Avainasukas 1/2012

Page 1

1 · 2012

Räpylät rokkasivat VVO:n avain­asukas­ näytöksessä

s. 2

Lähde mukaan maalauskouluun s. 3 Kylmälaitteita kannattaa huoltaa s. 6

Avainasukasliite

liite

Avainasukas


Kuva: Kaisu Lehti-Rajaniemi

Avainasukasliite

Räpylät rokkasivat!

Millaisia tapahtumia tai etuja sinä toivoisit tulevaisuudessa? Ke rro meille toiveesi ja ole mukana vaikuttamassa avain­a sukas­ etuihin! Voit lähettää toiveesi: avainasukas@vvo.fi tai VVOyhtymä Oyj, Avainasuk as­ palvelu, PL 1200, 0030 1 Helsinki.

Yksi viime syksyn suosituimmista elokuvista, piirretty Happy Feet 2, veti elokuvateatterit täyteen myös VVO:n avainasukasnäytöksissä. VVO tarjosi asukkaille marras-joulukuussa 2011 elokuvaelämyksiä leffan Happy Feet 2 parissa. Siinä oli oivallinen tarina sekä tunnelma, vauhtia ja tanssittavaa musiikkia, joten elokuvan päättyessä oli hienoa nähdä lukemattomia hymyileviä kasvoja. Elokuvanäytöksiä järjestettiin yhteensä 15 paikkakunnalla ja elokuvan näki 2 780 asukasta. Osalla paikkakunnista elokuviin ilmoittautui enemmän asukkaita, kun paikkoja oli varattu ja osallistujat jouduttiin arpomaan. Niiden asukkaiden kesken, jotka eivät saaneet lippuja elokuvailtoihin, arvot2

Avainasukasliite

tiin vielä ennen joulua muutamia elokuvalippuja. Osallistujilta kerättiin palautetta elokuvailtojen jälkeen tekstiviestein. Arvosanojen keskiarvoksi tuli 9,4. Sanallisessakin palautteessa kiiteltiin erityisesti elokuvaa, mutta myös järjestelyjä sekä yllätyksenä jaettuja limppareita ja karkkeja. – Tavoitteena oli järjestää mukava, koko perheen elokuvailta. Leffailloissa aistittu tunnelma ja saatu palaute kertoivat, että tavoitteeseen päästiin, iloitsee avainasukaspäällikkö Kaisu LehtiRajaniemi.

Palautteita avainasukasnäytöksistä • Sen lisäksi, että elokuva itsessään toimi moitteettomasti, yllättivät jaetut herkut täysin :-). Weikon VVOesittely oli ytimekäs ja selkeä. Kiitos! (Järvenpää) • Oli todella hienosti järjestetty elokuvailta. Muutenkin VVO pitää hyvää huolta asukkaistaan. (Tampere) • Idea oli loistava ja sai hyvän mielen monelle pienelle asukkaalle. Henki oli hyvä ja ihmiset iloisia. Karamellit olivat turhan väkeviä pienimpien makuun. Kiitos! (Tampere) • Iso kiitos! Hyvä idea, hyvä toteutus! Oikeat valinnat, sujuvat järjestelyt, iloinen neuvonta. (Helsinki) • Oli tosi kiva päästä perheen kanssa elokuviin, muuten ei tule usein käy­ tyäkään. Toivottavasti näitä ja muita tapahtumia on jatkossakin. (Helsinki) • Kiitos tilaisuuden järjestämisestä. Oli mukava leffa, lapseni kanssa tykkäsimme kovasti. Lisää tällaista! (Espoo) • Toivottavasti näitä tulee vielä toistekin, mutta alkamisaika saisi olla puoli tuntia tai tunnin myöhemmin. (Vantaa) • Todella ihana tapahtuma, joka antoi ihanan irtautumisen arjesta! Lapset puhuivat vielä seuraavana aamuna kuinka kivaa oli! (Vantaa) • Happy Feet on meidän lemppari, ja nyt päästiin ekaa kertaa katsomaan 3D:nä. Iloinen ylläri oli myöskin tarjoamanne evästys. KIITOS koko tapahtumasta. (Turku) • Erinomaista toimintaa. Jatkakaa samaan malliin. Paljon plussaa myös mm. Avainasukas-toiminnasta (Hämeenlinna) • Elokuvailta oli ihana piristys kiireisen työviikon keskellä, :) kiitos! (Jyväskylä) • Hieno yllätys olivat juomat ja namit, mutta jos olisi ilmoitettu tarjoilusta ei olisi turhaan kannettu omia juomia ja nameja. Siitä -1 pistettä. (Kuopio)


Tule A SU KAS maksuttomaan maalauskouluun!

Avainasukasarvonta Oletko sinä tänä vuonna VVO:n onnekkain avainasukas­ arvonnassa 20.3. 2012? Pääpal­ kinnon voittaja saa 1 000 euroa lahjakortin valitsemaansa liik­ keeseen. Arvomme kaikkien yli vuoden asuneiden kesken 500 palkintoa. Mitä pidempään olet asunut, sitä paremmat mahdol­ lisuudet sinulla on voittaa, sil­ lä jokaisesta asumisvuodesta saa yhden arpanumeron. Pisimpään asuneilla asukkailla on jo kym­ meniä arpanumeroita! Kaikki yli vuoden asuneet asukkaat saavat arvontakortin postissa kotiin. Korttiin on mer­ kitty yhtäjaksoisen asumisen al­ kamisajankohta ja arpanume­ roiden lukumäärä. Kaikki kor­ tin saaneet osallistuvat arvotaan automaattisesti eli arvontaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Voittajille ilmoitetaan henkilö­ kohtaisesti ja palkinnot postite­ taan voittajille kotiin. Lisätietoja palkinnoista ja arvonnan säännöt löytyvät nettisivuiltamme www.vvo.fi/avainasukasarvonta

Onko seinien maalaus ajankohtaista? Haluaisitko oppia maalaustekniikoita ja kuulla uusimmat maalausvinkit? Tai kuulla värien vaikutuksesta tilaan ja tunnelmaan? Tervetuloa VVO:n ja Tikkurilan maalauskouluun torstaina 22.3.2012 kello 17–21. Maalauskoulu järjestetään Tikkurilan koulutustiloissa, Paletissa, osoitteessa Kuninkaalantie 1, 01300 Vantaa. Maalauskoulu tarjoaa sekä tietoa että taitoa, sillä luento-osuuden jälkeen kaikilla on mahdollisuus kokeilla itse maalaamisen menetelmiä ja niksejä. Maalauskoulussa tarjotaan myös kahvit ja pientä syötävää. Sitovat ilmoittautumiset maalauskouluun 23.2.–8.3.2012 nettiosoitteessa www.vvo.fi/maalauskoulu Maalauskoulu on maksuton ja mukaan mahtuu 30 halukasta. Tilaisuus on tarkoitettu vain VVO:n asukkaille. Mikäli ilmoittautuneita on huomattavasti enemmän kuin paikkoja, järjestämme myöhemmin uuden tilaisuuden. Kaikille ilmoittautuneille lähetämme sähköpostia ilmoittautumisen päätyttyä. Tervetuloa! Lisätietoja: www.vvo.fi/maalauskoulu tai puh. 020 508 3900

3 · 2011

3

Avainasukasliite

-

KUT SU

Kuva: Tikkurila Oyj

AVA I N


Avainasukasliite

Valtakunnalliset kuponkiedut – leikkaa talteen! �

Etu voimassa 31.5.2012 asti.

Kotimainen

289€

mankeli

Saatavilla myös jalusta

69€

• Mankelilla silität helposti lakanat • Säätää puristusvoiman tekstiilin mukaan • Moottorin teho 90 W

UPOM730

Etu voimassa 31.5.2012 asti.

TÄLLÄ KUPONGILLA

-20%

NORMAALIHINTAISISTA

SILITYSRAUDOISTA 1 tuote/kuponki

Tikkurilan Helmi pohjamaali

0,9 l nyt 10,90 € suositushinta 15,90 €

�Lisää vaihtuvia tarjouksia saat Gigantin nettikaupasta

Etu voimassa 31.5.2012 asti.

syöttämällä alennuskoodin. Kaikki Gigantin tarjoukset avainasukkaille ja tuotteiden alennuskoodit löydät osoitteesta www.vvo.fi/gigantti TOSHIBA LED TV 22" SIS. RAKENNETULLA DVD:LLÄ NAVIGON 40 ESSENTIAL (norm. 349 €) GPS-NAVIGAATTORI

249€

(norm. 139 €)

79€

ja Tikkurilan Helmi puolihimmeä kalustemaali

0,9 l nyt 17,90 € suositushinta 22,90 €

VVO:n avainasukkaana saat lisäksi tällä kupongilla kaikista maaleista ja maalaustarvikkeista

-28 % Alennus koskee normaali­hintaisia varastotuotteitamme. Etu on voimassa 31.5. 2012 asti www.mestarit.fi

4

Avainasukasliite


Avainasukasliite

Valtakunnalliset edut Otavamedia Oy VVO:n avainasukkaana saat 30 prosentin alennuksen kaikista Otavamedian lehdistä. Lisätiedot ja lehtien tilaukset osoitteesta www.otavamedia.fi/vvo. Voit tehdä tilaukset myös puhelimitse numerosta (09) 156 665 ma–pe 8–17. Mainitse tilausta tehdessäsi, että olet VVO:n avainasukas.

AMME

M U U TÄ SI T Y K SE SI M YÖ S K S TA PA LV E L

Lainalaatikko

U

Muuttaessasi VVO:n vuokra-asuntoon saat 30 prosentin alennuksen Lainalaatikon vuokrattavista muuttovälineistä. Laatikoiden lisäksi voit vuokrata muuttosi avuksi esimerkiksi nokkakärryt.

www.moukari.com

ikkunanpesu 33,90 €/ tunti

Etu on voimassa vuoden 2012 loppuun asti. Tutustu tarkemmin: www.lainalaatikko.fi tai soita numeroon (09) 512 3123. Mainitse tilausta tehdessäsi, että olet muuttamassa VVO:n vuokra-asuntoon.

Lindan Kotipalvelu Avainasukkaana saat 5 prosentin alennuksen siivouksista ja muista palveluista, jotka tilataan VVO:n vuokra-asuntoihin. Etu on voimassa 31.12. 2012 asti. Lisäksi saat kausitarjouksena VVO-kotiisi ikkunanpesun hintaan 33,90 €/tunti tai muutto­ siivouksen 35,70€/tunti. Tarjoukset ovat voimassa 31.5. 2012 asti. Tilaukset ja tiedustelut puhelimitse p. 010 423 7780. Lisätietoa löydät osoitteesta www.lindankotipalvelu.fi/vvo.html

www.lainalaatikko.fi

Holiday Club Tarjoamme avainasukkaille Holiday Clubin kohteiden viikkomajoituksia etuhintaan: Studio 350 €/vko, 1 mh 420 €/vko, 2 mh 500 €/vko, 3 mh 600 €/vko. Etu koskee kohteiden vapaata kapasiteettia sesongin ulkopuolisina aikoina. Tutustu etuun tarkemmin osoitteessa: www.vvo.fi/avainasukas/tarjoukset

Viking Line – Helsinki–Tukholma-risteilyt alk. 60 €/hytti, 2–4 matkustajaa C/B2P-hytissä (norm. alk. 84 €) – Miniristeilyt Turusta alk. 20 €/hytti, 2–4 matkustajaa C-hytissä (norm. alk. 30 €) – Päiväristeilyt Tallinnaan Viking XPRS:llä alk. 16 €/hlö (norm. 29 €) Tutustu etuihin tarkemmin osoitteessa: www.vikingline.fi/edut/vvo_avainasukas 3 · 2011

5


Avainasukasliite

Etukumppaniesittelyssä: Gigantti

6

Avainasukasliite

Huolla kylmälaite säännöllisesti


Koska jääkaapin käyttö on meille kaikille arkipäiväistä, emme kiinnitä siihen erityistä huomiota. Uusissa laitteissa on usein huoltamista helpottavia toimintoja kuten automaattisulatus. Omilla toimillaan voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi energiankulutukseen sekä jääkaapin toimintaan – ja käyttöikäänkin. – Jääkaappi ja pakastin vaativat pientä säännöllistä hoitamista ja huoltamista, muistuttaa Gigantin yritysmyyntipäällikkö Petri Kemppainen. Automaattisulatteisen jääkaapin sulamisvedet ohjautuvat jääkaapin takaseinästä olevasta pienestä reiästä jääkaapin kompressorin päällä olevaan astiaan, josta sulamisvedet haihtuvat takaisin huoneilmaan. Jos reikä tukkeutuu, jääkaappi saattaa olla käyttökelvoton jopa muutaman vuoden käytön jälkeen. Pahimmassa tapauksessa myös asunnon lattiaan ja muihin keittiön kalusteisiin on saattanut syntyä sulamisvesien aiheuttamia kosteusvaurioita. – Jääkaapin pohjalle valunut vesi voi olla merkki siitä, että sulamisvesien aukko tai tyhjennysputki on tukossa, kuvailee Petri Kemppainen. Tällöin asukkaan velvollisuuksiin kuuluu sulamisvesiaukon puhdistaminen välittömästi.

Säädöt kohdalleen Jääkaapin sopiva keskilämpötila on 5 astetta ja pakastimen optimaalinen lämpötila on –18 astetta. Jokainen turha aste kylmempään lisää sähkönkulutusta noin 5 %. Jääkaapin lämpötila mitataan jääkaapin keskivaiheille asetetusta vesiastiasta, sillä ilmasta mitattuun lämpötilaan vaikuttaa jo jääkaapin avaaminen. Jääkaapin alaosassa lämpötila voi olla muutamia asteita viileämpi, sillä kylmä ilma painuu alaspäin. Jääkaapin alaosassa kannattaakin säilyttää helpommin pi-

laantuvia elintarvikkeita kuten lihaa, kalaa tai ruuan tähteitä. Pakastimen lämpötila mitataan ilmasta, oletettavasti lämpimimmästä kohdasta, kuten ylähyllyn etureunasta tai pohjakorista. Pakastin pitäisi säätää niin, että lämpimimmässä kohdassa on –18 astetta, jotta pakasteiden säilyvyys pysyy hyvänä sijoituspaikasta riippumatta.

Älä sulata puukolla Kylmälaitteen takana oleva lauhdutinritilä ja kompressori tulee imuroida säännöllisesti, ainakin kerran vuodessa. Kerääntynyt pöly haittaa ilmankiertoa, lisää sähkönkulutusta ja heikentää suorituskykyä. Myös jääkaapin ulko- ja sisäpinnat on hyvä puhdistaa säännöllisesti. Puhdistusaineeksi sopii käsiastian­ pesuaine. Pakastimissakin saattaa olla automaattisulatus, mutta useimmat pakastimet

Gigantti palvelee Gigantti palvelee myymälöissä, verkko­kaupassa sekä puhelimitse Gigantin asiakas­ palvelussa. Lähimmän myymälän yhteys­tiedot sekä verkko­ kaupan löydät osoitteesta www.gigantti.fi. Asiakas­palvelun tavoittaa numerosta 020 321 321 tai voit jättää soitto­pyynnön maksuttomaan numeroon 0800 144 260. Tarjouksia VVO:n asukkaille ja ohjeet etujen käyttöön löytyvät etuaukeamalta sekä internetsivuilta www.vvo.fi/gigantti.

vaativat säännöllisen sulatuksen. Pakastimen sulatus on hyvä tehdä kylmään vuodenaikaan, jolloin pakasteet voi laittaa ulos sulatuksen ajaksi. Vuorokautta ennen sulatusta kannattaa laittaa pakastuskytkentä päälle, jotta pakasteet kylmenevät maksimikylmyyteen. Kun pakastin on tyhjennetty, voi sisälle laittaa kuumalla vedellä täytettyjä astioita. Kun huurrelevyt ovat pehmenneet niitä voi irrotella varovasti jo ennen sulamista. Teräaseita ei saa käyttää sulatuksen apuna! Sulamisvesi valuu pohjassa olevan reiän tai kourun kautta ulos. Kourun alle kannattaa laittaa astia ja sen alle hyvin kosteutta imevä pyyhe.

VVO:n asukkaana saat etuja Gigantista Gigantti tarjoaa myös asukkaille laajan tuotevalikoiman kylmälaitteiden lisäksi. Valikoimaan kuuluvat muun muassa pyykinpesukoneet, kahvinkeittimet, sähköhammasharjat, televisiot ja puhelimet. Tuotteet voi noutaa myymälästä tai tehdä tilauksen vaikka puhelimitse ja valita tuotteelle kotiinkuljetuksen. Gigantin myymälöitä on ympäri Suomea, sillä kodinkonemyymäläketjuun kuuluu 41 myymälää. Gigantin kilpailuetu on myös asiakkaan etu, sillä yritys tekee kaikkensa, että sen hinnat ovat markkinoiden edullisimmat. Gigantilla on myös 30 päivän tyytyväisyystakuu, joka tarkoittaa sitä, että mikäli asiakas ei ole tyytyväinen myymälästä ostamaansa tuotteeseen, hän voi palauttaa sen ja saa siitä rahansa takaisin. Lähteet: Gigantin yritysmyyntipäällikkö Petri Kemppaisen haastattelu. TTS tutkimuksen tiedote: Kodin toiminnallisuus, teknologia ja palvelut 2/2010. 3 · 2011

7

Avainasukasliite

VVO:n asuntoihin hankitaan vuosittain noin 2 500 jääkaappia tai jääkaappi-pakastinta. Jos kylmälaitteet pinottaisiin päällekkäin, rakennelma ulottuisi korkeuksiin – yhtä korkealle kuin esimerkiksi 14 Eiffel-tornia. On tärkeää, että käytännöt on mietitty sujuviksi, jotta uusi kylmälaite saadaan nopeasti hajonneen tilalle. VVO tekee toimivaa yhteistyötä Gigantin kanssa, sillä uusi laite pyritään toimittamaan asukkaalle välittömästi.


Avainasukasliite

www.vvo.fi/avainasukas Avainasukasohjelman ajankohtaisista asioista tiedotetaan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä avainasukasliitteessä. Voimassa olevat alennusedut ja lisätietoa muista eduista löydät myös osoitteesta www.vvo.fi/avainasukas. Lisäksi ilmoitamme henkilökohtaisesti kirjeitse, kun esimerkiksi vakuudenpalautus tai remonttietu on sinulle ajankohtaista.

Avainasukasarvonta

Vakuudenpalautus

Uudiskohdetiedotteet

Avainasukasarvonta suoritetaan kerran vuodessa kaikkien yli vuoden VVO:n asunnossa ­asuneiden kesken. Arpoja kertyy asumisvuosien mukaan, joten mitä pidempään asut, sitä paremmat mahdollisuudet on voittaa!

Avainasukkaana sinulla on mahdollisuus saada vuokravakuus takaisin jo asumisaikana. Kun kolmen vuoden asumisaika on tullut täyteen, lähetämme etuun oikeutetuille tietoa seuraavan kuukauden aikana.

Pitkään asuneille avainasukkaille lähetämme tietä lähialueille valmistuvista uudis- ja perusparannus­ kohteista ennen yleistä markki­ nointia. Avainasukkaana saat ensimmäisenä tiedon uusimmista VVO-kodeista!

Tasavuosilahja

Tapahtumaetu

Muuttoetu

Lähetämme heinäkuussa tasa­ vuosia VVO:lla asuneille Kodin Ykkösen lahjakortteja. Lahjan saavat vuosina 2002, 1997, 1992, 1987 jne. VVO:lle muuttaneet asukkaat.

Avainasukkaana sinulla on mahdollisuus osallistua VVO:n järjestämiin tapahtumiin. Millaiseen tapahtumaan sinä haluaisit osallistua? Kerro meille, niin toiveesi voi toteutua! Voit lähettää toiveesi avainasukas@vvo.fi tai VVOyhtymä Oyj, Avainasukas­palvelu, PL 1200, 00301 Helsinki.

Kun muutat uuteen kotiin, saat muuttoedun, jolla maalaat kodistasi oman näköisesi. Voit hyödyntää muuttoedun myös, kun vaihdat toiseen VVO:n asuntoon. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

3-vuotisetu

5-vuotisetu

10-vuotisetu

Kun olet asunut samassa huoneistossa kolme vuotta, saat työvälineet ja materiaalit omatoimiseen pinta­ remonttiin. Edun voi käyttää kolmen asumisvuoden täytyttyä – silloin kun sinulle sopii parhaiten. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

Nykyiseen asuntoonsa 2007, 1997, 1987 jne. muuttaneille lähetetään 5-vuotisremonttiedusta kertova kirje tämän vuoden aikana. Kirjeet postitetaan kahdessa erässä: huhtikuussa ja syyskuussa. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

Nykyiseen asuntoonsa 2002, 1992, 1982 jne. muuttaneille on lähetetty 10-vuotisetukirje jo viime vuoden lopulla. Edun toteuttamisesta sovitaan yhdessä isännöitsijän kanssa.

VVO-yhtymä Oyj, Mannerheimintie 168a, PL 40, 00301 Helsinki puh. 020 508 3900 avainasukas@vvo.fi www.vvo.fi/avainasukas 8

Avainasukasliite

Mitä kauemmin asut, sitä paremmat edut. Avainasukasohjelma on VVO:n kanta-asiakasohjelma vuokralaisille.Tarjoamme avainasukkaille etuja kotiin, remontointiin, asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.