Etana Editions syksy 2019

Page 1

LAPSEN PARAS KIRJAKAVERI

1

SYKSY 2019

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9 KUVA: Anne Vasko


2

KUVA: Paavo Lehtonenn

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


LAPSEN PARAS KIRJAKAVERI

Hyvä lukija, Tässä on syksyn 2019 kirjavalikoimamme. Olemme halunneet valita siihen kirjoja, jotka vaikuttavat lukijoihin positiivisesti ja jättävät jäljen. Tällä kertaa katseemme suuntautuu historiaan, esikuviin ja ihmisiin, jotka ovat toiminnallaan ja teoillaan muuttaneet historiaa, ajattelutapoja ja toimineet rohkeasti silloinkin, kun se ei ole ollut helppoa. Toinen kantava teema, erilaisuuden hyväksyminen, näkyy kirjoissa Outo vieras, Jengi keksijän kätkössä, Opas suureen elämään Maya Angelou ja Stephen Hawking. Omien vahvuuksien löytäminen on tärkeä osa lapsen kasvua, ja ja niiden tunnistamiseen tarvitaan kirjoja, joita vasten voi peilata sitä millainen tyttö tai poika on, millaiseksi ihmiseksi haluaa tulla ja kasvaa. Haluamme myös olla rohkaisemassa lukijoita vaikuttamaan tulevaisuuteensa. Nuoresta iästään huolimatta Etana Editions on onnistunut viemään suomalaisia lastenkirjoja maailmalle, ja siten saanut kotimaiselle laadukkaalle lastenkirjakuvitukselle ja kirjallisuudelle runsaasti näkyvyyttä. Etana Editionsin valikoimaan kuuluu 40 lastenkirjaa, joista 28 oikeudet on myyty ulkomaille. Vuonna 2018 Etana Editions sai Astrid Lindgren Memorial Awards –ehdokkuuden ja pokkasi kotimaisen Onnimanni -palkinnon työstään lastenkirjojen arvostamisen edistämiseksi Suomessa. Lisäksi Etana Editions on tällä hetkellä ehdolla vuoden parhaaksi kustantajaksi Bolognan kirjamessujen yhteydessä. Mukavia lukuhetkiä!

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

3


Outo vieras OLIVER & kaverit

o t u O vieras

n matin, en se promenant au bord de la rivière, nd l’écureuil et Georges Hibou croisent une drôle de Chose avec un bec et des poils luisants. – Qu’est-ce que c’est que ça ? s’écrient les deux amis effrayés.

4

Astrid Desbordes ja Marc Boutavant

Outo vieras

AVAINSANAT: ERILAISUUS, UUDET ASIAT, PELKO, HYVÄKSYMINEN, YSTÄVÄT

Oliver Orava ja hänen ystävänsä Pöllö kohtaavat kävelyllä salaperäisen Otuksen, joka vaikuttaa ilmeisen vaaralliselta. Säikähtäneinä he pakenevat. Pöllö päättää kuitenkin antaa Otukselle opetuksen. Tekijäkaksikon tuorein yhteistyö Outo vieras on tarina tärkeistä teemoista: ystävyys, jakaminen, löytämisen ilo. Kirja on itsenäinen jatko-osa keväällä 2019 ilmestyneelle Oliver ja kuutamojuhla –kuvakirjalle. Astrid Desborders on opiskellut filosofiaa yliopistossa. Nykyään hän jakaa aikansa kirjoittamisen ja toimittamisen välillä. Marc Boutavant on tunnustettu Dijonissa syntynyt kuvittaja, joka asuu nykyään Pariisissa. Sarjakuvipiirtäjänä työnsä aloittanut Boutavant tunnetaan omintakeisista hahmoistaan. Hänen kuvituksensa ammentavat tarkoista huomioista ja vuorovaikutuksesta lasten ja ystävien kanssa.

Keväällä 2019 ilm estynyt saman s arjan os a

TEOS: OUTO VIERAS ALKUPERÄINEN TEOS: LA CHOSE ISBN: 978-952-7105-44-3 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 18 X 21 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN SUOMENNOS: ANNUKKA KOLEHMAINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: HEINÄKUU 2019

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


5

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


inen uom T i Jenn äs Pylv a k k Ju

dition Etana E

s Kek

ijän

kö Kät

ssä

s

6

Jenni Tuominen & Jukka Pylväs

Jengi keksijän kätkössä AVAINSANAT: YSTÄVYYS, METSÄ, RETKI, SYKSY, LUOLASTO, KEKSIJÄ, PELOT

Jenginlaakson porukalla on edessä mahtava syysretki vuoren rinteellä. Teltat pystyyn ja illanvietto voi alkaa. Ympäröivästä pimeästä metsästä kuuluu kuitenkin outoja ääniä, ja puiden lomassa näkyy kiiluvia silmiä. Seuraavana aamuna retkeilijät löytävät suunnattoman suuren ja vanhan kaatuneen puunrungon, joka on ontto ja näyttää vievän luolaan. Jengi ei mieti kahteen kerran, eteenpäin he marssivat taskulampun valossa luolaan. Mitä sieltä löytyykään? Jengi keksijän kätkössä on hauska ja jännittävä seikkailu, tarina siitä ettei kaikki ole sitä miltä ensi silmäyksellä näyttää.

Jenni Tuomisen ja Jukka Pylvään esikoiskuvakirja Jengi siististi sotkussa saa jatkoa tästä kirjasta. Riemastuttava ja värikas hahmogalleria ihastuttaa lapsilukijaa tarttumaan kirjaan.

TEOS: JENGI KEKSIJÄN KÄTKÖSSÄ ISBN: 978-952-7105-45-0 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 29,7 x 21 cm VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: ELOKUU 2019

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


7

KUVA: Jenni Tuominen

Jenni Tuominen on tämän hetken keskeisimpiä ja aktiivisimpia

suomalaisia kuvitustaiteilijoita. Hänen persoonallinen, omaan suuntaan kehittyvä tyylinsä on tunnistettavissa kaikissa hänen käyttämissään ilmaisuvälineissä. Oleellista Tuomisen taiteellisessa profiilissa on monialaisuus. Hän tekee kirjankuvituksia, lehtikuvituksia ja kuosisuunnittelua. Valtion visuaalisten taiteiden toimikunta myönsi vuoden 2017 kuvitustaiteen valtionpalkinnon kuvittaja ja kuvataiteilija Jenni Tuomiselle.

Jukka Pylväs on Porvoossa asuva kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän valmistui taidegraafikoksi Viron taideakatemiasta vuonna 2000 ja on jatkanut opintojaan graafisen suunnittelun maisteriohjelmassa Taideteollisessa korkeakoulussa. Jukka on kuvittajana pelkistämisen ja lakonisena avautuvan huumorin ystävä ja mestari. Hän on erittäin oivaltava tekijä ja hänen visuaalinen hahmotuskykynsä on erinomainen.

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


8

Anne Vasko

Lentopusu AVAINSANAT: KIRJASTOBUSSI, LENTOKONE, RAKKAUS, TUNTEET, NON-SENSE

Kun rakkaus painaa 70 000 kiloa, se vie kaiken tilan. Moinen käytös saa muissa aikaan hämmenystä ja kinaa. Silloin voi tulla äitiä ikävä! Lentopusu on Anne Vaskon hurmaava nonsense -henkinen kertomus lentokoneen ja kirjastoauton kohtaamisesta, jossa päämäärää tärkeämpi on itse matka. Lentopusu leikittelee kontrasteilla ja sen sukupuolineutraalit arjen sankarit laajentavat raikkaasti tunnekirjojen hahmogalleriaa.

TEOS: LENTOPUSU ISBN: 978-952-7105-46-7 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 23 X 27 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: SYYSKUU 2019

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


9

Anne Vasko on palkittu kirjailija ja kuvittaja. Vaskon tyylille on ominaista rikkaus, käsityö ja avoin suhtautuminen materiaaleihin. Hän sai arvostetun Rudolf Koivun -palkinnon vuonna 2010, ja hänen kuvituksensa on ollut Finlandia Junior -ehdokas.

KUVA: Milka Alanen

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


10

Isabel Thomas Marianna Madriz Opas suureen elämään

Frida Kahlo

AVAINSANAT: HISTORIAN MERKKIHENKILÖT, ESIKUVAT, VAIKUTTAMINEN, JÄLJEN JÄTTÄMINEN, TAIDE, TAIDEHISTORIA, MEKSIKO

Uusi kuvitettu tietopohjainen sarja kertoo historian inspiroivista ihmisistä ja näiden elämävaiheista. Leonardo da Vincista Marie Curieen, Nelson Mandelasta Amelia Earhartiin, uusi sarja kertoo taiteilijoista lentäjiin ja tiedemiehiin leikkisän kuvituksen avulla. Etana Editions julkaisee sarjasta ensimmäiseksi kolme kirjaa, jotka opastavat Frida Kahlon, Stephen Hawkingin ja Maya Angeloun suuriin elämiin. Pieniformaattiset oppaat tutustuttavat lukijat mielenkiintoisiin historian merkkihenkilöihin helposti

lähestyttävällä otteellaan. Lapsi uppoutuu kunkin historiallisen henkilön elämään informatiivisen ja humoristisen kerrontatavan ansiosta. FRIDA KAHLO Frida Kahlo oli värikäs meksikolainen taiteilija, joka eli monivaiheisen elämän, joutui kestämään kipua ja vaikeuksia, mutta hän käytti ilmiömäisiä taiteellisia kykyjään ilmaistaakseen tunteensa ja todellisen persoonallisuutensa. Hän maalasi yli 50 omakuvaa, ja häntä pidetään yhtenä kaikkein vaikutusvaltaisimmista ja inspiroivimmista 1900-luvun taiteilijoista.

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


Diego’s next mural was in Detroit – a city of factories and machines. It was a much poorer area of the USA, but Frida and Diego found it more welcoming than New York.

This time she painted like never before. Her selfportraits showed the terrible thoughts and images swirling around in her head. She was not afraid to paint her heartbreak and pain.

However, while Diego painted one of his greatest masterpieces, Frida was recovering from losing another baby.

Even Diego was astonished. He said, “No woman had ever put as much poetic sorrow on canvas as Frida.”

11

Isabel Thomas kirjoittaa tieteestä sekä aikuisille että lapsille, ja hänen kirjojaan on nostettu useiden tiedepalkintojen ehdokaslistoille. Hän on kolmen pojan äiti. Kuvittaja Marianna Madriz asuu ja työskentelee Lontoossa.

TEOS: FRIDA KAHLO ALKUPERÄISTEOS: LITTLE GUIDES TO GREAT LIVES, FRIDA KAHLO ISBN:978-952-7105-49-8 SIVUMÄÄRÄ: 64 SIVUA KOKO: 19 X 15 CM VÄRIT: 3/3 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 7–11-VUOTIAAT

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

KIRJAILIJA: ISABEL THOMAS KUVITTAJA: MARIANNA MADRIZ SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JA 99 JULKAISU: SYYSKUU 2019


After three years of learning what other physicists had found out, Stephen was ready to join the hunt for answers himself.

? in ng

He moved to the University of Cambridge to learn how to carry out research.

eu

ri

s it

cha ng

e universe hav

re Wh e

did all

ea

the stars

an e nd?

an

ing?

axies

Has th

en like it is today

Did th

d gal

e er s

be ays w l a

o

niv

Stephen’s favourite part of physics was cosmology – the study of how the universe began and developed. Cosmologists ask some of the BIGGEST questions of all …

in g be Will it have

co m o e fr

m?

17

12

Isabel Thomas ja Marianna Madriz Opas suureen elämään

Stephen Hawking

AVAINSANAT: HISTORIAN MERKKIHENKILÖT, ESIKUVAT, VAIKUTTAMINEN, JÄLJEN JÄTTÄMINEN, TIEDE, MAAILMANKAIKKEUS

STEPHEN HAWKING oli yksi maailman tunnetuimmista tutkijoista. Hänen uraauurtava tutkimuksensa muistista aukoista ja alkuräjähdyksestä ovat auttaneet selittämään maailmankaikkeuden syntyä ja hänen kirjaansa Ajan lyhyt historia on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. Hawkingilla diagnosoitiin hermosairaus, kun hän oli nuori, ja sairastuminen innoitti Stepheniä saavuttamaan tieteelliset tavoitteensa mahdollisimman nopeasti. Uskomattoman päättäväisyytensä ja taitojen kautta, hänestä tuli legendaarinen tutkija, ja mies joka muutti tapaa, jolla ajattelemme maailmankaikkeudesta.

TEOS: STEPHEN HAWKING ALKUPERÄISTEOS: LITTLE GUIDES TO GREAT LIVES, STEPHEN HAWKING ISBN: 978-952-7105-50-4 SIVUMÄÄRÄ: 64 SIVUA KOKO: 19 X 15 CM VÄRIT: 3/3 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 7–11-VUOTIAAT

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

KIRJAILIJA: ISABEL THOMAS KUVITTAJA: MARIANNA MADRIZ SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JA 99 JULKAISU: SYYSKUU 2019


When Maya was 14, she moved once again. This time, Maya and Bailey travelled all the way to California. Maya went to a new school and studied drama and dance. On her way home from school one day, she saw a female tram conductor. Maya fell in love with the uniform and decided that she wanted to become a tram conductor too.

When Maya went to the tram office, the manager wouldn’t give her an application form, because he didn’t think a black girl should be a conductor. Maya’s mother persuaded her not to give up. She told Maya that if she wanted something enough, she would have to keep trying, so that’s what Maya decided to do.

18

19

13

Danielle Jawando ja Noa Snir Opas suureen elämään

Maya Angelou

AVAINSANAT: HISTORIAN MERKKIHENKILÖT, ESIKUVAT, VAIKUTTAMINEN, JÄLJEN JÄTTÄMINEN, RUNOUS, KANSALAISOIKEUDET, AKTIVISMI, AFRO-AMERIKKALAISUUS

MAYA ANGELOU oli afroamerikkalainen kirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija ja kansalaisoikeuksien aktivisti. Hän kirjoitti seitsemän omaelämänkertaa, kolme essee-kirjaa, useita runokirjoja ja pitkän listan näytelmiä, elokuvia ja televisio-ohjelmia. Mayan mottona olikin, että ”Älä koskaa hyväksy ei-sanaa vastaukseksi” ja hän käytti taidettaan ja ääntään kohdatessaan ennakkoluuloja ja vaikeuksiakohdatessaan, mikä inspiroi häntä ympäröiviä aikalaisia ja tulevia sukupolvia. Danielle Jawando on lasten kirjoittaja ja käsikirjoittaja. Danielle on kirjoittanaut Kyle’s Cityn BBC:lle ja hänen esikoisromaaninsa julkaistaan vuonna 2020. Noa Snir on kuvittaja, värientusiasti ja taiteilija. Hän on syntynyt ja kasvanut Jerusalemissa, asuu ja työskentelee Berliinissä.

TEOS: MAYA ANGELOU ALKUPERÄISTEOS: LITTLE GUIDES TO GREAT LIVES, MAYA ANGELOU ISBN: 978-952-7105-51-1 SIVUMÄÄRÄ: 64 SIVUA KOKO: 19 X 15 CM VÄRIT: 3/3 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 7–11-VUOTIAAT

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

KIRJAILIJA: DANIELLE JAWANDO KUVITTAJA: NOA SNIR SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JA 99 JULKAISU: SYYSKUU 2019


14

Juha Virta & Marika Maijala

Joulu juksaa

AVAINSANAT: JOULU, JOULUNVIETTO, YSTÄVÄT, TALVI, JOULUPUKKI

Filippa ja hänen ystävänsä aasi Antero sekä Kissa Nokonen valmistautuvat yhdessä joulunviettoon. He ripustavat joulukoristeita, juovat mehua - ja täyttävät sanaristikkoa. Filippa lähtee ostamaan suklaata ja tutustuu erääseen murmeliin, joka paljastaa olevansa joulupukki. Kissa Nokosen keksit loppuvat ja se huomaa uuden kaupan naapurissa. Siellä on myyjänä pupu, joka kertoo olevansa joulupukki. Myös aasi Antero on jouluostoksilla ja päätyy auttamaan naapurin tätiä ostosten kantamisesssa. Täti kertoo olevansa joulupukki. Mitä ihmettä tämä kaikki merkitsee joulun kannalta?

TEOS: JOULU JUKSAA ISBN: 978-952-7105-47-4 SIVUMÄÄRÄ: 40 SIVUA KOKO: 26 X 20,8 cm VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: LOKAKUU 2019

Joulu juksaa on jatkoa suosituille Piano karkaa ja Kissa katoaa -kirjoille. Juha Virran teksti ja Marika Maijalan kuvitus luovat yhdessä mielikuvituksellisen maailman, joka on täynnä hassuja yllätyksiä. E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


15

Marika Maijala työskentelee vapaana kuvittajana ja graafisena suunnittelijana Helsingissä. Hän on kuvittanut urallaan noin 50 lastenkirjaa. Marika sai Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 2009 kuvituksestaan Hannu Mäkelän kirjoittamaan Vauvaunia-kirjaan (Tammi). Marika on ollut kaksi kertaa ehdolla Finlandia Junior palkinnon saajaksi sekä voittanut Kuvituksen kultahuipun Vuoden huiput 2016 -kilpailussa. Juha Virta on opiskellut historiaa, englantia ja yhteiskuntatieteitä. Hän on työskennellyt opettajana ja uusmedia-alalla. Nykyisin hän toimii opettajana lukiossa Helsingissä ja on vapaa-ajallaan aktiivinen musiikin parissa. Lapsille kirjoittaessaan Juha Virta leikkii kielellä luoden arkipäiväisistä tapahtumista seikkailuja.

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


Keväällä 2019 ilmestyivät myös lisäpainokset Marika Maijalan ja Juha Virran rakastetuista Piano karkaa ja Kissa katoaa -kirjoista. Etana Editionsin kustannusfilosofiaan kuuluu, että hyvä kirja ei vanhene koskaan. “Tapaus ja klassikko“ Piano karkaa -kirja

16

Vuoden huiput -vuosikirja

“Piano karkaa on niitä harvinaisia kirjoja, joita sekä vanhemmat että lapset tahtovat lukea yhtä paljon.“ Piano karkaa -kirja Lastenkirjapino-blogi

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


KULTAHUIPPU VUODEN HUIPUT 2015

KAUNEIN KIRJA 2015 -KOKOELMASSA / SUOMEN KIRJATAITEEN KOMITEA

/ GRAFIA RY

Juha Virta & Marika Maijala

17

Piano karkaa

Piano tippuu kyydistä. Filippa ja ystävät löytävät sen pihalta, Kissa Nokonen muuttaa siihen asumaan, Aasi Antero pitää siinä ­kahvilaa, Filippa haluaisi soittaa sitä. Samaan aikaan pianistilta puuttuu piano ja kapellimestarilta sukka, mutta lopulta kaikki selviää.

TEOS: PIANO KARKAA

IKÄRYHMÄ: 3+

ISBN: 978-952-7105-03-0

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 40 SIVUA

JULKAISU: LOKAKUU 2015

KOKO: 26 X 20,8 CM

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

MYYDYT OIKEUDET: KOREA, RUOTSI, ENGLANTI (USA/WORLDWIDE), ESPANJA (WORLDWIDE)

TEOS: KISSA KATOAA

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-04-7

IKÄRYHMÄ: 3+

SIVUMÄÄRÄ: 40 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 26 X 20,8 CM

JULKAISU: MARRASKUU 2017

VÄRIT: 5/5

Kissa katoaa Tivolin Kani on hädissään. Taikurin esityksen pitäisi alkaa, mutta taikuria ei näy missään. Onneksi Kanin ystävät Filippa, aasi Antero ja kissa Nokonen osuvat paikalle ja auttavat Kania pelastamaan esityksen. Mutta sitten katoaa myös kissa Nokonen. Mitä ihmettä taikurin teltassa oikein tapahtuu?

VÄRIT: 5/5

MYYDYT OIKEUDET: RUOTSI, ESPANJA

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


KEVÄT 2019

18

Carl Johanson Lentävä sanakirja TEOS: LENTÄVÄ SANAKIRJA

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ALKUPERÄINEN TEOS: CARL’S FLYGLEXICON

SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE

ISBN: 978-952-7105-35-1

IKÄRYHMÄ: 2+

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 25 X 31 CM

JULKAISU: TAMMIKUU 2019

VÄRIT: 4/4

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


Astrid Desbordes ja Marc Boutavant Oliver ja kuutamojuhla TEOS: OLIVER JA KUUTAMOJUHLA

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ALKUPERÄINEN TEOS: EDMOND LA FÊTE SOUS LA LUNE

SUOMENNOS: ANNUKKA KOLEHMAINEN

ISBN: 978-952-7105-39-9

IKÄRYHMÄ: 4+

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 18 X 21 CM

JULKAISU: HELMIKUU 2019

VÄRIT: 4/4

Chloé Perarnau Orkesteri karkuteillä TEOS: ORKESTERI KARKUTEILLÄ, POSTIKORTTEJA MAAILMALTA ALKUPERÄINEN TEOS: L’ORCHESTRE, CHERCHE ET TROUVE AUTOUR DU MONDE

VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN SUOMENNOS: LEENA VIRTANEN IKÄRYHMÄ: 3+

ISBN: 978-952-7105-38-2

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

JULKAISU: TAMMIKUU 2019

KOKO: 27 X 35 CM

Jenni Erkintalo Mato ja meri TEOS: MATO JA MERI

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-37-5

IKÄRYHMÄ: 3+

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 20 X 25 CM

JULKAISU: HELMIKUU 2019

VÄRIT: 4/4

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

19


Isabel Minhós Martins & Madalena Matoso

Isabel Minhós Martins ja Madalena Matoso Kun minä synnyin Isabel Minhós Martins Madalena Matoso

TEOS: KUN MINÄ SYNNYIN

VÄRIT: 4/4

ALKUPERÄINEN TEOS: QUANDO EU NASCI

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-40-5 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 19,5 X 22 CM

SUOMENNOS: ANTERO TIITTULA IKÄRYHMÄ: 4+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: MAALISKUU 2019

14/02/2019 10.27

Karin Saler ja Siri Ahmed Backström Ne, jotka jäävät jäljelle

20

TEOS: NE, JOTKA JÄÄVÄT JÄLJELLE ALKUPERÄINEN TEOS: DOM SOM ÄR KVAR ISBN: 978-952-7105-41-2 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO:20 X 24,5 CM

VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE IKÄRYHMÄ: 4+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: MAALISKUU 2019

Sanna Pelliccioni Onni-poika ja parvekeviidakko

TEOS: ONNI-POIKA JA PARVEKEVIIDAKKO ISBN: 978-952-7105-33-7 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 22 X 16 CM

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 4+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: HUHTIKUU 2019


Sanna Pelliccioni Onni-poika ja ystävät

Onni-poika saa uuden ystävän ja Onni-poika tahtoo kaiken TEOS: ONNI-POIKA JA YSTÄVÄT

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-34-4

IKÄRYHMÄ: 2+

SIVUMÄÄRÄ: 64 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 22 X 16 CM

JULKAISU: TOUKOKUU 2019

VÄRIT: 4/4

Laura Merz ja Aino Järvinen Otuksien joukossa

TEOS: YHTÄ JA TOISTA OTUKSISTA ISBN: 978-952-7105-42-9

IKÄRYHMÄ: 4+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: TOUKOKUU 2019

SIVUMÄÄRÄ: 56 SIVUA KOKO: 28 X 33 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN

Jenni Erkintalo ja Réka Király Ystäväni puu – pieni käsikirja puista

TEOS: YSTÄVÄNI PUU - PIENI KÄSIKIRJA PUISTA ISBN: 978-952-7105-43-6 SIVUMÄÄRÄ: 56 SIVUA KOKO: 20 X 31 CM

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 4+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: KESÄKUU 2019

21


Parhaimmat tarinat kysyvät enemmän kuin vastaavat. Etana Editionsin visuaalisesti upeat ja sisällöllisesti moniulotteiset tarinat tempaavat lukijansa yhteiselle mielikuvitusmatkalle. Onnistunut tarinankerronta rohkaisee lasta uteliaisuuteen, tarkkailemaan maailmaa ja tutustumaan erilaisuuteen. Lapsen ja aikuisen yhteinen jaettu lukuhetki houkuttelee vaihtamaan ajatuksia ja tunteita. Lapsi, joka osaa sanottaa omaa elämäänsä, 22

löytää paikkansa maailmassa. Jenni Erkintalo ja Réka Király ovat Etanan tuntosarvet, jotka vastaan-ottavat lasten toiveita. Tuntosarvia tukee taitavien tarinankertojien joukko, joka muodostaa Etanan kantaman tarinoiden kodin. Etanan koti kulkee aina mukana, vaan niin kulkee lapsenkin, jonka kainalossa matkaa lempikirja.

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


ETANA EDITIONS NUMEROIN Etana Editionsin on perustettu vuonna 2014. Viidessä vuodessa pienkustantamo on kustantanut 41 kirjaa 35 eri tekijältä. Kirjojen lisäksi Etana Editions on suunnitellut ja kehittänyt kymmenen lapsille suunnattua muotoilun ja tarinankerronnan työpajaa, joihin on osallistunut yli 8000 lasta, myynyt 25 kirjojen käännösoikeutta yhdeksään eri maahan mukaan lukien Kiina, Yhdysvallat, Puola, Brasilia, Espanja, Etelä-Korea, Italia, Ranska ja Ruotsi. Etana Editionsin kirjat ovat voittaneet XX palkintoa Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi kustantamo on ollut ehdolla Astrid Lindgren Memorial Awardin 2018 ja BOP- Bologna Prize for the Best Children’s Publishers of the World palkintojen saajaksi. Syksyllä 2018 Etana Editions sai arvostetun Onnimanni-palkinnon lastenkirjallisuuden asemaa edistävästä työstään. ETANA EDITIONSIN KUSTANTAMIEN KIRJOJEN SAAMAT PALKINNOT: 2015

Kaunis kirja 2014 kunniamaininta – Yksi vielä

2016

Kaunis kirja 2015 kunniamaininta – Piano karkaa

2016

The White Ravens -kansainvälinen palkinto – Piano karkaa

2016

Kultahuippu, Vuoden Huiput 2016 – Piano karkaa

2017

Kaunis kirja 2016 kunniamaininta– Tuulen vuosi

2017

Kaunis kirja 2016 kunniamaininta – Tuhat ja yksi otusta

2017

Kunniamaininta Punni-lastenkirjapalkinto – Tuhat ja yksi otusta

2017

Kunniamaininta Punni-lastenkirjapalkinto – Millainen minä?

2017

3. palkinto, Mikkelin 11. kuvitustriennali – Tuhat ja yksi otusta

2017

The White Ravens -kansainvälinen palkinto – Tuhat ja yksi otusta

2017

Kunniamaininta, Vuoden Huiput 2017 – Tuhat ja yksi otusta

2017

IBBY Honour List 2018 – Tuhat ja yksi otusta

2018

Kaunis kirja 2017 kunniamaininta – Amos ja sumupuu

2018

Bologna Ragazzi Award Special Mention – Tuulen vuosi

2018

The White Ravens -kansainvälinen palkinto – Pallen ja Monkon kumma päivä

2018

Onnimanni -palkinto – Etana Editions kustantamo

2019

Kaunis kirja 2018 kunniamaininta – Ruusun matka E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

23


24

Isabel Minhós Martins ja Yara Kono Sata siementä, jotka lensivät pois

TEOS: SATA SIEMENTÄ, JOTKA LENSIVÄT POIS ALKUPERÄISTEOS: CEM SEMENTES QUE VOARAM (PLANETA TANGERINA 2017) ISBN: 978-952-7105-31-3 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 22 X 22 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN SUOMENNOS: ANTERO TIITTULA IKÄRYHMÄ: 3+

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


Claudia Boldt & Eleanor Meredith Tutki ja tee taidetta

Taidetehtäviä luoville lapsille!

tutki ja

tutkie ja te

tee taidetta

taide t ta

TEOS: TUTKI JA TEE TAIDETTA

KOKO: 23 X 30 CM

ALKUPERÄISTEOS: THINK AND MAKE LIKE AN ARTIST (THAMES&HUDSON 2017)

VÄRIT: 4/4

ISBN: 978-952-7105-24-5

IKÄRYHMÄ: 5+

SIDOSASU: NIDOTTU SUOMENNOS: JENNI ERKINTALO

SIVUMÄÄRÄ: 80 SIVUA

Claudia Boldt & Eleanor Meredith

Juha Virta ja Marika Maijala Numerosoppa TEOS: FILIPPA & KUMPPANIT NUMEROSOPPA ISBN: 978-952-7105-26-9 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 20 X 20 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 1+

Carl Johanson Autosanakirja

TEOS: AUTOSANAKIRJA ALKUPERÄINEN TEOS: CARLS BILLEXICON ISBN: 978-952-7105-32-0 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 25 X 31 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE IKÄRYHMÄ: 2+

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

25


Maija Hurme Yksinäisten saarten kartasto

TEOS: YKSINÄISTEN SAARTEN KARTASTO ISBN: 978-952-7105-18-4 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 29 X 34 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 4+

Marika Maijala Ruusun matka

26 TEOS: RUUSUN MATKA ISBN: 978-952-7105-30-6 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 22,5 X 33 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 4+

RÉKA KIRÁLY

RÉKA KIRÁLY

joulusta

joulusta

Réka Király Pieni suuri tarina joulusta

TEOS: PIENI SUURI TARINA JOULUSTA ISBN: 978-952-7105-27-6 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 19,5 X 22 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9 8


Jenni Tuominen & Jukka Pylväs Jengi siististi sotkussa TEOS: JENGI SIISTISTI SOTKUSSA ISBN: 978-952-7105-16-0 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 29,7 X 21 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+

Ellen Karlsson ja Monika Forsberg Kuka ohjaa junaa? TEOS: KUKA OHJAA JUNAA? ALKUPERÄISTEOS: VEM ÄR DET SOM KÖR? (URAX FÖRLAGET 2018)

27

ISBN: 978-952-7105-24-5 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 20,5 X 20,5 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN SUOMENNOS: KIRSIKKA MYLLYRINNE IKÄRYHMÄ: 3+

Hanna Konola Tuulen vuosi

TEOS: TUULEN VUOSI

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-08-5

IKÄRYHMÄ: 3+

SIVUMÄÄRÄ: 24 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 20,8 X 26 CM

JULKAISU: MAALISKUU 2016

VÄRIT: 4/4 PANTONE

MYYDYT OIKEUDET: ITALIA, ENGLANTI (USA/WORLDWIDE), RANSKA, KIINA

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9 8


Laura Merz ja Aino Järvinen Tuhat ja yksi otusta

Laura Merz

Tuhat ja yksi oTusta

TEOS: TUHAT JA YKSI OTUSTA ISBN: 978-952-7105-07-8 SIVUMÄÄRÄ: 64 SIVUA

IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: KESÄKUU 2016

KOKO: 27 X 33 CM

MYYDYT OIKEUDET: KIINA, LATVIA

VÄRIT: 4/4

PAINOS: KOLMAS PAINOS

SIDOSASU: KOVAKANTINEN 1

MIKKELIN KUVITUSTRIENNAALIN 3. PALKINTO

KAUNEIN KIRJA 2016 -KOKOELMASSA KIRJALLISUUSPALKINNON KUNNIAMAININTA

/ SUOMEN KIRJATAITEEN KOMITEA

KUNNIAMAININTA VUODEN HUIPUT 2016 / GRAFIA RY

/ LASTENKIRJAINSTITUUTTI

RÉKA KIRÁLY

Réka Király Pieni suuri tarina ystävyydestä

28

RÉKA KIRÁLY

ystävyydestä

TEOS: PIENI SUURI TARINA YSTÄVYYDESTÄ ISBN: 978-952-7105-13-9

ystävyydestä

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 19,5 X 22 CM VÄRIT: 4/4

SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: LOKAKUU 2017 MYYDYT OIKEUDET: ESPANJA

Annika Sandelin ja Linda Bondestam Sano hei! TEOS: SANO HEI!

IKÄRYHMÄ: 1+

ISBN: 978-952-7105-23-8

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

SUOMENNOS: TITTAMARI MARTTINEN

KOKO: 15 X 15 CM VÄRIT: 4/4 SIDOSASU: KOVAKANTINEN

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

JULKAISU: LOKAKUU 2017 YHTEISTYÖSSÄ: FÖRLAGET M


Jenni Rope Pallen ja Monkon kumma päivä TEOS: PALLEN JA MONKON KUMMA PÄIVÄ ISBN: 978-952-7105-17-7 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: SYYSKUU 2017

KOKO: 22 X 22 CM VÄRIT: 4/4

Jenni Erkintalo ja Réka Király Talo kulman takana 29 TEOS: TALO KULMAN TAKANA ISBN: 978-952-7105-09-2 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 21 X 24 CM

SIDOSASU: KOVAKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: SYYSKUU 2016 MYYDYT OIKEUDET: KOREA

VÄRIT: 5/5

Ilja Karsikas Amos ja sumupuu

TEOS: AMOS JA SUMUPUU

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-10-8

IKÄRYHMÄ: 3+

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 21 X 25,5 CM

JULKAISU: HUHTIKUU 2017

VÄRIT: 5/5

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


Jenni Erkintalo Millainen minä? TEOS: MILLAINEN MINÄ?

IKÄRYHMÄ: 1+

ISBN: 978-952-7105-11-5

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

JULKAISU: HUHTIKUU 2016

KOKO: 16 X 16 CM

PAINOS: TOINEN PAINOS

VÄRIT: 4/4 PANTONE SIDOSASU: KOVAKANTINEN

KIRJALLISUUSPALKINNON KUNNIAMAININTA / LASTENKIRJAINSTITUUTTI

Jenni Erkintalo Värejä meressä

30

TEOS: VÄREJÄ MERESSÄ

IKÄRYHMÄ: 1+

ISBN: 978-952-7105-00-9

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

JULKAISU: MARRASKUU 2014

KOKO: 16 X 16 CM VÄRIT: 5/5

PAINOS: TOINEN PAINOS

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

Réka Király Yksi vielä

TEOS: YKSI VIELÄ

IKÄRYHMÄ: 1+

ISBN: 978-952-7105-01-6

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

JULKAISU: MARRASKUU 2014

KOKO: 16 X 16 CM VÄRIT: 5/5 SIDOSASU: KOVAKANTINEN KAUNEIN KIRJA 2014 -KOKOELMASSA / SUOMEN KIRJATAITEEN KOMITEA

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 8

PAINOS: TOINEN PAINOS


Jenni Erkintalo & Réka Király Pop pian kotona TEOS: POP PIAN KOTONA

IKÄRYHMÄ: 1+

ISBN: 978-952-7105-02-3

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

JULKAISU: SYYSKUU 2015

KOKO: 16 X 16 CM VÄRIT: 5/5 SIDOSASU: KOVAKANTINEN

J E N N I E R K I N T A L O J A R É K A K I R Á LY

Jenni Erkintalo & Réka Király Pop puuhaa

31

VA U H D I K A S VÄ R I T Y S - J A T E H TÄVÄ K I R J A L79.8 85.2

TEOS: POP PUUHAA

SIDOSASU: KOVAKANTINEN

ISBN: 978-952-7105-05-4

IKÄRYHMÄ: 1+

SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA

KIRJASTOLUOKKA: 85.2

KOKO: 17 X 25 CM, SISÄLTÄÄ 50 X 70 CM TAITETUN HAITARIKIRJAN

JULKAISU: LOKAKUU 2014

VÄRIT: 2/2

Antti Kalevi Väritä paraati

Antti Kalevin kanssa

TEOS: VÄRITÄ PARAATI ISBN: 978-952-7105-06-1 SIVUMÄÄRÄ: 32 SIVUA KOKO: 17 X 25 CM, SISÄLTÄÄ 50 X 70 CM TAITETUN HAITARIKIRJAN ISBN 978-952-7105-06-1

L79.8, 85.2

VÄRIT: 2/2 E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9

SIDOSASU: PEHMEÄKANTINEN IKÄRYHMÄ: 3+ KIRJASTOLUOKKA: 85.2 JULKAISU: LOKAKUU 2015


ETANA EDITIONS OY Kapteeninkatu 1 C 00140 Helsinki www.etanaeditions.com Yhteydenotot: etana@etanaeditions.com Kustantaminen: Réka Király reka@etanaeditions.com Jenni Erkintalo jenni@etanaeditions.com

Kirjatilaukset: Porvoon Kirjakeskus tilaukset@kirjakeskus.fi

Seuraa Etanaa

Hintakyselyt ja tilaukset: sales@etanaeditions.com

Facebookissa https://www.facebook.com/etanaeditions

Myynti: sales@etanaeditions.com Käännösoikeudet: KOJA Agency kojaagency.com Carin Bacho carin.bacho@kojaagency.com

Instagramissa https://instagram.com/etanaeditions/

Twitterissä @etanaeditions

32

e t a naeditions.com

A L L R I G HTS R ES E RV E D © E TA N A E DI TI O N S , 2 01 9

KUVA: Marika Maijala

E TA N A E D I T I O N S S Y K S Y 2 0 1 9


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.