alussa, sillä edut jäsenille ovat huomattavia. Liittymisen jälkeen jäsen saa opiskelikorttiinsa punaisen tarran, joka oikeuttaa esimerkiksi alennuksiin paikallisessa yöker-
ho Fontanassa sekä eräissä ravintoloissa, mutta lisäksi vaikkapa kuntosalietuihin Vaasan keskustassa sijaitsevalla Wasamovella. Jäsenenä olet myös oikeutettu nauttimaan ainejärjestölehti Wykyzinestä, tenttiarkistosta sekä ilmaisesta kahvista W-huoneella. Liittymällä Warranttiin liityt samalla myös automaattisesti Suomen Ekonomeihin, mikä myöskin tarkoittaa runsasta määrää jäsenpalveluita ja -etuja. Niitä ovat esimerkiksi ilmainen Kauppalehti lukukausien ajaksi, palkkasuositukset sekä lakimiespalvelut. Kylterinä tulet saamaan Warrantista vielä hurjan paljon lisää tietoa opintojesi alussa. Vaikka informaatiotulvaan tuntuisi hukkuvansa, kannattaa malttaa imeä kaikki mahdollinen tieto itseensä ja lähteä rohkeasti mukaan tapahtumiin. Warrantin hallituksen löydät W-huoneelta, joka sijaitsee Mathilda-ravintolan viereisellä käytävällä Tervahovissa. Olet enemmän kuin tervetullut esittämään mieltä askarruttavia kysymyksiäsi, tutustumaan wallituslaisiin tai ihan vain hengaamaan ja rupattelemaan W-huoneelle. Hyvä syy on myös se ilmainen kahvi! Warrantin puolesta haluamme toivottaa Sinut tervetulleeksi Vaasaan! Kivaa loppukesää ja tsemppiä opintojen alkuun - me ei malteta odottaa, että päästään näkemään teitä kampuksella ja tapahtumissa!
-Warrantin hallitus Warrantin etuja... Koulutuspoliittinen edunvalvonta Maksuton kahvi W-huoneella
Excursiot 3€:n hanat Fonassa
Tenttiarkisto
Wykyzine
Haalarit jäsenhintaan Huikeat tapahtumat NESU-Waasan sitsit
8
Alennukset yhteistyökumppaneiden palveluista
WARRANTIN JAOSTOT
W
arrantin toiminnan ytimessä vaikuttaa yhteensä kuusi jaostoa, joista viisi esitellään tässä*. Jaostotoiminta on hieno mahdollisuus saada vastuuta erilaisissa tehtävissä, mistä voi olla hyötyä myös työelämässä. Toiminta opettaa lisäksi arvokkaita tiimityötaitoja, ja pääset tutustumaan paremmin Warrantin toimintaan. Jokaista jaostoa ohjaa Wallituksen vastaava. Jaostoihin haetaan uusia tekijöitä joka syksy ja kevät. Haastattelun kautta saatat tulla valituksi ja päästä toteuttamaan itseäsi!
WARRANTIN KERHOT
W
arrantin alaisuudessa toimii tällä hetkellä neljä aktiivista kerhoa, jotka jaostojen rinnalla tarjoavat mukavaa vastapainoa opiskelulle. Kuka tahansa Warrantin jäsen voi perustaa kerhon jonkin uuden ja mielenkiintoisen aiheen ympärille. Toiminnan tulee olla säännöllistä ja avointa koko jäsenistölle.
P
rojektijaosto eli Protsku pitää huolen siitä, ettei warranttilaisen bilefiilis pääse laskemaan. Protskulaiset siis järjestävät Warrantin bileet kuten Kylteriäiset, Poikkarit ja Vappupiknikin. Jos haluat päästä tekemään tapahtumia yhdessä huikean porukan kanssa, on Protsku oiva paikka sinulle!
W
K
W
ulttuurijaosto eli Kultsi tarjoaa elämyksiä kylterin kulttuurin nälkään. Kultsin tapahtumia ovat olleet mm. Elokuvailta, Sushikurssi sek Jazz-ilta. Kultsi järjestää myös keväisin ulkomaan Excursion. Viime keväänä kohteena oli Berliini.
L
iikuntajaoston tehtävänä on tarjota jäsenistölle alkoholittomia liikuntatapahtumia ja -kokeiluja vastapainoksi opiskelijariennoille. Jaosto huolehtii myös Warrantin liikuntavuoroista, jotka ovat salibandyvuoro torstaisin sekä jalkapallovuoro maanantaisin. Liikuntajaosto on Warrantin kovakuntoisin jaosto!
iiniklubin tavoitteena on kasvattaa kyltereiden viinitietoutta. Se järjestää erilaisia viiniin liittyviä tapahtumia, kuten viinitastingeja sekä muita viini-iltoja. Joulun alla klubi tarjoaa glögi-illan ja vappuna herkutellaan brunssilla!
aSki eli WarranttiSki on vaasalaisten kauppatieteilijöiden laskettelukerho. WaSkin toiminta painottuu yllättäen talveen, jolloin laskettelureissuja järjestetään niin lähiseudulle kuin Lapin maisemiinkin.
W
aSail el Warrantti Sail perustettiin syksyllä 2016. Nimensä mukaisesti kyseessä on Warrantin purjehduskerho. Kerho ei edellytä aiempaa kokemusta lajista, ja tarkoituksena onkin tutustuttaa kyltereitä purjehdukseen. Syksyllä 2017 WaSail suuntaa Välimeren laineille Kroatiaan.
W
ykyzinen eli Wykkärin toimitus vastaa Warrantin oman lehden toteuttamisesta. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa ja se pitää sisällään niin asiatekstiä kuin kevyempääkin luettavaa. Wykyzinen toimituksessa pääset käyttämään luovuuttasi sekä haastattelemaan mielenkiintoisia ihmisiä. Jos haluat julkaista lehdessä vain yksittäisen jutun, on sekin mahdollista ottamalla yhteyttä päätoimittajaan.
W
OSU eli Warrantin Olutseura on akateeminen olutseura. Se keskittyy toiminnassaan tutustuttamaan kyltereitä olutkulttuuriin erilaisten olueen liittyvien tapahtumien kautta.
Y
rityssuhdejaosto eli Yrppä hoitaa suhteita yritysmaailmaan. Yrppä hankkii Warrantin yhteistyökumppanit ja järjestää syksyn ulkomaan excursion. Lisäksi jaosto etsii sponsorit tapahtumille sekä pitää huolen siitä, että warranttilaisen haalareita kelpaa esitellä!
*Kuudes, Edunvalvontajaosto, esittäytyy sivuilla 16-17.
9
/WALLITUS/ Olen Janne Auvinen ja toimin vuoden 2017 Warrantti ry:n puheenjohtajana. Olen syntynyt vuonna 1994 ja kotoisin olen Vantaalta. Pääaineenani on tuotantotalous. Luonteenpiirteiltäni olen positiivinen ja ulospäinsuuntautunut. Salainen supervoimani on kertoa spontaanisti vitsi, jota kaikki eivät välttämättä edes ymmärrä. Tämä onnistuu yleensä helpoiten muutaman “virvokkeen” jälkeen.
Heippahei! Oon Essi Penttinen ja toimin vuonna 2017 hallituksessa sihteeri-tiedottajana. Oon juhlavuosimallia eli 1995 syntynyt ja alunperin kotoisin Helsingistä. Tätä nykyä vaikutan täällä Vaasassa, ja pääaineena mulla on markkinointi. Salaisia supervoimia mulla ei oo muuta ku se, että saan nyrkin kokonaan suuhun. Aina ei mee nallekarkit tasan.
Heipsuli! Nimeni on Onerva Lappi, tuttavallisemmin Onkku, ja toimin tänä vuonna Warrantin projektivastaavana (numero yksi;)). Olen kotoisin Suamen Turust toist pualt jokke, ja naururyppyjä silmäkulmiini olen kerryttänyt vuodesta 1994. Vaasassa opiskelen jo neljättä vuotta pääaineenani johtaminen. Salainen supervoimani taitaa olla puhelimien jatkuva heittely vessanpönttöihin ja muihin toinen toistaan kummallisempiin paikkoihin.
MOI! Nimeni on Lauri Sammallahti ja olen teidän projektivastaava vuosimallia 2017. Vaasaan päädyin länsirannikon Miamista – Kokkolasta, ja ikää minulla on 24 vuotta. Pääaineena opiskelen rahoitusta, ja siinä sivussa talousoikeutta. Odotan innolla tulevaa vuotta ja toivon näkeväni teidät kaikki aktiivisesti mukana Warrantin tapahtumissa. BTW! Supervoimani on vodkapullojen/ kannujen taikominen tyhjästä.
Moikka kaikille! Tässä puhuu Warrantin kirstunvartija eli talousvastaava Panu Hallamaa. Olen 24-vuotias taloustieteen opiskelija ja Vaasaan olen muuttanut pääkaupunkimme Helsingin vilskeestä. Supervoimani on se, että osaan tarvittaessa tehdä kuusi leukaa, enkä puhu nyt urheilusta.
10
Hellurei! Oon Tähtisen Sanni, päätoimittaja sekä kansainvälisten asioiden vastaava. Synnyin vuonna 1994 pikkuruisessa pitäjässä, Evijärvellä, ja sieltä oon päätynyt mutkien kautta tänne Vaasaan. Opiskelen kolmatta vuotta kansainvälistä liiketoimintaa, ja vapaa-aika kuluu salilla, viulua soitellen tai reissussa rähjääntyen. Mun salaisin supervoima on se, että yllän kielellä nuolaisemaan omaa nenää!
Nimeni on Ines Maxhuni ja olen 22-vuotias leidi Hyvinkäältä. Pääaineeni on johtaminen ja toimin tänä vuonna koulutuspoliittisena vastaavana eli kopona. Harrastuksiini kuuluu lenkkeily ja ystävieni kanssa hengailu. Salainen supervoimani: osaan käyttää mamukorttia aina kun sitä tarvitaan ja varsinkin silloin kun sitä ei tarvita ;)
Morjesta! Mun nimi on Jussi Ekola ja toimin vuoden 2017 wallituksessa varapuheenjohtajana sekä liikuntavastaavana. Syntymäkunta tällä lama-ajan lapsella on Helsinki, tarkemmin sanottuna Etelä-Haaga. Pääaineena opiskelen laskentatoimea ja rahoitusta sekä sivuaineena johtamista. Salainen supervoimani on alituinen teleporttailu Helsingin ja Vaasan välillä.
Heippa vaan! Olen Ida-Maija Kanerva Helsingistä kotoisin, 23-vuotias NESU-Waasan tämänhetkinen puheenjohtaja. Opiskelen Vaasan yliopistossa kolmatta vuotta ja pääaineenani on markkinointi. Kuntosalilla käynti on tärkeä osa elämääni, kunhan vain sinne kerkeäisin hieman useammin. Salainen supervoimani on se, että pystyn hallitsemaan monta asiaa samaa aikaa, unohtamatta mitään.
Moi, olen Lasse Oksanen, Warrantin Kultsi eli kulttuurivastaava, henkisen hyvinvoinnin vartija. Olen syntynyt 1995 ja tulen Riihimäeltä Kanta-Hämeestä. Pääaineeni on kansainvälinen liiketoiminta ja supervoimani on se, että syön hitaasti ja solmin kengännauhat nopeesti - elän hetkessä.
KUVA: LOTTA KASI
Hei, olen Olli Airaksinen, 22-vuotias vaasalainen 3. vuoden rahoituksen pääaineopiskelija. Toimin vuoden 2017 Warrantin yrityssuhdevastaavana. Opiskelujen ohessa vietän aikaani kuntoilun, penkkiurheilun, golfin, moottoripyöräilyn ja ennen kaikkea opiskelurientojen parissa. Erittäin salainen supervoimani on kyky keittää minuuttipuuro 58 sekuntiin.
11
/KYLLIN HYVÄÄ/
Kyllin suuret onnittelut opiskelupaikan johdosta!
T
ervetuloa Vaasaan ja upeaan kylteriyhteisöön! Nyt sinulla alkaa hieno vaihe elämässä, jota myös opiskelijaelämäksi ja elämän parhaaksi ajaksi kutsutaan. Edessä sinulla on toinen toistaan upeampia ja unohtumattomampia opiskeluhetkiä ja -vuosia, joita saat viettää yhdessä Vaasan yliopiston kauppatieteilijöiden mahtavan yhteisön keskuudessa! Aloittaessasi opinnot kauppatieteiden parissa sinun on myös hyvä tietää minkälaisia etuja ja palveluita opiskelijana voit saada oman alan ammattijärjestöltä, Suomen Ekonomeilta. Suomen Ekonomit on kauppatieteiden opiskelijoiden eli kyltereiden sekä jo valmistuneiden ekonomien palvelu ja etujärjestö, joka auttaa jäseniään kaikenlaisissa työelämän käänteissä. Suomen Ekonomit koostuu 25 ekonomiyhdistyksestä ja 13 opiskelijayhteisöstä. Vaasan yliopiston opiskelijayhteisö on Warrantti ry. Yksinkertaisuudessaan Suomen Ekonomit valvoo jäsentensä etua opiskeluajoista alkaen läpi koko työelämän ja pyrkii ylläpitämään ekonomin tutkinnon arvoa. Sinulla on jo opiskeluaikana mahdollisuus saada monenlaista tukea Suomen Ekonomeilta työelämään liittyvissä asioissa. Ekonomit tarjoaa opiskelijoille apua esimerkiksi työhakemuksen ja CV:n tekemiseen, työhaastatteluun va l m i st a u t u m i s e e n sekä tarjoaa vuosittain kesätyöpalkkasuositukset. Lisäksi Suomen Ekonomien toimesta järjestetään monia tapahtumia niin paikallisesti kuin suuremmassakin mittakaavassa, joista yksi mainitakseni on vuosittain järjes-
12
tettävä suursuosittu kyltereiden verkostoitumistapahtuma Kylteripäivät. Kun liityt kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestön jäseneksi, Vaasassa Warrantti ry.hyn, liityt samalla automaattisesti Suomen Ekonomien jäseneksi ja saat monipuoliset edut heti käyttöösi. Suomen Ekonomien opiskelijajäsenyys on täysin ilmainen. Ja kukas minä olen? Nimeni on Heidi Kanniainen ja toimin kylteriyhdyshenkilönä, tuttavallisemmin kyllinä, Vaasan yliopistolla. Olen viidennen vuoden rahoituksen opiskelija ja toimin kaikkien Vaasan yliopiston kyltereiden paikallisena linkkinä Suomen Ekonomeihin. Autan siis sinua ja muita opiskelijoita kaikissa Suomen Ekonomeihin liittyvissä asioissa paikallisesti Vaasassa. Minuun voit aina olla yhteydessä esimerkiksi Kyllin Facebook-sivun kautta, sähköpostitse tai yliopistolla. Järjestän myös tapahtumia ja kyllikahveja, jaan haluttuja kylteri-haalarimerkkejä sekä olen mukana mm. ensimmäisten päivien hulinoissa yliopistolla. Käyhän heti pyytämässä minut kaveriksi Facebookissa (Kylteriyhdyshenkilö Warrantti) sekä tykkäämässä Warrantin Facebook-sivusta niin varmistat, että saat kaikki tärkeät infot ja vinkit tietoosi!
Onnea ja menestystä opintoihisi sekä ikimuistoista fuksivuotta! Nähdään syksyllä! Kyllinne,
Heidi Kanniainen Ky l t e r i y h d y s h e n k i l ö Vaasan yliopisto heidi.kanniainen@ ekonomit.fi 0442831993
13
NESU-WAASA
NESU-WAASA O
letko koskaan kuullut akateemisista pöytäjuhlista, joista usein puhutaan nimellä sitsit? Nämä vallankumoukselliset juhlat ovat osa opiskelijoiden sivistyneitä perinteitä, joissa lauletaan, juodaan snapseja, syödään sekä nautitaan hyvästä seurasta. Kauppatietelijöiden sitseillä, eli NESU-sitseillä on sitsaamassa vaasalaisten kyltereiden lisäksi kyltereitä myös muista kaupungeista ympäri Suomea. NESU eli NORDISKA EKONOMIE STUDERANDES UNION on pohjoismainen kauppatietelijöiden järjestö, joka kokoaa yhteen kauppatieteilijöitä ympäri Suomea ja Pohjoismaita. Alunperin NESU on lähtöisin Ruotsista, josta se rantautui Vaasan kautta Suomeen. Vaasa kantaa ylpeänä Suomen vanhimman NESU-kaupungin kunniaa ja perinteitä.
14
NESU-Waasan kautta pääset tutustumaan muiden kaupunkien sitseihin ulkopaikkakuntalaisena vieraana. Samalla tavoin myös Vaasan sitseillä käy opiskelijoita muualta, joten jos ystäväsi opiskelee esimerkiksi Turun kauppakorkeakouulussa, pääsee hän sitsaamaan myös Vaasaan kanssasi ja toisinpäin. Lisäksi NESUn kautta on mahdollista osallistua kaksi kertaa vuodessa järjestettävään seminaariin, joka on viikon mittainen tiivis paketti workshopeja ja hauskanpitoa. Tulevan syksyn ’’semma’’ järjestetään uudenlaisella konseptilla Lappeenrannassa ja Tallinnassa. Nämä kaksi kaupunkia siis yhdistävät voimansa ja luovat jotakin aivan uutta. NESU tuo yhteen opiskelijaelämän parhaat puolet: opiskelukaverit, yritysyhteistyön, verkostoitumisen sekä hauskanpidon. NESUun ei tarvitse liittyä,
KUVAT: NESU-WAASA ‘16 & ‘17
NESU-WAASA
vaan jokainen Warrantin jäsen on tervetullut NESUn järjestämiin tapahtumiin. Ensi kosketus NESUun on mahdollista saada syksyllä järjestettävillä legendaarisilla harkkasitseillä. Nämä uskomattoman suositut ja jo lähes taianomaisen maineen saavuttaneet pöytäjuhlat järjestetään 21.9.2017. Tämä siis kannattaa jo laittaa kalenteriin, sillä näitä et halua missata. Lisäksi fukseille järjestetään syksyllä oma infoilta, jossa perinteistä kerrotaan tarkemmin ja avataan toimintaa pienten tarjoilujen kera. Jos tiedonjanoasi ei sammuttanut tämä tietopaketti, niin ei hätää; lisää tietoa saat Warrantin nettisivuilta tai suoraan nesu.netistä.
Syksyllä saat lisää tietoa myös tutoriltasi, mutta älä epäröi tulla jututtamaan minua tai NESU-Waasan hallituslaista käytävällä (tai Fonassa). Paljon onnea vielä yhdestä elämäsi parhaasta päätöksestä ja tervetuloa Vaasaan! :)
PS. Käy tykkäämässä meistä Facebookissa tai seuraa Instagramissa (nesu_waasa), niin tiedät, mitä syksyllä tapahtuu!
-
Ida
NESU-Puheenjohtaja ‘17
Onni
Jesse
Eeva
Linnea Olga
Ida
NESU-Waasan hallitus ‘17
15
/YKSOPEDIT/
WARRANTIN YKSOPEDIT Edunvalvontajaosto – jotta pahikset eivät ryppyilisi sinulle.
K
uvitellaan tilanne. Olet ensimmäisellä kurssillasi. Luennot eivät vastaa ollenkaan odotuksiasi yliopistosta. Luennoitsija käyttää piirtoheitintä, etkä saa materiaaleja sähköisinä, vaikka luvattiin. Tentti ei vastaa opiskeltua asiaa eikä arvosanaa kuulu. Luennoitsijakaan ei vastaa sähköposteihin. Mitä sinä tekisit? Kurssipalaute on helpoin keino vaikuttaa, mutta vielä tehokkaampaa on kääntyä Warrantin kopon eli koulutuspoliittisen vastaavan puoleen. Näitä tilanteita ei tule eteesi, koska Warrantin edunvalvontajaosto ja koko Vaasan yliopisto tarttuu hanakasti jokaiseen palautteeseen. Kurssipalautetta antamalla voit vaikuttaa suoraan koulutuksen laatuun Vaasan yliopistossa ja sitä kautta parantaa arvoasi työmarkkinoilla valmistumisen jälkeen. Edunvalvontajaosto koostuu kyltereiden ainejärjestön koulutuspoliittisesta vastaavasta, puheenjohtajasta, edustajistoryhmän puheenjohtajasta sekä meistä yksopedeistä, yksiköiden opiskelijaedustajista. Edunvalvontajaostona pureudumme kauppatieteellisen koulutuksen kehittämiseen. Yksiköiden opiskelijaedustajina edustamme opiskelijoita jokaisen pääaineen yksikössä, viemme kurssipalautetta eteenpäin. Lisäksi järjestämme kirjavia tapahtumia, kuten ekskursioita ja illanviettoja eri pääaineiden opiskelijoille pääainekerhojemme kautta. Pääainekerhojen nimet näet viereisellä sivulla kuvien yllä. Osa tämänhetkisistä yksopedeistä jättää tehtävänsä syksyllä uusien opiskelijaedustajien astuessa heidän saappaisiinsa. Muutokset näkyvät syksyn ensimmäisessä Wykyzinessä. Pääset tutustumaan meihin jo syksyn aikana ja viimeistään ensi keväänä pääainehaun yhteydessä! Kesäterveisin,
Warrantin yksopedit
16
IBW
BOSSE
WISIO
International Business Essi Paunisaari & Julia Heinonen
Johtaminen Aino Innilä, Tiia Kullas& Hanne-Marie Forsström
Markkinointi Aino Mäki-Marttunen & Jonna Karvonen
MOMENTTI
W FINANCE
W ACCOUNTING
Talousoikeus Jonna Patrikainen
Rahoitus Juuso Marttinen
Laskentatoimi Rebecca Niiniaho
Tuotantotalous Toni Koskipaasi
Taloustiede Leena Naski
Ota y ht yksop eyttä edeihin käytä Facebook iss vä titse. llä tai säh a, Yksik köpo sö teet l öydä iden osoit t Warra nettis ivul ntin “Edu ta kohdas nvalv ta jaosto onta”!
17
BRING IT ON, VAASA
T
ervehdys vain sinulle, kylterifuksi vuosimallia 2017! Rutkasti onnea opiskelupaikan johdosta ja upeaa, että saat viettää opiskeluvuotesi juuri Vaasassa! Uudet tuulet puhaltavat elämääsi ja tarjoamme sinulle nyt vähän esimakua vaasalaisen kauppatieteiden opiskelijan, tuttavallisemmin kylterin, elämästä. Vuosi sitten Wykyzine oli myös allekirjoittaneen ensikosketus uusiin opiskelukuvioihin, ja lukiessani lehteä innostus tulevaa kohtaan kasvoi kasvamistaan.
Vaikka tavoittelemasi opiskelupaikka on nyt takataskussa, tulevaisuus voi hieman jännittää. Mitä todennäköisimmin muutat ensimmäistä kertaa omillesi ja mahdollisesti vieläpä kauas kotipaikkakunnaltasi. Et ehkä ole koskaan aiemmin käynyt Vaasassa tai et ainakaan tunne täältä ketään. Ei hätää! Valtaosa fukseista eli ensimmäisen vuoden opiskelijoista on täysin samassa tilanteessa. Syksy alkaakin sopivasti orientaatiopäivien ja tutoroinnin merkeissä. Uudet opiskelijat jaetaan 10-15 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä on oma tutorinsa eli isomman vuosikurssin opiskelija, joka tutustuttaa teidät opiskelijakulttuuriin, Suomen kauneimpana tunnettuun kampukseen sekä kaupunkiin ylipäänsä. Missä on seuraava luento? Entä maittavin ruoka? Minne menen, jos tarvitsen terveydenhoitopalveluita? Sekä tietysti tärkein: missä ovat illan bileet? Kierrätte yhdessä monenmoisen tekemisen merkeis-
18
sä ja tutustutte lukuisiin uusiin tyyppeihin. Kannattaa tulla Vaasaan hyvissä ajoin ja osallistua mahdollisimman moneen teidän fuksien pään menoksi suunniteltuun tapahtumaan. Oman fuksisyksyn kohokohtia olivat ehdottomasti Kylteriäiset rastiratoineen sekä NESU:n harkkasitsit, jonne jonotettiin lippuja jo klo 3 aamuyöllä!
Lisämaustetta opiskelijaelämään voit hakea myös ainejärjestömme Warrantin jaosto- ja kerhotoiminnasta. On kivaa osallistua kaikenlaisiin hauskoihin eventeihin, mutta haluaisitko haastaa itsesi ja olla osallisena niiden suunnittelussa ja toteutuksessa? Tarjolla on eripituisia tehtäviä muun muassa liikunta- ja kulttuuritapahtumien sekä bileiden ja akateemisten pöytäjuhlien parissa. Ehkä annat kynän sauhuta kirjoittaessasi juttua Wykyzineen? Vai koetko kenties yritysyhteistyön omaksi jutuksesi? Välillä on kiva päästä kurkistamaan kulissien taakse. Mikä parasta, jaostot, kerhot ja eri tapahtumien staffit muodostuvat usein tiiviiksi porukaksi. Ole kuulolla syksyllä, kun näistä hauista kerrotaan lisää!
Syksyn mittaan tutuksi tulee myös akateemisen vapauden käsite. Yliopisto-opiskelu eroaa merkittävästi toisen asteen opinnoista. Aluksi voi tuntua oudolta, että omasta poissaolostaan on ilmoitettava lähinnä
AN OPISKELIJAELÄMÄ! kaverille, jonka kanssa kulkee samaa matkaa kampukselle. Akateemiset käytännöt sekä itselle sopiva opiskelutyyli selkiintyvät melko nopeasti tekemällä (ja erehtymällä). Uuden elämänvaiheen vapaus korostuu myös itsenäisessä asumisessa. Päätät itse, milloin tulet ja menet, milloin opiskelet ja milloin vietät vapaa-aikaa. Koska luonnollisesti asioiden on pysyttävä tasapainossa, tullessasi nälkäisenä kotiin pitkän bileillan jälkeen, jääkaapissasi komeilee valon lisäksi pilaantunut maito. Tyydyt siis viinakaapin tarjontaan ja otat jallua huikan tai pari. Seuraavana aamuna kahvinkeitto tyssää siihen, että kämppiksesi oli laittanut kaappiin tyhjän kahvipaketin. Tässä kohdin voi hyvinkin olla paikoillaan miettiä, olisiko tämä vihdoin se aamu, kun hyödyntäisit sinulle suotua akateemista vapautta.
Mutta entäpä sitten Vaasa? Tämä tuulinen länsirannikon helmi, tunnettu myös Suomen aurinkoisimpana kaupunkina, on koti noin 67 600 asukkaalle. Viehättävässä ja kompaktissa kaupungissamme välimatkat ovat lyhyitä. Jos aivan kaikki tavarasi eivät meinaa mahtua muuttokuormaasi, pidä huoli, että ainakin pyörä – ja hyvä lukko – lähtevät mukaan. Matkat taittuvat silmänräpäyksessä ja pyörät ovat kiinteä osa Vaasan katukuvaa kaikkina vuodenaikoina. Vaasassa toimii kuusi korkeakoulua ja joka viides vastaantulija on opiskelija. Opiskelijaelämä on vil-
kasta ja aktiviteetteja on moneen makuun. Ovatpa kiinnostuksesi sitten yrittäjyydessä, viinitastingissä tai teatterissa, täällä pääset toteuttamaan itseäsi!
Vaasassa on pitkät perinteet kaupallisen alan korkeakoulutuksessa. Yliopistomme ensimmäiset opiskelijat aloittivat opintonsa vuonna 1968 silloisessa Vaasan kauppakorkeakoulussa. Monitieteisyyden lisääntyessä nimi vaihdettiin Vaasan korkeakouluksi vuonna 1980 ja edelleen Vaasan yliopistoksi vuonna 1991. Nykyään yliopistossamme voi opiskella kauppatieteitä, tekniikkaa, hallintotieteitä ja viestintää. Tämä mahdollistaa omannäköisen ja monipuolisen tutkinnon kokoamisen esimerkiksi sivuainevalinnoilla. Hieno merenrantakampuksemme on tasapainoinen sekoitus historiallisia rakennuksia sekä uudempia, moderneja tiloja. Alueen historiaa on tuotu esiin myös rakennusten ja opetussalien nimissä.
Siispä vielä kerran onneksi olkoon erinomaisesta valinnastasi aloittaa kauppisopinnot Suomen toiseksi suurimmassa suomenkielisessä kylteriyhteisössä ja lämpimästi tervetuloa punahaalarisen kansan joukkoon! Vielä on kuitenkin kesää ja aurinkoisia päiviä jäljellä. Nauti täysillä ja elokuun tullessa ole valmiina tapaamaan ne mahtavat ihmiset, jotka tekevät Vaasasta kodin. TEKSTI: ELENI DOUHANIARIS
19
/TUTORIT/
N I T N A R T I R A TOR W U T 0 17
2
Moi! Nimi on Niklas Valtonen ja ikää on kertynyt tähän mennessä 21 vuotta. Kotoisin olen Turusta ja Vaasassa olen nyt opiskellut yhden vuoden. Pääaineekseni näillä näkymin on tulossa laskentatoimi ja rahoitus. Itse oon viihtynyt Vaasassa tosi hyvin ja takaan sen, että sullekin saadaan ikimuistoinen fuksivuosi. Onnittelut sulle vielä opiskelupaikasta ja nähdään syksyllä orientaatiopäivien riennoissa! Mä oon Iiris Teirikko, 20-vuotias ja yksi Warrantin tutoreista syksyllä. Kotikaupunkini on Espoo, mutta Vaasasta on tullut minulle ihan ykköskoti unohtumattoman fuksivuoden jälkeen. Vapaa-ajallani puuhailen koulun toiminassa mukana jaostossa ja WarranttiSkin hallituksessa. Talvisin tykkään lasketella ja muuten harrastelen satunnaisesti eri urheilulajeja. Ja tietysti osallistun aktiivisesti kaikenlaisiin opiskelijabailuihin sekä tapahtumiin ja odotan innolla teidän kaikkien näkemistä niissä merkeissä! Uskon, että meille tulee huippusyksy enkä malta odottaa! Vaasassa nähdään!
Hellurei! Mun nimi on Julia Panu ja ikää on kertynyt 20 vuotta. Kotoosin oon Etelä-Pohojammaalta Jalasjärveltä Kurikka-citystä. Opiskelen tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen linjalla pääaineenani tuotantotalous. Oma fuksisyksyni oli unohtumaton, joten pakkohan sitä on jatkaa toisella varmasti yhtä unohtumattomalla syksyllä! Nähdään pian!
20
Moikkelis! Olen Rebekka Kivi, 24-vuotias entinen matkaopas, nykyinen toisen vuoden kylteri Tuusulasta. Vapaa-ajalla lenkkeilen säännöllisen epäsäännöllisesti, ainakin, jos Fonassa juokseminen lasketaan tähän kategoriaan. Koululta minut löytää usein Oskusta, syömästä ja joskus jopa Levonin penkkejä kuluttamasta tai Tritoniassa puurtamasta. Vielä lopuksi pari vinkkiä. Osallistu kaikkeen ja muista, että fuksivuosi on ihmisen parasta aikaa. Kohta nähdään!
HELLLOU! Olen Graziella Romanelli ja ikää 20 vuotta. Syksyllä pyörähtää mun toinen vuosi kauppiksessa. Vaasaan päädyin Helsingistä ja tätä valintaa en ole katunut hetkeäkään. Oma fuksivuoteni on ollut aivan mahtava ja ylittänyt kaikki odotukseni. Olen varma, että teidänkin fuksivuodesta tulee vähintään yhtä mahtava. Opiskelujen lisäksi toimin Warrantin Wiiniklubin hallituksessa, bailaan Fonan ysärillä ja uskottelen itselleni käyväni ahkerasti salilla… Hyvää loppukesää ja syksyllä nähdään!
Olen Juhana Jääskeläinen, 22-vuotias toisen vuoden kauppiksen opiskelija Helsingistä. Fuksisyksy on mahtavaa aikaa ja sen innoittamana lähdinkin mukaan tutorprojektiin eksyttämään uusia opiskelijoita Vaasan yliopistoelämään. Helpoiten mut löytää erilaisista tapahtumista, tai Vaasan jalokivestä Fontanasta. Toisinaan myös koululta nauttimasta Mathildan safkoista.
Moikka! Oon Aino Vilkki, 20-vuotias uunituore tutor, joka rantautui tänne aurinkoiseen Vaasaan alun perin Forssan seudulta. Pääaineena opiskelen taloustiedettä ja ylipäätään kauppatieteen opinnot osoittautuivat ekana vuonna omiksi – toivottavasti myös sä viihdyt täällä! Muhun voi törmätä muun muassa ylioppilasteatteri Rampilla, Matskussa (aka mathildassa), Fonan ysärillä, mutta harvemmin hikijunassa. Aina saa kiskasta hihasta, jos joku mietityttää!
Moi! Oon Faisal Atiye (tai tuttavallisemmin Feikku), 22 ja alunperin Helsingistä. Toinen vuoteni alkaa nyt IB-pääaineopiskelijana ja tutorina, enkä malta odottaa paluuta Vaasaan! Supervoimani on syödä aivan käsittämätön määrä sokeria tunnin aikana.
Onni Huttunen tässä moro! Olen 22-vuotias toisen vuoden opiskelija ja alunperin kotoisin Helsingistä. Opeiskeluiden ohella tykkään hieman juhlia, laittaa hyvää ruokaa ja urheilla. Kuulun NESU-Waasan hallitukseen ja toimin siellä sitsivastaavana. Rohkeasti vaan kysymään, jos on jotain sitseihin tai ihan mihin vaan muuhun liittyvää mielessä!
21
/TUTORIT/
Moikkeliskoikkelis! Mä oon Saska Seppänen, 22-vuotias ja kotoisin Oulusta. Syksyllä alkaa toinen vuosi kauppatieteiden parissa Vaasassa, jota jo odotan innolla. Fuksivuosi oli ehdottomasti elämäni paras vuosi ja vasta tänä kesänä rannalla huomasin, että olin käynyt sitsaamassa noin viisinkertaisesti enemmän verrattuna vuoden aikana käytyihin lenkkeihin. Voitte syksyllä selvittää montako kertaa kävin lenkillä. Nauttikaa vielä loppukesästä ja nähdään syksyllä!
Terve! Olen Sebastian Satola, 20vuotias toisen vuosikurssin opiskelija, alun perin kotoisin Helsingistä! Onnittelut opiskelupaikasta länsirannikon helmessä! Muistakaa nauttia alkuhulinoista täysin rinnoin, sillä ne ovat ainutlaatuisia ja ikimuistoisia hetkiä, joita tulette muistelemaan lämmöllä vielä vuosienkin päästä!
22
Moikka! Oon Linda ja oon kotosin niinkin suurelta paikkakunnalta kuin Loimaa. Oon 21-vuotias ja pääaineekseni ekana ehdokkaana on laskentatoimi ja rahoitus. Olen penkkiurheilija ja nautin suureettomasti hyvästä ruuasta!
Oon Mia Setälä, 21-vuotias ja kotoisin Helsingistä. Oma fuksivuoteni oli aivan mahtava ja olen aivan vakuuttunut, että tästä tulee myös yksi sun parhaimmista vuosista! Toimin tämän tulevan fuksisyksyn teidän tukena ja turvana, joten tulkaa nykäsemään hihasta aina vaan kun siltä tuntuu! Vapaa-ajalla mut saattaa nähdä legendaarisen Fontanan ysäri-puolen tanssilattialla, kahvikupposella Sweet Vaasassa tai välillä jopa salilla pyrkimässä kesäkuntoon vuoteen 2056 mennessä ;P Oma fuksivuoteni oli todella huikea ja se menikin ohi liian nopeasti, joten kannustankin teitä lähteä kaikkeen innolla mukaan ja muistakaa nauttia jokaisesta tulevasta hetkestä! Hyvää loppukesää ja nähdään pian :)
Hellou! Olen Sara Pakkanen, 22-vuotias toisen vuoden kauppislainen Helsingistä. Urheiluharrastuksiini kuuluu salilla käymisen uskottelu itselleni, sekä Fonan ysärillä tanssiminen. Muutoin olen mukana Projektijaostossa suunnittelemassa upeita bileitä juuri teille ;) Fuksivuosi on ihan huikea, joten varaudu että tulossa on yksi elämäsi hauskimmista vuosista. Suosittelen lähtemään kaikkeen mukaan ja ottamaan tästä kaiken irti. Hyvää loppukesää ja nähdään syksyllä Vaasassa!
Moi! Jos et vielä ole innoissasi Vaasaan muutosta, niin älä turhaan ole huolissasi. Itsekin aloin lämmetä nykyiselle opiskelukaupungilleni vasta kun ensimmäiset tutustumispäivät olivat ohitse, ja niiden jälkeen ei ole kyllä Vaasaan lähtö harmittanut! Olen Isla, 21-vuotias kirkkonummelainen. Syksyllä pyörähtää käyntiin mun toinen opiskeluvuosi, mitä jo innolla odottelen teidän tapaamisen lisäksi. Varmasti tavataan syksyllä niin koulussa kirjastolla kuin Fonan ysärilläkin, tervetuloa!
Moikkamoi! Onneksi olkoon opiskelupaikan saamisesta ja tervetuloa Vaasan aurinkoon! Olen Nenna Kaski, 20-vuotias kauppatieteiden opiskelija ja kotoisin Oulusta. Syksyllä mulla pyörähtää käyntiin toinen vuosi yliopistolla talousoikeuden pääaineen parissa. Oma fuksivuoteni oli kerrassaan huikea, ja me tutorit pidetään huolta siitä, että teidänkin syksy on täynnä monenmoista kivaa ohjelmaa. Nauttikaa loppukesästä, kohta nähdään!
Ciao!
Oon Sakari, tai tuttavallisemmin Sakke, myös muita ei niin imartelevia lempinimiä löytyy. Oon 22-vuotias, kotoisin Helsingistä ja kesällä mut voi löytää Skiffer Liuskaluodon terdeltä nauttimassa auringosta. Pidän myös itseäni hyvänä juttuseurana ja mulle saakin rohkeasti tulla juttelemaan, jos sattuu törmäämään jossakin! Vaikka kesä onkin ehdottomasti mun lempiaikaa, ootan jo innolla syksyntuulia ja uusia opiskelijoita. Oon aika spontaaninen ja voinkin olla yhtäccii Kroatiassa purjehtimassa, kun oikeesti mun pitäis olla Tritoniassa lukemassa tentteihin. #FAKTOI #WaSail
Kuvassa minä, eli elämästä nauttiva oman aikansa tuleva sijoittamisen ja pankkitoiminnan Sokrates. Tulen Helsingin pikkuporvarillisimmasta lähiöstä eli Pakilasta. Ikää mittarissa 23 vuotta. Olen omaksunut kylterille sopivan mentaliteetin, eli toisin sanoen isona minusta tulee helvetin rikas. Kuulin, että investointipankkiirit ovat massimiehiä, joten valitsin pääaineekseni rahoituksen, ja aion tehdä ensimmäisen miljoonani ennen kuin täytän 25. Nykyisiä ja tulevia saavutuksianne kunnioittaen Teemu Malkavaara Oman elämänsä Warren Buffett
Morjesta! Oon Petteri Leskinen, 21vuotias kauppatieteiden opiskelija Itä-Helsingistä. Oma pääaineeni on kansainvälinen liiketoiminta ja tulen toimimaan toisen opiskeluvuoteni tutorina tuleville fukseille. Odotan tulevalta lukuvuodelta unohtumattomia kokemuksia ja ennen kaikkea loistavaa yhteishenkeä. Pidetään siis lippu korkealla ja tehdään vuodesta unohtumaton!
23
/TUTORIT/
Hola, hola! Pohjois-Suomen suurimman kauppakeskuksen kunnasta terve! Olen Toni Koskipaasi ja lähtöisin Kempeleestä, niin kuin joku saattoi jo arvata. Olen tuotantotalouden tutorinne vuosimallia 2017. Ikää tähän mennessä on kertynyt 23-vuotta ja Vaasaan rantauduin monen mutkan kautta. Todella hienoa että päätit valita yliopistomme ja odotan innolla uusien opiskelijoiden näkemistä. Minut löydät ihanalta kampukseltamme, tai Fonan ysäriltä.
Hejsan! Oon Elias Lilja, alun perin Kankaanpäästä kotoisin oleva vaasalaistunut pojankloppi. 21 vuotta tulee mittariin tänä vuonna, joten keski-iän kriisi ja harmaat hiukset ovat jo lähestymässä huolestuttavasti. Pääaineena mulla on tuotantotalous. Pakko myöntää, että oot tehnyt huippupäätöksen valitessasi Vaasan opiskelijakaupungiksesi, joten onnet jo etukäteen. Nähdään syksyllä!
Meikäläinen tottelee nimeä Joakim ja toimin tutorina alkavalla lukukaudella! Ikää mulla on kertyny mittariin 23 vuotta ja olen kotoisin täältä aurinkoisesta Vaasasta. Pääaineena mulla on tietojärjestelmätiede ja tarkoituksena tehdä rahoituksesta sivuaine. Nähdään koululla!
24
Heipsulivei! Minä oon Petra Hakoniemi, 19-vuotias tutalainen, aloittelemassa juuri toista vuottani aina niin aurinkoisessa (ja tuulisessa) Vaasassa. Kotoisin oon Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta, joillekin ehkä pullon kyljestä tutuksi tulleesta kylästä nimeltä Koskenkorva. Tykkään sateesta, kissoista ja maidosta. Olen niin sanottu listafriikki, ja päivittäiseksi rutiiniksi onkin muodostunut loputtoman rästihommalistan puhtaaksikirjoittaminen. Elämääni tahdittaa myös S-marketin kassa, järjestötoiminta, urheilu, ystävät, syöminen ja joskus jopa juominen. Törmäillään kampuksella!
Moro, Olen Santeri Onninen, toisen vuoden tuta/tite opiskelija. Olen kotoisin etelästä, Heinolasta ja jotenkin tänne aurinkoiseen Vaasaan tieni on vienyt. Toimin täällä Vaasan yliopistossa tuotantotalouden opiskelijoiden järjestö ESTIEM:in pjnä. Minut löytää useista syksyn tapahtumista, enkä malta odottaa teidän uusien fuksien tapaamista. Toivotan kaikille teille hyvää fuksivuotta.
Moikka ihanat fuksit! Mun nimi on Axel ja olen 27-vuotias entinen helsinkiläinen nykyinen vaasalainen. Pääaineeksi valitsin kansainvälisen liiketoiminnan ja sivuaineen suoritan vaihdossa Berliinissä. Tavoitteeni on pitää huolta, niin kandifukseista kuin maisterifukseista :)Tehdään yhdessä ikimuistoinen vuosi! P.S tykätkää somessa VES - Vaasa Entrepreneurship Society ja laittakaa kalenteriin 22.09.2017 Harvest-event :)
Moikka! Olen Linnea Riionheimo, 20-vuotias kansainvälisen liiketoiminnan toisen vuoden opiskelija. Olen kotoisin Naantalista ja Vaasaan päädyin tammikuussa 2016, kun jollain maailman kahdeksannella ihmeellä pääsin aloittamaan opiskeluni tammifuksina. Salibandya pelailin yli 10 vuotta mutta nykyään harrastuksiini kuuluu lähinnä pakollinen salikäynti kerran kahdessa viikossa. Syksyllä minut bongaatte luultavimmin nauttimassa Vaasan monipuolisista opiskelijatapahtumista ja joskus myös järjestämässä niitä NESU-Waasan toimesta. Valmistautukaahan siis elämienne parhaimpiin viikkoihin, kuukausiin ja vuosiin!
Heippistää! Mun nimi on Poutun Eino, 22 v tutalainen Espoosta. Oon mies, jolle aina sattuu ja tapahtuu, mutta pääasia että on hauskaa! Mulla alkaa keväällä kolmas huikea vuosi Vaasassa ja kokemuksen perusteella oon varma, että se on erityisesti uusien fuksien kanssa aivan tajunnanräjäyttävän mahtava. Tulkaa ihmees heittää läpyt syksyllä, kun törmäillään!
25
UNIVERSITY OF VAASA BUCKET LIST.
Moni teistä fukseista muuttaa Vaasaan toisesta kaupungista opiskelujen vuoksi ja ei ehkä tiedä, mitä odottaa uudelta kaupungilta. Tämä lista kertoo nähtävyyksistä ja tapahtumista, joita voit kokea opiskellessasi Vaasassa. Jo pidempään yliopiston luentosalien penkkejä kuluttaneet opiskelijat voivat tsekata, kuinka monta listan kohtaa he voivat jo ruksia yli. 1. Nosta malja akateemisilla pöytäjuhlilla eli sitseillä. Sitseillä voit päästä käyttämään luovuutta pukeutuen sitsien teeman mukaisesti ja laulamalla sulosointuisia juomalauluja. Muista syödä ennen sitsejä, sillä sitsien tarjonta keskittyy enemmän juomapuoleen.. 2. Juokse ainoastaan jätesäkkiin pukeutuneena ympäri yliopiston pihaa. Tämän pääset kokemaan legendaarisissa Kastajaisissa ja Kylteriäisissä. 3. Hyödynnä Vaasan upeat merenrantamaisemat ja lenkkeilypolut. Voit käydä lenkillä Vaasan kauniilla omakotitaloalueella Viikingalla tai Hovioikeuden puiston eli Hoviskan rannassa. 4. Kerää kaverisi kasaan ja suuntaa tiistai-iltana suomenruotsalaisten suosimaan Oliver´s Inn baariin eli Ollikseen keskustan tuntumassa ja löydä itsesi tanssimasta baarin pöydällä laulaen ruotsiksi. Tai unohda kaverit, tulet joka tapauksessa tekemään uusia tuttavuuksia Olliksessa! 5. Kävele talvella keskustasta yliopistolle Palosaarensiltaa pitkin. Saat selville, miksi siltaa kutsutaan siperiasimulaattoriksi. 6. Jos Vaasa on sinulle täysin uusi tuttavuus, kannattaa kotiin vievään junaan hyppäämisen sijasta jäädä tutustumaan uuden kotikaupungin nähtävyyksiin. Suuntaa Vanhaan Vaasaan, josta löydät Vanhan Vaasan rauniot ja Mustasaaren kirkon. 7. Ilmoittaudu rohkeasti lavalle, kun opiskelijatapahtumissa kysytään vapaaehtoisia. Pääset ainakin tekemään ikimuistoisen ensivaikutelman uusiin kanssaopiskelijoihin. 8. Koe koko yön kestävä paniikkilukeminen tenttiä edeltävänä yönä. Jos ja kun ajaudut tähän tilanteeseen, ei hätää, sillä ahkeran opiskelijan toinen koti eli yliopiston kirjasto Tritonia on auki klo 06.00-02.00. Hankittuasi kirjastolta kulkukortin voitkin jäädä kirjastoon lukemaan aamuyöhön asti. 9. Jos opiskelu ei mennyt niin kuin Strömsössä, voit kuitenkin vierailla Vaasan Strömsössä. 10. Käy rentoutumassa tenttisuman jälkeen kauniissa UNESCOn maailmanperintökohteessa Merenkurkun saaristossa.
26
TEKSTI: NEEA RUOKONEN
11. Tutustu uusiin ihmisiin! Vaasassa joka viides asukas on opiskelija, joten löydät varmasti paljon muita haalarikansalaisia, joiden kanssa jakaa opiskelijaelämän kokemukset. 12. Vieraile uusien opiskelijakavereidesi kanssa Raippaluodon sillalla, joka on Suomen pisin silta. 13. Osallistu yliopiston järjestämälle ekskursiolle. Matkustelu loistavalla porukalla on aina hyvä idea. 14. Matkusta muiden kylterien kanssa Turkuun pikkulaskiaistapahtumaan ja suorita kultainen haalarimerkki. 15. Lähde mukaan ainejärjestötoimintaan. Jokaiselle löytyy toimintaa omien kiinnostuksenkohteiden mukaisesti – Warrantin Wiiniklubista yliopiston omaan purjehdusseuraan WaSailiin. Ehkä ensi vuonna olet kirjoittamassa kauppiksen omaa lehteä? 16. Vedä kakkuöverit Vaasan kahviloissa. Vahva suositus Sweet Vaasalle ja Raawkalle. 17. Käy nauttimassa jalkapallo-ottelusta Hietalahdessa sijaitsevalla Elisa Stadionilla. 18. Vietä ilta Hoviskan rannalla meren äärellä. Hoviskalta löydät myös Strampenin upean terassin, joka on ideaalinen paikka nauttia kesästä. 19. Vaasan vesipuisto Tropiclandiassa keväällä järjestettävää Wykypäivää ei kannata jättää väliin. 20. Opiskelijan lukuvuosi huipentuu keväällä Vappuun. Vappuna lakitetaan Vaskiluodon sillalla sijaitseva Merikotkan patsas. Laita tällöin haalarit päälle, sillä luvassa on skumppasadetta.
27
Uuden ajan sadonkorjuu Vuoden 2015 syksyllä erään vaasalaisen opiskelijajärjestön pikkujouluissa syntyy lupaus tehdä jotain isoa. Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin Kauppatorin laidalla kohoava Rewell Center-kauppakeskus täyttyy kuuden korkeakoulun opiskelijoista, yritysten ja järjestöjen edustajista sekä muista vieraista, jotka ovat tulleet seuraamaan Vaasan suurinta opiskelijaseminaaria Harvestia. Vaasa Entrepreneurship Society, eli VES, on kaikille vaasalaisille korkeakoluopiskelijoille avoin yhteisö, jonka tavoitteena on edistää yrittäjyyttä opiskelijoiden keskuudessa, ja Harvest sen suurin tapahtuma. Alkuvuodesta 2015 virallisesti perustettu VES on yksi tuoreimpia tulokkaita käytännössä koko Suomen kattavalla yrittäjyysyhteisö-, eli ES-kartalla. Harvestilla tapahtuman järjestämisen alkaessa vain vuoden ikäinen järjestö halusi kirjoittaa nimensä näkyvästi Pohjanmaan kartalle. ”Harvestin ajatus lähti halusta tehdä Vaasan suurinta. VESin historian suurin tapahtuma”, kertoo tapahtuman pääjärjestäjäksi lähtenyt, silloinen VESin
Paljon joutui tekemään asioita ’tänään’, jotta ne toteutuivat kuukauden päästä. Aikatauluissa tuli olla todella tiukka. Alku ja loppu ovat myös kaikissa projekteissa hankalia. Alkuun piti saada hommat rullaamaan ja kova tiimi kasaan. Lopussa taas viimeinen prosentti on haastavin, koska on paljon tekemistä, eikä tule paljoa nukuttua”, Ibrahim toteaa. Hän sanoo myös itse tapahtumapäivän menneen suhteellisen sekavissa tunnelmissa: ”Paljon tapahtui asioita, jotka olisi voinut pilata koko tapahtuman, mutta saatiin selvitettyä ne viimeisillä minuuteilla. Henkilökohtaisesti oli vaikea keskittyä pääpäivän aikana, mutta toisaalta siellä vietettiin hetkiä, joita ei ikinä unohda.”
“Sulla ei ole mitään muuta kun visio siinä vaiheessa. Siinä ei voi tehdä muuta kun toteuttaa.” hallituksen varapuheenjohtaja, Rami Ibrahim. Ibrahim otti haasteekseen rakentaa lähes tyhjästä täysin uusi tapahtuma, ja tehdä siitä isompi kuin yksikään vastaava Vaasassa. ”Alussa oli tunne, että ei tästä tuu mitään. Ei tää oo mahdollista”, hän muistelee. ”Tärkein oppi, mitä uuden tapahtuman luomisesta sai, on vision voima. On tärkeää seurata omia unia, koska ne määrittää miltä sen tapahtuman haluaa näyttävän. Sulla ei ole mitään muuta kuin visio siinä vaiheessa. Siinä ei voi tehdä muuta kuin toteuttaa.” Apuna Ibrahimilla oli noin kymmenhenkinen ydintiimi ja iso joukko vapaaehtoisia. Hän kertookin ydinporukan yhteishengen olleen ehdottomasti parasta tapahtuman järjestämisessä. ”Oli upeaa nähdä kun muut ystävät ja VES-aktiivit kasvoivat projektin edetessä. Tiimillä on super tärkeä merkitys. Avoimuus ja kommunikointi ovat A ja O, ja tunneäly johtajana äärimmäisen tärkeää. Täytyy nähdä muiden läpi ja fiilistellä miten muilla menee”, hän pohtii. Harvestin kokoisen tapahtuman järjestäminen täysin vapaaehtoisvoimin antoi paljon, mutta vaati myös uhrauksia. ”Vaikeinta oli itselle aikataulun koordinointi kuukauden päähän.
28
Harvest 2016 keräsi lopulta Rewell Centerin katon alle noin 500 vierasta ja 30 yritystä, joiden joukosta löytyi niin isoja kansainvälisiä korporaatioita kuin tuoreita, rohkeasti alaansa uudistavia start-uppeja. Tapahtumaa tähditti Skypen perustajiin kuuluva Jonas Kjellberg, jonka lisäksi kuultiin esimerkiksi Kyrö Distillery Companyn, Puurolan, Bonzun ja Nordic Live Productionsin nuorten yrittäjien muodostaman keskustelupaneelin ajatuksia oman uransa ylä- ja alamäistä. Solar Soundin järjestämillä afterpartyilla tanssittiin drum and bass -jätti Pen-dulumin DJ-setin tahtiin. Ibrahim kertoo olevansa ’110 prosenttisen’ tyytyväinen lopputulokseen: ”Me tehtiin kaikkemme tapahtumaa varten. Tottakai tapahtuma voi olla aina parempi ja parempi, mutta vuonna 2016 me tehtiin kaikkemme.” Tänä vuonna Harvest järjestetään 22. syyskuuta. Tulevaisuus-teeman ympärille rakennettavan tapahtuman kattausta kasataan parhaillaan, ja sen etenemistä voi seurata esimerkiksi Harvestin ja VESin sosiaalisen median kanavissa sekä nettisivuilla harvestevent.com ja ves.fi. Ibrahim toivottaa tsemppiä tämän vuoden järjestäjätiimille, ja suosittelee myös fukseja lähtemään mukaan ensi
vuonna: ”Harvest tarjoaa mahdollisuuksia päästä tekemään asioita, joita ei pääse tekemään edes ensimmäisessä hyvässä työpaikassa. Harvestin aikana luo kontakteja yrityksiin ja yritysmaailmaan. Yliopiston arvo tippuu vuosi vuodelta, ja yhä enemmän arvostetaan sitä, että on oikeasti tehnyt jotain konkreettista.
Harvestissa pääsee viemään teoriaa käytäntöön – on sitten kiinnostunut markkinoinnista, johtamisesta, laskentatoimesta, rahoituksesta, viestinnästä, hallinnosta tai mistä vaan muusta. Mutta ennen kaikkea tällaisen tapahtuman ja projektin aikana oppii itsestään hurjan paljon. Itsensä tunteminen on tärkein taito maan päällä.”
HARVEST 2017 @ REWELL CENTER 22.9. Tapahtuma on ilmainen. Lue lisää: www.harvestevent.com, Harvest – event Facebookissa, @harvestevent Instagramissa ja Twitterissä.
Teksti: Arttu Ahonen Kuva: Harvest / Taavi Tihkan Taitto: Julia Ehrnrooth
29
R
avintolavinkkauksia
1h+k
Hovioikeudenpuistikolla erinomaista ruokaa kilpailukykyiseen hintaan tarjoava 1h+k kannattaa käydä kokeilemassa mahdollisimman nopeasti, kun syysaurinko jaksaa vielä lämmittää terassikelit mahdollistaen.
Cafe Oscar Tiedekirjasto Tritonian aulassa sijaitsevasta kahvilasta voit napata mu-
kaasi maistuvia leivonnaisia, vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa tai kenties bongata sen oman UVA-ihastuksesi. Pitkän opiskelupäivän vaatiessa veronsa, kannattaa omaa kahvinkulutusta kuitenkin tarkkailla, kofeiinimyrkytys saattaa kolkutella ovella.
Cotton Club Palosaaren sillalta vasemmalle kääntyessään löytää itsensä pian kenties kampusalueen parhaan opiskelijaravintolan oven edestä. Eriäviä mielipiteitäkin varmasti Vaasasta löytyy, mutta pienimuotoisen gallup-kyselyn perusteella Cotton vetää pisimmän korren. Aukioloajoista plussaa.
Dongnai Kiinalaista ruokaa tarjoava Dongnai ei kenties eroa suurimmista kilpakumppaneista tai muiden kaupunkien tarjonnasta suuntaan tai toiseen, mutta sijainti vain muutama metri Fontanan ovien ulkopuolella tekee viikonloppuöisestä Dongnaista lähes vastustamattoman kohteen. Suosittelemme kanapalloja ja kevätkääryleitä.
Fontana/Fondis Fontanaa ei voi liikaa mainostaa, kyseessä on kuitenkin vaasalaiselle
kylterille lähes toisen kodin roolia esittävä laitos. Opiskelijakorttiin liimattua Warrantin tarraa vastaan saa janoinen kylteri lääkittyä itseään opiskelijatapahtumissa vain parin kolikon hinnalla. Päiväsaikaan samassa rakennuksessa operoiva Fondis tarjoaa hyvää, joskin melko hintavaa, sapuskaa, huomioiden kuitenkin warranttilaiset tarjouksissaan.
Little Pub Keskustan ytimessä sijaitseva kapakka keskittyy hyvään olueen kohtuullisilla hinnoilla. Torin vieressä majaansa pitävä ”Little” sopii mainiosti ”yksien nauttimiseen”, jos aikaa on jostain syystä rajallisesti. Sweet Vaasa Edustaa Vaasan ylihyvää leipomo-osaamista. Viikonloppuisin saattaa
olla vaikeuksia edes mahtua sisään, mikä kertonee jonkinlaista tarinaa Sweet Vaasan lämpimäisten laadusta. Jättää lähistöltä löytyvän Fazer Cafén jalkoihinsa, vaikka jälkimmäisen tarjoamat apeet ovat nekin oikein kelvollisia. Keskellä Hovioikeudenpuistikkoa sijaitsevan Fazer Cafén lasiseinät mahdollistavat myös mukavasti kahvittelemassa olevien parien vakoilun.
Raawka
Tarjoaa luomuleivonnaisia ja vegaanista tai vegetaristista syötävää sekä juotavaa vaativampaankin makuun. Raakakakut ja etenkin smoothiet ovat keränneet kahvilassa asioineilta kehuja.
Rewell Center Viljo Revellin, muun muassa Turun rumimpana rakennuksena pidetyn KOP-kolmion ja samaa kunniaa Helsingissä nauttineen makkaratalon suunnitelleen arkkitehdin ideoima ostoskeskus pitää sisällään monenmoista putiikkia ja ravintolaa. Sushi-ravintola Magokoro on esimerkiksi kokeilemisen arvoinen.
TEKSTI: KALLE KURITTU
30
Liiku, liiku! O
piskelijoiden liikuntamahdollisuudet ovat olleet Vaasassa paljon tapetilla, eivätkä aina parhaassa mahdollisessa valossa – moni kun on sitä mieltä, että ne ovat turhan rajalliset. Asiasta on väännetty usealla tasolla, ja vaikka rohkeita avauksiakin on nähty, on politiikan tuntien todennäköistä, etteivät syksyllä aloittavat fuksitkaan vielä huku vaihtoehtoihin. Vaikka erään nimeltämainitsemattoman paikallispolitiikon sanoin ”kävely tai pyöräily kaksi kertaa päivässä kouluun ja takaisin on opiskelijan hyvä perusliikuntaohje”, voi kekseliäs kylteri löytää kaupungista muutakin urheilullista tekemistä. Kokeilla voi esimerkiksi jotain seuraavista:
WSC
Aivan yliopiston vieressä sijaitsee ironisesti opiskelijabudjetille suhteellisen sopimaton WSC, eli Wasa Sports Club. Allekirjoittaneen on tunnustettava, että ainutlaatuisen jäsenkortin vuokrapörssinkin poikineiden hintojen ansiosta kyseinen laitos on jäänyt omakohtaisesti kokematta. Penniä venyttämättömälle fitnessintoilijalle WSC kuitenkin tarjoaa hulppeat puitteet monenlaiseen hikoiluun. Yhtenä Suomen suurimmista kuntoilukeskuksista Sports Clubilla on kuusi ryhmäliikuntasalia, ja kuntoiluvälineitä kahdeksassa salissa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on peräti 4 000 neliömetriä! Keskustassa Sports Clubilla on myös toinen, vain naisille suunnattu yksikkö Ladies Club & Spa.
Tennis Center
Mailapelien ystävälle Vaasan Tennis Center on paras (ja aikalailla ainoa) paikka harrastaa suosikkilajiaan. Oli kyseessä sitten tennis, sulkapallo, squash tai pingis, kannattaa suunnaksi ottaa Tennis Center. Fasiliteetit löytyvät myös salibandyyn, futsaliin ja biljardiin, minkä lisäksi paikalla voi esimerkiksi läiskiä palloja golfsimulaattoriin. Kohtuuhinataisten pelejen jälkeen tosiopiskelijan ratkaisu on tietenkin napata kahviosta huurteinen tölkki mukaan saunatilohin.
Joukkueurheilu
Vaasasta löytyy toki myös vaihtoehtoja joukkuelajien nimeen vannoville. Jääkiekkoilijoille löytyy yliopiston ”legendaarinen” joukkue Mighty Dicks, jenkkifutaajille korkeakoulusarjaa pelaava Wasa Dogs ja cheerleadereille Wasa Cats. Kyltereille on tarjolla myös tuore ja kovatasoinen futsal-joukkue Vaasan Kylteriveljet, jonka ensimmäinen kausi päättyi Vaasan piirin nelosdivarin tappiottomaan voittoon ja sarjanousuun.
Liikuntajaosto
Mikäli kaipaa uusia liikunnallisia kokemuksia, kannattaa pistää seurantaan Warrantin liikuntajaoston tiedotuskanavat. Liikuntajaosto järjestää lukuvuoden mittaan monennäköisiä lajikokeiluita ja kilpailuja. Viime vuonna kokeiltiin mm. seinäkiipeilyä, joogaa, kontaktifutista, tankotanssia ja paintballia. Erikoisempien lajien ohella liikuntajaosto pitää myös vakituisia jalkapallo- ja salibandyvuoroja. Toki aina voi myös vetää jalkaan lenkkitossut ja lähteä juoksemaan pitkin Palosaaren ja Hoviskan rantaa. Maisemat ovat upeat ja ilma raikasta, mutta kannattaa valita suunta niin, että saa nauttia myötätuulesta. Muuten ei välttämättä pääse eteenpäin.
TEKSTI: ARTTU AHONEN GRAFIIKKA: SARIANNA KALLIO-KÖNNÖ
31
Kirje sinulle, maisterifuksi! Onneksi olkoon, sinut on valittu maisteriopiskelijaksi Vaasan yliopistoon! Maisterifuksina on jännää olla - samalla olet fuksi, mutta toisaalta maisteriopiskelija, joten moni ajattelee sinun jo uivan kuin kala vedessä yliopistomaailmassa. Älä ole huolissasi, sopeudut erinomaisesti Vaasan yliopistoon, sillä täällä on hyviä tyyppejä, merimaisema, mielenkiintoisia kursseja ja mitä erikoisempia tapahtumia ainejärjestöjen järkkääminä. Suurin ero yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä on se, että yliopistossa koulutetaan tutkijoita ja asioita pohditaan tieteen ja teorian kautta, kun taas ammattikorkeakoulussa opiskelu on selvästi käytännönläheisempää, ja siellä tehdään useammin yritysyhteistyötä. Artikkeleita luetaan myös huomattavasti enemmän yliopistossa kuin AMK:ssa. Ja kyllä, niistä yliopistonkursseista pääsee läpi. Vaasan yliopiston yksi parhaista puolista on yhteisöllisyys, kaikkiin tapahtumiin kaikki ovat tervetulleita, ei ole väliä mistä tiedekunnasta on. Hyvin voi käyttää AMK-haalareita haalaribileissä, jos ei halua ostaa yliopiston omia haalareita. Itse olen käyttänyt bileissä Haaga-Helian haalareita, ja hyvin on otettu vastaan. Maisterifuksina kannattaa ehdottomasti mennä rohkeasti mukaan kaikkiin bileisiin, eritoten osallistua mahdollisimman moniin ensimmäisen viikon fuksitapahtumiin. Ensimmäisillä viikoilla on helppo tutustua uusiin ihmisiin, sillä moni muu on myös samassa tilanteessa eli ei tunne vielä juuri ketään Vaasasta. Itse muutin viime elokuussa Vaasaan, kaupunkiin, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Turvaverkon puuttuminen, uusi ympäristö ja kaksikielinen kaupunki oli aluksi hieman hämmentävää. Meidän maisterifuksiryhmälle ei järjestetty mitään erillistä ohjelmaa, joten olemalla itse aktiivinen tuli jo alkusyksystä tutustuttua moniin uusiin ihmisiin ja kerrytettyä erilaisia kokemuksia. Viimeisenä vinkkinä jos et ole koskaan osallistunut sitseille (akateemiseen pöytäjuhlaan), se kannattaa ehdottomasti, sitä kokemusta ei kannata ohittaa. - Janni Lohiraja 2. vuoden markkinoinnin maristeriopiskelija
32
V
aasa – Suomi -minisanasto Muutamia termejä, jotka on syytä ottaa haltuun mahdollisimman aikaisin.
Ahventie
- Rakasta yliopistokampustamme isännöivällä Palosaarella sijaitseva paheiden ja viettelysten tyyssija on mainettaan parempi – ja rauhaisampi – paikka asua. Silloin tällöin dagenefteriä potevan opiskelijaparan kauneusunet toki saattavat esimerkiksi pihalla jylisevän lehtipuhaltimen meteliin katketa. Moni uusi opiskelija löytänee ensimmäisen osoitteensa Ahventien huomasta.
Domppa – eli Domus Bothnica. Uusi ylioppilastalo vihittiin käyttöön vuonna 2008 ja huhujen mukaan rakennuskustannukset lähentelivät puolta Suomen valtionbudjetista. Majaansa dompalla pitää muun muassa ylioppilaskunnan hallitus. Vain harva ensimmäisen vuoden opiskelija tullee astelemaan sen ovista paria kertaa enempää. Lienee syytä huomauttaa, että dompan kellon mukaan ei menojaan kannata aikatauluttaa. On oikeassa ajassa tiettävästi vain kahdesti vuorokaudessa.
Hikijuna – mikäli tavoitteenasi on letkeän opiskelijaelämän sijaan päästä kasvattamaan pankkitilin saldoa mahdollisimman nopeasti, löytänet itsesi vielä nopeammin täältä. Yliopistokirjasto Tritonian, tuttavallisemmin Tritskun, sisäänsä kätkemässä opiskelutilassa hioutuvat paineen alla Vaasan kirkkaimmat timantit. Supinaa ja metelöintiä karsastetaan normaaliakin enemmän.
LaFo
– Kyltereiden suosituimman menomestan Fontanan lauantai ei ole ehkä yleensä viikon kovin opiskelijatapahtuma, mutta sitä suuremmalla syyllä vain omistautuneimmat Fontana-kävijät löytävät itsensä sieltä vielä lauantaisinkin lukioikäisten seurasta.
Olympia
– Ahventiestä poiketen maineensa täysin ansainnut Vaasan Vuosaari/Leppävaara/ Koivukylä. Mikäli löydät itsesi jostain syystä polkupyörän selästä Olympiassa, on sinun syytä lukita menopelisi vähintään kolmeen kertaan.
Raiskarisilta
– poliittisesti hieman epäkorrekti termi saattanee aiheuttaa kuulijoissa vastalauseita, mutta ei nimi siltaa pahenna, jos ei silta nimeä. Viikonloppuyönä Palosaareen suunnatessa saattaa sillan miljöö saada silti yksinäisen kulkijan niskavillat pystyyn.
Siperia-simulaattori
– Vaikka lämpömittari tammikuisina aamuina lupailisi esimerkiksi viittä pakkasastetta, ei kannata mennä harhaan. Palosaaren siltaa ylittäessä kylmäverisemmänkin kaverin puntti alkaa tutisemaan, kun viimainen tuuli saa viiden asteen tuntumaan viideltäkymmeneltä.
Hoviska
– Hovioikeudenpuistikon rantatörmillä kestitään kansaa vauvasta vaariin perinteikkäiden suomalaisten juhlien merkeissä. Etenkin vapun tietämillä ei ylioppilaslakki päässään vaarallisen lähellä vesirajaa toikkaroivia opiskelijoita voi olla huomaamatta. Vaasan paras picnic-lokaatio.
Kylteriäiset
– ynnä muut. Potkaisevat opiskelijasyksyn viimeistään käyntiin, kun fuksipallerot saavat vihdoin kasteensa.
TEKSTI: KALLE KURITTU KUVAT: VUJUTIIMI ’16
33
Wykyzine selvitti opiskelijoidemme kokemuksia V Arvoisa fuksi, paina jutussa esiintyvät vinkit kor
Meiju Hämäläinen 2. vuosi, Tite (tietotekniikka)
1. 2. 3. 4.
Paras muisto opiskeluajalta? Turvasana tulevalle fuksille? Vaasan plussat ja miinukset? Terveiset fuksille?
Drilon Maxhuni 2. vuosi, Laskentatoimi & rahoitus
Anni Kaivola 4. vuosi, IB (International Business) 1. Se hetki, kun kävelin ystäväni kanssa Warrantin vappurallibussiin kello kahdeksalta aamulla ja otimme samalla vodkashotit. 2. Nopeemmin. 3. Plussat: Warrantin 15 euron viinipullo, kouluun voi tulla v*tun ruman näköisenä ja opiskelijaravintoloissa voi käydä syömässä vaikka kolme kertaa päivässä, sillä ruokalan tädit eivät muista kuinka usein olen käyttänyt kelakorvauksen. Miinukset: Tukka on aina huulikiillossa tuulen takia ja fonan narikkapaikkaa ei saa säilyttää, jos menee vätköille. 4. Kun VYY antaa kondomeja, ota ne kaikki!!
1. Kastajaiset, sillä siellä oli tosi hauskaa, pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja sai Vaasa-elämän alkuun. 2. Et tarvitse mitään turvasanaa. Muista vaan hymyillä ja olla mukava, niin pitkälle pääset! 3. Plussat: Kaunis kaupunki, hyvä opiskelijameininki ja paljon tekemistä. Miinukset: Talvi voi olla tosi kylmä, varsinkin kun tuulee… 4. Avoimin mielin kohti uusia juttuja! Alku voi olla vähän hämmentävä, mutta kyllä kaikki helpottuu.
1. Pre-christmas partyt IB:llä, kun olimme proffien kanssa laulamassa ja pelaamassa seuraleikkejä ja ilta päätyi jatkoille Fonaan. 2. Yksisarvinen. 3. Plussat: Aurinko, kaikki lähellä ja hyvä yhteishenki Miinukset: Siperia-simulaattori ja liikkeiden aukioloajat. 4. Jos on mahdollisuus lähtee, niin on pakko mennä.
34
Vaasasta ja opiskelijaelämästä täällä ylipäätään. rvan taakse, mutta älä ota niitä liian vakavasti ;)
Miikka Mikkonen 3. vuosi, Tuta (tuotantotalous)
Satu Kangas 2. vuosi, Markkinointi
Ella Huhtanen 2. vuosi, Laskentatoimi & rahoitus 1. Tutor-syksy. 2. Kovempaa.
1. Ekat bileet! 2. Massachucets.
1. Ihmiset, tutustunut.
joihin
olen
2. Haluun jurristiks. 3. Plussat: Kaunis kampus, yhteisöllisyys ja paljon opiskelijoita. Miinukset: Kaukana stadista. 4. Nauti fuksivuodesta; osallistu mahdollisimman paljon eri toimintaan ja tapahtumiin, ole avoin ja tutustu uusiin ihmisiin. Tentit voi uusia, mutta bileitä ei!
3. Plussat: Ihmiset, tapahtumat, fona & ysäri, Oscar-kahvila ja hoviskan ranta. Miinukset: Pieni kaupunki (myös plussa) ja baareja on vähän .
3. Plussat: Yleisesti ottaen hyvät kelit, kampus sijaitsee meren rannalla, Fonassa juomat ovat halpoja. Miinukset: Palveluiden tarjonta verrattuna kotipaikkakuntaani 4. Hae rohkeasti kavereita ja pidä hauskaa! Ainiin, muista myös opiskella.
4. Vaikka alku tuntuisikin vaikealta, niin kaikki on loppujen lopuksi sen arvoista!
TEKSTI & KUVAT: AINO VILKKI
35
/JAOSTONURKKAUS/
YRITYSSUHDEJAOSTO
M
e olemme Vaasan yliopiston Warrantti ry:n yrityssuhdejaosto ja vastuussa ainejärjestömme yritysyhteistyöstä. Tuttavallisemmin meidät tunnetaan opiskelijapiireissä Yrppänä. Tällä hetkellä porukkamme koostuu viidestä motivoituneesta jaostolaisesta, ja toimimme yrityssuhdevastaavamme Ollin johdolla. Yrityssuhdejaoston tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat sponsorihankinta toimintamme tueksi, yhteistyösuhteiden solmiminen niin paikallisiin kuin ulkopaikkakuntalaisiin yrityksiin sekä erilaisten vierailijatapahtumien ja mielenkiintoisten yritysvierailujen järjestäminen. Pyrimme luomaan pitkäaikaisia yhteistyösuhteita yritysten kanssa ja samalla edistämään ainejärjestömme jäsenten työllistymistä. Perinteisesti lukuvuoden kohokohtana ovat olleet myös järjestämämme ulkomaan excursiot, joihin ovat tervetulleita kaikki warranttilaiset vuosikurssiin katsomatta! Aikaisempina vuosina olemme vieraileet mm. Amsterdamissa ja Dublinissa. Tuoreimpana mielessä on vielä viime syksyn huikea reissu Lontooseen. Hauskanpidon lisäksi reissumme sisälsi monta mielenkiintoista yritysvierailua, joista erityisesti mieleen jäi vierailu investointipankki Goldman Sachsilla. Tämän syksyn kohde on vielä toistaiseksi salaisuus, mutta pysykää ehdottomasti kuulolla, sillä tämäkään vuosi ei jätä kokeneempaakaan maailmanmatkaajaa kylmäksi! Kun matkakuume syksyllä iskee, niin tämä tarjoaa loistavan mahdollisuuden päästä tutustumaan lähemmin mitä mielenkiintoisimpiin yrityksiin ja samalla nauttimaan paikallisesta kulttuurista ja vapaa-ajasta mahtavassa porukassa. Teitä fukseja lähimpänä projekteistamme ovat
36
tällä hetkellä syksyn haalarihankinnat, joiden mainosmyynti käy meillä Yrpässä nytkin kuumana. Haalareista tulee tänä vuonna entistäkin upeammat, ja olemme varmoja, että syksyllä voimme ylpeänä esitellä teille työmme tulokset. Warrantin haalareissa teille tapahtuu opiskeluvuosienne aikana hauskoja ja ikimuistoisia asioita, joista voikin sitten opiskeluaikojen jälkeen kultaantua uskomattomia muistoja, kun vaikka kiskoo haalarit päälle remonttihommiin vuosien jälkeen. Jaostoon kuuluminen on hyvää vastapainoa opiskelun ja juhlimisen ohella, mutta ei ainoastaan siksi, että se näyttää hyvältä ansioluettelossa, vaan myös koska jaostotoiminnan kautta pääsee tutustumaan uusiin ja erilaisiin ihmisiin. Yrpässä oppii myös tärkeitä valmiuksia työelämää varten, kuten kontaktoimaan yrityksiä, yhteistyötaitoja, yhteistyösopimusten rustailua sekä tapahtumien järjestämistä. Yrpässä meillä vallitsee hyvä fiilis ja kaikki saavat mahdollisuuden toteuttaa itseään ja tuoda omia näkemyksiään esille. Meistä on jaostoroolimme lisäksi kasvanut myös tiivis ystäväporukka, mikä onkin ehkä paras asia Yrpässä. Jaostoelämä ei onneksi suinkaan muodostu pelkästään työntäyteisistä projekteista, vaan niin kuin sanonta kuuluu – rankat duunit vaativat myös rankat huvit. Jaoston yhteiset huikeat illanvietot (jalluillat) pitävät jaoston rentoutumisesta huolen! Jos yrityssuhteet kiinnostavat, hae ihmeessä mukaan syksyn jaostohaussa! Aurinkoisia kesäpäiviä ja lämpimästi tervetuloa Vaasaan,
-Yrppä
Hei fuksi! Tästä alkaa elämäsi mahtavin seikkailu!
N
imeni on Kim Kujala ja opiskelen neljättä vuotta viestintää. Olen tänä vuonna Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa ja Warrantti ry:n ainejärjestökummi. Ainejärjestökummina edistän warranttilaisten ja ylioppilaskunnan välistä yhteistyötä.
Tiedän, kamalasti uusia ja monimutkaisia termejä. Ei silti syytä huoleen, sillä takaan, että ylioppilaskunta ja oma ainejärjestösi tulevat sinulle varmasti tutuiksi syksyn mittaan. Ne ovat tavalla tai toisella osa omaa identiteettiäsi täällä kampuksella.
Molemmilla on myös tärkeä rooli opiskeluidesi aikana: ainejärjestöt järjestävät tapahtumia, opiskelijabileitä ja huolehtivat edunvalvonnasta omalla alallasi, kun taas ylioppilaskunta vastaa muun muassa tutorprojektista, isommista yhteisistä opiskelijatapahtumista ja valvoo etujasi kansallisella tasolla.
Suomessa kaikki yliopisto-opiskelijat kuuluvat oman yliopistonsa ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunta on opiskelijoiden oma yhteisö, jossa asioista päätetään demokraattisesti edustajiston ja hallituksen kautta. Jokaisella ylioppilaskunnan jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa ylioppilaskunnan toimintaan: esimerkiksi nyt syksyllä on tulossa edustajistovaalit, joissa valitaan 30 edustajaa seuraavalle kaksivuotiselle kaudelle. Muista käyttää äänioikeutesi tai lähde itse ehdolle ja osallistu yhteisen toimintamme kehittämiseen!
tömästi osaavien ainejärjestöaktiivien käsissä jäsenistöä varten.
Ainejärjestöön kuuluminen on vapaaehtoista, mutta suosittelen sitä lämpimästi: tapahtumissa tapaat opiskelukavereitasi ja rakennat näin vähitellen itsellesi verkostoa, josta on iloa paitsi opiskeluiden aikana, mahdollisesti myöhemminkin elämässä.
Lisäksi kannattaa rohkeasti osallistua muidenkin järjestöjen tapahtumiin. Vaasassa meno on hyvin poikkitieteellistä, sillä olemme pieni ja tiivis yhteisö. Juuri poikkitieteellisyys saa vanhatkin opiskelijat (minä mukaan lukien) palaamaan Vaasaan joka syksy suurella innolla – kampus on täynnä niin vanhoja ja rakkaita ystäviä kuin uusia, upeita persoonia.
Opiskelijaelämä on ihmisen parasta aikaa. Tervetuloa Vaasaan! Hymyillään, kun tavataan!
Ainejärjestökumminne,
Kim
Liity myös omaan ainejärjestöösi. Warrantti ry on Vaasan yliopiston ainejärjestöistä suurin ja sen toiminta on hyvin monipuolista: pidät nytkin kädessäsi Wykyzineä, joka syntyy pyyteet-
KUVA: RASMUS ARIKKA
37 37
Yksin kotona – ekaa kertaa Yliopisto alkaa ja muutat ensimmäistä kertaa ihan omaan kotiin? Tässä pieni tietopaketti, joka auttaa selviämään ensimmäisistä koettelemuksesta.
#1 Olet yksin
#3 Kuka pyykkää?
Tästä lähtien olet oikeasti yksin. Kotia ei tarvitse jakaa rasittavien perheenjäsenten tai muiden hiippareiden kanssa. Saat itse päättää koska meluat ja kukaan ei valita, vaikka menet vasta viideltä nukkumaan. Paitsi omat aivot, kun heräät kahta tuntia myöhemmin raahautuaksesi laskentatoimen luennolle klo 8.15. Ai niin, muista ottaa avaimet mukaan, kun lähdet kotoa. Muuten tulee kallis vuosi.
Kun nälkäkuolemalta on selvitty, puhtaat (tai edes suhteellisen hajuttomat) vaatteet loppuvat. Tämän jälkeen pääsee tutustumaan pesukoneeseen. Se on se juttu, jota äiti käyttää usein ja sieltä ilmestyy puhtaat viikatut vaatteet kaappiin. Ensimmäisenä kannattaa selvittää, missä ihmeessä taloyhtiön pesukone luuraa. Ja tämän jälkeen miten se toimii. Ja miten pyykit lajitellaan, koska ei ole kiva yllätys pestä valkoisia vaatteita vaaleanpunaisiksi. Kokemuksesta.
#2 Missä ruoka on?
#4 Et todellakaan ole yksin
Ykkösongelma uudessa kodissa: mistä saa ravintoa? Ruoka ei ilmesty itsestään jääkaappiin, vaan jonkun (jep, sinun) pitää se sinne kantaa kaupasta. Onneksi helpotusta tarjoaa yliopistomme ihanat kouluruokalat. Sieltä saa mahan täyteen apetta, vaikka monta kertaa päivässä! Voin myös lohduttaa, että opiskelija venyy sekä laiskuudessa, että köyhyydessä aivan uusiin svääreihin ruuanlaiton välttelyn suhteen. Tärkeintä on muistaa, että nuudelit ovat paras kaverinne seuraavat X vuotta.
Harvempi kuitenkaan oikeasti pääsee nauttimaan heti yksinasumisesta. Koska suurin osa uusista opiskelijoista pakkautuu VOAS:in soluihin, pitää henkisesti valmistautua siihen, että kotona onkin sinun lisäksesi joku muu. Ja sille toiselle tyypille ei ehkä olekaan ok, että kävelet ilman kalsareita ympäri asuntoa. Tai katselet Netflixiä neljältä aamuyöllä. Mutta kannatta suhtautua avoimin mielin, uudesta kämppiksestä voi tulla uusi ystävä! Tai ainakin voit oppia uuden kielen ja tavan kommunikoida viittomalla, kun majoitut jonkun Åbo akademin suomenruotsalaisen kanssa. Lycka till! Tsemppiä kaikille, jotka muuttavat ensimmäistä kertaa omaan kotiin. Kyllä se siitä. Ehkä.
TEKSTI: KIRSI RAJALA
38
Warrantin tapahtumakalenteri 8.9. Kylteriäiset 11.9. StudentRUN 21.9. NESU Harkkasitsit 29.-30.9. Warrantin 28. vuosijuhlat 25.10. Poikkarit VYY::n edustajistovaalit 2017 - ennakkoäänestys 31.10. & 1.11. - vaalipäivät 7.-8.11.
25.11. tba
NAPPAA SOME HALTUUN! Warrantti
warranttiry
Kylteriyhdyshenkilö Warrantti
kylli_warrantti
Warrantin Liikuntajaosto
projektijaosto
Projektijaosto / Warrantti ry
wykyzine
Warrantin yrityssuhdejaosto
kulttuurijaosto
Wykyzine
warrantinwiiniklubi
Kultsi - Warrantin kulttuurijaosto
warrantti_sail
Warrantin Wiiniklubi
waskigram
WaSail - Warrantti Sail
olutseurawosu
WaSki WOSU - Warrantin Olutseura Wykypäivä Poikkarit - Vaasan Poikkitieteelliset Haalaribileet Vaasan opiskelijoiden kyytipörssi
39
40