Debatti 4/17

NRO 4/2017

Traditio

Traditio

SOSIALI­ DEMOKRAATTINEN MIELIPIDELEHTI

Tieto

Debatti Debatti on Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n julkaisema itsenäinen mielipidelehti, jonka kannat eivät välttämättä edusta järjestön poliittista linjaa.

PÄÄTOIMITTAJA ERIK IMMONEN TOIMITUS@SONK.FI TOIMITUSSIHTEERI ESSI VIRTANEN KIRJOITTAJAT JOONAS AITONURMI, ERIK IMMONEN, JESSE JÄÄSKELÄINEN, HENRI KULTALAHTI, EEVA KUUSINEN, IDA PILTONEN, PATRIK SAARTO, WIKING VUORI

YHTEYSTIEDOT SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY, SILTASAARENKATU 18–20 C 6.KRS, 00530 HELSINKI WWW.SONK.FI GRAAFINEN ULKOASU FREDRIK BÄCK PAINO SUOMEN UUSIOKUORI OY WWW.UUSIOKUORI.FI ILMOITUSTEN MYYNTI NOORA LUUKKA PUH. 045 277 5070 PAASIHTEERI@SONK.FI

Sisällys

4 PÄÄKIRJOITUS ERIK IMMONEN 5 ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ 6 Puheenjohtajan kynästä Jesse Jääskeläinen 7 HAASTIS: Raimo Goyarrola ERIK IMMONEN 10 TEEMA: TRADITIO 11 Olisiko aika puhua vasemmisto­populismista?

PATRIK SAARTO 12 SONK ja Bernsteinilaiset sävyt HENRI KULTALAHTI 15 Kaikkea luettelemaan WIKING VUORI 16 Kuka minä olisin sanomaan?

IDA PILTONEN 18–19 TAIDEKLASSIKKO KULLERVON KIROUS

20 Konmarittajista ja pokettajista takaisin perinteiseen keräilyyn IDA PILTONEN 23 Tradition valaisemaa kauneutta – havaintoja estetiikasta ERIK IMMONEN 24 Keskeneräinen matka EEVA KUUSINEN 26 Traditiosta moderniteetin moraaliseen kaaokseen – kuinka sivilisaatio kadotti itsensä ERIK IMMONEN 28 ARVIOT 29 KIRJA: Mitä on populismi?

JOONAS AITONURMI 30 Geschlagen ziehen wir nach Haus...

ERIK IMMONEN 32 YHTEYSTIEDOT 33 taidenurkka JOONAS AITONURMI 34 SEURAAVASSA NUMEROSSA

4 | PÄÄKIRJOITUS

Pääkirjoitus

DIE TRADITION IST DER FLUSS DES NEUEN LEBENS. – Benedictus XVI

T

raditioita on monenlaisia. Usein puhutaan esimerkiksi työväenliikkeen traditioista. Niillä tarkoitetaan perinteisiä symboleita ja yhteenkuuluvuuden merkkejä, kuten marsseja, lippuja ja lauluja.

Toisaalta on myös isänmaallisia ja uskonnollisia perinteisiä käytäntöjä, ja niin edelleen.

Termillä traditio voidaan kuitenkin tarkoittaa myös jotain suurempaa. Perinteet ja vakiintuneet tavat ovat arvokkaita ja tärkeitä, vaikka punalipuista ja toveri-sanan käytöstä luopuminen ei liikettämme kaataisikaan. Samoin on epäselvää, mihin ”taistelohon” tässä tarkalleen ottaen pitäisi lähteä, ja kuka sinne oikein on menossa juuri SONKin delegaattina. Mutta: suum cuique. Traditio tarkoittaa silti myös sinänsä näkymätöntä, mutta näkyvässä maailmassa muun muassa kulttuurin, uskonnon, taiteen, kielen ja vallankäytön kautta ilmenevää ihmisen sielun kankaalle kirjailtujen ideoiden, totuuksien, visioiden, haaveiden ja pelkojen kokonaisuutta – ja toisaalta noiden ideoiden pohjalta kauan sitten kulttuurissamme

näkyviksi tulleiden, mutta siinä latentisti aina jo valmiina olleiden lisäysten tuottamaa rikasta perintöä. Vaikka usein muuta väitetäänkin, ihmismieli ei näet ole syntyessään tabula rasa. Kaikkea muuta! Yksikään mieli ei ole ikinä tyhjä, vaan sillä on jo ilmenemisensä alkuhetkestä lähtien kaikki se tieto, jonka tuo mieli tulee koskaan keräämään. Tuo tieto on vain ikään kuin muistettava tai paikallistettava, ja tuota prosessia kutsutaan oppimiseksi, joskus myös viisastumiseksi.

Traditio on siis ihmiskunnan yhteistä, ikuista perintöä, joka sitoo kunkin sukupolven sitä edeltäneisiin ja sen jälkeen tuleviin sukupolviin. ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet”, mutta traditio kestää. Olennaista on, että on tarpeetonta keksiä aina vain uusia tapoja ajatella ja toimia.

Vaikka joka asiassa ei ole perusteltua takertua menneeseen, monesti klassiset vastaukset ovat moderneja niin sanottuja kysymyksiä kiinnostavampia. Mitä tulee esimerkiksi valtiotieteellisen kirjallisuuden kaanoniin, Michel Foucault'n tai Jean Baudrillardin kaltaiset modernit ajattelijat jäävät kiinnostavuudessaan kauas Joseph de Maistresta tai Juan Donoso Cortésista. Edellisiä pidetään usein suurina uusien ajatuspolkujen kartoittajina, kun taas jälkimmäiset myönsivät avoimesti välittävänsä itseään vanhempia totuuksia uusille lukijoille.

Toki muutoksillekin on jätettävä tilaa. Kyse on vain siitä, miellämmekö itse kulttuurimme pohjan apollooniseksi vakaudeksi vai dionyysisen kaoottiseksi muutokseksi. Jos seuraamme varautuneen ylväästi hymyilevää Apolloa, muutokset toteutuvat hitaasti ja harkitusti, ja aina menneen pohjalta. Jos taas valitsemme ikuisesti juovuksissa tanssivan Dionysoksen, emme tiedä, miten kauas totuuden alkulähteistä hän meidät johdattaa. Sivilisaatiomme on jo tiensä valinnut, ja viinipullo kädessä se hoipertelee kaukana horisontissa huojuvan Dionysoksen jäljessä. Yksilötasolla voimme silti yhä lähteä seuraamaan Apolloa ja traditiota. D erik immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja, joka oppi ajattelemaan lukemalla vastavalistuksen filosofiaa ja persialaista runoutta.

DEBAT TI 4/2017

ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ | 5

Anteeksi pyytämättä

K

AIKKI EI LIITY KAIKKEEN, MUTTA KAIKKI LIITTYY JOHONKIN. – Laura Huhtasaari

”Turvallisuuden uhkana ei ole Venäjä, vaan Venäjää kaikista suunnista ympäröivä Nato.”

— Suomen kommunistisen puolueen äänenkannattaja Tiedonantajassa 7.8.2017 julkaistussa artikkelissa Kalotin kommunistit tuomitsevat Naton otettiin kantaa turvallisuuspolitiikkaan. ”Laajasalon eliitin kirkko kätkee oman viiteryhmänsä toteuttaman riiston ja hyvinvointivaltion romuttamisen hypetys-teologian dynaamiseen sumuverhoon. Laajasalon Vapahtaja on eliitin Vapahtaja, armo on halpaa armoa, joka ei vaadi katumusta.”

— Evankelis-luterilaisen kirkon pappi Kai Sadinmaa kommentoi 10.8.2017 blogissaan sittemmin Helsingin piispaksi valitun Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalon uskoa. ”Sinänsä esitys siitä, että jatketaan selvittämistä, on kohtuullinen, mutta onko sitten mitään järkeä selvittämistä selvittää.”

— Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (uv) kommentoi elokuun alussa perhevapaauudistuksen ympärillä käytyä keskustelua. ”SDP tulee tämän kesäkokouksen yhteydessä esittämään joukon konkreettisia keinoja, joilla suomalaiset saadaan uudelleen synnytystalkoisiin.”

— Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Antti Rinne käsitteli puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouk­ sessa Kouvolassa 23.8.2017 pitämässään puheessa visiotaan kansalaisten kannustamisesta lisääntymiseen. ”Varsinkin Aurora-harjoitus on röyhkeän avoimesti Venäjän suuntaan tapahtuvaa uhittelua. Tällainen on omiaan lisäämään jännitystä Suomen lähialueilla. Suomen ei pidä olla mukana tällaisissa provokaatioissa. Ilmoittautuminen näihin harjoituksiin on peruttava ja muutenkin lopetettava Naton ja Nato-maiden kanssa sotimisen harjoitteleminen.”

— Suomen kommunistinen puolue otti 27.8.2017 julkaistussa tiedotteessaan kantaa Tukholman, Gotlannin ja Göteborgin alueilla järjestettävään Aurora 17 -sota­ harjoitukseen.

"What a crowd, what a turnout.”

— Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Teksasissa 29.8.2017 puheessaan hurrikaani Harveyn takia kodittomiksi jääneille kansalaisille. ”A great and important day at the United Nations. Met with leaders of many nations who agree with much (or all) of what I stated in my speech!”

— Donald Trump kommentoi 20.9.2017 Twitterissä YK:n yleiskokouksessa pitämäänsä puhetta. ”En usko, että sotaa voi nähdä ennalta. Kukaan ei halua sitä – paitsi he, jotka ajoivat Moldovan hallituksen edustajat lähettämään viestin siitä, että meidän on poistettava sotilaamme Transnistriasta. Tätä Moldovan hallitukselle ehdottavat haluavat sotaa meidän ja Ukrainan ja meidän ja Moldovan välille.”

— Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi 1.9.2017 Sputnik News -uutissivustolla Moldovan vaatimusta venäläisten sotilaiden poistumisesta yksipuolisesti Moldovasta itsenäistyneestä Transnitriasta.

"Olen täällä tutkimassa, miksi Floridan työttömyys on olematonta verrattuna Suomeen."

— Kansanedustaja Eero Lehti (kok) Floridasta käsin 12.9.2017, viikko eduskunnan istuntokauden alkamisen jälkeen.

"Kaikki ei liity kaikkeen, mutta kaikki liittyy johonkin."

— Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kommentoi sote-asioita kuntamarkkinoiden pj-paneelissa 13.9.2017.

DEBAT TI 4/2017

6 | PJ:N KYNÄSTÄ

Houkutteleva kulttuuri, houkutteleva liike

V

iimeisen kuukauden aikana olen tavannut huiman määrän nuoria sosialidemokraatteja ja aatteesta kiinnostuneita ympäri Suomen. Suunnilleen yhtä suuren määrän olen käynyt myös keskusteluita liikkeen tulevaisuudesta. Keskusteluista käteen jäänyt viesti on melko ennalta arvattava: sosialidemokraattisen liikkeen pitää päivittyä aikaansa.

Nopeammin.

Puolue tuntuu vanhalta ja tarttumapintaa on vaikeaa löytää. Osana tätä ovat puolueen vanhentuneet toimintatavat. Kun sosialidemokraateista kiinnostunut löytää tiensä liikkeen pariin, alkaa puoluekoneiston esterata. Edessä on pitkä lista paikallisyhdistyksen kokouksia ja kuivakkaa hallintoa, vuosia vanhoja riitoja, jotka pulpahtelevat esiin yhdistyksen kokouk­sissa ja kivirekeä muistuttaviin vastuutehtäviin repäistään

mukaan välittömästi, jos ilmaisee pienintäkään kiinnostusta. Palkinnoksi on luvassa lisää edellä mainittua.

Sosialidemokratia on kansanliike, joka on menettänyt otteensa kansanliikkeenä. Rakenteet pitävät liikkeen pystyssä, mutta niiden tulee olla riittävän väljiä. Parhaimmillaan ne tukevat kulttuurin muuttumista. Juuri nyt sosialidemokraattinen liike tarvitsee uusia osallistumisen tapoja.

Se tarkoittaa, että vanhan kulttuurin on tehtävä tilaa uudelle. Punaliput, kokoukset, työväentalot ja toveri -sana saavat rinnalleen uusia piirteitä. Uudet piirteet taas houkuttelevat uusia ajatuksia, ja uudet ajatukset muokkaavat sosialidemokraattista liikettä aikaansa edelle. D Jesse Jääskeläinen Kirjoittaja on SONKin puheenjohtaja.

DEBAT TI 4/2017

HAASTIS | 7

Traditiota, työtä ja ekumeniaa Raimo Goyarrola

R

aimo Goyarrolalla (s.

1969) on titteli, jota ei tässä maassa ole kenelläkään muulla. Hän on Helsingin katolisen hiippa­ kunnan yleisvikaari. Mitä hän siis oikein tekee? ”Yleisvikaari on ikään kuin piispan peili, hänen neuvonantajansa ja edustajansa. Hyvänä tiiminä me molemmat hoidamme hiippakunnan hallintoa monien muidenkin neuvojen ja tuen avulla. Siihen tarvitsemme paljon rukouksia.” Toisin sanoen hiippa­kunnan hierarkiassa yleisvikaari on piispasta seuraava. Vaikka katolilaisia on Suomessa vain noin 14 000, työtä riittää silti, sillä koko maassa toimii vain yksi hiippa­kunta. ”Suomessa olemme pieni perhe, jolla on vain vähän inhimillisiä ja taloudellisia resursseja. Katolilaisia elää hajallaan eri puolilla maatamme.

Lähin katolinen seurakunta on joskus hyvin kaukana, ja vaikka haluamme palvella heitä ja tarjota heille evankeliumin ja sakramenttien aarteita, kaikkia emme saavuta.

Se on globaali ongelma.”

Goyarrola on kanonisoidun Josemaría Escriván vuonna 1928 perustaman Opus Dein jäsen. Monelle tämä katolinen instituutio on täysin tuntematon, ja toisaalta osa taas tuntee sen lähinnä populaarikulttuurin kautta.

Esimerkiksi Dan Brownin teoksen Da Vinci -koodi kaltaiset kulttuurituotokset ovat antaneet monelle todellisuutta olennaisesti jännittävämmän kuvan siitä, mitä kyseinen järjestö tekee. Goyarrolan mukaan kyse on ­tavallisen elämän ja arkisen työn pyhittämisestä. ”Opus

Deissä meidän mallimme on työtä tekevä Jeesus. Hän eli perheessään 30 vuotta tavallista elämää työskennellen Joosefin kanssa. Silloin ei tiedetty Jeesuksen olevan Messias ja Jumala. Hän työskenteli hyvin, palveli omaa perhettään ja yhteiskuntaa. Opus Deissä me yritämme elää samalla tavalla, tehdä kaiken rakkaudella Jumalan kunniaksi ja ihmisiä palvellen. Opus Dei tarjoaa hengellisiä apuvälineitä, jotta ihminen voisi elää Jumalan läsnä­ olossa, pyhittäen omaa työtänsä ja julistaen evankeli­ umia omalla esimerkillään juuri siellä, missä hän on.” Se siitä nimenomaisen protestanttisesta työmoraalista.

Vaikka Opus Dein toiminnan idea on hyvin käytännönläheinen, se on tunnettu myös teologisen tarkkuuden arvostuksesta ja oikeaoppisuuden vaalimisesta. Toisaalta asioiden tarpeeton monimutkaistaminen tai saivartelu ei kuulu sen perinteeseen. Siten Goyarrola antaa merkit-  DEBAT TI 4/2017

8 | HAASTIS

V

ALITETTAVAN USEIN KIRKON OPETUSTA TUNNETAAN HUONOSTI JA SITÄ TULKITAAN AIVAN VÄÄRIN. KANNATTAA AINA LUKEA SUORAAN LÄHTEESTÄ JA KYSYÄ NIILTÄ, JOTKA PERIAATTEESSA OSAAVAT VASTATA OIKEIN.

tävistä teologisista kysymyksistä selkeitä kuvauksia. Jopa katolisen tradition kaltaisista osin varsin abstrakteista­ aiheista puhuessaan hän sitoo asioita yhteen loogisilla tavoilla. ”Jeesus käski saarnata ja julistaa evankeliumiaan kaikkialla, ja opetuslapset saarnasivat tuota hyvää sanomaa. Vuosia myöhemmin jotkut heistä kirjasivat muistiin osan Jeesuksen saarnojen ja opetuksen sisällöstä. Näin Uusi testamentti syntyi. Mutta evankeliumi, jonka Jeesus antoi apostoleille, ei ollut kirjallinen. Hän antoi opetuksensa suullisesti. Niin tekivät myös apostolit. He elivät, mietiskelivät ja välittivät suullisesti tätä sanomaa. Näin syntyi traditio. Sen jälkeen kirkkoisät saarnasivat ja kirjoittivat evankeliumista. Siitä traditio rikastui.” Tällaisten selitysten arvon Goyarrola tuntee hyvin, sillä Opus Deihin pätee sama huomio kuin katoliseen oppiinkin: usein niistä keskustellaan tuntematta itse aihetta. ”Valitettavan usein kirkon opetusta tunnetaan huonosti ja sitä tulkitaan aivan väärin. Kannattaa aina lukea suoraan lähteestä ja kysyä niiltä, jotka periaatteessa osaavat vastata oikein.”

Suomessa jo vuosien ajan asunut Goyarrola puhuu suomea liki täydellisesti. Baskimaalta kotoisin oleva alun perin lääkäriksi opiskellut kirkonmies tuntuu muutenkin kotoutuneen loistavasti, ja hän intoutuu helposti kertomaan maamme iloista. Vaikka hän muistuttaa, ettei liturgiassa ihminen ole koskaan keskipisteenä, hän kehuu suomalaista luontoa messun viettopaikkana: ”Lapissa viettämäni messut ovat olleet erityisen kauniita. Maisema muodostaa alttaritaulun ja suuri yksinäinen kivi toimii alttarina – silloin on upea tunnelma Jumalan luoman luonnon keskellä.” Ja vaikka maallikon silmiin saattaisi toisinaan näyttää siltä, ettei ekumeniassa juuri tapahdu suuria edistysaskelia, kristittyjen välisen keskustelun ilmapiiri

DEBAT TI 4/2017

saa silti kiitosta. ”Suomi on ekumeeninen paratiisi. Rehellisesti voin todeta, että suhteemme muiden kirkkokuntien kanssa on loistava. Ilmapiiri on perheenomainen, ja jatkuvaa dialogia vahvistaa yhteinen rukous. Saamme käyttää monia luterilaisia ja ortodoksisia seurakuntia eri puolilla maata sunnuntaisin messun viettämiseen. Olemme todella kiitollisia siitä.” Hiljattain Helsingin luterilaiseksi piispaksi valittua Teemu Laaja­saloa Goyarrola kiittelee avoimuudesta, dynaamisuudesta ja aloitekyvystä. He ovat myös tavanneet muutamia kertoja. ”Tulevaisuudessa kohtaamme varmaankin useammin eri tilaisuuksissa. Toivottavasti voimme myös työskennellä samaan suuntaan evankeliumin julistamisessa.” Kaunis ajatus, jonka käytännön toteuttamiselle tosin evankelisluterilaisen kirkon tasaisesti etenevä modernisoituminen tulee epäilemättä asettamaan jatkossa entistäkin enemmän haasteita. Irja Askolan valitseminen piispaksi sai katolisen piispa Teemu Sipon toteamaan vuonna 2010, että ”naisen valinta piispaksi loitontaa katolilaista ja luterilaista kirkkoa maassamme entisestään toisistaan”. Kysymykset pappeuden luonteesta ja naisten roolista kirkossa tulevatkin olemaan merkittäviä keskustelunaiheita myös tulevaisuudessa. Mutta vain aika näyttää, kuinka avioliittoa sakramenttina pitävä ja sen tarkan merkityksen dogmaattisesti määritellyt katolinen kirkko tulee Suomessa toimimaan evankelis-luterilaisen kirkon kanssa, jos jälkimmäinen ryhtyy vihkimään samaa sukupuolta olevia pariskuntia avioliittoon.

Mutta tulevaisuuden mahdolliset haasteet eivät lannista Goyarrolaa, tai murra hänen kiintymystään Suomeen.

Kaikkea muuta, sillä hän esittää toteamuksen, joka hätkähdyttää suoruudellaan: ”Uskon, että Jumala puhuu vielä jotenkin Suomen kautta. Siitä olen varma.” Totisesti: usko siirtää vuoria. Ja ehkä Suomen tapauksessa myös tuntureita. D Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.

HAASTIS | 9

DEBAT TI 4/2017

10 |TRADITIO

Tra di tio DEBAT TI 4/2017

TRADITIO | 11

Olisiko aika puhua vasemmisto­ populismista?

K

un voimakkaimmat ukkosrintamat kulkivat poliittisella kartalla vasemmiston ja oikeiston välillä, sosialidemokratia tiesi paikkansa. Se oli voimiensa tunnossa osa vastavoimaa, muutosvoimaa, osa etulinjaa. Se rakensi, edisti ja ratkaisi, ja kirjoitti ohimennen suomalaista ja pohjoismaista hyvinvointivaltion historiaa.

Ilmasto kuitenkin muuttui ja salamat alkoivat lyödä arvo­konservatiivien ja arvoliberaalien välillä. Suomessa suurin huomio keskittyi siihen, kuinka työväenpuolue ilman sosialismia, keskustapuolue ilman kepua, sininen tulevaisuus ja mitä näitä nyt on, vääntävät kättä kaupungeissa ilmiöksi kasvaneiden vihreiden kanssa.

Länsimaiden laajuisena ilmiönä tämä ilmastonmuutos poliittisella kartalla on jättänyt perinteisen taloudellisen kädenväännön oikeiston ja vasemmiston välillä taka-alalle.

Talousoikeisto kyllä tietää paikkansa, mutta vasemmisto­ on kuin alkuräjähdyksessä mobilisoitunut uudelleen arvo­ liberaliin rintamaan tavalla, joka on yllättäen syössyt sosialidemokratian pois etulinjasta. Gallup-kakkosenakin SDP etsii entistä paikkaansa suunnannäyttäjänä kuin pudonneita silmälaseja.

Kartan oikealta laidalta löytyy liberaali ja konservatiivinen oikeisto – talousoikeisto ja populistinen oikeisto. Vasen puolisko vaikuttaa olevan käytännössä yhtä liberaalia vasemmistoa, mutta olisiko sieltä sittenkin löydettävissä samanlainen jako?

Huomaammeko nyt pölyn vähitellen laskeutuessa, että meille on syntynyt talousvasemmisto ja populistinen vasemmisto? Suurinta kipinää iskevä maahanmuuttokeskustelu vaatii pragmaattisia toimia ja ratkaisuja, pelkkä kivapuhe ei enää riitä. Jääkö vihreiden jytky vain jytkyksi

ja lohkeaako puolueesta tulevaisuudessa jopa jotakin vihreän tulevaisuuden kaltaista?

Vihreät on tullut viime vuosien käänteissä pokkana hämmentyneen SDP:n tontille hääräämään, mutta tilanteen kehitys saattaa avata nyt uusia mahdollisuuksia.

Vaikka vihreät on SDP:lle erittäin potentiaalinen yhteistyökumppani, on takapihan rikkaruohot syytä kitkeä ja nurmikko ajaa.

Keinona voisi olla vasemmistopopulismin tekeminen näkyväksi. SDP voisi erottautua vihreistä ja muusta idealistisimmasta vasemmistosta kritisoimalla tunteisiin pohjautuvaa politiikkaa ja ottamalla paikkansa pragmaattisena liberaalin vasemmiston puolueena – aikuisena ­vasemmistopuolueena, joka tarjoaa vastuullisia ratkaisuja sydän paikallaan.

Askeleen tähän suuntaan otti esimerkiksi SDP:n Valtteri Aaltonen. Hän kävi verkkosivuillaan 27. syyskuuta julkaisemassaan kirjoituksessa läpi vihreiden uudet turva­ paikkalinjaukset. Aaltosen mukaan esimerkiksi pakko­ palautuksia koskevissa linjauksissa mennään jo populismin puolelle, eikä keskustelu ole muutenkaan edennyt poliittisten irtopisteiden keruusta sen pidemmälle.

SDP:n sauma on tässä. Nyt tarvitaan hyviä ratkaisuja, ei irtopisteiden keruuta tai vouhotusta. Arvoliberaali voi olla ilman populismia ja vahva johtaja ilman sydämetöntä kylmyyttä. Miten on, olisiko aika puhua vasemmistopopulismista? D Patrik Saarto Kirjoittaja on tuleva filosofian maisteri, jonka mielestä on tärkeää pohtia myös, millaisia poliittisia traditioita synnytämme.

DEBAT TI 4/2017

12 | TRADITIO

SONK ja bernsteinilaiset sävyt

E

sitän tässä artikkelissa muutaman huomion nykyisestä SONKin tavoiteohjelmasta suhteessa­ yhden sosialidemokratian klassikon, Eduard Bern­steinin (1850–1932), ajatuksiin. Tällainen projekti on helposti anakronismeihin sortuva ja parhaimmillaankin luonteeltaan semanttinen. Jätän projektin mielekkyyden lukijan harkittavaksi. Ehkä esitys voi joka tapauksessa herättää lukijassa kysymyksen siitä, mitä oikeastaan merkitsee olla kiinnittyneenä johonkin aatteelliseen traditioon.

Filosofien ja poliittisten ideologien kehityksessä voidaan yleensä tulkita olevan erilaisia aikakausia. Historiantutkija Markku Hyrkkäsen mukaan Bernsteinin on arvioitu olleen nuorella iällään marxilainen, ja hän olisi omaksunut revisionistisia ja reformistisia ajatuksia vasta käytyään maanpaossa ollessaan Iso-Britannian Fabian Societyn esitelmätilaisuuksissa. Olipa asianlaita miten tahansa, otan tässä Bernsteinin revisionismin ja reformismin tosiasiana.

aikansa sosialistien tärkeään kysymykseen tuotantovälineiden yhteisomistuksesta. Tässä kysymyksessä Bernsteinin ei voine sanoa olleen ainakaan täysin valtiososialisti.

Bernstein vastusti monopoleja organisaatiotaustaan katsomatta. Hän vastusti myös tullipoliittista imperialismia eli käytännössä protektionismia ja kannatti vapaakauppaa. Hyrkkänen on korostanut Bernsteinin sosialismin merkinneen muun muassa osuustoimintaliikkeen yhteydessä esiintyneen itsehallinnollisuuden (Genossenschaftlichkeit) kaikenpuolista toteuttamista.

Vaikka yhteisomistusta ei käsitellä eksplisiittisesti SONKin tavoiteohjelmassa, nostan esiin tässä kaksi asiaa.­ Ensinnäkin on mielenkiintoista, että ohjelman visioosuudessa viitataan työväen autonomiaan. Tätä käsitettä ei kuitenkaan avata, joten vertailun tekeminen on mahdotonta. Toiseksi politiikkaosiossa viitataan demokratian laajentamiseen talouden suhteen. En kuitenkaan spekuloi anakronistisesti tässä, mitä mieltä Bernstein olisi jälkeensä tulleista taloudellisista teorioista tai ilmiöistä, joita ­tavoiteohjelmassa ainakin implisiittisesti käsitellään.

Sosialismi, liberalismi ja demokratia

Lopullinen päämäärä ja SONK

Eduard Bernsteinin ajattelussa sosialismi, liberalismi ja demokratia ovat vahvasti toisiinsa sidoksissa. Bernstein esittää pääteoksessaan demokratian olevan yhtäältä sekä sosialismin metodi että sen sisältö ja toisaalta liberalismin valtiollinen muoto. Sosialismi on lisäksi liberalismin legitiimi perillinen, ja liberalismi sisältyy aatteellisesti sosialismiin.

Taloudellisessa sovelluksessaan Bernstein on hieman ambivalentti. Hän otti pääteoksessaan Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät (1899) kantaa oman

Bernstein kritisoi pääteoksessaan historiallista materialismia ja determinismiä sekä dialektiikkaa. Tulkintani on, että hän edusti suhteessa näihin marxilaisiin teemoihin eräänlaista pluralismia. Monien ilmiöiden yhteisvaikutuksen vuoksi tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Bernsteinin ajattelu käy selväksi hänen kuuluisasta toteamuksestaan, joka kuuluu alkuperäisesti seuraavasti: ”Myönnän avoimesti, että minua ei kiinnosta ollenkaan se, mitä yleisesti ymmärretään ’sosialismin lopullisella päämäärällä’. Tämä päämäärä, mikä lieneekin, ei merkitse minulle mitään,

Bernsteinista metatasolla

DEBAT TI 4/2017

TRADITIO | 13

liike merkitsee kaikkea. Ja liikkeellä tarkoitan sekä yhteiskunnan yleistä liikettä eli sosiaalista edistystä että siihen vaikuttavaa poliittista ja taloudellista agitaatiota ja organisaatiota.” Sosialismin lienee syytä mukautua aikakauden, kulttuurin ja tieteen kehitykseen.

Bernstein katsoi sosialismin syntyneen Ranskan suuren vallankumouksen ja sen oikeuskäsityksen myötävaikutuksesta. Mikäli tämä oikeuskäsitys voidaan ilmaista vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon käsitteiden kautta ja lopullinen päämäärä voidaan tulkita utopiaksi, molempiin viitataan SONKin tavoiteohjelmassa.

Eduard Bernsteinia lienee kiittäminen siitä, että hän selvensi omalta osaltaan laitavasemmiston ja keskusta­ vasemmiston ideologista rajanvetoa. Kun vertaillaan kah­ den eri aikakauden poliittisia ilmiöitä toisiinsa, ongelmaksi muodostuvat muutokset käsitteiden käytössä sekä tieteellinen ja kulttuurinen kehitys. Käsitteitä ja aatteita lisätään, poistetaan, korostetaan ja häivytetään. Niinpä viittaukset aatetraditioihin sisältävät yleensä tulkintaa.

Tulkintaan puolestaan liittyy kysymys hegemoniasta eli siitä, mikä määritelmä nousee osaksi yleistä narratiivia.

SONKin tavoiteohjelmaluonnosta voi toki vertailla muihinkin aatteellisiin perinteisiin. Jos bernsteinilaisuuden ytimenä pidetään kuitenkin arvoja eli eettistä sosialismia ja lopullisen päämäärän kieltoa, voidaan sanoa, että ­tavoiteohjelmaluonnoksessa on bernsteinilaisia sävyjä.

SONK käsittelee tämän vuoden liittokokouksessa uuden tavoiteohjelman, jota ei ole vielä julkaistu missään tätä kirjoitettaessa. D

EDUARD BERNSTEIN (1850–1932)

Henri Kultalahti Kirjoittaja on TASY ry:n johtokunnan koivistolainen ilmentymä.

DEBAT TI 4/2017

14 | TRADITIO

T

OISIN KUIN USEIN LUULLAAN, OIKEUSTIEDE EI TUTKI LAKIA. SE TUTKII OIKEUTTA, OIKEUSNORMEJA, ABSTRAKTIA ASIAA, JOKA SAA KONKREETTISEN ILMENEMISMUOTONSA YLEENSÄ KIRJOITETUSSA LAISSA.

DEBAT TI 4/2017

TRADITIO | 15

Kaikkea luettelemaan

”E

i laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella”. Näin todetaan Olaus Petrin tuomarin­ ohjeissa, jotka on painettu lakikirjan alkuun. Vaikka 1500-luvun jälkeen maailma on muuttunut, ja nykyinen rikosoikeudellinen laillisuusperiaate estää tämän ohjeen soveltamisen rikosasioissa, muutoin ohje on edelleen käypä ja oikeuselämässä ilmenevä. Eräänlaista kirjoittamatonta traditiota siis.

Toisin kuin usein luullaan, oikeustiede ei tutki lakia. Se tutkii oikeutta, oikeusnormeja, abstraktia asiaa, joka saa konkreettisen ilmenemismuotonsa yleensä kirjoitetussa laissa. Monesti on myös niin, että oikeustila on varsin erilainen verrattuna siihen, mitä lakikirjaa lukemalla voisi luulla. Syynä on se, että oikeuden tilaa määrittävät varsin monet muutkin tekijät kuin eduskunnan säätämä laki.

Näitä oikeuslähteitä ovat mm. asetukset, lainvalmisteluaineisto, oikeuskäytäntö, tulkintaperiaatteet, oikeustieteen tutkimustulokset, kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet ja maantapa.

Näistä oikeuslähteistä maantapa on erityisen kiinnostava. Erikseen kirjoitettuna sillä on tavattu viitata vaali­ rahoitussotkuihin, mutta yhteen kirjoitettuna kyseessä on nykyään jo merkitystään voimakkaasti vähentänyt oikeuslähde. Maantavalla tarkoitetaan oikeussääntöjä, joita ei ole kirjattu mihinkään, mutta joita oikeusyhteisössä noudatetaan. Yleensä maantavalta on edellytetty pitkäaikaista ja vakiintunutta asemaa ja säännön yleistä hyväksyttävyyttä, jotta se voisi saada oikeudellisesti velvoittavan aseman.

Silloin kun maantapa täyttää nämä ehdot, se saa vahvasti

velvoittavan oikeuslähteen aseman. Maantapaa on noudatettava kuten kirjoitettua lakia.

Nykyaikana maantapa tuntuu suomalaisesta kaukaiselta asialta. Arkisessa elämässä tuntuisi erikoiselta, että oikeuksiimme ja velvollisuuksiimme vaikuttaisivat säännöt, joita emme voisi löytää lakikirjasta. Kuitenkin maantapa vaikuttaa edelleen vahvasti esimerkiksi kauppatavoissa: kovinkaan montaa sopimuksen syntytapaa ei ole kirjattu mitenkään lakiin. Kun töiden jälkeen raahustamme kauppaan, ladomme ostokset hihnalle ja maksamme ostoksemme kortilla sanomatta myyjälle sanaakaan, olemme itse asiassa osallistuneet kaupantekoon, jota ei säännellä mis�sään kirjoitetussa laissa. Kauppatavan tuki on lähinnä maantavassa. Kirjoittamattoman lain merkitys kasvaisi ennestään, mikäli asuisimme common law -maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Maantapa on hyvä esimerkki siitä, että emme suinkaan elä täysin kontrolloidussa maailmassa. Oikeus voi olla voimassa vain sen takia, että näin on aina tehty. Poissuljettua ei ole sekään, että kun nyt omaksumme uusien ilmiöiden suhteen toimintatapoja, olemme osaltamme luomassa velvoittavaa oikeutta sukupolville meidän jälkeemme.

Oikeuskin on siis osaltaan traditiota, joka vain siirtyy vanhemmilta lapsille.

P.S. Tästäkin kolumnista olisi saanut tylsemmän, sillä traditio on myös oikeustieteen erityistermi. Googlaa ja tylsisty! D Wiking Vuori



Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas..

DEBAT TI 4/2017

16 | TRADITIO

Kuka minä olisin sanomaan?

'Pay the bill and let's go and have that drink at your hotel.'

Again, she seemed like a stranger to herself. Up until then, she had been a nice, cheerful, well-brought-up girl, and she would never have spoken like that to a stranger. But that girl, it seemed to her, had died forever: before her lay another existence, in which drinks cost one thousand francs or, to use a more universal currency, about six hundred dollars. And everything happened as expected: she went to the Arab's hotel, drank champagne, got herself almost completely drunk, opened her legs, waited for him to have an orgasm (it didn't even occur to her to pretend to have one too), washed herself in the marble bathroom, picked up the money, and allowed herself the luxury of a taxi home. She fell into bed and slept dreamlessly all night.

– Paulo Coelho, Eleven minutes (2003)

DEBAT TI 4/2017

P

rostituutio ei ole nyky-yhteiskunnan aikaansaannos, vaan sitä pidetään maailman vanhimpana ammattina. Se on kuitenkin aina myös oman aikansa tuote, joka muovautuu aikansa yhteisön määrittelemien normien keskiössä. Modernissa, individualismia korostavassa yhteiskunnassamme moraalisiin kysymyksiin liittyvää keskustelua käydäänkin usein seurausetiikan periaatteiden mukaisesti. Teon moraalinen arvo määrittyy silloin esimerkiksi tosiasiallisten seurausten mukaan, mutta pohjaamalla päätöksenteon näille eettisille periaatteille, päädymmekö aina vain kauemmas siitä, mikä on ­absoluuttisesti oikein ja totta?

Modernissa yhteiskunnassa seksin ostamisen hyväksyntää usein perustellaan sillä, että prostituoitujen olot olisivat entistäkin hirveämmät, mikäli ostaminen kiellettäisiin. Kun keskustalaiset kansanedustajat esittivät seksin oston kriminalisointia, Anna Kontula julkaisi Face­

TRADITIO | 17

bookissa tekstin, jossa hän perusteli, miksi seksin oston kriminalisointi ei ole hyvä asia. Kontulan mukaan kriminalisoinnin seurauksena poliisiratsiat lisääntyisivät, kondominkäyttö vähenisi, ja ihmiskauppiaiden asema kohentuisi. Seurauseettisen näkemyksen mukaan prostituoitujen asemaa ei voida heikentää siinä, missä sen harjoittamista tapahtuu väistämättä.

E

NTÄ JOS SEKSIN MYYMINEN TOSIAAN ON IHMISEN OMA VALINTA? TÄSTÄ VOIDAAN JOHTAA TOINEN KYSYMYS: MIKÄ ON IHMISEN OMA VALINTA?

Seksin oston kriminalisointia kannattavassa puheessa seksi­työntekijät nähdään yksipuolisesti uhreina, ilman omaa toimijuutta tai mielipidettä itseään koskevista asioista. Ei kovin feminististä.

– Anna Kontula (24.9.2017)

Entä jos seksin myyminen tosiaan on ihmisen oma valinta? Tästä voidaan johtaa toinen kysymys: mikä on ihmisen oma valinta? Useiden artikkeleiden, teosten sekä tutkielmien mukaan merkittävimmät syyt prostituution harjoittamiselle ovat taloudellisia, kun yhteiskunta ei pysty tarjoamaan ihmisille muuta työtä, joka mahdollistaisi näille ihmisille taloudellisen nousun. Voimmeko tällöin puhua tosiasiallisesta valinnasta? Taloudellista hyötyä ja yksilön valinnanvapautta korostavana aikakautena usko taloudellisen aseman kohentamiseen millä keinolla ­hyvänsä ei välttämättä edes kuulosta väärältä, niin kauan kuin ei loukkaa muiden ympärillä olevien oikeuksia ja ­vapauksia.

Tai entä jos ihminen todella nauttii seksityön tekemi­ sestä? On huomattava, että syyt hakeutua seksityöhön kumpuavat yleensä ihmisen elinolosuhteista – ei vapaasta tahdosta. On hyvin harvinaista, että ihminen hakeutuisi alalle omasta halustaan, eivätkä taustalla vaikuttaisi psyykkiset tai taloudelliset tekijät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö omasta työstään voisi oppia nauttimaan. Sopeutuminen on osa ihmisen perusolemusta, niin sen fyysisessä kuin henkisessäkin merkityksessä. Ihminen osaa varmasti perustella itselleen kaikin tavoin, miksi seksi­työ on työ siinä missä muutkin, mutta kumpuaako tämä perustelu todellisesta valinnasta vai olosuhteista?

I remember everything, although not the moment when I made the decision. Oddly enough, I have no sense of guilt.

I used to think of girls who went to bed with men for money as people who had no other choice, and now I see that it isn't like that. I could have said 'yes' or 'no'; no one was forcing me to accept anything.

Kun päätöksenteon pohjana ovat ainaiset seuraus­ etiikasta kumpuavat myönnytykset, etäännymme todellisista arvoista sekä hyveistä. Aikanaan jo saksalainen filosofi Immanuel Kant esitti moraaliteoriansa kategorisen imperatiivin, jonka mukaan ketään ihmistä ei saa käyttää välineenä, vaan hänen on oltava aito päämäärä.

Siten esimerkiksi orjuus ei ole perusteltavissa, vaan yksinkertaisesti väärin. Modernin yhteiskunnan humanistisen maailman­kuvan ongelmana on, että ei uskalleta sanoa jonkin olevan absoluuttisesti väärin. Kaikki on suhteellista ja subjektiivista, koska oma ajattelu ei kiinnity osaksi suurempaa ajallista jatkumoa. Kuka minä olisin siis tuomitsemaan kenenkään valintoja? Seksityö on kuitenkin nimenomaan sitä, mitä se todellisuudessa on: toisen ihmisen kehon hyväksikäyttöä sekä vääriä valintoja, jotka mitä todennäköisimmin lisäävät psyykkisiä ongelmia sekä työntekijällä että palvelun käyttäjällä.

Olennaisinta on kuitenkin miettiä prostituution syitä sekä sitä, mitä muuta olisi tehtävissä kuin sallia seksin myyminen, jota ilmeisesti tapahtuu joka tapauksessa.

Kun syyt hakeutua seksityöntekijäksi ovat pääasiallisesti­ taloudellisista ja psyykkisistä ongelmista kumpuavia, voisimmeko hakea ratkaisuja ennemmin sieltä? Ratkaisut kohdentuisivat tällöin pikemmin kasvatukseen, mielenterveyspalveluiden ja tuen tarjontaan sekä esimerkiksi sosiaali­turvamallien kehittämiseen kuin seksin ostamisen sallimiseen. Kun etsitään ratkaisuja, on aina vaihtoehtoja.

On myös olennaista ymmärtää, millaisista teoreettisista­ lähtökohdista päätöksiä tehdään. Ihmisen arvo ei ole korvattavissa laimeilla argumenteilla siitä, miten seksityö ­kohentaa näiden sitä tekevien taloudellista asemaa – se on älyllisesti köyhää ja laiskaa. Ihminen on arvokas, ja siksi ihmiselle ei tulekaan tarjota helppoja ratkaisuja, vaan parhaat mahdolliset olosuhteet luonteeltaan oikeiden ratkaisujen toteuttamiseksi. D Ida Piltonen Kirjoittaja on SONKin liittohallituksen jäsen ja feministi.

­­­– Paulo Coelho, Eleven minutes (2003)

DEBAT TI 4/2017

KULLERVON KIROUS (AKSELI GALLEN-KALLELA, 1899), kuva: ESSI VIRTANEN

20 | TRADITIO

Konmarittajista ja pokettajista takaisin perinteiseen keräilyyn

A

loitin kaiketi vahingossa Vapriikin Posti­ museossa harjoittelijana lapsille suunnatussa Merkillinen seikkailu -näyttelyssä, jossa johdatellaan lapsia filateliaan, posti­ merkkien keräilyyn. Ensimmäinen kysymykseni oli lähinnä mitä ihmettä minä täällä teen.

Toisinaan on kuitenkin virkistävää päästä oman kokemuspiirinsä ulkopuolelle, joten päätin asetella kysymykseni toisin: miksi ihmeessä tämä harrastus edelleen kiinnostaa niin monia ihmisiä?

Pääsimme harjoitteluparini kanssa tutustumaan kansainväliseen Finlandia 2017 -posti­­merkkinäyttelyyn. Paikalla oli osallistujia useasta­ eri maasta. Heistä suurin osa oli keski-ikäisiä miehiä.

Tampere-­talo oli kuin suuri postimerkkitori, täynnä erilaisia kokoelmia ja myyntikojuja. Ihmisiä istui kymmenittäin kojujen äärellä ja selaili maittain postimerkkikansioita hitaasti ja hartaasti, aivan kuin he olisivat tehneet elämäntyönsä tilintarkastajina tai vaihtoehtoisesti työstäneet kansatieteellisiä kuvauksia ulkohuonerakennuksista Lopella, kuten sosialidemokraatti Julius Edvard Ailio vuonna 1896. Sen sijaan minulle ainoa kosketuspinta omaan todellisuuteeni löytyi Jenni Haukion kauniin ja ainutlaatuisen kokoelman löytämisestä. Hän oli taiteellisesti yhdistellyt suomalaisten klassikoiden runoja ja suomalaisia postimerkkejä.

Juuri kukaan meistä ei kuitenkaan tunnu säästyvän filaDEBAT TI 4/2017

telian taustalla piilevältä keräilykulttuurilta, vaikka filatelistien maailma tuntuisi muuten jokseenkin etäiseltä. Erityisesti keräily on ominaista lapselle, joka kerää kaikkea mahdollista kiiltokuvatarroista Pokémonkortteihin. Integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson pitää keräilyä evolutiivisena jäänteenä. Tavaran kerääminen luo hänen mukaansa turvallisuuden tunnetta, joka on aikoinaan liittynyt todelliseen tarpeeseen, kuten ravinnon keräämiseen. Lapsille keräily onkin oikein oivallinen harrastus, sillä keräämällä kokoelman lapsi voi oppia tärkeitä ajattelutaitoja, kuten kokonaisuuksien ja asioiden välisten merkitysten ymmärtämistä.

Keräily siis kehittää asiantuntijuutta ja voi toimia ajatusten jäsentämisen ja oppimisen tukena, olivatpa keräilyn aiheena sitten toinen maailmansota tai muumit. Haastattelin kansainvälisessä postimerkkinäyttelyssä erästä postimerkkien myyjää, jolta kysyin mikä keräilyssä oikein koukuttaa. Puheesta ei meinannut tulla loppua, kun myyjä pääsi kertomaan jollekin kiinnostuneelle rakkaasta harrastuksestaan. Hänen vastauksensa täsmäsi yleisesti sen käsityksen kanssa, jonka mukaan keräilyyn kannustaa siitä saatava hallinnan, tarkkuuden, tasapainon ja pätevyyden tunne. On olemassa selkeä ja saavutettavissa oleva tavoite, jota kohti pyritään.

Keräilijöille ominaista on myös muodostaa oma yhteisönsä. Tämä ilmiö oli nähtävissä selkeästi, kun Niantic Labs julkaisi valtavan suositun Pokémon GO-pelinsä. Toi-

TRADITIO | 21

K

ERÄILY SIIS KEHITTÄÄ ASIANTUNTIJUUTTA JA VOI TOIMIA AJATUSTEN JÄSENTÄMISEN JA OPPIMISEN TUKENA, OLIVATPA KERÄILYN AIHEENA SITTEN TOINEN MAAILMANSOTA TAI MUUMIT.

silleen tuntemattomat ihmiset tavoittivat toisensa pelin välityksellä, ja kerääjät ryhtyivät järjestämään eri paikkakunnilla Pokémon GO-miittejä. Tällaisissa yhteisöissä toinen keräilijä kuitenkin nähdään eräänlaisena kilpailijana, tai jopa uhkana. Oman kokoelman arvo voi menettää merkitystään, jos toisen kokoelma osoittautuu paremmaksi.

Kyseessä on siis oletettavasti myös halu omistaa, ja ehkä jopa halu omistaa jotain parempaa kuin muut.

Kokoelman omistamista voidaan pitää myös merkkinä­ elintasosta ja sivistyksestä. Arvokkaat kokoelmat ja keräily­ tuotteet kohottavat ihmisen omanarvontuntoa. Tällöin ei välttämättä puhuta enää harrastuksesta, johon kaikilla olisi samanlainen pääsy. Sosiaalipsykologit William McIntosh ja Brandon Schmeichel esittävät, että toiminnassa olisi yhteinen ydin, keräili sitten taidetta tai pullonkorkkeja. McIntoshin ja Schmeichelin mukaan keräilijät vahvistavat aina myönteisesti itseään. Vaikka toiminnan ydin olisi sama, saattaa kuitenkin myönteisen vahvistuksen lähde olla erilainen. Toinen voi vahvistaa käsitystään omistajana sekä asiantuntijana, jolloin kerääminen vaatii myös rahaa, jos se kohdistuu omistamiseen.

Keräilyn kohde ei kuitenkaan useimmiten toimita sitä virkaa, jota varten se on tehty. Kauniit ja arvokkaat merkki­maljakot saattavat pysyä täysin koskemattomina vitriinissä vuosikausia. Ehkä meillä on halu säilyttää elämässämme jotain täydellistä ja koskematonta – tavaroita,

joita voimme vain ihastella oman elämämme henkisen kaaoksen keskeltä? Konmarituksessa meitä kehotetaan hylkäämään tavaroistamme suurin osa, erityisesti ne, jotka eivät tuota meille jatkuvasti iloa ja joita kohtaan emme tunne kiitollisuutta päivittäin.

Kuitenkin monet asiat, kuten kirjat ja kokoelmat voivat olla ihmiselle merkityksellisiä, vaikkei niiden päivittäistä läsnäoloa tunnistaisi arjessaan.

Muistoihin, kirjoihin sekä kokoelmiin palaaminen on hyvin nostalginen kokemus. Tavaroiden hamstraaminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin keräily, sillä silloin koko ­alkuperäinen ajatus hillitystä, vaativasta ja kunnianhimoisesta projektista on jo menetetty.

Perinteiselle keräilylle teknologia tuo uuden omistamisen muodon, kun omistajuus siirtyy verkkoon. Silloin meitä odottavat loputtomat vaihtoehdot uusista kirjoista sähköisessä muodossaan. Keräily menettää merkitystään, kun sen eteen ei tarvitse nähdä vaivaa, eikä projekti välttämättä ikinä tule valmiiksi. Tulin pohdinnoissani siihen lopputulokseen, että keräily, esimerkiksi juuri filatelia, voi perinteisessä muodossaan olla hyvinkin terve harrastus ihmiselle nyky-yhteiskunnassa. Se kannustaa keskittymään sekä kehittämään hyveellisiä luonteenpiirteitä, kuten tarkkuutta ja sinnikkyyttä. Se voi opettaa jäsentämään historiaa, tai antaa meille edes hetkellisen rauhan tarjoamalla tilaisuuden hengähtää jonkin kauniin, täydellisen ja valmiin äärellä. D

Ida Piltonen Kirjoittaja aloitti oman postimerkkikokoelmansa ja pyrkii täten kehittämään hyveellisiksi katsomiaan luonteenpiirteitä, kuten huolellisuutta. Konmaritti KonMarinsa ja kokee siitä kiitollisuutta päivittäin.

Kirjoittaja on SONKin liittohallituksen jäsen.

DEBAT TI 4/2017

22 | TRADITIO

L

DEBAT TI 4/2017

OPULTA KAIKKI KAUNIS OSALLISTUU KAUNEUDEN IKUISEEN, TÄYDELLISEEN IDEAAN, MILLOIN MISSÄKIN MÄÄRIN.

TRADITIO | 23

Tradition valaisemaa kauneutta – havaintoja estetiikasta

M

aineikkaan sanonnan mukaan pyörää ei tule keksiä uudelleen. Huomio on oikea monessa kontekstissa. Erityisen hyvin sen sanoma kuitenkin pitää paikkansa estetiikan tapauksessa. Kuvataide, arkkitehtuuri, muoti, musiikki ja monet muut kulttuurin ilmentymät ja osa-alueet ovat halleja, joissa ihmisen sielun esteettiset vaistot tanssivat järjen ja terveen intohimon lamppujen valkeudessa. Näin oli klassisessa maailmassa.

Nykyisin näemme, kuinka nuo lamput halutaan sammuttaa, ja noihin halleihin pyritään jättämään vain atomistisen yksilön ohjaamaton halu toteuttaa itseään, mitä se sitten nykymaailmassa enää tarkoittaakaan. Kauneuden traditio on hylätty. Ajatus estetiikan kaipuun manifestoitumisen tiloista jotakin korkeampaa hyvettä, kuten totuutta, järjestystä tai harmoniaa tavoittelevina sielun nerouden näyttämisen mahdollisuuksina on korvattu kaoottisella mukataiteen tekemisellä mukataiteen itsensä vuoksi, ja tämä pätee kaikessa, mihin estetiikka liittyy.

Kuinka päädyimme Claudio Monteverdin sävel­kuluista death metalin järkyttävään mörinään? Miten sama kansa, joka rakensi 1400-luvulla Lohjan Pyhän Laurin kirkon, saattoi 1960-luvulla rangaista itseään pystyttämällä omaksi kiusakseen Kalevan kirkon? Onko niin, että ensin kuoli hyvä maku, minkä seurauksena ihmisen kyky tunnistaa aitoa kauneutta hämärtyi, vai tapettiinko hyvä maku täyttämällä ensin itsetarkoituksellisesti ihmisen elämismaailma rumuudella?

Itse käsitys ihmisestäkin on muuttunut. Ennen arvokas – ei kallis, vaan arvokas – pukeutuminen nähtiin pukeutu-

jan keinona kunnioittaa sekä pukeutujaa itseään että kaikkia muita pukeutujan ympärillä. Nykyisin taas ajatellaan, että kukin voi pukeutua aivan vapaasti, konventioista, muiden odotuksista, kulttuurisista arvotuksista, tai tyylistä välittämättä. Tämä on erittäin harmillista, ja tämän virheen vaikutus näkyy katukuvassa valitettavalla tavalla.

Huolestuttavaa on, että nykymaailmassa jo kauluspaitaa sinänsä pidetään paikoin juhlavana vaatteena. Kuuletteko tuon rapinan? Cary Grant siinä vain pyörii haudassaan.

Kauneus ei ole menettänyt mitään merkityksestään, vaikka arvostus sitä kohtaan tuntuu laskeneen. On toki muodikasta ajatella, että sisäinen merkitsee ulkoisia seikkoja enemmän. Uskonnossa ja metafysiikassa laajemmin on toki aina muistettava, että esoteerinen kulkee käsi kädessä eksoteerisen kanssa, mutta kun kyse on kauneuden tuottamisesta materiaalisessa maailmassa, asioiden ulkoisen puolen työntäminen ikään kuin syrjään on sulaa hulluutta. Eikä tule yksinkertaisesti todeta, että kauneus on katsojan silmässä. Jos väittää näin, tulee vetäneeksi maton kauneuden syvimmän olemuksen jalkojen alta. Lopulta kaikki kaunis osallistuu kauneuden ikuiseen, täydelliseen ideaan, milloin missäkin määrin. Kauneus ei siis ole subjektiivista, ainakaan totaalisessa mielessä. Parhaimmillaan oikeanlainen esteettinen ajattelu ohjaa siis suurempien asioiden kontemplaatioon. D

Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.

DEBAT TI 4/2017

24 | TRADITIO

Keskeneräinen matka

M

itä tulee mieleen Pohjoismaista? Yhdelle saattaa tulee mieleen puhdas luonto, toiselle pohjoismainen hyvinvointivaltio ja kolmannelle jotain ihan muuta. Itselleni Pohjoismaista tulee ensimmäisenä mieleen yksi yhteiskunnan läpileikkaava arvo: tasa-arvo. Pohjoismaat ovat yhdessä monen vuosikymmenen ajan edistäneet tasa-arvoa yhteiskunnan kaikilla alueilla. Tasa-arvo on modernin pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspilari, ja sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi pohjoismaisen mallin menestyksen mahdollistajista.

Vaikka Pohjolassa ollaan edelläkävijöitä tasa-arvossa ja monia tavoitteita on jo saavutettu, ei tasa-arvo ole valmis.

Suomen tasa-arvopolitiikan ydinaluetta ovat työelämän tasa-arvoon liittyvät kysymykset. ja sen tavoitteena on segregaation lieventäminen. Suomessa ei pitäisi olla naisten ja miesten koulutusaloja ja ammatteja. Faktahan on, että Suomessa työelämä ja työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vanhempainvapaista puhumattakaan. Tasaarvovaltuutetun johdolla alkoi lokakuun alussa kampanja raskaussyrjintää vastaan. Raskauteen ja perhevapaisiin liittyvä syrjintä on valitettavan tuttu ilmiö tasa-arvovaltuutetun ja ammattiliittojen työssä, vaikka syrjintä raskauden ja perhevapaan perusteella on kielletty tasa-arvolaissa.

Naiset ansaitsevat vähemmän kuin miehet. Saman koulutustaustan omaavat, samalla toimialalla ja työtehtävissä työskentelevät naiset ansaitsevat Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin saman ikäluokan miehet. Suurten yritysten hallituspaikatkin menevät useimmiten miehille. Pörssiyrityksen johtaja on kolme kertaa todennäköisemmin Juha kuin nainen.

DEBAT TI 4/2017

Naisten ja miesten työt eivät ole perinnettä, ne ovat menneisyyttä. Koulujen ei pidä vahvistaa sitä pohjaa, joka synnyttää yhteiskuntaan naisten ja miesten töitä tai naisten ja miesten palkkoja. Tasa-arvon edistäminen oli keskeisimpiä tavoitteita, kun Suomi siirtyi peruskoulujärjestelmään 1960-luvulla. Sosioekonomisen taustan, sukupuolen tai asuinpaikan ei haluttu estävän koulutielle pääsyä tai opetuksessa menestymistä. Opetushallitus linjasi viime vuonna, että vuodesta 2017 alkaen jokaisen peruskoulun tulee laatia tasa-arvosuunnitelma ja valvoa sen toteutumista.

Velvoite perustuu tasa-arvolakiin ja yhdenvertaisuus­ lakiin. Tarkoituksena on edistää sukupuolten välistä tasaarvoa ja ehkäistä eriarvoistumista läpi opetussuunnitelman, sillä lasten asenteet sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja tasa-arvoon vakiintuvat pitkälti esi- ja peruskouluiässä.

Aikainen tasa-arvotyö on siis tarpeen.

Aamulehden syyskuinen pääkirjoitus, jossa lehti ilmoitti ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit, synnytti runsaasti keskustelua, puolesta ja vastaan. Monet vastustivat niin sanotusti perinteisten titteleiden vaihtamista sukupuolineutraaleiksi. Aamulehden pyrkimys on hyvä ja kunnioitettava. Meillä kaikilla on syytä pyrkiä kielen tasaarvoistamiseen, sillä kieli on keino tulkita ja ymmärtää maailmaa ja sanat luovat todellisuutta.

Muutos lähtee esimerkistä: ollaan kaikki ihmisiä. D

Eeva Kuusinen Kirjoittaja on lapsesta asti pyrkinyt toteuttamaan itseään eikä sukupuoltaan.

TRADITIO | 25

N

AISTEN JA MIESTEN TYÖT EIVÄT OLE PERINNETTÄ, NE OVAT MENNEISYYTTÄ.

DEBAT TI 4/2017

26 | TRADITIO

Traditiosta moderniteetin moraaliseen kaaokseen – kuinka sivilisaatio kadotti itsensä Unusquisque quod sibi rectum videbatur, hoc faciebat. ­– Tuom. 21:24.

N

ykyaikaa voisi kuvata relativismin diktatuurin valtakaudeksi. Totuus mielletään täysin subjektiiviseksi, ja ainoiksi pysyviksi arvoiksi on nostettu suvaitsevaisuus, avoimuus ja humaanisuus – viime kädessä siis eri muodoissa ilmenevä kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja osoittaa heille sitä kunnioitusta, jota ihmiselle täytyisi muutenkin jo ihmisyyden olemuksen vuoksi osoittaa. Nämä periaatteet ovat oikein tulkittuina hyviä ja kauniita, mutta ne eivät oikeastaan ole todellisia arvoja. Se, että sivilisaatiomme onkin unohtanut muut kestävät arvot ja antanut jokaiselle oikeuden ja velvollisuuden määritellä itse omat periaatteensa on osoitus DEBAT TI 4/2017

länsimaisen älyllisen tradition totaalisesta unohtamisesta ja sen korvaamisesta ontolla, köyhällä hybriksellä.

Nykyisin onkin suorastaan muodikasta kuvitella, että yksilö voi itse määritellä totuuden. Tämä näkyy paitsi politiikassa, myös esimerkiksi uskonnossa. Uskonto on pyritty muuttamaan vain ja ainoastaan jokaisen atomistisen yksilön omaksi asiaksi ja siten työntämään pois julkisen elämän kokonaisuudesta. Tämäkin on itse asiassa omituista. Vielä esimerkiksi keskiajalla – maanosamme toistaiseksi viimeisellä traditionaalisella aikakaudella – kukaan ei olisi mieltänyt uskontoa yksityisasiaksi. Ensin oli yhteisö, sitten vasta yksilö, joka sai uskonsa yhteisöltä.

TRADITIO | 27

J

OS EI OLE MITÄÄN PYSYVIÄ, DEMOKRAATTISISTA PÄÄTÖKSISTÄ RIIPPUMATTOMIA IHANTEITA JA ARVOJA, SIVILISAATIOMME EI TUKEUDU YHTÄÄN MIHINKÄÄN.

Yksilö otettiin osaksi yhteisön traditiota, joka oli taas tuon yhteisön linkki­kaukaiseen menneisyyteen – eurooppalaisen sivilisaation juuret kun voidaan tunnistaa Ateenassa, Roomassa ja Jerusalemissa, ja keskiajan ajattelu yhdisti eletyn todellisuuden noihin älyllisiin alkulähteisiin. Yksilön tehtävä oli toimia osana yhteisöä, jonka ylläpitoon hänen tuli tavalla tai toisella osallistua.

Nyt taas ajattelemme, että ensin on yksilö, ja sitten vasta yhteisö, joka koostuu juurikin noista atomistisista yksilöistä, jotka vain päättävät tehdä yhteistyötä. Kun yksilö luo itse oman totuutensa, hän ei tyypillisesti välitä siitä, missä määrin nämä itse määritellyt niin kutsutut totuudet muodostavat koherentin kokonaisuuden. Esimerkiksi abrahamilaiset uskonnot eivät pohjimmiltaan edes toimi lainkaan yksilökeskeisellä logiikalla vaan sotivat sitä vastaan. Moderni fantasia yksilöstä, joka ikään kuin jakaa oman henkilökohtaisen uskonsa kirkon kanssa, ei pohjaudu mihinkään, mitä löytyisi kristillisestä traditiosta. Ei ole mahdollista olla vaikkapa yksilökatolilainen – kirkko on enemmän kuin samanmielisten yksilöiden yhdistys.

Se on elävä ja hierarkkinen, yhtenäinen keho. Samoin kaksitoistashiialaiselle perinteelle ajatus jonkinlaisesta yksilö­shiialaisuudesta näyttäytyisi lähinnä naurettavana.

Temppelien aikakauden jälkeisen juutalaisuuden tapa painottaa perheen arvoa puolestaan kertonee jo paljon siitä, kuinka yksilökeskeisestä uskonnosta on kyse. Liiallinen individualismi uskonnollisen tradition äärellä on käsittämättömyydestään huolimatta tavallista. Onko siis ihme, että myös yleinen poliittinen ajattelumme on moraalisen mieli­kuvituksemme tavoin lähes totaalisen näivettyneisyyden tilassa?

Kuvaus näivettyneisyydestä saattaa kuulostaa ankaralta, mutta se on perusteltu. Toki nykyisin haluamme väittää kaikkea ankaruutta. Siten väitämme, ettei ole väärää äänestyspäätöstä, sillä demokratiassa jokainen äänestyspäätös on oikea: tärkeintä on äänioikeuden käyttäminen.

On kuitenkin uskallettava sanoa, että kansalainen voi myös äänestää väärin. Jos demokratiassa kansan enemmistön tahto on ainoa merkityksekäs sopivan, oikean ja hyväksyttävän määrittelijä, ajaudumme umpikujaan. Kan-

sanjoukot eivät voi luoda itse sitä totuutta, jota heidän tulee palvella. Jos ei ole mitään pysyviä, demokraattisista päätöksistä riippumattomia ihanteita ja arvoja, sivilisaatiomme ei tukeudu yhtään mihinkään. Mikään poliittinen yhteisö ei selviä ilman tervettä arvopohjaa. Jos emme rakasta arvojamme ja sitoudu niiden puolustamiseen, toimimme niiden vastaisella tavalla.

Silloin kaivamme maata omien jalkojemme alta. Samalla logiikalla on myönnettävä, että jos voimme tunnistaa edes joitakin meille yhteisiä, tärkeitä arvoja, niitä vastaan sotivat äänestyspäätökset ovat vääriä.

Moderni maailma on kuin kummitus, joka kuiskaa nyky­ ihmisen korvaan myrkyllisen neuvon: ”Tee mitä tahdot.”

Yleensä ohjeeseen muistetaan sentään lisätä pieni rajoituksen illuusio lausumalla kuin lisäyksenä sanat ”kunhan et estä muita tekemästä mitä he tahtovat”. Todellisuudessa tällä lisäyksellä ei ole merkitystä. Hedonismin ajama ihminen on kekseliäs, ja siten hän keksii aina vain uusia keinoja laajentaa oikeuksiaan suhteessa muihin. Samoin ihminen kuvittelee, että kaikki rajoitukset ovat haitaksi.

Niinpä omituisia kokeiluja avoimista suhteista aina erilaisten uskonnollisten traditioiden ristiriitaisten elementtien mielivaltaiseen yhdistelyyn perustellaan kysymyksellä, että jos tämä ei haittaa ketään, miksi tämä olisi väärin.

Hélas! Tuohon toteamukseen tiivistyy moderniteetin moraalinen kaaos ja älyllinen laiskuus. Ihminen ei enää kykene käsittämään olevansa epätäydellinen olento, joka tarvitsee ohjausta säästyäkseen omien taipumustensa aiheuttamilta ongelmilta ja kärsimyksiltä. Siten on vain loogista, että myös politiikassa kuvittelemme virheellisesti pystyvämme täydellisen maailman rakentamiseen.

Moraalin, hyveen ja käytöstapojen siunatuista kahleista vapaaksi rimpuileva nykyihminen on ylimielinen kuin Ikaros, joka lensi liian lähelle aurinkoa. Haluamme ajatella olevamme vapaita, kun saamme tehdä, mitä haluamme. Tämä on moderniteetin suuri valhe. Tosiasiassa vain vapaus toimia oikein on merkityksekästä vapautta.

Väärä teko ei ole vapauden käyttöä vaan sen väärinkäyttöä. Ihmisen on jokaisen valinnan äärellä kysyttävä itseltään, mikä ratkaisu on moraalisesti oikea, ja muistettava, että vastausta siihen ei voi antaa vain sen pohjalta, mikä on tiettynä hetkenä helpointa ja miellyttävintä. Tällainen pohdinta ei ole aina helppoa, mutta se on ainoa tie todelliseen vapauteen. D

Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.

DEBAT TI 4/2017

28 | ARVIOT

Arviot

DEBAT TI 4/2017

ARVIOT | 29

Kansan pulssilla – ollako vai eikö olla?

Jan-Werner Müller: Mitä on populismi?

(Niin & näin, 2017, suomentanut Tapani Kilpeläinen)

N

iin & näin -kustantamo julkaisee jälleen kiinnostavan kappaleen ajankohtaista yhteiskunnallista ajattelua ihmettelyn ja pohdinnan ystäville. Princetonin yliopiston politiikan professori Jan-Werner Müller on johtavia populismitutkijoita, ja hän avaa teoksessaan Mitä on populismi? sitä, miksi populismi ei korjaa demokratiaa, vaikka populistit niin väittävät tekevänsä.

Müllerin näkemyksen mukaan populismi on ennen kaikkea logiikkaa, jossa moralisoimalla polarisoidaan ja vastakkainasettelujen kautta tehdään eron­tekoja oikeassa olevan, erehtymättömän ja yhtenäisen kansan ja muiden välillä. Kansa­ on tietenkin kuvitteellinen ja moraaliset kannanotot epäpäteviä argumentteja. Symbolinen esitys kansasta on populisteille tärkeämpää kuin osallisuus poliittisessa prosesseissa. Müller argumentoi myös väkevästi populistisia ilmiöitä selittäviä psykologisoivia diagnooseja ja holhoavia näkemyksiä vastaan.

Populismi on demokratiaan liittyvä alituinen varjo, jonka kanssa toisaalta on vain elettävä. Populistien ulossulkeminen osallistumisesta ei ole tarpeen, sillä populistien tapaan puhuminen pelaa vain populistien pussiin. Müllerin kirjan lopussa naulaamat seitsemän teesiä huomauttavat, että populistien tekemiä huomioita pitää voida ottaa vakavasti, kuitenkaan hyväksymättä tapaa, joilla niitä tuote-

taan. Ne voivat silti kertoa jotakin hyödyllistä edustuksen puutteesta.

Kiinnostavaa antia kirjassa ovat Müllerin populismi-määritelmän lisäksi ajankohtaiset esimerkit erityisesti Puolasta ja Unkarista, perustuslaista ja liberalismin ja demokratian suhdetta käsittelevät ajatukset. Politiikan sisältöjä epäpolitisoivat teknokraattiset ja populistiset logiikat rakentavat molemmat yksien ennaltamääriteltyjen vaihtoehtojen tai vaihtoehdottomuuden varaan. Huvittavaa on, kuinka teknokraattinen ja populistinen kielenkäyttö ovat lainanneet toisiltaan moralisoivia argumentteja omaan käyttöönsä esimerkiksi eurokriisin aikana. Monin esimerkein Müller todistaa, kuinka populistiseen tai populistipuolueiden logiikkaan kuuluu se, ettei yhteiskunnan moniäänisyyttä hyväksytä. Pahimmillaan se johtaa demokratian vaarantumiseen, jossa pienin liikkein kavennetaan demokratian aluetta. Perustuslakeihin koskettamalla horjutetaan niitä tekijöitä, jotka olennaisesti rakentavat demokratian mahdollisuuksia. Perustuslaista tulee vain väline, jolla vaiennetaan demokraattisia mahdollisuuksia hyväksyä tai olla hyväksymättä edustukseen liittyviä väitteitä. D Joonas Aitonurmi Kirjoittaja on Debatin toimituskunnan jäsen.

DEBAT TI 4/2017

30 | DEBATTI

Geschlagen ziehen wir nach Haus...

S

ONKin syyspäivillä korviini kantautui väittämä, jonka mukaan Suomessa olisi kahdeksan saksan kielen professoria, ja että tuo määrä olisi liian suuri – varsinkin, kun maastamme ei löydy kuulemma yhtäkään kiinan kielen professoria. Väittämän esittäjä tuki sitä toisella väittämällä, jonka idea oli, että muun muassa taloudellisen edun ja innovaatioiden edistämisen nimissä korkeakoulujen olisi järkevää profiloitua selkeämmin, käytännössä siten, että esimerkiksi saksaa voisi opiskella vain tietyissä, kieliin erikoistuneissa yliopistoissa. Kiinan kielen arvoa ei liene syytä kiistää, monestakaan syystä, mutta onko todella niin, että saksan kielen professoreita on liikaa?

Innovaatioiden merkitykseen ja taloudelliseen etuun vetoaminen keskustelussa korkeakoulutuksen kehittämisestä on aina ymmärrettävää, toisinaan perusteltua, ja lähes poikkeuksetta riskialtista. Yliopistoyhteisön perimmäisenä tehtävänä ei ole innovaatioiden tuottaminen valtiontalouden tilan kohentamiseksi tai yritysten vaurastuttamiseksi, vaan kyse on sivistyksen ja akateemisen elämän ideoiden manifestaatiosta tietyssä paikassa tiettynä aikana. Siten yliopisto palvelee suurempaa tehtävää, jonka äärellä ihmismielen tulee nöyrtyä, ainakin sopivassa määrin. Mitä erilaisempia tieteenaloja yliopisto­yhteisössä on edustettuina, sitä rikkaampi tuo yhteisö on henkisesti ja moraalisesti. Yksikään yliopisto ei sivistyksellisessä mielessä vaurastu hankkiutumalla eroon perinteisistä, kunnioitettavista oppiaineista, kuten saksasta. Oli jopa päivä, jolloin Suomesta lähdettiin hakemaan kuningasta Saksasta! Kauas olemme noista ajoista eksyneet.

Siten voidaan perustellusti todeta, että vaikka jokaisesta maamme yliopistosta löytyisi kaikkina aikoina saksan kielen professori, kyse ei ole siitä, että heitä olisi liikaa – ei edes siinä tapauksessa, että opiskelijoita ei riittäisi kaikkialle. Itseään sivistyneenä pitävällä kansakunnalla – joskin nykyajan moraalisen kaaoksen vuoksi on epäselvää, olemmeko todella sivistynyt kansa – on oltava monipuolisia kiinnostuksen kohteita, ja sivistyneen eurooppalaisen kansan parista täytyy löytyä myös runsaasti germaanisen filologian opiskelijoita. Jos suomalaisista taas riittävän moni ei ymmärrä hakeutua opiskelemaan saksaa, kyse on sivilisaation epäonnistumisesta, sillä siinä tapauksessa kulttuurimme on kääntänyt selkänsä omalle historialleen ja sielulleen.

On lisäksi nähtävä, että kun nyky-Suomessa englannin kieli valtaa jatkuvasti alaa kahdelta kotimaiselta kieleltämme, jokainen saksan kielen professori on elävä symboli monipuolisen kielitaidon ja eurooppalaisten sivistyskielten tuntemisen merkityksestä. Pentti Linkola totesi kerran osuvasti, että englanti ei ole aiemmin ollut sivistyskieli eikä se ole sitä nytkään. Kammottavan, putteellisen englanninko – sillä älkäämme kuvitelko, että keskivertosuomalaisen englannilla luettaisiin kääntämättöminä sellaisia klassikoita kuin Pride and Prejudice tai Reflections on the Revolution in France – varaan ajattelimme rakentaa 2000-luvun suomalaisen kielitaidon, tai mikä pahempaa, sivistyksen? D Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja, jonka mielestä saksa on välttämätön osa monipuolista kielitaitoa..

DEBAT TI 4/2017

DEBATTI | 31

DEBAT TI 4/2017

32 | SONK

SONK toimii ympäri Suomen!

SONKin toimisto: Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry.

Siltasaarenkatu 18–20 C 6.Krs 00530 Helsinki sonk@sonk.fi www.sonk.fi Puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen 045 112 9299 puheenjohtaja@sonk.fi Pääsihteeri Essi Virtanen 045 277 5070 essi.virtanen@sonk.fi Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat toimisto@sonk.fi

Joensuun Sosiali­ demokraattiset NU­O RET JA Opiskelijat JSD Puheenjohtaja Anni Torni anni.torni@gmail.com

Jyväskylän Sosiali­ demokraattiset Nuo­ ret ja Opiskelijat JSDN Puheenjohtaja Yannick Lahti yannick.d.o.lahti@student.jyu.fi www.jsdn.fi

Lahden Demari­ opiskelijat LDO Puheenjohtaja Roosa Rusanen roosa.rusanen@outlook.com

Opiskelijoiden sosiali­ demokraattinen yhdistys OSY, Helsinki Puheenjohtaja Mia Salomäki mia.salomaki@helsinki.fi

Otaniemen opiskelija­ demarit Oodi, Espoo Puheenjohtaja Pinja Raitanen pinja.raitanen@gmail.com

Puheenjohtaja Ida Piltonen ida.piltonen@gmail.com tasyry.blogspot.com

Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys TOSY Puheenjohtaja Wille Jäntti wille.jantti@hotmail.com www.tosy.fi

Vaasan Sosialidemokraattiset­ Opiskelijat VSDO

Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys OOSY

Puheenjohtaja Kaisa Ranta kaisahenriikka.ranta@gmail.com

Puheenjohtaja Jaakko Huuki jaakko.huuki@gmail.com oosy.sdp.fi

Åbo Socialdemokratiska Studerande ÅSS

Rovaniemen Sosiali­ demokraattinen Opiskelijayhdistys ROSO Puheenjohtaja Hannu Mällinen hmalline@ulapland.fi rosolaiset.blogspot.fi

Sosialidemokraattiset Ammattikorkeakoulu­ opiskelijat SOMA Puheenjohtaja Teemu Kokkonen teemu.erik.kokkonen@gmail.com soma.sdp.fi DEBAT TI 4/2017

Tampereen Sosiali­ demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY

Ordförande Ursula Korpijärvi ursula.korpijarvi@abo.fi

JOO NAs AITO NUR MI

TAIDENURKKA | 33

DEBAT TI 4/2017

34 | DEBATTI

Toimituskunta 2017

JOONAS AITONURMI

ERIK IMMONEN

ESSI VIRTANEN

NELLI NURMINEN

FREDRIK BÄCK

Seuraavassa numerossa: ?

Debatti jatkuu netissä: Facebook.com/Debatti.lehti issuu.com/demariopiskelijat_sonk DEBAT TI 4/2017

Lahjoituksia suomalaisten hyväksi Taloudellinen ja sosiaalinen vastuu sekä vastuu yhteisestä ympäristöstämme ovat keskeinen osa satavuotiaan Osuuskunta Tradekan toimintaa. Kannamme vastuuta suomalaisista lahjoittamalla vuosittain keskimäärin vähintään 10 % verojen jälkeisestä tuloksesta yleishyödyllisiin tarkoituksiin mm. lapsia ja lapsiperheitä tukeville järjestöille, nuorisojärjestöille sekä ikääntyvien ihmisten loma- ja virkistystoimintaan.

R

www.tradeka.fi

36 |

A7 W1

Debatti 4/2017