TOIVO LAITINEN SY L : N HA L L I T UK S E E N 2 0 1 5
KUKA MINÄ OLEN Olen Toivo Laitinen, 25-vuotias valtiotieteen ylioppilas. Pääaineenani luen talous- ja sosiaalihistoriaa sekä sivuaineenani maailmanpolitiikan tutkimusta, kaupunkitutkimusta ja johtamista. Olen toiminut politiikan parissa jo yli 10 vuoden ajan paremman yhteiskunnan puolesta ja silkasta intohimostani. Tänä aikana minulle on kehittynyt poliittista pelisilmää, realistinen käsitys päivän valtakunnan politiikasta sekä rutkasti rohkeutta tehdä päätöksiä. Vuorovaikutustaitoni, laaja-alainen poliittinen asiaosaamiseni sekä ahkeruus ja luovuus ovat vahvuuksiani niin työelämässä kuin poliittisessa vaikuttamistyössä.
”Tutustuin Toivoon edellisten kunnallisvaalien aikaan. Politiikassa on aina mukavaa kohdata muista puolueista rakentavia ja yhteistyöhaluisia henkilöitä, jotka ymmärtävät erilaisia näkökulmia ja haluavat yhdessä rakentaa parempaa huomista. Toivossa yhdistyy nämä piirteet.” JOONA HAAVISTO KOKOOMUKSEN HELSINGIN PIIRIN HALLITUKSEN JÄSEN, YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JÄSEN
”Toivo on ollut mukana Vihreiden toiminnassa jo yli kymmenen vuoden ajan ja aina vakuuttanut osaamisellaan. Toivo ei peräänny haasteiden edessä ja on aina valmiina debattiin. Toivo on vakuuttava koulutuspolitiikan asiantuntija, jolla on yhtä lailla omaa perusteltua näkemystä ja poliittisen vaikuttamisen osaamista.” VILLE NIINISTÖ VIHREIDEN PUHEENJOHTAJA
”Toivo tuntee kansainvälisen koulutuspolitiikan kiemurat. Niistä ja muista kansainvälisyysteemoista olen keskustellut ja väitellyt hänen kanssa monet kerrat. Eikä aiheiden käsittely ole jäänyt vain keskustelun tasolle, vaan Toivo on vienyt asioita myös käytäntöön. Yhteistyö on ollut mutkatonta ja antoisaa.” ESKO KOPONEN HELSINGIN YLIOPISTO, REHTORIN KANSLIA, ASIANTUNTIJA, KANSAINVÄLISET OPINTOASIAT
”Opiskelijayhteisön rakentaminen yrittäjyyden ympärille Helsingin yliopiston kaltaisessa ympäristössä ei ole helppoa. On mahtavaa, että on päässyt tekemään sitä ihmisen kanssa, jolla on laaja ymmärrys eri politiikan osa-alueista ja hemmetin hyvä ote asioiden tekemiseen pelkän suunnittelun sijaan.” ELINA UUTELA YRITTÄJÄ, HELSINKI THINK COMPANYN OPISKELIJAKAPTEENI JA AALTO ES:N PUHEENJOHTAJA 2013
TULEVAISUUDEN OPISKELIJALIIKE Opiskelijaliikettä on kohdannut politiikassa monet haasteet ja takaiskut. Nämä heikennykset johtuvat paitsi valtionjohdon näkemyksistä kiristää valtiontaloudellista kukkaroa, niin myös opiskelijan huonosta maineesta yhteiskunnassamme. Siksi SYL:n on pyrittävä kääntämään opiskelijan imago kohti positiivisempaa mediakuvaa. Yhteiskuntamme muut jäsenet on vakuutettava siitä, että olemme vilpitön, kaikkien parasta ja Suomen menestyksekästä tulevaisuutta ajava taho, joka puolustaa sosiaalisesti oikeudenmukaista ja suvaitsevaa yhteiskuntaa. SYL:n on eduskuntavaalivaikuttamisessaan tehtävä ennakkoluulotonta ja rohkeaa vaikuttamistyötä sekä pyrittävä vuoden 2015 aikana myös asettamaan uusia poliittisia agendoja tulevaisuutta varten. On erityisen tärkeää, että SYL kehittää suhdettaan tulevaan eduskuntaamme myös vaalien ja hallitusohjelmavaikuttamisen jälkeen. Meidän on käytettävä uudenlaisia vaikuttamisen keinoja ja tarkasteltava toimintaamme ennakkoluulottomasti. Vain siten pysymme tulevaisuudessakin merkittävänä keskustelijana yhteiskunnassamme. Vuosi 2015 tulee olemaan opiskelijaliikkeelle merkittävä vuosi. YTHS:n asema opiskelijaterveydenhuollon järjestäjänä ja automaatiojäsenyyden tulevaisuus ovat isoja kysymyksiä. Kansainvälinen korkeakoulupolitiikka elää murroksessa,
ja se luo paineita myös suomalaisille korkeakouluille. Juuri siksi kannattaa valita hallitukseen henkilö, joka ei pelkää haasteita, jumiudu vanhoihin poteroihin tai niele ensimmäistä kieltoa vastaukseksi. Meidän ei pidä pitäytyä torjuntavoittojen mitalisteina vaan lähteä harjoittamaan proaktiivista edunvalvontaa ja luoda parempi tulevaisuus opiskelijalle.
MIKSI JUURI MINUT? SYL:n hallitukseen minut kannattaa valita kokemukseni lisäksi myös motivaationi vuoksi. Nautin edunvalvonnasta, vaikuttamistyöstä ja verkostoitumisesta, joita SYL:ssa toimiminen ensisijaisesti on. Sisältöjen tuottamisen ja ryhmätyöskentelyn saralla olen kasvanut HYY-vuotenani ja aikaisemman puoluetaustani parissa jo vanhaksi tekijäksi, jolla on retoriikan miekka hallussa sekä rutkasti kokemusta eri politiikan sektoreilta. En pelkää esiintyä, pitää puheita tai lähestyä uusia ihmisiä luoden arvokkaita suhteita opiskelijaliikkeelle. SYL:ssa haluaisin puolustaa tämän yhteiskunnan yhtä väärinymmärretyintä ja päähän potkituinta joukkoa eli opiskelijoita. Koulutuspolitiikkaan sekä sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset ovat tällä hetkellä edelleen valtakunnan politiikan vinkkelistä katsottuna lapsen asemassa, vaikka ne ovat avain yhteiskuntamme parempaan tulevaisuuteen.
CV HYYN HALLITUKSEN JÄSEN 2014 Vastuualueet: Työelämä- ja kansainväliset asiat, kansainvälinen korkeakoulupolitiikka Ansioita: Kehysriihivaikuttaminen ja -viestintä, maksuton koulutus -kampanjointi ja koulutuspoliittiset sisällöt (eduskuntavaikuttaminen)
VIHREÄ VAIKUTTAJA VUODESTA 2004 Tehnyt ja suunnitellut lukuisten ehdokkaiden vaalikampanjoita. Työstänyt Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton sekä puolueen poliittisia ohjelmia. Toiminut aktiivisena vaikutta jana puolueen sisällä, nostanut esiin uusia kykyjä ja tukenut toimijoita.
JÄRJESTÖTOIMIJA HYY:n Vihreät - De grönä vid HUS ry:n puheenjohta ja 2013, Helsingin Vihreät nuoret ry., Ainejärjestö TASO ry., International students of history association ISHA Helsinki ry.
PALKKATYÖLÄINEN Tuotantoassistenttina kulttuurialalla, pienryhmän johtamista ja itsenäistä työskentelyä vuosina 2010-2013. Ravintola- ja ma joitusalalla erinäisissä tehtävissä vuosina 2006-2012.
Puh. 050 595 0329 Sähköposti toivo.laitinen@hyy.fi Facebook facebook.com/ToivoLaitinen Twitter @ToivoLaitinen Neuvottelija Pääsihteeri Katri Korolainen Puh. 040 081 6426 Sähköposti paasihteeri@hyy.fi Tukihenkilö Vili Niinikivi Puh. 044 0388530 Sähköposti vili.niinikivi@helsinki.fi