VAASAN YLIOPISTON KAUPPATIETEILIJÖIDEN LEHTI / 02 / 2015
VAPPU NÄKYVISSÄ!
VAASAN KYLTEREIDEN VAPPUPERINTEET VAPPU MUISSA KYLTERIKAUPUNGEISSA
KEVÄTWYRRIÄINEN KINKKINEN VISAILU ON TÄÄLLÄ TAAS!
VAASA VAIHTOON! VAIHTARIKERTOMUKSET MEILTÄ JA MAAILMALTA
Mikä ihmeen Speksi? Poikkarit Wykypäivä
1
Talo täynnä mahdollisuuksia Kiinnostaako sinua työskentely liikkeenjohdon konsultoinnin, tilintarkastuksen tai yritysjärjestelyihin, verotukseen ja varmennukseen liittyvien palveluiden parissa? Katso tietoa mm. tarjoamistamme harjoittelumahdollisuuksista osoitteesta www.pwc.fi /careers!
Seuraa meitä: PwC Suomi PwC Suomi on vastuullinen suomalainen työnantaja, joka kuuluu kansainväliseen 157 maassa toimivaan PwC-ketjuun. Suomessa meitä on yli 800 asiantuntijaa ja toimipisteverkostomme kattaa koko maan. Etsimme joukkoomme päämäärätietoisia ja aikaansaavia ihmisiä, joilla on aito halu kuunnella asiakasta ja kehittyä kanssamme. Tarjoamme sinulle hyvät edellytykset ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen, mielenkiintoiset asiakkaat, osaavat työkaverit sekä erinomaiset työsuhde-edut.
2
PÄÄKIRJOITUS
Hyvä syy kilistellä
J
älleen kerran on yksi lukuvuosi lopuillaan. Onneksi sentään sokeriksi pohjalle on jätetty opiskelijoiden lempijuhla: vappu! Vappuhulinoiden ja päällepaahtavien lopputenttien yhteensovittaminen tuntuu näissä kiireissä täysin mahdottomalta tehtävältä - tunnetustihan #vapueilopu. Huomaan samalla kauhistelevani sitä, kuinka aika lentää. Äsken vielä olin pieni fuksipalleroinen hämmästelemässä Vaasan tuulista menoa. Nyt toisen Vaasa-vuoteni lopulla hymyilyttää ajatella sitä, kuinka niistä ajoista olen muuttunut ja kuinka olen kokenut enemmän kuin olisin osannut toivoa. Tämä vuosi onkin siis kulunut vahvasti aktiivihommissa. Syksy kului tutorina seikkaillessa ja tämä kevät tietenkin Wallituksen riveissä. Seuraavan syksyn tutor-valinnat on nyt tehty ja perehdytyksetkin aloitettu. Onnea kaikille mahtaville, tuleville tutoreille! En voi tarpeeksi korostaa sitä, kuinka hyvän valinnan tutoreiksi lähteneet ovat tehneet. Tutorina pääsee keräämään arvokasta kokemusta ryhmätyötaidoista, tiimin vetämisestä ja projekisuunnittelusta. Kaikki nuo ovat totta kai taitoja, joita arvostetaan työelämässäkin. Samalla fukseja ohjaillessa pääsee jatkamaan verkostoitumista ja samalla tietenkin pitämään hauskaa!
Olenkin tässä pohtinut sitä, kuinka mahtavaa on, että vuosi toisensa jälkeen Warrantin eri toimiin ja pesteihin nousee innokkaita ja lahjakkaita jatkajia. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä ilman jatkuvuutta emme voi turvata Warrantin voittokulkua tulevaisuudessakin. Hiljattain julkistettu Warrantin strategiapaperi vuosille 2015-2020 sisältää asiaa juuri tähän liittyen. Ainejärjestömme tarvitsee jatkuvaa ja laadukasta työtä, jotta voimme rakentaa siitä entistä paremman. Warrantin strategiasta voit lukea lisää puheenjohtajan palstalta, jossa Pauliina kertoo omia mietteitään asiaan liittyen!
”Ihan kohta saammekin poksauttaa kuohuviinit auki, kerääntyä yhteen isoksi haalareiden mereksi ja painaa sen valkoisen - tai ei niin valkoisen - lakin päähämme.” Tässä numerossa on myöskin luvassa asiaa liittyen vaihto-opiskeluun. Seuraavilla sivuilla on luvassa jännittäviä vaihtaritarinoita vaasalaisten vaihtarien edesottamuksista pitkin maailmaa. Oman tarinansa kertovat tällä kertaa Amar, Antti, Aino ja Julia! Toimme myös esille asiaa KV-tutoroinnista eli Vaasaan saapuvien vaihtareiden tutoroinnista. Vaihto-opiskelu -teemaa on mielestäni tärkeää tuoda esille, sillä se
on yksi hieno mahdollisuus muiden joukossa. Monet vaihdossa jo olleet kannustavat muitakin lähtemään merta pidemmälle kalaan. Vielä jokin aika sitten en olisi voinut kuvitella lähteväni maailmallle opiskelemaan, mutta niin kuin jostain kumman syystä monen muunkin asian suhteen, olenkin erehtynyt olemaan rohkea ja kokeilemaan katsomisen sijaan. Tätä tyttöä kutsuukin ensikeväänä Italian aurinko ja Milanon miljoonakaupungin syke! Ihan kohta saammekin poksauttaa kuohuviinit auki, kerääntyä yhteen isoksi haalareiden mereksi ja painaa sen valkoisen - tai ei niin valkoisen lakin päähämme. On tullut aikaa juhlia kevättä, opiskelua, ylioppilaita - meitä. Vappu on luonteeltaan hauska koko kansan karnevaali, ja sen lisäksi ainakin minulle, ja ehkä muillekin opiskelijoille, perinne, jolloin saa juhlistaa tehtyä työtä. Olemme rehkineet paljon koulun eteen, valmistuneet ylioppilaiksi ja päässeet yliopistoon. Kauppatieteiden ylioppilaana on hyvä juhlia vappua. Kannetaan ylpeydellä valkolakkejamme ja Warrantin haalareitamme, sillä näitä tutkintoja todella arvostetaan. Mikä olisikaan parempi syy nauttia keväästä ja ottaa kunnon skumppasuihkut! :) Hauskaa vappua kylterikaverit! - Patsaalla tavataan! Päätoimittajanne
Minni
Kuva: Iina Haikola
3
Wykyzine 2/2015 21. vuosikerta Päätoimittaja Minni Hurme lehti@warrantti.org Wykyzine-toimitus Antti Astola Jenna Juutilainen Iina Haikola Sini Leppäalho Sanna Nenonen Salla Purosalo Lari Suominen Tiina Siivola Reetta Ylitalo Muut kirjoittajat Pauliina Rintala Veera Sysinoro Lotta Kasi Mikko Jäppilä Lotta Takala Jenny Peräsarka Linda Köresar SSHV styrelse Aino Pekkarinen Amar Taha Julia Niskanen Laura Vähäsaari Hanna Multisilta
Wykyzine myös somessa! Seuraa: @wykyzine
VAASAN YLIOPISTON KAUPPATIETEILIJÖIDEN LEHTI / 02 / 2015
PIKAKYSYMYS TOIMITUKSELLE Mikä on parhainta vapussa? - Kerro hauskin vappumuistosi. :) Minni: ”Vappujen yllätyksellisyys! Vappumuistojen kärjessä on eräs vappu vuosien takaa, jolloin kavereiden kanssa hajotettiin sänky & tietenkin Vaasan opiskelijavaput!
Iina: ”Viimeisimmät vappuaatot olen viettänyt töissä grillikioskissa. Onneksi vappupäivänä olen useasti saanut nautiskella skumppaa hyvässä seurassa, ullanlinnanmäellä aurinkoa paistatellen.”
Tiina: ”Paras vappumuisto: Spontaani skumppasuihku Turun Vartiovuoren mäellä vappuna 2013. Rakeita tuli taivaan täydeltä, mutta se ei menoa pahemmin haitannut.
Salla: ”Hauskinta vapussa on ollut kaveriporukalla Ruttopuiston yöhön riekkumaan kerääntyminen. Edes keuhkokuumeet eivät menoa hidastaneet.”
Reetta: ” Hauskinta vapussa on joka paikassa tarjottavat ilmaiset munkit ja simat.”
Sini: ” Parasta vapussa on skumppasuihku (en suosittele valkoista kaulahuivia) ja päivä toisensa jälkeen itsensä kasaan saaminen. Rankkaa vappua kaikille!”
Jenna: ”Vappupiknik hyvässä seurassa. :)”
Lari: ”Hauska vappumuisto: TTY:n kumisitsit vappuna 2013.”
Taitto Minni Hurme Kuvitus Kimmo Karinen Antti Astola Minni Hurme Lotta Kasi Amar Taha Kansikuva Minni Hurme Kansikuvan malli Iida Salminen
Julkaisija
Warrantti ry Wolffintie 34 65200 Vaasa puh. 044 055 4419 wallitus@uwasa.fi www.warrantti.org
Mainoshinnat Koko sivu 170€ 1/2 sivu 120€ 1/4 sivu 70€
Wykyzinen toimitus vasemmalta ylhäältä oikealle: Reetta, Tiina, Lari, Antti, Jenna, Sini, Minni ja Sanna. Kuvasta puuttuvat Iina ja Salla.
4
Kuva: Kimmo Karinen
Wykyzinen wappunumerossa SISÄLLYS 3 4 5 6 7 8 9 11 12 13 16 17 18 20 22 26 30 31 32 34 36 37 38 39
pääkirjoitus toimituksen pikakysely tässä numerossa Puheenjohtajan palsta sihteeri-tiedottajan palsta kopostelua vaasan ekonomien palsta kyllin hyvää nesu-waasan kuulumiset yksiköiden kuulumiset sshv styrelse kerhonurkka WYKYPÄIVÄ STAFFIN SILMIN mikä ihmeen speksi? vaasan omat poikkarit vaihtarikertomukset asiaa kv-tutoroinnista henkilökuva: eric chow rotaract vaasa vappuna vaasassa merikotkan lakitus vappuperinteitä MUUALLA keväTwyrriäinen tuomaan wappuHYMY
kuin kaksi marjaa
Jussi Vatanen näyttelijä
Henri Kannelniemi warrantin vpj’14 By: Amar Taha
5
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
YHTEISÖLLISYYS, REHELLISYYS, AVOIMUUS, KANNUSTAVUUS
N
eljä erittäin merkityksellistä sanaa. Yhteisöllisyys, rehellisyys, avoimuus ja kannustavuus hyväksyttiin Warrantin arvoiksi kevätkokouksessa 8.4. Samalla hyväksyttiin myös Warrantin ensimmäinen strategia, joka ulottuu vuosille 2015-2020. Jäsenet ovat vastanneet kyselyyn sekä tehneet workshoppeja, joista strategiatyöryhmä on koostanut Warrantille oman strategian.
”Vuosien aikana Warrantti on kasvanut Suomen 3. suurimmaksi kylteriyhteisöksi ja siksi strategia on erittäin tärkeä työkalu, jolla varmistetaan, että kehitys jatkuu oikeaan suuntaan.” Uuteen strategiaan tutustuminen ja sen omaksuminen on yksi päätavoitteistani kevään aikana. Monta kertaa strategiaa lukeneena ja pohtineena voin todeta, että se kuvastaa jäsenistöä ja Warranttia erittäin hyvin. Vuosien aikana Warrantti on kasvanut Suomen 3. suurimmaksi kylteriyhteisöksi ja siksi strategia on erittäin tärkeä työkalu, jolla varmistetaan, että kehitys jatkuu oikeaan suuntaan. Strategiassa on neljä painopistealuetta, jotka ohjaavat yhdistyksen toimintaa. Tehokkuus ja rehti toiminta ovat erittäin tärkeitä edunvalvonnassa ja muussa toiminnassa. Edunvalvontaa tulee tehdä aktiivisesti, ottaen huomioon työelämän muuttuvat tarpeet. Yritysyhteistyö on tärkeä osa toimintaa, sillä se edistää jäsenten työllistymistä ja samalla luo taloudellista pohjaa Warrantin toimin-
nalle. Strategiassa painotetaan yritysyhteistyön merkitystä jäsenten työllistymisen kannalta. Toiminnan kehittämisen osalta strategiassa mainitaan Warrantin oman toimitilan hankinta, joka varmistetaan järkevällä taloussuunnittelulla. Raportointi ja aktiivinen mittaaminen luovat pohjaa tulevaisuuden Warrantille. Yhteishenki on jotain erityistä tässä järjestössä ja strategian mukaan sitä lähdetään vahvistamaan opiskelijavetoisilla pääainekerhoilla, alumnitoiminnan aktiivisella kehittämisellä sekä toisten auttamisella.
”Osaamisen jakaminen tulisi näkyyä yhteisössämme, sillä yhdessä tekeminen luo arvokkaat verkostot elämään.” Miten pääsemme näihin tavoitteisiin? Loimme strategian seuraamista varten mittariston, jonka avulla pystytään aktiivisesti tarkastelemaan toiminnan kehittymistä. Muutamana esimerkkinä mainittakoon esimerkiksi yritysyhteistyöstä saatu raha per jäsen, jäsenten työllistymisprosentti sekä liittymisprosentti. Yritysyhteistyöstä saatua tulosta verrataan jäsenmäärään, sillä yhteisön kasvaessa myös yritysyhteistyön tulisi muuttua sen mukaisesti. Liittymisprosentti kuvaa yhteisön jatkuvuuden turvaamista ja työllistymisprosentilla voimme seurata, edesautammeko jäsenten työllistymistä tarpeeksi. Vuosittain järjestettävät edunvalvonta- ja jäsenkyselyt ovat myös tärkeitä työkaluja toiminnan kehittämiseen. Warrantti on yhteisö, jossa kannustetaan menestykseen. Kenenkään menestys ei ole toiselta pois. Tällainen ilmapiiri kannustaa saavuttamaan erinomaisia tuloksia ja pääsemään tavoitteisiin nimenomaan muiden kanssa. Osaamisen jakaminen tulisi näkyä yhteisössämme, sillä yhdessä tekeminen luo arvokkaat verkostot elämään. Yhteisöllisyys, rehellisyys, avoimuus ja kannustavuus näkyvät jo nyt yhteisössämme. Tehdään näistä päivittäisellä tekemisellä vieläkin merkittävimpiä sanoja.
”Warrantti on yhteisö, jossa kannustetaan menestykseen.” Haluan toivottaa kaikille menestystä kesän haasteissa ja seikkailuissa, syksyllä palataan taas takaisin kohdistamaan yhdessä energiaa unelmien saavuttamiseen! Puheenjohtajanne
Pauliina
6
SIHTEERI-TIEDOTTAJAN PALSTA
PUHALLETAAN YHTEEN HIILEEN
V
appu kolkuttelee ovella ja lämmintä säätä rukoillaan jo ääneen. Vapun voisikin lukea yhdeksi Suomen suurimmaksi opiskelijatapahtumaksi, jota nykyiset ja jo valmistuneet opiskelijat viettävät tahoillaan. Henkilökohtaisesti koen vapun yhtenä lempijuhlistani, koska hyväntuuliset ihmiset, värikäs haalarimeri ja alkava kevät saavat väkisinkin suupielet kääntymään ylöspäin. Vapun tunnelmasta voi löytää myös opiskelijoiden keskinäistä yhteisöllisyyttä. Haalarit ovat merkkinä opiskeluista, punaiset sellaiset kertovat, että kuulumme Vaasan ylioppilaskuntaan ja tuttu logo takana ilmaisee meidän olevan warranttilaisia. Yhteenkuuluvuutta voi siis kuvata tässäkin monella tapaa. Jos jotain Vaasassa opiskelusta haluan tulevaisuudessa korostaa, niin se on juuri tämä yhteisöllisyys.
”Warrantin yhtenä tärkeimpänä arvona on strategiassakin esille otettu yhteisöllisyys.” Ensimmäiset Poikkarit olivat menestys ja edistävät yhteisöllisyyttä Vaasan eri korkeakoulujen opiskelijoiden keskuudessa. Yhteistyö näiden välillä on ollut melko vähäistä, joten Poikkarit ovat hyvä alku. Seuraavat jo lähenevät! Myös lisää yhteistyötä SSHV:n ruotsinkielisten kollegojen kanssa kaavaillaan, joten olkaahan kuulolla. Hyvä henki warranttilaisten keskuudessa näkyy jokapäiväisessä elämässämme. Nyt
varsinkin näin wallitusvuoden alkutaipaleilla olen huomannut, kuinka yhteisöllisyys tulee ilmi esimerkiksi W-huoneella. Vaikka siellä usein hengaakin jokseenkin vakiintunut poppoo, ei sinne tulemista kannata turhaan liikaa vältellä. Jokaisen warranttilaisen tulisi kokea olevansa tervetullut huoneelle pyytämään apua, antamaan ideoita tai ihan vaan nauttimaan kahvikupposesta. Vaikka se välillä tuntuukin isolta kynnykseltä astua kahvinkeitintä pidemmälle, voin taata, että uusiin ihmisiin tutustuu siellä varmasti. Suosittelen kokeilemaan! ;)
”Jokaisen warranttilaisen tulisi kokea olevansa tervetullut huoneelle pyytämään apua, antamaan ideoita tai ihan vaan nauttimaan kahvikupposesta.” Viime vuoden puolella koottiin Warrantille strategiatyöryhmä, joka otti tehtäväkseen luoda Warrantille viisivuotissuunnitelman. Nyt kuluvana vuonna me hallituksen kanssa pääsemme ensimmäisinä aloittamaan strategian jalkauttamisprosessin. Warrantin yhtenä tärkeimpänä arvona on strategiassakin esille otettu yhteisöllisyys. Se on meille ehdoton voimavara ja valttikortti, jota haluamme ylläpitää ja entisestään kehittää. Yhteisöllisyyttä tulee jakaa myös tuleville aloittaville warranttilaisille ja tutorit ovatkin tässä suuressa roolissa. Onnea vielä tutoreiksi valituille! Yhteen hiileen puhaltamista ja osaami-
sen jakamista myös korostetaan. Näistä hyvä esimerkki on tenttiarkisto, jota warranttilaiset ovatkin tehokkaasti pitäneet yllä tuomalla tenttipapereita huoneelle. Itsekin yllätyin tästä aktiivisuudesta, kun itse sain tenttiarkiston langat käsiini. Lisäksi on luotu yhteisiä tiivistelmäryhmiä, joista saimme hallituksen kanssa idean tiivistelmäarkiston luomiseen. Siitä lisää, kun projektia saadaan vietyä eteenpäin.
”Warranttilaisena olen huomannut, ettei koskaan ole ongelmansa kanssa yksin, vaan joku on aina tukena ja kannustamassa. ” Vaikka jo jouduin lähes hermoromahduksen partaalle, kun nettisivut tuossa taannoin temppuilivat ja pahasti, olen kuitenkin saanut rinnalleni huikean tukijoukon, joka auttaa kun apua pyytää. Warranttilaisena olen huomannut, ettei koskaan ole ongelmansa kanssa yksin, vaan joku on aina tukena ja kannustamassa. Oli se sitten hallituskaveri, muu ystävä tai vaikka opintoneuvoja. Jaetaan siis kaikki sitä hyvää fiilistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta eteenpäin. Yhdessä me täällä ollaan ja nautitaan opiskeluajasta! :) Sihteeri-tiedottajanne
Veera 7
KOPOSTELUA
K
Palstalla kopomme Lotta kertoo koulutuspoliittisia kuulumisia
KOPOTIKOP
iitos! Edunvalvontakyselyyn vastasi yhteensä 246 vastaaja, siitä kiitos teille kaikille! Erityinen kiitos kaikista avointen kysymysten vastauksista, jotka olivat antoisaa luettavaa 58 sivun edestä. Jäsenten mielipiteet koulutuksen laadusta ja sen kompastuskivistä on nyt selvitetty ja on aika kääriä hihat. Opiskeluihin kaivataan selvästi lisää joustavuutta ja tämä nostetaan entistä selkeämmin edunvalvonnan teemaksi tulevaisuudessa. Edunvalvontakyselyn vastaajista 85% toivoi, että verkkokurssien tarjontaa laajennettaisiin ja verkkotenttejä toivoi lisää 77% vastaajista. Vaihtoehtoisia suoritustapoja ja muuta joustavuutta pääaineeseen toivoo 53% vastaajista. Verkkokursseja
toivottiin lisää etenkin talousoikeuteen, menetelmäopintoihin ja tietotekniikkaan sekä muutamiin yksittäisiin kursseihin, kuten Tieteen filosofiaan ja Liiketoiminnan etiikkaan. Verkkokurssit ja opiskelujen joustavuus nousivat esiin myös kielipalveluiden osiossa. Vastauksista kumpusi turhautuminen kielipalvelujen toimimattomuuteen. Esiin nousi kursseille pääsemisen vaikeus, tiedottamisen takkuaminen, kriteerien epäselvyys, liian pienet ryhmäkoot, ryhmien vähyys sekä läsnäolojen aiheuttamat ongelmat ja opiskelujen joustamattomuus. Lupaan, että palaute viedään eteenpäin ja ongelmiin pyritään löytämään ratkaisuja.
”Opiskeluihin kaivataan selvästi lisää joustavuutta ja tämä nostetaan entistä selkeämmin edunvalvonnan teemaksi tulevaisuudessa.” Edunvalvontakyselyn lisäksi yksittäisistä kursseista saatuun palautteeseen on puututtu. Yksopedit ovat jälleen tehneet arvokasta työtä viedessään opiskelijoilta keräämäänsä palautetta eteenpäin yksiköissä ja moniin kursseihin ollaan tekemässä muutoksia ensi vuodelle.
”Warrantin tärkeänä tehtävä on valvoa, ettei tämä kehitys tapahdu jo nyt aliresurssoidun kauppatieteellisen tiedekunnan ja meidän opiskelijoidemme kustannuksella.” Yliopistojen paineet ja profilointi vaikuttavat myös Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto profiloituu yhä selvemmin liiketoimintaorientoituneeksi yliopistoksi. Warrantin tärkeänä tehtävä on valvoa, ettei tämä kehitys tapahdu jo nyt aliresurssoidun kauppatieteellisen tiedekunnan ja meidän opiskelijoidemme kustannuksella. Unifin raportissa linjattiin, että osana meneillään olevaa profilointihanketta taloustiede integroidaan entistä vahvemmin osaksi rahoituksen painoalaa ja myös talousoikeus suuntautuu entistä vahvemmin osaksi rahoituksen painoalaa tiedekuntamme sisällä. Elämme mielenkiintoisia aikoja ja kuumaa kopovuotta. Koponne
Lotta
10.3.2015 Tapaamassa yliopiston rehtoria puheenjohtajan kanssa. Aiheina yliopiston profiloituminen ja tulevaisuuden suuntaviivat! #kutsumuarehtoriks
23.3.2015 #edunvalvontakysely ohi. Kiitos kaikille vastaajille! Keväällä on tulossa vielä kesätenttikysely ja äänestys vuoden luennoitsijasta.
24.3.2015 Vuoden 2016 toinen kesätenttipäivä on siirretty Ruisrockin päältä ja tullaan järjestämään 9.7. Tavoite saavutettu! #varförparisviharjuåbo
26.3.2015 Warrantin edunvalvontajaoston kokous. Linjausta edunvalvonnan kehittämisestä ja pääainekerhojen lanseeraamisesta. #lisääsyksyllä #linjausta
8
VAASAN EKONOMIEN PALSTA
VERKOSTOIDU, VIRKISTÄYDY JA KEHITY
O
piskeluaikana yhteisöllisyys on isossa osassa opiskelijan arkea muun muassa tiimityöskentelyn ja opiskelijatapahtumien muodossa. Et vielä arvaakaan, miten paljon tulet kaipaamaan tätä nyt kokemaasi yhteisöllisyyttä ja sitä tunnetta, että lähes kaikki ovat samassa elämäntilanteessa, kun saat opintosi päätökseen ja suuntaat ensimmäiseen oikeaan työpaikkaasi. Työelämässä ei olekaan aina helppoa päästä mukaan valmiiseen työyhteisöön, eivätkä kollegat ole samassa elämäntilanteessa uuden äärellä kuin sinä tulet olemaan. Mistä sitten löytäisit jatkossa sitä samaa yhteisöllisyyttä kuin nyt opiskeluaikana? Yksi loistava keino on liittyä Vaasan Ekonomien jäseneksi ja tulla mukaan meidän toimintaamme! Vaasan Ekonomien jäsenenä olet automaattisesti myös Suomen Ekonomien jäsen. Suomen Ekonomien mukaan ekonomiyhdistyksen jäsenyys on osoitus siitä, että arvostat korkeakoulututkintoasi ja ekonomin arvoasi. Jäsenenä sinulla on myös mahdollisuus kehittyä, virkistäytyä ja verkostoitua Vaasan Ekonomien ja Suomen Ekonomien järjestämissä tapahtumissa ja löytää se sama yhteisöllisyys, jota koet tällä hetkellä. Vaasan Ekonomien toimintaan on myös helppo tulla mukaan ihan hallitustasolle saakka! Hallituspaikkoja vapautuu haettavaksi joka syksy, ja lisäksi tarjolla on erilaisia kerhopaikkoja.
”Suomen Ekonomien mukaan ekonomiyhdistyksen jäsenyys on osoitus siitä, että arvostat korkeakoulututkintoasi ja ekonomin arvoasi. ” Vaasan Ekonomit järjestää jäsenilleen tapahtumia aivan laidasta laitaan! Kuuntelemme aktiivisesti jäsentemme toiveita ja järjestämme myös toiveuusintoja. Tänä vuonna olemme muun muassa olleet moottorikelkkailemassa Vaasan kauniissa saaristossa (toiveuusinta), tarjonneet jäsenillemme vapaavalintaiset jäsenkahvit Suomen Ekonomien 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja kouluttautuneet Suomen Ekonomien tarjoamassa koulutuksessa. Luvassa tänä vuonna on vielä muun muassa Sami Hedbergin 10-vuotisjuhlakeikka, muoti- ja kauneusilta Doppissa (toiveuusinta), retki ekonomijazzeille Poriin ja sushikurssi. Lisäksi järjestämme aivan oman tapahtuman uusille jäsenillemme liittyen työnhakuun. Laadukkaasta ja runsaasta tapahtumatarjonnasta huolimatta Vaasan Ekonomien jäsenmaksu on yksi pienimmistä Suomen Ekonomien jäsenyhdis-
tysten jäsenmaksuista, vain 22€ vuonna 2015. Voit jo nyt opiskeluaikana tutustua tarkemmin Vaasan Ekonomien toimintaan ja tapahtumiin tykkäämällä meistä Facebookissa (www.facebook.com/vaasanekonomit). Kannattaa myös vierailla nettisivuillamme www.vaasanekonomit.fi. Sinun, tulevan nuoren ekonomin ei kannata myöskään unohtaa Nuoret Ekonomit –kerhoamme! Nuoret Ekonomit Vaasa järjestää monipuolista, usein täysin maksutonta ohjelmaa nuorille tai nuorenmielisille jäsenillemme Vaasassa. Kerhon toimintaan voi ilmoittautua mukaan myös aktiivijäseneksi, niin pääset mukaan ideoimaan ja järjestämään tapahtumia. Kannattaa liittyä Facebook-ryhmään ”Nuoret Ekonomit Vaasa” jo nyt!
”Suomen Ekonomit ovat mukana opiskeluaikanasi ja ekonomiurasi eri käänteissä, kun mietit tulevaisuuttasi, palkkaasi, urasi suuntaa, työpaikan vaihtoa tai vaikka oman yrityksen perustamista.” Vaasan Ekonomien toiminnassa korostuvat alussa mainitun yhteisöllisyyden lisäksi verkostoituminen, virkistäytyminen ja kehittyminen, mutta Suomen Ekonomien tärkein tehtävä on kuitenkin huolehtia ekonomi- ja kylterijäsentensä eduista ja oikeuksista. Suomen Ekonomit ovat mukana opiskeluaikanasi ja ekonomiurasi eri käänteissä, kun mietit tulevaisuuttasi, palkkaasi, urasi suuntaa, työpaikan vaihtoa tai vaikka oman yrityksen perustamista. Suomen Ekonomien tarjoamista palveluista voit lukea lisää osoitteesta www.ekonomit.fi Älä anna huikean yhteisöllisyyden tunteen kadota valmistumisesi jälkeen, vaan tule rohkeasti mukaan toimintaamme ja tapahtumiimme! Paljon onnea valmistumisesi johdosta ja menestystä työnhakuun,
Jenny Peräsarka tapahtumavastaava, Vaasan Ekonomit
PS. Jos olet kiinnostunut hallituksen tai eri kerhojen toiminnasta, olethan yhteydessä osoitteeseen hallitus@vaasanekonomit.fi!
9
10
KYLLIN HYVÄÄ Palstalla kylteriyhdyshenkilömme Lotta Takala kertoo Suomen Ekonomien kuulumisia
NIITÄ HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ Lähtö opiskelemaan Vaasaan, vaikken ollut täällä aiemmin käynytkään. Kaksi opiskelijavaihtoa. Tutoriksi hakeminen pitkän pohdinnan jälkeen ja siitä jatkeena vuosi kulttuurivastaavana Wallituksessa. Kaikki nämä ovat olleet näin jälkikäteen ajateltuna erittäin hyviä päätöksiä. Mutta eihän vielä niihin voinut lopettaa. Syksyllä 2013 päätin hakea Vaasan yliopiston ja Warrantin ensimmäiseksi omaksi kylteriyhdyshenkilöksi. Tarjoutui nimittäin mahdollisuus jatkaa niiden juttujen tekemistä, mitä olin aiemminkin opiskelija-aktiivina tehnyt – ja nyt siitä vielä tarjottiin palkkaa.
V
iisikymmentä tuntia kuussa, joustavat työajat, supermotivoiva työporukka, toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ja vastuu Suomen Ekonomien näkyvyydestä Vaasassa. Lisäksi palkkaa saa muun muassa sitsaamisesta. En tainnut työsopimusta kirjoittaessani täysin tajuta, miten paljon onnistumisia ja hauskoja hetkiä voi kylteriyhdyshenkilön duuniin kuulua. Tähän puoleentoista vuoteen on todellisuudessa mahtunut lukuisia Warrantin ja Vaasan Ekonomien kokouksia, edustamista sitseillä ja monissa muissa opiskelijatapahtumissa sekä omien projektien ja tilaisuuksien järjestämistä ja koordinointia Vaasassa (esimerkkinä wanhojen sitsit ja kylteri-ekonomimentorointi). Olen Kyllinä pitänyt infotilaisuuksia ja koulutuksia sekä osallistunut useisiin kyllitapaamisiin, seminaareihin ja muihin Suomen Ekonomien tapahtumiin Helsingissä. Kaikkien näiden kokemusten myötä olen todella päässyt kehittämään projektinhallinta- ja esiintymistaitojani, oppinut lisää kyltereiden edunvalvonnasta ja saanut itsenäisesti harjoitella myös käytännön markkinointia ja viestintää. Pähkinänkuoressa tämä on siis ollut aikamoinen unelmatyö opiskelun ohelle.
”En tainnut työsopimusta kirjoittaessani täysin tajuta, miten paljon onnistumisia ja hauskoja hetkiä voi kylteriyhdyshenkilön duuniin kuulua.”
muualla saa kokea. Pääset luomaan jotain uutta ja omaa, ottamaan vastuuta ja jakamaan sen muiden samanhenkisten kanssa. Käsi sydämellä: se kannattaa.
”Uskalla lähteä mukaan, vaikket oikein ketään etukäteen tuntisikaan.” Nyt olisi mahdollisuus tehdä niitä hyviä päätöksiä. Uuden kyllin paikka on avoinna ensi syksystä alkaen ja haku on auki 3.5. asti. Lisätietoja saa allekirjoittaneelta. Ikimuistoisia opiskeluhetkiä ja kiitokset vielä kaikille, jotka olette olleet mukana tekemässä kaikista näistä vuosista elämäni parhaita! :)
OSAKSI KYLLIEN JOUKKOA? HAKU AUKI 3.5. ASTI!
Kyllinne
Lotta Lotta Takala Kylteriyhdyshenkilö Vaasan Yliopisto 044 377 1892 lotta.takala@ekonomit.fi www.ekonomit.fi
Nyt on kuitenkin tullut aika jättää opiskelijan arki ja lähteä kokeilemaan onneaan muualle. Jos jonkun neuvon voisin vielä näin valmistumisen kynnyksellä antaa nuoremmalle opiskelijalle niin: ota opiskeluajasta kaikki irti. Uskalla lähteä mukaan, vaikket oikein ketään etukäteen tuntisikaan. Liity kerhoon tai jaostoon. Hae hallitukseen. Tai Kylliksi. Opiskelijatoiminnassa tehdään usein duunia suuremmalla sydämellä ja paremmalla meiningillä kuin mitä
11
NESU-WAASAN KUULUMISET
NESU-WAASAN KEVÄT
M
orjesta kaikille! Taas on tullut se aika, kun lumet sulavat ja päivät muuttuvat vain valoisammiksi. Kevät saapuu ja tuo raikkaita tuulahduksia myös NESU:n suunnalta! NESU-Waasa on kevään aikana ehtinyt touhuta kaikenlaista. Viimeisimpänä voisinkin mainita maaliskuun 9.-15. päivinä järjestetyn NESU:n kevätseminaarin Turussa. Viikko oli tiivis paketti asiapitoista päiväohjelmaa, mutta rankkojen workshoppien jälkeen meidät semmalaiset palkittiin aktiivisella iltaohjelmalla, joka joinain päivinä venyi aamutunneille saakka! NESU:n toiminnan tarkoituksena on verkostoitua kansallisesti ja kansainvälisesti. NESU-vuoden tärkeimmät tapahtumat eli seminaarit järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Viime keväänä Helsinki sai kunnian järjestää tämän legendaarisen seminaariviikon ja tänä keväänä vuorossa oli Turun KY. Seminaariin voivat hakea kaikki kauppatieteen opiskelijat. Viikko oli mitä hauskin ja jälleen kerran kertyi lisää tarinoita, joita kertoa kiikkustuolissa lapsenlapsille. Seminaariin osallistui kauppatieteen opiskelijoita ympäri Suomea sekä myös Islannista, Tanskasta ja Virosta. Seminaariviikon virallinen kieli on englanti, jota puhutaan koko viikon riippumatta siitä oliko vastapuoli suomalainen vai islantilainen.
”Semman ideana on oppia pohjoismaista liike-elämää ja tutustua toisiin.” Semman ideana on oppia pohjoismaista liike-elämää ja tutustua toisiin. Parhaiten se näkyy päivittäin järjestettävissä workshopeissa, joita yritykset tulevat osallistujille pitämään. Tälläkin kertaa Vaasa edusti upealla porukalla, johon kuului jo vanhempia konkareita ja uusia, niin kutsuttuja semmaneitsyitä. Syksyn seminaari tullaan järjestämään Tampereella ja haluaisinkin painottaa, että jokainen Warranttilainen saa ja voi tähän seminaariin hakea. Suosittelen jokaista rohkeasti lähtemään mukaan, sillä tälläistä viikkoa et varmasti voi kokea missään muualla. Sitten muihin aiheisiin. Yksi varma kevään merkki oli Wykypäivät ja Wykysitsit! NESU-Waasa järjesti perinteiden mukaisesti päivää ennen Wykypäiviä Wykysitsit kevään kunniaksi! Tänä vuonna sitsaajille annettiin vielä päivää ennen Wykyjä mahdollisuus treenata wykykuntonsa äärimmilleen, sillä Wykysitsien teemana toimi BodyFitness! Sitsien jälkeen itse Wykyillä NESU-Waasa viihdytti vielä Wykypäivän rastiradalla, jonka jälkeen osallistujat pääsivät pulahtamaan Tropiclandian lämpöisiin altaisiin. Pian Wykypäivän jälkeen koittikin aika lähteä VVV-risteilylle, jossa kylterit ympäri Suomen saivat mahdollisuuden hakea VerovapaatVappuViinat!
”Tänä vuonna sitsaajille annettiin vielä päivää ennen Wykyjä mahdollisuus treenata wykykuntonsa äärimmilleen, sillä Wykysitsien teemana toimi BodyFitness!” Nyt Vaasan vappu kolkuttaakin jo innokkaasti ovelle. Vaasassa vappu on tunnetusti yksi Suomen pisimmistä ja sen aikana voikin suorittaa VYY:n järjestämän vappuputkinnon. Jokaiselle vapunvieton päivälle riittää kyllä tekemistä! Vappuviikolla 22.4. keskiviikkona NESU:n legendaarinen vappurundi starttaa meidän iki-
12
omasta Vaasasta! Vappurundilla rundibussi kuljettaa innokkaat ja rohkeat rundaajat sitsaamaan aina Vaasasta, Tampereen ja Turun kautta Helsinkiin asti. Vappuaattona vaasalaiset pääsevät Hoviskan rantaan nauttimaan meinigistä, sekä osallistumaan myös kuuluisaan merikotkan lakitukseen. Omasta mielestäni tulevat kevään touhut kuulostavat aikas hyviltä! Joten nyt jokainen vain rohkeasti mukaan vappurundille ja muihin vapun aktiviteetteihin! Upeaa kevättä kaikille NESU-Waasan puolesta, nähdään sitseillä! ;) NESU-puheenjohtajanne
Mikko PS. Ilmoittautuminen ulkkarisitseille tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen nesu@warrantti.org. Jos et jostain syystä vielä saa ulkkarisitseille kutsuja, niin laita rohkeasti mailia samaan osoitteeseen.
YKSIKÖIDEN KUULUMISET Markkinointi
Moikka kaikille!
H
yvää kevättä ja kesän odotusta kaikille markkinoinninlukijoille! Markkinoinnin yksikössä on ehtinyt kevään aikana tapahtua paljon ja me yksopedit olemmekin saaneet olla monessa mukana kevään mittaan. Osallistuimme markkinoinnin yksikön opetuspalaveriin, jossa suunnittelimme yhdessä professorien kanssa tulevan lukuvuoden opetusta ja toimme opiskelijan mielipidettä mukaan suunnitteluun antamanne palautteen kautta. 18.3. keskiviikkona klo 12-14 järjestettiin ensimmäinen Mark Café markkinoinnin yksikössä. Ideana on lanseerata markkinoinnin pääaineopiskelijoiden ja markkinoinnin yksikön välille kerran kuukaudessa järjestettävä kahvihetki, jossa opiskelijat ja opettajat voivat tavata toisiaan, keskustella ja antaa palautetta mistä tahansa markkinointiin liittyvästä. Mark Café tulee jatkossakin toimimaan vastaanottoaikana keskiviikkoisin kerran kuussa, jolloin opiskelijan on helppo tavoittaa moni professori samanaikaisesti ja samalla nauttia kuppi kahvia rennossa ilmapiirissä. Toivottavasti moni teistäkin pääsee seuraavalla kerralla mukaan! Muistuttaisimme vielä Markkinoinnin pääaineopiskelijat –Facebook ryhmästä, jonne jokaisen kannattaa ehdottomasti liittyä! Päivitämme sinne aktiivisesti tietoa yksikön tapahtumista ja pidämme teitä ajan tasalla.
Laura & Miia
markkinointi@warrantti.org
Keväinen tervehdys johtamisen opiskelijoille!
Johtaminen
N
arsissia pukkaa jo maasta ja kevät on pitkällä myös johtamisen yksikössä. Pääaineinfo fukseille hoitui hienosti ja kiitos kaikille, jotka tulitte tapahtuman yhteydessä juttelemaan kanssamme ja antamaan mahtavia ideoita uusien kurssien teemoiksi, joista parhaat palkittiinkin iPad mini –tableteilla! Toivottavasti pääaineinfo vastasi mieltänne askarruttaviin kysymyksiin ja näemme syksyllä monta uutta johtamisen pääainelukijaa! :) Tässä kevään korvalla yksikkömme myös excuili Helsingissä, jossa vierailimme Suunnolla, Capgeminillä sekä Startup-Saunalla. Excu oli todella antoisa, kuulimme paljon mielenkiintoista asiaa tuotekehityksen johtamisesta, konsultin työnkuvasta sekä katsauksen Startup-Saunan toimintaan. Kiitos kaikille osallistujille sekä järjestelyissä mukana olleille! Menestyksekäs excu saa varmasti jatkoa tulevaisuudessa, kerrothan meille mikä yritys juuri Sinua kiinnostaisi! Olemme perustaneet Facebookiin vain meille opiskelijoille tarkoitetun ryhmän, jossa sana on vapaa. Etsit sitten tenttilukupiiriä, haluat antaa mitä tahansa palautetta tai vain pysyä kärryillä yksikön tapahtumista – liity ryhmään, se löytyy nimellä Johtamisen pääaineopiskelijat - Management students, University of Vaasa. Myös vanha tuttu meiliosoitteemme johtaminen@warrantti.org on valmiina vastaanottamaan palautetta tahi toiveita. Kuullaan ja nähdään!
Veera & Mikko 13
Talousoikeus
Heippa!
O
len Tiina Tuomainen, talousoikeuden uusi yksopedi. Opiskeluiden ohella olen ollut mukana mahdollisimman monessa, mm. Warrantin hallituksessa tiedottajana 2012 ja wiiniklubissa 2013. Kun kuulin, että Kaisun kausi yksopedina oli tulossa päätökseen, en voinut olla hakematta mukaan tähänkin. Kesää kohti mennään lujaa vauhtia, ja olenkin käynyt juttelemassa laitoksella sekä edunvalvontajaostossa jo syksyn uusista mahdollisuuksista. Olisi kiinnostavaa kuulla myös teidän mielipiteitä ja toiveita tulevalle lukukaudelle. Ainakin exkiinnostavaan yritykseen sekä rennommat illanistujaiset ovat suunnitteilla.Olen myös perustanut suljetun ryhmän Facebookiin toikin opiskelijoille, jota kautta yhteydenpito, uusien ideoiden esiintuominen ja tapahtumien suunnittelu olisi helpompaa. Unohdetut moodle-salasanat, tenttivinkit sekä kehitysehdotukset vain jakoon ryhmässä! Käykää liittymässä ja kutsukaa talousoikeutta opiskelevat kaverinnekin mukaan. Ideoita, risuja ja ruusuja kursseista, tenteistä ym. saa mielellään laittaa myös minulle sähköpostiin talousoikeus@warrantti.org tai tulla kertomaan minulle yliopistolla. Kukaan ei tiedä paremmin, mikä kursseilla on hyvää ja mitä voisi parantaa kuin me kursseilla käyvät. Minut löytää varmimmin W-huoneelta, Oscarista tai näiden lähimaastosta. Tulkaa ihmeessä juttelemaan ja tehdään yhdessä toikista vieläkin houkuttelevampi ja valovoimaisempi pääaine!Hauskaa vappua ja mukavaakesää kaikille!
Taloustiede
Tiina
Hei!
K
evään alku on mennyt nopeasti kurssien ja tenttien kanssa. Kevään kohokohtana taloustieteen opiskelijoille on 20.-26.4. tuloilla oleva taloustieteen opintomatka Frankfurtiin. Matkalle osallistuu 12 pääaineopiskelijaa eri vuosikursseilta ja henkilökunnan puolesta Juuso Vataja ja Jari-Mikko Meriläinen ovat lähdössä matkalle mukaan. Pääsemme matkalla vierailemaan muun muassa Euroopan Keskuspankkiin, Deutsche Bundesbankiin sekä tapaamaan Saksassa suomalaisten etuja ajavaa kunniakonsulia. Helmikuun lopussa olleet pääainekahvit menivät tuttuun tapaansa sutjakasti ja uusien opiskelijoiden kanssa rupatellen. Innokkaita keskustelijoita oli paljon ja toivottavasti moni päätyi valitsemaan pääaineekseen taloustieteen! Vaikka lähestyvä kesä ei olekaan talouden kannalta erityisen valoista aikaa, lämmittää kevätaurinko kuitenkin mieltä ja valaisee lukuvuoden viimeiseen loppurutistukseen. Ihanaa kesän alkua toivottaen,
Leena Naski ja Mari Pouttu Laskentatoimi ja rahoitus
Tervehdys!
R
ahoituksessa ensi lukuvuoden kurssisuunnittelu on hyvässä vauhdissa. Opiskelijoilta saatuihin palautteisiin pyritään reagoimaan mahdollisuuksien rajoissa. Huhtikuun puolivälissä alkanut Advanced topics -kurssi International Finance tulee ensi lukuvuodelle omaksi kurssikseen ja järjestetään hieman aiemmin keväällä. Kurssin vetäjänä on Michael Bowe Manchester Business Schoolista. Kurssin pääpaino on valuuttakursseissa ja niihin liittyvässä sijoitustoiminnassa. Myös laskentatoimen kurssisuunnittelu on hyvässä vauhdissa. Opiskelijoilta saatu palaute on kuultu ja kursseja on pyritty kehittämään palautteen pohjalta. Lisää palautetta voi edelleen lähettää ja sitä myös pyydetään. Mukavaa kevättä ja tsemppiä opiskeluun!
Niklas ja Johannes
14
International business Greetings from IB student representatives!
I
t has been a busy semester with many kinds of events going on. Besides strengthened communication between different international degree programs, IB have had the opportunity to host a brilliant guest event already with Capgemini, and the Q&A session with C2 Advertising is going to be held in the middle of April. So attention all IB students! It’s the time to become active and make the most of all these opportunities provided just for you! Summer is just around the corner and some students are already beginning their summer jobs or arranging their exchange or even double-degree plans. In any case, right now we wish you hilarious, fantastic and memorable First of May! Best Regards,
Milla Heikkilä & Yuqin Kenny Feng
Tietotekniikka
Moikka,
T
ietotekniikan puolella on sattunut iloinen yllätys. Eri tieteenalojen opiskelijat ovat huomioineet erityisesti Taulukkolaskennan kehittyneet piirteet -kurssin tänä keväänä! Kurssilla opetetaan ”ohjelmoimaan” Excel -sovellusta eli tekemään vaativia, näyttäviä ja tehokkaita taulukoita. Näistä taidoista on äärimmäisen paljon hyötyä työelämässä, sillä esimerkiksi monissa taloushallinnon tehtävissä hyödynnetään Exceliä. Vapu lähestyy kovaa vauhtia joten viimeiset tsempit päälle! Sitten kesä onkin jo melkein ovella ja voi siirtyä täysin siemauksin työelämään ja nauttimaan aurinkoisista keleistä! Nähdään taas :) Koodaava kylteri – se on totta! -
Jussi
Tuotantotalous
Tervehdys tutalta!
A
urinko paistaa ja kevät tulee, mutta silti parasta on se, että yliopistomme tuotantotalouden laitos on todettu suhteellisesti tarkasteltuna Suomen tehokkaimmaksi tutan laitokseksi. Tämä on taas yksi hyvä osoitus tutkimuksen laadusta ja pientenkin laitosten mahdollisuuksista. Tehokkuus ei kuitenkaan aina valitettavasti korreloi opetuksen laatuun, joten muistakaahan olla aktiivisia rakentavan palautteen kanssa. Palautteen hyödyntämisestä osoituksena on esimerkiksi jatkuvasti kasvava yritysyhteistyö ja työelämälähtöisyys kurssien sisällössä. Lisäksi ulkoisen palautteen innoittamana ESTIEMin – European Students of Industrial Engineering
and Management - ja tuotannon laitoksen yhteistyön voimin pyritään järjestämään syksyllä aiempaa laajempi konsultointikoulutukseen keskittyvä kurssikokonaisuus. Nyt on siis erityisen hyvä aika kertoa toivomuksia kokonaisuuteen sisällytettäväksi. Vielä muistutus tietotekniikan ja tuotantotalouden kandiohjelman pääainevalinnasta. Valintalomake löytyy opiskelijan työkalujen lomake -kohdan alta. Pääainehakuhan päättyy 31.5, jolloin hakemus tulee viimeistään olla palautettuna tiedekuntaan. Keväisin terveisin,
Samuli 15
sshv styrelse 2015
Heissan-sveissan på er alla! ja isot terkut sinne sillan toiselle puolelle! Meillä kevät on alkanut kiireisissä merkeissä, mutta siitä huolimatta olemme hallitusten kesken ehtineet vähän bondailemaan ja suunnittelemaan yhteistä ohjelmaa. Maaliskuun alussa järjestimme heti yhteiset sitsit Cella Novassa ja mukana oli ihastuttavan paljon warranttilaisia. Punaisia lahkeita vilahteli hankenilaisten seassa myös pampasviikolla, mikä ilahdutti meitä hurjasti - tulkaa siis tulevaisuudessakin moikkaamaan meitä! Muuten odotamme kovasti spontaaneja kohtaamisia Vaasan yössä sekä tietysti järjestämiänne Poikkareita. Siihen asti saatte tyytyä pieniin esittelyihin meistä hallituksen jäsenistä, sillä toisella kotimaisella, eli lycka till! Puss o kram önskar: Hela SSHV:s styrelse!
VICTORIA KARLSSON Ordförande
CHARLOTTA FORSBERG Chefredaktör
Årets ordförande är Borgås egen stolthet, eller jaa, Victoria är i alla fall stolt över Borgå. Hon är styrelsens boss, och att hålla koll på oss är en uppgift hon klarar av galant! Om ni hör någon sjunga julsånger i april, är det antagligen fröken ordförande som är på intåg.
Styrelsefamon Lotta är gängets ”gamling” med barnasinnet kvar. Denna sprudlande glada esboflicka är årets chefredaktör och visuellt ansvariga. Nämn en Disneyfilm för henne, och hon rabblar upp alla repliker från den.
OLIVER “FAFA” KÄLD Skattis & Vice Ordförande Fafa studerar sitt 4:e år på Hanken och är äldst i styrelsen. Trots att han är gammal ochrutinerad söker han sig nu som då (läs: varje vecka) ut på äventyr för att hitta The Fountain of Youth. ALINA SÖDERMAN Utbildningspolitiskt ansvarig Vad skulle vi göra utan vår otroligt söta utbildningspolitiskt ansvariga? Alina heter hon och är hemma från Jeppis. Med sprundlande glada Alina får man alltid ta en fin duckface-selfie om man ber snällt! ROBIN BJÖRKLUND Studiesocialt ansvarig Robin är styrelsen gulispapi. En post som inte kunde tänkas passa bättre åt någon annan, Än världens positivaste oravaisbo! Robin även känd för sina snurrande höfter på dansgolvet – en äkta dancing queen!
16
KASPER KALPAMAA Disponent Kasse är styrelsens handyman, vilket i princip innebär att han fixar allt som berusade personer lyckas söndra på Cella. Då bråkstaken Kasse flinar vet man att något är på gång! METTE LÖFGREN Programansvarig
JESSICA KOCK Info-och webbansvarig
Mette är en gullig tjej från esboskogarna och är som sötast när hon förvirrat säger ”AJ VA?!”. I styrelsen agerar hon Cellamamma, vilket betyder att hon matar oss på sitz samt ser till att CC snabbt fyller våra glas.
Jessica är en glad gulistjej från världens bästa by, Kvevlax. I styrelsen fungerar hon som informations- och webbansvarig. Utanför ”arbetstid” brukar Jessica träna sin hund men mest sannolikt hittar man henne dansandes omkring på Cella eller Ollis.
SOFIA NÄS Projektansvarig
MADELEINE SABEL Näringslivsansvarig
Sofia är en härlig brud från Sundom och projektledare i år, vilket betyder att hon ordnar exkursionen och är årsfestvärdinna. Sirpa, som vi kallar henne, lyser upp vår tillvaro med skämt och historier samt bjuder alltid på sig själv!
Madeleine eller ”Mimmi” är storasyster till fyra småsystrar och näringslivsansvarig i styrelsen 2015. Mimmi har alltid något klokt att säga, fixar hon spons till diverse ändamål samt skriver ibland sina tyskatenter på spanska!
KERHONURKKA
OLUTSEURAN KUULUMISET
kerhojen ja eri yliopistojen olutseurojen kanssa. Kevään aikana olutiltojen lisäksi WOSU:n voi bongata erilaisista tapahtumista sekä epävirallisemmin afterworkkien merkeissä.
W
arrantin olutseuran, tuttavallisemmin WOSU:n, riveissä aloitti tammikuussa historiallisen mahtava joukko oluen ystäviä. Ensimmäistä kertaa nuoren kerhon elinaikana itse hallitus koostuu 50:50 miehistä ja naisista, ja mukaan on sattunut värikäs joukko opiskelijoita pyörittämään toimintaa. Eri taustoista tulevat hallituslaiset tekevät toiminnasta mielenkiintoisen ja kokouksissa ideoita pohdiskellaan porukalla myöhään yöhön asti. Kevään aikana toiminnassa on otettu tasaväkisen hallituksen myötä kantaa sukupuolten väliseen tasa-arvoon järjestämällä kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi naistenilta, jossa tuotiin samalla esille suomalaisten panimoiden oluita. WOSU pyrkii tekemään toiminnastaan sekä tietenkin oluesta helposti lähestyttäviä aivan kaikille. Kerho on nuori ja koko pieni, joten tapahtumissa tullaan todennäköisesti tekemään yhteistyötä muiden
”WOSU on ottanut tavoitteekseen valloittaa jokaisen oluenystävän sydämen sekä levittää ainutlaatuisten panimotuotteiden ilosanomaa niillekin, joille olut on ennestään tuntemattomampaa maaperää.” Kiinnostus olutta kohtaan on kasvanut, ja uusia panimoita pystytetään jatkuvasti samalla kun liiketoimintaa ja markkinointia koskevat säännöt monimutkaistuvat. WOSU on ottanut tavoitteekseen valloittaa jokaisen oluenystävän sydämen sekä levittää ainutlaatuisten panimotuotteiden ilosanomaa niillekin, joille olut on ennestään tuntemattomampaa maaperää. Jos siis tahdot analysoida lempi-IPA:ssasi käytetyn humalalajiketta, puida alkoholilainsäädäntöä tai ihan vain tietää, mistä olut-hypessä on kyse, tule kanssamme tuopeille juttelemaan mukavia! Terkuin,
WOSU:n hallitus
17
WYKYPÄIVÄ 2015 Teksti: Iina Haikola Kuvat: Wykystaff
W
ykypäivä on monelle, erityisesti vaasalaiselle opiskelijalle, kevään kohokohta ja bile-etappi ennen vappua. Wykypäivänä Vaasaan saapuu erityisen paljon opiskelijoita muista kaupungeista ja Tropiclandiassa järjestettäviin bileisiin osallistuikin noin 1000 henkilöä, mikä oli tänä vuonna enemmän kuin koskaan ennen. Tapahtuman koon kasvattaminen entisestään vaati Warrantin hallitukselta sekä vapaaehtoisilta warranttilaisilta paljon järjestelyjä, suunnittelua ja vastuunkantoa. Lisäksi tänä vuonna Wykypäivän osallistujamäärän ollessa entistäkin suurempi, oli viime vuoden staffilaisista sekä heidän aiemmista kokemuksistaan hyötyä sujuvan toiminnan takaamiseksi. Päivän aikana tapahtuu paljon ja muutoksia tehdään vielä viimehetkilläkin. Jotta homma toimisi, tarvitaan vapaaehtoisia warranttilaisia eli wykystaffia.
18
Taas vietettiin Wykypäivä, tällä kertaa vol. 2015 - tämä virallisestikin vuoden kostein opiske biletystaitoja uskaltautui todistamaan opiskelijoita aina Lappeenrannasta asti unohtamatta lijoiden taitoa muuntautua fiksuista, työhaastatteluissa ravaavista menestyksen tavoittelijois yliopiston opiskelijoita alkoi itse Wykypäivänä valua suoraan talousmatematiikan ja strat
”Päivän aikana tapahtuu paljon ja muutoksia tehdään vielä viimehetkilläkin. Jotta homma toimisi, tarvitaan vapaaehtoisia warranttilaisia eli wykystaffia.” Tänä vuonna meitä staffilaisia oli reilut 30, eli myös staffilaisia oli enemmän kuin ennen, mutta jokaiselle riitti silti tekemistä lakkaamatta. Aamulla osa meistä kokoontui Tropiclandiaan ja muutama Mathildan aulaan jakamaan rannekkeita. Kenelläkään ei ollut vielä oikein selvää, mitä käytännössä tulee tapahtumaan ja jännitimme hieman, millainen kaaos pahimmillaan saattaa syntyä, jos vaikka narikkajärjestelmä ei toimikaan. Kaikki lähti pikkuhiljaa rullaamaan omalla painollaan ja vaikutti siltä, että niin rastiradalla kuin staffilaistenkin keskuudessa päästiin pikkuhiljaa hyvään juhlatunnelmaan. Vaikka Vaasan sää ei päässyt tällä kertaa yllättämään positiivisesti, juhlijoita
lämmitti alkoholi ja meitä staffilaisia, hyvän tiimihengen lisäksi, suoritukset rasteilla. Rastiradalla nähtiin taas kerran mitä eriskummallisimpia asuja ja tiimejä. Erityisesti mieleeni jäi eläkeläisten joukko, jonka nimeä en tietenkään huomannut kysyä. Tunnelma rastiradalla oli iloisen riehakas ja kuulemani mukaan rastitehtävät olivat hauskoja - liiketoimintasuunnitelman teosta ja selfieistä aina amerikkalaiseen futikseen asti!
”Tunnelma rastiradalla oli iloisen riehakas ja kuulemani mukaan rastitehtävät olivat hauskoja - liiketoimintasuunnitelman teosta ja selfieistä aina amerikkalaiseen futikseen asti!” Illan myötä bileet siirtyivät Tropiclandiaan ja juhlijat suuntasivat sisään altaille kuten myös me staffilaisetkin. Sisällä oli huipputunnelma, altaat täyttyivät vähitellen ja varsinkin VIP-allas oli välillä liiankin
- WYKYSTAFFIN SILMIN
elijatapahtuma, joka tälläkin kertaa houkutteli Vaasaan opiskelijoita ympäri maata. Vaasalaisten tietenkään helsinkiläisiä kosmopoliitteja. Saimme taas tilaisuuden ihastella suomalaisten opiskesta hulvattomiksi, haalareissa raahustaviksi juhlijoiksi. Tämä oli selvästi havaittavissa, kun Vaasan tegisen johtamisen tenteistä, tölkkejä haalareidensa uumenista kaivellen, kohti Tropiclandiaa.
suosittu. Musiikki oli hyvää ja liukumäkikin saatiin pysymään auki melkein koko illan ajan. Yllättävää on, ettei ilmeisesti loppujen lopuksi monikaan staffilaisista joutunut vaatteineen päivineen veden varaan, vaikka en pysty siihen viittaavia uhkauksia kahden käden sormin edes laskemaan. Tölkkejä tuli altaiden reunoilta kerättyä kuitenkin sen verran, että bileet olivat varmasti odotetun veroiset. Wykypäivänä ilonpidossa ei siis säästelty ja kestävyyttä juhlijoilla riitti! Tropiclandian trooppisessa ilmastossa, staffilaisten keskuudessa ajatukset eksyivät ajoittain myöhempään iltaan, jolloin staffikin saa jo ottaa rennommin. Siivoaminenkin sujui nopeasti, kun bileet olivat meidänkin kohdalla jo pian alkamassa. Päivä oli kieltämättä raskas ja taukohuoneessa yleisimmät kommentit olivat joko ”Kauhee nälkä!”, ”Mulla on kuuma!” tai ” Tekis mieli jo jotain vähän vahvempaa!”. Toisaalta tauoille viihdykettä toivat juhlijoiden kommellukset ja nälkää taltutti pizza.
”Kokonaisuudessaan kokemus oli mielestäni muillekin staff-hommista kiinnostuneille suositeltava ja kaiken työn arvoinen!” Bussimatka keskustaan sujui nopeasti ja staffilaisten tunnelma alkoi olla jo odottava. Apuamme kaipasivat vielä muutama eksynyt juhlija, jotka etsivät tietään joko Fontanaan tai Mäkkäriin. Viimein kuitenkin pääsimme virkistäytymään sekä ottamaan muita Fontanaan suuntaavia kiinni hilpeyden tasossa. Fondiksessa siis syötiin, juotiin sekä saunottiin hyvissä tunnelmissa! Keskustelimme vielä päivästä ja jaoimme kokemuksia, jotka myöhemmin vielä vaihtuivat juomapeliksikin. Tässä vaiheessa uskoakseni puhun koko staffin puolesta, kun sanon, että tunnelma oli erittäin hyvä ja päivästä jäi kaikille hyvä fiilis. Saimme työstämme paljon kiitosta! Erittäin mukavaa oli kuulla, että Tropiclandian toimitusjohtajan
mielestä koko staffi oli erityisen asiallinen ja kaikki oli sujunut edellisvuosiakin paremmin. Saimme vielä juhlijoiltakin hyvää palautetta ja pelot narikan mahdollisesta kaaoksesta osoittautuivat turhiksi. Kokonaisuudessaan kokemus oli mielestäni muillekin staff-hommista kiinnostuneille suositeltava ja kaiken työn arvoinen! Wykypäivä jatkui siis vielä Fontanaan, jossa illan huipentumana esiintyi Roope Salminen ja Koirat! Porukka jaksoi täysillä loppuun asti, eikä juhlatunnelma pettänyt Fontanassakaan! Toivottavasti onnistuimme luomaan unohtumattoman Wykypäivän niin vanhoille konkareille kuin ensikertalaisillekin. Mahdollisesti ensi vuonna saamme kokea entistä huikeamman Wykypäivän. Sitä siis odotellessa!
19
20
MIKÄ IHMEEN SPEKSI?
Musiikkia, valoja, ilmassa leijaileva yleisön odotus. Sulavaliikkeisiä tanssijoita, lahjakkaita näyttelijöitä, huikea bändi. Esirippu siirtyy, show imaisee yleisön mukaansa – huumoria, naurua, juonenkäänteitä. Mahtava tunnelma, joka on alusta loppuun täysin opiskelijoiden toteuttama. OMSTART: kerro totuus.
S
elvä, kerron. On kyse speksistä, interaktiivisesta opiskelijateatterista, joka yhdistelee taidokkaasti teatteria, musiikkia ja tanssia upeaksi musikaalispektaakkeliksi. Käsikirjoittajat luovat juonen, ohjaaja tuo näytelmään oman kädenjälkensä, näyttelijät eläytyvät rooleihinsa, tanssijat tulkitsevat tarinaa bändin musisoinnin tahdissa. Speksistä tekee kuitenkin erityisen se, että yleisö voi koska tahansa osallistua näytelmän kulkuun huutamalla OMSTART, jolloin näyttelijät, bändi tai tanssijat joutuvat improvisoimaan juuri esittämänsä kohtauksen uudelleen, eri tavalla. Kuka tahansa voi huutaa omstarteja missä tahansa vaiheessa esitystä ja halutessaan lisätä omstartiin jonkin määreen, esimerkiksi ”Omstart vaihtakaa rooleja!”, jolloin kohtauksessa esiintyvät näyttelijät vaihtavat hetkeksi rooleja. Omstart tulee huutaa selkeällä, kuuluvalla äänellä ja sen tulee olla suhteellisen lyhyt ja ytimekäs. Juuri omstartit ovat se juttu, mikä tekee speksistä niin viihdyttävän.
”Juuri omstartit ovat se juttu, mikä tekee speksistä niin viihdyttävän. ” Speksin juuret juontavat juurensa niinkin kauas kuin 1500-luvun Uppsalaan. 300 vuoden aikana ruotsalainen speksi sai nykyisen muotonsa ja speksiperinne jatkuu länsinaapurissamme yhä voimakkaana – nykyään lähes jokaisella ruotsalaisella opiskelijainstanssilla on omat speksinsä. Suomeen speksi tuotiin 1930-luvulla teekkareiden toimesta ja 1980-luvusta alkaen speksikulttuuri on vallannut suomalaisia opiskelijajärjestöjä toisensa perään. Turun yliopiston sisällä on nykyään viisi speksiä, joista
nuorimpana ja tämän kevään ensikertalaisena lavalle nousee Hybridi ry:n speksi, eli Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskelijoiden toteuttama speksi. Turun KY:n speksi, eli TuKY-Speksi täyttää tänä vuonna seitsemän vuotta. Vaasalaisten opiskelijatovereidemme onneksi yksi TuKY-Speksin 2015 kiertuekaupungeista oli jo toista vuotta putkeen Vaasa. OMSTART. TuKY:n tämänvuotinen speksi, PRIMAKONNA saapuikin sinne Pohjanmaan helmeen, Vaasaan, torstaina 26.3. Tämän turkulaisen kylterin korviin oli kantautunut huhuja, että länsirannikon ystäväopiskelijajärjestömme kaipasi opiskelijakulttuuriinsa jotain enemmän. Vaasalaiset opiskelijat pääsivätkin Ritz-teatterin katsomosta käsin tutustumaan speksikulttuuriin kokemalla ja näkemällä kaikkea sitä, mistä speksissä oikein on kyse. Itse kukin sai hauskasta näytöksestä samalla kätevästi melkoisen vatsalihastreenin speksiä seurannutta Wykypäivää ja wykytreenejä ajatellen. Mikäli et päässyt paikalle, kuvat puhukoot puolestaan. Kiitos katsojille, toivottavasti tulevina vuosina Vaasan näyttämöillä päästään kuulemaan jatkossakin omstarteja! Jo kolmatta speksikevättään viettävä,
Laura Vähäsaari, Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja 2015, TuKY-Speksi 2015 markkinointitiimin jäsen TuKY-Speksi 2014 bile- ja kiertuetiimivastaava TuKY-Speksi 2013 näyttelijä
21
Kuvittele mielessäsi kirjavanvärisen väkijoukon itseensä imenyt Fontanan tanssilattia. Valkoinen, punainen, keltainen, vihreä, viininpunainen… Kuvittele mahdollisuus nähdä muutakin kuin punaista ilman, että syy on baarimikon liiankin hanakka menekinedistäminen tai oma kiinnostuksen kohde jonkun toisen kainalossa. Mahdollisuus kompastua aamulla toisenvärisiin haalareihin kuin niihin omiin punaisiin, Warrantin logolla varustettuihin. Uusi mahdollisuus opiskelijalle. Värimassan sekoittuminen.
Teksti: Salla Purosalo Kuvat: Antti Astola
K
evättalvella 2015, helmikuun 25. päivä, ne vihdoin saapuivat Vaasaan. Paljon puhutut ja odotetut Poikkarit, eli Poikkitieteelliset Haalaribileet. Bileet, jollaisia kaupungissa ei oltu ennen nähty. Riennot, jotka korostivat entisestään Vaasan opiskelijayhteisöllisyyttä. Reivit, jotka vain jatkuivat päättymisensäkin jälkeen. Luonteeltaan Poikkarit olivat ensimmäiset Vaasan historiassa, mutta olivat samalla menestys jo syntyessään. Niin kuin monet meistäkin. Jo ensimmäisellä kerralla Poikkarit kokosivat yhteen opiskelijoita ympäri Vaasan. Eri oppilaitoksissa ennakkoon myydyt liput vietiin käsistä ja loppuunmyydyt ennakkoliput lupasivatkin hyvää. Jos joltain kuitenkin jäi lippu ennakkoon ostamatta, sai asian korjattua Fontanan ovilla.
”Luonteeltaan Poikkarit olivat ensimmäiset Vaasan historiassa, mutta olivat samalla menestys jo syntyessään. Niin kuin monet meistäkin.” Innokkaimmat bilettäjät palkittiin: ensimmäisten joukoissa saapuneet saivat upeat ja uniikit haalarimerkit. Jos merkki
22
jäi saamatta, oli kaikille hauskuus kuitenkin taattu edullisilla hinnoilla ja sillä, että parkettien partaveitsien toinen koti, Fonan ysäripuoli, oli auki DJ:n tahdittamana. Tämän lisäksi haalarikansaa piristivät myös monet eri värit kanssabailaajien haalareissa. Illan mittaan Fontana täyttyikin kirjavasta haalarikansasta, jonka reivaus jatkui pikkutunneille, aina Fonan porttien sulkeutumiseen asti (ja miksei vielä sen jälkeenkin). Osan tästä väriloistosta otti talteen valokuvaaja, jolle saattoi illan ja yön aikana poseerata. Upeiden ja kadonneiden poikkitieteellisten muistojen lisäksi talteen jäikin liuta poikkitieteellisiä valokuvia. Poikkitieteellisiä haalaribileitä on järjestetty aiemmin muissa Suomen opiskelijakeskeisissä kaupungeissa, joista mainittakoon esimerkiksi Tampere, Turku ja Jyväskylä. Vaasassa ne ovat ehkä uusi juttu, mutta olisivat ihan yhtä hyvin voineet lähteä täältä. Idealtaan ja syvimmältä olemukseltaan Poikkarit sopivat nimittäin juuri Vaasan opiskelijakulttuuriin. Poikkareissahan kuitenkin ajatuksena on, että päästään tutustumaan ja pitämään hauskaa sekä luomaan pohjia verkostoitumiselle muiden korkeakouluopiskelijoiden
kanssa alaan katsomatta. Poikkareissa vain on sitä jotakin, mikä korostaa entisestään opiskelijakaupunkimme yhteisöllisyyttä ja avoimuutta. Ne keräävät yhteen koko kaupungin korkeakouluopiskelijat ja ovat heille mahdollisuus viettää aikaa yhdessä.
”Poikkareissa vain on sitä jotakin, mikä korostaa entisestään opiskelijakaupunkimme yhteisöllisyyttä ja avoimuutta.” Tulevaisuudessa Poikkarien järjestämistä on tarkoitus jatkaa Warrantin vetämänä yhteistyössä muiden oppilaitosten kanssa. Jo toisia Poikkareita päästiin juhlimaan 22.4., kun jälleen kerran Fontana täyttyi kirjavasta haalarikansasta. Taas oli hyvä aika jättää Tritonian hikijunan pölyiset nurkat ja aloittaa valmistautuminen siihen, mistä kaikessa tässä uurastuksessa pohjimmiltaan on kyse. Vaasan yöelämän helmen tunnelma oli vähintäänkin vappuinen ja hauskuus oli taattu. Tulevinakin kertoina mukaan tarvitset vain haalarit, kaverit ja valmiuden pitää hauskaa!
POIKKARIT! - MUISTILISTA 1. Osta lipou ennakkoon tai ovelta, kun sen aika tulee. Muistutathan myös kaikkia kavereitasikin ostamaan! 2. Ompele ahkerasti merkkejäsi haalareihisi, jotta pääset esittelemään kaikille, kuinka paljon on tullut opiskeltua. Mikäli laiskuus iskee, voit toki viedä merkit ommeltaviksi ompelimoon tai tietenkin äidille. 3. Valmistaudu poikkareihin hankkimalla asiaankuuluvaa rekvisiittaa kulloisenkin teeman mukaan, Pukeutumalla teet kanssajuhlijoihin lähtemättömän vaikutuksen. Tärkeimpänä tietenkin varaudut pitämään superhauskaa!
HAALARIEN HISTORIAA Opiskelijahaalarit olemme saaneet perinnöksi rakkaalta naapurimaaltamme Ruotsilta. Siellä haalarit yleistyivät ensiksi paikallisen sitsikulttuurin kautta. Suomessa opiskelijahaalareiden ensimmäisiä versioita ovat olleet 1950-60-lukujen Otaniemen rakentamisen yhteydessä Rakennusinsinöörikillan opiskelijoiden hankkimat rakennustyömaahaalarit. Niin kutsuttuja tempaushaalareita käytettiiin samaan aikaan teekkaritempausten yhteydessä. Otaniemen teekkarikilloille haalarit rantautuivat virallisesti 1970-luvun lopussa. Kuitenkin ensimmäiset varsinaiset opiskelijahaalarit otettiin käyttöön 1980-luvulla Vaasan kauppakorkeakoulussa. Vaasan Ylioppilaslehden julkaisun 6/2003 artikkelin mukaan Laura Sytelä sai Vaasassa fuksivuotenaan innoituksen haalareista NESU:n Islannin reissulta muiden pohjoismaiden edustajien haalareista ja halusi toteuttaa jotain samanlaista myös Vaasassa. Vastustuksesta huolimatta ja omalla kustannuksellaan hän tilasi ensimmäiset kuusi punaista haalaria tammikuussa 1981. Haalariprojekti pysyi Sytelän (nyk. Nummela) hoidossa hänen valmistumiseensa (1984) saakka.
HAALAREISTA SANOTTUA ” Pesu [haalareiden] on sallittua vain ja ainoastaan jos haalareiden omistaja on pesun tapahtuessa haalareiden sisällä. Tämän kun pitää mielessään, varmistetaan haalareille niiden ominainen aromi ja käytössä kulunut autenttinen ulkonäkö.” - Mikko Leinonen, Warrantin VPJ 2012
23
We want to make your time at EY the most valuable experience in your career. Therefore, you will be assigned a personal counselor from the first day. A colleague who will help you develop and achieve your goals. This helps us too. The better you get, the better we become. ey.com/fi/careers
24
Š 2014 Ernst & Young Oy. All Rights Reserved.
As your career accelerates, EY has your back.
VAASA VAIHTOON VAUHDIKKAAT VAIHTARIKERTOMUKSET 26 27 28 29
AMAR TAHA ANTTI ASTOLA AINO PEKKARINEN JULIA NISKANEN
VAIHTAREITA VAASASSA 30 31
KV-TUTOROINNIN MAHDOLLISUUDET ERIC CHOW USA:STA
Kuva: Julia Niskanen
25
Teksti & kuvat: Amar Taha
T
erkkuja Pariisista! Mä ja EiffVeli tullaan hyvin toimeen. Sopeutuminen elämään suurkaupungissa sai alkuun meitsin, vannoutuneen Vaasafanin, välillä uuvuksiin. Kuitenkin se energia, joka totuttautumiseen meni on saatu monenkertaisena takasin (eikä pelkästään voisarvina!) Kevään mittainen pariisittarius on ollut aika mieletön kokemus, jota on vaikea tiivistää tähän kertomukseen. Keskitynkin eniten kertomaan koulustani ja hieman yleisfiiliksistä. Muita vinkkejä, tarinoita ja juttuja saa ihmeessä tulla kyselemään. :) Kouluni on Sciences Po (Institut d’Études Politique), joka on - lainatakseni kotisivuja - ”A world-class university in social sciences”. Se on yksi arvostetuimmista yliopistoista Ranskassa. Ei oikeastaan saisi edes sanoa yliopisto, sillä Science Po on ranskassa grande école, ”mahtikoulu”, eikä mikään maallinen yliopistopahanen. Toisin kuin muihin yliopistoihin, näihin grande école -kouluihin pääsee vain pääsykokeella.
”Ei oikeastaan saisi edes sanoa yliopisto, sillä Science Po on ranskassa grande école, ”mahtikoulu” eikä mikään maallinen yliopistopahanen. ” Motivaatio näkyy opiskelijoissa ja opettajissa. Opiskelu täällä on hyvin koulumaista, sillä lukujärjestys on sama koko lukukauden, kursseilla on läsnäolopakko ja tuntiaktiivisuus on osa arvosanaa. Fii-
26
BONJOUR VAASA! lis onkin vähän sama kuin ekalla luokalla; eturivi kannattaa ottaa haltuun. ;) Sciences Po on kuuluisa nimenomaan valtiotieteellisestä tiedekunnastaan, mutta täällä voi opiskella myös kauppatieteitä, oikeustieteitä, sosiologiaa ja historiaa. Kampuksia on kuusi ympäri Ranskaa. Itse opiskelen täällä valtiotieteitä ja historiaa, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Euroopan välisiä suhteita, Euroopan yhdentymistä ja EU:ta. Kauppatieteilijänä aiheet ovat olleet melko uusia, mutta kunnialla on hoidettu esseet ja presikset. Vielä loppukokeet ja viimeiset lomapäivät edessä!
”Vaikka olen matkustellut koko pienen ikäni ja puhun hyvin kieliä, oli vaihtoon lähtö mojova potku persuuksille pois mukavuusalueelta.” Voin suositella lämpimästi Pariisia vaihtokohteeksi ja etenkin Sciences Po:ta. Vaikka ranskan taito vaaditaan, on täällä paljon vain alkeet osaavia vaihtareita ja kurssit voi käydä englanniksi. Kampus on just eikä melkein Pariisin sydämessä, vaatimattomasti parhaimmassa kaupunginosassa. Jo pelkästään koulun lähikorttelit kuuluisine kahviloineen ovat kokemisen arvoiset. Hypärillä ehtii mihin vain, sillä kävelymatkan päästä löytyy kaikkea, kuten vaikkapa Laduréen herkut ja maailman kuuluisin akkeli hymyineen. :) Pariisiin lähteminen jännitti ihan simona, mutta onneksi lähdin. Vaikka olen matkustellut koko pienen ikäni ja puhun hyvin kie-
liä, oli vaihtoon lähtö mojova potku persuuksille pois mukavuusalueelta. Kaikki ne itkuavautumisraget, ihmisten ja toimistojen välillä pomppiminen, pyykkien peseminen vahingossa pelkällä huuhteluaineella (hyvä huomata 2 kk jälkeen) ja muut suomessatää-toimii-mut-täällä-nää-ei-osaa tilanteet on käyty läpi, joten tässä sitä ollaan itsenäisempiä, varmempia ja avoimempia maailmalle kuin koskaan. Kannattaa siis sählätä ja sössiä, niin eipähän sählää ja sössi toiste, tai ainakaan niin paljon. Oppia ikä kaikki! Lopuksi haluaisin lainata kanadalaista kaveriamme, joka puolivahingossa tokaisi (tai ehkä kohteliaasti vihjaisi, ettei ymmärtänyt mitään, mitä ystävämme yritti englanniksi pienessä sievässä sopertaa) viisaita sanoja, jotka jäivät elämään ja jotka voi jokainen kielimuuriin päänsä lyötyään muistaa: ”Fun has no language!” Kiitos siis Pat, ja muut ihanat ihmiset, jotka teitte mun vaihdosta niin huikeen!
”Fun has no language!” Kaikille samppanjarikasta vappua ja jännittäviä seikkailuja vaihdossa! Toivoo:
Amar
KOKEMUKSIEN VAIHTO Teksti & kuvat: Antti Astola
O
len kirjoitushetkellä vielä vaihto-opiskeluaikani alkuvaiheessa, sillä olen ollut vaihto-oppilaana vasta hieman yli viikon verran. Olin kuitenkin odottanut vaihtoni alkamista jo pitkän aikaa ennen kuin lähdin matkaan ja muutama päivä ennen lähtöäni mieleeni tulikin ajatus. Ympäri maailmaa on joukko ihmisiä, joiden kanssa tulen viettämään monta kuukautta tiiviisti yhdessä, eikä meistä kenelläkään ole vielä tietoa toisistamme. Olin päättänyt, että aloitan vaihto-opiskeluaikani Saksan intensiivikielikurssilla ja siksi lähdinkin matkaan jo hieman ennen kuin virallinen lukukausi saksalaisilla opiskelijoilla alkaa. Lähtöpäivänä heräsin kolmelta aamuyöstä ja hetken kuluttua olimmekin jo lentokoneessa ystäväni Eetun kanssa.
”Ympäri maailmaa on joukko ihmisiä, joiden kanssa tulen viettämään monta kuukautta tiiviisti yhdessä, eikä meistä kenelläkään ole vielä tietoa toisistamme.” Muutaman junanvaihdon jälkeen pääsimme pieneen kaupunkiin nimeltä Eichstätt. Olemme tässä kaupungissa vain kielikurssin ajan ja lopullinen vaihtokohteemme on kaupunki nimeltä Ingolstadt. Ensimmäisenä päivänä kiertelimme ympäri kaupunkia ja lounaan seuraksi valitsimme tietenkin paikallisessa vain muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa panimossa valmistetun Hofmühl -oluen. Ensimmäisen
päivän iltana olimme varsin väsyneitä, mutta kutsun saatuamme lähdimme silti ulos paikalliseen baariin nimeltään Trompetertrumpetinsoittaja. Ilta kului mukavasti, paikalla oli lähinnä muutamia tutoreita, mutta myös muutamia jo paikalle saapuneita kielikurssilaisia. Illan päätteeksi sammahdimme väsyneinä mutta tyytyväisinä siitä, että kaikki oli sujunut ilman kommelluksia. Lauantaina lähdimme matkustamaan kohti Ingolstadtia, kaupunkia jonka lävitse olimme kulkeneet perjantaina. Tarkoituksenamme oli käydä kaupungissa vaateostoksilla outlet-myymäläalueella. Lähdimme matkaan Eichstätistä ja istuuduimme yhden amerikkalaisen ja kahden eteläkorealaisen kanssa samaan vaunuun ja aloimme keskustella heidän kanssaan. Meidän piti vaihtaa junaa seuraavalla asemalla, mutta suureksi yllätykseksemme nousimmekin väärään suuntaan menevään junaan ja siitä seikkailu olikin valmis alkamaan! Paikallinen konduktööri ei osannut lainkaan englantia, joten minun vastuulleni jäi hoitaa homma kotiin. Selitin tilanteemme eli sen, että olimme nousseet epähuomiossa väärään suuntaan menevään junaan, emmekä tienneet mitä meidän tulisi tehdä. Konduktööri oli onneksi ymmärtäväinen ja nousimme pois tuppukylässä nimeltä Döllstein. Konduktööri oli sanonut, että seuraava juna toiseen suuntaan kulkee aseman ohi vasta tunnin kuluttua, joten emme voineet muuta kuin odottaa. Onneksi lähellä oli marketti ja sen aulassa kahvila, jossa saattoi viettää aikaa. Tutuistuimme tunnin aikana paremmin toisiimme. Amerikkalainen Micah esimerkiksi kertoi laajalti
periamerikkalaisesta moonshine (eli itsetehdyn viinan) -perinteestä ja kutsui meidät mukaan kokeilemaan paikallisen viinan kunnollisuutta. Tunnin kuluttua nousimme toiseen suuntaan menevään junaan ja junassa tuttu konduktööri jo tiesikin tilanteemme, joten tervehti meitä hymyillen, oli tarkastavinaan lippujamme ja jatkoi sitten matkaansa. Lopulta saavuimme Ingolstadtiin ja shoppailimme onnistuneesti tarpeellisia vaatteita.
”Paikallinen konduktööri ei osannut lainkaan englantia, joten minun vastuulleni jäi hoitaa homma kotiin.” Maanantaina teimme kielitasokurssin ja meidät jaettiin ryhmiin kielitasomme mukaan. Maanantai-iltana oli virallinen kielikurssin tervetulojuhla ja meno oli sen mukainen. Osallistuin hyvällä menestyksellä kapakassa järjestettyihin kisoihin ja tapasin runsaasti uusia ystäviä. Muuten viikolla opiskelimme ahkerasti ja illalla osallistuimme milloin mihinkin ohjelmaan. Viikonloppuna, lauantaina lähdimme bussilla käymään Neuschwansteinin linnassa. Linna oli toki vaikuttava sisältäkin, mutta kenties suurimman vaikutuksen itseeni teki näkymä, joka paljastui ulkoa, kun jaksoi kiivetä läheiselle vuorenhuipulle jopa linnan korkeimpien tornien yläpuolelle. Tämä kielikurssi on vasta vaihto-opiskeluni ensimmäinen vaihe, mutta jo nyt täällä vietetty puolitoista viikkoa on tuonut mukanaan mahtavia kokemuksia, paljon uusia kavereita sekä tietenkin hyvää olutta!
Innolla tulevia seikkailuja odottaen,
Antti
27
Lahden toisella puolen Aasia, Amerikka, Australia.... Vaasan yliopiston opiskelijat lähtevät vaihtoon ympäri maailmaa ja usein kohteina houkuttavat kaukaiset vaihtokohteet valkoisine rantoineen ja eksoottisine kulttuureineen. Vaasan ylipiston vaihtokohteisiin kuuluu myös vähemmän kulttuurishokkeja aiheuttavia maita, joista itse valitsin Ruotsin ja tarkemmin sanottuna Uppsalan. Teksti: Aino Pekkarinen Kuvat: Kellie Karbach
V
armaankin yleisin kysymys, jota kysytään vaihtareilta ja jota itseltänikin on kysytty kyllästymiseen asti, on miksi valitsit lähteä juuri tänne, näin lähelle Uppsalaan. Itse vaihtohausta on jo yli vuosi ja rehellisesti sanottuna en edes muista tarkkoja syitä. Kaukokohteiden haku meni syksyn kiireissä ohi, enkä oikeastaan ollut niistä kovin kiinnostunut. Sen sijaan Ruotsista oli tullut tutuksi vain Tukholman satama lukuisten risteilyjen johdosta, ja itse Tukholmaankin olin tutustunut viimeksi kunnolla vuosia sitten vanhempieni kanssa. Muistan halunneeni oppia ruotsin kieltä ja kuulleeni paljon positiivista Uppsalan vilkkaasta opiskelijaelämästä verrattuna Tukholmaan, joten valinta tuntui kaltaiseltani Vaasan menoon tottuneelta selvältä. Lähtisin lahden toiselle puolelle Uppsalaan kevääksi 2015. Mitä se vaihto Uppsalassa sitten oikein on? Suomessa ennen vaihtoa läpikäydyt kulttuurishokki-luennot tuntuvat nyt aika turhilta. Vaikka sitä asutaankin ulkomailla, on Ruotsi todella samanlainen verrattuna Suomeen. Tietenkin kansallisuuksissa on eroja, mutta käytännön asioiden hoitaminen on käynyt niin vaivattomasti, että turhautumista tai “Suomessa on kaikki paremmin” -asennetta ei ole tullut. Ruokakaupoista saa aika lailla samoja tuotteita samoilla nimillä kuin Suomesta, mutta silti
28
tein ensimmäisellä kauppakerralla perinteiseen piimä-mokan (ei se filmjölk ollutkaan maitoa).
ja australialaisia. Ja sitten on tietenkin se kuuluisa opiskelija-elämä: on baareja, pubeja, klubeja, osakuntia, flogsta-bileitä, kerhoja, peli-iltoja, open mic-iltoja, bändi-iltoja. Ehkä eniten Uppsalan opiskelijaelämää leimaava tekijä on kuitenkin osakunnat, joita on yhteensä kolmetoista, ja jotka edustavat eri maantieteellisiä alueita. Ruotsalaiset siis liittyvät yleensä siihen osakuntaan, jonka alueelta ovat kotoisin ja vaihtarit valuvat isompina joukkoina suurimpiin ja suosituimpiin osakuntiin. Eri osakunnat tarjoavat vähän eri “palveluja”. Osa on tunnettu lounaistaan, toisessa on musiikki-ihmisiä ja yksi on tunnettu parhaista bileistään. On kuitenkin turhaa edes lähteä erottelemaan ja selittämään kaikkia opiskelija-elämän eri osa-alueita tarkemmin, ne kyllä tulevat tutuiksi Uppsalaan saapuville. Kyllä vaihto on vaihto, vaikka sitä ei lähtisikään merta edemmäs kalaan! Toivon, että tulen muistamaan tästä viidestä kuukaudesta uudet ystävät, osakunnat, opiskelun maailman 68. parhaassa yliopistossa ja ehkä siitä parantuneesta ruotsin kielestäkin on vielä joskus hyötyä.
”Tietenkin kansallisuuksissa PUOLEN on LAHDEN TOISELLA eroja, mutta käytännön asioiden hoitaminen on käynyt niin vaivattomasti, että turhautumista tai “Suomessa on kaikki paremmin”-asennetta ei ole tullut.”
Miten sitten se ruotsin kieli? Minulla ei ollut edes vaihtoehtoa käydä kursseja ruotsiksi, sillä Suomesta käsin minulle tarjottiin vain englanninkielisiä vaihtareille tarkoitettuja kursseja. Ehkä parempi näin, sillä olin todella pihalla kielestä Ruotsiin saapuessani. Kielitaito palautuu kuitenkin nopeasti asioita hoidellessa ja baareissa muutaman jälkeen rohkaistuneena ruotsalaisille jutellessa. Tästä sisuuntuneena otinkin vaativamman tason ruotsin kurssin, joka on sujunut miten kuten. Välillä tunneilla käsiteltävät asiat tuntuvat naurettavan yksinkertaisilta, välillä taas ei ole mitään hajua siitä, mitä opettaja yrittää opettaa. ”Kyllä vaihto on vaihto, vaikka sitä ei lähtisikään merta edemmäs kalaan!”
Vaihtareita Uppsalassa on ympäri maailman, yllättävän paljon amerikkalaisia
Terveisin,
Aino
¡MADlife in Madrid! Taksimatka lentokentältä hostelliin kesti ikuisuuden, kuskin ajamasta ylinopeudesta huolimatta. Vaikka ulkona välkkyvät valot, kaduilla kuljeskeleva äänekäs katukansa sekä hullunkuriset espanjalaistalot olivat hauskaa katseltavaa, janosin jo päästä kuljeskelemaan Madridin kaduille omin jaloin. Ensivaikutelma Espanjan pääkaupungista oli hivenen kaoottinen, mutta värikäs. Teksti & kuvat: Julia Niskanen
M
arkkinoinnin opiskelijana valitsin täällä vaihto-yliopistokseni Universidad Rey Juan Carloksen. Vaikka virallinen linjani on ”Marketing and advertising”, käyn kursseja varsin laajoista aiheista, kuten vaikkapa ”Responsibility and corporate social marketing” ja ”Commercial negotiation techniques”. Koulunkäynti Espanjassa on hyvin keskustelevaa, joten meidän suomalaistenkin on täytynyt avata suu sieltä luokan takariviltä; tunnit ovat sisältäneet niin case –esitelmiä Michelin –yrityksen yritysetiikasta kuin luokan edessä käytyjä neuvotteluita pesukoneen sopivasta hinnasta. Vaikka kurssit ovat mielenkiintoisia, ovat myös julkisen espanjalaisen koulujärjestelmän varjopuolet koettu; kampuksella näkyvät banderollit kertovat opiskelijoiden järjestämistä lakoista lukukausimaksujen nostamista vastaan. Parina päivänä on ollut hämmentävää saapua yliopistolle vain todetakseni, ettei tunteja järjestetä lainkaan tai että luokassa kököttää vain 5 yhtä hämmentynyttä Erasmus –opiskelijaa, joille tieto lakoista ei myöskään ole saapunut perille asti. Nämä asiat pistävät kiitolliseksi siitä, että saan opiskella suomalaisessa supertoimivassa yliopistossa! ”Asuminen 11 hengen Erasmus –opiskelijan kommuunissa on varmistanut sen, ettei arki ole mennyt tylsäksi.” Koulun lisäksi elämä Madridissa on ollut täynnä tapaksia, sangriaa sekä tutustumista lukuisiin ihaniin tyyppeihin erilaisista kulttuureista. Asuminen 11 hengen Erasmus –opiskelijan kommuunissa on varmistanut sen, ettei arki ole mennyt tylsäksi; päivät ovat täynnä ranskalaisten viettämiä viini-iltoja, balladien hoilaamista espanjalaisittain sekä uusiin ihmisiin tutustumista poskisuudelmia vieläkin hapuillen. Koska kämppäni sijaitsee Madridin valtakadun, Gran Vian, vieressä, ikkunastani kuuluvat päivittäin
tutuksi tulleen promoottorin mainoslauseet, katusoittajan näppäilemät kitarasoinnut sekä lähibaarin asiakkaiden juomalaulut niin läheltä, että voisin yhtyä kuoroon suoraan parvekkeelta. Nukkuminen siis ilman korvatulppia on täysin mahdotonta ja ”hiljaisuus” on saanut täällä aivan uuden merkityksen. Vaikka kovin seesteinen ei Madrid yli 3 miljoonan asukkaan metropolina ole, en voi olla rakastumatta paikalliseen elämäntapaan ja ravintolakulttuuriin. Espanjalainen päivärytmi on suomalaisesta runsaasti jäljessä, eikä sanaa ”myöhässä” täällä tunneta; kadut ovat hiljaisia vielä aamukymmeneltä ja illallinen syödään vasta iltayhdeksän jälkeen. Ulos lähtiessä voi illanviettopaikan valita lukuisista erilaisista kaupunginosista; valittavana on Puerta del Sol –keskusaukion läheiset Happy Hour –pubit superhalpoine mojitoineen, La Latinan paikallisravintoloiden suussa sulavat tapakset tai Malasanan boheemit pikkukadut trendikkäine baareineen. Kun kaupungin syke alkaa väsyttää, tapaan lähteä rauhoittavalle lenkille Retiro –puistoon tai kuninkaanlinnan vieressä sijaitsevaan Campo del Moro –puutarhaan, jota kaikki turistit eivät vielä (onneksi) ole löytäneet. Espanjan keskellä sijaitseva Madrid on myös optimaalisella sijainnilla matkusteluun ja viikonloppureissuja on tullut tehtyä muun muassa kauniiseen vanhakaupunki Toledoon, eteläiseen Sevillaan ja rannikolla sijaitsevaan Valenciaan. Jos suurkaupungin vilinä, monenkirjavat kulttuurit ja aito espanjalainen ”MADlife” kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti Madridia vaihtokohteena. Esimerkiksi maan eteläisiin kaupunkeihin verrattuna kaupunki tarjoaa hivenen raffimman kuvan Espanjasta, sillä hitaasti käyskentelevät turistit ja idyllinen ”lomafiilis” ei täällä ole yhtä arkipäivää. Katuja astelevat täällä niin kiireiset työssäkäyvät paikalliset, rahaa mitä ihmeellisimmillä tavoilla kerjäävät kerjäläiset
kuin suurten rinkkojen kanssa tarpovat maailmanmatkaajatkin. Tänne saapuessani hieman jopa yllätyin siitä, kuinka vähän kaupungissa asuu alkuperäisiä madridilaisia; kaupunki vetää puoleensa värikästä kansaa työ- tai opiskelupaikan perässä ympäri maailmaa. Koskaan et tiedä onko vastaantulija Espanjasta, Saksasta vai Venezuelasta. Juuri monipuolisuus tekee tästä kaupungista niin jännittävän! ”Jos suurkaupungin vilinä, monenkirjavat kulttuurit ja aito espanjalainen ”MADlife” kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti Madridia vaihtokohteeksi.” Ihanaa loppukevättä ja railakasta Wappua sinne Suomeen! Ajateltiin järkätä myös suomalainen vappu täällä Espanjassa, katsotaan mitä paikalliset tykkäävät suomalaisesta simasta. Jos Madrid kolahti tai kysyttävää tulee mistä vaan, saa minulle laittaa viestiä vaikka Facebookin kautta! ¡Besos!
Julia
29
TOROINNISTA U -T V K A SI K U EM K O K UUSIA Teksti: Lari Suominen Kuvat: ESN-Vaasa & Lari Suominen
Haluatko kansainvälistyä, muttet jaksaisi lähteä ulkomaille sitä tekemään? Haluatko uusia ystäviä ja päästä osalliseksi kukaties yliopistomme parhaisiin bileisiin? Haluatko verestää kielitaitoasi? Tämä kaikki onnistuu helposti ja huomattavati ulkomaanmatkailua halvemmalla, vieläpä lähtemättä aina niin kotoisan Vaasan auringon alta: hakemalla KV-tutoriksi.
U
lkomaisia vaihtareita ja tutkinto-opiskelijoita saapuu yliopistoomme niin syys- kuin kevätlukukaudeksi, tosin syksyllä huomattavasti enemmän kuin keväällä. KV-tutoreita tarvitaan siis molempina ajankohtina. Hakuaika syksyn tutorointiin on nyt jo ohi, mutta kevään 2016 tutoriksi voi hakea taas ensi syksynä. Tutoriksi haetaan lähettämällä hakemus yliopistomme internet-sivujen kautta, KV-tutoroinnille omistetulta sivulta. Sopiviksi katsotut hakemuksen laittaneet opiskelijat haastatellaan, jotta saadaan jonkinlainen selko heidän kielitaidostaan ja siitä sopivatko he muuten tutoreiksi. Haastattelu on kuitenkin varsin leppoisa ja miellyttävä tapahtuma, joten sitä on turha pelätä. Suurin osa haastatelluista myös valitaan tutoreiksi. Myöhemmin keväällä tai syksyllä, riippuen tutoroinnin ajankohdasta, pidetään valituiksi tulleille muutama koulutustilaisuus. Näissä tilaisuuksissa käydään rennoissa tunnelmissa läpi toimintaan liittyviä perusasioita ja tutustutaan muihin tutoreihin. Aikaa KV-tutorointiin saa kulumaan normaaliin tutorointiin verrattuna jopa hieman enemmän. Muun muassa orientaatioviikko on vaihto-opiskelijoille (ja tutoreille) intensiivisempi kuin tavallisille fukseille. Jokainen saa kuitenkin itse päättää, minkä verran on mukana orientaatioviikon jälkeisissä aktiviteeteissa, joten kaikkia noppia ei sentään vaihto-opiskelijoiden tutoroinnin eteen tarvitse uhrata. Näin kuitenkin saa tehdä ja moni myös näyttää omistautuvan tutorointiin suurella antaumuksella.
yliopistomme tietoteknisten järjestelmien käyttäminen ja perustietoja Suomesta. Monelle piti muun muassa muistuttaa, ettei piimä ole maitoa. Toisaalta on hyvä tietää, että kaikki tutoroitavat eivät välttämättä saavu Vaasaan ennen orientaatioviikkoa, vaan heitä ilmaantuu Suomeen pikkuhiljaa lukukauden jo alettua.
”Ainakin omasta mielestäni tutorointi on yksi parhaista kokemuksista, joita opiskeluaikana tulee vastaan. ” Itse kahteen kertaan KV-tutorina toimineena voin lämpimästi suositella kaikkia hakemaan kyseiseen toimintaan mukaan. Ainakin omasta mielestäni tutorointi on yksi parhaista kokemuksista, joita opiskeluaikana tulee vastaan. Olen ystävystynyt monen vaihto-opiskelijan kanssa ja heihin tulee pidettyä yhteyttä edelleen. Myös monista muista KV-tutoreista tuli hyviä kavereitani. Ystävien lisäksi tutoroinnista jäi käteen huomattavasti parantunut englannin kielen osaaminen sekä monia muita sosiaalisessa kanssakäymisessä tarpeellisia taitoja.
”Monelle piti muun muassa muistuttaa, ettei piimä ole maitoa.” Jokainen KV-tutori saa oman opiskelijaryhmän, aivan kuten normaalitkin tutorit. Oman ryhmän opiskelijoihin otetaan yhteyttä sähköpostitse jo hyvän aikaa ennen kuin he saapuvat Suomeen ja heille kerrotaan perusasioita muun muassa asunnon hakemisesta ja muista muodollisuuksista. Tarkoituksena on tietysti myös tutustua omiin tutoroitaviin. Tutoroinnin työläin vaihe alkaa, kun suurin osa vaihtareista saapuu Suomeen ja heille järjestetään orientaatioviikko. Tällöin vaihtareille opetetaan varsin tiiviissä muodossa erinäisiä tarpeellisia taitoja. Näihin lukeutuu esimerkiksi
30
Välillä KV-tutorointi on varsinaista tasapainottelua! ;)
VAIHTO-OPPILAANA VAASASSA: - ERIC CHOW Mistä olet kotoisin ja mitä opiskelet? Olen kotoisin Tennesseestä, Yhdysvalloista. Opiskelen Vaasassa tutkintoa ”Masters Program in Intercultural studies in Communication and Administration” - suomeksi siis kulttuurienvälisen viestinnän maisterinohjelmaa. Miten päädyit Amerikasta asti juuri Suomeen ja vieläpä tällaiseen pikkukaupunkiin? Kuulin jatkuvasti hyviä asioita Suomen koulutusjärjestelmästä. Lisäksi tietysti opiskelu on täällä ilmaista. Vaasan koulutusohjelma vaikutti mielestäni mielenkiintoiselta. Suomalainen kulttuuri ja suomen kieli myös kiinnostavat minua. ”Finns take their sauna quite seriously.”
muihinkin maihin ensi kesänä. Suomessa olen toistaiseksi ollut Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lapissa sekä joissain pienemmissä paikoissa. Ovatko suomalaiset oluet hyviä? Karhu vai Lappari? Juon huomattavasti enemmän Karhua. Haluaisin kuitenkin kokeilla enemmänkin suomalaisia oluita. Mielestäni Suomessa on potentiaalia pienpanimotoiminnalle. Osaatko suomea? ”Vähän.”
Miten olet viihtynyt täällä? Kyllähän minulla hauskaa on tälläkin hetkellä. Mielestäni opiskelijaelämä on täällä erittäin mukavaa, sillä ihmiset ottavat osaa yliopiston organisoimiin tapahtumiin. Opiskelijoiden kanssa on mukava bilettää. Jotkut asiat, kuten talven pimeys ja kaamos ovat vaatineet totuttelua, mutta pääosin Suomi on juuri sitä, mitä toivoinkin täältä löytäväni, kun aloin harkitsemaan opiskelua täällä. Mikä on ollut tähän mennessä hauskin kokemuksesi? Entä ikävin? Heh. Olettaisin, että juhlissa sun muissa tapahtuu usein kaikenlaista hauskaa, mutten ikinä oikein muista niistä juurikaan seuraavana päivänä. Muistan kyllä sen, kun sain kuuden kuukauden porttikiellon Ollikseen jouduttuani siellä tappeluun. Ikävimpien kokemusten listalla korkealla sijalla on räntäsateessa yliopistolle pyöräileminen. Erityisen kylmä keli ei oikeastaan häiritse vaan nollasäät, jotka tekevätkin elämästä melkoista kurjuutta.
”"Finns take their sauna quite seriously.”” Mitä mieltä olet kansainvälisen tutoroinnin onnistuneisuudesta? Entä erilaisista tapahtumista? KV-tutorit olivat varsin avuliaita. Se myös auttoi, että heidän seurassaan viihtyi. Mielestäni tällainen tutorointijärjestely on toimiva. Tapahtumat ovat olleet yleisesti ottaen hyviä, vaikkakin jotkut niistä lieviä pettymyksiä. Tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiset oikeasti ottavat niihin osaa. Siten myös vähemmän hauskoista tapahtumista usein tulee hauskoja, kun voi olla kavereiden kanssa. Mitä olet tehnyt vapaa-ajalla? Oletko kenties matkustellut Suomessa tai muualla Euroopassa? Vapaa-ajallani olen käynyt usein harjoittelemassa taistelulajeja. Vaasassa on yllättävän aktiivinen taistelulajiyhteisö ja valinnanvaraa eri lajien välillä on riittämiin. Olen myös nauttinut alkoholia. Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jossa olen käynyt. Toivon ehtiväni matkustelemaan
31
ROTARACT VAASA ”Ei pelkkää pönötystä, vaan oikeesti mukavia tyyppejä saman pöydän äärellä keskustelemassa enemmän ja vähemmän ajankohtaisista asioista. Tarkoituksena tehdä hyvää, kehittyä ammatillisesti ja verkostoitua! Jos olet 18–30-vuotias ja kiinnostunut tulemaan mukaan klubiin, let me know!” - Tanja Lapinjoki, sihteeri, Rotaract Vaasa Teksti: Hanna Multisilta Kuvat: Harri Suistio & Samuli Kivipelto
R
Mitä on Rotary ja Rotaract? otaract Vaasa on osa maailmanlaajuista Rotary-palvelujärjestöä. Moni on ehkä joskus kuullut rotareista, muttei tarkemmin tiedä, mitä Rotary oikeasti tekee. Joillekin tulee mieleen Rotaryn nuorisovaihto, mutta muuten järjestön toiminta on tuntematonta. Rotary on kuitenkin suuri järjestö, jonka jäseniä on yli 1,2 miljoonaa noin 34 000 klubissa ja yli 200 maassa. Rotary on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka kutsuu joukkoonsa paikkakuntansa hyvämaineisia ammattimiehiä ja -naisia. Tarkoituksena on yhdessä kehittää yhteiskuntaa sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Järjestön suurimpia tavoitteita on ollut esimerkiksi ”End Polio Now” -hanke polion hävittämiseksi maailmasta. Rotaract toimii samojen periaatteiden mukaisesti kuin Rotary, mutta se on tarkoitettu 18–30-vuotiaille nuorille aikuisille ja mukaan saa liittyä kuka vain tämän ikäinen ja toiminnasta kiinnostunut. Rotaract tulee sanoista ROTARY ja ACTION, mikä tarkoittaa sitä, että auttamisessa ja yhteiskunnan kehittämisessä korostetaan toimintaa. Nuorilla ei ole usein varaa lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta Rotaract tarjoaa kanavan vaikuttaa asioihin omalla toiminnalla. Rotaract Vaasa on Suomen kuudes rotaract-klubi. Muut klubit löytyvät Helsingistä, Tampereelta, Oulusta, Porista ja Joensuusta. Rotaract Vaasa perustettiin 4.2.2015, joten klubin toiminta on vasta aivan alkumetreillään.
32
Mikä on Rotaractin tavoite? Rotaryn ja Rotaractin tarkoituksena on laittaa palvelumieli itsekkyyden edelle, englanniksi Service above self. Tämä tarkoittaa sitä, että saadusta hyvästä tahdotaan antaa takaisin yhteiskunnalle. Auttaminen tapahtuu erilaisten palveluprojektien muodossa. Kuka siihen saa liittyä ja keitä on mukana? Mitä Rotaract käytännössä tekee? Rotaract Vaasaan kuuluu jäseniä kolmesta Vaasan eri korkeakoulusta: Vaasan yliopistolta, Hankenilta sekä VAMKista. Muutama jäsenistä ei opiskele enää vaan on jo työelämässä. Rotaract Vaasa toivoo jäseniä mahdollisimman monipuolisesti kaikista Vaasassa asuvista opiskelijoista tai työelämässä olevista nuorista aikuisista. Rotaractorit ovat kiinnostuneita johtajuudesta ja ammatillisesta kehityksestä, kansainvälisyydestä, toisten auttamisesta ja verkostoitumisesta. Rotaract yrittää tehdä jäsenistään parempia tulevaisuuden johtajia esimerkiksi sillä, että klubi tekee yritysvierailuja ja pyytää kokouksiinsa vierailijoita eri ammattialoilta kertomaan esimerkiksi työstään tai jostakin kiinnostavasta ajankohtaisesta aiheesta. Rotaractin kautta saa verkostoja sekä kansainvälisesti että paikallisesti esimerkiksi yhteistyöklubien ja kummiklubien kautta. Auttamisprojekteja voidaan myös tehdä yhteistyössä muiden kanssa. Nyt Rotaract Vaasa suunnittelee esimerkiksi osallistuvansa toukokuun ravintolapäivään ja lahjoittavansa tuotot hyväntekeväi-
syyteen. Yhteistä lahjoituskohdetta on suunniteltu Suomen viiden muun Rotaract-klubin kanssa.
”Rotaractorit ovat kiinnostuneita johtajuudesta ja ammatillisesta kehityksestä, kansainvälisyydestä, toisten auttamisesta ja verkostoitumisesta. ” Enempää palveluprojekteja ei ole vielä ehditty suunnitella tai toteuttaa, mutta muilta Rotaract-klubeilta voidaan ottaa mallia: Oulun Rotaract-klubi on käynyt esimerkiksi säännöllisesti pelaamassa vanhainkodissa vanhusten kanssa bingoa, ja Helsingin klubi on ollut kummiklubinsa kanssa useasti keräämässä rahaa End Polio Now -hanketta varten. Rotaract Vaasa kokoontuu jokaisen parillisen viikon maanantaina kello 19 Fondiksessa, joko Nicolai-kabinetissa tai saunakabinetissa. Tällä hetkellä Rotaract Vaasaan kuuluu parikymmentä jäsentä, ja kokouksiin paikalle pääsee vaihtelevasti suurin piirtein puolet jäsenistöstä per kokous. Kokouksissa verkostoidutaan ja vietetään hauskaa aikaa yhdessä toisten klubilaisten kanssa, päätetään tulevista tapahtumista ja suunnitellaan erilaisia projekteja sekä kuullaan esitelmiä kiinnostavilta vierailijoilta tai klubilaisilta itseltään. Tähän mennessä Rotaract Vaasan kokouksissa on vieraillut jo Suomen Rotaract Ry:n puheenjohtaja Charlotte Dahlström sekä Energy Weekin aikaan VASEK Oy:n toimitusjohtaja Pekka Haapanen. Maaliskuun lopulla järjestetyssä Charter- eli perustamisjuhlassa Rotaract Vaasan vieraana oli myös kaupunginjohtaja Tomas Häyry. Rotaract Vaasa on siten todella hyvä paikka verkostoitumiseen. Miten klubi perustettiin? Aivan ensimmäinen ajatus klubin perustamisesta syntyi Porissa. Klubin presidentti Hanna Multisilta on sieltä kotoisin siskonsa Jenni Multisillan kanssa. Heidän isänsä on mukana Rotary-klubissa Porissa ja hän kertoi heille ensimmäisenä rotareista ja Rotaract-toiminnasta. Multisillat tiesivät siis, miten hienoa toimintaa Rotary on, ja miksi siinä kannattaa olla mukana. Viime syksynä heille selvisi myös, että nuoremmillekin eli 18–30-vuotialle on Rotaryssä oma järjestönsä eli Rotaract-järjestö. Rotaryn sivuilla oli linkki diaesitykseen, josta kaikki Suomen Rotaract-klubien tiedot löytyivät. Harmiksi heidän opiskelukaupungissaan täällä Vaasassa ei kuitenkaan vielä ollut Rotaract-klubia. Esityksessä oli myös kohta: mitä jos kaupungissani ei ole Rotaract-klubia? Vastaus oli: Voit perustaa sellaisen! Siitä se idea sitten lähti. Klubin perustamiseen tarvittiin 15 toiminnasta kiinnostunutta jäsentä. Jäsenhankinta lähti hieman kankeasti liikkeelle ja syksyllä tuntui siltä, että kiinnostusta ei löydy. Tammikuussa päätettiin seitsemän hengen voimin järjestää infoilta, jossa kerrottiin toiminnasta ja jossa pääsi tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin. Infoiltaa promottiin Vaasan yliopistolla, VAMKissa ja Hankenilla jakelemalla flyereita ja kutsumalla opiskelijoita infoiltaan myös facebookin kautta. Infoilta järjestettiin tammikuun lopulta, ja siellä huomattiinkin, että Rotaract-toiminnalle on Vaasassa kysyntää, ja tarvittava määrä jäseniä liittyi mukaan. Perustamiskokouksessa Rotaract Vaasalle valittiin motivoitunut seitsemän hengen hallitus, johon kuuluvat presidentti, varapresidentti, sihteeri, rahastonhoitaja sekä kolme hallituksen jäsentä. Hallitus on vastuussa klubin päätehtävien toteuttamisesta toimimalla erilaisten klubikomiteoiden johdossa. Klubin jäsenet kuuluvat komiteoihin kiinnostuksensa mukaan: valittavana on esimerkiksi viestintäkomitea, rahastokomitea, projektikomitea, jäsenpalvelukomitea sekä ammatillisen kehittymisen komitea.
tamisprojektien ja verkostoitumisen kautta. On hienoa tietää, että Rotaryn tai Rotaractin merkki rinnassa voi mennä mihin tahansa klubiin ja kokoukseen ympäri maailman ja voi olla varma siitä, että on sinne tervetullut. Mielestäni se on todellakin totta, mitä Ruotsalainen Carl-Wilhelm Stenhammar, joka toimi RI:n presidenttinä 2005–06, on todennut: ‘Jos kaikki maailman nuoret voisivat osallistua nuorisovaihtoon, ei maailmassa olisi sotia.’ Tällä hän tarkoittaa sitä, että silloin meillä olisi ystäviä ympäri maailman, eivätkä ystävät halua sotia keskenään.” – Hanna Multisilta, presidentti, kiitospuheessaan Rotaract Vaasan Charter-juhlassa 21.3.2015
”Itseäni puhuttelee Rotaryssä erityisesti se, että Rotaryn kautta saa ystäviä ympäri maailman sekä tietysti paikallisesti erilaisten auttamisprojektien ja verkostoitumisen kautta.”
Miten voin liittyä Rotaract Vaasaan? Rotaract Vaasaan voit liittyä ottamalla yhteyttä joihinkin klubilaisista. Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita! Jäsenmaksu kaudelle 2015–2016 on 30€. Seuraava kausi alkaa heinäkuussa 2016, mutta mukaan voi liittyä missä tahansa vaiheessa kautta. Voit lähettää myös sähköpostia ja kysyä lisätietoja osoitteesta rotaractvaasa.viestinta@gmail.com. Lisätietoja toiminnasta löydät myös facebookista osoitteessa https://www.facebook.com/rotaractvaasa tai Instagramista seuraamalla @rotaractvaasa.
Miksi Rotaract-toiminta sitten on tärkeää? ”Itseäni puhuttelee Rotaryssä erityisesti se, että Rotaryn kautta saa ystäviä ympäri maailman sekä tietysti paikallisesti erilaisten aut-
33
Vappuna Vaasassa
34
Se on vihdoinkin täällä. Läpi talven odotettu ja kaivattu. Opiskelijoiden rakastama. Ylioppilaiden vaalima. Haalarikansan hehkuttama. Värikkäin, hauskin ja pitkin. Kevään juhla. Kansallinen karnevaali. Kaikkien opiskelijajuhlien äiti. Vappu! Lue seuraavalta aukeamalta, kuinka Warrantti viettää perinteisesti vappuaattoaan. Samalla pääset tutustumaan, kuinka ystäväainejärjestömme Enklaavi, TuKY ja Finanssi juhlivat vappuisin. Perinteet kunniaan!
35
VAPPUPERINNE MERIKOTKAN LAKITUS Skumppasuihkuja ja perinteitä Hoviskan rannassa Teksti: Tiina Siivola Kuva: Kimmo Karinen
H
uhtikuun viimeisenä päivänä kello kääntyy iltaan. Warrantin Wappupiknikki on päättymäisillään. Hilpeä ja kylläinen juhlakansa lipuu hiljakseen kohti Vaskiluodon siltaa, jossa erityisesti paikallisille tuttu merikotkapatsas häämöttää. Ilmassa vallitsee jännittynyt tunnelma. Patsaan juurelle lasketaan seppele, kuten perinteisiin kuuluu. Yhtäkkiä ilmoille kajahtaa kauppakorkeakoulun laulu ja ilma on sakeana auki poksahtelevista, suihkuavista kuohuviinipulloista. Lopulta juhlakansa siirtyy yhtenä massana Topeliuksen patsaan lakitusta seuraamaan. Mistä oikein on tarkemmin kysymys?
”Valmistaudu henkisesti siihen, että pullojen poksahdeltua jo entisestään ryvettyneet haalarisi saavat uuden käsittelyn ilmassa suihkuavasta kuohuviinistä.” Keväällä 2013 Warrantti ry päätti silloisen puheenjohtajansa Ossi Cavénin johdolla herättää henkiin tauolla olleen, vanhan Vaasan kauppakorkeakoulun perinteen - Merikotkan lakituksen. Vaikka lakituk-
sesta sanan varsinaisessa merkityksessä ei sinänsä ole kyse, juontaa tapahtuma juurensa vuosien päähän ja on näin ollen olennainen osa Warrantin perinteitä. Keväällä 2013 tapahtuma keräsi mielenkiintoa jopa toimittajien keskuudessa päätyen suoraan Pohjalaisen etusivulle. Merikotkan lakitus järjestetään myös tulevana vapunaattona. Toimivaa konseptia on jatkojalostettu edelleen: Warrantin wappupiknikin ohessa järjestetään beerpong-turnaus, jossa parhaat palkitaan. Tuttuun tapaan Warrantti tarjoaa kuohuviinit nopeimmille lakitukseen saapuville. Tässä touhussa maltti ei ole valttia, vaan ripeä siirtyminen merikotkan patsaalle on erittäinkin suotavaa. Kerää siis mukaan vaasalaiset kylteriystäväsi, viritä vappua edeltävän juhlinnan käheyttämä äänesi ja saavu paikalle nauttimaan tunnelmasta. Valmistaudu henkisesti siihen, että pullojen poksahdeltua jo entisestään ryvettyneet haalarisi saavat uuden käsittelyn ilmassa suihkuavasta kuohuviinistä. Tämä tuskin haitannee – onhan vappu lopulta vain kerran vuodessa! ”Merikotkan lakitus oli yksi vappuaaton kohokohdista ja loi mahtavaa yhteishenkeä opiskelijoiden kesken.” - Iida Salminen
36
VAPPUPERINTEITÄ MUISSA KAUPPIKSISSA Mitä muiden kaupunkien kyltereillä tapahtuu vapun aikana? Selvitimme, mitä kollegamme idässä, lännessä ja pohjoisessa touhuavat vappuisin. Esimerkkikaupungeiksi valikoituivat Lappeenranta, Oulu ja Turku, jotka ystävällisesti seuravassa hieman paljastavat omia vappuperinteitään.
Enklaavi
E
nklaavilla vuoden muiden tapahtumien tavoin Wappua juhlitaan tiiviisti yhdessä teekkareiden kanssa. Ensimmäistä kertaa sitä juhlittiin täällä 1970, ja 1990-luvulta lähtien ja juhlinta on aina vain pidentynyt. Lappeenrannassa onkin Suomen pisin vappu, joka kestää tänä vuonna 20 päivää, ja jokaiselle päivälle löytyy happeningiä! Suosituimmat tapahtumat ovat Wapunavaus-päiväbileet, Willimiehen Wipellys -appro ja tietysti Wappuaaton bileet. Fukseille on tiedossa rastisuunnistus ympäri kaupunkia ja 30.4. kaste liukumäkeä laskien jäätävään Saimaaseen. Samana päivänä ohjelmassa on myös Kurkipatsaan lakitus, jossa kahdesta kurjesta toinen saa kylterilakin ja toinen luonnollisesti teekkarilakin. Wappupäivän piknikkiä vietetään Lappeenrannan linnoituksella, jossa toivutaan kolmen viikon putkesta. Tärkeisiin perinteisiin Lappeenrannassa kuuluvat myös jokaisen killan ja kerhon logojen maalaaminen Punkkerimäkeen, Wappulehti Hässin julkistaminen, vain Wapun ajan pyörivän Norpparadion kuunteleminen sekä iltanuotiolla hengailu. Toisinaan perinteitä on kuitenkin uudistettava, ja niinpä Enklaavi lanseerasi täksi vuodeksi uuden tapahtumakonseptin: Maratooni Maanantain!
TuKY
T
uKY:lla on vuosittain vapun aikaan jonkin verran vaihtuvia tapahtumia, mutta myös vakiintuneita perinteitä. Osa perinteistä on aika uusia, sillä tapahtumatarjontaa on hiljattain laajennettu. Jokaisella jaostolla on oma vastuutapahtumansa, jonka kukin niistä järjestää osana vappuviikkoa. Esimerkiksi NESU-TuKY järjestää vappusitsit ja Kulttuurijaosto Stand Up -illan.Yksi tärkeistä perinteistä on myös vappupäivän vappupiknik!
Finanssi
L
ääkissitsit, eli yhteiset sitsit lääkisläisten kanssa on Finanssilla perinteinen juttu ennen muita omia vappujuhlia. Kyseisen tapahtuman tarkoituksena on verkostoitua poikkitieteellisesti ja ehkä myös liehitellä lääkäreistä vappuheiloja kyltereille, eliitti kun tunnetusti sopii yhteen. ;) Suositut ovat myös Finanssin perinteiset wappusitsit, eli Finanssin omat sitsit päivää ennen vappuaattoa. Usein paikalla on myös vähän vanhempiakin opiskelijoita!00 Wappusauna on Finanssin vappuaaton tapahtuma, jossa on varattu isot tilat juhlimista, saunoittelua, paljuilua, ruokaa ja juomaa varten. Monelle tähän kulminoituu useiden päivien juhliminen ja meno onkin aika bönthö kun tarjolla on koko illan ilmaiseksi Finanssin vergiboollia! Wappu-allu on perintein Finanssilla palkittava henkilö. Henkilö, joka palkitaan tällä arvonimellä on siis lähinnä vetänyt vähän liiankin kovaa ja ehkä toilaillut jotenkin ja siksi onkin vähän niinkuin ”wapputunari”.
37
Kevätwyrriäinen By: Janne Kalluinen
Kevätwyrriäinen on täällä taas! Tällä kerralla ratkaistavanasi on kymmenen kinkkistä pulmaa. Onko sinusta ratkaisijaksi?
1) Mikä? a) Jarmo Alahärmän Tupperware-kutsut b) Asko Mustasaaren tuparit c) ?
6) Tilanne? a) Lemmikkio päällä mennäti b) Förgätmigejo på gehenti c) ?
2) Kuka? a) Esa Ahmarinne b) Seppo Hirvitunturi c) ?
7) Paikka? a) Lake of March b) Havets juni c) ?
3) Tiedonlähde? a) Monokristiania b) Dijaria c) ?
8) Jalo sähkölaite? a) Nahcabachelor b) Cumidoctor c) ?
4) Kuka? a) Kalle Älgkap b) Donald Elkpeninsula c) ?
9) Merkki? a) Ettkostnade b) Themaksue c) ?
5) Ravinto? a) Essenlydia b) Comidairmeli c) ?
10) Vaiva? a) Tionisboawhenhead b) Zehnniscobrakunkopf c) ? .
Keksitkö mielestäsi vastaukset kaikkiin? Ja ennen kaikkia muita? Mikäli näin on, lähetä vastausrivisi Wykyzinen sähköpostiin osoitteeseen lehti@warrantti.org viimeistään 2.5.2015. Liitä viestin otsikkoon sana ”KEVÄTWYRRIÄINEN”. Nopeiten ja eniten oikein vastanneelle kisaajalle on luvassa piristävä, vappuinen palkinto! :)
38
Tekij채; Amar Taha Malli: Tuomas Jaakkola
39
40