meppi express Kokoomuksen europarlamenttiryhmän tiedote Euroopan parlamentin täysistunto, Strasbourg 15. - 18.4.2019
Pietikäinen: Parempaa tietoa sijoitusten ympäristöriskeistä Kuluttajansuoja ja eläkkeiden vakaus varmistettava Yksi kestävän rahoituksen lakipaketin tärkeimmistä aloitteista saatiin tällä viikolla valmiiksi, kun parlamentti hyväksyi Sirpa Pietikäisen neuvotteleman esityksen sijoitusten kestävyysriskeihin ja -vaikutuksiin liittyvien tietojen antamisesta. ”Tähän asti finanssilainsäädäntö ja ympäristölainsäädäntö ovat kulkeneet omia polkujaan”, totesi Pietikäinen, joka on EPP-ryhmän pääneuvottelija kestävän rahoituksen lakialoitteissa. ”Niiden tavoitteet eivät kuitenkaan mene ristiin. Ympäristöriskien huomioiminen kuuluu hyvään taloudenpitoon.” Asetus velvoittaa rahoituspalveluiden välittäjät, kuten omaisuudenhoitajat, institutionaaliset sijoittajat ja rahoitusneuvojat ottamaan ympäristöriskit paremmin huomioon sijoituspäätöksissään. Kuluttajalle on kerrottava sijoitukseen mahdollisesti vaikuttavista kestävyysriskeistä. Lisäksi suurimpien rahoituslaitosten tulee kertoa toimintansa ja rahoitustuotteidensa ympäristövaikutuksista. Pietikäinen muistuttaa, että kyse on viime kädessä kuluttajansuojasta ja eläkkeiden vakaudesta. ”Ympäristöriskit ovat taloudellinen riski, joka uhkaa eläketuloja ja vakuutusyhtiöiden vakautta. Hiilikupla on todellinen riski rahoitusvakaudelle”. EP hyväksyi myös pankkipaketin, jolla täydennettiin finanssikriisin jälkeisiä uudistuksia yhteisen pankkiunionin viimeistelemiseksi. ”Paketilla tehdään Euroopan pankkisektorista vakaampi ja varautuneempi tulevaan ja samalla huolehditaan pankkien kyvystä jatkaa luotonantoa eurooppalaisille yrityksille”, Pietikäinen toteaa. Lue tiedote: https://bit.ly/2GtnXMv
EU-parlamentti vahvisti pääradan pääsyn EU-rahoituksen piiriin
Virkkunen: Hallituksen vauhditettava raidehankkeita Parlamentti vahvisti Suomen pääradan pääsyn EU-rahoituksen piiriin hyväksyessään Verkkojen Eurooppa eli CEF-ohjelman vuosille 2021-2027. Ohjelmasta tuetaan rajat ylittävää liikenne-, energia- ja digitaalista infrastruktuuria. ”Uuden hallituksen täytyy laittaa vauhtia ratahankkeiden suunnitteluun, jotta voimme aloittaa investoinnit heti uuden rahoituskauden käynnistyessä”, EU-parlamentin neuvottelijana CEF-ohjelmassa toiminut Henna Virkkunen patistaa. Hankkeilla on jo kiire, sillä kasvavilla seuduilla liikennemäärät lisääntyvät ja radat ruuhkautuvat.
Kuluvalla EU-rahoituskaudella Suomen liikenneinfrahankkeet ovat saaneet EU-rahoitusta vain muutamia kymmeniä miljoonia. Nyt pääradan Tallinna-Helsinki-Oulu-Luulajayhteyden nostaminen Rail Baltican jatkoksi EU:n tärkeimpien rajatylittävien verkkojen listalle lisää Suomessa EU-tukikelpoisten ratahankkeiden määrää jopa 2 miljardilla eurolla. Jo ennestään rahoitettaviin väyliin kuuluu rajat ylittävä Tukholma-Turku-Helsinki-Venäjä yhteys. Enimmillään nämä raidehankkeet voivat saada 30 prosentin EU-tuen. Lue tiedote: https://bit.ly/2PjwSmD
Sarvamaa: Väärinkäytökset Romaniassa tuomittava Parlamentti äänesti Euroopan tilintarkastustuomioistuimen romanialaisen ja kroatialaisen jäsenen valinnasta tiistaina. Romanian ehdokas hylättiin. Talousarvion valvontavaliokunnan EPPkoordinaattorin Petri Sarvamaan esityksestä EPP-ryhmä äänesti Romanian ehdokkaan nimittämistä vastaan, koska tämä ei täyttänyt vaatimusta riippumattomuudesta. Parlamentti
hylkäsi hänen ehdokkuutensa salaisessa äänestyksessä (-329, +264, 55 tyhjää). Lopullisen päätöksen nimityksistä tekee neuvosto. ”Romanian tilanne on todella huolestuttava”, Sarvamaa totesi. ”Maan hallitus on viime aikoina rikkonut räikeästi oikeusvaltioperiaatetta ja muita EU:n perussopimuksen mukaisia arvoja. Emme voi hyväksyä Romanian oikeuslaitokseen kohdistuvaa poliittista painostusta, tuomareiden ja syyttäjien riippumattomuuden heikentä-
mistä sekä hallituksen järjestelmällisiä yrityksiä muuttaa maan rikoslakia korruption laillistamiseksi. Oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta lipsumista ei voida sallia.” Tilintarkastustuomioistuin tarkastaa EUvarojen käytön sääntöjenmukaisuuden ja raportoi mahdollisista laittomuuksista EU:n petoksentorjuntavirastolle (OLAF). Lue tiedote: https://bit.ly/2PfOlfJ