Aalto University Magazine 26

A ALTO UNIVERSIT Y MAGA ZINE 26

26

HUHTIKUU 2020

Epäonnistu taitavammin s. 12

Kasvihuone, joka tuottaa sähköä ja ylimääräistä lämpöä s. 26

Puun pieniä ihmeitä

Rakkaan Itämeren puolesta

Bakteeritehtaita ja pehmorobotteja

sisältö Teema: yritys ja erehdys 10 Suunnittelija teki mielestään pelkistetyn logon mutta sai aikaan mutkikkaan vyyhdin.

11 Dekaani uskoi nuoruutensa kylänraitin riittävän hänelle.

12 Epäonnistu taitavammin – Neljä osaajaa kertoo, miten tämä tehdään.

26 Umpinainen kasvihuone puusta?

Keksintö säästää energiaa, vettä, maaperää ja ravinteita.

Akustiikan laboratorion kaiuton huone on todennäköisesti Suomen hiljaisin paikka.

Mikko Raskinen

Valokuvataiteilija Sanna Kanniston teokset kuvittavat tämän lehden kansia ja pääartikkelia. Lintukuvat syntyvät kenttästudiossa yhteistyössä tutkijoiden kanssa. Kuva: Emberiza leucocephalos (Mäntysirkku), 2019, pigmenttituloste.

5 Avauksia – Ilkka Niemelä ja Aallon arvot.

6 Nyt – Pieniä uutisia, isoja asioita.

Juhlimme 10-vuotissynttäreitä ja alumnin suunnitteleman soittimen menestystä.

10 Aalto 10 – Rasmus Snabb ja A-kirjaimen tarina.

11 Oho! – Timo Korkeamäen piipahdus maailmalla kesti 16 vuotta.

12 Teema – Epäonnistu paremmin.

18 In-house – Kaiuton huone on huippuhiljainen paikka.

20 Kuka – Tiina Tuurnala viihtyy komentosillalla.

24 Nyt – Tiedeuutisia lyhyesti.

26 Mukana matkassa – Kaikkea muuta kuin tavallinen kasvihuone.

33 Vau! – Mobiilisovellus kannustaa kerskailemaan junamatkustamisella.

34 Kumppanuus – Uusi teknologia mullistaisi tavan tutkia maailmankaikkeutta, sanoo Joni Tammi.

36 Tieteestä – Viisas puurakentaminen torjuu ilmastonmuutosta.

40 Tieteestä – Jan Deska räätälöi entsyymejä ja Jaana Vapaavuori materiaaleja.

42 Yhteistyö – Design Bites -projektissa jauhetaan ruokaideoita porukalla.

44 Yrittäjyys – Starting Up -verkkokurssi auttaa yrittäjyydestä kiinnostuneita.

45 Tieteestä – Uusi laite aivokuvantamiseen.

46 Väitöksiä – Marium Durrani ja vaatteiden korjauspajat; Toni Pasanen ja musta pii; Meeri Mäkäräinen ja animaatiohahmojen ilmeet.

48 Arjen valintoja – Caterina Soldano tutkii orgaanista elektroniikkaa.

50 Palkitut AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 3

Jolanda Jokinen

Tekemässä

”ENSIMMÄISTÄ JULKAISUA toteutin

6-vuotiaana, ja sen nimi kertoo kaiken oleellisen: Luistelusanomat. Into vaan lopahti sivulla 9. Sitten innostuin – yllätys – hevosista ja kirjoitin 8-vuotiaana kesällä kumiveneessä romaanin tallitytöstä ja hevosvarkaudesta. Se tuotos päätyi jo seuraavana kesänä saunanpesään.”

Liisa Seppo, AD

”PIENENÄ RAKASTIN piirtämistä. Ja hevosia.

Olin ehkä 7-vuotias, kun yritin jäljentää Eugène Fromentinin teosta Nelistävä hevonen. Siitä oli kuva Onni Ojan laatimassa Piirtämisen taito -kirjassa. Yritin ja yritin.

Ensin tuli kiukku ja lopulta itku. Hevoseni ei vain lähtenyt laukalle.

Nyt olen 54. Pitäisikö yrittää vielä kerran?”

Paula Haikarainen, toimituspäällikkö

JULKAISIJA Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut PÄÄTOIMITTAJA viestintäjohtaja Jaakko Salavuo TOIMITUS Paula Haikarainen, Riikka Haikarainen, Riikka Hopiavaara AD & KUVATOIMITTAJA Liisa Seppo, Otavamedia OMA Oy TÄMÄN NUMERON KUVITTAJA Jolanda Jokinen KANSI Sanna Kannisto: Carduelis, carduelis (Tikli)

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

MI

LJÖ M Ä RKT 4041 0955 Painotuote

Mikko Ra skinen

STÖMER ÄRI KK MP

I

Valeria Azovskaya, Sammy Drew, Mark Fletcher, Anni Hanén, Minna Hölttä, Jaakko Kahilaniemi, Sanna Kannisto, Evelin Kask, Kalle Kataila, Krista Kinnunen, Veera Krouglov, Lasse Lecklin, Eeva Lehtinen, Paavo Lehtonen, Matias Liimatainen, Paul Mikkonen, Juha Nenonen, Leeni Peltonen, Tarja Peltoniemi, Tiiu Pohjolainen, Aleksi Poutanen, Marjukka Puolakka, Mikko Raskinen, Panu Räty, Noora Stapleton, Eeva Suorlahti, Mikko Säteri, Tiina Toivola, Annamari Tolonen, Tuomas Uusheimo, Nita Vera, Maija Vikman, Montse Zamorano OSOITE PL 18 000, 00076 Aalto PUHELIN 09 470 01 VERKOSSA aalto.fi/magazine SÄHKÖPOSTI magazine@aalto.fi OSOITTEENMUUTOKSET alumni@aalto.fi PAINOTYÖN TILAAJA Unigrafia Oy SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Grano Oy, 2020 PAPERI MAXI offset 190 g/m2 (kansi) & 100 g/m2 (sisäsivut) PAINOS 31 500 (suomenkielinen) & 3 500 (englanninkielinen) OSOITELÄHDE Aalto-yliopiston alumni- ja kumppanuusrekisteri (CRM) TIETOSUOJAILMOITUKSET aalto.fi/fi/palvelut/tietosuojailmoitukset ISSN 1799-9324 painettu ISSN 2323-4571 verkkojulkaisu

Y

TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT Matti Ahlgren, George Atanassov, Tiina Aulanko-Jokirinne,

Avauksia

Arvomme kantavat myös poikkeustilanteessa Vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö ovat ohjenuoranamme.

VIIMEISEN KUUKAUDEN aikana maailman kehitys

on ottanut käänteitä, joita emme osanneet odottaa vielä vuodenvaihteessa, kun vietimme yhdessä kymmenvuotiaan yliopistomme synty­ mäpäiväjuhlia ylpeinä, iloisina ja toiveikkain mielin. Nyt huoli ja epävarmuus pyrkivät pintaan.

Olemme kuitenkin edelleen yhteisö. Yhteisöl­ lisyys on vain vaihtunut kasvokkaisista kohtaa­ misista kontakteihin verkon ja puhelimen väli­ tyksellä. Arjen työ ja yliopiston perustoiminnot, opetus ja tutkimus, on järjestetty poikkeustilan vaatimin tavoin. Opetamme ja tutkimme edel­ leen. Hyödynnämme laajasti erilaisia etätyö­ ja etäopetusjärjestelmiä ja verkkomateriaaleja.

Vaikka elämmekin poikkeuksellista aikaa, painokoneita emme halunneet pysäyttää.

Lehden artikkelit ovat edelleen ajankohtaisia ja paikkansapitäviä. Pääteemaamme – yritystä ja erehdystä – lähestymme oppimisen näkö­ kulmasta.

Yliopiston uusi, ensi vuonna voimaan astuva strategia julkistettiin tammikuussa Aallon synty­ mäpäivien yhteydessä. Se linjaa tehtäväksemme kestävän tulevaisuuden rakentamisen. Tämä on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Avaimet onnistu­ miseen löytyvät arvoistamme: vastuullisuus, roh­ keus, yhteistyö. Niitä kaikkia toteutamme jo nyt.

Ja niiden avulla selviämme myös tästä vaikeasta tilanteesta.

Pidetään huolta toisistamme ja myös itsestämme.

23. maaliskuuta 2020

Ilkka Niemelä rehtori

strategia.aalto.fi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 5

Nyt

Aalto-yliopisto juhli kymmenvuotista taivaltaan Vuonna 2010 Taideteollinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu yhdistyivät Aalto-yliopistoksi. Uusi yliopisto sai kansallisen erityistehtävän: vahvistaa Suomen innovaatiokykyä ensiluokkaisen tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja opetuksen avulla.

Teksti: Riikka Hopiavaara Kuvat: Kalle Kataila, Mikko Raskinen

Syntymäpäiväjuhlia vietettiin Dipolissa 8. tammikuuta 2020. Tarjolla oli kakkukahvien lisäksi nonstop-disko, Aalto-aiheinen tietokilpailu, näyttelyitä, innovaatioita, big bandin livemusiikkia, avaruusaiheinen tiedeshow ja tietenkin myös puheita.

6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Vuonna 1933 perustettu teekkariorkesteri Retuperän WBK on soittanut ja hauskuuttanut yleisöä lukuisissa Teknillisen korkeakoulun ja Aallon juhlissa.

Kymmenessä vuodessa Aallosta on valmistunut yli 17 000 maisteria ja 2 200 tohtoria. Täysipäiväisiä opiskelijoita on tällä hetkellä runsaat 12 400.

Aallossa työskentelee kokoaikaisesti noin 4 100 ihmistä. Kansainvälisen tutkimus- ja opetushenkilöstön osuus on noin 40 %, kun kymmenen vuotta sitten luku oli 18 %.

Alakohtaisissa kansainvälisissä vertailuissa Aallon avainalat sijoittuvat jo kansainväliseen kärkeen: esimerkiksi taiteiden ja muotoilun ala sijoittui viime vuoden tapaan sijalle 7 QS World University Ranking -yliopistovertailussa.

XXX xxx.

Aalto-yliopiston perustajakorkeakoulujen rehtorit: Eero Kasanen (ent. Helsingin kauppakorkeakoulu), Yrjö Sotamaa (ent. Taideteollinen korkeakoulu) ja Matti Pursula (ent. Teknillinen korkeakoulu). ”Olemme ylpeitä siitä, että meillä oli yhdessä rohkeutta lähteä toteuttamaan radikaalia ja utopistista suunnitelmaa, jota monet epäilivät. Kun ihmiset luottavat toisiinsa, uskomattomatkin asiat ovat mahdollisia.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 7

Sammy Drew

AALLON ALUMNI Halldór Úlfarsson

suunnitteli taiteen maisterin opinnäytetyönään vuonna 2008 uudenlaisen soittimen, halldorofonin. Elektroakustinen, selloa muistuttava instrumentti soi läpi Joker-elokuvan, joka voitti helmikuussa 2020 Oscar-palkinnon parhaasta elokuvamusiikista. Musiikin säveltäjä ja esittäjä on Úlfarssonin pitkäaikainen ystävä ja yhteistyökumppani Hildur Guðnadóttir – ensimmäinen islantilainen Oscar-voittaja.

AALTO-YLIOPISTON ARKISTO on digitoinut runsaat 175 000 opetukseen liittyvää diakuvaa,

Aalto-yliopiston arkisto

Mikko Raskinen

tuhansia paperivalokuvia sekä oppilastöinä tehtyjä piirustuksia. Aineistot ovat saatavilla kansallisen Finna-tietokannan kautta: aalto.finna.fi. Kuvassa Risto Jämsän deskriptiivisen geometrian harjoitustyö Hyrrä vuodelta 1948.

8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Nyt

Kun johtajat kokoontuivat tammikuussa 2020 Maailman talousfoorumin (World Economic Forum) kokoukseen Davosissa, Sveitsissä, he saattoivat aistia meren tuoksun ja kävellä sisään merilevästä valmistettuun paviljonkiin. Hidaka Ohmu -paviljongin suunnittelija, nykymuotoilun käytänteiden professori Julia Lohmann oli yksi huippukokoukseen kutsutuista 40 kulttuurivaikuttajasta.

parhaana pohjoismaisena dokumenttielokuvana Göteborgin elokuvajuhlilla helmikuussa 2020. Dokumentin on ohjannut Aalto-yliopistossa opiskeleva Jenni Kivistö yhdessä Jussi Rastaan kanssa. Elokuva kertoo Kolumbian sisällissodan päättymisestä, kun sissiliike FARC ja hallitus tekivät rauhansopimuksen. Pystyvätkö ihmiset pysäyttämään vuosikymmeniä kestäneen väkivallan kierteen?

Filmimaa

COLOMBIA IN MY ARMS palkittiin-

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 9

Aalto 10 vuotta

A-kirjaimen tarina Suunnittelija teki mielestään pelkistetyn logon mutta sai aikaan mutkikkaan vyyhdin.

Teksti: Paula Haikarainen Kuva: Mikko Raskinen HÄN KEKSI sen leikkikentällä. Kaksi-

vuotias Frida-tytär kapusi uupumatta liukumäen rappusia ylös vain laskeakseen saman tien alas, ja Rasmus Snabb mietti, että idean pitää olla mahdollisimman yksinkertainen.

Kun he palasivat kotiin, Snabb piirsi kilpailuehdotuksensa, laati sille perustelut ja laittoi postiin Aalto-yliopiston logokilpailun tuomaristolle. Kilpailuaika oli päättymäisillään, mutta ehdotus ehti ajoissa.

Rasmus Snabbin ”Kutsu” valittiin voittajaksi toukokuussa 2009.

Lainausmerkki

”Asuin ja opiskelin tuolloin Tanskassa, ja kuulin kilpailusta viikkoa ennen deadlinea. Ei ollut aikaa viilata ratkaisua pilkuntarkasti, oli keskityttävä hyvän idean keksimiseen”, Snabb kertoo nyt, 11 vuotta kilpailun jälkeen.

Aalto-yliopistosäätiö haki avoimella suunnittelukilpailulla tunnusta uudelle yliopistolle. Kilpailuun tuli kaikkiaan 117 ehdotusta. ”En oikeastaan edes ajatellut, että voisin voittaa. Halusin vain viestittää rehtori Tuula Teerille, millaista yliopistoa olisi kiva rakentaa.”

Aalto-yliopiston perustamiseen liittynyt kuohunta ja vastustus oli tullut Snabbille tutuksi, kun hän oli opiskellut graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. ”Kerroin perusteluissa, että varsinkaan opiskelijat eivät kaipaa historiallisia ja heraldisia vaakunoita, leijonia tai innovaatiohäkkyröitä vaan avoimuutta ja vapautta. Haluamme uudenlaisen yliopiston, jossa voi itse vaikuttaa. Paikan, jossa saa kysyä ja kyseenalaistaa.”

Huutomerkki

Snabbin logossa luki Aalto-yliopisto, mutta kirjainten joukossa oli huutomerkki, kysymysmerkki ja lainausmerkki. ”Siitä heräsi haloo niin Suomessa kuin kansainvälisesti: yliopisto aikoo ottaa tämmöisen logon käyttöön, ovatko he hulluja! Kaiken huipuksi saksalainen graafikko löysi netistä samantyyppisen visualisoinnin. Se oli tehty pienen piirin 10 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

typografiaseminaariin, eikä ollut näkyvästi muualla esillä. En olisi osannut sitä varastaa.”

Plagiointisyytösten vuoksi ehdotusta päätettiin muokata – onneksi, sanoo Snabb. Hänen mukaansa alkuperäinen ehdotus olisi ollut käytännön sovelluksissa hankala.

Hän teki uuden, pelkistetyn version, jossa yliopiston nimen rinnalla on A-kirjain ja vaihtoehtoisesti jokin kolmesta välimerkistä kirjaimen perässä. Tämä tunnus on edelleen käytössä, sitä on vain vuosien varrella hienovaraisesti muokattu, esimerkiksi poistettu käytöstä logon värilliset versiot.

Kysymysmerkki

Rasmus Snabb vastasi freelance-suunnittelijana yliopiston alkuvuosien muustakin visuaalisesta ilmeestä. Hänen mielestään ilme on parhaimmillaan oma visuaalinen kielensä, työkalu, jota käyttäjät voivat hyödyntää itselleen ominaisella tavalla. Sen ei tarvitse olla pyhä, muuttumaton asia.

a!alto yylio?p is”to ”Heti kun kilpailun voittanut logo oli julkistettu, yliopistoyhteisö alkoi tehdä siitä omia versioitaan. Vaikka niitä väännettiin piloillaan, koin sen niin, että tunnus haluttiin ottaa omaksi”, sanoo Rasmus Snabb. Hän on nykyisin muotoilujohtaja ja osakas Miltton Group -konsulttitalossa. Snabb kuvattiin Aallon päärakennuksen Dipolin aulassa, jossa yliopiston tunnuksesta on neonvalaistu versio.

”Tunnus voisi olla niinkin vapaamuotoinen, että käyttäjä saisi itse valita A-kirjaimen rinnalle minkä tahansa symbolin, vaikka pääkallon. Mutta niin villiksi yliopiston brändäyksessä ei taideta heittäytyä”, Snabb sanoo.

Hän uskoo, että erottuva ja vahva logo on nyt yliopistolle ylpeydenaihe. •

Oho!

Kappas, maailmalla kului 16 vuotta!

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki arveli aikoinaan, ettei muuttaisi koskaan pois kotikonnuiltaan.

Teksti: Paula Haikarainen Kuva: Jaakko Kahilaniemi Kuvitus: Jolanda Jokinen ”OLEN POHJANMAAN poikia, Vähästäkyröstä kotoisin.

Pikkukunta Vaasan kupeessa oli hyvä paikka varttua.

Vielä lukioaikana ajattelin, etten koskaan muuttaisi pois. Meininki oli maanläheistä ja ympäristö vakaa.

Harrastin yleisurheilua tosissani ja menestyinkin suomenmestaruustasolla kuulantyönnössä.

Armeijan jälkeen kului vuosi hanttihommissa ja vuoden verran kauppakoulussa. Sitten tuli olo, että pitää päästä yliopistoon. Talousasiat kiinnostivat ja tykkäsin myös vieraista kielistä. Hain lahden toiselle puolelle, Ruotsiin, useampaankin korkeakouluun.

Onnistuin pääsemään Uumajan yliopistoon ekonomilinjalle. Maailma alkoi avartua.

Yleisurheilustipendi vei Yhdysvaltoihin Brigham Young -yliopistoon Utahiin vuodeksi vaihtoon. Mormonikirkon koulussa oli ollut useita suomalaisia urheilijoita aiemmin, ja tuttujen suosituksesta innostuin lähtemään. Yllättäen sieltä löytyi myös suomalainen tyttöystävä, jonka kanssa on nyt ehditty olla naimisissa 27 vuotta.

Palasimme yhdessä Uumajaan viimeistelemään ekonominopintoni. Se oli pahinta lama-aikaa Suomessa, 1991–92, eikä työtilanne näyttänyt lupaavalta.

Päätimme lähteä lamapakolaisiksi Amerikkaan, nyt viimeistelemään tyttöystävän opintoja.

Koska oleskeluun vaadittiin opiskelijaviisumi, aloin itse suorittaa MBA-tutkintoa Gonzagayliopistossa Washingtonin osavaltiossa. Ja akateeminen urakin alkoi houkuttaa: jenkkiproffien elämäntyyli vaikutti mukavalta!

Uumajassa opiskellessani en tainnut edes tietää, että liiketaloustieteestä voi tulla tohtoreita. Sellainen minusta kuitenkin tuli, ja työt jatkuivat yliopistomaailmassa Yhdysvalloissa.

Puolen vuoden reissu vei lopulta kuusitoista vuotta.

Jotkut tietävät jo ekaluokalla ryhtyvänsä isona lääkäriksi. Itse ihmettelin kolmekymppiseksi saakka, mikä minusta tulee. Nyt olen opettanut muillekin, että ei uravalinnalla ole välttämättä kiirettä. Kunhan vain tekee elämässään positiivisia päätöksiä ja on valmis silloin, kun oikea ovi aukeaa.

Omalla kohdallani se oli kasvamista aikuiseksi ja sen hoksaamista, että kotikylän ulkopuolellakin on järjellistä elämää.” • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 11

Teema

Epäonnistu taitavammin

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Artikkelin kuvituksena on Sanna Kannistolta kolme aiemmin julkaisematonta otosta, joiden epäonnistumista hän kuvailee. ”Talitiaset ovat veistoksellisessa, mutta sattumanvaraisessa asennossa.”

Teksti: Mark Fletcher Kuvitus: Sanna Kannisto

Kun epäonnistuminen iskee nopeasti, myös palkitseva lopputulos löytyy vikkelämmin.

Neljä aaltolaista kertoo, mitä he ovat oppineet epäonnistumisista.

B

uddhalaiset puhuvat tavasta ”epäonnistua paremmin”. Se on epätäydellisyyden tun­ nustamista, sen hyväksymistä, että epä­ onnistuminen on osa oppimisprosessia.

Epäonnistuminen paremmin edellyttää yrittämistä, ja uudelleen yrittämistä, sillä virheitään tarkastelemalla oppii erityisen hyvin. Neljä eri alojen osaajaa kertoo, miten tämä tehdään.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 13

Teema

”Punarinta pysyttelee studion takaosassa ylimääräisellä levähdysoksalla, mutta ei tule kuvattavaksi varsinaiselle kuvausoksalle.”

Sattuma on hyödyllinen liittolainen Valokuvaaja Sanna Kannisto työskentelee eläinten, etenkin lintujen, parissa. Työ on osin ennalta-arvaamatonta, mutta hän on oppinut luottamaan vaistoihinsa ja sallii myös sattuman puuttua peliin. ”VALOKUVAUS ON työkalu, jolla muutan

ajatteluni visuaaliseen muotoon. Siinä on kyse näkemisestä, hahmottamisesta ja niiden tapojen löytämisestä, joilla voin tuottaa ideani kuvan muotoon.

Saan inspiraatiota paitsi taiteesta myös luonnontieteistä ja tutkimuksen tekemisestä kenttäolosuhteissa. Teen yhteistyötä lintututkijoiden ja vapaa­ ehtoisten rengastajien kanssa, jotka työs­ kentelevät tieteellisen rengastustoimin­ nan ja lintujenseurannan parissa.

Lintuja kuvatessa valmistelen kuvaus­ paikan, studiopuitteet ja laitteet mahdol­ lisimman hyvin ennen kuvauksen alkua.

Minulla on esimerkiksi kokoelma oksia, joilla linnut voivat istuskella. Herään yleensä tuntia ennen auringonnousua, että olisin valmis kuvaamaan heti, kun tutkijat avaavat lintuverkkonsa.

Kun lintu on kenttästudiossa, olen kärsivällinen ja ensi alkuun vain tark­ kailen tilannetta. Hetki, jolloin pääsen ensimmäisen kerran kontaktiin linnun kanssa, on tavattoman hieno. Se on paras osa työtäni.

Tyypillinen kuvauspäivä voi kestää kahdeksan tuntia, ja otan sinä aikana 14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

jopa 200–250 kuvaa kuudesta tai seit­ semästä eri linnusta. Jos saan päivässä tehtyä yhden kuvan, johon olen tyytyväi­ nen, tulos on hyvä.

Tein vuonna 2018 tutkimusretken Costa Rican sademetsiin. Työskentely­ olosuhteet olivat hankalat, ja kuvaus­ paikkaa oli vaihdettava tutkijoiden mukana joka toinen päivä. Meidän piti assistenttini kanssa jatkuvasti purkaa kenttästudio, kantaa laitteet seuraavaan paikkaan ja koota ne siellä uudelleen – kaikki tämä hyvin vaativissa oloissa.

Lisäksi tutkijat saivat pyydettyä vain vähän kuvattavaksi sopivia lintuja.

Vaikka reissu oli melkoinen seikkailu kokemuksen kannalta, koin epäonnistu­ neeni. En ollut ehkä arvioinut kuvaus­ mahdollisuuksia realistisesti. Kotiin palattua totesin, että olin saanut aikai­ seksi vain kolme hyvää kuvaa kolmen viikon aikana. Olin hyvin itsekriittinen.

Ajan kuluessa vaatimattomampien lintujenkin kuvat alkoivat kuitenkin vie­ hättää. Olen nyt valinnut yhdeksän kuvaa matkaltani tulevaan kirjaani. Oivalsin, että minun pitää olla itselleni armolli­ sempi, ja lopputulos riippuu muustakin

kuin kyvyistäni valokuvaajana ja taiteili­ jana. Onnistuminen on monien asioiden summa.

Työssäni on ylipäätään tärkeää uskal­ taa tehdä valintoja. Taiteen tekeminen on jatkuva prosessi: jokin vähäiseltä tuntuva tapahtuma tai idea voi ajan mittaan joh­ taa johonkin merkitykselliseen. Vaikka en aina saisi aikaan täydellisiä valokuvia, kuvaushetket ovat silti arvokkaita.”

Valokuvataiteilija, Aalto-yliopiston alumni Sanna Kannisto tutkii kuvissaan taiteen ja tieteen rajapintoja. Läpileikkaus hänen 20-vuotisesta urastaan on esillä Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä 10.6.–30.8.2020. Näyttelyn yhteydessä ilmestyy hänen uusi kirjansa Observing Eye, jonka julkaisee saksalainen Hatje Cantz.

Kun epäonnistut nopeammin, myös onnistut nopeammin Tutkijatohtori Satu Rekonen korostaa sallivan ilmapiirin merkitystä, kun kehitetään jotain täysin uutta. ”On helpompi astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun on tunne, että ei tarvitse onnistua.” ”EPÄONNISTU NOPEASTI, niin onnistut

nopeammin -filosofia on keskeistä tutkimukselleni. Siinä tarkastellaan, miten sellaiset tiimit, joissa on osaajia eri aloilta, lähtevät ratkomaan työssä ilmeneviä monitulkintaisia, todellisia ongelmia. Ratkaisun löytämiseksi tiimin on kyettävä toimimaan, vaikka epävarmuus on läsnä ja epäonnistumisen riski on korkea.

Epäonnistumisen sietäminen ja käsitteleminen voi olla tuttua yksilötasolla, mutta on aivan eri asia ryhmässä. Epäonnistumisen pelko tai halu välttää epäpätevyyden vaikutelmaa muiden silmissä saattaa haitata ryhmätyöhön osallistumista. Tämän vuoksi työskentelykulttuurin tulisi olla sellainen, jossa rohkaistaan kokeilemaan ja siedetään myös tyhmiä kysymyksiä.

Tutkimukseni osoittaa, että henkilöt, joilla on vain vähän tai ei lainkaan kokemusta luovasta ongelmanratkaisusta, ovat taipuvaisia tekemään hätäisiä pää-

telmiä. Voi tuntua helpottavalta tehdä päätöksiä mahdollisimman nopeasti, mutta se jättää vain vähän, jos ollenkaan, tilaa luoville, uudenlaisille ratkaisuille.

Eräässä aiemmassa tutkimuksessa tarkastelimme neljää tiimiä, jotka heittäytyivät ensimmäistä kertaa urallaan ratkomaan ongelmia kokeilujen kautta. Tiimit koostuivat suomalaisista rahoitusalan ammattilaisista. He keskittyivät työjaksoissaan ideoimaan, kokeilemaan ja lähestymään ongelmia ihmiskeskeisesti.

Havaitsimme, että heille kokeileminen tarkoitti samaa kuin ideoiden nopea toteuttaminen; ikään kuin menestyksen mitta olisi se, kuinka nopeasti idea saadaan toteutettua, eikä se, kuinka paljon tiimi voi oppia ja parantaa alkuperäistä ideaansa. Jotkut osallistujista halusivat keskeyttää prosessin, koska he eivät pystyneet luopumaan alkuperäisestä ideasta. Jotkut olivat jopa sitä mieltä, että he olivat epäonnistuneet, jos eivät kyenneet poistamaan kaikkia ideaansa liitty-

viä epävarmuustekijöitä yhdellä ainoalla kokeilulla.

Ryhmätyöskentelyssä tähdennänkin aina sitä, ettei pidä edes olettaa ensimmäisen idean olevan lopullinen, vaan se voi toimia hyödyllisenä ponnahduslautana parempaan ratkaisuun. Ensimmäinen ratkaisu ei yleensä ole paras mahdollinen. Menestys seuraa idean kokeiluista ja niistä oppimisesta. Varhainen epäonnistuminen on usein hyvä asia – kun aikaa ja resursseja on kulunut vain vähän, jatkoa varten jää enemmän liikkumavaraa.”

Tutkijatohtori Satu Rekonen työskentelee tuotantotalouden laitoksella.

”Pensastasku lennossa hyvässä asennossa, mutta studioteline osuu epätoivotusti taustalle.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 15

Teema

Pelailusta tuli takkiin ”Saatiin sentään reipasta kokeilua aikaan!” Lehtori Salu Ylirisku kokeili uhkarohkeasti reaaliaikaista pelaamista johtamallaan kurssilla. ”OHJAAMALLANI NEPPI-kurssilla (Net-

worked Partnering and Product Innovation) opiskelijat tekevät esineiden internetiin liittyvää tuotekonseptointia. He keskustelevat ideoistaan monitieteisissä ryhmissä ja kehittävät niitä toisiltaan saamansa palautteen perusteella.

Kun laadin kurssiohjelmaa ensimmäistä kertaa, halusin lisätä jotain ekstraa tavanomaiseen kurssitoteutukseen ja tutkia, miten pelillistetty lähestymistapa edistäisi osallistujien innovointitaitoja.

NEPPI kun rakentuu idealle, että kurssin suuntaa voidaan muuttaa lennosta.

Ennen Aalto-yliopistoa olin työskennellyt Tanskassa, ja harrastanut vapaaajalla aktiivisesti verkkopelaamista. Johdin eräässä pelissä omaa joukkuetta, klaania. Halusin luoda sille kannustavan palautejärjestelmän ja toteutin säännöllisesti päivittyvän pisteytyssysteemin, josta klaanin jäsenet näkivät, kuinka peli heiltä sujui. Ilokseni huomasin, että he muuttivat ja paransivat pelityyliään tämän myötä. Uskoin, että samantyyppi-

nen kannustinjärjestelmä toimisi myös NEPPI-kurssilla.

Loin automaattisen seurantaohjelman, jotta opiskelijat voisivat lähettää työmuistioita, havaintojaan ja muuta aineistoa toisten tiimin jäsenten arvioitavaksi.

Käyttäjät pystyivät myös kirjaamaan tuntinsa opiskelijatovereidensa hyväksyttäväksi ja saattoivat näin ansaita osallistumispisteitä.

Ohjelmoin pelilogiikan vasta myöhään, kun kurssi oli jo käynnissä. Kävi ilmi, että osallistujat inhosivat sitä, että heidät avoimesti listattiin rankattuun järjestykseen. He alkoivat väärinkäyttää hyväksymisjärjestelmää ja huijasivat sitä lisäämällä tai vähentämällä tuntejaan.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli heille surkea, ja kurssi sai sinä vuonna kehnoimmat arvostelut Sähkötekniikan korkeakoululla.

Kurssi vietiin loppuun ja konseptointiprojektit saatiin viimeisteltyä, mutta ilmassa oli paljon epäselvyyttä vielä viimeisellä viikolla.

Idea oli ja on edelleen hyvä, mutta sen toteutus epäonnistui ensimmäisellä kerralla. Yritykseni pelillistää työskentelyä haittasi luentoja ja oppimista. Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että yliopisto on oikea paikka opetuskokeiluille, joissa voi ennakkoluulottomasti yhdistää erilaisia menetelmiä.”

Salu Ylirisku on vanhempi yliopistonlehtori ja muotoilun opettaja elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella.

Konekin oppii virheistä Yritys ja erehdys -menetelmä toimii myös koneoppimisessa, sanoo apulaisprofessori Alex Jung. ”KONEEN EI tarvitse sietää epäonnistu-

misen kammoa, sitä tunnetta, joka voi ihmiselle aiheuttaa ylivoimaisen esteen edistää jotain asiaa. Mutta tunteet voivat myös johdattaa uusille poluille, ja ihminen muodostaa myös koneille annettavissa tehtävissä yhtälön ensimmäisen osan.

Koneoppimisessa ihmistä tarvitaan syöttämään tietotekniseen järjestelmään niin kutsuttuja merkittyjä esimerkkejä, joihin ennusteita voi verrata. Ne mahdollistavat yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvan oppimisen.

Koneet voivat ihmisten lailla oppia tekemistään virheistä, ja koneoppimisen menetelmät toteuttavat laskennallisesti tehokasta yritys ja erehdys -ajattelutapaa.

Vanhojen teorioiden perusteella tutkija voi ennustaa jotain, mikä ei pidäkään paikkansa, kun sitä vertaa luonnosta tehtyihin havaintoihin. Tämä voi joh16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

taa uusien fysiikan lakien löytämiseen.

Samaan tapaan koneoppimisen menetelmät jalostavat ennustuksiaan virheiden perusteella. Mitä enemmän saadaan palautetta siitä, että kone on tehnyt virheen, sitä paremmin ja nopeammin menetelmä voi kehittyä.

Koneoppimisjärjestelmän opettaminen edellyttää, että sille syötetään riittävästi esimerkkejä. Se pyrkii luokittelemaan virheettömästi myös sellaiset uudet syötteet, jotka eivät alun perin kuuluneet opetusdataan.

Koneoppimisen prosessi sisältää edelleen erehdykseen pohjaavaa oppimista, mutta kaikki tapahtuu käsittämättömällä nopeudella. Virheelliset lopputulokset ovat yhä mahdollisia ja edellyttävät tutkijalta järjestelmän hienosäätämistä.

Koneoppimisen mallia rakennettaessa on tärkeää tiedostaa, että myös reaalimaailman data on epätäydellistä. Erilai-

set datatyypit edellyttävät erilaisia lähestymistapoja ja työkaluja, ja oikean mallin määrittämiseen liittyy aina kompromisseja. Pelkästään se, että järjestelmään syötetään kuva kissasta, ei välttämättä tarkoita, että tulokseksi tulee kissa. Järjestelmä voi päättää, että kuva esittääkin koiraa, jos vaikka korvat eivät sovi standardimalliin. Tämän vuoksi algoritmeja ja malleja on jatkuvasti hienosäädettävä ja muokattava.”

Alex Jung on koneoppimisen ja data-analyysin apulaisprofessori tietotekniikan laitoksella.

Julkaistu teos: Winds blow south (Pajulintu), 2019, pigmenttituloste, 180 x 130 cm.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 17

In-house

Äänen tutkimus vaatii Suomen hiljaisimman tilan AKUSTIIKAN LABORATORION kaiuton huone on todennäköisesti Suomen hiljaisin paikka: sen taustamelu on –2 desibeliä, mikä alittaa ihmisen kuulokyvyn. Kuten nimi kertoo, huoneessa voidaan tutkia ääntä ilman heijastuksia eli kaikua. Salaisuutena ovat ääntä vaimentavat sienimäiset kiilat, jotka peittävät huoneen pinnat lattiasta kattoon. Huoneessa liikutaan sen puoliväliin pingotetun verkon päällä.

Akustiikan laboratorion remontoidut tilat avattiin käyttöön joulukuussa 2019 kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen.

Kaiuttomien huoneiden lisäksi tutkimustiloihin kuuluu kuunteluhuone ja kolme äänieristettyä kuuntelukoppia. Laboratoriotiloissa tutkitaan esimerkiksi äänen etenemistä, ihmisen kuuloa, kaiutinteknologiaa, soittimia ja tilaääntä eli monikanavaista ääntä.

Remontin myötä kaiuttomat huoneet saivat uudet, akustisilta ominaisuuksiltaan paremmat seinämateriaalit ja lattiaverkot.

Myös huoneiden tärinänvaimennus uusittiin, mikä vaati yli 500 tonnin painoisen betonikammion nostamista ilmaan. Kaiuttomat huoneet on rakennettu erilleen muusta rakennuksesta, jotta esimerkiksi liikenteen aiheuttama tärinä ei kulkeudu niihin rakenteita pitkin.

Aalto-yliopiston akustiikan tutkimus ja koulutus painottuvat digitaaliseen äänenkäsittelyyn, kuten äänen muokkaukseen ja mallintamiseen sekä tilaääneen. Laboratorion tiloja käyttävät akustiikan tutkijoiden lisäksi tietotekniikan ja puheenkäsittelyn tutkijat sekä yritykset. •

xx

Teksti: Annamari Tolonen Kuva: Mikko Raskinen

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 19

Kuka

20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Rakkaan Itämeren puolesta Tiina Tuurnala ajeli pikkutyttönä yksinään perheen moottoriveneellä luotoja kiertelemässä ja laivojen aaltoja pyydystämässä. Nyt hän johtaa Suomen Varustamot -yhdistystä ja vie merenkulkuelinkeinoa kohti vähäpäästöistä tulevaisuutta.

N

oin 90 prosenttia Suomen tuonnista ja viennistä on laivojen varassa.

Jos laivat syystä tai toisesta jäävät satamiin, Suomi on saari -ajatus tulee äkkiä todeksi. ”Maamme talous on merenkulun varassa. Meriliikennettä ei voi rahdin kuljetuksessa korvata, ja ekologisestikin se on paras valinta”, sanoo toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

On helppo nähdä hänen tähänastinen uransa suoraviivaisena ja loogisena.

Paikkatietotekniikkaa ja kartografiaa eli kartoitusta silloisessa Teknillisessä korkeakoulussa opiskellut Tuurnala päätyi kesätyöhön Merenkulkulaitokseen. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, vain 31-vuotiaana, hän jo johti sen merikartoitustoimialaa. Sieltä hänet palkattiin silloisen Liikenneviraston kehitysjohtajaksi ja vuotta myöhemmin liikenne- ja tietotoimialan ylijohtajaksi. Tuolloin hänen vastuullaan olivat Liikennevirastossa tie-, rata- ja meriliikenne, muun muassa talvimerenkulku.

Kolmisen vuotta sitten hän siirtyi johtamaan Suomen Varustamot -yhdistystä.

Vaikka tekninen ala ei ollut Tuurnalalle ainoa vaihtoehto, kartta- ja paikka-

Teksti: Leeni Peltonen Kuvat: Aleksi Poutanen tietoteknologian opiskelu oli juuri oikea valinta. Kukapa olisi aavistanut tuolloin, opintojen alkaessa 1990-luvun alussa, mihin kaikkeen paikkatietoa vielä käytetään. Nyt paikkatieto seuraa lähes jokaista klikkausta, jonka tietokoneella teemme. Se kiinnostaa niin kodinkonekauppiasta kuin poliittisia vaikuttajia. ”On ollut huikeaa olla mukana juuri tässä kehitysvaiheessa, kun elektroniset kartat tulivat merenkulkuun. Digitaalinen paikkateknologia muutti myös merikarttojen tuotantoprosessit ja tuotantovälineet. Suomi oli isossa roolissa kansainvälisen standardin laatimisessa.

Olen aina viihtynyt komentosillalla, ja tuolloin vietin siellä paljon aikaa merenkulkijoiden kanssa kuulemassa palautetta karttateknologian kehittämiseksi”, Tuurnala sanoo.

kansainvälisessä säädösvalmistelussa.

Yhdistys tekee myös laajasti yhteistyötä merenkulkualan toimijoiden kanssa niin kotimaassa kuin EU:n alueella ja koko maailmassa.

Kansallinen meriklusteri puolestaan kattaa kaikki merelliseen elinkeinoon liittyvät toimialat ja on taloudelle elintärkeä. Siihen kuuluu niin laivanrakennusta, satamia kuin kuljetuksia, eikä toiminta ole mahdollista ilman hyvää yhteistyötä. Suomen meriklusteri työllistää yli 50 000 henkeä ympäri maata, ja sen liikevaihto on 13 miljardia euroa. ”Suomen Varustamojen tehtävät liittyvät elinkeinon kilpailukykyyn, vastuullisuuteen ja laaja-alaiseen kehittämiseen. Digitalisaatio ja automatisaatio ovat muuttaneet ja muuttavat myös tätä toimialaa radikaalisti”, Tuurnala sanoo.

Elintärkeät kuljetukset

Vihreämpää merenkulkua

Tiina Tuurnalan edustama varustamoelinkeino työllistää Suomessa noin 12 000 henkilöä. Yhdistyksen jäseninä on 26 varustamoa, joilla on yli 100 alusta ulkomaanliikenteessä. Kahdeksan hengen toimisto Helsingin Aleksanterinkadulla huolehtii, että virkamiehet ja lainsäätäjät ottavat huomioon varustamoelinkeinon näkökulman kansallisessa ja

Kuten kaiken liikenteen myös merenkulun kohtalonkysymys on, miten sen ympäristöystävällisyyttä voidaan parantaa. Päästöjen minimoiminen on lähivuosien tärkein hanke. ”Paljon on jo saatu aikaiseksi, mutta vielä on tekemistäkin. Tähtäämme päästöttömään merenkulkuun”, Tuurnala sanoo.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 21

Kuka

Tuulienergian käytön myötä purjeet tekevät paluun merellä kulkeviin aluksiin.

YK:n alainen merenkulkujärjestö IMO on asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteeksi kuljetusten hiilidioksidipäästöjen vähentämisen 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Vertailukohtana on vuosi 2008. Mittayksikkönä käytetään yhtä grammaa kuljetettua tonnia ja kilometriä kohden. ”Varustamot raportoivat merenkulun hiilidioksidipäästöt aluskohtaisesti Euroopan komissiolle. Merikuljetukset ovat erityisesti suurten rahtimäärien kuljettamisessa kaikkein ympäristöystävällisin vaihtoehto – ja sitä paitsi usein ainoa. Merikuljetuksille ei useinkaan ole vaihtoehtoa”, Tiina Tuurnala muistuttaa.

Pohjois-Euroopan alueella merenkulun rikkipäästöt ovat vuoden 2015 jälkeen vähentyneet lähes nollaan. Tuolloin astui voimaan rikkidirektiivi, joka rajoitti rikkipäästöt Itämerellä ja Pohjanmerellä 0,1 prosenttiin. Tämän vuoden alusta astui voimaan 0,5 prosentin päästörajoitus globaalisti.

Ympäristöystävällisemmän merenkulun keinot edellyttävät uutta teknologiaa, energiatehokkuuden parantamista ja hybridiratkaisuja, joissa yhdistetään eri energialähteiden käyttöä. Yhä useampi laiva saa tulevaisuudessa energiansa esimerkiksi nesteytetystä maakaasusta (LNG), sähköstä tai jätteistä valmistetusta biopolttoaineesta. Tuulienergian käytön myötä myös purjeet tekevät paluun merellä kulkeviin aluksiin. Suomalainen rahtilaiva Bore Estraden on jo vuosia käyttänyt tuulta roottoripurjeen avulla. Myös Viking Grace hyödyntää tuulta.

22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

”Monet näistä keinoista ovat siis jo käytössä suomalaisten varustamoiden laivoissa. Suomalaiset satamat ja varustamot kulkevat kehityksen kärjessä.”

Haavoittuvainen Itämeri

”Meri on aina ollut minulle hyvin rakas”, Tiina Tuurnala sanoo. ”Vietin lapsuuden kesät Kotkan saaristossa kesämökillä, joka perheelläni on yhä. Siellä ongin vielä yömyöhään laiturinnokassa ja tuijottelin merelle. Ja usein läksin veneellä aaltoja pyydystelemään.”

Itämeren tulevaisuus on hänelle sydämenasia. Suljettu vesialue on haavoittuvainen. Lisäksi se on matala vesistö ja navigoinnin kannalta haastava, sillä liikennettä on paljon. Liikenteenohjauksen tärkein tehtävä on estää onnettomuuksia. ”Vaikka vakavia onnettomuuksia on ollut vähän, läheltä piti -tilanteita on ollut enemmän. Hyvä yhteistyö naapurimaiden ja suomalaisten viranomaisten kesken on estänyt monia isoja onnettomuuksia.”

Esimerkiksi öljyonnettomuus olisi Itämeren kannalta katastrofi.

Merenkulun turvallisuuden takaamiseksi työskennellään kaikilla Itämeren rannoilla herkeämättä. Tärkeässä roolissa on myös merikartoitus; karttatietojen on oltava oikein, jotta navigointi olisi turvallista. ”Arvostukseni merenkulun ammattilaisia kohtaan on vankkumaton. He pysyvät rauhallisina missä tahansa myrskyssä ja tilanteessa, ja se tekee minuun vaikutuksen aina uudelleen. Siksi menen mielelläni komentosillalle käymään aina kun se vain on mahdollista.” •

Tiina Tuurnala • Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja. Asuu Espoossa.

• Valmistui diplomi-insinööriksi 1998, pääaineina paikkatietotekniikka ja kartografia.

• Valittiin Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumniksi 2019.

ON MYÖS • Meripelastusseuran hallituksessa: ”Vapaaehtoiset meripelastajat tekevät äärettömän arvokasta työtä. Jos vesilläliikkuja joutuu pulaan, heidät kutsutaan apuun.”

• Vesikuljetuspoolin puheenjohtaja: ”Osallistun huoltovarmuuden ylläpitämiseen. Suomi on täysin riippuvainen ulkomaankaupasta, ja meriliikenteen pitää kulkea myös kriisitilanteessa.”

• Hyvin isänmaallinen: ”Minulle on myönnetty Puolustusvoimien sotilasansiomitali ja Rajavartiolaitoksen ansioristi. Arvostan suuresti näitä tunnustuksia ja organisaatioita niiden takana.”

• Innokas ratsastaja: ”Olen harrastanut ratsastusta pikkutytöstä lähtien.

Onneksi saan nykyisin kaveriksi 11-vuotiaan tyttäreni.”

Tieteestä Toimittanut: Riikka Hopiavaara

Uusi, luonnollinen vahapinnoite tekee vaatteista vedenpitäviä AALTO-YLIOPISTON tutkijat ovat kehittä­

Jolanda Jokinen

Valeria Azovskaya

neet selluloosakuiduille sopivan ekologi­ sen ja vettähylkivän vahapartikkelipin­ noitteen, joka säilyttää myös tekstiilin hengittävyyden ja luonnollisen tunnun.

Pinnoitteessa käytetään karnauba­ vahaa, jota saadaan Brasiliassa kasva­ van palmun lehdistä. Pinnoite sopii teks­ tiilien lisäksi myös muille selluloosa­ pohjaisille materiaaleille.

Aurinkokennoja voidaan painattaa suoraan ikkunaan ja parvekekaiteeseen mistaminen on kallista, koska ne sisältävät erittäin puhdasta piitä. Puhtaan piin käsit­ tely vaatii erityiset puhdastilat, mikä nos­ taa aurinkopaneelien valmistamisen kus­ tannuksia.

Aalto­yliopiston tutkijat kehittävät tulos­ tettavia aurinkokennoja, joiden valmistuk­ sessa hyödynnetään uutta materiaaliyhdis­ telmää, hiiltä ja perovskiittia. Näitä aurin­ kokennoja voidaan integroida erilaisiin rakenteisiin ja laitteisiin, kuten ikkunoihin, lasiseiniin tai parvekekaiteisiin.

24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Matti Ahlgren

PERINTEISTEN AURINKOKENNOJEN val­

Ihmiskunnan ruokkiminen planeettaa tuhoamatta vaatii täyskäännöksen JOTTA 10 MILJARDIA ihmistä voidaan

ruokkia siten, ettei maapallon sietokyky ylity, tutkijat ehdottavat ratkaisuksi radikaalisti erilaisten viljelytapojen omaksumista, ruokahävikin vähentämistä sekä ruokavalion muuttamista. Tällä hetkellä maatalous käyttää monilla alueilla liikaa vettä, maata tai lannoitteita. Tarvitsemme tehokkaampaa veden ja ravinteiden käyttöä.

Kuluttajilla on tärkeä osuus muutoksessa. Asiantuntijat arvioivat, että tällä hetkellä jopa 30 prosenttia tuotetusta ruoasta menee hukkaan. Ruokahävikin vähentämisen lisäksi eläinproteiinit tulisi osittain korvata palkokasveilla ja muilla kasviperäisillä proteiininlähteillä.

Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan tutkijat olivat mukana tutkimuksessa, jonka tulokset julkaistiin tammikuussa Nature Sustainability -lehdessä.

Uusi menetelmä tappaa hampaista haitalliset bakteerit edesauttaa monien vakavien sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja keuhkosyövän, syntyä sekä moninkertaistaa ennenaikaisen synnytyksen riskin odottavilla äideillä. Aalto-yliopiston ja HUSin tutkijoiden perustama Koite Health on tuomassa markkinoille kotikäyttöön tarkoitetun menetelmän, joka tappaa hampaiden reikiintymistä aiheuttavia Streptococcus mutans -bakteereja sekä ientulehdusbakteereja.

Suomalaistutkijoiden kehittämä turvallinen menetelmä perustuu kaksoisvalohoitoon. Menetelmä ei häiritse suun normaalia bakteeriflooraa eikä aiheuta resistenssiä.

Koite Health

SUUN PIILEVÄT ja krooniset tulehdukset voivat

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 25

Mukana matkassa

Kaikkea muuta kuin tavallinen kasvihuone Umpinainen puurakenteinen kasvihuone vie puolet vähemmän energiaa kuin lasinen. Ruoantuotannon lisäksi Pasi Herrasen keksintö voi tulevaisuudessa tuottaa sähköä ja ylimääräistä lämpöä.

Teksti: Riikka Hopiavaara Kuvat: Mikko Raskinen, Kalle Kataila

26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Kaikki alkoi Pasi Herrasen (kuvassa ylimmäisenä) keksinnöstä. Orvokki Ihalainen ja Panu Miettinen tuovat tiimiin kaupallistamiseen liittyvää osaamista.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 25 \ 27

Mukana matkassa

K

onepajassa on ahdasta. Seitsemänmetrinen koivuvanerilevy täyttää Puumiehenkujalla Otaniemessä sijaitsevan pajan koko lattian.

Kaksi puuseppää kyykistelee vanerilevyn vieressä ruuvinvääntimet käsissään. He kiinnittävät suureen vanerilevyyn ohuempia puulevyjä, joissa on soikeita aukkoja.

Pajan ilmassa tuoksuu sekoitus puuta ja liimaa.

Projektipäällikkö Pasi Herranen seisoo ulko-oven vieressä ja seuraa puuseppien työtä. Vanerilevystä tulee kattoelementti kasvihuoneeseen, jota Herranen kutsuu ”Plant Factoryksi”.

Herrasen kasvihuone on kaikkea muuta kuin tavallinen kasvihuone.

Yleensä kasveja kasvatetaan kosteutta kestävissä lasihalleissa. Tämä kasvihuone on lähes kokonaan puuta. Kasvit kasvavat useissa päällekkäisissä kerroksissa ilman päivänvaloa.

Perinteiseen lasiseen kasvihuoneeseen verrattuna Herrasen suunnittelema kasvihuone säästää energiaa, vettä, maaperää ja ravinteita. Uusi keksintö kuluttaa puolet vähemmän energiaa Suomen kaltaisissa olosuhteissa ympärivuotisessa viljelyssä. Keksintö soveltuu niin Suomen pakkasiin kuin Saharan polttavan auringon alle. ”Vesi kierrätetään täysin. Kasveissa olevan veden lisäksi kasvihuoneesta ei poistu muuta vettä”, Pasi Herranen sanoo.

Kestävä kasvintuotanto kaipaa umpinaisen puurakenteisen kasvihuoneen tapaisia keksintöjä. Lisäksi Herrasen keksinnöllä voi olla kysyntää rakentamisessa laajemminkin.

”Opiskelukaveri pärjäsi pelissä hyvin, joten minäkin päätin kokeilla”, Herranen sanoo.

Nettipokeri oli suosittu harrastus 2000-luvun alussa.

Jotkut onnistuivat tienaamaan sillä jopa elantonsa.

Ammattimainen pokerinpeluu vei myös Herrasen mukanaan ja sai jättämään opinnot sivuosaan kymmeneksi vuodeksi. Hän pelasi tietokoneella, matkusti kasinoille ympäri maailmaa, voitti ja hävisi.

Herrasen tyyni luonteenlaatu antoi peliin hyvät lähtökohdat. Voittamaan auttoi matematiikan ja tilastotieteen osaaminen. ”Häviämiseen osasin suhtautua rauhallisesti. En antanut sen haitata keskittymistä pelaamiseen.”

Pärjääminen pokerissa kasvatti varmuutta omasta päätöksentekokyvystä. Herranen sanoo, että juuri pokerista saadun itseluottamuksen ansiosta hän uskalsi uskoa laskelmiinsa ja omaan keksintöönsä.

Puu päihitti metallin

Diplomityön aiheeksi Herrasella oli kolme eri vaihtoehtoa. Kaksi niistä liittyi konetekniikan opinnoista tuttuun metalliin. Vanerin ominaisuuksissa sen sijaan oli jotain uutta ja kiehtovaa.

Diplomityön aikana Otaniemen lujuusopin koehallissa Herranen teki vetokokeita. Niissä hän venytti vaneria, kunnes se katkesi. Lisäksi hän mallinsi tietokoneella erimuotoisten vanerikappaleiden rasituksen kestoa.

Hän vakuuttui puun omintakeisista ominaisuuksista. ”Puu on lujaa ja kestävää materiaalia, joka johtaa lämpöä hyvin vähän. Se on uusiutuvaa, edullista ja sitä voi muokata. Lisäksi sitä on hyvin saatavilla.”

Pokeri antoi itseluottamusta

Kaksi seinäelementtiä seisoo pajassa valmiina. Reunojen musta röpelöinen kumimassa auttaa pitämään seinät ilmatiiviinä.

Massiivisia elementtejä ei liikuteta noin vain. Seinien molemmille puolille on asennettu neljä metallirengasta nosturin kettinkiä varten. Tärkeä tekniikka on piilotettu vanerilevyjen sisään. Siellä anturit mittaavat puun kosteutta.

Tekniikka kiinnosti Pasi Herrasta jo nuorena. Hän oli jo ehtinyt saada ylioppilastodistuksen perusteella opiskelupaikan Tampereen teknillisestä yliopistosta, mutta lapsuudenystävä sai houkuteltua hänet hakemaan armeija-aikanaan Teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen.

Pääaineeksi Herranen valitsi lujuusopin ja sivuaineeksi tuotantotekniikan. Molemmat ovat aloja, joiden osaaminen auttaa myös nykyisessä projektipäällikön työssä.

Kahvinjuonnin ja tikanheiton lisäksi otaniemeläisessä seitsemän hengen solussa pelattiin pokeria tietokoneella.

28 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Seinäelementti on noin 36 senttiä paksu. Päätyjen musta röpelöinen kumimassa auttaa pitämään seinät ilmatiiviinä.

Valmistumisen jälkeen Herrasen mielessä pyöri idea puisesta seinäelementistä, jossa hyödynnettäisiin tyhjiökuivaamista. Menetelmässä vesi poistetaan tyhjiössä höyrystämällä.

Puuta on tyhjiökuivattu jo yli sata vuotta. Uutta oli Herrasen idea soveltaa tekniikkaa kokonaisen seinäelementin kuivaamiseen. Tyhjiökuivaamisesta on saanut nimensä myös projektin virallinen nimi: Vacuum Insulation System (VIS).

Tyhjiökuivaamisessa vanerilevyihin kohdistuu kova paine. Herranen suunnitteli levyjen väliin erityisen puisen sisärakenteen. Siksi seinäelementti pysyisi kasassa suuresta paineesta huolimatta.

Pelkkä teoreettinen malli ei kuitenkaan riittänyt.

Tarvittiin myös todisteita idean toimivuudesta.

Kaksi viikkoa venyi vuodeksi

Ensimmäiset vuodet Pasi Herranen työskenteli ilman palkkaa ja aluksi täysin yksin, kumppanina vain vahva usko omiin laskelmiin. Välillä laskupino kasvoi niin suureksi, että Herrasen oli pakko lähteä tienaamaan rahaa pokeripöydästä.

Myös prototyypin rakentaminen käsityönä kysyi hermoja. Herranen oli kuvitellut prototyypin valmistuvan kahdessa viikossa. Se arvio meni pahasti pieleen. Lujuusopin koehallissa Otaniemessä koettiin monta turhauttavaa yrityksen ja erehdyksen hetkeä.

”Vaikein osuus oli kehittää elementille oikea pinnoite, joka pitää sen ilmatiiviinä.”

Lopulta Herrasella oli käsissään toimiva prototyyppi, jonka VTT totesi eristävän lämpöä riittävästi.

Kahden viikon sijasta prototyypin teko oli vienyt vuoden.

Alun perin Herranen suunnitteli, että seinäelementeistä rakennettaisiin taloja ja toimistorakennuksia.

Kun Herranen luki Luonnonvarakeskuksen raportin kurkun kasvattamisesta, hän keksi puisten elementtiensä sopivan loistavasti kasvihuonekäyttöön. ”Kaupallistamismahdollisuudet olivat paremmat kasvihuoneissa.”

Kasvit kasvavat päällekkäin

Perinteiset lasirakenteiset kasvihuoneet hukkaavat paljon energiaa. Talvisin niitä pitää lämmittää erityisen paljon, sillä osa lämmöstä karkaa huonon eristyksen takia. Esimerkiksi kurkun kasvattaminen vaatii, että kasvihuoneen lämpötila on +27 astetta.

Ongelmat jatkuvat kesällä. Silloin lasinen kasvihuone kuumenee liikaa. Kattoluukkujen avaaminen auttaa, mutta samalla kasvihuoneesta häviää kasvien tarvitsemaa hiilidioksidia. Siksi kurkkusato on talvella kaksi kertaa suurempi kuin kesällä.

Pasi Herranen vertasi tietokoneella lasisten kasvihuoneiden lukuja oman keksintönsä lukuihin.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 29

Mukana matkassa

”Omat laskelmani näyttivät heti hyviltä”, hän kertoo.

Luonnonvalon korvaaminen tehokkailla led-valoilla paransi laskelmia entisestään. ”Auringonvalon ongelma on, että sitä on joko liikaa tai liian vähän”, Herranen jatkaa.

Led-valojen avulla kasvattajat voisivat säädellä valon määrää ja aallonpituutta, minkä seurauksena kasvit kasvaisivat tavallista nopeammin.

Kasvihuoneen umpinaisesta rakenteesta on muutakin hyötyä. Esimerkiksi luontoa ja ihmisiä häiritsevää valosaastetta ei synny. Sen sijaan valo hyödynnetään maksimaalisesti kasvihuoneen sisällä. Elementtien pinnoitteena käytetty hopeinen alumiini heijastaa ledien valon kasveille.

Kaiken lisäksi ledit säästävät energiaa. Kun kasveja kasvatetaan päällekkäin, kasvihuone ei tarvitse ledlamppujen lisäksi muuta lämmöntuojaa. ”Hyvin eristetyssä Plant Factoryssa led-valojen energia muuntuu kasvien välityksellä lämpöenergiaksi. Se riittää pitämään hallin lämpöisenä ankarimmillakin pakkasilla. Hukkalämpöä riittää jaettavaksi kaukolämpöverkon kautta muillekin.”

Uudenlainen kasvihuone Otaniemeen Puusepät ovat saaneet pajalla ensimmäisen kattoelementin sisäkehikon lähes valmiiksi. Seuraavien kattoelementtien koivuvanerilevyt odottavat nojallaan pajan seinustalla.

Herranen neuvoo Aalto University Magazinen valokuvaajaa. Puinen sisäkehikko ei saa missään nimessä näkyä valokuvissa, sillä keksinnön patenttihakemusta käsitellään vielä.

Projektitiimin jäsenet asettautuvat Herrasen kanssa kahden metallikiiltoisen seinäelementin väliin kuvattavaksi. Kauppatieteilijät Panu Miettinen ja Orvokki Ihalainen ovat tuoneet hankkeeseen sen kaupallistamisessa tarvittavaa osaamista.

Kolmikon mukaan tulevaisuudessa heidän elementtinsä voisivat soveltua myös kotien ja toimistojen rakentamiseen. Keksinnöllä arvioidaan olevan miljardien arvoiset potentiaaliset markkinat.

Pajassa rakennetut elementit viedään keväällä Luonnonvarakeskuksen tutkimusasemalle Piikkiöön. Sinne nousee 65 neliömetrin kokoinen kasvihuone, jonka tasakatolle asennetaan aurinkopaneelit.

Ensimmäiset salaatit kasvavat Herrasen kasvihuoneessa jo ensi kesänä.

Seuraavana suunnitelmissa on rakentaa Plant Factory -kasvihuone Otaniemeen. Salaattituotannon lisäksi kasvihuonetta aiotaan kokeilla lämmöntuottajana. Hukkalämpö siirretään Otaniemeen rakennettavaan uuteen lämpöverkkoon.

Parhaimmillaan salaattien kasvattaminen voi Herrasen mukaan sitoa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin mitä niiden viljely aiheuttaa. ”Tällä tavoin vihanneksia on tulevaisuudessa mahdollista kasvattaa hiilinegatiivisesti.” •

Seinäelementit painavat 1600 kiloa. Ne ovat niin suuria, että mahtuvat juuri ja juuri konepajan ovista ulos.

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

11.

8.

2.

3.

5.

10.

9.

4.

Jolanda Jokinen

1.

6.

7.

12.

Umpinaista kasvihuonetta kutsutaan Plant Factoryksi tai vertikaalifarmiksi. Ala on niin uusi, että terminologia ei ole vielä vakiintunutta.

Tulevaisuudessa Vacuum Insulation System (VIS) -elementeistä rakennetut kasvihuoneet ovat sekä ruoan-, energian- että lämmöntuottajia.

1. Kasvit kasvavat useissa kerroksissa päällekkäin: maankäyttö on jopa sata kertaa tehokkaampaa verrattuna ulkoviljelyyn. Vertikaaliviljely säästää viljelymaata eikä metsiä tarvitse kaataa ruoantuotantoa varten.

2. Led-valot tuottavat ihanteellisen valokirjon yhteyttämiselle. Sen ansiosta kasveihin voidaan saada enemmän ravinteita, ja ne maistuvat paremmilta.

3. Ilmatiivis kuori estää kosteuden haihtumisen. Tämä vähentää vedenkulutusta 99 prosenttia perinteiseen maatalouteen verrattuna.

4. Kasvihuone toimii itsessään pitkäaikaisena hiilidioksidin varastona.

5. Kasveista haihtunut vesi varastoidaan ja käytetään uudelleen.

6. Tyhjiöpumppu voidaan kiinnittää VIS-elementteihin milloin tahansa.

7. Tyhjiökuivaamisella VIS-elementit saadaan kuiviksi ja terveiksi. Sen avulla seinien elinkaari on erittäin pitkä. Kosteutta pitää poistaa valmiista elementeistä tyhjiökuivaamalla arviolta kerran vuodessa.

8. Kasvihuoneen katolla on aurinkopaneelit.

9. Led-valot voidaan sammuttaa sähkön hintapiikin ajaksi. Tällöin sähkön keskimääräinen hinta viljelyalaa kohden jää alhaisemmaksi.

10. Laaja valikoima antureita, jotka lähettävät reaaliaikaista tietoa pilvipalveluun: lämpötila, kosteus, hiilidioksidipitoisuus, tuulen nopeus.

11. Tehokkuutta optimoidaan tekoälyn avulla.

12. Ylimääräistä lämpöä voidaan siirtää kaukolämpöverkkoon.

13. Tuotanto noin 2 megawattia 1 000 neliömetriä kohden.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 31

13.

Mukana matkassa

Keksinnöstä sanottua ”Kuulin Pasin ideasta ensimmäisen kerran kesämökin leirinuotiolla Punkaharjulla seitsemän vuotta sitten. Jo silloin keksintö kuulosti hyvältä. Myöhemmin, kun teimme yhdessä laskelmia, tajusimme että umpinaisessa kasvihuoneessa on hyvät mahdollisuudet kaupallistamiseen. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia ruoan hiilijalanjäljestä. Myös leditekniikan nopea kehitys on ollut meille onni.”

Panu Miettinen, kauppatieteiden maisteri, VIS-projekti

”Projektissa mieleenpainuvinta on ollut se, kun kuulimme saavamme TUTLI-rahoituksen. Hetki oli merkittävä. Rahoituksen saaminen tarkoitti sitä, että ideamme koettiin toteuttamiskelpoiseksi, ja että pystyimme kehittämään keksintöä isoilla harppauksilla eteenpäin.”

Orvokki Ihalainen, kauppatieteiden maisteri, VIS-projekti

”Tässä se on! Näin ajattelin, kun kuulin ideasta ensimmäistä kertaa Kauppapuutarhaliiton tilaisuudessa.

Hollannista Suomen ilmastoon tuodut kasvihuoneet eivät ole energiatehokkaita, ne ovat niin huonosti eristettyjä.

Eikä vertikaalikasvatukseen kelpaa mikä tahansa vanha varasto, kuten usein ehdotetaan. Kestävä kasvintuotanto tarvitsee juuri tällaisia ratkaisuja. Varsinkin kun ledlamput hoitavat sekä valaistuksen että lämmittämisen.”

Titta Kotilainen, erikoistutkija, puutarhateknologiat, Luonnonvarakeskus (Luke)

”Kuulosti aluksi erikoiselta, että ilmaista luonnonvaloa ei hyödynnetä tässä innovaatiossa. Energiatehokkuuden parantaminen on hyvä asia, sillä varsinkin talvisin lasisen kasvihuoneen lämmittäminen vie paljon virtaa. Odotan mielenkiinnolla, että viljely alkaa ja tuloksia saadaan.”

Risto Taskinen, kasvihuoneyrittäjä, Kuopio

”Kasvihuone on vain yksi esimerkki rakentamiskohteista, missä tätä elementtiä voidaan käyttää. Homeongelmia näyttäisi olevan rakennuksissa rakennusmateriaalista riippumatta. Puurakentamisen suosio vain kasvaa ja tämä elementti pysyy täysin kuivana.”

Lauri Rautkari, professori, puumateriaalitiede ja -tekniikka, Aalto-yliopisto

”Kun alamme suunnitella keksinnön kaupallistamista, pohdimme erityisesti kahta asiaa. Ensinnäkin keksinnön on oltava merkittävästi parempi kuin nykyiset ratkaisut. Toiseksi tiimin itsensä on oltava halukas kaupallistamaan. On ollut ilo seurata tätä projektia, jossa molemmat ehdot toteutuvat.”

Janne Raula, innovaatioasiamies, Aalto-yliopisto

”Projekti on edennyt kuin juna. Ideasta prototyypin rakentamiseen. Prototyypin mittaamisesta oikean kokoisen kasvihuoneen rakentamiseen. Tiimillä on toisiaan täydentävää osaamista. Se on onnistunut visioimaan, missä kaikessa tätä keksintöä voisi hyödyntää.”

Jouni Freund, vanhempi yliopistonlehtori, konetekniikka, Aalto-yliopisto

32 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 25

Aalto on pärjännyt hyvin TUTLI-haussa Kasvihuonekeksinnön kaupallistaminen oli mahdollista Business Finlandin Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa (TUTLI) -rahoituksen avulla. Vacuum Insulation System -projekti sai rahoituksen vuoden 2019 alusta.

TUTLI-rahoitusta on saanut vuosien 2012–2019 aikana 81 aaltolaista projektia, runsaat 41 miljoonaa euroa. Hakeneista yli puolet (52 %) on saanut rahoituksen. Vuoden 2020 alusta rahoituksen nimi on Research to Business.

Esimerkiksi nämä Aaltotaustaiset yritykset ovat aikanaan saaneet TUTLI-rahoituksen: Iceye, Surgify, Yieldsystems, Fractuscan, XFold Imaging, Elfys, Koite Health, Ladimo, Addcomposites, Agilefant, Unified Charges.

Vau!

Train Brag kannustaa junakerskailuun Opiskelijoiden sovellus tuo esiin junamatkailun hohdokkuuden.

Teksti: Krista Kinnunen Kuvat: Train Brag YMPÄRISTÖN HUOMIOIMINEN, kestävä

kehitys ja eettisyys ovat vahvoja trendejä myös matkailualalla. Mutta miten kannustaa ihmisiä vaihtamaan lentäminen juna- ja bussimatkustamiseen? Tähän etsittiin vastauksia alkuvuodesta Matka 2020 -messuilla.

Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelijat Akseli Manner, Iina Silventoinen, ja Anni Tolvanen esittelivät messuilla Train Brag -mobiilisovelluksen, joka pyrkii lisäämään junamatkustamisen hohdokkuutta. Yhdessä he ovat Instagramissa toimiva taideaktivistikollektiivi, joka ottaa kantaa junamatkailun hyötyjen puolesta.

Train Brag -konsepti hyödyntää lisätyn todellisuuden filttereitä, joilla voi muokata omaa kasvokuvaansa. Sovellus yhdistää huumoria ja mobiilipelien keinoja Instagramin työkaluihin. ”Ideana on, että kasvofiltterimallisto antaa käyttäjilleen leikkisät välineet ylevöittää omia matkakuviaan ja levittää samalla sanaa maata pitkin matkustamisen kestävyydestä. Filttereistä voi lisätä omakuvaansa esimerkiksi kuvan Euroopan rataverkosta”, Akseli Manner kertoo.

lisuuden AR-tekniikka mahdollistaa”, Manner sanoo.

Sovelluksen ensisijainen kohderyhmä ovat henkilöt, jotka jo valmiiksi matkaavat junalla ja kaipaavat omalle somettamiselleen näkyvyyttä. Sitä mukaa kun filtterikuvia jaetaan, tieto leviää yhä useammalle ja he pääsevät kokeilemaan sovellusta itse. Näin syntyy positiivinen, junamatkailuun kannustava kierre. ”Kuinka laajasti ja millä tavoin Train Bragia käytetään, auttaa meitä ennakoimaan myös tulevaisuuden viestinnän trendejä paremmin. Palautteen pohjalta voimme uudistaa ja kehittää sovellusta eteenpäin”, Manner sanoo.

Sovellus sai matkamessuilla kunniamaininnan opiskelijoille suunnatussa Matkatieto-kilpailussa. Tekijät jatkavat keskustelua mahdollisesta junamatkustamiseen liittyvästä yhteistyöstä VRkonsernin kanssa. •

Tavoitteena positiivinen kierre Konseptin idea syntyi yliopiston Koe: muutos -kampanjasuunnittelukurssilla, jolla tarkasteltiin vaikuttamisviestintää kansalaisaktivismin näkökulmasta. Tehtävänä oli pohtia ratkaisuja maata pitkin matkustamisen edistämiseksi. ”Halusimme tarttua ajankohtaiseen kasvofiltteri-ilmiöön ja tutkia, millaisia uusia viestinnän keinoja lisätyn todelAALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 33

Kumppanuus

Kolme kiehtovaa asiaa avaruudesta Tähtitieteilijä Joni Tammi haluaa paljastaa maailmankaikkeuden salaisuuksia. Niihin päästään käsiksi uudenlaisen teknologian avulla, jonka hankkimiseen kerätään nyt varoja.

Teksti: Riikka Hopiavaara Kuvat: Mikko Raskinen

Metsähovin johtajaa Joni Tammea kiehtoo ajatus, millaista tietoa avaruudesta tutkijat pystyisivät saamaan täysin uudenlaisella laitteella. ”Kukaan ei ole vielä päässyt tutkimaan avaruuden kohteiden kehitystä samanaikaisesti usealla eri radiotaajuudella, joten mahdollisuudet täysin uusiin ja yllättäviinkin tuloksiin ovat erinomaiset.”

34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

M

etsähovin radiotutkimus­ aseman johtaja Joni Tammi aloitti tähtitieteilijän uransa jo ensimmäisellä luokalla, kun hän piti luokalle esitelmän tähdistä.

Sen jälkeen kaikki opiskeluvalinnat ohja­ sivat häntä tiettyyn suuntaan – avaruus­ tutkijaksi.

Opiskeluaikoina Tammi tutustui tieto­ konesimulaatioon avaruustutkimuksessa professori Esko Valtaojan pitämällä kurssilla. Mallinnukset törmäävistä galakseista olivat vielä yksinkertaisia.

Silti ne lumosivat Tammen. Hän päätti suuntautua teoreettiseen astrofysiikkaan ja avaruuden ilmiöiden mallintamiseen.

Ääretön suuruus, omien ongelmien pienuus Tammelle avaruus on osa ympäris­ töämme, josta emme vielä tiedä tar­ peeksi. Mikä avaruudessa häntä kiehtoo? ”Muistan, kuinka lapsena luin tietosa­ nakirjaa isovanhemmillani. Siinä näytet­ tiin, miten planeettojen liikeradat saa­ daan selville leikkaamalla kartiota eri suunnista. On hämmästyttävää, miten niin massiiviset planeetat noudattavat matemaattisia muotoja. Matematiikan ja fysiikan kauneus kiehtoo minua edelleen.”

Toinen asia, joka Tammeen vetoaa, on avaruuden suuruus ja vastakohtaisesti ihmisen pienuus. ”On lohdullista tietää olevansa pieni.

Vaikka kuinka mokaisi omassa elämässä, auttaa, kun vain nostaa katseensa ylös­ päin ja ajattelee, että kahdensadan kilo­ metrin korkeudessa omia ongelmia ei enää näy.”

Kolmas tähtihetki on tulevaisuu­ dessa. Joni Tammi haluaa saada selville, miten mustan aukon synnyttämät voimat muuntuvat valoksi ja radiosäteilyksi. ”Olemme nähneet kuvan mustasta aukosta ja tiedämme, että mustan aukon synnyttämissä suihkuissa hiukkaset liik­ kuvat lähes valon nopeudella ja säteilevät voimakkaasti. Mutta emme tiedä, millai­ nen prosessi tarkalleen saa tämän aikaan.

Tiedon saamiseksi tarvitsemme saman­ aikaisia havaintoja usealta eri taajuu­ delta, pitkältä aikaväliltä. Tämä ei vielä nykyisillä laitteilla onnistu.”

Mullistava tapa katsoa maailmankaikkeutta Joni Tammi havainnollistaa, miten uusi tekniikka mullistaisi tapaamme tarkas­ tella maailmankaikkeutta. Hän vertaa sitä musiikkiin.

Metsähovin radio-observatorion peruskorjaus alkoi viime syksynä. Tilojen muutosten lisäksi 14-metrisen radioteleskoopin ohjausjärjestelmä päivitetään. Radioteleskooppi saa uuden 20-metrisen kuvun suojakseen.

”Radiotaajuudet vastaavat ikään kuin soittimen kieliä. Yhdellä kielellä voi soit­ taa kovaa tai hiljaa, nopeasti tai hitaasti, mutta sillä ei vielä kummoista musiik­ kia tehdä. Jos kieliä lisätään muutama, saadaan basso, jolla voi soittaa valtavan määrän erilaisia kappaleita.”

Muutaman vuoden kuluttua tutki­ joilla on toivottavasti käsissään vastaa­ van kaltainen laite avaruuden tutkimusta varten. Uusi teknologia mahdollistaa radioaaltojen kuuntelemisen kolmelta eri taajuudelta yhtä aikaa. Tämä tekee havainnoinnista nykyistä huomattavasti tarkempaa ja nopeampaa. Ymmärryk­ semme tutkimuskohteista ja avaruudesta kasvaa. Myös tutkimuskohteiden määrä nousee sadoista tuhansiin.

Uuden teknologian ansiosta pystymme myös varautumaan entistä paremmin mahdollisiin vaaroihin, sanoo Tammi. ”Auringonpurkaukset ja vaaralliset aurinkomyrskyt voitaisiin ennustaa jo viikkoja ennen kuin ne osuvat Maahan.

Aurinkomyrskyt voivat vahingoittaa satelliitteja, sähköverkkoja ja radiotaa­ juista tietoliikennettä sekä aiheuttaa laajoja sähkökatkoja.”

Lisäksi kvasaarien tarkempi ym­ märrys auttaa tarkentamaan satelliitti­ paikannusta. Kvasaarit ovat hyvin kau­ kaisia kohteita, jotka säteilevät paljon voimakkaammin kuin normaalit galaksit. ”Kun saamme tietoa siitä, mitä kvasaa­ rien purkauksissa tapahtuu, tutkijat pystyvät määrittämään entistä tarkem­ min Maan asennon suhteessa kvasaarei­ hin. Tämä vaikuttaa myös satelliittipai­ kannukseen niin, että sitä voidaan tehdä jopa senttimetrien tarkkuudella.” •

Kirkkonummella sijaitseva Metsähovi on Suomen ainoa tähtitieteellinen havaintoasema. Sen laitteet mahdollistavat tutkimuksen lisäksi radioastronomian opetuksen ja tutkijakoulutuksen maassamme. Jotta pysymme kansainvälisellä huipulla, tarvitsemme uutta teknologiaa.

Auta meitä näkemään paremmin ja kauemmas – lahjoita Metsähovin radiovastaanottimen hankintaan: aalto.fi/lahjoita-metsahovi

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 35

Tieteestä

Puusta syntyy nollaenergiatalo, kimallusta ja ekoliimaa Viisas puurakentaminen torjuu tehokkaasti ilmastonmuutosta.

Puusta voi tehdä melkein mitä tahansa, mutta se vaatii uutta osaamista ja asennemuutosta, sanoo asiantuntija.

Teksti: Minna Hölttä Kuvat: Wood Program / Aalto-yliopisto

Enemmän kuin kopio

Helmikuusta lähtien matkustajat ovat voineet laukkuja odotellessaan tutustua puurakentamisen taidonnäytteisiin huonekaluista hätäaputaloon ja paviljongeista Pikku-Finlandiaan. ”Metsässä kasvaa itsekseen valmista, hienoa rakennusmateriaalia, jossa on vielä paljon hyödyntämättömiä ja tuntemattomia ominaisuuksia”, sanoo Pekka Heikkinen, puuarkkitehtuurin professori ja yksi näyttelyn tekijöistä.

Puu on suomalaisille kodinrakentajille rakas materiaali: noin 90 prosenttia pientaloista rakennetaan puusta. Julkisessa rakentamisessa, kuten kouluissa ja hoivakodeissa, puun osuus on noin viidennes, mutta kerrostaloissa enää 5 prosenttia.

Kasvun varaa on. Hiiltä sitovaa puuta kasvaa Suomen metsissä koko vuotuisen asuntotuotantomme tarpeisiin jo yhdessä kesäpäivässä.

Miksi puurakentamista sitten pitäisi lisätä?

Tärkein syy on ympäristö, erityisesti ilmastonmuutoksen torjunta.

Rakennustuotteiden valmistus aiheuttaa noin kymmenesosan maailman hiili36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

dioksidipäästöistä. Näistä päästöistä yli 90 prosenttia syntyy teräksen sekä sementin valmistuksessa. Sementti on betonin tärkein raaka-aine – ja betoni maailman käytetyin rakennusmateriaali.

1960-luvun lähiöbuumi teki siitä normin Suomessakin. Jokaisesta kaupungista löytyy betonielementeille tuottaja ja rakennuttaja ne kokoamaan.

Betonisen kerrostalon rakentamisen hiilijalanjälki on 75 prosenttia suurempi kuin puisella. Nyt Suomen koviin ilmastotavoitteisiin sitoutunut hallitus haluaa

tuplata puurakentamisen määrän seuraavan neljän vuoden aikana. ”Toivon, ettei puurakennuksia tehtäisi betonitaloja kopioimalla vaan hyödyntämällä puun hyviä, ainutlaatuisia puolia ja huomioimalla myös rajoitteita”, Heikkinen sanoo.

Lämpöä lämmittämättä

Puu on rakennusmateriaalina kevyt mutta myös kestävä ja vahva. Maailman korkein puutalo on 18-kerroksinen, 85 metriä korkea Mjostårnet Tower Norjan

Valeria Azovskaya

R

akennettu ympäristö nielee puolet maailman raaka-aineista ja tuottaa kolmanneksen kasvihuonepäästöistä. Vertailun vuoksi: lentämisen osuus kasvihuonepäästöistä on 2,4 prosenttia.

Lentohäpeän sijaan pitäisi ehkä tuntea rakentamishäpeää – tai ainakin etsiä rakentamiseen kestävämpiä ratkaisuja.

Hyvä paikka aloittaa löytyy HelsinkiVantaan lentoaseman tuloaulasta, Aaltoyliopiston Wood Wonders -näyttelystä.

Puusta valmistetussa hohtavassa värissä ei ole lainkaan väripigmenttejä, vaan väri syntyy valoa heijastavista rakenteista.

Luukku-talo sitoo saman määrän hiilidioksidia, joka syntyisi, jos Suomen ajaisi henkilöautolla 170 kertaa päästä päähän.

Montse Zamorano AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 37

Tuomas Uusheimo

Maailman muotoilupää­ kaupunkivuotta 2012 varten Helsingin keskustaan rakennetussa paviljongissa järjestettiin erilaisia tapahtumia.

Tuomas Uusheimo

Kokoon on joustava tilapäisasumisen konsepti.

Elementit voidaan koota ja siirtää helposti.

38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Tieteestä

Eeva Suorlahti

Wood Wonders -näyttelyn on suunnitellut monitieteinen ryhmä kolmesta Aallon korkeakoulusta. Näyttely on esillä Helsinki-Vantaan lentoasemalla, tuloaula 2B:ssä vuoden 2021 kevääseen asti.

Se on toteutettu yhteistyössä lentoasemaoperaattori Finavian kanssa. Ympäristöministeriö on tukenut näyttelyn toteuttamista.

Kaikki jutun kuvat liittyvät Wood Wonders -näyttelyyn.

Heidi Turusen tekemiä puuvaluja.

Brumunddalissa. Tokioon ja Lontooseen suunnitellaan jo 300 metriin kurkottavia puisia pilvenpiirtäjiä.

Ainutlaatuisen puusta tekevät sen muut ominaisuudet.

Asumisen osuus hiilidioksidipäästöis­ tämme on jopa neljännes. Puu sitoo kos­ teutta ja sen pintalämpötila on korkea, mikä vähentää ilmastoinnin ja lämmityk­ sen tarvetta. Tutkimuksissa on esimer­ kiksi havaittu, että puuverhoiltu tila tun­ tuu ihmisistä kaksi astetta lämpimäm­ mältä kuin yhtä lämmin mutta toisella materiaalilla verhoiltu tila.

Heikkinen korostaa, että ominaisuuk­ sien hyödyntäminen vaatii parempaa osaamista ja asennemuutosta. ”Autojen suunnitteluun käytetään valtavasti enemmän aikaa ja rahaa kuin rakennuksiin, joiden tuotanto optimoi­ daan nipistämällä suunnittelusta. Siinä ei ole mitään järkeä. Hyvä suunnittelu säästää rahaa ja ympäristöä, kun pääs­ tään eroon hukkatilasta ja saadaan kom­ pakteja, toimivia tiloja, joiden materiaalit voi myös kierrättää.”

Näyttely esittelee esimerkiksi nolla­ energiatalo Luukun sekä koottavan ja siirrettävän Kokoon­moduulikodin.

Luukku on lähes satapäisen tutkija­, opiskelija­ ja opettajajoukon tulkinta perinteisestä suomalaisesta puutalosta.

Puuta on luukussa kaikkialla, ilmanpitä­ västä kertolevyrungosta selluloosaeris­ teisiin, ulkovaipan ristikkorakenteista

harjattuun puuverhoukseen ja liimattui­ hin puulasioviin.

Energiansäästön lisäksi puurakennuk­ silla on myös ylivoimainen etu. Puu sitoo kasvaessaan itseensä ilman hiilidioksi­ dia, joka siirtyy metsästä puurakennuk­ seen vuosikymmenten, jopa vuosisatojen ajaksi. Keskimääräisen suomalaisen puu­ omakotitalon puurakenteissa on tallessa noin 30 tonnia hiilidioksidia. Se vastaa keskivertoautoilijan yli 10 vuoden hiilidi­ oksidipäästöjä.

Ja uusia, kestäviä käyttömahdollisuuk­ sia on jo näköpiirissä.

Väri kuin perhosen siivellä

Puun muodostava biomassa, lignosellu­ loosa, on luonnon oma komposiittima­ teriaali, joka koostuu vedestä sekä sellu­ loosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä.

Selluloosa antaa rakenteen, hemisellu­ loosa joustavuutta ja ligniini toimii kai­ ken yhdistävänä liimana.

Teollisuus on keittänyt jo yli sadan vuoden ajan selluloosasta sellua paperi­, kuitu­ ja pakkausteollisuuden tarpeisiin.

Hemiselluloosa ja ligniini ovat päätyneet pääosin poltettavaksi energiaksi.

Ligniinillä voidaan kuitenkin myös korvata fossiilisia materiaaleja ja haital­ lisia kemikaaleja. Aalto­yliopiston tutki­ jat kehittävät siitä esimerkiksi haastajaa formaldehydi­fenolihartsiliimoille, joita tarvitaan vanereissa, rakennuslevyissä ja laminaateissa. Ligniiniä voidaan käyttää

luonnon omana ruostesuojana sekä hiili­ kuitujen ja biomuovien raaka­aineena.

Puu on ollut Suomelle vihreää kultaa jo yli sadan vuoden ajan. Metsäteolli­ suus muodostaa viidenneksen Suomen viennistä ja työllistää suoraan yli 42 000 ihmistä. Korkeamman jalostusarvon tuotteilla viennin arvo voitaisiin kaksin­ kertaistaa, samalla puumäärällä.

Lentoasemalla esillä oleva näyttely osoittaa, mihin kaikkeen selluloosa voi taipua. Pienen pieneksi pilkottuna nanoselluloosana siitä tulee entistä kevyempää, vahvempaa ja muovailta­ vampaa materiaalia. Tutkijat sekoittivat nanoselluloosasta, sahanpurusta ja väriaineista valettavaa puuta ja lami­ noivat nanoselluloosalla paperiarkkeja yhteen levyiksi, joiden taivutuslujuus on parempi kuin kuitu­, kipsi­ tai jopa MDF­levyllä.

Loisteliain esimerkki ovat eri sävyissä hohtavat ja kimaltavat puulevyt.

Maalien kiiltävät värit syntyvät yleensä myrkyllisistä pigmenteistä, muovipohjai­ sista materiaaleista tai metallikalvoista.

Nanoselluloosasta tehdyssä värissä ei ole lainkaan väripigmenttejä, vaan väri syn­ tyy valoa heijastavista nanorakenteista, samaan tapaan kuin luonnon kirkkaim­ mat värit riikinkukon sulissa tai perho­ sen siivissä.

Väri on 100­prosenttisen biohajoava, myrkytön eikä se haalistu auringossa.

Puun pieniä ihmeitä. • AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 39

Tieteestä

Bakteeritehtaita ja pehmorobotteja Räätälöidyt molekyylit ja materiaalit voivat mullistaa kemianteollisuuden, liikuttaa kangasta ja tehdä aurinkopaneeleista ekologisempia.

Teksti: Minna Hölttä Kuva: Jaakko Kahilaniemi

P

rofessori Jan Deskalla ja apulaisprofessori Jaana Vapaavuorella on yhteinen innoittaja: luonto, jolla on kyky rakentaa yksinkertaisista aineksista melkein mitä tahansa.

Jan Deskan ala on orgaanisten molekyylien valmistaminen. Maapallolla tunnetaan yli 50 miljoonaa kemiallista yhdistettä. Niistä 95 prosenttia on orgaanisia eli yhden tai useamman hiiliatomin ja niihin sitoutuneiden muiden alkuaineiden muodostamia molekyylejä.

Tieteenalana orgaaninen kemia on kaksisataavuotias, ja siihen perustuva teollisuus tuottaa muoveja, maaleja, lääkkeitä ja polttoaineita – eli pyörii öljyn varassa.

Tulevaisuuden tehtaat voivat kuitenkin olla aivan toisenlaisia.

Sokerin voimalla

Luonnon prosessia, jossa yksinkertaisista lähtöaineista syntyy uusia yhdisteitä, kutsutaan biosynteesiksi. Sen työmyyriä ovat entsyymit, jotka liimaavat pienempiä molekyylejä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. ”Meidän tavoitteemme on hyödyntää biosynteesiä kemikaalien valmistuksessa”, Deska kertoo. Sitä varten tarvitaan aivan uudenlaisia entsyymejä, joita ei löydy luonnosta. Niitä Deska räätälöi Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n rahoittamassa viisivuotisessa hankkeessa. Entsyymien avulla hän haluaa suostutella luonnon omat tuotantolaitokset, kuten bakteerit, suorittamaan biosynteesissä kemiallisia reaktioita, joita ei löydy luonnosta.

40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

Ihminen on osannut käyttää erilaisia mikro-organismeja jo pitkään esimerkiksi käymisreaktioissa, joissa saadaan vaikka jugurttia, etikkaa tai alkoholia.

Deska kollegoineen uskoo, että sopivilla entsyymeillä mahdollisuudet ovat melkein rajattomat. ”Luonto osaa valmistaa hyvin monimutkaisia yhdisteitä, esimerkiksi erilaisia myrkkyjä. Jos prosessiin vaihdetaan räätälöimämme keinotekoinen entsyymi, tuloksena voi olla jotain hyödyllisempää, kuten lääkkeitä. Yhdellä entsyymillä se tuskin vielä onnistuu, ja siksi tavoitteenamme on luoda räätälöityä biosynteesiä varten kokonainen työkalupakki.”

Bakteerien vahvuus on niiden vaatimattomuus. Suurin osa kemianteollisuuden prosesseista käyttää ympäristön kannalta ongelmallisia tai riittämättömiä raaka-aineita. Bakteeritehdas voisi pyöriä ihannetapauksessa pelkän sokerin voimalla. ”Kysymys on siitä, miten saamme tarvitsemamme kemikaalit valmistettua rajallisilla luonnonvaroilla”, Deska sanoo.

Ryppyjä ja liikettä

Jaana Vapaavuori räätälöi entsyymien sijaan erityisesti valoon reagoivia orgaanisia materiaaleja.

Vuonna 2019 Vapaavuori sai yhdessä akatemiatutkija Kati Miettusen kanssa rahoituksen Substainable-hankkeelle.

Sen tavoite on parantaa aurinkopaneelien kestävyyttä ja tehoa uusilla lignoselluloosasta eli kasvien biomassasta valmistettavilla komposiittimateriaaleilla.

Ne ovat nykyisiä sähköä johtavia laseja

ekologisempia – ja niihin voi räätälöidä uusia ominaisuuksia. ”Me olemme esimerkiksi lisänneet aurinkopaneeliin kerroksen, joka imee ne UV-valon säteet, jotka eivät muutu sähköksi ja jotka muuten haurastuttaisivat paneelia tai sen yksittäisiä komponentteja ja lyhentäisivät sen käyttöikää”, Vapaavuori sanoo.

Hän korostaa, ettei kestävä kehitys ole aina yksiselitteistä. ”Puhutaanko valmistuksesta, käytöstä vai koko elinkaaresta? Monista uusiutuvan energian laitteista saatava hyöty ei kata edes niiden valmistuksen energiaa ja päästöjä, jolloin nettovaikutus voi olla jopa negatiivinen.”

Yksi ratkaisu voi löytyä uusista ja paremmista materiaaleista.

Eniten Vapaavuorta kiehtoo kuitenkin fysiikan ja kemian perusilmiöiden ymmärtäminen: tutkimusaiheet, joiden sovelluskohteet ovat vielä tuntemattomia. Hän on tehnyt ryhmänsä kanssa esimerkiksi pallomaisia rakenteita, misellejä. Sinisen UV-valon alla ne päästävät ympärillään olevat pienemmät molekyylit sisään ja näkyvällä valolla ulos – ne ikään kuin hengittävät sisään ja ulos valo-ohjauksella.

Ryhmä on tutkinut myös, miten materiaalin rypistymistä ja liikettä voidaan ohjata siihen kiinnitettävien valoon reagoivien molekyylien avulla.

Jan Deska työskenteli ennen Aaltoa professorina RWTH Aachenin ja Kölnin yliopistoissa Saksassa. Jaana Vapaavuori teki tutkimusta Montrealin yliopistossa Kanadassa – ja haaveili nuorempana tanssijan urasta.

”Tämä on perustutkimusta, jolle ei aina ole valmiita sovelluksia. Mutta olen tosi kiinnostunut tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa, joilla on soveltamiseen intoa ja ideoita”, Vapaavuori sanoo.

Scifiä lavalle

Aalto-yliopistossa sopiva yhteistyökumppani voi löytyä naapurirakennuksesta.

Jaana Vapaavuori aloitti hiljattain pehmeän robotiikan projektin yhdessä muotoilun laitoksen tekstiiliosaajien kanssa. Tutkijat kiinnittävät kudottavaan kankaaseen ensin valo-ohjattavia keinotekoisia lihaksia, minkä jälkeen kankaaseen voidaan suunnitella erilaisia toimintoja. Kangas voisi esimerkiksi suojata kehoa tai kotia auringolta muodostamalla heijastavuutta lisääviä kuvioita.

Tanssijan uraakin suunnitellut Vapaavuori tunnustaa syttyvänsä silti eniten siitä, mitä kaikkea teknologialla voisi tehdä näyttämöllä. ”Se scifimpi puoli on sydäntäni lähellä.

Tanssijan puvussa voisi olla esimerkiksi liikkuvia ulokkeita tai se voisi vaihtaa väriä tai muotoa liikkeen mukana – maltan tuskin odottaa!”

Monialainen tutkimus ei onnistu ilman monen alan osaajia. Jan Deskan tutkimusryhmässä tarvitaan kemian lisäksi esimerkiksi biotieteiden asiantuntemusta; Vapaavuoren kanssa työskentelee kemian ja fysiikan osaajien ohella esimerkiksi optiikan tuntijoita.

Jos kaikki menee nappiin, mitä he voivat tällä vuosikymmenellä saavuttaa?

Jan Deska toivoo pyörittävänsä laboratoriossaan sokeria syöviä solutehtaita, joissa syntyy satoja tai tuhansia erilaisia molekyylejä. Vapaavuori haluaa inspiroida ja rohkaista nuoria tutkijoita rikkomaan stereotypioita siitä, millaisia tutkijoiden kuuluu olla. ”Tiedemaailma kaipaa lisää monimuotoisuutta. Professorina olen vasta urani alkutaipaleella, ja haluan ennen kaikkea löytää oman paikkani ja ymmärtää asioita vielä syvemmin; yltää laboratoriossa lähemmäs sitä monimutkaisuutta, jota luonnolla on tarjota.” •

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 25 \ 41

Yhteistyö

Parhaat ruokaideat jauhetaan porukalla, ei yksin märehtimällä Pienyritysten ketterät kokeilut asiakkaiden ja kilpailijoidenkin kanssa nostavat uutuudet lautaselle.

Teksti: Maija Vikman Kuvitus: Design Bites GINILLÄ KANSAINVÄLISTÄ mainetta

niittänyt tislaamo Kyrö Distillery loi hil­ jattain uudet katkeronsa yhteiskehittä­ mällä. Yritys lähetti valikoiduille baari­ mestareille aluksi yrttisetit, joista he saivat sekoittaa mieleisiään cocktaileja.

Baarimestarit tekivät tahoillaan kokei­ luja. Alkoi avoin kehitysjakso. Säännöl­ lisin väliajoin tislaamon työntekijät ja baarimestarit pitivät videokonferenssin, jossa he vaihtoivat ideoita ja reseptejä.

Loppuvaiheessa koko ryhmä kokoontui Isoonkyröön tislaamoon. Kolmen päivän työpajassa tuotteet viimeisteltiin. Loppu­ tuloksena syntyi kaksi tuoteuutuutta, joihin ryhmä oli tyytyväinen: tumma ja vaalea ruiskatkero.

Tislaamon esimerkki kertoo kekse­ liäästä ja avoimesta tuotekehityksestä.

Näin luodaan myös nyhtökauraa, eksoot­ tisia vegaanijäätelömakuja ja uudenlaisia teelaatuja. Tarinat kotimaisten hittituot­ teiden taustalla ovat tarkastelun koh­ teena Design Bites ­tutkimushankkeessa, jossa Maria Mikkonen tiimeineen sel­ vittää, millä tavoin yhteiskehittäminen, co­creation, on arvokasta yrityksille.

Hanke on meneillään Aalto­yliopiston Design Factoryssa, tuotekehitykseen eri­ koistuneessa tutkimus­ ja oppimisympä­ ristössä, jossa aiheita lähestytään monia­ laisissa tiimeissä.

Muotoilujohtamista opiskellut Mikkonen on työskennellyt Design Bites ­tutkimusprojektissa sen alusta asti, kaksi vuotta. Projekti seuraa valikoitujen 42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

ruoka­alan pienyritysten kasvua. ”Erilaiset kokeilut, ideoinnit ja kulut­ tajan ymmärtäminen ovat vahvasti läsnä muotoiluajattelussa. Tutkimme, miten startup­yrittäjät hyödyntävät näitä keinoja, Mikkonen sanoo.”

tetaan laittaa viestiä kaverille, että hei, ollaan mietitty tällaista pakkausta, miltä se vaikuttaa.”

Tähän mennessä Mikkonen kollegoi­ neen on tutkinut noin neljääkymmentä suomalaista elintarvikealan yritystä.

Mukana on sekä laajasti tunnettuja Kilpailijan kupilla yrityksiä, kuten nyhtökaurastaan tuttu Design Bitesin erityinen teema on yhteis­ Gold & Green, että yhden hengen pien­ kehittäminen ja erilaiset kokeilut, muo­ yrityksiä. toilun rooli sekä verkostot. ”Selvitämme, millaista yhteiskehittä­ Kookosjäätelöä Kontulasta minen on elintarvikeyrityksissä. Miten Yhdessä kehittäminen saattaa tuoda menestykset ovat syntyneet ja mikä taas esiin asioita, joita yritys ei olisi osannut on osoittautunut haasteeksi yhteistyölle. alun perin ottaa huomioon, mutta jotka Samalla tutkimme, onko yhdessä tekemi­ ovat asiakkaille tärkeitä. sestä hyötyä.”

Kolmen kaverin jäätelö valmistaa jää­ Yhteiskehittäminen eroaa perintei­ telöä Helsingin Kontulassa. Kun yritys sestä tuotekehityksestä siten, että yri­ päätti kehittää ensimmäisen vegaanisen tykset ottavat mukaan sidosryhmiä, jotka jäätelönsä, he kysyivät asiantuntijaneu­ on tyypillisesti suljettu ulos tuotekehi­ voja Vegaaniliitosta. tysvaiheesta. Osallistujina saattaa olla Yritys käyttää tuotteen valmistuspro­ yrityksen asiakkaita, jopa kilpailijoita. sessissa maidon tilalla kookosmaitoa.

Palaute kehitysvaiheessa on erityisen Liiton asiantuntija kertoi, että kookos­ arvokasta. pähkinöiden kasvattajat saattavat käyt­ Yhteiskehittämisen avulla yritykset tää poimimisessa eettisesti arveluttavia voivat parhaimmillaan tehdä merkittä­ keinoja. Etenkin Kaakkois­Aasian vil­ vää liiketoimintaa pienillä resursseilla. jelmillä pähkinöitä keräävät usein kou­ Ne saavat palautetta kehitteillä olevasta lutetut apinat. Menetelmä on herättänyt tuotteesta nopeasti. Samalla ne voivat keskustelua, ja raaka­aineiden alkuperä kehittää tuotetta ketterästi eteenpäin sen todennäköisesti kiinnostaisi jäätelön sijaan, että suunnittelisivat sitä pitkään ostajia. Kun jäätelönvalmistaja sai tie­ vain huomatakseen, sen olevan sopima­ don, se osasi ottaa asian huomioon raaka­ ton kohderyhmälle. aineiden hankinnassa ja kertoa asiakkail­ ”Moni pienyritys tekee yhteiskehit­ leen, että jäätelöön käytetty kookos on tämistä melkein huomaamattaan. Saa­ kerätty eettisesti.

tulossa piirros!

Nykyään Kolmen kaverin jäätelöllä on useita vegaanisia makuvaihtoehtoja.

Suodattamatonta palautetta

Maria Mikkonen kertoo, että tutkijat yllättyivät perehtyessään pienpanimoiden toimintaan. Selvisi, että yrittäjien kesken vallitsee hyvin avulias kulttuuri.

He jakavat ohjeita ja reseptiikkaa avoimesti. Pienpanimoyrittäjät eivät kokeneet toisiaan niinkään kilpailijoina vaan pikemminkin positiivisen haasteen tuojina.

Monet suomalaiset elintarvikkeet tehdään jo nyt kirjavalla joukolla. Kehityksessä on mukana yliopistoja, yrityskiihdyttämöjä, kauppaketjuja ja paikallisyhteisöjä.

Mikkosen mukaan monilla pienilläkin yrityksillä on maistelua varten oma showroom. ”Se on tila, jossa yritys voi myös kokeilla jotain uutta ja epäonnistuminen on sallittu.”

Tutkimuksessa mukana olevalla, teetä valmistavalla startupilla ei ollut omaa

maistelutilaa. Niinpä yrityksen ravintolayhteistyökumppani otti koemakuja listalleen. Ravintolan asiakkailta saadun palautteen perusteella valmistaja sai vihiä siitä, mitkä maut teenjuojia erityisesti kiinnostivat.

Sosiaalisen median alustat sopivat hyvin yhteiskehittämiseen. Yritykset ovat perustaneet ryhmiä, joissa asiakkaat ja yritys pääsevät jakamaan kokemuksiaan.

Esimerkiksi ruokasienten kotikasvattajat voivat helposti neuvoa toisiaan tai kysyä apua Facebook-ryhmässä. Kotikasvatuspakkauksia myyvä yritys saa samalla käytännöllistä palautetta, käyttökokemuksia ja parannusehdotuksia.

Asiakasyhteistyö saattaa tuoda esille myös kulttuurieroja. ”Esimerkiksi suomalaisia metsämarjatuotteita ei voi myydä maailmalla käyttäen sanaa ’villi’, sillä se ei tarkoita englanniksi oikeastaan mitään. Samoin suomalaisille myönteinen käsite ’käsin poimittu’ saattaa kuulostaa yllättäen epähygieeniseltä”, Maria Mikkonen sanoo.

Suomalaisille myönteinen käsite ’käsin poimittu’ saattaa kuulostaa epähygieeniseltä.

Amerikan herkkuja

Toistaiseksi kaikki tutkitut yritykset ovat olleet suomalaisia, mutta Design Bites -tutkimusprojekti tähtää maailmalle. ”Alamme tarkastella myös ulkomaisten yritysten toimintatapoja ja tuotekehitystä ja verrata niitä kotimaisiin. Olemme juuri aloittaneet haastattelut elintarvikealan startup-yrityksissä Piilaaksossa ja Australiassa.”

Viime aikoina haastatteluja on tehty muun muassa Kaliforniassa, Australiassa ja Virossa.

Design Bites tekee pitkittäistutkimusta eli elintarvikeinnovaatioiden kehitystapojen muutosta seurataan useiden vuosien aikajänteellä. ”Haluamme tutkitun tiedon avulla tukea suomalaisia yrityksiä ja auttaa niitä kehittämään toimintatapojaan.”

Projekti ottaa edelleen mukaan myös uusia tutkittavia pienyrityksiä. Tutkimukseen osallistuminen on yrityksille maksutonta, ja kaikki tutkimustulokset ovat yleisesti saatavilla julkaisujen muodossa. •

designfactory.aalto.fi/designbites

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 43

Yrittäjyys

Verkkokurssi tarjoaa käytännön apua yrittäjyydestä kiinnostuneille Opiskelijat ja startup-yhteisö kehittivät yhdessä kaikille avoimen, ilmaisen Starting Up -kurssin.

Teksti: Noora Stapleton

JOKA KOLMAS suomalaisopiskelija haluaisi ryhtyä yrittäjäksi, mutta vain kuudennes uskoo saavansa siihen opinnoista hyvät valmiudet.

Starting Up-verkkokurssi auttaa opiskelijoita – ja ketä tahansa yrittäjyydestä kiinnostunutta – tarjoamalla työkaluja ja perustietoa kasvuyrittäjyydestä. ”Idea online-yrittäjyyskurssista syntyi huhtikuussa 2019, ja marraskuussa julkaisimme sen”, kertoo yrityskiihdyttämö Kiukaan toimitusjohtaja Aaro Isosaari.

Hän itse lähti mukaan yrittäjyysyhteisön toimintaan vuonna 2017. Silloin hän aloitti tuotantotalouden opinnot ja tutustui Aaltoes-yhteisön aktiivijäseniin. Aaltoes on Euroopan suurin opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö, joka on myös Slush-kasvuyrittäjyystapahtuman takana.

Kiuas-kiihdyttämö tarjoaa kokeneiden yrittäjien apua aloitteleville yrityksille. ”Olimme pitkään pohtineet erilaisia tapoja tuoda oppeja suuremman yleisön tietoisuuteen. Voimme tavallisesti valita

44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26

ohjelmiimme vain noin 15 prosenttia hakijoista, joten satoja potentiaalisia tiimejä jää vuosittain ohjelmien ulkopuolelle”, Isosaari sanoo.

Oppeja kokeneilta yrittäjiltä

Kiukaan tavoitteena oli tuottaa kurssi, joka tarjoaa perustiedot yrityksen perustamisen kannalta keskeisistä teemoista.

Kurssin sisältö perustuu kokeneiden yrittäjien omakohtaisiin kokemuksiin.

Millaisia erityyppisiä yrityksiä on olemassa? Mikä on startup? Miten idean voi jalostaa yritykseksi? Miten asiakkailta voi oppia? Miten tiimi rakennetaan?

Miten rahoitusta haetaan?

Kurssin teemat ovat hyvin käytännönläheisiä. Yrittäjyyden lisäksi kurssi opettaa myös taitoja kehittää organisaatioiden sisäistä yrittäjyyttä. ”Sekä opiskelijoina että kiihdyttämön vetäjinä koimme, että varsinkin ensimmäistä yritystään perustavilta nuorilta ja startup-kentän ulkopuolelta tulevilta puuttuvat usein ’universaalit’ perustai-

dot yrityksen perustamiseen, idean validointiin ja tuotteen kehittämiseen”, Aaro Isosaari sanoo.

Kun tarvittavat tiedot ja taidot ovat helpommin saatavilla, yrittäjät saattavat säästyä yleisimmiltä alkuvaiheen virheiltä ja entistä useampi rohkaistuu perustamaan yrityksen. •

AALTO-YLIOPISTO julkaisi Starting Up -verkkokurssin marraskuussa 2019 Slushtapahtuman yhteydessä. Kurssia varten on haastateltu 15 eurooppalaista yrittäjää, sijoittajaa ja teknologia-alan pioneeria.

Englanninkielisen kurssin toteutuksesta vastaavat yrityskiihdyttämö Kiuas, pääomasijoitusrahasto Maki.vc, Aalto-yliopiston yrittäjyyskoulutusohjelma Aalto Ventures Program sekä teknologiayritys Reaktor.

Käy kurssi: starting-up.org/en/

Tieteestä

Uusi laite mittaa aivot kahdella tavalla Tutkijoiden tavoitteena on, että uusi teknologia on valmis sairaalakäyttöön ja kaupallistettavaksi vuoden 2021 loppuun mennessä.

Teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne Kuva: Kalle Kataila JOUKKO NEUROTIETEEN ja -teknolo-

gian tutkijoita on kehittänyt uudenlaisen aivokuvantamislaitteen.

Laite yhdistää samaan kuvaan magnetoenkefalografian (MEG) antaman tiedon aivojen toiminnasta ja uudentyyppisen magneettikuvauksen (MRI) antaman rakenteellisen tiedon paljon tarkemmin kuin aiemmilla menetelmillä on ollut mahdollista. MEG mittaa aivojen tuottamia erittäin pieniä magneettikenttiä kallon ulkopuolelta, ja menetelmän avulla saadaan tietoa hermoston toiminnasta.

MRI:stä taas saadaan tarkkoja malleja aivojen rakenteesta.

Yhdistelmälaite hyödyntää mittauksissa VTT:n kehittämiä herkkiä suprajohtavuuteen perustuvia antureita.

Suprajohtavuus on kvanttimekaaninen ilmiö, jossa sähköinen vastus katoaa tietyn lämpötilan alapuolella.

Entistä tarkempaa tietoa

Yhdistelmälaitteella voidaan mitata sekä aivojen tarkka rakenne että niiden synnyttämät magneettikentät. Näin aivoaktiivisuudesta saadaan luotettavampi ja tarkempi kuva.

”Tarkemmasta mittauksesta voi olla apua esimerkiksi epileptisen aivotoiminnan paikantamisessa ennen leikkausta.

Uuden laitteen avulla pystyttäneen myös paremmin erottamaan aivokasvaimet terveestä kudoksesta ennen syöpäleikkauksia”, sanoo neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksen johtaja, professori Risto Ilmoniemi Aalto-yliopistosta.

Laite lisää myös ymmärrystä siitä, miten eri aivoalueet ovat yhteyksissä toisiinsa. Tämä auttaa hahmottamaan poikkeuksia aivojen toiminnassa esimerkiksi depression yhteydessä tai Alzheimerin taudin edetessä. Parantunut tarkkuus voi olla hyödyksi myös aivoinfarktin, autismin ja tapaturmaisen aivovamman tutkimisessa sekä aivojen perustutkimuksessa.

Pois ahtaasta, meluisasta putkesta Perinteinen magneettikuvaus suoritetaan ahtaassa ja pitkässä putkessa, ja laitteesta kuuluu voimakkaita ääniä. Nyt kehitettävä uusi teknologia mahdollistaa hiljaisen ja avoimemman laitteen, jossa

potilas makaa sängyllä, jonka päädyssä on kypärän muotoinen paikka päälle. ”Tämä tekee käytöstä sujuvampaa ja mittaustilanteesta miellyttävämmän.

Laite myös sopii kaikenkokoisille ihmisille”, sanoo Koos Zevenhoven, joka johtaa prototyypin laitteistoa ja menetelmiä kehittävää tutkimusryhmää.

Prototyyppiin liittyy monenlaista kehitystyötä, ja herkän mittauslaitteiston osat on saatava yhteensopiviksi keskenään.

Laitteen sisällä on nesteheliumia, jonka lämpötila on vain neljä astetta absoluuttisen nollapisteen (–273,15 ºC) yläpuolella. Etäisyys heliumista kuvattavan päähän on vain pari senttimetriä, mutta termospullon tapaisen rakenteen ansiosta potilas ei altistu lainkaan matalalle lämpötilalle.

Haastavinta on tehdä hyvin herkät magneettiset mittaukset samalla, kun magneettikuvauksessa käytetään voimakkaita magneettikenttäpulsseja. Laitteen osat pitää suunnitella mahdollisimman kohinattomiksi ja häiriöttömiksi, jotta mitattavat signaalit eivät peittyisi. ”Koska teknologia eroaa perinteisestä magneettikuvauksesta kaikilta osin, olemme joutuneet suunnittelemaan monia uudenlaisia laitteita ja ratkaisuja”, sanoo Koos Zevenhoven.

Tavoitteena on saada teknologia vuoden 2021 loppuun mennessä sellaiselle tasolle, että se voidaan kaupallistaa ja ottaa käyttöön sairaaloissa. Laite on kehitetty kahdessa Aalto-yliopiston vetämässä EU-hankkeessa. Nyt alkavassa Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa tavoitteena on varmistaa laitteen soveltavuus potilaskäyttöön. Hankkeen kokonaisbudjetti on vajaa miljoona euroa. • Uusi teknologia mahdollistaa hiljaisen ja avoimemman laitteen, jossa kuvattava makaa mukavasti sängyllä.

Kuvassa vasemmalta Risto Ilmoniemi ja Koos Zevenhoven.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 45

Väitöksiä

Lankaa neulansilmään – yhdessä!

Vaatteiden korjaus on ympäristöteko, Marium Durrani uskoo.

Maailmalta Suomeenkin rantautuneet yhteisölliset korjauspajat ovat vastaisku luontoa kuormittavalle pikamuodille.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvat: Nita Vera MITÄ TEET, kun paidanhelmasi on rat-

kennut tai housun vetoketju jumittaa?

Korjaatko vaatteen? Aika monen vastaus on ei: sehän maksaa ja vie aikaa, en osaa, eikä minulla ole tarvikkeitakaan. Ainahan voi ostaa uuden tilalle.

Tutkija, Master of Philosophy Marium Durranin mukaan näin ei pitäisi olla, sillä vaatteita voi korjata ja huoltaa yhteisöllisissä työpajoissa. ”Korjauspajat ovat vastaisku kertakäyttöiselle pikamuodille, joka kasvattaa maailman tekstiilijätevuoria”, Durrani sanoo.

Pop-up-tapahtumista jatkuvuuteen Muotoilun alan väitöstyössään Durrani tutki vaatteiden korjaustapahtumia Suomessa, Skotlannissa ja Uudessa-Seelannissa. Kynnystä osallistumiseen madaltaa se, että työpajoissa saa ompeluoppia ja tarvikkeet löytyvät paikan päältä. ”Yhä useammat nuoret haluavat oppia taitoja, jotka olivat heidän isovanhemmilleen jokapäiväisiä, mutta jotka heidän vanhempansa ovat unohtaneet.”

Osa ilmaistapahtumien osallistujista hakee oppia napinompeluun tai farkkujen paikkaamiseen, osa taas on hyvinkin taitavia käsistään ja haluaa jakaa taitojaan muille. Siinä missä Helsingissä korjauspajat ovat yksittäisiä pop-up-tapahtumia, toiminta on Skotlannissa ja UudessaSeelannissa säännöllisempää, kun tapahtumia päästään järjestämään vakiopaikoissa. ”Uudessa-Seelannissa Aucklandin ja Wellingtonin paikallishallinnot tukevat tapahtumia ja antavat niille tiloja. Siellä toiminnan taustalla on yhteisöllinen liike toisin kuin Suomessa, jossa tapahtumia järjestävät yksittäiset vaatesuunnittelijat.”

Skotlannin Edinburghissa mukaan on tuotu vaatteiden kierrätykseen perustuvaa sosiaalista yritystoimintaa.

Ruohonjuuritason vaikuttamista

Oman puseron korjaus roskiin heittämisen sijaan ei muuta maailmaa, mutta se on askel kohti kestävämpää kulutusta. ”Voit saada aikaan muutoksia, vaikka teet sen pienin askelin. Yhdessä tekemisessä on myös voimaa, ja ihmisten on hyvä ymmärtää jokapäiväisten tekojen 46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 25

yhteys laajempiin ekologisiin ongelmiin, kuten tekstiilijätteeseen.”

Kiinnostus kestävään muotiin on kasvanut viime vuosina huimasti. Maailmalla on yli 1 500 Repair Café -järjestöön rekisteröitynyttä vaatteiden korjauspajaa, joiden rinnalla on paljon ei-rekisteröitynyttä toimintaa. ”Olemassa olevien tapahtumien ja ryhmittymien tukeminen on erittäin tärkeää, jotta vaatehuolto ja -korjaus tulevat osaksi ihmisten arkea.”

Maailma on avoin

Durrani jatkaa tutkimustaan tutkijatohtorina Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen Fashion/Textile Futures -ryhmässä. ”Toivon, että minulla olisi jossain vaiheessa oma tutkimusryhmä. Haluaisin myös perustaa voittoa tavoittelemattoman organisaation, jonka toiminnassa voisin yhdistää kaksi intohimoani: vaatealan ja kestävän kehityksen.”

Tuntumaa tutkimusalansa kansainvälisyyteen Durrani on jo ehtinyt saada rutkasti. Pakistanissa syntynyt Durrani suoritti sosiaaliantropologian kandidaatin opinnot kotimaassaan Lahoren hallintotieteiden yliopistossa. Filosofian maisteriksi hän valmistui Oslon yliopistosta, josta matka jatkui Espoon Otaniemeen.

Väitöstutkimus vei häntä vierailevaksi tutkijaksi sekä Aucklandin teknilliseen yliopistoon että Edinburghin yliopistoon.

Hän on maailmalle avoin jatkossakin. ”Suomi on ehdottomasti yksi kotini, mutta katsotaan mihin elämä minut vie ja mitä mahdollisuuksia se antaa. Suomi on aina osa minua, riippumatta siitä missä olen.”

Marium Durrani 3.12.2019: Through the threaded needle: a multi-sited ethnography on the sociomateriality of garment mending practices.

AALTO-YLIOPISTON VÄITÖSKIRJAT VERKOSSA: aaltodoc.aalto.fi; shop.aalto.fi

Mustan piin matka laboratoriosta tuotantolinjastoille MUSTA PII kiinnostaa kovasti aurinko-

kennoteollisuutta. Materiaalin syvä nanorakenne parantaa kennojen tehokkuutta ja takaa niille erinomaiset sähköiset ja optiset ominaisuudet. Näin kertovat laboratoriossa tehdyt kokeet.

Diplomi-insinööri Toni Pasanen osoitti väitöstyössään, että musta pii -nanorakenne selviää vahingoittumattomana myös teollisuuden tuotantolinjoilla, vaikka se on rakenteeltaan hauras.

Mustasta piistä valmistetut paneelit nappaavat tehokkaasti myös matalalta tulevan talvisen auringonvalon, joten ne soveltuvat hyvin esimerkiksi Suomen olosuhteisiin. Pikimustat paneelit säilyttävät tehokkuutensa 60 asteen valon tulokulmaan asti, kun perinteisten sinisten paneelien tehokkuus alkaa heiketä

jo 30 asteen kallistuksella. Mustan piin avulla aurinkokennoissa voidaan käyttää epäpuhtaampaa ja siten edullisempaa piimateriaalia. Pasasen tutkimus osoitti myös sen, että mustat aurinkokennot säilyttävät tehokkuutensa perinteisiä kennoja paremmin ajan kuluessa.

Tulokset ovat mannaa aurinkokennoteollisuudelle, joka etsii jatkuvasti uusia keinoja aurinkopaneelien tehokkuuden parantamiseen. Pasasen tutkiman teknologian käyttöönotto ei vaadi suuria investointeja uusiin tehtaisiin, sillä musta pii -aurinkokennoja voidaan valmistaa nykyisillä teollisilla tuotantolinjastoilla.

Toni Pasanen 15.11.2019: Defect engineering in black silicon.

Animaatiohahmojen ilmeet taipuvat ilosta järkytykseen VIRTUAALIHAHMOJEN KASVONILMEET

pyrkivät jäljittelemään oikean ihmisen tunteiden ilmaisua. Ne tuottavat par-

haimmillaan illuusion elävästä, ajattelevasta ja tuntevasta hahmosta. Perinteisesti animaatiohahmojen perusilmeitä

ovat ilo, suru, viha, pelko, yllätys ja inho.

Diplomi-insinööri Meeri Mäkäräinen tutki tietotekniikan alan väitöstyössään sitä, kuinka animaatiohahmojen kasvonilmeitä yhdistämällä saadaan ilmaistua entistä laajempia ja monipuolisempia tunteita.

Tutkimus osoittaa, että ihmiskasvojen lihaksiin perustuvalla menetelmällä voidaan tuottaa yhdistelmiä perusilmeistä.

Yhdistelmäilmeet voivat ilmaista monitahoisempia tunnetiloja, kuten järkytystä, häpeää tai vahingoniloa.

Animaatiohahmon tunteiden ilmaisua voidaan tehostaa liioittelun avulla.

Voimakas liioittelu sopii piirrosmaisille hahmoille ja hienovaraisempi liioittelu realistisille hahmoille. Kun realistisessa animaatiohahmossa on jotakin epäluonnollista, kuten ilmeiden voimakasta liioittelua, hahmo näyttää helposti oudolta.

Tämä outo laakso -ilmiö on aiemmin liitetty ensisijaisesti kielteisiin tunteisiin, kuten pelkoon ja vihaan. Mäkäräinen nosti ilmiöstä esiin uuden ja monipuolisemman puolen: oudon näköiset hahmot voivat aiheuttaa myös huvittuneisuuden tunteita.

Meeri Mäkäräinen 26.11.2019: Blending and exaggeration of animated facial expressions of emotions.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26 \ 47

Arjen valintoja

Mikä on suosikkivempaimesi, Caterina Soldano?

Professori haluaa kehittää vähemmän häiritseviä laitteita, mutta uskoo, että paras keino hallita elektroniikkaähkyä on sulkea älypuhelimen ilmoitukset.

Teksti: Annamari Tolonen Kuva: Jaakko Kahilaniemi

Tutkit orgaanista elektroniikkaa.

Mitä ihmettä se on?

Suurin osa laitteista on valmistettu komponenteista, jotka on tehty piipohjaisista materiaaleista. Orgaaninen elektroniikka perustuu piin sijaan orgaanisiin molekyyleihin. Sen suurimpia etuja on, että voimme tehdä taipuisia laitteita, kuten iholle mukautuvia älyrannekkeita ja mittareita tai taitettavia näyttöjä. Monessa puhelimessa on jo orgaanisiin ledeihin eli OLED-teknologiaan perustuva näyttö, koska se on energiatehokas ja tuottaa syvät värit.

Ratkon työssäni orgaanisen elektroniikan haasteita sekä perustutkimuksen että käytännön sovellusten kautta.

Voitko tutkijana olla kehittämässä vähemmän häiritseviä laitteita?

Tutkimukseni liittyy osittain siihen, miten voimme tehdä vähemmän häiritseviä laitteita esimerkiksi henkilökohtaiseen terveydenhuoltoon. Orgaanisen elektroniikan ansiosta voimme kehittää vaikkapa iholle tulevia mittareita, jotka mukautuvat kehon liikkeisiin eivätkä tunnu ikäviltä. Ne voivat valvoa terveydentilaa ja muistuttaa olemassaolostaan ainoastaan silloin, jos havaitsevat jotain poikkeuksellista.

Mikä on suosikkivempaimesi? Älypuhelin ei välttämättä ole suosikkini, mutta olen siihen koukussa enkä tiedä, miten pärjäisin ilman. Olen yrittänyt rajoittaa sen käyttöä, mutten ole onnis48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 25

tunut kovin hyvin. Se on monitoimilaite, joka auttaa minua lukemattomissa päivittäisissä rutiineissa ja yhdistää minut muihin ihmisiin.

Toinen tärkeä laite on ompelukoneeni.

Sen parissa voin käyttää luovuuttani ja oppia uusia asioita. Aloitin tekemällä ystäville lastenvaatteita, koska ne ovat pieniä ja helppoja, mutta nyt olen alkanut ommella vaatteita myös itselleni.

Ompelu on loistava keino rentoutua ja saada ajatukset irti työpäivästä. Voisinko yhdistää työn ja harrastuksen ja alkaa kehittää puettavaa elektroniikkaa? Eihän sitä koskaan tiedä!

Entä mikä laite on turha tai hyödytön?

En koe omistavani turhia vempaimia.

Laitteen hyödyllisyys riippuu kunkin tarpeista. Joku voi pitää robotti-imuria turhana, mutta minulle se oli entisenä kahden kissan omistajana erittäin hyödyllinen, kun ei tarvinnut itse siivota karvoja päivittäin. Kissoillekin imuri oli hauskaa ajanvietettä.

En ostaisi itselleni jugurttikonetta, e-kirjan lukulaitetta tai verkkokauppojen ihmelaitteita, mutta niillekin voi olla paikkansa jonkun arjessa.

Vievätkö älylaitteet liikaa aikaamme?

Eivät laitteet itsessään, vaan palvelut ja sisällöt, joita ne tarjoavat. Mieti, kuinka usein vilkuilit puhelintasi silloin, kun sillä saattoi vain soittaa tai lähettää

tekstiviestejä. Tänä päivänä sovellusten kehittäjät pohtivat jatkuvasti keinoja napata huomiosi ja saada sinut avaamaan sovelluksen tai klikkaamaan mainosta.

Mielestäni kysymys on siitä, miten annamme teknologian viedä aikaamme.

Itse olen yrittänyt rajoittaa laitteiden lähettämien ilmoitusten määrää, jotta ne eivät häiritsisi keskittymistä. Se on kuitenkin vaikeaa. On niin paljon sovelluksia, joista ponnahtelee ilmoituksia päivän mittaan.

Sinut on nimetty Italian naiskeksijöiden verkoston vuoden 2016 innovaattoriksi ja olet saanut myös kunniamaininnan Euroopan naiskeksijöiden verkostolta.

Miten voisimme kannustaa enemmän naisia tekniikan alalle?

Meidän täytyy korostaa pienestä pitäen niin tytöille kuin pojille, että he voivat pärjätä millä tahansa alalla. Kaikilla täytyy olla samat mahdollisuudet tutustua erilaisiin aiheisiin, saada onnistumisen kokemuksia ja kerätä itsevarmuutta.

Se kannustaa nuoria hakeutumaan sille alalle, joka heitä kiinnostaa ja jossa he ovat hyviä, huolimatta siitä, mitä sukupuolta he ovat. •

Palkitut Toimittanut: Riikka Hopiavaara

KERAAMIKKO Matias Liimatainen

on saanut Design Forum Finlandin jakaman Vuoden nuori muotoilija -palkinnon. Liimatainen on valmistunut Aaltoyliopiston keramiikka- ja lasitaiteen koulutusohjelmasta. Palkintoraadin mukaan Matias Liimataisen töissä on dynamiikkaa, ja tunnelma saavutetaan pienillä ja aidon oloisilla asioilla.

Värien käyttö on rohkeaa ja esineet toimivat joka suunnasta.

TEKIJÄNOIKEUSASIAMIES Maria

PROFESSORI Jukka Pekolalle on myön-

netty Simon Memorial -palkinto hänen huomattavista ansioistaan nanoskaalan kvanttilaitteiden termodynamiikan, metrologian ja kryogeniikan tutkimuksessa. Jukka Pekola työskentelee kvanttifysiikan professorina Aalto-yliopistossa, jossa hän myös johtaa Quantum Technology Finland -huippuyksikköä. Lisäksi hän toimii kvanttiteknologia-alalle keskeisen kansallisen OtaNano-tutkimusinfrastruktuurin tieteellisenä johtajana.

50 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 25

PROFESSORI Visa Koivunen on saanut

European Association for Signal Processing (EURASIP) myöntämän EURASIP Fellow -arvon. Fellow-arvo on järjestön korkein huomionosoitus. Huomionosoituksen perusteena olivat Koivusen merkittävät tieteelliset saavutukset monisensorijärjestelmien ja tilastollisen signaalinkäsittelyn aloilla. Koivunen on kautta aikojen toinen EURASIP Fellow -arvon saanut suomalainen. Hän työskentelee professorina signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitoksella.

Matias Liimatainen

Rehbinder on saanut Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry:n myöntämän Finnfoto-palkinnon. Aalto-yliopistossa lakimiehenä ja Taideyliopiston tekijänoikeusasiamiehenä työskentelevä Rehbinder on tehnyt kolmen vuosikymmenen ajan työtä valokuvan tekijänoikeuden parissa tekijänoikeusjärjestöissä, valokuvan tekijänoikeusoppaiden kirjoittajana ja valokuva-alan opiskelijoiden kouluttajana.

TÄMÄ LEHTI KERTOO • yrityksistä ja erehdyksistä • puisesta kasvihuoneesta • viisaasta puurakentamisesta

aalto.fi