SOSIALI足 DEMOKRAATTINEN MIELIPIDELEHTI
NRO 3/2015
K
YLLÄ SE SIITÄ. – Mauno Koivisto
DEBATTI Debatti on Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n julkaisema itsenäinen mielipidelehti, jonka kannat eivät välttämättä edusta järjestön poliittista linjaa. PÄÄTOIMITTAJA NELLI NURMINEN NELLI.NURMINEN@HELSINKI.FI TOIMITUSSIHTEERI NOORA LUUKKA KIRJOITTAJAT LAURI HOLAPPA, HANNA HUUMONEN, ULPU IIVARI, ANETTE KARLSSON, EETU KINNUNEN, NELLI NURMINEN, EEMELI PELTONEN, MARIA RYTKÖNEN, SARA SALOMAA, TIINA VESA YHTEYSTIEDOT SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY, SAARINIEMENKATU 6, 00530 HELSINKI WWW.SONK.FI GRAAFINEN ULKOASU FREDRIK BÄCK PAINO ERWEKO OY WWW.ERWEKO.FI ILMOITUSTEN MYYNTI NOORA LUUKKA PUH. 045 277 5070 PAASIHTEERI@SONK.FI
SISÄLLYS
4 PÄÄKIRJOITUS nelli nurminen 5 ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ 6 Oikeudenmukainen ruokaympyrä ei sisällä eläimiä NELLI NURMINEN 9 Kapea politiikkakäsitys on sosialidemokratian kriisin taustalla Lauri Holappa 10 TEEMA: FEMINISMI 11 Feminismin on päästävä naisasialiikkeen leimasta EETU KINNUNEN 12 Kontrolloitu tunne: Feministinen näkökulma affekteihin mielikuvakapitalismissa Maria Rytkönen 14 Normatiivinen varhaiskasvatus, eriarvoinen lapsuus TIINA VESA
16 Nationalismi, konservativismi ja patriarkalismi – siitä on urheilu tehty HANNA HUUMONEN 18 Han, hon eller hen? ANETTE KARLSSON 19 KOLUMNI Eemeli Peltonen 21 KOLUMNI Ulpu Iivari 23 DEMARI: JÖRN DONNER NELLI NURMINEN 25 KIRJA: Huono-osaiset SARA SALOMAA 26 KIRJA: Uhkapeli ilmastolla EETU KINNUNEN 27 ETSIMESSÄ 28 YHTEYSTIEDOT 30 SEURAAVASSA NUMEROSSA
4 | PÄÄKIRJOITUS
Satu meni sekasaunaan
O
lipa kerran opiskelijajärjestö, jonka jokaisessa tapahtumassa oli sekasauna. Sekasaunassa oli aina paras meno ja parhaat jutut. Naisten vuoron saunojat – ne neitsyet, kihlatut, huumorintajuttomat, itsetunto- ongelmaiset ja uskovaiset – toivat järjestön liittokokouksessa esille, että sekasauna sulkee osan yhteisöstä ulkopuolelle, sillä kaikki eivät pysty siihen osallistumaan. Mutta sekasaunahan edustaa tasa-arvoa puhtaimmillaan. Kaikki jalkovälistä riippumatta vihdotaan perinpohjin, pestään Erittäin Hienolla Suomalaisella Shampoolla ja huuhdellaan lagerilla alas. Ei sekasaunan ovea ole meidän bileissä kenenkään edestä suljettu. Paitsi tietysti silloin, jos joku yrittää tulla sinne uimapuvussa!
Sekasauno tai ole se outo mies, joka ei sauno ollenkaan. Kerran kuulin, että eräät itseni kanssa samassa järjestössä pitkään toimineet miehet olivat omina aktiivivuosinaan tunteneet olonsa epämukavaksi joutuessaan sosiaalisen paineen vuoksi jokaisissa bileissä aina sekasaunaan. Itseäni harmitti ja vähän hävetti. Kukaan heistä ei kehdannut vaatia miehille omaa saunavuoroa. Sekasaunakeskustelu jatkuu suomalaisissa opiskelija- ja nuorisojärjestöissä luultavasti niin kauan, kunnes viimeinen sauna on tästä maasta palanut maan tasalle. Ja hyvä niin. Yhdenvertaisuus on enemmän matka kuin päämäärä. Järjestöissä, joissa vaihtuvuus on suurta, joudutaan käymään samoja keskusteluja yhä uudestaan ja se kuuluu asiaan. Tämän Debatin teema on feminismi. Ennen kaikkea haluamme tehdä näkyväksi sen, että kyse on muustakin kuin naisten oikeuksien puolustamisesta. Sortavat rakenteet koskettavat kaikkia, kuten Eetu Kinnunen tässä numerossa kirjoittaa. Ei ole olemassa mitään feminististä saunaraamattua, joka kertoisi oikeaoppisen tavan järjestää saunavuorot yhdenvertaisesti. Saunominen ei myöskään itsessään ole syrjivää tai seksististä. Kyse on ennen kaikkea siitä, että saunaporukka kunnioittaa toistensa itsemääräämisoikeutta ja haluaa olla yhteisö, jonka jäseniä ei arvoteta näennäisen rohkeuden mukaan. D Nelli Nurminen Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti ja Debatin feministi päätoimittaja. Heittää löylyä maltillisesti. DEBATTI 3/2015
ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ | 5
ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ
T
AISTELEMME LOPPUUN ASTI KOTIMAAMME JA YHDEN AIDON SUOMEN KANSA KUNNAN PUOLESTA. – Olli Immonen
”Elintasosurffarit käännytettävä pikaisesti.” Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo (ps) turvapaikanhakijoista Suomen Uutisissa 21.82015 ”Onhan se nyt käsittämätöntä, että me olemme luoneet tällaisen meritaksi palvelun laittomalle maahantulolle.” Kansanedustaja Wille Rydman (kok) Välimeren siirtolaisista Iltalehdessä 20.8.2015 ”Voin kuvitella, että esimerkiksi Itä-Helsingin alueet, missä asuu paljon maahanmuuttajia, ovat optimaalisia ympäristöjä erilaisten normijärjestelmien syntymiselle. Sellaisten normijärjestelmien, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä Suomessa.” Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen Helsingin Sanomissa 9.8.2015 ”Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansakunnasta, joka nujertaa tämän moni kulttuurisuudeksi kutsutun painajaisen. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, puhkeaa pian miljooniksi osiksi. Elämme hyvin vaikeiden aikojen puristuksessa. Nämä ovat päiviä, jotka jättävät ikuisesti jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Uskon vahvasti taistelutovereihimme. Taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden aidon Suomen kansakunnan puolesta. Voitto on oleva meidän.” Kansanedustaja Olli Immonen (ps) Facebookissa 25.7.2015 ”Ehkä olen naivi, tyhmä, typerä ja hullu, mutta sitten olen sitä.” Oululainen demarivaltuutettu Sari Halonen Facebookissa sen jälkeen, kun oli julkisesti kannattanut uusnatsien katupartiointia sanomalehti Kalevassa ”Me kansanedustajat tulemme huolehtimaan siitä, että avioliittoa koskeva kansalaisaloite käännetään tällä kertaa voitoksi.” Kansanedustaja Harry Wallin (sd) Demokraatissa 30.7.2015 ”Keskon entinen pääjohtaja Matti Halmesmäki, 62, Rautaruukin entinen toimitusjohtaja Sakari Tamminen, 61, sekä Nokian Renkaiden entinen toimitusjohtaja Kim Gran, 60, ovat siirtäneet kotipaikkansa Portugalin eri osiin kevään aikana. Portugali ei verota työeläkkeitä eikä niiden päälle maksettavia johtajaeläkkeitä, joten sinne muuttavat suomalaiset saavat eläkkeensä halutessaan puhtaana käteen.” Helsingin Sanomissa 29.7.2015 DEBATTI 3/2015
6 | ELÄINTEN OIKEUDET
Oikeudenmukainen ruokaympyrä ei sisällä eläimiä
DEBATTI 3/2015
ELÄINTEN OIKEUDET | 7
T H
IESITKÖ, ETTÄ KANALLE VOI OPETTAA AGILITYÄ?
elsingissä on yli 80 koirapuistoa. Nopean Google-haun perusteella voisin poistumatta koti kaupungistani harrastaa koirani kanssa ainakin koiranäyttelyitä, agilitya, ratajuoksua, tokoa, rally-tokoa, doboa, koiratanssia, pelastuskoiratoimintaa, flyballia ja jäljestystä. Useassa näistä lajeista voisin myös kilpailla. Lisäksi voisin viedä koirani esimerkiksi koirahierojalle tai koirauimalaan. Voisin myös valokuvauttaa koirani studiossa erityisesti koirien valokuvaukseen erikoistuneella valokuvaajalla. Vuonna 2013 lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri kaksinkertaisti liikevoittonsa huolimatta taloudellisesta taantumasta. Samana vuonna suomalaiset söivät yli 70 kiloa lihaa henkilöä kohden. Suurin osa lihasta oli sikaa, nautaa ja siipikarjaa. On kuitenkin täysin sattuman kauppaa, että juuri porsaat ja kanat päätyvät lautasillemme, kun taas koirat ja kissat nukkuvat sängyissämme. Tiesitkö, että kanalle voi opettaa agilityä? Kanat pystyvät ymmärtämään syy-seuraussuhteita, ratkomaan ongelmia ja viestimään muille kanoille erilaisin monimutkaisin menetelmin. Ne osaavat leikkiä ja tunnistaa toisia kanoja sekä ihmisiä. Nykytiedon valossa kanat eivät ole tyhmiä. Et ehkä halua hankkia kanaa ja alkaa harrastaa kana-agilityä, mutta oikeuttaako se sinua syömään kanoja? Miksi oikeastaan edes syöt kanoja? Sinä syöt kanaa luultavasti samoista syistä kuin minäkin söin: se oli hyvää ja olin syönyt sitä aina. Jo edesmennyt isoisäni osti usein meille lapsenlapsilleen kaupasta tuliaisina lihatiskillä paistettua broileria. Söimme sitä sormin suoraan foliosta. Vaikka totta kai tiesin, mitä kanat ovat, en oikeastaan koskaan tullut ajatelleeksi, että tuo folioon kääritty kasa höyryävän kuumaa vaaleaa lihaa on hiljattain ollut maata kuopsutteleva ja lajitoveriensa kanssa leikkivä olento. Foliopussien kanat ja ne kanat, jotka päätyvät lautasellesi, eivät ole elämänsä aikana harrastaneet agilityä. Ne eivät
välttämättä ole edes koskaan nähneet auringonvaloa. Ne ovat viettäneet koko lyhyen elämänsä noin A4-kokoisen paperiarkin kokoisella alueella, luultavasti ahdistuneina ja toisten kanojen vahingoittamina. Itse asiassa syömäsi kanat eivät ole niitä maatiaiskanoja, joista olet nähnyt kuvia peruskoulun ympäristötiedon kirjassa. Suomessa kasvatetaan kahdenlaisia kanoja: munijakanoja ja broilereita. Jalostaminen on johtanut siihen mm. siihen, että broilereilta saattaa spontaanisti murtua jalkoja, koska niiden lihan kasvuvauhti on jalostettu liian kovaksi. Jos saisit tietää, että sinut tullaan pian surmaamaan tukehduttamalla, millaisen kivunlievityksen haluaisit? Yleisanestesian? Entä, jos tällä tavalla surmattaisiin koiranpentusi? Suomessa tapetaan vuosittain tuhansia vain päivän ikäisiä kukonpoikasia yleensä tukehduttamalla hiilidioksidilla tai laittamalla ne silppuriin. Niitä ei munien tuotannossa tarvita, sillä kanat hoitavat munimisen. Poikatipuja syntyy kuitenkin yhtä paljon kuin tyttötipuja, joten jotainhan niille on tehtävä. Eläinten oikeudet laitetaan usein vastakkain elintarvike alan kanssa. Eihän lihansyöntiä voi lopettaa, koska sitten ihmisiltä loppuisi työt. Koiran jättämisestä kuumaan autoon tuli jälleen tänä kesänä valtava mediahässäkkä. Jos joku tekisi voittoa saunottamalla koiria hengiltä kuumissa autoissa, olisiko sekin hyväksyttävää? On totta, että mahdollisuudet vaikuttaa kuluttamalla ovat rajalliset. Mutta syöminen on paitsi kuluttamista myös sosiaalinen instituutio. Olen ollut vuosia kasvissyöjä ja pisimmät keskustelut eläinten oikeuksista olen käynyt lihaa syövien ihmisten kanssa ruokapöydässä. Mikä onkaan sen luontevampi ruokapöytäkeskustelun aihe kuin ruoka. Joskus kasvissyönti on lihaa syöville ihmisille isompi asia kuin itse kasvissyöjille. Toisiaan huomaan ikään kuin puolustavani jotakin teoriaa, jota keskustelukumppanini DEBATTI 3/2015
8 | ELÄINTEN OIKEUDET
S
UOMESSA TAPETAAN VUOSITTAIN TUHANSIA VAIN PÄIVÄN IKÄISIÄ KUKONPOIKASIA YLEENSÄ TU KEHDUTTAMALLA HIILIDIOKSIDILLA TAI LAITTAMALLA NE SILPPURIIN. NIITÄ EI MUNIEN TUOTANNOSSA TARVITA, SILLÄ KANAT HOITAVAT MUNIMISEN.
yrittää todistaa vääräksi osoittamalla erilaisia käytännön epäjohdonmukaisuuksia. Yllättävän usein esille nousee esimerkiksi metsästäminen. Villinä kasvaneen eläimen syömistä pidetään hyväksyttävämpänä kuin tehotuotetun. Riistan kulutus on kuitenkin Suomessa vain muutama prosentti vuosittaisesta lihan kokonaiskulutuksesta. Vaikka metsästetty liha olisi jollain tavalla eettisempää kuin vankeudessa kasvatettu, ei se tee tehotuotetun lihan syömisestä yhtään sen oikeutetumpaa. Toisaalta miksi varta vasten surmata esimerkiksi hirviä ravinnoksi, jos pystyy koostamaan terveellisen ruokavalion ilmankin? Suurin kynnys ryhtyä kasvissyöjäksi on sosiaalinen. Kun koko ruokakulttuurimme perustuu eläinten riistolle, on näennäisen työlästä muuttaa omia, jo lapsuudesta omaksuttuja elintapoja saati olla se erilainen, joka ei ottanutkaan työpaikkaruokalan linjastosta sitä koko viikon odotettua uunimakkaraa. Olen saanut usein kuulla, että maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin lihan syöminen. Jokaisen meistä on kuitenkin joka tapauksessa syötävä jotain ja kaupan hyllystä on valittava ne tuotteet, jotka laittaa suuhunsa. Jos kerran tiedostaa ongelman, eikö voisi valita edes oman kauppakassinsa sisällön oikeudenmukaisesti? Vegaaninkaan ei tarvitse käydä tavallista Alepaa tai K-Marketia erikoisemmissa kaupoissa voidakseen tehdä tavallista arki ruokaa. Ilmaston näkökulmasta lihan syöminen itse asiassa on järjettömän suuri ongelma. Tuotantoeläimet lämmittävät ilmastoa enemmän kuin liikenne. Sekasyöjät aiheuttavat seitsemän kertaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vegaanit. Lisäksi lihansyönti vähentää luonnon biodiversiteettiä mm. kalastuksesta aiheutuvien sivusaaliiden vuoksi. Päätän kirjoitukseni Jonathan Safran Foerin aiheeseen liittyvään ajatusleikkiin: DEBATTI 3/2015
”Kuvittele, että eteesi tuodaan sushilautanen. Mutta lautasellasi ovatkin myös kaikki ne eläimet, jotka tapettiin, jotta sinä saisit sushia. Lautasesi halkaisijan pitäisi olla puolitoista metriä.” D Nelli Nurminen Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti ja Debatin päätoimittaja. Kirjoitti tämän jutun, koska suomalai sista noin 95% syö lihaa.
Kiinnostuitko? Lue lisää: Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä (Atena, 2012) Eveliina Lundqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta (Into, 2014) Elisa Aaltola & Sami Keto (toim.) Eläimet yhteiskunnassa (Into, 2015)
SOSIALIDEMOKRATIAN KRIISI | 9
Kapea politiikkakäsitys on sosialidemokratian kriisin taustalla
Lähes koko 2000-luvun on puhuttu sosialidemokratian kriisistä. Sosialidemokraattiset puolueet ovat menettäneet kannatustaan etenkin kansallismielisille populistipuolueille, jotka ovat onnistuneet keräämään kannatusta esimerkiksi työttömien, pienipalkkaisten tai muulla tavoin enemmistön elämänmuodosta syrjäytettyjen keskuudesta. Kehityksen taustalla on sosialidemokraattisten puolueiden talouspoliittisessa ajattelussa 1980-luvulta alkaen tapahtunut muutos. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä pääosa läntisistä sosialidemokraattisista puolueista perusti talouspoliittisen linjansa keynesiläiseen talousteoriaan. Talouspolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi asetettiin täystyöllisyys, johon yleensä pyrittiin tavoittelemalla mahdollisimman korkeaa investointiastetta. Kapitalismi miellettiin kysyntävetoiseksi järjestelmäksi, joka ei automaattisesti ohjaudu tasapainoon. Siksi tarvittiin valtion aktiivista finanssipolitiikkaa tai esimerkiksi valtionyhtiöiden massiivisia investointeja. 1970-luvulla useiden ajatushautomoiden ja näkyvien yliopistointellektuellien systemaattisen toiminnan myötä keynesiläisen talousteorian suosio alkoi vähentyä. Kysyntäongelmat alettiin mieltää lyhyen aikavälin tilapäisongelmiksi ja talouskasvun pitkäaikaisen vahvistamisen katsottiin vaativan työn tarjontaa lisääviä työmarkkina reformeja. Myös sosialidemokraattiset puolueet omaksuivat 1980-luvulla hyvin nopeasti uuden talousajattelun peruspiirteet. Uusi talousortodoksia ei välittömästi rapauttanut sosialidemokraattien suosiota, sillä uutta talouspolitiikkaa alettiin toteuttaa usein täystyöllisyyden, parantuvien julkisten palveluiden ja tasaisen tulonjaon kontekstissa. Ongelmat kehittyivät vasta hiljalleen, kun entisille demari kannattajille kävi selväksi, että sosialidemokraattiset puolueet eivät enää kyenneet takaamaan täystyöllisyyttä
ja tasaista tulonjakoa. Ylipäätään visio alati paranevasta huomisesta alkoi haihtua ja korvautua puheella ”välttämättömyyksistä” ja ”vaikeista valinnoista”. Nyt demaripuolueet ovat vaikeassa tilanteessa, sillä uskottavuuden palauttaminen luokkapuolueena edellyttäisi keynesiläisen työllisyyspolitiikan palauttamista sosiali demokraattisen talouspolitiikan ytimeen. Myös tämänhetkinen suhdannetilanne edellyttäisi paljon nykyistä elvyttävämpää otetta talouspolitiikkaan. Talouspolitiikan suunnanmuutos on kuitenkin juuri nyt hankalaa, koska julkisessa keskustelussa keynesiläiseen talouspolitiikkaan suhtaudutaan vihamielisesti lähes kaikkialla Euroopassa. Siirtyminen keynesiläisemmälle linjalle saattaisi syödä demareiden kannatusta entisestään lyhyellä aikavälillä. Keskustelu ei olisi kuitenkaan koskaan lukkiutunut näin yksipuoliseksi, jos demaripuolueet eivät olisi muuttaneet talouspoliittista linjaansa niin radikaalisti 80-luvulla. Tuolloin sosialidemokraatit eivät kyenneet ymmärtämään uuden talousajattelun seurauksia yhteiskunnallisen vallanjaon sekä puoluekannatuksen kannalta. Demaripuolueille uusi talousajattelu näyttäytyi vain neutraalina faktana, johon oli pakko sopeutua. Näin ollen sosialidemokratian kriisissä on kyse ennen kaikkea kapean politiikkakäsityksen kriisistä. Politiikassa ei koskaan ole kyse vain vaaleista ja parlamentaarisista prosesseista, vaan myös kulttuurisista ja teoreettisista kamppailuista. Keskittymällä suppeasti vain parlamentaariseen politiikkaan puolueet voivat ajaa itsensä tilanteeseen, jossa ei ole jäljellä kuin huonoja vaihtoehtoja. D Lauri Holappa Kirjoittaja on maltillinen radikaalikeynesiläinen. Kuva: Ville Tarhala.
DEBATTI 3/2015
10 | FEMINISMI
DEBATTI 3/2015
FEMINISMI | 11
Feminismin on päästävä nais asialiikkeen leimasta Nykyinen feministinen liike on syntynyt pitkälti kahden viime vuosisadan naisasialiikkeen pohjalle. Aluksi kamppailua käytiin tiukan sukupuolitetun yhteiskuntajärjestelmän marginaaliin työnnettyjen naisten tasa-arvoisten kansalaisoikeuksien puolesta teoriassa ja sen jälkeen noiden oikeuksien toteutumiseksi myös käytännössä. Ainakin periaatetasolla useimmat naisia rajoittaneet esteet esimerkiksi uravalintojen ja itsemääräämisoikeuden suhteen saatiin kumottua Suomessa 1990-luvulla. Sen jälkeen rintamalinjat ovat hajonneet ja feminismiä on alettu perinteisen konservatismin sijaan enenevissä määrin vastustaa henkisesti hyvin erilaisilla ”miesasialiike”-argumenteilla ja evoluutiopsykologisilla tulkinnoilla. Toki asetelma oli alkanut monimuotoistua jo aiemmin, eivätkä keskeisimmät kysymyksetkään pysyneet identtisinä, mistä kertovat feminismin kolme selkeästi tunnistettavaa aaltoa. Biologisten naisten aseman ajamisen rinnalle nousi viimeistään 1970-luvulla seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuuden huomioonottamista ajanut liike, johon kytkeytyivät myös ihmisten yhteiskunnallisiin ja etnisiin taustoihin liittyvien sukupuolittuneiden ongelmien tunnistaminen. Feminismin haasteena onkin nyt, miten se kykenee irtautumaan lopullisesti puhtaan naisasialiikkeen perinteestä ja muuttumaan sortavia sukupuolirakenteita uudistavaksi liikkeeksi. Haaste on hivenen samanlainen kuin työväenliikkeen perinnön kanssa painivalla vasemmistolla: nykyisin pitäisi pyrkiä ratkomaan yhteiskunnan ja työelämän epäkohtia sen sijaan että taistellaan sorrettujen työläisten puolesta riistäviä porvareita vastaan. Samalla tavalla naisasialiikkeen naiset vastaan miehet -asetelma on vanhentunut, eivätkä sitä korjaa He for She -kampanjat, joiden perusideana on toivottaa miehetkin tervetulleiksi parantamaan naisten asemaa. Värillisten ja seksuaalivähemmistöjen kamppailu tasaarvon puolesta antaa hyvää esimerkkiä inklusiivisesta tasa- arvopolitiikasta, jossa jonkin ryhmän oikeuksien puolesta kamppaileminen kytketään elimellisesti kaikkien oikeuksiin ja hyvinvointiin tavalla, joka vahvistaa liikettä tuke-
vien omaa identiteettiä positiivisella tavalla. 1960-luvun Yhdysvalloissa ns. rotukysymys kytkeytyi hyvin vahvasti yleiseen liberalisaatioaaltoon koulutetun valkoisen keskiluokan ja valkoisten nuorten keskuudessa. Rotuerottelun purku nähtiin orjuuden vastaisen taistelun loppuunsaattamisena ja länsimaisten ihanteiden toteuttamisena. Samalla se antoi nuorille mahdollisuuden irrottautua konservatiivisuudesta yleisesti. Myöhemmin rotukysymys kytkeytyi vielä Vietnamin sodan vastustamiseen. Seksuaalivähemmistökysymyksissä kävi pitkälti samoin. Omasta suuntaumuksestaan riippumatta nuoret kokivat valtiollisen kontrollin ihmisten seksuaaliseen käyttäytymiseen vääränä ja rajoittavana ja kokivat, että konservatiivinen käsitys perheestä ja sukupuolista rajoitti myös niitä, joita nämä lait eivät suoraan koskeneet. Syntyi kansanliike, jonka kannattajat eivät tunteneet taistelevansa ”homojen puolesta”, vaan omien arvojensa ja oman vapautensa puolesta, riippumatta siitä mihin lokeroon itse kuuluivat tai olivat kuulumatta. Samanlainen muutos pitäisi saada aikaan feminismin kentässä. Olisi kenties nostettava esiin entistä vahvemmin se, miten sortavat rakenteet koskevat meitä kaikkia ja ongelmat ovat yhteenkietoutuneita. Esimerkiksi perheväkivalta on kytkeytynyt siihen, miten paljon nuoret miehet kohtaavat väkivaltaa arjessaan. Edelleen voimissaan oleva tapa leimata ongelmista puhuvat miehet ”mamiksiksi” tai ”peräkammaripojiksi” on näiden rakenteiden vahvistamista. Sukupuolisodassa ei voita kukaan. Uhriutumisesta tai uhriuttamisesta ei hyödy kukaan. Sen sijaan integroimalla sukupuoliset eriarvoisuuskokemukset ja -rakenteet osaksi feministisen liikkeen agendaa voimme voittaa projektille lisää kannatusta ja kumota vastustajien ennakkoluuloja. D Eetu Kinnunen
DEBATTI 3/2015
12 | FEMINISMI
Kontrolloitu tunne: Feministinen näkö kulma affekteihin mielikuvakapitalismissa
”N
aiset eivät kykene täyttämään ihmisen tehtävää tai tarkoitusta. Ihmisen tehtävän ja tarkoituksen kykenevät täyttämään vain vapaat miehet, jotka siten ainoastaan ovat varsinaisesti inhi millisiä ihmisiä.”
A
ristoteleen mukaan naiset eivät kyenneet toteuttamaan ihmisen tehtävää, koska olivat tunteidensa vankeja. Ihmisen tehtävä oli Aristoteleen mukaan elää hyveellistä elämää, rationaalista sivistynyttä elämää, jonka edellytti osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan eli politiikkaan. Koska naiset eivät kyenneet rationaaliseen ajatteluun, he eivät saaneet osallistua politiikkaan, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai julkiseen tilaan. Naiset saivat Suomessa äänioikeuden vuonna 1906, mutta naisten poliittista osallistumista on kontrolloitu ja rajoitettu pitkään suorasti ja epäsuorasti. Tänä päivänä ei naisten poliittiselle osallistumiselle Suomessa ole kirjoitettuja rajoituksia, mutta asenteellisia rajoituksia on edelleen. Lasikatoista on puhuttu Suomessakin jo jonkin aikaa, mutta mitä muita tekijöitä on, jotka kontrolloi naisia jäämään tai jättäytymään pois politiikasta? Keväällä 2015 julkaistu Prekarisaatio ja affekti -teoksessa tarkastellaan poikkitieteellisesti ja laajasti prekarisaation ja affektien (tuntemuksien, tunteiden ja aistimuksien) suhdetta kapitalistiseen myöhäismoderniin elämään. Affektilla tarkoitetaan ilmiötä, joka on jotain tunteita ja tuntemuksia laajempaa, siinä on kysymys ruumiin kyvystä vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi tuntemuksien kautta. Se on mielikuva siitä, mitä kokee haluavansa tavoitella siitä omasta ymmärryksestä, mitä on hyvä elämä. Affekti on laajasti ymmärrettynä yksilön maailmankuva siitä, mitä yksilön tulisi olla toteuttaakseen itseään – tehtäväänsä mahdollisimman hyvin. DEBATTI 3/2015
Levottomuus, epävarmuus ja yksilöllisyyden taakka nousevat modernin ihmisen tuntemuksina. Tässä tekstissä haluan keskittyä teoksessa käsiteltyjen affektien ja ihmisten suhteeseen myöhäismodernissa kapitalistisessa yhteiskunnassa feministisestä näkökulmasta. Erityisesti tunteiden kapitalisointi, naisten suuren kuluttajanryhmän osuuden ylläpitämisen hyödyt sekä tunteiden merkitys myöhäismoderneissa tuotantoprosesseissa ja kuluttajamarkkinoilla ovat asioita, joita pohdin kirjaa lukiessani. Postemotionaalinen yhteiskunta tarkoittaa tulkintaa, jossa ajatellaan, että myöhäismodernissa yhteiskunnassa aidot tunteet ovat hajonneet tai hävinneet. Affektit ja ihmissuhteet ovat hiipuneet sekä tavaroituneet jälkiteollisessa maailmassa. Tuotteen lisäarvo ei ole (vain) sen käyttötarkoitus vaan se, millaisia tuntemuksia se tuottaa ostajalle – parhaimmillaan mielikuvia ja kokemusta oman persoonallisuuden ja yksilöllisyyden ”parantamisesta”. Tuotteiden markkinoimisessa luodaan mielikuvia siitä millaisia tavoiteltavia tunteita ja haluja ”hyvän ihmisen” on kannattavaa kokea ja omistaa. Koska tunnetusti naiset ovat suurin kuluttajaryhmä ja markkinointi myös kohdistuu suurimmilta osin juuri naisiin, on kysymystä kiinnostavaa tarkastella feministiseltä näkökulmalta. Voidaan kyseenalaistaa, ovatko naiset suuri kuluttajaryhmä luonteensa vuoksi, kuten usein kuvitellaan vai onko naissukupuoleen kohdistettu juuri aristoteleläisen perinnön mukaisesti kontrollointia kapitalistisen voiton tavoittelun vuoksi. Kuinka moni nainen ylläpitää kosmetiikka- ja muotiteollisuutta oman ”luon-
FEMINISMI | 13
”H
”Y
OU ARE WORTH IT! TINDITINDIN… VAIN 39,90”
ALUATKO SINÄKIN KIILTÄ VÄT JA TERVEET HIUKSET?”, ”DON’T THINK, JUST SHOP!”
nollisen naisluonteensa” vuoksi ja kuinka moni on siihen kulttuurillisesti opastettu kokeakseen olevansa normaali, jopa ”hyvä” nainen. Tunteiden rooli myöhäismodernissa yhteiskunnassa muistuttaa teoksen kirjoittajien mukaan tehtaiden tehtävää teollisen kapitalismin vaiheessa: affektit ovat osa kapitalismin infrastruktuuria ja infrastruktuuria tuottavia tunnetehtaita. Deleuzelaisesta kontrolliyhteiskuntateoriassa juuri tunteet ja halut ovat keino kontrolloida ihmisiä tuottaviksi, sopivalla tavalla käyttäytyviksi yksilöiksi. Paras keino ei ole pakottaa ihmistä tekemään jotain, vaan saada hänet itse tahtomaan sitä. Affektit ovat niitä, jotka muodostavat ja rakentavat yksilöä ja kokemusta itsestä. Myöhäismodernissa yhteiskunnassa ei keskeistä ole se, mitä tunteet ovat, vaan mitä tunteet tekevät. Deleuzen ajatuksista ponnistava Brian Massumi kyseenalaistaakin affektien autonomisuuden ja riippumattomuuden käsitteen. Riittämättömyys, tohkeisuus ja innostus ovat tuottavia affekteja, jotka ylläpitävät tuotantoprosesseja. Ihmiset kaipaavat tunnustusta ja tunnistamista, myös naiset. Myöhäismodernissa affektikapitalismissa naiseutta ohjataan kuluttajuuteen sekä tuntemusten vapauttamiseen. Miksi olla se meikitön takakireä feministi nörtti, kun voi saada hyväksyntää ja ihailua olemalla kuluttaja? Rakennelma on uhka naisten autonomisuudelle sekä yhteiskuntamme demokratialle. Jos kasvatus ja opetetut arvostukset perustuvat yhden ihmisryhmän osalta vain kuluttajuudelle eikä itsenäiselle ja kriittiselle ajattelulle, voi mielikuva naisista olla taas Aristoteleen mukaisesti ”ihmisyyteen kykenemättömiä puolimiehiä”. D Eeva Jokinen & Juhana Venäläinen (toim.), Prekarisaatio ja affekti. (2015) Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118, Jyväskylä. Maria Rytkönen Kirjoittaja on itse mielikuvien ja kuluttamisen orja.
DEBATTI 3/2015
14 | FEMINISMI
Normatiivinen varhaiskasvatus, eriarvoinen lapsuus Varhaiskasvatuksen subjektiivisesta oikeudesta ja lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen on puhuttu kansallisella tasolla viime vuosina paljon. Varhaiskasvatuslain ensimmäinen osa astui voimaan 1.8.2015. Olen työskennellyt vajaan vuoden pääkaupunkiseudun kunnallisissa päiväkodeissa tehden töitä avustajana ja lastenhoitajana. Tämän lyhyen ajan olen päässyt todistamaan itseäni pelottavia ja ahdistavia tilanteita ja keskusteluita, jossa lapsen sukupuoli, tai tausta on arvostelun kohteena. Pahinta on se, miten stereotyyppisesti maahan muuttajataustaiset lapset nähdään ja vallalla olevia suku puolirooleja korostetaan. Itkeviä poikia ei lohduteta, somalilasta syytetään turhaan. Vanhemmille hymyillään, mutta selän takana puhutaan. Ehkä myös maahanmuutto kriittinen yhteiskunnallinen keskustelu heijastuu työ yhteisöihin. YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen perustuva Varhaiskasvavatussuunnitelman (2007) mukaan lapsi tulee kohdata yksilöllisten tarpeiden, persoonallisuuden ja perhekulttuurinsa mukaisesti ja kokea olevansa tasaarvoinen riippumatta sukupuolestaan, sosiaalisesta tai kulttuurisesta taustastaan tai etnisestä alkuperästään. Omakohtaisten kokemusteni perusteella tämä kuitenkin toteutuu aika huonosti. Päiväkotien henkilöstön rakenne on varsin homogeeninen, naisten osuus varhaiskasvatuksen henkilöstöstä vaihtelee ammattiryhmittäin 93,7–99,9 prosentin välillä. Eniten miehiä työskentelee päivähoidon johto- ja esimiestehtävissä (6,3 %). Uskon, että jo miesten puuttuminen päiväkodista tekee esimerkiksi sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta haasteellista. Maahanmuuttajataustaisten ja vieraskielisten työntekijöiden määrää päiväkodeissa en pystynyt varmistamaan, mutta moninaisen kasvattajayhteisön kannalta olisi tärkeää, että päiväkodeissa työskentelisi miesten lisäksi enemmän myös maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Ainakin pääkaupunkiseudulla monikulttuurisuuden kohtaaminen on päiväkodeissa jokapäiväistä. Itse olen todistanut montaa tilannetta, jossa kasvattajalla ei ole mitään halua huomioida lapsen taustaa. Monikulttuurisuuskasvatusta pidetään vain maahanmuuttajataustaisille ja pääroolissa on selviytyminen suomalaistaustaisten lasten kanssa. Kasvatuksen lähtöDEBATTI 3/2015
kohtana on suomalainen kulttuuri, ja suomalaiset lapset myös käyttävät sitä vallan välineenä rajatessaan ryhmän ulkopuolelle eritaustaiset. Mitä jos kasvattajat tukevatkin toiminnallaan suomalaislasten paremmuutta ja edesauttavat syrjintää? Jos kasvattajalta ei tule esimerkkiä miten kohdata muita tasapuolisesti, niin miten lapselta sitä voi odottaa. Kulttuuris-uskonnollisten normien lisäksi myös sukupuolinormit näkyvät päiväkotien arjessa voimakkaasti. Opetus- ja kulttuuriministeriministeriön selvityksen (2014) mukaan 86 % sateenkaariperheistä koki tulevansa hyvin kohdatuksi päiväkodissa. Itse olen kuitenkin joutunut kohtaamaan erittäin negatiivisia kommentteja liittyen homo- tai lesbovanhempiin sekä heidän lapsiaan kohtaan. Vaikuttaa siltä, että päiväkodeissa vallalla oleva käsitys perheestä on isästä, äidistä ja lapsista koostuva ydinperhe. Lapset osaavat leikkiä keskenään ilman yhteistä kieltä. Lapsi ei syntyessään osaa luokitella muita sukupuolen tai ihonvärin mukaan, vaan hän oppii sen kasvaessaan. Kasvatuksella meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen koululainen lapsesta kasvaa ja mitkä ovat hänen valmiutensa kohdata erilaisuutta aikuisena. Kukaan ei synny rasistiksi. D Tiina Vesa
Tutustu: http://www.tasa-arvoinenvarhaiskasvatus.fi/ Varhaiskasvatuksen historia, nykytila ja kehittämisen suuntalin jat, Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja sel vityksiä 2014:12. http://www.minedu.fi/export/sites/default/ OPM/Julkaisut/2014/liitteet/tr12.pdf?lang=fi
V
uonna 2013 päiväkodeissa oli 229 000 lasta, joista 92 prosenttia oli kunnallisessa päivähoidossa, johon sisältyy
myös perhepäivähoito ja ostopalvelupäiväkodit. Kahdeksan prosenttia on hoidossa Kelan tukemana yksityisessä päiväko dissa tai hoitajalla, kahdeksan prosenttia lapsista on perhe päivähoidossa. Kahdeksan prosenttia on erityistä tukea saavia lapsia ja kuusi prosenttia lapsista on maahanmuuttajataustaisia.
FEMINISMI | 15
DEBATTI 3/2015
16 | FEMINISMI
Nationalismi, konservativismi ja patriarkalismi – siitä on urheilu tehty
U
rheilu on suuria tunteita , isoa bisnestä ja kiinteä osa kulttuuriamme. Ilmiönä se on kuitenkin nuori. 1900-luvun alussa kansallisvaltioita rakennettiin urheilun ihanteiden avulla. Suomi juostiin maailmankartalle. Toisen maailmansodan jälkeen urheilun merkitys alkoi kuitenkin muuttua ja muotoutua nykyiselleen. Yhä edelleen suurimpien kansainvälisten urheilukilpailujen yhteydessä vaadimme mitaleja, mielellään vähintään yhtä kultaista. Ennen se kertoi kansakunnan tilasta, nykyään suomalaisen huippu-urheilujärjestelmän toimivuudesta. Urheilu on nationalismia puhtaimmillaan. Yksilöurheilijan suoritus on maan suoritus. Kun yksilö tai joukkue häviää, valtio häviää. Jokaisessa intervalliharjoituksessa onkin kyse maan ylpeydestä. Urheilija itse on häivytetty lähes kokonaan. Toki mieluummin taistelemme jalkapallokentillä, kuin hävittäjillä ja ydinpommeilla. Mieluummin ratkaisemme maiden paremmuusjärjestyksen juoksemalla kehää, kuin tappamalla toisiamme. Urheilun nationalismin hyväksymistä voi jossain määrin selittää rauhan liikkeen kautta. Se ei kuitenkaan poista sitä, että urheilussa kansallisuuteen tai alueeseen liittyvä jako ihmisten välillä vahvistaa toiseutta. Joku voittaa, joku häviää. Joku on aina se toinen. Urheilun maailma on mieskeskeinen, ja erityisesti urheilujärjestöissä ja –johtamisessa kuppikunnat ovat vahvoja. Kun päätöksiä tehdään kulisseissa, niin avoimuuden puute mahdollistaa epäeettistä päätöksentekoa ja jopa korruptiota ja lahjontaa. Tämä ulottuu myös itse päätöksenteon rakenteisiin, jossa naisten poissaolo ja seksismi rehottaa. Avoimuuden puute ja epäterveet rakenteet heijastuvat myös itse päätöksiin. DEBATTI 3/2015
Urheilukilpailujen valmisteluissa tuhotaan ympäristöä ja rikotaan ihmisoikeuksia, urheilujärjestöjen johto ei aktiivisesti tue tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parantamista ja seksuaaliseen häirintään tai hyväksikäyttöön urheiluseuroissa ei puututa. Urheilupiirit ja -mediat näyttäytyvät aivan liian usein seksistisinä sekä homo- ja transfobisina.
Naiset liikkuvat – miehet johtavat Ei ole olemassa miesjalkapalloa. Sen sijaan on jalkapalloa ja naisten jalkapalloa tai naisjalkapalloa. Yleinen väite on se, ettei naisten urheilu ole kiinnostavaa, koska se jotenkin häviää miesurheilulle niin tuloksissa kuin intensiteetissä. Myös naisjalkapallon katsomisen sanotaan herkästi olevan vähemmän kiinnostavaa kuin miesjalkapallon. Onko näin kommentoiva käynyt koskaan katsomassa naisten jalkapalloa? Missä sitä edes näkee? Naisten jääkiekkoa ei pidetä tarpeeksi väkivaltaisena, koska säännöissä taklaaminen on kielletty. Kuuluuko väki valta urheiluun? Ja määrittääkö voima ja vauhti urheilulajin arvon, eikä esimerkiksi taidot, taktiikka ja pelikäsitykset? Naisia on huomattavasti vähemmän urheilujohtajina, urheilijoina ja valmentajina. On ennemmin sääntö kuin poikkeus, että mies valmentavat naisia mutta naiset eivät miehiä. Naisten osuus liikunta- ja urheilujohtajina on kasvanut, mutta vain marginaalisesti. Se on täysin epäsuhdassa naisten ja tyttöjen osallistumismäärään liikunnassa ja urheilussa. Tällä hetkellä Suomessa urheilumaailman toiminnanjohtaista alle neljäsosa on naisia (2009–2014), sama toistuu valmentajien osalta (2014). Naisia ei ole näkynyt suurien tekijöiden, kuten VALOn ja sen edeltäjien korkeimmassa johdossa. Sama ilmiö näkyy kuntatasolla. Naisia ei myöskään hakeudu yhtä paljon liikunnan johtotehtäviin.
FEMINISMI | 17
Jos muutos sukupuolijakaumaan jatkuu nykyistä vauhtia, voimme odottaa vielä ainakin 30 vuotta tasa-arvoisempaa liikuntajohtajuutta. Tästä syystä rekrytointikäytäntöjen tulee olla läpinäkyvämpiä ja naisia tulee aktiivisesti kannustaa hakemaan liikunnan ja urheilun johtopaikoille. Naisten johtajuus kuuluu myös liikunta-alalle. Urheilujournalismin patriarkaalisuutta kuvaa hyvin suhdeluku 1/53. Briteissä tehdyn tutkimuksen mukaan yhtä uutista naisten urheilusta vastaan julkaistaan 53 uutista miesten urheilusta. Määrääkö kysynnän ja tarjonnan -laki urheilu-uutisointia, vai pikemminkin saatavuuden ja kiinnostuksen heräämisen lait?
Liian ahdas pukukoppi? Urheilu on konservatiivinen saareke, jonne vähemistöt eivät mahdu mukaan. Vuonna 2014 eräs urheilujohtaja kutsui homoja ”hiirulaisiksi, joita hän ei ole jääkiekossa koskaan nähnyt”. Seksuaalivähemmistöjen asema erityisesti joukkueurheilussa on yhä tabu, transihmisten osallisuudesta puhumattakaan. Vuonna 2014 ainakin ex-uimari Ian Thorpe sekä uinnin EM-pronssia uinut Jari-Pekka Liukkonen ovat tulleet kaapista, eli kertoneet julkisesti olevansa homoja. Miksi tätä pitää erikseen mainostaa? Valtaavatko homot kohta urheilumaailmankin?
Urheilusuorituksessa on kysymys kaikkensa antamisesta julkisesti lukuisten silmäparien katseen alla. Parhaansa voi tehdä vain silloin, kun mitään ei tarvitse salata tai peitellä. Silloin koko persoona on kehässä. Mediassa tunnettuja urheilijoita myös seurataan jatkuvasti. Mika Myllylän kultavuosina hänen perhe-elämänsä tuotiin julkisuuteen. Kukaan ei silloin syyttänyt jäätävän heterosaation tunkemisesta tv-ruutuihin ja lehtien palstoille. Kysymys ei ole yksittäisen vähemmistön asian pakonomaisesta esilletuomisesta, vaan jokaisen urheilija oikeudesta olla oma itsensä. Niin kauan kuin syrjiviä rakenteita, kiusaamista, uhkailua, hissuttelua ja pelkoa esiintyy, täytyy asiaa nostaa systemaattisesti pinnalle. Kenenkään ihonväri, vamma, sosioekonominen asema, ikä, kansalaisuus, maahanmuuttajatausta, uskonto, seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti ei saa olla itsensä toteuttamisen eikä menestyksen este. Se on päinvastoin voimavara. Siksi urheilupolitiikka tarvitsee kipeästi feminismiä. D Hanna Huumonen Kirjoittaja on ryhmäliikuntaa ohjaava takakireä femi nisti, joka on toiminut Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtajana ja Valtion Liikuntaneuvostossa.
”N
aisten urheilu ei ole vähemmän tärkeää kuin miesten urheilu! Lupaan edistää naisten tasa-arvoa tuomalla näkyviin ne syrjivät normit ja stereotypiat, jotka ovat johtaneet siihen että naiset eivät ole mukana päättämässä, johtamassa tai nauttimassa urheilusta samoin ehdoin kuin miehet. Urheilussa syntyy ystävyys suhteita yli kieli- ja kulttuurirajojen ja urheilutoiminta antaa voimaa selvitä esim. vasta maahan muuttaneelle. On erityisen tärkeätä että juuri ne naiset, jotka ovat työelämän ulkopuolella urhei lun ja liikuntatoiminnan kautta saavat tuntea olevansa osa yhteisöämme.” – Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu Lupaukset tasa-arvon edistämiseksi liikunnassa ja urheilussa, 2014 DEBATTI 3/2015
18 | FEMINISMI
Han, hon eller hen? Jag besökte Danmark under Pride-veckan i juni. På flygplatsen blev jag ombedd att delta i en undersökning för kundnöjdhet. Då jag svarade på enkäten märkte jag att man kunde skriva in sin ålder eller välja alternativet ”jag vill inte svara”. Då det frågades om kön fanns det endast två alternativ, ”kvinna” eller ”man”. Jag tyckte detta var underligt, därför gav jag respons till personen som utförde undersökningen. Denna person blev förvånad över min respons, eftersom han aldrig hört att det fanns människor som inte vill eller kan specificera sig som endera man eller kvinna. Jag beslöt att ta upp frågan på Facebook för att höra vad andra människor tänkte om saken. Fler personer delade min åsikt om att det bör finnas en möjlighet att svara
F
INLAND BÖR TA MODELL AV T.EX. THAILAND OCH KOM PLETTERA GRUNDLAGEN MED TERMEN ”DET TREDJE KÖNET”.
sonen inte känner sig hemma i könsuppdelningen mellan kvinna och man. Ordet föreslogs år 1966 av Rolf Dunås i Uppsala Nya Tidning med hänvisning bland annat till finskans könsneutrala pronomen hän. Ordet hen togs med i den fjortonde upplagan av Svenska Akademiens ordlista, som utgavs i april 2015. En tredje könskategori skulle underlätta tillvaron för människor som lever med en mindre vanlig könsidentitet. Det handlar också om grundvärderingar i samhället – om allas rätt att definiera sig själva. I allt fler länder väcks nu frågan om rättigheten till ett tredje kön. Allt fler människor är ”intergender”, det vill säga personer vilkas könsidentitet är varken kvinnlig eller manlig, utan mitt emellan, eller kanske något helt annat. Finland bör ta modell av t.ex. Thailand och komplettera grundlagen med termen ”det tredje könet”. På detta sätt kan vi stärka könsminioriteters ställning. I dagens läge finns det inte enbart kvinnor och män, vi måste beskydda personer av alla kön. Alla människor bör vara likvärdiga oberoende av könstillhörighet. D Anette Karlsson
”kvinna”, ”man”, ”annat” eller ”jag vill inte svara”. Frågan väckte diskussion då en av mina kompisar undrade om det faktiskt finns några alternativ till kvinna eller man. Då insåg jag att vi i Finland inte haft en öppen och aktiv diskussion om människors könsidentitet. Det tredje könet är ett begrepp som avser individer som inte kategoriseras som man eller kvinna (utifrån egna önskemål eller p.g.a. social konsensus). Vissa personer av det tredje könet föredrar också att bli omtalade med pronomenet hen, istället för hon eller han. ”Hen” är ett svenskt könsneutralt personligt pronomen. Ordet kan användas då könstillhörigheten är okänd, ska otydliggöras eller om perDEBATTI 3/2015
Kirjoittaja on suomenruotsalainen sosionomi. Hän on usean vuoden ajan käyttänyt kirjoituksissaan ja puheissaan termiä ”hen”. Siitä huolimatta, että termin käytöstä joskus tulee negatiivista palautetta. Muutos saadaan aikaan ainoastaan rohkeudella ja aktiivisella toiminnalla. Skribenten är en finlandssvensk socionom. Hon har i flera års tid i olika sammanhang använt prono menet ”hen”, även om hon då och då fått negativ respons. Ändringar i språkbruket och i samhället över lag åstadkommer vi endast genom aktivitet och mod.
KOLUMNI | 19
Haukat Valkoisen talon yllä Kannunvalanta presidentti Barack Obaman seuraajasta kiihtyy Yhdysvalloissa. Kaksipuoluejärjestelmän aasit ja norsut – demokraatit ja republikaanit – käyvät esivaaleihin jo tulevan vuoden helmikuussa. Esivaalien ratkaistua puolueiden ehdokkaat pääsee varsinainen vaali taistelu käyntiin kohti marraskuun 2016 vaalipäivää. Ennätyssuuri joukko on ilmoittautunut kisaan republikaanien ja demokraattien ehdokkuudesta presidentiksi. Erityisen suurta pyrky on republikaanien riveistä. Tätä kirjoitettaessa republikaanien ehdokkuutta esivaaleissa oli kertonut tavoittelevansa jo 17 toiveikasta. Demokraattien keskuudessa on hiljaisempaa, mikä selittyy selvän kärkiehdokkaan Hillary Clinton ylivoimaisella etumatkalla. Näyttää siltä, ettei puolueella tosiasiallisesti edes olisi muita varteenotettavia ehdokkaita kilpaan. Republikaanien suuri ehdokasjoukko selittyy historialla. Puolueella on tulevissa vaaleissa historian valossa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet voittaa Valkoinen talo takaisin demokraateilta, mikä madaltaa kynnystä yrittää. Vain harvoin kaksi kautta toimineen presidentin puolue on onnistunut voittamaan yhtäjaksoisesti myös kolmannet vaalit. Historia ei kuitenkaan takaa välttämättömyyttä. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ratkaisevassa roolissa on istuvan presidentin suosio, vaikka tämä ei olisi mukana vaaleissa. Aina, kun istuvan presidentin puolue on onnistunut voittamaan myös seuraavat vaalit, on istuvan presidentin suosio ollut vahvaa. Tästä syystä Clintonin leirissä seurataan nyt tarkkaan Obaman kannatuslukuja. Mitä suositumpi on Obama, sitä paremmat mahdollisuudet Clintonilla on nousta tämän seuraajaksi. Ja päinvastoin. Huomiota on esivaalien lähestyessä kiinnitetty enemmän ehdokkaiden henkilöihin kuin politiikan linjaan. Vaikka republikaanien potentiaalisimmat ehdokkaat Jeb
Bush, Scott Walker ja Marco Rubio eroavat selvästi demokraattien Hillary Clintonista, löytyy myös yhdistäviä piirteitä. Ulkopolitiikassa kaikki neljä ovat kovan linjan haukkoja. Aktiivisemman ulkopolitiikan edustajaksi ja Yhdysvaltojen maailmanpoliittisen aseman turvaajaksi on nyt suosittua tarjoutua. Obama nähdään erityisesti republikaanien leirissä kyyhkynä, joka on sallinut maailmanpalojen – kuten terroristijärjestö ISIL:in – roihahtaa maailmalla. Obamaan verrattuna Clinton tarjoaa huomattavasti kovempaa linjaa. Myös historia osoittaa sen. Ulkoministerinä Obaman hallinnossa Clinton toistuvasti kannusti presidenttiä aktiivisempaan otteeseen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Jonathan Allenin ja Amie Parnesin kirjassa HRC: State Secrets and the Rebirth of Hillary Clinton käyttämät lähteet vahvistavat Clinton esimerkiksi kannattaneen merijalkaväen käyttöä Libyan sisällissodassa 2011. Lopulta osallistuminen kriisiin rajoittui ilmaiskuihin ja NATO:n sulkuun ilman maavoimien osallistumista. Toisin kuin Obama, oli Clinton myös Irakin sodan valtuuttamisen kannalla toimiessaan senaattorina. Yhdysvaltain presidentiksi haluavien ulkopoliittisten kantojen seuraaminen on tärkeää myös Euroopassa. Koko maailmanpolitiikan suuntaa ja todellisuutta määrittää huomattavasti se, millaisella otteella Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa johdetaan. Siksi ei ole samantekevää, kuka virkaa vuoden 2016 vaalien jälkeen hoitaa. Näyttää siltä, että Valkoiseen taloon laskeutuu haukka, voitti kuka tahansa molempien puolueiden kärkiehdokkaista vuoden 2016 vaalit. D Eemeli Peltonen Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (sd.) ja opiskelee politiikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. DEBATTI 3/2015
20 | KOLUMNI
Muuttaako journalismi politiikkaa, vai politiikka journalismia?
V
ÄITETÄÄN, ETTÄ SUURISSA, LAATUUN PANOSTANESSA LEHTITALOISSAKIN TOIMITTAJIEN ARVOA ON ALETTU LASKEA PEUKUTUSTEN PERUSTEELLA.
DEBATTI 3/2015
KOLUMNI | 21
Politiikasta ja politiikkaa kirjoitetaan nykymaail massa enemmän kuin koskaan. Netti on räjäyttänyt tilanteen. Jokaisella meistä on mahdollisuus toimia kommentaattorina ja poliittisten sisältöjen tuottajana. Puoleet ja päättäjät saavat somen kautta kannanottonsa julki sellaisenaan. Ne voivat käydä sen välityksellä myös suoraa vuoropuhelua kansalaisten kanssa. Juttuja ja ohjelmia jaetaan, peukutetaan ja kommentoidaan. Silti huoli edustuksellisen demokratian kriisistä kasvaa. Monimutkainen maailma on kehnosti hallittavissa. Vaikeisiin kysymyksiin näytetään etsittävän yhä kiihkeämmin yksinkertaisia vastauksia. Digitalisaatio mullistaa journalismia. Painettu lehdistö on suurissa vaikeuksissa. Suomessa ennen niin vahva puoluelehdistö on vajonnut marginaaliin jo ennen tätä murrosta joitakin keskustalaistaustaisia maakuntalehtiä lukuun ottamatta. Väitetään, että suurissa, laatuun panostanessa lehtitaloissakin toimittajien arvoa on alettu laskea peukutusten perusteella. Ville Pernaa, Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen julkaisivat vuonna 2009 laajahkon tutkimuksen Poliittisen journalismin tila Suomessa. Sen mukaan median yhteiskunnallinen rooli on vahvistunut. Muutokset journalismissa näyttävät vaikuttavan suoraan poliittisiin toimintatapoihin. Henkilöt nousevat asiakysymysten ohi. Medianhallinnasta – tai ainakin pyrkimyksestä siihen – on tullut puolueiden ydintoimintaa. Tutkimuksessa luetellaan kehityksen hyviä puolia, joihin kuuluu esimerkiksi, että journalistien riippumattomuus on merkittävästi kasvanut sitten 1970-luvun, jolloin monet politiikan toimittajat laskivat itsensä samaan eliittiin päättäjien kanssa. Yhtä aikaa tämän kehityskulun kanssa on lisääntynyt huoli median kaupallistumisesta ja pinnallistumisesta. Tutkimuksessa haastatellut toimittajat toivoivat poliittiseen journalismiin lisää syvällisyyttä, taustoitusta ja analyysiä. He kokivat, että niin ei ole käymässä, vaan sijaa valtaavat hektisyys, reaaliaikaisuus, ärhäkkyys, pinnallisuus ja henkilökeskeisyys. Tulos toistuu politiikan toimittajien parissa vuonna 2014 tehdyssä selvityksessä. Huoli poliittisen journalismin kehityksestä tulee tutkimuksessa ilmi aika vahvasti. Loppuyhteenvedossa nähdään kolme vaihtoehtoista skenaariota. Ensimmäinen niistä on sivistysskenaario, jossa media hoitaa klassista yhteiskunnallista tehtäväänsä entistä laadukkaammin. Toimintaa leimaavat riippumattomuus, kriittisyys ja asiakeskeisyys. Laatujournalismista tulee kilpailutekijä. Sa-
malla kansalaisten aktiivisuus lisääntyy. Toinen skenaario on populaariskenaario, jossa journalismia leimaavat viihtellisyyden lisäksi kasvava kriittisyys ja moralismi. Esillä ovat julkkispoliitikot ja sellaiset, joiden asema edellyttää sitä. Tässä skenaariossa kansalaisten aktiivisuus säilyy ennallaan toisin kuin kriisiskenaariossa, jossa se heikkenee. Kriisiskenaariossa toistuvat viihteellisyys, kriittisyys ja moralismi. Taustoitus jää kuitenkin entistä vähemmälle. Kun ihmisille ei anneta välineitä päätösten ymmärtämiselle, halveksunta politiikkaa kohtaan kasvaa. Myös puolueet toimivat yhä enemmän tuon mediakehityksen ehdoilla, mikä syventää ongelmaa. On mielenkiintoista miettiä, kuinka syy- ja seuraussuhteet toimivat. Vaikuttaako median pinnallistuminen esimerkiksi siihen, millaisia johtajia puolueet valitsevat ja kuinka ne tuovat tavoitteitaan esiin? Vai olisiko niin, että joku puolue saattaisi omalla toiminnallaan muuttaa kehityksen suuntaa tuohon sivistysjournalismin suuntaan? On syytä olla varovainen, mutta uskallan arvioida, ettei Suomen poliittisessa johdossa ole tällä hetkellä sellaista sivistyspersoonaa, joita olivat esimerkiksi omasta kirjallisesta tuotannostaan ja oman ajattelunsa kehityksestä näyttöjä antaneet Kalevi Sorsa, Mauno Koivisto tai Paavo Lipponen. Jos näin on, johtuuko se tiedotusilmapiirin kehityksestä vai jostakin muusta? Ja jos poliittiseen johtajuuteen kaivataan syvällisyyttä ja sivistystahtoa, onko sitä mahdollista saada käyttöön? Koska poliittisella journalismilla on merkitystä, on tietenkin olennaista, kuinka vapaa ja korkeatasoinen tiedonvälitys taataan. Minusta Yleisradion aseman turvaaminen on siinä edelleen avainasemassa. Tärkeää myös on, millaisia päätöksiä tehdään vaikkapa Sanomissa ja Alma Mediassa. Ulkoapäin näyttää siltä, että hienoa liberaalia demokratia- ja sivistysperintöä kantanut Helsingin Sanomat on nyt tienhaarassa: haluavatko omistajat pelastaa sen laatu lehdeksi, vaan annetaanko sen mennä yhä pidemmälle peukutusjournalismin suuntaan? Merkitystä on myös sillä, miten Demokraatille käy. Siitä on tulossa nettilehti, jota täydennetään kerran viikossa ilmestyvällä paperilehdellä. Jos viikkolehdestä kyetään tekemään innostava, mutta taustoittava ja laajoja näköaloja avaava julkaisu, se voi osaltaan hillitä sosialidemokratian alamäkeä tai jopa auttaa sen pysäyttämisessä. D Ulpu Iivari
DEBATTI 3/2015
WIKIMEDIA COMMONS
22 | DEMARI
DEBATTI 3/2015
DEMARI | 23
JÖRN DONNER
L
auantai 19. Heinäkuuta 2014
Murheellinen ongelmani on se, ettei Suomessa ole yhtäkään puoluetta, joka ajattelee niin kuin minä. Ei edes sinne päin. – Jörn Donner teoksessa Pikku Mammutti (Lilla Mammuten, Otava 2015)
K
irjailija, elokuvaohjaaja, entinen kansanedustaja ja entinen Euroopan parlamentin jäsen Jörn Donner kokee, että puolueeseen kuuluminen on vastoin hänen ajatusmaailmaansa. Hän on kuitenkin pitkän uransa aikana ehtinyt olla niin SDP:n, RKP:n kuin SKDL:nkin ehdokkaana ja edustajana. ”Täytyy muistaa, että politiikassa joutuu aina tavalla tai toisella mukautumaan johonkin ryhmään. Jollei ei sitä itse johda.” SDP:tä hän on edustanut mm. Helsingin kaupunginvaltuustossa ja Euroopan parlamentissa. Hänen suhteensa sosialidemokratiaan ei kuitenkaan ole yksinkertainen. SKDL aikanaan Donner ymmärsi, ettei kannata sosialismia. Donnerin mielestä SDP voidaan yhtä hyvin yhdistää Vasemmistoliittoon, jos se siirtyy poliittisesti vasemmalle. ”Ja jos niin käy niin count me out.” Toisaalta Donner esimerkiksi suhtautuu kriittisesti Ruotsissa tapahtuneeseen yksityistämisaaltoon, joka pilasi ruotsalaisen koulujärjestelmän ja vaurioitti pahoin terveydenhuoltojärjestelmääkin. Hän ei toivo samaa Suomeen. ”Minusta sosialidemokratialla on edelleen markkina rakonsa, mutta sillä ei ole selkeää johtajaa tai selkeää sanomaa. En minä vaadi mitään ajatushautomoa. Mutta ainakin ajatuksia.” Poliittista vaikuttamista ja politiikassa mukana olemista kohtaan Donner on kyyninen. Valta turmelee nopeasti. Monelle kauan vallassa olleelle hallitustyöstä on tullut elämäntapa. Ministeriksi Donner olisi itse suostunut vain kerran: Vuonna 1991 aika olisi ollut sopiva ja hän olisi voinut ryhtyä kulttuuriministeriksi huolimatta siitä, että kulttuuriministerillä ei ole kovin paljon valtaa siihen, miten Suomessa luodaan taidetta tai kehitettään kulttuuria. ”En edes tiedä, kuka tällä hetkellä on kulttuuriministeri. Enkä välitäkään tietää.”
Donnerin mielestä aktiiviset kunnat ja kaupungit voivat vaikuttaa kulttuuriin paljon valtiota paremmin. Donner on itse toiminut SDP:n edustajana Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajana. ”Musiikkitalo maksoi monta miljoonaa euroa ja lisäksi se on ruma kuin mikä. Miksi se rakennettiin ennen kirjastoa? Se on ärsyttänyt minua ihan hirveästi. Kirjastossa kävijöitä riittäisi aamusta iltaan.” Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin Donner lähti ehdolle Perussuomalaisten nousun takia. Kansanedustajaksi hän nousi varasijalta vuonna 2013 Astrid Thorsin tultua valituksi Etyjin vähemmistövaltuutetuksi. Perussuomalaiset edustivat Donnerille siihen asti hänen omien sanojensa mukaan ”pimeyden voimia”, mutta ison jytkyvoiton jälkeen Perussuomalaiset ovat siirtyneet poliittisesti keskelle. Donner oli edellisen eduskunnan vanhin kansanedustaja eikä asettunut enää ehdolle uudestaan. ”Täytän tänä vuonna 83 vuotta enkä tule enää nuoremmaksi. Mutta olenhan minä elänyt aika dramaattisen elämän toistaiseksi.” Hänellä on silti suunnitelmissa useita kirja- ja elokuvahankkeita, joskin hän tunnustaa, ettei ehdi kaikkia niitä toteuttaa. Politiikassa toimiminenkaan ei ole poissuljettua. Edelleen hän kokee olevansa omalla tavallaan radikaali. ”Kai minä olen luonteeltani toisinajattelija. De omnibus dubitandum est, kaikkea on epäiltävä. Minun olisi hyvin vaikea sopeutua tavalliseen porvarilliseen elämään. Onneksi nyt, kun olen jättänyt poliittiset tehtävät, ei tarvitse kantaa enää kravattia.” D Nelli Nurminen Haastattelu tehty 28.7.2015.
DEBATTI 3/2015
24 | KIRJAT
DEBATTI 3/2015
KIRJAT | 25
Köyhän arki ei ole yksityisasia Juho Saari: Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Gaudeamus. Helsinki 2015
Suomi on kitkenyt eriarvoisuutta ja köyhyyttä tehokkaasti. 1960- ja 1970 -luvuilla valittu linja toimi kahdella eri rintamalla. Hyvinvointivaltiota laajennettiin ja Suomessa toteutettiin vahvaa, valtiojohtoista sosiaalipolitiikkaa. Toisaalla sitouduttiin palkkaeroja supistavaan tulopolitiikan linjaan, jonka vaikutukset heijastuivat koko työssäkäyvään väestöön. 1990-luvun lama pysäytti myönteisen kehityksen. Suomalaiseen köyhyyteen kirjoitettiin uusi luku kun pitkäaikaiseen tuloköyhyyteen suistui entistä suurempi ja aiempaa vaikeammassa tilanteessa oleva joukko. Professori Juho Saari kuvaa teoksessaan Huono-osaiset – Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla, kuinka väliaikaiseksi tarkoitetusta toimeentulotuesta kasvoi entistä useamman suomalaisen pääasiallinen tulonlähde. Pitkäaikaisasiakkaiden määrä kaikista toimeentulotuen saajista kasvoi 12 prosentista 28 prosenttiin parissa vuodessa. Kaikista toimeentulotuen menoista heidän osuutensa nousi yli puoleen, peräti 57 prosenttiin. Kehitys kuvastaa suomalaista köyhyyden trendiä. Työttömyys, sairastuminen ja toimeentulovaikeudet keskittyvät entistä voimakkaammin saman joukon harteille. Köyhyyden olemassaolo tunnistetaan myös kansan parissa. Enemmistö suomalaisista kokee Suomen liian eriarvoiseksi. Väestön sisäisen eriarvoisuuden allekirjoittaa suurempi osa kuin muissa Pohjoismaissa. Tulos kertoo suomalaisten ymmärtävän köyhyyden syntymisen tapoja ja köyhyyden kokemuksia. Ymmärryksen rajoja koetellaan taloudellisesti vaikeina aikoina. Asenteet yhteiskunnan tukea saavia ihmisiä kovenevat ja yhä kasvava joukko kysyy ihmisten oman vastuun perään. Saari nimeää ilmiön empatiavajeeksi. Köyhyyskeskustelu kytee sekä kahvipöydissä että poliittisten päätöksentekijöiden parissa. Köyhyydestä ja eriarvoisuudesta puhumisen tapa vetää eron vasemmiston ja oikeiston vä-
lille. Saari kuvaa vasemmistopuolueiden korostavan mielellään tuloeroja kun oikeiston taholta painotetaan koetun hyvinvoinnin eroja, jotka ovat Suomessa verraten pieniä. Pätkä Harri Jaskarin kirjoituksesta Kansallinen Sivistys ry:n julkaisussa kuvaa oikeistolaidalla vallitsevaa suhtautumista köyhyydessä elävien asemaan. "Toisen tyyppistä, kannustavampaa sosiaalipolitiikkaa harjoittavissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, ihmiset puolestaan pakotetaan auttamaan itse itseään, mikä johtaa tehokkaampaan yhteiskuntaan, ja siihen, että köyhät raivaavat nopeasti tiensä omin pois köyhyydestä." Mutta mikä on köyhyydessä elävän ihmisen oma vastuu? Onko hän syyllinen kohtaloonsa? Minkälainen rooli ihmisen arkisilla elämänvalinnoilla on tämän tulevan elämän kulkuun? Näihin kysymyksiin eivät vastaa Saaren kaltaiset asiantuntijat eivätkä poliittiset päätöksentekijät. Kysymys omasta vastuusta onkin vaikea, eikä sen moniin eri ulottuvuuksiin juuri päästä kiinni ennen kuin ajaudutaan erittelemään ihmisten elämän valintoja tavalla, joka saa sosiaalipornon piirteitä. Köyhyyskeskustelun seuraava aalto siintää jo horisontissa. Saaren kirja on hyvä apuväline suomalaisen köyhyyden ymmärtämiseen. Samalla kun muodostaa omaa visiotaan suomalaisen tulonjakopolitiikan tulevaisuudesta, voi pohtia Kai Niemisen tapaa kuvata köyhyyden syventymisen uhkaa: "Huonosti tuherretut graffitit, tökeröt tagit ovat tottakai masentavan luotaantyöntävää katseltavaa. Mutta entä sitten kun apatia syvenee niin syväksi ettei kukaan viitsi raapustaa edes pillunkuvaa vessanseinään. Missä luulette että silloin olemme, paratiisissako?" D Sara Salomaa
DEBATTI 3/2015
26 | KIRJAT
Puheenvuoro ydinvoiman puolesta
Janne M. Korhonen & Rauli Partanen: Uhkapeli ilmastolla. Omakustanne, Helsinki 2015
Korhosen ja Partasen alle 90-sivuinen pamfletti on vaalikevään mielenkiintoisimpia energiapoliittisia kannanottoja. Omakustanteena se ei kuitenkaan ole päässyt lehtien palstoille ja julkiseen keskusteluun siinä määrin kuin olisi syytä. Teoksen alaotsikko ”vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden” tekee selväksi kirjoittajien position keskustelusta ja saattaa karkottaa niitä, joille kirja erityisesti on tarkoitettu. Kohdeyleisönä nimittäin ovat erityisesti ympäristö- ja ilmastoliikkeen aktivistit sekä muut huolestuneet, jotka ottavat vakavasti ilmastotieteessä asetetun takarajan vähintään 95% hiilidioksidipäästöjen leikkauksista vuoteen 2050 mennessä. Korhosen ja Partasen perusargumentti on, että aika tavoitteeseen pääsemiseksi hupenee nopeasti. Samalla hyviä ja nopeasti käyttöön otettavia työkaluja riittävien päästövähennyksien aikaasaamiseksi on rajallisesti. Graafisessa esityksessä maailman hiilettömistä energianlähteistä vesi- ja ydinvoima haukkaavat leijonan osan. Tuuli voima on lupaavassa kasvussa, mutta tuskin kuudesosaa vesivoiman tuotannosta. Vielä kun hiilettömät energianlähteet asetetaan kokonaisenergiantuotannon skaalaan, nähdään että tuulivoiman tuotanto-osuuden satakertaistumisen ansiosta sillä tuotetaan noin prosentti maailman energiasta. Samaan aikaan hiilen osuus on kasvanut yli kolme kertaa enemmän. Korhonen ja Partanen arvostelevat ympäristöjärjestöjä tutkimusten valikoivasta lukemisesta, puun ja muun biomassan pienpolton kehitysmaissa luokittelemisesta DEBATTI 3/2015
kestäväksi energiantuotannoksi ja monien reunaehtojen sivuuttamista. Esimerkiksi aurinko- ja tuuliolosuhteiden vaihtelun vaatiman ylikapasiteetin rakentaminen, sähkönsiirtoverkko ja kaasun tai hiilen polttoon perustuvat varavoimalaitokset sotivat vakavasti ilmastopolitiikan tavoitteita vastaan. Samaan aikaan ilmastopolitiikka tuomitaan tehottomana keinona vähentää päästöjä, erityisesti verrattuna öljykriisiä seuranneeseen ydinvoimarakentamisen aaltoon. Se tosin myönnetään, että jos nykyisellä energiainvestointien määrällä jatketaan, ydinvoima voi syrjäyttää uusiutuvia. Toisaalta todetaan, että mikäli energiainvestointien määrä ei nouse jyrkästi, riittävät päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä jäävät utopiaksi. Pamfletti ravistelee mukavasti energiapoliittisen väittelyn rajanlinjoja, jossa ympäristökysymykset vakavasti ottavat punavihreä blokki taistelee talouskasvun ja teollisuuden toimintaedellytykset etusijalle asettavan savupiippuporukan kanssa. Samalla yritetään kääntää keskustelua ydinvoima vastaan uusiutuvat -asetelmasta kohti päästöiset vastaan päästöttömät -keskusteluksi. Suosittelen teosta ehdottomasti kaikille, jotka aikovat osallistua SONKin poliittisen ohjelman energia- ja ilmastopoliittiseen keskusteluun. D Eetu Kinnunen
ETSIMESSÄ | 27
Kuvat: Nelli Nurminen
KESÄLEIRI 30.7.—2.8.2015
DEBATTI 3/2015
28 | SONK
SONK toimii ympäri Suomen! SONKin toimisto: Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry.
Lahden Demari opiskelijat LDO Puheenjohtaja Maria Rytkönen maria.rytkonen@jyu.fi
Saariniemenkatu 6 00530 Helsinki sonk@sonk.fi www.sonk.fi
Opiskelijoiden sosiali demokraattinen yhdistys OSY, Helsinki
Puheenjohtaja Hanna Huumonen 045 112 9299 puheenjohtaja@sonk.fi
Puheenjohtaja Elisa Gebhard elisa.gebhard@gmail.com www.osy.fi
Pääsihteeri Noora Luukka 045 277 5070 paasihteeri@sonk.fi
Otaniemen opiskelija demarit Oodi, Espoo
Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat toimisto@sonk.fi
Joensuun Sosialidemo kraattiset Opiskelijat JOSY Puheenjohtaja Noora Kettunen noora.kettunen1@gmail.com
Jyväskylän Sosiali demokraattiset Nuoret ja Opiskelijat JSDN Puheenjohtaja Kirsi Niemi k.m.niemii@gmail.com www.jsdn.fi
Kuopion Opiskelija demarit KODE Puheenjohtaja Linda Sorrius linda.sorrius@hotmail.com
DEBATTI 3/2015
Sosialidemokraattiset Ammattikorkeakoulu opiskelijat SOMA Puheenjohtaja Christine Fallenius christine.fallenius@gmail.com soma.sdp.fi
Tampereen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY Puheenjohtaja Milla Granlund granlund.milla@gmail.com tasyry.blogspot.com
Puheenjohtaja Pinja Raitanen pinja.raitanen@gmail.com
Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys TOSY
Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys OOSY
Puheenjohtaja Annemari Hannula annemari.hannula@gmail.com www.tosy.fi
Puheenjohtaja Heidi Keränen heidikeraenen@gmail.com oosy.sdp.fi
Vaasan Sosialidemokraat tiset Opiskelijat VSDO
Rovaniemen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys ROSO Puheenjohtaja Hannu Mällinen hannu.mallinen@pp.inet.fi rosolaiset.blogspot.fi
Puheenjohtaja Pekka Tuuri tuuri.pekka@gmail.com
Åbo Socialdemokratiska Studerande ÅSS Ordförande Kennet Mattfolk kennet.mattfolk@hotmail.com
PRIDE 2015 | 29
PRIDE 27.6.2015
Kuvat: Jouni Kauramaa, Elisa Selinummi ja Jenny Suominen
DEBATTI 3/2015
30 | DEBATTI
Tuleeko Debatti edelleen vanhaan osoitteeseesi? Tee osoitteenmuutos Debatin nettisivuilla debattilehti.fi
SEURAAVASSA NUMEROSSA: TIEDE + TAIDE Debatti jatkuu netiss채: Facebook.com/Debatti.lehti www.debattilehti.fi
DEBATTI 3/2015
DEBATTi 3/2015
32 |
A7 W1
DEBATTi
NRO 3/2015
OTA YHTEYTTÄ! HALUAN LIITTYÄ SONKIN JÄSENEKSI. Haluan liittyä Demarinuorten jäseneksi. haluan saada lisää tietoa SONKista.
POSTIMAKSU MAKSETTU
haluan saada lisää tietoa Demarinuorista. Tilaan Debatin ilmaiseksi kouluun, nuorisotilaan tms. Tilaan Debatin (30 euroa / vuosi). En halua, että minulle lähetetään enää Debattia. Osoitteeni on muuttunut, alla uusi osoite. Nimi ja syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti Oppilaitos Päiväys ja allekirjoitus DEBATTI 3/2015
SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY TUNNUS 5003105 00003 VASTAUSLÄHETYS