Clarinette omnitonique by Ivar Re

Clarinette omnitonique

Iwan Müller / Bernhard Crusell / Wolfgang Amadeus Mozart

Toomas Vavilov clarinet / Arvo Leibur violin Toomas Nestor viola / Aare Tammesalu cello

Iwan Müller (1786–1854) Klarnetikvartett nr 1 B-duur * Klarinettikvartetto nro 1 B-duuri * Clarinet Quartet No. 1 in B ﬂat major * 1 Allegro 7.04 2 Adagio con espessione 3.17 3 Polonaise 4.09

Clarinette omnitonique

Bernhard Henrik Crusell (1775–1838) Klarnetikvartett op. 2 nr 1 Es-duur Klarinettikvartetto op. 2 nro 1 Es-duuri Clarinet Quartet Op. 2 No. 1 in E ﬂat major 4 Poco adagio - allegro 8.42 5 Romanze, cantabile 5.13 6 Menuetto, allegro 3.22 7 Rondo, allegro vivace 3.19

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) Klarnetikvartett B-duur KV 317d Klarinettikvartetto B-duuri KV 317d Clarinet Quartet in B ﬂat major KV 317d 8 Allegro moderato 9.05 9 Andante sostenuto e cantabile 6.04 10 Rondo. Allegro 3.54 Total 54.30

Toomas Vavilov – klarnet / klarinetti / clarinet Arvo Leibur – viiul / viulu / violin Toomas Nestor – vioola / alttoviulu / viola Aare Tammesalu – tšello / sello / cello * Esmasalvestus / Ensilevytys / First recording

Iwan Müller

Iwan Müller (1786–1854) on pillimeistri ja virtuoosina klarneti arenguloos tuntumaid isikuid. Ta sündis Tallinnas (ehk tollase nimega Revalis) või selle lähistel, tõelise maailmakodanikuna veetis aga suure osa elust Euroopa eri paigus. Olles mõnda aega töötanud Peterburis kammermuusikuna, otsustas Müller rändvirtuoosi majanduslikult riskantse kutse kasuks, millega haakus lahutamatuna tema kui pillimeistri tegevus. Aasta 1812 on klarneti ajaloos üks tähendusrikkamaid. Iwan Müller esitles siis Pariisi Konservatooriumi hindamiskomisjonile täiustatud 13 klapiga klarnetit, mis läks ajalukku nimetuse clarinette omnitonique all. Erinevalt varasematest väiksema klappide arvuga klarnetitest oli sellega võimalik puhtalt mängida kõikides helistikes, mistõttu vähenes vajadus erinevas häälestuses pillide järele, niisamuti muutus palju lihtsamaks kiirete kromaatiliste käikude esitamine. Katsetusi klarneti täiustamiseks tegid tollal teisedki meistrid, kuid heade kõlaomaduste ja klapipatjade töökindluse poolest oli Mülleril nende ees veenev edumaa. Clarinette omnitonique ei saanud sugugi kohe teenitud heakskiitu, peagi kujunes sellest aga ajastu populaarseim klarnet ning lähtepunkt mitmele hilisemale mõjukale pillimeistrile. Kujutlegem seninägematute tehniliste võimalustega pilli oma aja ühe meisterlikuma interpreedi käes – ja olemegi leidnud põhjuse, miks Iwan Mülleri kontserdid tekitasid Euroopa suurlinnades mitme aastakümne vältel elevust ja imetlust. Peale kõige muu oli Iwan Müller ka viljakas helilooja, kelle pärandisse kuulub näiteks kuus klarnetikontserti, kaks klarnetikvartetti, palu klarnetile ja klaverile ning arvukalt muid teoseid erinevatele koosseisudele, millest nii mõnedki esitavad klarnetistile jahmatavaid mängutehnilisi nõudmisi. Nendest teostest olid omal ajal huvitatud mainekad kirjastused, hiljem aga vajus valdav osa Mülleri loomingust unustusse ning ootab täna jätkuvalt taasavastamist. 3

Omamoodi harulduseks võib pidada ka siin kõlavat Kvartetti nr. 1 B-duur klarnetile, viiulile, vioolale ja tšellole, mis valmis tõenäoliselt enne 1820. aastat. Teos sobib hästi täiustatud klarneti võimaluste demonstreerimiseks: esimeses ja kolmandas osas pannakse clarinette omnitonique proovile kiirete passaažidega, aeglane teine osa näitab instrumendi kõlblikkust keerulisemas helistikus (Ges-duuris). Mülleri Klarnetikvartett B-duur on suurepärane ajadokument, kus kajastuvad ilmekalt 19. sajandi alguskümnendite pilliehituse püüdlused ning ajastu muusikamaitse, samas suudab teos kindlasti haarata ka tänast publikut ning äratada temas Iwan Mülleri kui helilooja vastu suuremat huvi. Aare Tool

Heliloojat, klarnetisti ja tõlkijat Bernhard Henrik Cruselli peetakse enne Sibeliust üheks tähtsamaks rahvusvaheliselt tuntud soome heliloojaks. Ta sündis Soomes Nystadis (Uusikaupunki), veetis aga enamiku oma elust Rootsis. Crusell omandas muusikateooria- ja kompositsioonialaseid teadmisi Daniel Britzi, Abbé Vogleri, Henri Bertoni ja François-Joseph Gosseci juures ning klarnetimängu õpetasid talle lühiajaliselt Franz Tausch ja Jean Xavier Lefèvre. Väga pikalt – 40 aastat – oli ta seotud Stockholmi Kuningliku õukonnaorkestriga ning saavutas nii Rootsis kui ka rahvusvahelisel areenil suurepärase klarnetisti maine kauni laulva tooni ning eriti pianissimo-mänguga. Lisaks suurepärastele interpreedivõimetele tõlkis Crusell osavalt ka Mozarti ja Rossini oopereid saksa, itaalia ja prantsuse keelest rootsi keelde. Heliloomingut kirjutas ta põhiliselt enda ja oma muusikutest kolleegide tarbeks.

Cruselli enim tuntud oopusteks on kolm klarnetikontserti, millele lisaks on tänaseni säilinud veel kontsertteosed klarnetile, fagotile ja metsasarvele, kolm klarnetikvartetti, kolm duot kahele klarnetile ning soololaulud. Ta on ka ühe ooperi autor – “Den lilla slafvinnan” (“Väike orjatüdruk”), mida mängiti tema eluajal 14 aasta jooksul 34 korda. Cruselli teoste muusikaline stiil pärineb Viini klassikutelt, kuid selles võib märgata ka prantsuse ooperi mõjutusi. Kõik Cruselli kvartetid on klassikaliselt neljaosalised. Esimene klarnetikvartett Es-duur valmis ilmselt 1803. aastal (kirjastatud u. 1811) ja erineb ülejäänutest oma esimese osa pika aeglase sissejuhatuse poolest.

1781. aastal, kui Wolfgang Amadeus Mozart oli end Viinis tõestanud briljantse pianistina ja hakkas edaspidi oma energiat suunama pigem ooperite loomisele, leidis kirjastamist noodiväljaanne “Kuus sonaati viiulile ja klaverile”. Nende sonaatide hulgas oli ka KV 378, mis valmis heliloojal juba ilmselt paar aastat varem kas Salzburgis või ka Pariisi-reisi ajal. Kogumik sai ajakirjanduses ülikiitva hinnangu: “Oma olemuselt unikaalsed sonaadid, täis uusi ideid ja autori muusikalist geniaalset hinge.” Kuigi algselt viiulile ja klaverile suunatud, on sama teos 1799. aastal kirjastaja Johann André kataloogis ära toodud juba ka klarnetikvartetina. Siiani on selgusetuks jäänud, kas seade uuele koosseisule tegi André või väikse võimalusena hoopis Mozart ise. Sõltumata koosseisust on tegu igal juhul Mozarti kammeransambli küpse stiilinäitega, milles on juba kogenud kunstniku poeetilisust ja süvenenud tõsidust. Teoses ei puudu ka Mozartile nii omased muusikalised üllatused, näiteks on esimeses osas tavalise kahe põhiteema asemel hoopiski kolm teemat ning ﬁnaalis on teine episood ootamatult algse kolmeosalise taktimõõdu asemel hoopis neljaosalises taktimõõdus. Viida Raag 5

Toomas Vavilov õppis klarnetit Ülo Üksiku juhendamisel Tallinna Muusikakeskkoolis ja Hannes Altrovi klassis Eesti Muusikaakadeemias. Viimases õppis ta ka orkestridirigeerimist Jüri Alperteni juhendamisel. Ta on täiendanud end dirigeerimise alal Jonas Aleksa ja Roman Matsovi juures, keda peab oma tähtsaimaks eeskujuks ja õpetajaks. Klarnetistina on ta osalenud Karl Leisteri ja Ivan Mozgovenko meistriklassides. 1990. a. võitis Toomas Vavilov Eesti puhkpillimängijate konkursil esikoha. Ta on orkestriklassi õppejõud Eesti Muusika- ja Teatriakadeemias ning Eesti Riikliku Sümfooniaorkestri liige, aastatel 2004 – 2006 selle teine dirigent. Aastatel 2006 – 2008 oli ta Vanemuise muusikajuht ja peadirigent. Klarnetistina debüteeris Toomas Vavilov 1988. a. Eesti Riikliku Sümfooniaorkestriga. Hiljem on ta soleerinud mitmete orkestride ees nii Eestis kui ka välismaal. Ta kuulub uue muusika ansamblisse NYYD, mis on osalenud mainekatel festivalidel nii Euroopas kui ka kaugemal. Toomas Vavilov oli 1991. a. Eesti Kontserdi festivali „Klarnet 300“ peakorraldaja ning taastas 2008. a. Eesti puhkpillimängijate konkursi. Ta on juhendanud järjepidevalt puhkpilliõpilaste suvekursusi Elvas ja Põltsamaal ning kuulunud erinevate konkursside žüriisse. Toomas Vavilov on saanud 2001. a. Eesti Kultuurkapitali sihtkapitali aastapreemia ja 2005. a. interpreedi aastastipendiumi.

Viiuldaja Arvo Leibur õppis Moskva Riiklikus Konservatooriumis Irina Botškova juhendamisel. 1990. aastast alustas ta aktiivset tegutsemist Hollandis, tehes koostööd kammerorkestriga Nieuw Sinfonietta Amsterdam ja töötades aastast 1995 Holland Symfonia kontsertmeistrina. 2001. aastast on ta ERSO kontsertmeister ning käesolevast hooajast töötab õppejõuna Eesti Muusikaakadeemias. Arvo Leibur on Vabariikliku keelpillimängijate konkursi laureaat. Tihe kontserttegevus on viinud teda paljudesse Euroopa maadesse, USAsse ja Jaapanisse. Ta on salvestanud CD “Euroopa Virtuoosid”, ﬁrmale BIS albumi Eduard Tubina kõikide viiuliteostega ja mitmeid CD-sid trio Leibur-Terasmaa-Mätlik koosseisus. Aastal 2005 pälvis Arvo Leibur Eesti Muusikanõukogu aastapreemia ja 2008 Hollandi Kuningriigi poolt väljaantava Oranje-Nassau ordeni. Viiuli- ja vioolamängija Toomas Nestor õppis Tallinna Riiklikus Konservatooriumis Endel Lippuse viiuliklassis. Alates 1984. aastast mängib ta Tallinna Keelpillikvartetis, samuti on ta Tobiase Keelpillikvarteti liige. Toomas Nestor töötab õppejõuna Tallinna Muusikakeskkoolis ja Eesti Muusika- ja Teatriakadeemias ning on Rahvusooper Estonia sümfooniaorkestri kontsertmeister. Ta on salvestanud mitmeid heliplaate ja esineb pidevalt kontserdisarjades ning festivalidel. Aare Tammesalu õppis tsellomängu Tallinna Muusikakeskkoolis Laine Leichteri ja Tallinna Riiklikus Konservatooriumis Ivo Juuli, Toomas Velmeti ning Peeter Paemurru juures. 1987 võitis ta II preemia Vabariikulikul keelpillimängijate konkursil Tallinnas. Solisti ja kammermuusikuna on ta esinenud nii Eestis kui mitmetes välisriikides. Aare Tammesalu on ka Mustjala muusikafestivali kunstiline juht. Koduleht www.tammesalu.com.

suomeksi Iwan Müller (1786–1854) on klarinetin kehityshistorian tunnetuimpia hahmoja, niin muusikkona, virtuoosina kuin itse instrumentin kehittäjänäkin. Müller syntyi Tallinnassa, tuolloisessa Revalissa (Räävelissä) tai sen lähistöllä, mutta eli suuren osan elämästään kosmopoliittina eri puolilla Eurooppaa. Työskenneltyään ensin Pietarissa kamarimuusikkona Müller ryhtyi kiertävän virtuoosin taloudellisesti riskialttiiseen virkaan. Tähän toimeen liittyivät olennaisena osana myös ponnistelut soitinrakennuksen epäkiitollisella saralla. Vuosi 1812 on klarinetin historiassa yksi tärkeimmistä. Tuolloin Iwan Müller esitteli Pariisin Konservatorion lautakunnalle oman täydennetyn, 13-läppäisen klarinetin, jonka instrumentin historia tuntee nimellä clarinette omnitonique. Toisin kuin aikaisemmin käytössä olleet soittimet, joiden läppien määrä oli pienempi, Müllerin uudentyyppisellä klarinetilla saattoi soittaa puhtaasti kaikissa sävellajeissa, minkä ansiosta enää ei tarvittu eri soittimia eri sävellajeja varten, ja samalla helpottui nopeiden kromaattisten sävelkulkujen esittäminen. Toki oli muitakin mestareita, jotka tuolloin tekivät kokeita täydellisemmän klarinetin kehittämiseksi, mutta Müllerillä oli näihin nähden etumatka, koska hänen uusi soittimensa oli soinniltaan ja näppäimistön käyttöominaisuuksien puolesta selvästi muita edellä. Tästä huolimatta clarinette omnitonique ei heti saavuttanut yleistä hyväksyntää, mutta vähitellen siitä tuli oman aikansa suosituin klarinettityyppi, joka sitten nousi monien vaikutusvaltaisen soitinrakentajan esikuvaksi. Kuvitelkaamme nyt teknisiltä mahdollisuuksiltaan ennennäkemätön soitin ja sitä soittamassa yksi oman aikansa mestarillisimmista tulkitsijoista – ja olemmekin löytäneet syyn, miksi Iwan Müllerin konsertit herättivät Euroopan suurkaupungeissa huomiota ja ihailua vuosikymmenten ajan. Müller oli muun ohella tuottelias säveltäjä, jolta jälkipolville on jäänyt kuusi klarinettikonserttia, kaksi klarinettikvartettoa, klarinetille ja pianolle sävellettyjä lyhyitä teoksia sekä suuri joukko eri kokoonpanoille tehtyjä muita sävellyksiä, 8

joista monet asettavat klarinetinsoittajalle suuria soittoteknisiä vaatimuksia. Müllerin teoksista olivat omana aikanaan kiinnostuneita monetkin tunnetut kustantajat, mutta myöhemmin suuri osa hänen tuotannostaan on vaipunut unohduksiin ja odottaa yhä uudelleen löytämistään. Tähän taltiointiin sisältyvää B-duurikvartettoa nro 1 klarinetille, viululle, alttoviululle ja sellolle, joka todennäköisesti valmistui ennen vuotta 1820, voidaan pitää omanlaisena harvinaisuutenaan. Teos sopii erinomaisesti uuden, täydellistetyn klarinetin tarjoamien mahdollisuuksien esittelyyn: ensimmäisen ja kolmannen osan nopeat jaksot panevat clarinette omnitoniquen kokeeseen, ja hidas toinen osa osoittaa instrumentin sopivuuden hieman vaikeammassa sävellajissa (Ges-duurissa). Müllerin B-duuriklarinettikvartetto on erinomainen dokumentti omasta ajastaan. Siinä näyttäytyvät 1800-luvun alun soitinrakentamisen pyrkimykset ja myös aikakauden musiikkimaku. Samalla teos tavoittaa varmasti myös nykyajan kuulijan ja saa hänet kiinnostumaan Iwan Mülleristä kuulemisen arvoisena säveltäjänä. Aare Tool

Bernhard Henrik Crusell, joka toimi niin säveltäjänä, esiintyvänä klarinettitaiteilijana kuin oopperateosten kääntäjänäkin, on ehkä kansainvälisesti tunnetuin suomalainen säveltäjä Sibeliusta edeltävältä ajalta. Crusell syntyi Uudessakaupungissa vuonna 1775, mutta eli ja työskenteli suurimman osan elämästään Ruotsissa, jonne hän muutti vuonna 1791 vain 16-vuotiaana. Crusell opiskeli musiikin teoriaa ja säveltämistä Saksassa ja Ranskassa mm. Daniel Britzin, Abbé Voglerin, Henri Bertonin ja François-Joseph Gossecin opastuksella, ja klarinetinsoittoa hänelle opettivat Franz Tausch ja Jean Xavier Lefèvre.

Crusell toimi Tukholman kuninkaallisessa hoviorkesterissa hyvin pitkään – peräti 40 vuotta – ja oli myös sen kapellimestari. Klarinetistina hän nousi suureen maineeseen sekä Ruotsissa että ulkomailla ja tuli tunnetuksi laulavasta soitostaan sekä erityisesti tavastaan tulkita pianissimoja. Esiintymisten ohella Crusell käänsi taitavasti Mozartin ja Rossinin oopperoita ruotsiin. Säveltämistä hän harjoitti etupäässä omiin ja muusikkoystäviensä tarpeisiin. Crusellin tunnetuimmat teokset ovat kolme klarinettikonserttoa, joiden lisäksi on säilynyt konserttoja klarinetille, fagotille ja käyrätorvelle, kolme klarinettikvartettia, kolme duoa kahdelle klarinetille sekä joukon soololauluja. Häneltä sävelsi myös oopperan – Den lilla slafvinnan (“Pieni orjatar”), jota Crusellin elinaikana esitettiin 14 vuoden kuluessa 34 kertaa. Crusellin tuotanto on tyyliltään wieniläisklassista, mutta siinä voidaan havaita myös ranskalaisesta oopperasta peräisin olevia vaikutteita. Kaikki Crusellin kvartetit ovat klassiseen tapaan neliosaisia. Ensimmäinen, Es-duurikvartetti valmistui ilmeisesti vuonna 1803 (julkaistiin painosta n. 1811). Se eroaa muista kvarteteista siten, että ensimmäisen osan johdanto on erityisen pitkä ja hidas. Vuonna 1781, kun Wolfgang Amadeus Mozart jo oli noussut maineeseen Wienissä loistavana pianistina, mutta tämän jälkeen yhä enemmän omistautui oopperalle, julkaistiin nuottikokoelma “Kuusi sonaattia viululle ja pianolle”. Kyseisten sonaattien joukossa on myös KV 378, jonka säveltäjä sai valmiiksi ilmeisesti jo muutama vuosi aikaisemmin joko Salzburgissa tai Pariisin-matkan (1777 – 1778) aikana. Lehdistö ylisti kokoelmaa: “Olemukseltaan ainutlaatuisia sonaatteja, jotka pursuavat uusia ideoita ja tekijänsä musiikillista neroutta.” Vaikka teos olikin alun perin sävelletty viulua ja pianoa varten, se mainitaan jo vuonna 1799 ilmestyneessä kustantaja Johann Andrén katalogissa myös klarinettikvartettona. On epävarmaa, tekikö uuden sovituksen André vai – todennäköisyys lienee pieneh10

kö – Mozart itse. Sovituksesta riippumatta kyseessä on kypsää mozartiaanista kamarimusiikkia edustava tyylinäyte, josta kuultaa läpi kouliintuneen taiteilijan poeettisuus ja elämänkokemus. Teoksesta eivät myöskään puutu Mozartille niin ominaiset yllätykset – esimerkiksi ensimmäisessä osassa on kahden pääteeman asemesta kolme teemaa, ja ﬁnaalissa toinen osa vaihtuu yhtäkkiä kolmitahtisesta nelitahtiseksi. Viida Raag Toomas Vavilov opiskeli klarinetinsoittoa Ülo Üksikun oppilaana Tallinnan Musiikkikeskikoulussa ja Hannes Altrovin johdolla Viron Musiikkiakatemiassa, jossa hän oli myös kapellimestarioppilaana, opettajanaan Jüri Alperten. Orkesterinjohtajan taitojaan hän on sittemmin hionut Jonas Aleksan ja Roman Matsovin opastuksella. Tallinnalaista, juuriltaan baltiansaksalaista Matsovia, joka oli Dmitri Šostakovitšin läheinen ystävä, Vavilov pitää tärkeimpänä esikuvanaan. Klarinetistina Toomas Vavilov on osallistunut saksalaisen Karl Leisterin ja venäläisen Ivan Mozgovenkon mestariluokille. Vuonna 1990 Toomas Vavilov voitti ensimmäisen palkinnon Viron kansallisessa puhallinsoittokilpailussa. Hän opettaa orkesterinjohtoa Viron Musiikki- ja Teatteriakatemiassa ja soittaa Viron valtion sinfoniaorkesterissa. Vuosina 2004 – 2006 hän oli sen toinen kapellimestari. Vuosina 2006 – 2008 Vavilov oli Tarton Vanemuine-teatterin musiikkiosaston johtaja ja pääkapellimestari. Klarinetistina Toomas Vavilov debytoi vuonna 1988 Viron valtion sinfoniaorkesterin edessä. Sittemmin hän on esiintynyt solistina monien johtavien sinfoniaorkestereiden kanssa sekä Virossa että ulkomailla. Hän on tunnetun NYYD-Ensemblen jäsen, tämä kollektiivi on ollut mukana monilla merkittävillä musiikkijuhlilla niin Euroopassa kuin kauempanakin. 11

Vuonna 1991 Toomas Vavilov oli Eesti Kontsertin järjestämän Klarnet 300 -festivaalin pääorganisaattori, ja vuonna 2008 hän oli perustamassa uudestaan Viron kansallista puhallinsoittokilpailua. Vuodesta vuoteen hän on vetänyt puhallinsoiton opiskelijoiden kesäleirejä Etelä-Viron Elvassa ja Põltsamaalla ja osallistunut monien kilpailujen tuomaristoon. Vuonna 2001 Toomas Vavilov voitti Eesti Kultuurkapitalin vuosipalkinnon, ja vuonna 2005 hänelle myönnettiin esiintyville taitelijoille jaettava valtionstipendi. Viulisti Arvo Leibur opiskeli Moskovan Valtionkonservatoriossa Irina Botškovan johdolla. Vuodesta 1990 hän on työskennellyt Hollannissa, ensin Nieuw Sinfonietta Amsterdam -kamariorkesterissa, ja vuodesta 1995 Holland Symfonia orkesterin konserttimestarina. Alkaen vuodesta 2001 Leibur on Viron Radion Sinfoniaorkesterin ERSO:n konserttimestari, ja alkaneena lukuvuonna hän myös opettaa Viron Musiikkiakatemiassa. Arvo Leibur on palkittu kansallisessa jousisoitinkilpailussa. Hän on esiintynyt konserteissa monissa Euroopan maissa, USA:ssa ja Japanissa ja levyttänyt BIS:n kustantamassa sarjassa Euroopan virtuoosit Eduard Tubinin kaikki viuluteokset sisältävän albumin sekä useita CD-levyjä triokokoonpanossa Leibur–Terasmaa–Mätlik. Vuonna 2005 Arvo Leibur voitti Viron Musiikkineuvoston vuosipalkinnon, ja vuonna 2008 hänelle myönnettiin hollantilainen OranjeNassaun ritarikunnan kunniamerkki. 12

Viulisti ja alttoviulisti Toomas Nestor opiskeli Tallinnan Konservatoriossa, jossa hänen opettajansa oli professori Endel Lippus. Vuodesta 1984 Toomas Nestor soittaa Tallinnan Jousikvartetissa, ja hän on myös Tobias-jousikvartetin jäsen. Hän opettaa Tallinnan Musiikkikeskikoulussa ja Viron Musiikki- ja Teatteriakatemiassa ja on Viron Kansallisoopperan Estonian sinfoniaorkesterin konserttimestari. Toomas Nestorilta on ilmestynyt lukuisia levytyksiä, ja hän esiintyy jatkuvasti konserteissa ja musiikkijuhlilla.

Aare Tammesalu opiskeli sellonsoittoa Laine Leichterin opastuksella Tallinnan Musiikkikeskikoulussa ja myöhemmin Ivo Juulin, Toomas Velmetin ja Peeter Paemurrun johdolla Tallinnan Konservatoriossa. Aare Tammesalu on esiintynyt solistina ja eri kamarimusiikkiyhtyeissä sekä Virossa että ulkomailla. Hän on myös Saarenmaalla järjestettävien Mustjalan Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja. Lisää tietoja on löydettävissä osoitteesta www.tammesalu.com. 13 13

in english Iwan Müller (1786–1854) is one of the most significant figures in the refinement of the clarinet – as a musician, virtuoso and developer of the instrument. Müller was born in Estonia, in or near Tallinn, then known by its German name Reval, but spent most of his life as a resident of many European countries. After working as a chamber musician in St. Petersburg, then the capital of the Russian Empire, Müller embarked upon the risky career of peripatetic virtuoso, combining it with the thankless trade of instrument builder. In the history of the clarinet, the year 1812 is of special importance. It was then that Iwan Müller presented his improved 13-key clarinet to the commission of assessors of the Conservatory of Paris. The history of music knows this instrument as clarinette omnitonique. Unlike the instruments that had been used before, with a smaller number of keys, Müller’s new, refined clarinet could be played cleanly in all keys. This made it possible to avoid the need for separate instruments for the various keys. At the same time, playing fast chromatic passages became easier. There were other masters who were also experimenting to build a better clarinet, but Müller was ahead of his competitors because his new type of instrument was not only audibly better but was also significantly easier to play. In spite of this, the clarinette omnitonique did not win immediate acceptance. Eventually, however, it became the most popular type of clarinet of its time and a model which many famous instrument builders emulated. Let us picture a new instrument which created new technical possibilities for the player, and that player being one of the greatest clarinet interpreters of his time – and we have discovered the reason Iwan Müller’s concerts attracted attention and admiration in the capitals of Europe for decades. Müller was not only a performing musician and skilful instrumentbuilder – he was also a prolific composer. His legacy includes six clarinet concertos, two clarinet quartets, numerous short pieces composed for clarinet and piano and a large 14

number of other compositions made for various ensembles. Many of these pieces require a high level of technical skill from the instrumentalist. In its time, Müller’s music was in great demand among numerous established publishers. Later, his oeuvre was largely forgotten and is still waiting for the rediscovery it well deserves. The Quartet No. 1 in B flat major for clarinet, violin, viola and cello included in this recording, was probably completed before 1820 and can justifiably be considered an extraordinary composition. The piece is admirably suited for the purpose of demonstrating the features of Müller’s newly refined clarinet: the fast passages of the first and third movement seriously test the capabilities of the clarinette omnitonique, and the slow second movement demonstrates the suitability of the instrument for performing in the somewhat more difficult G flat major key. Müller’s Clarinet Quartet in B flat major is an excellent musical document of its time. It beautifully demonstrates the ideas of 19th century instrument building and paints a picture of the musical tastes of its era. At the same time, the quartet is enjoyable to the modern listener and will no doubt spur a greater interest in Iwan Müller as a worthwhile classical composer. Aare Tool

Bernhard Henrik Crusell was a composer, clarinettist and translator of operas. He is probably best-known internationally as a Finnish composer who lived in the time before Sibelius. Crusell was born in Nystad (Uusikaupunki) in 1775, but spent most of his life in Sweden, where he moved in 1791, when he was only 16. Crusell studied theory of music and composition in Germany and France with Daniel Britz, Abbé Vogler, Henri Bertoni and François-Joseph Gossec. Franz Tausch and Jean Xavier Lefèvre taught him clarinet. Crusell played in the Royal Court Orchestra of Stockholm for forty years – an exceptionally long period and was also its director. As a clarinettist, he rose to great fame in Sweden and abroad. He was known for his singing style and especially his manner of interpreting pianissimos. Crusell was also a skilful translator of operas: many of the main works of Mozart and Rossini were translated by him into Swedish. Crusell’s own music was composed mostly for private use and the needs his fellow musicians. Crusell’s most famous works are his three clarinet concertos. Other parts of his legacy include concertos for clarinet, bassoon and French horn, three clarinet quartets, three duos for two clarinets and a number of songs. He was also the author of an opera – Den lilla slafvinnan (“The Little Slave Girl”), which during Crusell’s lifetime was performed 34 times over 14 years.

Crusell composed in the Viennese-classical style, but his works also exhibit elements of French opera. All of Crusell’s quartets consist, in the classical manner, of four movements. The first one, Quartet in E flat major, was probably written in 1803 (it was published ca. 1811) and differs from the later clarinet quartets in having an adagio opening. In 1781, Wolfgang Amadeus Mozart had already risen to fame in Vienna as a brilliant pianist. After this he concentrated mainly on composing for the opera. However, a collection of pieces titled Six Sonatas for Violin and Piano was published. These sonatas also include KV 378, which was probably completed by Mozart a few years earlier in Salzburg, or during his journey to Paris in 1777 – 1778. At the time of its publication, the press praised the collection: “These sonatas are unique in form and full of new ideas which witness the musical genius of their author”. Although the piece was originally composed for violin and piano, it was also presented as a clarinet quartet in a music catalogue compiled in 1799 by Johann André. It remains uncertain who was responsible for the new adaptation – André or Mozart – but the latter is unlikely. Irrespective of the adaptation, the composition presents a mature Mozart– a chamber music piece created by a skilled master, with an unmistakable poetic touch and an intent seriousness. At the same time, the sonata is not short of surprises which are typical of Mozart. For example, the first movement contains three themes instead of two, and during the finale in the second episode the time signature suddenly changes from triple to quadruple. Viida Raag 17

Toomas Vavilov was a clarinet student of Ülo Üksik at the Music High School of Tallinn, and later a student of Hannes Altrov at the Estonian Academy of Music. Here, he also studied conducting with Jüri Alperten. Later, his teachers in conducting have included Jonas Aleksa ja Roman Matsov. Vavilov considers Matsov, who was born in Tallinn to a Baltic-German family and was a close friend of the famous Soviet composer Dmitri Shostakovich, as his most important mentor and role model. As a clarinettist, Toomas Vavilov has attended the master classes of Karl Leister, Germany, and Ivan Mozgovenko, Russia. In 1990, Toomas Vavilov won the ﬁrst prize in the Estonian national wind instrument contest. He teaches conducting at the Estonian Music and Theatre Academy and plays in the Estonian National Symphony Orchestra. In the years 2004 – 2006, he was its second conductor. From 2006 – 2008, Vavilov was the director of the music department of the Vanemuine Theatre in Tartu and its chief conductor. As a clarinettist, Toomas Vavilov made his debut in 1988 with the Estonian National Symphony Orchestra. Subsequently, he has performed with many major orchestras in Estonia and abroad. He is a member of NYYD Ensemble, a wellknown Estonian ensemble of new music, and with them has participated in many tours and festivals around Europe and in other continents. In 1991, Toomas Vavilov was the main organiser of the Klarnet 300 festival produced by Eesti Kontsert, and in 2008 he took the initiative to re-establish the Estonian national wind instrument contest. For years, he has taught wind instrument students at summer camps at Elva and Põltsamaa, in southern Estonia, and has sat in many juries. Toomas Vavilov was awarded the annual prize of Eesti Kultuurkapital in 2001, and in 2005 he was granted an annual stipend awarded to performing artists. 18

Violinist Arvo Leibur was a student of Irina Bochkova at the Moscow State Conservatory. Since 1990, he has worked in the Netherlands, initially with the Nieuw Sinfonietta Amsterdam Chamber Orchestra, and from 1995 as the concertmaster of the Holland Symphony Orchestra. Since 2001, Leibur has also been the concertmaster of the Estonian Radio Symphony Orchestra (ERSO), and as of this academic year he is teaching at the Estonian Academy of Music. Arvo Leibur is a prize-winner of the Estonian National String Competition. He has performed in many European countries, the USA and Japan and recorded an album containing all the works for violin composed by Eduard Tubin. This album was released by BIS in the series European Virtuosi. He has also recorded numerous CDs with the chamber trio Leibur–Terasmaa–Mätlik. In 2005, Arvo Leibur was awarded the Annual Prize of the Estonian Music Council, and in 2008 he was granted a medal of honour by the Oranje-Nassau Order of the Kingdom of the Netherlands. Toomas Nestor is a violin and viola muscian who studied at the Tallinn State Conservatory, where his teacher was professor Endel Lippus. Since 1984 Toomas Nestor is a member of the Tallinn String Quartet and the Tobias String Quartet. He teaches at the Music High School of Tallinn and the Estonian Music and Theatre Academy. Presently he is the concertmaster of Estonia, the National Opera Theatre in Tallinn. Toomas Nestor has recorded extensively, and continues to perform at concert cycles and festivals. Aare Tammesalu studied the cello with Laine Leichter at the Tallinn Music High School and later with Ivo Juul, Toomas Velmet and Peeter Paemurru at the Tallinn State Conservatory. In 1987 he was awarded the second prize in the Estonian String Competition. He has performed as a soloist and a chamber musician in Estonia and abroad. Aare Tammesalu is the artistic director of the Mustjala Music Festival, on the island of Saaremaa. More information is available at www.tammesalu.com. 19

Pidula Esmakordselt mainitakse ajalooürikutes Pidula mõisa juba 16. sajandil. Saaremaa rüütlimõisatest on Pidula üks paremini säilinuid, alles on härrastemaja, valitsejamaja (häärber, Herberge), park, tõllakuur ja magasiniait. Kuni natsionaliseerimiseni 1918. aastal oli Pidula suurejooneline põllu- ja metsamajanduse keskus, mille valdused hõlmasid Kihelkonna ja Mustjala vallas tuhandeid hektareid. Sajandite jooksul on mõis kuulunud mitmele tuntud baltisaksa suguvõsale: Stärcked, von Stackelbergid, von Tollid. Umbes 300 aastat tagasi ehitatud Pidula härrastemaja ja hiljuti restaureeritud, 1858. aastast pärit valitsejamaja ümbritseb kaitsealune, 19. sajandi keskel loodud viie hektari suurune park, arboretum, milles kasvab palju haruldusi. Nendest tähtsaim on kolmeteist tüvega Suur pärn (die grosse Linde, Tilea europea). Tuntud soome ürdispetsialisti ja gourmet-koka Mirja von Knorringi poolt mõisa peahoone kõrvale loodud klassikaline ürdiaed ja mahe- ning kohalikel toiduainetel põhinev mõisaköök on Pidula arendamise alussambad, mis võimaldavad lähiajal rajada siia kõrgetasemelise turismiasutuse. Viimastel aastatel on Pidulas korraldatud mitmeid kontserte, teatrietendusi ning isegi vändatud kogupereﬁlm Ruudi, mis pälvis 2006. aastal Tokio lasteﬁlmide festivalil Grand Prix. Käesolev heliplaat on salvestatud Pidula mõisa suures saalis 28. ja 29. juunil 2011.

211

2 22

Pidulan kartano mainitaan asiakirjoissa jo 1500-luvulla. Saarenmaan herraskartanoista se on yksi parhaiten säilyneitä. Tilaan kuului aikoinaan tuhansia hehtaareja maata, ja sen omistajiin ovat lukeutuneet monet Saarenmaan ja Viron merkittävimmät baltiansaksalaiset aatelissuvut: Stärcket, von Stackelbergit, von Tollit. Kartanon päärakennuksen iäksi arvioidaan 300 vuotta. Sitä ja juuri restauroitua pehtoorintaloa – Herberge, vuodelta 1858 – ympäröi niin ikään suojelukohteeksi määrätty, 1800-luvun puolivälissä istutettu puisto, arboretum, jossa kasvaa monia puuharvinaisuuksia. Näistä merkittävin on 13-runkoinen Suuri lehmus (die grosse Linde, Tilea europea). Toukokuussa puistometsässä kukkivat tuhannet sini-, valko- ja keltavuokot. Päärakennuksen pihapiiriin on Mirja von Knorring luonut klassisen yrttitarhan. Se ja luomu- ja lähiruokaan perustuva Pidulan kartanokeittiö ovat peruspilarit, joiden varassa Pidulaa kehitetetään korkeatasoiseksi matkailukohteeksi. Pidulassa on viime vuosina järjestetty monia konsertteja, teatteriesityksiä ja jopa ﬁlmattu perhe-elokuva Ruudi, joka sai Grand Prix’n Tokion lastenelokuvafestivaaleilla vuonna 2006. Tämä levy on nauhoitettu Pidulan kartanon suuressa salissa kesäkuussa 2011. 23

Pidula Manor was first documented in the 16th century and is one of the best preserved noble houses on the Estonian island of Saaremaa (Oesel). Once the centre of a large farming and forestry enterprise, Pidula was home to several famous Baltic German families: those of Stärcke, von Stackelberg and von Toll, passing from one family to another through marriage and inheritance. Pidula Hall was built some 300 years ago, after the Great Northern War. The Hall and the recently restored Herberge (Administrator’s Lodge, 1858) are surrounded by a ten-acre park created in the 1850s as an arboretum. The most imposing rare tree still standing is the thirteen-stemmed Great Lime (die grosse Linde, Tilea europea), planted some 150 years ago by Richard von Toll. Every May, the park meadows are awash with blue, white and yellow wild anemone flowers . A classical herb garden, designed by Mirja von Knorring, the famous Finnish gourmet and accomplished herbalist, was planted in 2009 next to the Hall. Pidula is part of the organic and local foods movement, with the cornerstone of its business concept being the Pidula Manor Kitchen, to be opened in 2013. During the past few years, Pidula has hosted many concerts and events. The award-winning family film Ruudi (Grand Prix in Tokyo, 2006) was filmed in Pidula. This recording was made in the main drawing room of Pidula Hall in June 2011. 24

255

2 26

Deutsch Der D De e Gutshof Piddul (Pidula) wurde zum ersten Mal im 16. Jh. erwähnt. Heute ist Piddul einer der am besten erhaltenen Ritterer w er erw gutshöfe auf der Estnischen Insel Ösel (Oesel, Saaremaa). Einst gu gu Zentrum von großzügiger Land- und Forstwirtschaft, war Piddul Zee bis bis zum Ende des Ersten Weltkriegs die Heimat von mehreren bebi rühmten baltischen Geschlechtern: von Stärcke, von Stackelberg rü ü und un von Toll. Das Da Herrenhaus von Piddul wurde vor ca. 300 Jahren, nach dem Da Großen Nordischen Krieg (1700 – 1721) erbaut. Das Herrenhaus Gr und un n die kürzlich restaurierte Herberge (Verwalterhaus, erbaut 1858) 1188 sind von einem imposanten, in den 1850-er Jahren geplanten dendrologischen Park umgegeben. Unter den vielen seltenen Bäude de men me zieht die 13-stämmige „Grosse Linde“ (Tilea europea), die von me Richard von Toll vor 150 Jahren gepflanzt wurde, besondere AufRii R merksamkeit auf sich. Jedes Jahr im Mai stehen im Park tausenden me me von vo wilden Anemonen in Blüte – in weiß, blau und gelb. vo Vor Vo V o einigen Jahren wurde nahe des Herrenhauses ein klassischer Kräutergarten von der bekannten finnischen Gourmet-Herbalistin Kr Kr Mirja von Knorring angelegt. Die Gastronomie auf Piddul, welche M mit mi der piddulschen Herrenhausküche 2013 eröffnet wird, setzt auf mi ökologische und lokale Lebensmittel. ökk In n den letzten Jahren fanden auf Piddul mehrere Konzerte und andere de Veranstaltungen statt. So wurde auch der preisgekrönte Famide lienfi liliiee lm Ruudi (Grand Prix in Tokyo, 2006) auf Piddul gedreht. Dieses Musikprogramm wurde im Juni 2011 im Saal des piddulDii D schen sscch Herrenhauses aufgenommen. 27

Clarinette omnitonique Iwan Müller (1786–1854)

Klarnetikvartett nr 1 B-duur * Klarinettikvartetto nro 1 B-duuri * Clarinet Quartet No. 1 in B ﬂat major * 1 Allegro 7.04 2 Adagio con espessione 3.17 3 Polonaise 4.09

Toomas Vavilov – klarnet / klarinetti / clarinet Arvo Leibur – viiul / viulu / violin Toomas Nestor – vioola / alttoviulu / viola Aare Tammesalu – tšello / sello / cello Salvestatud Pidula mõisas Saaremaal 28. ja 29. juunil 2011 Tallennettu Pidulan kartanossa Saarenmaalla 28. – 29. kesäkuuta 2011 Recorded at Pidula manor, Saaremaa, Estonia, on 28 – 29 June 2011 Helirežissöör / Ääniohjaus / Production and mastering of the recording – Maido Maadik Heliinsener / Ääni-insinööri / Recording engineer – Meelis Pungas Kujundus / Graaﬁnen suunnittelu / Graphic design – Ivar Reimann – Global Art Tekstid / Tekstit / Booklet texts – Aare Tool, Viida Raag, Vesa A. Lappalainen, Aare Tammesalu Fotod / Valokuvaus / Photography – Alar Allas, Vesa A. Lappalainen, Aavo Merend, Aare Tammesalu Tõlked / Käännökset / Translations – Vesa A. Lappalainen, Aare Tammesalu Produtsent / Tuottaja / Producer – Aare Tammesalu Toimetaja / Toimittaja / Editor – Tiina Kuningas

* Esmasalvestus / Ensilevytys / First recording

Mustjala muusikafestival