Fiba 3/2012 by Fiba

FIBA

Sisällysluettelo:

Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden pää-äänenkannattaja. Julkaisija FIBULA ry.

Pääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 Lauri Mäntylä

88. lehti 22. vuosikerta ilmestyy 4 kertaa vuodessa Toimituskunta: Päätoimittaja: Lauri Mäntylä Toimittajat: Maddie Hentunen Elisa Väisänen Sami Harju Yhteystiedot: Sähköposti: fibatoimitus@gmail.com Postiosoite: Fibula ry./Fiba FHKT/Arkeologian oppiaine PL 59 00014 HELSINKI Paino: Picaset Tämä julkaisu saa HYYn järjestölehtitukea.

ISSN 1237-2084

Puhiksen palsta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 Katri Toivakka Pohjois-Suomen ekskursio . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Annukka Debenjak Fuksikysely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7 Näin tatuoit hirven selkääsi . . . . . . . . . . . . . . . 14 Rauno Bergman Sarjakuva . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15 Lauri Mäntylä Kansi: Asteekki-Maukka Lauri Mäntylä

Pääkirjoitus Lauri Mäntylä Gradu lähtee vatsasta. Vatsasta. Nimenomaan vastasta. Olen, nähkääs, pohtinut viime aikoina paljon gradua ja gradun kirjoittamisen suuria mysteerejä. Enemmän kuin esimerkiksi Fiban toimittamista, mikä ei sinänsä varmaan ole suurikaan ihme. Niinpä Fibasta puhumisen sijaan kerronkin teille jotain gradusta. Gradu lähtee nimittäin vatsasta. Ei sormista eikä varsinkaan aivoista, vaan vatsasta. Siellä se kasvaa, paisuu, hieman kerrallaan, vääjäämättä, hädin tuskin huomaamatta. Gradu ei ole ajatusta eikä henkeä - se on jotain orgaanista, brutaalin, groteskin biologista. Valmistuvan gradun tuntee jatkuvana paineena vatsanpohjassa, jännityksenä, kireytenä, joka ei katoa ja kasvaa lopulta lähes sietämättömäksi. Siksi se on pakko päästää ulos, kirjain kirjaimelta, sivu sivulta, kaavio kaaviolta. Siitä täytyy hankkiutua eroon, tai se jatkaa kasvamistaan ja kalvaa hitaasti mielen ja ruumiin, riuduttaen pois kaikki muut ajatukset, kunnes jäljelle jää vain perustutkinto-opiskelijan näivettynyt ranka. Tunnetun tieteellisen kokeen mukaan ruumis kevenee sielun poistuessa 21 grammaa. Samalla tavalla laskien graduni paino on tähän mennessä noin kolme kiloa, siis melkein 150 sielua. Tämä saattaa kertoa jotain yliopiston yleisistä toimintaperiaatteesta. Joillakin onnekkailla gradu lähtee irti itsestään. Toisilla gradu taas ei irtoa kauniisti, vaan siihen tarvitaan leikkausta, jonka avulla gradu irroitetaan graduntekijästä. Se ei onnistu skalpeelilla. Kyseessä on verinen ja sotkuinen operaatio. Kaikilla leikkaus ei onnistu, tai sitä ei koskaan yritetä. Näitä murheellisia epäkuolleita, graduzombeja, saattaa toisinaan nähdä maleksimassa laitoksen käytävillä. Useimmiten heidän olemassaolonsa voi todeta äänestä - murheellisesta, matalasta, lähes sanattomasta ulvonnasta, joka tuntuu tulevan jostain kaukaa, maan alta, kaukana auringosta, ilmasta ja elämästä. Sieltä, mistä gradut ovat lähtöisin. Tämä pääkirjoitus on omistettu heille.

Fiba 3/2012

Ajatusvirtaa Katri Toivakka

ello 17.40 ja vieressä täysi kuppi teetä.

Alkuvuodesta vietin runsaasti aikaa miettien, mitä kirjoittaisin puhiksen palstalle. Nyt ajattelin kokeillä täysin toisenlaista taktiikkaa – kirjoitan sen, mitä ajatuksissa on (tai on olematta). Mahdollinen kömmähdys on kuitenkin vielä mahdollista korjata syksyn viimeisessä Fibassa. Syksy on alkanut hyvin, mitä nyt pientä kiirettä itse kullakin ja aika tuntuu olevan vastaan aina ja kaikessa. Kandiksi pitäisi valmistua, mutta sellaiset kuuluisat sanat, kuin ”se toinen vieras kieli” ja ”museologian essee” tuppaavat hidastamaan prosessia. Toivoa on, että olen kandi viimeistään kun valta siirtyy minulta nuoremmille ja vetreämmille polville. Tällä en tarkoita, etteikö yhteyttä saisi pitää pj:nä olemisen jälkeenkin, mutta ehkä kolme kautta hallituksessa on tarpeeksi. EAA:han kaikki voivat olla tyytyväisiä, ainakin hallituksen suuntaan tullut palaute on ollut positiivista. Ekskursiot järjestyivät kuin omalla painollaan. PohjoisSuomeen lähti lopulta pieni, mutta sitäkin innokkaampi, joukko fibulisteja. Mitä luultavammin saatte

lukea matkasta enemmän juuri kädessänne olevan lehden myöhemmiltä sivuilta – jos ennusmerkit vain pitävät paikkaansa. Syksyllä on vielä (tai mahdollisesti on jo ollut lehden ilmestyessä) Halloween-sitsit ja pikkujoulut! Alinasali siis tulee toivottavasti tutuksi, tai vieläkin läheisemmäksi, itse kullekin. Muita pienempiä kissanristiäisiä saa, ja pitääkin toivoa, sillä pienemmät tapahtumat ovat olleet suhteellisen vähissä tai sitten niissä on ollut vähän väkeä – mistä lie johtuukaan. Haluaisin vielä vienosti vihjata, varsinkin nuoremmille fibulisteille, että joulukuussa on vaalikokous, jossa valitaan vuoden 2013 hallitus ja Fiban toimituskunta. Uutta verta kaivataan sekä hallitukseen että toimituskuntaan, ja viimeistään vaalikokouksessa on tilaisuus saada äänensä kuuluviin. Toki mikään ei estä ilmaisesta kiinnostusta jo aikaisemmassakin vaiheessa! Muutakin oli kai sanottavaa, mutta ajatusvirta alkaa katkeilemaan, eikä kaikkea voi aina mahduttaa yhteen tekstiin. Ehkä maa on valkoinen, ennen kuin tämä teksti ennättää kätösiinne, ken tietää... Kello on 17.51 ja vieressä tyhjä teekuppi.

Pohjois-Suomen ekskursio 19-23.10.2012

Teksti: Annukka Debenjak Kuvat: Annu Mikkonen

eskellä synkintä syksyä viisi innokasta opiskelijaa uskaltautui ekskursiolle Lapin maille. Perjantaina lentokoneessa matkalla kohti Rovaniemeä tunnelma oli iloinen ja toiveita täynnä... 5

Fiba 3/2012 Pian pääsimmekin Taisto Karjalaisen opastamina tutustumaan tiedekeskus Pilkkeeseen sekä valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihankkeeseen. Kevennyksenä pääsimme myös kokeilemaan Pilkkeen metsästyssimulaattoria ja metsä- aiheista karaokekilpaa. Seuraavina päivinä kävimme Hannu Kotivuoren johdolla tiedekeskus Arktikumissa sekä Valiorannan ja Niskalan kivikautisilla asuinpaikoilla ja Ahonvaaran Lapinraunioilla. Tutustuminen Kotivuoren löytökokoelmaan oli varsinkin allekirjoittaneelle fuksille antoisaa, kvartseja ja keramiikkaa sai kerrankin tutkiskella kyllikseen. =) Sunnuntain matkalla kohti Oulua vierailimme Tarvolan muinaiskylässä ja kävimme katsomassa myös läheisiä asuinpainanteita. Iltapäivällä kerkesimme poiketa Rakanmäellä. Laajaan rakkakivikkoon tehdyt kehähaudat olivat vaikuttava näky. Mäen tuntumassa löytyi myös uudempia jäänteitä: oletettavasti 1980-luvulta jääneet seulatelineet siellä lahosivat itsekseen metsän siimeksessä.

rikki tarjosi kattavan esityksen alueen kivikautisesta asutuksesta, sekä upeita maisemia. Kuuran peittämää, sumuista joenrantaa katsellessa oli hyvä hengähtää hetken matkan rasituksista ja tietotulvasta. Iltapäivällä Mika Sarkkinen johdatti meidät sokkeloisia hiekkateitä myöten ihailemaan Mäntyselän ja Rajakankaan jätinkirkkoja. Auringon viime valossa tutkailimme vielä ojanpohjia kvartsien tai luunpalasten varalta, ja muutama luunhitunen sieltä löytyikin. Tiistaina koitti jo paluu etelän maille, mutta kerkesimme Sarkkisen johdolla tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan museoon ja Turkansaaren ulkomuseoon sekä Oulun linnan jäänteisiin. Iltapäivällä väsyneet, mutta tyytyväiset ekskursiolaiset jo nuokkuivat lentokoneessa, mukaanaan kasapäin upeita muistoja ja kokemuksia. Onnistuneesta matkasta kiitokset Katrille ja Elisalle sekä oppaillemme. =)

Seuraavana aamuna suuntasimme Oulusta kohti Kierikkikeskusta. Leena Lehtisen johdolla tutustuimme Kierikin arkeologiseen näyttelyyn sekä muinaiskylään. Kie-

Ekskursiolaiset Sanna, Rasmus, Verna ja Annukka sekä keskellä oppaamme Hannu Kotivuori. Kameran toisella puolella Annu.

Fuksikysely

aas kerran fukseja, noita jokavuotisia esseismin runsaudensarvia, pyydettiin kertomaan Fiballe tarinansa. Tänä vuonna tohtori Fiba tivasi muun muassa fuksin olemisen syytä, funktiota, provenienssia, sekä vastausta tuohon ikiaikaiseen kysymykseen: kumpi on lopulta tärkeämpi, maailmanrauha vai mammutit...

Annukka Debenjak Hei, olen Annukka Debenjak, välivuosi-viidakosta yliopiston suojiin selviytynyt tämän vuoden fuksi. Abivuoden jälkeen tuli kokeiltua kaikenlaista, IT-opinnoista esikoulutädin ja hevosmetsurin uraan, mutta kuten kaverini tiesi sanoa jo vuosia sitten: arkeologia on mulle se oikea juttu. Vähän sattumalta kuitenkin päädyin lukemaan arkeologiaa avoimessa yliopistossa, ja heti nappasi. Oikea paikkahan tämä on innokkaalle partiolaiselle, joka sattuu tuntemaan erityistä viehtymystä menneisyyttä, asioiden esille kaivamista ja maastossa rämpimistä kohtaan. Ja mammutit vai maailmanrauha? Kannatan molempia, mutta jos sitä ensiksi maailmanrauhaa,

mammutteja voi miettiä sitten teekupposen äärellä kaikessa rauhassa.

Tohtori Fiba vastaa: Väitetään, että tieto lisää tuskaa. Siksikin arkeologia on oivallinen uravalinta kaikenlaista kokeilleille, asiantilaan on silloin jo ehtinyt totutella. Kokemukset esikoulutätiydestä tulevat auttamaan tätä yksilöä arkeologian alalla partiolaisen etiikkaa enemmän. Teekuppeihin mieltyneelle fuksille voi suositella erikoistumisalaksi historiallisen ajan arkeologiaa.

Fiba 3/2012

Juuso Koskinen Moikka! Olen 29 v. virtaviivainen, ulospäinsuuntaunut ja huumorintajuinen nuorimies pääkaupunkiseudulta (jos nyt Helsingin siirtomaata, Sipoota voi kutsua pääkaupunkiseuduksi [ tai edes seuduksi ]). Olen koska sinä ajattelet minut. Käyn lenkillä ja olen käytännössä savuton. Olen tähän asti myös käynyt töissä n. vuodesta 2001 lähtien, toimien puhelinmyyjänä, siivojana, koneenasentajan apulaisena ja taas siivoojana. Siivouksen jälkeen ajoin elääkseni autoa kuljetusalalla, mutta siinä sivussa pyrin usein myös Helsingin yliopistoon opiskelemaan mielenkiintoni herättäneitä aineita kuten sosiologiaa, kotimaista- ja yleistä kirjallisuutta sekä suomalais-ugrilaista kansantiedettä huonolla tai usein olemattomalla menestyksellä, kunnes minut lopulta suostuttiin ottamaan sisään arkeologian pääaineeseen. Sivuaineikseni olen valitsemassa tällä hetkellä kansatieteen ja kognitiotieteen opintoja, täyttäen kanditutkinnon muut opinnot-saraketta, geologian ja ehkä kirjallisuuden opinnoilla. Olen siis myös kirjailija. En vielä ole julkaissut mitään. Tietenkään. Arkeologiassa minua viehättää sen avaama omintakeinen näkökulma nykyisyyteen. On loputtoman myhäilyttävää nähdä aina uudestaan kuinka aikain saatossa kaikki on maailmassa muuttunut ja kuinka aikain saatossa mikään ei maailmassa ole muuttunut. Menettääkö arkeolo-

gi yöunensa eurokriisin vuoksi? Toisaalta olen viettänyt parhaat lapsuushetkeni hylätyissä rakennuksissa ja raunioilla, joten viihtyminen pois heitetyn roinan kanssa on kohdallani myötäsyntyistä.

Syksy on ollut mielyttävää aikaa. Yliopistoelämä on tuonut tullessaan yllätyksiä ja toisaalta on tullut todettua monien ennakkoaavistusten

pitävän paikkansa. Toisaalta myös toteen käyneet ennakkoaavistukset ovat yllättäneet, kuten esimerkiksi se, etteivät muut arkeologian opiskelijat todella olekaan samanlaisia kuin minä. Odottamattomana yllätyksenä on tullut myös kokonaisvaltainen kotoisuuden tunne yliopistoelämän piirissä. Luulin olevani duunari.

Sinä nuori tai vanha, mies tai nainen tai joku muu, vaikka koira, ethän epäröi ottaa yhteyttä jos jaat kiinnostukseni Suomen ja lähialueiden arkeologiaan, arkeologian popularisointiin, suokaivauksiin, kirjallisuuteen ja elokuvaan tai miksei jopa teatteriin, hyvään tai kelvottomaan seuraan ja olueen. Tällätään vaikkapa novellikirjoituspiirin merkeissä! juuso.koskinen@helsinki.fi (myös naamiksesta tavoittaa vaikka kaikkea sitä kaupallisuutta ja sellaista tietenkin vastustan) Ja niistä mammuteista ja maailmanrauhoista: Maailmanrauhaa ei tuu koska maailman väestö koostuu enemmän tai vähemmän itsestään liikaa kelailevista apinoista, joista kaiken lisäksi se 1 % on syntyjään psykopaatteja. Karvaiset norsut ovat ainakin mielenkiintoisempia kuin tämän aamun uutiset, urheilu ja sää.

Tohtori Fiba vastaa: Tällaisella tekstintuotantotahdilla tästä fuksista tehdään vielä itsestäänkin tohtori! Yksilö on kiitettävästi jo todennut yliopistolaisuuteen kuuluvan ”monitieteellisen” haahuilun ja sen aiheuttamat identiteettikriisit. Arkeologian osalta kannattaa keskittyä vielä lisää käsitteeseen ”poisheitetty roina” - se auttaa sekä menneisyyden että tulevaisuuden hahmottamisessa.

Fiba 3/2012

Heidi Moisio Heidi. Mikäli jotakuta kiinnostaa, minut on nimetty saksalaisen suojeluspyhimyksen Adelheidin mukaan - mahtaa kyseinen matami piehtaroida haudassaan, erosin kirkosta viisitoistakesäisenä... Arvattavasti olen arkeologian fuksi, menneen kevään ylioppilas, juuriltani karkkilalainen.Tällä hetkellä asun Helsingin Jätkäsaaressa. Lukiovuosinani ainoa todellinen koulunkäyntiin kytkeytyvä intohimoni oli historian opiskeleminen, joskaan eriteltävissä olevaa perimmäistä syytä moiseen hullaantumiseen en tiedä; huvinsa kullakin, kaiketi? Kaunokirjallisuus on hallitseva osa elämääni, niin lukemisen kuin kirjoittamisenkin muodossa. En ikimaailmassa mieltäisi kirjoittamista vain harrastuksekseni; sen merkitys jokapäiväisessä elämässäni ylittää kyseiselle aktiviteetille tunnusomaiset rajat. Varsinaiseksi harrastuksekseni sen sijaan luettelisin juoksemisen ja instrumentaalisen musiikin ahmimisen - korvillani kylläkin..

Mainitsemani kirjoittamisen ympärille verkostoituva elämäntapa puski minua vuosikausia Teatterikorkeakoulua kohti, ja aikomuksenani oli opiskella dramaturgiaa. Lukion ensimmäisenä vuotena taipumukseni ja mielenkiintoni historiantutkimusta kohti alkoi kuitenkin näyttäytyä entistä varteenotettavammalta vaihtoehdolta. Pitkällisen puntaroinnin lopputuloksena päätökseni oli selvä; halusin yliopistoon opiskelemaan historiaa muodossa missä hyvänsä. Olin aina lukeutunut niihin naperoihin, jotka vanhempiensa myöntymyksellä toljottivat dinosauruksia ynnä muita esihistoriallisia neli-ja kaksijalkaisia suupielet korvissa töllöttimen ääressä. Tämän vastapainona kasvavana kiinnostuksenkohteena olivat aina olleet muumiot ja muinaisen Egyptin jumaltarusto. Kuolleiden ja muumioinnin jumala Anubis ja varsinainen muumiointiprosessi olivat jo alakoulussa kiehtovimpia koskaan kohtaamiani asioita. Kaikki tämä alati kasvavan tiedonjanon myötävaikutuksella johdattivat minut lopulta arkeologian pariin ja tässäpä sitä sitten ollaan. Peruskoulutuksen ohessa tarkoituksenani on opiskella egyptologiaa ja osteologiaa.

Tulevaisuudennäkymissä siis luita ja käärinliinoja. Olen pohjimmiltani ulkoilmaihminen, ja luonnossa liikkuminen suorastaan hyväilee mielenrauhaani. Arkeologi useimmiten harjoittaa edellä mainittuja asioita jopa yliannostuksellisilla mittasuhteilla - bingo...

Mammutit vai maailmanrauha? Maailmanrauhaa ei voi syödä eikä sen nahkoihin voi kietoutua lumimyräkässä. Toisaalta miltei joka ikinen mammutti on tällä erää joko palasina, ikiroudassa tai vitriinin takana tosin palasista koostuu kokonaisuus, ikiroudan voi periaatteessa sulattaa ja vitriiniä tervehtiä sorkkaraudalla... Heh. Mammoth it is!

Tohtori Fiba vastaa: Arkeologeille tyypillinen mieltymys hengenvaarallisiin jättiliskoihin ja kuolleiden ihmisten silpomiseen ja säilömiseen herättää kysymyksen, liittyykö arkeologiksi ryhtymiseen välttämättä jonkinasteista patoutunutta vihaa. On lohdullista kuulla, että yksilö kokee ulkoilman rauhoittavana. Siitä huolimatta täytyy harkita, olisiko sorkkaraudat syytä pitää poissa tämän fuksin käsistä.

Petri Kuronen Termos vaan kaikille tasapuolisesti! Petri Kuronen on nimi ja 25 vuotta on tuota ikääkin jo kertynyt. Vihristä (Vihdistä) kotoisin ja siellä edelleen asustelen. Sellaiset 50 kilometriä tulee tuota matkaa kuljettua suuntaansa, mutta mikäpä siinä bussissa lukiessa ja läppärillä näpyteltäessä. Taustalta löytyy peruslukio, sitä enempää en ole erityisemmin tähän mennessä vielä opiskellut. Lähinnä työharjoitteluissa ja töissä tullut oltua, esimerkiksi päiväkodissa ja kirjastossa. Miksi juuri arkeologia? Lyhyt vastaus, miksi ei? Vähän pidempi vastaus: Humoristiset aineet ovat aina kiinnostaneet ja olleet vahvoja koulussa. Kun sitä sitten piti miettiä että mitä sitä rupeaisi opiskelemaan, niin erilaisten ammatinvalintatestien kautta tuo arkeologia pomppi esiin suhteellisen

monta kertaa. Tietynlainen kiinnostus on myös esineitä kohtaan aina ollut, itseltäkin löytyy vähän erikoisempia esineitä eri puolilta maailmaa. Niin ja olihan ne Indiana Jonesitkin junnuna kova juttu, totta kai. Erikoistumisen/suuntautumisen suhteen on jo vähän jonkinasteista käsitystä alkanut muodostua. Museologiaa ainakin tulee luettua, aina aineopintoja myöten. Alueellisesti Latinalainen Amerikka ja toisaalta Aasia, erityisesti itäinen Aasia kiinnostaa. Myös tuo akustinen/musi-

Fiba 3/2012 kologinen puoli on tässä muutamia kirjoja ja artikkeleita lukiessani ruvennut kiinnostamaan. Mammutit vai maailmanrauha? Miksi niiden pitäisi sulkea toisensa pois? Jos, näin teoreettisesti, ajatellaan että saisimme jostain tarpeeksi

hyvää mammutin DNA:ta että voisimme kloonata niitä takaisin maan päälle, niin eivätkö sodat menettäisi merkityksensä? Ketä huvittaisi sotia kun voi katsella ja leikkiä mammuttien kanssa? Tästä voimme siis päätellä että mammutit ovat tie maailmanrauhaan!

Tohtori Fiba vastaa: Niin kirjastossa kuin päiväkodissakin viihtyminen povaa hyvää menestystä arkeologian alalla, loppusijoituspaikasta riippuen. Sen sijaan kiinnostus esineiden hamstraamiseen edustaa yleistä, mutta sitäkin vaarallisempaa harhaoppia! Museologian luennoilla kärvistelyn ja teoreettisen kirjallisuuden lukemisen soisikin tervehdyttävän fuksin tästä inhasta parafiliasta.

Vilma Tani Kysymykset alkuräjähdyksestä, dinosauruksista ja pyramideista tuskin kuuluvat jokaisen kolmevuotiaan vakio kysymysvarastoon. Näin kuitenkin oli minun kohdallani, sillä piinasin jatkuvasti vanhempiani (ainakin heidän mukaansa) vaikeilla kysymyksillä evoluutiosta, dinosauruksista (he syyttävät Maa aikojen alussa- elokuvia) ja ihmisapinoista. Luultavasti he sitten saivat jossakin vaiheessa tarpeekseen, sillä yllättäen löytyi jouluna pukinkontista neljä lasten encyclopediaa. Tietokirjojen lukeminen ei antanut minulle vastauksia, vaan herätti yhä suuremman tiedonjanon ja ryhdyinkin sitten tekemään neljän vanhana omia paleontologisia kaivauksia hiekkalaatikollamme, jonka hiekkaan oli yllättäen hautautunut Jurassic

Park -leluja. Seuraava kiinnostuksen kohteeni olikin sitten muinainen Egypti. Siinä sitten lätkäistiin käteen kirja muumioista. En sano kliseisesti, että olisin syntynyt arkeologiksi, mutta ilmeisesti minulla on ollut jo syntymästä lähtien mielenkiinto menneisyyttä kohtaan. Ei kai sitä muuten osaa selittää, kun muut tytöt halusivat prinsessoiksi, niin minä kannoin mukanani Indiana Jonesin hattua. Koulussa ammattisuunnitelmani vaihtelivat lääkäristä meteorologiksi, mutta aina jotenkin löysin tieni takaisin historian ja arkeologian pariin ja vannotin, että mitä tahansa haenkin lukion jälkeen opiskelemaan, niin yritän arkeologiaan, jos vaikka onnistaisi. No minulla sitten taisi olla hitosti tuuria!

En voi kuitenkaan olla antamatta osaa kunniasta isälleni, joka omalta osaltaan auttoi tukemaan haaveitani ja piti mielenkiintoani yllä. Hänen kanssaan olen kahlannut läpi museoiden arkeologisia kokoelmia aina Louvresta British Museumiin, eikä hän ole valittanut, vaikka olen raahannut hänet monesti puuduttaville bussimatkoille, vain nähdäkseni kuninkaiden laakson ja pyramidit. Hänen kanssaan olen matkustellut ympäri maailmaa ja tutustunut eri kulttuureihin ja ihmisiin, käynyt kiinanmuurilla ja nähnyt kuninkaallisia muumioita. Tosin uskon hänen myös nauttineen kaikista niistä nähtävyyksistä ja matkoista. Nyt sitten opiskelen tätä hienoa alaa, joka on monimuotoisempi kuin uskoinkaan. Jotta minulla näyttäisi olevan muutakin elämää niin täytynee mainita rakas harrastukseni tanssi (Bollywood viimeisin suosikkilajini), sekä ne lukuisat pianotunnit, joilla olen

hampaitani kiristellyt. Joten nyt kun on tullut aika pohtia kysymystä” Mammutti vai maailmanrauha”?, minun täytynee tehdä kompromissi, sillä mammutin tavoin, on maailmanrauha tällä hetkellä kuollut ja piilossa, odottaen esiin kaivamista. Se tulisi kaivaa jälleen esiin ja näyttää ihmisille, kuinka hienosta ja jalosta asiasta on kyse. Ihan kuin mammutti!

Tohtori Fiba vastaa: Myöhemmällä iällä monet arkeologiat syyttävät lapsuudentraumoja uravalinnastaan. Tämä fuksi on ansiokkaasti ymmärtänyt aloittaa asian pohtimisen jo varhaisessa vaiheessa. Yksilö pitää kuitenkin edelleen kiinni epätieteellisistä ”onnen” ja ”elämän” käsitteistä, ja tuleekin pian havaitsemaan, että yliopistossa opiskelussa on todellisuudessa kyse aivan toisista ilmiöistä.

Fiba 3/2012

Näin tatuoit hirven selkääsi Rauno Bergman 1. Ota kuva kalliomaalauksesta eli hirvestä. Tulosta Kuva.

2. PIIRRÄ KUVA LÄPI KUULTOPAPERILLE. ÄLÄ YRITÄ SKANNATA TAI MITÄÄN MUUTAKAAN HIFISTELYÄ, SE EI KANNATA. UNOHDA MYÖS KUVANKÄSITTELYOHJELMAT JA TULKITSE HIRVEN ALKUPERÄINEN MUOTO OMASTA PÄÄSTÄSI.

3. VIE KUVA HIRVESTÄ TATUOINTILIIKKEESEEN. MAKSA TATUOIJAN PYYTÄMÄ SUMMA.

4.UNOHDA KALLIOTAIDE, ET TARVITSE SITÄ ENÄÄ. 14