Avainasukas 3/2011

Page 1

liite

Avainasukas

3 · 2011

lähde elokuviin vvo:n kanssa s. 3 Tasavuosilahjat kiitokseksi pitkästä asumisesta s. 2

Tuntuvia etuja VVO:n asukkaille s. 4–5


VVO kiittää asumisvuosista Tasavuosilahjoilla kiitettiin pitkä­­aikaisia asukkaita heinä­kuussa. Kodin Ykkösen -lahja­kortteja postitettiin kaikkiaan 2606 kotiin.

Yksi tasavuosilahjan saajista oli Priitta Rantanen Otto Brandtin tieltä. Priitalle oli kertynyt jo 20 asumisvuotta VVO:lla kaikkiaan kolmessa eri kaupungissa: Ro­ vaniemellä, Espoossa ja Helsingissä. – Asunnonvaihdot ovat tapahtuneet perhekoon muuttuessa tai työn peräs­ sä muuttaessa. Vaihtoa on usein joutunut odottamaan pitkään, mutta asunnot ovat olleet pääsääntöisesti ihan mukavia, ker­ too Priitta. – Pitkäaikaisten naapureiden määrä on aina ollut jokseenkin pieni. Asumiseen si­ touttamisessa auttaisi uusien asukkaiden perehdytys talon tavoille. Perehdyttäjä­ nä voisi toimia vaikkapa talotoimikunta. Tässä Otto Brandtin tien asukastoimikun­ ta on esimerkillinen. Meidät otettiin aika­ naan hienosti vastaan, ja tästä on poikinut kiinnostus osallistua taloyhteisön toimin­ taan, kuten pihatalkoisiin ja asukasko­ kouksiin. – Pidän VVO:ta turvallisena vuokran­ antajana. Erityisesti pidän siitä, että takuu­vuokra on kohtuullinen, eikä asun­ nonvaihtajalta sitä toistamiseen vaadita­ kaan. Muuttoetu ja vuosiedut on hoidettu mukavasti myös asunnonvaihtajille, sillä 2

Avainasukasliite

etuja saa, vaikkei asuisi samassa huoneis­ tossa koko ikäänsä. – Koen VVO:n muuttuneen pa­ rempaan suuntaan ensisijaisesti avain­ asukasetujen ja yhteisten tapahtumien myötä. Asukkaita sitoutetaan houkuttele­ vin keinoin pitkäaikaiseen asukassuhtee­ seen. On sekä yhtiön että meidän kaik­ kien asukkaiden kannalta parempi, että talon asukkaista muodostuu oma kiin­ teä naapuriyhteisönsä. Asuminen on sil­

Priitta Rantanen ja Antti Nuutinen viihtyvät omalla parvekkeellaan.

loin turvallisempaa, ja olo kaikin puolin kodikkaampi, muistuttaa Priitta.

Toiveissa vuokrakesämökki ja verstas taloon Asumiskokemukset erilaisista asunnoista ja taloista ovat tuoneet mukanaan ajatuk­ sia ja kehitysideoita asumisesta. – Talopesula on oivallinen vaatehuollon kannalta. Pientä kylpyhuonetta ei tarvitse valjastaa pesutuvaksi, ja parveke on sääs­ tynyt virkistyskäyttöön, kun siellä ei tar­ vitse liputtaa pyykkejä jatkuvasti, kiteyt­ tää Priitta. – Meidän kesäpaikka on kaukana, joten pääsemme sinne harvoin. Olisi hienoa, jos VVO jonakin päivänä alkaisi vuokrata myös kesämökkejä asukkailleen. – Toivoisimme myös taloon verstasta, jossa voisi nikkaroida, maalata ja puuhas­ tella. Talossamme toimii jo hienosti kier­ rätyshuone. Nikkarointihuone olisi suoraa jatkoa kierrätystoimintaan! – Kiinteistönhoitaja talonmiesperiaat­ teella on hyvä systeemi, sillä mielestäni ta­ lonmiehen avulla huoneistot pysyvät pa­ remmassa kunnossa. Mitä mieltä sinä olet Priitan ehdotuksista? Anna palautetta VVO:lle ja Avainasukas­ ohjelmalle osoitteessa www.vvo.fi/palaute


AVA I N

-

Tervetuloa

elokuviin!

KU T SU A

SU

KAS

Kutsumme sinut viettämään perheesi kanssa hauskaa iltaa elokuvan Happy Feet 2 parissa! Happy Feet 2 on koko perheen musiikintäyteinen 3D-animaatio. Vuonna 2006 kaikkien sydämiin tanssinut pingviininpoikanen, Mumble, on taas täällä ja valmiina uusiin uskomattomiin seikkailuihin! Tiedossa mahtavaa musiikkia, mieletöntä meininkiä ja tietysti railakkaimmat räpylät, mitä jäätiköllä on nähty.

Originaali 2D-versio Tekstitys suomeksi ja ruotsiksi 29.11.2011 Helsinki Finnkino Tennispalatsi, sali 2

r Bros. . Warne

Espoo Finnkino Omena, sali 1 Kuopio Finnkino Star, sali 1 Helsinki Finnkino Tennispalatsi, sali 3 Lahti Finnkino Kuvapalatsi, sali 2 Oulu Finnkino Plaza, sali 2 Hämeenlinna Biorex Verkatehdas, sali 3 Turku Finnkino Kinopalatsi, sali 2 Porvoo Bio Rex, sali 3 Vantaa Finnkino Flamingo, sali 1 Lappeenranta Kinoaula Järvenpää Studio 123, sali 1 Rovaniemi Finnkino Maxim, sali 1 Tampere Finnkino Plevna, sali 1 Jyväskylä Finnkino Fantasia, sali 5

Ilmoittautuminen elokuvailtoihin 7.11.2011–13.11.2011 nettiosoitteessa www.vvo.fi/elokuvaillat Liput ovat maksuttomia ja niitä rajoitettu määrä. Näytökset alkavat kello 17. Lisätietoja: 020 508 3900 ja www.vvo.fi/elokuvaillat. 3 · 2011 3

© 2011

28.11.2011 28.11.2011 29.11.2011 29.11.2011 30.11.2011 30.11.2011 1.12.2011 1.12.2011 12.12.2011 12.12.2011 13.12.2011 13.12.2011 14.12.2011 14.12.2011

Ent.

Suomeksi puhuttu 3D-versio


Valtakunnalliset kuponkiedut – leikkaa talteen!

Tarjous on voimassa 15.7. 2011 asti.

 2,7 L 22,90 € norm.hinta 37,20 €

9,0 L 52,90 € norm.hinta 86,60 €

M-Sisustusmaali valkoinen + sävytysveloitus Etu on voimassa 30.11.2011 asti Tarjous on voimassa 30.11. 2011 asti.

Norm. 45 €

 Tarjous on voimassa 30.11. 2011 asti.

met

ritti

-vi VBC

ja D HD -T2plus DVB xel i p , Hz 100

649 Norm. 729 €

4

Avainasukasliite

FULL HD LED-TV 32PFL6626T

VVO:n avainasukkaana saat lisäksi tällä kupongilla kaikista maaleista ja maalaustarvikkeista

-28 % Alennus koskee normaali­hintaisia varastotuotteitamme. Etu on voimassa 30.11. 2011 asti www.mestarit.fi


Valtakunnalliset edut Holiday Club Tarjoamme avainasukkaille Holiday Clubin kohteiden viikkomajoituksia etuhintaan: Studio 350 €/vko, 1 mh 420 €/vko, 2 mh 500 €/vko, 3 mh 600 €/vko. Etu koskee kohteiden vapaata kapasiteettia sesongin ulkopuolisina aikoina. Tutustu etuun tarkemmin osoitteessa: www.vvo.fi/avainasukas/tarjoukset ikkunanpesu 33,90 €/ tunti

Viking Line – Helsinki–Tukholma-risteilyt alk. 60 €/hytti, 2–4 matkustajaa C/B2P-hytissä (norm. alk. 84 €) – Miniristeilyt Turusta alk. 20 €/hytti, 2–4 matkustajaa C-hytissä (norm. alk. 30 €) – Päiväristeilyt Tallinnaan Viking XPRS:llä alk. 16 €/hlö (norm. 29 €)

Lindan Kotipalvelu Avainasukkaana saat 5 % alennuksen siivouksista ja muista palveluista, jotka tilataan VVO:n vuokraasuntoihin. Etu on voimassa 31. 12.2011 asti. Lisäksi saat kausitarjouksena VVO-kotiisi ikkunanpesun hintaan 33,90 €/tunti tai muuttosiivouksen 35,70€/tunti. Tarjoukset ovat voimassa 30.9. 2011 asti.

Tutustu etuihin tarkemmin osoitteessa: www.vikingline.fi/edut/vvo_avainasukas

TA M M E

M U U Ä S IT Y K S ES I M YÖ S K S TA P A LV E L

Lainalaatikko

U

Muuttaessasi VVO:n vuokra-asuntoon saat 20 prosentin alennuksen Lainalaatikon vuokrattavista muuttovälineistä. Laatikoiden lisäksi voit vuokrata muuttosi avuksi esimerkiksi nokkakärryt.

Tilaukset ja tiedustelut puhelimitse p. 010 423 7780. Lisätietoa löydät osoitteesta

www.moukari.com

www.lindankotipalvelu.fi/vvo.html

Etu on voimassa vuoden 2011 loppuun asti. Tutustu tuotteisiin ja palveluihin tarkemmin: www.lainalaatikko.fi tai soita numeroon (09) 512 3123. Mainitse tilausta tehdessäsi, että olet muuttamassa VVO:n vuokra-asuntoon.

www.lainalaatikko.fi

3 · 2011

5


Etukumppaniesittelyssä Lindan Kotipalvelu

Arjen apuriksi kotisiivouspalvelu Syksy on usein tarmokasta aikaa kun lomien jälkeen palataan arkeen. Arjen kiireiden hoitaminen tuo monelle kotitaloudelle myös haasteita. Katupöly, sisään kulkeutuva hiekka sekä syksyn loskakelit tuovat omat haasteensa kodin puhtaanapidolle. 6

Avainasukasliite


useammat tavalliset suomalaiset kotitaKeväästä 2011 lähtien Lindan Kotipalloudet ovat alkaneet käyttää siivousapuvelu on auttanut VVO:n asukkaita kona Lindan Kotipalvelua. tien puhtaanapidossa. Viikkosiivoukset, – Perheen siivousurakkaa helpottaa kaupassakäynnit ja muut kodinhoitotyöt huomattavasti kun meidän tytöt tusujuvat helposti ammattilaisten levat 1–4 kertaa kuukaudessa avulla. Yhteistyö on pyörähsuorittamaan perusteellisemtänyt käyntiin erinomaiOpeta lapset man siivouksen, Linda kersesti, ja uudet tyytyväihuolehtimaan om too. set asiakkaat aina lapsiista tavaroistaan ja – Siivouskerrat räätälöiperheistä senioriväkeen osallista heitä siivoamis dään aina asiakkaan kodin ovat saaneet helpotusessa. K od in si iv tarpeiden mukaan, Linda oaminen on ta arkeen sekä tietysti koko perheen jatkaa. Syksy on erityisen puhtautta ja viihtyisyytjuttu! haasteellista aikaa, eikä sääntä kotiin. nöllistä siivousta kannata jätTavoitteena tää väliin. Ilmassa on vielä paljon perheille laatuaikaa katupölyä ja kenkien kautta kulkeutuu sisään tomua, joka jää helposti pyörimään huoneistoon. Ja hetken päästä siiLindan Kotipalvelun perusti vuonna voushaasteita tuovat kurakelit. 2004 Linda Tirkkonen. Hänen intohimonsa on edelleen auttaa tavallisia perUusille asiakkaille heitä pitämään kodit siisteinä ja tuoda hedelmäkori perheille lisää yhteistä laatu­aikaa. Samalla kun Lindan Kotipalvelu käy muutamassa tunnissa siivoaSiivoushaasteisiin Linda antaa muutamassa kodin lattiasta man vinkin: mattoja ei viedä kukintakattoon, pystyy perkaudella ulos, sillä ulkoa niihin keräänhe irrottautumaan artyy helposti siitepölyä sekä muita ilman jesta. Lindan Kotipalepäpuhtauksia. Mattojen hyvä imuroinvelu on kasvanut jo 25 ti molemmin puolin riittää. Myös ikkutyöntekijää työllistäväksi noiden pesulla saa ihmeitä aikaan, silyritykseksi. Kiireisimpilä pesun jälkeen huone on valoisampi ja nä aikoina tarvitaan viekirkkaampi. lä kausityöntekijöikLinda kehottaa kotisiivouksesta kiinsi muun muassa ikkunostuneita ottamaan yhteyttä ja kyselenanpesijöitä. mään palvelun sisällöstä tarkemmin. Lindan Kotipalve– Syksy on parasta aikaa aloittaa kotilun sydän ja sielu Linsiivouspalvelun käyttö. Samalla kun koti da kertoo, että yhä puhdistuu käden käänteessä, pääsee itse

nauttimaan viimeisistä lämpöisistä päivistä ja vapaa-ajasta vaikkapa uusien harrastusten parissa. Uusia sopimusasiakkaita muistamme runsaalla hedelmäkorilla.

Marttojen vinkit kodin siivousta helpottamaan • Laita ulko-oven eteen kunnon kynnysmatto. • Jätä jalkineet eteiseen. • Pane tavarat omille paikoilleen. Järjestys säilyy näin paremmin. • Älä anna turhan tavaran kertyä kaappeihin ja pöydille. • Vie vanhat sanomalehdet ja mainokset mahdollisimman pian paperinkeräykseen, pullot kauppaan ja lasipurkit lasin­ keräykseen. • Kiinnitä huopapalat kalusteiden jalkojen alle. Lattiaan ei tule naarmuja, ja huonekaluja on helppo siirrellä. • Älä tupakoi sisällä. • Poista tahrat mahdollisimman pian. • Tuuleta nopeasti ja tehokkaasti. • Hanki kunnon siivousvälineet ja -aineet. • Ole joustava, hyväksy ajoittainen pölyisyys ja epäjärjestys. www.martat.fi

3 · 2011

7


www.vvo.fi/avainasukas Avainasukasohjelman ajankohtaisista asioista tiedotetaan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä avainasukasliitteessä. Voimassa olevat alennusedut ja lisätietoa muista eduista löydät myös osoitteesta www.vvo.fi/avainasukas. Lisäksi ilmoitamme henkilökohtaisesti kirjeitse, kun esimerkiksi vakuudenpalautus tai remonttietu on sinulle ajankohtaista.

Uudiskohdetiedotteet Pitkään asuneille avainasukkaille lähetään tieto lähialueille valmistuvista uudis- ja perusparannuskohteista ennen kuin niitä aletaan yleisesti markkinoida. Avainasukkaana saat siis ensimmäisenä tiedon uusimmista VVO-kodeista!

VVO-yhtymä Oyj, Mannerheimintie 168a, PL 40, 00301 Helsinki puh. 020 508 3900 www.vvo.fi/avainasukas 8

Avainasukasliite

3-vuotisetu

Vakuudenpalautus

Kun olet asunut samassa huoneistossa kolme vuotta, saat työvälineet ja materiaalit omatoimiseen pintaremonttiin. Edun voi käyttää kolmen asumisvuoden täytyttyä silloin kun sinulle sopii parhaiten. Lue lisää: www.vvo.fi/avainasukas tai ota yhteyttä isännöitsijääsi.

Avainasukkaana sinulla on mahdollisuus saada vakuusraha takaisin jo asumisaikana. Lomake palautukseen oikeutetuille lähetetään seuraavan kuukauden aikana, kun kolme vuotta asumista on tullut täyteen. Vakuus palautetaan kolmen viikon kuluessa lomakkeen palautumisesta avainasukaspalveluun.

Mitä kauemmin asut, sitä paremmat edut. Avainasukasohjelma on VVO:n kanta-asiakasohjelma vuokralaisille. Tarjoamme avainasukkaille etuja kotiin, remontointiin, asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.