Vastuullisuuskatsaus 2018

Page 1

FINLAYSONIN VASTUULLISUUSKATSAUS 2018


Sisällys Jukan terveiset 3 YK:n kestävän kehityksen tavoitteet Finlaysonilla 4 1.

Yrityksellä täytyy olla moraali. 6

2.

Lupaamme olla kilttejä kaikille, paitsi niille jotka ovat ympäristölle tuhmia. 12

3.

Me rakastamme kierrätystä. 18

4.

Osta vähemmän, mutta parempaa. 23

5.

Katsomme keneltä ostamme. 26

6.

Emme veljeile pahojen kanssa. 32

7.

Rakkaus kuuluu kaikille. 35

Liitteet 36 Yhteystiedot 42

2


Jukan terveiset Vuosi 2018 oli meillä vastuullisuuden arkipäiväistymisen vuosi. Vastuullisuus on yksi toiminnallisista arvoistamme ja se on selkeästi vakiintunut meidän tavaksemme olla ja elää. Vastuullisuus ei ole enää meille asia, jota pitää opetella ja muistuttaa vaan siitä on tullut asia, joka yhdistää meitä ja ohjaa ajattelua sekä toimintaamme. Olemme ilolla panneet merkille ihmisten heräämisen maapallon tilaan. Vastuullisuutta ei enää vaadita vaan sitä aletaan odottamaan itsestäänselvyytenä. Kuluttajien vihapuheille, herääminen äärioikeiston liikehdinnälle ja ilmastokysymyksille on tapahtunut ja me yrityksinä joudumme ottamaan kantaa jopa yhteiskunnallisiinkin asioihin. Meillä yrityksillä on iso vastuu siinä, minkälaiseksi maailmamme muodostuu lähitulevaisuudessa. Vastuullisuuden osalta vuonna 2018 edelleenkin koemme haastavimmaksi sen, että olemme riippuvaisia useista tuotantokumppaneista, johtuen pitkistä tuotantoketjuistamme. Siksi mieltämme kalvaa aina epäilys siitä, että tiedämmekö tarpeeksi siitä, mitä kumppaniemme tuotantotiloissa tapahtuu. On tärkeää, että panostamme paljon aikaa dialogiin kumppaniemme kanssa, käytämme ulkopuolisia auditoijia ja pyrimme lisäämään sertifioitujen raakaaineiden määrää. Iso saavutus mielestäni oli se, että ulkopuolisten tekemien auditointien osuus riskimaissa nousi jo 99,8 %:iin ja vastuullisempien materiaalien osuus tuotteistamme nousi 12,5 %:iin. Toimme esimerkiksi PET-muovista tehdyt tyylikkäät matot sekä luomusta ja kierrätysmateriaaleista tehdyt tyynyt ja peitot. Muita merkittäviä asioita oli se, että vähensimme muovin käyttöä merkittävästi luopumalla mm. kokonaan muovisista ostoskasseista. Iso ponnistus oli myös kansalaisaloite uudesta laista tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Saimme kerätty vaadittujen 50 000 nimen sijaan yli 60 000 nimeä ja aloite viedään uuden eduskunnan käsiteltäväksi keväällä 2019. Jukka Kurttila, Finlaysonin luova johtaja ja omistaja

3


YK:n kestävän kehityksen tavoitteet Finlaysonilla YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli SDG:t (Sustainable Development Goals) luotiin 2016 tarkoituksenaan muuttaa maapallon kehitys ihmiskunnan, ympäristön ja talouden kannalta kestävään suuntaan vuoteen 2030 mennessä. Olemme tunnistaneet Finlaysonin vastuullisuustyölle ja toiminnalle oleellisimmat tavoitteet. Seuraavassa taulukossa on esitelty, miten käytännössä edistämme näitä tavoitteita.

SDG

MITÄ FINLAYSON TEKEE TAVOITTEEN ETEEN Sukupuolten tasa-arvo (gender equality) on yksi tärkeistä teemoista Finlaysonille. Naisten aseman ja naisiin kohdistuvat epäkohdat ovat olleet mukana monissa teoissamme. Otamme yrityksenä kantaa meille tärkeisiin asioihin, kuten sukupuolten väliseen palkkatasa-arvoon, tyttöjen oikeuksiin tai sukuelinten silpomisen kieltämiseen. Lue lisää: • Yhteiskunnalliset teot tasa-arvon hyväksi 2018: Seis Silpomiselle -kansalaisaloite s. 35 Vesi on tärkeä edellytys tekstiiliteollisuudelle. Vettä käytetään puuvillan viljelystä lopputuotteen valmistukseen ja pesuun kuluttajan toimesta. Finlayson pyrkii kartoittamaan oman toiminnan vaikutuksia vesistöihin ja vähentämään veden käyttöä ja kuormitusta kaikissa arvoketjun vaiheissa. Lue lisää: • Vesivastuullisuuden jatkuva kehittäminen, s. 16 • Ekologisemmat materiaalivalinnat, kuten kierrätysmateriaalit, s. 18-21 • Kemikaalien valvonta, s. 24 Huolehdimme omasta henkilökunnastamme, sekä välillisesti myös työntekijöistä toimitusketjuissamme. Ihmisarvoinen työ kaikille Finlaysonin arvoketjuissa on olennaista. Olemme sitoutuneet kunnioittamaan ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassamme. Lue lisää: • Ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteen noudattaminen, s. 6-8 • Elämiseen riittävä palkka toimitusketjuissa, s. 8 • Finlaysonin henkilökunnan hyvinvointi, s. 9 • Toimittajayhteistyön periaatteet ja valmistuskumppaneiden auditointi, s. 27-29 • Toimitusketjujen läpinäkyvyys, s. 30 Finlaysonin tuotteiden valmistuksessa käytetään paljon luonnonvaroja. Pyrimme resurssitehokkuuteen pakkausmateriaaleja vähentämällä ja vastuullisempia materiaaleja lisäämällä. Panostamme tuotteiden laatuun ja turvallisuuteen ja viestimme kuluttajille vastuullisuudesta. Lue lisää: • Pakkausmateriaalien vähentäminen, s. 15 • Vastuullisempien materiaalien lisääminen: kierrätysmateriaalit, Reilun kaupan puuvilla, luomupuuvilla ja pellava, s. 18-21 • Tuotteiden laatu ja pitkäikäisyys, s. 23 • Kemikaalien rajoittaminen tuotteissa, s. 24 Finlaysonilla on selkeät tavoitteet toimintamme kokonaispäästöjen vähentämiseksi. Merkittävimpiä toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi ovat uusiutuvan energian käyttö ja puuvillan korvaaminen vähäpäästöisemmillä materiaaleilla. Pyrimme parhaamme mukaan vaikuttamaan myös Scope 3 päästöihin, jotka eivät ole suoraan omissa käsissämme. Lue lisää: • CO2-päästöjen vähentäminen Finlaysonin kaikessa toiminnassa (Scope 1-3), s. 12-14 4



YRITYKSELLÄMME ON ARVOT, joiden mukaan työskentelemme päivittäin. Teemme yhteistyötä vain arvoihimme sopivien kumppaneiden kanssa ja otamme ihmisoikeudet arvoketjuissamme vakavasti. Henkilöstömme hyvinvointi ja motivaatio ovat olennainen osa menestystämme.

ARVOMME OVAT: Olemme vastuullisia. Olemme rohkeita. Olemme maailmasta ja asioista kiinnostuneita.

Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteen (human rights due diligence) noudattaminen

Ihmisoikeusvaikutusten arviointi Finlaysonin hankintaketjuissa, sekä Suomen toiminnassa tehty. Maksettujen palkkojen tason vertailu elämiseen riittävän palkan tasoon riskimaissa tehty.

Vienti- ja lisensointitoiminnan ihmisoikeusarviointi, ihmisoikeusvaikutusten seuranta, integrointi ja viestintä.

6


IHMISOIKEUDET YRITYSTOIMINNASSA Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, kaikkialla, kaikkina aikoina. Ihmisoikeuksien tunnusmerkkejä ovat yleismaailmallisuus, luovuttamattomuus ja perustavanlaatuisuus. Ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi oikeus elämään, oikeus terveyteen, oikeus riittävään elintasoon, oikeus työhön, mielipiteenvapaus, sekä orjuuden ja pakkotyön kielto. Ihmisoikeuksien varmistaminen kuuluu valtioiden vastuulle ja niitä säädellään kansallisesti. Yrityksillä on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia ja kartoittaa toimintansa ihmisoikeusvaikutukset ja tarvittaessa korjata ja minimoida niitä. Tätä prosessia kutsutaan huolellisuusvelvoitteeksi (kuva).

1. Ihmisoikeusvaikutusten arviointi

2. Integrointi ja toiminta

4. Viestintä

3. Seuranta

Olemme tällä hetkellä prosessin ensimmäisessä vaiheessa, eli arvioimme ihmisoikeusvaikutuksia Finlaysonin toiminnassa. Olemme arvioineet vaikutuksia niin toimitusketjujemme kuin oman suoran toimintamme osalta.

IHMISOIKEUDET FINLAYSONIN TOIMITUSKETJUISSA Tekstiilialalla toimitusketjut ovat pitkiä, ja ketjun kaikkien toimijoiden tunteminen on haastavaa. Emme valmista tuotteitamme itse, joten on myös tärkeää arvioida, minne asti yrityksen toimitusketjussa ulottuu. Hyvä pohja ihmisoikeusarvioinnille oli vaikutusvalta toimitusketjuselvitys, jossa pyysimme valmistuskumppaneiltamme tiedot kaikista alihankkijoista tuotteidemme valmistusketjuissa. Puuvilla tunnistettiin riskiraaka-aineeksi, sillä suurin osa Finlaysonin tuotteista tehdään puuvillasta. Arvioinnissamme toimitusketju jaettiin siis karkeasti kahteen vaiheeseen: 1. puuvillan kasvatus ja 2. tuotteen valmistus (sis. langan kehruu, kankaan kudonta ja lopputuotteen valmistus). Ensin arvioitiin potentiaaliset riskit yleisesti näissä valmistusvaiheissa, jonka jälkeen riskejä peilattiin saatavilla oleviin lähteisiin todellisten vaikutusten määrittelemiseksi. Tuotteen valmistuksen osalta Finlaysonin valmistusmaista korkein riski on Pakistanissa, sitten Turkissa, Kiinassa ja Intiassa. Arviointi on tehty amfori BSCI:n riskimaaluokituksen perusteella. Fokus arvioinnissa oli siis valmistuksessa näissä maissa. Lisäksi arviointiin otetaan myöhemmin mukaan myös valmistus Latviassa ja Belgiassa, koska nämä valmistusmaat ovat volyymeiltaan merkittäviä Finlaysonille, vaikka eivät riskimaita olekaan. Arvioinnissa oli selkeää, että kun maittain listattiin riskejä, niitä oli paljon, mutta kun todellisia ihmisoikeusvaikutuksia arvioitiin, pääasiassa auditointiraporttien perusteella, monessa tapauksessa riskit eivät toteutuneet. Auditoinnit pelkästään eivät siis ole riittäviä kumppaneiden vastuullisuuden varmentamisessa. Kolmannen osapuolen auditoinnit ovat paras työkalu pk-yritykselle, mutta paljon tietoa varmasti jää saamatta ja esimerkiksi lapsitai pakkotyö harvemmin näkyy auditoinneissa. Tulemme syventämään ihmisoikeusarviointiamme työntekijähaastatteluin Turkissa vuoden 2019 aikana, sekä arvioimaan ostokäytänteitämme entistä tarkemmin.

7


ELÄMISEEN RIITTÄVÄ PALKKA TOIMITUSKETJUISSA On tärkeää, että työntekijät saavat työstä palkkaa, joka riittää elämiseen riippumatta missä maassa hän työskentelee. Kysymys on erittäin haastava, emmekä pysty sitä ratkaisemaan yksin, sillä emme maksa palkkoja toimitusketjuissamme. Kaikki valmistuskumppanimme maksavat vähintään alan lakisääteistä minimipalkkaa, jos sellainen maassa on. Vertasimme osana ihmisoikeusarviointiamme maksettuja minimipalkkoja laskennalliseen elämiseen riittävään palkkaan kaikissa ns. riskimaissa, joissa Finlayson toimii. Elämiseen riittävän palkan taso vaihtelee suuresti riippuen siitä mikä taho lakselman on tehnyt. BSCI auditoinnissa tehtaiden on itsearvioitava elämiseen riittävän palkan taso omille työntekijöilleen. On selvää, että valmistuskumppanit eivät ole luotettavia lähteitä todellisen elämiseen riittävän palkan laskemiseen, mutta on kuitenkin hyvä, että tällainen harjoitus heillä teetetään ja heitä kannustetaan etenemään siihen suuntaan. Tarvitaan kuitenkin jatkokeskusteluja elämiseen riittävän palkan suuruudesta, sekä laajempaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.

IHMISOIKEUDET FINLAYSONIN OMASSA TOIMINNASSA Arvioimme myös oman toimintamme ihmisoikeusavaikutukset, vaikka suurimmat riskit eivät täällä Suomessa olekaan. Tärkein havaintomme arvioinnissa oli, että toiminnallamme on suoraan vaikutuksia henkilökuntaamme Suomessa. Nämä ovat myös asioita, joihin pystymme täysin itse vaikuttamaan ja korjaamaan hyvin nopeallakin aikataululla. Oman toimintamme arvioinnissa suurimpia negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia olivat: -

Oikeus terveyteen: tuki- ja liikuntaelinsairaudet, stressi, niska-hartiasairaudet Oikeus työhön: koulutusmahdollisuudet ei tasa-arvoisia, nollatuntisopimukset, Oikeus kunnollisiin työolosuhteisiin: työtapaturma logistiikkakeskuksessa, ylityöt, tauoista luopuminen Oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen suojaan: työpaikkakiusaaminen

Seuraavaksi vuonna 2019 tulemme arvioimaan vienti- ja lisenssitoimintaa hieman tarkemmin ihmisoikeusnäkökulmasta, sekä jatkamme ihmisoikeuksien integrointia jokaisen finlaysonilaisen arkeen.

8


HENKILÖSTÖN HYVINVOINTI VASTUULLISUUSTYÖN YTIMEEN Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Henkilöstön hyvinvoinnin kehittäminen (perehdytys, viestintä, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, työhyvinvointi, vastuullisuus omassa työssä) *

HR-resursseja lisätty, varhaisen välittämisen malli päivitetty, koulutuksia ja työpajoja pidetty (ensiapu, työssä jaksaminen, esimiestyö, tekstiilit, ihmisten erilaisuus, vastuullisuus omassa työssä)

Perehdytyksen (sis. vastuullisuus) kehittäminen ja kattavuus 100 % henkilöstöstä, vastuullisuustavoitteet tiimeille, työhyvinvointikyselyn kehittäminen ja toteutus, intran kehittämistyö, myymälöiden työpaikkaselvitykset ja riskikartoitukset, työturvallisuusinfo ja -koulutukset

*UUSI TAVOITE

Henkilöstömme hyvinvoinnista huolehtiminen on olennaista koko yrityksen menestykselle. Tulemme jatkossa kehittämään henkilöstöasioita entistä järjestelmällisemmin ja siksi päivitimme myös vastuullisuusstrategian henkilöstöä koskevan tavoitteen kattavammaksi. Henkilöstön hyvinvointiin liittyvät aihealueet nousivat selkeinä kehityskohteina myös ihmisoikeusvaikutusten arvioinnissa. Teemme vastuullisuustekoja ja viestintää ulospäin, mutta on olennaista huolehtia myös, että oma henkilöstömme voi hyvin. Vuoden 2019 iso teema on vastuullisuuden integrointi entistä enemmän osaksi jokaisen finlaysonilaisen arkea. Pidimme loppuvuodesta 2018 ensimmäisen työpajan toimistohenkilöstölle, jossa mietimme miten jokainen voi edistää vastuullista toimintaa ja vähentää ympäristövaikutuksia omassa työssä. Työpajoja tullaan pitämään laajemmin muullekin henkilökunnalle vuonna 2019 ja samalla tulemme lisäämään jokaisen tiimin tavoitekeskusteluihin vastuullisuustavoitteen.

HENKILÖSTÖMME 2018

9%

91%

2018 Finlaysonilla aloitti HR-johtaja ja hänen lisäkseen henkilöstön asioita kehittää HRNaiset Miehet koordinaattori ja henkilöstön edustajista koostuva HR-tiimi. Vuoden aikana vietiin eteenpäin monia toimenpiteitä: otettiin intranet laajemmin käyttöön, päivitettiin varhaisen välittämisen malli, pidettiin monia koulutuksia (ensiapu, työssä jaksaminen, esimiestyö, tekstiilit, ihmisten erilaisuus), tarkastettiin pelastussuunnitelmat ja saatavuus, sekä aktivoitiin intranetin anonyymin palautekanavan käyttöä. Hyvinvointikyselyä ei ehditty toteuttaa vuonna 2018, mutta vuonna 2019 tullaan kehittämään uusi hyvinvointikysely, joka tehdään kolme kertaa vuodessa. Katso liittestä 2 miten Finlaysonin henkilöstöluvut ovat kehittyneet 2015-2018.

9


#YKKÖSKETJUUN – MIKSI OLEMME MUKANA Finlayson lähti ensimmäisten yritysten joukossa mukaan #Ykkösketjuun -kampanjaan, jonka takana on yli 100 järjestöä, yritystä ja ammattiyhdistystä. Kampanjan tavoitteena on saada Suomeen ihmisoikeuksia koskeva yritysvastuulaki. Laki velvoittaisi yritykset välttämään ja vähentämään toimintansa kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia. Lähdimme kampanjaan mukaan, koska haluamme samat pelisäännöt kaikille Suomessa toimiville yrityksille. Reilut markkinat olisivat kaikkien etu. Me Finlaysonilla teemme parhaamme vastuullisuutemme eteen ja yritämme parantaa tekemistämme askel askeleelta. Kilpailemme kuitenkin yritysten kanssa, joilla ei ole välttämättä yhtä tiukkoja vastuullisuuskriteerejä globaalille toiminnalleen. Lain ansioista pelikenttä tasoittuu meille kaikille yrityksille.

10



VÄHENNÄMME TOIMINTAMME YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIA. Pyrimme pienentämään hiilijalanjälkeämme ja tuomme markkinoille uusia ekologisempia materiaaleja. Kaikki Suomen toimintamme toimii EKOenergialla. Vähennämme pakkausmateriaaleja ja turhaa muovia. Otamme huomioon toimintamme vaikutukset vesistöihin koko arvoketjussa.

ILMASTONMUUTOS JA PÄÄSTÖT Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

CO2-päästöjen vähentäminen 20 % suhteessa liikevaihtoon

-31 % suhteessa liikevaihtoon: 0,57 kg/€, yhteensä 18 000 CO2e tonnia

Uusiutuvan energian suosittelu alihankkijoille, vähäpäästöisempien materiaalien lisääminen, materiaalikoostumusten raportoinnin kehittäminen

Finlaysonin tavoitteena on vähentää koko toiminnan hiilidioksidipäästöjä 20 % vuoteen 2020 mennessä. Tilanne 2018 vuoden lopussa oli -31 % suhteessa liikevaihtoon eli olemme tänäkin vuonna pysyneet tavoitteessamme. Vertaamme kokonaispäästöjä liikevaihtoon, koska absoluuttiset päästöt vaihtelevat jonkin verran riippuen siitä kuinka paljon esimerkiksi tuotteita tilataan minäkin vuonna.

12


Hiilidioksidipäästöt jaetaan yleisesti kolmeen osaan: Scope 1-3. Scope 1 -päästöt tarkoittavat Finlaysonin suoria päästöjä, eli joita Finlaysonin toiminta suoraan aiheuttaa. Scope 2 -päästöillä tarkoitetaan epäsuoria päästöjä eli ostettua sähköä. Finlaysonin hiilidioksidipäästöt painottuvat selkeästi Scope 3 tasolle, jolla tarkoitetaan oman toimintamme ulkopuolella tapahtuvia päästöjä, kuten materiaalit, logistiikka, sekä energian käyttö toimitusketjussa. Puuvillan kasvatus on suurin yksittäinen päästölähteemme.

CO2-PÄÄSTÖT 2018 4%

26 %

Scope 1 Scope 2 Scope 3

70 %

hiilijalanjälkilaskennassa kaikki 2018 päästökategoriamme ovat laskeneet lukuun ottamatta lähtevää logistiikkaa, johon saimme tänä vuonna entistä tarkempaa dataa. Suurin syy päästövähennyksiin ovat huomattavasti aiempia vuosia pienemmät tuoteostot. Lisäksi tuotannon osalta tiedonkeruumme on parantunut ja olemme saaneet tarkempia lukuja toimittajiltamme. Olemme lisänneet vastuullisempia materiaaleja ja vähentäneet pakkausmateriaaleja vuoden 2018 aikana.

13


Tärkeimpiä toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi jatkossa on uusiutuvan energian osuuden lisääminen pääkumppaneidemme toiminnassa sekä omien materiaalitietojemme raportoinnin tarkkuuden parantaminen, sekä vähäpäästöisempien materiaalien Tulemme asettamaan uuden entistä kunnianhimoisemman lisääminen. päästövähennystavoitteen seuraavaan vastuullisuusstrategiaamme.

14


PAKKAUSMATERIAALIT Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Pakkausjätteen vähentäminen 20 % suhteessa liikevaihtoon

-45 % (suhteessa liikevaihtoon ja verrattuna vuoteen 2015) Aaltopahvi 143 tn, kartonki 50 tn, muovi 32 tn, puulavat 87 tn

Muovin vähentäminen tuotepakkauksissa, sisäisen logistiikan kehittäminen.

Vähensimme pakkausmateriaalimääriämme reilusti vuonna 2018. Pakkausmateriaalimme vähenivät 26 prosentilla vuoteen 2017 verrattuna, eli tuotimme arviolta 180 000 kg vähemmän pakkausjätettä! Tämä erittäin merkittävä vähennys johtui suurelta osin siitä, että ostimme tuotteita huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina samalla tyhjentäen varastojamme, oli hyvin poikkeuksellinen. Liikevaihtoon suhteutettuna joten vuosi pakkausmateriaalimme vähenivät 45 %:lla ja myös ostettuihin euroihin suhteutettuna vähensimme 17 % vertailuvuoteemme 2015 verrattuna eli suunta on ehdottomasti oikea. Etenkin muovin määrää saimme vähennettyä reippaasti, sillä 2018 oli ensimmäinen kokonainen toimintavuosi, jolloin emme käyttäneet lainkaan kertakäyttöisiä muovikasseja myymälöissämme. Katso tarkemmin liitteestä 3 kuinka pakkausmateriaalien määrät ovat kehittyneet suhteessa liikevaihtoon.

PAKKAUSMATERIAALIEN MÄÄRÄT 2015-2018 350 300

Tuhatta kg

250 2015

200

2016 150

2017 2018

100 50 0 Aaltopahvi*

Kartonki ja paperi

Muovipakkaukset

Puulavat*

* Aaltopahvin ja puulavojen määrät eivät ole täysin vertailukelpoisia raportointiin liittyvien tarkennusten takia.

15


VESIVASTUULLISUUS Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Vesivastuullisuuden jatkuva kehittäminen

Ekologisempien materiaalien osuutta lisätty, vesivastuusitoumus tehty, toimitusketjuselvitys tehty, toiminnan vesiriskit arvioitu

Ekologisempien materiaalien lisääminen, vesiriskien arvioinnin syventäminen.

Teimme vesivastuusitoumuksen maaliskuussa 2018. Vesivastuusitoumus on osa Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta ja sitoumuksemme ulottuu vuodelle 2022 asti. Vesi on Finlaysonin liiketoiminnalle tärkeää, sillä tuotteidemme valmistuksessa käytetään paljon vettä puuvillan kasvatuksesta lopputuotteeksi. Sitoumuksen avulla pyrimme tunnistamaan, millaisia vaikutuksia liiketoiminnallamme on eri alueilla ja mitä pienenä toimijana voimme tehdä vesivastuullisuutemme kehittämiseksi. 2018 vuonna painopiste on ollut enemmän ihmisoikeusasioissa, mutta vuosina 2019 ja 2020 on tarkoitus panostaa enemmän vesivastuullisuuden arviointiin ja kehittämiseen. 16



HALUAMME OTTAA VASTUUN siitä, mitä tuotteillemme tapahtuu käytöstä poistumisen jälkeen ja etsimme jatkuvasti uusia materiaaleja korvaamaan tavallista puuvillaa tuotteissamme. Keräämme myymälöissä vanhoja lakanoita ja farkkuja, joista teemme uusia tuotteita. Pyrimme lisäämään kierrätysmateriaalien osuutta tuotteissamme tuote kerrallaan. Olemme aistit avoinna ja lupaamme olla etulinjassa kaikkeen kierrättämiseen liittyvässä. Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Vastuullisten materiaalien (Reilun kaupan puuvilla, luomupuuvilla, kierrätysmateriaalit, pellava) osuuden kasvattaminen 30 %:iin

12,5 % (Reilun kaupan luomupuuvilla 4,7 %, pellava 4,7 %, kierrätysmateriaalit 1,6 %, luomupuuvilla 1,5 %)

Vastuullisempien materiaalien T&K-työ ja suhteellisen osuuden kasvattaminen.

Suurin osa, eli n. 90 % tuotteistamme on 100-prosenttista puuvillaa. Puuvilla kuituna soveltuu erinomaisesti kodintekstiileihin, mutta sen tuotantoon liittyy monia ympäristö- ja sosiaalisia riskejä. Tavoitteenamme on, että vuonna 2020, 30 % kaikista käyttämistämme materiaaleista on vastuullisemmista lähteistä. Vastuullisemmiksi materiaaleiksi määrittelemme kierrätysmateriaalit, Reilun kaupan puuvillan, luomupuuvillan ja pellavan. Vastuullisempien materiaalien osuus kokonaisostoistamme kasvoi vuonna 2018 12,5 prosenttiin. Olemme siis jo kolminkertaistaneet vastuullisempien materiaalien osuuden vuoteen 2015 verrattuna. Tarkemmin materiaaleittain tarkasteltuna etenkin pellava ja luomupuuvilla ovat kasvattaneet osuuttaan tuotevalikoimassamme 2018:

18


VASTUULLISEMPIEN MATERIAALIEN OSUUKSIEN KEHITTYMINEN 2015-2018* 14,0 % 12,0 % 4,7 %

10,0 % 8,0 % 6,0 %

0,3 %

4,0 % 2,0 %

1,9 % 0,2 % 2,7 %

Pellava

1,5 %

Luomupuuvilla

1,6 %

Kierrätysmateriaalit Reilun kaupan (luomu)puuvilla

4,0 %

4,8 %

2015

2016

3,6 %

4,7 %

0,0 % 2017

2018

*Prosenttiosuus saman vuoden kokonaisostoista

TEKSTIILIEN KERÄYS JA UUDET KIERRÄTYSTUOTTEET Vuonna 2018 jatkoimme lakanoiden ja farkkujen keräystä myymälöissämme. Lakanoista teemme räsytuotteita ja farkuista pyyhkeitä. Saamme kierrätettävää materiaalia jatkuvasti enemmän kuin ehdimme prosessoimaan uusiksi tuotteiksi, ja etsimme siksi uuden kierrätyskanavan materiaaleille: Frankenhuis-nimisen kierrätysfirman Hollannista. He kierrättävät farkuista raakaainetta uuden langan valmistusta varten ja muista tekstiileistä he valmistavat äänieristysmateriaaleja kodinkoneteollisuudelle ja sisätiloja varten, sekä verhoilu- ja eristysmateriaaleja autoteollisuuden käyttöön. 2018 toimme markkinoille jälleen uusia kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita: Siperiamatot kierrätetyistä PET-pulloista (kuva), sekä Finlaysonin tyynyt ja peitot, joiden täytemateriaali on kierrätettyä polyesterikuitua (myös PET-pulloista tehty). Tyynyjen ja peittojen pintakangas taas on luomupuuvillaa.

19


LUOMUPUUVILLA (GOTS) Luomupuuvilla on tavallista puuvillaa ympäristöystävällisempi materiaali. Luomuviljelyssä käytetään vähemmän vettä ja keinokastelua ja hyödynnetään sadevettä tehokkaammin. Luomuviljelytapa tuottaa vähemmän typpi- ja fosforipäästöjä vesistöihin, koska käytetyt lannoitteet ja torjunta-aineet ovat luonnonmukaisia. Luomuviljelyssä geenimuunneltujen siementen käyttö ei ole sallittua. Käytämme vain GOTS (Global Organic Textile Standard) -sertifioitua luomupuuvilla. GOTS on luomupuuvillan yleisimmin käytetty sertifiointijärjestelmä ja se valvoo kaikkia tuotteen tekemiseen osallistuneita tahoja. Kaikkien toimitusketjun toimijoiden tulee olla sertifioituneita ja toimipaikat tarkastetaan vuosittaisilla auditoinneilla. Finlaysonin oma sertifioitumisprosessi käynnistettiin loppusyksystä 2018. GOTS edellyttää, että kaikki toimitusketjun työnantajat noudattavat ILO:n normeja, kuten lapsi- ja pakkotyön kieltoa, syrjimättömyyttä, työaikojen rajoittamista ja tasaarvoa. GOTSilla on kriteerit myös väriaineita, käsittelyjä, sekä jätevesien puhdistamista koskien. Toimme keväällä 2018 myyntiin ensimmäiset GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta tehdyt tuotteemme: yöpaidat, sekä trikoiset pussi- ja aluslakanat. Tulemme lisäämään luomupuuvillan osuutta merkittävästi vuonna 2019.

20


REILUN KAUPAN LUOMUPUUVILLA Reilun kaupan sertifiointijärjestelmää pidetään kunnianhimoisimpana tuotesertifikaattina. Reilun kaupan viljelyohjelmassa viljelijät saavat työstään oikeudenmukaisen takuuhintaisen korvauksen sekä Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu tuottajaosuuskuntien taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöhankkeisiin, jotka edistävät esimerkiksi ravinnerikkaan maaperän kehittämistä tai eläinten hyödyntämistä tuholaisten torjunnassa. Reilun kaupan viljely ei salli geenimuunneltujen siementen käyttöä. Finlaysonilla on ollut Reilun kaupan tuotteita jo vuodesta 2007 asti ja olemme Suomessa ainoa kodintekstiilialan toimija, jolla on Reilun kaupan puuvillasta tehtyjä tuotteita. Valikoimassamme on pyyhkeitä ja kylpytakkeja, jotka on tehty Reilun kaupan luomupuuvillasta.

PELLAVA Pellava on ekologinen kuitu puuvillaan verrattuna. Pellavan päästöt ovat puuvillaan verrattuna noin puolet pienemmät ja sen viljelyssä käytetään huomattavasti vähemmän vettä ja torjuntaaineita. Pellavan osuus tuotteissamme on kasvanut selkeästi viime vuosina. Etenkin suhteellinen osuus 2018 oli kasvanut, lähes 5 % tuotteistamme oli 100 % pellavaa. Suurimmat pellavatuotekategoriamme ovat Jesus- sekä Lino-tuotesarjamme.

21


..

., ,

I

• • J.

' •

'

,.,.

,-


VALMISTAMME VAIN LAADUKKAITA TUOTTEITA, joiden käyttöikä on mahdollisimman pitkä. Emme halua tuottaa maailmaan turhaa tavaraa, jota kukaan ei halua tai tarvitse. Kaikki tuotteemme täyttävät tarkat laatukriteerimme ja suurimmalla osalla tuotteistamme on Öko-Tex -merkki, joka takaa, että tuotteet eivät sisällä haitallisia kemikaaleja ja ovat turvallisia käyttäjilleen.

LAADUNVALVONTA Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Laadun takaaminen: reklamaatioprosentin jäädyttäminen alle yhteen promilleen (0,1 %) liikevaihdosta

Reklamaatioiden osuus 0,07 % liikevaihdosta

Jatketaan laadunvalvonnan kehittämistä ja ylläpitoa.

Tuotteidemme korkea laatu on Finlaysonille ensiarvoisen tärkeää ja olemmekin myöntäneet päätuotteillemme 5 vuoden takuun. Valmistuskumppaneillamme on vastuu, että tuotteet vastaavat vaatimuksiamme kaikilta osin. Valvomme ja testaamme työn laatua, värien kestävyyttä ja tuotteiden ominaisuuksia (kutistuminen, nukkaantuminen, rypistyminen jne.) niin tuotteen valmistusprosessin aikana, kuin tuotteiden saavuttua varastollemme. Lisäksi, jos kyseessä on täysin uusi tuotekategoria ja toimittaja, tuotteet lähetetään myös ulkopuoliselle testilaitokselle testattavaksi. Pitkäjänteinen laadunvalvontatyömme tuottaa tulosta, sillä kuluttajilta tulleiden reklamaatioiden prosentuaalinen osuus liikevaihtoon suhteutettuna oli vuonna 2018 0,07 % eli pysymme edelleen hienosti alle yhden promillen reklamaatiotavoitteessamme.

23


KEMIKAALIEN RAJOITTAMINEN Lähtökohta kaikille valmistuskumppaneillemme on, että heidän tulee olla sijainnistaan riippumatta sitoutunut EU:n REACH kemikaalilainsäädäntöön ja taata, että tuotteissa ei ole raja-arvoja ylittäviä määriä listattuja erityistä huolta aiheuttavia tai vaarallisia kemikaaleja. Suurin osa Finlaysonin tekstiilituotteista on Öko-Tex Standard 100-sertifioituja, eli takaamme asiakkaille, että tuote on turvallinen ja testattu. Öko-Texin lisäksi teetämme satunnaisesti omia kolmannen osapuolen tekemiä kemikaalitestejä, etenkin jos kyseessä on meille uusi tuotekategoria. Käyttämämme puuvillan sertifiointijärjestelmät GOTS ja Reilu kauppa molemmat sääntelevät kemikaalien käyttöä niin puuvillan kasvatuksessa, kuin sen eri jatkoprosessointivaiheissa. Kumpikin järjestelmä myös kieltää geenimuunneltujen siementen käytön. Luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä synteettisiä lannoitteita eikä kasvi- tai hyönteismyrkkyjä. Finlaysonin käyttämä Reilun kaupan puuvilla on myös luomuviljeltyä. GOTS päivittää listaa sallituista väriaineista, printeistä ja apuaineista (auxiliary agents) ja jokaisen GOTS-tuotteita valmistavan tahon tulee hyväksyttää käyttämänsä kemikaalit GOTSilla. Reilulla kaupalla on myös kiellettyjen aineiden ja käsittelyjen lista, joka sisältää mm. kloorivalkaisun, hiekkapuhalluksen ja formaldehydin.

24



HALUAMME OLLA LÄPINÄKYVIN kodintekstiilialan yritys. Etenemme askel askeleelta kohti tätä haavetta. Finlaysonin tuotteet valmistetaan valmistuskumppaneiden toimesta. Meillä on tarkat kriteerit yhteistyön aloittamiseksi ja pyrimme pitkiin yhteistöihin kumppaneidemme kanssa. Kaikkien kumppaneidemme tulee sitoutua amfori BSCI:n toimintaperiaatteisiin, joita vasten riskimaissa toimivia kumppaneitamme auditoidaan. Vuonna 2018 riskimaiden hankinnoistamme 99,8 % tuli auditoituilta kumppaneilta.

POIKKEUSVUOSI 2018: TUOTANTOMÄÄRÄMME PIENENIVÄT PUOLEEN Emme halua tuottaa maailmaan turhaa tavaraa, jota kukaan ei halua tai tarvitse. Huomasimme loppuvuodesta 2017, että varastomme on pullollaan juuri tätä tavaraa. 2018 vuoden teemanamme olikin tyhjentää varastoja ja aloittaa uudenlainen tapa toimia. Siirryimme jatkuvaan ennustamiseen ja parempaan seurantaan siitä, mitkä tuotteet myyvät ja mitkä eivät. Pyrimme myös radikaalisti vähentämään tuotenimikkeiden määrää. Tulemme keskittymään vain kaikista kiinnostavimpiin tuotteisiin ja kehittämään tuotteistamme vastuullisempia. Vuosi 2018 oli poikkeuksellinen tuotteidemme valmistuksen osalta. Tuoteostomme puolittuivat verrattuna vuoteen 2017. Syynä pienentyneisiin ostoihin oli vuoden alun varastojen korkea arvo, joten vuoden aikana tavoitteena olikin myydä paljon varastossa seisovia tuotteita pois. Poikkeuksellisen vuoden takia myös tuotteidemme valmistus jakautui eri tavalla kuin yleensä. Esimerkiksi Turkin, Belgian ja Kiinan suhteelliset osuudet ostoistamme kasvoivat, kun taas Latvian, Portugalin ja Suomen osuudet pienenivät suhteessa kaikkiin ostoihin. Kiinan osuuden kasvaminen selittyy pellavatuotteiden, etenkin Jesus-tuotteiden valmistuksella, nämä ovat myös sisäänostohinnaltaan korkeampia, pellavan ollessa kalliimpi materiaali.

26


TUOTANTOMAAT 2018 Portugali 1% Pakistan 2%

Intia Suomi 1% 1%

Tsekki ja Liettua < 1 %

Latvia 4% Viro 4% Kiina 5%

Belgia 16 % Turkki 66 %

TOIMITTAJAYHTEISTYÖN PERIAATTEET Kaikkien kumppaneidemme tulee sitoutua amfori BSCI:n toimintaperiaatteisiin, eli Code of Conductiin. Finlaysonilla ei ole omaa toimintaohjeistoa toimittajille, sillä BSCI:n ohjeisto on mielestämme tarpeeksi kattava. 88 % aktiivisista kumppaneistamme on allekirjoittanut toimintaperiaatteet. Olemme kehittämässä uutta vastuullisuuslomaketta toimittajille ja otamme sen käyttöön alkaen uusista potentiaalisista kumppaneista. Finlaysonin valmistuskumppaneista osa toimii ns. riskimaissa. Määrittelemme riskimaiksi maat, joissa lainsäädäntö, politiikka tai infrastruktuuri saattaa rajoittaa tai hankaloittaa liiketoimintaa (katso liite 5). Riskimaassa toimiminen ei tee kumppanista automaattisesti riskikumppania, vaan jokainen kumppani arvioidaan erikseen. On kuitenkin tiettyjä maita, joista emme halua ostaa materiaaleja, kuten Uzbekistan ja Valko-Venäjä, jos koemme maariskin olevan liian suuri.

TOIMITTAJIEN AUDITOINNIT Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Kaikki kumppanit riskimaissa auditoituja (BSCI/SA8000/ Sedex) ja kaikki toimittajat allekirjoittaneet BSCI:n Code of Conductin

Riskimaiden toimittajista 99,8 % auditoituja, 88 % allekirjoittanut BSCI:n Code of Conductin

Nostetaan riskimaiden auditointien kattavuus 100 %:iin. Huolehditaan, että kaikki toimittajat allekirjoittaneet BSCI:n Code of Conductin. Uusien toimittajien vastuullisuuslomakkeen ja ostosopimusten kehittäminen.

Auditoimme riskimaissa toimivia kumppaneitamme kolmannen osapuolen, pääasiassa amfori BSCI:n, toimesta. Emme tee itse omia auditointeja useammasta syystä. Olemme pieni toimija, eikä 27


meillä ole resursseja tehdä säännöllisiä omia auditointeja. Luotamme kansainvälisesti tunnustettuihin järjestelmiin, kuten BSCI, Sedex tai SA8000. Tiedämme myös, että monet isommat brändit auditoivat valmistuskumppaneitamme ja vuodessa auditointeja voi olla useita. Emme siis halua ylityöllistää kumppaneitamme liiallisilla, usein päällekkäisillä, auditoinneilla.

AUDITOINTIEN TULOKSET 2018 0%

Hyväksytty (A/B/SA 8000)

33 %

Parannettavaa (C/D) Ei hyväksytty (E)

67 %

Vuonna 2018 Finlaysonilla oli 11 BSCI-auditoitua aktiivista kumppania riskimaissa. Yksi kumppaneistamme siirtyi SA8000-sertifiointiin, jota pidetään kunnianhimoisimpana auditointijärjestelmänä. Auditointien kattavuus riskimaiden tuotannostamme oli 99,8 %. Meillä on yksi valmistuskumppani, jota emme ole saaneet pyynnöistä huolimatta auditoitua, joten etsimme sille vaihtoehtoista valmistajaa.

AUDITOINTIEN KATTAVUUDEN KEHITTYMINEN RISKIMAISSA 100% 80%

20%

3%

0,2 %

95%

97%

99,8 %

35%

60% 40%

5%

65%

Ei auditoitu Auditoitu

0% 2015

2016

2017

2018

2018 vuoden lopun tilanteessa auditoiduista kumppaneistamme (12 kpl) 67 % oli saanut hyväksytyn tuloksen auditoinnistaan, eli BSCI-auditoinnin A- tai B-tuloksen. Yksi kumppaneistamme oli SA8000-sertifioitu ja tämä laskettiin mukaan hyväksyttyihin. Kolmanneksessa auditoinneista oli parannettavaa (C tai D arvosana). Yksikään kumppani ei saanut hylättyä tulosta. Auditoinneissa selkeästi eniten parannettavaa kumppaneilla oli työterveyteen ja -turvallisuuteen, sekä sosiaaliseen johtamisjärjestelmään ja sen jalkauttamiseen liittyen. Työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvät puutteet koskivat kemikaalien puutteellista säilytystä, paloturvallisuusjärjestelmien puuttuvia osia, puutteellisia tai vanhentuneita raportteja (hissi, maanjäristys, sähköt, veden laatu), hätäuloskäyntien avautumista väärään suuntaan hallintorakennuksessa, sekä puuttuvaa riskiarviointia. Johtamisjärjestelmiin liittyvät puutteet 28


nousivat lähinnä vain, jos muilla osa-alueilla oli selkeästi korjattavaa, mutta tarkkoja puutteita olivat koulutuksen ja tiedon puute, johtamisjärjestelmän dokumentoinnin puutteet, alihankkijoiden kartoittamisen dokumentointi ja arviointi, sekä puuttuva valitusmekanismi työpaikan ulkopuolella. Jokainen kumppani tekee auditoinnin jälkeen korjaussuunnitelman puutteista ja tehtyjä parannuksia seurataan uudella auditoinnilla. Katso auditointien tulokset osa-alueittain tarkemmin liitteestä 6.

29


LÄPINÄKYVYYS JA JÄLJITETTÄVYYS TOIMITUSKETJUISSA Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Toimitusketjujen läpinäkyvyyden lisääminen

Alihankintaketjun selvitystyötä syvennetty, jäljitettävien materiaalien osuutta kaikista materiaaleista kasvatettu

Jatketaan alihankintaketjujen selvitystyötä, lisätään viestintää, lisätään jäljitettäviä materiaaleja, selvitetään mahdollisuuksia avata tuotteen arvonmuodostusta, toimitusketjutietojen lisääminen verkkokauppaan 2019

Tekstiilituotteiden toimitusketjut ovat yleensä pitkiä sisältäen monia toimijoita eri puolilla maailmaa. Monien valmistusvaiheiden välissä saattaa lisäksi olla välikäsiä, jotka ostavat puuvillaa paaleina, lankana tai raakakankaana ja välittävät sitä eteenpäin. Tukkureiden ja muiden välikäsien takia puuvillan jäljittäminen on haasteellista jälkikäteen. Siksi tällä hetkellä paras tapa jäljittämiseen on sertifioidun, eli luomu- tai Reilun kaupan puuvillan, käyttäminen. Oheisessa kuvassa on havainnollistettu tekstiilituotteen tuotantovaiheet neljänä eri tasona. Yleensä toimitusketju ei ole näin pitkä ja pyrimmekin löytämään kumppaneita, joilla olisi mahdollisimman monta valmistusvaihetta omissa käsissään. Olemme selvittäneet kaikkien kumppaneidemme alihankintaketjut ja tulemme julkaisemaan toimitusketjutietoja laajemmin vuosien 2019 ja 2020 aikana.

30



TEEMME YHTEISTYÖTÄ sidosryhmiemme kanssa ja pyrimme valitsemaan vain sellaisia yhteistyötahoja, jotka jakavat arvomaailmamme. Aina tämä ei ole ollut itsestään selvää ja siksi lopetimmekin yhteistyön yhden jälleenmyyjämme kanssa. On tärkeää osallistaa sidosryhmiä vastuullisuustyöhömme ja vuonna 2018 toteutimmekin ensimmäisen sidosryhmäkyselyn. Vastuullisuusstrategian 2015-2020 eteneminen: TAVOITE 2020

TILANNE 2018

MITÄ SEURAAVAKSI?

Sidosryhmien osallistaminen vastuullisuuden kehittämiseen

Finlaysonin vastuullisuustyön esittely eri foorumeissa. Sidosryhmäkyselyn ja olennaisuusanalyysin toteuttaminen.

Sidosryhmäkyselyn kehittäminen ja toteuttaminen kaikille sidosryhmille.

SIDOSRYHMÄMME ARVOSTAVAT TUOTTEIDEN LAATUA JA IHMISOIKEUSTYÖTÄ Toteutimme keväällä 2018 vastuullisuuskyselyn tärkeimmille sidosryhmillemme eli henkilöstölle, asiakkaille ja valmistuskumppaneille. Kyselyn toteutti Hankenin opiskelijaryhmä osana kurssiaan: ”Project Course in CSR and Humanitarian Logistics” ja toimeksiantona tuli toteuttaa myös olennaisuusanalyysi vastausten perusteella. Online-kysely lähetettiin siis Finlaysonin työntekijöille, F-klubilaisille eli kanta-asiakkaille, sekä kaikille valmistuskumppaneillemme. Vastaajia oli yhteensä 817, joista 91 % oli kanta-asiakkaita. Kyselyyn vastasivat myös Finlaysonin omistajat, ja vastauksia verrattiin toisiinsa olennaisuusanalyysin avulla. Sidosryhmille tärkeimpiä vastuullisuuden osa-alueita olivat tuotteiden laatu ja kestävyys, sekä ihmisoikeudet. Nämä olivat myös Finlaysonin johdolle tärkeimpien asioiden joukossa. Sidosryhmille vähiten tärkeää oli tuotteiden eliniän pidentäminen, sekä heidän oma osallistuminen 32


Finlaysonin vastuullisuustyön kehittämiseen. Hienona tuloksena oli myös, että sidosryhmät mielellään suosittelevat Finlaysonia vastuullisuustyömme perusteella (keskiarvo 8,49):

Kuinka todennäköisesti suosittelisit Finlaysonia yrityksenä heidän tämänhetkisten vastuullisuusaktiviteettien perusteella? (0=en suosittelisi, 10=erittäin todennäköisesti suosittelisin)

32%

33% 21%

9% 0%

0%

0%

0%

1%

2%

2%

0

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

33



TEEMME

KONKREETTISIA TEKOJA tasa-arvon puolesta osana päivittäistä liiketoimintaamme. Olemme ottaneet kantaa mm. naisten ja miesten välisiin palkkaeroihin ja vuonna 2018 panimme vireille kansalaisaloitteen tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi Suomessa. #SEISSILPOMISELLE Keräsimme nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltäminen omalla lailla. Vaadimme eduskuntaa ryhtymään lainvalmisteluun silpomisen kieltämiseksi. Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa tyttöjen sukuelinten silpomista ei ole kielletty erillislailla. Tällä hetkellä tyttöjen silpominen luokitellaan laissa pahoinpitelyksi. Erillislaki on tärkeä signaali siitä, ettei käytäntöä hyväksytä Suomessa. Se on myös työkalu ehkäisevää työtä tekeville tahoille. Kansalaisaloitteeseen kerättiin nimiä 2.4. – 2.10.2018. Saimme nimiä kasaan 60 852, joten aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Kiitos jokaiselle allekirjoittaneelle. Kansalaisaloite luovutetaan käsiteltäväksi seuraavalle eduskunnalle keväällä 2019. Aloitteen asiantuntijakumppanina toimii kehitysyhteistyöjärjestö World Vision. 35


LIITTEET


LIITE 1. Finlaysonin vastuullisuusstrategia 2015-2020 VASTUULLISUUSNÄKÖKOHTA

TAVOITE 2020 Ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteen (human rights due diligence) noudattaminen

1. YRITYKSELLÄ TÄYTYY OLLA MORAALI

Henkilöstön hyvinvoinnin kehittäminen (perehdytys, viestintä, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, työhyvinvointi, vastuullisuus omassa työssä)* CO2-päästöjen vähentäminen 20 % suhteessa liikevaihtoon

2. LUPAAMME OLLA KILTTEJÄ KAIKILLE, PAITSI NIILLE, JOTKA OVAT YMPÄRISTÖLLEEN TUHMIA.

4. OSTA VÄHEMMÄN, MUTTA PAREMPAA.

5. KATSOMME KENELTÄ OSTAMME

6. EMME VELJEILE PAHOJEN KANSSA

TILANNE 2018

Tavoite lisätty 2017

Ihmisoikeusvaikutusten arviointi Finlaysonin hankintaketjuissa, sekä Suomen toiminnassa tehty. Maksettujen palkkojen tason vertailu elämiseen riittävän palkan tasoon riskimaissa tehty.

Tavoite lisätty 2018

HR-resursseja lisätty, varhaisen välittämisen malli päivitetty, koulutuksia ja työpajoja pidetty (ensiapu, työssä jaksaminen, esimiestyö, tekstiilit, ihmisten erilaisuus, vastuullisuus omassa työssä)

Aloitettu

-31 % suhteessa liikevaihtoon: 0,57 kg/€, yhteensä 18 000 CO2e tonnia

Saavutettu

17 200 CO2e tonnia, suhteessa liikevaihtoon: 0,75 kg CO2e /€ Aaltopahvi 210 tn, muovijäte 61 tn, kartonki 57 tn, puulavat 50 tn **

STATUS

Aikataulussa

MITÄ SEURAAVAKSI (2019)? Vienti- ja lisensointitoiminnan ihmisoikeusarviointi, ihmisoikeusvaikutusten seuranta, integrointi ja viestintä. Perehdytyksen (sis. vastuullisuus) kehittäminen ja kattavuus 100 % henkilöstöstä, vastuullisuustavoitteet tiimeille, työhyvinvointikyselyn kehittäminen ja toteutus, intran kehittämistyö, myymälöiden työpaikkaselvitykset ja riskikartoitukset, työturvallisuusinfo ja -koulutukset Uusiutuvan energian suosittelu alihankkijoille, vähäpäästöisempien materiaalien lisääminen, materiaalikoostumusten raportoinnin kehittäminen.

-45 % (suhteessa liikevaihtoon ja verrattuna vuoteen 2015) Aaltopahvi 143 tn, puulavat 87 tn, kartonki 50 tn, muovi 32 tn, Ekologisempien materiaalien osuutta lisätty, vesivastuusitoumus tehty, toimitusketjuselvitys tehty, toiminnan vesiriskit arvioitu 12,5 % (Reilun kaupan luomupuuvilla 4,7 %, pellava 4,7 %, kierrätysmateriaalit 1,6 %, luomupuuvilla 1,5 %)

Saavutettu

Muovin vähentäminen tuotepakkauksissa, sisäisen logistiikan kehittäminen.

Aikataulussa

Ekologisempien materiaalien lisääminen, vesiriskien arvioinnin syventäminen.

Aikataulussa

Vastuullisempien materiaalien T&K-työ ja suhteellisen osuuden kasvattaminen.

Reklamaatioiden osuus 0,06 % liikevaihdosta

Reklamaatioiden osuus 0,07 % liikevaihdosta

Aikataulussa

Jatketaan laadunvalvonnan kehittämistä ja ylläpitoa.

Toimitusketjujen läpinäkyvyyden lisääminen

Selvitys materiaalien hankintamaista aloitettu

Alihankintaketjun selvitystyötä syvennetty, jäljitettävien materiaalien osuutta kaikista materiaaleista kasvatettu.

Aikataulussa

Jatketaan alihankintaketjujen selvitystyötä, lisätään viestintää, lisätään jäljitettäviä materiaaleja, selvitetään mahdollisuuksia avata tuotteen arvonmuodostusta, toimitusketjutietojen lisääminen verkkokauppaan 2019

Kaikki kumppanit riskimaissa auditoituja (BSCI/SA8000/ Sedex) ja kaikki toimittajat allekirjoittaneet BSCI:n Code of Conductin

Riskimaiden toimittajista 65 % auditoituja, n. 1/3 allekirjoittanut BSCI:n Code of Conductin

Riskimaiden toimittajista 99,8 % auditoituja, 88 % allekirjoittanut BSCI:n Code of Conductin

Aikataulussa

Nostetaan riskimaiden auditointien kattavuus 100 %:iin. Huolehditaan, että kaikki toimittajat allekirjoittaneet BSCI:n Code of Conductin. Uusien toimittajien vastuullisuuslomakkeen ja ostosopimusten kehittäminen.

Sidosryhmien osallistaminen vastuullisuuden kehittämiseen

Tärkeimmät sidosryhmät tunnistettu

Finlaysonin vastuullisuustyön esittely eri foorumeissa. Yhteistyö sidosryhmien kanssa, sidosryhmäkyselyn ja olennaisuusanalyysin toteuttaminen.

Aikataulussa

Sidosryhmäkyselyn kehittäminen ja toteuttaminen kaikille sidosryhmille.

Pakkausjätteen vähentäminen 20 % suhteessa liikevaihtoon

Vesivastuullisuuden jatkuva kehittäminen

3. RAKASTAMME KIERRÄTYSTÄ

LÄHTÖTILANNE 2015

Vastuullisten materiaalien (Reilun kaupan puuvilla, luomupuuvilla, kierrätysmateriaalit, pellava) osuuden kasvattaminen 30 %:iin Laadun takaaminen: reklamaatioprosentin jäädyttäminen alle yhteen promilleen (0,1 %) liikevaihdosta

Tavoite lisätty 2017

4 % Reilun kaupan puuvilla

* UUSI TAVOITE! Yhdistetty entinen tavoite: ”Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön suunnittelu, kehitys ja seuranta” uuteen kattavampaan HR-tavoitteeseen. ** Vuoden 2015 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosien 2016, 2017 ja 2018 lukuihin, koska pakkausmateriaalien määrien laskentametodologiaa on tarkennettu vuoden 2016 aikana.

37


LIITE 2. Finlaysonin henkilöstöindikaattorit 2015-2018

2015 2016 HENKILÖSTÖMÄÄRÄ (KPL) Naiset Miehet Yhteensä

2017

2018

170 22 192

197 23 220

196 19 215

57 % 17 % 8% 11 % 7% 100 %

64 % 15 % 8% 7% 6% 100 %

55 % 25 % 6% 9% 6% 100 %

17 % 34 % 28 % 11 % 9% 100 %

21 % 35 % 22 % 13 % 9% 100 %

24 % 34 % 23 % 11 % 8% 100 %

39 %

43 %

40 %

34 %

11 %

17 %

12 %

7%

28 %

28 %

30 %

40 %

22 %

12 %

18 %

18 %

100 %

100 %

100 %

100 %

116 14 130

TYÖSUHTEEN KESTO alle 2 vuotta 2-5 vuotta 5-10 vuotta 10-20 vuotta yli 20 vuotta Yhteensä

44 % 22 % 13 % 15 % 7% 100 %

HENKILÖKUNNAN IKÄ alle 25 vuotta 25-35 vuotta 35-45 vuotta 45-55 vuotta yli 55 vuotta Yhteensä

18 % 32 % 25 % 16 % 9% 100 %

TYÖSUHTEEN TYYPPI Vakituinen, täysipäiväinen Määräaikainen Vakituinen, osaaikainen Osa-aikainen (puite) Yhteensä

38


LIITE 3. Finlaysonin pakkausmateriaalimäärät tonneissa jaettuna koko vuoden ostoilla MEUR.

25

tn/MEUR

20

15

2015* 2016 2017

10

2018

5

0 Aaltopahvi

Kartonki ja paperi

Muovipakkaukset

Puulavat

LIITE 4. Finlaysonin valmistusmaiden riskiluokitukset ja amfori BSCI:n suositukset auditointikäytännöistä

RISKILUOKITUS* AMFORI VALMISTUSMAA (ASTEIKOLLA 0- BSCI:N 100) 1 SUOSITUKSET 2 Suomi

96.5

Belgia Viro Portugali Tšekki Liettua Espanja Latvia Intia Kiina Turkki Pakistan

84.5 84.9 84.8 80.5 77.6 75.0 74.9 46.3 42.1 40.3 22.9

Seuranta, ei auditointeja Otos kumppaneista auditoidaan Auditoinnit suositeltavia Säännölliset ja toistuvat auditoinnit

*Jos maalla on pisteitä alle 60, se luokitellaan riskimaaksi ja amfori BSCI suosittelee säännöllisten auditointien tekemistä näissä maissa. Maita arvioidaan asteikolla 0-100 ja mitä alhaisempi luokitus on, sitä riskialttiimpaa liiketoiminta on kyseisessä maassa.

1 2

amfori Country Risk Classification (2019) amfori Country Due Diligence: A Guidance (2018)

39


LIITE 5. Finlaysonin valmistusmaiden riskiluokitukset ja amfori BSCI:n suositukset auditointikäytännöistä

RISKILUOKITUS* AMFORI VALMISTUSMAA (ASTEIKOLLA 0- BSCI:N 100) 1 SUOSITUKSET 2 Suomi

96.5

Belgia Viro Portugali Tšekki Liettua Espanja Latvia Intia Kiina Turkki Pakistan

84.5 84.9 84.8 80.5 77.6 75.0 74.9 46.3 42.1 40.3 22.9

Seuranta, ei auditointeja Otos kumppaneista auditoidaan Auditoinnit suositeltavia Säännölliset ja toistuvat auditoinnit

*Jos maalla on pisteitä alle 60, se luokitellaan riskimaaksi ja amfori BSCI suosittelee säännöllisten auditointien tekemistä näissä maissa. Maita arvioidaan asteikolla 0-100 ja mitä alhaisempi luokitus on, sitä riskialttiimpaa liiketoiminta on kyseisessä maassa.

1 2

amfori Country Risk Classification (2019) amfori Country Due Diligence: A Guidance (2018)

40


LIITE 6. BSCI auditointien tulokset tarkastelualueittain (kpl) 2018, n=11 A Sosiaaliset johtamisjärjestelmät ja jalkauttaminen Työntekijöiden osallistuminen ja suojelu

B

C 2

D

E 4

2 1

8

Järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus

11

Syrjintäkielto

11

Oikeudenmukainen korvaus

1 1

9 1

8

Lapsityön kielto Nuorten työntekijöiden erityinen suojelu

2

2

9 11

Pakkotyön kielto

11

Eettinen liiketoiminta

1

11

Epävakaiden työsuhteiden kielto

Ympäristönsuojelu

2

10

Kohtuulliset työajat Työterveys ja -turvallisuus

3

2

9 11

41


yritysvastuu@finlayson.fi



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.