Debatti 3/17

NRO 3/2017

Reaktio

SOSIALIÂ DEMOKRAATTINEN MIELIPIDELEHTI

Tieto

Debatti Debatti on Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n julkaisema itsenäinen mielipidelehti, jonka kannat eivät välttämättä edusta järjestön poliittista linjaa. PÄÄTOIMITTAJA ERIK IMMONEN ERIK.IMMONEN@GMAIL.COM TOIMITUSSIHTEERI NOORA LUUKKA KIRJOITTAJAT JOONAS AITONURMI, ERIK IMMONEN, JESSE JÄÄSKELÄINEN, URSULA KORPIJÄRVI, EVELIINA KUNTTU, EEVA KUUSINEN, IDA PILTONEN, PATRIK SAARTO, ESSI VIRTANEN, WIKING VUORI

YHTEYSTIEDOT SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY, SILTASAARENKATU 18–20 C 6.KRS, 00530 HELSINKI WWW.SONK.FI GRAAFINEN ULKOASU FREDRIK BÄCK PAINO SUOMEN UUSIOKUORI OY WWW.UUSIOKUORI.FI ILMOITUSTEN MYYNTI NOORA LUUKKA PUH. 045 277 5070 PAASIHTEERI@SONK.FI

Sisällys

4 PÄÄKIRJOITUS ERIK IMMONEN

21 Tänk först, dela sedan URSULA KORPIJÄRVI

5 ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ

22 Rakennammeko yhteistä Pohjolaa? EEVA KUUSINEN

6 Puheenjohtajan kynästä Jesse Jääskeläinen 7 Uuden pääsihteerin tervehdys ESSI VIRTANEN 9 HAASTIS: Heikki AittokoskI ERIK IMMONEN 12 TEEMA: REAKTIO 13 Pedagogiikka koulutuspolitiikan ytimessä IDA PILTONEN 15 Mitä vittua te naiset armeijassa teette? IDA PILTONEN

24 Leviatan nousee merestä – Totuus ja moderniteetti ERIK IMMONEN 26 Metromatka tulevaisuuteen PATRIK SAARTO 28 ARVIOT 29 KIRJA: Kuudes sukupuutto JOONAS AITONURMI 30 Ajatuksia SONKin viestintäuudistuksesta EVELIINA KUNTTU 32 YHTEYSTIEDOT

17 Kaikkea ei voi kriminalisoida WIKING VUORI

33 taidenurkka JOONAS AITONURMI

18–19 TAIDEKLASSIKKO TAISTELEVAT METSOT

34 SEURAAVASSA NUMEROSSA 35 JÄLKIPÄÄKIRJOITUS ERIK IMMONEN

4 | PÄÄKIRJOITUS

Pääkirjoitus

älittömästi syntymänsä jälkeen ihminen huomaa elinolojensa muuttuneen, ja toteaa, että ennen oli paremmin – tämän vuoksi vastasyntyneet vauvat itkevät. Jokainen vauva on pienikokoinen reaktionääri, joka ilmaisee kielteisen kantansa elinympäristönsä muutokseen, ja haluaa palata menneeseen konkreettiseen utopiaan. Sinänsä ymmärrettävästi: muutos on kaoottinen voima, kun taas asioiden säilyminen ennallaan edustaa järjestystä. Tämän tietää lapsikin. Kaikkeuden loistossa kulkeva ihminen aloittaa maanpäällisen vaelluksensa siis reaktiolla, jonka aiheuttaa tapahtuma, jota yksilö itse ei koe valinneensa. Tuosta syntymän hetkestä aina hautaan saakka ihminen reagoi toistuvasti, jatkuvasti, ympärillään tapahtuviin arjen todellisuuden muutoksiin. Odottamattomat sanat, yllättävät tapahtumat ja uskomattomat näyt täyttävät mielemme onkalot, ja elämämme on reaktiota reaktion perään, kun juoksemme kilpaa vääjäämättä eteenpäin

kiirehtivän ajan kanssa. Hämmästyminen, ilahtuminen ja rakastuminen ovat kaikki tietyssä mielessä reaktioita, jotka syntyvät, kun sielun tuntevat osat tunnistavat itsensä ulkopuolisia ilmiöitä. Ideat manifestoituivat eletyssä todellisuudessa ja potentiaalinen tulee aktuaaliseksi, kun ihminen, joka on mikrokosmos, heijastelee omilla reaktioillaan koko ympäröivässä todellisuudessaan tapahtuvia muutoksia. Reaktiivista todellisuuttamme tasapainottaa mahdollisuus aktiiviseen asenteeseen, ja reaktiivisuus ja aktiivisuus kulkevat usein käsi kädessä. Jos keskitymme pelkkään reagointiin, emme välttämättä muista lainkaan toimia omista lähtökohdistamme. Kenenkään ei tule passivoitua tai jäädä vain odottamaan tapahtumia, joihin reagoida. Toisaalta jokaisen on aina muistettava jättää tilaa yllätyksille, eikä kukaan voi valita elämässään kulkemansa reitin jokaista mutkaa. Kenen tahansa omassa tarinassa voi tapahtua odottamattomia juonenkäänteitä, jotka asettavat maailmassa tietään etsivän sielun uuteen tilanteeseen. Juuri näihin hetkiin joudumme usein reagoimaan nopeasti. Totisesti: elämän suuria muutoksia enteilevät mahdollisuudet saapuvat tyypillisesti varoittamatta, eikä meille aina suoda aikaa niihin varautumiseen. Joskus tämä on myös suuri siunaus, sillä toisinaan liiallinen analysointi ja pohdiskelu voi estää oikean ratkaisun tekemisen riittävän nopeasti. Valintoja onkin aina tehtävä, ja niiden kanssa on myös kyettävä elämään läpi tuhansien aamunkoittojen. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie, totesi jo Eino Leino Nocturne-runossaan. Totisesti: tie on kuljettava, mutta mihin se johtaa? Kysymyksiä riittää. Selvää on silti, että maailma vaatii reaktioitamme tälläkin hetkellä. Sen asettamia haasteita kohti meidän on kuljettava luottavaisin mielin, vaikka aina emme tiedä, mitä odottaa tulevalta. D erik immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja ja esteettisissä kysymyksissä jyrkän reaktionäärinen valtiotieteilijä.

DEBAT TI 3/2017

ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ | 5

Anteeksi pyytämättä

REXITISTÄ TEKEMÄLLÄ TEHDÄÄN HANKALA, JOTTA JATKOSSA KUKAAN EI USKALTAISI EROTA. – Laura Huhtasaari

”Muistutan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättä neitä kansanedustajia siitä, että heille on tarjolla valmis sinivalkoinen vaihtoehto. Kansalaispuolue on terveellä tavalla kansallismielinen kansanliike, jolla on jo yli 2500 kannattajajäsentä.” — Europarlamentaarikko, Kansalaispuolueen entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen kannusti 23.6.2017 blogissaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eron neita kansanedustajia liittymään Kansalaispuolueeseen. "Fasismi, Nato ja pakolaisuus ovat keskeisiä kysymyksiä jotka ovat meidän kommunistien työlistalla. Fasismi, Nato ja pakolaisuus ovat naimisissa keskenään. Fasismi, Nato ja pakolaisuus ovat polttoainetta toinen toisilleen." — Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Juha-Pekka Väisänen esitti maailmanpoliittista analyysiä puhuessaan 29.6.–2.7. pidetyssä Euroopan kommu nististen puolueiden pohjoisten piirijärjestöjen kalotti kokouksessa. "Kansalaisyhteiskunnan protestiin huippukokousta vastaan on reagoitu poliisiväkivallalla, kokoontumisja sananvapauden rajoittamisella sekä massiivisella pelottelukampanjalla." — Vasemmistonuoret otti 7.7.2017 julkaistussa tiedottes saan kantaa Hampurissa G20-huippukokouksen aikana nähtyihin mielenosoituksiin, joista osa äityi väkivaltaisiksi. "Hallitusohjelma on koko elämän kirjo, monta sektoria, jotka täytyy hallita. Se on ainakin se yksi ero. Minun mie lestäni me olemme kansanliike, joka kuuntelee kansaa. En väitä, etteivätkö muut puolueet kuuntele kansaa, mutta haluan korostaa sitä." — Kansanedustaja Pirkko Mattila vastasi 11.7.2017 kysy mykseen, joka koski uuden Sininen tulevaisuus -puolueen ja muiden puolueiden välisiä eroja.

"On ollut surullista seurata, kuinka Vihreiden Pekka Haavisto on päättänyt kampanjoida ihmisoikeuksien kus tannuksella vastustaen puheissaan pakolaisia ja puhuen antirasisteista poliittisen keskustelun ”ääripäänä”". — Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan kommentoi Pekka Haavistoa (vihr) 13.7.2017 järjestönsä julkaisemassa Merja Kyllösestä Suomen viimeinen presidentti -tiedotteessa. "Jos Paavo Väyrynen ei tule valituksi tasavallan presi dentin tehtävään, hän on Kansalaispuolueen ehdokas seuraavaksi pääministeriksi." — Kansalaispuolue tiedotti 15.7.2017 Paavo Väyrysen luopuneen Kansalaispuolueen puheenjohtajuudesta ja antaneen suostumuksensa kannattajakorttien keräämi selle valitsijayhdistyksen muodostamiseksi vuoden 2018 presidentinvaaleihin. "Myös armeijaa vedetään politiikkaan, verukkeena ”Venä jän uhka” (missä ja milloin konkreettisesti?) ja kyber turvallisuus. Naisiakin halutaan mukaan, militarismi voi Suomessa todella hyvin, mikä myös ruokkii väkivaltaista nationalismia." — Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja Kirsti Era esitteli turvallisuuspoliittisia pohdintojaan blogissaan 15.7.2017. "My son is a high quality person and I applaud his transparency." — Yhdysvaltain presidentti Donald Trump 11.7.2017 kuvaili poikaansa Donald Trump Jr.:ia tämän julkistettua sähköpostikirjeenvaihtonsa kesältä 2016. "Brexitistä tekemällä tehdään hankala, jotta jatkossa kukaan ei uskaltaisi erota. Suurvaltapolitiikan otteita. Uhkailua ja kukkoilua, kun ensin on kansallisvaltioilta päätösvalta viety." — Kansanedustaja, Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kommentoi 21.7.2017 blogissaan Britannian EU-eroprosessia. DEBAT TI 3/2017

6 | PJ:N KYNÄSTÄ

Puheenjohtajan kynästä

lkaneella lukukaudella astuvat voimaan lukuvuosimaksut EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta saapuville tutkinto-opiskelijoille. Hallitus haluaa edistää korkeakoulujen koulutusvientiä ja laajentaa rahoituspohjaa laittamalla tutkinnoille vuotuiset hintalaput. Uudistuksen otsikko istuu nykyhallituksen norminpurkumantraan: ”Toimenpide 4: Puretaan koulutusviennin esteitä kaikilta koulutus asteilta”. Todellisuudessa nyt koulutukseen luodaan uusi velvoittava lainsäädäntö ja uusi järjestelmä melko suoraviivaisen ja maksuttoman systeemin tilalle. Laki velvoittaa yliopistoja perimään EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta vähintään 1500 euroa vuodessa, jonka pohjalta korkeakoulut päättävät itse summan suuruuden. Puhutaan tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista euroista per opiskelija. Samaan aikaan luodaan stipendijärjestelmä, jonka avulla katetaan osan samaisten opiskelijoiden elinkustannuksia. Perusteluna koulutuksen hintalapulle on muun muassa käytetty sitä, että se tekee koulutuksestamme houkutteleDEBAT TI 3/2017

vamman, kun kilpailemme muiden kansainvälisten maksullisten korkeakoulujen kanssa samoilla markkinoilla. Perustelu on kiusallinen, sillä hallituksen koulutusleikkaukset vaikuttavat muun muassa koulutuksen sisältöön ja laatuun, joista houkuttelevuus pääosin syntyy. Ensin siis leikattiin ja sitten laitettiin päälle hintalappu. Houkuttelevaa. Lukuvuosimaksut vaikeuttavat entisestään EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien potentiaalisten opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa suomalainen korkeakoulututkinto. Koulutuksemme punainen lanka on aikaisemmin pohjautunut vahvasti tasa-arvolle ja maksuttomuudelle. Nykyhallitus asettaa lukuvuosimaksu-uudistuksessaan nämä arvot kuitenkin toissijaiksi. Kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla, joissa suomalaista koulutusta on ihailtu, saattaa reaktio olla ei-toivottu. D Jesse Jääskeläinen Kirjoittaja on SONKin puheenjohtaja.

PÄÄSIHTEERIN TERVEHDYS | 7

Uuden pääsihteerin tervehdys ESSI VIRTANEN

len aina pitänyt järjestötoiminnasta. Varhaisimmat muistoni siitä liittyvät Marttoihin. Kotikylässäni toimi lapsuudessani aktiivinen Marttayhdistys, jonka sihteerin ja taloudenhoitajan tehtäviä äitini hoiti varmaankin parikymmentä vuotta. Martat miellettiin pitkään varttuneempien naisten kotitalouskerhoiksi, joissa neulotaan sukkia – siitä pilkallinen ilmaus marttakerho, joka tarkoittaa ryhmää ihmisiä, yleensä naisia, jotka nyhjäävät keskenään saamatta mitään aikaiseksi. Nyttemmin valtakunnallinen Marttajärjestö on keksinyt itsensä uudelleen niin, että marttailu vetoaa jopa trenditietoisiin nuoriin kaupunkilaisiin. Mutta tuo vanha mielikuva vastaa itse asiassa pitkälti sitä, mitä lapsuuteni marttailu oli: kylän martat kokoontuivat noin kerran kuukaudessa jonkun kotiin pitämään ompeluseuraa, jossa tosiaan neulottiin niitä sukkia. Siinä sivussa juotiin kahvia ja parannettiin maailmaa, ehkä myös juoruttiin vähän. Minä olin yhdistyksen nuorin martta, suurin piirtein syntymässä mukaan liitetty, äitini toiseksi nuorin. Yhdistyksen ydinjoukko koostui mummini sukupolvesta, joka oli perustanut sen sotien jälkeen. Yhdistys myös eli vain sen yhden sukupolven ajan. Kun monen martan kulkeminen kävi vaikeaksi ja muistikin alkoi takkuilla, myös yhdistyshallinnon pyörittämisestä tuli liian raskasta. Äitiäni ja minua varten yhdistystä oli turha ylläpitää, joten se lopetettiin. Edeltäjäni Noora Luukka päätti Debatissa 1/17 julkaistun avoimen kirjeensä sonkkilaisille toteamukseen ”kerran sonkkilainen, aina sonkkilainen.” Luettuani Nooran kirjeen mietin järjestöjä, jotka ovat jättäneet minuun vahvimmat jäljet. Siitä minulle tulivat mieleen Martat. Mummini sukupolvelle Martoissa oli kyse jonkinlai-

sesta vain naisille varatusta tilasta, johon sai tulla itsenään ja ilman niitä painolasteja, joita tämä niukkuuteen tottunut jälleenrakennussukupolvi kantoi. Ainakaan meidän yhdistyksellämme ei ollut mitään yhteiskunnallista agendaa tai missiota. Ompeluseuroissa harvemmin puhuttiin politiikkaa tai synkisteltiin yhteiskunnallisten epäkohtien äärellä. Ilman tarkoitusta ja soihtua, jonka olisi voinut siirtää eteenpäin uusille ihmisille, yhdistys myös loppui. Ja silti marttatoiminta vaikutti minuun niin, että voisin tiivistää kokemuksen samanlaiseen kerran, aina -sentimenttiin. Ikävöin niitä mummoja, joista useampaa ei enää ole, ja niitä pitkiä ompeluseurailtoja,  DEBAT TI 3/2017

8 | PÄÄSIHTEERIN TERVEHDYS

EIDÄN PITÄÄ NYT JA TULEVAISUUDESSA OLLA SOSIALIDEMOKRAATTISEN LIIKKEEN KOULUTUS POLIITTINEN ASIANTUNTIJA, SIVISTYKSEN VAA LIJA JA ETUJOUKKO, JOKA AISTII PUOLUEEN PUOLESTA EDUSTAMAMME VÄESTÖNOSAN ARVOJA JA AATTEITA.

joista muistan naurun, lämmön, turvallisuuden ja epä vireisen yhteislaulun. Opiskeluaikani parhaat päätökset olivat liittyminen ainejärjestöön ja demariopiskelijoiden Turun-paikallis osasto TOSY ry:n riveihin. Nämä päätökset poikivat monenlaisia uusia luottamustoimia ja aktiviteetteja, jotka osaltaan vaikuttivat siihen, että en suoriutunut opinnoistani valtiovaltaa miellyttävässä tavoiteajassa. Yhtään en kadu, sillä vaikka arvostan yliopistossa saamaani yhteiskuntatieteellistä koulutusta, järjestöt ovat opettaneet vähintäänkin yhtä paljon ihmisistä ja siitä, miksi yhteiskuntaon sellainen kuin se oikeasti on. TOSYn menestys eri vuosikymmeninä on ollut aaltoliikettä. Todelliset suuruuden päivät sijoittuvat tietysti 1970-luvulle, mutta se jälkeenkin on ajoittain vaikutettu merkittävästi Turun yliopiston ylioppilaskuntaan ja jopa Turun kunnallispolitiikkaan. Välillä on mennyt heikommin, mutta aina on löytynyt niitä, jotka ovat lähteneet kirittämään toimintaa uuteen nousuun. Suomen Sosialidemokraattisessa puolueessa on iso liuta eri-ikäisiä toimijoita, joita yhdistävät TOSY tai jopa sen edeltäjä ASY sekä anniskeluravintola Proffan kellarissa vietetyt hetket. TOSYn kautta päädyin myös SONKin valtakunnalliseen toimintaan, tutustuin moniin ihaniin ihmisiin ja opin uutta koulutuspolitiikasta ja poliittisesta vaikuttamisesta. Kuin varkain minäkin olen tullut allekirjoittaneeksi Nooran ”kerran sonkkilainen, aina sonkkilainen” -teesin. SONK, vahvalla TOSY-mausteella totta kai, on muodostunut sellaiseksi järjestöksi, jolla on erityinen paikka sydämessäni. Jopa niin erityinen, että halusin järjestöön töihin!

DEBAT TI 3/2017

Lapsuuteni marttayhdistyksellä ja demariopiskelijoilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin se, että ne ovat molemmat synnyttäneet minussa niin voimakkaita tunnekokemuksia, että olen tavallaan ikuisesti olemaan näiden yhteisöjen jäsen. Marttayhdistykseltä valitettavasti puuttui sellainen ylisukupolvinen päämäärä, joka olisi uusintanut sen jäsenkuntaa. SONKilla päämäärä onneksi on: meidän pitää nyt ja tulevaisuudessa olla sosialidemokraattisen liikkeen koulutuspoliittinen asiantuntija, sivistyksen vaalija ja etujoukko, joka aistii puolueen puolesta edustamamme väestönosan arvoja ja aatteita. Asiasisältöihin panostaminen on tärkeää ja haluankin pääsihteerinä olla luottamushenkilöiden rinnalla myötävaikuttamassa siihen, että SONKista tulee entistäkin vaikuttavampi toimija, jonka sanomisia kuunnellaan erityisesti liikkeemme sisällä. Silti järjestötoiminnassa pitäisi muistaa panostaa myös siihen feel good -puoleen, joka synnyttää ne tunnekokemukset. Tämä puoli helposti unohtuu, kun toimijat ovat valveutuneita ja fiksuja nuoria ihmisiä, joilla on näkemystä ja tavoitteita. Tapahtumiin pitää saada kovaa substanssia, kannanotoille pitää saada näkyvyyttä ja tekemisen pitää olla ammattimaista – mutta yhdessä vietetty aika, yhteisöllisyys ja toveruuden kokemukselle rakentuvat ihmissuhdeverkostot ovat puolet toimivasta paketista. Haluan siis pääsihteerinä olla myös vaikuttamassa siihen, että uudet sonkkilaiset voivat kokea SONKin omakseen ja sanoa olevansa aina sonkkilaisia. Odotan ilolla työskentelyä kanssanne. D Essi Virtanen Kirjoittaja on SONKin uusi pääsihteeri.

HAASTIS | 9

LIISA TAKALA / HS

Journalisti murroksen aikakaudella

elsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken (s. 1970) nimi on monille tuttu. Hän sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon vuonna 2014, ja hänen teoksensa Narrien laiva – Matka pieleen menneessä maailmassa (2013) sai samana vuonna Lauri Jäntin säätiön kunniamaininnan. Aittokosken kirjoittama Kuolemantanssi – Askeleita nationalismin Euroopassa (2016) valittiin puolestaan ilmestymisvuotenaan Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Maailman tapahtumia jo kauan ansiokkaasti tulkinnut Aittokoski olisi tosin tunnettu myös ilman kirjojaan, sillä hänen artikkeleitaan ovat lukeneet nekin, joiden hyllystä ei kyseisiä opuksia löydy. Nyt hän avaa Debatille työstään saamiaan oppeja. Perinteisen ihanteen mukaan median tehtävä on toimia

vallan vahtikoirana ja kertoa merkittävistä asioista totuudenmukaisesti suurelle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Tätä ihannetta Aittokoski tietyssä mielessä pyrkii itsekin pitämään elossa. ”Jos media hoitaa tehtävänsä niin kuin pitää, toimittajan yhteiskunnallinen tehtävä pysyy ihan samana kuin aina ennenkin: selvittää asioita luotettavasti ja valistaa lukijoita, katsojia tai kuulijoita maailman menosta.” Saatavilla oleva tiedon määrä on toki kasvanut räjähdysmäisesti, mutta tietyt asiat eivät muutu. ”Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että asioita selvittävät myös riippumattomat, ammattitaitoiset toimittajat.” Juuri asioiden selvittämistä maailmamme kaipaisi kipeästi. Malttamaton nykyihminen haluaa monesti kertoa muille mielipiteensä heti, eikä aina viitsi ottaa asioista selvää. ”Nykylukijoiden kärsimättömyys ilmenee ehkä siinä,  DEBAT TI 3/2017

10 | HAASTIS

että jos julkaisualusta ei toimi, juttu jää lukematta”, pohtii Aittokoski. Internetin ansiosta valheiden, puolitotuuksien ja virheellisten tulkintojen levittäminen on huolestuttavan helppoa. Samoin informaatiotulva on syönyt perinteisen paperilehden suosiota. Aittokoski katsookin, että internet on täynnä nopeaa höttöä. Toisaalta hän painottaa myös, ettei välitä siitä, luetaanko hänen juttujaan paperilla vai digitaalisesti, kunhan niitä vain luetaan. ”Mediassa on viime vuosina alkanut kiinnostaa yhä enemmän se, mitkä ovat juttujen lukuajat. Erityisen kiitollista toimittajalle on se, jos vakavasta aiheesta tehdyt pitkät jutut keräävät paljon klikkauksia ja jutun ääressä viihdytään pitkään. Näin käy ilahduttavan usein.” Toimittajilla ei ole enää hegemonista asemaa tiedonvälityksessä. Julkisuus ja sisällöntuotanto ovat kokeneet eräänlaisen demokratisoitumisen – nyt kuka tahansa voi nousta suuren yleisön mielenkiinnon kohteeksi, ja samoin jokainen voi nousta blogien sähköiseen puhujapönttöön. Aittokoski ei näe tätä ongelmana. ”Valheiden ja kansankiihotuksen levittämisestä on tietysti tullut helppoa ja valitettavan yleistä, mutta se on hinta, joka meidän täytyy maksaa sanomisen vapaudesta. On paljonkin tekstejä, jotka minusta olisi kannattanut jättää kirjoittamatta – mutta olisi ihan vihoviimeistä estää ketään kirjoittamasta haluamaansa. Jos sille tielle lähtisi, tien päässä häämöttäisi Turkki.” Aittokoski jaksaa somen ongelmista huolimatta uskoa maamme yhteiskunnallisen keskustelun tason säilymiseen. ”Suomessahan käydään hyvin vilkasta ja myös asiallista poliittista keskustelua. Se vain tahtoo jäädä some-kohkaamisen alle. Some on tuonut paljon hyvää, ennen kaikkea se on laventanut keskustelun kaikkien ulottuville.” Somen tunnettuna lieveilmiönä on toisaalta ala-arvoinen loanheitto. Lokaa on heitetty myös Aittokosken päälle. Maahanmuuttovastaisilla keskustelupalstoilla häntä soimataan monikulttuurisuuden sinisilmäiseksi puolustajaksi, kun taas laitavasemmiston parista Aittokoskea on moitittu liiasta oikeistolaisuudesta. ”Olen saanut paljon-

kin kriittistä palautetta, ja se on vain hyvä asia.” Rakentava kritiikki pitää epäilemättä vireänä, mutta aina kritiikki ei ole erityisen rakentavaa. ”Valitettavasti olen saanut oman osani myös asiattomasta palautteesta, ja suoranaisesta saastasta. En enää lue sellaisia viestejä alkulausetta pidemmälle.” Aittokoski kokee silti päässeensä moniin muihin toimittajiin verrattuna vähällä. ”Asiattomuudet eivät tunnu kivoilta, mutta niihin on pakko opetella sopeutumaan, muuten ei pysty tekemään työtään.” Mutta mitä maailmastamme kertoo se, että tuollainen sopeutuminen on välttämätöntä? Vulgaari retoriikka on vastenmielistä, mutta nykymaailma joutuu painimaan suurempienkin haasteiden kanssa. ”Globalisaatio, perinteisen teollisuuden ahdinko, talouskriisin vuodet, eurokriisi, maahanmuuton monissa aiheuttamat pelot, teknologisen murroksen kiihtyminen…” Aittokoski luettelee tottuneesti aikakautemme keskeisiä ilmiöitä, joita hän yhdessä nimittää epävarmuuksien cocktailiksi. Tuo cocktail on katkera malja, jota emme kuitenkaan voi olla juomatta. Tosiasioita ei voi eikä saa kiistää, ja Aittokoski tunnistaa, kuinka yhteiskunnalliset murrokset aiheuttavat ongelmia. ”Maailma ympärillämme muuttuu kovaa vauhtia, ja monella on hankaluuksia pysyä perässä. Tämä on sauma, johon populistit iskevät, ja populistien keskeistä arsenaalia on nationalismi.” Aittokosken linja on selkeä: nationalismia ei saa nähdä ratkaisuna ainakaan silloin, kun ideologiaan sisältyy rasismia. ”Mutta sivistyneesti pitäisi pyrkiä keskustelemaan, ja päättämään asiat viime kädessä vaaliuurnilla. Tässä uskon suomalaiseen liberaaliin demokratiaan ja maltillisten mielipiteiden voittoon.” Vaikka miehen usko avoimeen yhteiskuntaan ei ole horjunut, Aittokoski pelkää silti pahanlaatuisenkin nationalismin kestävän, sillä sitä synnyttävät ongelmatkaan eivät näytä olevan häviämässä. Ulkomaantoimittajat pääsevät valitettavan usein kertomaan vallankaappauksista, sisällissodista, nälänhädistä, ja muista tragedioista. Aittokoskessa on säilynyt silti terve usko parempaan tulevaisuuteen. ”Vuonna 1990 noin kaksi miljardia ihmistä eli äärimmäisessä köyhyydessä. Nyt heitä on noin 800 miljoonaa, vaikka samaan aikaan maapallon väestö on ALHEIDEN JA KANSANKIIHOTUKSEN kasvanut rajusti. Jos suotuisa trendi jatkuu, kuristava köyhyys pystytään nujertamaan läLEVITTÄMISESTÄ ON TIETYSTI TULLUT hes tyystin.” Siinä vasta saavuttamisen arvoiHELPPOA JA VALITETTAVAN YLEISTÄ, nen tavoite. D

MUTTA SE ON HINTA, JOKA MEIDÄN TÄYTYY MAKSAA SANOMISEN VAPAUDESTA. – Heikki Aittokoski

DEBAT TI 3/2017

Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.

HAASTIS | 11

IVISTYNEESTI PITÄISI PYRKIÄ KESKUS TELEMAAN, JA PÄÄTTÄMÄÄN ASIAT VIIME KÄDESSÄ VAALIUURNILLA. TÄSSÄ USKON SUOMALAISEEN LIBERAALIIN DEMOKRATIAAN JA MALTILLISTEN MIELI PITEIDEN VOITTOON – Heikki Aittokoski

DEBAT TI 3/2017

12 |REAKTIO

Re ak tio DEBAT TI 3/2017

REAKTIO | 13

Pedagogiikka koulutuspolitiikan ytimessä

orostamme usein liikkeessämme sitä, että pystymme vastaamaan nykymaailman haasteisiin koulutuspolitiikalla – oli kyse sitten vihapuheesta tai työelämän murroksesta. Käsitykset yhteiskunnan kehittämisestä nojaavat usein tieto- ja sivistysyhteiskunnan ideaaliin, jossa nähdään, että yhteiskunnan tulee tarjota tietoa sekä sivistystä kansalaisille, joiden avulla heillä olisi mahdollisuus ymmärtää ympäröivää maailmaa. Poliitikkojen puheet sisältävät usein oletuksen siitä, että tarjolla olevasta tiedosta syntyy syvällisempää ymmärrystä, tietoisuutta sekä humaaneja arvoja. On kuitenkin olennaista tarkastella pedagogiikan luonnetta, kun puhumme erilaisista ilmiöistä koulutuspolitiikan yhteydessä. Tarkastelkaamme siis kasvatuskäsityksiämme koulutuspolitiikassa rasismin ja vihapuheen kehyksissä. Osaamisen ja tiedon kartuttaminen nähdään keskeisenä välineenä yhteiskunnan haasteisiin vastaamisessa. Voiko käsityksemme olla kuitenkin puutteellinen, jos se nojautuu näin suppeaan käsitykseen oppimisesta? Aukkoja käsityksiimme tulee siinä, että emme ehkä ota tarpeeksi huomioon ilmiöiden perusluonnetta, joihin yritämme koulutuspolitiikalla vastata. Esimerkiksi juuri rasismissa ja vihapuheessa on lopulta olennaisesti kysymys asenteista ja arvoista – ei pelkästään osaamisesta ja tiedon kartuttamisesta. Muun muassa koulussa esiintyvää rasismia tutkinut Anna Rastas (2007) on todennut, että keskeinen osa monikulttuuristuvassa koulumaailmassa tarvittavaa taitoa näyttäisi tulevan ennemminkin kokemuksen kuin koulutuksen kautta. Jätetäänkö kokemuksen sekä arvojen ja asenteiden näkökulma liian vähäiselle

huomiolle? Sen rinnalla, että poliitikot hokevat koulutuksen, sivistyksen ja resurssien tärkeyttä, on olennaista pyrkiä määrittelemään, millaisiin ilmiöihin pyrimme koulutuksella vastaamaan, millaista koulutuksen sekä kasvatuksen tulee olla ja miten muutosta tulee johtaa. Juuri rasismin ja vihapuheen kitkeminen sekä yhteiskunnallisen osallisuuden lisääminen vaativat asenteellista muutosta, ja sitä on hankala johtaa top down -mallilla. Muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön Merkityksellinen Suomessa -kehittämishanketta (2016), jonka tarkoituksena on ollut puuttua lisääntyneeseen vihapuheeseen sekä edistää osallisuutta yhteiskunnassa, voidaan tarkastella myös kriittisesti. Hanke tarjoaa toimijoille resursseja, jotka kuitenkin oletettavasti jakautuvat ennen kaikkea niille, joilla on jo valmiiksi resursseja ja kiinnostusta kehittää kouluympäristöä monikulttuuriseksi ja avoimeksi. Toki on upeaa, että hanke antaa mahdollisuuden kehittää ympäristöä monikulttuurisemmaksi, mutta pahimmillaan hankkeella on mahdollisuus pelkistyä vain julkiseksi kannanotoksi. Erinäiset tapahtumat, materiaalit ja projektit voivat jäädä irrallisiksi ja satunnaisiksi, ellei niitä saada integroitua osaksi koulun jokapäiväistä arkea. Ongelmiin vastaaminen ei voi täten tiivistyä rahoitukseksi, koska sen seurauksena ongelmiin puututaan pintapuolisesti. Se taas ei itsessään tue syvempää yhteiskunnallista muutosta. Koulutuksen kehittämisen kannalta pedagogiikan luonnetta olisi hyvä pohtia, koska ne koskettavat juurikin ihmisen asennetta ja ajattelua, jotka ovat esimerkiksi vihapuheen ja rasismin kaltaisten ilmiöiden torjumisessa  DEBAT TI 3/2017

14 | REAKTIO

OITAISIIN JOPA KYSYÄ, MILLOIN TIETO PAINOTTEISUUDESTA JA MUOTOJEN NOUDATTAMISESTA TULI OPETUKSEN KASVATTAVUUTTA, ELÄVYYTTÄ JA ELÄMÄN LÄHEISYYTTÄ TÄRKEÄMPI ELEMENTTI.

olennaisessa asemassa. Kasvatusfilosofinen keskustelu on Suomessa hyvin kuivunutta, mikä on luettavissa koulutuspoliittisista raporteista ja teksteistä, kuten valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta. Opetussuunnitelmassa puhutaan muutamalla sanalla ”yhteisestä arvopohjasta”, mutta nyky-yhteiskunnan lähestymistapa arvoihin pohjautuu myös tutkimustiedon mukaan yhä useammin pragmatistiseen kasvatusfilosofiaan, jossa arvot määrittyvät niiden käytännön hyödyn perusteella. Johann Friedrich Herbartin ja myöhemmin myös Suomessa vaikuttaneen Mikael Soinisen ajatus siveellisestä kokonaispersoonallisuudesta kasvatuspäämääränä on jäänyt taka-alalle tai jopa unohtunut kokonaan. Voitaisiin jopa kysyä, milloin tietopainotteisuudesta ja muotojen noudattamisesta tuli opetuksen kasvattavuutta, elävyyttä ja elämänläheisyyttä tärkeämpi elementti. Keskustelun köyhyys perimmäisistä käsityksistämme on ongelmallista kehityksen kannalta. Vallitsevaa pedagogiikkaa on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti, eritoten kun pyrimme kitkemään rasismin ja vihapuheen kaltaisia ilmiöitä yhteiskunnastamme. Tämä vaatimus asettaa haasteita tiedeyhteisölle, mutta myös politiikassa toimiDEBAT TI 3/2017

ville, sillä pedagogiikkaa tulee osata kehittää sen mikro-, meso- ja makrotasolla. Koulua kehitettäessä mitään näistä tasoista ei voi unohtaa, vaan ne linkittyvät toisiinsa, ja niiden ilmiöiden tarkastelun tulee tapahtua kaikkien näiden tasojen kautta. Siten kehitys vaatii dialogille herkkää kehittämistä, jossa toimitaan vastavuoroisesti erilaisten toimijoiden kanssa. Ajatus, että kasvatusfilosofinen keskustelu koulutuspolitiikan yhteydessä on tärkeää, ei kuitenkaan ole uusi. Jo Platonin käsityksen mukaan todellinen tunnustus tuli antaa autenttiselle filosofialle. Samalla hänen mukaansa on sanottava, että se on tiedon lähde, olivatpa kyseessä yhteiskunnalliset pulmat tai yksityiset henkilöt. Platon uskoi, että ihmiset eivät milloinkaan saisi kärsimyksiään loppumaan, ennen kuin todelliset filosofit saavat poliittisen vallan. Jos emme voi kutsua Platonin käsitystä oikeaksi, pitäkäämme sitä vähintään kiehtovana! Käsitykset yhteiskunnan kehittämisestä nojaavat tieto- ja sivistysyhteiskunnan ideaaliin, mutta meidän poliitikkojen virheeksi voidaan laskea hyvin puutteellinen käsitys pedagogiikasta ja niiden ilmiöiden luonteesta, jotka ovat koulutuspolitiikan ytimessä. Koulutusleikkaukset ovat olleet järkyttäviä, mutta raha ja sen avulla osaamisen ja tiedon kartuttaminen eivät ratkaise kaikkia koulutus poliittisia ongelmia. Pedagogiikan ymmärrystä ja elävää teoreettista keskustelua yksinkertaisesti tarvitaan koulutuspolitiikan tueksi. D

Ida Piltonen Kirjoittaja on SONKin liittohallituksen jäsen.

REAKTIO | 15

Mitä vittua te naiset armeijassa teette?

”Minun aikanani intissä oli varmaan kym menkunta naista ja vain yksi heistä oli mielestäni täysijärkinen. Lopuista puolet oli ihan vaan miesten ja huomion perässä, kun olivat todennäköisesti niin tyhmiä, että eivät mitään muutakaan tekemistä keksi neet siinä vaiheessa elämää. Loput naisista oli poikatyttöjä, joilta uupui vain penis – tai sitten hirveitä pätijöitä." – Mies, 25, parisuhteessa (mtv.fi, 15.11.2013)

itaatti on vain yhden miehen kommentti siitä, millainen käsitys hänellä on naisista, jotka käyvät armeijan. Tuollainen vihamielinen käsitys armeijan käyneistä naisista ei ole lainkaan harvinainen. Siksi naissukupuolen tilannetta on tarkasteltava, vaikka samankaltaiset ongelmat koskevat varmasti myös miehiä, muita sukupuolia sekä seksuaalivähemmistöjä. Pahoittelut siis etukäteen, Elisabeth Rehn, mutta minä aion väittää, että armeija ei ole naisen paikka. Kävin armeijan saapumiserässä 2/12. Jo ensimmäisellä oppitunnilla armeijassa meille naisille todettiin, kuinka meidän tulee jatkossa olla ”yksiä miehistä”. Diskursiivisesti tällä rakennetaan valta-asetelmaa miesten eduksi. Seksuaalista häirintää, kiusaamista ja syrjintää kun tuskin esiintyisi paikassa, jossa jokaisen tulee sopeutua, suku-

puolestaan riippumatta, oikeanlaisen miehen muottiin. Sukupuolta ei kuitenkaan tulisi yrittää häivyttää, sillä armeijassa on henkilöitä, jotka omaavat tiedostettuja sekä tiedostamattomia naisvihamielisiä käsityksiä. Kyseiset henkilöt ovat usein juuri niitä, jotka syyllistyvät seksuaaliseen häirintään, syrjintään sekä kiusaamiseen. Institutionaalisesti ja diskursiivisesti rakennettu valtaasetelma alistaa muut sukupuolet, ja se saattaa aiheuttaa tässä tapauksessa hämärtyneen oikeudentajun siitä, millainen käytös on hyväksyttävää. Muun muassa Rosa Meri läinen on kirjoittanut, kuinka armeijassa käytettävä termistö häivyttää entisestään käsitystä toisen ihmisyydestä, kun käytetään käsitteitä taistelija ja osasto. Tarkoitusperä lienee ymmärrettävä, mutta käsitysten sumentumisella saattaa olla vakavia seurauksia armeijan sisäiselle kulttuurille ja ihmisten keskinäiselle kunnioitukselle. Tällainen valta-asetelma voi edesauttaa sitä, että seksismiä esiintyy useammin. Seksismi esineellistää toisen ihmisen, jota ei nähdä enää ajattelevana ja tuntevana persoonana, jolla on omat tunteet ja tarpeet. On todella kiusallista, että vallitsevaa kulttuuria ei edes yritetä ennaltaehkäistä. Seksuaalisesta häirinnästä ei varusmiespalvelukseni aikana keskusteltu. Meistä ei kukaan tiennyt, kenelle asiasta voisi ilmoittaa, kun siitä ei missään vaiheessa meille kerrottu. Minusta ja tupakavereistani liikkui toisinaan kaikenlaisia tornareita, ja välillä meille annettiin palautetta perseistämme, tisseistämme, ja muiden tisseistä. Joskus päin naamaa, mutta todennäköisesti vielä useammin, kun emme itse olleet paikalla. Miten reagoida, kun häirinnästä vaietaan? Yksi keino selviytyä kiusallisista tilanteista oli se, ettei ottanut kom-  DEBAT TI 3/2017

16 | REAKTIO

SA NAISISTA ON KAIKESSA HILJAISUUDESSA JÄTTÄNYT ASENTEIDEN, HÄIRINNÄN, SYRJINNÄN JA KIUSAAMISEN VUOKSI ARMEIJAN JA SOTILAS URAN VAIN ETÄISEKSI HAAVEEKSI.

mentteja niin sanotusti liian tosissaan. Välillä saatoin jopa naurahtaa mukana ensimmäisenä reaktiona, vaikka sitä seurasivat hämmentyneisyys, järkytys ja ahdistuneisuus. Häirintään reagoimisen yhteydessä on aiemmin viitattu muun muassa Erving Goffmaniin, joka on tutkinut ihmisten vuorovaikutustilanteiden sääntöjä, ja jonka mukaan siedämme huonoa käytöstä, koska sosiaalisesti vakiintunut suhde ei saa järkkyä. Emme halua menettää kasvojamme, mutta kivualista meille on nähdä myös toisen ihmisen menettävän kasvonsa. Sen vuoksi toisen huonoa käytöstä paikataan esimerkiksi naurahtamalla. Toinen todennäköisempi teoria perustuu kuitenkin feministi Saara Särmän tarkasteluun patriarkaatin painosta harteilla: ”Se on sitä, että ei kehtaa asettaa omia rajojaan tai ilmaista omia halujaan. Ei kehtaa sanoa, mikä tuntuu hyvältä ja mikä taas ei. Että kehtaa sanoa ei ja että kehtaa sanoa innostuneesti joo!” Särmän mukaan kehtaamisessa on kyse itsemääräämisoikeudesta. Kehtaamisen vaikeus koskee varmasti eritoten armeijan kaltaisia instituutioita. Sillä jos joku nainen todella yrittäisi tähän nöyryyttävään käytökseen puuttua, tulisi hän luultavimmin leimatuksi ”hirveäksi pätijäksi”. Osa naisista on kaikessa hiljaisuudessa jättänyt asenteiden, häirinnän, syrjinnän ja kiusaamisen vuoksi armeijan ja sotilasuran vain etäiseksi haaveeksi. Mitä vittua? Ja nimenomaan vittua – sellainen hieno asia on naisille suotu, ja Rosa Meriläisen mukaan perinteisesti vitussa on voimaa! Naisilla on täysi oikeus olla naisia armeijassakin. Emme me ole ”yksiä miehistä”, vaan naiDEBAT TI 3/2017

sia. Naisia, joilla on oikeus tulla kohdelluiksi armeijassa tasa-arvoisina. Naisia, joiden ei tarvitse sietää seksuaalista häirintää missään muodossa. Ei ole kenenkään risti kantaa hiljaa toisen ikävää käytöstä, joten ikäviin kommentteihin pitäisi kehdata puuttua. Maailmassa ei ole ikinä liikaa hirveitä pätijöitä! Puuttumisen velvollisuutta ei kuitenkaan voi kasata vain yksilön vastuulle, vaan se on ennen kaikkea koko yhteiskunnan ja instituution vastuulla. Vaikka armeija ei mielestäni ole vielä naisten paikka, naisia kuitenkin koulutetaan puolustusvoimissa vuosittain, ja heidän oikeutensa tulee turvata. Yhä useammin Suomessa koulutetaan myös häirintäyhdyshenkilöitä, jotka neuvovat ja kuuntelevat häirintää kohdanneita ihmisiä. On puolustusvoimien vastuulla, että tähän kiinnitetään huomiota koko henkilöstön koulutuksessa sekä siinä, että jokainen varusmiespalvelukseen astuva ymmärtää heti aluksi, että 1) naisen ei tarvitse olla yksi miehistä ja 2) kaikenlainen häirintä on jyrkästi kiellettyä ja siihen puututaan heti. Niin kauan kuin naisen odotetaan olevan siellä ”yksi miehistä”, eikä osaava, tunteva, ajatteleva, tahdonvoimainen ja tasa-arvoinen nainen, armeija ei ole naisen paikka. D Ida Piltonen Kirjoittaja on isänmaallinen femakkoalikersantti, joka voisi puhua pitkään alussa mainitun 25-vuotiaan miehen peniksestä tai sen uupumisesta, mutta ei halua tuhlata aikaansa turhaan vastakkainasetteluun. Kirjoittaja on myös SONKin häirintä yhdyshenkilö.

REAKTIO | 17

Kaikkea ei voi kriminalisoida

un bileissä paljastan olevani oikeustieteilijä, kiinnostusta, kysymyksiä ja mielipiteitä riittää joskus hämmästyttävän paljon. Kaikkein eniten ihmisiä kiinnostaa keskustella rikosoikeudesta, tuosta eijuristeille tutuimmasta oikeusjärjestelmän osasta. Monesti keskustelu itse asiassa jää vain rikosoikeuteen, vaikka oikeusjärjestelmässä on kyse paljon enemmästä. Samoin politiikassa rikosoikeutta tarjotaan tuon tuosta ihmelääkkeeksi useisiin yhteiskunnan epäkohtiin. Rikosoikeudessa on ennen kaikkea kyse vallasta. Siinä yhteisö määrittää tuomittavaksi ja ulossuljettavaksi tietynlaisen toiminnan. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, että tätä valtaa on käytetty nykystandardien mukaan väärin. Rikollista on ollut muun muassa ateismi, vääräuskoisuus, homoseksuaalisuus, tasa-arvon kannattaminen ja kansalaisoikeuksien vaatiminen, toisin sanoen monet mielestämme normaalit asiat ja yksilön synnynnäiset ominaisuudet. Ennen kuin vaatii ihmisten lukitsemista vankilaan jostakin, on hyvä pysähtyä aina hetkeksi tämän faktan äärelle. Poliittisen kentän kaikilta puolilta kuitenkin heitellään varsin keveästi ehdotuksia uusiksi rikosnimikkeiksi ja kriminalisoitaviksi teoiksi. Monesti ennen ehdotuksen heittämistä voisi olla syytä pysähtyä pohtimaan, onko työkalu lainkaan oikea. Epätoivottavan käytöksen kriminalisointi ei suinkaan ole oikeusjärjestelmän ensimmäinen vastaus yhteiskunnallisen elämän järjestämisessä, vaan laki tuntee monia toimivampia ja kevyempiäkin keinoja ongelmien ratkaisuun. Esimerkiksi monessa maassa patenttisuojan ja muiden immateriaalioikeuksien loukkaaminen ei

ole rikos, vaan yksityisoikeudellinen asia. Suomessa sen sijaan immateriaalioikeutta koskevan riidan väliin tunkevat syyttäjä ja poliisi. Seurauksena asian käsittely pitkittyy, kallistuu ja monimutkaistuu. Kriminalisoiminen ei nimittäin ole niin kätevä väline epätoivottavan käytöksen ehkäisyyn kuin toivoisi. Jonkin asian rikolliseksi tekeminen edellyttää vahvaa oikeusturvan takaamista rikoksesta epäillylle. Tämä vähentää vääjäämättä kriminalisoinnin tehokkuutta. Hyvänä esimerkkinä kriminalisoinnin vaikeudesta on rikoslakiin muutama vuosi sitten lisätty henkeä ja terveyttä koskevan rikoksen valmistelun rangaistavaksi tekeminen. Syyttäjille on osoittautunut vaikeaksi näyttää toteen ilman järkevää epäilystä, että syytetyt olisivat suunnitelleet jonkun henkilön surmaamista. Tämän vuoksi syytteitä on kaatunut viime aikoina hovioikeuksissa kautta maan. Viime viikkojen esimerkki säännöksen soveltamisen vaikeudesta saatiin, kun korkein oikeus hylkäsi siskonsa kunniamurhan valmistelusta epäillyn syytteen näytön puutteen takia. Tässäkin tapauksessa lopulta rikoslakia tehokkaammaksi puuttumiskeinoksi osoittautui maahanmuuttolainsäädäntö: sama mies karkotettiin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä Irakiin viikkoa myöhemmin. Joten, me kaikki poliittiset eläimet: eiköhän mietitä kahdesti, ennen kuin seuraavan kerran avataan vankilan portteja? D Wiking Vuori Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas.

DEBAT TI 3/2017

TAISTELEVAT METSOT (FERDINAND VON WRIGHT, 1886), kuva: NOORA LUUKKA

20 | REAKTIO

DEBAT TI 3/2017

REAKTIO | 21

Tänk först, dela sedan

ra dig till minnes den senaste gången du fick veta om en stor nyhet. Var befann du dig? Hur fick du veta om nyheten? Låt mig gissa att det inte var långt efter att händelsen ägt rum och att lokala medier fått nys om händelsen. Kanske det tog några timmar, kanske bara minuter – men i alla fall fick du veta om nyheten otroligt mycket snabbare än för tio eller tjugo år sedan. Ju mindre roll det fysiska avståndet spelar, desto större betydelse har det hur snabbt information kan förmedlas. Tidsepoken vi lever i just nu karakteriseras av att vi får information från alla världsdelar i realtid. Det här gör att man måste följa med världens händelser och reagera på dem snabbt ifall man vill delta i diskussionen kring dem. Dagens hektiska vardag och informationsöverflöde har även lett till att folk har blivit otåliga. Man vill få tag i mera nyheter och allt snabbare. Men det man i grund och botten är sugen på är de känslor som nyheter väcker. Sociala medier har gjort att vem som helst kan kommentera vad som helst – och medier har i sin tur anammat en ”clickbait-journalism” för att få så många som möjligt att läsa ens artiklar och på detta sätt generera reklamintäkter. Vi älskar att uppleva starka känslor, medan media och våra medmänniskor älskar att väcka känslor hos oss och få oss att reagera. Vad kunde gå fel med det då? Svaret är: ett och annat. Massmedia ska erbjuda information om världens händelser. Det är naturligt att nyheterna ofta väcker känslor, men det får inte bli ett självändamål. Det riskerar i så fall att leda till att inga nyheter skrivs eller åtminstone allt för lite skrivs om saker som kan upplevas ”tråkiga”, men som

skulle vara viktiga för folk att veta. Det leder också till en typ av ”inflation” – folk vill uppleva allt starkare känslor när de läser artiklar. Med tiden börjar allt fler glömma bort att det hela tiden händer en massa saker som är mer eller mindre neutrala. Många artiklar är ämnade att väcka reaktioner och man ska antingen vara fanatiskt för eller emot något. Det här syns i samhället i form av en polarisering som har diskuteras i offentligheten rätt flitigt den senaste tiden. Polariseringen kan vara farlig eftersom det gör vår världssyn smalare och skapar starka motsättningar mellan människor med olika åsikter och värderingar. Ytterligare kännetecknas dagens informationsspridning av att folk mitt i vardagens brådska börjar dela och kommentera nyheter och artiklar som de inte ens har läst, utan bara sett rubriken på. Eftersom artiklar sprids snabbt kan resultatet bli att samhällsdebatten präglas av clickbait-artiklar som ingen egentligen läst eller faktagranskat. Detta kan ses som ett hot för samhällsutvecklingen. Det är dags att vi som mediekonsumenter ändrar våra mönster och säkerställer att den betrodda papperstidningen som varit så många finländares nyhetsförmedlare får en värdig och digital efterföljare. Speciellt ledande politiker bär ett stort ansvar för att främja källkritik och inte dela artiklar av tvivelaktig karaktär. D

Ursula Korpijärvi Skribenten studerar nationalekonomi och är medlem i SONKs styrelse.

DEBAT TI 3/2017

22 | REAKTIO

Rakennammeko yhteistä Pohjolaa?

”V

ittu mitä paskaa, ei voisi vähempää kiinnostaa.” Kuulostaako tutulta? Tämä oli Alexander Stubbin reaktio Pohjoismaiden neuvoston kokouksen jälkeen vuonna 2011. Silloin eurooppaministerinä toimineen Stubbin reaktio herätti närää, sillä pohjoismaista yhteistyötä on perinteisesti pidetty suuressa arvossa. Pohjoismainen yhteistyö on varsin onnistunutta ja sillä on saavutettu tuloksia, joihin Euroopan unioni ei ole vielä päässyt. Tärkeimpiä saavutuksia ovat pohjoismainen passivapaus, yhteiset työmarkkinat, kielisopimus ja sosiaaliturvasopimus. Pohjoismaita yhdistää myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Ympäröivän maailman epävarmuus tekee vahvoista yhteyksistä entistä tärkeämpiä. Pohjola onkin nykyään maailman integroiduin alue. Näin totesivat myös Pohjoismaiden pääministerit toukokuisessa mielipidekirjoituksessaan (HS 29.5.2017). Pohjoismaisen yhteistyön mukavuus ja helppous on siinä, että se perustuu yhteisille arvoille ja tavoitteille. Tavoitteena on Pohjola yhtenäisenä alueena, jossa yksittäisen kansalaisen on helppo liikkua, opiskella ja työskennellä Pohjoismaissa ilman, että hän menettää ansaitsemansa edut tai joutuu maksamaan veroja kahteen eri maahan. Tämän lisäksi palvelua on saatava omalla äidinkielellä. Siihen on vielä matkaa, mutta tavoite pyritään saavuttamaan jatkamalla jäljellä olevien rajaesteiden poistamista. Niiden poistaminen onkin ollut monena vuonna yksi Pohjoismaiden neuvoston pääteemoista. Stubbin yllättävä reaktio on kuitenkin ymmärrettävä. Vaikka pohjoismaisesta yhteistyöstä puhutaan virallisella DEBAT TI 3/2017

tasolla ylevin sanankääntein ja monet poliitikot muistavat sanoa arvostavansa sitä, on toiminta käytännön tasolla jo vaikeampaa. Kauniista puheista voisi päätellä, että kaikki tavoitteet on jo saavutettu. Mikä pohjoismaisessa yhteistyössä silti kiikastaa? Monet yritykset yhteistyön tiivistämiseen ovat valuneet tyhjiin. Usein syy on ollut ulko poliittinen tai johtunut resurssipulasta. Tanskan, Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyydet ovat vähentäneet yhteistyömahdollisuuksia johtuen EU:n perussopimuksista, jotka kieltävät syrjinnän kansalaisuuden perusteella. Pohjoismailla on myös hyvin erilainen suhde Euroopan unioniin: yhdessä päässä on Suomi, EU:n mallioppilas, ja toisessa päässä on Tanska, joka tekee niin vähän kuin mahdollista. Ei yhteistyö yksilötasollakaan ole ongelmatonta. Ajatelkaamme vaikka opiskelijoita. Opiskelijaa Suomesta kiinnostaa todennäköisemmin vaihto Yhdysvalloissa tai Aasiassa kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa tai Islannissa. Tilanteen muuttaminen vaatisi lisäpanostusta opiskelijavaihdon toimivuuteen pohjoismaisella tasolla. Myöskään toisessa Pohjoismaassa opiskellun tutkinnon tunnustaminen ei ole mutkatonta. Nuori, joka opiskelee tutkinnon toisessa Pohjoismaassa ja palaa tämän jälkeen kotimaahansa, ei ole työmarkkinoilla samassa asemassa kuin kotimaassaan tutkinnon suorittanut nuori. Lopulta on muistettava, että Pohjolassa olemme eroistamme huolimatta hyvin samanlaisia. D

Eeva Kuusinen Kirjoittaja on nordisti, joka oli opiskelijavaihdossa Tanskassa.

REAKTIO | 23

AUNIISTA PUHEISTA VOISI PÄÄTELLÄ, ETTÄ KAIKKI TAVOITTEET ON JO SAAVUTETTU. MIKÄ POHJOISMAISESSA YHTEISTYÖSSÄ SILTI KIIKASTAA?

DEBAT TI 3/2017

24 | REAKTIO

Leviatan nousee merestä – Totuus ja moderniteetti Ecce enim VERITATEM dilexisti: incerta et occulta sapientiae tuae manifestasti mihi. Ps. 51:8.

olumbialainen kirjailija Nicolás Gómez Dávila opetti, että moderniteetti on moraaliton, epäesteettinen ja kaoottinen ilmiö, jota vastaan on kapinoitava. Hän tunnisti poliittisen vasemmiston ja oikeiston yhteiseksi puutteeksi sen, ettei kumpikaan kyseenalaista moderniteettia – ne vain kamppailevat saman moniongelmaisen nykymaailman hallinnasta. Tämä reaktionääriksi tunnustautunut ajattelija voi antaa meille demareillekin pohdittavaa. Tarvitsemme liikkeemme ulkopuolelta kysymyksiä ja haastamista oman ajattelumme päivittämiseksi. Älyllisen moitteen merkitys on tunnistettava. Usein juutumme ajattelussamme ajatukseen, että arvomme ovat selviöitä, jotka muiden pitäisi vain hyväksyä. Tarkastelkaamme siis Gómez Dávilan esimerkkiin nojautuen kriittisesti koko nykymaailman totuuskäsityksiä. Mille moderniteetti perustuu, ja mikä on totuuden paikka siinä? Moderni maailma on kokonaisvaltainen järjestelmä, jolla on taipumus kategorisointiin, standardisointiin ja tilastointiin. Siihen liittyvät julkisen vallan toimintapiirin laajentuminen subjektien elämismaailmoihin nähden, liberaali demokratia ja sen totalitaristiset vaihtoehdot, kapitalismi antiteeseineen, teollistuminen, sekularisaatio, fundamentalismit ja ihmisoikeusajattelu. Sen juuret on tunnistettu milloin missäkin. Joka tapauksessa se on syrjäyttänyt sieluistamme menneet maailmankuvat ja arvojärjestelmät. Moderniteetti on totaalisuutensa puolesta kuin merestä noussut Leviatan, joka yrittää nielaista tradition auringon. Moderniteetti pitää esimerkiksi ihmisoikeuksia absoDEBAT TI 3/2017

luuttisina, vaikka sen suhde absoluuttisiin totuuskäsityksiin on muilta osin vaikea. Ongelmana on, että ihmisoikeuksia ei enää pyritä perustelemaan, koska ne nähdään selviöinä. Siten niiden syvin luonne jää epäselväksi. Moderniteetin totuuskäsitysten tarkastelussa ei ole kyse saivartelusta. Kun Suomessakin merkittävä eduskuntapuolue on nyt luisunut ihmisvihaajien käsiin, jotka eivät edes yritä peitellä ksenofobiaansa ja vähäistä poliittista osaamistaan, on entistä tärkeämpää kysyä, mistä juuri ihmisoikeudet ovat lopulta peräisin, ja mille ne perustuvat. Meidän on tiedettävä, mitä todella puolustamme. Älkäämme olko naiveja. Jos vastaukseksi annetaan – kuten usein tehdään – viittaus Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, on todettava, että tuo vastaus ei riitä alkuunkaan. Julistus ei perustele itseään vaan ainoastaan toteaa kantojaan: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” Mitä tarkoittaa vapaus, saati sitten tasavertaisuus? Antiikin spartalaisille se oli jotain aivan muuta kuin meille. Mistä tiedämme, että käsityksemme on näistä kahdesta se parempi, tai että ihmiselle kuuluvat juuri nämä tietyt oikeudet? Entä kuka tai mikä on antanut ihmisille järjen ja omantunnon? Voiko julistus ikään kuin oikeuttaa itsensä tai tulkita itseään? Edesmennyt kardinaali John Henry Newman tarjoaa meille vastauksen Raamatusta esittämällään huomiolla: ”But Scripture does not interpret itself, or answer objections rising out of misinterpretations.” Oman ongelmansa aiheuttaa se, että muka tieteelliseen

REAKTIO | 25

ODERNITEETTI ON TOTAALI SUUTENSA PUOLESTA KUIN MERESTÄ NOUSSUT LEVIATAN, JOKA YRITTÄÄ NIELAISTA TRADITION AURINGON. objektiivisuuteen nojautuva moderniteetti ei tyypillisesti haluaisi sietää metafyysisiä perusteita poliittisten arvojen perusteina. Moni katsoo, että esimerkiksi uskonnollisilla argumenteilla ei tulisi olla sijaa politiikassa, koska ne ovat oletuksia faktojen sijaan. Fort bien! Moderni, materialistinen maailmankuva ei todellisuudessa ole sen perustellumpi kuin uskonnon muovaama tarkastelutapa. Molemmat perustuvat oletuksille olevaisen rakenteesta – nuo oletukset ovat vain erilaisia. Ja jos ihminen on vain materiaa, miten ihmisellä voi olla abstrakteja, aineettomia oikeuksia sen enempää kuin tietokoneella tai autolla? Joko ihmisoikeuksia on perusteltava metafysiikan avulla, tai sitten on tunnustettava, että ne ovat hyödyllistä fiktiota, tai viime kädessä konventioita. Ei tulekaan kuvitella, että metafysiikasta riisuttu ajattelu tarjoaisi meille kaikki tarvitsemamme objektiiviset faktat. Patristiikan professori John Behr on huomauttanut Klemens Aleksandrialaiseen tukeutuen, että kun tarkastelemme asioiden todistamisen logiikkaa, ensimmäinen prinsiippi, olevaisen perusrakenteen selitys, on hyväksyttävä uskomalla, ei todistamalla. Mikä on ensimmäinen premissi, ja mihin aiempaan faktaan tukeutuen se voidaan todistaa? Kun teorioita esitetään, niiden to-

distamisessa turvaudutaan jo hyväksyttyihin ideoihin, jotka on todistettu aiemmin todistettujen ideoiden avulla. Jos todistamisen ketjua kuljetaan alkupistettä kohti, meillä on lopulta kaksi vaihtoehtoa. Voimme todeta, että alkupistettä ei ole, vaan on kaikin tavoin loputon sarja todistussuhteita, jolloin taas on kysyttävä, mikä idea tai prinsiippi toimii todellisuuskäsityksemme perustana, ja miten voimme sanoa olevaisesta mitään. Jos ei ole jotain periaatetta, jota ei tarvitse todistaa, kaikkien myöhempien todisteiden pätevyys on vakavasti kyseenalaista. Vaihtoehtoisesti myönnämme, että ensimmäistä prinsiippiä ei edes voi todistaa, koska kyse on todistamisen mahdollisuudet ylittävästä ikuisesta periaatteesta, vaan parhaamme mukaan asetamme siihen uskomme, ja tyydymme sanomaan credo. Jos valitsemme tämän vaihtoehdon, tehtävänä on kaiken sanottavissa olevan sanominen tuosta alkuprinsiipistä. Tällöin tarvitsemme taas metafysiikkaa, ja jotain moderniteettia suurempaa. ”Transit aetas, volant anni, nostri damni causa sumus”, sankari Judit laulaa Antonio Vivaldin mestariteoksessa Juditha triumphans. Totisesti: aika lentää, ja sivilisaatiomme aiheuttaa vuosien vieriessä omat ongelmansa. Olemme itse rakentaneet tämän moderniteetin, jossa nyt elämme. Totuutta on silti vaalittava, kuten sen katolisesta traditiosta jo varhain löytänyt Gómez Dávila väsymättä teki. Kysykäämme siis Pontius Pilatuksen tavoin, mitä on totuus. D erik immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.

DEBAT TI 3/2017

26 | REAKTIO

Metromatka tulevaisuuteen

ylypahkan junat lähtevät tunnetusti Lontoon King’s Crossin rautatieasemalta laiturilta 9 ¾. Harva kuitenkaan tietää, että tulevaisuuteen pääsee Helsingin metrolla, jos jää pois Itä-Helsingin Kontulassa. Aseman yläpuolella avautuva Kontulan ostoskeskus on nimittäin läpileikkaus tulevaisuuden Suomesta. Ostari edustaa kaikkea sitä, mitä suomalainen yhteiskunta tulee tällä vuosisadalla olemaan. Ostari on monikielinen, multikulttuurinen, rosoinen ja rehellinen. Siellä on kasvua, siellä on ongelmia. Kontulan ostarilla kantasuomalaisten kantapaikat kohtaavat baklavaa tarjoavan trendikkään smoothiebaarin ja amerikkalaiset pikaruokaketjut Lähi-idän shawarma- grillit. Halal-lihakaupasta kannetaan laatikoittain lihaa vasta päiseen irakilaisravintolaan, jossa ei anniskella, mutta terassille tai tupakkahuoneeseen voi tilata vesipiipun. Mikäli syyrialainen lihavarras tai turkkilainen kebab ei innosta, ostarilta saa myös poropizzaa. Kontulan ostarilla kantasuomalaiset kohtaavat maahanmuuttajia, hyväosaiset vähäosaisia. Sinne tullaan ug-festivaaleille, siellä ajetaan yöllä kaupan ovista sisään ryöstämään rahanvaihtoautomaattia. Kontulan ostarilla ollaan ihmisiä. Ketään ei kiinnosta, mistä tulet tai mikä äidinkielesi on. DEBAT TI 3/2017

Kaikki eivät ole suomalaisia Kontulan ostarin nykyisyyteen, eli Suomen tulevaisuuteen, reagoidaan eri tavoin. Yhteiskunnassamme ovat tulleet tutuiksi rajaton suvakkius, rasistinen rajakkius ja kaikkivoipa tolkku. Siinä missä monikulttuurisuuden kyseenalaistaminen voi saada sijaisloukkaantujan suunniltaan, voi kyseenalaistaminen olla myös maahanmuuttajan vakaa argumentti. Pohjoismaisen kirjallisuuden tutkija Maïmouna Jagne-Soreau kirjoitti keväällä Ylioppilaslehdessä, että monikulttuurisuus lokeroi ihmisiä (YL 5.5.2017). Hänen mielestään se johtaa valta-asetelmiin, joissa joku aina suvaitsee toista. Jagne-Soreau kertoi myöhemmin Helsingin Sanomissa, että vaikka hän on kotoisin Ranskasta, häneltä kysytään hipiänsä vuoksi aina, mistä hän oikeasti on kotoisin (HS 27.6.2017). Hänen mukaansa kaikki Ranskassa ovat kuitenkin ranskalaisia, ja siksi Suomeen muutettuaan hänestäkin tuli suomalainen. Olen eri mieltä. Jos muuttaisin Ranskaan, olisin yhä suomalainen. Suomi Finland Perkele ei lähtisi minusta. Tässä on kysymys identiteetistä ja vapaudesta toteuttaa itseään. Monikulttuurisuus on sitä, että irakilainen ravin-

REAKTIO | 27

UVAITSEMINEN TAAS EI OLE VALLAN KÄYTTÖÄ, VAAN KESKINÄISTÄ KUNNI OITUSTA. OVATHAN TAMPERELAISETKIN SUVAINNEET JO VUOSISATOJA TURKULAISIA JA PORILAISET PÄÄSTÄNEET RAUMALAISIA KAU PUNKIINSA ILMAN MIELENOSOITUSLEIREJÄ KESKELLÄ KAUPUNKIA.

tolayrittäjä saa avata Kontulan ostarille irakilaisen ravintolan ja kertoa olevansa irakilainen. Samalla irakilainen saa halutessaan identifioitua suomalaiseksi tai minä ranskalaiseksi, kuten Jagne-Soreau suomalaiseksi, mutta mikään pakko se ei ole. Monikulttuurisuuden mosaiikki ei ole lokeroita, vaan samanlaisia päällekkäisiä identiteettejä, kuin vaikka tamperelaisuus, kainuulaisuus tai eurooppalaisuus. Suvaitseminen taas ei ole vallankäyttöä, vaan keskinäistä kunnioitusta. Ovathan tamperelaisetkin suvainneet jo vuosisatoja turkulaisia ja porilaiset päästäneet raumalaisia kaupunkiinsa ilman mielenosoitusleirejä keskellä kaupunkia.

Kaikki eivät puhu suomea Monikulttuurisuus tuo mukanaan monikielisyyden. Kontulan ostarilla kaikuvat kaikki eteläisen Suomen puhutuimmat kielet. Pääkaupunkiseudun erottaa muusta Suomesta se, että suurimpana kaupunkikeskittymänä ja pääkaupunkina se ei kilpaile niinkään muiden suomalaiskaupunkien kanssa, vaan Tukholman, Tallinnan ja Pietarin kanssa. Kontulakin on osa tätä verrattain pientä, mutta globaalia maailmankaupunkia. Toki soisin, että esimerkiksi Tampere, Turku ja Oulu haastaisivat Helsinkiä myös tässä suhteessa ja pyrkisivät rohkeasti globaaleiksi metropoleiksi. Viiden miljoonan asukkaan Suomi ei kuitenkaan siihen riitä, vaan eräänlaisen toisen pääkaupunkiseudun syntyminen vaatisi lisää ihmisiä aina ulkomailta asti. Tällaisessa globaalikaupungissa monikielisyys on arkea, eivätkä kaikki välttämättä osaa suomea. Seuraava looginen vaihtoehto täälläpäin maailmaa on englanti. Se suututtaa kuitenkin kielitutkija Janne Saarikiveä, joka ei saanut tilattua Helsingissä kahvia suomeksi. Saarikivi kir-

joitti tilanteesta kolumnissaan Image-lehdessä. Hänen mielestään englannin kieli ei tarkoita kansainvälisyyttä, vaan ajattelun kaventumista (Image 6.6.2017). Englantia puhuvat maahanmuuttajat ajattelevat hänen mukaansa, ettei heidän ole välttämätöntä opetella suomea, mikä johtaa Suomen vähittäiseen englanninkielistymiseen. Sitä tehostaa vielä yksipuolisen englanninkielinen kulttuuritarjonta televisiossa ja elokuvateattereissa. Saarikivi on oikeassa siinä, että tämä kokakolonisaatioksikin kutsuttu angloamerikkalaisen viihdekulttuurin hegemonia on työntänyt muut maailman kulttuurit syrjään televisiostamme. Niille on ollut yleensä sijaa vain Yle Teemalla, joka sekin yhdistettiin ruotsinkielisen Yle Femin kanssa. Siinä olen kuitenkin eri mieltä, että Helsingissä olisi välttämätöntä saada palvelua juuri suomeksi. Toki suomi on kaupungissa lingua franca, mutta monikielisessä globaalikaupungissa kommunikoimiseen tarvitaan useita kieliä. Mitä useampaa kaupungissa puhuttua kieltä osaa, sitä parempi. Samalla on tärkeää, että ketään ei kielitaidon perusteella syrjitä, vaan joka tilanteeseen löydetään joku, jonka kanssa yhteinen kieli löytyy. Tämä sivuaa myös kielipoliittista ikuisuuskysymystä toisesta kotimaisesta. Toinen kotimainen ei Kontulan ostarilla ole välttämättä ruotsi, eikä ensimmäinenkään suomi.

Metrossa on tunnelmaa Metromatka Helsingin keskustasta Kontulaan on myös mielenkiintoinen sosiologinen näyteikkuna. Se vie Pitkänsillan eteläpuolelta boheemin Kallion, trendikkään Herttoniemen ja kuluneen Itäkeskuksen läpi, mikä näkyy matkustajien sosioekonomisessa koostumuksessa ja viikonloppuiltojen käytöksessä. Samalla tuo metromatka tulevaisuuteen on poliittisesti hyvin symbolinen. Se lähtee keskikaupungin kokoomusalueilta, kulkee halki vihreän kuplan ja päättyy itäisimpään Helsinkiin, jossa SDP on suurin puolue. D

Patrik Saarto Kirjoittaja on bussintuoma helsinkiläishumanisti, jonka mielestä hyvä kaupunki on maailma pienoiskoossa.

DEBAT TI 3/2017

28 | ARVIOT

Arviot

DEBAT TI 3/2017

ARVIOT | 29

Luonnottoman historian jäljillä

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto (Atena, 2016)

Yhdysvaltalaisen journalistin Elizabeth Kolbertin Kuudes sukupuutto on järkyttävän hyvä tietokirja. Kolbert vie lukijansa matkalle geologisiin epookkeihin ja sukupuuttoihin matkoillaan ympäri maailmaa. Ääneen pääsevät lukuisat luonnontieteilijät ja asiantuntijat, jotka kertovat homo sapiensin elon katastrofaalisista seurauksista historiassa ja nyky päivänä. Englanniksi vuonna 2014 julkaistu kirja pokkasi ansaitusti myös parhaan tietokirjan Pulitzer-palkinnon vuonna 2015. Journalistina Kolbert osaa kirjoittaa tieteestä todella vetävästi luonnon monenmoisten otusten ja ilmiöiden kautta sukupuuttojen ja ihmisen vaikutuksen historiaa, esimerkiksi pikkuruskosiippojen merkillisistä kuolemista, siivettömien ruokkien onnettomasta kohtalosta, vielä joistakuista jäljellä olevista megafaunoista, ammoniiteista tai ison valliriutan liian hapokkaasta nykytilasta. Monimutkaisten ilmiöiden selittäminen selkeästi kertoo Kolbertin taidoista kirjoittajana. Hän myös kuvailee ansiokkaasti niin tieteen kuin luonnonkin historiaa ja auttaa tutkijoita popularisoimaan muun muassa monimuotoisuuden tekijöitä, evoluutiota, ilmakehän hiili

dioksiditason vaikutuksia ja siirtymää antroposeeniin, epävirallisesti nimettyyn geologiseen epookkiin, jota leimaa ihmisen vaikutus maailmaamme geologiaan ja ekosysteemeihin. Kirjan tutkijat ovat kuin turhautuneita matkaoppaita, ja Kolbert tulkkina, pakettimatkalla, jonka matkalaiset eivät kuuntele eivätkä näe missä mennään. Tosin tämä kirja kyllä ravistelee lukijansa hereille, mutta reissun jälkeen tunnelma on lohduton. Peräti kahdensadan vuosituhannen mittaisen vaelluksen aikana ihmisestä on tullut syypää kuudenteen sukupuuttoon, joka tapahtuu tälläkin hetkellä, huomattavasti pelottavampaa vauhtia kuin on aiemmin luultu. Samalla kun hyvin lyhyessä ajassa tiede on ottanut isoja askeleita järisyttävien muutosten selittämisessä, lyhyen aikavälin politiikka laahaa auttamattomasti perässä. Vaikuttava lukukokemus opastaa arvostamaan maailmaa jossa elämme ja suuntaamaan ajatuksemme, sanamme ja tekomme sen pelastamiseen. D Joonas Aitonurmi Kirjoittaja on Debatin toimituskunnan jäsen.

DEBAT TI 3/2017

30 | SONK

Ajatuksia SONKin viestintäuudistuksesta – Ei vain ulkokuoren kiillotusta

uhjuinen. Elähtänyt. Vanhanaikainen. Raskas. Liian punainen. Viime vuosien aikana olimme ehtineet tottua kuulemaan tällaisia arvioita SONKin verkkosivuista. Tänä keväänä oli siis korkea aika tarttua toimeen ja toteuttaa kauan kaivattu muutos. Tavoitteikseen SONKin viestintätyöryhmä määritteli helposti lähestyttävän, kutsuvan ja raikkaan ilmeen kehittämisen. Toisaalta ilmeestä piti välittyä nuoruus ja SONKin asema relevanttina koulutuspoliittisena keskustelijana. Graafikon, valokuvaajan ja nettisivujen rakentajan avulla pääsimme toukokuussa toden teolla alkuun. Ammattilaisten kanssa työskentely oli miellyttävää ja helppoa, ja jokainen ymmärsi, millaista lopputulosta kaipaamme. Uudesta ilmeestämme välittyykin aivan uusi tapa tehdä viestintää. Ilmeen uudistusten yhteydessä myös logomme on muuttunut. Samoin värikartta on nyt selkeän maan läheinen ja kätevästi muokattavissa. Kuvaston uudistimme loistavan kuvaajan avulla, ja vahvistamme kuvastoa vielä syksyn aikana. Kuvaukset järjestettiin Hakaniemen maisemissa, helposti tunnistettavilla paikoilla. Pienen säädön jälkeen saimme täydellisen valon ja riittävästi kuvattavia. Roséviinin voimalla kaikki jaksoivat vieläpä hymyillä kuvaussessioiden alusta loppuun. Verkkosivujen rakenne on nyt selkeä ja kaiken olennaisen löytää niiden kautta helposti. Luovuimme uudistuksen yhteydessä blogista ja käymme jatkossa keskustelua eri sosiaalisen median kanavien kautta. Facebook, Twitter ja Instagram ovat tästä alkaen pääviestintäkanavamme. DEBAT TI 3/2017

Toimintamme ajatus välittyy uusilta verkkosivuilta paremmin. Toivomme, että verkkosivut kannustavat ottamaan meihin yhteyttä, ja jopa liittymään jäseneksi. Pääsimme tiiviillä aikataululla todella osuvaan lopputulokseen, josta viestintätyöryhmän puheenjohtajana olen valtavan ylpeä. Odotan innolla, että saamme uuden ilmeen jalkautettua osastojen käyttöön syksyn edustajistovaaleja varten. Raikas, nuori, helppo, selkeä ja dynaaminen. Nämä sanat tulevat mieleeni, kun katson uutta ilmettämme. Tämän päälle tilanteeseen sopiva viestintä on nyt luontevaa. Ilmeen sijaan pääsemme keskustelemaan viestintämme sisällöistä ja mahdollisuuksista. Kuka on kohteemme? Kenet uudistettu viestimme tavoittaa? Wikipedia määrittelee viestinnän yhteisyyden tuottamiseksi, jolloin olennaista ei aina ole tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen ymmärryksen tuottaminen. Viestintä on sekä sanomien että merkitysten tuottamista. Määrittelymielessä voimme siis todeta, että uusi ilmeemme ja tapamme viestiä tulevat rakentamaan meille kaikille tärkeää SONKia. Yhteinen viestimme rakentaa meille mahdollisuuden vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Kun viestimme kuuluu yhtenäisenä, olemme aina enemmän kuin osiemme summa. D

Eveliina Kunttu Kirjoittaja on SONKin viestintätyöryhmän puheenjohtaja.

SONK | 31

EN MO NA HA LM IN

aina kun mahoa valkoisena, logoa myös oehto. Käytä log iht ää va ytt o kä log it vo in si essa kontekstiin sopiv n ilmeen. Halut idaan käyttää se vo ali ja ua Valitse näistä hto vis oe n iht va äksesi raikkaa llo ja Logo S tään kun endollista, säilyttä aana. Logo Pa go English käyte isena tai harm Logo FI/SE. nkin hillitysti. Lo ite NK ku SO tä nii väripaletin puna ytä kä ytä isteissa nteskteissa. Kä Virallisissa konte . tön rennoissakin ko mä lttä versio on vä glanninkielinen . (web) / eps. / jpg muodoissa png. Logot löytyvät

Logo variaatiot.

SONK Logo

SONK Logo FI/SE

llo SONK Logo Pa

S S

SONK Logo S

S glish

SONK Logo En

S DEBAT TI 3/2017

32 | SONK

SONK toimii ympäri Suomen! SONKin toimisto: Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry. Siltasaarenkatu 18–20 C 6.Krs 00530 Helsinki sonk@sonk.fi www.sonk.fi Puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen 045 112 9299 puheenjohtaja@sonk.fi Pääsihteeri Noora Luukka 045 277 5070 paasihteeri@sonk.fi Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat toimisto@sonk.fi

Joensuun Sosialidemo kraattiset Opiskelijat JOSY Puheenjohtaja Henna Räsänen hennarasanen@gmail.com

Jyväskylän Sosiali demokraattiset Nuo ret ja Opiskelijat JSDN Puheenjohtaja Yannick Lahti yannic.lahti@jyu.fi www.jsdn.fi

Lahden Demario piskelijat LDO Puheenjohtaja Roosa Rinne roosa.rinne@outlook.com

DEBAT TI 3/2017

Opiskelijoiden sosiali demokraattinen yhdistys OSY, Helsinki

Tampereen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY

Puheenjohtaja Mia Salomäki mia.salomaki@helsinki.fi

Puheenjohtaja Ida Piitonen ida.piltonen@gmail.com tasyry.blogspot.com

Otaniemen opiskelija demarit Oodi, Espoo Puheenjohtaja Pinja Raitanen pinja.raitanen@gmail.com

Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys OOSY Puheenjohtaja Jaakko Huuki jaakko.huuki@gmail.com oosy.sdp.fi

Rovaniemen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys ROSO Puheenjohtaja Hannu Mällinen hmalline@ulapland.fi rosolaiset.blogspot.fi

Sosialidemokraattiset Ammattikorkeakoulu opiskelijat SOMA Puheenjohtaja Teemu Kokkonen teemu.erik.kokkonen@gmail.com soma.sdp.fi

Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys TOSY Puheenjohtaja Wille Jäntti wille.jantti@hotmail.com www.tosy.fi

Vaasan Sosialidemokraattiset Opiskelijat VSDO Puheenjohtaja Kaisa Ranta kaisahenriikka.ranta@gmail.com

Åbo Socialdemokratiska Studerande ÅSS Ordförande Ursula Korpijärvi ursula.korpijarvi@abo.fi

JOO NAs AITO NUR MI

TAIDENURKKA | 33

DEBAT TI 3/2017

34 | DEBATTI

Toimituskunta 2017

JOONAS AITONURMI

ERIK IMMONEN

noora luukka

NELLI NURMINEN

FREDRIK BÄCK

Seuraavassa numerossa: ? Debatti jatkuu netissä: Facebook.com/Debatti.lehti issuu.com/demariopiskelijat_sonk DEBAT TI 3/2017

JÄLKIPÄÄKIRJOITUS | 35

Traditio reaktiona moderniteetin tylsyydelle

ykymaailmaa vaivaa mielikuvitukseton konformismi, joka on moderniteettia määrittelevän ja sokeasti ohjaavan relativismin diktatuurin esikoislapsi. Tylsistynyt nykyihminen – ja termi viittaa juurikin modernin mentaliteetin omaksuneeseen yksilöön, ei tämän aikakauden saarelle haaksirikon tyylikkyyttään menettämättä tehneeseen tradition ystävään – pyrkii huvittamaan itseään ja täyttämään tyhjyyttä sielussaan jahtaamalla aina vain uusia aktiviteetteja, nautinnon lähteitä, ja ohimeneviä tuttavuuksia. Ystävyyden hyvettä hän ei ymmärrä, sillä hän mieluummin vain verkostoituu pinnallisesti, vaikkei itsekään aina tiedä, mitä lopullista päämäärää varten. Hän ei arvosta sitä, mitä on jo saanut, sillä haluaa aina vain enemmän. Hän ei ole omalaatuinen tai luova vaan kopioi olemuksensa muilta. Jos hän ilmaiseekin itseään, hän tekee sen yhdentekevällä tavalla. Hän on konformisti, joka ei halua erottua joukosta. Hän hakee turvaa laumasta, jonka ajatusmalleja, käytöstapoja, pukeutumistyyliä ja retorisia ratkaisuja hän jäljittelee. Elämme tradition unohtamisen aikaa. Traditio on ihmistä suurempi totuuksien, arvojen, tavoitteiden ja hyveiden kokonaisuus, jonka suuntaan esimerkiksi ihmisen synnynnäiset ideat ja intuitio sekä perinteiset uskonnot viittaavat. Kyse on korkeammasta älyllisestä maailmasta, johon jokainen voi tutustua. Moni kuitenkin kokee, että traditionaaliset esteettiset painotukset, arvot ja käsitykset ovat rajoittavia ja tukahduttavia. Ikään kuin niiden hylkääminen olisi tarpeen, jos yksilö haluaa toteuttaa itseään. Niinpä satunnainen meteli on musiikkia, dema-

gogia politiikkaa, porno erotiikkaa, tehokkuus kauneutta ja kankaalle teipattu merilevä kuvataidetta, kun moderni sielu kaataa vastenmielisestä likasangosta niin kutsuttujen ajatustensa jäteveden sitä epätoivoisesti väistelevän maailmankaikkeuden niskaan. Sanotaan, ettei ole mitään yhtä pitkästyttävää kuin uutuuksien jahtaaminen. Toteamus pitää paikkansa – traditiot, rutiinit, kaavat ja vakiintuneet tavat vapauttavat ihmisen ainaisesta tarpeesta keksiä uusia keinoja pitää hauskaa. Perinteet tuovat elämään vakauden ja jatkuvuuden kautta syntyvää iloa. Moderni konformisti veneineen on aikakautensa tuulten heiteltävänä, eikä tukeudu lopulta muuhun kuin omaan ailahtelevaisuuteensa. Traditionalisti taas kokee tehtäväkseen itseään suuremman totuuden välittämisen maailmalle, johon hän itse ei kuulu. Perinteet ja menneisyyden totuudet muodostavatkin terveen reaktion nykymaailman ilmiöille. Traditionalismia käytetään terminä usein kuvaamaan poliittista traditionalistista konservatismia, mutta tosiasiassa traditionalismi on aatteelliset painotukset ylittävä mielenlaatua kuvaava käsite. Siten tradition ystävä voi olla yhtä hyvin oikeistolainen plantaasinomistaja kuin vasemmistolainen opiskelijakin. Traditio on kaikkia varten eikä keneltäkään pois, sillä totuus, hyvyys ja kauneus ovat yhteistä perintöämme. D

Erik Immonen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja.

DEBAT TI 3/2017

36 |

A7 W1

Debatti 3/2017