Aalto University Magazine 31

Elämisen tilat

Avauksia Gary Marquis ja tilojen voima.

Nyt Pieniä uutisia, isoja asioita.

Oho! Tom Lindholm teki vähän liiankin jännittävän matkan.

elämisen tilat

Teema _ Kaupunkisuunnittelussa risteävät tuhannet toiveet.

Kuka Maija Jokelan työ näkyy kaupungilla.

Teema _ Viisi keinoa lisätä rakentamisen tuottavuutta.

Mukana matkassa Keskelle kaupunkia nousi jättimäinen hyönteishotelli.

Tieteestä Älyrakennus helpottaa elämää ja säästää energiaa.

Tieteestä Sähköskuutit: riemua vai riesaa?

Kumppanuus Rafaela Seppälä teki lahjoituksen taiteen tukemiseksi.

Yhteistyö _ Yliopisto lähti mukaan Ioncell-yritykseen.

Keskustelua Jorma Eloranta ja Mashrura Musharraf tietävät autonomisten laivojen yleistyvän.

Yrittäjyys Fluff Stuff hyödyntää osmankäämien höytyviä.

Tieteestä lyhyesti.

Väitöksiä _ Lauri Laine ja yrittäjyyden sankarimyytti; Aleksi Laakso ja risteilylaivojen värähtelevät runkorakenteet; Kaniz Moriam ja erikoisluja selluloosatekstiilikuitu.

Arjen valintoja Eliisa Lotsari tutkii kylmiä pohjoisia vesistöjä.

vauhdittivat puuvaahdon

sähköveneen tuotekehitystä.

kosteikkokasvi,

kukintojen höytyvät sopivat

tyynyn täytteeksi.

lisää sivulta

JUULI MIETTILÄ, KUVITTAJA

Työskentelen mieluiten kotoa käsin. Pidän erityisesti siitä, että työmatkaan ei kulu päivässä turhaa aikaa ja pystyn aloittamaan työt oman vireystilan mukaan. Kotini on mielestäni viihtyisä, ja minulla on toimiva työpiste. Olen herkkä melulle, joten kodin rauhassa pystyn keskittymään työntekoon ilman häiriötekijöitä. Kotona työskentelystä tekee erityisen mieluisan pieni koiranpentu, joka piristää työpäiviäni.

ILONA PARTANEN, KUVITTAJA

Muokkaan työtilani kotoisaksi nurkkaukseksi, jossa on leppoisaa työskennellä. Pystyn luomaan oman tilani minne vain, kunhan se on rauhallinen ja valoisa. Tasainen taustaääni on mukavaa, olipa se sitten radio tai kollegoiden jutustelua. Pöydälleni kerääntyy jos jonkinmoista pinoa ja lippulappua, mutta niillä kaikilla on oma (sekava) paikkansa. Tiukan deadlinen lähes tyessä tosin huomaan järjesteleväni kyniä ja pinoja ojennukseen, olen huomannut sen selkeyttävän myös omaa ajatteluani.

JULKAISIJA Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut PÄÄTOIMITTAJA viestintäjohtaja Jaakko Salavuo TOIMITUS Paula Haikarainen, Katrina Jurva ULKOASU & KUVATOIMITUS Dog Design KANSI Anne Kinnunen

TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT Amanda Alvarez, Annika Artimo, Anna Berg, Anu Haapala,

Hautamäki,

Seppänen,

OSOITE

Törmälä,

YMPÄRISTÖMERKKI

MILJÖMÄRKT

Tilojen voimaa

Työhuoneeni on Otaniemen kampuk sen vanhimmassa osassa, ja pääsen reaaliajassa seuraamaan, kuinka Otakaari 2:n uudisrakennukset kohoa vat. Kulman takana peruskorjataan ja laajennetaan Aalto Works -korttelia, johon asettuvat muiden muassa Design Factory, Aalto Ventures Program ja Startup Sauna. Kampus kehittyy, kuten sen kuuluukin. Järkevä suunnittelu takaa, että rakennuksilla, teillä ja viher alueilla on monta jopa ennalta arvaa matonta käyttötapaa.

Synnyinmaassani Yhdysvalloissa lähipuistoihin ei välttämättä pääse kävellen, koska väylät on suunniteltu autoille: jalkakäytävät saattavat puut tua kokonaan. Espoossa sen sijaan voin pyöräillä tai kävellä kampukselle vuoden jokaisena päivänä.

Epäonnistunut tilasuunnittelu ja rakentaminen voivat rajoittaa muu takin kuin liikkumista. Tänä päivänä katuja, pyöräteitä ja viheralueita tuk kivat sähköpotkulaudat ovat huippu suosittuja, vaikka ne voivat olla kohta lokkaan vaarallisia. Lyhyillä matkoilla kävely tai pyöräily olisivat myös terveellisempiä vaihtoehtoja.

Kaupungit kehittyvät hitaasti, ja pitkän aikavälin suunnittelussa saatetaan myös epäonnistua – esimer kiksi sähköpotkulautojen pysäköinti tarvetta tai nopeusrajoituksia ei osattu ennakoida. Ongelmista huolimatta tiedämme, että tiivis kaupunki asuminen on myös tarkoituksenmu kaista. Kaupungeista on vain tehtävä ihmisystävällisiä, jotta asukkaat eivät pakene niistä autoillaan.  Kaupunkisuunnitellussa on huomioi tava myös raha. Kun rakennetaan tunnelia, jonka tulee kestää viisikym mentä tai sata vuotta, kyseessä on sijoitus, joka vaatii huolellista suunnit telua niin rakenteiden, ympäristön kuin taloudenkin kannalta. Koska rakennettu ympäristö kiinteistöineen muodostaa suuren osan valtion vaurau desta, on tilojen vaaliminen taloudel lisesti järkevää, mutta se toimii myös yhteiskunnan ja hyvinvoinnin tärkeänä tukena. Aalto-yliopistossa edistämme näiden alojen osaamista muun muassa Insinööritieteiden korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun yhteisellä liikennetaloustieteen professuurilla. Avara tila on arvokas etuoikeus

– sen olemme viimeisen kolmen vuoden aikana oppineet. Suomessa on tarvitta essa tilaa turvaväleille, lisäneliöitä etätyölle ja vapaa-ajan tiloja mökillä tai palstapuutarhalla. Mutta emme saa pitää tätä ylellistä avaruutta itsestään selvyytenä.

Kampuksen oppimis- ja kokoontumis tilat on suunniteltu juuri niitä monitie teisiä kohtaamisia varten, joista Aalto on tunnettu. Ottakaamme niistä kaikki irti luovaan ajatteluun – suunnitellak semme sellaisia tulevaisuuden ympäris töjä, joissa ihmisten on hyvä elää, tehdä töitä ja leikkiä.

Hyvin suunniteltu tila voi parhaim millaan avartaa mieltä, kohentaa ter veyttä ja lisätä ihmisten välisiä yhteyksiä.

Gary Marquis dekaani, lujuusopin professori

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu

Kalle Kataila

Suunnitelkaamme sellaisia tulevaisuuden ympäristöjä, joissa ihmisten on hyvä elää, tehdä töitä ja leikkiä.

Avajaisia juhlittiin jälleen kampuksella

Aalto-yliopiston 13. lukuvuoden avajaiset olivat yhteisöllisyyden juhlaa hiljaisten koronavuosien jälkeen.

Rehtori Ilkka Niemelä viittasi avajaispuheessaan tekeillä olevaan valtion budjettiesitykseen. ”Kestävyyshaasteiden, kestävän kasvun ja siihen vaadittavien TKIinvestointien keskeisin pullon kaula on osaajien ja osaamisen saa tavuus. Paras tapa ratkaista tämä haaste on panostukset yliopistoi hin! Niillä on tärkeä kaksoisvai kutus: toisaalta syntyy uutta osaa mista, tutkimustuloksia ja keksin töjä kestävien innovaatioiden poh jaksi ja samalla kipeästi tarvittavia uusia osaajia.”

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Otto Usvajärvi iloitsi puheessaan

siitä, että yliopistoyhteisöistä löy tyy voimaa ja ymmärrystä selvitä vaikeista ajoista ja yhteiskunnan muutoksista. ”Aallossa autetaan kavereita ja apua tarvitsevia. Täällä kaikki hyväksytään mukaan ja kaik kien panosta tarvitaan.”

Polymeeriteknologian professori Jukka Seppälä nimitettiin Aaltoprofessoriksi. Arvonimi voidaan myöntää professorille, jonka tie teelliset ansiot ovat poikkeuksel lisen merkittäviä. Seppälä on eri koistunut polymeeritieteeseen ja erityisesti biopolymeerien tutki mukseen. Biopolymeerit perustu vat uusiutuviin raaka-aineisiin ja

Ylioppilaskunta AYY:n joukkue täydessä vauhdissa avajaispäivän Aalto Partyssa. Opiskelijoiden ja yliopiston johdon välisessä kilpailussa piti ensimmäisellä osuudella kuljettaa vettä mahdollisimman nopeasti.

ne voivat lisäksi olla biohajoavia. Tutkimus on johtanut uusiin kek sintöihin ja innovaatioihin kemian teollisuuden, metsäteollisuuden ja lääketieteellisten biomateriaalien alueilla.

Paljon odotettu Aalto Party teki näyttävän paluun Alvar Aal lon puistoon, jonne opiskelijat ja henkilöstö olivat yhdessä koon neet runsaan ohjelmakattauk sen: musiikkia, kiltojen esittelyitä, pelejä, kisailuja sekä ruokarekkoja. Juhlassa nähtiin myös perintei nen köydenveto opiskelijoiden ja yliopiston johdon kesken, tandem hiihtoa sekä muita tempauksia.

Jaakko

Kahilaniemi

Maatalouden sivuvirroista apua maailman ruokapulaan

Arviolta kymmenesosa maailman väestöstä kärsii aliravit semuksesta. Samaan aikaan tuotantoeläimille syötetään valtavia määriä ihmisravinnoksi kelpaavia ruokakasveja, ja merkittävä osa luonnonresursseista käytetään rehun tuotantoon.

Professori Matti Kummun johtama tutkimus osoittaa, että nykyisen ruokajärjestelmän puitteissa voitaisiin ruokkia jopa 13 prosenttia enemmän ihmisiä, jos osa ihmisille kelpaavasta rehusta korvattaisiin tuotanto eläinten ruokavaliossa maatalouden sivuvirroilla ja viljelykasvien tähteillä.

Nyt noin kolmannes maailmassa kasvatetuista viljoista ja neljännes kalansaaliista syötetään tuotantoeläimille. Kummun ryhmä tutki mahdollisuutta hyödyntää niiden sijaan maatalouden ja ruokateollisuuden sivuvirtoja sekä viljelykasvien tähteitä, kuten sitrushedelmien prosessoin nissa syntyviä jätteitä, sekä kalanviljelyn ja karjankasva tuksen sivutuotteita. Näin ihmisille kelpaavia raaka-aineita vapautuisi suoraan ihmisten ruoaksi.

Jopa 10–26 prosenttia viljakasvien tuotannosta ja 17 mil joonan tonnin kalansaalis (11 prosenttia kalan tuotannosta) voitaisiin ohjata eläintuotannosta ihmisten käyttöön, jos ruokajärjestelmä järjestettäisiin uudelleen. Toteutusta vasta riippuen muutos lisäisi ihmisille kelpaavan ruoan määrää 6–13 prosenttia kaloreilla mitattuna ja 9–15 prosenttia proteiinisisältönä mitattuna.

”Tämä ei kuulosta paljolta, mutta se tarkoittaa ruokaa jopa noin miljardille ihmiselle”, tutkijatohtori Vilma Sandström sanoo.

Samansuuntainen parannus saavutettaisiin myös hävikin puolittamisella ruokaketjun eri osissa, minkä Kummu kollegoineen osoitti jo aiemmassa tutkimuksessa.

H

Yhteistyöllä kohti vetytaloutta

Kun etsitään vaihtoehtoja öljypolttoai neille, vety on yksi tärkeimmistä rat kaisuista. Vetytalouden nähdään nou sevan osaksi hiilineutraalien yhteis kuntien energiajärjestelmiä, teolli suutta ja liikennettä. Odotettavissa on kuitenkin tiukka kansainvälinen kilpailu eri teknologioiden ja hankkei den välillä. Keskeisiä seurattavia ovat Pohjoismaat, Saksa ja Japani.

Jotta Suomi pysyisi mukana kil pailussa, keskeiset kansalliset tutki mus- ja koulutustoimijat ovat perus taneet Suomen vetytutkimusfooru min (Hydrogen Research Forum Fin land). Mukana ovat Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, Teknologian tutkimus keskus VTT, Åbo Akademi, Jyväs kylän, Turun, Tampereen ja Vaasan yliopistot sekä Oulun yliopisto, joka koordinoi foorumin toimintaa.

Jopa

26 %

viljakasvien tuotannosta voitaisiin ohjata eläintuotannosta ihmisten käyttöön.

Vetytutkimusfoorumin keskeisiä tavoitteita ja tehtäviä ovat kansalli sen vetytoimintasuunnitelman ja tule vaisuusvisioiden edistäminen, alan koulutustarjonnan koordinoiminen, tutkimustiedon tuottaminen päätök senteon tueksi sekä Suomen vety siirtymään liittyvän roolin ja vaikutta vuuden lisääminen.

”Aalto-yliopiston tutkimuksella ja koulutustarjonnalla tulee olemaan keskeinen rooli kansallisessa vetyyhteistyössä. Siirtyminen pois fossiili sista raaka-aineista luo tarpeen uusiin avauksiin sekä energiasektorilla että kemianteollisuudessa. Tämä on suuri mahdollisuus useilla tekniikan ja talouden osa-alueilla”, sanoo energia tekniikan professori Martti Larmi.

ARMOTONTA MENOA – HOIVA

TYÖN LAULUJA palkittiin Locarnon elokuvafestivaaleilla erityisen vah vasta yhteiskunnallisesta merkityk sestään. Aiemmin elokuva on pal kittu mm. DocPoint -festivaaleilla ja Tampereen elokuvajuhlilla.

Tumman huumorin sävyttämä lauluelokuva kertoo vanhusten hoivatyön arjesta. Elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja on Susanna Helke, dokumentaarisen elokuvan tutkimuksen professori Aaltoyliopistossa.

Musikaalidokumentissa ohjaaja halusi antaa äänen hoitajille, jotka eivät ehkä muuten uskaltaisi puhua ongelmista.

VEDEN VARTIJA -ELOKUVA kertoo ajasta, jolloin puhdas vesi on loppumassa maailmasta ja valtaa pitävä sotilashallinto kontrolloi niukkoja vesivaroja.

Saara Saarelan ohjaama teos pohjautuu Emmi Itärannan romaa niin. Syyskuussa ensi-iltansa saanut elokuva valmistui kansainvälisenä yhteistyönä, lähes kymmenvuotisen prosessin tuloksena.

Elokuvaohjauksen professorina työskentelevä Saarela teki tausta työtä vesi- ja ympäristötutkijoiden kanssa, mukana oli myös asian tuntija koordinoimassa tuotannon ekologista kestävyyttä.

Kuvaustilanne Rummun vankila-alueella Virossa. Elokuvan päähenkilöä, Noriaa, esittää Saga Sarkola.

Gabriela Urm

Road Movies Oy

NÄYTÖS22 esitteli kaikkiaan 22 opinnäytemallistoa muodin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoilta.

Kaikki mallistot ja näytös verkossa: aalto.fashion

Hanna-Lotta Hanhelan palkitun malliston innoittajana oli ollut hänen isoäitinsä, jonka kautta kiinnostus vaatteisiin ja muotiin syntyi, mutta jonka kanssa suhde oli myös monimutkainen. Alzheimerin tautia sairastaneen isoäidin mukaan mal listo oli suunniteltu kuin muistinsa menettäneen räätälin näkökulmasta.

Asu Hanna-Lotta Hanhelan mallistosta Strength of body – Fragility of mind.

TULEVAISUUDEN VAATEKAAPPI

-NÄYTTELY on esillä Euroopan parlamentissa Brysselissä joulukuun alussa. Näyttely tarjoaa Aalto-yliopis ton asiantuntijoiden ratkaisuja kestä vään muodin tulevaisuuteen.

Tennarin hehkuvat värit ovat lähtöisin puusta. Muotoilija Noora Yau ja materiaalitutkija Konrad Klockars kehittävät myrkytöntä ja ekologista Shimmering Wood -rakenneväriä, jota saadaan puun nanoselluloosasta.

Sofia Okkonen

Kalle Kataila

Matka, joka jäisi nyt tekemättä

Tom Lindholm on Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston elämänlaajuisesta oppimisesta vastaava johtaja. Tehdessään graduaan 1990luvun lopulla hän matkasi voimalaitoksissa eri puolilla maailmaa.

Teksti Anu Haapala

Henkilökuva Kalle Kataila

Kuvitus Juuli Miettilä

”Kauppatieteiden opintojen loppuvaiheessa osallistuin projektijohtamisen kurssille, jolla tehtiin yhteistyötä konepajayhtiö Wärtsilän kanssa.

Yritys halusi selvittää, miten dieselmoottorin hukkalämpöä voidaan hyödyntää hiilivoimalaitosten tehostamisessa. He lähettivät kahdesta tulevasta dip lomi-insinööristä ja kahdesta kauppatieteilijästä koostu van ryhmämme selvittämään asiaa ensin Kiinaan ja sit ten eri puolille maailmaa.

Projekti loi hyvän pohjan jatkaa myös graduntekoa Wärtsilälle. Vierailin yli sadassa dieselvoimalaitoksessa yli kuudessakymmenessä maassa. Jouduin jännittäviin, jopa vaarallisiin tilanteisiin.

Yksi kohteista oli öljynporauskenttä Jemenissä. Reissussa näin, miten pienestä elämä voi olla kiinni.

Ennen matkaa tiesin Jemenistä oikeastaan vain sen, että kyseessä on köyhä maa.

Varhain eräänä aamuna minua tultiin hakemaan hotel lista isolla maastoautolla. Ajoimme läpi hiljaisen kaupun gin kohti lentokenttää – kunnes vastaan tuli tiesulku.

Paikalliset ihmiset etupenkillä pyysivät minua pysy mään rauhallisena ja alkoivat keskustella meidät pysäyt täneiden armeijan vaatteisiin pukeutuneiden henkilöi den kanssa.

Yhtäkkiä yksi ulkona olevista miehistä avasi takaoven.

Takkini oli vieressäni takapenkillä. Mies laittoi auto maattiaseensa takin alle ja nosti sitä tähdäten samalla minua sormi liipaisimella.

Vasta jälkikäteen tajusin, miten pelottava tilanne oli. Minulla ei ollut yhteistä kieltä miehen kanssa, eikä hajua kaan siitä, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi.

Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Lentokentällä kuulin, että hotellini edessä oli räjähtänyt pommi vain vartti lähtöni jälkeen, ja ihmisiä oli kuollut. Autostamme kin etsittiin pommia.

Enää en lähtisi vastaavaan projektiin! En silti luopuisi saamistani kokemuksista ja opeista.

Nuorelle kauppatieteilijälle projekti oli mahtava kulttuurikoulu ja syväsukel lus myös tekniikan alaan. Sain nähdä eri maita Etelä-Amerikasta Lähi-itään ja Aasiaan.

Matkat auttoivat laittamaan asioita perspektiiviin. Meillä Pohjoismaissa asiat ovat todella hyvin.

Hölmöjä riskejä ei kannata ottaa, mutta rohkaisen opiskelijoita kokeile maan siipiään ennen kuin vaikkapa perheen perustaminen sitoo johonkin tiettyyn paikkaan.

Kannustan myös oppilaitoksia ja yrityksiä tekemään asioita yhdessä. Isojen ongelmien ratkaisu vaatii poikki tieteellistä ja rajat ylittävää yhteistyötä.

Ennen kaikkea pitää muistaa, ettei kukaan tiedä, mitä huominen tuo tulles saan. Kannattaa nauttia elämästä ja työntää itseä pois mukavuusalueelta.”

Teema

Kuka Rambollin toimitusjohtajan,

tila- ja ympäristösuunnittelu herättävät intohimoja ja koskettavat kaikkia.

löytää mieluisia ratkaisuja

Elämisen tilat

Maija Jokelan

näkyy

Teema Viisi keinoa parantaa rakennusalan tuottavuutta.

Mukana matkassa

Keskelle kaupunkia nousi jättimäinen hyönteishotelli, jossa ihmisenkin on hyvä olla.

Tieteestä

Älyrakennus helpottaa elämää ja säästää energiaa.

Tieteestä Sähköskuuttien tulevaisuus tutkimuksen kohteena.

Tuhansien toiveiden kaupunki

Miten hoitaa kaupungin kasvukipuja, kun yksi haluaa lisää metsiä ja toinen parkkipaikkoja? Tutkimustiedolla ja toiveita kuuntelemalla, sanovat kaupunkisuunnittelijat ja tutkijat.

Teksti Terhi Hautamäki Kuvitus Ilona Partanen

”K

aupunginosassa ei ole kohta enää yhtään luontoa rumien ja samannäköisten raken nusten takia.” Näin kirjoitti asukas Mun Espoo kartalla -kyselyssä.

Espoo on kaupunkisuunnittelun näkökulmasta kiinnostava ja tunteita kuumentava kohde. Se on kehittynyt vahvasti autoistumisen ehdoilla ja kasvanut hurjaa vauhtia myös viime vuosina. Moni haluaisi varjella luontoa ja lähimetsiä.

Kaupunkisuunnittelua on pyritty parantamaan tutkimustiedon avulla. Aalto-yliopiston ja Espoon toteuttamassa hankkeessa noin 6 600 espoolaista vastasi Mun Espoo kartalla -kyselyyn. He merkitsivät kartalle lähes 70 000 itselleen merkityksellistä paik kaa ja kehittämisideaa.

Kyselyssä tuli konkreettisia ehdotuksia: rannoille yleisiä saunoja, urheiluaktiviteetteja, ravintoloita ja grillauspaikkoja. Yksi osallistuja ideoi jopa Länsi väylän kattamista puistomaisella viherkannella. Kyselyssä pyydettiin ihmisiä merkitsemään, minne he sijoittaisivat uusia koteja ja millaisia niiden tulisi olla.

Vaikka kaikkia ehdotuksia ei voi suoraan toteuttaa, tuloksia voidaan jo soveltaa käytäntöön. Valmisteilla on esimerkiksi Lasihytin kaava-alue Kauklahden ase man ympäristössä. Alue on nyt pääosin teollisuus aluetta, peltoa ja joenvartta. Sille suunnitellaan keskustamaista rakentamista ja uusia asuntoja noin 4 000 asukkaalle.

Tutkimusaineisto on antanut tietoa kaupunkilai sille merkityksellisistä asioista. Lasihytin alueella

tärkeänä pidetään esimerkiksi jokivarren virkistys mahdollisuuksia ja sitä, että joen varrella olisi yhte näinen pyörä- ja kävelytie. Asemakaavan valmiste lussa onkin kiinnitetty erityistä huomiota siihen, miten Espoonjoen vartta kehitetään.

Syvällistä tietoa ympäristön käytöstä Ympäristö- ja kaupunkisuunnittelu on monimut kaista ja pitkällistä työtä. Aallossa koulutetaan siihen asiantuntijoita ja kehitetään suunnitteluun uusia menetelmiä.

Maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä sanoo, että Espoossa tutkijoiden ja kaupun kisuunnittelijoiden yhteistyö on ollut poikkeuksellisen syvää.

Tutkimuksessa on hyödynnetty PehmoGIS-mene telmää, jolla kerätään ihmisten tuottamaa paikkatie toa kartalle. Espoon kaupungilla tämä tieto on tuotu osaksi paikkatietojärjestelmää, jota kaikki suunnitte lijat hyödyntävät arkisessa työssään.

Kaupunki ei toki pysty kiinnittämään huomiota kaikkiin 70 000 pisteeseen, jotka kartalle on kerätty. Siksi myös priorisointia on kehitetty. Ajatuksena on se, että elämänlaatu kohenee parhaiten, kun keskity tään parantamaan paikkoja, joita asukkaat käyttävät paljon, mutta jotka he kokevat erityisen negatiivisiksi.

”Tunnistimme näitä hot spotteja ja katsoimme, missä määrin ne sopivat yhteen sen kanssa, mihin Espoo on jo ajatellut suuntaavansa resursseja”, Kyttä sanoo.

Näissä oli paljon yhteneväisyyttä, mikä antaa toiveita, että resurssit ovat löydettävissä.

”Tiiviisti rakennetulla ympäristöllä on kyky saada sohvaperunatkin liikkeelle.”

Kaupungistuminen jatkuu yhä Pandemia ravisteli käsityksiä asumisesta. Etätyöaika sai monet harkitsemaan asuinpaikkaansa uudelleen ja hankkimaan kakkosasunnon. Paljon puhutusta ”moni paikkaisuudesta” tuli yhtäkkiä käytännön elämää.

Johanna Palomäki työskenteli haastatteluajan kohtana Espoon kaupungin suunnittelupäällikkönä. Hänen mukaansa kaupungistuminen jatkuu yhä. Suomi on tässä edelleen jäljessä muuta Eurooppaa. Mutta kun rakennetaan lisää, luontoalueet vähenevät eikä vehreyttä pullahda mistään tilalle. Olisikin tärkeää suunnata kaupungin kasvua jo rakennetuille alueille.

”Jaksan silti uskoa, että rakennetun ympäristön laatu paranee, ja opitaan paremmin tekemään ihmis ten kaupunkia ja myös säästämään luontoalueita.”

Palomäen mukaan Aalto-yliopiston kanssa kerä tyssä datassa riittää kaupungille analysoitavaa ja hyödynnettävää vuosiksi eteenpäin. Kaupungin uusi yleiskaava on tulossa vireille, ja aineistot auttavat työssä. Keväällä järjestettiin keskusteluiltoja, joissa asukkaat pohtivat kaupungin tulevaisuutta.

”Kaupunki saa myös kaiken aikaa suoraa palau tetta, ja rivien välistä kuultaa usein tuska. Espoossa koetaan kasvukipuja, ja nyt onkin syytä rohkeasti keskustella siitä, millaista kasvua toivotaan”, Palomäki sanoo.

Tutkimustieto vahvistaa käsitystä viherympäristö jen ja virkistysalueiden tärkeydestä. Palomäki näkee, että espoolaiset eivät nimbyile tai vastusta kasvua. Monet eivät vain ole tyytyväisiä siihen ympäristön laatuun, jota kasvu tuottaa.

Palomäki on haastanut rakennusliikkeitä ja kaupunkisuunnittelijoita miettimään, miten vihreää saataisiin kaupunkikuvaan enemmän, eikä aina ensimmäiseksi nipistettäisi viherraken tamisesta, kun etsitään säästöjä. Korkeiden kerros talojen ja väljän pientalorakentamisen vaihtoehtona voisi olla keskimittakaavan tehokas rakentaminen, kuten kaupunkipientalot.

Asuinympäristö vaikuttaa terveyteen Marketta Kyttä toivoo Suomeen monimuotoisempia kaupungistumisen tapoja. Hänen mukaansa Suomessa vaikuttaa olevan kerrallaan yksi tapa rakentaa. Jos se oli joskus lähiö, nyt se on jatkuva tiivistäminen.

Hyvä kaupunkisuunnittelu ottaa huomioon ympä ristön vaikutukset hyvinvointiin. Kyttä on ympäris töpsykologina tutkinut aihetta monissa hankkeissa. Viherympäristön stressiä lievittävät ja mielialaa parantavat vaikutukset tunnetaan. Toinen tärkeä asia on se, miten ympäristö rohkaisee arkiliikuntaan. Tässä tiiviys on sopivassa määrin hyväksi.

”Melko tiiviisti rakennetulla ympäristöllä on kyky saada sohvaperunatkin liikkeelle.”

Yhdessä tutkimushankkeessa seurattiin ihmisiä, jotka muuttivat asuinalueelta toiselle. Vaikka asen teet arkiliikkumiseen eivät olisi olleet myönteisiä, ihmisten liikkuminen lisääntyi, kun he muuttivat tiiviille alueelle palveluiden lähelle eivätkä tarvin neet autoa yhtä paljon kuin ennen.

”Ympäristö saa ihmiset muuttamaan arkeaan puolihuomaamatta, ja jopa asenteet seuraavat perässä.”

Seuraavaksi professori Kytän ja professori Henrikki Tikkasen tiimit tutkivat tutkijatohtori Tiina Rinteen johdolla kaupunkiympäristön vaiku tusta sosiaaliseen hyvinvointiin. Asuinympäristö ei niinkään vaikuta vahvoihin sosiaalisiin siteisiin, perhe- ja ystävyyssuhteisiin. Sen sijaan se vaikuttaa kevyempiin sosiaalisiin siteisiin kuten naapuruston yhteisöllisyyteen.

Tarvitaan enemmän yhteistyötä Tutkijat selvittävät paitsi asukkaiden osallistamista, myös sitä, miten asiantuntijoiden keskinäinen työ toimii kaupunkisuunnittelussa.

Aalto-yliopiston työelämäprofessori, Helsingin kaupungin projektinjohtaja Susa Eräranta tutkii suunnittelun menetelmien, tiedonkulun ja yhteistyön kehittämistä.

Väitöskirjassaan hän käsitteli asiantuntijoiden yhteistyötä: miten tieto kulkee tai ei kulje, mikä edis tää tai estää yhteistyötä. Tutkimuskohteena oli pää kaupunkiseudun nelivuotinen suunnitteluprosessi, jonka aineisto on anonymisoitu.

”Kaavoitustyössä esimerkiksi ympäristö- ja liikkumisalan asiantuntijat eivät välttämättä kom munikoi keskenään vaan keskushenkilön kautta. Erityiskysymykset käsitellään omissa siiloissaan.

Maisemaa muuttaa myös taktinen urbanismi ja kaupunkiaktivismi.

Keskushenkilöllä on hyvin paljon merkitystä ja valtaa.”

Osallisille ei välttämättä synny kokonaiskäsitystä.

Jos on mukana visiovaiheessa, voi jäädä hyvin erilai nen kuva tavoitteista ja ratkaisuista kuin myöhem mässä vaiheessa.

Ilmastotoimet muuttavat kaupunkikuvaa Eräranta työskentelee Helsingin kaupungilla pääs tövähennysten parissa. Hänen mukaansa ilmastotoi met muuttavat tulevaisuudessa paitsi energiankäyt töä, myös kaupunkikuvaa.

”Tällä hetkellä kaavoissa saatetaan hyvin tarkasti määrätä julkisivujen materiaaleja ja värimaailmaa. Jos jatkossa tulee olla enemmän kierrätettyjä ele menttejä ja materiaaleja, hyödynnetään sitä, mitä on saatavilla. Kaupunkikuva tulee moninaisemmaksi.”

Kun rakennuksilla louhitaan kiviainesta, se pyritään hyödyntämään lähiympäristön kohteissa. Tulevaisuudessa kiertävät paremmin myös raken nuselementit ja -materiaalit.

Erärannan mukaan luonto on tulevaisuuden kau pungissa monimuotoisempaa. Puistot eivät ole vain ruohomattoa. Pitää olla erityyppisiä biotooppeja ja esimerkiksi pölyttäjille sopivia ympäristöjä.

Aiemmin tonttikohtainen viherkerroin on määrit tänyt tonttien kasvillisuutta, monimuotoisuutta ja hulevesiratkaisuja.

”Nyt on kehitteillä alueellisia menetelmiä, jotka ottavat huomioon, miten naapuruston tai kaupungin osan eri viheralueet liittyvät toisiinsa.”

Maisemaa muuttaa myös niin sanottu taktinen urbanismi ja kaupunkiaktivismi. Vähällä käytöllä olevia alueita voidaan osoittaa tai ottaa vapaan kansalaistoiminnan areenoiksi, mikä tekee kaupun kiympäristöstä aiempaa vaihtelevampaa ja yllätyk

sellisempää. Helsingissä esimerkiksi Pasilan van hoilla veturitalleilla on ollut monenlaista harrastus toimintaa, tapahtumia ja yhteisöviljelyä.

Katteettomia lupauksia ei pidä antaa Myös helsinkiläisiä otetaan mukaan suunnitteluun. Eräranta sanoo, että vuonna 2016 yleiskaavan valmis telussa selvitettiin paikkatietokyselyllä esimerkiksi, mitkä alueet ovat arjessa keskeisiä ja missä on paikkoja, jotka olisi tärkeä säilyttää.

Kaupunki nimeää budjettikausittain summan, jonka käytöstä asukkaat saavat päättää: esittää esi merkiksi puiden istutusta, uimalaiturin rakentamista tai urheilu- ja leikkipuistojen kehittämistä.

Niin paljon kuin asukkaita kuunnellaankin, toivei den toteutukseen on usein pitkä matka. Reunaehtoja sanelevat esimerkiksi kaupungin talous, ilmasto sitoumukset ja tavoitteet asukasmääristä. Eräranta sanoo, että kaupungeilla on vielä tekemistä näiden reunaehtojen kommunikoinnissa.

”Usein asukkailta tulee kommentteja, että tänne ei haluta lisärakentamista. Asukkaiden pitää saada tietää, onko vaihtoehtona jättää kokonaan rakenta matta, vai onko asukasmäärätavoitteet saavutettava, mutta he voivat vaikuttaa rakennusten sijoitteluun.”

Joissakin kaupungeissa asukkaat ja yhteisöt ovat tehneet varjokaavoja, joissa he ovat tutkineet erityyp pisiä sijoitteluvaihtoehtoja.

Asukkailla on keskenään hyvin erilaisia ajatuksia kaupungin kehittämisestä. Marketta Kyttä sanoo, että vuorovaikutteisessa suunnittelussa tärkeää on kertoa läpinäkyvästi, miten tietoa hyödynnetään ja mitkä ovat vaikutusmahdollisuudet.

”Ei pidä antaa ihmisille katteettomia lupauksia siitä, että ideasi varmasti toteutuu.”

Työ näkyy kaupungilla

Rakennusala on mainettaan monipuolisempi, oppi Ramboll Finlandin toimitusjohtaja Maija Jokela jo ensimmäisessä kesätyössään.

Teksti Heidi Hammarsten Kuvat Aleksi Poutanen

Kun Maija Jokela viime kesänä lähti lomalle, hän silmäili erityisen ylpeänä Helsinki-Vantaan lento aseman uudistunutta kakkosterminaalia. Ramboll Finland oli mukana allianssissa, joka suunnitteli ja toteutti terminaalin näyttävät muutostyöt.

”Tyttärenikin osaa jo kysyä, ovatko sinun työkaverisi olleet tekemässä tätä”, kertoo Jokela, joka aloitti Ramboll Finlandin toimitusjohtajana vuosi sitten.

Ramboll on tanskalaislähtöinen globaali suunnit telu- ja konsultointiyritys. Sen muihin isoihin pro jekteihin Suomessa kuuluvat esimerkiksi Pasilan Tripla, Helsingin Kruunusillat-raitiotiehanke sekä Tampereen Kansi ja Areena. Kaikkiaan hankkeita on vuosittain noin 15 000.

Jokelasta piti alun perin tulla lääkäri, mutta varmuuden vuoksi hän haki monia muitakin opiskelupaikkoja. Ystävä oli vinkannut Teknillisestä korkeakoulusta, jonka valinnoissa painotettiin samoja aineita kuin lääketieteellisessä.

”Pääsin kaikkiin muihin hakemiini paikkoihin paitsi lääkikseen ja ajattelin, että menen rakennus tekniikkaan vähän kertaamaan matematiikkaa ja fysiikkaa”, Jokela muistelee.

Opinnot etenivät aluksi hitaasti, koska Jokela ei ollut varma alavalinnastaan. Pikkuhiljaa kuitenkin valkeni, että valinta oli osunut nappiin. Tämä varmis tui lopullisesti työelämässä, kun Jokela pääsi kesätöi hin rakennuttajakonsulttiyritykseen.

”Työ avasi silmät sille, mitä kaikkea projektinjoh taminen ja rakennuttaminen voi olla. Tykkään tehdä ihmisten kanssa töitä, koordinoida, johtaa ja nähdä tuloksia. Jos tulee ongelmia, ja ainahan projekteissa tulee, niitä pitää lähteä ratkomaan. Ei voi pysähtyä ja odottaa.”

Kesätöistä uraputkeen Pääaine rakentamistalous yhdistyi Jokelan mukaan suoraan työelämään, joten opiskelu motivaatio kasvoi. Jokela kiittää myös opiskelu aikoina syntyneitä verkostoja.

”Pidän opiskeluajan kilta- ja järjestötoimintaa hirveän tärkeänä. Teimme paljon yhteistyötä yritys ten kanssa ja opimme siinä esimerkiksi myyntityötä. Korkeakoululla ja yrityksillä oli muutenkin hyvät suhteet ja esimerkiksi harjoittelupaikkoja oli koh tuullisen helppo saada.”

Jokelan ensimmäisestä kesätyöstä aukeni lopulta pitkä uraputki ensin projektinjohtotöissä, sitten kesätyöyrityksen ostaneen Sweco PM Oy:n johtoryh mässä ja lopulta koko yrityksen toimitusjohtajana.

Sweco PM vaihtui huomattavasti suurempaan Rambolliin seitsemän vuoden jälkeen, kun Jokela alkoi kaivata uusia haasteita.

”Rambollissa kiinnosti erinomainen kansainväli nen verkosto: täällä pääsee tutustumaan myös mui den maiden toimintaan ja oppimaan siitä. Suomalai sia osallistuu jatkuvasti Rambollin kansainvälisiin projekteihin. Mainittakoon esimerkiksi rataprojekti Tbilisissä ja ympäristöhanke Tanskassa, myös vesi puolella on paljon hankkeita ulkomailla.”

Kiinnostava on Jokelan mielestä myös yrityksen omistusmuoto. Tanskalaisen Ramboll Groupin omistaa 98-prosenttisesti yrityssäätiö, loppu on työntekijöiden omistuksessa. Säätiö kanavoi saamansa tuotot Rambollin kehittämiseen, tutki mukseen, tieteen ja tekniikan alojen koulutukseen sekä hyväntekeväisyyteen. Tämä mahdollistaa sen, että yritystä voi kehittää pitkäjänteisemmin kuin pörssiyritystä.

Tiimityö opetti kuuntelemaan

Toimitusjohtajan työ on pitkäjänteisempää kuin projektin johtaminen, sanoo Jokela.

”Projektilla on selkeä alku ja loppu sekä rajalliset tavoitteet. Toimitusjohtajalla on monenlaisia tavoit teita, jotka liittyvät esimerkiksi yrityksen talouteen, kasvuun tai osaamisen kehittämiseen, mutta tavoit teet koskevat pitempää aikaväliä. Ne vaativat kärsi vällisyyttä ja isomman kuvan katsomista.”

Yhteisiäkin piirteitä projektinjohtamisessa ja toi mitusjohtajan työssä Jokelan mukaan on. Kummas sakaan johtaja ei tee päätöksiä yksin.

”Suurin samankaltaisuus on siinä, että molem missa on kyse ihmisten kanssa toimimisesta: on osat tava kuunnella erilaisia näkökulmia ja ratkoa asioita tiimin kanssa. Siitä on paljon hyötyä, että on toiminut erilaisten tiimien kanssa ja oppinut, että oma näkemys on vain yksi muiden joukossa.”

Ramboll on nostanut uudessa strategiassaan liike toiminnan ytimeen kestävän kehityksen: tavoitteena on auttaa asiakkaita kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa.

”Kestävä kehitys ilmiönä on tullut rakennusalal lekin, mutta ei aina ihan niin vahvasti kuin toivoisi. Suomella on maailman kunnianhimoisin hiilineut raalisuustavoite, ja se alkaa pikkuhiljaa näkyä myös julkisen puolen hankkeissa. Ylipäänsäkin organisaa tioilla on kestävän kehityksen tavoitteita, mutta niitä ei aina ehkä onnistuta pukemaan toimenpiteiksi.”

Jokela antaa esimerkiksi kestävän liikkumisen ratkaisut ja kaupunkiympäristöt, joita pitkään on suunniteltu henkilöautoliikenteen ehdoilla: ”Onneksi tilanne alkaa nyt muuttua.”

Suomalainen infra- ja suunnitteluosaaminen on Jokelan mukaan niin vahvaa, että siihen kannattaa panostaa vientituotteena. Rakentaminen on paikallista, mutta konsultointi kansainvälistä, hän muistuttaa.

Äitiyslomalta työhaastatteluun

Klisee konservatiivisesta miesvaltaisesta rakennus alasta ei pitänyt paikkaansa ainakaan siinä kohtaa, kun Jokela nousi Sweco PM:n toimitusjohtajaksi: hän sai tehtävään haastattelukutsun ollessaan äitiys lomalla.

”Olen toki halunnut toimitusjohtajaksi, kyllä minulla sen verran draivia ja kunnianhimoa on. Olen aina halunnut sellaisia hommia, joita en ole aiemmin tehnyt tai en vielä osaa. Mutta Swecolla en vielä ajatellut, että olisin varteenotettava toimitus johtajaehdokas, kun olin johtoryhmän nuorin.”

Rakentamisala onkin Jokelan mukaan muuttunut jo paljon, mielikuva ei vain välttämättä muutu yhtä nopeasti kuin todellisuus.

”Alalla on turhankin vanhakantainen maine. En allekirjoita, että täällä olisi erityisen epätasaarvoista. Jos hyviä ihmisiä jää saamatta töihin alan väärän ja vanhentuneen maineen takia, se on harmi. Olen kyllä tottunut siihen, että usein olen ollut ainoa nainen kokouksissa. Mutta kohtelu on pääsääntöi sesti ollut asiallista ja kunnioittavaa, ja ainoana naisena jää paremmin mieleen.”

Suunnittelu- ja konsultointiala on Jokelan mukaan myös selvästi naisvaltaisempaa kuin varsinainen rakentaminen.

Jokela on uransa aikana nähnyt rakennusalalla sekä tekniikan että asenteiden kehittymistä. Tekniikkapuolella tietomallit helpottavat suunnitte lua huomattavasti ja etätyöskentelyn avulla kansain väliset tiimit toimivat sujuvasti yhdessä.

”Asennepuolella näkyy, että yhteistyön ja kommu nikoinnin merkitys on kasvanut. Opiskeluaikanani huomasi vielä, että yhteistyö eri tekniikan aloilla oli vähäisempää ja toimittiin omissa siiloissa. Nyt ymmärretään, kuinka yhteisillä tavoitteilla ja keskustelemalla saadaan paras tulos.”

Yhä useampi suuri infrahanke tehdäänkin nykyi sin allianssimallilla, jossa tilaaja ja toteuttajat jakavat taloudelliset riskit ja molemmat myös hyötyvät, jos projekti sujuu hyvin. Allianssimalliin kuuluu myös pitempi kehitysvaihe, jonka jälkeen vasta tehdään lopullinen toteutuspäätös.

Rakennusala ei kärsi ainoastaan vanhentuneesta maineesta, vaan julkisuudessa epäillään usein myös osaamista. Etenkin suuret julkiset projektit nousevat otsikoihin, jos aikataulut ja budjetit pettävät.

Jokela huomauttaa, ettei hyvin sujunut projekti ole uutinen. Hän oli edellisellä työnantajallaan vastuussa Länsimetron ykkösvaiheen hankkeesta, josta uutisoi tavaa riitti. Kokemus oli hänen mukaansa opettavai nen ja merkityksellinen.

”Kun kyseessä on suuri ja jotenkin uudenlainen hanke, sen suunnittelu on vielä aika yleisellä tasolla siinä vaiheessa, kun sille haetaan määrärahoja. Jos jotakin muuttaisin, niin ottaisin mallia teollisuuden investoinneista, missä panostetaan esisuunnittelu vaiheeseen huomattavasti enemmän.”

”Jos hyviä ihmisiä jää saamatta töihin alan väärän ja vanhentuneen maineen takia, se on harmi.”

Maija Jokela

Valmistui diplomi-insinööriksi 2006 pääaineenaan rakentamistalous ja on työskennellyt Ramboll Finlandin toimitusjohtajana syksystä 2021.

Aloitti uransa projektinjohto tehtävissä CM-urakointi Oy:ssä.

Projektinjohto- ja rakennuttamis yritys Sweco PM:n toimitusjohtaja 2014–2021.

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2022.

On myös

Innokas hevosharrastaja. ”Olen muun muassa voittanut aikoinani kouluratsastuksen piirinmestaruuden.”

Harrastuksiin koukuttuva.

”Voin innostua melkein mistä tahansa, mihin alan perehtyä syvemmin ja voin kehittyä. Tiedän että tämä on muotilaji, mutta viime aikoina olen innostunut voimaharjoittelusta.”

Hassuttelija. ”Järjestämme alakoulu ikäisen tyttäreni kanssa hassuttelu päiviä, joihin kuuluu esimerkiksi disko kotona. On vapauttavaa heittäytyä hetkeen ja tehdä jotakin ihan muuta kuin mitä ’aikuisena’ tekee.”

5

keinoa parantaa rakennusalan tuottavuutta

Seuraavilla ratkaisuilla voidaan nopeuttaa rakentamista ja säästää kustannuksia. Samalla materiaalihukka ja hiilidioksidi päästöt vähenevät.

1. Ei hukata työntekijän aikaa turhaan säätämiseen Rakennusalan asentaja pystyy tekemään työtään keskimäärin 2,5 minuuttia ennen kuin ilmaantuu jokin keskeytys. Suurin osa hänen ajastaan kuluu materiaalin haalaukseen eli tarvikkeiden siirtelyyn, asioiden selvittelyyn, etsiskelyyn ja ylimääräi seen liikkumiseen eri paikkojen välillä.

Asentajan sujuva työ tulee varmis taa tarkalla tuotannonohjauksella.

2. Lisää leania, yhteistyötä, ja urakoitsijat mukaan suunnitteluun Rakennusalan yritykset sisällyttävät urakkatarjouksiinsa ”normaalin” määrän hukattua aikaa. Hankkeiden kokonaisbudjetit perustuvat näihin tarjouksiin ja urakoitsijoiden kustan nustietoon.

Samalla vastuu tuottavuudesta sysätään ketjun alimmalle tekijälle. Alimmalla tasolla toimivat eivät kuitenkaan voi vaikuttaa muiden tilanteeseen. Putkiasentaja voi vain hämmästellä saamiaan huonoja suun nitelmia ja koettaa selviytyä työstään improvisoiden ja materiaaleja etsien.

Lean-rakentamisen perustana ovat pitkät kumppanuudet sekä

riskien ja tuottojen jakaminen osallistu jien kesken. Perinteiselle kiinteähintai selle urakoinnille ei ole enää tarvetta.

Kun urakoitsijat pääsevät vaikut tamaan suunnitteluun, tuottavuus paranee. Esimerkiksi asentajaläh töinen suunnittelu voisi parantaa tuottavuutta jopa 20 %.

3. Kaikki materiaalit suoraan kohteeseen Tuottavuuden kannalta kriittiset ja sinänsä yksinkertaiset tehtävät, kuten materiaalien tuominen työpisteelle suunnitellusti ja koordinoidusti, eivät usein ole kenenkään vastuulla.

Työn tuottavuus voisi parantua 10–20 %, jos kaikki tarvittavat mate riaalit kuljetetaan suoraan kohteeseen eikä turhia tavaroita säilytettäisi lain kaan työmailla.

4. Tahtituotanto käyttöön Niin sanotussa tahtituotannossa hanke jaetaan pieniin kokonaisuuksiin kuten asuntoihin, joissa kaikki asen tajaryhmät etenevät samaan tahtiin koko projektin ajan.

Kun asentajilla on selkeät päivä tavoitteet, ongelmat ratkaistaan nopeasti.

5. Seurataan kohteita digitaalisten työkalujen avulla Projektin etenemistä ja työn toteutu mista kannattaa seurata ja taltioida säännöllisesti.

Lennokit, laserkeilaus, erilaiset kamerajärjestelmät sekä olosuhteita ja sijaintitietoa keräävät sensorit toi mivat tässä työkaluina. Niiden avulla työnjohto voi havaita ja ratkaista haas teita reaaliajassa.

Olli Seppänen Kirjoittaja on rakentamisen tuotantotalouden professori Aalto-yliopistossa.

Alkuperäinen laajempi artikkeli on luettavissa MustRead-sivustolla: Nopeampaa rakentamista, vähemmän hiilidioksidipäästöjä.

Keskelle kaupunkia nousi jättimäinen hyönteishotelli, jossa ihmisenkin on hyvä olla

Teksti Minna Hölttä Kuvat Anne Kinnunen, Anni Koponen

Savesta rakennettu, kasvien kansoittama Alusta on pölyttäjien pyhättö ja kaikkien elollisten kohtaamispaikka.

Armi-varis löysi Aarni Tujulan toteuttaman Olla-aseman.

Sen päällä on lintujen juoma-allas, joka täyttyy sadevedestä.

Sisällä on multaa, jota sadevesi kastelee, ja reikiin ilmestyy kasveja.

Ensin katse kiinnittyy satavuotiai den kivitalojen välissä villinä rehottavaan kasviloistoon.

Sitten huomion varastaa variksenpoika.

Arkkitehdit Maiju Suomi ja Elina Koivisto kertovat, että sen nimi on Armi nius, tuttaville Armi, ja että se on Alusta-paviljongin vakiovieras.

Alusta on Suomen ja Koiviston ajatuksesta lähtenyt kohtaamispaikka Helsingin keskustassa, Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon pihalla.

Koivisto osoittaa katulampun päällä tilannetta tarkkailevaa suurta varista.

”Korkeasaaresta kerrottiin, ettei yksinäisestä variksenpoikaisesta tarvitse huolestua – emo on lähistöllä ja tuo sille silloin tällöin ruokaa.”

Armi tökkää tomerasti nokkansa edessään olevaan lahopuuhun ja nappaa välipalaa. Se on jo tajunnut Alustan idean.

Asfaltin päälle kasviloistoa

Kivetylle pihalle on rakennettu savesta matalia muureja. Ne muodostavat istuskelupaikkoja ja kulkureittejä ja kehystävät suuria istutussäkkejä, joissa kasvaa yli tuhat isompaa ja pienempää kasvia.

Pari kuukautta sitten näky oli aivan erilainen, Suomi kertoo. Piha toimi lähinnä parkkipaikkana.

Rakentamisessa on käytetty massiivisavimuura usta sekä poltettuja ja polttamattomia tiiliä. Osa tiilistä on muurattu lappeelleen niin, että muurit ovat täynnä koloja.

”Moni kävijä on hihkaissut, että tämähän on kuin jättimäinen hyönteishotelli”, Suomi hymyilee.

Kuvaus on osuva – vaikkei täysin kattava.

Alusta-paviljonki on osa Suomen Akatemian BIWE-hanketta, joka pyrkii palauttamaan luonnon monimuotoisuutta tiheästi asutuille alueille.

Runsas kasvi- ja eläinlajien kirjo on kaiken elämän edellytys – ja vakavasti uhattuna. Hallitustenvälisen luontopaneeli IBPESin mukaan sukupuutto uhkaa

Alustassa kukkivat muun muassa erilaiset tädykkeeet ja kärsämöt, puna-ailakki, päivänkakkara, metsäkurjenpolvi ja ruusuruoho.

Pölyttäjille on tärkeää, ettei kukkia ole jalostettu liikaa esimerkiksi hyvin kerrotuiksi, koska tällaisissa kukissa ei usein ole riittävästi mettä.

ja

”Luonto ottaa vallan ja rakentaa tämän loppuun.”

Luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää monella tasolla, maankäytön suunnittelusta kaupunki- ja rakennus suunnitteluun, Elina Koivisto ja Maiju Suomi korostavat. Monipuolisempi kaupunkiluonto lisää tutkitusti myös ihmisten hyvinvointia ja lievittää ilmastonmuutoksen tuomia ääri-ilmiöitä.

Luonnonkierto, aurinko ja vesi osallistuvat Alustan rakentamiseen. Paneelit on rapattu biohiilen ja saven sekoituksella, joka valuu vähitellen pois. Myös muurien polttamaton savitiili rapistuu jo paviljongin elinaikana. ”Rakennusmateriaaleilta edellytetään usein, että ne pysyvät muuttumattomina koko elinkaarensa ajan, mikä tarkoittaa lyhyttä elinkaarta ja paljon vaikeasti kierrätettävää roskaa. Me halusimme kokeilla voisiko vähempikin riittää joissain kohteissa. Patina ei haittaa – se on päinvastoin kaunista”, Elina Koivisto sanoo.

maailmassa jopa miljoonaa eläin- ja kasvilajia.

Monimuotoisuutta nakertaa erityisesti elinym päristöjen väheneminen, pirstoutuminen ja yksipuolis tuminen. Alusta-paviljongin yksi tavoite onkin limittää uudelleen ihmistä ja luontoa tarjoamalla pölyttäjille suojapaikkoja ja ruokaa keskellä kaupunkia.

Maiju Suomi ja Elina Koivisto ottivat heti suunnit telun alussa yhteyttä Helsingin yliopiston ekologian tutkijoihin. He kertoivat, että jos sopivia kasveja on tarjolla, Helsingin keskustassa viihtyvät esimerkiksi erakkomehiläiset, erilaiset perhoset ja kimalaiset.

Koska pölyttäjät eivät ole kaikkiruokaisia, kukkivia kasveja tarvittiin montaa sorttia. Suomi ja Koivisto saivat ekologi Johanna Huttuselta pitkän listan sopi vista luonnonkasveista ja puutarhan perennoista ja suunnittelivat sen avulla kasvivalikoiman, joka kuk kisi läpi kasvikauden. Moni niistä jää talvella talven törröttäjiksi, jotka tarjoavat kasvukaudenkin jälkeen eläimille suojaa ja linnuille siemeniä.

Ekologien vinkkauksesta Alustaa täydennettiin lahottajasienten kansoittamilla pölkyillä. Kun lahot tajasienet hajottavat puuta, syntyy koteja ja ravintoa monille hyönteisille.

”Ajatus on, että sitten kun rakennelma on valmis, luonto ottaa vallan ja rakentaa tämän loppuun”, Suomi sanoo.

Materiaali tekee hyvää Alusta-paviljonki on avoinna kesän 2023 loppuun. Sen jälkeen rakennelma puretaan ja kasvit jatkavat elämäänsä toisaalla.

Yleensä väliaikaiset rakennelmat tehdään puusta. Se on kevyttä ja helppoa kuljettaa. Puuta pidetään myös ekologisena rakennusmateriaalina. Mikään kaikki rakentamisen haasteet ratkaiseva hopealuoti se ei kuitenkaan ole, Koivisto korostaa.

”Rakennusmateriaaleissa pitäisi aina miettiä, mistä ne tulevat, miten ne otetaan, mitä ne tekevät osana rakennusta ja mitä niille tapahtuu sen jälkeen.”

Metsissä elää maailman laajin lajikirjo. Pelkästään Suomen metsät tarjoavat kodin 20 000 lajille: nisäk käille, linnuille, hyönteisille, kasveille ja sienille. Amazonin sademetsästä lajeja löytyy yli kolme miljoonaa. Kasvavat hakkuumäärät kaventavat luonnon monimuotoisuutta ja syövät hiilinieluja.

Savi saadaan maan pintakerroksista, heti

humuskerroksen alapuolelta, joten sen kaivaminen ei vaadi syviä kaivoksia kuten kalkin. Monet saven ottopaikat ovat maatalouskäytöstä poistettuja peltoja, jotka myöhemmin voidaan ennallistaa esimerkiksi lintulammiksi.

Suomessa savea löytyy monen omalta koti- tai mökkipihaltakin. Se on ikivanha, helposti työstettävä ja edullinen rakennusmateriaali. Poltetut savitiilet voi kierrättää ja polttamattoman saven murentaa takaisin luontoon.

Savi myös puhdistaa ilmaa ja tasaa kosteutta. Ympäristöministeriön sekä suomalaisyliopistojen ja -yritysten Ecosafe-hankkeessa havaittiin, että kun lämpöeristeenä käytettävään kutterilastuun sekoitet tiin savea, ilmaan haihtuvien orgaanisten yhdistei den määrä romahti lähes nollaan.

”Rakennuksilla on materiaaleja, joista voi saada kemiallisen palovamman, jos niitä koskee ilman täy siä suojavarusteita. Savi taas on niin turvallista, että sitä voi vaikka syödä. Olemme tottuneet mittaamaan rakennusmateriaalin haitallisuutta maksimirajoilla, joita ne eivät saa ylittää. Entä jos etsisimmekin vaihtoehtoja, joista ei ole haittaa lainkaan tai jotka tekevät meille hyvää?” Koivisto kysyy.

Inho, kiinnostus, välittäminen Auringon lämmittämällä savimuurilla on hyvä istua. Multa tuoksuu ja muurin pinta tuntuu sormissa miellyttävän rosoiselta.

Arkkitehtuuri voi tehdä hyvää monella tavalla.

Suomi ja Koivisto kuvaavat nykyarkkitehtuuria katsomiskeskeiseksi. Koska näköaisti on kaukoaisti, arkkitehtuuri jää helposti etäiseksi; kauniiksi kuviksi lehdissä ja Instagramissa.

Vähän kuin suhteemme luontoon, Suomi ja Koivisto sanovat.

Alusta antoi heille tilaisuuden tehdä kokeellista, kunnianhimoista ja ekologista arkkitehtuuria, joka koskettaa monia aisteja eikä eristä luontoa ja ihmistä toisistaan.

Haave oli kytenyt molempien mielissä jo pitkään. Isojen toimistojen laiva tuntui kääntyvän tuskallisen hitaasti ja opettaessa ei itse päässyt työntämään käsiään saveen.

Suomi muistaa kirkkaasti hetken, joka sysäsi ajatusta eteenpäin.

”Istuin puutarhassa lukemassa kirjaa ja juomassa kahvia. Vieressä oli saviruukku, jonka alta paljas

tui kamalasti matoja. Ensimmäinen reaktio oli inho, mutta kun hiljensin tahtia ja vain nautin alkukesän päivästä, aloinkin seurata matojen liikettä kiinnostu neena. Paneuduin takaisin kirjaan ja kahviin, sitten madot olivatkin poissa, ja huomasin kaipaavani niitä. Aloin pohtia, voisimmeko rakentaa paikan, joka toistaisi kokemuksen – jossa voisi siirtyä inhosta kiinnostukseen ja välittämiseen.”

Paviljonki sai nimensä, koska moni asia pitää ajatella alusta. Samalla se on myös alusta ympäristö keskustelulle, yhdessä tekemiselle ja erilaisille tapahtumille.

Alustan rakentamiseen osallistui 50 arkkiteh tuurin opiskelijaa. Alustassa on jo pidetty lasten savityöpajoja sekä kuvataidekasvattajaopiskelijoiden järjestämät ötköt eli ötökkäetkot, jossa kävijät pääsi vät kattamaan pöydän hyönteisille. Paviljongissa järjestetään myös kulttuurin luontosuhteeseen pureutuva luentosarja, jonka aiheita ovat muun muassa empaattinen muotoilu, ympäristökriisin herättämät tunteet ja huolenpito arkkitehtuurissa.

”Huolenpito on tärkeä sana”, Maiju Suomi sanoo.

”Se on sekä välittämistä ja huolehtimista että huolen pitelyä ja kannattelua. Halusimme luoda turvapaikan, jossa voi käsitellä ympäristöahdistusta ja avautua uusille ajatuksille. Esimerkiksi sille, että jokaisella hyönteisellä ja variksenpojalla on tässä maailmassa itseisarvonsa.”

Alusta on osa arkkitehti Maiju Suomen taiteellista väitöskirjatutkimusta Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella. Samalla se toimii koelaboratoriona arkkitehti Elina Koiviston luonnonmateriaalien rakennuskäyttöä tarkastelevassa tutkimuksessa. Elina Koivisto työskentelee myös rakennesuunnittelun yliopisto-opettajana Aallossa.

Alustan rakentaminen on toteutettu yhteistyössä Raision seudun koulutuskuntayhtymän savirakentajalinjan kanssa. Hankkeessa ovat mukana Wienerberger Oy, Kekkilä Oy, Fiskars, ABL-laatat, Hyötykasviyhdistys, Iki Carbon, Ilmarinen, Kääpä Biotech, Stark Suomi Oy ja Uula Color Oy.

Hankkeen suunnittelu ja toteutus on tapahtunut Kordelinin säätiön, Taiteen edistämiskeskuksen sekä Greta ja William Lehtisen säätiön tuella.

Arkkitehtuurin laitoksen opiskelijoita rakentamassa iskossaviseinää.

Alustan rakentamiseen osallistui 50 arkkitehtuurin opiskelijaa.

Kekkilä Oy:n Satu Iivari (vas.) ja Saara Rytsy (oik.) osallistuivat taimien istutukseen arkkitehti Maiju Suomen kanssa. Kekkilä lahjoitti istutusalustat ja säkit, joissa kasvit kasvavat.

Älyrakennus helpottaa elämää ja säästää energiaa

Älykkäässä rakennuksessa valaistus oppii ihmisten kulkureitit, kuljetusrobotti juttelee hissin kanssa ja mobiilisovellus ohjaa vapaaseen työtilaan. Uusi älyrakennusten tohtorikoulu vauhdittaa alan kehitystä.

Teksti Marjukka Puolakka Kuvitus Juuli Miettilä

Töistä lähtiessään Aalto-yliopiston työelämäprofessori Jaakko Ketomäki kytkee kännykästään kodin kahvin keittimen pistorasiaohjauksen päälle. Perillä odottaa vastakeitetty kahvi ja robotti-imurin siivoama koti. Päivän aikana talon lämpötila on ollut pari pari astetta matalammalla talon ollessa tyh jillään. Lämmin käyttövesi lämpiää yöllä edullisemmalla sähköllä, jonka tunti hintoja automatiikka tauotta tarkkailee.

”Älykäs talotekniikka lisää asumi sen mukavuutta ja helppoutta. Se tekee energiankulutuksen näkyväksi ja aut taa säästämään energiaa oikeista pai koista niin kodeissa kuin toimitiloissa”, Ketomäki sanoo.

Älykäs rakennus ei tarkoita sitä, että käyttäjän pitäisi tietää tai edes olla kiinnostunut siitä, millaista talotek niikkaa rakennus on syönyt sisäänsä.

”Käyttäjälle riittää helppokäyttöinen sovellus, jolla voi ohjata haluamiaan toimintoja. Älykäs rakennus oppii koko ajan keräämänsä mittaustiedon ja käyt täjäpalautteen avulla, mikä tekee ohja uksesta ajan myötä fiksumpaa”, sanoo työelämäprofessori Heikki Ihasalo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta.

Robotit ihmisten apuna Talotekniikan näkyvin osa-alue on valaistus ja valaisimet, mutta langatto muuden ja automaation myötä yhä har vemmin valokatkaisijat. Toimitiloissa valaistus oppii tuntemaan ihmisten kulkureittejä ja ohjaa valoja tarpeiden mukaan. Valaisimiin on helppo liittää antureita, joilla kerätään taloautomaa tioon tietoa esimerkiksi tilojen käyttö asteista ja sisäilmasta.

”Älykäs rakennus pitää sisäilman puhtaana ja sopivan lämpöisenä.

Käyttäjille älykkyys tuo energiansääs töjä, kun valot eivät pala turhaan ja lämmitys huomioi muun muassa sähkön hintavaihtelut, jotka ovat uusiu tuvan energiantuotannon kasvaessa yhä suurempia”, Ihasalo toteaa.

Myös rakennuksen sähköverkon kuormanhallintaan ja kulutuspiikkien tasaamiseen tarvitaan älykästä ohja usta, joka huolehtii esimerkiksi siitä, että kaikki eivät lataa sähköautojaan samaan aikaan.

Älykkyys on sitäkin, että ihmiset löytävät vaivatta perille. Otaniemen kampusalueella toimiva Aalto Space -mobiilisovellus opastaa fuksit oikeaan luentosaliin ja löytää vapaana olevat opiskelutilat.

”Taskussa oleva kulunvalvontaan yhdistetty appi on kullanarvoinen myös silloin, kun isossa toimistokiinteistössä pitää löytää vapaa työpiste tai työkaverit. Niin ikään tilojen varaus on olennainen osa tällaista palvelua”, Ketomäki sanoo.

Robotiikan kehittyminen näkyy rakennusten käyttäjien arjessa. Otanie messä kuljetusrobotit tuovat ostoskas sit kaupasta kotiovelle ja robotti-imurit auttavat yliopiston tilojen siivouksessa. Sairaaloissa robotit hoitavat kuljetuk sia, hotelleissa huonepalvelua ja toi mistoissa postinjakelua. Robotit jutte levat myös hissien kanssa ja kertovat, mihin kerrokseen ovat matkalla.

Entistä fiksumpaa energiankäyttöä

Aalto-yliopiston älykkäiden raken nusten tohtorikoulu kouluttaa osaajia, joilla on kokonaiskuva talotekniikasta ja IT-järjestelmistä sekä ennen kaikkea siitä, mitä käyttäjät haluavat. Tohtori koulu sai keväällä 1,5 miljoonan euron lahjoituksen ja on alansa ensimmäinen Suomessa.

Rakennusten älykkyys saa koko ajan enemmän painoarvoa, kun energiaa on käytettävä entistä fiksummin. Samalla digitalisaatio ja automaatio tuovat toimintojen ohjaukseen yhä monipuolisempia ominaisuuksia.

Rakennusten älyn arviointiin on viime vuosina kehitetty erilaisia mene telmiä. Smart Readiness Indicator (SRI) eli älyindikaattori on EU-tasolla kehitetty menetelmä, jonka käytettä vyyttä testataan nyt Suomessa.

”Siinä talotekniikka jaetaan osa-alu eisiin, kuten lämmitys, lämmin käyttö vesi ja ilmastointi, joiden älyvalmiuksia tarkastellaan yksi kerrallaan. SRI on osa EU:n asettamaa raken nusten energiatehokkuusdirektiiviä (EPBD), ja energian kulutusjousto sekä energiavarastot ovat siinä merkit tävässä roolissa. Tutkimme älyindi kaattorin käyttöönottoa ja hyötyjä Suomessa”, Ketomäki sanoo.

Tohtorikoulun tutkimuksessa tapetilla ovat myös valaistuksen ohjaus, käyttäjä keskeisyys sekä rakennusautomaatiosta saatavan datan analytiikka. Tavoitteena on jatko-opiskelijoiden ja yritysten entistä tiiviimpi verkottuminen.

”Yritysyhteistyön uutena muotona ovat osa-aikaiset tohtoriopiskelijat, jotka hyödyntävät väitöstutkimuk sessaan yrityksissä keräämäänsä dataa. Samalla tuorein tutkimustieto siirtyy yliopistosta yrityselämään”, Ihasalo kertoo.

Suomessa on jo pohjoisen kylmien olosuhteiden vuoksi aina ollut vahvaa talotekniikan osaamista. Täällä ollaan aallon harjalla myös rakennusten älyk kyydessä. Viime vuonna maailman älykkäimmäksi rakennukseksi valittiin Helsingissä sijaitseva YIT:n kehittämä työtila Workery+.

Sähköskuutit muuttavat kaupunkiympäristöämme – mutta miten?

Sähköpotkulaudat ovat osa aiempaa ekologisempaa kaupunkiliikennettä. Näkymä ei kuitenkaan ole aivan yksioikoinen.

Teksti Sedeer el-Showk Käännös Tiina Leivo Kuva Jukka Jokinen

tilat

N iitä näkee kaikkialla: bussipysä keillä, ulko-ovien edessä tukkeena ja sujahtamassa ohi, kun ylität katua. Sähköpotkulaudat eli sähköskuutit ovat näkyvä osa nykyistä kaupunki kuvaa, ja ne ovat muuttaneet kaupunkilaisten tapaa siirtyä paikasta toiseen.

”Sama muutos on nähtävillä ympäri maailmaa. Sähköskuutit ovat muuttaneet merkittävästi kau punkiliikenteen maisemaa, sanoo väitöskirjatutkija Samira Dibaj Aalto-yliopistosta.

Dibajin mukaan sähköskuuttien käyttötapa riip puu käyttöyhteydestä. Esimerkiksi Euroopan kau pungeissa, joissa on hyvät julkiset liikenneyhteydet, käyttö on erilaista kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa julkinen liikenne on vähäisempää. Myös lii kenteen muu infrastruktuuri ja muu kaupunkiym päristö vaikuttavat käyttötapoihin.

”Sähköskuutteja käytetään sekä käytännön syistä että huvin vuoksi”, Dibaj sanoo.

”Eniten niitä käytetään vapaa-ajalla, mutta Yhdysvalloissa sähköpotkulaudat korvaavat myös taksi- tai kimppakyytejä. Euroopassa niillä korva taan yleensä bussin tai raitiovaunun käyttöä.”

Ympäristöystävällinen nuorten etuoikeus? Sähköskuuteista saatavat hyödyt ja yhteiskunnalli set edut riippuvat pitkälti skuuttien käyttötavoista ja sulautumisesta muuhun kaupunkiliikenteeseen. Sähköpotkulaudat ovat osa ilmiötä nimeltä mikro mobiliteetti, käynnissä olevaa liikenteen murrosta, jossa päivittäiseen liikkumiseen käytetään autojen sijasta esimerkiksi polkupyöriä.

”Sähköskuutit voivat osaltaan vähentää kaupun kien äänisaastetta ja hiilidioksidipäästöjä – olet taen, että niillä korvataan autoilu eikä kävelyä”, Samira Dibaj toteaa.

Kunnat, sen yritykset ja asukkaat vaikutta vat lopulta siihen, minkälaisen roolin sähköskuu tit ympärillämme saavat. Tekoälyä ja osallista vaa suunnittelua tutkiva työelämäprofessori Nitin Sawhney sanoo, että nykytilanteessa on omat ris kinsä: kulkuvälineet, joita ei ole suunniteltu saa vutettavuuden tai esteettömyyden näkökulmasta, eivät sovellu kaikille käyttäjille. Myös taloudelliset syyt voivat rajoittaa sähköpotkulautojen käyttöä.

”Tämä on isompi kysymys, joka pitää ottaa huo mioon. Kun puhutaan mikromobiliteetista ja tekno logioista, joiden tulisi ratkaista perillepääsyn ongel man liikenteessä, on muistettava kysyä: kuka pääsee perille”, Sawhney sanoo.

”Sähköskuuttien sanotaan tarjoavan uuden liik kumisen tavan, mutta tosiasiassa ne eivät lisää valinnanvaraa niille kaupunkilaisille, joille nykyi

setkään kulkuvälinevaihtoehdot eivät sovellu. Heitä ovat esimerkiksi ikääntyneet tai liikuntarajoitteiset henkilöt tai pienet lapset – ihmiset, jotka eivät tällä kään hetkellä käytä sähköskuutteja. On syytä kysyä, miksi eivät.”

Onko sähköskuutti yhteiskunnan peili? Tällä hetkellä ei ole vielä perusteellista tutkimus tietoa siitä, miksi ja miten ihmiset käyttävät sähkö skuutteja. Tiedossa ovat vasta perustason asiat.

”Tämän pintapuolisen tiedon lisäksi tarvitaan haastatteluja ja laadullista analyysia esimerkiksi sellaisista aiheista kuin elämänlaatu, kulttuuriset muutokset sekä ihmisten arvostukset ja kiinnostuk sen kohteet”, Nitin Sawhney sanoo.

Samira Dibaj on mukana tutkimushankkeessa, jossa kerättiin tällaista dataa kuluneen kesän aikana. Tavoitteena on ymmärtää, miksi ja miten sähköskuutteja käytetään. Lisäksi halutaan selvittää, käytetäänkö niitä korvaamaan muita kulkuvälineitä – ja milloin. Entä miksi jotkut lakkaavat käyttämästä sähköskuutteja tai eivät ole koskaan edes kokeilleet niitä.

”Pyrin ymmärtämään paitsi itse teknologiaa myös sen aiheuttamaa yhteiskunnallista muutosta, jolla voi tietenkin olla sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Tutkimukseni perimmäisenä tavoit teena on kehittää ihmislähtöinen ongelmanratkai sumalli”, Dibaj sanoo.

Dibajin väitöstyötä ohjaava liikennetekniikan apulaisprofessori Miloš N. Mladenović korostaa, että löydösten pitäisi hyödyttää yhtä lailla tekno logiaa kuin yhteiskuntaa.

”Sähköskuuttien tapaiset uudet teknologiat toimivat eräänlaisina yhteiskunnan peileinä. Ne paljastavat syvempiä rakenteellisia haasteita, joihin meidän on vastattava pitkälläkin aikavälillä – mukaan lukien ilmastokriisi ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo”, Mladenović sanoo.

Tulevaisuuden kansalaiset Toimiva kokonaisuus vaatii selkeitä pelisääntöjä ja sähköskuutteihin sekä mikromobiliteettiin liittyvää tietoa, jota voidaan saada osallistavien tutkimusmenetelmien avulla. Kaikkien osapuolten on saatava äänensä kuuluviin, pystyttävä seuraa maan ja ymmärtämään päätöksentekoprosesseja sekä taustalla vaikuttavaa dataa. Sähköskuutit kun vaikuttavat myös sellaisiin kaupunkilaisiin, jotka eivät niitä käytä – esimerkiksi kulkureittien varsille ja jalkakäytäville jätetyt skuutit ovat liikuntarajoitteisten tiellä. Näitäkin ryhmiä on kuultava.

”Sähköskuutit voivat vähentää kaupunkien äänisaastetta ja hiilidioksidipäästöjä – olettaen, että niillä korvataan autoilu eikä kävelyä.”

Kaupunki on yhteistä tilaa, joka on suunniteltava tukemaan kaikkien asukkaidensa tarpeita. Yksityisen sektorin yritykset ovat tehneet sähköskuuteista yleisen näyn kaupunkikuvassa, mutta ilman kaupunkisuunnit telijoiden ja sidosryhmien kuulemista tuloksena on jär jestelmä, joka vastaa kuluttajien toiveisiin muttei niin kään julkisiin tarpeisiin.

Nitin Sawhneyn mukaan kaikki hyötyisivät, jos sähkö skuutteihin liittyvää dataa jaettaisiin vastuullisesti kun tien kanssa. Vaikka tällä hetkellä saatavilla on enimmäk seen vain kvantitatiivista eli määrällistä tutkimustietoa, sekin on arvokasta kaupunkisuunnittelijoille.

”Sähköskuutteihin liittyvä tieto voi osaltaan auttaa parantamaan kaupunkisuunnittelua ja ympäristön mal lintamista. Se voi kertoa paljonkin liikkumisen tavoista urbaanissa ympäristössä tai siitä, miten reittejä voidaan suunnitella paremmin. Data voi edistää myös keskuste lua kaupunkien tulevaisuuksista”, Sawhney sanoo.

Sähköskuutteihin ja muihin uusiin teknologioihin liit tyvä tutkimus vaatii monenlaisten kysymysten esittä mistä: mitä ja miten dataa käsitellään, entä mitkä ovat kaupungin eri toimijoiden vastuut ja roolit. Väitöskirja tutkija Samira Dibajin mukaan näihin kysymyksiin saa tavat vastaukset ovat vain yksi osa suurempaa kuvaa.

”Meidän on ymmärrettävä monimutkaisia vaikutus suhteita ja yksityiskohtia, jotta todella oivaltaisimme,

miksi ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla. Tätä tutki musta varten minun on paitsi ajateltava käsitteellisesti uudella tavalla myös hyödynnettävä erilaisia menetel miä ihmismielen ymmärtämiseen. Koen, että tämä on alkusoitto pitkälle matkalle, joka pyrkii ymmärtämään inhimillisen käyttäytymisen syövereitä.”

Artikkelin kuvitus:

Vuonna 2018 skuutit eivät vielä olleet vallanneet katukuvaa, mutta Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella nähtiin jo tulevaan. Lehtori Simo Puintilan johtamalla Product and Form -kurssilla maisteriopiskelijat suunnittelivat seitsemän toimivaa sähköpotkulautaa yhteistyössä suomalaisen skootterivalmistajan Meekon kanssa. Konseptit olivat esillä Helsinki Design Weekin SCOOT-näyttelyssä. Kuvassa taitettava sähköpotkulauta FLIP, jonka on suunnitellut Jukka Jokinen.

Taide ja luovuus ovat yhteiskunnan moottoreita

Rafaela Seppälä kehottaa nuoria taiteen ja luovien alojen osaajia kulkemaan rohkeasti omia polkujaan, mutta vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

Teksti Marjukka Puolakka Kuva Outi Törmälä

Rafaela Seppälä, merkittävä taiteen tuntija ja keräilijä, pitää taidetta yhtenä suurena moottorina asioiden eteenpäin viemisessä.

”Kaikki hyvät ideat syntyvät uusista näkökulmista ja asioiden uudelleen yhdistämisestä, joita taide avaa merkit tävällä tavalla”, hän sanoo.

Seppälä on lahjoittanut Aaltoyliopistolle 500 000 euroa kohdennet tuna taiteen ja suunnittelun alalle. Lahjoituksellaan hän haluaa tukea Aallon kansainvälisestikin korkealle arvostettua luovien alojen osaamista.

”Suomessa on aina ollut korkeata soista luovaa osaamista ja muotoilua. Itsenäistyvän maan identiteettiä luo tiin vahvasti muotoilun kautta. Syntyi kirkas, aito ilmaisu, jonka päälle nuo ret sukupolvet nyt rakentavat omaa ja ainutlaatuista osaamistaan.”

Seppälä uskoo vahvasti yliopiston konseptiin, jossa taiteiden ja suunnit telun sekä tekniikan ja kauppatietei den opiskelijat pääsevät jo opintojensa alusta lähtien kosketuksiin toistensa kanssa.

”Meillä kaikilla on opittavaa toisil tamme. Siinä, missä muotoilija tar vitsee myös talousosaamista, hyötyy insinööri luovasta ja käyttäjäkeskei sestä ajattelusta teknisiä ongelmia rat koessaan. Tällaiseen vuorovaikutuk seen ja toisiltamme oppimiseen meidän pitäisi pyrkiä kaikessa elämässä. Oma mottoni on: opi joka päivä jotain uutta.”

Kansainvälinen yhteistyö avaa silmiä ja ovia Seppälä on asunut pitkään maailmalla ja käynyt siellä myös koulunsa. Hänen lapsuutensa suurlähettiläsperheessä

puhuttiin neljää kieltä ja tuotiin vah vasti esille suomalaista kulttuuria ja muotoilua. Pariisissa Seppälä opiskeli valtio- ja yhteiskuntatieteitä. New Yorkissa hän suoritti maisterintutkin non Columbian yliopistossa.

”Columbiassa opin asioita, joita en olisi kotimaan kamaralla koskaan oppinut. Kansainväliset opiskelijat tuovat puolestaan paikalliseen kulttuu riin uusia näkökulmia. On tärkeää, että heitä saadaan myös Suomeen. Kansainvälisestä dialogista Suomi on hyötynyt aina.”

Seppälä on kuvataiteen keräilijä, mutta myös suomalainen design on hänen intohimonsa. Helsinkiläiskodin mittavasta taidekokoelmasta löytyy useampi Paavo Tynellin suunnittelema valaisin.

”Rakastan Tynellin valaisimia. Hän oli taituri, jolla oli merkittävä tuotanto. Tynell ymmärsi markkinoinnin merki tyksen ja valloitti töillään New Yorkin.”

Seppälä arvostaa suomalaisen muo toilun perinteitä ja rohkeita uudistajia.

”Esimerkiksi Armi Ratialla oli vahva visio ja rohkeutta aloittaa Marimekon tarina. Pertti Palmroth taas vei Parii siin värikkäät nappasaappaat, jollaisia siellä ei ollut aiemmin nähty. Tämän kaltainen uskallus meidän täytyy säi lyttää myös jatkossa.”

Uusien toimintatapojen löytämiseksi tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja luovaa ajattelua. Seppälä käyttää tästä esimerkkinä Aalto-yliopistossa teh tävää tekstiilikuitujen kierrättämisen kehitystyötä.

”Se on merkittävää sekä talouden, ympäristön että yhteisöllisyyden kan nalta ja on saavuttanut myös kansain välistä huomiota.”

Luova ajattelu ja muotoilu ovat isossa roolissa myös uusien, kestävien pakkausmateriaalien kehittämisessä.

”Kun olin pikkutyttö, kaikki ostokset käärittiin ruskeaan paperiin. Tänään joka ikisen pihvin ympärillä on ker ros muovia. Onneksi asioihin on alettu etsiä uusia ratkaisuja.”

Ihmislähtöisyys suunnittelun keskiöön Rafaela Seppälä on silminnähden innoissaan tutustumisretkestä, jonka hän teki loppukesästä Paimion paran tolaan. Vuonna 1933 mäntymetsän kes kelle valmistuneen rakennuksen ark kitehtuuri ja muotoilu tekivät häneen vaikutuksen.

”Alvar ja Aino Aallolla oli usko paikkaan, johon parantola on sijoitettu. Luonnonvalon käyttö rakennuksen sisällä on aivan uniikkia. Myös esinei den muotoilussa kaikki on mietitty lop puun pienintä yksityiskohtaa myöten. Potilashuoneiden lavuaaritkin suunni teltiin niin, ettei valuva vesi herätä viereisen vuoteen potilasta.”

Seppälä heittää haasteen nykypäivän suunnittelijoille:

”Aika ajoin suomalaisen muotoilun heikkoutena on, etteivät esineet sovellu aidosti käytettäviksi. Ihmisehtoinen suunnittelu takaa sen, että tuolissa on mukava istua, mutta toimivuus ei vie mitään pois luovuudesta.”

Aallon työelämäprofessuureja Seppälä pitää erinomaisena avauksena yliopiston ja liike-elämän välisessä vuorovaikutuksessa.

”Yliopistossa tehtävän tieteen ja tutkimuksen yhteys ympäröivään maa ilmaan ja yhteiskuntaan on tärkeää. Näin yliopisto avaa myös opiskelijoille mahdollisuuksia tutustua käyttäjien tarpeisiin ja ongelmiin.”

Terveisensä taiteiden ja luovien alojen opiskelijoille hän muotoilee näin:

”Olkaa rohkeita ja hullujakin, tarttukaa tilaisuuteen! Jokaisella on oma katse ja näkemys, ja kun niitä yhdistellään ennakkoluulottomasti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, syntyy suuria asioita.”

Rafaela Seppälän kodin kokoelmassa on myös mediataidetta. Kuvassa hän on keskellä Ars Fennicalla 2010 palkitun Charles Sandisonin valoteosta Language as a Mirror of the World.

Antti Rönkkö, Ioncell Oy:n toimitusjohtaja ja yksi perustajaosakkaista:

”Tämä on kiehtovaa ja energisoivaa aikaa – on mahtavaa lähteä rakentamaan uutta yritystä ja ratkomaan sen avulla tekstiiliteollisuuden valtavia kestävyyshaasteita.

Siirryin tehtävään Nanso Groupin toimitusjohtajan paikalta. Hyppy ei ollut niin iso kuin voisi kuvitella. Vaikka Nanso on vanha ja vahva brändi, sen taustalla on lopulta pienehkö yritys, jolla on paljon startupin hyviä tunnuspiirteitä, kuten notkea toimintatapa ja matala hierarkia. Minäkin saatoin toimitusjohtajana miettiä ensin strategiaa, sitten täyttää exceliä ja sen jälkeen lakaista roskat lattialta.

Uudessa yhtiössä työni on tehdä ainutlaatuisesta teknologiasta kannattavaa liiketoimintaa. Ensimmäi nen iso askel on löytää sijoittajat. Tähän asti Ioncell® on ollut ennen kaikkea tutkimushanke; tästä eteen päin kehitystyötä tehdään kaupallisin periaattein. Pitää myös muun muassa rakentaa tiimi, luoda henkilöstökulttuuri ja hoitaa valtava määrä käytän nön asioita toimitilojen etsimisestä työterveyden järjestämiseen.

Ioncell Oy:llä on kaikki mahdollisuudet kasvaa menestyväksi yritykseksi. Tekstiiliteollisuuden on pakko muuttua. Maailmassa tuotetaan vuosittain 110 miljoonaa tonnia tekstiilikuitua. Tuotannosta 99 prosenttia on lineaarista eli materiaaleja ei kierrätetä uusiksi kuiduiksi. Neitseellisestä raaka-aineesta tehdään vaatteita, joita käytetään hetken ja heitetään sitten roskiin tai poltetaan energiaksi. Olen varma, että lapsemme ihmettelevät jo kymmenen vuoden kuluttua, miten tällainen luonnonvarojen haaskaami nen oli edes mahdollista.

Voimme valmistaa niin puusta kuin kierrätystekstii leistä laadukasta kuitua, joka on vahvempaa kuin neit seellinen puuvilla ja jota voidaan kierrättää useita kertoja. Globaalin tekstiilikuitumarkkinan arvo on vuodessa noin 200 miljardia euroa. Me tavoittelemme siitä 5–10 prosentin osuutta, mikä toisi meille satojen miljoonien eurojen vuotuiset lisensiointitulot. Emme kilpaile hinnalla vaan vastuullisuudella ja laadulla.”

Herbert Sixta,

Ioncell-teknologian kehitystä vetänyt emeritusprofessori, yksi Ioncell Oy:n perustajaosakkaista: ”Kovaa tutkimusta kaupallistavan startupin kasvu vaatii aikaa, osaamista ja paljon rahaa.

Ioncell®-teknologian toimivuus on osoitettu laboratoriossa ja lyhyissä vuoroissa myös pilotti linjastolla. Seuraava kehitysaskel on tehdä kuitua ympäri vuorokauden suljetussa kierrossa eli niin, että käyttämämme ioninen liuotin saadaan kierrätet tyä lähes 100-prosenttisesti ja kierrätys integroitua osaksi valmistusprosessia. Se on ehdoton edellytys sekä menetelmän ekologisuuden että taloudellisen kannattavuuden takia. Sen jälkeen vuorossa on isom man demolaitoksen rakentaminen.

Ioncellin vahvuus on kuidun korkea laatu, jonka salaisuus on selluloosamolekyylien ominaisuuksien optimaalisessa hyödyntämisessä. Selluloosa on hyvin

vahva materiaali – siitä rakentuvat puut ja muut kasvit kestävät äärimmäisiäkin olosuhteita. Ilmakeh ruumenetelmä, jossa käytetään ionista liuotinta, saa selluloosamolekyylit asettumaan kuituun rinnakkain, mikä tekee kuidusta kestävän.

Ioncell syntyi yliopistossa, ja yhteistyö opiskelijoi den ja tutkijoiden kanssa jatkuu tiiviinä. Osaamista tarvitaan myös ulkopuolelta. Esimerkiksi tuotan nosta vastuussa olevalta teknologiajohtajalta vaadi taan vankkaa kokemusta tekstiiliteollisuudesta ja sen vaatimuksista.”

Janne Laine,

Aalto-yliopiston innovaatioista vastaava vararehtori: ”Yliopisto on yleensä saanut startupien osakkeita vastineeksi immateriaalioikeuksien siirrosta. Nyt päätimme ensimmäistä kertaa lähteä perustaja osakkaaksi yritykseen, useastakin syystä.

Meille on kertynyt pitkältä ajalta paljon kokemusta startupien alkuvaiheen tarpeista ja haasteista. Ioncell® on lupaava teknologia, jonka kehitykseen Aalto on panostanut poikkeuksellisen paljon. Halu amme tehdä kaikkemme, että yritys saa hyvän alun.

Tutkimuslähtöisen yrittäjyyden tukeminen on meille strategisesti tärkeä tavoite, ja otamme entistä aktiivisemman roolin yritysten kätilöinnissä myös jatkossa. Tällä hetkellä sijoittajien rahaa keräävät eri tyisesti yritykset, jotka keskittyvät uusiutuvaan ener giaan, akkumateriaaleihin, biomateriaaleihin ja mui hin kestävän kehityksen ratkaisuihin sekä kvanttitek nologiaan, tekoälyyn ja terveysteknologiaan liittyviin sovelluksiin. Samat alat ovat Aallon tutkimuksen painopisteitä. Haluaisin jatkossa nähdä enemmän myös luovien alojen aaltolaisia kasvuyrityksiä.

Tulevaisuudessa toivon ja uskon näkeväni startupit yhä useammin väitöskirjatutkijoiden urapolkuna. Syväteknologiaa kaupallistavat yritykset tarvitsevat uusinta tutkimusosaamista. Hyvä esimerkki on Aallosta ja VTT:stä ponnistanut IQM, joka on jo rekrytoinut merkittävän määrän kvanttiteknologian tohtoreita lähialueilta ja kauempaakin.”

”Ioncell Oy:llä on kaikki mahdollisuudet kasvaa menestyväksi yritykseksi. Tekstiiliteollisuuden on pakko muuttua.”

Antti Rönkkö

Suomi on autonomisen merenkulun edelläkävijä

”Automaation seuraava aste on etäohjattava alus, jossa on silti miehis töä. Tarpeen tullen he voivat hallita ja ohjata alusta. Kolmas aste on etäohjat tava alus, jossa ei ole miehistöä. Neljäs aste on täysin autonominen laiva. Sen käyttöjärjestelmä voi tehdä päätöksiä ja määritellä toimenpiteet itsenäisesti.”

Teksti Joanna Sinclair Kuva Jaakko Kahilaniemi

VTT:n Safe and Connected Society -tutkimusalueen johtaja Sauli Eloranta kertoo, että autonomisista laivoista olisi hyötyä niin meren kulkualalle kuin yhteiskunnalle.

”Esimerkiksi itseohjautuvat lossit tekisivät liikennöinnistä harvaan asu tuilla saaristoalueilla paljon edulli sempaa”, Eloranta sanoo.

”Lossi on hyvä esimerkki, koska se voisi toimia kuin vaakasuorassa kulkeva hissi. Teknologia on jo olemassa – ja Suomen lainsäädän tökin tunnisti hiljattain, että los seja voisi ohjata virtuaalisen vaijerin avulla fyysisen vaijerin sijaan”, hän lisää.

Neljä automaatioastetta

Maallikolle termi autonominen laiva kuulostaa itsestään kulkevalta alukselta, joka purjehtii satamasta

toiseen ilman ihmisten apua. Tutki joille ja merenkulkualalle automaa tio tarkoittaa pikemminkin erilaisten kyvykkyyksien jatkumoa.

”Kansainvälinen Merenkulkujärjestö IMO on tunnistanut neljä automaatio astetta. Ensimmäisen asteen automaa tio tarkoittaa laivaa, jossa on miehistö ohjaamassa järjestelmiä ja algoritmit toimivat heillä päätöksenteon tukena”, kertoo Aalto-yliopiston meriteknolo gian apulaisprofessori Mashrura Musharraf

Aalto-yliopistossa tehdyn selvityk sen mukaan voimme odottaa näke vämme ensimmäisen automaatioas teen aluksia – joissa on joitain auto matisoituja prosesseja ja teknologiaa tukemassa miehistön päätöksentekoa – vuoteen 2025 mennessä.

”Nyt laivoissa käytetään esimerkiksi tutkaa ja satelliittipaikannusta, mutta vielä ei edellytetä, että laivat hyödyn täisivät kaikkia saatavilla olevia ratkai suja tilannekuvan muodostamiseksi. Sensorifuusio ja muut digitaalisen tilannekuvan muodostamisessa autta vat ratkaisut kehittyvät hurjaa vauhtia, eivätkä ne ole kalliita. Soisin näkeväni niitä paljon laajemmassa käytössä kaikissa kauppa-aluksissa”, Eloranta huomauttaa.

”Totta, ensimmäisen automaatioas teen aluksia voidaan jo toteuttaa. Mutta ennen kuin näemme toisen tai kolman nen automaatioasteen laivoja, meidän on keskityttävä turvallisuuskysymyk siin ja ratkaistava ne huolellisesti. Neljännen asteen täysin itseohjautuvia laivoja en usko meidän näkevän lähi tulevaisuudessa”, Musharraf pohtii.

MASHRURA MUSHARRAF on meriteknologian apulaisprofessori Aalto-yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy tiedon louhinta-, koneoppimis- ja tekoälytekniikoiden soveltamiseen ihmiskeskeisten järjestelmien rakentamisessa ja käyttöönotossa sekä turvallisemman meriteollisuuden kehittämiseen.

Onnistuneita esimerkkejä Suomi on johtavia maita autonomisten laivojen tutkimisessa ja kehittä misessä. Eurajoen kunnan edus talle avattiin jo vuonna 2017 maailman ensimmäinen kai kille avoin testialue, Jaakon meri, jossa voi testata itse ohjautuvaa meriliikennettä, aluksia ja teknologioita.

Pian tämän jälkeen Suo messa nähtiin useita havain toesityksiä siitä, miltä tule vaisuuden autonominen merenkulku voi näyttää.

Autonomiset laivat voivat muuttaa koko merenkulkualan tulevaisuuden.

Esimerkiksi vuonna 2018 Finferries testasi yhteistyössä Rolls-Roycen kanssa autonomista lauttaa Turun saaristossa. Falco-niminen autolautta navigoi Paraisten ja Nauvon välillä. Matkan ensimmäinen osuus taittui autonomisesti ja paluuta ohjattiin 50 kilometrin päässä sijaitsevasta etäoperointikeskuksesta. Sauli Elo ranta oli Falcon kyydissä, vastuullaan osa matkan turvallisuuskysymyksistä.

”Falco havainnoi ympäristöään sen sorifuusion ja tekoälyn avulla. Meillä oli 80 vierasta mukana, ja sää oli kar mea. Räntää tuli taivaan täydeltä ja myrskysi. Vaikka olosuhteet oli vat kaikkea muuta kuin ihanteelli set, matka sujui täysin suunnitelmien mukaan. Kokemus oli loppujen lopuksi aika tapahtumaköyhä, kuten autonomi sen lauttamatkan kuuluukin olla”, Eloranta muistelee.

Samana vuonna, 2018, ABB ja Helsingin seudun liikenne suorittivat ensimmäisinä maailmassa olemassa olevan matkustajalautan etäohjaustes tin Helsingin edustalla, ja vuonna 2022 Finnpilot Pilotage käytti onnistuneesti etäluotsausteknologiaa aluksen luotsaa misessa Kokkolan satamasta väylälle.

Autonomiset alukset etenevät ripeästi konseptitasolta todellisuuteen. Kehityksen eturintamassa on Eloran nan ja Musharrafin mukaan Suomen ohella myös Norja. Norjan vuonoissa on testattu itseohjautuvia lauttoja menestyksekkäästi jo vuosia – ja 2021 siellä lanseerattiin maailman ensim mäinen sähköinen autonominen rahtilaiva: Yara Birkeland. Testivai heessa miehistöä on vielä mukana, mutta tavoitteena on saada alus kulkemaan reitillään ilman miehistöä muutaman vuoden sisällä.

Uudistuksia turvallisuuskulttuurin ja lakiin

Kehittyvä teknologia on avainase massa kirittämässä autonomisia laivoja vesille, mutta edistystä tarvi taan muillakin rintamilla. Eloranta ja Musharraf tähdentävät, että meriteol lisuus tarvitsee uudenlaisen turvalli

suuskulttuurin. Myös merilakiin pitäisi saada muutoksia, jotta lainsäädäntö pysyisi tekniikan kehityksessä mukana.

”Tutkimusten mukaan jopa 80–90 % onnettomuuksista merellä voi johtua inhimillisistä virheistä. Autonomis ten laivojen tarvetta perustellaan usein juuri sillä, että ne parantaisivat turval lisuutta”, Musharraf sanoo.

”Autonomisuus tuo varmasti mitta via hyötyjä. Mutta jos korvaamme aluksen miehistön osittain tai koko naan tekoälyn ohjaamilla algoritmeilla, on tärkeää tehdä algoritmeista läpinä kyviä ja helposti tulkittavia”, hän lisää.

”Algoritmit eivät ole erehtymättömiä. Monet muistavat, kun itseohjautuva Uber tappoi Yhdysvalloissa jalankul kijan. Jälkikäteen ilmeni, ettei auton algoritmi havainnut jalankulkijaa, koska se oletti ihmisten liikkuvan aino

astaan suojateiden tuntumassa. Meren kulkualan on opittava tästä esimerkistä ja lähestyttävä turvallisuuskysymyksiä ihmiskeskeisesti”, Musharraf korostaa.

Eloranta on samaa mieltä. Vaadittavat turvallisuustasot autonomisille aluksille on luotava koko toimialan voimin.

”Meriteollisuuteen tarvitaan turvalli suuskulttuuri, jossa onnettomuustiedot ja parhaat käytännöt jaetaan ja autono misten alusten turvallisuusvaatimukset määritellään todella tarkasti”, hän painottaa.

Keskustelijat ovat samaa mieltä myös siitä, että merilakia on uudistettava, jotta se pysyisi kehittyvän teknologian tahdissa.

”Autonomisista laivoista tulee osa merenkulkualan arkea. Laivateknologia kehittyy nyt niin nopeasti, että lainsää däntö uhkaa jäädä jälkeen”, Musharraf toteaa.

”Onneksi lainsäädäntökin kehittyy. Suomi laillisti ensimmäisenä maail massa etäluotsauksen. Toivon, että maailmalla seurataan pian esimerk kiämme”, Eloranta sanoo.

SAULI ELORANTA on Safe and Connected Society -tutkimusalueen johtaja VTT:llä. Hän johtaa laajaa tutkijaryhmää, joka luo ratkaisuja tietoliikenne verkkojen, kyberturvalli suuden, tilannetietoisuu den sekä puolustuksen ja turvallisuuden aloilla. Teknologiateollisuus ry valitsi Elorannan vuoden teknologiajohtajaksi 2019.

Osmankäämihöytyvästä untuvan korvaaja?

Teksti Minna Hölttä Kuvat Anne Kinnunen

Tavallaan tarina alkoi pari vuotta sitten Lukas Schuckin ystävän kotitalon epämukavasta kerhohuoneesta.

Talon vieressä on pieni Ossinlampi, jonka rannoilla kasvaa osmankäämiä. Eräänä päivänä kaksikko huo masi, miten sikaria muistuttavista kukinnoista leijaili talvi-ilmaan pilvikaupalla siemenhöytyvää. Schuck sai ajatuksen.

”Keräsimme höytyvää ja täytimme sillä yksinker taisia juuttipusseja, jotka veimme kerhohuoneeseen. Ne olivat tosi mukavia ja pidettyjä, ja tajusin, että tästä voisi tulla jotain isompaa.”

Siihen ympäristöinsinööriksi Saksassa valmis tunut ja Aallossa Creative Sustainability -maisteri ohjelmassa opiskellut Schuck tarvitsi apua.

Automaatiota ja tutkimusta ”Lukas muisti minut urapolkuja esitelleeltä luennolta ja otti yhteyttä. Lähdin heti mukaan”, muistelee Tea Auramo, joka on tehnyt töitä kestävän kehityksen parissa niin liiketalouskonsulttina, järjestökonkarina kuin ympäristöaktivistina.

Tiimiin liittyivät myös muoti- ja tekstiilitutkija Laura Rusanen, muotoilija ja graafikko Amir Tahvonen sekä brändikonkari Samu-Jussi Koski. Perustettava startup kastettiin Fluff Stuffiksi pehmoisen raaka-aineen mukaan. Tavoite on luoda polyesteri- ja untuvatäytteille kilpailija, joka sopisi täytemateriaaliksi makuupusseihin, talvitakkeihin ja tyynyihin.

Idea ei ole uusi.

Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla Suomes

sakin täytettiin osmankäämihöytyvällä muun muassa tyynyjä ja pelastusliivejä. Toisen maailmansodan jälkeen öljyteollisuus alkoi tarjota halpaa raakaainetta polyesterin valmistukseen ja osmankäämi täytteet unohdettiin.

Hienon materiaalin haaskausta, tietää Laura Rusanen.

”Osmankäämihöytyvä on ominaisuuksiltaan untuvan kaltainen: pehmeä, joustava ja palautuu hienosti muotoonsa. Myös pesuominaisuudet ovat samanlaiset.”

Parhaillaan tiimi automatisoi osmankäämin keräystä ja höytyvän irrottamista kukinnosta sekä tutkii materiaalin lämpöominaisuuksia ja mahdolli sia allergeeneja. Lisäksi he kehittävät menetelmää, jolla parantaa höytyvän fill poweria eli sitä, miten suuren tilavuuden täyttämiseen tietty grammamäärä materiaalia riittää. Siinä höytyvä ei vielä pärjää untuvalle.

Eettisyydessä osmankäämi voittaa kirkkaasti, Amir Tahvonen korostaa.

”Untuva on lihantuotannon lisätuote. YK:n elin tarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan maail massa tapetaan joka päivä yhdeksän miljoonaa ank kaa, joten kyse on ison mittaluokan kärsimyksestä.”

Osmankäämin vahvuus on myös sen ekologisuus, kertoo Samu-Jussi Koski.

”Höytyvä on täysin biohajoava, vegaaninen, myrkytön eikä siitä irtoa ympäristöön haitallisia mikromuoveja.”

Lisäksi se voi auttaa ilmastopahiksen taltutta misessa.

Sata vuotta sitten osmankäämihöytyvällä täytettiin jopa pelastusliivejä – nyt suomalaisyritys haluaa ekomateriaalin tyynyihin ja talvitakkeihin.

Ilmastoviisasta bisnestä Osmankäämi on kosteikkokasvi, joka viihtyy kaikilla maapallon ilmastovyöhykkeillä. Suomessa kasvaa leveäosmankäämiä sekä harvinaisempaa kapea osmankäämiä.

Sikarikukinnot ilmestyvät heinä-elokuussa. Yhdessä kukinnossa on noin 100 000 siementä, jotka leviävät höytyvien varassa pienessäkin ilma virrassa. Ei siis ihme, että osmankäämiä tuntuu kasvavan kaikkialla.

Kaupalliseen hyödyntämiseen vesistöjen ja tienvar sien kasvustot eivät kuitenkaan riitä. Siksi Fluff Stuff on selvittänyt osmankäämin viljelymahdollisuuksia yhdessä Luonnonvarakeskus Luken kanssa.

Suomessa on käyttämättömiä ojitettuja turvesoita arviolta 25 000 hehtaaria. Kun suo kuivatetaan ojitta malla, turve alkaa hajota ja siihen sitoutunut hiili vuo taa ilmakehään kasvihuonekaasuna. Suon vettäminen kosteikkoviljelyä varten nostaa vedenpintaa, jolloin hajoaminen pysähtyy. Lisäksi nopeasti ja tiheästi kas

vava osmankäämi sitoo runsaasti hiiltä, josta osa voi jäädä kerryttämään maaperän hiilivarastoa.

”Suomen 25 000 hehtaarille mahtuisi yli miljardi leveäosmankäämiä, joiden siemenhöytyvällä täyttäisi vuodessa 20 miljoonaa tyynyä”, Tea Auramo sanoo.

Kosteikkoviljely tuo mahdollisuuksia käyttää turvetuotannosta poistuvia alueita sekä maan omistajille lisätuloja.

Täytemateriaalin lisäksi osmankäämiä voidaan käyttää muuhunkin, Lukas Schuck kertoo.

”Varret ja lehdet voidaan hyödyntää esimerkiksi rehuna, korvata niillä turve kasvualustoissa tai käyt tää luonnollisena eristemateriaalina rakennuksissa. Sen kasvattaminen on ilmastoviisasta bisnestä.”

Isoja tavoitteita

Untuva- ja höyhentäytteiden globaalit markkinat ovat yli kuusi miljardia euroa vuodessa; täytteisiin ja kankaisiin käytettävän polyesterikuidun noin sata miljardia euroa. Kiinnostus kestävämpiin vaihtoeh toihin on kuitenkin hurjassa kasvussa.

Auramo paljastaa, että Fluff Stuff on jo käynyt kes kusteluja usean tunnetun suomalaisyrityksen kanssa.

”Ihanneskenaariossa meillä on lähitulevaisuudessa huolellisesti valikoitu yhteistyökumppanien joukko: pari suurempaa kansainvälistä toimijaa sekä kou rallinen pieniä, kunnianhimoisia ja kiinnostavia yrityksiä.”

Toimintaympäristö on globaali, monimutkainen ja äärimmäisen kilpailtu. Oman paikan valloittami nen niin, ettei aidon kestävyyden periaatteissa tehdä kompromisseja, vaatii monialaista osaamista.

”Kestävä liiketoiminta, tiede ja muotoilu ovat se ydinjuttu”, Lukas Schuck painottaa, ”mutta meillä on osaamista myös projektinhallinnasta, muodista, tek niikasta, ekologiasta ja kasvitieteestä. Meillä on jalat tukevasti maassa ja myös tarvittavat verkostot, jotta voimme tunnistaa esteet ja löytää keinot ja ihmiset niiden ylittämiseksi. Tuotteen lanseeraus on enää muutaman askeleen päässä!”

Fluff Stuff on perustamassa osakeyhtiötä ja suunnittelee ensimmäistä rahoituskierrosta vuoden 2022 loppupuolelle.

Fluff Stuff oli mukana Aaltoyliopiston Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä. Lue lisää ja katso video

Osmankäämihöytyvä on ominaisuuk siltaan untuvan kaltainen: pehmeä, joustava ja palautuu hienosti muotoonsa. Myös pesuominaisuudet ovat samanlaiset.

”25 000 hehtaarille mahtuisi yli miljardi leveäosmankäämiä, joiden siemenhöytyvällä täyttäisi vuodessa 20 miljoonaa tyynyä.”

Puumassa parantaa akustiikkaa

Kauppakorkeakoulun entisenä päärakennuksena tunnetun Aaltoyliopisto Töölö -rakennuksen luku salin kaikuisuutta vähennettiin akustiikkamateriaalilla.

Puun selluloosasta tehtävä kuitu massa on Lumir Oy:n valmistama, ja yritys on kehittänyt sitä Aalto-yli opiston tutkijoiden kanssa. Massaa voidaan ruiskuttaa minkä hyvänsä pinnan päälle. Tuloksena on huokoi nen, ääntä imevä kerros, joka seuraa pinnan muotoja. Tämä on tärkeää eri tyisesti suojelluissa arvokohteissa, joiden ulkonäköä ei saa muuttaa.

Akustiikan professori Tapio Lokki kertoo, että ruiskutus paransi salin akustiikkaa merkittävästi.

”Lukusalissa ruiskutus tehtiin kah delle seinälle. Yhdellä seinällä sellu ruiskutus tehtiin lasivillan päälle, toisessa seinässä käytettiin pelkkää selluruiskutusta. Tilan äänimaailma parani ilman, että seinien ulkonäköä

muutettiin. Huoneen hälyisyys vai meni huomattavasti.”

Ruiskutettavan selluloosamassan valmistaminen vie vain vähän energiaa. Tuote on hiilinegatiivinen, mikä tar koittaa, että se sitoo itseensä enemmän hiilidioksidia kuin sen tuotantoproses sissa kuluu. Lisäksi se on hyvin kestävä.

Aalto-yliopisto Töölö -rakennuksen lukusalin kaikuisuutta vähennettiin ruiskutettavalla kuitumassalla, jonka arvioidaan säilyvän toimivana vähintään kolmekymmentä vuotta.

Vaneria, jonka valmistuksessa on käytetty uudenlaista biopohjaista liimaa.

Puupaneeleissa, vanerissa ja lastu levyssä käytetään usein fossiilisista raaka-aineista tehtyjä liimoja, jotka sisältävät myrkyllistä formaldehy diä. Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet biopohjaisen liiman, joka voi korvata formalde hydiä sisältävät liimat puurakenta misessa. Liiman pääraaka-aine on ligniini, puun rakenneosa, joka antaa puulle sen kovan, vahvan rakenteen.

Ligniinin osuus puun painosta on noin neljännes. Sitä saadaan sellu- ja biojalostusteollisuuden sivutuotteena suuria määriä.

Vain 2–5 prosenttia tästä ligniinistä käytetään, loput poltetaan energiaksi.

Ilman formaldehydiä ligniinin hyödyntäminen liimoissa ja komposiiteissa on vaatinut pitkiä esikäsittelyjä. Kemian tekniikan korkeakoulun tutkijoiden kehittä mässä liimassa voidaan käyttää puhdistettua voimalaitosligniiniä, ja valmistuksen kemiallinen reaktio tapahtuu muutamissa minuuteissa useiden tuntien sijaan. Raaka-aineen lisälämmitystä ei tarvita, mikä pienentää energiankulutusta. Sivutuotteena syntyy ainoastaan suolaa ja natriumhydroksidia eli lipeää.

Innovaatio on merkittävä edistysaskel metsä- ja liimateollisuudelle: uudenlaisen liiman ligniinipitoisuus on yli 90 prosenttia, se on tulen kestävä, luja ja myrkytön.

Anna Berg

Ekoliima korvaamaan myrkkyliimat puurakentamisessa

Aalto-yliopisto

Yrittäjyyttä sankaritarinoiden ulkopuolella

Bändeistä ja luostareista innoittunut Lauri Laine ravistelee väitöstyössään yrittäjyyden sankarimyyttiä ja startup-yritysten ympärille istutettua hehkutusta.

Lauri Laine (KTM) haluaa nähdä yrittäjyyskeskuste lussa muitakin kuin superihmisiä.

”Media on pullollaan yritystarinoita, joissa nouse vat esiin Steve Jobsin ja Elon Muskin kaltaiset poik keukselliset ja voimakastahtoiset yksilöt. Myös tvsarjoissa seikkailevat sankariyrittäjät. Tällöin syntyy epärealistisia roolimalleja, joita seuratessaan moni tulee varmasti pettymään.”

Sankarimyyttien ja yrittäjän henkilökohtaisten ominaisuuksien lokeroimisen sijaan Laine tarkas telee mieluummin yrittäjyyden prosessia – miten ja mistä yritys syntyy, mihin mahdollisesti päättyy ja mitä vaiheita matkan varrella on.

”Aiemmin on keskitytty paljon siihen, että yrittäjyys on yksilölaji ja menestys kiinni yksilön ominaisuuk sista. Myös epäonnistumisten pitäisi kuulua yrittä jyystutkimukseen ja se, ettei yritystä aina synnykään.”

Bänditoiminnasta luovaan tuhoon Laineen oma kiinnostus yrittäjyyteen syntyi bändi toiminnasta, joka on yksi hänen elämänsä punaisia lankoja.

”Bändien rakentaminen ja niiden toiminta on yksi yrittäjyyden äärimmäinenkin muoto.”

Väitöstyössään Laine tuo esiin yrittäjyyteen liit tyviä jännitteitä ja myös omaa tyytymättömyyttään startup-kuplan ja startupien ympärillä pyörivän hypetyksen suhteen.

”Startupit ovat yksi yrittäjyyden muoto, johon liite tään usein teknologiset innovaatiot sekä nopea skaa lautuvuus ja menestys. Yrittäjyyttä ei kuitenkaan pitäisi lokeroida yhteen muottiin”, Laine sanoo.

”Startup-yrittäjyys korostaa luovuutta ja innovaati oita, joiden myötä uudet toimintatavat korvaavat van hoja. Luova tuho eli vanhojen rakenteiden häviämi nen on sen sijaan lähes tabu, jonka haluaisin nostaa esiin yrittäjyyskeskustelussa.”

Luostarit menneen maailman talousvetureina Kauppakorkeakoulun tutkijatohtorina Laine haluaa jatkaa yrittäjyyden ja siihen liittyvän tutkimuksen pohjamutien möyrimistä.

”Väitöskirja on avain tiedemaailmaan. Olen löy tänyt yrittäjyyteen uuden tutkimusotteen, jonka parissa haluan jatkaa. Haluan nostaa esiin yrittäjyy den filosofian, jossa tarkastellaan ja keskustellaan tosissaan siitä, mitä yrittäjyys ja sen tutkimus ovat.”

Luvassa on myös empiiristä tutkimusta, johon Laine on kerännyt aineistoa Laatokan Valamon luos tarista vuosilta 1901–1903. Luostari eli taloudellisen kukoistuksen aikaa igumeni Gabrielin johdolla, joka halusi rakentaa luostarisaarelle kaupallisen sataman. Vanhoilliset munkkiveljet kääntyivät edistysmielistä johtajaansa vastaan ja valittivat arkkipiispalle, joka esti satamaprojektin. Gabriel ylennettiin ja siirrettiin toiseen luostariin.

”Sain Valamosta kipinän perehtyä siihen, kuinka organisaatiot uhmaavat markkinaehtoistumista. Luostarit olivat aikanaan merkittäviä talousvetureita ja Valamon yli 800-vuotinen historia on avain syk leihin, joissa organisaatio voi tuhoutumisen jälkeen syntyä uudelleen.”

Lauri Laine 8.6.2022: Metaentrepreneurship

Tekstit Marjukka Puolakka Kuva Jenny Vesiväki

Aalto-yliopistosta valmistuu vuosittain yhteensä yli 250 tekniikan, kauppatieteiden, taiteen ja filosofian tohtoria. Eniten tohtorinväitöksiä syntyy tekniikan aloilta, etenkin teknillisestä fysiikasta, tietotekniikasta ja konetekniikasta.

Aalto-yliopiston tohtoriohjelmat on suunniteltu suoritettavaksi neljässä vuodessa päätoimisesti opiskellen tai kahdeksassa vuodessa sivutoimisesti opiskellen.

Taiteen tohtoriopinnoissa väitöskirjaan voi sisältyä myös taiteellinen osio, kuten näyttely, elokuva tai performanssi.

Aallossa on noin 3 000 väitöskirjatutkijaa, joista reilu puolet opiskelee päätoimisesti. Väitöskirjatutkijat edustavat 95 eri kansallisuutta.

Aalto-yliopiston väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi shop.aalto.fi

Kohti kestävämpää tekstiiliteollisuutta

Teknisissä tekstiileissä, kuten urheilu-, työ- ja ulkoiluvaatteissa käytetään paljon synteettisiä kui tuja. Nämä öljypohjaiset ja biohajoamattomat kui dut ovat merkittäviä mikromuovin lähteitä ja niillä on suuri ekologinen jalanjälki. Ioncell®-teknologian avulla valmistetut selluloosamuuntokuidut ovat syn teettisille kuiduille ympäristöystävällinen vaihto ehto. Väitöstyössään DI Kaniz Moriam kehitti ekolo gisella tavalla Ioncell-kuitujen kriittisiä ominaisuuk sia, joita ovat hydrofobisuus eli veden hylkiminen ja kuidun vahvuus.

Teknologia perustuu kierrätettävään ja selluloo saa liuottavaan ioniseen nesteeseen. Kuitujen hydro fobisuus saatiin aikaan lisäämällä kehruuliuokseen kasviperäisiä hydrofobisia aineita ilmarakokehruun aikana. Hydrofobisuus säilyi hyvänä myös kuitukan kaassa ja langoissa.

Kuitujen lujuus saavutettiin käyttämällä korkean molekyylipainon omaavaa selluloosaa sekä opti moimalla kehruun spinneret-geometriaa. Työssä kehitettiin erikoisluja Ioncell-kuitu, joka on tähän mennessä vahvin selluloosatekstiilikuitu.

Työn tulokset edistävät mikromuovittomien ja ympäristöystävällisten tekstiilikuitujen tuotantoa. Nyt ollaan askel lähempänä sellaista tekstiilikuitujen tuotantoa, jolla polyesterikuidut voitaisiin korvata Ioncell-kuiduilla.

Kaniz Moriam 20.5.2022: Modification of Ioncell spinning technology to increase fiber toughness and create a water-repellent surface

Värähtelylaskelmista matkustusmukavuutta risteilylaivoille

Risteilylaivat tarjoavat matkustajille mukavat puitteet nautinnolliseen lomaan, jota potkurien, moottorien ja aalloniskujen aiheuttamat melu ja värähtely eivät saa häiritä. Matkustaja-alusten valtava koko ja yhä vaikut tavampi arkkitehtuuri tuovat omat haasteensa sille, että värähtely pysyy aisoissa. Myös mittakaavojen skaala suu ren risteilijän rakenteissa on valtava aina ohuista teräsle vyistä aluksen kokonaispituuteen.

Meritekniikan alan väitöstyössään DI Aleksi Laakso kehitti matkustaja-alusten värähtelyn analysointiin menetelmän, jossa rakenteiden paikallinen ja globaali mittakaava erotetaan toisistaan. Suuren eli globaalin mittakaavan laskentaan käytetään jo olemassa olevia karkeita homogenisointiin perustuvia laskentamalleja. Paikallisen mittakaavan rakenteet voidaan puolestaan käsitellä yksinkertaisilla alimalleilla, kun näiden raken teiden oletetaan olevan pakkovärähtelytilanteessa laajan globaalin liikkeen kanssa.

Työssä kehitetty menetelmä huomioi eri mittakaavojen välisen vuorovaikutuksen. Tämän vuorovaikutuksen rooli tulee korostumaan jatkossa, kun rakenteita keven netään laivojen energiankulutuksen vähentämiseksi. Menetelmän testaukset osoittivat sen tarkkuuden olevan erinomainen.

Laakso teki väitöstutkimuksensa Meyerin Turun telakalla, jossa hän työskentelee suunnittelutehtävissä. Tavoitteena on saada työssä kehitetty menetelmä käyt töön telakan runkosuunnittelussa lähitulevaisuudessa.

Aleksi Laakso 3.6.2022: Vibration of passenger ship structures by length-scale separation and inertia-induced interaction

Eliisa Lotsari, pulahdatko mielelläsi avantoon?

Teksti Paula Haikarainen Kuva Nita Vera

Eliisa Lotsarin taustalla on Renata Jakowleffin lasitaideteos

Blue. Teos on esillä Dipolissa, Otaniemen kampuksella.

Tutkit ilmastonmuutoksen vaikutusta vesistöihin, ja kohteinasi ovat erityisesti pohjoisen kylmät vedet, mitkä niistä?

Tärkeimmät ovat Tenojoki ja Pulman kijoki. Etelämmäksi tullessa Oulanka joki, Kokemäenjoki ja Vantaanjokikin. Etelä-Karjalassa Hiitolanjoki ja Pohjois-Karjalassa Koitajoki.

Onko jokin vesistö sinulle erityisen läheinen?

Vesistöt ovat aina olleet elämässäni läsnä. Vietin lapsuuteni maatilalla Pukkilassa ja tarkkailin viereistä Porvoonjoen sivuhaaraa – sortuvatko pellot kevättulvissa. Luonnon ja ympä ristön havainnointi alkoi siis vähän vahingossa.

Päädyin opiskelemaan luonnon maantiedettä Turun yliopistoon, ja gradututkielma vei Pohjois-Suomeen. Varsinkin väitöstutkimusta tehdessä selvisi, että vesistöjen talviajasta oli yllättävän vähän tietoa: mitä esimer kiksi tapahtuu sedimentin kuljetuk selle virtavedessä, kun joki jäätyy. Näitä asioita ei ollut otettu huomioon ilmastonmuutoksen vaikutusten mallinnuksissa, koska aineistoa ei juuri ollut.

Ennusteiden mukaan pohjoiset alueet lämpenevät maapallolla nopeimmin. Millaisia muutoksia vesistöissä on odotettavissa?

Lisääntyneiden talvi- ja syyssateiden merkitys on jo havaittu, ja tulvien ajan kohdat tulevat todennäköisesti muut tumaan. Esimerkiksi eteläisissä joissa syys- tai talvitulvien on ennustettu yleistyvän.

Kun lämpötila keikkuu pitkään nollan tienoilla, alijäähtynyt vesi synnyttää jokiin hyydettä, mistä voi seurata jää- tai hyydepatoja ja talvi tulvia. Hyyde on pienistä yhteen tarttu neista jääkiteistä syntynyttä sohjoa.

Kaikki muutokset vaikuttavat myös pohjasedimentin kulkeutumiseen ja jokieroosioon, kun suojaavaa jääkantta ei ole.

Mutta vuosien välillä on aina vaihte lua, joten tutkimuksessa tarvitaan pit kiä havaintosarjoja. Vain siten pysty tään selvittämään, mikä on ilmaston muutoksen vaikutusta ja mikä ihmisen muun toiminnan, kuten maankäytön muutosten, aiheuttamaa.

Tutkimusryhmäsi tekee paljon sekä ilmakuvauksia että vedenalaisia kuvauksia. Onko kuviin tupsahtanut mitään erityisen yllättävää? Ilmakuvauksissa varmistetaan, ettei kuviin tallentuisi ihmisiä tai mitään ylimääräistä. Toisinaan näkyy hirviä, poroja tai vaikka kettu. Vedenalaisissa kuvissa oli hienoa nähdä lohi.

Mutta kaikkein vaikuttavinta oli, kun satuimme ajoittamaan kuvaukset syksyllä juuri sellaiseen aikaan, että hyyteen muodostuminen oli meneil lään. Saatoimme nähdä, miten jää alkaa muodostua joen pohjaan.

On harvinaista päästä seuraamaan ja mittaamaan ilmiötä juuri tuona kapeana hetkenä.

Pulahdatko mielelläsi avantoon?

Ennen Aaltoa olin töissä Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, jossa on yksi Suomen suurimpia avantouintiseuroja. Seuran sauna tuli hyvin tutuksi talvi sin. Ja tykkään kyllä uimisesta –uimapuku on aina mukana.

Akatemiatutkija ja vesitekniikan apulaisprofessori viihtyy kylmien vesien äärellä niin luonnossa kuin laboratoriossa.

Opiskelijat vauhdittamassa tuotekehitystä

Lukuvuoden

sähköveneen

Teksti Tiiu Pohjolainen Kuvat PDP-kurssi

Jo neljännesvuosisadan ajan Product Development Project -kurssi, tuttavallisemmin PDP, on koonnut eritaustaisia opiskelijoita yhteen ratkomaan yritysten esittämiä todellisia haasteita. Opiskelijoille kurssi tarkoittaa yhdeksän kuukauden mittaista ongelmanratkomista ja usein ensimmäistä todellista kosketusta jonkin tietyn toimialan maailmaan. Mukana olevalle yritykselle, sponsorille, PDP-yhteistyö tarkoittaa apua tai uutta näkökulmaa jonkin tietyn ongelman ratkaisuun, kun sitä ryhtyy tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti monialainen, -kulttuurinen ja -kielinen opiskelijaryhmä.

Maailmalle PDP tarkoittaa sitä, että vuosien saatossa kurssit ovat tuottaneet jo 300 uudenlaista projektia ratkaisuiksi eri toimialojen esittämiin haasteisiin. Kurssille on osallistunut 25 vuoden aikana 3 000 opiskelijaa.

Tänä vuonna opiskelijoita haastoivat muiden muassa Saab, Konecranes, Ensto ja Lifa-Air. Yksi sponsoreista oli Foamwood. Yrityksen taustalla on Aalto-yliopiston tutkijaryhmä.

Foamheads –puupohjaista vaahtoa entistä nopeammin

Täysin uudenlainen vaahtomateriaali oli jo olemassa. Tutkijaryhmä oli kehittänyt biopohjaisen Foamwoodvaahdon osana Aalto-yliopiston Älyä vaahtoihin -tut kimushanketta. Puupohjainen vaahto haastaa pak kausteollisuudessa käytettävät styroksit, kuplamuo vit, polyuretaanit ja muut öljypohjaiset pakkausma teriaalit. Oli aika saada vaahto laboratoriosta ulos maailmalle.

Opiskelijoille heitettiin lavea haaste.

Susanna Partanen, joka toimi Foamheads-opiske lijaprojektin ryhmänvetäjänä, korostaa vastuullisuu den merkitystä. Ryhmää yhdisti se, että tuote, jonka tulevaisuutta lähdettiin kurssilla suunnittelemaan, on ekologinen ja kestävä ratkaisu todelliseen ongelmaan.

”On uskomaton lisä opiskelijatyöhön, kun omalla projektilla voi olla oikeasti vauhdittamassa alaa”, Juan Gil Escribano sanoo.

Foamheads-ryhmä jakautui nopeasti kahteen osaan; osa opiskelijoista keskittyi konetekniikkaan ja tuotantoprosessiin toisten syventyessä materiaa lin soveltamiseen, markkinoiden kartoittamiseen ja siihen, miten yritys voisi tuotteensa lanseerata.

Mitä pidemmälle projekti eteni, sitä tärkeämmäksi muodostui yhteisen lopputuloksen saavuttaminen, vaikka töitä tehtiinkin pienemmissä ryhmissä.

Entä lopputulos?

Aikaa oli kulunut yhdeksän kuukautta, budjetti oli ollut 10 000 euroa.

Ensimmäisenä ryhmä kiittelee yhteistyötä spon

sorin kanssa. Tiivis yhteys tutkijoiden kanssa mahdol listi matalan kynnyksen kysymykset ja toisinaan tar vittavat lisämateriaalit.

”Saatoimme kysyä heiltä mitä vain”, Partanen toteaa. ”Ja kaiken aikaa sponsori muistutti antaneensa meille vapaat kädet”, Gil Escribano täydentää.

Kevään PDP-gaalassa Foamheads-ryhmä esitteli projektin tulokset. Kunnianhimoinen ajatus jakaa hanke kahtia, tekniseen ja soveltavaan osaan, oli onnistunut.

Akseli Vuorilehdon ja Juan Gil Escribanon johdolla ryhmä oli moninkertaistanut Foamwood-vaahdon tuotannon.

”Selvitimme, miten vaahdon valmistamista ja tuot tamista voidaan kasvattaa laboratorio-olosuhteista teollisuuden tarpeisiin”, insinööriopiskelijat kertovat.

Kurssin aikana ryhmä onnistui 50-kertaistamaan vaahdon tuotantonopeuden itse kehittämällään ja rakentamallaan laitteistolla.

Mutta ei vain laitetta – ryhmä esitteli myös prototyypin.

Gaalassa oli esillä kaunis kirjekuori, jolla voisi postittaa helposti särkyvän esineen. Kuori oli pehmus tettu vaahtokuvioinnilla: Foamwood-vaahto muuttuu kovettuessaan kevyeksi ja kestäväksi materiaaliksi. Materiaali soveltuu suojapakkauksiin, ja biopohjai sena tuotteena sen kierrättäminen on helppoa. PDPgaalassa Foamheads-ryhmä esitteli materiaalin myrkyttömyyttä tarjoamalla sitä syötäväksi.

Yhteistyökumppani/sponsori: Foamwood – sittemmin Woamy Oy

Tuote: Foamwood, biohajoava ja kierrätettävä puupohjainen vaahto

Opiskelijaryhmä: Juan Gil Escribano, Yulia Kulkova, Jēkabs Ozols, Susanna Partanen, Artis Rušiņš, Marika Taipalus, Akseli Vuorilehto

Foamheads-ryhmä 50-kertaisti vaahdon tuotantonopeuden.

Mikko

Raskinen

Elwood – sähköveneelle uusi ohjausjärjestelmä

Yhteistyökumppani/sponsori: Elwood Boats Oy

Tuote: Käsityönä valmistetut puiset sähköveneet Opiskelijaryhmä: Oona Linna, Mattias Nystrand, Valtteri Rantanen, Andreas Rosas, Priya Singh

”Se oli elämäni hienoin venereissu”, muistelee konetekniikan maisteriopiskelija Priya Singh Puuveneitä valmistava Elwood Boats -yritys vei PDP-ryhmänsä kurssin alkajaisiksi veneajelulle Otaniemen edustalle. Superlatiivit ovat ryhmän vetäjällä muutenkin tiuhassa hänen kuvaillessaan käsinrakennettuja Elwood-veneitä:

”Ne ovat maailman kauneimpia veneitä, elegant teja, ekologisia ja täysin puisia. Niitä valmistetaan Kuopiossa niin vastuullisesti kuin se suinkin on mahdollista.”

Vastuullisuudesta oli kyse myös yrityksen toi meksiannossa. Elwood-veneet ovat sähköveneitä, joissa ainoastaan ohjausjärjestelmä ei vielä ollut täysin sähköinen. Ryhmä sai tehtäväkseen kehitellä korvaajan käytössä olevalle, hydrauliselle ohjaus järjestelmälle.

Tyypilliseen PDP-kurssin tapaan Elwood on ryhmänä monitieteinen, -kansallinen ja -kielinen. Yhdistävä tekijä oli kuitenkin konetekniikka. Ryhmän viidestä jäsenestä neljä opiskelee alaa; viides jäsen, Oona Linna, kauppatieteitä.

Ryhmä ei kehittänyt sähköveneisiin ainoastaan sähköistä ohjausjärjestelmää, vaan suunnitteli järjestelmän kokonaan uusiksi. Täysin sähköinen ohjausjärjestelmä on modulaarinen ja muunnelta vissa helposti käyttäjän tarpeiden mukaan. Se on

kytkettävissä muutaman piuhan avulla, ja poissa ovat hydrauliset öljyt vuotoriskeineen.

PDP-käsittelyn jäljiltä sähkövenettä voi ohjata usealla eri tavalla. Kevään gaalassa näytteillä oli laatikkomallinen prototyyppi, jossa peräsintä saattoi liikuttaa niin ruorin, autopilotin kuin joystick-ohjaimen avulla. Oona Linnan johdolla sponsorille laadittiin myös uudet markkinointija brändistrategiat, ja kuopiolaisyrityksen verk kosivusto uudistettiin.

Elwood palkittiin vuoden tiiminä. Opiskelijoiden kanssa iloitsivat Elwoodin perustaja Pasi Virnes puolisonsa Tiina Virneksen kanssa.