Mitä yhteistä on junalla matkustamisella ja yliopisto-opinnoilla?

TEKSTI & KUVA: JONI MATTILA

Olisihan

se pitänyt arvata, että juhannuksen jälkeinen paluuliikenne junassa on huono idea. Ensinnäkin, kiitos VR:n uuden hinnoittelumallin tästä lipusta sai maksaa mansikoita. Toiseksi, tämä juna on niin täynnä, että uskon seuraavan vaunuun hiipivän väsyneen juhannusreissaajan asettuvan hattuhyllylle, sillä eihän täällä ole kuin koiran mentäviä koloja jäljellä. Kahvi olisi tehnyt terää, mutta jo juna-asemalla seistessä huomasin junan lipuessa ohitseni, että eihän tässä junassa ole edes ravintolavaunua. Noh, onneksi repussa on puolikas vesipullo, ja jossain pohjalla varmaan lytyssä oleva banaani, se varmaan riittänee?

Tässä junassa näissä olosuhteissa matkustaessa herää väkisinkin muistoja siihen, kun aikanaan syksyllä 2020 saavuin ns. “lopullisesti” Vaasaan ennen koulun alkua. Muuttokuormat oli jo onneksi viety kesällä etukäteen, mutta ennen lopullista muuttoa oli haettava vielä vauhtia kotikaupungista. Muistan tuolloin junassa melkein samoissa olosuhteissa istuessani, kuinka en tiennyt yhtään minne juna minut vie. Joo, Vaasa luki silloinkin tuossa säröilevässä katon rajassa roikkuvassa näytössä, mutta se, että mitä kohti olin oikein menossa, oli itselle pelkkä kysymysmerkki. Junassa istui selkeästi muitakin samalla agendalla matkustavia tyhjän ja jännittyneen katseen omaavia tulevia fukseja, jotka tiesivät fyysisen pysähdyspaikan olevan Vaasa, mutta henkisestä pysäkistä ei ollut vielä hajuakaan.

Muistan hyvin, kun se elokuinen aamu koitti, kun piti tavata ensimmäistä kertaa oma tuutori ja fuksiryhmä koululla marmoriseinän edessä. Mikä ihmeen marmoriseinä? En tuntenut koko kaupungista ketään, ja jo valmiiksi käsin kosketeltavaa jännitystäni ei auttanut yhtään huonosti nukuttu yö sekä se, että unohdin ostaa lähi-Salesta kahvipaketin, jonka voimin aamu startata. No tilanne oli mikä oli, ja tennarit oli vedettävä jalkaan ja suunnattava kohti tuota oletettavaa marmoripalatsia ja sen julkiseinää, jossa muut oli määrä tavata. Marmoriseinälle löydettyäni kävi nopeasti ilmeisen selväksi, että kohtalotovereita oli muitakin. Tiedät varmaan sen tilanteen, kun olet entuudestaan ventovieraiden ihmisten kanssa ja muodostatte sellaisen kiusallisen ringin, jossa kukaan ei oikein uskalla sanoa muuta kuin “onpa kivan aurinkoinen sää tänään”. Sellaisessa sitä seistiin. Onneksi tutor -ryhmämme muodosti nopeasti hyvän ryhmähengen ja puheen sorina alkoi täyttymään meidän ringissämme, ja etäisistä äänistä päätellen myös muissakin tutor -ryhmissä. Pakka laitettiin nopeasti kuitenkin uudelleen sekaisin, kun lyöttäydyimme yhteen kahden muun ryhmän kanssa muodostaen niin sanotun “rykelmän”, joka oli osana Vaasan yliopiston koronapolitiikkaa, oiva keino vähentää ihmisten väliset kontaktit maksimaaliseen minimiin. Olihan se olosuhteisiin nähden toimiva ratkaisu?

Tuosta rykelmästä starttasi opintojen tie Vaasassa. Tuo entuudestaan tuntematon kaupunki alkoi hiljalleen tuntua joltain kodiksi verrastettavalta kokonaisuudelta. Yhtäkkiä entuudestaan tyhjään Vaasan snäppikarttaan alkoi ilmestyä bitmojeja ympäri ämpäri Sundomista Palikseen, ja juttukavereita alkoi olemaan enemmänkin kuin se kiusallinen joka aamuinen kohtaaminen naapurin kanssa. Oli mielestäni mahtavaa nähdä, kun suurin osa kanssa fukseista oli samassa tilanteessa kuin itsekin, kuinka kaveriporukoita alkoi muodostumaan ja kuinka itsellänikin oli yhtäkkiä porukka, jonka kanssa käydä kaikissa fuksisyksyn tapahtumissa. Tutorin ammattimaisella opastuksella, yliopiston antamalla infolla ja kaveriporukan vertaistuella opinnoistakin alkoi saamaan koppia. Kurssien valitseminen ja niille ilmoittautuminen, sekä lukkarikoneen rakentaminen olivat itsessään jo mielestäni muutaman opintopisteen arvoinen suoritus, mutta onneksi sekin siitä luonnistui. Apua sai aina, kun sitä tajusi pyytää. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt pyytää apua matalammalla kynnyksellä, niin olisi muutama väärälle kurssille ilmoittautuminen voitu välttää. ja toimintaa on tarjolla, ja mieti mikä itseäsi voisi kiinnostaa. Pakollista se ei tietenkään ole, eihän mikään muu tässä maassa pakollista taida olla kuin verojen maksu, mutta väitän, että vapaaehtoistoiminnalla on huomattavasti enemmän annettavaa kuin mitä se ottaa. Niin ainakin itse koen asian.

En yhtään ylläty, jos sinuakin tätä tekstiä lukevaa oletettavasti tämän syksyn rapua (fuksia) jännittää, mitä nyt on oikein edessä. Jännitys on mielestäni hyvä tunnetila, sillä se kertoo, että asia, jonka äärellä ollaan, merkitsee itselle jotain. Jos sinua ei yhtään jännitä millään tasolla on sekin OK asia, mutta pieni jännitys on aina hyvästä. Jaan sinulle kuitenkin nyt salaisuuden, josta voi olla sinulle hyötyä, tai sitten ei, riippuu sinusta itsestäsi. Tiedätkö mikä on tieteellisesti todistettu (ainakin omalla empiirisellä tutkimuksellani, eipä muuta dataa tähän ole) olevan paras keino ystävystyä uusien ihmisten kanssa, kehittyä ihmisenä ja samalla vieläpä vaikuttaa yhteisiin asioihin? No sehän on se kuuluisa vapaaehtoistoiminta. “Kokemusasiantuntijana” väitän että kerho-, jaosto- ja jopa hallitustoiminnalla saat eniten uusia ystäviä ja kokemuksia, ja bonuksena vielä voit jättää oman kädenjäljen yhteisiin asioihin. Näillä saatesanoilla varmaan oletat, että seuraavaksi kannustan sinua tutustumaan vapaaehtoistoimintaan, jota Warrantilla ja VYY:llä on tarjota? No se on juurikin näin. Nyt Herran vuonna 2023 Warrantilta löytyy niin paljon kerhoja ja jaostoja, että varmasti sinuakin kiinnostavaa toimintaa löytyy! Ja ei, sinun ei tarvitse olla kyseisen kerhon / jaoston toiminnan alan rautainen asiantuntija sinne hakeaksesi; pelkkä mielenkiinto ja tekemisen halu on avain, ihan niin kuin muutenkin elämässä.

Tässä lehdessä on hyvin (vaikka ymmärrettävistä syistä pintapuolisesti) esiteltynä kerhoja, jaostoja sekä muuta erilaista toimintaa, johon Warrantissa voit lähteä mukaan. Suosittelen myös ehdottomasti käymään Warrantin W-huoneella, jossa pystyt rupattelemaan muiden warranttilaisten kanssa, sekä mikä parasta; saat ilmaista kahvia! En edes osaa arvioida montako litraa olen W-huoneen kahvivarastoja kuluttanut. Riittävästi ainakin. Ja aivan varmasti vielä jatkossakin niitä kulutan (ainakin toistaiseksi).

Oli miten oli, sinulla on nyt edessäsi uuden alku, ja toivon, että olet siitä innoissasi. Seuraavat vuodet Vaasan yliopistossa tulevat olemaan elämäsi yhtä parhaimmista ajoista, ellei jopa parasta aikaa. Matti Nykänen aikanaan tokaisi, osana muiden elämänviisauksien kirjoa, elämän olevan ihmisen parasta aikaa. Uskon niin, enkä astu Matin varpaille, mutta haluaisin tuota tokaisua vielä muokata muotoon; “opiskelu on ihmisen parasta aikaa”, sillä näiden kolmen vuoden jälkeen itse ainakin koen niin. Mene avoimin mielin mukaan kaikkeen meininkiin, mitä eteesi tulee ja esittäydy rohkeasti kaikille uusille naamoille, sillä uskon, että siinä on alku elämän mittaisille ystävyyssuhteille ja uskomattomille kokemuksille, joita ihan varmasti muistelet vielä vuosienkin päästä.

Vaikka en kutsuisi itseäni vielä akateemiseksi vanhukseksi, alkaa se kuitenkin olemaan hiljalleen tosiasia, joka minun on vain hyväksyttävä, mutta en sitä aio tehdä ainakaan vielä. Kuitenkin siitä taputan itseäni olkapäälle, että lähdin matalalla kynnyksellä mukaan VYY:n ja Warrantin vapaaehtoistoimintaan, sillä niistä olen saanut elämän mittaisia ystäviä sekä kokemuksia, joita voin vielä vanhanakin kiikkustuolissa varmasti hekotellen kertoa. Tee sinäkin niin; tutustu siihen mitä kaikkea meininkiä

Nyt junassa kuulutettiin, että täältä löytyisi jostain myyntikärryt. Taidankin käyttää hyödyksi tämän mahdollisuuden kahvin nautiskeluun, josta olen jo jokusen tovin tässä haaveillut. Pohdiskelin samalla, että olisipa joku kaveri sattunut mukaan samaiselle junamatkalle. Tätä harmitellessani tajusin, että yliopisto-opinnoilla ja VR:n junamatkoilla on yllättäen jotakin hyvin yhteistä; kahvin ja ystävien voimalla niistä selviää.