![](https://static.isu.pub/fe/default-story-images/news.jpg?width=720&quality=85%2C50)
1 minute read
1. Johdanto
by Animalia ry
Animalia edistää eläinten oikeuksia ja hyvinvointia Suomessa ja kansainvälisesti. Animalian päätoimintakohteita ovat tuotantoeläimet, turkiseläimet ja koe-eläimet. Mahdollisuuksien mukaan Animalia toimii myös muiden eläinten käyttöön liittyvien kysymysten parissa. Animalia toimii tiedottamalla, kampanjoimalla, kouluttamalla, neuvottelemalla ja vaikuttamalla lainsäädäntöön. Animalian ääni kuuluu yhteiskunnallisessa eläineettisessä keskustelussa.
Koronaviruspandemia vaikutti niin eläinpoliittiseen tilanteeseen kuin Animalian toimintaankin vuonna 2020. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin seuranta kärsi pandemian mukanaan tuomien rajoitusten takia, sillä vuoden aikana toteutettiin vain pieni osa otantaan perustuvasta eläinsuojeluvalvonnasta. Kun koronavirus levisi maailman minkkitarhoilla, useampi maa rajoitti minkkitarhausta tai lopetti sen. Lisäksi koronavirusrokotteiden kehittäminen vaikutti eläinkokeiden määrään. Animalian toimintaan pandemia vaikutti monella tavalla. Kaiken toiminnan siirtyminen verkkoon vaikeutti poliittista vaikuttamistyötä, ja eläinten oikeuksille oli tavallista vaikeampaa saada näkyvyyttä pandemian dominoidessa mediatilaa. Toisaalta verkkoon siirtyminen avasi uusia mahdollisuuksia vapaaehtoistoiminnalle ja kampanjoinnille ja ylipäänsä Animalian toiminnan saavutettavuudelle.
Vuoden 2020 keskeisimmät tavoitteet liittyivät Animalian Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanjaan ja valmisteilla olevaan lakiin eläinten hyvinvoinnista, mikä ei odotuksista huolimatta tullut lausunnoille tänäkään vuonna. Vuoden kohokohta oli SDP:n puoluekokouksen äänestys, jonka myötä SDP otti kielteisen kannan turkistarhaukseen. Vaikuttamistoiminta ja kampanjointi siirrettiin pandemiarajoituksista johtuen verkkoon. Vuoden aikana lanseerattiin muun muassa vaikuttajakirjeet, joilla tarjottiin tietoa kansanedustajille ja muille vaikuttajille erityisesti turkistarhaukseen ja eläinlakiin liittyen. Turkistarhauksen ja eläinkokeiden vastaisiin verkkomielenosoituksiin osallistui tuhansia ihmisiä ympäri Suomen. Vuoden aikana tiedotettiin ahkerasti, mutta pandemiatilanteesta johtuen näkyvyys perinteisessä mediassa laski edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden aikana mediaseurantaan tarttuneet jutut, joissa mainittiin Animalia, tavoittivat kuitenkin yhteensä potentiaalisesti noin 2 747 500 henkilöä. Animalia-lehti sai tunnustusta, kun Animalia-lehti valittiin Kultti ry:n vuoden 2020 laatulehdeksi.
Koronavuoden aikana suunniteltiin vuonna 2021 vietettävää Animalian 60-vuotisjuhlavuotta. Vuoden aikana kirkastui se, että vaikka Animalialla on pitkä historia, Animalian työtä tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Eläintuotannon yhteys ilmastokriisiin, lajikatoon ja zoonoottisiin pandemioihin tekee eläinkysymyksestä ja eläinsuhteen muutoksesta kriittisen koko ihmiskunnan hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle.
Animalia edusti eläinoikeusliikettä virallisessa päätöksenteossa. Vuonna 2020 Animalian edustaja oli jäsenenä tuotantoeläinten, tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten sekä seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnissa, eläinkokeiden hankelupalautakunnassa ja vapaaporsituksen edistämisen työryhmässä.
Animalia näkyi valtakunnallisesti paikallistoimintansa kautta. Animalialla oli vuonna 2020 alueosasto tai yhteyshenkilö 14 paikkakunnalla sekä kolme toimintaryhmää. Vapaaehtoiset osallistuivat aktiivisesti Animalian kampanjoiden suunnitteluun ja toteuttamiseen ja järjestivät runsaasti tapahtumia omilla paikkakunnillaan. Vapaaehtoiset olivat mukana toteuttamassa myös muun muassa Animalia-lehteä.
Animalian talous pysyi vakaana koronaviruspandemiasta huolimatta. Varainhankinnan pääpaino oli yksityisvarainhankinnassa ja sen vahvistamiseksi kehitettiin lahjoittamisen asiakaslähtöisyyttä, uusia varainhankintakeinoja sekä varainhankinnan mittareita ja seurantaa. Vuoden 2020 lopussa Animalialla oli noin 6 300 jäsentä ja säännöllistä tukijaa.