Etana Editions kevät 2018

Page 1

kevät 2018

Lapsen paras kirjakaveri

1

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


KUVA: Paavo Lehtonen

2

Jenni Erkintalo ja Réka Király


Lapsen paras kirjakaveri

Parhaimmat tarinat kysyvät enemmän kuin vastaavat. Etana Editionsin visuaalisesti upeat ja sisällöllisesti moniulotteiset tarinat tempaavat lukijansa yhteiselle mielikuvitusmatkalle. Onnistunut tarinankerronta rohkaisee lasta uteliaisuuteen, tarkkailemaan maailmaa ja tutustumaan erilaisuuteen. Lapsen ja aikuisen yhteinen jaettu lukuhetki houkuttelee vaihtamaan ajatuksia ja tunteita. Lapsi, joka osaa sanottaa omaa elämäänsä, löytää paikkansa maailmassa. Jenni Erkintalo ja Réka Király perustivat Etana Editionsin vuonna 2014. He ovat Etanan tuntosarvet, jotka vastaanottavat lasten toiveita. Tuntosarvia tukee taitavien tarinankertojen joukko, joka muodostaa Etanan kantaman tarinoiden kodin. Etanan koti kulkee aina mukana, vaan niin kulkee lapsenkin, jonka kainalossa matkaa lempikirja. Tervetuloa tutustumaan Etana Editionsin kevään 2018 kirjoihin.

3


kevät 2018

inen m o u iT Jenn v ä s ominen Py l Jenni Tu Pylväs a k Jukka Juk

J

Nökö

II EN G I S

Siististi

St

i is t

so

ss t ku

a

Kapteeni Waltti

a

sotkuss

Räppi-hiiri

Etana

4

Edition

s

Pipsa Papana

Jenni Tuominen & Jukka Pylväs

Jengi siististi sotkussa Voi pyhä osteri! Jengilaakson asukkaiden suunnitelmat menevät poskelleen, kun silakat ja juustot toimitetaan väärille vastaanottajille. Mitä ihmettä Kalmarin säilyketehtaalla on oikein sattunut?

Teos: Jengi siististi sotkussa ISBN: 978-952-7105-16-0 Sivumäärä: 32 sivua Koko: 29,7 x 21 cm Värit: 5/5

Jenni Tuomisen ja Jukka Pylvään esikoiskuvakirja Jengi siististi sotkussa on oodi yhdessätekemiselle ja anarkistiselle sekamelskalle. Riemastuttava ja värikas hahmogalleria ihastuttaa lapsilukijaa tarttumaan kirjaan.

Sidosasu: Kovakantinen Ikäryhmä: 3+ Kirjastoluokka: 85.2 Julkaisu: tammikuu 2018

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Kille Kalmari

Minttukissa

Kone-Keke

Osku-kokki

Cit Cat -kaksoset

Jatsi-kissa

Mökö 5

KUVA: Jenni Tuominen

KUVA: Jukka Pylväs

Jenni Tuominen on kuvataiteilija ja kuvittaja. Hänet tunnetaan Marimekon kuoseista sekä keraamisista hahmoistaan, jotka ovat olleet esillä mm. Kiasmassa. Jenni Tuominen on aikaisemmin kirjoittanut ja kuvittanut värityskirjan nimeltään Unessakävelijä (S&S 2016). jennituominen.com

Jukka Pylväs on monipuolinen kuvittaja ja graafikko.. Hän on tehnyt niin lehti-, kirja- kuin mainoskuvitustakin. napa-agency.fi/kuvittaja/jukka-pylvas/

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


kevät 2018

n

li Meria Pa

A K I TA T O K I U P 6

Meria Palin

Taikapuikot Kotona lämmitys on mennyt rikki. On kylmä sekä sisällä että ulkona. Nyt tarvitaan villasukkia, ehkä myös pitkää huivia, joka lämmittäisi talon joka kolkan. Jopa sydäntalven jäädyttämän ympäristön.

Teos: Taikapuikot ISBN: 978-952-7105-20-7 Sivumäärä: 32 sivua Koko: 11 x 31 cm Värit: 4/4

Taikapuikot on herkkä, hiljainen kirja siitä, mitä lämmön katoaminen saa aikaan. Kirja kertoo myös välittämisen lämmöstä ja turvallisen paikan löytämisestä. Kirjan voi nähdä myös metaforana talven vaihtumisesta kevääksi.

Sidosasu: Kovakantinen Ikäryhmä: 4+ Kirjastoluokka: 85.2 Julkaisu: helmikuu 2018

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


7

Taikapuikot esikoiskuvakirjassaan Meria Palin piirtää herkällä otteella esiin talvisen maiseman ja kodin lämmön.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

KUVA: Minna Kurjenluoma

Meria Palin on Cambridgessä asuva kuvittaja, joka uskoo, että lapsille pitää olla tarjolla monenlaisia kirjoja. Meria Palin on tehnyt luontokuvituksia lapsille tarkoitettuihin julkaisuihin sekä pitänyt usean vuoden ajan lasten työpajoja Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.


kevät 2018

Claudia Boldt & Eleanor Meredith

Tutki ja tee taidetta Taidetehtäviä luoville lapsille!

i k t tu e e t ja

tutki

uvausta, a, arkkiykytaiteikenlaista robottien

ja

8

tee taidetta

taide t ta Claudia Boldt & Eleanor Meredith

Teos: Tutki ja tee taidetta

Värit: 4/4

ALKUPERÄISTEOS: Think and make like an Artist (Thames&Hudson 2017)

Sidosasu: Pehmeäkantinen

ISBN: 978-952-7105-24-5 Sivumäärä: 80 sivua Koko: 23 x 30 cm

Suomennos: Jenni Erkintalo Ikäryhmä: 5+ Kirjastoluokka: 65+ ja 79.8 Julkaisu: helmikuu 2018

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Kokeile maalausta, veistämistä, valokuvausta, pukusuunnittelua, kuvitusta, paperileikkausta ja arkkitehtuuria. Inspiroidu nykytaiteilijoista ja pidä hauskaa! Tutki ja tee taidetta on taidekirja, joka kannustaa lasta kehittämään ajatteluaan ja mielikuvitustaan. Lapset tutustuvat erilaisiin materiaaleihin ja ideoihin, oppivat tekemään omia luovia ratkaisuja ja tuottamaan omia taideteoksia tehtävien avulla.

KUVITA

KUVITA

Miksi jotkut kuvat jäävät mieleen? Kuvituksia, jotka yllättävät.

34

kuvita

2

1 Oletko koskaan kuullut sanontaa: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Tämä sanonta sopii hyvin kuvitukseen. Kuvitus on tapa, jolla näytetään ja sanotaan jotain nopeasti. Niin kuin tällä kuvalla. Näet heti, mitä on tapahtunut vaikka kukaan ei kerro siitä sinulle.

Mutta kuvitus ei kerro kenellekään mitään, jollei siihen kiinnitetä huomiota. Kuvat saartamat meidät mainoksista pakkauksiin ja uutiskuviin. On aika vaikeaa tehdä kuva, joka kiinnittää huomiosi, saa pääsi kääntymään ja jäisi muistiin.

35

4

3 Yllätys on tehokas keino herättää huomiota. Kun teet kuvan, joka on tavalla tai toisella yllättävä ja epätavallinen, saat ihmiset huomaamaan ja muistamaan sen. Kuvallisen huumorin avulla voi yllättää, esimerkiksi yhdistelemällä vastakohtia tai samankaltaisuuksia. Kuten tässä; velholla on päässään liikennetötterö.

Yllättää voi myös esittämällä tutun asian uudella tavalla. Seuraavalla sivulla Sarah Illenberger on kuvittanut chili con carne -ruokalajin ainekset. Sen sijaan, että hän olisi valokuvannut reseptin ruoka-aineet (mikä olisi tylsää), hän on tehnyt kolmiulotteisia paperiesineitä ruoka-aineista (mikä on uutta).

Silmänruokaa!

Tehtävät ovat saaneet inspiraationsa kahdeksan nykytaiteilijan työstä, jotka työskentelevät eri taidemuotojen kuten maalauksen, veistoksen, kuvituksen, pukusuunnittelun, yhteisötaiteen ja arkkitehtuurin parissa. Kirjassa avataan kekseliäästi taiteen tekemisen luovaa prosessia helposti lähestyttävän kuvituksen ja sarjakuvan kautta. Selkeät ohjeet, jättävät silti nuorten taiteilijoiden luovuudelle tilaa. Lapset, jotka rakastavat taidetta, tulevat olemaan innoissaan taiteen tekemisestä tämän värikkään ja oivaltavan tehtäväkirjan parissa.

KUVITA

KUVITA

Sarah Illenberger työskentelee arjen esineiden kanssa. Niistä syntyy visuaalisia yllätyksiä. Tässä hän kuvitti lehtijutun, jossa selitettiin monimutkaista ruokareseptiä.

Miltä elä imeltä ystä väs perheesi näyttävät i ja ?

tu esine Miten tut uudelta? ää voi näytt

Resepti on nimeltään Chili con carne

36

37

neeltä Miltä esi ten? ytät eni sinä nä

9 Ajattele vast akohtia, kaljua karh ua tai karv kananmunaa aista .

"Paperiveistokseni ovat kolmiulotteista kuvitusta."

KUVITA

KUVITA

Urheilulliset kivet

 TARVIKKEET: Sileitä ja litteitä kiviä. Kynä. Sivellin. Akryylimaaleja. Kartonki. Julistemaaleja.

s! uolustu ova p Kivenk

40

Nopeat pelaajat seisovat kuin kivipatsaat.

1. Mikä on sinun lempijalkapallojoukkueesi? Kerää sileitä ja litteitä kiviä pelaajiksi. Älä unohda palloa!

2. Maalaa akryyliväreillä paita kiven alaosaan ja naama kiven yläosaan.

3. Kun maali on kuivunut, piirrä kynällä yksityiskohdat kuten paidan numero ja kasvonpiirteet jokaiseen kiveen.

4. Maalaa yksityiskohdat kynänjälkien päälle akryylimaalilla ja anna kuivua. Älä unohda palloa.

5. Maalaa kenttä julisteväreillä kartongille. Muista lisätä kaikki aluemerkinnät ja maalit.

6. Järjestä lempijoukkueesi kentälle. Tee sama vastapuolen joukkueelle.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

41


kevät 2018

10

Ellen Karlsson ja Monika Forsberg

Kuka ohjaa junaa? Juna on täynnä matkustajia tänään! Kissat, nallekarhut, norsut ja sarvikuonot ahtautuvat junan vaunuihin. Yhä useammat haluavat hypätä mukaan, mutta maailman nopeimmalla junalla ei ole aikaa pysähtyä. Juna puksuttaa kiiresti eteenpäin, se nykii ja kallistaa puolelta toiselle. Matkustajat ja matkatavarat lentävät sinne tänne. Kuka oikein ohjaa tätä junaa? Kuka ohjaa junaa? on Ellen Karlssonin ja Monika Forsbergin vauhdikas seikkailun junan matkasta.

Teos: Kuka ohjaa junaa? ALKUPERÄISTEOS: Vem är det som kör? (Urax Förlaget 2018) ISBN: 978-952-7105-24-5 Sivumäärä: 32 sivua Koko: 20,5 x 20,5 cm Värit: 4/4 Sidosasu: Kovakantinen Suomennos: Jenni Erkintalo Ikäryhmä: 3+ Kirjastoluokka: 85.2 Julkaisu: maaliskuu 2018

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


– Tämä ei vetele! Kuka oikein ohjaa tätä junaa? kitisee Kissaneiti ja istuu loppumatkan yrmeänä laukku sylissä.

Kissaneiti yrittää laittaa laukkuaan hattuhyllylle, mutta lentää pitkin käytävää, kun juna jarruttaa äkkiä.

Oi-oi, auto on pysähtynyt raiteille, mutta juna puksuttaa eteenpäin. Kirahvin pitää peruuttaa kiireesti pois. Onneksi se ehtii viime tipassa. – Kaheli! Kirahvi huutaa junan perään. – Sinä ajat kuin kaistapää!

Ellen Karlsson on ruotsalainen kirjailija ja kustantamo Urax Förlagetin perustaja. Hän on voittanut August Prisetin vuonna 2013 teoksestaan Snöret, fågeln och jag. uraxforlag.se Monika Forsberg on ruotsalainen kuvittaja ja animaattori, joka asuu Lontoossa luoden kansainvälistä uraa. walkyland.com

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

11


12

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

Kuva: Marika Maijala, Kissa katoaa (2017 Etana Editions)


kuvaKirjat 3–7-vuotiaille lapsille

Etana Editions on julkaissut vuodesta 2014 lähtien 15 uutta kotimaista lastenkirjaa. Seuraavilla sivuilla esittelemme myös nämä kirjat, jotka ovat saaneet lämpimän vastaanoton lukijoidemme keskuudessa. Kirjamme ovat saaneet myös tunnustusta kilpailuissa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Kirjojemme käännösoikeuksia on myyty USAan, Kiinaan, Espanjaan ja Ruotsiinkin. Tervetuloa tutustumaan koko valikoimaamme.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

13


kultahuippu vuoden huiput 2015

Kaunein kirja 2015 -kokoelmassa / Suomen kirjataiteen komitea

/ Grafia RY

Juha Virta & Marika Maijala 14

Piano karkaa / Piano på rymmen

Piano karkaa on jo löytänyt tiensä monien lapsien sydämiin niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Piano karkaa on palkittu kuvituksestaan ja ulkoasustaan Kultahuipulta Vuoden huiput 2015 -kilpailussa ja se sai ainoana suomalaisena lastenkirjana kansainvälisen White Ravens 2016 -tunnuksen. Teos: Piano karkaa

Ikäryhmä: 3+

ISBN: 978-952-7105-03-0

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 40 sivua

Julkaisu: lokakuu 2015

Koko: 26 x 20,8 cm

MYYDYT OIKEUDET: Korea, Ruotsi, Englanti (USA/Worldwide), Espanja (Worldwide)

Värit: 5/5 Sidosasu: Kovakantinen

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

KUVA: Aino Huovio ja Minna Kurjenluoma

Piano tippuu kyydistä. Filippa ja ystävät löytävät sen pihalta, Kissa Nokonen muuttaa siiihen asumaan, Aasi Antero pitää siinä ­kahvilaa, Filippa haluaisi soittaa sitä. Samaan aikaan pianistilta puuttuu piano ja kapellimestarilta sukka, mutta lopulta kaikki selviää.

Marika Maijala ja Juha Virta


Juha Virta & Marika Maijala

Kissa katoaa Tivolin Kani on hädissään. Taikurin esityksen pitäisi alkaa, mutta taikuria ei näy missään. Onneksi Kanin ystävät Filippa, aasi Antero ja kissa Nokonen osuvat paikalle ja auttavat Kania pelastamaan esityksen. Mutta sitten katoaa myös kissa Nokonen. Mitä ihmettä taikurin teltassa oikein tapahtuu?

Marika Maijala työskentelee vapaana kuvittajana ja graafisena suunnittelijana Helsingissä. Hän on kuvittanut urallaan noin 50 lastenkirjaa. Marika sai Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 2009 kuvituksestaan Hannu Mäkelän kirjoittamaan Vauvaunia-kirjaan (Tammi). Marika on ollut kaksi kertaa ehdolla Finlandia Junior palkinnon saajaksi sekä voittanut Kuvituksen kultahuipun Vuoden huiput 2016 -kilpailussa.

Kissa katoaa on jatkoa suositulle Piano karkaa -kirjalle. Juha Virran teksti ja Marika Maijalan kuvitus luovat yhdessä mielikuvituksellisen maailman, joka on täynnä hassuja yllätyksiä.

Juha Virta on opiskellut historiaa, englantia ja yhteiskuntatieteitä. Hän on työskennellyt opettajana ja uusmedia-alalla. Nykyisin hän toimii opettajana lukiossa Espoossa ja on vapaa-ajallaan aktiivinen musiikin parissa. Lapsille kirjoittaessaan Juha Virta leikkii kielellä luoden arkipäiväisistä tapahtumista seikkailuja.

Teos: Kissa katoaa

Sidosasu: Kovakantinen

ISBN: 978-952-7105-04-7

Ikäryhmä: 3+

Sivumäärä: 40 sivua

Kirjastoluokka: 85.2

Koko: 26 x 20,8 cm

Julkaisu: marraskuu 2017

Värit: 5/5

MYYDYT OIKEUDET: Ruotsi

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

15


Annika Sandelin ja Linda Bondestam

Sano hei!

16

Hei hutilus Hannu Kulkuri! Missä on toinen kenkäsi? Tule mukaan taaperon vaunumatkalle tervehtimään vastaantulijoita. Sano hei Räksy Mustoselle, Kassu Saurukselle ja Hertta Kullanmurulle! Ja löydätkö myös kaikista pienimmän toukkalaisen? Entä Hannun kenkä, löytyykö se lopuksi? Sano hei! on vuorovaikutteinen, haitarikirjan muotoinen seikkailu aivan pienimmille lukijoille. Riimit ja lorut on kirjoittanut Annika Sandelin, suomentanut Tittamari Marttinen ja Linda Bondestamin railakas kuvitus täydentää tarinan hullunkuriseksi kokonaisuudeksi. Teos: Sano hei!

Ikäryhmä: 1+

ISBN: 978-952-7105-23-8

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 32 sivua

SUOMENNOS: Tittamari Marttinen

Koko: 15 x 15 cm Värit: 4/4 Sidosasu: Kovakantinen

Julkaisu: lokakuu 2017 YHTEISTYÖSSÄ:Förlaget M

Annika Sandelin on kirjailija ja kirjastonhoitaja. Annika Sandelin on kirjoittanut useita lastenkirjoja vuodesta 1999. Hän oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten -ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2014. Linda Bondestam on eturivin kuvittajia Suomessa. Hänen tunnistettava kuvitustyylinsä on ainutlaatuinen. Linda Bondestam sai Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkinnon syksyllä 2017.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Jenni Rope

Pallen ja Monkon kumma päivä KUVA: Minna Kurjenluoma

Palle ja Monko ovat kaksi pientä sieniystävystä, jotka elävät metsän keskellä. Tänään Pallella on tylsä päivä, eikä mikään oikein huvita. Mitä Monko keksii, että Palle taas piristyisi? Maalataanko vaikka metsä pilkulliseksi? Pallen ja Monkon kumma päivä on kuvataiteilija Jenni Ropen ensimmäinen lastenkirja, joka kannustaa lapsia maalamisen pariin.

Teos: Pallen ja Monkon kumma päivä ISBN: 978-952-7105-17-7 Sivumäärä: 32 sivua Koko: 22 x 22 cm Värit: 4/4

Sidosasu: Kovakantinen Ikäryhmä: 3+ Kirjastoluokka: 85.2 Julkaisu: syyskuu 2017

17

Jenni Rope on helsinkiläinen kuvataiteilija. Taiteen lisäksi hän on tehnyt kuvakirjoja, kuvituksia, levynkansia, sarjakuvia ja kuoseja Marimekolle sekä Vimmalle. Hän on myös Napa Booksin perustaja.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Réka Király

Pieni suuri tarina ystävyydestä

KUVA: Aino Huovio

18

Hiirellä on pulma. Hän pelkää ampiaisia, mutta haluaa silti poimia puutarhassaan kypsyneen päärynän. Mikä neuvoksi? Siili pelkää lähes kaikkea, Kettu taas säikkyy kovia ääniä, kuten ukkosta, mutta onneksi joukossa on Jänis, joka ei pelkää mitään. Vai pelkääkö sittenkin?

Réka Király on unkarilaissyntyinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka asuu Helsingissä. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Unkarin kuvataideakatemiasta ja Aalto-yliopistosta. Réka on työskennellyt lastenkulttuurin parissa vuodesta 2005. Pieni suuri tarina ystävyydestä on itsenäinen jatko-osa Pieni suuri tarina huomisesta (WSOY 2013) -kirjalle.

Pieni suuri tarina ystävyydestä on kirja siitä, kuinka ystävyydessä on erityisvoimia, jotka kantavat vaikka puun latvaan asti.

Teos: Pieni suuri tarina ystävyydestä ISBN: 978-952-7105-13-9 Sivumäärä: 32 sivua Koko: 19,5 x 22 cm Värit: 4/4 EE tt aa nn aaE E dd i ti t io io nn s skk ee vv ää t t2 2 00 18 18

Sidosasu: Kovakantinen Ikäryhmä: 1+ Kirjastoluokka: 85.2 Julkaisu: lokakuu 2017 MYYDYT OIKEUDET: Espanja


Aamulla isää ei löydy mistään. Keskellä työpajaa huojuu jättimäinen puu. Puun oksia peittävät omituiset pilvenhattarat.

– Isä, isä! Missä sinä olet? Oletko kiivennyt tuohon tyhmään puuhun? Tule alas tai minä suutun! Mutta isä ei vastaa. Kuuluu vain kummallista puhinaa. Ihan pöhköä. Nyt tarvitaan isoisän apua.

Ilja Karsikas

Amos ja sumupuu

19

Amoksen isä on kadonnut. Minne hän on voinut mennä? Isän työpajaankin on kasvanut kummallinen sumupuu, josta kuuluu kuiskauksia ja kahinaa. Onneksi isoisä ja maailman paras vainukoira Nuusku auttavat Amosta etsimään isää. Ilja Karsikkaan toiveikas kuvakirja Amos ja sumupuu pukee sanoiksi pienen pojan ristiriitaisiakin tunteita, kun vanhempi sairastuu masennukseen.

Sidosasu: Kovakantinen

ISBN: 978-952-7105-10-8

Ikäryhmä: 3+

Sivumäärä: 32 sivua

Kirjastoluokka: 85.2

Koko: 21 x 25,5 cm

Julkaisu: huhtikuu 2017

Värit: 5/5

KUVA: Minna Kurjenluoma

Teos: Amos ja sumupuu

Ilja Karsikas on helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista. Hän on kuvittanut neljä lastenkirjaa.Kuvakirjoissaan hän sukeltaa tavanomaista kuvapintaa syvemmälle, omiin pohdintoihinsa ja lapsen maailmaan.


Laura Merz ja Aino Järvinen

Tuhat ja yksi otusta

20

Mikkelin Kuvitustriennaalin 3. palkinto

Kaunein kirja 2016 -kokoelmassa kunniamaininta vuoden huiput 2016 / Grafia RY

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8

Kirjallisuuspalkinnon kunniamaininta / lastenkirjainstituutti

/ Suomen kirjataiteen komitea


KUVA: Aino Huovio ja Minna Kurjenluoma

Laura Merz ja Aino Järvinen

Tiesitkö, että kirahvin kakka putoaa maahan noin kahden metrin korkeudelta? Tai että mustekalalla on kolme sydäntä? Tuhat ja yksi otusta on tietokirja, joka esittää mitä merkillisimpiä faktoja eläimistä. Mukana on villiä tietoa nisäkkäistä, linnuista, matelijoista ja hyönteisistä. Kuvittaja ja tekstiilitaiteilija Laura Merzin kuvittama ja hänen yhdessä Aino Järvisen kanssa kirjoittamansa Tuhat ja yksi otusta on aivan uudenlainen tietokirja lapsille. Rakkaus eläimiin näkyy kirjassa. Leikkisä, mutta tiukasti faktoihin nojaava ja sopivan lyhyt teksti houkuttelee lasta kysymyksiin ja poimii esiin myös hupaisia, vähemmän tunnettuja yksityiskohtia eläimistä. Kirja on kuin pieni taidegalleria, joka houkuttelee lasta kokeilemaan rennolla otteella taiteilua itse. Kirja on löytänyt tiensä lukijoiden sydämiin sekä saavuttanut useita palkintoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se sai myös arvostetun The White Ravens -tunnuksen tänä vuonna. Kirjan käännös­oikeudet on myyty Kiinaan.

21

Laura Merz on kuvataiteilija, tekstiilisuunnittelija ja kuvittaja, joka työskentelee sekä Helsingissä että Berliinissä. Lauraa kiehtoo luonto ja villieläimet. Hänen kuvituksiensa inspiraationa ovat todelliset kohtaamiset eläinten kanssa. Lauran piirustukset ovat usein humoristisia ja niissä on runsaasti omituisia yksityiskohtia. Hänen teoksensa ovat yhdistelmä minimalismia ja maksimalismia, yksinkertaistettuja viivoja ja muotoja sekä runsaasti värejä ja kuvioita. Aino Järvinen on eläkkeellä oleva suomenkielen opettaja, joka suhtautuu intohimoisesti hyviin tarinoihin. Tuhat ja yksi otusta -kirjassa Ainon haasteena oli luoda inspiroiva kertomus, joka kiehtoo sekä nuoria että aikuisia lukijoita.

Teos: Tuhat ja yksi otusta

Ikäryhmä: 3+

ISBN: 978-952-7105-07-8

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 64 sivua

Julkaisu: kesäkuu 2016

Koko: 27 x 33 cm

MYYDYT OIKEUDET: Kiina

Värit: 4/4

PAINOS: Kolmas painos

Sidosasu: Kovakantinen E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Jenni Erkintalo ja Réka Király 22

Talo kulman takana

Talo kulman takana kertoo erilaisuuden hyväksymisestä, rohkeudesta sekä aktivoi lasta miettimään omaa elinympäristöään. Kirjan pohjalta rakennettiin HabiKids-alue Habitare 2016- näyttelyyn sekä Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopun tila.

KUVA: Minna Kurjenluoma ja Aino Huovio

Talo kulman takana -kirjassa tutustutaan kerrostalon eri asukkaisiin, kun Eppu-niminen lapsi muuttaa taloon. Lapsen näkökulmasta tarkasteltuna jokaisen oven takana asuu ainutlaatuinen naapuri, jolla on oma ihmeellinen maailmansa. Talossa asuvat mm. Kielo ja Kuutti von Luomu, arkkitehdit Kilo Metri, Sentti Metri ja heidän vauvansa Milli Metri, herra Mörö Kölli Maanantai-koiransa kanssa, kaksossisarukset Aamu ja Ilta Rusko sekä äiti ja isä Do lapsiensa Re, Mi, Fa, So, La, Tin kanssa.

Jenni Erkintalo ja Reka Kiraly

Teos: Talo kulman takana

Sidosasu: Kovakantinen

ISBN: 978-952-7105-09-2

Ikäryhmä: 3+

Sivumäärä: 32 sivua

Kirjastoluokka: 85.2

Koko: 21 x 24 cm

Julkaisu: syyskuu 2016

Värit: 5/5

MYYDYT OIKEUDET: Korea

EE tt aa nn aaE E dd i ti t io io nn s skk ee vv ää t t2 2 00 18 18


Hanna Konola

Tuulen vuosi

Kaunein kirja 2016 -kokoelmassa / Suomen kirjataiteen komitea

KUVA: Aino Huovio

Tuulen vuosi on tarina siitä, mitä tuuli tekee eri vuodenaikoina. Kirjassa seurataan tuulen liikkeitä vuoden ajan, keväästä kesän ja syksyn kautta talveen. Millainen on tuulen vuosi? Tarina houkuttelee havainnoimaan ympäristöä ja sen muutosta tuulen näkökulmasta. Tuuli on itsessään näkymätön mutta sen liikkeen voi nähdä ympärillämme joka päivä. Hanna Konolan harmoniset väriyhdistelmät miellyttävät niin pieniä kuin isojakin lukijoita. Kirjan käännösoikeudet on myyty Italiaan ja USAan.

Teos: Talo kulman takana

Sidosasu: Kovakantinen

ISBN: 978-952-7105-08-5

Ikäryhmä: 3+

Sivumäärä: 24 sivua

Kirjastoluokka: 85.2

Koko: 20,8 x 26 cm

Julkaisu: maaliskuu 2016

Värit: 4/4 pantone

MYYDYT OIKEUDET: Italia, Englanti (USA/Worldwide)

23

Hanna Konola on kansainvälisesti arvostettu kuvittaja ja taiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on tehnyt kuvittanut paperituotteita, kirjoja ja aikakausilehtiä Pohjoismaista Japaniin asti. Hannan kuvituksissa satunnaisuus ja herkkyys kohtaavat täsmällisen lähestymistavan. Tulos on usein leikkisä mutta herkkä, aivan kuten hänen kirjansakin Tuulen vuosi.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Jenni Erkintalo 24

Millainen minä? Millainen minä -kirja tutkii tunnetiloja ja ilmeitä. Miltä minä näytän kun olen iloinen ja miltä kun olen surullinen? Mitä kasvoilleni tapahtuu, kun hämmästyn tai vihastun? Miltä tunne kuulostaa ja mitä se saa aikaan kehossa? Pienikokoinen kirja Millainen minä? sopii pienen lukijan käteen. Pienestä koostaan ja minimalistisesta kuvituksesta huolimatta se käsittelee suuria asioita. Vain muutamalla taitavalla viivalla syntyy erilaisten, tunnistettavien tunteiden skaala erivärisiin, kasvoja muistuttaviin pyöreisiin muotoihin. Niukassa, mutta lennokkaassa ja elävässä tekstissä on käytetty rohkeasti erilaisia adjektiiveja ja kielikuvia. Kirja tarjoaa iloista ja hyväksyvää tunnekasvatusta.

Kirjallisuuspalkinnon kunniamaininta / lastenkirjainstituutti

Teos: Millainen minä?

Ikäryhmä: 1+

ISBN: 978-952-7105-11-5

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 32 sivua

Julkaisu: huhtikuu 2016

Koko: 16 x 16 cm

PAINOS: toinen painos

Värit: 4/4 pantone Sidosasu: Kovakantinen E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Jenni Erkintalo

Värejä meressä

“Me olemme perhe oikea, yks’ pitkulainen, toinen soikea. Muodostumme perusväreistä, kaikenkarvaisista pensseleistä.”

25

Perusväripensselit ovat maalausurakan edessä, merieläimet tarvitsevat värejään. Mitä tapahtuu, kun kaksi eri väristä pensseliä kohtaavat? KUVA: Minna Kurjenluoma

Värejä meressä on kuvakirja väreistä ja monimuotoisuudesta. Hehkuvat kuvat, riimitellyt tekstit, paksu ympäristöystävällinen paperi takaavat, että kirja kestää monia lukukertoja.

Teos: Värejä meressä

Ikäryhmä: 1+

ISBN: 978-952-7105-00-9

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 32 sivua

Julkaisu: marraskuu 2014

Koko: 16 x 16 cm

PAINOS: toinen painos

Värit: 5/5 Sidosasu: Kovakantinen

Jenni Erkintalo on raumalaissyntyinen graafikko ja kuvittaja. Hän on opiskellut Helsingissä Taideteollisessa Korkeakoulussa ja Tukholmassa Konstfackissa. Erkintalo sekä kirjoittaa että kuvittaa kuvakirjoja lapsille ja nuorille ja Etana Editionsin toiminnan lisäksi hän on mukana Meiju Niskala & Peoplessa tekemässä korkeatasoista, monialaista taidetta julkisiin tiloihin ja ihmisten lähelle.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Réka Király

Yksi vielä Kaunein kirja 2014 -kokoelmassa / Suomen kirjataiteen komitea

26

“Kuka asuu tässä? Ei kukaan, punainen maja on tyhjillään. Etana löytää majan ensin, Jänis ottaa sen piilokseen heti.” Punainen maja on tyhjillään. Yksi kerrallaan ­metsän eläimet muuttavat sisään, kunnes ­yhtäkkiä tupa on liian täynnä. Mitä tapahtuu seuraavaksi? KUVA: Aino Huovio

Yksi vielä on oivaltava kuvakirja perheen pienille lukijoille. Yksi vielä palkittiin Kirjataiteen kaunis kirja 2014 -palkinnolla.

Teos: Yksi vielä

Ikäryhmä: 1+

ISBN: 978-952-7105-01-6

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 32 sivua

Julkaisu: marraskuu 2014

Koko: 16 x 16 cm

PAINOS: toinen painos

Värit: 5/5 Sidosasu: Kovakantinen

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Jenni Erkintalo & Réka Király

Pop pian kotona

27

KUVA: Minna Kurjenluoma ja Aino Huovio

Leo-poika leikkii palikoilla. Hänen paras ystävänsä Pop-lintu haluaa lähteä yksin ­seikkailulle. Värikkäisiin ­muotoihin perustuva kirja vauhdista ja siitä, ­miten Pop-lintu ­onnistuu löytämään tiensä takaisin Leon luokse juuri ennen nukkumaanmenoaikaa. Pop, pian kotona on yksi neljästä Etana Editions 1-3-vuotiaille lukijoille suunnatuista kirjoista. Sitä täydentää myös Pop puuhaa -haitarikirja. Jenni Erkintalo ja Reka Kiraly

Teos: Pop pian kotona

Ikäryhmä: 1+

ISBN: 978-952-7105-02-3

Kirjastoluokka: 85.2

Sivumäärä: 32 sivua

Julkaisu: syyskuu 2015

Koko: 16 x 16 cm Värit: 5/5 Sidosasu: Kovakantinen

Jenni Erkintalo ja Réka Király ovat työskennelleet työparina vuodesta 2013 lähtien. Kirjojen parissa työskennellessään he kumpikin kirjoittavat ja kuvittavat. Luonnokset ja tiedostot vaihtavat tekijää päivittäin, synergian kautta kirjat saavat lopullisen olomuotonsa. Erkintalo ja Király ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet yhdessä kaksi kirjaa Pop pian kotona ja Talo kulman takana.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Jenni Erkintalo & Réka Király

Pop puuhaa

J e n n i E r k i n t a l o j a R é k a K i r á ly

Va u h d i k a s vä r i t y s - j a t e h t ävä k i r j a L79.8 85.2

28

Väritä, laske, yhdistä pisteitä, puuhaa Pop-linnun kanssa. Puuhatessasi keksi samalla uusi tarina kuvien avulla. Kirja on myös iso juliste, kun taideteos on valmis, ripusta juliste seinälle kaikkien ihailtavaksi! Pop puuhaa on iloinen tehtäväkirja pienille ja isoille lapsille, kirjaa suositellaan 3-100-vuotiaille. Teos: Pop puuhaa

Sidosasu: Kovakantinen

ISBN: 978-952-7105-05-4

Ikäryhmä: 1+

Sivumäärä: 32 sivua

Kirjastoluokka: 85.2

Koko: 17 x 25 cm, sisältää 50 x 70 cm taitetun haitarikirjan

Julkaisu: lokakuu 2014

Värit: 2/2 E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Antti Kalevin kanssa

ISBN 978-952-7105-06-1

L79.8, 85.2

Antti Kalevi

29

Väritä paraati Paraatiin he lähtivät koko konkkaronkka. Tartu tussiin, liituun tai värikynään ja väritä kuvaa sivu sivulta. Keksi samalla uusi tarina kuvien avulla. Väritä reunojen sisältä tai ulkoa, tätä kirjaa ei voi värittää väärin. Kirja on myös iso juliste, kun taideteos on valmis, ripusta juliste seinälle kaikkien ihailtavaksi!

Sidosasu: Pehmeäkantinen

ISBN: 978-952-7105-06-1

Ikäryhmä: 3+

Sivumäärä: 32 sivua

Kirjastoluokka: 85.2

Koko: 17 x 25 cm, sisältää 50 x 70 cm taitetun haitarikirjan

Julkaisu: lokakuu 2015

Värit: 2/2

KUVA: Aino Huvio

Teos: Väritä paraati

Antti Kalevi on Helsingissä asuva kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hänen työlleen ominaista ovat värikkäät geometriset muodot, uniikit käsin piirretyt tekstuurit ja iloiset hahmot, jotka nähdään usein leikkisänä digitaalisen ja analogisen median yhdistelmänä. Tällä hetkellä Antti käyttää aikansa kaupallisiin toimeksiantoihin ja omien taiteellisten projektien toteuttamiseen.

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


KUVA: Patrik Rastenberger

30 HabiKids 2016, Habitare KUVA: Aino Huvio

KUVA: Patrik Rastenberger HabiKids 2016, Habitare

Helsinki Design Week 2015 Lasten viikonloppu

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Etana Editions on yhdistelmä lastenkirjakustantamoa ja suunnittelustudiota. Kuvakirjojen ympärille rakennetut Etana Editionsin työpajat ovat tavoittaneet noin 8000 lasta vuodesta 2014 lähtien. Haluamme rohkaista lapsia aktiiviseen tarinankerrontaan niin kuvan kuin tekstinkin kautta. Valikoimassamme on 12 erilaista työpajaa minikirjan tekemisestä hahmosuunnitteluun.

31

ETANA EDITIONS OY Kapteeninkatu 1 C 00140 Helsinki www.etanaeditions.com Yhteydenotot: etana@etanaeditions.com Kustantaminen: Réka Király reka@etanaeditions.com Myynti- ja markkinointi: Jenni Erkintalo jenni@etanaeditions.com

Kirjatilaukset: Porvoon Kirjakeskus tilaukset@kirjakeskus.com

Seuraa Etanaa

Hintakyselyt: sales@etanaeditions.com

Facebookissa https://www.facebook.com/etanaeditions

Käännösoikeudet: KOJA Agency kojaagency.com Carin Bacho carin.bacho@kojaagency.com

Instagramissa https://instagram.com/etanaeditions/

Twitterissä @etanaeditions

Kannen kuva: Jenni Tuominen & Jukka Pylväs, Jengi siististi sotkussa (Etana Editions, 2018) E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


32

E ta n a E d i t i o n s k e vät 2 0 1 8


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.