Fiba 1/2010 by Fiba

FIBA

Sisällysluettelo:

Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden pää-äänenkannattaja. Julkaisija FIBULA ry.

Pääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 Minna Rönkä

78. lehti 20. vuosikerta ilmestyy 4 kertaa vuodessa Toimituskunta: Päätoimittaja: Minna Rönkä Toimittajat: Marko Marila Heini Pulli Rauno Nikula Yhteystiedot: Sähköposti: minna.ronka@helsinki.fi Postiosoite: Fibula ry./Fiba KulTu/Arkeologian oppiaine PL 59 00014 HELSINKI Paino: Picaset

Puhiksen patinat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 Anna Ylitalo Fibulan hallituksen ja Fiban toimituksen esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Fuksihuumoria . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10 Rauno Nikula Hirvenhiihtoa Nuuksiossa . . . . . . . . . . . . . 12 Minna Rönkä Hiljaa kulkee Trans-Siperia . . . . . . . . . . . . . 14 Heini Pulli Arkeologiaa vuonna 5010. . . . . . . . . . . . . 19 Terminator Abdulla abu el-Hanni Homoseksuaalisuuden arkeologiaa kommentti Ranisen Samille . . . . . . . . . . . . 20 Marko Marila Thesprotia 27.6. - 25.7. 2009. . . . . . . . . . 23 Anna Ylitalo ja Rasmus Åkerblom Valearkeologi hoiti kulttuuriperintöä kuukausien ajan Helsingissä . . . . . . . . . 33 Marko Marila Kaivauskuopat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34 Katri Toivakka Puuhatehtävä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35 Minna Rönkä Etukansi: Luista seuraa Tyyne Takala

ISSN 1237-2084

Takakansi: Sarjakuva Lauri Mäntylä

Pääkirjoitus Minna Rönkä

ikein hyvää alkanutta vuotta kaikille Fiban lukijoille! Meidän kaikkien rakastama Fiba, tuo tuttu ja turvallinen, mutta kuitenkin niin nuorekas ja mieltä virkistävä lehti, täyttää tänä vuonna kaksikymmentä. Minulla on kunnia toimia juhlavuoden päätoimittajana – kiitos teidän luottamuksenne – ja toivon selviytyväni tehtävästä kaikella sillä arvokkuudella ja uskottavuudella kuin lukuisat edeltäjänikin. Innovatiivisuuden rimaa lienee tosin vaikea ylittää ainakaan pääkirjoituksissa (ks.esim. Fiba 3/09), mutta loistavan toimituskunnan avulla pääsemme varmasti pitkälle. Myös Fibulassa on käynnissä tietyssä mielessä erityinen vuosi. Uuden hallituksemme seitsemästä virallisesta jäsenestä peräti neljä on fukseja, kuten myös toinen epävirallisista varajäsenistämme. Epävirallisista siksi, että yhdistyksemme muinaisissa säännöissä mainitaan vain yksi hallituksen varajäsen. Sääntöjä tehdessä ei nähtävästi osattu odottaa, että hallitukseen olisi joskus näin paljon halukkaita ilman pienintäkään uhkailua. Mutta olkaamme tyytyväisiä, että fuksit on onnistuttu näin nopeasti manipuloimaan aktiivisiksi fibulisteiksi! Uuden tuoreuden myötä Fibulan toimintakin laajenee uusille urille. Fibula on vähitellen levittämässä lonkeroitaan suuremmille järjestöille tyypillisen opiskelijakulttuurin aloille, joille alkaa nyt olla meilläkin kysyntää. Vanhempi polvi saattaa järkyttyä esimerkiksi siitä, että uudet fibulistit haluavat itselleen omat haalarit ja suunnittelevat niitä jo ahkerasti. Tähän väliin minun on pakko lisätä, että olen itse lupautunut ostamaan haalarit ainoastaan sillä ehdolla, että ne ovat mammutin väriset ja niihin voi liittää söpön hännän, korvat ja kärsän. Yritänkin nyt käännyttää koko lukijakunnan tälle kannalle, jotta hallituksen konservatiivinen, muita värejä lobbaava vastustajasiipi saadaan nujerrettua. Mainittakoon vielä, että huhtikuussa Fibula järjestää niinkin erikoislaatuisen tapahtuman kuin sitsit. Vaikka sitsikulttuuri on monille melko vierasta, uskomme, että tilaisuus ei jää vaisuksi yritykseksi vaan päinvastoin avaa ovia uusille mahdollisuuksille. Allekirjoittanut on muuten kokoamassa sitsejä varten lauluvihkoa, johon sopii ehdottaa suosikkilaulujaan tai omia sanoituksiaan. Esimerkkinä julkaisemme tässä Fibassa jo yhden uuden sanoituksen, joka on selvää hittiainesta. Lienen jo maalaillut kylliksi kauniita tulevaisuudenkuvia, siispä antoisia lukuhetkiä ja kevään odotusta!

Fiba 1/2010

Puhiksen patinat Anna Ylitalo

uosi 2010 starttasi tuttuun tapaan Fibulan kevätkokouksella, jossa valittiin uusi uljas hallitus goljatteineen. Kokouksessa hyväksyttiin linja, jota kohti kaleerimme tulee tänä vuonna kulkemaan: Fibula järjestää historiansa ensimmäiset sitsit. Kyllä. Tulemme myös vuoden aikana tekemään entistä enemmän yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa, sillä ensimmäistä kertaa Fibulan olemassaolon aikana iki-ihanalla yhdistyksellämme on kaksi kätyriä Humanisticumin hallituksessa. Sähköpostilistan spämmäystä kannattaa tutkia tarkkaan: keväällä on edessä kotimaan ekskursio Pohjanmaalle ja syksyllä puolestaan tarkoitus lähteä tutkimaan, mitä Puolalla mahtaa olla tarjottavanaan. Kaiken tämän lisäksi suattaapi hyvinkin olla, että saamme keväällä vierailijoita kaukaa pohjoisesta... Tänä vuonna fibulalaisten aktiivisuutta kaivataan enemmän kuin koskaan aiemmin. Yliopistossa kuohuu, oppiaineesta kuuluu kummia ja vuoden 2004 Vuosijuhla Fibaa on edelleen kymmeniä kappaleita kauppaamatta. Haluan nähdä arkeologian opiskelijoiden nousevan barrikadeille oikeuksiensa puolesta ja tämä ei tule onnistumaan muutaman ihmisen voimin. ”Vaviskoot vallassa olevat luokat opiskelijoiden vallankumouksen edessä! Opiskelijoilla ei ole siinä muuta menetettävää kuin kahleensa, voitettavana heillä on koko maailma.” On monia tapoja, joilla uusi puheenjohtaja voi aloittaa valtakautensa. Toiset kompastelevat aavistuksenomaisessa humalatilassa alas rappusia ja rikkovat paitsi puheenjohtajan tiaransa myös kylkiluunsa, toiset taas aloittavat välittömästi hallitsemaan uutta aluevaltaustaan rautaisen lempeällä otteella, raivaten tilaa uudelle ja uudistaen vanhaa. Onneksi kuulun näihin jälkimmäisiin tapauksiin. Nähdään vuoden aikana! - Annarkisti

Fibulan hallituksen ja Fiban toimituksen esittely Anna Ylitalo puheenjohtaja, Fiban freelänceri Syksyllä 2009 onnistuimme taitavalla taktikoinnilla ratkaisemaan diplomaattisen kriisin Fibulan ja Ahvenanmaan välillä. Sovittelureissusta alkanut arkeologisen glasnostin kausi nosti allekirjoittaneen lopulta Fibulan puheenjohtajaksi. Olen 2. vuoden opiskelija, harrastan HYYtävää pörräämistä Uuden ylioppilastalon nurkilla ja salainen motiivini kaiken järjestöaktiiviuden ja halloped-toiminnan taustalla on Unioninkatu 38:n julistaminen Fibulandian autonomiseksi vapaavaltioksi. Shh!

Olen Enni Lappela, Fibulan uusi ja kunniakas ympäristövastaava ja ekstravaravarajäsen. Ympäristöasiat ovat oikeastikin sydäntäni lähellä, vaikka toimenkuvani vaikuttaa lähinnä juhlien jälkeisten tölkkien kierrättämiseltä. (Toimitus huomauttaa: tölkkien kierrätys on yleensä nähty koko hallituksen tehtävänä, mutta mikäli ympäristövastaava haluaa ottaa sen kontolleen, kukaan tuskin vastustaa.)

Fiba 1/2010 Nimeni on Rauno Nikula (bile-emäntä, Fiban toimittaja) ja aloitin opintoni viime syksynä. En oikein muista, kuinka päädyin arkeologiaan, mutta viimeistään Oula Seitsosen kenttätyökurssilla olen varmistunut oikeaan osuneesta valinnasta: katsokaas, arkeologihan pääsee tekemään kaikkea sitä kivaa, mistä tavalliset toimistotyöntekijät vain unelmoivat. Kuten retkeilemään metsässä ja piirtelemään kauniita kuvia. Hallituksen jäsenenä tarkoitukseni on pitää hauskaa omalla ja toisten kustannuksella, vältellä tehokkaasti vastuullisia velvollisuuksia, sekä hoitaa ne velvollisuudet joita en onnistu välttämään. Koska en jaksa tehdä luentomuistiinpanoja, käytän saman ajan piirtämällä Fibaan keskinkertaista arkeologihuumoria, jonka kehittymistä lukijat saavat seurata tulevien vuosien ajan. Uskon, että tekeminen voittaa aina puhumisen ja konkreettiset esineet kirjalliset dokumentit. Hallitustyön rakentuessa pitkälti kirjallisten esitysten pohjalta käytävän keskustelun varaan, olen pahassa pulassa. Tämän dikotomian pyrin tulevana hallituskautena ratkaisemaan tuottamalla erilaisia prestiisiesineitä, kuten puheenjohtajan nuijan, sekä maanisella aktiivisuudella, kuten siivoamisella. Viimeksimainitulla totuttelen myös tulevaan paikkaani työelämässä. Hei vaan! Olen Minna Rönkä, 3. vuoden opiskelija ja Fiban päätoimittaja. Fibulan hallituksessa tein strategisen liikkeen ja siirryin sihteeristä varapuheenjohtajaksi, minkä lisäksi olen kulttuuri-, liikunta- ja tietenkin mammuttivastaava. Suhtaudun kaikkiin toimiini asianmukaisella vakaumuksella. Varokaa siis lausumasta pahaa sanaa mammuteista, tai hukka teidät perii!

Tervehdys! Olen toisen vuoden opiskelija Niko Anttiroiko, ja lukeudun niihin harvalukuisiin edellisen hallituksen jäänteisiin nykyisessä kokoonpanossa. Keväisissä nimikearpajaisissa pääsi ilmeisesti tapahtumaan jotakin tavallisen käsityskyvyn ylittävää, nimittäin varajäsenen titteli sai peräänsä kiehtovan (virallinen) lisäkkeen jostakin rinnakkaisesta alivaltiosihteeri-todellisuudesta. Varajäsenen vastuullisten tehtävien lisäksi toimin myös opinto-, työelämä- ja tiedotusvastaavana. Siinä sivussa olen myös se, joka istuu maanantaisin laitoksen kokouksissa näkemässä ja kuulemassa kaiken. Ja kuten osa teistä onkin jo huomannut, kaltaiseni hyväntahtoisen hölmön läsnäoloa hallituksessa ja oppiainekokouksissa voi hyödyntää kertomalla kaikenkarvaiset ehdotuksensa ja mielipiteensä minulle eteenpäin vietäviksi. “--- lukuunottamatta tietysti taloudenhoitajaamme, joka varjelee rahakirstuamme kuin Fafnir ikään.” Tervehdys kaikille, olen Katri Toivakka, Fibulan uusi taloudenhoitaja. Täten uljaan järjestömme rahakirstu on sydämeni asia tästä eteenpäin. Lupaan olla puhaltamatta tulenliskoja niskaasi, jos hoidat rahaasiasi Fibulan kanssa kunnialla. Jos kuitenkin kuulut niihin 13:een lurjukseen, jotka eivät vielä ole maksaneet viime vuoden velkojaan kassaan, varoitan sinua jo etukäteen: tulen perimään ne rahat tavalla tai toisella... Hallituksen ulkopuolella olen tietenkin vielä pieni ja kiltti fuksi, joka opiskelee ahkerasti ja arvostaa vanhempia opiskelijoita suuresti.

Fiba 1/2010 Hei! Olen jänkiytynyt puskan kasvatti Keski-Suomesta, ja nykyisin näemmä myös Fibulan tila- ja tuutorvastaava, sekä juhlamajuri. Jos siis kerhohuone tuntuu hajoavan käsiin, fuksit kuolevat nälkään eksyttyään Aleksandriassa, tai juhlista puuttuu särmää, niin purkaa minua nilkkaan kun osutaan käytävällä vastakkain. Ja jos mieleen nousee bile-ideantynkää, tai kaipailette tiloihin parannuksia, niin nykäiskää reilusti hihasta!

Kertsillä nähdään! Aleksi Pienimäki Marko Marila Olen kolmannen vuoden arkeologian opiskelija, Fibulan kansainvälisyysvastaava ja Fiban toimituskunnan jäsen. Olen kirjoitellut ainejärjestölehtiin ja maan tasokkaimpaan arkeologiseen julkaisuun - Arkeologiassa tohisee -lehteen - lähinnä arkeologian filosofiasta ja semiotiikasta. Myös nykyajan arkeologia ja arkeologian merkitys osana populaarikulttuuria ovat minua kiinnostavia aiheita. Jotakin on joskus tullut raapusteltua ihmisjäänteistäkin. Fiban lisäksi kirjoitteluani voi seurata blogissani osoitteessa http://archaeblogy.wordpress.com/. Minuun törmää todennäköisesti Fibulan lukupiirissä ja Filosofis-arkeologisella Klubilla, joka on 2009 perustettu arkeologian teoriaan ja filosofiaan keskittyvä keskusteluryhmä.

Olen Heini Pulli ja toimin Fibulan sihteerinä, ekskursiovastaavana ja Fiban toimittajana tämän vuoden ajan. Vapaa-ajallani käyn töissä psykoterapiainstituutissa ja pesulassa. Ennen arkeologiaan siirtymistä opiskelin muun muassa viestintää, tiedotusoppia, luovaa kirjoittamista ja Etelä-Aasian tutkimusta. Lopun esittelystä ajattelin hoitaa käymällä skitsofreenistä dialogia itseni kanssa, kysymällä ja sitten vastaamalla omaan kysymykseeni, eli: Mitä inhoat: Tomaattia (useimmissa konteksteissa) ja kermavaahtoa (aina). Mistä pidät: Ukkosesta ja soutamisesta. Juoksemisesta lämpiminä iltoina, kun sataa ihan vähän ja metsässä tuoksuu metsältä. Mikä on monista hauskaa, mutta sinusta ei: Lapset ja sovinistivitsit ja se, kun miehet avaavat ovia. Mikä on sinusta hauskaa, mutta monista ei: Ulkona nukkuminen Mumbaissa. Mikä pitää sinusta, mutta sinä et siitä: Humalaiset perussuomalaiset. Mitä olet oppinut kantapään kautta: Älä jätä rinkkaa kuolevan miehen sängyn alle junassa. Unelmasi: Trekata Annapurnan ympäri ilman vuoristotautia. Päästä postiin töihin. Parasta juuri nyt: Työpaikallamme on kahvikone, ja tänään opin säätämään kahvin vahvuutta. Mitä toivoisit olevasi: Nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi. Mitä haluaisit sanoa juuri ennen kuolemaasi: My only regret is not watching enough television. (Roger, American Dad)

Hallitukseen epävirallisena varajäsenenä kuuluu lisäksi Jenna Karhu, itsepuolustusvastaava. Titteli taitaakin kertoa syyn, miksi toimitus ei uskaltanut käyttää tarvittavan järeitä uhkailukeinoja esittelyn saamiseksi lehteen ajoissa...

Fiba 1/2010

Fuksihuumoria

Fiba 1/2010

Hirvenhiihtoa Nuuksiossa

Teksti: Minna Rönkä Kuvat: Niko Anttiroiko räänä kylmänä talvipäivänä neljä uhkarohkeaa fibulistia kaivoi sukset varastostaan ja lähti tietämän mukaan kaikkien aikojen toiselle Fibulan hiihtoretkelle.

Jo alkumetreillä VR (tunnetaan myös nimellä Venaa Rauhassa) heitti kapuloita rattaisiin: U-juna, jolla meidän oli tarkoitus ajaa Leppävaaraan, ei koskaan saapunut asemalle, vaan jouduimme odottamaan puolisen tuntia seuraavaa A-junaa, jonka sijaan asemalle tulikin lopulta L-juna. Pasilassa koimme seuraavan Hiihtäjät lähtivät innokkaina ylittämään jäätä yllätyksen, kun juna meni ihan eri raiteelta kuin taulut näyttivät, jättäen yhden fibulistin sekä 58 muuta matkustajaa kylmästi odottelemaan seuraavaa junaa – älkääkä luulko että sekään olisi tullut aikataulussa. Leppävaarassa meillä oli niin ollen hyvin aikaa käydä kaupassa neljättä suksijaa odotellessamme. Hiihtoretkihän vaatii raskaat eväät, erityisesti niillä vaarallisilla seuduilla, johon olimme matkalla. Silti katsoin hieman epäuskoisena, kun koriin kertyi kolme makkarapakettia, maissia, sämpylöitä, suklaata ja banaaneja. Noh, ainakaan emme kuolisi nälkään, jos eksyisimme metsään… Lopulta kaikki VR:n harhauttamat yksilötkin olivat koossa, ja lähdimme autolla kohti Nuuksion järveä pyhänä tavoitteenamme paikantaa järven rannalta Jäniskallion hirviaiheinen kalliomaalaus. Olimme varautuneet hyvin, sillä mukana oli kartta, koordinaatit ja gepsi – ja jottei vain jäisi alivarustautumiseksi, vielä upea retkilämpöpeitto, joka ilmeisesti pitää lämpimänä missä tahansa olosuhteissa. Harmi, ettei tullut tilaisuutta testata sitä! Hiihtomatka ei ollut kovin pitkä, mutta hanki ei kantanut juuri lainkaan ja suksemme upposivat lumen vetisiin uumeniin. Rämmimme silti urheasti eteenpäin, ja välillä sukset jopa melkein luistivat! Järven toiselle laidalle päästyämme aloimme

tähyillä kallioseinämiä, kunnes viimein näimme sen: kalliosta kauniisti erottuvan, punertavan hirven hahmon. Hirven ohella kalliossa näkyi muitakin kuvia, mutta ne olivat niin huonosti säilyneet, ettei niiden muodosta saanut selvää. Alkoi vimmattu kuvaussessio, kun yritimme – ja lopulta onnistuimme – ottamaan automaattilaukaisulla ryhmästämme tyylikkään poseerauskuvan. Aikamme kohdetta ihailtuamme käännyimme paluumatkalle ja huomasimme iloksemme, että lumen alla muhinut vesi oli jäätynyt suksien pohjaan valtaviksi paakuiksi. Hiihto oli sen jälkeen hieman huono sana kuvaamaan liikkumistamme. Onnistuin jäitä irti takoessa muuten myös katkaisemaan toisen sauvani… Seuraavaksi ajoimme autoilla hieman kauemmas ja talsimme nuotiokatokselle. Tunnelma liekkien äärellä, kuuma kaakaomuki kourassa olisi ollut täydellinen, jos olisi vielä ollut kitara, jolla olisimme voineet soitella haikeita melodioita. Hiillosta odotellessa simänsä dettyään et nälkä kasvoi, eikä y lö t a v si it eologit ilo kolme makkaraSankariark pakettia tuntunut enää lainkaan huonolta idealta. Makkaroiden lisäksi gourmé -ateriamme koostui maissintähkistä ja jälkiruuasta à la Roland: paahdettuja banaaneja suklaatäytteellä. Oli jo pimeää, kun lähdimme takaisin Leppävaaraan. Hiihtoretki oli kaiken kaikkiaan menestys, ja kehittelimmekin jo villejä visioita seuraavasta hiihdosta. Aiomme ehdottomasti vielä joskus toteuttaa vanhanaikaisen herrasmieshiihdon, jossa kaikilla on päällä hieno puku ja ylioppilaslakki ja jossa juodaan kaakaon sijasta skumppaa. Mietimme myös, voisiko tähän yhdistää esim. sitsit kalliomaalauksen juurella tai rapujuhlat. Ei voi kyllä kuin todeta, että hiihto on hieno laji. □

Fiba 1/2010

Hiljaa kulkee Trans-Siperia Heini Pulli

ämä kirjoitus ei suoranaisesti liity arkeologiaan, vaan on ekskursiovastaavan roolissa kirjoitettu päiväkirjamuotoinen matkakertomus. Ties vaikka Fibula joskus päätyisi ekskursiolle Siperiaan tai Mongoliaan. Jutussa tarjotaan enemmän tai vähemmän hyödyllisiä vinkkejä omatoimimatkailuun ja paljastetaan myös uusi täysin ilmainen, joskin melko suurpiirteinen, luiden ajoitusmenetelmä. Altai-vuoristo & sukulaiskansatapaaminen Pompimme vanhan venäläisvalmisteisen auton katetulla lavalla tavaroinemme matkalla kohti Altai-vuoristoa. Auto sammuilee yhtenään ja jää kiinni mutaan. Alkaa tulla hämärää ja kulkupelimme jättää meidät lopullisesti. Seisomme keskellä pimeää märkää metsää, jonka polut ovat muuttuneet puroiksi. Vuorotellen kaikki ovat kuulevinaan lähestyvän auton ääniä, mutta autoa ei tule. Metsä huokailee hädällemme, ja kuvitellut moottorinäänet vaihtuvat minuuttien kuluessa mielissämme kurkkulauluksi ja etäiseksi rummutukseksi. Tunnin

kuluttua tulee jeeppi, joka pelastaa meidät pimeydeltä. Onneksi, sillä ei kestä kauaa, kun auton valokeilaan ilmestyvä verinen mieskaksikko pelästyttää meidät. Sitten nämä aaveet taas katoavat metsään. Vasta myöhään yöllä saavumme laaksoon, johon teltan voi pystyttää. Törmäämme pimeässä suomalaiseen mieheen, joka ryhtyy esitelmöimään alueella villinä kasvavasta kannabiksesta. Opimme myös, että Kazakstaniin pääsee ilman viisumia, jos junassa tekeytyy humalaiseksi. Aamulla tapaamme hantin ja keskustelemme suomalais-ugrilaisittain. Nämä metsät ovat täynnä yllätyksiä!

Katun-joki, Altai

Koivumetsä vaihtuu aroksi Päättymättömien junalippuvaikeuksien ja viisumisotkujen sekä yhden täydellisen auringonpimennyksen jälkeen olemme viimein matkalla Mongoliaan. Vinkki: Vaikka viisumiasi ei suostuttaisi rekisteröimään, se ei tarkoita, että voisit jättää sen tekemättä. Jos kuitenkin sorrut tähän, voi tilannetta jonkin verran paikata tekeytymällä tyhmäksi. Päätämme juhlia tätä onnistunutta b-vaihtoehtoa ja matkamme jatkumista ja suuntaamme ravintolavaunuun, jossa puutteellisella venäjän kielen taidolla tilattu vod-

kashotti osoittautuukin kannulliseksi. Yläpedille on vaikea kiivetä humalassa ja vessojen käyttökiellot asemilla tuntuvat nyt erityisen pitkiltä. Muutaman päivän kuluttua yöllä ylitämme Mongolian rajan. Aamulla meitä tervehtivät kauniit loputtomat arot. Auringon vasta noustessa herätän kaikki katsomaan muuttunutta maisemaa. ”No trees, no trees” ilonkiljahdukset ihmetyttävät hytissämme heräilevää Hollannin vihreänliiton edustajaa, jonka suhtautuminen eroosioon ja aavikoitumiseen ei ole yhtä myönteinen.

Fiba 1/2010 Khongoryn Els & kutsumaton yövieras Kamelit ovat itsepäisiä, mutta sympaattisia eläimiä. Ohjaamiseen tottuminen on aluksi hankalaa, vain yhden narun toimiessa ohjaksina. Kääntäminen tämän ohjaksen puolelle siis onnistuu vaivatta, mutta on valitettavan epäkäytännöllistä maastossa. Pienenä onnistumisena voidaan pitää hetkeä, kun oman kamelin saa juoksemaan. Tyhmää on pohtia vasta juoksevan kamelin selässä keinoja sen pysäyttämiseksi. Ratsastuksen jälkeen illalla lähdemme kokeilemaan makuualustojamme dyyneille. Käy ilmi, että muuten äärimmäisen liukkaat alustat eivät hiekalla liu’ukaan. On kaunein hetki aavikolla. Aurinko on melkein laskenut, ja valoa pääsee maahan enää pienen kaistaleen kautta. Kamelien silhuetit erottuvat laskevan auringon värjäämää taivasta vasten. Iltaruskon luoma punaväri hiipuu, ja Laulavat dyynit loistavat kelmeässä kuun valossa. Yöllä heräämme ystävämme oksennusääniin. Myrsky repii jurtan oven auki ja kankaan katossa olevan luukun päältä. Pimeän turvin jokin eläin tulee syömään oksennusta. Kukaan ei uskalla tarttua taskulamppuun. Kuuntelemme tuulta ja tarkkailemme tähtiä, jot-

Juhla-ateria

ka nyt katon kautta loistavat meille. Vinkki: Ei kuulu hyviin tapoihin oksentaa jurttaan. Niin ja älä puhu jurtista, sano ”ger”. Bayanzag ja dinosauruksen luut sekä muita makuelämyksiä Päädymme aavikolla keskelle läksiäisjuhlia, jossa tarjotaan vodkaa ja vuohta. Kasvissyöjällä ei ole helppoa, ja aina kun yhden lihankimpaleen saa jemmattua, uusi ilmestyy lautaselle. Tyhjään vatsaan nautittu vodka nousee tehokkaasti päähän. Ehdimme jo kaipailemaan jukurttia. Se saattaa pesuvadissa auringossa killuessaan näyttää epäilyttävältä, mutta on tosi hyvää. Kuivattu maito taas näyttää mielenkiintoiselta, mutta on pääosin hirveän pahaa. Jossain vaiheessa kaikki ruoka alkaa maistua lampaalta, ja haju jää myös vaatteisiin. Suur-

ta herkkua syksyisin ovat murmelit, mutta niistä voi saada paiseruton. Kyllä, ruton. Vinkki: Vaikka olisit humalassa, älä ihastuneena osoittele kaikkia näkemiäsi tähdenlentoja: se tarkoittaa, että joku on kuollut. Aamulla perheen vaippaikäinen esittelee meille krapulaisille loputtomalta tuntuvan jumppasarjan, joka päättyy aina jokseenkin rivoon hytkytykseen alkaakseen taas uudestaan. (Päästäänkö tässä jutussa koskaan arkeologiaan? Ei, mutta paleontologiaa sivutaan seuraavassa lauseessa.) Perheen isä kertoo, että dinosauruksen luut erottaa muista, sillä ne jäävät kieleen kiinni. Vinkki: Maasta löytyneiden luiden nuoleminen ei täytä länsimaalaisia hygieniasuosituksia.

Muinainen Karakorum ja sata aarretta Tiedot Karakorumista vaihtelevat Mongolipääkaupungista suomenkielisen wikipedian skeptisempään näkemykseen paikasta varsinaisen pääkaupungin huoltotukikohtana. Meille Karakorum on kuitenkin muinainen politiikan, kulttuurin ja taiteiden keskus. Mitä tästä entisestä loistosta on jäljellä, on pari kilpikonnaa, jotka ennen muinoin kaupunkia vartioivat, sekä hätkähdyttävän hieno, ensimmäiseksi buddhalaiseksi temppeliksi Mongoliassa sanottu Erdene Zuu Khiid (sadan aarteen luostari). Hulppeaa temppelialuetta ympäröi 108 stūpaa. Kilpikonnien luota löytyy epämääräinen fallos. ”Would you like to have your picture taken with the penis”, amerikkalainen kysyy. Vinkki: Ovoihin törmää joka puolella. Ne ovat kivikasoja, joihin asetetaan uhrilahjoja. Kierrä ovoo kolme kertaa myötäpäivään ja lisää kiviä rakennelmaan. Älä heitä ovoohon mitään roskia, äläkä nyt ainakaan kähvellä sieltä rahaa.

Ovoo

Fiba 1/2010 Vedenpaisumus, sota ja paluu

Terelj ja elämän katoavaisuus Syksy ja sateet ovat saapuneet. On hyytävän kylmä. Pörröiset jakit vaeltavat kansallispuiston soiseksi muuttuneessa maisemassa. Pääsemme ratsastamaan, mutta valitettavasti hevosten toimintaperiaatteet ovat kovin toisenlaiset kuin Suomessa. Paikallinen kyllästyy nopeasti eri suuntiin poukkoileviin muka-aiemmin ratsastaneisiin matkailijoihin. Pystytämme leirimme taikametsän siimekseen. Mongolialainen lapsi auttaa meitä teltan kanssa. Seitsemänvuotias keksii näppärästi myös käyttöä osille, joita olemme koko matkan ihmetelleet. Edellisen Terelj-kokemuksen perusteella odotamme yöksi susia. Niitä ei tule, mutta aamulla tulee mies Kalašnikovin kanssa. Vinkki: Jos humalainen mies osoittaa sinua aseella ja käskee ulos teltasta, ei kohtelias ”no thanks” ole paras repliikki.

Punainen sankari hukkuu! Sataa niin, että Ulaanbaatarin viemärit tulvivat ja hanasta tulee kuravettä. Chinggis Khan valvoo kukkuloilta menoamme tyylikkäissä kertakäyttösadetakeissamme. Kaupunkilaisia muoti-ilmiö ei ole vielä saanut pauloihinsa. Vain yksi japanilaisryhmä on liikkeellä yhtä tyylikkäänä. Illalla ravintolasta tullessamme katulapset hämäävät ystäväämme mielikuvituksellisella räp-esityksellä ja vievät ruokamme. Aamulla on aika lähteä paluumatkalle. Sota on syttynyt Georgiassa ja turvatoimia kiristetään. Rajamuodollisuudet venyvät tuskallisen pitkiksi. Juna seisoo Venäjän rajalla 7,5 tuntia. Vessaan pääsy on estetty, mikä ei vatsatautista piristä. Vinkki: Jos olet ollut seitsemän vuotta kasvissyöjä, vatsasi tuskin kestää ruokalajia, joka koostuu naudan vatsalaukusta ja peräsuolesta. Tästä alkaa paluumatkamme kaikkien niiden kaupunkien ja kylien läpi, aikavyöhykkeiden yli, junassa, joka on hetken kotimme, ja jossa ajan kulkua on mahdotonta seurata. □

Arkeologiaa vuonna 5010 Hautalöytö; taidokas nenäkoru Espoon kalifikunnasta

Ajoitettu vuoteen 2000. Esineen tekee mielenkiintoiseksi se, että Euroopan Unionin pohjoisosan emiirikunnista ei ole löydetty vastaavia esineitä. Eteläisen Euroopan maissa ko. nenäkoru on yleisempi. Liittyy Pohjois-Euroopan myöhäiseen metallikauteen. Esine on kullattua messinkiä ja se on tuontitavaraa Italian silloisesta tasavallasta, ilmeisesti Milanon alueelta. Sangen taidokas piikkimäinen muoto. Piikin avulla esine on voitu vetää nenässä olleen reiän läpi ja näin alkuasukas saattoi ilmoittaa kuuluvansa ns. Auringonpalvojien joukkoon.

Tästä syystä esine on katsottava kulttiesineeksi. Reikä tehtiin joko erillisellä terävällä esineellä, tai tämä kuvattu esine tungettiin nenän läpi, ilman puudusta. Kipua ei saanut toimenpiteen aikana valittaa. Kokeellisen arkeologian yhteydessä ollut koehenkilömme pyörtyi, joten voimme päätellä että käyttäjät olivat urhoollista väkeä, kuten muutkin kirjallisuudessa mainitut viikingit. Omistaja on tässä esineessä jopa merkitty. ´Versace´-niminen omistaja ilmeisesti painatti nimensä metalliin koska esine oli ehkä arvokas. Nenäkorun pituus 7,5 cm ja auringon halkasijan koko 1,5 cm. Ilmeisesti vaihdettu turkiksiin tai maksettu pilkkohopella. Kortteliarkeologi, Terminator Abdulla abu el-Hanni, Espoon kalifikunta, Suomen emiirikunta 19

Fiba 1/2010

Homoseksuaalisuuden arkeologiaa - kommentti Ranisen Samille

Marko Marila

ami Raninen (2009) tulkitsee ratsastavan soturin hautaukseksi viikinkiaikaiset kontekstit, joissa vainajan mukaan on pantu kuolaimet, mutta joihin ei ole laskettu kannuksia. Haluan esittää poikkeavan tulkinnan, joka perustuu populaarikulttuurista ammennettuun lehmipoika-analogiaan (cowboy analogy).

sija Ammianus Marcellinus kirjoitti keski-eurooppalaisesta Taifali-heimosta, jonka miesedustajat pakottivat pojat makaamaan kanssaan kunnes nämä saavat kaadettua karhun tai villisian metsällä. Tulkintani mukaan kannuksettomat hautaukset ovat saattaneet kuulua juuri tämänkaltaisessa liminaalitilassa oleville nuorille miehille.

Kannuksettomat hautaukset ovat mielestäni merkki juuri sellaisesta soturiryhmän sisäisestä hierarkiasta, jonka Raninen itsekin on huomioinut Suomen queer-tutkimuksen seuran lehdessä julkaistussa artikkelissaan (2008: 25). Sen mukaan 300-luvulla elänyt historioit-

Kritiikkiä voidaan esittää myös kuolainten tulkitusta käyttötarkoituksesta. Kuolaimia ei välttämättä ole käytetty hevosilla. Ne saattavat olla osa sitä materiaalista kulttuuria, jonka tuottajana on ollut edellämainittu ryhmä nuoria miehiä. Haudoista löydetyt kuolaimet

Kuva 1. Nuoren soturiksi tahtovan miehen tuli viikinkiajalla antautua vanhemmille

muistuttavat tai ovat täysin identtisiä korkea-arvoisten vanhempien miesten haudoista löydettyjen kanssa, ainoastaan niiden funktio on ollut toisenlainen (kuva 1). Kuolainten käyttöön on todennäköisesti ollut syynä initiaatiovaiheeseen liittynyt rituaali, jolla on ansaittu ratsastavan soturin status. Kuva 2. Noin 90% karjapaimenista käyttävät kannuksia. Kannusten kulttuurihistoria on värikäs ja katkeamaton. Sitä nyky- voidaan tehdä vankkoja päätelmiä sukupuolirooleista. ajasta menneisyyteen seuraamalla muinaisista Kannuksin varustetut hautaukset saattavat kuulua kuolainriitin läpäisseille nuorille miehille. Chad Kultgen (2007: 26) on todennut 90% homoseksuaalisista miehistä olevan submissiivisia tai passiivisia (“bottom”), kun taas jäljelle jäävä 10% koostuu aktiivisista yksilöistä (“top”). Kultgen selittää jakaumaa sukupuolten välisellä dynamiikalla, minkä pohjalta pienen aktiivisten miesten ryhmän voidaan päätellä koostuvan seksuaaliselta miehille nöyryyttävissä initiaatioriiteissä. suuntautuneisuudeltaan epävar-

Fiba 1/2010

Kuva 3. “Ninety percent of the faggots on this planet are bottom boys and most of ‘em are far better looking than me.” (Kultgen 2007: 26)

moista yksilöistä. Suurin piirtein samaa jakaumaa noudattelee nykyajan lehmipoikakulttuurissa (cowboy culture) kannuksia käyttävien miesten määrä: noin 90% lehmipojista käyttävät kannuksia (kuva 2). Ranisen kuolainhautauksia koskeva tulkinta saattaa siis olla väärä. Kuolaimelliset hautaukset kuuluvat todennäköisesti passiivisten nuorten miesten ryhmän edustajille (bottom), kun taas kannukselliset hautaukset aktiivisten, ratsastavan soturin statuksen saavuttaneille miehille (top) (kuva 3). □

Lähteet Kultgen, Chad 2007. The average American male. Harper. Raninen, Sami 2008. Queer Vikings? Transgression of gender and samesex encounters in the Late Iron Age and early medieval Scandinavia. Suomen queer-tutkimuksen seuran lehti 2/2008: 20-29. Raninen, Sami 2009. Konfliktiarkeologian luento. Helsingin yliopisto.

Teksti: Anna Ylitalo (valkoinen teksti) ja Rasmus Ă&#x2026;kerblom (musta teksti) Kuvat: Anna Ylitalo

23 23

Fiba 1/2010

27.6.2009 Iωάννου Σούτσου 25, myöhäinen ilta. Olen jälleen Ateenassa. Tajuan istuvani asuntolassa samassa huoneessa, kuin kahdeksan kuukautta aiemmin Fibulan ekskursiolla. Historia tuntuu toistavan itseään. Vain tunti sitten olen jälleen saanut neuvoa ateenalaista taksikuskia siitä, miten liikutaan Ateenassa. Syy on yksinkertainen: Suomen Ateenan- instituutin asuntola on näkymätön tavallisille ihmisille, katua Iannou Soutsou 25 ei vain ole olemassa. Koroneos-talo sijaitsee lumotulla kadulla, joka muuttuu katselijan edessä näkyväksi vasta, kun joukko kiroilevia suomalaisopiskeli-

joita raahaa selässään painavia rinkkoja ylämäkeen pari korttelia pääkadulta. Jo lentokoneen laskeutuessa tajuntaani oli alkanut iskeytyä tieto siitä, että olen palannut Kreikkaan, antiikin kulttuurin kehtoon. Katsellessani suurinta koskaan näkemääni Ikeaa ja nälkäisen mieleni rekisteröidessä pikaruokapaikan tutun keltaiset kaaret, en voinut olla ajattelematta edessä odottavaa kuukautta pohjoisessa. Tästä tulisi mahtavaa.

Ensimmäisenä päivänä Agios Donatoksella. Kaivausalueelta aukeni mukavat maisemat Kokyotos-joen laaksoon. Ympäristö tarjosi paitsi silmänruokaa taukojen ajaksi, myös piilopaikkoja vuohiystävillemme sekä mahdollisuuden tieteellisten kokeiden suorittamiseen sarjassamme ”Katsotaan, mitä tapahtuu puuhun heitetyille banaaninkuorille.”

Fiba 1/2010

Vapaa-ajan aktiviteettien, kuten kristallin kirkkaassa vedessä uimisen, elämästä nauttimisen, auringon ottamisen, keramiikan pesemisen ja GTkerhoilun ohella saimme toisinaan nauttia myös kreikkalaisista häistä.

4.7.2009, lauantai Terve! Kirjoitan tätä hotellimme parvekkeelta, jolla vielä viipyy jo laskeneen ilta-auringon viimeisten säteiden lämpö. Alhaalla pihalla vietetään paikallisen mittapuun mukaan “ei niin kovin isoja häitä” joihin odotetaan noin 350 henkeä. Hääpari saapui juuri Amelin teeman saattelemana ja nyt kirjoitustyötäni häiritsee ilotulitus. Varsinaiset juhlat alkoivat jo eilen ja loppuivat joskus kahden maissa aamuyöstä, joten tässä pääsee tuskin vielä vähään aikaan nukkumaan. Live-bändi ja runsas tarjoilu tuskin edesauttaa asiaa. Työviikko oli kohtuu helppo ja ainakaan vielä ei ota päähän että töitä on jäljellä vielä kolmisen viikkoa. Sää on ollut poikkeuksellisen epävakaista ja miltei joka päivä on tullut sadetta ja ukkostanut. Lämpötila on ollut aika tasainen ja vain torstaina ja perjantaina lämpötila nousi työaikana yli 30 C, hyvin korkea ilmankosteus tekee kuitenkin lämpötilan sietämisen itselleni aika vaikeaksi. Toivoisin ilmojen pysyvän suurin piirtein samoina jotta töihin ei tarvitsisi lähteä vielä aikaisemmin aamusta. Viime viikolla töihin on lähdetty 6.45 ja työt on lopetettu 14 mennessä. Lisäksi iltapäivät ovat vuoropäivin joko vapaata siestan viettoa tai keramiikan pesuun varattuja. Tämän jälkeen olemme yleensä kokoontuneet GT:lle. Iltaisin noin 21 maissa on syöty yhdessä päivällistä hotellilla syksyn exkulta tutun härväyksen saattelemana. Agios Donatoksen kaksi kaivausaluetta (hellenistinen linnoitus ja roomalainen villa, lisätietoa löytyy http://www.finninstitute.gr/Thesprotia/texts/Introduction.htm ja vuoden 2008 raportti), joka tunnetaan myös Donitsina, jäi minulle vai lyhkäiseksi tuttavuudeksi kun minut jo tiistai aamupäivästä siirrettiin Björnin mahtikäskyllä kaivamaan PS 12 neoliittis-pronssikautista löytökohdetta. Tämän kaivauspaikan, joka sijaitsee kattilalaakson pohjalla jossa tuskin tuulee ja jonne aurinko porottaa heti seitsemän jälkeen koko päivän, piti olla maanpäällinen helvetti kaikkine myrkyllisine ötököineen, hämähäkkeineen, juoksujalkaisineen, käärmeineen etc. ja ennen kaikkea surkeiden löytöjensä ja raskaan työnsä takia. Toistaiseksi tämä yllämainittu kauhuskenaario ei ole käynyt toteen, vaikka Björn on osoittautunut nimensä veroiseksi kaivausalueiden laajentajaksi. Löydöt ovat olleet

Fiba 1/2010 keramiikan osalta muutakin kuin sitä pesussa (sic!) kelluvaa ja liukenevaa kuraa. Diagnostisen keramiikan lisäksi piiesineistöä ja luuta on alkanut tulla ihan kivasti kulttuurikerroksesta ja sillä 12 m2 alueella, jota kaivamme kolmeen pekkaan, on mitä ilmeisimmin myös mahdollinen rakenne. Sama tilanne on toisella kuopalla jossa on terassirakenne. Alueella on todella paljon nähtävää johon olemme ehtineet tutustua vain pintapuolisesti, ja kohteiden lisäksi ajastamme kilpailevat Ammoudian ja Pargan rannat sekä manalan jääkylmä virta Acheron. Asiaahan ei tee yhtään sen paremmaksi että eräät tietyt nestemäiset nautintoaineet ovat hyvinkin halpoja.. Tänään suurin osa porukasta kävi katsomassa Orraon poikkeuksellisen hyvin säilyneitä linnoituskivistä rakennettujen talojen raunioita ja vasta uudelleen avattua Ioanninan arkeologista museota. Terveiset täältä huonosta ruotsalaisesta sähkösaunasta. R

5.7.2009, sunnuntai Hyvä matkapäiväkirja, tänään liftasimme Vivin kanssa Eleaan. Pyhänä aikomuksena oli tosiarkeologin tavoin patikoida kilometrien matka ylös ja lopulta saapua alas ennätysajassa hikipisaraakaan vuodattamatta ja ehtiä sopivasti ajoissa takaisin ennen Pargan reissua. Hullua. Kaikeksi onneksi Kreikka on kuitenkin pullollaan ystävällisiä miekkosia autojensa kanssa valmiina kuskaamaan ylös ”niitä suomalaisia arkeologeja”, varsinkin jos jälkimmäiset sattuvat olemaan naisia. Perillä ehdimme nopeasti tarkistamaan Elean rauniot ja ihastelemaan korkealta avautuneita upeita maisemia, kun kuskina toiminut miekkonen jo viittoili meitä kärsimättömänä luokseen. Olimme kai hänen mielestään harhailleet ympäriinsä päämäärättömästi, polkujen ulkopuolella vieläpä. Ihme kyllä, miek-

konen johdatti meidät jonkinlaisena kenttäkeittiönä toimineen katoksen luo ja ojensi molemmille suuren kimpaleen leipää, fetaa, vesipullon, sekä pienen purkin oliiveja. Kuokimme ilmeisesti jonkun retkiryhmän lounastarjoilussa. Oli muuten hyvää! Loimme patikoijille lämpimiä ajatuksia rankkaa kävelyä varten, kun liftasimme itse toisella autokyydillä alas. 8.7.2009, keskiviikko Nikos ei ole uskaltautunut Donitsille viime viikkoisen suomalais-kreikkalaisen keskustelutuokion jälkeen. Vuohet olivat tosin lähettyvillä ja kutsuin niitä paikalle maastouskottavalla vuohivibraatollani. Mikko totesi ystävällisesti, että jos arkeologia ei satukaan lyömään leiville, voin aina harkita uraa vuohikuiskaajana. Miksi enää murehtia tulevaisuutta?

12.7.2009, sunnuntai Terve taas täältä mukavasti ilmastoidusta hotellihuoneesta! Toinen työviikko meni ainakin PS 12:lla todella nopeasti. Homma meni aika kiinnostavaksi kun kakkosalueelta löytynyt muuri alkoi kaartua. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että se saattaa muodostaa ympyrän. Jos tämä pitää paikkansa, kyseessä voi olla eräs hautaustraditio. Löytöjä tulee tasaisen tappavaan tahtiin, mutta kyllä kuopat ovat samalla niin syventyneet kuin laajentuneet käsittämään yhteensä 22 m². PS 25:lta (donatos) on tullut kaikenlaista siellä sijainneeseen roomalaiseen villaan liittyvää materiaalia, vaihtelevassa kunnossa. Anna ja Essi löysivät lasihelmen ja joitakin pronssikönttejä kaiken keramiikan lisäksi. Lisaksi siellä on omaksuttu hakun käyttö jo ehkä liiankin tehokkaasti, kun osa keramiikkalöydöistä on muuttunut useampiosaisiksi palapeleiksi... Lauantaina leikimme turisteja ja kävimme risteilyllä Pargasta Paxin ja Antipaxin saariin. Antipaxille rantauduimme tyylikkäästi uiden ja pienen lisäpulikoinnin jälkeen kävimme katsomassa, osittain myös sisältä, Antipaxin rannikolla sijaitsevia luolia. Antipaxi on muuten alueen kallein turistisaari, kiitos sankan joukon italialaisia. Paluumatkan upeat merimaisemat kruunasivat pari delfiiniä, jotka kävivät pyörähtämässä aluksen luona. Niistä saattaa olla kuviakin. Tänään lähdimme Vivin kanssa heti aamu kahdeksalta kipuamaan Pyhän Arsenoksen luolalle, joka sijaitsee vuorella noin 800 metrin korkeudessa, 700 m asuinpaikkamme yläpuolella. Tulimme takaisin noin kahden maissa ja saimme tällöin tietää että olimme ilmeisesti ensimmäisinä suomalaisina kulkeneet luolalle johtavan vaikeamman reitin. Tämän jälkeen lähdimme vielä Jarkon, Otson ja Tommin kanssa runsaan kolmen tunnin mittaiselle kahluureissulle ylös manalan virtaa Acheronia, joka taas kerran osoitti hyytävän kylmyytensä. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin ja säät ovat olleet edes suomalaisittain lämpimiä. R

24.7.2009, perjantai Muistikortillani on kolme gigaa stuckoja. Amen.

Fiba 1/2010

Kuvat ylhäällä ja alhaalla: PS12

t viettihesprotialaise 17.7.2009: T hurretsinataukoa a u itt sa an vät n pyörteissä jan korismatsi

19.7.2009: Pikav

isiitti Korfulle

Klassillista arkeologiaa aidoimmillaan.

Fiba 1/2010 25.7.2009, lauantai Hyvä matkapäiväkirja. Tänään on edessä paluu Ateenaan ja illalla lähtee kone Helsinkiin. Kuukausi on mennyt uskomattoman nopeasti. Keinun luultavasti viimeistä kertaa tässä puistossa, jossa olen istunut niin monta kertaa pohtimassa elämää, maailmankaikkeutta ja kirjoittamattomia kortteja. Nooh, autossahan ehtii... Koriskenttäkin näyttää a a m u va l a i s tuksessa niin pettävän seesteiseltä. Huomenna olen kotona.

24.7.2009 Viimeisen päivän iltana ansioituneet Thesprotialaiset palkittiin viskipulloilla. Palkinnon takaa löytyi niin kolikoita, hienoja flinttejä kuin lähes ehjiä öljylamppujakin.

Reissaaja kiittää, kuittaa ja kumartaa. □

Valearkeologi hoiti kulttuuriperintöä kuukausien ajan Helsingissä Marko Marila

HELSINKI. Nuori mies hoiti tutkijan tointa lähes vuoden ilman arkeologin koulutusta. Miehen työtehtäviin kuului arkeologisen esinekokoelman hoitaminen vastaavan arkeologin valvonnassa. Työn mies oli saanut taidokkaasti väärennetyllä opintotodistuksella, jonka mukaan huijarilla olisi ollut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto. Miehellä ei kuitenkaan ollut työhön minkäänlaista koulutusta, mutta hän on hakenut humanistiseen tiedekuntaan kaksi kertaa, joten jonkinlaista kiinnostusta alaa kohtaan on selvästi ainakin ollut, juttua tutkiva poliisi kertoo. Valearkeologi ehti hoitaa virkaansa ilman epäilyjä lähes vuoden ajan. Miehen työskentelyä valvoneen arkeologin mukaan kulttuuriperintö ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa suoranaisessa vaarassa. ”Mitään kaivauksia tai vaativia tutkimuksia kaveri ei missään vaiheessa ehtinyt suorittaa. Lähinnä sen (miehen) homma oli putsata ja numeroida löytöjä”, nimettömänä pysyttelevä esimies paljastaa.

Huijaus paljastui, kun taukohuoneen jääkaapista alkoi kadota eväitä. ”Meillä on täällä niin tiivis yhteisö, että huijarit kyllä paljastuvat kaikenlaisella epätavallisella käytöksellä”, Museoviraston kahvihuoneessa todetaan yhteen ääneen. Valearkeologia on kuulusteltu nyt kolme päivää ja hän on käyttäytynyt asiallisesti. Nuori mies katuu tekoaan ja ymmärtää asian vakavuuden, poliisista kerrotaan. Päämotiivi huijaukseen on epäillyn mukaan ollut houkuttelevan suuri arkeologin palkka. ”Kyllä sillä ihan hyvin elää”, Museoviraston kahvihuoneessa virnuillaan asiasta. Huijaria epäillään vakavasta petoksesta.

Fiba 1/2010

Kaivauskuopat (sävel PMMP:n rusketusraidat)

Helvetin Hyvin Menee. Sä kysyt multa miksi oon vihainen ja profiililta kiville kiroilen (Äääk, kaivaes tuohtuu) Mulla on sulle pikkuinen salaisuus lihava tili on mulle asia uus (Mikä se on? En mä tiedä.. Oikeesti!) Heitetäänkö pois kaikki pelkat ja kuokat Lähdetään kaljalle Näytä mulle missä sul on kaivauskuopat piirrä ne kartalle Helvetin Hyvin Menee Mun pomo oli pikkurikollinen Se kielsi multa palkankorotuksen Mä mietin usein että miten sen saan Valitsen potkut taikka reisimisen Heitetäänkö pois kaikki pelkat ja kuokat Lähdetään kaljalle Näytä mulle missä sul on kaivauskuopat piirrä ne kartalle Kaivetaan kuoppaa, haaveillaan muusta Paetaan syksyn tunteja kohti Kaivetaan kuoppaa Heitetäänkö pois kaikki pelkat ja kuokat Lähdetään kaljalle Näytä mulle missä sul on kaivauskuopat piirrä ne kartalle 34

Puuhatehtävä

Maukka raukka löysi korin täynnä herkullisia hedelmiä, mutta ei uskalla syödä niitä lainkaan, sillä sen vatsa on viime aikoina temppuillut. Auta Maukkaa ohjaamalla suupalat turvallisesti suoliston läpi ja varo, ettei ruoka tule takaisin ylös tai jää jumiin umpisuoleen!