Suomen vaelluskalat

Suomella on maine puhtaiden järvien ja luonnonsuojelun mallimaana, ja olemme pitkälti ansainneet sen. Tästä huolimatta ikävä tosiasia on, että osa kotimaisista kalakannoista on uhanalaisia ja vaarassa hävitä vesistämme. Erityisesti moni vaelluskalalaji on päätynyt luokitukseltaan uhanalaisen tai silmälläpidettävien listoille. Vaelluskalalla tarkoitetaan virtavesissä syntyvää lajia, joka viettää kasvuvaiheensa meressä tai järvessä, ja palaavat synnyinalueelleen lisääntymään. Lajien selviämiselle on tärkeää turvata niiden poikasvaiheen kasvun lisäksi pääsy virtaamispaikoilleen. Vaelluskaloilla on tärkeä merkitys niin suomalaisen luonnon biodiversiteetille kuin kalastamista harrastaville. Luonnonvarakeskuksen vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnin mukaan äärimmäisen uhanalaisia kaloja ovat järvilohet, Saimaan nieriät, harjuksen merikannat ja ankerias, minkä ohella vaelluskaloista meritaimen on erittäin uhanalainen kalalaji. Vaelluskalojen uhanalaisuuden pääsyy on ihmisten toiminnan aiheuttamat muutokset kalojen elinympäristöön. Padot, siltarummut ja muut esteet katkaisevat lajien paluun kutualueilleen, mikä näkyy lajien lisääntymisen heikkenemisessä. Lohijokia on maassamme padottu rankalla kädellä, ja luontaisia lohikantoja löytyy nykyään vain Teno-, Tornio-, Simo- ja Nääntämöjoesta. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan vesiviljelyyn ja istutuksiin perustuva kalakantojen hoito ei ole ollut tarpeesi tehokasta ylläpitämään vaelluskalakantoja. Kun soppaan heitetään vielä heikkenevä veden laatu ja kestämättömällä pohjalla olevat kalastuskäytännöt, resepti luonnosta häviämiselle on valmis.

Suomessa on kuitenkin herätty vaelluskalojen huolestuttavaan kehitykseen jo viime vuosisadan puolella, ja työ kalakantojen elinvoimaisuuden edistämiseksi jatkuu edelleen. Kalastuslaissa säädetään kalakantojen moninaisuuden ja suojelun turvaamisesta, ja laki sisältää myös velvoitteita vaelluskalojen kulun järjestämisestä sekä niiden kalastuskielloista. Ensimmäiset virtavesien kunnostamiset tehtiin 1970-luvulla, ja esimerkiksi menneinä vuosikymmeninä puun uittoa varten perattuja koskia on ennallistettu. 1990-luvulla Suomessa yleistyi kalateiden rakentaminen, joiden tehtävänä on luoda vaelluskaloille joen patoavan nousuesteiden ohi menevä reitti. Turussa monille lähin esimerkki tästä on Halistenkosken padon yhteyteen vuonna 1995 rakennetut kalaportaat. Ajankohtainen esimerkki vaelluskalojen elinolojen parantamisesta on Maa- ja metsätalousministeriön käynnistää vaelluskalojen elvyttämisohjelma NOUSU, joka keskittyy kalojen kulkumahdollisuuksien parantamiseen sekä nousuesteiden poistoon tai niiden muuttamiseen kalojen kululle soveltuviksi. Tämän lisäksi ohjelmaan kuuluu vesilain muuttaminen siten, että vanhoilla vesitalousluvilla toimiviin vesivoimalaitoksiin voidaan ulottaa kuuluvaksi kalatalousvelvoite. Se velvoittaa vastaavan ryhtymään toimenpiteisiin, mikäli hankkeesta aiheutuu vahinkoa kalastukselle tai kalakannoille vahinkoa. Ahdingostaan huolimatta vaelluskalojen tulevaisuus näyttää siis toiveikkaalta. Jos haluat tehdä osasi parantaakseen Suomen vaelluskalojen oloja, voit osallistua paikallisen luonnonsuojelujärjestöjen talkoisiin, joissa poistetaan vanhoja vesiesteitä kalareittien tieltä.