NRO 1/2017
Tietämättömyys
Tieto
Tietämättömyys
SOSIALI DEMOKRAATTINEN MIELIPIDELEHTI
Debatti Debatti on Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n julkaisema itsenäinen mielipidelehti, jonka kannat eivät välttämättä edusta järjestön poliittista linjaa. PÄÄTOIMITTAJA ERIK IMMONEN TOIMITUSSIHTEERI NOORA LUUKKA KIRJOITTAJAT JOONAS AITONURMI, ERIK IMMONEN, JESSE JÄÄSKELÄINEN, MIIKA KAUTTO, EEVA KUUSINEN, OTTO KÖNGÄS, NOORA LUUKKA, EEMELI PELTONEN, IDA PILTONEN, WIKING VUORI
YHTEYSTIEDOT SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY, SILTASAARENKATU 18–20 C 6.KRS, 00530 HELSINKI WWW.SONK.FI GRAAFINEN ULKOASU FREDRIK BÄCK PAINO SUOMEN UUSIOKUORI OY WWW.UUSIOKUORI.FI ILMOITUSTEN MYYNTI NOORA LUUKKA PUH. 045 277 5070 PAASIHTEERI@SONK.FI
Sisällys
4 PÄÄKIRJOITUS ERIK IMMONEN 5 ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ 6 Puheenjohtajan kynästä Jesse Jääskeläinen 7 Kirje sonkkilaisille noora luukka 9 HAASTIS: TEEMU LAAJASALO ERIK IMMONEN 12 TEEMA: TIETÄMÄTTÖMYYS 13 Noudata lakia, jota et tunne WIKING VUORI 15 Miten äänestysaktiivisuus käännetään nousuun? EEMELI PELTONEN 16 Saako tietämättömyydelle nauraa? IDA PiLTONEN 18–19 TAIDEKLASSIKKO SYMPOSION
20 Ydinvoima ja energiapolitiikka MIIKA KAUTTO 22 Tietämättömyyden aikakausi ERIK IMMONEN 24 ARVIOT 25 KIRJA: Oppi luottamuksesta Otto Köngäs 27 KIRJA: Kilpailuvaltion kyydissä JOONAS AITONURMI 28 ELOKUVA: SILENCE JOONAS AITONURMI 30 SARjA: SKAM EEVA KUUSINEN 31 ELOKUVA: All Governments Lie NOORA LUUKKA 32 YHTEYSTIEDOT 33 taidenurkka JOONAS AITONURMI 34 SEURAAVASSA NUMEROSSA
4 | PÄÄKIRJOITUS
Uusia tuulia moderniteetin myrskyävällä merellä ”Jo koittaa Cumaen laulujen viimeinen aika ja kiertyy alkuun aikakausien mahtava kulku.”
N
ämä Rooman runoilijoista suurimman, Vergiliuksen, neljännen eklogin eli paimenlaulun sanat tavoittavat jotakin siitä tilanteesta, jossa nyt olemme SONKissa. Meillä on uusi puheenjohtaja ja uusi liittohallitus, ja nämä ovat liitossamme aina säännöllisin väliajoin odotettavissa olevia muutoksia. Toisaalta ympärillämme on uusi Brexitin, Donald Trumpin, sekä yleisesti nousevan epävarmuuden muovaama poliittinen tilanne, ja siten eräänlainen uusi aikakausi: Francis Fukuyaman vielä 1990-luvulla ennustamaa historian loppua ei tullutkaan, vaan ”aikakausien mahtava kulku” on lähtenyt yllättäviin suuntiin. Odottamattomuus ja tietämättömyys ovat viime vuonna nähtyjen maailmanpoliittisten mullistusten yhteisiä ominaisuuksia – kerta toisensa jälkeen ja eri tilanteissa päädyimme
sanomaan toisillemme, että eihän kukaan osannut ennakoida tätä. Emme tiedä, mitä kohtalo tuo tullessaan. Siksi tämän lehden teemana on tietämättömyys. Uuteen aikakauteen on siirtynyt myös Debatti, kun olen astunut liiton äänenkannattajaa ansiokkaasti kahden vuoden ajan luotsanneen Nelli Nurmisen suuriin saappaisiin. Kun alun perin liityin SONKiin, en osannut aavistaa vielä jonakin päivänä nousevani tähän laivaan, mutta olen tarttunut ruoriin innolla. Olen kiitollinen minulle osoitetusta luottamuksesta. Haluan Debatin olevan liiton jäsenille luonteva, luotettava ja kenties jopa läheinen viestintä- ja vaikuttamiskanava. Teillä, liiton jäsenillä, on valtavasti tietoa, taitoa ja visioita, ja Debatti voi olla yksi niistä reiteistä, joita kulkemalla ajatuksenne saavuttavat muun maailman. Kynttilää ei tule laittaa vakan alle, ja kun sen antaa palaa vapaasti, sen liekki polttaa pimeyden ympäriltään pois. Samalla tavalla SONKilaisten ei tule kätkeä osaamistaan, näkemyksiään ja haaveitaan. Debatti tarjoaa puitteet, joiden kautta voitte saada näkemyksenne esille ja ihmisten eteen. Kun Avilan Teresa, 1500-luvulla elänyt espanjalainen nunna, pettyi karmeliittojen sääntökunnan parissa näke miinsä väärinkäytöksiin, hän perusti ankarampaan elämään sitoutuneen luostarin. Teresan innon pohjalta kasvoi paljasjalkaisten karmeliittojen sääntökunta, joka toimii edelleen. Aivan kuten vastareformaation ajan Euroopassa oli kysyntää Teresan liikkeelle, samoin Debatille on yhä kysyntää suomalaisen median kentällä, jossa vaihtoehtoiset faktat taistelevat jatkuvasti niiden oikeiden faktojen kanssa. Ei anneta valheiden voittaa, vaan pidetään tiedon lippua korkealla. D erik immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja ja kulttuurihistoriasta innostuva maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistolla.
DEBAT TI 1/2017
ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ | 5
Anteeksi pyytämättä
M
INULLA ON UNELMA. SEURAAVA PRESIDENTIN PUHE SUOMESSA OLISI TÄMÄN SUUNTAINEN. – Laura Huhtasaari (ps), 20.1.2017
”Jos olisi ilkeä, iskulausetta ’yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja’ voisi soveltaa Saksan johtoon EMU:ssa. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on lähes yksinvaltiaana vienyt läpi koko EMU:ssa Saksan hyvin kaavamaisen käsityksen velan vaaroista.” — Peter Lodenius Kansan Uutisissa 15.1.2017 julkaistussa tekstissään Sopiiko demokratia EU:hun? ”Minulla on unelma. Seuraava presidentin puhe Suomessa olisi tämän suuntainen.” — Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps) kommentoi 20.1.2017 Facebookissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaispuhetta. ”Yle on kuin lapamato vanhassa ihmisessä: se syö ruokkijansa lopulta kuolioon.” — Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) eduskunnassa 9.3.2017, kun keskustelua käytiin uudesta Yle-laista. ”Kun minä vieruskaverille tämän pistän siihen eteen, luulen, että kun me käydään tämä kuvio läpi, niin me ollaan samaa mieltä tästä.” — Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kuvaili EU:n tulevaisuudesta laatimaansa prosessikaaviota Brysselissä 9.3.2017 pidetyssä tiedotustilaisuudessa. ”Suomen lähialueilla ei ole tapahtunut viimeaikoina mitään muuta suurta ja todellista turvallisuustilanteen kiristymistä kuin Suomen ja Ruotsin Naton kanssa solmimat kauttakulkusopimukset, jotka lisäävät alueellamme käytävän ydinsodan riskiä oleellisesti.” — Suomen kommunistinen puolue kommentoi Valtioneuvoston puolustusselontekoa 15.3.2017 julkaistussa kannanotossaan Valtioneuvoston hyökkäyspoliittinen selonteko.
”Talmudistit eli osa juutalaisista kansanmurhasivat lähes sata miljoonaa valkoista kristittyä pelkästään Venäjällä ja Euroopassa 1900-luvun aikana. Se on paljon enemmän kuin epävarma kuuden miljoonan luku, josta talmudistit itse jaksavat edelleen itkeä ja pauhata.” — Paavo Väyrysen johtaman Terve Helsinki -liikkeen kuntavaaliehdokas Karoliina Topelius Facebookissa 5.10.2016. ”En ole rasisti enkä juutalaisvastainen.” — Karoliina Topelius 10.3.2017 julkaistussa kirjeessään Kirkko ja kaupunki -lehdelle. ”Osa ’Terve Helsinki’ –liikkeen ehdokkaista on joutunut ikävän parjauskampanjan kohteeksi. Kovimmin on kohdeltu Karoliina Topeliusta. Karoliina Topelius on lääkäri ja sote-asiantuntija. Hän pyrkii parantamaan erityisesti lasten, nuorten ja vanhusten asemaa. Sosiaalisessa mediassa Karoliina Topelius on osallistunut keskusteluun kiistanalaisista historian tapahtumista.” — Keskustan kunniapuheenjohtaja ja Kansalaispuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen blogissaan 25.3.2017. ”Eräs vihapuheen muoto on silti silmänpistävä ja se koskee viholliskuvan luomista. Poliitikot, toimittajat ja esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin tutkijat syyllistyvät aika ajoin tähän kertoessaan Venäjän ’uhkaavasta retoriikasta’.” — Suomen Rauhanpuolustajien 5.4.2017 internet-sivuillaan julkaisemasta kannanotosta Vihapuheet kitkettävä.
DEBAT TI 1/2017
6 | PJ:N KYNÄSTÄ
Puheenjohtajan kynästä
”R
akenna Demariopiskelijoista Suomen vaikuttavien puoluepoliittinen opiskelijajärjestö”, linjasi Helsingissä viime marraskuussa kokoustanut SONKin 49. liittokokous. Ponnahduslaudaksi kirjoitettiin strategia ja uudet säännöt. Uudistukselle on tarvetta, sillä koko sosialidemokraattinen liike on menettänyt suosiotaan viimeisen vuosikymmenen ajan, eikä vähiten opiskelijoiden keskuudessa. Mitä sitten tarkoittaa olla Suomen vaikuttavin? Vaikka vaikuttavuuden määritteleminen ei suinkaan ole yksinkertaista, voi termiä valottaa perinteisellä logiikkaketjulla: panos, tuotos, vaikutus, vaikuttavuus. Panoksiin sisältyvät työhön laitetut asiat, kuten aktiivien toiminta ja sen budjetti. Tuotoksia ovat panosten suorimmat seuraukset: kuinka monta ihmistä viestintä tavoitti, kuinka monta osallistujaa tapahtumat keräsivät tai kuinka monta edaattoria saatiin läpi edustajistovaaleissa. Vaikutus kertoo, mitä muutoksia saatiin aikaan: löytävätkö uudet ihmiset mukaan toimintaan, kuinka moni osasto järjestää tapahtumia kuukausittain, tai äänestävätkö opiskelijat sosialidemokraatteja vaaleissa. Vaikuttavuus tarkoittaa siis sitä yhteiskunnan muutosta, joka saavutetaan edellä mainittujen toimenpiteiden ansiosta. Miten opiskelijoiden päivittäinen elämä muutDEBAT TI 1/2017
tuu? Lisätäänkö korkeakoulutuksen resursseja, ja miten vihapuheesta keskustellaan aiempaan verrattuna? Vaikuttavuus syntyy, kun ketjun kaikki osat toimivat pitkäjänteisesti yhteisiä päämääriä kohti. Jos siis haluamme olla Suomen vaikuttavin puoluepoliittinen opiskelijajärjestö, on erityisesti ketjun alkupuolen osien oltava kunnossa. Kaiken pohjalla onkin toimiva järjestö, joka on kannustava ja mukaansatempaava. Sen on oltava yhteisö, jonka panokset antavat alkukipinän, tulokset motivoivat, vaikutukset palkitsevat ja jonka vaikuttavuus inspiroi. Missä vaiheessa SONK sitten on? Mielestäni ei ole kliseistä sanoa, että juuri nyt sosiali demokraattista opiskelijaliikettä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Siitä kertovat erityisesti korkeakoulukaupungeissa heikoiksi jääneet kuntavaalien tulokset. Uudistuksen tarve on siis noteerattu ja toimenpiteet käynnistetty. Ensimmäisiä tuloksia nähdään jo tulevien kuukausien aikana. Tekemistä riittää. Mielestäni mikään haaste ei ole kuitenkaan liian suuri päihitettäväksi, jos sen voi kirjoittaa post-it-lapulle. ”SONKista vaikuttavin” mahtuu tuolle lapulle oikein mainiosti. D Jesse Jääskeläinen Kirjoittaja on SONKin puheenjohtaja.
PÄÄSIHTEERILTÄ | 7
Kirje sonkkilaisille
Rakkaat sonkkilaiset!
H
aku SONKin pääsihteerin tehtävään avattiin juuri, mikä tarkoittaa sitä että aikani pääsihteerinä on hiljalleen loppumassa. Ilmassa on haikeutta, mutta ennen kaikkea kiitollisuutta. Tällä matkalla minkäolen SONKissa kulkenut, olen saanut tutustua niin moneen upeaan toveriin ettei minun ole mahdollista kiittää teitä kaikkia erikseen. Tämä on avoin kirjekaikille sonkkilaisille. Teille kaikille, joihin olen saanut tutustua ja joiden kanssa olen saanut toimia näinä vuosina. Samalla olkoon kirje pieni testamentti tuleville sonkkilaisille. Kun liityin SONKin jäseneksi tammikuussa 2011 opiskelin vielä Musiikkilukiossa, ja liittyminen vaikuttavaan korkeakouluopiskelijoiden järjestöön jännitti. Palo sosialidemokraattiseen liikkeeseen oli kuitenkin syttynyt minussa jo aiemmin, ja toverit Demarinuorissa rohkaisivat minua liittymään myös SONKiin. Jo ensimmäisestä SONKin tapahtumasta, Rovaniemen kesäleiristä 2011, olen DEBAT TI 1/2017
NOORA LUUKKA
8 | PÄÄSIHTEERILTÄ
tiennyt että tämä on minun porukkani. Tovereiden kanssa käydyt aatteelliset, idealistiset ja intohimoiset keskustelut tekivät lähtemättömän vaikutuksen tuolloin, ja kyseenalaistava, ennakkoluuloton keskustelu on mielestäni edelleen tämän liikkeen syvin olemus. Lukion jälkeen palasin kotikaupunkiini Jyväskylään, ja aktivoiduin JSDN:n toiminnassa. Toimin 2011 osaston johtokunnassa ja jo 2012 sen puheenjohtajana. Osallistuin aktiivisesti SONKin toimintaan ja järjestimme JSDN:n kanssa Jyväskylässä keskusteluiltoja, mielenosoituksia ja tempauksia. Tuolloin saimme myös JAMKin edustajisto vaaleissa 2 sosialidemokraattia edustajistoon. Vuonna 2013 JYYn edustajistovaalien lähestyessä oli luontevaa, että otan vaalipäällikön tehtävän, ja tuon syksyn teimme aatteen palolla ja kaikella energialla edustajistovaaleja. Meillä oli mahtava porukka ja lopulta tarmokas kampanja toi meille 3 paikkaa JYYn edustajistoon. Edustajistoryhmän yhteistyöllä ja kokeneiden JYYrien tuella saimme vuoden 2014 JYYn hallitukseen kaksi paikkaa ja tulin itse valituksi hallituksen varapuheenjohtajaksi. Myös vuodelle 2015 JYYn hallitukseen valittiin 2 ryhmämme jäsentä ja koko edustajistokauden ryhmämme oli aktiivinen, tekevä ja keskusteleva. JSDN ja JYYn demariopiskelijat on ollut se ryhmä, jossa sain harjoitella politiikkaa ja vaikuttamista, jossa olen saanut valtavasti tukea ja kannustusta, ja joka on tuonut nuoruusvuosiin ja opiskeluaikaan aivan omanlaisensa merkityksen ja muiston. Ilman JSDN:n kannustavia tovereita ja aktiivista tekemistä en olisi koskaan rohkaistunut SONKin toimintaan tai myöhemmin hakemaan JYYn hallituksen varapuheenjohtajaksi tai SONKin pää sihteeriksi. Pyrin SONKin liittohallitukseen kaksi kertaa. Toisella kerralla tulin valituksi, ja vuoden 2013 toimin rakkaan liittoni hallituksessa. Sanon tämän kertoakseni, että tappiot eivät ole koskaan lopullisia ja hallituksesta pudonnut voi vielä joskus olla liiton pääsihteeri. Tai mitä tahansa, minkä eteen tekee töitä. Mutta jokainen meistä tarvitsee tukea, kannustusta ja rohkaisua. Koen, että olen aina saanut hui-
DEBAT TI 1/2017
kean määrän tukea tovereilta ja viime vuodet olen halunnut antaa tuota tukea uusille toimijoille. SONKin pääsihteeriys oli minulle alusta asti kunnia-asia, vastuun kapula, jota olen halunnut käsitellä sille kuuluvalla omistautumisella ja siirtää ehjänä eteenpäin. 6 vuotta SONKin jäsenenä, 3 vuotta SONKin pääsihteerinä, 4 liittohallitusta, 4 SONKin puheenjohtajaa. Näihin lukuihin tiivistyy paljon, sekä asioita että tovereita. Erityisen kiitoksen haluan sanoa Anetelle, Hannalle, Elisalle ja Jesselle. Olette olleet jokainen omistautuneita ja loistavia puheenjohtajia, joiden kanssa työskentelystä saan olla ylpeä. Kiitos siitä, että olen voinut aina luottaa teidän tukeenne tässä tehtävässä! SONK on ollut ja tulee aina olemaan poliittinen kotini. SONKissa olen löytänyt poliittisen identiteettini, saanut olla nuori ja radikaali, kokenut valtavasti onnistumisia ja ikimuistoisia hetkiä sekä löytänyt elinikäisiä ystäviä. SONKin tilasta ja sonkkilaisuudesta käydään jatkuvaa debattia. Tästä on syytä olla pelkästään iloinen, sillä liike elää vain liikkeestä. Se mitä SONK on ollut minulle nuorempana tai mitä se on ollut liiton ikääntyville alumneille elää aina meidän muistoissamme. Mutta jotta SONK vaikuttaa sukupolviin vielä pitkään meidän jälkeemme tulee sen kehittyä ja meidän alumnien tehtävänä on tukea uusia sukupolvea kehittymään. Visioni SONKista olen tiivistänyt sanapariin aatteellinen ja toiminnallinen liitto. Liitto, joka tekee ja toimii, määrittelee agendaa, on radikaali ja ajan hengessä kiinni. Jossa ei tehdä kuten ennen on tehty vaan jossa ajatellaan jo huomista. Nyt on tullut aika siirtää kapula eteenpäin ja antaa uusien sukupolvien luoda omia SONK-polkuja. Sonkkilaiset, ottakaa liike ja kenttä omaksenne, tehkää ennakkoluulottomasti ja olkaa rohkeita! Ja Sinulle, joka juuri nyt pohdit voisitko olla SONKin tuleva pääsihteeri sanon, hae jo! Kerran sonkkilainen, aina sonkkilainen. D Noora Luukka Kirjoittaja on Debatin toimitussihteeri.
HAASTIS | 9
Taivasten valtakunta muuttuvassa yhteiskunnassa
K
allion kirkkoherra Teemu Laajasalon (s. 1974) kasvoilta näkyy kiireisen arjen tuottama väsymys, kun hän toivottaa haastattelijan tervetulleeksi työtiloihinsa Kallion kirkossa. Laajasalo on kasvatustieteiden tohtori ja teologian maisteri, joka on toiminut seurakuntapappina Helsingissä vuodesta 1997. Moni tuntee hänet muun muassa satiirisesta YleLeaks -ohjelmasta, ja hänet on nähty myös kommentoimassa joukkoa erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä aina seksuaalivähemmistöjen oikeuksista eroakirkosta.fi -palvelun suosioon. Nyt Laajasalosta halutaan tehdä Helsingin piispa, kun Irja Askola jää samasta virasta 1.11.2017 eläkkeelle. Tukijoina hänellä on pitkä lista nuoria ja vanhoja vaikuttajia eri puolilta yhteiskuntaa. Mutta mistä on kyse, ja miksi hän itse asiassa haluaa piispaksi? ”Piispa johtaa omaa virastoaan eli tuomiokapitulia ja käsittelee melkein kaikki pappeja koskevat asiat. Hän yrittää olla iloksi ja hyödyksi seurakunnille, työntekijöille ja luottamushenkilöille. Kaiken lisäksi piispa yhtenä muista käyttää kirkon ääntä, toimii kasvona.” Askolan aikana Helsingin piispa onkin ollut varsin julkinen hahmo. Viran haltijan odotetaan jatkossakin ottavan kantaa sosiaalisiin kysymyksiin, eikä Laajasaloa tarvitse siihen erikseen kannustaa. Hän peräänkuuluttaa yhteis-
kunnallisen harrastuneisuuden merkitystä ja sitoo käsityksensä Jumalan armosta yhteen sosiaalisen vastuun kanssa: ”Jos jossain on kärsiviä pikkulapsia tai sairaita, jotka ovat halpaa lääkitystä vailla, ja itse tiedät, että sinne menee rahaa tämän ja tämän järjestön kautta, mitä siitä pitäisi ajatella, ettet laita rahaasi sinne? Lain saarnaa tarvitaan myös, että ihminen ymmärtäisi, mitä Jumalan armo on. Moni ajattelee, etten tarvitse armoa. Mutta sydämen lakitaulu puhuttelee niin, että ihminen voi ymmärtää valintojensa aiheuttavan seurauksia, joita ei ehkä haluaisi.” Laajasalo painottaa silti, ettei varsinaisesti miellä hakevansa piispan tehtävää. ”Ensisijaisesti ajattelen olevani käytettävissä, koska monet ryhmät ja ihmiset ovat siitä kysyneet. Hyvän perinteen mukaisesti piispaksi ei pitäisi pyrkiä, vaan siihen pitäisi suostua tai tulla kutsutuksi. Tämä on helppo nähdä tekohurskaana kiertelynä, mutta vaalin luonteen takia se todella toimii näin. Vaalissa äänestävät kollegani ja joukko hiippakunnan luottamushenkilöiden sisäpiiriä. He tietävät kyllä hyvät ja huonot puoleni.” Piispan tehtävänä on vaalia kirkon ykseyttä, mutta myös toimia suunnannäyttäjänä. Yhteiskunta kirkon ympärillä on muuttunut kirkkoa nopeammin, ja visioille on tarvetta kirkossa. Erityisen suuren murroksen äärellä kirkko on DEBAT TI 1/2017
10 | HAASTIS
K
IRKON SUURIN HAASTE ON TÄLLÄ HETKELLÄ SAMA KUIN JO VUOSIKYMMENIEN AJAN: YHÄ UUDESTAAN JA UUDESTAAN TÄYTYY HUOMATA MAAILMAN MAALLISTUMINEN. nyt, kun sen on arvioitava suhtautumistaan avioliittolain muutokseen. Piispainkokouksen kanta on, että homo pareja ei voi vihkiä kirkollisesti. Tietyt papit ovat silti alkaneet vihkiä heitä omin luvin. Kallion kirkkoherra ei toimi niin, vaikka toivoisi kirkon muuttavan kantaansa vihkimiskysymyksessä. Tätä kantaa hän ei pidä luterilaisen uskon kannalta ongelmallisena. ”Kirkon parissa monien homoseksuaalisuudesta keskustelevien nykyinen näkemys on, että se Raamatussa tuomittu homous on jotain muuta kuin se, mistä nyt puhutaan homoutena. Nykyisinhän se ymmärretään myös pitkässä parisuhteessa tapahtuvana tasavertaisena seksuaalisuuden toteutumisena. Tässä olen kovin kirkkaasti liberaali.” Laajasalo painottaa kirkon ykseyttä ja haluaisi siksi kirkon muuttavan kantaansa myös homojen vihkimiseen yhdessä. Hän pelkää tilannetta, jossa yksittäiset papit päättävät olla välittämättä kirkon linjauksista milloin missäkin asiassa, eikä halua näyttää siinä itse esimerkkiä. Hän uskoo muutoksen koittavan, joskin hitaasti. Tuossa hitaudessa hän näkee kirkon ykseyden kannalta myös etuja. ”Päätöksenteon hitaus synnyttää reiluuden kokemusta ja kunnioitusta järjestelmään. Se sitouttaa ja pitää ihmisiä mukana.” Vai pitääkö? Evankelis-luterilaisella kirkolla on useiden eroaaltojen jälkeenkin lähes neljä miljoonaa jäsentä, mutta jäsenmäärä on ollut jo pitkään laskussa, eikä muutosta ole näkyvissä. ”Kirkon suurin haaste on tällä hetkellä sama kuin jo vuosikymmenien ajan: yhä uudestaan ja uudestaan täytyy huomata maailman maallistuminen.” Yhä uudestaan nousee esille myös kysymys siitä, onko tällä jotakin merkitystä. Laajasaloa löytää merkityksen ennen kaikkea ajatuksesta, että on hyvä Jumala, joka tahtoo ihmisen parasta. Muutenkin Laajasalon liberalismia tasapainottaa hänen johdonmukainen teologinen konservatisminsa. DEBAT TI 1/2017
Hän vakuuttaa uskovansa Uudessa testamentissa kuvattuihin Jeesuksen ihmetekoihin konkreettisina tapahtumina. Viime aikoina yhä useamman papin hylkäämän opin helvetistä hän myös allekirjoittaa. ”On iankaikkinen pelastus ja iankaikkinen kadotus. Mutta siihen, kuka menee ylös tai alas, minun ei – kiitos, Jeesus – tarvitse ottaa kantaa.” Pitkä ura on antanut Laajasalolle mahdollisuuden tutustua pappeuden eri puoliin. Melkein jokaisella on pappeudesta jonkinlainen mielikuva, mutta harva osaa odottaa, mitä kaikkea siihen kuuluu: ”Olin eilen Terhokodissa sanomassa viimeisen rukouksen ja lähdin sieltä pois tietäen, että en tule enää koskaan näkemään yhtä seurakuntamme jäsentä – paitsi taivaassa, mutta täällä ei. Pappina kohtaa kaikenlaisia ihmisiä, ja se yksittäisten ihmisten kohtaamisten moninaisuus ja määrä on yllätys.” Kokemusta Laajasalolla on myös ekumeniasta, ja hän korostaa toistuvasti kirkkojen yhteistyön arvoa. Ja jos luterilaisuus Suomessa on muuttunut seksuaalivähemmistöjen suhteen, muutosta on tapahtunut muuallakin. Martin Luther kutsui paavia antikristukseksi ja solvasi muutenkin aikansa katolisia ajattelijoita, mutta katolisen kirkon oppineisuuden perinnettä avoimesti kadehtivalla Laajasalolla on toinen kanta. ”Tämä on alimittaisesti sanottu, mutta paavi Franciscus on minusta Jumalan lahja koko kristikunnalle. Hän näyttää radikaalin rakkauden tekoja, ja se puhuttelee hyvin hämmentävällä tavalla. Meidän on mentävä sinne, missä altistamme itsemme pilkalle. Sisäpiireissä ei saa pysyä.” Sisäpiireissä ei saa pysyä. Oiva ohje myös meille demareille. D Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.
ERIK IMMONEN
HAASTIS | 11
Teemu Laajasalo
DEBAT TI 1/2017
12 | TIETÄMÄTTÖMYYS
Tietä mättö myys DEBAT TI 1/2017
TIETÄMÄTTÖMYYS | 13
Noudata lakia, jota et tunne
T
iedätkö, mitä velvollisuuksia sinulla on, jos avaruusalus putoaa takapihallesi? Luultavasti et, kuten ei suurin osa muistakaan suomalaisista. Se ei silti tarkoita, ettei sinulla olisi niitä. Tai että voisit päästä vastuustasi eroon. Yhteiskunnan kasvavasta sääntelystä ja sen aiheuttamista ongelmista puhutaan jatkuvasti. Erityisesti oikeistopuolueet ovat innolla leikkaamassa säännösviidakkoa ja vapauttamassa kansaa byrokratian ikeestä. Turhaa sääntelyä varmasti on. Sitä tunnistaa varsinkin, jos asioita katsoo kapea-alaisesti. Silti usein unohdetaan, että sääntelyn kasvu on luonteva seuraus yhteiskunnan kehittymisestä. Historiallinen esimerkki tästä on liikennelainsäädäntö. Ei ole yllättävää, että tieliikennelainsäädännön kehityskulku osuu yksiin poltto moottoriajoneuvojen kehityksen kanssa. Parhaillaan oikeustieteessä keskustellaan robottiautojen sääntelystä. Sääntelyn määrän kasvaessa on väistämätöntä, ettei suurin osa kansalaisista tunne suurta osaa lainsäädännöstä. Tilannetta monimutkaistaa myös se, ettei lakia voida nykyisin kirjoittaa niin selväksi, että pelkän lakitekstin lukemalla saisi vastauksen kysymyksiinsä. Lainsäädännössä jääkin paljon oikeuskäytännön varaan. Samalla oikeusjärjestelmän perusperiaatteisiin kuuluu, ettei tietämättömyys lain sisällöstä vapauta velvollisuudesta noudattaa sitä. Tämä perusperiaate on oikeusvaltiossa välttämätön. Se erottaa oikeusjärjestelmän vapaaehtoisesta sopimuksesta. Muutoinhan jokainen voisi vapautua tuomioistuimessa vastuusta vetoamalla tietämättömyyteensä.
Tämä ristiriita voi pahimmillaan muodostua yhteiskunnalle suureksi ongelmaksi. Se voi johtaa kansalaiselle odottamattomiin seurauksiin omien asioiden hoidossa ja heikentää oikeusjärjestelmän yleistä hyväksyttävyyttä. Yrityksille ongelma näkyy kasvaneina lakipalveluiden kustannuksina. Miten sitten ratkaista tämä pulma? Ainakin tietoa on lisättävä. Lakia soveltavilla viranomaisilla on suuri vastuu siinä, että yhteiskunnan toimijoita neuvotaan ymmärrettävällä tavalla lain soveltamisessa tavallisiin tilanteisiin. Moni viranomainen näyttää tässä jo esimerkkiä: esimerkiksi Verohallinto neuvoo kansalaisia tavanomaisimpien veroasioiden hoidossa. Koulutuksella on keskeinen merkitys ongelman ratkaisemisessa. Nykyisin yhteiskuntaopin opetuksessa lainsäädäntö sivuutetaan muutamalla oppitunnilla, vaikka perustieto lainsäädännöstä olisi tarpeen jokaiselle kansalaiselle. Lainsäädäntöön on toki hyvä luoda myös varaventtiileitä, joiden kautta epäoikeudenmukaisimmat tietämättömyydestä johtuneet tilanteet saadaan korjattua. Yksi tällainen varaventtiili on rikoslain 4 luvun 2 §, jonka mukaan lain sisällön erityinen vaikeaselkoisuus voi toimia vastuusta vapauttavana perusteena. Niin, vielä siitä avaruusaluksesta. Sellaisen laskeutumisesta on viipymättä ilmoitettava lähimmälle poliisi-, rajavartio-, tai sotilasviranomaiselle. Näin määrää laki avaruuslentäjien pelastamisesta ja palauttamisesta sekä avaruusesineiden palauttamisesta. D Wiking Vuori Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas.
DEBAT TI 1/2017
14 | TIETÄMÄTTÖMYYS
H
EIKKO ÄÄNESTYSPROSENTTI ON YKSI OIRE EDUSTUKSELLISEN DEMOKRATIAN JA KANSANVALTAI SEN KULTTUURIMME PIILEVÄSTÄ KRIISISTÄ.
DEBAT TI 1/2017
TIETÄMÄTTÖMYYS | 15
Miten äänestysaktiivisuus käännetään nousuun?
K
untavaalit eivät tälläkään kertaa innostaneet suomalaisia äänestämään. Huhtikuun kuntavaaleissa vain 58,8 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Lähes puolet äänioikeutetuista suomalai sista jätti äänestämättä ja vaikuttamatta kotikuntansa tulevaisuuteen ja valtuuston kokoonpanoon. Erityisen huolestuttavia prosentit ovat nuorten ikäluokissa. Vuoden 2012 kuntavaaleissa vain kolmannes alle 25-vuotiaista kävi äänestämässä. Kehitystä ei juuri tapahtunut parempaan näissäkään kuntavaaleissa. Ei siis ole mikään ihme, että monen kunnan valtuuston ikärakenne on edelleen vinoutunut voimakkaasti vanhempien ikäluokkien eduksi. Äänestysaktiivisuuden pitkään jatkunut lasku on otettava vakavasti. Heikko äänestysprosentti on yksi oire edustuksellisen demokratian ja kansanvaltaisen kulttuurimme piilevästä kriisistä. Tilannetta ei helpota se, että äänestysaktiivisuuden laskussa on kyse laajemmasta eurooppalaisesta trendistä. Äänestämisen tutkimus kuuluu politiikan tutkimuksen vanhimpiin teoriaperinteisiin. Erityisesti viime vuosi sadan loppupuolella äänestysaktiivisuus on ollut suosittu tutkimuskohde. Joitakin ratkaisuja äänestysvilkkauden lisäämiseksi on siis jo laajemminkin esitelty tieteellisissä tutkimuksissa. Niitä on kuitenkin sovellettu vain harvakseltaan käytäntöön. Yksi viime aikojen mielenkiintoisimmista äänestysaktiivisuuteen liittyvistä tutkimuksista Suomessa on Kalevi Sorsa -säätiön projektitutkija Merja Jutila Roonin raportti Kenen demokratia? Raportissa esitellään vastauksia
siihen, miten edustuksellinen demokratia saataisiin toimimaan nykyaikana paremmin. Suomalaisten äänestysaktiivisuus liittyy aivan keskeisesti raportin pohdintoihin. Jutila Roon esittelee muun muassa näkemyksen kahdesta keinosta äänestysaktiivisuuden kohentamiseksi: yhteiskuntaopin opetuksen laajentamisen peruskoulussa kattamaan vahvemmin myös demokratian ja politiikan opiskelun sekä äänestysiän laskun nykyisestä 16 vuoteen. Molempien keinojen vaikuttavuutta perustellaan laajasti. Mitään yhtä yksittäistä ratkaisua äänestysaktiivisuuden kääntämiseksi tuskin on olemassakaan. Mutta konkreettisempia avauksia tilanteen korjaamiseksi tarvitaan. Jutila Roonin raportti tekee merkittävän ja ajankohtaisen avauk sen raportissaan ja tarjoaa samalla myös konkreettisia keinoja äänestysaktiivisuuden kääntämiseksi nousuun. Pelkillä korjauksilla yhteiskunnan rakenteisiin ei tietenkään äänestysaktiivisuutta yksin nosteta. Ryhtiliikettä odotetaan myös päätöksentekijöiltä niin kuntien valtuustoissa kuin eduskunnassakin. Politiikan uskottavuuden ja kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi politiikkaan onkin vielä paljon tehtävää päätöksentekijöillä itsellään. Esimerkiksi politiikan toimintakulttuuria ja tehtyjen päätösten vaikutusta päätöksenteon mielikuviin ei voida sivuuttaa tarkasteltaessa äänestysaktiivisuutta. D Eemeli Peltonen Kirjoittaja on järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu (sd.) ja politiikan tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistolla.
DEBAT TI 1/2017
16 | TIETÄMÄTTÖMYYS
Saako tietämättömyydelle nauraa?
”S
e ehdokas ei tienny ees kuka Kalevi Sorsa on! Käyny lukion ja yliopistoon menossa! Mihin tämä sosialidemokratia on oikein menossa? Kyllä nyt jo sokea Reettakin tietää, mitä on tapahtumassa suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, kun sivistystä ei pidetä enää missään arvossa!” Jos tiesit, kuka Kalevi Sorsa oli, kiitos siitä, että olet olemassa – koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voi paremmin ansiostasi. Jo filosofi ja kasvatustieteilijä Urpo Harva totesi, että ”ellei demokratia hävitä tietämättömyyttä, niin tietämättömyys hävittää demokratian”.
Opi perusasiat Se ei riitä, mutta opi ne Niille joiden aika on tullut Se ei koskaan ole liian myöhäistä Kaikki kunnia Urpo Harvalle. Hän tosin kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, kuinka hänen toteamustaan käytetään, kun halutaan kauhistella Suomen laiskoja juntteja. Meillä tuntuu olevan kova tarve arvostella toistemme tietämättömyyttä tai tietämistä yksittäisten tiedonmurusten perusteella. Toiselle nauramisen iloa meille on tarjonnut muun muassa Haluatko miljonääriksi -ohjelma. Sen kilpailijoista tehdään julkisen pilkan kohteita, kun heidän tietämättömyyttään kauhistellaan dramaattisin elkein. Tämä ilmiö nousi vastikään pinnalle räiskyvällä otsikolla DEBAT TI 1/2017
Bikinifitness-Mira tarttuu heti ensimmäisessä kysymyksessä oljenkorteen: ”Pakko, koska enhän mä tiedä tätä!” (Nelonen.fi, 3.3.2017). Mira ei ollut erottanut mediaseksikkäiden poliitikoiden seasta Linus Torvaldsia, kansain välisesti tunnettua IT-gurua. Netin keskustelupalstat täyttyivät julmista kommenteista. Todettiin, että ”tämä kyseinen neiti on taidettu valita ohjelmaan valokuvan perusteella” ja pohdittiin, että ”jos elämän pääasia on selfiet niin tässä sitä ollaan”. Mutta entä jos tarkastelisimme asiaa pintaa syvemmältä, nimittäin kasvatustieteelliseltä teoriapohjalta, ennen kuin heitämme käsityksen suomalaisesta sivistyksestä roskakoppaan? On hyvä myös pohtia, mitä yleissivistys on. Onko se dynaaminen prosessi vai jotakin ajassa muuttumatonta? Mikä sen tarve ja paikka on nyky-yhteiskunnassa ja pedagogiikassa? Kenelle kuuluu vastuu sivistämisestä? Opi kaikki aakkoset Se ei riitä, mutta opi ne Älä anna sen harmittaa vaan ala jo Sinun täytyy tietää kaikki Sinun täytyy astua johtoon Nykypedagogiikka nojaa pitkälti oppimiskäsitykseen, jossa oppilas itse on aktiivinen toimija. Luokanopettajien raamatun eli opetussuunnitelman mukaan oppimaan oppimisen taidot ovat perusta elinikäiselle oppimiselle.
TIETÄMÄTTÖMYYS | 17
K
ENELLE KUULUU VASTUU SIVISTÄMISESTÄ?
Oppilaan kiinnostuksen kohteet, arvostukset, työskentelytavat, tunteet, kokemukset ja käsitykset ohjaavat tätä prosessia. Nykyinen opetussuunnitelma tunnustaa, että laaja-alaisen osaamisen lisääntynyt tarve nousee ympäröivän maailman muutoksista, jossa ihmisenä kasvaminen, opiskelu, työnteko sekä kansalaisena toimiminen nyt ja tulevaisuudessa edellyttävät tiedon- ja taidonalat ylittävää ja yhdistelevää osaamista. Pedagogisena ratkaisuna näihin vaatimuksiin on opetuksen eheyttäminen. Tämän eheyttämisen tavoitteena on edistää ymmärrystä opiskeltavien asioiden välisistä suhteista ja keskinäisistä riippuvuuksista. Yksittäisiin faktoihin keskittymisen sijaan pyrkimyksenä on luoda tilanne, jossa maailman ilmiöitä tarkastellaan kokonaisuuksina. Opetussuunnitelma ohjaa laaja-alaiseen osaamiseen, jossa työelämätaidot ja oma aktiivisuus ovat keskiössä. Mikä paikka Linus Torvaldsin tai Kalevi Sorsan kaltaisilla nimillä on tässä sivistys- ja oppimiskäsityksessä? Opi mies yömajassa Opi mies vankilassa Opi vaimo keittiössä Opi kuusikymmenvuotias Sinun täytyy astua johtoon Toisten tietämättömyyden arvostelu on yleistynyt, ja vastuu sivistyksestä kasautuu toimijalle itselleen. Onko siis aktiivinen kansalaisuus rikki, ja jos on, kuka sen on rikkonut? Yleisen diskurssin mukaan syypää on laiskistunut toimija itse, mutta on perusteltua kysyä, onko se jo valmiiksi rikottu. Voidaan myös pohtia, alkaako yleissivistys sellaisenaan siirtyä perusopetuksessa syrjään. Opetusta ja kasvatusta ohjaa yhä enemmän uusliberalistinen maailmankuva, jossa korostetaan työelämätaitoja, menestystä, yritteliäisyyttä sekä kilpailua. Jos elämääsi ohjaa riittämättömyyden tunne, kuinka suuri osa ajastasi jää sivistysihanteelle, jossa paistattelet auringossa filosofoiden ystäviesi kanssa juoden viiniä, tai jossa osaat luetella Yhdysvaltain presidentit oikeassa järjestyksessä vaikka kesken unien herätetyksi tultuasi? Suomen koulutusdiskurssit nojaavat pitkälti välineelliseen hyötyarvoon. Haluamme kansan talouttamme hyödyttäviä huippuosaajia.
Mene kouluun koditon Hanki tietoja vaikka palelet Nälkäinen, tartu kirjaan Se on hyvä ase Sinun täytyy astua johtoon Älä pelkää kysyä, toveri Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä Tarkista lasku Sinun täytyy se maksaa Laske sormesi joka erälle ja kysy ”Miksi tämä on näin?” Sinun täytyy astua johtoon Saako tietämättömyydelle siis nauraa? Eritoten meillä poliitikoilla on riski tulla ylimielisiksi, sillä elämme omien mielenkiinnon kohteidemme kuplassa ja koska meidän on tiedettävä jotakin vähän kaikesta. Entä jos lopettaisimme tämän kauhistelun laiskoista ihmisistä ja keskittyisimme moittimaan koulutusleikkauksia sekä tutkimaan koulutuspoliittisia asiakirjoja kriittisen diskurssianalyysin avulla? Itse pelaan mielelläni Trivial Pursuit -peliä, ja nautin, kun voin yhdessä muiden kanssa perehtyä faktojen laajempiin taustoihin. Ystävieni joukossa on monia, jotka eivät halua pelata. He pelkäävät tilannetta, jossa tulee leimatuksi tyhmäksi, jos ei osaakaan vastata yksittäiseen kysymykseen. Suoraan sanottuna en ihmettele – tietämättömyydestä saatava palaute voi murtaa itsetunnon. Entä sitten, jos et tiedä, kuka Kalevi Sorsa oli? Olisiko kuitenkin tärkeintä, että haluat tietää? D Opi perusasiat Niille, joiden aika on tullut Se ei koskaan ole liian myöhäistä Opi kaikki aakkoset Se ei riitä mutta opi ne... (Agit Prop, Oppimisen ylistys) Ida Piltonen Kirjoittaja on TASY ry:n puheenjohtaja ja SONKin liittohallituksen jäsen. Tuleva kansankynttilä, joka ei tiedä paljosta eikä halua nauraa tietämättömyydelle.
DEBAT TI 1/2017
Symposion (Akseli Gallen-KalleLA, 1894), kuva: NOORA LUUKKA
20 | TIETÄMÄTTÖMYYS
Ydinvoima ja energiapolitiikka
R
ohkea Suomi on alkanut rakentaa kahta uutta ydinvoimalaa. Olkiluoto 3 on käynnistymässä ensi vuonna, kuitenkin yhdeksän vuotta myöhässä. Fennovoima rakentaa Suomen kuudetta ydinvoimalaa Pyhäjoelle, vaikka projekti on saanut kritiikkiä muun muassa rahoituksestaan. Voimalat tulevat tuottamaan vähähiilistä sähköä tämän vuosisadan loppupuolelle asti. Ydinvoimalan rakentaminen on kallista, mutta käyttäminen halpaa, ja sen avulla saadaan tuotettua suuri määrä energiaa luotettavasti. Suomen ydinvoimaloiden käyttökerroin on yli 90 prosenttia. Siihen ei muilla tuotantomuodoilla päästä, mikä on myös merkittävä syy Suomessa tehdyille rakentamispäätöksille. Meitä pelotellaan aina säteilyn vaaroista. Greenpeace mittasi Fukushiman läheisestä kylästä säteilyannokseksi 2,5 millisievertiä. Sisätiloissa mitattiin yli 10 mSv:n annos. Samaan aikaan suomalaiselle tyypillinen vuosittainen säteilyannos on 3,2 mSv, ja puoli miljoonaa suomalaista saa vuodessa 5 mSv:n annoksen. Suurin säteilytyöntekijöille vuoden aikana sallittu annos on 20 mSV, ja 1000 mSv:n annos alle vuorokauden aikana voi aiheuttaa säteily
sairauden oireita. Suomalaisten tavallisesta säteilyannoksesta selittää puolet sisäilman radon, jonka lähteenä on peruskalliossamme hajoava uraani. Ylä-Lapissa säteilyä on keskimääräistä enemmän, mutta syöpää tavataan siellä taas vähemmän. Jos haluaa säästyä säteilyn aiheuttamilta sairauksilta, tulee välttää tupakointia. Puolen askin poltosta saa yhtä paljon säteilyvaurioita keuhkoihin kuin keuhkoröntgenistä. Ydinjätteen säteily laskee noin tuhannessa vuodessa vastaamaan käyttämätöntä polttoainetta. Tuhat vuotta on pitkä aika – vielä noin tuhat vuotta sitten viikingit ryöstivät Euroopan rannikoita. Aika tulee silti asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Pahimmat ilmastonmuutosskenaariot ennustavat suurien alueiden muuttuvan asuinkelvottomiksi vuosisadan loppuun mennessä. Jo nyt ympäristön muutos aiheuttaa lajien tuhoutumista sekä ilmastopakolaisuutta. Parhaimmillaankin voimme vain rajata näitä tuhoja. Edes kaikkien päästöjen lopettaminen ei pysäyttäisi ilmastonmuutosta, vaan kehitys jatkuisi silti vuosi kymmenien ajan. Meillä on illuusio siitä, että jotkut tuotantomuodot
TIETÄMÄTTÖMYYS | 21
ovat päästöttömiä, vaikka jokainen käytettävissä oleva energiantuotantomuoto tuottaa myös päästöjä. Ne voidaan jakaa rakennusaikaisiin ja tuotannonaikaisiin päästöihin. Vähiten hiilidioksidipäästöjä tuottavat tuuli-, aurinko-, vesi- ja ydinvoima. Ydin-, aurinko- sekä tuulivoima ovat myös turvallisimmat tavat tuottaa energiaa. Ydinvoimalla tuotetaan puolet kaikesta Euroopan hiilineutraalista sähköstä. Viidesosa tuotetaan vesivoimalla, kolmasosa tuulella, auringolla sekä biomassalla. Maailman sähköstä ydinvoimalla tuotetaan 11 prosenttia, vesivoimalla 16 prosenttia. Tuuli ja aurinko jäävät yhteensä viiteen prosenttiin. Vaikka merkittävimmät energialähteemme ovat hiili, maakaasu sekä öljy, Ruotsissa ja Ranskassa 80 prosenttia sähköstä on tuotettu 1990-luvulta lähtien vähähiilisillä lähteillä, ja Saksa pyrkii Energiewendellään saavuttamaan saman tilanteen vuoteen 2050 mennessä. Ydinvoimalat ovat pitkäaikaisia sijoituksia, ja länsimaissa ne ovat olleet energiantuotannon selkärankana viimeisten vuosikymmenten ajan. Manner-Kiinakin on alkanut panostaa ydinvoimaan entistä enemmän ja päättänyt sulkea hiilivoimalansa. Ydinjätteestä 95 prosenttia voidaan kierrättää, mikä vähentää todellisen jätteen määrän mitättömäksi. Hyvää tarkoittava ydinenergialaki on muodostunut esteeksi järkevien päätösten tekemiselle, sillä nyt laki vain kasvattaa ydinjätteen määrää. Suomesta ei saa viedä käytettyä polttoainetta ulkomaille, mikä estää polttoaineen käyttämisen uudelleen. Nykyisistä ja tulevista ydinvoimaloista kertyy liian vähän polttoainetta, eikä sen kierrättäminen Suomessa olisi siksi taloudellisesti järkevää. Kierrättämällä Olkiluodossa sijaitsevaan Posivan onkaloon mahtuisi kymmenkertainen määrä jätettä nykyiseen verrattuna. Nykyisin sijoitettava ydinjäte sisältää uraanin lisäksi fissiotuotteita ja plutoniumia. Useissa maissa ydinjätteen loppusijoittaminen perustuu kierrättämiseen, mutta ongelmia syntyy, ellei kunnollista loppusijoituspaikkaa löydy. Saksalla ydinjäterahastoissa on 23 miljardia euroa, ja eri maiden rahastoissa on kymmeniä miljardeja lisää. Suomi voisi hyötyä kymmenien miljardien edestä polttoaineen kierrättämisestä ja loppusijoittamisesta. Kansalaisten mielipide on kuitenkin ydinjätetuontia vastaan: kolme neljästä vastustaa tuontia, vaikka se olisi turvallista. Ydinvoimateknologia kehittyy. Olkiluoto 3 kuluttaa suhteessa vähemmän polttoainetta kuin sen viereiset voima-
M
EILLÄ ON ILLUUSIO SIITÄ, ETTÄ JOTKUT TUOTANTOMUODOT OVAT PÄÄSTÖTTÖMIÄ, VAIKKA JOKAINEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA ENERGIANTUOTANTOMUOTO TUOTTAA MYÖS PÄÄSTÖJÄ.
lat. Ydinvoimaloista on tullut entistä turvallisempia, ja niiden heikkoutena on lähinnä ihminen. Seuraava ydinvoimalasukupolvi hyödyntää uutta teknologiaa. Innovatiivisia hyötöreaktoreita on tutkittu ydinvoiman alkuajoista asti, ja niiden avulla uraanivarat saataisiin riittämään todennäköisesti tuhansiksi vuosiksi. Hyötöreaktorit tuottavat ydinpolttoainetta toisesta polttoaineesta, kuten vaikkapa toriumista. Niillä voitaisiin myös osittain ratkaista käytetyn ydinpolttoaineen ongelma, ja useilla mailla oli vielä 1980-luvulla tutkimusprojekteja tästä teknologiasta. Ranska ja Japani ovat rakentaneet hyötöreaktoreita ja sitten luopuneet niistä teknologisten ja poliittisten haasteiden vuoksi. Nykyistä hyötöreaktorien tutkimusta edistävät etenkin Venäjä ja Intia. Ydinvoiman vastustaminen periytyy ydinaseiden pelosta. Ydinvoiman sivutuotteena syntyy plutoniumia, jota voidaan käyttää aseiden valmistamiseen. Ydinvoimaloiden polttoaineiden kiertoa tarkkaillaan jatkuvasti ja suunnittelussa pyritään vähentämään syntyvän plutoniumin määrää. Tosiasia on, että tarvitsemme monenlaisia energiantuotantotapoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Emme koskaan tiedä etukäteen, mikä ratkaisu on oikea ja mikä väärä, vasta tulevaisuus sen kertoo. D Miika Kautto Kirjoittaja on pragmaatikko, jonka mielestä ilmastonmuutokselle ei ole yhtä ainoaa ideologista ratkaisua.
22 | TIETÄMÄTTÖMYYS
Tietämättömyyden aikakausi
K
uten olemme jo useasti kuulleet, elämme niin kutsutussa faktojenjälkeisessä yhteiskunnassa, jossa vaihtoehtoiset totuudet kilpailevat huomiostamme toistensa ja myös oikeiden totuuksien kanssa. Sillä, miten asiat oikeasti ovat, on yhä vähemmän merkitystä, kun demagogia, vulgaari mesoaminen, vihanlietsonta ja viholliskuvien luominen on otettu käyviksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineiksi. Vääristely, valehtelu ja välinpitämättömyys todellisuudesta ovat nousseet muovaamaan poliittista keskustelua jopa kansainvälisellä tasolla. Mistä tämä kaikki kumpuaa? Vastauksia on varmasti useita, mutta eräs perusteltu vastaus on, että opittu tietämättömyys on noussut kulttuurissamme dominoivaksi voimaksi. Mitä tietämättömyys itse asiassa on? Tietämättömyyttä on kahdenlaista: tahatonta ja valittua. Tahaton tietämättömyys on verhona ihmismielen ja olevaisen niiden osien välillä, joihin kyseinen mieli ei ole vielä tutustunut. Tiedon puute ei ole valinta, vaan aksidentaalinen tilanne, eikä kaikkea edes voi tietää. Valittu tietämättömyys sen sijaan on vaarallinen asenne. Se tarkoittaa haluttomuutta ottaa asioista selvää, tietoista sulkeutumista oman ajattelun pieneen laatikkoon, ja mielen ovien painamista kiinni maailmalta. Tyypillisesti tietämättömyyteen yhdistyy pelkoa, vihaa, tai inhoa. Kun esimerkiksi perussuomalaisten eduskunta ryhmän parista ilmaistaan eriskummallinen huoli siitä, joutuvatko heteromiehet uimahallien suihkutiloissa kansanedustaja Mika Raatikaisen sanoin ”seksistisen homokyyläyksen” niin kutsutuiksi uhreiksi, kyse on valitusta tietämättömyydestä: jos asioita ei ajattele, ennakkoluuloille jää hyvin tilaa. Yhdysvalloissa taas nähtiin 1800-luvulla jopa Know Nothing -niminen poliittinen liike, jonka nimi tosin oli peräisin siitä, että liikkeen jäsenet eivät ulkopuolisten kanssa keskustellessaan myöntäneet tietävänsä liikkeestä mitään. Sen keskeisenä tavoitteena oli maahanmuuton rajoittamisen ohella katolilaisten yhteiskunnallisen roolin pitäminen heikkona. Nimi oli toki sikäli osuva, että juuri tietämättömyys ja ennakkoluulot ajoivat Know Nothing -aktiivien ajattelua. Nykyisin samaa Know Nothing -nimitystä on käytetty ymmärrettävästi ja DEBAT TI 1/2017
perustellustikin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin innokkaimmista kannattajista. Tietämättömyytensä takia ihmiset tekevät jatkuvasti toisia loukkaavia oletuksia ja käyttäytyvät toisten vapautta rajoittavilla tavoilla. Kasvu- ja elinympäristöstä omaksutut näennäiset totuudet rakentavat eräänlaisen muurin, jonka ylittäminen on vaikeaa. Suuri sosialidemokraattinen ajattelija Yrjö Kallinen katsoikin ihmiskunnan elävän harhojen ja ennakkoluulojen vankina. Kallinen korosti meistä useimpien olevan kuin unessa. Hänen mukaansa toimintaamme ohjaavat opetetut ajattelutavat, eikä omantunnon tai järjen ääni. Tämän kaiken hän näki mahdollistavan väkivallan ja sodan. ”Tähänastisen kokemukseni perusteella minä sanoisin, että kyllä vielä sotilaiden kanssavoi keskustella sodasta ja rauhanasiasta. Sotilaiden kanssa, jotka ovat nähneet, mitä sota on. Tietävät, mitä se on. Mutta taivas varjelkoon meitä tavallisista siviileistä, jotka ovat isiltä perittyä sotaintoa täynnä”, Kallinen totesi haastattelussa vuonna 1971. Hän ammensi ajattelunsa aineksia varsinkin hindulaisuudesta ja buddhalaisuu desta, ja juuri zen-buddhalaisuudessa ihmisen tietämättömyys on keskeinen teema. Zenin koan -tarinoissa tyypillisesti kuvataan yhtäkkistä siitä vapautumista ja ihmisen äkillistä valaistumista. Valaistumisia koetaan milloin mestarien jakamien viisauksien, milloin torikauppiaiden myyntipuheiden kuulemisen tai tuulen värin kaltaisten mahdottomuuksien pohtimisen seurauksena. Yhteisenä
TIETÄMÄTTÖMYYS | 23
T
IETÄMÄTTÖMYYS KULKEE USEIN KÄSI KÄDESSÄ TIETOON VIHA MIELISESTI SUHTAUTUVAN AJATTELUN KANSSA, IKÄÄN KUIN SIVISTYS OLISI JOTENKIN VÄÄRIN.
teemana niissä on herääminen illuusioiden ja tietämättömyyden yöstä. Tietämättömyys kulkee usein käsi kädessä tietoon vihamielisesti suhtautuvan ajattelun kanssa, ikään kuin sivistys olisi jotenkin väärin. Huolestuttavaa kyllä, jopa maamme politiikan kärkipaikoilla esiintyy ihmeellistä tiedonvastaisuutta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) valitteli vuonna 2015 sitä, että akateemiset vaikuttajat osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun: ”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä.” Hallituksen valinta säästää ennen vaaleja annettujen lupausten vastaisesti juuri koulutuksesta taas iskee suoraan suomalaisen sivistyksen sydämeen, ja se tulee näkymään monenlaisen tietämättömyyden kasvuna. Kokonaan irrallaan koulutusleikkausten käytännön seurauksista on tunnistettava tällaisiin leikkauksiin liittyvä viesti: koulutus ja sivistys ovat vain säästökohteita muiden joukossa. Koulutuksesta leikkaaminen on symbolista väkivaltaa,
jonka uhriksi joutuu kansakunnan henkinen hyvinvointi sen moraalisen mielikuvituksen ohella. EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille säädettyjen lukukausimaksujen myötä Suomikin on vieläpä tehnyt sivistyksestä vulgaarilla tavalla ja lyhytnäköisesti kauppatavaraa – vaikka ennen maksujen säätämistä huomattava osa Suomessa kouluttautuneista muualta tulleista jäi tänne asumaan, tekemään töitä ja maksamaan veroja valmistumisensa jälkeen. Aika näyttää, kuinka suurella innolla vastaavia lukukausimaksuja tullaan vielä vaatimaan eurooppalaisille ja suomalaisillekin opiskelijoille. ”Ranskan vallankumous vaikuttaa upealta, jos sen tuntee huonosti, kauhealta, jos sen tuntee paremmin, ja groteskilta, jos sen tuntee hyvin.” Olipa tästä kolumbialaisen filosofi Nicolás Gómez Dávilan toteamuksesta mitä mieltä tahansa, siihen kätkeytyy erinomainen oivallus: tieto ehkä lisää tuskaa, mutta mihin tahansa aiheeseen perehtyminen auttaa erottamaan harmaan sävyjä tässä kovin usein mustavalkoiseksi mielletyssä maailmassa. Samoin usein kiivaimmat mielipiteet aiheesta kuin aiheesta ovat niillä, jotka ovat perehtyneet asiaan heikoiten. Pitäkäämme siis mielemme avoimina, ja ottakaamme asioista selvää rauhassa. Tutkittuun tietoon luottamalla pääsee pidemmälle kuin mielikuviin ja oletuksiin nojautumalla. D Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.
DEBAT TI 1/2017
24 | ARVIOT
Arviot
DEBAT TI 1/2017
ARVIOT | 25
Vaikea, tärkeä luottamus
Risto Saarinen: Oppi luottamuksesta (Gaudeamus).
H
elsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarisen Oppi luottamuksesta muodostaa jatkon hänen parin vuoden takaiselle teokselleen Oppi rakkaudesta. Aiemman teoksen tavoin Oppi luottamuksesta käsittelee aihettaan monipuolisesti yksilön, yhteisön ja eri tieteenalojen näkökulmista. Kirjoittajan tausta on aatehistoriassa ja teologiassa, mutta luottamusta ja sen lähi-ilmiöitä puidaan ansiokkaasti myös muiden ihmis- ja yhteiskuntatieteiden viitekehyksistä. Samalla esitellään laaja-alaisesti eri alojen keskeisiä luottamuksen tutkijoita. Oppi luottamuksesta onkin ennen kaikkea helppolukuinen ja kompakti eri tieteenalojen havaintoja ansiokkaasti popularisoiva teos. Luottamuksen käsittelyssä edetään yksilöstä yhteisöön, suppeasta laajaan ymmärrykseen. Yksilön perusluottamus maailmaan, itseen ja toiseen ihmiseen muodostavat perustan abstraktimmalle luottamukselle yhteiskunnassa ja taloudellisissa suhteissa. Lukijallekin on käsitteellisesti luontevaa perehtyä aluksi teorioihin itseä, läheisiä ja todellisuutta kohtaan tunnetun luottamuksen rakentumisesta ja luonteesta. Saarinen ottaa käsittelyyn myös luottamuksellisuuden ja luottamuspulan, jotka ovat käsitteinä jokapäiväisessä politiikan teossa vahvasti läsnä. Luottamuksellisuus eli asioiden käsittely ja valmistelu suppeassa luottamuksen piirissä ei Saarisen mukaan ole positiivinen luottamuksellisiin henkilöihin liitetty ominaisuus, vaan se kertoo luottamuksen puutteesta ryhmän
ulkopuolisiin ihmisiin. Saarisen mukaan luottamukselliseen ryhmään sisällyttäminen vahingoittaa henkilöiden kykyä neutraaliin ja kriittiseen ajatteluun, koska uskotussa ryhmässä yhtenäinen ajattelu voimistuu ja syntyy jaettua harhaa. Tällöin jää helposti saamatta tärkeää kritiikkiä. Politiikalle huomio luottamuksellisuuden vahingollisuudesta asettaa kiinnostavan haasteen, sillä luottamuksellisuus on politiikassa pikemmin sääntö kuin poikkeus. Suomalaista hallintokulttuuria leimaa periaate, jonka mukaan kaikki, mitä ei ole erikseen julistettu avoimeksi, on salaista. Jos luottaisimme toisiimme enemmän, voitaisiin tämä periaate kääntää päälaelleen. Usein esitetään, että pienet paikallisyhteisöt perustuvat yksilöiden väliseen luottamukseen, kun taas suuria urbaaneja yhteiskuntia pitää koossa luottamus instituutioihin, eikä yhteiskunnan rakenteiden toiminta edellytä yksilöiden luottamusta toisiinsa. Saarinen haastaa tämän ajatuksen esittämällä, että luottamuksen puute tuottaa myös rakenteellisesti monimutkaisemmissa yhteiskunnissa pahoinvointia ja vieraantumista. Vaikka modernin hyvinvointivaltion rakenteet vaikuttavat pysyvän pystyssä ihmisten tunteista riippumatta, eivät nekään Saarisen mukaan pidemmän päälle selviydy ilman luottamusta. Koko yhteiskuntaa koskevien ja sitouttavien poliittisten päätösten teko ja niihin sitoutuminen edellyttää luottamusta yhteisen järjen kykyyn ratkaista ongelmia sekä luottamusta yhteisön kykyihin. Sitoutuminen Juha Sipilän DEBAT TI 1/2017
26 | ARVIOT
K
UN VIELÄ 1980-LUVULLA PÄÄTÖKSEN OIKEUDENMUKAISUUDEN TAKEEKSI RIITTI LUOTTAMUS PÄÄTÖKSEN TEHNEESEEN HENKILÖÖN, EDELLYTETÄÄN NYT LUOTTAMUSTA PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSIIN. kilpailukykysopimukseen edellyttää, että luotamme sen taustalla oleviin laskelmiin ja prosesseihin. Luottamuksessa hallintoon ja sen oikeudenmukaisuuteen on Saarisen mukaan tapahtunut merkittävä muutos viimeisten neljän vuosikymmen aikana. Kun vielä 1980-luvulla päätöksen oikeudenmukaisuuden takeeksi riitti luottamus päätöksen tehneeseen henkilöön, edellytetään nyt luottamusta päätöksentekoprosessiin. Tämä kehitys on siinä mielessä myönteistä, että se vahvistaa hallinnon läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta, vaikka tekeekin siitä kasvottomampaa. Modernin oikeusvaltion ihanteisiin kuitenkin kuuluu, että päätöksen on oltava sama riippumatta päätöksentekijän ja sen kohteen persoonista. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, mikä minua hiertää Juha Sipilän tavassa tehdä politiikkaa. Hänen hallituksensa päätösten legitimiteetti vaikuttaa lepäävän Sipilän henkilön harteilla, koska hallitustyön taustaprosessien laadusta ei irtoa kaunista sanaa edes hallituspuolueiden riveistä. ”Näin tehdään, koska olemme näin päättäneet meille annetulla auktoriteetilla” ei enää tänä päivänä kelpaa yhtään minkään oikeuttamiseksi. Onkin surkuhupaisaa, että maailmaa prosessikaavionsa läpi tarkasteleva ihminen juuri omassa päätöksenteossaan on prosessin integriteetille sokea. Politiikan harrastajille todella oleellisen huomion Saarinen tekee käsitellessään instituutioiden, ihmisten ja asioiDEBAT TI 1/2017
den luotettavuutta. Kyselytutkimusten mukaan suomalaisten luottamus puolueisiin, poliitikoihin ja mediaan on todella alhaista. Poliisiin, koululaitokseen ja puolustusvoimiin luotetaan toisaalta huomattavan paljon. Tämä luottamus näyttäisi kuitenkin olevan hyvin erilaatuista. Luottamus poliisiin on luottamusta siihen, että tämä instituutio ja sen edustajat toteuttavat niille määriteltyä tehtävää. Jos eduskuntaa pidetään epäluotettavana, se ei kuitenkaan tarkoita käsitystä, että eduskunta ei säätäisi lakeja ja toimisi sille määritellyn tehtävän mukaisesti. Kyse on siitä, että poliitikoihin liitetään sellaisia ihanteita, odotuksia ja toiveita, joita muihin yhteiskunnallisiin instituutioihin ja niiden edustajiin ei liitetä. Saarinen käsittelee myös luottamusta parisuhteessa, ja esittää, että ihmisten virheensietokyky läheisissä suhteissa on paljon matalampi kuin etäisemmissä suhteissa. Sama periaate toteutuu kansalaisten suhteessa poliitikoihin, joilta ei siedetä epäluotettavuutta, koska heiltä odotetaan parempaa kuin ihmisiltä yleensä. Kun seuraavan kerran vaalikentillä kohtaamme Lipposen hallituksista avautuvan kansalaisen, meidän tulisi muistaa, että kyseessä on intiimi luottamuksen osoitus. Vaikka Oppi luottamuksesta ei käsittele ensisijaisesti politiikkaa, se avaa yhteisten asioiden hoitamisen katkeransuloista todellisuutta aivan uusista näkökulmista. Siksi kirjaa voikin suositella jokaiselle politiikasta, yhteiskunnasta ja ihmisyydestä kiinnostuneelle. D Otto Köngäs Kirjoittaja on OSY:n entinen puheenjohtaja ja SONKin entinen varapuheenjohtaja, jonka mielestä jokaisen poliitikon tulisi olla runoilija ja mystikko.
ARVIOT | 27
Suunta hukassa Johannes Kananen: Kilpailuvaltion kyydissä (Gaudeamus).
N
äin ei voi jatkua, sanoisi pääministerikin kun lukisi tämän kirjan siitä, miten nykyinen kilpailu valtiokehitys tuhlaa resursseja ja lisää eriarvoisuutta. Yliopistonlehtori Johannes Kanasen toimittama Kilpailuvaltion kyydissä (2017) käy läpi jo useamman kerran kuolleeksi ja kuopatuksi luonnehditun, yhteiskunnaksi uudelleen nimetyn, mutta kilpailukyvyn eetoksen omineen hyvinvointivaltion toteutunutta, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Kirja on tutkitun tiedon ja kokonaisvaltaisen hyvinvointiajattelun puolustus puheenvuoro. Kirjassa on tärkeitä ja kiinnostavia huomioita valtion roolista hyvinvoinnin tai kilpailun edellytysten ja seurausten luomisessa. Kirjan luvuissa käsitellään yleisesti Suomen mallia, sen historiaa ja hyvien kehien syntymistä, sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa, rahoitusta ja hallintomalleja sekä kansalaisten mielipidettä ja julkista keskustelua. Anu Kantola ja Johannes Kananen kirjoittavat hyvinvointivaltiota tuottavista hyvistä kehistä, Ville-Pekka Sorsa avaa, millaisia ovat kilpailukykyvaltion epäyhtenäiset ja muuttuvat hallintastrategiat. Erityisesti Juri Mykkäsen keskitetyn vallan instrumentteja läpikäyvä luku avaa hallintoon liittyviä vyyhtejä ja valottaa ministeriöiden, erityisesti valtionvarainministeriön, vallan vahvistumista ja sitä, miksi vallan vastuusuhteita on niin vaikea hahmottaa. Ideologisesti tunnistettavien päätösten tekeminen on heikentynyt. Vaikka kansalaiset ja päättäjät kannattavat vahvaa hyvinvointivaltiota, ei tämä kannatus ole näkynyt päätöksenteossa, arvioivat Helena Blomberg ja Christian Kroll. Kirjassa on vahvasti esillä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät kysymykset, mikä on erittäin perusteltua, sillä nämä kansalaisten arkea koskettavat päätökset kiinnostavat erityisen paljon, mutta ovat mutkikkaita aiheita. Arttu Saarinen kertoo perusterveydenhuollon järjestämisestä ja Kananen sosiaaliturvan kehittämisestä. Juho Vesa kri-
tisoi hyvinvointi- ja talouspolitiikkaan liittyvää retoriikkaa abstraktiksi ja monimutkaiseksi. Tämän hän arvioi heikentäneen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja median kykyä tarttua uutisointiin. Hyvien kehien tavoittelu ei tarkoita paluuta 1970-luvulle, vaan päinvastoin, kuten Ville-Pekka Sorsa kirjoittaa. Hyvinvointia ja julkisen vallan roolia pitää rakentaa tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeista. Se tarkoittaa aktiivisen kansalaisen, ekologisen kestävyyden ja demokratian vaatimuksiin vastaamista. Kirjassa osoitetaan monin esimerkein, etteivät hyvinvointivaltio tai kilpailuvaltio ole muuttumattomia, vaan monien tekijöiden summa, joka vaatii jatkuvaa koordinointia. Hyvinvointivaltio on ollut kamppailujen, mutta myös eri intressien yhteen sovittamista. Hyvinvointivaltio on ollut kapitalistille, sosialistille ja maanviljelijälle sopiva ratkaisu. Kuten kirjan nimikin vihjaa, näennäisesti tehokkaan kilpailuvaltion kyydissä yhä useamman on vaikeampi kitkutella ja päästä eteenpäin elinkeinoelämässä, palkansaajapuolella tai maataloudessa. Yhteiskunnan yksilöllistymistä pidetään riskinä, jos asiat hoidetaan päin prinkkalaa, muutoin erilaisia sosiaaliturvaan tai julkisiin palveluihin liittyviä voidaan järjestää yksilöllisempien tarpeiden mukaan. Kirjoittajat penäävät siis paremmin muotoillun politiikan puolesta. Se vain vaatisi Pekka Kuusen hegelmäisessä hengessä hallinnon ja talouden järjestämistä palvelemaan ihmisten tarpeita eriarvoisuuden vähentämiseksi ja jokaisen ihmisen oman persoonallisuuden vapaata kehittämistä varten. Sellaiseen kaikkien avoimeen hyvinvointivaltioon ei kuulu myöskään ulossulkeva nationalismi. Tässä olisi päättäjille tutkittuun tietoon perustuvia ehdotuksia ja näkemyksiä hyvien kehien rakentamiseksi. D Joonas Aitonurmi Kirjoittaja on Debatin toimituskunnan jäsen.
DEBAT TI 1/2017
28 | ARVIOT
Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Martin Scorsese: Silence (Paramount Pictures).
K
aksi portugalilaista jesuiittapappia (Andrew Garfield ja Adam Driver) lähtee 1630luvulla etsimään Japaniin kadonnutta opettajaansa isä Ferreiraa (Liam Neeson) Martin Scorsesen elokuvassa Silence (2016). Buddhalaisuuden muovaamassa, sulkeutuneessa Japanissa kristinusko on ankarasti kielletty. Matkaa varjostavat kristittyjen väkivaltainen vaino ja väite siitä, että isä Ferreira olisi luopunut uskostaan. Tarina pohjautuu katolisen Shūsaku Endōn (1923–1996) romaaniin Vaitiolo, joka ilmestyi vuonna 1966. Kertomus kietoutuu nuoren pappi Sebãstio Rodriguesin (Garfield) vaikeakulkuisen ja pitkän matkan ympärille. Toden totta, elokuva kestää liki kolme tuntia, mistä kertovat jalkojen puutuminen ja ystäväni nukahtaminen pariinkin otteeseen elokuvan aikana iltamyöhällä. Kokemus on silti vaikuttava ja elokuva on kuvaukseltaan ja tunnelmaltaan eittämättä Scorsesen parhaimpia. Pieni ajallinen tiivistäminen olisi voinut korostaa elokuvan huippukohtia vielä entisestään. Scorsese on kuitenkin valmistellut elokuvaa jo 30 vuotta. En ylläty Scorsesen lähestymistavasta jesuiittojen kohtaloiden tarkastelussa, kun vertaan elokuvaa hänen aiempiin tapoihinsa käsitellä kristillisiä teemoja elokuvissaan. Seuranani olleet ystäväni kommentoivat elokuvan jälkeen, että elokuvassa oli paljon juuri oikeita kysymyksiä, mutta kovin vähän vastauksia. Toisaalta siitä puuttuivat Hollywoodille tyypilliset helpot kategoriat, joissa tämä on hyvää ja tuo pahaa, huomaattehan varmasti. Elokuvassa tyylikeinona ja teemana eniten puhuttaakin hiljaisuus. DEBAT TI 1/2017
Nagasakissa vangittuna olevan Rodriguesin, vainoja organisoivan Inoue Masashigenan (Issey Ogata) ja Rodriguesin kuulustelijan (Tadanobu Asano) välillä kysymykset alkavat muuttaa muotoaan ja hahmojen käsityksiä itsestään sekä toisistaan. Loputonta ymmärrystä toiminnalleen hakee myös reppana kristitty Kichijiro (Yōsuke Kubozuka), jonka motiivit elokuvan Juudaksena koettelevat alati pappi-paran kykyä antaa anteeksi. Huomattavasti aikaa elokuvassa saavat hitaat ja brutaalit kidutuskohtaukset, joiden mielettömyyden äärellä Scorsese kysyy yhä uudelleen ja uudelleen, miksi Jumala vaikenee sorron ja kauheuksien tapahtuessa silmiensä alla. Toisen ihmisen uskonnollista vakaumusta ei edes koiteta ymmärtää ja väkivallan kierre uskon tähden vahvistuu. Kirjassaan Paljon liikkuvia osia (2015) filosofi Ville Lähde käsittelee myös luonto–kulttuuri-erotteluja ja uskon näkökulmia ymmärtämiseen ja ajatteluun. Lähde kritisoi metafyysisten kysymysten ensisijaisuutta, mitä tulee erilaisten uskojen väliseen keskusteluun. Niistä pitäisikin hänen mukaansa luopua, sillä ”moraali ei perustu metafysiikkaan, vaan todellisuudessa toimimiseen, on todellisuus sitten minkälainen tahansa, koska vain siten todellisuus voi muuttua”. Kaikkia lukuisia kysymyksiä Rodrigues kätkee sydämeensä ja tutkiskelee niitä. Lopulta toisen kasvoista Rodrigues katsoo takaisin myös itseensä. D Joonas Aitonurmi Kirjoittaja on Debatin toimituskunnan jäsen.
ARVIOT | 29
DEBAT TI 1/2017
30 | ARVIOT
Elämää suurempi SKAM
Julie Andem: SKAM (Norsk Rikskringkasting).
N
orjalainen nuortensarja Skam (2015–2017) on tuskin jäänyt monelta huomaamatta. Sarja on noussut suursuosioon Pohjoismaissa ja sarjan teko-oikeudet on myyty myös Yhdysvaltoihin. Siitä on jopa tullut osa pohjoismaista yhteistyöpolitiikkaa. Skam on saanut jo Pohjola-Nordenin kielenedistämispalkinnon, ja Tanskan entinen kulttuuriministeri Bertel Haarder on toivonut sarjan tulevan näkyville myös Norjan ulkopuolella. Tämä oli estetty sarjan suosion räjähdettyä ja sarjan musiikin tekijänoikeuksien tultua vastaan, mutta neljännen kauden kohdalla Norjan yleisradio NRK ei ole sitä estänyt. Sarja seuraa oslolaisen Hartvig Nissenin lukion opiskelijoita ja heidän elämäänsä. Joka kaudella on oma päähenkilönsä: ensimmäisellä kaudella Eva, toisella Noora, kolmannella Isak ja neljännellä ja viimeisellä kaudella Sana. Tämä saattaa kuulostaa tutulta Skins-brittisarjaa seuranneille. Erona on, että Skam on parempi. Skamin vetovoima perustuu siihen, että se ei ole ollenkaan naiivi, vaan hyvin uskottava. Se sopii kaikille, jotka ovat joskus olleet nuoria. Hahmot ovat aitoja ja samastuttavia, ja omalla tavallaan todella ihania. Katsoja toivoo, että hahmoille kävisi hyvin. Virkistävää on myös, ettei hahmojen ongelmilla mässäillä: toivoa on aina näkyvissä.
Sarjan nimi tarkoittaa häpeää. Nimi on loistava, sillä kaikki sarjassa käsittelee häpeää. Eva tuntee häpeää omasta yksinäisyydestään: hän on muuttanut muutamia vuosia aiemmin Bergenistä Osloon, eikä hänellä ole Oslossa ystäviä, lähinnä poikaystävä Jonas ja tämän kaveriporukka. Äiti hyvittää jatkuvaa läsnäolonsa puutetta rahalla. Noora kokee häpeää varhaisesta seksuaalisesta kokemuksestaan ja hippivanhemmistaan sekä ihastuksestaan lukion kolmannella opiskelevaan Williamiin. Isak häpeää homoseksuaalisuuttaan sekä syvästi uskonnollista äitiään ja tämän mielenterveysongelmia. Neljännen kauden päähenkilön eli nuoren muslimin Sanan häpeän aihe on vielä auki, mutta odotan kautta innolla. Nuoria musliminaisia kun ei yleensä populaarikulttuurissa kuvata, paitsi alistettuina ihmisraunioina. Häpeä kuuluu elämään, sillä se auttaa ymmärtämään, että kaikki ovat erehtyväisiä ja epätäydellisiä. Skamissa häpeän aiheet tiedostetaan ja niistä puhutaan. Sarjassa huomataan, ettei se, mistä on tuntenut häpeää, olekaan niin kamalaa kuin kukin itse on ajatellut. Ystävät eivät jätä, vaikka asioiden todellinen laita selviäisikin. Nuorten huolenaiheet eivät ole muuttuneet vuosien saatossa. Samoja asioita tuskailin oman lukiojengini kanssa 10–12 vuotta sitten. Paljon on silti tapahtunut tässä ajassa. Näkökannat ovat muuttuneet parempaan, avoimempaan suuntaan. Tietoisuus on lisääntynyt, ja se lisää avoimuutta ja suvaitsevaisuutta. Tietämättömyydestä kasvaa suvaitsemattomuuden ydin, eli ajatus, että erilaisuus on pahasta. Skamissa kaikilla on loppujen lopuksi mahdollisuus ja tilaa olla oma itsensä. Näin soisi olevan myös oikeassa elämässä. D Eeva Kuusinen Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan opiskelija, joka yrittää tasa painotella harjoittelun, gradun kirjoittamisen ja SKAMin s euraamisen välillä.
DEBAT TI 1/2017
ARVIOT | 31
Valehtelevia hallituksia Fred Peabody: All Governments Lie: Truth, Deception, and the Spirit of I.F. Stone (White Pine Pictures, yhteistyössä Super Channel ja Société Radio-Canada).
H
elsingin dokumentti elokuvafestivaali DocPointissa esitettiin alkuvuodesta Fred Peabodyn vuonna 2016 valmistunut dokumentti All Governments Lie: Truth, Deception, and the Spirit of I.F. Stone. Dokumentin taustalla on joukko Emmypalkittuja elokuvantekijöitä, jotka ovat nuorena vaikuttuneet I.F. Stonen työstä ja ajattelusta. Stone oli yhdysvaltalainen tutkiva ja itsenäinen journalisti, jonka journalismi oli paikoin radikaalia, mutta aina analyysiin ja tutkimukseen perustuvaa. Stonea pidetään yhtenä 1900-luvun vapaan yhdysvaltalaisen journalismin merkittävimmistä toimijoista. Hänen kuuluisa toteamuksensa, että kaikki hallitukset ja poliitikot valehtelevat, toimii yhä monen toimittajan ohjenuorana. Stonen ajatusten hengessä tehty dokumentti näyttää lamaannuttavan karun kuvan yhdysvaltalaisen journalismin todellisuudesta, jossa uutismaailma pyörii mainostajien rahalla ja Justin Bieberin uusimmat edesottamukset menevät pääuutisissa kansainvälisen politiikan edelle. Dokumentissa journalismi on kaukana siitä puolueettoman ja kriittisen tiedonvälityksen ideaalista, joka sille modernin demokratian vallan vahtikoirana kuuluisi. Tutkivalle, kriittiselle ja radikaalille journalismille ei ole sijaa kapitalistisessa mediamaailmassa, jossa populaari ajaa ideaalien ohi. Valoa tunnelin päähän tuovat uuden sukupolven riippumattomat, tutkivat toimittajat, jotka säätiöiden ja yksityisten lahjoitusten avulla tekevät faktoihin perustuvaa, analyyttista journalismia. Dokumentissa käsitellään myös valtiollisten yleisradioiden roolia. Osa dokumentissa esiintyvistä toimittajista toteaa, ettei niitä voi asettaa kaupallisen median yläpuolelle.
I.F. Stone
Väite on suomalaisessa kontekstissa varsin mielenkiintoinen. Dokumentin esittämisen yhteydessä järjestettiin varsin mielenkiintoinen paneelikeskustelu median ja politiikan suhteista Suomessa pääministeri Juha Sipilän ja Ylen ympärille muodostuneen kohun jälkimainingeissa. Suomi on pieni maa, jossa politiikan, yritysmaailman ja median eliitti verkottuu keskenään usein jo opiskeluvaiheessa, ja jossa juuri siksi tutkiva, riippumaton journalismi on niin tärkeää. Dokumentti luo katsauksen riippumattoman median tilaan tämän päivän Yhdysvalloissa ja perustelee oivallisesti sen, miksi tutkiva journalismi on edelleen kriittisen tärkeää. Elokuva kasvattaa katsojan mediakriittisyyttä ja tarjoaa kysymyksiä vastausten sijaan. Suosittelen dokumenttia kaikille, jotka koskaan lukevat uutisia. Samoin kannustaisin vierailemaan elokuvafestivaaleilla. Festivaalien keskustelutilaisuudet ja tekijöiden kyselytunnit tuovat elokuviin sekä niiden teemoihin syvyyttä, jota ei kotisohvalla saa. D Noora Luukka Kirjoittaja on Debatin toimitussihteeri.
DEBAT TI 1/2017
32 | SONK
SONK toimii ympäri Suomen! SONKin toimisto: Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry. Siltasaarenkatu 18–20 C 6.Krs 00530 Helsinki sonk@sonk.fi www.sonk.fi Puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen 045 112 9299 puheenjohtaja@sonk.fi Pääsihteeri Noora Luukka 045 277 5070 paasihteeri@sonk.fi Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat toimisto@sonk.fi
Joensuun Sosialidemo kraattiset Opiskelijat JOSY Puheenjohtaja Henna Räsänen hennarasanen@gmail.com
Jyväskylän Sosiali demokraattiset Nuo ret ja Opiskelijat JSDN Puheenjohtaja Yannick Lahti yannic.lahti@jyu.fi www.jsdn.fi
Lahden Demario piskelijat LDO Puheenjohtaja Roosa Rinne roosa.rinne@outlook.com
DEBAT TI 1/2017
Opiskelijoiden sosiali demokraattinen yhdistys OSY, Helsinki
Tampereen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY
Puheenjohtaja Mia Salomäki mia.salomaki@helsinki.fi
Puheenjohtaja Ida Piitonen ida.piltonen@gmail.com tasyry.blogspot.com
Otaniemen opiskelija demarit Oodi, Espoo Puheenjohtaja Pinja Raitanen pinja.raitanen@gmail.com
Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys OOSY Puheenjohtaja Jaakko Huuki jaakko.huuki@gmail.com oosy.sdp.fi
Rovaniemen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys ROSO Puheenjohtaja Hannu Mällinen hmalline@ulapland.fi rosolaiset.blogspot.fi
Sosialidemokraattiset Ammattikorkeakoulu opiskelijat SOMA Puheenjohtaja Teemu Kokkonen teemu.erik.kokkonen@gmail.com soma.sdp.fi
Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys TOSY Puheenjohtaja Wille Jäntti wille.jantti@hotmail.com www.tosy.fi
Vaasan Sosialidemokraattiset Opiskelijat VSDO Puheenjohtaja Kaisa Ranta kaisahenriikka.ranta@gmail.com
Åbo Socialdemokratiska Studerande ÅSS Ordförande Ursula Korpijärvi ursula.korpijarvi@abo.fi
JOO NAs AITO NUR MI
TAIDENURKKA | 33
DEBAT TI 1/2017
34 | DEBATTI
Toimituskunta 2017
JOONAS AITONURMI
ERIK IMMONEN
noora luukka
NELLI NURMINEN
FREDRIK BÄCK
Seuraavassa numerossa: ? Debatti jatkuu netissä: Facebook.com/Debatti.lehti issuu.com/demariopiskelijat_sonk
DEBAT TI 1/2017
S
O
N
K
S
T
Y
L
E
36 |
A7 W1
Debatti 1/2017