Asojärjestelmä täyttää 30 vuotta

Laki asumisoikeusasumisesta astui voimaan heinäkuussa 1990, suuren laman kynnyksellä. Tuolloin se auttoi ihmisiä saamaan kohtuuhintaisen kodin. Samaa tehtävää asumisoikeusasuminen ajaa yhä edelleen.

Tässä luettavaksesi asojärjestelmän vaiherikas historia tiivistettynä. Lähteenä on käytetty Asuntomme-lehden toimittaja Päivi Karvisen vuonna 2016 kirjoittamaa juhlakirjaa Uuden ajan aso.

1983 Ensimmäinen aloite

Tuore kansanedustaja Sirpa Pietikäinen teki uransa ensimmäisen aloitteen asumisoikeusasumisesta. Osuuskuntaideaan pohjautuva, mutta myöhempää asumisoikeusjärjestelmää muistuttava esitys ei tuolloin vielä edennyt käytännön toteutukseen. Järjestelmä löysi ymmärtäjän myös opiskelijamaailmasta.

- Asuntomarkkinat olivat todella vaihtoehdottomat. Asuntojen hintojen noustessa tuli yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät pystyneet ostamaan asuntoa, muisteli tuolloin Suomen ylioppilaskuntien liitossa ja sittemmin ympäristöministeriössä työskennellyt Peter Fredriksson.

1988 Laaja-alaista keskustelua

Asumisoikeusjärjestelmästä tai senkaltaisista vaihtoehdoista lähdettiin keskustelemaan eri puolilla Suomea samoihin aikoihin. Keskustelussa nostettiin esiin asukkaiden oma aktiivisuus asunnon rahoituksessa ja asukkaiden päätösvallan takaaminen, nuorten suosiminen asuntojen jakamisessa, tulorajat ja jonotusjärjestelmän tarpeellisuus. Toisaalta pelättiin liikaa byrokratiaa, toisaalta valtiolle koituvia taloudellisia riskejä.

1990 Laki asumisoikeudesta astui voimaan Laki asumisoikeusasumisesta astui voimaan 16.7.1990. Lopputulos oli toimijoiden mukaan kompromissi, jossa jokainen joutui luopumaan jostain, mutta jonka avulla pystyttiin lähtemään tuottamaan ripeästi asoasuntoja.

Moni asia kuitenkin toteutui, kuten pysyvä asumisoikeus. Suomen mallissa pystyttiin välttämään ruotsalaisen yhdistysvetoisen mallin heikkoudet vahvistamalla yhtiöiden roolia asuntojen tuottajina.

- Ruotsin asumisoikeusjärjestelmässä vahvistui ajan myötä markkinoiden vaikutus hintaan. Suomessa haluttiin luoda turvallinen järjestelmä, joka palvelee kaikkia, myös pienituloisia. Erityisesti Heiskanen-Frösen mieltyi yhtiövetoiseen malliin, muisteli Fredriksson.

Voimakastahtoista, vuonna 2010 edesmennyttä ympäristöministeriön hallitusneuvos Seija Heiskanen-Fröseniä on luonnehdittu asojärjestelmän äidiksi.

Asojärjestelmä täyttää 30 vuotta

Suomen ensimmäinen asumisoikeustalo valmistui Rovaniemelle syksyllä 1991 Asoasunnot Oy:n (nyk. Asokodit) omistukseen. Asumisoikeusasuntojen tuotannon käyntiinlähtöä kiritti muun asuntorakentamisen pysähtyminen. Asotuotanto yhdessä valtion tukeman vuokraasuntotuotannon kanssa suorastaan pelasti suomalaisen rakennusteollisuuden. 1991 Ensimmäinen talo valmistui Rovaniemelle

Valtiovarainministeriöstä esitettiin asojärjestelmän lakkauttamista vain pari vuotta käyntiinlähdön jälkeen. Toimijat yhdistivät voimansa ja vaikuttivat eduskuntaan, jotta esitys saatiin torpattua. VM on ollut sittemmin niin lainajärjestelmän uudistamisen kuin koko järjestelmän pahin vastustaja. Vuonna 2006 VM:n virkamiehen ja VVO:n toimesta kartoitettiin uudelleen mahdollisuutta lakkauttaa järjestelmä ja muuttaa asoasunnot vapaarahoitteisiksi vuokra-asunnoiksi. Järjestelmä oli jo siinä määrin vakiinnuttanut asemansa, ettei selvitystä päästetty valtion puolelta etenemään. 1993 VM esitti järjestelmän lakkauttamista

Tulorajat poistettiin kaikilta hakijoilta. Järjestelmän oli havaittu palvelevan kaikkia ikäryhmiä, eikä tulorajojen haluttu rajoittavan asunnon hakua. 1994 Tulorajat poistuivat hakijoilta

Laki asumisoikeusyhdistyksistä astui voimaan. Yhdistysmuotoisia asumisoikeustaloja on syntynyt verrattain vähän. Suurimmaksi syyksi on esitetty rakennuttamisprosessin vaatima ammattitaito ja taloudellinen riski. 1995 Yhdistyksille mahdollisuus tehdä asoasuntoja

Asosuntoja rahoitettiin yli kymmenen vuotta pelkästään ns. yhtenäislainoilla. Lainoitusjärjestelmä sai heti tuoreeltaan kritiikkiä. Helsinkiläinen kuntapoliitikko Jukka Lindeman arvosteli järjestelmän Helsingin Sanomien artikkelissa näin: ”Järjestelmässä on keskeinen virhelaskelma; siihen on rakennettu oletus, että inflaatioprosentti on noin kymmenen. Siitä johtuu, että vaikka talo on rakennettu ajat sitten, aravalainojen pääomakustannukset vain nousevat. Ne ovat korkeimmillaan vasta 18 -21 vuotta valmistumisen jälkeen”.

Riskit lainojen lyhennysaikataulun takapainotteisuuden takia tunnistettiin myös toimijapuolella, mutta luotettiin siihen, että järjestelmän luonut valtio tulee apuun tarvittaessa. Asukkaiden kriittisyys lainajärjestelmää kohtaan 2003 Korkotukilainoitus tuli kritisoidun laina- järjestelmän rinnalle

lisääntyi samaan aikaan, kun pääomakulut saavuttivat Lindemanin mainitseman huippukohdan. - Asukkaiden on vaikea ymmärtää, että lainojen lyhennys kasvaa loppua kohti. Kun samaan aikaan tulee peruskorjauslainat päälle, on ymmärrettävää, että kustannuskehitys huolestuttaa asukkaita. Lainajärjestelmään tarvittaisiin ehdottomasti muutosta, totesi Mirja Suopanki, joka oli vuonna 2015 yksi asumisoikeusasumista valvovista virkamiehistä ARAssa. Vuonna 2003 otettiin yhtenäislainojen rinnalle hieman paremmin rakennuttamista palveleva korkotukilainajärjestelmä. Vanhojen lainojen ongelmaa ei ole korjattu vieläkään, mutta järjestelmästä johtuvat pahimmat vuodet ovat takanapäin ja vastikekehitys tasaantunut.

Yli 55-vuotiailta poistuivat varallisuusrajat. Asumisoikeusasuntojen suosio lähti voimakkaaseen nousuun vanhempien hakijoiden keskuudessa. 2006 Varallisuusrajat poistuivat yli 55-vuotiailta

Lakiin lisättiin säännös omistajan entistä laajemmasta tiedonantovelvollisuudesta liittyen käyttövastikkeella katettaviin menoihin. 2011 Tiedonantovelvollisuutta laajennettiin

LUVUT KERTOVAT JÄRJESTELMÄN SUOSIOSTA

Asumisoikeusasunnoilla on ARAn viime vuoden lopulla julkaiseman markkinakatsauksen mukaan erittäin hyvä kysyntätilanne ja asuminen on yhä edullisempaa verrattuna vapaarahoitteiseen vuokra-asumiseen. Myös asukasvaihtuvuus on pienentynyt jo kuutena perättäisenä vuonna.

Tutkimushetkellä elokuussa 2019 vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat olivat koko maassa 15 % kalliimpia verrattuna asoasuntojen vastikkeisiin. Helsingissä maksettujen vapaarahoitteisten vuokrien ja käyttövastikkeiden ero oli jopa 46 %.