Amnesty-lehti 4/2013

Hinta 5,50 € 1

Ihmisoikeuksien puolesta.

4 / 2013

Solalinde Urheilujuhlaa ihmisoikeuksien hinnalla · Arabikevät? Intian näkymättömät palvelijat

Ihmisoikeuksien puolesta.

4 / 2013

Tässä numerossa 9

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua

Sam

uli

Saa r

ine n

Ihmisoikeudet jäävät usein varjoon, kun päätetään arvokisoista. Varsinaiset urheilutapahtumat saattavat toimia mielipiteen ilmaisun areenana.

Näkymätön työ ”He kuuluvat työelämän epäorganisoituneeseen osaan, saavat vähiten palkkaa, ja he ovat eniten hyväksikäytettyjä", Chetan Chandran kuvailee intialaisten kotitaloustyöntekijöiden arkea.

Jarkko Virtanen

3 5 6 8 12 16 27 28 30 31 32 33 34 35

Tekijät: Rakas joulupukki… Pääkirjoitus: Pienet tärkeät teot Lyhyesti: Yhdysvaltojen lennokki-iskut Uskalla kysyä: Miksi köyhyys on ihmisoikeuskysymys? Henkilö: Isä Solalinde rakensi keitaan siirtolaisille Kolumni: Arabikevät? Matkalla: Paluu Kosovoon Teetä ja ihmisoikeuksia: Sarayaku-heimon uhatut maat Kulttuuri: Passi ja pari kirjaa Kulttuuri: Kiinalainen rakkaustarina Aktivisti: HLBTI-oikeuksien asialla Ugandassa Toimi! Tule tekemään lehteä! Kolumni: Uusi Facebook-kaveri Menot: ”Ja kynttiläpalkinto menee…”

Tekijät.

Marie Kajava, mitä Intian juttukeikalta jäi erityisesti mieleen? Todella moni asia, onpa vaikea rajata! Esimerkiksi se, että naisille oli omat junanvaunut, istuinrivit busseissa, jonotuslinjat. Se, että pimeän tullen kaduilla liikkui vain miehiä. Lisäksi mieleen jäi todella vieraanvaraiset tyypit, ryppyotsattomuus ja rotat kahvikupeissa, vesilätäköt sekä järjettömän epätasa-arvoisuuden näkyminen ihan kaikkialla. Heitä joululahjavinkkejä! Hanki ystävälle tai perheenjäsenelle kokeilukerta lajissa, joka on kaukana hänen jokapäiväisestä elämänpiiristään, esimerkiksi karatea kömpelölle, pienoismallien nyhräämistä suurpiirteiselle tai ruuanlaiton alkeita uusavuttomalle. Materialistiselta puolelta törkeän hienoja kirjoja ovat Zadie Smithin Risteymiä (WSOY) ja Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat (Otava).

Miksi juuri ihmisoikeudet, Miikka Pirinen? En näe syytä, miksi olisi oltava eriarvoisia ihmisiä. Minkä toivot kohenevan ihmisoikeuksien suhteen vuonna 2014? Toivon loppua äärioikeistolaisen ajattelutavan kasvavalle suosiolle Euroopassa. Hyvinvoivassa, hyvin toimeentulevassa ja sivistyneessä kansassa iljettävintä ihmisoikeuksien polkemista on rasismin hyväksyminen. Mitä halajat joulupukilta lahjaksi? Haluaisin menestystä uudelle studiolleni ja ihanan Nadezhda Tolokonnikovan armahtamista. Kiitos, pukki! Pirinen on helsinkiläinen valokuvaaja, joka kuvasi tähän lehteen meksikolaisen Alejandro Solalinden ja ecuadorilaisen Eriberto Gualingan.

Kajava on Amnesty-lehden toimitus sihteeri ja dramaturgi. Hän kirjoitti tä hän lehteen juttuja.

päätoimittaja Ilpo Kiiskinen toimitussihteerit Marie Kajava & Heli Sariola ulkoasu & taitto Antti Kyrö paino Lehtisepät Oy, Jyväskylä julkaisija Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. joukkojulkaisu issn 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 6.3.2014. Aineistot viimeistään 12.2.2014.

Miksi ihmisoikeudet kiinnostavat sinua, Milja Komulainen? Ihmisoikeudet ovat yksi työkaluista, joilla voidaan rakentaa tasa-arvoista ja oikeudenmukaista maailmaa. Olen erityisen kiinnostunut sosiaalisista ja taloudellisista oikeuksista. Miten ne saataisiin nostettua samaan arvoon kuin poliittiset oikeudet ja kansalaisoikeudet? Mikä on parasta talvessa? En oikein ymmärrä, miksi me suomalaiset aina surkuttelemme talvea. Ilman pimeää ja kylmää vuodenaikaa kevätkään ei tuntuisi yhtä hienolta. Sitä paitsi pakkasyössä kimmeltävä lumihanki on valtavan kaunis näky. Suklaakonvehteja vai marmeladia? Ehdottomasti konvehteja. Suklaata ei voita mikään. Komulainen on Amnestyn viestintä harjoittelija. Hän haastatteli tähän leh teen ugandalaista ihmisoikeusaktivistia.

Juttutarjoukset ja palautteet osoitteeseen marie.kajava@amnesty.fi. Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etukäteen.

Katriina Rosavaara, Paula Sundell, Katja Tähjä, Erja Vainikka-Howard, Kaisa Viitanen, Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright, Heli Yli-Räisänen, Silja Ylitalo

kääntäjät Be Nordling, Gun Österberg

Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja.

kirjoittajat Anu-Elina Ervasti, Jussi Förbom, Inka Granqvist, Jaakko HämeenAnttila, Frank Johansson, Jaakko Kaartinen-Koutaniemi, Marie Kajava, Milja Komulainen, Juha Mäkinen, Heli Sariola, Kaisa Viitanen

kannen kuva Jarkko Virtanen

kuvaajat/kuvittajat Tomi Asikainen, Kalle Björklid, Teemu Hirvilinna, AnnaKaisa Jormanainen, Mikko Kuivalainen, Antti Kyrö, Miikka Pirinen, Samuli Saarinen, Jarkko Virtanen

Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 HELSINKI

toimituskunta Marie von Bell, Anu-Elina Ervasti, Johanna Frondelius, Inka Granqvist, Teemu Hirvilinna, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Jaakko Kaartinen-Koutaniemi, Maija Karasvaara, Evelin Kask, Kirre Koivunen, Teemu Kuusimurto, Aura Lindeberg, Nina Lindberg, Oona Loman, Juha Mäkinen, Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala, Miikka Pirinen, Minna Rajainmäki,

oikoluku Meri Haikarainen

Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia. Ota yhteyttä, anna palautetta: marie.kajava@amnesty.fi

www.amnesty.fi

Tämä univormu tuo toivoa. Osoita tukesi, kun sitä tarvitaan eniten. Lähetä solidaarisuuskortti nyt.

Eskinder Nega, Etiopia

Eskinder Nega tuomittiin 18 vuodeksi vankilaan vain, koska hän arvosteli maansa lainsäädäntöä. Hän on mielipidevanki ja hänet on vapautettava välittömästi.

Miriam López, Meksiko

Vuonna 2011 meksikolaiset sotilaat kiduttivat Miriam Lópezia ja raiskasivat hänet. Ketään ei ole vieläkään tuomittu. Lópezin on saatava oikeutta: ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet sotilaat on tuomittava tuomittava.

Lähetä solidaarisuuskortti osoitteessa amnesty.fi/kortti tai allekirjoita vetoomus osoitteessa 10paivaa.amnesty.fi

Pääkirjoitus.

Pienet tärkeät teot

Små viktiga gärningar

vuoden lopussa Amnesty tem-

paisee kaikkialla maailmassa yksittäisten ihmisoikeuspuolustajien ja muiden ihmisoikeusloukkausten kohteeksi joutuneiden puolesta. Suomessa tämä kirjemaraton, jossa kuka tahansa voi kirjoittaa vaatimuskirjeitä viranomaisille ja viestejä henkilöille itselleen, on nimeltään 10 päivää ihmisoikeuksille. Näille ihmisille pienet tekomme ovat arvokkaita. Me elämme eri maailmoissa, mutta uskomme kaikki samoihin arvoihin. lokakuussa kaksi ihmistä, joiden puolesta olem-

me toimineet monta vuotta, vierailivat samaan aikaan toimistollamme: meksikolainen Alejandro Solalinde ja kiinalainen Zeng Jinyan, toinen katolinen pappi, toinen nuori, feminististä poliittista teoriaa opiskeleva buddhalainen nainen. Toista on vainottu ja uhkailtu sen takia, että hän auttaa Meksikon halki kulkevia siirtolaisia. Toinen on istunut kotiarestissa Pekingissä lapsensa kanssa, koska on miehensä kanssa arvostellut Kiinan viranomaisia. He tulevat aivan eri maailmoista, ja kuitenkin heidän välilleen syntyi heti erityinen sielujen sympatia, ymmärrys ja arvostus toisen tekemää työtä kohtaan. On lähes mahdotonta kuvitella itsensä Alejandron tai Jinyanin asemaan. Miten he jaksavat? Miten oma tekeminen kalpeneekaan heidän rohkeutensa ja peräänantamattomuutensa edessä! Mutta vaikka he ovat vahvoja, he tulevat silti luoksemme ja kiittävät meitä vilpittömästi tuestamme. Me olemme heille sekä megafoni että turvaverkko. Me levitämme heidän viestiään ja tuemme heitä kun sitä tarvitaan, nyt ja jatkossa.

i slutet av året satsar Amnesty överallt i världen på arbete för människorättsförsvarare och andra människor som blivit offer för människorättskränkningar. I Finland kallar vi denna brevmaraton, som alla kan delta i genom att skriva brev med krav till myndigheter, eller med uppmuntran till människorna själva, för 10 dagar för de mänskliga rättigheterna. För de människor vi jobbar för är våra små gärningar värdefulla. Vi lever i olika världar, men vi tror alla på samma värden. i oktober råkade två människor som vi jobbat för och med i flera år vara på Amnestys kontor samtidigt: mexikanska Alejandro Solalinde och kinesiska Zeng Jinyan, den ena en katolsk präst, den andra en ung buddhistisk kvinna som studerar feministisk politisk teori. Den ena är förföljd och hotad för att han hjälper immigranter som färdas genom Mexiko. Den andra har suttit i husarrest i Peking med sin dotter, på grund av sin egen och sin mans kritik av de kinesiska myndigheterna. De kommer från helt olika världar, men genast syntes dem emellan en själarnas sympati, en förståelse för och uppskattning av varandras arbete. Det är nästan omöjligt att sätta sig i Alejandros eller Jinyans situation. Hur orkar de? Så ens egna gärningar bleknar i jämförelse med deras mod och ihärdighet. Men trots att de är starka, så kommer de ändå till oss och tackar oss innerligt för vårt stöd. För dem är vi både en megafon och ett skyddsnät. Vi sprider deras budskap och vi stöder dem när det behövs. Nu och i framtiden.

”Me olemme heille sekä megafoni että turvaverkko.”

olethan mukana tämän vuoden 10 päivää ihmisoikeuksille -tempauksessa. Pienikin teko antaa voimaa sinulle sekä tukea vastaanottavalle ihmiselle.

visst är du med i årets 10 dagar -evenemang. Re-

dan en liten gärning ger styrka, både till dig själv och till dem som mottar ditt stöd.

Frank Johansson Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.

vapaalla

1. Kuuntele Bachin Jouluoratorio levyltä tai livenä, kun Cantores Minores esiintyy Helsingin tuomiokirkossa 19. päivänä joulukuuta. 2. Lue Sami Sillanpään reportaasikirja Kiinalainen rakkaustarina (katso lisää tämän lehden sivulta 31). 3. Rauhoitu pitkällä mutta verkkaisella kävelyllä tähtitaivaan alla (tai sumussa tai tihkusateessa).

Lyhyesti.

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Inka Granqvist ja Heli Sariola

Yhdysvaltojen lennokki-iskut tekevät tuhoa Pakistanissa pakistan . Yhdysvallat on tehnyt Pakista-

nissa useita lennokki-iskuja, joista osa voidaan luokitella jopa sotarikoksiksi. Yhdysvaltojen mukaan suurin osa iskuissa kuolleista on terroristiryhmien jäseniä, joko talebaneja tai Al-Qaidan jäseniä. Amnestyn raportti kuitenkin paljastaa, että iskuissa on kuollut myös siviilejä, muun muassa 68-vuotias isoäiti ja joukko työläisiä. Yhdysvallat kieltäytyy antamasta tietoja yksittäisistä iskuista. Haluttomuus kertoa iskuista herättää kysymyksiä niiden laillisuudesta. ”Yhdysvaltain hallinto tappaa ihmisiä lennokkiohjelmaan liittyvän salailun varjolla, eikä se joudu vastaamaan teoista oikeussalissa tai kansainvälisen oikeuden edessä. Sen on

Antti Kyrö

korkea aika kertoa totuus ohjelmasta ja asettaa syylliset vastuuseen”, sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen. Iskujen uhreilla ja heidän perheillään ei ole mahdollisuutta korvauksiin, jos Yhdysvallat ei edes myönnä syyllistyneensä iskuihin. Uhrien omaiset eivät myöskään ole saaneet apua Pakistanin hallitukselta. Julkisesti hallitus vastustaa iskuja, mutta Amnesty epäilee, että se antaa hiljaisen siunauk sensa niille. Amnesty vaatii Yhdysvaltoja julkistamaan tiedot iskuista ja niiden uhreista, tutkimaan kuolemat puolueettomasti ja asettamaan syylliset vastuuseen.

Ihmisoikeudet Iranissa

ihmisoikeusjuristi Nasrin Sotoudeh ja ++ Mielipidevanki, ainakin 11 muuta poliittista aktivistia vapautettiin vankilasta syyskuun puolivälissä.

samassa kuussa vankilasta vapautettiin ++ Myöhemmin 80 ihmistä juuri ennen kuin Iranin uusi presidentti

Hassan Rouhani piti sovittelevan puheen YK:n yleiskokouksessa. Iran ja suurvallat ovat käyneet keskusteluita Iranin ydinohjelmasta.

määrä on Iranissa kasvussa. −− Teloitusten Viranomaisten mukaan tänä vuonna on teloitettu 304

−− −−

ihmistä, mutta Amnestyn tietojen mukaan teloitettuja on melkein puolet enemmän. Lokakuussa viranomaiset uhkasivat teloittaa uudelleen jo kertaalleen hirtetyn miehen, joka selvisi ensimmäisestä teloitusyrityksestä hengissä. Presidentti Rouhani ei ole vielä lunastanut vaalilupaustaan vähemmistöjen, opposition ja naisten oikeuksien vahvistamisesta Iranissa.

Tomi Asikainen / Amnesty International

Suomalaiset haluavat valtion johdon edistävän ihmisoikeuksia suomi . Amnestyn Taloustutkimuksella teet-

tämän tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista haluaa, että Suomen presidentti ja ministerit nostavat ihmisoikeuskysymykset esille senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet. ”Tulos rohkaisee vaatimaan entistä äänekkäämmin valtionjohdolta selkeitä kannanottoja ihmisoikeuksien puolesta, sekä Suomessa että muualla”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson. Vastaajista reilu kolmannes eli 38 prosenttia oli sitä mieltä, että valtionjohdon pitää nostaa ihmisoikeudet esille kansainvälisissä yhteyksissä vain, jos se ei vaaranna maiden välisiä suhteita. Viisi prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että valtionjohdon ei tarvitse puuttua muiden maiden ihmisoikeustilanteisiin. Neljä prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa. Naisista 55 prosenttia ja miehistä 50 prosenttia oli sitä mieltä, että ihmisoikeuksista pitää puhua. Isoissa kaupungeissa ja EteläSuomessa väite sai jonkin verran enemmän kannatusta kuin pienemmillä paikkakunnilla.

5% 4%

53% 38%

suomi . Amnestylaiset lähettivät terveisensä presidentti Vladimir Putinille syysseminaarissa, joka järjes-

tettiin Helsingissä lokakuun lopussa. Venäläiset kansalaisaktivistit kertoivat seminaariin osallistuneille noin 130 Amnestyn tukijalle maansa kiristyneestä ihmisoikeustilanteesta.

10 019 ihmistä allekirjoitti Amnestyn säilö-vetoomuksen, joka luovutettiin sisäministeri Päivi Räsäselle marraskuussa. Vetoomuksessa vaaditaan hallitukselta toimia, jotta Suomeen yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotto lopetetaan. Hallitus ei ole lupauksista huolimatta kieltänyt lasten säilöönottoa.

Työntekijöitä kohdellaan huonosti Qatarin rakennustyömailla qatar . Työntekijöiden kohtelu on surkeaa

Qatarissa, jossa rakennetaan kisapaikkoja vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja varten. Amnestyn raportti paljasti laajaa siirtotyöläisten hyväksikäyttöä, joka joissakin tapauksissa täyttää jopa pakkotyön kriteerit. ”On anteeksiantamatonta, että yhdessä maailman rikkaimmista valtioista niin monet siirtotyöläiset joutuvat hyväksikäytetyksi ja taistelemaan toimeentulostaan. Työnantajat ovat järkyttävän piittaamattomia työntekijöiden perusoikeuksista”, sanoo Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty. Ongelmia oli muun muassa palkanmaksussa, vaarallisissa työoloissa sekä huonoissa asuinoloissa. Amnestyn tutkijat tapasivat myös kymmeniä työntekijöitä, jotka eivät päässeet poistumaan maasta, koska työnantaja oli estänyt sen. Qatariin tulleet siirtotyöläiset työskentelevät usein pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka toimivat alihankkijoina suurille yrityksille. "Yritysten on varmistettava, että niissä projekteissa, joissa ne ovat mukana välillisesti, ei kohdella työntekijöitä kaltoin", Shetty sanoo. Raportin julkistamisen jälkeen Qatarin hallitus lupasi, että Amnestyn esiin nostamista epäkohdista tehdään kattava selvitys. Amnestyn mielestä tämä on tervetullut askel, mutta ratkaisevaa on, mitä hallitus konkreettisesti tekee asian parantamiseksi.

Uskalla kysyä! Miksi köyhyys on ihmisoikeuskysymys, ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro? ” vaikka

ihmiselle olisi taattu äänioikeus, perustavaa laatua olevan oikeuden käyttäminen on vaikeaa, jos ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Köyhyydessä elävälle ihmiselle oikeus asuntoon, ravintoon ja koulutukseen liittyy erottamattomasti esimerkiksi sananvapauteen ja oikeuteen elämään. YK:n ihmisoikeussopimukset kattavat sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet (TSS-oikeudet) että kansalais- ja poliittiset oikeudet (KP-oikeudet). Kylmän sodan aikana lännessä korostettiin ideologisista syistä enemmän jälkimmäisiä, idässä puolestaan ensin mainittuja. Erottelu TSS- ja KP-oikeuksien välillä on kuitenkin keinotekoista – molemmat ovat yhtä tärkeitä.”

Mitä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet käytännössä tarkoittavat? ”Esimerkiksi kidutuksen kielto ja oikeus koulutukseen eroavat toisistaan siten, että kidutuksen kielto on absoluuttinen. Oikeus koulutukseen ei ole yhtä yksinkertainen: koulutus voidaan toteuttaa eri tavoilla ja eritasoisena eri maissa. TSS-sopimuksen tulkinnassa ajatellaan, että oikeuksiin liittyy tietty minimitaso, esimerkiksi oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Kysymys koulutuksesta ja sen saatavuudesta on kuitenkin laajempi. TSS-sopimus velvoittaa sen allekirjoittaneita ja ratifioineita maita ryhtymään toimenpiteisiin oikeuksien takaamiseksi. Jokaista maata velvoitetaan edistämään näitä oikeuksia kaikilla käytössä olevilla resursseilla – vaurailta mailta

edellytetään enemmän toimia laajempien ja kattavampien oikeuksien järjestämiseksi. Lisäksi TSS-oikeudet edellyttävät valtioiden säätelevän yksilöiden ja yritysten toimintaa niin, että ne eivät loukkaa ihmisten oikeuksia. Esimerkiksi öljy-yhtiö Shellin toiminnalla Niger-joen suistoalueella Nigeriassa on käytännön vaikutuksia hyvin monien ihmisten elämään ja oikeuksiin.” Millaisia ihmisoikeusloukkauksia TSS- oikeuksiin liittyy? ”Keskeinen vaatimus on se, ettei ketään saa syrjiä oikeuksien toteuttamisessa. Esimerkiksi perusopetus tulee järjestää kaikille, ja lisäksi sen puitteissa pitää huolehtia vaikkapa siitä, ettei opetuksessa levitetä homofobisia käsityksiä. Amnestyn näkökulmasta suurimmat TSSoikeuksiin liittyvät loukkaukset ovat Suomen rajojen ulkopuolella. Kampanjoimme esimerkiksi Euroopan romanien oikeuksien puolesta. Kahdeksan kymmenestä romanista elää köyhyysrajalla, mikä näkyy vakavina terveysongelmina. Esimerkiksi Ranskassa romaneja syrjitään kouluissa ja vain yksi kymmenestä romanista on suorittanut toisen asteen koulutuksen. Romanien ongelmat ovat esimerkki juuri siitä, että vaikka valtiot ovat kantaneet vastuunsa sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista, lakeihin tai käytäntöihin saattaa piiloutua joidenkin ihmisryhmien syrjintää. Se on aina ihmisoikeusloukkaus.” Teksti Jaakko Kaartinen-Koutaniemi

Amnesty vaatii öljy-yhtiö Shelliä kantamaan vastuunsa Niger-joen öljyvahingoista, jotka vaikuttavat suistoalueen ihmisten elämään monin tavoin.

Nyt.

Reilua peliä? Kun päätetään suurten urheilukilpailuiden isännyyksistä, ihmisoikeusasiat jäävät jalkoihin. maailma . Kaikki oli ajateltu viimeisen

päälle: stadioneita suurella rahalla, metroverkoston uudistus, loisteliaita mainoskampanjoita ja tehtaiden päästöt kuriin. Kun Pekingissä suunniteltiin vuoden 2008 olympialaisia, eivät saastepilvet tai toisinajattelijat saaneet pilata kaupungin julkikuvaa – puhumattakaan tiedonvälityksestä, joka koski valtion harjoittamia teloituksia tai sensuuria. Avaavatko suuret urheilujuhlat suljettuja maita ulkopuoliselle maailmalle tai pakottaa-

ko huomio hallitukset siistimään toimintansa? Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson pitää Pekingin kisoja todisteena siitä, että todellisuus on päinvastainen. ”On aika tekopyhää sanoa, että kisat edistäisivät ihmisoikeuksia. Eivät ne kyllä sitä koskaan tee”, Johansson sanoo. kun kisaisännyyksistä tehdään päätöksiä, ihmisoikeusjärjestöjä ei kuunnella. Esimerkiksi Kansainvälinen Olympiakomitea

eli KOK ei puutu jäsenmaidensa lainsäädäntöön tai ihmisoikeustilanteeseen. ”Uskon, että kaikkein fiksuinta on se, että pystytään järjestämään kisoja, joissa ei ole poliittisia tai ihmisoikeuskysymyksiä pinnalla, vaan kisat viedään läpi ilman minkään tyyppistä diskriminointia”, muotoilee KOK:n suomalaisjäsen Peter Tallberg. KOK:n kannan mukaan kaikilla urheilijoilla on oikeus päästä kisakentille: osallistuminen ei saa tyssätä esimerkiksi sukupuoleen, ihon-

väriin tai poliittisiin mielipiteisiin. Perussäännöt kieltävät politiikan ja urheilun sekoittamisen keskenään. Tallbergin mukaan poliittisen tilanteen ei pitäisi vaikuttaa siihen, pidetäänkö jossain maassa kisoja vai ei. ”Poliitikkojen on helppo lähteä sanomaan, että kisoja pitää boikotoida, mutta kukaan muu ei siinä häviä kuin urheilijat”, Tallberg sanoo. Jossain kulkee kuitenkin raja: Kun EteläAfrikassa otettiin käyttöön rasistinen apartheid-politiikka, KOK sulki maan vuosiksi ulos olympialaisista. Tallberg ei myöskään usko, että suljetussa Pohjois-Koreassa voitaisiin mitenkään pitää olympialaisia – ei edes siinä tapauksessa, että rutiköyhä diktatuuri saisi kaavittua kisaisännyyteen tarvittavat rahat. Käytännössä isännyysasiat riippuvat siitä, keitä komiteassa kulloinkin istuu ja kuinka he päättävät äänestää. Amnestyn kansainvälinen sihteeristö valmistelee parhaillaan suuntaviivoja, jotka koskevat ihmisoikeustiedon antamista kansain-

välisille urheilujärjestöille. Selvää rajaa on lähes mahdotonta vetää: jos isäntämaiden pitäisi olla puhtaita pulmusia, kisoja ei voitaisi järjestää missään. ”Jos tehtäisiin musta lista, todennäköisesti USA:kin olisi sillä”, Frank Johansson huomauttaa viitaten esimerkiksi teloituksiin ja vankien kiduttamiseen.

Aleksandr Lukashenkon asemaa entisestään. Kirkkaampi kilpi on Venäjällä, jossa pidetään ensi vuonna Sotšin talviolympialaiset ja vuonna 2018 jalkapallon MM-kisat. Silti maassa viime aikoina eteenpäin runnotuilla laeilla on ajettu ahtaalle muun muassa kansalaisjärjestöjä ja HLBTI-ihmisiä. KOK:n Tallberg myöntää Valko-Venäjän tilanteen pulmallisuuden, mutta ei usko Sotšin kisoissa ilmenevän ongelmia. ”Sekä Putin että Venäjän olympiakomitean puheenjohtaja Aleksandr Zhukov ovat molemmat vakuuttaneet, että KOK:n sääntöjä noudatetaan. Lähden siitä, että näin tulee tapahtumaan”, hän sanoo. Myös kilpailuiden järjestämiseen voi liittyä ongelmia. Jalkapallon MM-kisat pidetään ensi vuonna Brasiliassa, ja monet miettivät nyt, nähdäänkö maassa sama ilmiö kuin aiemmin Etelä-Afrikassa. Tuolloin köyhiä asukkaita ajettiin kodeistaan kisakulissien tieltä sen

Amnesty valmistelee suuntaviivoja ihmisoikeustiedon antamisesta kansainvälisille urheilujärjestöille. kun päätös kisaisännyydestä on tehty, alkavat järjestelyt. Ensi vuoden jääkiekon MM-kisojen järjestäminen Valko-Venäjällä on saanut jopa Euroopan parlamentin älähtämään. Maan ihmisoikeustilanne on eurooppalaisittain surkea: ihmisiä vangitaan poliittisista syistä, sananvapautta on rajoitettu ja kuolemanrangaistus on yhä käytössä. Kisa isännyys pönkittää itsevaltaisen presidentti

sijaan, että suurtapahtuma olisi tuonut heille työmahdollisuuksia. Tapahtuman jälkeen heräsi kysymyksiä, miksei kisoihin uponneita miljoonia käytetty yhteiskunnan kehittämiseen. Qatarissa taas rakennetaan parhaillaan vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen puitteita. Amnestyn tuoreen raportin mukaan työtapaturmat ja jopa kuolemat ovat yleisiä rakennustyömailla, joissa työskentelee pääasiassa ulkomailta tulleita siirtotyöläisiä. Työntekijöiden palkkoja on myös jätetty maksamatta ja heitä on estetty poistumasta maasta. Amnestyn Nepalin osasto kouluttaa Qatariin lähteviä siirtotyöläisiä heidän oikeuksistaan. varsinaiset kilpailut antavat areenan myös mielenilmauksille. Jokainen urheilun ystävä tuntee legendaarisen nyrk-

kiprotestin Mexico Cityn vuoden 1968 olympialaisissa. Tuolloin afrikanamerikkalaiset Tommie Smith ja John Carlos nostivat mustiin hansikkaisiin verhotut nyrkkinsä ilmaan palkintokorokkeella. Vähäeleinen protesti otti kantaa mustiin kohdistunutta rotusortoa vastaan. Tuoreempia protesteja nähtiin esimerkiksi syyskesällä Venäjän yleisurheilun MM-kilpailuissa. Ruotsalainen korkeushyppääjä Emma Green Tregaro halusi tukea maan seksuaalivähemmistöjä, maalasi kyntensä sateenkaaren värein – ja sai nuhteet Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta. Suomessa otsikoihin pääsi myös kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka heilutti sateenkaarilippua samaisten kisojen katsomossa. Amnestyn Frank Johanssonin mukaan mielenilmaukset voivat olla tärkeä kannus-

Poliittista vai ei? poliittiset ja ideologiset protestit

eivät kuulu olympialaisiin, linjaa Kansainvälinen Olympiakomitea. Komitean sääntöjen mukaan urheilija ei saa kritisoida kisoissa isäntämaan lainsäädäntöä. Itsensä, ajatustensa ja vakaumustensa ilmaiseminen on urheilijoille sallittua. Rajan vetäminen on kuitenkin vaikeaa – kumpaan luokkaan esimerkiksi sateenkaarikynnet kuuluvat? Säännöt varmistavat, että ketään ei painosteta protestoimaan. Urheiluoikeuteen perehtynyt juristi Lassi Jyrkkiö huomauttaa niiden hillitsevän myös esimerkiksi valtioiden propagandaa, joka olisi kylmän sodan aikana voinut riistäytyä käsistä. Ohjeet sotivat kuitenkin toisiaan vastaan esimerkiksi tilanteessa, jossa urheilijan vakaumus on ristiriidassa lain kanssa. Olympiakomitean edustajat eivät suostu spekuloimaan sillä, missä sallitun mielenilmauksen raja kulkee. Oikeuskäytäntöä asiasta on vain vähän. Tunnetuimmat mielenilmauksesta saadut rapsut annettiin vuonna 1968, kun Tommie Smith ja John Carlos erotettiin olympiajoukkueesta nyrkki-

protestin jälkeen. Eteläkorealainen jalkapalloilija Park Jong-woo taas oli viime vuonna vaarassa menettää Lontoon olympialaisista saadun pronssimitalinsa, kun hän vaati mielenosoituskyltillä Dokdo-saariryhmää Etelä-Korean hallintaan. Lisäksi hän sai jalkapallojärjestö FIFA:lta lyhyen pelikiellon. Jyrkkiön mielestä tapauksissa ei ole urheiluoikeudellisesti mitään epätavallista, kunhan kisojen kilpailu-ulottuvuuteen ei puututa poliittisista syistä. ”Esimerkiksi mitalia ei saisi riistää protestin vuoksi. Paheksua kyllä voi, mutta tulokseen ei pidä puuttua epäurheilullisin perustein”, hän sanoo. Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson ymmärtää epäpoliittisuuden ihanteen, vaikka kisojen kaupallisuus synnyttääkin siihen säröjä. Jos säännöistä tehdään mahdottomia noudattaa, olympialiike ampuu itseään jalkaan, Johansson pohtii. ”Aina löytyy keino, jolla viestinsä saa tavalla tai toisella ujutettua mukaan. Jos joku haluaa nähdä siinä protestia, se näkyy ihan varmasti. Jos ei, niin sitten ei näe sitä”, Johansson sanoo.

tus esimerkiksi sorretulle vähemmistölle tai yksilölle. Hän muistuttaa kuitenkin, että urheilijoita ei pidä painostaa ottamaan kantaa ongelmiin, jotka urheilujärjestöjen olisi pitänyt ottaa huomioon jo kisojen myöntämisvaiheessa. Urheiluoikeuteen perehtyneen juristin Lassi Jyrkkiön mielestä maailman katseen alla tehty protesti voi olla paljon kisaboikottia tehokkaampi ele, ellei kisoista pois jäävä urheilija ole maailmanluokan tähti. Boikotit jäävät harvoin historiaan. ”Jos Emma Green Tregaro olisi jättänyt yleisurheilukisat kesällä väliin, ei kukaan olisi kuullut mistään mitään”, Jyrkkiö huomauttaa. Jyrkkiö uskoo, että suuria ihmisjoukkoja koskettavat kisat auttavat myös ihmisoikeus järjestöjä saamaan viesteilleen näkyvyyttä. ”Kyynisesti sanottuna se on paljon kiinnostavampi näkökulma kuin jos vain sanottaisiin, että henkilö X maassa X viruu vankilassa X, tee jotain. Länsimaalaiset ihmiset ovat aika kyynisiä. Tämä voi olla se tapa, millä saadaan monet ihmiset ymmärtämään, mistä on kyse”, Jyrkkiö arvelee. Myös Amnesty on käyttänyt hyväkseen urheilukilpailujen herättämää huomiota. Kilpailumaiden ihmisoikeustilanteesta on tiedotettu sekä urheilijoille että kisoihin lähteville katsojille. Kilpailuista raportoiviin toimittajiin pyritään vaikuttamaan, samoin kuin paikalle lähteviin suomalaispoliitikkoihin, jotta nämä ottaisivat ihmisoikeusasiat esille tavatessaan paikallisia päättäjiä. Yksittäisellä jäsenmaalla ei KOK:n Peter Tallbergin mukaan ole sananvaltaa kansainvälisen olympiakomitean asioihin. Amnesty lobbasi kuitenkin Suomen olympiakomiteaa Pekingin olympialaisten alla ja kertoi muun muassa suomalaisille lajipäälliköille Kiinan tilanteesta. boikotteihin amnesty ei ota kantaa. Joissain tapauksissa boikotti voi olla tehokas vaikuttamiskeino, mutta toisissa taas tehoton tai jopa vahingollinen. ”Kannattaa miettiä, keneen boikotointi kohdistuu ja kuka siitä kaikkein eniten kärsii”, Johansson sanoo. Amnesty ohjeisti tavallisia kisaturisteja Pekingin olympialaisten alla muun muassa siitä, ettei kiinalaisten kanssa kannata rynnätä puhumaan politiikasta: kriittisiä mielipiteitä esittänyt paikallinen voisi kisojen päätyttyä joutua vaikeuksiin viranomaisten kanssa. ”Ihan ensiksi kannattaa ottaa selvää siitä, mitä mieltä paikalliset ihmisoikeusjärjestöt ovat, mikä tukee heidän toimintaansa ja mikä haittaa. Sellaista ei pidä mennä tekemään, joka ei ole paikallisten järjestöjen mielestä järkevää”, Johansson sanoo.

Teksti Anu-Elina Ervasti Kuvitus Samuli Saarinen

Henkilö.

Herrasmies ja huijarit Meksikolainen Isä Alejandro Solalinde puhuu kuin Runeberg, paljon ja asiaa. Hän ei pelkää johtaa siirtolaisten turvakotia alueella, joka on ihmisoikeuksien jättömaata. kohtuutonta väkivaltaa , kidnappauksia, raiskauk-

sia, murhia, katoamisia, kymmenien ihmisten joukkohautoja, korruptiota – Meksikon läpi kohti Yhdysvaltoja matkaavien siirtolaisten reitti on epäilemättä yksi vaarallisimmista maailmassa. Keskellä raakuuksia on keidas. Eikä keidas tarkoita näissä olosuhteissa mitään kovin vehreää, mutta jotain elintärkeää. Katolisen papin, Isä Alejandro Solalinden , vuonna 2007 perustama turvakoti tarjoaa siirtolaisille ruokaa ja paikan, jossa levähtää sekä apua siinä, miten he voivat selvitä hengenvaarallisella matkallaan. Solalinde ja hänen työntekijänsä kutsuvat turvakotiin tavarajunien kyljissä roikkuvia, vaunujen väleissä ja katoilla makaavia siirtolaisia, jotka kulkevat ohi Oaxacan maakunnassa sijaitsevan Ixtepecin kaupungin. Heitä matkustaa pääasiassa 5 000 kilometrin mittaista rautatietä pitkin läpi Meksikon vuosittain kymmeniätuhansia. Heistä noin 20 000 siepataan vuodessa, ja kuusi kymmenestä siirtolaisnaisesta joutuu seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Lisäksi tapot ja erilainen väkivalta ovat alueella yleisiä.

Yläasteikäisenä hänen elämässään avautui mahdollisuus uudelle ja asiat alkoivat muuttua. Muutos kiihtyi, kun hän törmäsi 19-vuotiaana karmeliitta-veljeskuntaan. Nuori mies oli innoissaan siitä, miten moderneja ja aikaansa seuraavia karmeliitat olivat. ”Heillä oli visioita!” Inspiroitunut Solalinde opiskeli yliopistossa arkkitehtuuria ja myöhemmin pappisseminaarissa filosofiaa, teologiaa ja muita humanistisia aineita. Pappiskoulutuksen jälkeen hän opiskeli historiaa (nähdäkseen ihmisen menneisyyden) ja psykologiaa (nähdäkseen miten ihmismieli toimii). Uteliaisuus ihmistä kohtaan on papin työssä tärkeää, onhan hän tekemisissä ihmisen omantunnon kanssa. ”Papilla on etuoikeus päästä pääoven kautta ihmismieleen. Ihminen on mysteeri ja pyhintä. Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän hämmennyn.”

”Olin ala-asteella aivan fiasko, vaikka elämässäni oli toki myös suvantovaiheita.”

alejandro solalinde puhuu rauhallisesti, hänen sil-

missään tuikkii lämpö, huumori, hitunen väsymystä. Matka Eurooppaan on pitkä, ja se jatkuu: Helsingistä katolinen pappi matkaa Brysseliin. Hänen vakaumuksensa ja voimansa tulevat uskosta, mutta hän haluaa puhua siirtolaisista. Ei pidä luulla, että Solalinde olisi ollut aina poikkeuksellisen hieno ihminen tekemättä siitä tippaakaan numeroa. Lapsena hän oli omien sanojensa mukaan ”aivan kauhea, levoton, keppostelija”. ”Olin ala-asteella aivan fiasko, vaikka elämässäni oli toki myös suvantovaiheita. Minulta puuttui tottumus käydä koulua. Äiti onnistui kuitenkin vakuuttamaan minut siitä, että en ollut paha ihminen, vaan että minun piti uskoa itseeni”, Texcocon kaupungissa syntynyt ja Mexico Cityssä lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Solalinde kertoo.

radikaali muutoksen hetki Solalinden elämässä ta-

pahtui yli kymmenen vuotta sitten, kun hän oli matkalla hakemaan pappikollegaansa juna-asemalta. ”Asuin kahden kylän välissä. Hakiessani kollegaani junalta näin valtavan määrän ihmisiä, jotka matkustivat junalla eivätkä uskaltaneet poistua siitä. He olivat likaisia ja nälkäisiä.” Kun Solalinde kyyditsi samaista pappia takaisinpäin, hän otti näkemänsä puheeksi. Paikalla oli taas uusia junia, uusia ihmisiä. ”Kysyin kollegaltani noista ihmisistä, mutta hän kohautti olkapäitään ja sanoi vaan, että 'no ainahan heitä on'.” ”Sanoin hänelle: ’Mutta hehän ovat sinun alueellasi, tuohan kuuluu sinulle.’ Hän ei vastannut mitään, vaan käänsi puheenaiheen kylässä sijaitsevaan uuteen ruokaravintolaan.” Tapahtui suppilovahvero-efekti: kun Solalinde oli kerran herännyt havaintoon siirtolaisten määrästä, hän alkoi nähdä lisää epäkohtia ympäristössään, toistuvia, siirtolaisiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia.

”Näin, miten poliisit toimivat yhdessä valtion viranomaisten kanssa, hyökkäsivät ja ryöstivät siirtolaisia. Kerran, kun olin jakamassa aamukuudelta ruokaa, poliisit hyökkäsivät ihmisten kimppuun.” Kun Solalinde meni tekemään asiasta rikosilmoitusta paikalliselle poliisiasemalle, sitä ei suostuttu vastaanottamaan. Eräänä päivänä Solalinde näki, miten maahanmuuttoviranomaiset hyökkäsivät poliisien kanssa siirtolaisten kimppuun. ”Seurasin heitä, eivätkä he olleet siitä tyytyväisiä vaan sanoivat, että häiritsin heidän työtään. Vastasin, että mikäli te ette tee mitään laitonta, niin eihän tässä ole mitään ongelmaa.” Noiden vuosien, suistuvien junien, junista putoavien siirtolaisten, valtavan voimattomuuden tunteen edessä kypsyi ajatus siirtolaisten turvapaikasta.

rikollisjengit kiristävät heiltä rahaa, kidnappaavat ja kiristävät perheitä lähtömaissa. ”Tänä päivänä ei ainoastaan Meksikossa vaan myös Yhdysvalloissa tärkeintä on raha. Ja ne jotka sitä haluavat, eivät välitä tuskasta, jota heidän rahan hamuamisensa aiheuttaa muille. Ja tämä koskee niitä ihmisiä, jotka ryöstävät ja raiskaavat naisia sekä niitä yrittäjiä, jotka sortavat työntekijöitään. Tämä koskee kaikkia nykyajan materialismin piirissä eläviä. Materialismin ja henkisten asioiden tasapainotilan katoaminen aiheuttaa sen, että siirtolaisia kohdellaan kaltoin.” Vaikka onkin katolinen pappi, Solalinde suhtautuu myös ja erityisesti kirkkoonsa kriittisesti. Hän ajattelee, ettei katolinen kirkko pyramidimaisena tai vertikaalisena luksuksen ja palatsien rakenteena tavoita tavallisia ihmisiä. Kirkko ei ole läpinäkyvä eikä pidä huolta ihmisoikeuksista tai tasa-arvosta – vaan pikemminkin tuomitsee erilaisuuden. ”Katolisen kirkon tulisi mennä ihmisten pariin, elää heidän kanssaan ja kuunnella heitä. Toiseksi kirkon tulisi olla lähetystyötä tekevä – ja kolmanneksi avata kirkollinen elämä naisille”, Solalinde listaa.

Kaikki alkaa rahasta – ja päättyy rahaan.

kaikki alkaa rahasta – ja päättyy rahaan. On ihmisiä, jot-

ka matkaavat kohti pohjoista, jotta saisivat välttämättömän toimeentulonsa. Hermanos del Camino -turvakoti, jonka Solalinde perusti pienin varoin vuonna 2007, on kasvanut Meksikon suurimmaksi: se vastaanottaa nykyisin 3 000–4 000 siirtolaista kuukaudessa. Heitä saattaa saapua kerralla tuhatkin, mutta tyypillisesti noin 800 viikossa. ”Jos turvakotiimme saapuu noin 4 000 ihmistä, niin määrän voi kertoa ainakin kolmella, ja ymmärtää kuinka paljon siirtolaisia tulee Ixtepeciin kuukaudessa – ehkä noin 12 000 ihmistä etsii pohjoisesta parempaa tulevaisuutta.” Siirtolaiset ovat usein alkuperäisväestöjen edustajia sellaisista maista kuin Guatemala, Honduras, Nicaragua, El Salvador tai Ecuador. Pohjoisessa he kohtaavat painajaisen. Siellä

pääosa meksikon läpi matkustavista siirtolaisista on

Solalinden mukaan tervettä väestöä. He ovat työtä pelkäämättömiä ja lahjakkaita – mutta usein täysin kouluja käymättömiä. Erityisen huolissaan Solalinde on siitä, että siirtolaisista valtaosa on nimenomaan nuoria alkuperäisväestöjen edustajia. ”Junissa matkustaa yhä enemmän myös alaikäisiä, 10–18-vuotiaita lapsia. He matkustavat yksin, eikä heillä ole usein jäljellä mitään siellä, mistä he tulevat.”

Lapset eivät etsi rahaa tai työtä vaan vanhempiaan. Usein perheen isä tai kumpikin vanhemmista on lähtenyt ja lapset ovat jääneet esimerkiksi isovanhempien hoidettaviksi. Kun isovanhemmat kuolevat, lapset lähtevät liikkeelle ilman mitään turvaa tai järjestelyjä. ”He uskovat, että äiti tai isä on pohjoisessa ja siksi he liikkuvat, vaikka eivät välttämättä tiedä vanhemmistaan yhtään mitään”, Solalinde arvioi. ”Muistan erään elsalvadorilaisen jengiläisen, 22-vuotiaan Angelin, jota kohtaan tunsin suurta lempeyttä, vaikka hän oli tehnyt paljon pahaa. Elämä ei ollut tarjonnut hänelle rakkautta tai yhtään mitään.” Marat-jengistä oli tullut tuon pojan perhe ja kadusta koti, koska hän ei ollut koskaan tavannut isäänsä, ja äiti oli lähtenyt. Solalinde kysyi häneltä, etkö väsy tuollaiseen elämään, lopulta sinut kuitenkin tapetaan tai päädyt vankilaan. Poika vastasi vaan, että kyllä. euroopan matkansa jälkeen Solalinde palaa kotiin –

hän asuu itsekin turvakodissa. Hän toivoo, että matka ja tärkeät keskustelut lisäävät Euroopassa tietoisuutta Meksikon siirtolaisten vaikeasta tilanteesta. Uutisia siirtolaisten järkyttävistä olosuhteista kyllä tihkuu Meksikon ulkopuolelle, mutta tilanne ei ole parantunut. Meksiko ei suojele siirtolaisia. Solalinde itse korostaa maiden, hallitusten ja järjestöjen tärkeyttä Meksikon ihmisoikeustilanteen parantamisessa. ”Meksiko kunnioittaa paljon julkista kansainvälistä mielipidettä, ja jos maat ja järjestöt, kuten Amnesty, vaativat Meksikoa kunnioittamaan ihmisoikeuksia, sillä todella on merkitystä.” Lisäksi Solalinde kokee kansainvälisen katseen tärkeäksi oman työnsä turvaamisen kannalta: häntä on uhkailtu ja hänet on vangittu työnsä vuoksi. Pelätä Solalinde ei silti ehdi, ja siinä auttaa myös vahva usko. ”Turvapaikassa on neljä poliisia ja neljä henkivartijaa. Ne ihmiset, jotka ovat halunneet vaikeuttaa työtäni tai tappaa minut, ovat korkean tason tekijöitä lähellä poliittisia tahoja. Heidän nimiään on annettu ilmi mediassa. Kun rinnallani on järjestöjen edustajia tai mediaa, he ovat turvani – ainoastaan katolista kirkkoa ei ole kiinnostanut minun turvaamiseni.” Turvaaminen sekä kansainvälisten järjestöjen ja median huomio ovat vain akuutti hätäapu maassa, jonka pinnan alla kukoistavat korruptio ja rankaisemattomuuden kulttuuri. Pienikin keidas on tärkeä lohtu ympäristössä, jota Solalinde kuvaa itse jättimäiseksi öljynporauslautaksi. Jotta syvempiin rankaisemattomuuden ongelmiin päästäisiin käsiksi, olisi Solalinden mielestä puututtava ihmisten ajattelemiseen. ”Nykypäivän mätä politiikka johtuu puutteellisesta ja välipitämättömästä suhtautumisesta koulutukseen. Valtion lisäksi myöskään kirkko ei ole noussut puolustamaan perheitä tai kouluja, se ei ole huolehtinut kouluttavasta tai humanistisesta työstään.” Solalinde miettii hetken ja kohentaa silmälasejaan. Sitten hän summaa ajatuksensa: ainoastaan koulutuksen avulla siirtolaiset saisivat keinoja nähdä itse ja ymmärtää, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Ei vielä tämänhetkisillä mutta toivottavasti tulevilla siirtolaissukupolvilla on välineitä vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa. Teksti Marie Kajava Kuvat Miikka Pirinen ja Amnesty International

Alejandro Solalinde pidätettiin Ixtepecin kaupungissa tammikuussa 2007.

Kolumni.

Arabikevät?

En arabisk vår?

revolutionen har kapats! Eller har den? Vad Mikä arabikeväässä oikein meni vikaan? var det egentligen som gick fel med den arabiska våren? Ehkä monikin asia, mutta ennen muuta meKanske mycket, men framför allt mediernas obefodian katteettomat odotukset. Asiaa kriittisesti gade förväntningar. För den kritiska granskaren stod lätarkastelevalle tilanne oli alusta alkaen aika sel- get klart redan från början. Exempelvis i Egypten växte vä. Liikehdintä vaikkapa Egyptissä ei noussut inte mobiliseringen fram ur något demokratiunderskott demokratiavajeesta vaan arkielämän vaikeuk- utan ur svårigheter i vardagen, och läget förändrades sista, eikä tilanne muuttunut miksikään Mubarakin kaa- inte alls efter Mubaraks fall. Varken statens budget duttua. Se ei korjannut valtion budjettia, parantanut kou- eller utbildningssituationen förbättrades, och inte hellutustilannetta tai poistanut nuorisotyöttömyyttä, vaan ler ungdomsarbetslösheten försvann. Snarare försämpikemminkin liikehdintä heikensi taloustilannetta, kun rades det ekonomiska läget eftersom turismen så gott turismi kutakuinkin pysähtyi. som stannade upp. Mubarak poistui, ongelmat jäivät ennalleen. Edes valMubarak avgick men problemen bestod. Inte ens i lanpitäjien parissa ei tullut täyspuhdistusta sillä, kuten makthavarnas led rensade man ordentligt, utan, liksom Mubarakin sortuminen osoitti, armeija oli viime kädessä Mubaraks fall visade, var armén i sista hand starkare än vahvempi kuin presidentti. Sama armeija on edelleen val- presidenten. Samma armé finns kvar vid makten oavsett lassa, olipa presidenttinä kuka tahansa. Lehdistön aplodit vem som sitter på presidentposten. Pressens applåder olivat ennenaikaisia. Ja vaikka armeijakin olisi menettänyt gick händelserna i förväg. Även om armén hade förlorat vallan, ongelmat olisivat edelleen jääneet. makten skulle problemen ha kvarstått. vallankumous on kaapattu! Vai onko?

suhtautuminen ”arabikevääseen” – termi on niin huonosti valittu, että se ansaitsee aina lainausmerkit ympärilleen – paljasti myös asenneongelman. Läntiset mediat ja valitettavasti myös hallinnot odottavat nopeita, näyttäviä muutoksia. Kansa kadulle, diktaattori ulos ja demokratia sisään, kaikki mieluiten heti nyt. Olisi mukava, jos maailma toimisi näin, mutta todellisuus on astetta karumpi. Kun ongelmat ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa, niiden korjaaminen on hidas ja malttia vaativa prosessi. Nopea muutos sysää helposti yhteiskunnan vain vallankumouskierteeseen, niin mieluisa kuin tämä tie olisikin. Ääriainekset menestyvät vallankumouksissa. Vallankumous voi kuitenkin toimia yhteiskunnallisen muutoksen lähtölaukauksena. Ranskan vallankumous vuonna 1789 ei heti johtanut kehuttaviin tuloksiin: kuningasvallan vaihtuminen jakobiineihin ja maailmanvalloitusta miettivään Napoleoniin ei lyhyellä tähtäimellä ollut edistysaskel, mutta jälkimaininkien mentyä ohi yhteiskunta oli muuttunut tasa-arvoisemmaksi. Helppo tuo tie ei kylläkään ollut.

förhållningssättet till ”den arabiska våren” – termen är så illa vald att den tarvar citationstecken – avslöjade också ett attitydproblem. Västvärldens medier och beklagligt nog också regeringar förväntar sig snabba, synbara förändringar. Ut med folket på gatan, ut med diktatorn ur landet och in med demokratin, helst allt på en och samma gång. Det vore trevligt om världen fungerade så, men verkligheten är snäppet kargare. När problemen sitter djupt i de samhälleliga strukturerna är det en långsam och tålamodskrävande process att rätta till dem. Snabba omvälvningar – hur tilltalande de än kan te sig – leder lätt till att samhället slungas in i en spiral av revolutioner. Det är de extrema elementen som når framgångar i revolutioner. En revolution kan ändå fungera som startskott för samhälleliga förändringar. Den franska revolutionen år 1789 ledde inte genast till lovvärda resultat: på kort sikt var det inget framsteg att kungamakten förbyttes till jakobiner och till en Napoleon med världserövring för ögonen – men när efterdyningarna lagt sig hade samhället gått mot större jämlikhet. Lätt var vägen ändå inte.

”Kansa kadulle, diktaattori ulos ja demokratia sisään, kaikki mieluiten heti nyt.”

jotain samankaltaista saattaa olla kypsymäs-

något liknande kan tänkas växa fram också ur sä myös ”arabikeväästä”. Vaikka välittömät tulokset eivät ”den arabiska våren”. Även om dess direkta konsekvenser ole kannustavia, se on kuitenkin näyttänyt vallanpitäjille, inte är uppmuntrande, har den ändå visat makthavarna että kansa voi tulla kaduille ja kaataa vahvaltakin näyttä- att folket kan ta till gatorna och fälla också en till synes vän vallan. Tämä voi tuoda tiettyä varovaisuutta uusien stark maktapparat. Denna vetskap kan medföra en viss vallanpitäjien otteisiin, mikä saattaa sitten heijastua yh- försiktighet i de nya makthavarnas grepp, vilket i sin tur teiskunnallisen tilanteen asteittaisena paranemisena. No- kan återspegla sig i en gradvis förbättring av det samhälpea tuo muutos ei varmasti ole, joten tällä vaalikaudella leliga läget. Men snabba förändringar rör det sig inte om, så vi lär inte få jubla ännu under den här valperioden. emme vielä pääse riemuitsemaan.

Jaakko Hämeen-Anttila Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori.

Reportaasi.

palveluksessanne Kotitaloustyötä tekevät naiset ja tytöt ovat Intiassa vailla oikeuksia – ja samalla mahdollistavat työllään sen, että maan talous kasvaa ja keskiluokka vaurastuu. Teksti Marie Kajava Kuvat Jarkko Virtanen

uori nainen harjaa rivakasti lattialta pölyä ja roskaa keoksi. Hän kiemurtelee sängyn takana, kirjahyllyn välissä, sängyn alla, kirjoituspöydän takana, matolla, maton vieressä ja jo kynnyksellä. Hän huiskii ikkunalaudalla, ikkunalaudan alla, lampunvarjostimen luona. Ensimmäinen huone on siisti. Kotitaloustyö on merkittävä mutta näkymätön osa intialaista yhteiskuntaa. Keskiluokkaiset tai ylemmän luokan intialaiset eivät tee itse siivoamisen, tiskaamisen tai pyykkäämisen kaltaisia arkipäivän kotitöitä. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan kotitalous työntekijöiden todellista määrää ei voida arvioida virallisten tilastojen perusteella. Intia on erityisen hankala maa arvioida: työjärjestö totesi vuonna 2011, että kotitaloustyöntekijöiden lukumäärä on Intiassa jotain 2,5 ja 90 miljoonan väliltä. Totuudenmukaisia tilastoja ei ole, koska kotitaloustyöntekijät työskentelevät kotien seinien sisällä – kukaan ei siis konkreettisesti välttämättä näe heitä. Intian valtion virallisten arvioiden mukaan heitä oli 2000-luvun alussa noin 4,75 miljoonaa. ”Tiedämme, että koti taloustyöntekijöitä on paljon enemmän, noin 40–50 miljoonaa. Tarkkaan emme mekään voi tietää – mutta varmuudella voin sanoa, että heitä on Intiassa ainakin 20 miljoonaa”, toteaa kotitaloustyöntekijöiden etuja ajavan National Domestic Workers Movement -järjestön (NDWM) Jharkhandin osavaltion alueellinen johtaja Chetan Chandran. Hän työskentelee myös järjestön kansallisessa tiimissä. ”He kuuluvat työelämän epäorganisoituneeseen osaan, saavat vähiten palkkaa, ja he ovat eniten hyväksikäytettyjä, fyysisesti, seksuaalisesti ja taloudellisesti. He ovat usein myös vähiten koulutettuja”, Chandran kuvaa. Intian hallitus ei ole osoittanut halua tukea kotityöntekijöiden tilannetta 66 itsenäisen vuoden aikana, Chandran sanoo. Hänen mukaansa Intian 28 osavaltioista seitsemän laskee kotitaloustyön kuuluvaksi virallisiin töihin. Osavaltioista 12 on sisällyttänyt heidät sosiaaliturvan piiriin ja viisi osavaltiota on määrittänyt kotitaloustyölle minimipalkan. Tällaiset editysaskeleet ovat työn turvan ja työntekijän oikeuksien kannalta ensisijaisen merkittäviä. Kotitaloustyöntekijät, arkisemmin ilmaistuna palvelijat, tulevat usein maaseudulta, ja he työskentelevät kaupungeissa. Eniten heitä on Mumbain tai Delhin kaltaisissa jättiläiskaupungeissa. Heistä noin 90 prosenttia on naisia ja tyttöjä ja suuri osa kuuluu alimpiin kastiluokkiin tai etnisiin vähemmistöihin. Kun tytöt tai nuoret intialaisnaiset tulevat kaukaa maaseudulta, he jäävät sen osavaltion palveluiden ulkopuolelle, mihin saapuvat. He päätyvät usein kaupunkien

laidoille slummeihin ja sitä kautta kotitaloustyöhön. ”Teknisesti katsottuna heitä ei ole olemassa missään”, Chandran sanoo.

uori nainen laskeutuu rappuset alas, harja edellä, vartalo perässä. Hän siirtyy ruokahuoneen läpi kahden makuuhuoneen puolelle. Ensimmäisen makuuhuoneen lattian saldo on päätähuimaava: kauppalaskuja, karkkipapereita, hiekkaa, pölyhaituvia kerääntyy kasaksi ovensuuhun. Kotitaloustyö voi tarkoittaa osa-aikaista työtä, jolloin nainen tai tyttö työskentelee useammassa kodissa, joko kerran tai kaksi kertaa päivässä. Hänen työtehtäviinsä kuuluu usein esimerkiksi lattian harjaaminen ja peseminen, pölyjen pyyhkiminen ja tiskaaminen. Hän työskentelee päivittäin noin 5–10 kodissa. Työntekijä ei asu työnantajan luona vaan omassa kodissaan. ”Tämänhetkinen osaaikainen palvelijani on ollut minulla töissä yli neljä vuotta ja kaikki on sujunut hyvin. Mutta tiedän monia työnantajia, jotka eivät kohtele työntekijäänsä hyvin – he vaativat lisää työtehoa ja työntekoa, vaikka palvelija olisi sairas”, työnantaja Abhijit Sircar kuvaa. Hänen mielestään kotitaloustyöntekijän ei voi olettaa työskentelevän kuten koulutetun ihmisen. ”Taloudessani on ollut aiemmin myös palvelijoita, jotka ovat tehneet ikäviä asioita. Eivät siksi, että olisivat pahoja ihmisiä, vaan koska elämä on ollut vaikeaa ja koulutus puuttunut. Monien naisten tehtävä on pitää perheensä elämä kasassa. Jos palvelijani aviomies juo ja riehuu läpi yön, miten voin olettaa, että nainen olisi työkunnossa aamulla”, Sircar pohtii. Toiseksi kotitaloustyöntekijä voi olla kokopäiväinen työntekijä, joka hoitaa esimerkiksi yhtä taloutta laajemmin. Hänen tehtäviinsä kuuluu edellä mainittujen lisäksi myös vaatteiden pesu, kenties vuoteiden sijaaminen ja ruoanlaitto. Nainen tai tyttö asuu omassa kodissaan. Live in -työntekijä asuu ja työskentelee työnantajansa talossa. Hän tekee kotitaloustöitä laaja-alaisesti ja usein aamusta myöhään iltaan, mahdollisesti jopa vuorokauden kaikkina aikoina. Tehtäviin kuuluu edellisten lisäksi usein lasten-, eläinten- tai vanhustenhoitoa. Tyypillisesti live in -työntekijöitä ovat 14–24-vuotiaat tytöt ja naiset, jotka tulevat maaseudulta kaupunkiin tekemään kotitaloustyötä, koska toimeentulo maaseudulla on niukkaa. He ovat työntekijöinä erittäin haavoittuvassa asemassa. Tytöt ja naiset tekevät live in -työtä usein nuorina, ja mentyään naimisiin he jatkavat osa-aikaisina työntekijöinä. Intiassa perinteeseen kuuluu, että vaimo muuttaa miehensä perheeseen ja kantaa näin vastuun myös uuden kodin töistä.

Eniten kotitalous työntekijöitä on Mumbain ja Delhin kaltaisissa jättiläiskaupungeissa.

”Koulutamme vanhempia kotitaloustyöntekijöitä heidän oikeuksistaan ja toivomme, että heillä on paikallista tietoa ja omalla alueellaan pääsy myös suljettujen porttien taakse. Lisäksi perusteilla on hätänumero, josta haavoittuvimmassa asemassa olevat työntekijät voisivat saada pika-apua”, Chandran kuvaa live in -työntekijöiden tavoittamiseen liittyviä haasteita. Hänkään ei tiedä oman työkenttänsä, itäisessä Intiassa sijaitsevan Jharkhandin live in -työntekijöiden arjesta. Tutuilta palvelijoilta saattaa kuulla tietoa muiden työntekijöiden olosuhteista erityisesti silloin, kun asiat ovat kääntyneet huonoon suuntaan. Silloin on usein myöhäistä. Chandran korostaa, että myös työnantajien tunteminen olisi tärkeä askel työntekijän oikeuksien kannalta. Kyse ei ole siitä, että kummallekaan osapuolelle haluttaisiin harmeja, vaan siitä, että työn olosuhteet muokattaisiin yhdessä paremmiksi.

ainen siirtyy verannalle, pujahtaa lapsen violetin polkupyörän taakse. Ensin hän lakaisee roskat ja hiekkatien tuomat pölyt, sitten hän hakee ämpärin ja täyttää sen vedellä. Hän kastelee pesurätin ja puristaa siitä ylimääräiset vedet. Hän pesee kaikki alakerran kivilattiat. Kotitaloustyö on läheisesti kytköksissä ihmiskauppaan ja lapsityövoiman hyväksikäyttöön. Ammattimaiset välitystoimistot välittävät ja kauppaavat tyttöjä ja naisia kaupunkeihin. Kaduilla ja lehti-ilmoituksissa Mother Theresa tai Santa Maria -nimiset välitystoimistot houkuttelevat naisia pehmeydellään, ja työhönvärvääjät vierailevat köyhillä maaseuduilla kuin lähetyssaarnaajat. Usein vanhemmat joutuvat köyhyyden keskellä lähettämään tyttärensä kaupunkiin töihin – tai sitten lapset yksinkertaisesti suostutellaan ilman vanhempien tietämystä kaupunkiin. Välitystoimistojen työntekijät lupaavat tytöille tai naisille rahapalkkaa, jonka voi lähettää avuksi vanhemmille – ja tulla pian takaisin kotiin. Totuus on karu. Välitysyritykset ovat työnantajien asialla, jotka maksavat ison, noin 15 000–20 000 rupian (170–240 euroa) kertasumman palvelijasta. Lisäksi välitysfirmat ottavat kuukausittain työntekijöiden palkasta huomattavan osan ja lupaavat toimittaa rahat tyttöjen koteihin maaseudulle. ”Rahat kuitenkin jäävät firmoille, jotka sitten vajaan vuoden kuluttua välittävät tytön seuraavaan paikkaan ja saavat ensin uudelta työnantajalta tytöstä huomattavan kertasumman ja jälleen valtaosan kuukausittaisesta palkasta”, Chandran kertoo. Jharkhandin, Biharin, Chhattisgarhin ja Länsi-Bengalin alueet itäisessä ja Keski-Intiassa muodostavat niin sanotun tribal belt -alueen, jossa asuu paljon alkuperäiskansoja ja -heimoja. Alue on yksi Intian köyhimmistä. Ihmiskauppa on yleistä ja alueelta välitetään paljon työntekijöitä Mumbain ja Delhin kaupunkeihin.

”Olen työskennellyt osa-aikaisena kotipalvelijana 40 vuoden ajan. Aviomieheni kuoli 30 vuotta sitten ja olen tehnyt töitä tukeakseni lapsiani. Kun aloitin työt, kuukausipalkka oli 12 rupiaa, nykyisin se on 2 000 rupiaa (24 euroa). Kuusi vuotta sitten törmäsin tiellä kotitaloustyöntekijöihin, jotka veivät minut ammattikokoukseen. Nykyisin teen katutyötä ja kerron muille naispalvelijoille heidän työoikeuksistaan. Kun mieheni kuoli, elämästäni tuli tasaista ja hiljaista, mutta näen ympärilläni paljon naisia, joita haluan auttaa: heidän miehensä ovat alkoholisoituneita tai eivät vaan tee mitään. Naiset ovat perheensä ainoa tulonlähde ja heidän työolosuhteensa ovat todella vaativia.” Mandhea Gawde, 52–55 vuotta

ainen menee keittiön vieressä sijaitsevaan siivoushuoneeseen. Hän istuu lattialle, pyörittää sormin dahlista eli linssimuhennoksesta ja riisistä suuhun sopivia palleroita.

”Tulin Mumbaihin 8–9 kuukautta sitten kahden siskoni kanssa. Olen kotoisin Jharkhandista. Tulin työn vuoksi, koska perheeni asuu maaseudulla eikä meillä ole yhtään rahaa. Tein töitä live in -kotitaloustyöntekijänä yhdessä talossa, mutta jouduin lopettamaan siellä juuri, koska tunsin oloni koko ajan huonoksi ja sairaaksi – ehkä se johtui vedestä. Lähetin kaikki rahani perheelleni, ja he säästävät rahaa myös tulevaisuuttani ja naimisiinmenoa varten. En toivo mitään. Tai toivon sittenkin: että saisin tehdä töitä ja että uusi työ olisi minulle hyvä.” Assima Tirkey, 18

Ranchin kaupungissa Jharkhandissa, ihmiskauppaan keskittyneen tribal belt -alueen ytimessä, sijaitsee vanha ja vakaa rakennus. Sinne mennään poliisin saattamana. Sitä ennen lapsi tai nuori on löydetty eksyneenä ja rahattomana rautatieasemalta tai miljoonakaupungin keskustasta. Hän on kenties karannut taloudesta, jossa on ollut työssä. Turvatalo avattiin puolitoista vuotta sitten. ”Ensimmäinen tänne tullut tyttö oli kuusivuotias kotitaloustyöntekijä, jota oli poltettu ja hakattu. Hän oli lähtöisin Pohjois-Intian Biharin osavaltiosta ja työskenteli Ranchissa, jonne hänen isänsä oli pakottanut hänet live in -työhön äidin kuoltua. Tyttö onnistui pakenemaan talosta ja hänet löydettiin eksyksissä”, kertoo turvataloa hallinnoiva Marcelline Indwar. Turvatalon ensimmäisen asukin kohtalosta tuli julkinen: siitä kertoi paikallinen ja kansallinen media. ”Kenties isälle tuli kohun vuoksi syyllinen olo, ja hän halusi tytön takaisin. Sellaisessa tilanteessa emme voi mitään, koska tyttö on ensisijaisesti vanhempansa asia, emmekä voineet todistaa kotona tapahtuneen fyysistä väkivaltaa. Emme voineet ottaa lasta huostaan, vaikka hän itki eikä halunnut takaisin kotiin”, Indwar kertoo. Intiassa noudatetaan erilaisia sopimuksia lapsityövoiman ikärajojen suhteen, ja laki on epäselvä, Chetan Chandran korostaa. Lapsityövoiman kieltävä sopimus koskee alle 14-vuotiaita lapsia, vaikka muissa yhteyksissä, kuten rikoslainsäädännössä tai äänestysoikeuden kohdalla, lapseksi määritellään kaikki alle 18-vuotiaat. Kotitaloustyö otettiin vuonna 2006 mukaan vaarallisen työn luokitukseen, joka siis kieltää kotitaloustyön kaikilta alle 14-vuotiailta. NDWM työskentelee sen puolesta, että kaikki alle 18-vuotiaat lapset saataisiin kieltosopimuksen piiriin, sillä 74 prosenttia kotitaloustyötä tekevistä lapsista on nimenomaisesti 12–16-vuotiaita. He ovat erityisen suojattomassa asemassa, ja usein työnvälittäjät kiertävät ongelmia vaihtamalla lapsen identiteettiä. ”Intiassa on olemassa paljon alle 18-vuotiaita tyttöjä, joille on sanottu, että tästä lähtien olet 18-vuotias”, Chandran sanoo. Turvakodissa nukutaan, käydään koulua ja opitaan taitoja, kuten ompelemista ja puutarhanhoitoa. Turvakotiin tulevien lasten ja nuorten menneisyys selvitetään ja heidän vanhempiinsa otetaan kontakti. Heidät kutsutaan poliisin kanssa yhteistyössä turvakotiin haastateltavaksi. Mikäli olosuhteet kotona ovat sellaiset, että lapsi voi palata kotiin, niin tapahtuu. Muussa tilanteessa hänet sijoitetaan eteenpäin esimerkiksi koulukotiin. Turvakotiin on pelastettu tähän mennessä 74 lasta tai nuorta. Vaikeinta on löytää yksin työskentelevä lapsi, joka asuu työpaikallaan. Hänen on myös vaikeinta karata, koska hän ei välttämättä tiedä, missä kaupungissa tai osassa Intiaa on. Indwar korostaa työntekijöiden keskinäisen toisistaan huolehtimisen tärkeyttä: yhdessä on helpompi vastustaa sortavia oloja työpaikalla. ”Viime jouluna turvakotiin tuli kymmenen tyttöä ja viereiseen suojaan toiset kymmenen. He olivat kaikki

olleet Delhissä töissä. Yksi tytöistä oli raskaana ja monet muut kertoivat fyysisestä väkivallasta ja siitä, miten keskellä yötäkin herätetään ja pakotetaan työhön”, Indwar kertoo.

ainen kasaa likaiset astiat lattialle, ottaa pesuastian ja aloittaa tiskaamisen. Astiat kolisevat puhtaiksi pesuämpärissä ja vesi muuttuu ruskeaksi. Nopein ottein kotitaloustyöntekijä selvittää tiskikasan ja heittää likaveden siivoushuoneen ovesta ulos. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n kotitaloustyötä koskeva sopimus astui voimaan syyskuun 5. päivänä 2013. Intia ei ole ratifioinut sopimusta. Myöskään viime keväänä käsittelyssä ollut Intian kansallinen linjaus kotitaloustyöntekijöiden oikeuksista ei mennyt läpi. Keskiöön nousivat työntekijöiden kokoontumisiin ja ammattiliittojen muodostamisiin liittyvät yksityiskohdat. ”Päättävät tahot pelkäsivät antaa voimaa kotitalous työntekijöille – kenties, koska heitä on niin paljon eli voimaa on myös paljon”, korostaa NDWM:ssa niin ikään työskentelevä Christin Mary. Hänen työkenttänsä on Mumbai ja lähiö- sekä slummialueet Suur-Mumbaissa. ”Jokaisella hallituksen työntekijällä on oma kotitaloustyöntekijänsä, joten muutoksen olisi tapahduttava ensin heidän kodeissaan. Heidän olisi oltava esimerkillisiä ja annettava omille työntekijöilleen oikeudet. Tämä rakenne on varmasti se syy, joka hidastaa lakiuudistusten eteenpäin viemistä Intiassa”, Mary toteaa. Kun ILO:n sopimusprosessi otti ensiaskeliaan pari vuotta sitten, Intian hallitus otti yhteyden NDWM:iin, joka teki selvityksen kotitaloustyöntekijöiden oloista, koska valtiolla itsellään ei ollut aiheesta tietoa. ILO:n tutkimukset nostavat esiin maailmanlaajuisesti kotitaloustyöntekijöiden oikeuksiin liittyviä ongelmia, kuten sen, että kotitaloustyöntekijät ovat kansallisten lainsäädäntöjen ulkopuolella eikä heidän työsuhteistaan ole olemassa sopimuksia. ILO:n tutkimukset listaavat epäkohtia: ala-arvoiset työolosuhteet, työntekijän riisto, ihmisoikeusloukkaukset ja lain mukanaan tuoman työntekijän perusturvan puute. Tämä kaikki lisää palvelijoiden haavoittuvuutta ja kutistaa mahdollisuudet ajaa omia oikeuksia. NDWM listaa Intian kotitaloustyötä koskevat ongelmat samaan tapaan. Palkka on pieni, minimipalkka puuttuu ja sopimusten puuttuessa palkka määräytyy mielivaltaisesti työnantajan ehdoilla. Lisäksi sosiaaliturvan puuttuminen ja työaikojen venyvyys aiheuttavat palvelijoille kohtuuttomia työtilanteita. Palvelijoilta puuttuvat usein oikeudet vapaapäiviin, vuosilomaan, eläkkeeseen tai äitiyslomaan. Järjestö korostaa työntekijöiden haavoittuvaa asemaa suhteessa henkiseen, fyysiseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. ”On tärkeä ymmärtää, että kaupunkeihin tuleville naisille kotitaloustyö on todella hyvä työn muoto, kun tienistit maaseudulla ovat olemattomat – jos vain olosuhteet ovat turvalliset ja suojelevat”, Christin Mary korostaa. Tärkeiden sopimusten rinnalla keskiöön nousee katutason työ. NDWM tekee työtä naistyöntekijöiden saatta

Not my daughter! Tutustuin intialaisten palvelijoiden arkeen. Se on monenlaista – yhtenä ääripäänä ovat hyvässä työsuhteessa olevat aikuiset naiset, joiden työtehtäviin kuuluu siivousta ja jotka saavat työstään kohtuullisen korvauksen. Toisena ääripäänä ovat koteihinsa suljetut, usein alaikäiset tytöt, jotka on kaupattu maaseudulta kaupunkiin työntekijöiksi ja jotka asuvat 24/7 työpaikallaan. Heidän kohdallaan voi varsin perustellusti puhua modernista orjuudesta. Suuri ongelma on, että live in -palvelijoiden elinolosuhteista on hyvin vaikea saada tietoa. Myös hämmästyttävän monet intialaiset tietävät heistä vain lehtiotsikoiden verran. The Indian Express uutisoi juuri kotitaloustyöntekijästä, joka kärsi vuosia väkivallasta Delhin varakkaalla alueella – ja kuoli työpaikalleen. Hindi Daily peräänkuulutti kodeissa piilossa työskentelevien turvaa ja nosti esiin teiniikäisen palvelijan kuoleman. Listaa intialaislehtien kohuotsikoista voisi jatkaa loputtomiin... Halusin haastatella Intiassa nimenomaan naisia ja tyttöjä. Lähes kaikki kotitaloustyöntekijät olivat ehdottomasti sitä mieltä, että perheet kohtelevat heitä

hyvin: vastaukset ”they treat me like a family member” tai ”they treat me like their own daughter” toistuivat tiheään. Ja toisaalta yksikään perheenjäsen ei tekisi monia niistä töistä, joita kotitalouspalvelijat tekevät. Eikä intialaisten tytärten kohtelusta voi ylipäätään ajatella kovin hyvää. Kenties kotitaloustyöntekijät vastasivat positiivisesti, koska pelkäsivät, että kantelen heistä työantajille. Kenties pelkästään säännöllinen toimeentulo merkitsee itsessään niin valtavasti köyhyysrajan alapuolella eläville perheille. Silti naisten ja tyttöjen kiitollisuuden ja tyytyväisyyden ilmaisut olivat syvästi ristiriidassa sen kanssa, että kun kysyin heiltä, toivovatko he omille tyttärilleen samaa ammattia, heistä kaikki vastasivat, että eivät koskaan. Muistan erään kotitaloustyöntekijöiden kokouksen, jossa naiset huusivat kovaa ja kuorossa: Not my daughter, never! Reaktio viittaisi vahvasti siihen, että vaikka itse on valmis kestämään arkensa, jossa olosuhteet eivät todellakaan ole kuin perheenjäsenen tai tyttären, omalle lapselleen toivoo mitä tahansa muuta – ensisijaisesti mahdollisuutta käydä koulua.

”Jokaisella hallituksen työntekijällä on oma kotitaloustyöntekijänsä, joten muutoksen olisi tapahduttava ensin heidän kodeissaan.”

”Lähdin Jharkhandissa käymään kotikyläni markkinoilla. Siellä minua lähestyi pari tuttua ja yksi tuntematon vanhempi tyttö. Tytöt kertoivat olevansa Goalla töissä ja että sieltä saa rahaa ja voi tulla halutessaan käymään kotona. Tuntematon tyttö kysyi minulta, haluaisinko minäkin lähteä, löytää työtä ja tienata paljon rahaa. En halunnut lähteä, mutta hän painosti ja sanoi, ettei minulle ole kotona tarjolla mitään. Lopulta suostuin ja kävelimme suoraan rautatieasemalle. En kertonut vanhemmilleni lähdöstäni eivätkä he tiedä nytkään, missä olen. Olen kasvanut farmilla ja käynyt koulua. Olin lähtöä ennen pettynyt ja vanhempani olivat vihaisia, koska en läpäissyt 10. luokkaa. Tein kotipalvelijan töitä Goalla yhden kuukauden. Keittiöja siivoustöitä oli liikaa enkä saanut palkkaa. Minulle huudettiin ja minua hakattiin – ei esineillä mutta käsin. Nukuin yksin pienen huoneen lattialla. Kuulin, että työnantaja oli maksanut 7000 rupiaa tuntemattomalle tytölle, joka välitti minut palvelijaksi taloon. Ilmeisesti he ottivat myös palkkani. Kysyin, miksi en saanut rahoja koska minä tein työn. Työnantaja ei vastannut. Sain myöhemmin tietää, että vanhemmat tytöt olivat odottaneet markkinoilla toista tyttöä, joka ei ilmestynytkään paikalle, joten he valitsivat minut. Olen heille vihainen. Karkasin yhtenä yönä työpaikastani. Oloni ei ollut hyvä ja ajattelin perhettäni. En tiennyt missä olin tai mitä pitäisi tehdä. Minulla ei ollut yhtään rahaa. Kävelin rautatieasemalle ja nousin ilman lippua ensimmäisen junaan. Se vei minut Mumbaihin. Oleilin rautatieasemalla kunnes poliisi löysi minut ja kysyi, mistä olen kotoisin. Sanoin, että Jharkhandista ja että haluan kotiin, mutta en tiedä missä se on. Poliisit veivät minut suojaan neljäksi kuukaudeksi ja toivat kolme päivää sitten Mumbaista tänne Jharkhandin pääkaupunkiin Ranchiin, toiseen turvakotiin. Toivon, että löydän perheeni.” Manisha Tirkey, 17

Taustatietoa artikkelia varten aiheesta on antanut VTT Päivi Mattila, joka on tutkinut kotitaloustyöntekoa Domestic labour relations in India – vulnerability and gendered life courses -väitöskirjassaan.

miseksi yhteen, tiedottaa heidän oikeuksistaan työntekijöinä ja auttaa vaikeissa tilanteissa. Tällaisia voi tapahtua, jos työnantaja vaikka lyö tai syyttää työntekijäänsä varkaudesta. Järjestö kampanjoi, järjestää mielenilmauksia ja lobbaa paikkakuntien, osavaltioiden ja valtion tasolla Intiassa. ”Vain paikalliset työntekijät tietävät, missä talossa on töissä lapsia, raskaana olevia tai työntekijää lyödään. Vain he voivat antaa palvelijoille vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat vaikeita olosuhteita. Ja nämä naiset tarvitsevat vastauksia heti”, Chetan Chandran korostaa.

uori nainen kuivaa vettä valuvat kätensä paidan helmaan. Hän sanoo, että huomiseen ja lähtee nopeasti. Hänellä on kiire seuraavaan taloon. Syy kotitaloustyön tekemiseen on pääsääntöisesti akuutti köyhyys. Köyhyysrajan alapuolella elävälle tärkeintä on se, että on säännöllistä työtä. Se, että työpäivän aikana saa aterian voi olla merkittävämpää kuin vapaapäivä. Kotitaloustyöntekijän ammatti periytyy usein perheen sisällä, kun lapset kulkevat äitien mukana töissä ja alkavat tehdä pieniä töitä, oppivat ja myös korvaavat tarvittaessa sairastuneen vanhemman. ”Talouksissa, joissa eletään köyhyysrajan alapuolella, naisen tulo saattaa olla perheen ainoa tulo. Miehet ovat usein alkoholisteja, lisäksi kotitaloustyöntekijä voi olla leski tai puoliso hiv-positiivinen”, Christin Mary listaa syitä. Myötäjäisperinne vaikuttaa edelleen paljon siihen, että nuoret tytöt jättävät koulun kesken ja siirtyvät työelämään. ”Heidän on alettava tienata rahaa jo varhain. Usein perheen vanhin tytär osallistuu kodin talouden ylläpitoon ja nuoremmat sisaret tienaavat saadakseen myötäjäisrahat vanhimmalle, sitten toiseksi vanhimmalle, ja kolmanneksi.” Intiassa keskiluokkaisissa ja ylemmän luokan talouksissa on aina kotitaloustyöntekijä: keskiluokkaisessa yksi; ylemmän luokan talouksissa 4–5 työntekijää. He mahdollistavat kotityöllään sen, että perheenjäsenet voivat käydä koulua, opiskella yliopistoissa ja tehdä töitä kodin ulkopuolella. Ja siltikin kotitaloustyö nähdään aliarvostettuna ja ei-tuottavana työnä, joka ei vaadi taitoja. ”Ajatellaan, että kotitaloustyöntekijät eivät osallistu valtion tuottavuuden ylläpitoon”, Christin Mary toteaa. Todellisuudessa kotitaloustyö muun epävirallisen työn joukossa on vaikuttanut Intian taloudelliseen kasvuun ja bruttokansantuotteen nopeaan nousuun merkittävästi. ILO nostaa kotitaloustyön tärkeäksi Intian taloudellisen kasvun mahdollistajaksi. Taloudellisesta kasvusta nauttii lähinnä suurissa kaupungeissa asuva vähemmistö, ILO toteaa. Enemmistö intialaisista köyhtyy, korostaa Chetan Chandran. Siksi köyhyydessä elävien kotitaloustyöntekijöiden työn nostaminen näkyvien ja laillisten töiden joukkoon on merkittävää. Se lisää ammatin kunnioittamista työntekijöiden itsensä, työnantajien ja yhteiskunnan tasolla. ”Kotitaloustyö ei tule katoamaan, päinvastoin. Köyhät ihmiset tulevat aina köyhemmiksi ja köyhemmiksi, ja vaikka nainen ei halua, että hänen lapsensa päätyy tähän työhön, niin aina on uusia ihmisiä, joiden kohtalona on kotitaloustyö”, Chandran korostaa.

”Kun olin 7-vuotias, isäni kuoli ja tätini vei minut töihin live in -palvelijaksi. Perhe kohteli minua kuin omaa tytärtään, jaoin heidän poikansa kanssa huoneen. Noin 16-vuotiaana solmin rakkausavioliiton ja muutin mieheni kanssa vuokralle. Siivoan viidessä talossa ja hoidan poikaani, koska mieheni on toisessa osavaltiossa töissä. Hän tuo kerran kuukaudessa hieman rahaa kotiin. Ennen tein kokopäivätyötä ja tienasin hieman enemmän, mutta se teki minut sairaaksi. Toivon, että elämä olisi rauhallista eikä kylässä olisi niin paljon alkoholisteja. Aviomieheni juo, mutta ei liikaa, eikä lyö. En varmaan olisi tässä työssä, jos olisin voinut käydä koulua – mutta olen koettanut kehittää ammattitaitoni nopeaksi ja hyväksi.” Munni Khalkho, ei tiedä ikäänsä

Matkalla.

Reissaajien ahaa-elämyksiä maailmalta

paluu kosovoon Vehreä vuoristomaa houkuttelee patikoijia, mutta ei juurikaan paluumuuttajia.

tarjoilija kiikuttaa pöytään tuoksuvat caffe macchiatot. Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan avataan koko ajan uusia kahvibaareja, ja matkaoppaissa maan kahvikulttuuria kehutaan Italian jälkeen Euroopan parhaaksi. Kävelykadun kojuissa on tarjolla lisää Kosovon ylpeyksiä: vuoristohunajaa ja villapuseroita. Niille on koko ajan enemmän kysyntää, kun eurooppalaiset turistit ovat löytämässä Kosovon luontopolut, kirkasvetiset purot ja edulliset vierasmajat. Kosovon sotaa seuranneesta itsenäistymisestä on vasta neljä vuotta, ja matkailijan silmissä pikkuvaltio voi hyvin ja vahvistuu. Mielipide on toinen, kun kysyy Valdet Komoranilta. Kolmekymppinen mies on saapunut maaseudulta bussilla Pristinaan anomaan apua. ”Suoraan sanottuna, olen epätoivoinen”, hän sanoo. Komorani lähti muutama vuosi sitten Kosovosta paremman elämän toivossa Saksaan. Moni kosovolainen oli lähtenyt sinne töihin jo ennen 90-luvun sotaa, ja väkivaltaisuudet ajoivat pakoon lisää väkeä. Mutta Saksassakaan ei mennyt hyvin. Koska oleskelulupaan ei ollut mahdollisuuksia, Komorani anoi turvapaikkaa ja sai pariksi vuodeksi perustuloa ja terveydenhoitoa. Sitten tuli kielteinen päätös ja käännytys kotimaahan. Hän ei ole ainoa. Pelkästään Saksassa on 15 000 kosovolaista ilman oleskelulupaa. ankarasta työttömyydestä kärsivä Kosovo on hankalassa tilanteessa. Yksin on vaikea pärjätä, mutta EU on määrännyt pienelle maalle tukun vaatimuksia, jotta unioni suostuisi edes neuvottelemaan kosovolaisten viisumivapaudesta. Sen jälkeen, mahdollisesti, Kosovo saattaa päästä keskustelemaan EUjäsenyydestä. Yksi tärkeimmistä vaatimuksista on, että Kosovo ottaa EU-maissa oleskelevat kansalaisensa takaisin. Suurin osa palautetaan pakolla. ”Minulle luvattiin apua, jos palaan”, Komorani kertoo. Moni kosovolainen on EU-maissa kuullut ruusuisesta tulevaisuudesta, ilmaisista asunnoista ja paremmasta elämästä. Mielikuvien varassa moni on suostunut palaamaan va-

paaehtoisesti, ja pettynyt ankarasti. Kosovon sosiaaliturva on niukka. Komorani asuu nyt kahdeksan sukulaisen kanssa maaseudulla pienessä talossa. Koko perhe sinnittelee veljen saamalla 70 euron sosiaaliavustuksella. Sitä maksetaan niin kauan kun perheessä on alle viisivuotias lapsi. Käännytyksen jälkeen Komorani on saanut valtiolta hygieniapakkauksen ja polttopuita. Maan kotouttamisvirasto tarjoaa parempaakin kotouttamisavustusta, muttei suinkaan kaikille. Asunnon rakentamis- ja remonttitukea voi saada, jos omistaa tontin tai sodassa vaurioituneen talon. Starttirahaa yrityksen perustamiseen annetaan, jos hakija pystyy todistamaan pätevyytensä. ”Olisin halunnut perustaa puusepänverstaan, mutta minuun ei uskottu”, vain kolme vuotta koulua käynyt Komorani sanoo. Valtaosa Kosovoon palaajista on matalasti koulutettuja. paluulennolla kosovosta Suomeen viereiselle penkille istahtaa harvinaisen suorasanainen virkamies. Nexhat Beqiri on Komoranin ikäinen Kosovon albaani, joka

muutti perheensä kanssa Suomeen 12-vuotiaana, opiskeli sosiologiksi ja työskentelee nyt Suomen sisäministeriössä ylitarkastajana. Vanhassa kotimaassaan mies käy tutkimassa pakolla palautettujen kosovolaisten kohtelua ja kotoutumista. ”Etenkin ulkomailla syntyneiden tai pitkään asuneiden lasten ja nuorten on vaikea sopeutua Kosovoon. Osa on unohtanut kielenkin”, Beqiri sanoo. Asiantuntijaa ärsyttää se, että eniten EU:n läksytyksestä kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kosovolaiset. ”Nyt Kosovoon häädetään kaikkein köyhin ja haavoittuvin väestö, jotta jossain vaiheessa paremmin menestyvä väki saisi matkustaa Eurooppaan esteettä.” Beqiri osti juuri kakkosasunnon Mitrovican keskustasta. Ensi keväänä hänkin lähtee patikoimaan lähivuoristoon. Harvalle EU-maassa asuvalle kosovolaiselle matka vanhaan kotimaahan osoittautuu yhtä houkuttavaksi. Teksti Kaisa Viitanen Kuvitus Anna-Kaisa Jormanainen

Teetä ja ihmisoikeuksia. Puhetta oikeasti tärkeistä asioista

Yhden koti, toisen öljylähde Ecuadorilainen Eriberto Gualinga tallensi sarayaku-heimonsa kamppailun videokamerallaan. Heimon saama oikeusvoitto antaa toivoa muillekin maidensa puolesta taisteleville alkuperäiskansoille.

pienikokoinen mies istuu sohvalla ja kertaa kärsivällisesti tapahtumia, jotka ovat piinanneet häntä ja hänen kansansa elämää yli kymmenen vuoden ajan. Eriberto Gualinga edustaa 1 200 ihmisen sarayakuheimoa, joka asuu itäisessä Ecuadorissa, Bobon azajoen varrella, syvällä Amazonin sademetsässä. ”Lähin kaupunki on 80 kilometrin päässä linnuntietä. Käsin meloen matka veisi kolme päivää, pienellä perämoottorilla seitsemän tuntia”, Gualinga kertoo.

Seurasi kireitä vuosia. Sarayakut protestoivat CGC:n toimia vastaan. Öljy-yhtiön tueksi paikalle lennätettiin sotilaita ja aseistet-

itsestään kuvaa alkuperäiskansat ja ympäristön huomioivana, sosiaalisesti vastuullisena johtajana. Gualingan näkemys Correasta on tyystin toisenlainen: ”Hän on yksi huonoimmista presidenteistä, joita Ecuadorilla on ollut. Hän on luonut maahan eräänlaisen diktatuurin. Et voi protestoida tai olla eri mieltä tai muuten joudut vankilaan.” Correaa onkin kritisoitu erityisesti lehdistönvapauden rajoittamisesta. Gualinga toteaa lakonisesti, että häntä Correa ei voi laittaa vankilaan, koska hänestä on sarayakujen tapauksen saaman huomion myötä tullut eräänlainen julkisuuden henkilö.

”Nyt meidän on pidettävä huolta siitä, että Ecuadorin valtio hoitaa velvollisuutensa.”

sarayakujen ympäristö ja koko elämäntapa joutuivat uhatuksi, kun Ecuadorin valtio myönsi argentiinalaiselle öljyyhtiölle CGC:lle tuotantolisenssin alueelle, joka ulottui sarayakujen maille. Sarayakut saivat tietää asiasta vasta, kun öljy-yhtiön insinöörit saapuivat paikalle helikopterilla vuonna 2002.

tuja vartijoita. Alueella tehtiin useiden kuukausien ajan räjäytyksiä, kaadettiin puita ja kaivettiin yli 400 kaivoa. Aikanaan CGC vetäytyi alueelta, mutta jätti jälkeensä muun muassa 1,4 tonnia vaarallisia räjähteitä. Sarayakut päättivät hakea apua Amerikan ihmisoikeuskomissiolta. Komissio antoi tapauksesta lukuisia suosituksia, joita Ecuadorin valtio ei kuitenkaan ottanut vakavasti. Ecuadoria vuodesta 2006 johtanut presidentti Rafael Correa on pyrkinyt luomaan

Oikeus omaan maahan ecuador ei ole ainoa Etelä-Ame-

rikan valtio, jossa alkuperäiskansojen maat kiinnostavat niissä piilevien raakaaineiden vuoksi. Naapurimaa Kolumbiassa puhkesi lokakuussa protesteja, kun tuhannet alkuperäiskansoihin kuuluvat vaativat oikeuksiaan ja vastustivat kaivos- ja öljy-yhtiöiden toimintaa. Turvallisuusjoukot vastasivat mielenosoituksiin väkivaltaisesti. Vakavimpia välikohtauksia nähtiin maan lounaisosissa. Puolisotilaallinen Rastrojos-ryhmä uhkasi protesteihin osallistuneita heimojohtajia kuolemalla ja ”sosiaalisella puhdistuksella”. Myös Brasiliassa hyökkäykset alkuperäiskansoja vastaan ovat yleisiä. Amnestyn tietojen mukaan heimojen johtajia ja aktivisteja uhkaillaan ja ihmisiä katoaa. Brasilian viranomaiset lupasivat jo 25 vuotta sitten, että valtio suojelee ja palauttaa ennalleen maat, joita alkuperäiskansat ovat historiallisesti asuttaneet. Usein näin ei kuitenkaan ole käynyt. alkuperäiskansojen oikeudet pe-

rustuvat YK:n julistukseen, joka hyväksyttiin vuonna 2007. YK:n julistus alkupe-

räiskansojen oikeuksista tunnustaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden, jonka perusteella ne voivat kehittää taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä olojaan. Julistus ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus määrittelee alkuperäiskansojen omistusoikeuden maihinsa ja oikeuden perinteisiin elinkeinoihin. Sopimuksen on toistaiseksi ratifioinut 22 valtiota, joista suurin osa sijaitsee Etelä-Amerikassa. Pohjoismaista ILO:n yleissopimuksen ovat ratifioineet ainoastaan Norja ja Tanska. Suomessa sopimuksen ratifiointi on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta sopimusta myös vastustetaan kiivaasti. Kiistan taustalla on näkemyseroja saamelaisen määritelmästä ja siitä, kenellä on oikeus maa-alueisiin ja esimerkiksi poronhoitoon. Saamelaiset ovat Euroopan pohjoisin ja EU-alueen ainoa alkuperäiskansa.

sarayakut veivät tapauksen lopulta Amerikan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka antoi heinäkuussa 2012 päätöksen. Sen mukaan Ecuadorin valtio oli rikkonut sarayakujen oikeuksia ja vaarantanut heidän henkensä jättämällä maastoon räjähteitä. Valtio velvoitettiin maksamaan korvauksia, raivaamaan räjähteet pois ja konsultoimaan jatkossa alkuperäiskansoja, jos perinteisille asuinalueille suunnitellaan teollista toimintaa. Tuomioistuimen päätös otettiin ilolla vastaan ihmisoikeusaktivistien ja alkuperäiskansojen piirissä, sillä sen uskotaan toimivan ennakkotapauksena muille vastaaville kiistoille maankäytöstä. Niitä on tälläkin hetkellä käynnissä paitsi Latinalaisessa Amerikassa, myös lähempänä meitä: Ruotsin saamelaiset ovat tänä vuonna joutuneet kamppailuun laidunmaidensa puolesta Kallakin alueella PohjoisRuotsissa. Siellä ei etsitä öljyä vaan rautamalmia, ja saamelaisilla on vastassaan englantilainen kaivosyhtiö Beowulf. eriberto gualinga dokumentoi sarayakujen kamppailua videokamerallaan, ja hänen ohjaamansa dokumentti Jaguaa rin lapset palkittiin viime vuonna National Geographicin All Roads -elokuvafestivaalin parhaana dokumenttina. Amnesty osallistui filmin kuvaamiseen ja oli sen toinen tuottaja. ”Meidän taistelumme kesti monta vuotta, ja monet muut joutuvat käymään samanlaisia kamppailuja eri puolilla maailmaa. Tuomio istuimen päätös antoi viestin: kyllä, meillä on oikeuksia. Nyt meidän on pidettävä huolta siitä, että Ecuadorin valtio hoitaa velvollisuutensa”, sanoo Gualinga. Tuomioistuimen päätöksestä huolimatta sarayakut eivät voi olla varmoja, että maan tulevaisuus on täysin turvattu. Ecuador on huutokauppaamassa uusia tuotantolisenssejä, joista yksi ulottuu jälleen sarayakujen alueelle.

Teksti Heli Sariola Teksti Juha Mäkinen Kuva Miikka Pirinen

Kulttuuri.

Siniset passit Alkuvuosi 2014 tarjoaa median piilorasistista kuvaa käsittelevää taidetta ja elokuvan Nelson Mandelasta. juurella, ja katseli ihmisiä. Hän ihmetteli, miten samanvärisiä ja samaan tapaan pukeutuneita kaikki ihmiset hänen ympärillään olivat. ”Kyse on edelleen siitä, haluaako Suomi toivottaa tervetulleeksi uudet hajut, äänet ja ihmiset”, Jaar kommentoi syksyn 2013 Suomen-vierailullaan passiteosta. Se on jälleen esillä Helsingissä, nykytaiteen museo Kiasman näyttelyssä, joka aukeaa huhtikuussa 2014. Jaarin suuressa yksityisnäyttelyssä on lisäksi erilaisia humanitaarisia kriisejä, Ruandan kansanmurhaa, diktatuurin ja muistin sekä median piilorasistista kuvastoa käsitteleviä teoksia.

Alfredo Jaar: One Million Finnish Passports, 1995.

huoneessa on suuri ja kulmikas, tilan tarkasti täyttävä pino tutuilta näyttäviä sinisiä passeja. Niitä voi katsella lasisen ikkunan takaa. Chilessä syntynyt Alfredo Jaar on palkittu taiteilija, joka asuu New Yorkissa. Jaarin teosten keskiössä ovat kysymykset eettisyydestä. Suomi ei ole taiteilijalle vieras maa: hänen Dear Markus -teoksensa herätti muutamia vuosia sitten paljon huomiota. Ajatus teoksesta sai alkunsa Turun saaristossa asuvan pojan päivittäisestä koulumatkasta. Ennen Markus-teosta Jaar osallistui Suomessa muun muassa Ars95-näyttelyyn niillä sinisillä passeilla eli teoksellaan One Million Finnish Passports. Mies kritisoi Suomen tiukkaa rajapolitiikkaa teoksella, johon hän kasasi miljoona suomalaista passia – tämän määrän turvapaikanhakijoita olisi taiteilijan mielestä pitänyt vuosien aikana saada Suomesta turvapaikka. Teos sai alkunsa, kun Jaar seisoi 1990-luvun Helsingissä, Kolmen sepän patsaan

elokuvavuosi 2014 alkaa laadukkaasti DocPoint-festivaalilla, joka keskittyy dokumenttielokuviin. Leffoja eri puolilta maailmaa voi katsella kuuden päivän ajan tammihelmikuun vaihteessa. Festivaaliohjelmisto julkistetaan tammikuun alussa tapahtuman verkkosivuilla. Helmikuun puolivälissä ensi-iltansa saa Mandela: Pitkä tie vapauteen -elokuva, jonka on ohjannut William Nicholson. Elämänkerrallinen elokuva seuraa Nelson Mandelan elämää pojasta apartheidin vastaiseksi taistelijaksi, vangiksi, Etelä-Afrikan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi ja rauhannobelistiksi.

U2-yhtye on tehnyt elokuvaan kappaleen Ordinary Love kunnioituksesta Nelson Mandelaa kohtaan. kevään romaanien joukossa ilmestyy vuonna 2013 Booker-ehdokkaaksi noussut, intialaissyntyisen Jhumpa Lahirin romaani Tulvaniitty (Lowland), joka ilmestyy Otavan kustantamana. Siinä Kalkutassa syntyneet intialaisveljekset, jotka ovat päätyneet kovin erilaisiin elämiin Intiassa ja Yhdysvalloissa, tapaavat vuosien erossa olon jälkeen. Iranilaisen psykologi ja sosiologi Parinoush Sanieen romaanissa Kohtalon kirja (Tammi) nuori teheranilaistyttö rakastuu vastarintaliikkeen mieheen, mutta perhe järjestää avioliiton toisen miehen kanssa. Teos on Sanieen teoksista ensimmäinen julkaistava – muut odottavat yhä sensuurista vapautumista. Like julkaisee keväällä Helvetin kellarissa – 438 päivää diktatuurin vankeina -kirjan, jossa ruotsalaistoimittaja ja -valokuvaaja Martin Schibbye ja Johan Persson lähtevät työmatkalle Etiopian öljykentille. On vuosi 2011. Sotilaat ottavat miehet kiinni, ja kaksikko saa 11 vuoden vankeustuomion terrorismista. Miesten päiväkirjamerkintöihin pohjaava kirja laajenee kuvaamaan etiopialaisen yhteiskunnan diktatuurista todellisuutta, ihmisoikeuksien tilaa ja öljynhimoa.

Teksti Marie Kajava

Mutta suurin niistä on... Kirja Zeng Jinyanin ja Hu Jian elämästä kertoo poikkeuksellisista ihmisistä ja arjen yrityksistä valtion mielivaltaisuuksien varjossa. olipa kerran kiina ja kaksi ihmistä, jotka tapasivat työskennellessään Henanin maakunnassa vaietun hiv-epidemian paljastamiseksi. Olipa kerran kaksi ihmistä, jotka lähentyivät toisiaan ja joita yhdistivät yhteiskuntansa räikeät epäkohdat, ihmisoikeusloukkaukset, halu murtaa hiljaisuus. Olipa kerran toisiaan rakastava pariskunta, joka eli elämäänsä valvovien silmien alla, heidän jokaista askeltaan seurattiin, heidän keskustelunsa nauhoitettiin, heidän likapyykkinsä tiedettiin ja rakkaudentunnustukset kuultiin. Kunnes rakkautta ei enää ollut. Siitä, mikä aikoinaan yhdisti maailmankuulut ihmisoikeuspuolustajat, kiinalaiset Zeng Jinyanin ja Hu Jian, tuli heidän suhteensa päätös. sami sillanpää työskenteli Helsingin Sanomien Kiinan-kirjeenvaihtajana vuosina 2003–2008. Tuolloin hän myös tutustui aktivistipariskuntaan, joka oli myöhemmin valmis kertomaan elämästään ja jakamaan henkilökohtaisia päiväkirjamerkintöjä, kirjeenvaihtoa, ajatuksia. Sillanpää ja pariskunta Zeng ja Hu ystävystyivät. Tiananmenin aukion verilöyly, ympäristökatastrofeja, ihmisten vaientamista, mielivaltaisia katoamisia ja kuulusteluja, valmistautumista Pekingin olympialaisiin, unettomuutta, pelkoa, oikean tiedon ja sivistyksen etsimistä, buddhalaisuutta ja tapaaminen Dalai Laman kanssa, uhkailuja, kotiaresteja... Sillanpään kirjoittama Kiinalainen rakkaustarina on kirjana mielettömän järkyttävä ja kaunis. Paikoin teoksen dokumentaarisuus jopa unohtuu, niin rajuilta tapahtumat tuntuvat. Kirja kuljettaa tarinaa molempien ihmisoikeusaktivistien perheistä sukupolvien takaa – myös Hu Jian äiti Feng Juan oli 22 vuotta elämästään pakkotyössä, jota valtio myöhemmin kommentoi kahdella lauseella: ”Feng Juan on virheelli sesti leimattu oikeistolaiseksi. Nyt korjaam me virheen.” Kirja kysyy, onko kommunistisen hallinnon mielivaltaisen vainon kohteeksi joutumisen kierre vihdoin katkaistu Kiinassa. Ei ole – Zengin ja Hun tytär Qianci syntyy vuonna 2007 maailman nuorimpana poliittisena vankina. Vain muutaman viikon kuluttua tyttären syntymästä Hu Jian kotiaresti vaihtuu pidätykseksi ja kolmen ja puolen vuoden van-

Hu Jian ja Zeng Jinyanin kotialbumi

Amnestyn Suomen osasto on tehnyt vuosien ajan ihmisoikeustyötä Hu Jian ja Zeng Jinyanin puolesta. Tämä perhepotretti on otettu vuonna 2007 juuri Qiancin syntymän jälkeen. Nykyisin Zeng Jinyan asuu Hongkongissa tyttärensä kanssa.

kilatuomioksi, ja Zeng Jinyanista tulee kotiarestissa elävä yksinhuoltaja. On vimmainen toisinajattelija-mies, joka on valmis taistelemaan valtakoneistoa vastaan hinnalla millä hyvänsä. Ja on älykäs nainen, joka ei halua olla vain aviomiestään odottava vaimo ja joka kritisoi miehensä tapoja toimia liian provokatiivisiksi. Kirja ei kaunistele, vaan kertoo asiallisen tiedon avulla länsimaisen median suitsuttamasta pariskunnasta, joka ei ole profeetta omalla maallaan – Kiinassa Zeng Jinyania tai Saharov-palkittua Hu Jiaa tuskin tunnetaan. Rakkaus saa erilaisuuksista huolimatta heidät toimimaan yhtenä rintamana. Aktivistipariskunnan elämässä on kyse myös aivan tavallisista asioista epätavallisissa olosuhteissa: unelmia perheestä, sitten lapsen kasvattamista ja arkea, Hun vankilasta vapautumisen jälkeen pulahtaminen uimarannalla – yksityiskohdat vaikuttaisivat perin tavanomaisilta, jollei askeleen tai kahden etäisyydellä olisi Kiinan salainen poliisi Guabao. Se vartioi pariskunnan arkea tarkkaan ja luo pelon yhä uusista pidätyksistä, kidutuksista, vangitsemisista. kiinalainen rakkaustarina on merkittävä teos myös ihmisoikeuksien näkökulmasta: se onnistuu avaamaan kiinalaisen yhteiskunnan ja kommunistisen hallinnon mielettömyydet sisältä käsin ja hitaasti. Tämä on mielenkiintoista suhteessa nopeaan uutisointiin, totunnaisiin käsityksiin, tiedonmurusiin joita ihmisoikeuspuolustajien tai mielipidevankien elämästä tihkuu ulkomaailmaan. Niissä valtioon kohdistuva arvosteleva katse on usein ulkopuolisen, kuten kansainvälisten järjestöjen tai valtioiden. Rajankäynti yksityisen ja julkisen, tunteen ja tiedon, inhimillisen ja julman, moraalin ja mielivaltaisen vallankäytön välillä piirtyy kouristavammaksi, kun sitä lähestyy yksittäisten ihmisten, sukupolvien ja monien pelon alla elettyjen vuosien kautta. Rinta rinnan, sivu sivulta toisinajattelijoiden rohkeus Kiinan valtakoneiston varjossa tekee yhä syvemmän vaikutuksen.

Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina – kahden toisinajattelijan elämä salaisen poliisin varjossa (WSOY 2013). Teksti Marie Kajava

Aktivisti.

Kampalan kapinallinen Millaista on ihmisoikeusaktivismi Ugandassa, Kasha Jaqueline Nabagesera? 1. oikeudet ahtaalla

2. tukea ulkomailta

3. ruudun ääressä

”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat monenlaista väkivaltaa ja syrjintää Ugandassa. Ihmisiä erotetaan koulusta, uhkaillaan ja jopa murhataan. Vuonna 2003 perustettu Freedom and Roam -järjestömme toimii lesbojen, biseksuaalien sekä trans- ja intersukupuolisten ihmisten oikeuksien puolesta. Alussa ihmiset pelkäsivät, että järjestötoiminta paljastaa heidät yhteisölle. Sittemmin olemme onnistuneet herättämään keskustelua, ja yhä useampi haluaa mukaan toimintaan. Ugandan yleinen ihmisoikeustilanne on kuitenkin heikentynyt, eivätkä HLBTI-ihmisten oikeudet toteudu.”

”Kansainvälinen yhteistyö on meille tärkeää, etenkin kun se tehdään paikallisten aktivistien ehdoilla. Joskus ulkomaisten järjestöjen toiminta aiheuttaa meille ylimääräisiä vaikeuksia, vaikka tarkoitus olisi hyvä. Vuonna 2009 Ugandassa tehtiin lakiehdotus homoseksuaalisuuden rankaisemisesta kuolemantuomiolla. Ehdotus on juuttunut parlamenttiin, eikä sitä tietojemme mukaan oteta käsittelyyn lähiaikoina. Suuri kiitos tästä kuuluu kansainvälisen yhteisön tuelle.”

”Vapaalla käyn juhlimassa ystävieni kanssa, seuraan jalkapalloa ja kuuntelen paljon musiikkia. Todellinen intohimoni ovat elokuvat ja tv-sarjat. Tämän hetken paras sarja on Orange is the New Black. Se kertoo kolmekymppisen naisen vankilakokemuksista ja perustuu tositapahtumiin. Suosittelen tutustumaan!” Kasha Jaqueline Nabagesera on uganda lainen aktivisti, joka palkittiin vuonna 2011 Martin Ennals -palkinnolla, jota sanotaan ihmisoikeuksien nobeliksi. Teksti Milja Komulainen Kuva Antti Kyrö

Toimi!

Amnestyssa ajankohtaista juuri nyt

Amnesty-lehden vapaaehtoiseksi! Amnesty-lehden toimituskunta etsii uusia jäseniä! Lehden jutut syntyvät vapaaehtoisvoimin. Toimituskuntaan ovat tervetulleita ihmisoikeuksista kiinnostuneet toimittajat, kuvaajat, kuvittajat ja alojen opiskelijat. Jäseneksi sitoudutaan vuodeksi kerrallaan. Erityisesti valokuvaajia ja ruotsinkielisiä toimittajia kaivataan kipeästi! Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemus 31.12.2013 mennessä toimitussihteerille. Lisätietoja: toimitussihteeri Marie Kajava, marie.kajava@amnesty.fi

Vetoa teksti viestillä Liity Amnestyn maailmanlaajuiseen pikavetoomusverkostoon, saat tekstiviestillä säännöllisesti vetoomuspyyntöjä. Lisätietoja: amnesty.fi/sms

Kiinnostaako johtokunnan jäsenyys? Amnestyn johtokunta kaipaa riveihinsä uusia kasvoja eri puolilta Suomea! Asetu ehdolle johtokuntavaaleihin, jos sinulla on näkemystä Amnestyn Suomen osaston tulevaisuuden suunnasta ja halu sitoutua vastuulliseen tehtävään kahdeksi vuodeksi. Johtokuntaan valitaan vuosittain maaliskuussa pidettävässä

vuosikokouksessa neljä uutta jäsentä. Tällä kertaa valitaan puheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä kahden vuoden kaudelle. Vuosikokous järjestetään maaliskuun 2014 lopussa pääkaupunkiseudulla. Valittavien on oltava Amnestyn jäseniä. Johtokunnan tehtävä on johtaa Amnestyn toimintaa. Työhön kuuluu säännöllisiä kokouk

Mukaan paikallis- Ihmisoikeus kasvatusryhmä toimintaan Vapaaehtoisten Amnesty-ryhmät toimivat 17 paikkakunnalla. Paikallisryhmät tekevät vetoomustyötä oman nimikkohenkilönsä puolesta, kirjoittavat vetoomuskirjeitä ja järjestävät kampanjatapahtumia. Toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille. Lisätietoja: kampanjakoordinaattori Outi Haapanen, outi.haapanen@ amnesty.fi

Ryhmä tukee ja koordinoi Amnestyn Suomen osastossa tehtävää ihmisoikeuskasvatustyötä, suunnittelee ja vetää koulutuksia sekä kehittää koulutusmateriaaleja. Ryhmä tapaa kerran kuussa. Lisätietoja: ihmisoikeuskasvatuksen koordinaattori Maarit Pihkala, maarit.pihkala@amnesty.fi

Kuukausituen Årets 2014 laskutuspäivät 2014 faktureringsdagar 5. päivän lahjoitukset ja jäsenmaksut 7.1, 5.2, 5.3, 7.4, 5.5, 5.6, 7.7, 5.8, 5.9, 6.10, 5.11, 5.12. 20. päivän lahjoitukset ja jäsenmaksut 20.1, 20.2, 20.3, 22.4, 20.5, 20.6, 21.7, 20.8, 22.9, 20.10, 20.11, 22.12. Vuosijäsenyyden laskutuspäivä on 15.1.2014. Laskutuspäivä koskee vain vuosijäseniä, jotka maksavat jäsenmaksun e-laskulla tai suoramaksulla. Laskulla maksaville vuosijäsenille lähetämme erikseen laskun sähköisesti tai postitse.

Faktureringsdag för donationer och medlemsavgifter med månatlig förfallodag den 5e 7.1, 5.2, 5.3, 7.4, 5.5, 5.6, 7.7, 5.8, 5.9, 6.10, 5.11, 5.12. Faktureringsdag med månatlig förfallodag den 20e 20.1, 20.2, 20.3, 22.4, 20.5, 20.6, 21.7, 20.8, 22.9, 20.10, 20.11, 22.12 Årsmedlemsavgiftens faktureringsdag är 15.1.2014. Datumet berör sådana årsmedlemmar som betalar sin medlemsavgift med e-faktura eller direktbetalning. Till övriga årsmedlemmar skickar vi en pappersräkning.

sia ja yhteydenpitoa sähköpostitse. Ilmoittaudu johtokuntaehdokkaaksi vuoden 2013 loppuun mennessä! Lisätietoja:  rekrytointiryhmän puheenjohtaja Ninni Sandelius, ninni.sandelius@uta.fi, puh. 044 763 0759.

Vapaaehtoiset kääntäjät Vapaaehtoiset kääntäjät kääntävät muun muassa kampanjatekstejä, lehtijuttuja ja asiantuntijatekstejä Amnestyn käyttöön. Suurin tarve on kielipareille suomi–ruotsi ja englanti–suomi, mutta toisinaan apua tarvitaan myös muissa kielissä. Jos sinulla on kokemusta kielenkääntämisestä ja tunnet ihmisoikeussanastoa, sovi koekäännöksestä! Lisätietoja: toimistosihteeri Anna Nurmi, anna.nurmi@amnesty.fi

Lisää vapaaehtoistyön muotoja osoitteessa: amnesty.fi/mukaantoimintaan

Kolumni.

Yksilö

Individen

istuin hotellin ravintolassa Barcelonassa 3. huhtikuuta 2008 ja kirjoitin blogiani, joka käsitteli Kiinan ihmisoikeustilannetta Pekingin olympialaisten alla. Saman päivän aamuna oli julkistettu Amnestyn Olympic Countdown -raportti, jossa maan ihmisoikeustilanne kiteytettiin ”huonoksi, ja vielä entistäkin huonommaksi juuri olympialaisten takia”. Mikään ei tuntunut menevän Kiinassa hyvin.

jag satt i hotellets restaurang i Barce-

lona den 3 april 2008 och skrev ett blogginlägg om människorättssituationen i Kina inför de olympiska spelen. Samma morgon hade Amnestys rapport Olympic Countdown publicerats. I rapporten sammanfattades landets människorättssituation som ”dyster, och värre än förut uttryckligen på grund av de olympiska spelen”. Det verkade som om ingenting gick bra i Kina.

bra gick det inte heller för Zeng Jinyan, vars man Hu Jia då hade suttit fängslad redan i många månader. Också Zeng hölls i husarrest tillsammans med parets halvår gamla baby. Amningen hade varit besvärlig för Zeng, och hon hade inte alltid haft tillgång till modersmjölksersättning. Nu hade hon i alla fall lyckats uppdatera sin blogg, där hon en lång tid utförligt beskrivit hur man på olika absurda sätt inkräktat på familjens liv och frihet. Zeng lät deprimerad. Följande dag dömdes Hu Jia i Peking till tre och ett halvt års fängelse för ”uppvigling till statsfientlig verksamhet”. Oron växte. Zeng och Hua blev människor om vilka man visste mycket och för vilka man oroade sig som för sina närmaste, men som trots allt var så hopplöst långt borta – det kändes som om de var utom räckhåll för hjälp.

hyvin ei mennyt myöskään Zeng Jinyanilla, jonka mies Hu Jia oli tuolloin ollut jo useita kuukausia vangittuna. Myös Zengiä pidettiin kotiarestissa pariskunnan puolivuotiaan vauvan kanssa. Imettäminen oli ollut vaikeaa, eikä Zeng ollut aina kyennyt hankkimaan äidinmaidonkorviketta. Nyt hän oli kuitenkin onnistunut päivittämään blogiaan, jossa oli pitkään seikkaperäisesti kuvannut, miten absurdein tavoin perheen elämään ja vapauteen oli puututtu. Hän vaikutti tekstissään masentuneelta. Seuraavana päivänä Hu Jia tuomittiin Pekingissä kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen ”valtiovallan vastaiseen toimintaan yllyttämisestä”. Huoli kasvoi. Zengistä ja Husta muodostui minulle ihmisiä, joista tiesin paljon ja joista kannoin huolta kuin läheisistäni. He olivat silti toivottoman kaukana – tuntui, että he olivat avun ulottumattomissa. till slut befriades i alla fall aktivisten Hu Jia, och han kunde fortsätta sin verksamhet. Det blev lopulta Hu Jia kuitenkin vapautui, ja aktivistin ura också möjligt för Zeng Jinyan att resa till Finland. saattoi jatkua. Kävi myös niin, että Zeng Jinyan saat- Och vi fick träffa henne här och berätta för henne toi matkustaa Suomeen. Ja me täällä saimme kohdata hur betydelsefullt detta var. Människorättsförsvahänet ja kertoa hänelle, miten merkittävää hänen ta- raren, vars överlevnad jag hade varit djupt orolig paamisensa oli. Ihmisoikeuspuolustaja, jonka selviä- för i nästan sex år, är nu min vän på Facebook. Det misestä olin ollut lähes kuusi vuotta aiemmin syvästi är otroligt. Jag skrev den där kvällen att man måste vara aktiv, huolissani, on nyt Facebook-kaverini. Se on ihmeellistä. Kirjoitin tuona iltana, että on oltava aktiivinen, ei inte vika sig. Man måste vara lika seg som de kinesiska vaipua alas. On oltava sinnikäs, niin kuin kiinalaiset människorättsaktivisterna. Först då jag träffat Zeng ihmisoikeusaktivistit. Vasta Zengin tavattuani ym- förstod jag vad de orden egentligen betydde. märsin, mitä sanat tarkoittivat.

Ihmisoikeuspuolustaja, jonka selviämisestä olin aiemmin syvästi huolissani, on nyt Facebook-kaverini.

Jussi Förbom Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja.

Menot.

”jos lyöt vielä kerran” PMMP-yhtye lopetti, mutta bändin jäsenten ihmisoikeustyö jatkuu. Kalle Björklid

” en ole nainen , en yhtään mitään – kidutettu eläin häkissään." Paula Vesala oli kirjoittamassa suoria sanoja, kun hän näki katukampanjan naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Hän soitti Amnestyyn ja kysyi, voisiko antaa kappaleelle saman nimen kuin kampanjalla. Syntyi PMMPklassikko Joku raja, Vesalan omin sanoin yksi bändin ”isoimmista biiseistä”. Single julkaistiin naistenpäivänä maaliskuussa 2007, ja se nousi heti listaykköseksi. ”Joku raja -kampanjaan lähtemisestä tuli valtavasti palautetta. ’Entä lapset, entä miehet’, kysyttiin. On hirveän vaikea puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta ilman, että se herättää heti vastareaktion”, Vesala sanoo. Yhtyeen fanisivuilla käytiin aiheesta tulisia väittelyitä. Keikoilla palaute oli kuitenkin erilaista: myös miehet liikuttuivat ja voimaantuivat, kun Vesala ja Mira Luoti lauloivat lähisuhdeväkivallan uhrin tuntemuksista. ”Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut, ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.” pmmp toimi myös seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseksi. Asenne esiin -kampanjassa vedottiin poliitikkoihin, jotta tahdonvastainen yhdyntä tulkittaisiin raiskaukseksi myös silloin, kun uhri on vammainen, sammunut tai muulla tavoin kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan. Eduskunta hyväksyi lakimuutoksen maaliskuussa 2011. Teemu Hirvilinna

PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti olivat vuonna 2010 mukana luovuttamassa Amnestyn Asenne esiin -vetoomukset oikeusministeri Tuija Braxille.

Bändin miehet ovat osallistuneet ihmisoikeustyöhön yhtä lailla. Vesala kertoo, että basisti Juho Vehmanen on sanonut, että feminismi ei ole naisten yksinoikeus. ”Kaikilla on enintään viiden kädenpuristuksen päässä ihminen, joka kärsii väkivallasta.” PMMP heitti viimeisen keikan lokakuussa. Dramaturgiaa opiskeleva Vesala kirjoittaa parhaillaan näytelmää transihmisistä ja sukupuolirajojen ylittämiseen liittyvistä fobioista. Myös muut bändin jäsenet jatkavat ihmisoikeustyötä, kukin omalla tavallaan. Heillä kaikilla on halu auttaa toisia ja tutkailla maailman menoa. PMMP palkitaan Amnestyn Kynttiläpalkinnolla naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta työstään. Palkinto jaetaan ihmisoikeuksien päivänä 10.12. klo 16.30 Cafe Fannyssa (Bulevardi 40, Helsinki). Teksti Heli Sariola

10.12. rientoja Amnestyn paikallisryhmät järjestävät tekemistä kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä 10. joulukuuta. Lahden pääkirjastossa voi kirjoittaa vetoomuskirjeitä klo 15 alkaen. Jyväskylässä kerätään nimiä vetoomukseen Kauppakadulla ja kahvila Librissä. I Vasa ordnas en spelning på Doo-Bop Club. Markus Bergfors och Alexander Öhman uppträder. Dörrarna öppnas klockan 19. Lisätietoja joulukuun alun tapahtumista osoitteessa amnesty.fi/tapahtumat.

Hanki joululahjat koko perheelle Amnesty Storesta! Ilahduta lähimmäisiäsi ja tue samalla Amnestyn ihmisoikeustyötä.