FIB
Helsingin yliopisto // Arkeologia // Syksy 2021
FIBA on Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden Fibula ry:n pää-äänenkannattaja. 104. lehti, 31. vuosikerta. Tämä julkaisu saa HYYn lehtitukea. Julkaisija Fibula ry Osoite Fiba, Fibula ry/Arkeologia; PL 59; 00014 HELSINKI Digilehti fibalehti.wordpress.com issuu.com/fiba-lehti Päätoimittajat Tomi Kuljukka & Eveliina Vanhala (fibatoimitus@gmail.com) Toimittajat Elisabeth Ahola, Sami Brchisky, Richard Jana, Janna Laajaranta, Maria Ronkainen & Eveliina Vanhala Taitto Tomi Kuljukka & Eveliina Vanhala Paino Picaset Oy Painos 50 kpl 2
Sisällysluettelo Pääkirjoitus Tomi Kuljukka & Eveliina Vanhala
3
Pj-palsta Eveliina Vanhala
4
Kohteita maailmalla, Italia 2021 Maria Ronkainen
6
Senaatintorin kaivaukset - lapion varresta tutkimusavustajaksi 12 Sami Brchisky Geofysiikkaa Ahvenanmaalla Maria Ronkainen
14
3, 2, 1, Jugger! Richard Jana
17
Hartolan keltasirkut Elisabeth Ahola & Eveliina Vanhala
19
Kamieñ, Kamúk, Janna Laajaranta
22
Kansikuva: Elisabeth Ahola
Kiviä!
Pääkirjoitus
Tomi kuljukka & eveliina vanhala
Toimituksesta terve! Pimeä ja pakkanen ovat laskeutuneet päällemme ja kenttäkausi 2021 on loppunut. Pikkuhiljaa palaillaan työpöytien (ja läppäreiden) ääreen pakertamaan raportteja, jälkitöitä ja esseitä muistellen haikeasti mennyttä kesää. Onneksi tämän syksyn Fiba tarjoaa lohdutusta pitkän talven keskelle muistuttamalla kuluneesta kesästä! Tässä numerossa meillä onkin aimo annos kenttäkertomuksia tarjolla. Voit matkustaa Suomen menomestaan Hartolaan sivulla 19, ottaa lennon helteiseen Bulgariaan Yamnaya-projektin pariin sivulla 22, hypätä Tuomiokirkon eteen hautakuoppiin sivulla 12 tai mennä vilkaisemaan Ahvenanmaan maastokartoituksia sivulla 15. Nämä kaivauskertomukset ovat kaikki hyvin erilaisia ja kertovat siitä, kuinka hienoihin kesätöihin arkeologian opiskelijat ovat opiskeluidensa kautta päätyneet. Ei kuitenkaan töitä ilman lomaa, sillä onhan meillä yksi lomakertomuskin mukana! Maria kävi lomailemassa Italiassa ja onkin kerännyt top 3 matkakohteet, jotka kannattaa laittaa korvan taakse. Marian seikkailuista pääset lukemaan sivulta 6. Aurinkoa ja lämpöä odotellen, Tomi ja Eveliina
3
Pj-palsta Eveliina Vanhala
Hyvää loppuvuotta, fibulistit! Kun kirjoitan tätä tervehdystä, niin miltei kaikki opiskelukaverini ovat edelleen vielä töissä; joko kentällä tai sitten jälkitöissä. Arkeologian kannalta tämä vuosi onkin ollut erityisen kiireinen – ja hyvä niin! Monet uudetkin opiskelijat napattiin jo ennen opetuskaivauksia kentälle, kun töitä on ollut niin paljon tarjolla. Onkin tuntunut siltä, että vihdoin koronan hiljaiselon jälkeen maailma alkaa aukeamaan, niin työsaralla kuin myös opiskelumaailmassa. Joten vaikka tämä vuosi ja erityisesti syksy ovat olleet kiireisiä ja yhtä nuorallakävelyä töiden, opiskeluiden ja sosiaalisen elämän tasapainottamisen välillä, on voimia antanut se, että vihdoinkin pääsee viettämään kasvotusten aikaa ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Etätapahtumat toivat valoa pitkään eristäytymisen aikaan ja auttoivat jaksamaan, mutta on ollut erityisen ihanaa päästä taas yliopistolle normaaliin tapaan! Opiskelijatapahtumat – erityisesti Fibulan – ovatkin olleet ainakin itselleni opiskeluajan suola ja tärkeä vastapaino kaikelle pänttäämiselle.
4
Toivon, että teilläkin on toiveikas ja luottavainen olo tulevaisuudesta. Toivottavasti joulupyhien aikana kerkeätte lataamaan akkunne ennen ensi vuoden koitoksia. Itselleni joulukuu on usein rästihommien aikaa, mutta mukavien sellaisten! Yleensä tartun silloin kirjoihin, joiden lukemiseen ei ole ollut aikaisemmin vuonna aikaa, kokkaan kaikkia ruokareseptejä, jotka olen ottanut talteen mutta joita en ole vielä kerennyt kokeilemaan ja neulon kaikki ne villasukat, jotka olen luvannut jo pitkään tehdä. Rentouttavaa joululomaa kaikille! Fibulan tapahtumissa nähdään!
Manuliinakin pääsi mukaan kesän kaivauksille. Kuva: Eveliina Vanhala
5
Kohteita maailmalla, Italia 2021 Maria Ronkainen
Parco archeologico di Paestum Paestum, Italia Tämä kohde löytyi hieman sattumalta. Olimme varanneet majoituspaikan useammaksi päiväksi Agropolin kaupungista toipuaksemme pitkien ajopäivien rasituksesta. Tutkiskelimme karttaa ja huomasimme, että lähistöllä on temppelin rauniot kreikkalaiselta ajalta. Päätimme lähteä katsomaan - olihan jo kaupungin nimi kutkuttavasti kreikkalaisvaikutteinen. Kohde löytyi sangen helposti Google Mapsia ja tiekylttejä seuraamalla.Heti alkuun kohde yllätti koollansa. Olimme odottaneet pelkästään pientä temppelialuetta, mutta kohde oli pystyssä seisovien korkeiden muurien ympäröivä suuri kaupunkialue. Mennessämme sisään porteista lämpötilamme mitattiin ja Green Passimme tarkastettin. Kassalla yritin ehdotella alennusta alan opiskelijana, mutta vastauksena oli tyly osoitus maksupäätettä kohti. Alle 26-vuotiaat opiskelijat saisivat toki roiman alennuksen, mutta se ei minua hirveästi hyödyttänyt. Kohteen sisäänpääsy oli 12 euroa, mikä on ihan kohtuullinen ja meneväthän rahat kohteelle itseensä. Lisäksi kohde oli myös nähtävissä melko hyvin porttien ulkopuolelta, mikäli olisi ollut tarvetta pennosia säästellä. 6
Ensimmäisenä sisään päästyämme kohtasimme valtavat todella hyväkuntoiset Poseidonin (tästä käydään keskustelua, onko temppeli omistettu Poseidonille, Apollolle, Zeukselle vai myös Heralle votiivilahjojen perusteella) ja Heran doorilaiset temppelit. Heran temppeli on rakennettu n. 550 eaa ja Poseidonin n. 450 eaa. Niiden mittasuhteet olivat käsittämättömän valtavat. Oli jotenkin mykistävää nähdä kerrankin kunnolliset pystyssä olevat temppelit. Näiden kahden lisäksi kaupungin toiselta laidalta pieneltä kukkulalta löytyy Athenalle omistettu yhtä hyväkuntoinen doorilainen temppeli viidenneltä vuosisadalta eaa. Virallisen sivuston mukaan nämä temppelit ovat hyvän kuntonsa vuoksi ainutlaatuisia doorilaisen arkkitehtuurin helmiä niin Italiassa kuin Kreikassakin. Näiden lisäksi kaupungista löytyi erikoinen uima-allas, labyrintti, pyhäkkö, lukuisia erilaisia rakennuksia yksityisasumuksista kauppatiloihin, amfiteatteri, forum, toriaukio, roomalainen temppeli ja paljon muuta. Nämäkin olivat suurimmalta osin todella hyvin säilyneitä. Rakennusten seinät olivat tosin enää korkeimmillaan 1m korkeat ja tuttuun tapaan kattoja ei ollut säilynyt yhdessäkään.
Ainoastaan kreikkalaiset temppelit olivat rajattu pois vierailijoilta, mutta kävijän oli mahdollista esimerkiksi hortoilla vapaasti talojen sisällä, kiivetä roomalaiseen temppeliin ja istua paikallisen senaatintalon portailla. Kohde oli hyvin mielenkiintoinen erityisesti sen vuoksi, että se on sulavasti sekoitus niin kreikkalaista kuin roomalaistakin aikaa. Ehdottomasti käymisen arvoinen, mikäli kokonaisten kreikkalaisten temppelien näkeminen Italiassa kiinnostaa. Arvio kohteesta 5/5. Kohde oli huikea ja vaikkakin valjastettu turismille, oman elämänsä arkeologi sai paljon viihdykettä bongaillessaan maasta erinäisiä lasien ja keramiikan palasia, isoimpana löydöksenä kolmijalkapadan jalka. Miinuksena kohde ei suonut arkeologiopiskelijalle minkäänlaista alennusta. Kohde oli sangen esteetön, sillä läpi alueen kulkee tasainen päällystetty jalkakäytävä. Varaa kohteeseen päivä. Poseidonia eli Paestum oli roomalaisella ajalla antiikin kaupunki. Poseidonia perustettiin kreikkalaisena siirtokuntana n. 650 eaa ja se tuli osaksi Rooman valtakuntaa 273 eaa. Virallinen sivu: https://www.museopaestum.beniculturali.it/
Kuva: Maria Ronkainen
Piramide Etrusca di Bomarzo Bomarzo, Italia
Ajatus kohteella vierailusta oli täysin suunnittelematon. Ajoimme iltahämärissä oudolta vaikuttavan ihmisen muovaaman kallion ohitse, joten luonnollisesti minun täytyi googlettaa, mikä tämä selkeästi arkeologiselta vaikuttava kohde on ja miltä ajalta. Pikaisen googlettelun jälkeen selvisi, että kohde on Etruskien nekropoli. Tämä herätti mielenkiintoni ja aloin selvittämään, mitä kaikkia Etruskien kohteita lähialueella onkaan, joka olisi helposti yhdistettävissä autoreittimme varrelle. Löysimmekin kutkuttavan kuuloisen ”Etruskien pyramidin”. Jo pelkkä termi pyramidi ja Google 7
Mapsin tarjoama kuva kohteesta saivat mielikuvituksemme lentämään. Tämä kohde oli nähtävä. Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan kohteelle. Ollessamme melkein perillä, huomasimme tien käyvän todella huonoksi, ja tiekylttien puutteessa käännyimme takaisin päätielle. Näinkö jo luovutimme? Emme tietenkään, kun kyse on arkeologiasta. Päätimme kokeilla kohteeseen lähestymistä toisen yhtä lähelle vievän tien avulla. Tämän toisen tien varrelta löysimmekin pienet pahviset kyltit mainostaen pyramidia. Ajoimme niin pitkälle kuin autollapystyimme, jonka jälkeen jatkoimme loppumatkan jalan. Opastekyltit loppuivat pian ja huomasimme, että kohteen paikkatiedot olivat sangen epämääräisiä. Päätimme porukalla hieman jakaantua ja jalkauduimme keski-italialaiseen metsikköön. Löysimme puolen tunnin etsiskelyn jälkeen lupaavat pystysuorat kallionreunat, kuten eräässä kuvassa olimme nähneet. Ongelmana oli, että olimme näiden seinien yläpäässä. Piti siis löytää reitti alas. Jälleen jakauduimme: minä lähdin etsimään koirani kanssa reittiä alas rotkoon oikealta laidalta ja loput kiersivät vasemman kautta. Pian löysin rotkoa kohti vievän kinttupolun ja tunsin jännityksen kasvavan. Lähdin sitä lähes puolijuoksua seuraamaan ja hetken kuluttua eteeni aukesi ihmisen työstämä sola alas rotkoon.
Tämän on pakko olla oikea tie! Jatkoin polkua ja noin 1,5km kulkemisen jälkeen eteeni puskien takaa aukesi pyramidi.
8
Ja pyramidi se tosiaan olikin! Otin tiukemman otteen kuvitteellisesta hatustani ja ruoskastani ja siirryin tarkastelemaan kohdetta tarkemmin. Kohde oli valtavaan siirtolohkareeseen hakattu pyramidi. Siinä oli portaat ala-osassa yhdellä sivulla, jotka keskitasanteella vaihtuivat sijaitsemaan täysin symmetrisesti keskellä. Pyramidissa oli kaksi tasannetta, joista toinen o lihuipulla. Lisäksi siihen oli muovattu erilaisia kouruja. Mieleeni muodostuvat heti sanat ”rituaalinen” ja ”uhraaminen”. Kohde oli vaikuttava. Ehkä eniten, että se vaikuttaa niin kätketyltä ja vähän tunnetulta - jotenkin metsikköön unohdetulta. Internetin tietojen perusteella pyramidi on ensimmäisen kerran löydetty kahden paikallisen arkeologin toimesta 90-luvulla ja uudelleen vuonna 2008 paikallisen asukkaan toimesta. Eli kohde on sangen tuntematon toistaiseksi. Kohteen uskotaan sijoittuvan 700-600 -luvuille eaa, ja pyramidin uskotaan toimineen rituaalikäytössä. Lähistöltä löytyy myös hautoja, luolia ja muita ihmisen muovaamia jälkiä kallioissa, joiden ajoitus vaihtelee etruskien tekemisistä keskiaikaan. Paikan päällä oli meidän lisäksemme vanha mies pukeutuneena viidakkotutkijan liiveihin ja hattuun.
Ukko mittaili kohdetta ja teki merkintöjä vihkoonsa. Yritin espanjaa italialaisittain lausuen saada selville, mitä vanha herra teki ja oliko hän kenties arkeologi. Mutta onnistuin vain saamaan selville, että hän tutki kohdetta ja että kohde on tärkeä. Suosittelen kohdetta kaikille seikkailumieltä omaaville tutkimusmatkaaja-larppaajille.
Arvio kohteesta 5/5. Lisämainintana seikkailullinen elämys. Kohde on toki haastava saavuttaa, sillä sinne ei johda merkittyä reittiä ja suurimmaksi osaksi vaatii uskallusta lähteä haravoimaan aluskasvillisuuden peittämää metsää ja yrittää olla eksymättä. Kohde ei ole esteetön. Varaa kohteeseen päivä. Kohteella ei ole virallista sivua.
Kuva: Maria Ronkainen 9
Parco archeologico di Pompeii Pompei, Italia Kohteeseen pääsy oli helppoa. Otimme aamuisen paikallisjunan n. 1,5h matkan päästä. Meidän tuli vaihtaa Salernossa junaa, mutta tämä onnistuikin mutkattomasti. Perillä Pompeijissa ensimmäisenä hämmästyin, että siellä on elinvoimainen moderni kaupunki. Jotenkin olin odottanut junan pysähtyvän keskelle peltoja, joista kävellään raunioiden luokse. Nykyinen Pompeiji on pieni tyypillinen italialainen kaupunki, joka on sopeutunut mainiosti massaturismiin aikojen saatossa. Meitä kuitenkin ensimmäisenä kiinnosti latte macchiatot caldona kera napolitanojen. Ilman kunnon kahvia ja aamiaista eivät parhaat rauniotkaan saa arvoisensaa mielenkiintoa. Kofeiinitasot ylös nostettuina ja napolitanojen suklaalla nostetuilla verensokereilla lähdimme etsimään itse rauniokaupunki Pompeijia. Osan matkasta kyltit tuntuivat ohjaavan päinvastaiseen suuntaan, mutta pian olimme kohteen porteilla. Juuri kun olimme käymässä porteista sisään, meidät pysäytti mies, joka kantoi virallisia nähtävyyden infokylttiä. Olimme ensin kuuroina itsevarmasti ohittamassa miestä. Mies kuitenkin vakuutti, ettei myy mitään vaan antaa pakollisen ohjeistuksen Pompeijista, kunhan seuraamme häntä viereiseen turisti-infopisteeseen. Katsoimme toisiamme pitkään epäröiden, mutta totesimme, että parempi käydä katsomassa. Päästyämme infotiskille mies otti kartan ja kertoi, mitkä alueet ovat pois käytöstä tilapäisen korjauksen takia. 10
Hän myös painotti, että portti, josta olimme juuri menossa sisään ei ole sisäänkäynti vaan uloskäynti ja oikea sisäänkäynti on paljon kauempana. Pian hän jo kertoi, että on pakollista ottaa opas, joka maksaa 100 euroa, mutta jos etsii edullisempaa vaihtoehtoa, voi ostaa nämä opasääninauhurit. Pian hän jo kertoi, että ne on ostettava suoraan heiltä. Tässä vaiheessa hän alkoi jo kompuroimaan tarinassaan, sillä eikös juuri äsken opastukset tullut ostaa sitten portilta ja hän vain infosi meitä niistä. Pian selvisi, että ”uloskäynnistä” pääsikin myös sisään ja itseasiassa hän yritti suoraan sanottuna rahastaa meitä, kun portilta voi ostaa ihan vaan liput eikä tarvitse opastusta. Vetosin olevani arkeologi, joten en mitään opastuksia tarvitse ja poistuimme kohteliaasti hymyillen takavasemmalle ja kohti uloskäyntiä, joka olikin sisäänkäynti. Portilla sitten kävi vielä ilmi, että arkeologian opiskelijoille on ilmainen sisäänkäynti, kunhan esittää jonkinlaisen todistuksen opinnoistaan. Kaivoin opintosuoritteeni esille ja portit aukesivat. Pompeijista ikänsä kuullut ja useita dokumenttejakin katsonut kävijäkin hämmästyy valtavasti Pompeijin kaupungin suuresta koosta. Kadut tuntuivat jatkuvat loputtomiin ja täysin pystynäiset rakenteet täyttävät pienen arkeologin ihmetyksellä. Omasta mielestä parasta olikin antiikin kaupunkikäsityksen ymmärryksen saaminen ennemmin kuin yksittäiset talot, ihmiskipsivalokset tai mosaiikit. Eniten pettymystä aiheuttivat Pompeijin maailmankuulut ilotalot. Ne olivat ainoa paikka koko kohteessa, jonne oli
jonoa, ja paikka oli muutamalla askeleella kävelty niin, että en ehtinyt edes laittaa kameraa valmiuteen. Kaupunki tuntui jatkuvan loputtomiin ja oli lukuisia kujia pengottavaksi. Useaan taloon pääsi sisään, mutta niissä oli tiukka kulkusuunta, jonka johdosta usein päätyi toiselle kadulle, joten kaupungin systemaattinen läpikäyminen oli hankalaa. Lisäksi moni taloista ja kaduista oli suljettu kunnostustöiden vuoksi. Tästä huolimatta kierreltävää oli enemmän kuin ihminen kykeni vastaanottamaan informaatiota. Mukaan kannattaa ottaa oma vesipullo ja eväät, sillä ravintolatarjonta on kohteessa lähes olematonta. Löysimme kaupungin keskeltä yhden ylihintaisen pizzerian. Yleisiä vesihanoja kuitenkin löytyy ympäri kaupungin. Tätä kohdetta ei varmasti tarvitse erikseen suositella, onhan se arkeologeille pohjaa antava ”perusteos”. Arvio kohteesta 5/5. Ainoina miinuksina kohteen kaikin puolin turistillistaminen eli kaupustelijoita ja muita hyötyjiä sai urakalla väistellä. Kohde ei ole esteetön. Varaa kohteeseen päivä. Kohteen virallinen sivu: http://pompeiisites.org/
Kuva: Maria Ronkainen 11
Senaatintorin kaivaukset 2021 – lapion varresta tutkimusavustajaksi Sami Brchisky
Oli kaunis lähes helteinen syksyinen päivä, kun Museoviraston Arkeologisten kenttäpalveluiden Senaatintorin kaivaukset pyörähtivät jälleen käyntiin. Nämä kaivaukset olivat jatkoa Senaatintorin vuoden 2020 kaivauksille ja toteutettiin Senaatintorin valaistuksen uudistamisen vuoksi. En itse osallistunut noille viime vuoden kaivauksille, mutta olin kuullut niistä pelkkää hyvää, joten oli todella hienoa päästä tänä vuonna mukaan kaivamaan. Ennen kaivausten alkua oli jo tiedossa, että paikalla sijaitsee 1600- ja 1700-lukujen aikainen hautausmaa, mikä oli myös peruste näiden arkeologisten kaivausten tarpeellisuudelle. Mitään kovinkaan yllätyksellistä ei siis ollut odotettavissa, mutta siitä huolimatta työ vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, sillä vaikka olinkin jo muutamilla kaivauksilla ehtinyt olla mukana lapiota heiluttamassa, niin hautoja en ollut ennen kaivanut ollenkaan. Lisäksi tutkimusavustajana toimiminen näillä kaivauksilla tarkoittaisi paljon mittaamista eli takymetrin käyttöä, mistä olin innoissani ja osittain kauhuissani, sillä vaikka olin jonkin verran kyseistä laitetta käyttänyt, niin en omasta mielestäni tarpeeksi, jotta olisin riittävän itsevarma sen käytön suhteen. Kaivaukset lähtivät hyvin käyntiin. Torin 12
kiveykset poistettiin, kaivinkone kaivoi pintakerrokset ja me jatkoimme siitä syvemmälle käsipelillä. Meillä oli kasassa oikein mukava ja osaava tiimi näille kaivauksille, mikä oli omiaan luomaan viihtyisää työympäristöä. Pitkät kaivaukset kun olivat kyseessä, niin siinähän tuli sitten rupateltua työn ohessa vaikka mitä ja avattua omaa sielun- ja mielenmaisemaa niille, jotka vieressä sattuivat kulloinkin olemaan kuuntelemassa. Pahoittelut heille siitä, toivottavasti toipuvat. Hautausmaata kun kaivoimme, niin hautojahan sieltä tuli vastaan. Niiden kanssa työskentelyssä piti olla tarkkana, kun arkkuja ja luita otetiin huolellisesti esille dokumentointia varten, että hauraat jäänteet eivät vaurioituisi. Itsellä tuo oma vahvuusalue on enemmän siellä lapioinnin puolella, niin tällainen erityisen tarkka, verrattain hidas ja hieman kyyryssä olevassa asennossa tapahtuva varovainen putsaaminen oli välillä hieman puuduttavaa. Onneksi tuttua ja turvallista lapiointiakin oli tarjolla ja sen parissa pääsikin palautumaan ja rentoutumaan useaan otteeseen. Kyllähän siihen hautojen kaivamiseen lopulta kuitenkin tottui ja ennen pitkää verrattain hankaliinkin
työasentoihin taipui suhteellisen luontevasti. Näissä kaivauksissa mukana oleminen oli oikein antoisaa. Päivät kuluivat kaivaessa ja mittaillessa kivassa paikassa, mielenkiintoisella kohteella ja mukavalla porukalla, niin olihan se mahtava kokemus. Hautojen kaivaminen oli mielenkiintoista vaihtelua aiempaan verrattuna ja tutkimusavustajana pääsi mittailemaan kaikkea mahdollista. Ei se takymetrin sujuva käyttökään mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi onneksi ollut, niin senkin käyttöön löysi puuttuneen itsevarmuuden. Senaatintorin kaivaukset saatiin onnistuneesti päätökseensä tänä syksynä. Kiitos koko tiimille kivoista kaivauksista!
Kuvat: Stephanie Kramp
13
Geofysiikkaa Ahvenanmaalla Maria Ronkainen
Saavuimme Ahvenanmaalle yömyöhään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 14. syyskuuta 2021. Tarkoituksenamme tehdä geofysikaalisia mittauksia opetuskaivauksilta tutussa Bartsgårdassa, Godbyssä kahdella eri magnetometrilaitteella seuraavan kahden viikon aikana. Magnetometri on geofysikaalinen menetelmä, jolla tutkitaan maan magneettikentässä esiintyviä poikkeamia tutkittavalla alueella. Tällaisia poikkeamia voivat olla kivirakennelmat ja erityisesti tulen kanssa kosketuksessa olevat rakenteet kuten liedet sekä paalunsijat. Pieneen tiimiimme kuului projektia vetävä Kristin ilves, geofysikaalisten mittausten päätoteutuksesta vastaava Sebastian Messal Saksasta, kaiken handlaaja Wesa Perttola ja minä – mukaan tunkeutunut opiskelija. Lisäksi osalle ajasta saimme vahvistusta SENSYS -yrityksen perustajasta Andreas Fischeristä ja hänen vaimostaan Elkasta (käyttämämme magnetometri on Sensyksen). Myöhäisen saapumisemme takia aloitimme ensimmäisen päivän rauhallisesti. Laadimme seuraavan kahden viikon sotasuunnitelmaa klo 10 aamiaisen merkeissä. Ensin kävisimme katsastamassa paikat – tarkistamalla olivatko opetuskaivauksilla merkityt antennipaikkojen merkinnät vielä tallella. Tämän jälkeen olisi laitteiston kokoamista, 14
johon uppoaisi useampi tunti. Sen jälkeen työt alkaisivat kunnolla. Tärkeää oli myös tarkistaa vielä työvaatteemme metallinpaljastimella, että missään ei varmasti ole mitään metallista, josta laitteet voisivat saada häiriösignaalia. Täysin metallittomien vaatteiden (housut, paidat, takki, kengät) oli yllättävän haasteellista, sen voin kertoa! Aloitimme mittaukset alueen länsipuolella olevalta peltoalueelta. Halusimme testata miten Sebastianin käyttämä magnetometri toimisi Ahvenanmaalaiseen maaperään sekä tarkistaa olisiko läntisellä pellolla mitään havaittavaa. Sebastian pyysi Kristiniä hahmottelemaan sopivan alueen iltapäivän aikana mitattavaksi, ja alueeksi muodostui melko kunnianhimoisen kokoinen pläntti. Sebastian sai siten aloittaa työt hikiniskassa auringon laskua vastaan taistellessa. Mukavaa mittaustuloksissa oli, että ne olivat nopeasti saatavilla tarkasteluun. Näin pystyimme työn edetessä tekemään tarvittavia mukautuksia. Esimerkiksi havainnoituamme ensimmäisestä koepeltoalueesta mitattuja tuloksia, päätimme siirtyä suoraan tekemään kartoituksia kohdealueelta ja sitä pohjois-, itä- ja länsipuolella ympäröiviltä pelloilta. Magnetometrin kärryn työntäminen muhkuraisella pellolla oli
yllättävän hikistä hommaa. Aamuisin olikin vaikeuksia päästä ylös sängystä särkevien lihasten kanssa. Lisäksi yllättävän haasteellista oli kuljettaa laitetta mahdollisimman tasaisesti ja siten, että linjojen välille ei muodostu railoja. Huomasimme pian, että tulosten tulkinnasta tulisi haasteellista, sillä kohteen maaperä sisältää niin paljon taustahälinää (maaperän kiviaines on hyvin magneettipitoista) ja yksittäisten jotain tarkoittavien kuvioiden tunnistaminen on todella vaikeaa. Näin ollen meidän täytyi alkaa merkitsemään tarkasti alueelta ylös näkyvät ilmiöt, kuten talojen rakenteet, hautaröykkiöt, mutta myös modernit mahdollisesti häiriöitä aiheuttavat ilmiöt. Kartoitimme myös kaikki isoimmat näkyvät kivet pelloilta. Näin meidän oli helpompi tunnistaa, miltä kyseisessä datassa hakemamme rautakautiset ilmiöt näyttävät. Puolessa välin ensimmäistä viikkoa Andreas Fischer vaimoineen saapui paikalle testaamaan prototyypin magnetometriä. He aloittivat testaamisen samalta pellolta kuin mekin. Päätimme kokeilla kyseistä laitetta myös yksittäisten ilmiöiden tarkempaan mittaamiseen. Haasteeksi muodostui, miten saisimme laitteen kulkemaan tasaisesti epätasaisessa maastossa, jotta mittaustulokset olisivat mahdollisimman tarkat. Prototyyppinä laite ei ollut vielä kovin soveltuva mukautumaan kannettavaksi. Pyörillä se ei taas kulkisi tasaisesti epätasaisessa maastossa. Näin ollen päädyimme rakentamaan sille liikuteltavat kiskot eli puukehikot, joille laitteen voisi nostaa ja rullata tasaisesti linja kerrallaan. Narujen avulla, joihin oli merkattu teipillä mitattuihin välimatkoin kiskojen paikat, saimme linjat suoraan kulkemaan sopivalla etäisyydellä toisiinsa. Saatuaan kiskot rakennettua ja koeajettua, Andreas otti allekirjoittaneen pikakurssiin, jonka aikana opeteltiin laitteen toimintaperiaatteet, kokoaminen ja purkaminen – käyttäminen ja laitteeseen
Kuva: Wesa Perttola 15
kuuluvien ohjelmien käyttö sekä antennin toiminta. Tämän jälkeen huomasin yhtäkkiä olevani vastuussa prototyypin magnetometristä sekä talo nro 2:sen ja kahden hautakummun kuvaamisesta apunani apulaisprofessori Kristin ilves. Mitattuamme yksittäiset kohteet päätimme siirtää myös prototyypin kulkemaan pyörillä, jotta voisimme kartoittaa peltoalueet, Sebastianin muuttaessa magnetometrinsä kannettavaksi ja aloittaessa kantaen tehtävän mittaamisen alueen keskiosassa, epätasaisessa maastossa. Minä sain siten kunnian hikoilla prototyypin kanssa pellolla. Kyseinen laitetyyppi tuli hyvin tutuksi näinä päivinä, pohtiessani aikoja, jolloin ihminenkin on työntänyt kyntöauroja pelloilla. Reissu ei ollut kuitenkaan kokonaan työtä vaan ehdimme muutamina päivinä tehdä
Magnetometri. Kuva: Wesa Perttola 16
retkiä Ahvenanmaan arkeologisiin kohteisiin ja museolle. Henkilökohtaisina kohokohtina veneen muotoinen pronssikautinen hautaröykkiö ja museon metalliesine kokoelma-arkisto. Ehdimmehän tutustua paikallisiin kulinaristisiin herkkuihin, kuten kuuluisaan kahden nakin lihapiirakka -snägäriin sekä kipaista maatilan syysmarkkinoilla. Liian pikaisesti tämäkin reissu päättyi. Mikäli kiinnostaa, niin varmasti myöhemmin Ahvenanmaalla geofysikaalisin menetelmin tekemästämme tutkimuksesta on saatavilla tuloksia, johon oma kandidaatin tutkielmanikin tulee pohjautumaan.
3, 2, 1, Jugger! Richard Jana
Over the summer, a new and exciting phenomenon has started to infect the Helsinki archaeologist community: Jugger! If you visited Töölönlahden puisto on a Sunday afternoon this summer, you might have heard the call “3, 2, 1, Jugger!” followed by two groups of people with long weapons charging at each other and dispersing into a chaotic looking battle. However, appearances are deceptive, and most things about Jugger are not what they initially appear to be… The first thing people usually ask when they see is along the lines of “doesn’t this hurt?” or “isn’t this dangerous?”, to which the answer is: No. The “weapons” are well padded and very light (approximately 300 grams) – in practice, hits that are actually difficult to notice are more common than ones that are a bit hard. Additionally, hits to the head are not allowed for safety, but wouldn’t be a problem either way. With that out of the way, what is it that we are doing? At its core, Jugger is a normal ball game: The objective is to put a ball into a goal; when you do, your team scores a point and the team with the most points wins. What sets Jugger apart is the fencing: When a player gets hit with one of the
weapons, they get a time penalty of a few seconds. The other team then has superior numbers for this short time and will try to leverage this advantage to score a point. Jugger started in 1989 as a game that was played in an Australian movie. A few years later it was adopted by role-playing groups and has since turned into a sport – players don’t wear costumes and the weapons look more like oversized cotton swabs than anything you might find on an excavation. Every year there are many tournaments being held around the world and footage can be found on YouTube. (Mind, there are also videos of other flavors of Jugger which stick closer to the brutal game from the movie – you’ll notice how they wear armor and we don’t.) While there are teams all over the world, most of them are located in Germany, Spain and Latin America. In Finland there are currently only two teams: the Jugger Helsinki team and one in Turku. We started our team early this summer and have attracted a diverse group of players,
17
about half of which are archaeologists, too. To play Jugger, you don’t need any special talents and you don’t need to be overly muscular or athletic – the weapons are so light that everyone can wield them and team play is way more important than raw strength. Basically everyone can compete and have fun! If this sounded interesting to you, check our Facebook and Instagram pages, where you can find additional information on Jugger in general and on our team here in Helsinki like our training times, rookie events etc. You can also just drop by one of our training sessions to join in (or just watch). Everyone is welcome and we are always happy to introduce new people to the sport!
Links to our pages: facebook.com/JuggerInHelsinki instagram.com/juggerhelsinki/
Kuva: Jugger Helsinki
18
Hartolan keltasirkut Elisabeth Ahola & Eveliina Vanhala
Jännitys tiivistyi eräässä pienessä Peugeotissa huhtikuun puolessa välissä kolmen fibulistin kesken, kun suunta otettiin kohti Hartolaa. Vaikka keli heitteli nollan asteen molemmin puolin, olivat kesätyöt alkamaisillaan. Hartolan kaivaukset liittyivät nelostien laajennukseen, jossa Hartolan ja Joutsan välistä tietä aiotaan leventää. Hartolassa suunnitellun laajennuksen kohta oli muinaismuistoaluetta, joka oli niin suuri, että sen tutkiminen jaettiin kahden arkeologiayrityksen, Maanala Oy:n ja Heilu Oy:n kesken. Maanala tutki rautakautista ja historiallisen ajan aluetta ja Heilu oli muutaman kilometrin päässä kivikautisen asuinpaikan alueella Muikunlahdessa. Heilun leivissä työt alkoivat hyvin suurieleisesti – muinaismuistoalueeksi oli merkitty kokonainen harju, joka tuntui jatkuvan silmien kantamattomiin. Harjun vartta pitkin tehtiinkin kymmeniä ja kymmeniä koekuoppia ja lähes kaksisataa koepalstaa, joiden avaamisessa oli kaivajien onneksi kaivinkone auttamassa. Näiden koekuoppien ja koepalstojen sekä aikaisempina vuosina tehtyjen inventointien perusteella
valikoituivat kaivausalueet, joita tuli lopulta 19 kappaletta. Sekä Maanalan että Heilun väki asui samassa pihapiirissä rivitaloalueella lähellä Hartolan keskustaa. Omalla tavallaan Hartolan kaivauskesä oli kuin pitkä kesäleiri, sillä siellä oltiin tiiviisti miltei samalla porukalla kolme kuukautta. Pienessä Hartolassa pörräävät heijastinliiveillä varustetut arkeologit saivatkin paikallisilta leikkimielisen lempinimen ‘Hartolan keltasirkut’. Kesän aikana muutama muukin fibulisti pääsi liittymään iloiseen joukkoon mukaan ja oli sanomattakin selvää, että porukasta tuki todella tiivis todella nopeasti, sillä yhteisten kaivauspäivien jälkeen koettiin mitä jännittävämpiä seikkailuja yhdessä. Nopeasti arkinen viikko jakautui hyvin tärkeisiin päiviin, joista pääpäivänä toimi keskiviikko aka Skumppahumppa aka loppukesää kohden Kossukeskiviikko. Torstai määräytyi jo ensimmäisestä viikosta lähtien Jartsa-päiväksi, jolloin porukka lähti suoraan töistä paikalliselle Jari-Pekalle hakemaan evästä mukaan joen rannalle, jossa käytiin lähes joka kerta pulahtamassa ja (pesemässä pois Skumppahumppa-keskiviikon synnit). 19
Myös ei-teemapäivinäkin Heilun poppoo kerääntyi “Äijälään”- eli yhdestä paritalon asunnoista, jossa mm. Skumppahumpatkin vietettiin, ja pelasi lautapelejä, vietti leffailtoja, söi, joi, saunoi ja taisteli mölkyn mestaruudesta. Kaikesta hauskasta vapaa-ajan vietosta huolimatta, myös todella mielenkiintoista tutkimustulosta saatiin aikaiseksi kuluneen kesän aikana, sillä Muikunlahden kivikautinen asuinpaikka oli todella löytörikas ja mielenkiintoinen tutkimuskohde. Paikassa oli kymmeniä liesiä, kvartsikeskittymiä, paikalleen hajonneita keramiikka-astioita, litroittain palanutta luuta sekä muutamia pii- ja kiviesineiden katkelmia. Näitä tuhansia löytöjä pääsikin muutama ahkera tutkimusapulainen putsaamaan kaivauskesän päätyttyä. Viimeiset viikot Hartolassa olivat
Kuva: Elisabeth Ahola 20
haikeita. Hyvästejä sanottiin, itkuja itkettiin, nauruja naurettiin kun muisteltiin mennyttä kesää ja sen mukana tuomia hyviä ystävyyssuhteita ja unohtumattomia kokemuksia. Myös muutama haikea kyynel vierähti Muikunlahden kaivausalueen vuoksi, sillä viimeisellä viikolla kaivaus-aikataulun tultua päätökseen tuli kuoppien reunalle möllöttämään iso kaivinkone, joka riipaisi loputkin kivikautisesta asuinpaikasta pois. Talteen oltiin kuitenkin saatu uskomattomat määrät uutta tietoa suomalaiselta kivikaudelta, joten jälkityöt ja tutkimuksen teko pääsi vasta alkuunsa. Kaiken kaikkiaan Hartola ja Muikunlahti olivat hyvin antoisia niin kesän ahkeralle kaivausporukalle kuin myös kivikauden tutkimuksellekin!
Kuva: Elisabeth Ahola
Joskus arkeologin kesätyöt alkavat Kuva:
ja
päättyvät
lumisateeseen
Elisabeth
Ahola
Jotkut ongelmat (ja kuopat) vaativat sua.
luovaa Kuva:
ongelmanratkaiElisabeth
Ahola
21
Janna Laajaranta
KAMIEŃ, KAMŬK, KIVIÄ! KERTOMUS YMPACT-PROJEKTIN KAIVAUKSISTA BULGARIASSA 2021.
YMPACT-projekti Yamnaya Impact on Prehistoric Europe -projekti on Helsingin yliopistolta toimiva, Euroopan unionin tieteen rahoitusorganisaation (European Research Council, ERC) rahoittama monitieteinen projekti, jonka kapellimestarina toimii professori Volker Heyd. Projekti tutkii Euraasian aroilla eläneen, pronssikauden alkuun sijoittuvan (3300-2600 eaa.) ja liikkuvan paimentolaisuuteen perustuneen jamnaja-kulttuurin — ja heidän muuttoliikkeensä vaikutusta Eurooppaan (kuten Romaniaan, Bulgariaan sekä myöhemmin lähestulkoon koko Eurooppaan).
Tiimimme kaivauksilla Volker Heyd
Jasmin Valkealahti
Bianca Preda-Bălănică
Justin Moody
Stefan Alexandrov
Maria Ronkainen
Ilia Iliev
Maria Sirkiä
Todor Valchev
Maxime Brami
Martin Trautmann
Nenko Gospodinov
Alexander Suvorov
Tia Niemelä
Ari Junno
Tomi Kuljukka
Elena Sandoval
Plamen Tashev
Janna Laajaranta
Kuva: Alexander Suvorov
Arkeologiaa Bulgariassa. Keskellä toista koronakesää Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoille tarjoutui mahdollisuus osallistua kansainväliseen kaivausprojek8in Bulgariassa professori Volker Heydin ja tutkijatohtorin Bianca Preda-Bălănicăn johdolla. Lensimme 4. heinäkuuta Sofiaan, missä tapasimme ensimmäistä kertaa suurimman osan 8imistämme. Vie8mme iltamme Sofiassa toisiimme tutustuen ja paikallisesta ruoasta nauFen. Jälkikäteen on hauskaa muistella ensimmäistä iltaamme: odo8mme innolla tulevia viikkoja, jotka varmas8 olisivat jänniIäviä ja oppisimme niistä paljon. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin mahdotonta aavistaa, miten hyvin toisiimme tutustuisimme ja mitä kaikkia kokemuksia meillä olikaan edessämme seuraavien viiden viikon aikana. Kiviä ja kansainvälisyy5ä. Kun alunperin mie8n miten kertoa kaivauksistamme Bulgariassa, ensimmäisenä mieleen tuli sana ’kamŭk’, joka tarkoiIaa sanaa ’kivet’ bulgariaksi. On ehkä erikoista, eIä juuri tämä sana tuli minulle ensimmäisenä mieleen, muIa anna kun selitän. Ensimmäiset päivät, jotka vie8mme Jambolin provinssissa — noin kolme tun8a itään Sofiasta koh8 Mustanmeren rannikkoa — olimme vierailevina kaivajina Piotr Włodarczakin ja hänen 8iminsä kaivauksilla Malomirovossa. Lisäksi meidät toivoF tervetulleeksi Stefan Alexandrov ja Todor Valchev sekä vas8kään esiinkaiveIu jamnaja-hauta (vautsi!). Tässä vaiheessa porukkaamme siis lukeutui ihmisiä Suomesta, Saksasta, Bulgariasta, Puolasta, Romaniasta ja Yhdysvalloista. Opimme pian toisiltamme arkeologiaan liiIyviä yksiIäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita uusilla kielillä. Yksi näistä oli kiviä tarkoiIava bulgarian ’kamŭk’ ja
Maisemat hotellistamme SoÞassa. Ravintola, jossa vierailimme ensimmäisenä iltana näkyy keskellä puistoa kuvan oikeassa alanurkassa. Kuva: Janna Laajaranta
22
Janna Laajaranta
puolaksi kiveä tarkoiIava ’kamień’. Seuraavaa viiIä viikkoamme Bulgariassa tulisi myös leimaamaan samanlainen kansainvälisen arkeologian tunnelma, joka oli paitsi kokemuksena unohtumaton, muIa myös opeIavainen.
Kuva: Alexander Suvorov
Hautakummusta • Sijainti: Mogila, Jambol • Korkeus: noin 3 m • Yhteensä 16 hautaa • Tuorein hauta 1900-luvulta,
vanhin noin 3000-luvulta eaa.
• 4 jamnaja-hautaa, joista kaksi primäärihautausta.
Kuva: Janna Laajaranta
Mogilan hautakumpu. Omat varsinaiset kaivauksemme alkoivat hautakummulla, joka sijaitsi lähellä Mogilan kylää. Johtuen heinäkuun korkeista lämpö8loista heräsimme aikaisin aamulla työntekoon, ja jokainen todistamamme auringonnousu erosi edellisestä, muIa kaikki olivat henkeäsalpaavia. Kaivauksiamme ympäröivät pellot ja taivaanrannassa eroIuivat Jambolin kaupunki yhdessä suunnassa ja toisessa Balkanin vuoristo. Kaivamamme hautakumpu oli kolme metriä korkea, ja sen uumenista löytyi yhteensä 16 hautaa, joista tuorein oli 1900-luvulta ja vanhimmat noin 3000-luvulta eaa. Jamnaja-hautoja oli yhteensä neljä. Viisi viikkoamme Bulgariassa huipentuivat kahden jamnaja-primäärihaudan merkeissä. Kyseisissä toisiinsa yhteydessä olevissa haudoissa lepäsivät 180 cm pitkä aikuinen mies sekä kaksivuo8as poika. Jännitystä riiIää myös tulevaan, kun jonain päivänä saamme kuulla, mitä kerroIavaa näillä yksilöillä on edustamastaan jamnaja-kulIuurista. Unohtumaton kokemus. Viisi viikkoa kaivauksilla Bulgariassa tuntui samanaikaises8 kuluvan kuin silmänräpäyksessä ja ikuisuudelta. Tuossa ajassa Jambolista muodostui väliaikainen ko8mme ja 8imistämme epätavallinen adop8operheemme. Viikkoihin mahtui uusia tuIavuuksia ja kontakteja, useita yhteisiä illallisia, syntymäpäiviä, julkaisu8laisuuksia, retkiä lähialueille, visiiIejä museoihin, uusien kielten opeIelua, ja toki hieman bulgarialaista rakiaakin. Myös itse arkeologia erosi aiemmin kokemastani, sillä hautoja pääsee Suomessa harvemmin tutkimaan. Jotkut meistä löysivät näillä kaivauksilla oman 8ensä arkeologiassa. Toiset jo kulkivat niillä. Hyväs8en koiIaessa tunnelma oli haikea. Kansainvälisellä työyhteisöllä on siihen kuuluville paljon tarjoIavaa, muIa miinuksena on epävarmuus siitä, milloin 8emme seuraavan kerran tulevaisuudessa kohtaavat. On joka tapauksessa varmaa, eIä kaivauksista ruusujen maassa meille jäisi ikuisia muistoja— aivan kuin professori Volker Heydille jäi omista kaivauksistaan Bulgariassa vuosikymmeniä siIen. Ja ken8es kuten hän, mekin vielä joskus tulevaisuudessa palaisimme Bulgariaan uusien kaivauksien parissa.
Kuva: Janna Laajaranta
Kuva: Tomi Kuljukka
FIBA SYKSY 2021 Aurinko nousee kaivausalueen ylle. Kuva: Maria Ronkainen
23
Ristikko Eveliina Vanhala
1. Tuhoutui 2. Seppä sadussa 3. “Välissä” 4. Ei lasta 5. Pieni luu
24
6. Kirottu peli 7. Arkeologian sisartiede 8. Ruokala 9. Kivikoski ja kaimat 10. Villa–
#Kuultua Koonnut Fiba Toimitus
“Arkeologia kuulostaa kivalta, mitä ikinä se onkaan” Arkeologian opiskelijan Tinder-match
“Ei kai kukaan ryyppää ennen kaivauspäiviä?”
“Se bisse juodaan vikisemättä” Approilla kuultua
25
ISSN 1237-2084
