Amnesty-lehti 2/2014

Hinta 5,50 €

Ihmisoikeuksien puolesta.

2 / 2014

Ihmisoikeuksien puolesta.

2 / 2014

Tässä numerossa 9

Uusi vanha propaganda

Emma Kantanen

”Netti ei ole enää tori, jonne mennään keskustelemaan ja ostamaan. Se on tulevaisuudessa entistä tiukemman tarkkailun alla ja ongelmallisempi foorumi”, sanoo Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.

”... minut murrettiin, minun tahtoni murrettiin.” Musa Lomajev selvisi lähes vuoden kestäneestä kidutuksesta. Hän pakeni Tšetšeniasta Puolaan ja saapui lopulta Suomeen vuonna 2007. Vasta Helsingissä hän pääsi hoitoon Kidutettujen kuntoutuskeskukseen. Nykyisin Lomajev arvioi voivansa olosuhteisiin nähden keskivertoisesti.

3 5 6 8 12 16 25 27 28 31 32 33 34 35

Tekijät: Mansikoita ja junamatkoja Pääkirjoitus: Kidutusta vastaan Lyhyesti: Hyvästi, vapaan tahdon pykälä Uskalla kysyä: Mitä on itsemääräämisoikeus? Henkilö: Faveloiden tutkija Leonardo Custódio Kolumn: Rätten till sexualitet? Asiaa: Allt farligare att vara homosexuell i Uganda Matkalla: Sambian kaksi yhteiskuntaa Teetä ja ihmisoikeuksia: Miksi lapsityö ei lopu? Kulttuuri: 438 päivää pelkoa Aktivisti: Alfredo Jaarin maailma Toimi! Romanien oikeudet -koordinaattoriksi? Kolumni: Seksityöntekijöiden ihmisoikeudet Menot: Pride ja translaki

Tekijät.

Mitä ihmisoikeudet merkitsevät sinulle, Mimmi Piikkilä? Kaikki ihmiset ovat erilaisia mutta samanarvoisia. Haluan edistää etenkin taloudellisten ja sosiaalisten ihmisioikeuksien toteutumista maailmassa. Kirjoitit lehteen Brasilian faveloista. Miksi asuminen on ihmisoikeuskysymys? Yksi ihmisoikeuksista on oikeus riittävään elintasoon. Sitä ei voi saavuttaa, jos ei voi luottaa saavansa pitää kotinsa. Faveloissa ihmisiä on häädetty ja koteja tuhottu, eivätkä ihmisoikeudet toteudu siellä. Sataako vai paistaako aurinko kesällä? Sataa ja paistaa samaan aikaan, silloin voi nähdä sateenkaaren! Piikkilä on Amnestyn Suomen osastossa harjoittelijana kevään ja kesän 2014.

PÄÄTOIMITTAJA Ilpo Kiiskinen TOIMITUSSIHTEERIT Noora Jussila & Marie Kajava ULKOASU & TAITTO Jesse Pasanen PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylä JULKAISIJA Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. JOUKKOJULKAISU ISSN 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 25.9.2014. Aineistot viimeistään 3.9.2014.

Mikä ihmisoikeuskysymys askarruttaa juuri nyt, Satu Helin? Äänioikeus, vaalien vapaus, vaalituloksen kunnioittaminen ja mielipiteenvapaus vaalien jälkeen. Monissa konflikteissa on kyse siitä, että joku näistä ei ole toteutunut. Jos kolme viimeistä saadaan kuntoon, ensimmäinen lakkaa kiinnostamasta. Matkustit keväällä Sambiassa, mikä yllätti eniten? Harva asutus. Matkaa saattoi taittaa tunteja näkemättä juuri ketään. Suomalaisesta näkökulmasta fiilis oli varsin kotoinen. Frozen yoghurt vai kermajäätelö? Mansikoita!

Miksi juuri ihmisoikeudet, Timo Wright? Se miten kohtelemme toisiamme, erityisesti heikoimmissa asemassa olevia, määrittelee yhteiskuntamme ja itsemme arvon. Millainen on hyvä ihmisoikeusvalokuva? Kuten mikä tahansa muukin hyvä kuva: ajatuksia, tunteita ja toimintaa herättävä. Kaupunki- vai rantaloma? Kaupunki. Kaukokohteet eivät niin kiinnosta, matkustan Euroopan sisällä ja ainoastaan junalla. Wright on helsinkiläinen nykytaiteilija ja valokuvaaja. Hän on toiminut Amnestyn vapaaehtoisena vuodesta 2008.

Helin on helsinkiläinen toimittaja. Tähän lehteen hän kirjoitti Matkallajutun Sambiasta.

Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etukäteen.

Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright, Heli Yli-Räisänen, Silja Ylitalo

Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja.

KIRJOITTAJAT Jeanette Björkqvist, Jussi Förbom, Satu Helin, Frank Johansson, Noora Jussila, Marie Kajava, Mia Madsen, Mimmi Piikkilä, Minna Rajainmäki, Heli Sariola, Veera Vehkasalo

TOIMITUSKUNTA Anna Autio, Marie von Bell, AnuElina Ervasti, Johanna Frondelius, Inka Granqvist, Satu Helin, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Jaakko Kaartinen, Evelin Kask, Kirre Koivunen, Teemu Kuusimurto, Aura Lindeberg, Nina Lindberg, Oona Loman, Mari Mäkiö Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala, Miikka Pirinen, Minna Rajainmäki, Katriina Rosavaara, Paula Sundell, Katja Tähjä, Erja Vainikka-Howard, Veera Vehkasalo, Kaisa Viitanen,

KUVAAJAT/KUVITTAJAT Emma Kantanen, Sami Kero, Mikko Kuivalainen, Antti Kyrö, Laura Lehtinen, Mia Madsen, Mari Mäkiö, Martin Schibbye, Katja Tähjä, Mari Waegelein, Timo Wright KÄÄNTÄJÄT Be Nordling, Gun Österberg

TULKKAUS Matti Mäki OIKOLUKU Meri Haikarainen KANNEN KUVA Sami Kero Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia. Juttutarjoukset ja palautteet: noora.jussila@amnesty.fi marie.kajava@amnesty.fi Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 Helsinki

Kiduttamalla saadun tunnustuksen k채ytt채minen todistusaineistona on estett채v채. Allekirjoita vetoomus osoitteessa stoptorture.fi

.fi

Pääkirjoitus.

Kidutusta vastaan

Mot tortyr

amnestyn kampanjoinnin tulok-

sena syntyi 30 vuotta sitten YK:n kidutuksenvastainen sopimus. Sen ensimmäinen versio kirjoitettiin järjestön päämajassa Lontoossa. Sopimuksen tarvetta perusteltiin tutkimuksilla eri puolilta maailmaa. Amnestyn raportit kidutuksesta Kreikassa sotilashallituksen aikana 1970-luvulla ja toisaalta järjestön työ kidutettujen puolesta Latinalaisessa Amerikassa 1970- ja 1980-luvuilla muuttivat kansainvälistä keskustelua aiheesta. sopimukseen on tä-

för 30 år sedan ledde Amnestys kampanj till att FN:s konvention mot tortyr godkändes, den första versionen av avtalet skrevs på Amnestys kontor i London. Behovet av konventionen motiverades med forskning från olika delar av världen. Amnestys rapporter om tortyr i Grekland under militärregimen på 1970-talet och också organisationens arbete för att hjälpa torterade i Latinamerika på 1970 och 1980-talen förändrade debatten om ämnet. i dag har största delen av världens länder anslu-

tit sig till konventionen, men i många av dessa fortsätter tortyren. Det värsta exemplet från 2000-talet är från Uzbekistan, där människor bevisligen kokades. Och i färskt minne är förstås Förenta Staternas ”förhöjda förhörsmetoder”, som togs i bruk efter terrorattackerna 2001. Det drog mattan under årtiondens arbete för att stoppa tortyr. Om världens ledande supermakt tillåter tortyr, varför då inte också andra länder. Exempel av tortyr, å ena sidan dess vardaglighet, å andra sidan dess ofattbara grymhet, finns det så det räcker. En berättelse finns i den här tidningen på sidor 17–23. Under de senaste fem åren har vi dokumenterat tortyr eller omänsklig behandling i 141 länder.

”Jos maailman johtava supervalta sallii kidutuksen, mikseivät muutkin maat?”

hän mennessä liittynyt valtaosa maailman maista, mutta monessa näissäkin kidutus jatkuu edelleen. Pahin eteeni tullut esimerkki 2000-luvulla on Uzbekistanista, jossa todistettavasti keitettiin ihmisiä. Ja tietenkin tuoreessa muistissa on Yhdysvaltain syyskuun 2001 terroriiskujen jälkeen käyttöön ottamat ”tehostetut kuulustelukeinot”, jotka tekivät tyhjäksi vuosikausien työn kidutusta vastaan. Jos maailman johtava supervalta sallii kidutuksen, mikseivät muutkin maat? Esimerkkejä kidutuksesta, yhtäältä sen arkisuudesta ja toisaalta sen käsittämättömästä julmuudesta riittää. Yksi tarina löytyy tämän lehden sivuilta 17–23. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme dokumentoineet kidutusta tai muuta epäinhimillistä kohtelua 141 maassa.

koska kidutus on edelleen niin laajalle levinnyttä, Amnesty käynnisti toukokuussa jälleen uuden maailmanlaajuisen kampanjan kidutusta vastaan. Nyt pyrimme todelliseen muutokseen pienin askelin aluksi viidessä maassa. Voi tuntua mitättömältä tavoitteelta, mutta ei ole sitä. Ihmisoikeustyössä ei saada pikavoittoja. Ja niiden yksittäisten henkilöiden näkökulmasta, joiden puolesta kampanjoimme, työ on mittaamattoman arvokasta. Allekirjoita sinäkin vetoomus meksikolaisen Claudia Medinan puolesta. Hän on selvinnyt kidutuksesta, mutta haluaa oikeutta.

eftersom tortyr fortfarande är så utbrett, startade Amnesty i maj igen en ny världsomfattande kampanj mot tortyr. Nu strävar vi efter en riktig förändring via små steg i en början i fem länder. Det här kan kännas som ett obetydligt mål, men är det inte. Människorättsarbete handlar sällan om snabbvinster. Och ur de enskilda individers synvinkel, som vi arbetar för, är vår insats ovärderlig. Skriv alltså på vårt vädjande för mexikanska Claudia Medina. Hon har överlevt tortyr, men vill ha rättvisa.

Frank Johansson Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.

VAPAALLA

1. Käy Kiasmassa pohtimassa maailman menoa Alfredo Jaarin taiteen kautta ja varaa käynnille kunnolla aikaa. 2. Lue Masha Gessenin kirja Words Will Break Cement nuorista naisista Pussy Riotin takana. 3. Nauti Suomen kesästä, kerää voimia kylmään talveen!

Lyhyesti.

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Noora Jussila ja Marie Kajava

Parannuksia Suomen seksuaalirikoslakiin suomi . Eduskunta hyväksyi toukokuun

alussa hallituksen esityksen uudeksi seksuaalirikoslaiksi. Uuden lain mukaan kaikki raiskausrikokset ovat jatkossa virallisen syytteen alaisia, eivätkä asianomistajarikoksia kuten ennen. Laista on poistettu myös niin sanottu vakaan tahdon pykälä. Syyttäjä on aiemmin voinut jättää syytteen nostamatta, mikäli raiskauksen uhri on niin omasta ”vakaasta tahdostaan” pyytänyt. Uudistuksen myötä jatkossa myös ne raiskaukset, joiden yhteydessä tekijä on käyttänyt lievää väkivaltaa tai uhkailua, tuomitaan aina raiskauksina. Aiemmin näistä on voitu tuomita sukupuoliyhteyteen pakottamisena. Amnestyn Suomen osaston sukupuo-

leen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Tiina Oikarinen iloitsee Amnestyn pitkäaikaisten tavoitteiden toteutumisesta. ”Laki ei uudistuksen jälkeen ole lähelläkään täydellistä, mutta uudistukset ovat kuitenkin hyvin merkittäviä. Vastuu vakavia seksuaalirikoksia koskevien syytteiden nostamisesta on aina valtiolla. Rikoksentekijän saattaminen vastuuseen on aina yhteiskunnan asia, ei uhrin. Syyteoikeuden muutosten myötä Suomen lainsäädäntö muuttuu pienin askelin ihmisoikeusnormien mukaiseksi”, Oikarinen sanoo. ”Tahdon kiittää kaikkia kampanjointiin osallistuneita yhteistyökumppaneita ja Amnestyn aktivisteja.”

CIA:n vankilennot ja salaiset pidätyskeskukset

oikeusasiamiehen selvitys Suomen −− Eduskunnan osuudesta CIA:n vankilentoihin jäi vajavaiseksi.

−−

Katja Tähjä

−−

Puutteellisten tietojen vuoksi Suomen osallisuutta CIA:n vankilentoihin ja salaisiin pidätyskeskuksiin ei voitu täysin sulkea pois. On epäselvää, käytettiinkö Suomea harhautuksena vankilentojen peittämiseksi. YK:n selvityksessä 2010 viitattiin, että lennot todellisuudessa matkasivat salaiseen pidätyskeskukseen Liettuassa. Liettuan viranomaiset kieltäytyivät antamasta pyydettyjä tietoja oikeusasiamiehen selvitykseen.

esittää selvityksessään CIA:n van++ Oikeusasiamies kilennoista viranomaisten harkittavaksi, millä tavoin

Jo vuonna 2007 Amnestyn julisteet vaativat, että naisen luvaton käyttöönotto on rikos. Pitkäaikaisen ihmisoikeustyön tuloksena niin sanottu vapaan tahdon pykälä on nyt poistettu Suomen seksuaalirikoslaista.

++ ++

tulevaisuudessa voitaisiin tehostaa vankilentojen tunnistaminen ja niihin puuttuminen. Liettua on myöntänyt osallisuutensa CIA:n vankilentoihin. Saudiarabialaisen Mustafa al-Hawsawin kidutuksesta CIA:n salaisessa pidätyskeskuksessa Liettuassa on aloitettu oikeustutkinta.

25 vuotta kiina . Tiananmenin aukion verilöylystä tuli 4. kesäkuuta kuluneeksi 25 vuotta. Vuosipäivän alla Kiinan viranomaiset pidättivät, määräsivät kotiarestiin ja veivät poliisikuulusteluihin kymmeniä aktivisteja. Viranomaisten toimet osoittavat presidentti Xi Jinpingin puheet uudistuksista ja avoimemmasta yhteiskunnasta tyhjiksi. ”Kiinan viranomaisten reaktio Tiananmenin 25. vuosipäivään on ollut ankarampi kuin aiempina vuosina. He pyrkivät sinnikkäästi poistamaan kesäkuun 4. päivän tapahtumat pois muistista”, sanoo Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty.

Anna Politkovskajan murhaajat tuomittiin venäjä . Moskovalainen oikeusistuin antoi

maailma . Anonyymina esiintyvä katutaiteilija Banksy teki kansainväliselle #WithSyria-

kampanjalle päivitetyn version teoksestaan There is Always Hope. Myös Amnesty on mukana #WithSyria-kampanjassa yhdessä kymmenien muiden järjestöjen kanssa. Syyrian kriisi on kestänyt yli kolme vuotta. Banksyn alkuperäinen teos vuodelta 2007 sijaitsee Lontoon South Bankissa. Tytöstä ja tuuleen katoavasta sydämenmuotoisesta ilmapallosta sekä karheaan kivimuuriin kirjoitetusta There is Always Hope -tekstistä on on tullut ikoninen katutaideteos. Uudessa teoksessa tytön hiukset eivät hulmua tuulessa, vaan hänen päässään on huivi.

toukokuun lopulla viidelle miehelle langettavan tuomion Anna Politkovskajan murhan toteuttamisesta. Venäläinen toimittaja Politkovskaja murhattiin kotitalonsa hissiin lokakuussa 2006. Viiden miehen toteaminen syyllisiksi on vasta pieni askel kohti oikeuden toteutumista. Murhan tilanneita henkilöitä ei ole saatu selville. ”Venäjän viranomaisten on osoitettava konkreettisesti, että he yrittävät selvittää, kuka halusi Anna Politkovskajan kuolevan. Murhan tilaajien henkilöllisyys on saatava selville ja heidät on tuotava oikeuteen”, sanoo Amnestyn Moskovan toimiston johtaja Sergei Nikitin. Hän korostaa, että Politkovskajan murha paljasti sen, millaisessa vaarassa ovat ne ihmiset, jotka tuovat julki ihmisoikeusloukkauksia ja korruptiota Venäjällä. ”Kaikki toimittajat ja aktivistit ovat uhattuina, kunnes kaikki Anna Politkovskajan murhaan syylliset saadaan tuotua oikeuteen”, Nikitin sanoo.

620 000

amnestyn tukijaa ympäri maailman on vedonnut Sudanissa kuolemaantuomitun kristityn Meriam Yehya Ibrahimin puolesta. Raskaana oleva 27-vuotias nainen tuomittiin toukokuun lopulla kuolemaan ”islamin uskosta luopumisen vuoksi”, vaikka hänet on kasvatettu kristinuskoon. Meriam Yehya Ibrahim synnytti toukokuun lopulla vankilassa tyttövauvan. Hänen tuomiostaan on valitettu. ”Olemme toiveikkaita, että kyllin suurella kansainvälisellä ja paikallisella tuella tämä vastenmielinen tuomio saadaan kumottua”, sanoo Amnestyn Sudan-tutkija Manar Idriss.

Maailma vaatii Nigerian siepattuja tyttöjä takaisin nigeria . Ääri-islamistinen Boko Haram

sieppasi huhtikuun puolivälissä yli 240 nigerialaista tyttöä sisäoppilaitoksesta Chibokin kaupungista. Amnestyn tietojen mukaan Nigerian turvallisuusjoukkoja varoitettiin hyökkäyksestä neljä tuntia ennen, kuin aseistautuneet miehet saapuivat Chibokiin moottoripyörillä ja kuorma-autoilla. Chibokin kaupunkiin ei kuitenkaan lähetetty lisää joukkoja estämään hyökkäystä. Toukokuun lopulla Nigerian armeija sanoi, että tietää tyttöjen olinpaikan mutta ei voi käyttää voimaa pelastusoperaatiossa. Tyttöjen sieppaus on herättänyt voimakkaan reaktion maailmalla. Vaatimus tyttöjen saamisesta takaisin on levinnyt sosiaalisessa mediassa #BringBackOurGirls-avainsanalla. Muun muassa Michelle Obama, Hillary Clinton ja Malala Yousafzai ovat vedonneet tyttöjen takaisinsaamiseksi.

Uskalla kysyä! Mitä on itsemääräämisoikeus, Amnestyn asiantuntija Tiina Oikarinen? ”itsemääräämisoikeus on ihmisoi-

keus. Se pohjautuu yhden-vertaisuuteen eli siihen, että kaikilla on sama kelpoisuus lain edessä ja kaikilla on yhdenvertainen oikeus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ilman pelkoa syrjinnästä tai väkivallasta. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus tarkoittaa yksilön oikeutta määrätä asioissa, jotka liittyvät seksuaalisuuteen. Siihen liittyy kyky ymmärtää tekojensa ja valintojensa seuraukset sekä kantaa vastuu teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Myös sukupuoli-identiteetti kuuluu itsemääräämisoikeuteen.” Mitä ovat seksuaalioikeudet? ”Seksuaalioikeudet ovat YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja ihmisoikeussopimusten pohjalta laadittu kokoelma oikeuksia. Erillistä seksuaalioikeuksia koskevaa ihmisoikeussopimusta ei ole. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille. Jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä oma sukupuoli-identiteettinsä ja seksuaalinen suuntautumisensa sekä päättää seksuaalisuhteistaan. Lisäksi jokaisella on oikeus tietoon seksuaalisuudesta ja lisääntymisterveydestä sekä oikeus lisääntymisterveyspalveluihin ja ehkäisyyn. Jokaisella on oikeus elää ilman seksuaalista ja sukupuoleen liittyvää väkivaltaa sekä oikeus saada vahingonkorvausta, mikäli joutuu väkivallan uhriksi.”

Antti Kyrö

YLI

Miten seksuaalioikeuksia loukataan? ”Valtioilla on velvollisuus varmistaa, että kaikkien ihmisten seksuaalioikeuksia kunnioitetaan, suojellaan ja että ne toteutuvat täysimääräisesti. Valtioiden harjoittama ja sallima seksuaalisuuteen, sukupuoleen ja lisääntymiseen kohdistuva kontrolli ja kriminalisointi aiheuttavat kuitenkin sen, että monien ihmisten seksuaalioikeudet eivät toteudu. Kontrolli saa voimansa syrjivistä asenteista. Se kohdistuu erityisesti naisiin ja niihin, jotka poikkeavat yhteiskunnallisista normeista esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisen taustan tai vammaisuuden vuoksi. Seksuaalioikeuksien loukkauksia ovat esimerkiksi abortin kriminalisointi, seksuaalisen väkivallan rankaisemattomuus ja uhreja syyllistävä seksuaalirikoslainsäädäntö. Oikeuksia loukkaavat lisäksi seksuaalisuutta koskevan tiedon levittämisen kieltäminen ja se, että sukupuoltaan korjaavien ihmisten on todistettava olevansa lisääntymiskyvyttömiä, alistuttava pitkän tutkimusjakson läpikäymiseen ja suostuttava siviilisäätyyn tehtäviin muutoksiin, ennen kuin he saavat juridisesti vahvistaa sukupuolensa.” Teksti Minna Rajainmäki

Nyt.

PROPAGANDA PALASI EUROOPPAAN Sanotaan, että totuus on sodan ensimmäinen uhri. Niin se on ollut Ukrainan kriisissäkin. Nykyaikainen propaganda kääntää ihmisoikeuksien puolustamisen itseään vastaan. ukrainan kriisin myötä myös informaatiosota on palannut Eurooppaan. Luotettavaa tietoa Itä-Ukrainasta on vaikea saada. Alueella työskenteleviä toimittajia häiritään, uhataan ja heitä on jopa siepattu. Yksityisten ihmisten sananvapauden tila on kaventunut. Internet pursuaa räikeää propagandaa. Informaatiosota, propagandasota, media-

sota ja kybersota ovat kaikki vanhoja termejä. Vanhoja on suuri osa nykyaikaisen propagandan keinoistakin. ”Pyritään aiheuttamaan hämmennystä eri väestöryhmissä siihen pisteeseen asti, ettei tiedetä mitä tapahtuu ja miten pitäisi toimia. Se on ollut aina propagandan keskeinen piirre”, kuvailee Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -ohjelman johtaja Mika Aaltola.

venäjä on pyrkinyt myös voimakkaasti mustamaalaamaan ja epäinhimillistämään Ukrainan johtoa. Se on syyttänyt Ukrainan hallintoa fasistijuntaksi ja laittomaksi sekä korostanut suojeluvastuuta – sitä, että Venäjä on Ukrainassa suojelemassa osaa väestöstä kansanmurhalta. Venäjällä kansa seuraa uutisia valtiontelevisiosta, samoin Ukrainassa. Venäjänkie-

lisessä Itä-Ukrainassa seurataan venäjänkielistä mediaa, joka välittää erilaista kuvaa kuin ukrainalainen media. ”Venäjän mediassa on viljelty ajatusta ’kansanmurhasta’. Se herättää pelkoa ja pakoa yhtenäisen Ukrainan ajattelusta”, Aaltola sanoo. Raportointia Itä-Ukrainasta on pyritty vaikeuttamaan mahdollisimman paljon. Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestön Etyjin mukaan toimittajia on siepattu ja häiritty. Myös Etyjin tarkkailijoita on siepattu. ”Näyttää siltä, että kaikki konfliktialueelta tulevat tiedot palvelevat jonkin toimijan omia tavoitteita. Liikkeellä on hyvin epäluotettavaa ja osittain täysin valheellista tietoa. Jäsentyneen kokonaiskuvan muodostaminen on tässä tilanteessa erittäin hankalaa”, sanoo strategian dosentti Jyri Raitasalo.

Kömpelöön propagandaan törmää tutkijoiden mukaan nykyään enää harvoin. Propagandan lähde pyritään häivyttämään mahdollisimman hyvin ja naamioimaan propaganda ikään kuin ruohonjuuritasolta eli ”huolestuneilta kansalaisilta” tulevaksi. Itä-Ukrainassa on esimerkiksi kiertänyt näyttelijöitä antamassa ”haastatteluja” tiedotusvälineille. venäläinen propaganda käyttää Aaltolan mukaan hyväkseen myös länsimaisen median pyrkimystä tasapuoliseen uutisointiin. Mediaan pyritään saamaan omaa näkemystä tukevia juttuja. ”Länsimediassa tipahtelee silloin tällöin juttuja, jotka on kirjoitettu tukemaan Kremlin näkemystä. Länsimedian periaate on tuoda esiin myös vastapuolen näkemystä, mutta tällaisissa tilanteissa periaatetta pitäisi suo-

jella, jottei siitä tule vaikuttamisen väylä”, Aaltola sanoo. Aaltola ei usko, että venäläinen propaganda ja vaikuttamiskeinot uppoavat suomalaisyleisöön. ”Suomalaisyleisö on pohjimmiltaan aika immuuni sille. Olemme oppineet ehkä jotain parin vuoden takaisesta lasten oikeuksia koskevasta keskustelusta.” Vuoden 2012 syksyllä Venäjällä uutisoitiin laajalti venäläislasten huostaanotoista Suomessa. Venäjän lapsiasiamies uhosi tuolloin, että Suomi pitää julistaa hengenvaaralliseksi venäläisille lapsiperheille. Aaltolan mukaan lasten oikeuksista käyty keskustelu on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisoikeudet voidaan valjastaa valtiolliseen vaikuttamiseen: propagandassa käytetään nykyään yhä enemmän ihmisoikeuskuvastoa.

”Ihmisoikeus- ja humanitaarinen kuvasto ovat toisen maailmansodan jälkeen iskostuneet syvälle ihmisten mieliin. Venäjä pyrkii näyttämään, että Kiovan hallitus tukahduttaa mielenosoituksia ja käyttää terrorisminvastaisia lakeja väärin. Nämä viestit resonoivat, ne on helppo saada näyttämään vääriltä ItäUkrainassa”, Aaltola sanoo. ”Ihmisoikeuskuvastoa käytetään ihmisoikeuksia vastaan. Meidän hyveelliset, arvopohjaiset ajattelumallimme ovat kaapattavissa ja käännettävissä päälaelleen tarkoitustaan vastaan.” Jyri Raitasalon mukaan tämä on loogista seurausta siitä, miten länsimaat ovat muotoilleet ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa kylmän sodan jälkeen. ”Humanitaarisiin perusteluihin liittyvä asevoimankäyttö on lisääntynyt länsimaisessakin kielenkäytössä. Kosovon sodassa ja Bosniassakin on osittain jopa hyväksikäytetty sitä tosiasiaa, että länsimaissa on ollut kehittymässä tällainen humanitaaristen interventioiden näkökulma”, Raitasalo sanoo. ”Eri toimijoilla on mahdollisuus hyödyntää omiin tarkoitusperiinsä sitä, että länsimaissa on suhtauduttu laajamittaisiin väkivaltaisiin ihmisoikeusloukkauksiin

hyvin negatiivisesti, ja oltu sen vuoksi valmiita tekemään sotilaallisia väliintuloja.” sosiaalista mediaa ylistettiin vasta kolme vuotta sitten, kun arabikevääksi kutsuttu mielenosoitusten ja kansannousujen aalto veti arabimaiden kansaa kaduille. Sosiaalisessa mediassa mielenosoittajat pystyivät raportoimaan tapahtumista ilman

mieluisaa islamintulkintaa ja kaivamaan maata tiettyjen islamintulkintojen alta”, sanoo Aaltola. Venäjällä hallinto on kiristänyt otettaan suositusta yhteisöpalvelu Vkontaktesta. Maan sisäisessä propagandassa hallinto on pyrkinyt tekemään internetistä mahdollisimman epäilyttävän – Putin on kutsunut internetiä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n juoneksi. Mika Aaltolan mukaan on selvää, että netti-naivismin aika on ohi. ”Nettivapauden ajat ovat takanapäin ja sen hyväksikäyttö kaupallisiin ja myös valtiollisiin tarkoituksiin kasvaa. Netti ei ole enää tori, jonne mennään keskustelemaan ja ostamaan. Se on tulevaisuudessa entistä tiukemman tarkkailun alla ja ongelmallisempi foorumi”, Aaltola sanoo. ”Jos seuraa esimerkiksi Facebookista tai YouTubesta yksittäisten ihmisten kuvauksia tapahtumapaikalta, niin se on kuin kurkistaisi maailmaa avaimenreiästä. Saa vain yhden todellisuuden, joka on hyvin rajoittunut ja todennäköisesti myös valheellisin perustein esitetty”, Raitasalo sanoo.

Propagandassa käytetään nykyään yhä enemmän ihmisoikeuskuvastoa. valtiollisen median sensuuria. Mika Aaltola ja Jyri Raitasalo muistuttavat, että sosiaalista mediaa käytetään nykyään yhä enemmän paitsi kaupallisiin tarkoituksiin myös valtiollisen vaikuttamisen välineenä. Siellä nostetaan esiin omia näkemyksiä ja pyritään romuttamaan vastapuolen näkemyksiä. ”Nettiin vaikutetaan runsaasti ja osin valtiojohtoisesti. Sosiaalisessa mediassa vaikuttamista käyttää Yhdysvallatkin, joka on pyrkinyt levittämään keskustelupalstoilla itselleen

Teksti Noora Jussila Kuvitus Emma Kantanen

Venäjä rajoittaa entisestään nettivapautta venäjä on Ukrainan kriisin aikana

tiukentanut entisestään otettaan toisinajattelijoista sekä sanan- ja kokoontumisvapaudesta. Venäjällä on keväällä astunut voimaan niin sanottu Lugovoi-laki, joka mahdollistaa Venäjän hallinnon epäsuotuisiksi katsomien nettisivujen sulkemisen. Siinä missä sensorit aiemmin vaativat poistamaan jotain sisältöä verkkosivuilta, he voivat nyt ilman ennakkovaroituksia sulkea koko sivuston, jos sillä julkaistaan kutsuja mielenosoituksiin, joille ei ole myönnetty virallista lupaa. Sensuurin kohteeksi on joutunut muun muassa vaihtoehtoinen uutissivusto Grani.ru, joka suljettiin maaliskuussa sen jälkeen, kun se oli julkaissut

kirjoituksia mielenosoituksista. ”Internetin ja sosiaalisen median rajoitukset johtavat pian tilanteeseen, jossa ihmiset pystyvät ilmaisemaan ajatuksiaan vain hyvin rajatusti. Jos nettisivustoja ja blogeja suljetaan, tapahtumien analysointi ja raportointi kutistuu Facebookpäivityksiksi”, sanoo Amnestyn Suomen osaston maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen. venäjä kaitsee myös kokoontumis-

vapautta kovalla kädellä. Amnestyn tuoreen raportin mukaan selkeä käänne-kohta on Bolotnaja-aukion mielenosoitukset toukokuussa 2012. Poliisi hajotti ne väkivaltaisesti. Satoja ihmisiä pidätettiin ja 26 asetettiin syytteeseen

”joukkomellakoihin” osallistumisesta. Lupaprosessit mielenosoitusten järjestämiseksi ovat mutkistuneet ja venyneet. Mielenosoitusten järjestäjiä ja mielenosoittajia uhkaavat sakot tai pitkä pidätys. Muuta Venäjää protestiherkemmässä Moskovassa oli vuonna 2013 ainoastaan noin sata mielenosoitusta, eli puolet vähemmän kuin vuonna 2012. Tiukentunut linja on näkynyt myös mielenosoituksissa, jotka kritisoivat Venäjän toimia Ukrainassa. Viranomaiset ovat pidättäneet satoja sotaa vastustavia mielenosoittajia kevään aikana. Monet heistä ovat saaneet sakot mielenosoituksiin osallistumisista ja kymmenet olleet pidätettyinä useita päiviä.

Henkilö.

Elämää faveloissa Brasilian favelat nähdään valtamediassa huumekaupan pesäkkeinä, mutta Leonardo Custódion mukaan todellisuus ei ole niin mustavalkoinen. Hän asuu Suomessa ja tutkii kansalaisaktivismia Rio de Janeiron faveloissa. kesä tuo tullessaan jalkapallon MM-kisat ja kääntää

katseen Brasiliaan. Monet kansainväliset järjestöt, mukaan lukien Amnesty, ovat kritisoineet poliisien kovia otteita faveloiden eli köyhien ja usein laittomasti rakennettujen asuinalueiden puhdistusoperaatioiden yhteydessä. Kesäkuussa alkavat urheilukisat ovat aiheuttaneet asukkaiden pakkohäätöjä ja poliisin ylilyöntejä faveloissa. Siinä missä maailma on hetkellisesti kiinnostunut epäkohdista ihmisoikeusrintamalla, Leonardo Custódio on tarkastellut faveloiden elämää jo pitkään. Hän korostaa, että elämä faveloissa on paljon muutakin kuin rikollisuutta – ja rikollisuudesta huolimatta ihmiset elävät faveloissa arkielämää. Custódion mielestä poliisi ei todellisuudessa edes yritä lopettaa huumekauppaa. ”He haluavat vain tehdä joitain alueita turvalliseksi näyttääkseen muulle maailmalle Rion olevan turvallinen.” Leonardo Custódio tutkii faveloiden nuorten itseorganisoimia paikallismedioita. Hän näkee köyhien alueiden yhteisölliset mediaprojektit tärkeänä väylänä saada faveloiden ääni kuuluviin. Jotkut faveloista ovat rauhoittuneet puhdistusten myötä, mutta samalla huumekauppiaat ovat siirtyneet kauemmas Rio de Janeiron kaupungin ydinalueilta, rannasta sisämaahan. Näillä alueilla on jo omat huumejenginsä, mikä aiheuttaa jengien välistä kilpailua ja lisää levottomuutta Rion laitamille, kuten Custódion synnyinkaupunkiin. ”Ranta-alueen turvallisuus on lisännyt murhien määrää kotikaupungissani. Ainakin kolme tuntemaani ihmistä on murhattu viimeisen kuuden kuukauden aikana.” Nykyään Custódio tutkii Brasiliaa kaukaisesta Suomesta käsin, mutta 34 vuotta sitten hän syntyi Rio de Janeiron osavaltiossa ja eli siellä lapsuutensa sekä nuoruutensa.

nut luokkaan esitteen yksityisistä englannintunneista. Kaikki halusivat osallistua. Custódio vei esitteen kotiin ja pyysi päästä mukaan kurssille. Äiti vakavoitui ja painotti, että kurssi oli kallis ja että että pojan oli oltava tosissaan. Custódio löysi itsensä englannin kurssilta ainoana luokkatovereistaan. Hän itki ja katui päätöstään, mutta valinta oli tehty seuraavien seitsemän vuoden osalta. Custódion keskiluokkainen perhe asui köyhällä alueella Magén kaupungissa Rio de Janeiron osavaltiossa. Custódio opetteli tulemaan toimeen kahdessa eri kulttuurissa: Yksityisessä kielikoulussa hän vietti aikaa rikkaista perheistä tulevien ja rockia kuuntelevien nuorten kanssa. Kotikadullaan hän sopeutui köyhemmissä oloissa kasvaneiden mustien nuorten joukkoon kuuntelemalla sambaa ja funkia. ”Molempien puolien näkeminen sai minut tajuamaan että voin tehdä paljon muuttaakseni asioita, jos ei koko maailmassa niin ainakin kotikaupungissani ja akateemisissa ympyröissä.”

”Ranta-alueen turvallisuus on lisännyt murhien määrää kotikaupungissani.”

custódio muistaa lapsuudestaan erään tärkeän tapahtu-

masarjan. Hän oli noin 10-vuotias koululainen, ja joku oli tuo-

nuori custódio päätti aloittaa markkinoinnin opinnot

yliopistossa. Kiinnostus markkinointiin säilyi yhden lukukauden. Useimmat muut yliopisto-opiskelijat tulivat rikkaammista perheistä, eikä Custódio pitänyt tavasta, jolla he puhuivat palvelijoistaan tai rakennustyöläisistään. ”Olin jo hyvin tietoinen luokkajaosta, ennakkoluuloista mustia kohtaan ja epätasa-arvosta, mutta en tuntenut teorioita vaan koin sen itse. Myös musiikki muistuttaa meitä mustien vähäisemmistä mahdollisuuksista ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta.” Custódio korostaa, että sambaa on hauska tanssia, kun ei ymmärrä sanoja. Mutta jos ne ymmärtää, tietää että lyriikoissa todetaan yhteiskunnan olevan syvältä, koska mustilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia. Custódio vaihtoi markkinoinnin opinnot journalismiin ja löysi oman paikkansa kriittistä teoriaa opettavien professorien

tunneilta. Opettajat puhuivat sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja median ja markkinoinnin uudelleentuottamista ennakkoluuloista. ”He pyysivät meitä katsomaan ympärillemme ja miettimään, kuinka monta mustaa ihmistä luokassa tai yliopiston mainoksessa oli. Ei juuri ketään. Hassua kyllä, suurin osa nämä ajatukset herättäneistä professoreista oli valkoisia.” Kriittinen teoria yhdisti Custódion aiemmat kokemukset yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta. Hän ymmärsi, että moni kärsii rakenteellisesta epätasa-arvosta. ”Olin kuin saarnaaja sen jälkeen. Kotikylässäni paasasin mustille ystävilleni, että he joutuvat tekemään rankkaa työtä, koska yhteiskunta on syvältä.” leonardo custódio istuu Helsingin keskustassa si-

jaitsevassa pienessä, portugalilaisessa Cale-cafessa ja puhuu nopeasti tutkimuksestaan ja brasilialaisesta yhteiskunnasta. Hänen keskittymisensä herpaantuu ja katse kiinnittyy naapuripöytään: sieltä kuuluu pulppuavaa portugalia. Custódio on asunut Suomessa jo seitsemän vuotta. Custódion toi Suomeen rakkaus. Hän kohtasi vuonna 2004 Brasiliassa tulevan vaimonsa, joka on suomalainen. He menivät naimisiin 2006 ja muuttivat Suomeen seuraavana vuonna, kun Custódiolle löytyi sopiva englanninkielinen maisteriohjelma Tampereen yliopistosta. Custódio viihtyy Suomessa hyvin, mutta ikävöi ihmisten välistä läheisyyttä Brasiliassa.

”Kaipaan vanhempieni talossa heräämistä ja portille menemistä seitsemältä aamulla – noina hetkinä voin nähdä kaikkien tuttavien kulkevan ohi, tervehtiä heitä ja kysyä kuinka he voivat. Silloin ajattelen, että on ryhmä ihmisiä, jotka tunnen ja jotka todistetusti pitävät toisistaan.” Custódio pääsi mukaan Tampereen yliopiston tohtoriohjelmaan vuonna 2009. Hän tutkii kotimaansa favelanuorten organisoimia paikallismedioita. Ne ovat tärkeä alueellisen voimaantumisen väline ja tapa saada faveloissa asuvien oma ääni kuuluviin. Brasilian valtavirtamedia kertoo asiat vain ylä- ja keskiluokan näkökulmasta, eikä siellä kuulu köyhien ääntä, Custódio sanoo. ”Köyhillä alueilla tapahtuu toisenlaista journalismia, jota emme yleensä näe ellemme itse elä noissa paikoissa.” Custódion mukaan tämän päivän nuoret ovat paljon aktiivisempia kuin hänen oma sukupolvensa aikanaan. Faveloiden nuorten perustamat radiokanavat toimivat paikallisen yhteisön aktivoimisen, kriittisen ajattelun herättämisen ja koollekutsumisen välineinä. Useissa Rion sadoista faveloista on omat mediansa, joiden potentiaalinen kuulijakunta vaihtelee sadoista satoihin tuhansiin. Radio on medioista tärkein, koska sitä paikalliset kuuntelevat. Internet ja yleisö yhteisön ulkopuolella ovat toissijaisia. Viranomaiset tekevät usein radioiden toiminnan hankalaksi, joten monet niistä toimivat piraattiradioina. Suurin osa radio-

”Kotikylässäni paasasin mustille ystävilleni, että he joutuvat tekemään rankkaa työtä, koska yhteiskunta on syvältä.”

ohjelmista lähetetään yöllä, jotta pitkää päivää tekevät paikalliset työläiset voivat kuunnella niitä. custódio seurasi Brasiliassa kesän 2013 bussilip-

pujen hinnankorotuksista alkaneita mielenosoituksia. Hän arvioi, että Brasilian suurimmat mielenosoitukset 20 vuoteen aloitti pieni joukko vasemmistolaisia kansalaisaktivisteja. Mielenosoitukset alkoivat São Paulosta ja levisivät nopeasti muihin kaupunkeihin. Mielenosoittajien joukko kasvoi parhaimmillaan yli miljoonaan. Alussa marssit olivat punaisia. ”Media esitti mielenosoittajat aluksi hyvin negatiivisessa valossa, koska suurin osa brasilialaisista vastustaa kommunismia ja mielenosoittajilla oli päällään punaista.” Mielenosoitusten kasvaessa väri vaihtui punaisesta kansallismieliseen vihreään ja keltaiseen eli Brasilian väreihin. ”Yhdessä vaiheessa median viesti muuttui siitä, että poliisin pitäisi tehdä jotain mielenosoittajien suhteen siihen, että jonkun pitäisi tehdä jotain poliisin suhteen. Mielenosoittajat olivatkin ’Brasilian nuoria’ eivätkä vasemmistolaisia. Silloin kaduille liittyi lisää ihmisiä.” Joukon ääni muuttui yleisluontoisemmiksi vaatimuksiksi koulutuksen ja terveydenhuollon parannuksista. Kaikki mielenosoittajat eivät enää kokeneet olevansa osa samaa liikettä. ”Faveloista tulleet halusivat tehdä oman liikkeensä suu-

ren liikkeen sisälle. He halusivat sanoa: kun valitatte täällä pinnallisista aiheista, poliisi tappaa meitä faveloissa, meidät kriminalisoidaan, emmekä saa työtä.” Custódio korostaa protestien näyttäneen, miten jakautunut Rio on yhä. Köyhien alueiden tapahtumat kiinnostavat vain niitä, jotka asuvat alueilla tai ihmisiä, jotka ovat jollain tapaa sitoutuneita ihmisoikeuksiin. Suurin osa ihmisistä ei välitä, koska köyhien alueiden ongelmat eivät kosketa heitä. Custódiota ne koskettavat, ja siksi hän haluaa vaikuttaa elämään faveloissa. custódio käy vuosittain tekemässä kenttätutkimusta

Brasiliassa. Hän kiertää faveloita, tapaa mahdollisimman paljon ihmisiä ja tutustuu uusiin mediaprojekteihin. Suomessa hän jatkaa tutkimuskohteiden seuraamista internetissä, etenkin Facebookin välityksellä. Custódio ei halua jättää tutkimustyötään pölyttymään Tampereen yliopiston hyllyihin. Hän haluaa viedä löytönsä sinne, mistä ne tulivatkin eli favelaan, parantamaan köyhissä oloissa asuvien ihmisten elämää. ”Jaan kokemuksen köyhällä alueella kasvamisesta. Haluan käyttää kokemustani ja ottaa osaa työhön, jolla kehitetään ja parannetaan kehitysyhteistyötä.” Teksti Mimmi Piikkilä Kuvat Timo Wright

Favelat ja asumisoikeudet favela tarkoittaa laittomasti raken-

nettua slummialuetta, jossa ihmiset asuvat. Etelä-Amerikan suurimpia faveloita on Rio de Janeiron Rocinhan favela. Faveloiden asukasmäärät voivat nousta kymmenistä tuhansista satoihintuhansiin. Köyhien faveloiden riesana on usein huumekauppa tai rikollisjengit

pakkohäädöt ovat yleisiä erityi-

sesti maailman köyhimmillä alueilla. Ihmisiä häädetään kodeistaan ilman ennakkovaroitusta eikä heille aina osoiteta uutta paikkaa asua tai makseta korvauksia, jotka riittäisivät uuden asunnon ostamiseen. Tämä rikkoo ihmisen perustavanlaatuista oikeutta asumiseen, joka on edellytys monien muiden oikeuksien toteutumiselle.

Kolumni.

Oikeus seksuaalisuuteen

Rätten till sexualitet

mitä tekee mies , joka seisoo helsinkiläisessä asunnossa ja näkee, että naisessa on jokin vialla? Naisessa, joka näyttää siltä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi, joka riisuutuu pelokkaan ja kummallisen näköisenä? Mitä tekee mies, joka pysäyttää autonsa kylmänä iltana Aleksis Kiven kadulle, ja autoon astuu nuori tyttö, joka ei osaa sanoa muuta kuin palvelun hinnan englanniksi? Entä kun tyttö sulkee pelokkaana auton oven ja kumartuu hänen päälleen? Mies vie ostonsa loppuun. Sillä kun kyrpä seisoo, aivot lakkaavat toimimasta, sanoi poliisikuulusteluissa yksi niistä sadoista miehistä, jotka vuonna 2008 ostivat seksiä kehitysvammaiselta virolaiselta naiselta.

vad gör han då han står där, i en bostad i Helsingfors, och

eu : ssa toteutettiin vuosina 2012–2014 Stop Traffick! -projekti, jonka osana oli verkkokysely viidessä jäsenmaassa, niiden joukossa Suomi. Niistä 544 suomalaisesta, jotka osallistuivat kyselyyn, 208 oli ostanut seksipalveluja. Viidesosa heistä oli harkinnut viranomaisten hälyttämistä huomatessaan että nainen ei myy itseään vapaaehtoisesti. Kyselyjen yhteydessä yritettiin tehdä myös haastatteluja. Kukaan 208 suomalaisesta ei suostunut haastatteluun huolimatta siitä, että heidän henkilöllisyytensä luvattiin pitää salassa. Tämä onkin yksi mielenkiintoisimpia asioita. Kun puhumme seksikaupasta, prostituoiduista, seksikaupan uhreista, emme kuule miestä. Hän on olemassa blogeissa ja netin keskustelufoorumeissa. Mutta mies ei koskaan esiinny itsenään ja selitä oikeuttaan ostaa seksiä, oikeutta joka Stop Traffick! -projektin mukaan on ilmeisesti niin vahva, että se peittoaa hälytyssignaalit silloinkin, kun mies näkee että nainen vahingoittuu. tämä oikeus johti siihen, että sekä edellä mainitulla että

eräällä toisella kehitysvammaisella virolaisella naisella oli satoja asiakkaita. Tämä oikeus johti siihen, että romanialaisella teinitytöllä joka pakotettiin prostituutioon Aleksis Kiven kadulla, oli satoja asiakkaita. Tästä oikeudesta – johon kasvoton joukko seksinostajia haluaa tarrautua – meidän on keskusteltava. Sillä kyse on suomalaisista miehistä, jotka ostavat seksiä – eivät ainoastaan vapaaehtoisilta ja halukkailta naisilta, vaan myös kehitysvammaisilta naisilta ja teini-ikäisiltä romanialaistytöiltä Helsingin kaduilla. Kyse on suomalaisista miehistä, jotka kyselyssä vastaavat, että eivät keskeytä suunniteltua seksin ostoa vaikka näkevät, että nainen vahingoittuu. suomalaiset miehet haluavat myös niin brutaalia anaaliseksiä psyykkisesti sairaan tšekkiläisnaisen kanssa, että naisen sulkijalihas vahingoittuu. Ja Suomen oikeuslaitos on sitä mieltä että vahingot, jotka nainen on saanut brutaaleista akteista, ovat valitettavia mutta naisen oman valinnan tulos. Nainenhan itse valitsi prostituution ansaitakseen rahaa – rahaa, jota hän tarvitsi saadakseen takaisin neljä huostaanotettua lastaan.

ser att någonting är fel med kvinnan? När hon klär av sig, förvirrad och märklig, med ett utseende som skvallrar om att allt inte är som det borde? Vad gör han då han stannar bilen på Aleksis Kivis gatan en kylig kväll och den unga flickan stiger in, utan att kunna säga mer än ett pris på tjänsten på engelska? När hon ängsligt stänger bildörren, och böjer sig ner över honom. Han genomför sitt köp. För när kuken står slutar hjärnan fungera, sade en av de hundratals män, som 2008 köpte sex av en estnisk kvinna med utvecklingsstörning, i polisförhören. inom eu genomfördes 2012–2014 projektet Stop Traffick!, där en del utgjordes av en nätenkät i fem medlemsländer, bland dem Finland. Av de 544 finländare som deltog hade 208 köpt sextjänster. En femtedel av dem hade övervägt att larma myndigheterna då de noterat att kvinnan inte prostituerar sig frivilligt. I samband med enkäterna gjordes också försök till intervjuer. I Finland ställde inte en enda av de 208 upp, trots fullständig garanti på anonymitet. Det här är också en av de intressantaste sakerna. För när vi pratar om sexköp, om prostituerade, om sexhandelsoffer så hör vi inte honom. Han finns, i bloggar och i diskussionsforum på nätet. Men han står aldrig upp som sig själv för att förklara sin rätt att köpa sex, som enligt Stop Traffick! tydligen är så stark att den kör över tanken på att slå larm också då man ser att någon kvinna verkar fara illa. den rätten gjorde att både den första och den andra estniskan med utvecklingsstörning hade hundratals kunder. Den rätten gjorde att den rumänska tonårsflickan som tvingades prostituera sig på Aleksis Kivis gatan likaså hade hundratals kunder. Den rätten – som en ansiktslös skara sexköpare anonymt vill hålla fast vid – måste vi börja diskutera. För det är finländska män som köper sex – inte bara av till synes frivilliga och villiga kvinnor utan också av kvinnor med utvecklingsstörning och av tonåriga rumänskor på gator i Helsingfors. Det är finländska män som i en enkät svarar att de inte avbryter ett planerat könsköp om de ser att kvinnan far illa.

det är också finländska män som vill ha så brutalt analsex med en psykiskt sjuk tjeckisk kvinna att hennes slutarmuskel skadas. Och det är det finländska rättssystemet som anser att de skador hon fått av de brutala akterna är beklagliga, men ett resultat av kvinnans eget val. Hon valde ju själv att prostituera sig för att få ihop pengar – pengar som hon behövde för att få tillbaka sina fyra omhändertagna barn.

Jeanette Björkqvist Kirjoittaja on Hufvudstadsbladetin toimittaja ja avusti Svenska Teaternia dokumenttiteatteriesityksen Nainen myytävänä taustatyössä 2012–2014. Osia kolumnista on julkaistu Hufvudstadsbladetissa huhtikuussa.

KIDUTETTU ”He levittivät käteni ja jalkani, joku löi jalkoja ja toinen pampulla koko vartaloa. He pistivät pussin päähäni ja tukehduttivat minua. Kun menetin tajuntani, he herättelivät ja kaikki alkoi alusta”, kuvailee Tšetšeniassa syntynyt Musa Lomajev kokemuksiaan. Teksti: Marie Kajava Kuvat: Sami Kero

un mies tuli töistä, hänen päänsä oli täynnä rakennusasioita. Oli jo myöhä ilta, Groznyin kaupunki oli hiljainen. Mies istui äitinsä kodin olohuoneessa, kun huomasi pienen valon, joka vilahti pihalla. Hän ehti tunnistaa valon samalla hetkellä, kun pihalta ryntäsi väkeä sisälle. ”Seisahduin kylpyhuoneen eteen ja joku paineli ohitseni. Hän alkoi penkoa asioita. Kävelin lähemmäs ja näin, miten miehet osoittelivat makuuhuoneessa aseella perhettäni: äitiä ja vaimoa. He huusivat missä se on, missä se on, missä se on. He eivät huomanneet minua, vaikka olivat lähellä. Ymmärsin, että vaihtoehtoa ei ole. Sanoin, että terve äijät”, Musa Lomajev kertoo vuoden 2004 toukokuun 26. päivän tapahtumista. Tuolloin 23-vuotias Lomajev oli aivan tavallinen tšetšeenimies. Hän oli elänyt suuren osan elämästään sodan ja raunioiden Groznyissa, paennut Ingušiaan Tšetšenian toisen sodan aikana ja elänyt siellä perheineen vuosia junanvaunuun rakennetussa pakolaisleirissä. Hän oli nähnyt nälkää ja pommeja, rikkoutuneita sirpaleisia luita ja verilätäköitä. Vähitellen hän oli alkanut opiskella ja tehdä rakennustöitä Ingušiassa ja Groznyissa. Tiesulut, tutkintavankeus, mielivaltaiset pidätykset – ne olivat arjen jokapäiväisiä tapahtumia tšetšeeneille. Ihminen saattoi hävitä illalla vessamatkalla omalta pihaltaan. rakennustyöt olivat tuoneet Lomajevin tuona

toukokuunakin Groznyiin. Yksi miehistä otti Lomajevista huolellisesti kiinni. Kello oli kolmen ja neljän välillä yöllä, kun hänet raahattiin ulos. ”Pihalla toinen mies veti automaattikiväärin perällä minua otsaan, ja kaaduin saman tien. Nousin ja hän löi uudelleen, ja vielä muutaman kerran, oikein kunnolla. He työnsivät kiväärillä kylkeeni ja raahasivat autoon. Muistelin kavereitani ja sitä, miten he olivat kaikki lähteneet samalla tavalla.” Autossa yksi miehistä istui Lomajevin selän päälle ja painoi piipun takaraivoon. Sieppaajat kyselivät tuttavasta, jota Lomajev ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Miehet painoivat jaloilla ja kiväärinpiipulla yhä kovempaa Lomajevia alas koko automatkan. Lomajev ei tiennyt, keitä miehet olivat. Olivatko he venäläisiä tai tšetšeenejä, sitäkään hän ei tiennyt. Lopulta auto pysähtyi. Lomajev heitettiin vieraaseen huoneeseen. Saman tien viisi tai kuusi miestä alkoi lyödä häntä. Lomajev menetti tajuntansa monta kertaa. Hakkaamista jatkui koko päivän. ”Porukka vaihtui aina välillä. He levittivät käteni ja jalkani, joku löi jalkoja ja toinen pampulla koko vartaloa. He pistivät pussin päähäni ja tukehduttivat minua. Kun menetin tajuntani, he herättelivät ja kaikki alkoi alusta. He sanoivat ’tunnusta!’ ja että he tietävät kaiken, että olen jäänyt kiikkiin. Mutta minä en ymmärtänyt mistä.” Vasta aksentti jolla miehet puhuivat venäjää, kertoi Lomajeville, että he olivat tšetšeenejä. toisena päivänä Lomajevin kanssa ryhdyttiin puhu-

maan. Hänelle sanottiin, että tutkija tulee. Lomajevilla oli pussi päässään eikä hän nähnyt mitään. Hänet pakotettiin allekirjoittamaan papereita. ”Jos et allekirjoita, jatkamme tätä kuukauden, kaksi, vuoden, he uhkasivat. Sitten pussi otettiin pois päästä. En nähnyt mitään. Toinen puoli päätä oli ihan turvoksissa. Vaatteeni olivat revenneet ja kokonaan veressä. En voinut istua.” Paikalle tuli valkopaitainen mies ja nainen, joka sanoi olevansa asianajaja. He kysyivät, onko tämä kaikki totta. Lomajev

ei osannut sanoa, kuin että on. Sitten hän jäi yksin. Lomajev ymmärsi, että häntä vastaan oli aloitettu rikosjuttu. Kidutus jatkui seuraavana yönä. Kiduttajat halusivat tietää, mitä Lomajevin ystävät olivat tehneet. He olivat varmoja, että Lomajev kuului johonkin porukkaan. ”Alueella oli paljon rikoksia, Groznyissa oli sota ja paljon tapahtumia federaatiota vastaan. Mutta en minä edes tiennyt näistä tapahtumista – asuin Ingušiassa.” Sanoja seurasi aina fyysinen kidutus. kolmantena päivänä Musa Lomajev siirrettiin uu-

teen selliin. ”Lain mukaan lääkärin piti tehdä tarkastus tässä välissä. Olin paljain jaloin, sama riepu päällä. Minun koko vartaloni oli turvonnut ja olin jalkateriä myöten musta. Lääkäri oli eristyspaikan lääkäri. Hän nauroi ja sanoi, että tuohan menee ohi. Hän ei kirjannut mitään ylös.” Tarkastuksen jälkeen Lomajev nukahti selliin. Koppi oli kooltaan noin kaksi metriä kertaa 1,20 metriä. Yhdessä nurkassa oli ämpäri vessana, toisessa kulmassa ruokaa. ”Kun heräsin, luulin että olin nähnyt kauheaa unta. Avasin silmät ja näin katon, yritin liikuttaa itseäni, kaikkialle sattui. Ymmärsin, että ei tämä ollutkaan unta. Siellä haisi pahemmalta kuin yhdessäkään roskiksessa.” Lomajev oli putkassa yhteensä kuukauden ja kymmenen päivää. Tuolloin hän ymmärsi, että kiduttajat olivat paikallismiliisejä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että miliisit myös kiduttivat. Päivisin paikalla oli yleensä tutkija, joka kyseli. Iltaisin ja läpi yön jatkuivat fyysiset kidutukset. Kiduttajat saattoivat käyttää sähkövirtaa tai hakata. He laittoivat Lomajevin sormiin sotilaiden käyttämän viestilaitteen, josta lähti virtaa. Kahden viikon kuluttua Lomajev ei pystynyt enää kävelemään ja hänen selkänikamansa olivat vioittuneet. Hän ei voinut istua eikä liikkua – mutta vartijat kantoivat hänet kidutettavaksi. Eräänä päivänä Lomajev vietiin käytävään ja miehet pyysivät häntä nostamaan paidan ylös ja näyttämään, mistä teki kipeää. He sanoivat vievänsä Lomajevin sairaalaan.

”Jos sanot sanankin siellä, niin minä tulen henkilökohtaisesti ja katkaisen sinun selän, minulle sanottiin. Puhuja oli aluemiliisin päällikkö. Sitten minut vietiin autoon, ja olin hämmästynyt kun älysin, että olen kaupunginsairaalan numero 9 vieressä, vain 20 minuutin kävelymatkan päässä kotoa.” Lääkärin vastaanotolla Lomajevia pyydettiin riisuutumaan. Lääkäri ei sanonut mitään, vaikka potilas oli täynnä jälkiä ja hänen sukuelimensä oli hakattu. Lomajev laitettiin rullatuoliin ja röntgeniin. Hän sai nähdä röntgenkuvat, mutta ne oli ylivalotettu pilalle. Sitten hänet vietiin takaisin koppiin. Henkinen ja fyysinen kidutus jatkuivat. Lomajev vietiin autolla pari kertaa Groznyin keskustaan, pussi päässä. Hänelle näytettiin paikkoja ja osoitettiin, että täällä olet räjäyttänyt tätä, tuolla tuota. Näihin aikoihin Lomajeville kävi selväksi, että joku oli ilmiantanut hänet. Syytä hän ei ymmärtänyt. Kuulustelut kovenivat. ”Ne eivät voineet tietää, olinko syyllinen johonkin. Johtotähtenä oli luottamus ilmiantajan lausumaan. Se oli puhdasta psykologista toimintaa. Muutaman kuukauden kuluttua rupesin epäilemään itseäni. Oma elämäni rupesi erkanemaan minusta. Ne kuvailivat keksittyjä tilanteita hyvin yksityiskohtaisesti. Kukaan naapureista ei todistanut minua vastaan, ainoastaan ilmiantaja, jota ei paljastettu minulle.” Lomajev luuli että oli kokenut pahimman. Sitten eräänä päivänä hänelle sanottiin, että hänet viedään taas kaupungille ja hänestä otetaan valokuvia eri paikoissa. Lomajev kieltäytyi lähtemästä. Hänelle kerrottiin, että rangaistuksena hänet siirrettäisiin paikkaan nimeltään ORB-2. Ennen siirtoa Lomajevia paiskottiin ympäri huonetta ja lyötiin aseella niin, että hänen korvansa vaurioitui. Hän menetti tunnon käsistään. Sitten hänet vietiin eristykseen. ”Minulle sanottiin, että me naidaan sinua tänä yönä. Parin tunnin kuluttua minut kuitenkin siirrettiin ORB-2:een.” poliisin tutkintaosaston pidätyskeskus ORB-2 oli

järkyttävä paikka. Vuorokauden kuluttua Lomajev oli valmis antamaan ihan mitä tahansa lausuntoja pyydettiin. ”Minulla oli paikallismiliisissä ollut pieni terä, jonka työnsin

ikeniin sen varalta, että raiskataan. Tai jos kidutus on sellaista, että on pakko leikata itseä. Heitin terän menemään, mutta olisin tarvinnut sitä ORB-2:ssa.” ORB-2:ssa Lomajev laitettiin patteriin kiinni. Kidutusta oli mahdotonta kestää. Miehet pamputtivat ja panivat kondomin pampun päälle ja uhkasivat, että he raiskaavat Lomajevin. He käyttivät kidutukseen sähkövirtaa ja pakottivat katsomaan, kun hakkasivat toista ihmistä. Yö toisensa jälkeen kului kidutuksessa. Metodit olivat Lomajevin mukaan todella ”hienostuneita”. Edes kopissa ei ollut rauhaa, ei tyynyä, ei peittoa, ei oikeutta rentoutua. Kiduttajat herättivät kesken unen, ja silloin piti nousta seisomaan seinää vasten. ”Kopissa oli kaksi pulloa. Aamulla piti ottaa pullot ja juosta selkä kyyryssä, kädet selän takana käytävälle ja tyhjentää kusipullo ja täyttää toinen pullo vesipisteessä sekä käydä vessassa.

Aikaa annettiin kymmenen tai viisitoista sekuntia ja jos oli liian hidas, niin ne hakkasivat ihmisen pytylle. Näin oli joka aamu ja joka ilta. Ne halvensivat niin kuin vaan ikinä pystyivät.” Nälkä oli jatkuva. Lomajev muistaa unelmoineensa ruoasta, jota söisi jos pääsisi joskus vapaaksi. Vangit rauhoittelivat toisiaan sillä, että nälkäisenä ihminen ei tunne kipua täydellä mitalla. ORB-2:ssa sai aamulla kupillisen teetä ja kaksi palaa leipää. Lounaaksi oli Lomajevin mukaan jotain keitontapaista, johon hän ei olisi normaalioloissa vilkaissutkaan. Illalla teetä ja kaksi palaa leipää. Monet yrittivät olla syömättä leipää, teetä ja keittoa, koska tapa jolla ruoka piti hakea käytävästä, oli liian nöyryyttävä. Kaikki eivät pystyneet edes seisomaan kunnolla. ORB-2:ssa ei saanut peseytyä lainkaan, eikä siellä ollut ilmastointia. Lomajev oppi katsomaan omasta varjostaan, miten hiukset ja parta kasvoivat. Lika kerääntyi kuoreksi iholle ja vaatteet jäivät kiinni lavitsaan. Hän pelkäsi sairastuvansa.

Vartijat eivät kestäneet vankien hajua, ja sekin oli yksi syy hakata. kun lomajev oli ollut kuukauden ORB-2:ssa, hänet siir-

rettiin tutkintavankeuteen kaupunginvankilaan palkintona siitä, että hän oli antanut todistajalausuntoja. Tutkintavankila oli ORB-2:n jälkeen helpotus. Sieltä vietiin paikallismiliisiin kidutettavaksi esimerkiksi iltaisin. Toisinaan kidutettu palautettiin tutkintavankilaan seuraavana päivänä, toisinaan kiduttajat pitivät paikallismiliisin luona viikon tai kaksi. Tutkintavankeus ja kidutus jatkuivat usean kuukauden ajan. ”Mikään mitä Venäjän laki sanoi, ei ollut olemassa siellä. Koko järjestelmä toimi kidutettua vastaan. Ihminen oli siellä täysin yksin. Monet vetivät valtimonsa auki tai kun heitä siirrettiin, he veivät aseita ja antoivat tappaa itsensä.” Musa Lomajev on muslimi. Kidutuksen keskellä häntä auttoi usko, jota kiduttajat eivät saaneet vietyä. ”Jos minulla ei olisi ollut uskontoa, olisin mennyt sekaisin. Oli – eikä vain yhden kerran – tilanteita, jolloin halusin tappaa itseni. Uskontoni sanoo, että ihminen joutuu helvettiin, jos kuolee oman käden kautta. Mutta usein etsin pakotietä ja ennen kidutusta tuntui, että helpoin tie pois olisi kuolema.” kun oli kulunut noin seitsemän kuukautta Lomajevin sieppauksesta, hänet vietiin oikeuden istuntoon. ”Se oli vähän niin kuin olisi mennyt leffateatteriin. Oikeuden edessä kerrotaan jostain kaverista, joka on tehnyt jotain, tappanut tai muuta. Lopuksi mainitaan sinun nimesi ja kauhuksesi huomaat, että se kaveri oletkin sinä. Et vain tunne omaa tarinaasi.” Oikeusprosessi kesti muutaman kuukauden ja istuntoja oli useita. Oli selvää, että Lomajev saisi vankilatuomion. Hänelle myös selvisi, että ilmiantaja oli hänen naapurinsa. Syytä miehen tekoon Lomajev ei ymmärtänyt. Kun syyttäjä vaati Lomajeville 15 vuoden tuomiota, hän huokasi helpotuksesta, koska saattoi nähdä ”esityksen” lopun. Lopulta Tšetšenian tasavallan korkeimman oikeuden tuomari päätyi vapauttavaan tuomioon, koska todellista näyttöä Lomajevia vastaan ei ollut. Koko oikeusjuttu oli

Lomajevin omiin kidutuksen aikana allekirjoittamiin todistajanlausuntoihin perustuva. Tällaisia oli Tšetšeniassa paljon. Lomajevin perhe ei kuitenkaan ollut uskaltanut luottaa tuomarin oikeudentajuun. ”Perheeni maksoi tuomarille erittäin paljon rahaa. Olisihan hän tietysti voinut ottaa rahat ja siitä huolimatta antaa langettavan tuomion – niinkin tapahtui usein.” Kun sukulaiset alkoivat hihkua riemusta oikeussalissa, Lomajev sekä ymmärsi että ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Kun oikeussalissa sijaitsevan häkin ovi avattiin, hän ei uskaltanut lähteä. Hän ei muista, miten tuli ulos oikeussalista. Olo ei ollut helpottunut, sillä Lomajev tiesi, että ongelmat eivät olleet loppuneet. ”Tiesin, että rauhallista elämää ei olisi Tšetšeniassa. Elämä ennen sieppausta oli loppu eikä vanhaa pystynyt palauttamaan. Mutta en ollut valmis uuteenkaan elämään. Olin valmistellut itseäni kuukausien ajan pitkään tuomioon, ja yhtäkkiä minut vapautettiin.” Lomajev vietiin autolla äitinsä kotiin Groznyissa. Paikalla oli paljon perhettä ja sukua, jotka kaikki juhlivat vapautumista, mutta Lomajev lähti ulos kävelemään. Hän katsoi ilmiantajansa taloa ja halusi mennä tämän luokse ja kysyä, miksi tämä oli pilannut hänen terveytensä, miksi nämä kauhut. Lomajevin sedät hakivat hänet pois kadulta. ”Melko pian minut toimitettiin sadan kilometrin päähän Groznyista, koska sukulaiset tiesivät, että oli ajan kysymys, milloin minut haettaisiin taas. Opettelin kävelemään ja nauttimaan vapaudesta. Olin kuin uudestisyntynyt, mutta joka ilta kun nukahdin, mielessäni oli yksi ja sama ajatus: tänä yönä ne tulevat ja hakevat minut. Minulla oli veitsi aina tyynyn alla.” lomajev tiesi , että kiduttajat eivät jättäisi häntä iki-

nä rauhaan. Hän oli päättänyt, että oli kaksi vaihtoehtoa: joko matkustaa pois tai lähteä vuorille ja liittyä – ei ideologian vaan oman turvallisuuden vuoksi – taistelijoihin eli vastarintaliikkeeseen. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Päätös oli tehtävä pian. Lomajev päätti lähteä Ingušian ja Ossetian kautta ValkoVenäjälle ja sieltä Puolaan. Hän maksoi junanhoitajalle, joka piilotti Lomajevin ja tämän vaimon junavaunuun.

”Minulla oli ajatus, että heti kun tulen länteen, kerron mitä minulle on tapahtunut ja se vaikuttaa niiden ihmisten tilanteeseen, jotka ovat vielä Tšetšeniassa kidutettuina. Olin luvannut kavereille, että kerron kaiken, jos pääsen pois.” Kaksi kuukautta vapautumisensa jälkeen Lomajev oli vaimonsa kanssa Puolan rajalla. Paikalla oli sadoittain tšetšeenejä, jotka halusivat ylittää rajan. ”Rajalla kysyttiin, että mikä on syy, miksi pyydätte turvapaikkaa? Rupesin puhumaan, puhumaan, puhumaan, puhumaan. Se henkilö pysäytti puheeni ja sanoi, että hetkinen, nyt riittää jo.” Lomajev ja hänen vaimonsa laitettiin yhdessä muiden tšetšeenien kanssa autoon. Mies muistaa, kuinka katseli ohikiitävää Varsovaa auton ikkunasta: oli pilvenpiirtäjiä ja kaunis kaupunki. Kaikki näytti kovin erilaiselta Lomajevin silmissä, sillä hän oli nähnyt enimmäkseen raunioita, hajonneita taloja ja luodinreikiä. Mutta kun auto pysähtyi, pettymys ja kauhu valtasivat Lomajevin. Hän näki piikkilankaa ja ristikkoja. Hän alkoi huutaa. ”En ollut kertonut rajavartijan lisäksi muille viranomaisille kidutuksesta, tuntui että he eivät kuunnelleet. Mutta nähdessäni rakennuksen huusin aika kovaa! Se oli vankila, siellä näkyi ristikoita. Ihmiset yrittivät selittää, että tämä on säilö, mutta minä näin ainoastaan vankilan. Yksi tšetšeenikaveri sai minut lopulta rauhalliseksi.” Lomajev ja hänen vaimonsa olivat kuukauden säilöönottokeskuksessa Puolassa. Sitten heidät lähetettiin vastaanottokeskukseen. ”Se kesä oli kummallinen: Saatoin vain avata oven ja lähteä ulos ja kävellä yhdeltä yöllä kaduilla. Istuin ruohikolla. Se oli minulle täydellisyys, niin kuin miljardi euroa tai jotain todella kallista. Pari kuukautta sitten en ollut uskaltanut edes unelmoida sellaisesta. Vapaus oli kaikki.” Vastaanottokeskuksessa Lomajev näytti papereitaan, tuomiota ja valituksia, joita oli kuljettanut Tšetšeniasta saakka mukanaan, mutta kukaan ei ottanut häntä vakavasti. Vasta kun venäläistoimittaja Anna Politkovskaja kirjoitti Lomajevin ja muiden kidutettujen tilanteesta Tšetšeniassa, asia siirrettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Hieman myöhemmin Lomajev sai pakolaisstatuksen, mikä oli Puolassa melko harvinaista. ”Status oli tärkeä ennen kaikkea, jotta saisin terveydentilaani hoitoa. Kaikki haavat olivat tavallaan umpeutumassa jo. Päänsäryt olivat kovia, joskus jalka oli kipeä, toisinaan selkä tai kaikki yhdessä. Näin painajaisia ja aina kun heräsin, olin kamalan väsynyt. Olin koko ajan valmis lähtöön tai pahimpaan, pelkäsin ihmisiä ja olin erilläni muista.” Puolassa Lomajev ei kuitenkaan saanut tarvitsemaansa hoitoa. ”Lääkäri katsoi minua ja sanoi, että sinä näytät hyvältä, voit lähteä. Ja kun kerroin, että minua pelottaa lähteä ulos, minulle sanottiin että mene jonkun kanssa. Yritin täyttää pääni työllä. Se oli ainoa pelastus. Onneksi osasin ammattini.” lomajev asui ja teki rakennustöitä Puolassa reilut kak-

si vuotta, mutta juuri kidutuksen jälkeisen hoidon puute

sai hänet miettimään muuttoa maahan, jossa voisi saada hoitoa. Hän matkusti vaimonsa ja vastasyntyneen vauvan kanssa Suomeen, anoi ja sai turvapaikan myös Suomesta. Musa Lomajev kuuli Helsingissä sijaitsevasta Kidutettujen kuntoutuskeskuksesta ja pääsi puolen vuoden kuluttua hoitoon. ”Siinä vaiheessa kun minut otettiin Kituun hoitoon, olin kauheassa kunnossa. Minusta tuntui, että olin ihan vieras ihminen. Kun istuin linja-autossa tai raitiovaunussa, totesin vaan, että en ole näitä ihmisiä. Minä olin kauhean kateellinen muille ihmisille, koska he eivät eläneet sellaisten asioiden kanssa, joiden kanssa minä elin.” Lomajev kävi muutaman vuoden ajan hoidossa Kidutettujen kuntoutuskeskuksessa. Ensin kartoitettiin hänen fyysinen ja henkinen vointinsa ja annettiin lääkkeitä. Sitten alkoi viikottainen terapia. ”Siellä puhuin ensimmäistä kertaa kidutuskokemuksista kunnolla. Suurin ongelmahan minulla oli päässä, se häiritsi eniten. Pää piti saada uuteen asentoon. Terapia auttoi paljon ja selitti asioita, joita minulle oli tapahtunut. Opin, että tilanne pitää ottaa sellaisena kun se on ja yrittää säilyttää se terveys, joka on jäljellä.” musa lomajev arvioi voivansa nykyään keskivertoi-

sesti. Sieppauksesta ja lähes vuoden kestäneestä kidutuksesta on kulunut kymmenen vuotta. Hänen kätensä ja jalkansa ovat vaurioituneet ja hänen täytyy säästellä itseään rakennustöissä. Toisinaan häntä pyörryttää useamman päivän ajan ja työmaalla on valittava sellainen tehtävä, joka ei ole vaarallinen. Vaikeinta on yksinolo, koska silloin ajatukset palaavat kidutuksen aikoihin. ”Mietin, että missä minä olet tehnyt virheen, missä vaiheessa minut murrettiin, missä kohdin minä olisin voinut olla hiljaa, missä kohdin olisin voinut kestää kidutuksia vähän paremmin. Koen syyllisyyttä, tottakai, koska minut murrettiin, minun tahtoni murrettiin.” Lomajev ajattelee, että aika auttaa. Mutta edelleen pienikin tilanne arjessa, esimerkiksi haju tai arkinen syytös, voi tuoda muistot pintaan. Hänen mielestään kidutus on järein ihmisoikeusloukkaus, sillä kiduttamalla ihmiseltä viedään oma mieli ja mielipide ja ihminen pakotetaan menettämään taju todellisuudesta. ”Jos on ulkopuolelta kaunis talo, mutta sen rakenne on murtunut, niin pienikin järistys maassa saa talon romahtamaan. Silloin kun ihminen ja hänen psyykensä on murrettu – ja jos siitä selviytyy elävänä – mikä tahansa arkinen vastoinkäyminen vaikka lasten tai terveyden kanssa voi murtaa ihmisen niin täysin, että hän ei pääsekään enää jaloilleen.” Sanotaan, että sodasta ei ole vielä kukaan palannut. Lomajevin mielestä sanonta tarkoittaa sitä, että sodassa ei tarvitse kuolla, mutta se joka on ollut sodassa, sotii omaa sotaansa lopun elämäänsä. ”Sama koskee ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi kidutuksen. Se on kova taistelu.”

Kidutus kidutuksen kielto on ehdoton ja sitoo kaik-

kia valtioita maailmanlaajuisesti. YK:n Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus allekirjoitettiin vuonna 1984. Sen on ratifioinut 155 valtiota. Sopimus velvoittaa jäsenmaita estämään, rankaisemaan ja hyvittämään kidutuksen. amnesty on raportoinut viimeisen viiden

vuoden aikana kidutuksesta tai muusta epäinhimillisestä kohtelusta 141 maassa. Yli puolet kidutuksen kieltoon sitoutuneista maista kiduttaa yhä. merkittävässä asemassa kidutuksen py-

säyttämiseksi ovat suojakeinot, kuten sen varmis-

taminen, että kiduttamalla saatuja tunnustuksia ei hyväksytä oikeudenkäynnissä. Lisäksi pidätyskeskuksiin on päästettävä puolueettomia tarkkailijoita. Valtioiden on myös varmistettava, että pidätetyillä on oikeus olla yhteydessä asianajajaan, lääkäriin ja läheisiinsä heti pidätyksen alussa. Valtioiden tärkeä tehtävä on saattaa kiduttajat vastuuseen teoistaan ja lakkauttaa rankaisemattomuuden kulttuuri. suomessa arvioidaan olevan tuhansia

kidutuksen uhreja. Suomen, kuten muidenkin YK:n sopimusvaltioiden, on varmistettava kaikille maassa oleville kidutuksen uhreille hoito ja kuntoutus.

Ilmoitus

Mitä jos kävisin kaupassa myös yläkerran papalle? Ja naapurirapun opiskelija ulkoiluttaisi koiraani? Ja joku toinen hoitaisi koko korttelin mikrotuen? Mitä jos naapurustot ylipäänsä olisivat kivempia paikkoja?

nappi naapuri Läheinen sijainti on alikäytetty resurssi. Otetaan se käyttöön. Nappi Naapuri on netissä ja mobiilissa toimiva sijaintiin perustuva yhteisöllinen karttapalvelu, jossa ihmiset voivat tarjota ja etsiä apua niin pieniin kuin suuriin asioihin. Nappi Naapurissa viestintä on positiivista. Ihmiset pyytävät ja saavat apua, työllistävät toisiaan, tutustuvat ja tekevät yhteisiä tempauksia.

yhteisörahoitus on yhdessä aikaansaamista Nappi on yhteisöllinen ja siksi se rahoitetaan myös yhteisöllisesti, yhteisörahoituksella. Haastamme mukaan yksityiset ihmiset, perheet ja ryhmät, ja myös yritykset ja järjestöt. Rahoittajat saavat kivoja vastineita.

kahden vuoden päästä maailmasi näyttää paremmalta Nappi Naapuri on Yhteismaa ry:n uusin projekti. Yhteismaa on polkaissut käyntiin monta hienoa hanketta vapaaehtoisvoimin ja näyttänyt miten se saa ihmiset mukaansa tekemään jotain uutta ja omaehtoista. Muun muassa Siivouspäivään on osallistunut satojatuhansia ihmisiä. Meihin luotetaan – syystä. Lupaamme että saat yhteisörahoitukseen laittamasi panostuksen monin verroin takaisin – kun kahden vuoden päästä katsot ulos ikkunasta, maailma näyttää jo kivemmalta ja toimivammalta. Kun jokainen kantaa kortensa kekoon, saamme tuloksia nopeasti. Kun Nappi Naapuri sitten jonain päivänä kukoistaa, tiedät että sinä olet ollut mukana mahdollistamassa sitä. Lähde mukaan – on muutoksen aika!

Asiaa.

Isaac Mugisha jobbar på Spektrum Uganda som handlar med HBT-frågor.

DEN FARLIGA POSITIONEN Två ugandiska män står åtalade för att ha brutit mot landets strikta homolagar. Det är den första rättegången sedan Uganda införde livstidsfängelse för homosexualitet. uganda har nyligen skärpt sina lagar mot homosexualitet och numera kan man i värsta fall dömas till livstidsfängelse för homosexuella handlingar. Det är också förbjudet att öppet tala för homosexuellas rättigheter. Kontoret för den ugandiska gayorganisationen Uganda Spectrum ligger väl undangömt i en av huvudstaden Kampalas mera lugna stadsdelar. Utanför porten finns inga skyltar som avslöjar vad det är för organisation som huserar bakom stenmurarna. Det skulle vara en allt för stor säkerhetsrisk. ”Vi är väldigt noggranna med vem vi träffar och vilka personer vi talar med. Vi vill inte ta några onödiga risker”, säger Isaac Mugisha, som arbetar som informatör på Spectrum Uganda. Sedan den nya skärpta homolagen antogs i december i fjol har personalen på Uganda Spectrum tömt kontoret på allt material som kan avslöja att de jobbar med HBT-frågor. Personalen är rädd för att bli gripen och åtalad ifall polisen kommer på besök. Isaac Mugisha visar mig runt på kontoret där skåpen gapar tomma och väggarna står kala och vita. ”Det enda vi har kvar är en låda med kondomer, det kan väl ändå inte vara så farligt. Vi arbetar ju med hiv-förebyggande arbete”, säger han. uganda spectrum är bara en av Ugandas omkring tjugotal organisationer som arbetar med HBT-frågor. De erbjuder sina medlemmar rådgivning i säkert sex, hiv- och aidsfrågor och arbetar aktivt med att lobba för homosexuellas och andra sexuella minoriteters rättigheter.

”Tyvärr har lagen mot homosexualitet fått många av våra medlemmar att dra sig tillbaka. De vågar inte längre komma till våra möten”, berättar Mugisha. Föraktet mot homosexuella var starkt i Uganda även före homolagen antogs men läget har förvärrats under senare tid. ”Jag har bytt bostad flera gånger av rädsla för att bli anmäld till polisen. Jag har också fått textmeddelanden där avsändaren hotar att misshandla mig.” Enligt medarbetarna på Uganda Spectrum har attacker mot sexuella minoriteter i Uganda intensifierats under våren. Gayaktivister fått in över 160 anmälningar om fysiskt våld eller hot om fysiskt våld mot sexuella minoriteter i Uganda sedan homolagen antogs. Det har också rapporteras om situationer där transsexuella personer har tvingats ta av sig kläderna på öppen gata för att visa sitt kön. Det osäkra läget och risken för att bli gripen har fått många HBT-personer att fly landet. ”Det är väl det sista alternativet, men jag har funderat på den möjligheten”, säger Mugisha. i april i år utförde ugandisk polis en första offentlig polisaktion som kan kopplas till de nya strikta reglerna mot homosexualitet. Ett amerikanskt stött aidsprojekt som arbetar med att hjälpa aidssmittade homosexuella i huvudstaden Kampala stängdes ner och personalen greps. Enligt en talesman för regeringen fanns det misstankar om att personalen på Walter Reeds -projektet uppmuntrat sina klienter till homosexualitet. Hittills har många av de som gripits av polis kunnat undvika åtal genom att betala

stora böter. Men i början av maj inleddes den första rättegången där två ugandiska män står åtalade för homosexuella handlingar. De gripna männen är båda i 20-årsåldern och står åtalade för att ”ha kunskap om en persons sexuella läggning, som strider mot naturen” och för att ”ha tillåtit en annan person att ha kunskap om sin sexuella läggning, som strider mot naturen”. Rättegången är den första sedan straffen mot homosexualitet skärptes. Som en reaktion på Ugandas nya strikta homolag har flera västländer dragit in eller omförhandlat sitt bistånd till landet. Bland de nordiska länderna har Norge och Danmark valt att omdirigera en del biståndspengar till gräsrotsorganisationer som arbetar med HBTfrågor och mänskliga rättigheter. Också Sverige har strypt en del av sitt bistånd till Uganda. ugandas regering verkar däremot inte bekymras av indragna biståndspengar utan fortsätter sin hårda linje mot landets sexuella minoriteter. Parlamentet uppges snart ta ställning till ett nytt lagförslag som ytterligare skärper reglerna mot homosexualitet. Lagförslaget förbjuder bland annat icke-statliga organisationer att öppet tala för homosexualitet. Om lagförslaget går igenom innebär det att också utländska människorättsorganisationer på plats i Uganda inte längre har rätt att arbeta med HBT-frågor. Kritiker varnar för att lagförslaget ytterligare kommer att undergräva medborgerliga rättigheter i Uganda.

Text och bild Mia Madsen

K U LT T U U RI- JA IHM IS OIKEU STAPAHTUMA K E S K EL L Ä HEL SINK I Ä

23.–.29.6.2014

Matkalla.

Reissaajien ahaa-elämyksiä maailmalta

PYTHONIN NAHAN ALLA Sambiassa agraari- ja informaatioyhteiskunta elävät rinta rinnan.

ennen kuin voi astua keihäiden reunustamalta polulta harjakattoiseen mökkiin, on kumarrettava syvään. Kohteliainta olisi kömpiä kynnyksen yli polviasennossa, vaikka mökissä ei edes ole ketään. Siellä on yksi huone eli valtaistuinsali. Sen perällä olevalla korokkeella odottaa yksinäinen, koristeellinen puutuoli. Muita kalusteita ei juuri ole. Jos ei lasketa leijonantaljaa lattialla ja seinällä, huoneenmittaista pythoninnahkaa katossa ja isoa krokotiilinnahkaa toisella seinällä. Täällä hänen kuninkaallinen korkeutensa lunda-heimon päällikkö Kanongesha ottaa vastaan vieraat. Ollaan harvaan asutulla metsäalueella Luoteis-Sambian Mwinilungassa. Jättikäärme katossa merkitsee neljänneksen huoneesta päällikön alueeksi, jonne kenelläkään muulla ei ole asiaa. Minulla on kädessäni lahjakassi, jossa on kuviokravatti. Tunnen itseni tyhmäksi. päällikkö kanongesha on pitkä. Hänen päässään on iso puoliympyränmallinen puusta tehty päähine. Ei näytä kravattimieheltä. ”Tiedättekö, kun minä osallistuin ilmastoworkshopiin Kiinassa...”, hän aloittaa erittäin sujuvalla englannilla, jossa kuuluu amerikkalainen korostus. Hän kertoo, millaisia vaikutuksia metsän hakkuulla on ilmastoon ja miten paikallisilmaston lämpenemistä voi Sambiassa ehkäistä. Hän mainitsee myös ilmastonmuutospaneeli IPCC:n raportit. Siis heti sen jälkeen, kun adjutantti on polvistunut ja sitten kierähtänyt molemmille kyljilleen päällikön edessä. Tämä on vain yksi esimerkki Sambian kahdesta todellisuudesta. Samaan aikaan kun osa asioista tehdään kuten sata vuotta sitten, seurataan kiinalaista kungfu-sarjaa tai kansainvälistä ilmastonmuutoskeskustelua. Sambiassa ja muissa eteläisen Afrikan kehitysmaissa syrjäseudun maanviljelijä työntää auraa käsipelillä mutta kännykkä taskussa. 1800–1900-lukujen vaihteessa teollistuneissa maissa ei ole vastaavaa kokemusta agraari- ja informaatioyhteiskunnan rinnakkaiselosta. Kyse on paljolti siitä, mitkä perinteet ovat niin vahvoja, että ne ohittavat saatavilla olevan tiedon. Vähintään yhtä paljon on merkitystä sillä, miten ja mistä yhteisöjen

päälliköt kiinnostuvat. Päällikkö Kanongesha päättää tuhansien neliökilometrien kokoisen maa-alueen käytöstä. Hänen puheissaan toistuvat sanat ilmastonmuutos, eroosio ja yhteiskuntavastuu. Vastustuksesta huolimatta hän on onnistunut rajoittamaan puiden hakkaamista polttopuiksi ja säästänyt näin laajoja metsäalueita. Hän on saanut hankittua ikkunat ja muita tarvikkeita alueen ainoalle klinikalle. Sen sijaan hän tyrmää täysin ajatuksen siitä, että mies ja nainen voisivat jakaa kotityöt keskenään. Seksuaalivähemmistöistä ei pidä kysyä lainkaan.

miten siirtomaakauden aikana hallitsijaa esitti puukeppi, jonka pää oli veistetty esittämään kuningatar Viktoriaa. Sitten hän lähtee liikkeelle perässään neljä kaislahameista ja rummuttavaa poikaa. Minä jään jälkeen. Adjutantti on juuri kertonut, että lahjakassi pitää asetella lattialla olevalle leijonantaljalle, leijonan pään kohdalle. Jään väkisinkin arvuuttelemaan, mitä päällikkö Kanongesha ryhtyi tekemään heti lähdettyämme. Menikö hän a) päivittämään iPadia, b) johtamaan sadetanssia vai c) nauramaan katketakseen?

huumorintajua Kanongeshalta ei silti puutu. Hän kertoo itsekin huvittuneena,

Teksti Satu Helin Kuvitus Laura Lehtinen

Teetä ja ihmisoikeuksia. Keskustelua oikeasti tärkeistä asioista

Lapsityö ei lopu hurskastelemalla Lähes joka kuudes lapsi maailmassa tekee töitä. Kohun tullen kaikki tahtovat lapsityövoiman hyväksikäytön loppuvan. Mutta silti se ei lopu. Miksi?

”Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa. Usein se on ristiriidassa ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.”

kun lastenjärjestö Unicefin ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäki ja yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivan Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala istuvat Amnestyn toimistolla puhumassa lapsityöstä, keskustelu ei meinaa pysyä lapsissa. Ensin tosin harmitellaan, ettei suomeksi voi tehdä englannin child labour ja work -sanojen kaltaista erottelua. Tämä johtaa toisinaan siihen, että hyväksikäytön ja tavanomaisen työn eroa ei nähdä. ”Saatetaan sanoa, että ovathan lapset kautta aikojen tehneet työtä maataloudessa. Totta. Yhä edelleen lapsia tarvitaan tietyissä yhteiskunnissa työssä ja perhe-elämän tehtävissä”, Hetemäki toteaa. ”Mutta lapsityövoiman hyväksikäyttö, child labour, on eri asia – silloin puhutaan työstä, joka haittaa lapsen kehitystä, koulutusta ja terveyttä”, jatkaa Vartiala. YK:n työjärjestö ILO on määritellyt, mikä on hyväksyttävää työtä ja mikä lapsityövoiman hyväksikäyttöä. Itsestäänselvimpiä ovat pahimmat muodot, kuten lasten käyttö sotilaina ja prostituutio. Sitten on ikään liittyviä rajoituksia työn määrässä ja laadussa. keskustelijat toteavat , että vaikka kulttuuriin ja koulutuksen tasoon liittyviä tekijöitä löytyy, lapsityön perimmäinen syy on köyhyys. Jotta siihen voi puuttua, pitää kääntää katse aikuisten työolosuhteisiin. ”Joskus tuntuu, että kaikki haluavat puhua lapsityöstä, koska lapset ovat niin säälittäviä uhreja. Ja sitten kohun tullen rynnätään tekemään yksittäisiä paikkaustoimia”, sanoo Hetemäki. ”Mutta itse asiassa pitäisi ottaa esiin koko

yhteiskunnan, perheen ja kylän tilanne. Mikä on aikuisten mahdollisuus tehdä ihmisarvoista työtä?” Puheeksi tulee alkukevään paljastus siitä, että valtio-omisteisen Stora Enson pakkausmateriaaleja valmistava yhteistyöyritys Pakistanissa käyttää lapsityövoimaa. Tässäkin avainsana on vanhempien palkkaus. ”Finnwatch on vaatinut Stora Ensolta jo ennen lapsityövoimakohua, että se määrittelisi elämiseen riittävän palkan maissa, joissa toimii. Pelkkä maakohtainen minimipalkka ei monissa riskimaissa todellakaan riitä”, toteaa Vartiala. Esiin nousee toinenkin kohu: vuonna 2007 kävi ilmi, että Marimekon alihankkija käytti lasten poimimaa puuvillaa Uzbekistanista. Marimekko lopetti yhteistyön tehtaan kanssa heti. ”Se on ihan väärä ratkaisu, siten jätettiin kaikki pulaan”, sanoo Hetemäki. Marimekon olisi pitänyt miettiä pitkän tähtäimen ratkaisu tilanteen parantamiseksi, eikä vain paeta paikalta. ”Teimme viime vuonna raportin Marimekon vastuullisuuskäytännöistä, eikä siellä oltu tehty isoja muutoksia puuvillahankintaan. Yrityksessä ei edelleenkään tiedetä, mistä suurin osa puuvillasta tulee”, Vartiala kertoo. stora enso puolustautui muun muassa sillä, että se pyrkii vähentämään lapsityötä Pakistanissa kouluttamalla vanhempia ja opettajia. Paljon enemmän yritykset voivat kuitenkin saada aikaan maksamalla tehtaissaan riittävää palkkaa, Vartiala toteaa. ”Kun yritys antaa rahaa jollekin projektille, se on hyväntekeväisyyttä. Yritysvastuu on syvemmällä”, Hetemäki sanoo.

Hän toteaa, että kun tuotantoa siirretään esimerkiksi Uzbekistanin tai Pakistanin kaltaisiin maihin, joissa lapsityövoiman hyväksikäyttö on hyvin todennäköistä, pitäisi yritysten tehdä kunnolliset ihmisoikeusselvitykset ja asettaa avoimesti minimistandardit alihankkijoilleen. ”Kun lähtökohta on, että lähdetään hakemaan halvalla, pitäisi tietenkin olla kaikki tuntosarvet ylhäällä, että miksi tämä on halpaa. Ei ole ammattiyhdistysliikettä, ei riittävää palkkaa”, Hetemäki sanoo. ”Ja lapsi se vasta on edullinen työntekijä”, Vartiala lisää. vastuullisuus ei voi perustua pelkkään vapaaehtoisuuteen. ”Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa. Usein se on ristiriidassa ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Siksi nämä yritysten ihmisoikeusvelvoitteet tulisi säätää laissa pakollisiksi”, sanoo Vartiala. ”Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota huolehtimaan lapsen oikeuksien toteutumisesta kattavasti. Eli valtion on valvottava, että myös yritykset kunnioittavat niitä”, muistuttaa Hetemäki. Euroopan komissio on kehottanut jäsenmaita toteuttamaan YK:n ”Ruggien periaatteet”, jotka koskevat valtion ja yritysten vastuuta yritystoiminnan ihmisoikeusvaikutuksista. Huhtikuun lopulla työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi mietinnön periaatteiden toimeenpanosta Suomessa. Vartiala ja Hetemäki pitävät mietintöä turhan kunnianhimottomana. Se ei anna suosituksia siitä, että Suomi kehittäisi lakisääteistä ihmisoikeusvelvoitetta yrityksille. ”Todettiin vain, että se on vaikeaa. Olem-

”Halutaan että ongelmat olisivat helppoja. Lapsityö? Lapset kouluun! ”

Inka Hetemäki

”Yritysten ihmisoikeusvelvoitteet tulisi säätää laissa pakollisiksi.”

me täysin eri mieltä: jo nyt on olemassa monta eri lainsäädäntöä, joissa vaaditaan yrityksiltä huolellisuusvelvoitetta, esimerkiksi elintarvikelainsäädäntö. Kyse on poliittisesta tahdosta”, Vartiala toteaa. Askeleita on otettu myös eteenpäin. ”Pitkään yritysvastuu määriteltiin Euroopan komissiossa niin, että se on jotain ylimääräistä, jota yritykset voivat tehdä halutessaan. Nyt se on määritelty yritysten vastuuksi niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista. Se on ollut todella tärkeä muutos”, sanoo Vartiala. kun puhe siirtyy kuluttajan vastuuseen, Vartiala parahtaa. ”Tämä on minun inhokkikeskusteluni. Totuus on, että kuluttajalla on todella vähän vaikutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi Stora Enson lapsityövoimakohu: mistä eväsleivän ostava kuluttaja voi tietää, miten sen pakkausmateriaali on tuotettu?”

Vartiala toivoo, että puhuttaisiin ennemminkin kansalaisista ja heidän poliittisesta vallastaan sekä valtioiden suojeluvastuusta. Markkinat eivät ohjaudu niin, että ne poistaisivat ihmisoikeusloukkaukset. Ongelma on myös siinä, että Työ ja elinkeinoministeriön toimeenpanosuunnitelma tai Ruggienperiaatteet eivät ole kovin mediaseksikkäitä. ”Halutaan että ongelmat olisivat helppoja. Lapsityö? Lapset kouluun! Mutta ei ole niin kiinnostavaa puhua kunnon palkasta, köyhyyden vähentämisestä ja yhdistymisenvapaudesta”, Hetemäki toteaa. ”On kiinnostavampaa kirjoittaa siitä, mikä banaani tai suklaapatukka pitää valita, kuin puhua isoista rakenteista”, hän jatkaa. ja , loppujen lopuksi , kaiken takana on myös haluttomuus toimia. ”Keskustelussa tullaan lopulta intressiristiitaan: Suomessa puhutaan siitä, että yritys-

Sonja Vartiala

ten hallinnollista taakkaa ei tule lisätä ja suomalaisten yritysten kilpailukyky tulee säilyttää. Me täällä hyödymme siitä, että joidenkin ihmisten oikeuksia poljetaan. Ja olemme osa sitä vyyhtiä, jonka takia myös lapset tekevät jossain työtä”, Vartiala toteaa. Sekä Vartiala että Hetemäki vaativatkin myös suomalaisia elinkeinoelämän etujärjestöjä ajamaan todellista yritysvastuuta. ”On hassua, että esimerkiksi Työ ja elinkeinoministeriön mietinnössä sanottiin, että yrityksillä on hyvää tahtoa. Yrityshän on juridinen muoto, ei sillä ole itsessään mitään hyvää tai huonoa tahtoa”, sanoo Vartiala. ”Siksi ne reunaehdot, millä voittoa voi tuottaa, pitäisi laittaa kuntoon. Nyt voittoa voi tehdä myös ihmisoikeuksia loukkaamalla.” Teksti Veera Vehkasalo Kuvat Mari Mäkiö

Kulttuuri.

438 PÄIVÄÄ Ruotsalaisjournalisten kokemuksista etiopialaisessa vankilassa syntyi päiväkirjamainen kuvaus väkivallasta, oikeudettomuudesta ja ystävyydestä. kun toimittaja Martin Schibbye ja valokuvaaja Johan Persson ylittivät kesäkuussa 2011 Etiopian rajan, he tiesivät työmatkan olevan tavallista vaarallisempi. Ruotsalaismiehet halusivat kirjoittaa öljyrikkaan Ogadenin maakunnan ihmisoikeusloukkauksista. He tuskin arvasivat, että heitä odottaisi syyte terrorismista ja yli vuosi elämää etiopialaisessa vankilassa. Keväällä suomennettu kirja Helvetin kellarissa – 438 päivää diktatuurin vankeina perustuu Schibbyen ja Perssonin muistikuvien lisäksi vankilasta salakuljetettuihin muistiinpanoihin, kirjeisiin ja kuulustelupöytäkirjoihin. lähellä somalian rajaa sijaitseva Ogaden on alue, josta tihkuu tietoja ulkomaailmaan vain vähän. Etiopian hallituksen mukaan Ogadenissa vallitsee rauha, kun taas alueen itsenäisyyttä ajavan kapinallisryhmän ONLF:n mukaan siellä on käynnissä sota. Ulkomaiset kaasu- ja öljy-yhtiöt haluavat osansa maan alla piilevistä rikkauksista. Ogadenista paenneet ihmiset ovat kertoneet haastatteluissa pakkohäädöistä, kidutuksesta ja raiskauksista. Kun lisäksi ruotsalainen Lundin Petroleum aikoi tehdä alueella koeporauksia, päättivät Persson ja Schibbye lähteä matkaan. Monilla kriisialueilla töitä tehneet miehet pääsivät Etiopian puolelle kapinallisten avustuksella, mutta jo muutaman päivän kuluttua hallituksen joukot ottivat heidät kiinni. Molemmat haavoittuivat luodeista. kiinniottoa seurasi absurdi näytelmä: kuulusteluja, lavastettuja todisteita ja

oikeudenkäyntejä. Miehet myönsivät tulleensa maahan ilman viisumeita mutta kertoivat tehneensä vain työtään. Syyskuussa 2011 heidät siirrettiin Addis Abebassa sijaitsevaan Kalityn vankilaan, ja joulukuussa tuli tuomio: 11 vuotta vankeutta terrorismista ja luvattomasta maahantulosta. Kalityssa seuraa tekivät eri maista olevien vankien lisäksi täit, rotat ja muut syöpäläiset. Ripuli ja muut taudit vaivasivat. Vankeja pahoinpideltiin, ja heidän piti kuunnella päivittäin kovaäänisistä valtiontelevision propagandaa. ”Pahinta oli kuitenkin pelon ilmapiiri. Jos puhuit politiikkaa, sinut vietiin pois. Pelkäsin usein, että olin kritisoinut hallitusta unissani. Pysyäkseni järjissäni kirjoitin päiväkirjaa joka päivä”, Schibbye kertoo. Myös rutiinit, fyysinen treenaus ja hygieniasta huolehtiminen auttoivat jaksamaan kaoottista vankilaelämää. Lisäksi vangit auttoivat toisiaan: jakoivat ruokaa ja vähäisiä tavaroitaan, salakuljettivat tupakkaa ja juttelivat jalkapallosta. Ruotsalaismiesten tilanne oli parempi kuin muiden vankien. Heidän omaisensa vierailivat vankilassa useita kertoja, ja tapaus herätti kansainvälistä huomiota. Monet valtiot vaativat miesten vapauttamista ja muun muassa Amnesty keräsi nimiä vetoomukseen. Jopa Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt vieraili Kalityssa. lopulta vapaus tuli yllättäen: syyskuisena aamuna vuonna 2012 poliisit hakivat Schibbyen ja Perssonin vankilasta, ja vapaat miehet kävelivät ulos. Vapaus ei kuitenkaan maistunut pelkäs-

tään hyvältä. Samassa vankilassa istuu edelleen monia kollegoita, kuten toimittajat Reejot Alemu ja Eskinder Nega. Heidät on tuomittu samaisen terrorismilainsäädännön nojalla. ”Nuoret etiopialaisjournalistit ovat fiksuja ja korkeasti koulutettuja. He olisivat voineet valita helpomman elämän, mutta hallinnon tiukentuneista asenteista huolimatta he päättivät jatkaa kirjoittamista. Valintansa vuoksi he istuvat pimeissä selleissä”, Schibbye kuvaa. Viimeksi huhtikuussa Etiopiassa vangittiin lähes 30 bloggaajaa, aktivistia ja opposition edustajaa. schibbyen ja perssonin jymyjuttu Ogadenista jäi tekemättä. Sen sijaan syntyi kirja. Schibbye lupasi vankilaan jääneille, että kirjoittaisi kokemuksistaan. Hän myös jatkaa työtään journalistina vaikka tietää sen riskit. Viimeisen vuosien aikana neljää ruotsalaista ulkomaantoimittajaa on ammuttu, heistä yksi kuoli Afganistanissa maaliskuussa. Kansainväliset sopimukset, jotka aikaisemmin suojasivat journalisteja kriisialueilla, ovat menettäneet merkityksensä. ”Meistä on tullut maalitauluja. Jos tätä kehitystä ei onnistuta muuttamaan, maailmasta tulee hiljainen paikka.”

Johan Persson ja Martin Schibbye: Helvetin kellarissa – 438 päivää diktatuurin vankeina. Like 2014. Teksti Heli Sariola Kuva Martin Schibbye

Aktivisti.

NYKYTAITEILIJA Chileläissyntyisen Alfredo Jaarin mielestä jokainen taideteos on poliittinen ja kriittinen. Mikäli teos epäonnistuu näissä, se on vain koriste. 1. ruanda

3. kommentti

”Olen todistanut liian monta tragediaa, liian monta kertaa, liian monissa paikoissa. Mutta Ruandan kansanmurhan näkeminen vaikutti minuun eniten. Tänä vuonna toukokuun seitsemäntenä päivänä vietimme kansanmurhan muistopäivää 20. kerran. Ruandassa murhattiin miljoona ihmistä alle sadassa päivässä. Olin Kigalissa kansanmurhan loppuaikoina ja häpesin olla ihminen. Ruandan kansanmurhan jälkeen työni taiteilijana muuttui radikaalisti.”

”Jokainen taideteos sisältää välttämättä tietyn käsityksen maailmasta ja myös kommentoi maailmaa. Taiteilijana luon malleja maailman ajattelemiseksi. Jokainen taideteos on näin ollen poliittinen ja kriittinen. Jos teos ei ole näitä, sitä kutsutaan koristeeksi.”

2. muutos ”Ilman ihmisoikeuksia ei ole taidetta tai kulttuuria. Ihmisoikeusjulistus luo perustan ihmisyydelle ja inhimillisyydelle. Taideteokseni ovat harjoitustöitä, filosofisia esseitä maailmasta, jossa elämme ja toivottomia yrityksiä muuttaa asioiden järjestystä. Jokainen projektini on minulle tärkeä, koska jokainen projektini on epäonnistunut, mutta myös koska jokainen työni on yrittänyt muuttaa maailmaa.”

4. tulevaisuus ”Seuraava taideprojektini on muistomerkki sotilaallisen diktatuurin uhreille Buenos Airesissa Argentiinassa. Projektin avajaiset ovat ensi marraskuussa.” Alfredo Jaarin Tonight No Poetry Will Serve -näyttely on esillä Helsingissä Nykytaiteen museo Kiasmassa 7. syyskuuta asti. Teksti Marie Kajava Kuva Mari Waegelein

Toimi!

Amnestyssa ajankohtaista juuri nyt

Romanien oikeudet -verkosto hakee koordinaattoria Amnestyn Romanien oikeudet -verkosto etsii uutta koordinaattoria vahvistukseksi tiimiinsä. Työ on vapaaehtoista ja sisältää romanien syrjintää koskevien uutisten kääntämistä englannista suomeksi, tiedottamista sähköpostilistalla, yhteydenpitoa romanityötä tekevien Amnestyn paikallisryhmien ja muiden romanityötä tekevien järjestöjen kanssa sekä osallistumista Amnestyn Suomen osaston romanikampanjoinnin suunnitteluun. Toivomme, että koordinaattorilla on aiheeseen liittyvää asiantuntemusta tai kiinnostusta romanien syrjintään liittyviin ihmisoikeuskysymyksiin. Jos kiinnostuit, lähetä hakemus osoitteeseen niina.laajapuro@amnesty.fi maanantaihin 16.6. mennessä. Vapaamuotoisesta hakemuksesta on hyvä käydä ilmi koulutus, työja järjestökokemus, kielitaito, mahdollinen ihmisoikeuksiin ja romanikysymyksiin liittyvä asiantuntemus tai kiinnostus, sekä se, miksi koordinaattorin tehtävä kiinnostaa sinua. Halutessasi voit liittää hakemukseen mukaan myös cv:n. Toivomme, että koordinaattori sitoutuu toimeen vähintään kahdeksi vuodeksi. Lisätietoja:  Ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro, niina.laajapuro@amnesty.fi

Tykkääthän meistä jo Facebookissa? Kun seuraat Amnestya sosiaalisessa mediassa, pysyt ajan tasalla tuoreimmista ihmisoikeusuutisista ja Amnestyn vetoomuksista. Yli 34 000 seuraajaamme ovat myös elintärkeä viestinviejä ihmisoikeusasialle! Lisätietoja: Liity siis joukkoon löydät meidät osoitteesta facebook.com/amnestyfinland

Vapaaehtoiset kääntäjät Kansainvälinen järjestömme toimii useilla eri kielillä. Vapaaehtoiset kääntäjämme kääntävät tekstejä Amnestyn käyttöön. Yleisimmät kieliparit ovat englanti-suomi ja ruotsi-suomi, mutta myös muiden kielten käännöstöitä on tarjolla. Jos sinulla on kokemusta käännöstyöstä ja tunnet ihmisoikeusterminologiaa, sovi koekäännöksestä!

Tule mukaan Venäjä-vapaaehtoistyöhön Helsingissä toimiva Venäjä-työhön suuntautunut paikallisryhmä on käynnistämässä toimintaansa uudelleen. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen järjestetään kesäkuussa, ja kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Ryhmä osallistuu Amnestyn Suomen osaston Venäjään liittyvään kampanjointiin ja toimii oman venäläisen nimikkohenkilönsä puolesta.

Lisätietoja: Toimistosihteeri Roosa Haimila, roosa.haimila@amnesty.fi

Lisätietoja:  Kampanjakoordinaattori Outi Haapanen, outi.haapanen@amnesty.fi

Seuraa Amnestya myös Twitterissä

Vetoa verkossa

Vetoa tekstiviestillä

Twitteristä bongaat Amnestyn tuoreimmat kansainväliset ja suomalaiset uutiset, raportit ja vetoomukset. Jakamalla twiittejämme autat meitä myös ihmisoikeusasian viemisessä eteenpäin!

Amnestyn verkkosivuilla julkaistaan säännöllisesti vetoomuksia yksittäisen ihmisen tai tietyn maan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Allekirjoittamalla vetoomuksia osallistut Amnestyn kansainväliseen kampanjointiin.

Liity Amnestyn maailmanlaajuiseen pikavetoomusverkostoon, ja saat säännöllisesti vetoomuspyyntöjä matkapuhelimeesi.

Lisätietoja: @amnestyfinland -seuraajat Twitterissä

Lisätietoja: amnesty.fi/vetoomukset

Osallistu kanssamme Prideen Amnestyn Suomen osasto on mukana ainakin Pirkanmaan Pridessa 7.6., Helsinki Pridessa 23.–29.6. ja Pietarsaaren Jeppis Pridessa 25.-26.7.

Lisätietoja: amnesty.fi/sms

Helsinki Priden Puistojuhlassa lauantaina 28.6. voit ottaa teltallamme osaa valokuvaactioniin ja vedota paremman translain puolesta.

Lisää vapaaehtoistyön muotoja osoitteessa: amnesty.fi/mukaantoimintaan

Kolumni.

Kannanmuodostuksen haasteellisuudesta amnestyssa on käynnissä mit-

tava sisäinen keskustelu siitä, miten voisimme tehokkaimmin toimia niin, ettei seksityöntekijöiden ihmisoikeuksia loukata. Amnestyn kansainvälinen sihteeristö on halunnut, että muodostaisimme asiaan dekriminalisaatioon nojaavan kannan, joka toimisi vaikuttamistyömme perustana. Vaikuttamistyötä voitaisiin sitten tehdä aiempaa enemmän osana My Body, My Rights -kampanjakokonaisuutta.

Utmaningen i att bilda enad front inom amnesty pågår för närvarande en betydande intern diskussion kring hur vi mest effektivt kan verka för att sexarbetares mänskliga rättigheter inte kränks. Amnestys internationella sekretariat har velat att vi ska formulera en ståndpunkt som utgår från avkriminalisering, vilken skulle fungera som grunden för vårt påverkningsarbete i frågan. Arbetet kunde då i högre grad än tidigare ske inom ramen för den nystartade kampanjen My Body, My Rights.

kärnan i det utkast som sekretariatet gjort upp är att lagstiftningen inte bör bestraffa köp elsihteeristön tuottaman luonnospaperin ler försäljning av sex i fall där utbytet sker mellan ydin on, että lainsäädännön ei tulisi rangaista seksin två vuxna parter som bägge ger sitt samtycke. Det ostamisesta tai myymisestä silloin, kun kyse on kah- är alltså inte fråga om att göra sexarbete lagligt (leden suostuvaisen aikuisen välisestä toiminnasta. Kyse galisering) utan avkriminalisering – att avskaffa ei siis ole seksityön laillistamisesta eli legalisaatiosta, straffbarheten. Avkriminaliseringen skulle inte gälvaan dekriminalisaatiosta eli sen rangaistavuuden la handlingar som innefattar våld eller tvång till sex. poistamisesta. Således skulle inte heller Amnestys skarpt kritiska Dekriminalisaatio ei koskisi tekoja, joihin liittyy vä- ståndpunkt till människohandel ändras. kivaltaa tai seksiin pakottamista. Täten myöskään saken är hur som Amnestyn voimakkaan helst inte helt enkel – det kielteinen kanta ihmisär vanskligt att bilda sig kauppaan ei muuttuisi. en klar uppfattning t.ex. om vad avkriminalisering asia ei kuitenkaan ole skulle betyda i förhållanyksinkertainen – on vaide till Finlands nuvarande kea muodostaa selvää näkemystä esimerkiksi siitä, lagstiftning. Sexarbete regleras i Finland bl.a. i utlänmitä dekriminalisaatio Suomen nykyisen lainsäädän- ningslagen: en person som kommer från ett land utanför nön suhteen merkitsisi. Suomessa seksityötä säädel- EU kan avvisas från Finland ifall hen misstänks för att lään muun muassa ulkomaalaislaissa: EU:n ulkopuo- sälja sexuella tjänster. Detta är ett stort problem efterlelta tuleva henkilö voidaan käännyttää Suomesta, jos som sexarbetare ibland inte vågar anmäla problem till hänen epäillään myyvän seksuaalipalveluita. Tämä on polisen av rädsla för att utvisas. Sexarbetare vågar inte todellinen ongelma, sillä käännytyksen pelossa seksi- heller alltid bära kondomer med sig, eftersom polisen työntekijät eivät välttämättä uskalla ilmoittaa poliisille har hänvisat till innehav av kondomer som bevis på att ongelmatilanteista. Seksityöntekijät eivät myöskään ai- personen ägnar sig åt sexarbete. na uskalla kantaa mukanaan kondomeja, sillä poliisi on käyttänyt niitä todisteena seksityön tekemisestä. amnestys finländska sektion besvarar den internationella rörelsens konsultation med att saken amnestyn suomen osaston vastaus kansainmåste lösas på högsta möjliga nivå, dvs i det internatiovälisen liikkeen konsultaatioon on, että asia on ratkaisnella rådsmötet i augusti 2015. Det måste också klarlägtava korkeimmalla mahdollisella tasolla eli kansainväligas huruvida det över huvud taget är möjligt att bilda sessä edustajainkokouksessa elokuussa 2015. On myös en universell ståndpunkt i frågan. I diskussionen framselvitettävä, onko asiaan ylipäätään mahdollista muoläggs det ena spörsmålet svårare än det andra och det är dostaa universaalia kantaa. Tässä keskustelussa esitemöjligt att ingen rättvis och trovärdig kompromiss står tään vain toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä, ja on att finna bland dessa. mahdollista, että niiden väliltä on mahdotonta löytää oikeudenmukaista ja uskottavaa kompromissia.

”Asia on ratkaistava korkeimmalla mahdollisella tasolla.”

Jussi Förbom Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja.

Menot.

SUOMEN TRANSLAKI ON UUDISTETTAVA Amnestyn pridetapahtumassa katsotaan elokuva, jossa seurataan transsukupuolisen Ninon elämää neljän vuoden ajan. translaki ja siihen liittyvät ihmisoikeusloukkaukset joutuvat kriittisen tarkastelun alle, kun Amnesty järjestää osana Helsinki Pridea iltatapahtuman ravintola Dubrovnikissa. Translaki säätelee sitä, millä ehdoilla ihminen saa vahvistaa juridisen sukupuolensa. ”Amnesty vaatii, että Suomen translaki on uudistettava niin, että sukupuolen juridinen vahvistaminen perustuu itsemääräämisoikeuteen eli henkilön omaan ilmoitukseen. Lainsäädäntö ei saa aiheuttaa sitä, että henkilö joutuu luopumaan toisista ihmisoikeuksistaan”, sanoo sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Tiina Oikarinen. pride-illan tapahtuma alkajaisiksi katsotaan Riikka Kaihovaaran ohjaama dokumenttielokuva Jotain siltä väliltä. Elokuva seuraa transsukupuolisen Ninon elämää ja muutoksia neljän vuoden aikana, jolloin hän käy läpi transprosessia. Elokuvan katse on fyysinen, kuva muuttuvasta vartalosta tiivistyy Ninon rintojen

poistoleikkaukseen ja sen jälkeiseen aikaan. Elokuvan loppupuolella Nino toteaa, että on tyytyväisempi oloonsa: hänellä ei ole tarvetta määritellä itseään niin paljon sukupuolen kautta, hänen on helpompi olla jotain siltä väliltä. Elokuva on Kaihovaaran ensimmäinen dokumenttielokuva. Hän on työskennellyt vuodesta 2007 Yleisradiossa, yhteiskunnallisiin ongelmiin pureutuvassa MOT-ohjelmassa. Jotain siltä väliltä on Kaihovaaran mukaan otettu transihmisten keskuudessa hyvin vastaan, ja se on kiertänyt elokuvafestivaaleilla, mutta televisioon elokuva ei ole vielä päätynyt. ”Olen ymmärtänyt, että yhteiskunta ei ole vielä valmis. Televisiokanavilta saamani palaute elokuvasta on ollut sellaista, että se on aiheeltaan liian marginaalinen. Ajattelen, että elokuva on tehty siinä esiintyvien ihmisten ehdoilla”, Kaihovaara sanoo. elokuvanäytöksen jälkeen ohjelmassa on keskustelua translaista ja siihen liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista.

”Nykyisen translain ongelmat tiivistyvät vaatimukseen esittää todistus lisääntymiskyvyttömyydestä, mikä johtaa usein pakotettuun hormonihoitoon. Toiseksi ihmisen on oltava täysi-ikäinen ja esitettävä lääketieteellinen selvitys siitä, että kuuluu niin sanotusti vastakkaiseen sukupuoleen – tätä edeltää pitkä ja usein nöyryyttäväkin psykologinen tutkimus. Nykyisen translain mukaan ihmisen on suostuttava myös siviilisäädyn muutoksiin”, Oikarinen sanoo. Hän korostaa, että vaatimukset altistavat transihmisiä syrjinnälle sekä loukkaavat yksityisyyden suojaa ja oikeutta olla joutumatta epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla tunnustetuksi lain edessä sen sukupuolen edustajana, joka kokee olevansa. Helsinki Pride järjestetään 23.–29.6. Amnestyn Pride-ilta 24.6. klo 19–21 Helsingissä ravintola Dubrovnikissa. Teksti Marie Kajava

sukupuolen juridisella vahvistamisella tar-

koitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi. Kyse on hallinnollisesta asiasta eli henkilötunnuksen loppuosan muuttamisesta. Siitä, millä ehdoin sukupuolen voi juridisesti vahvistaa, säädetään yleensä erillisessä laissa. Suomessa niin kutsuttu translaki astui voimaan vuonna 2003. sukupuolen korjaamisella tarkoitetaan yleensä lääketieteellisiä hoitoja, joilla transihminen voi korjata kehoaan vastaamaan tunnetta omasta sukupuolesta. Sukupuolenkorjaushoitojen tarkoituksena on siis hoitaa sukupuoliristiriitaa. nämä kaksi prosessia , oikeudellinen ja lääketieteel-

linen, on yhdistetty toisiinsa Suomessa sekä useissa muissa Euroopan maissa. Prosessien yhteenliittäminen johtaa lukuisiin tranihmisten oikeuksien loukkauksiin. Ninon elämää seurataan Jotain siltä väliltä -dokumenttielokuvassa.

Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Janssonin 100-vuotisjuhlan kunniaksi saimme myyntiin naisten ja miesten vaatteita, joita koristaa sympaattinen Muumi-printti. Hanki heti kesäinen Muumi-paita! Moomin Characters Oy lahjoittaa tulot lyhentämättöminä Amnestyn ihmisoikeustyöhön.