Minä kannatan tasa-arvoa ja paheksun kaikenlaista taantumuksellisuutta ja syrijintää. Jotain on kuitenkin vialla. Olen nimittäin hiljattain herännyt huomaamaan, kuinka tasa-arvoasioista tai varsinkin naistutkimuksesta kiinnostuminen vaatii uskallusta. Olen jotenkin salaa ollut todella kiinnostunut aina juuri niistä luennoista ja tenttikirjojen kappaleista, joissa käsitellään sukupuolta. Kuitenkaan en ole edes harkinnut varsinaiselle naistutkimuksen kurssille osallistumista, koska... olen miespuolinen. Ehkä en sitten olekaan niin avoin kuin luulen olevani. Valtiotieteilijänä en kuitenkaan suostu kantamaan vastuuta kapeakatseisuudestani. Vika on tietenkin yhteiskunnassa. Minä olen kasvanut – ei, minut on kasvatettu – uskomaan, että naistutkimus on naisten juttu. Miehet voivat samansuuntaisin asioihin kiinnostusta tuntiessaan tutkia vaikka jotain rotukysymyksiä tai identiteettejä tai mitä näitä nyt on. Sukupuoli on ämmien ja homojen hommaa. Vikaa on kyllä naistutkimuksessa itsessäänkin. Kuten Liina Puustinen sivulla 10 alkavassa haastattelussa toteaa, koko naistutkimus on terminä huono. Selkeämpää olisi puhua sukupuolten tutkimuksesta. Puhe naistutkimuksesta karkoittaa minunlaiseni kiinnostuneet mutta epävarmat, koska tunnemme itsemme ulkopuolisiksi. Ei kai se voi olla tarkoitus? Kai minunkin näkökulmaani kaivataan? Sillä minähän tarkoitan hyvää, vaikka olenkin mies. Minäkin tahdon ruotia, miksi on syntynyt tällainen perin juurin kahtia jaettu sukupuolijärjestelmä. Minäkin tahdon olla mukana osoittamassa ja kitkemässä kaikenlaisia patriarkaatin ilmentymiä! Minäkin haluan osaltani olla helpottamassa monipuolisempien sukupuolten representaatioiden esille pääsemistä! Päästäkää minutkin mukaan, jooko? Lupaan olla kunnolla.
VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA . Tuomas Kärkkäinen
K
TOIMITUSNEUVOSTO . Lauri Eloranta . Ida Hakola . Timo Harjuniemi . Tuomas Kärkkäinen . Varpu Salo
us oit sa irj as et äk isk ale ys Pä a n irp yhy jillä a sk San p jäl kuva in Pa ill en ja ar h n ol ar ur / e ise pu S u km ise ! hä ku vei m000 ha ykää illa o t yö Su sy 8 lli yh tar isia M a k K ut, gios iuut fun Sy id i k e uo a d on om tit ilu p s os ga Ku ve pr en n h a en H lle o nna u a aid Sinust w sj
aik
kie
n
m
irl
G
TAITTAJAT . Lauri Eloranta . Tuomas Kärkkäinen KUVAT . Lauri Eloranta . Timo Harjuniemi . Tuomas Kärkkäinen . Maija Lindblom
03 05 06 08 10 13 14 18 20 24 25 26 27
GROTESKI
PIIRROKSET . Tuomas Kärkkäinen
KANSI . Tuomas Kärkkäinen
TOIMITTAJAT . Ketsia Anttila . Katariina Harju . Ida Karimaa . Julia Kristensen . Maija Lindblom . Aleksi Moisio . Timo Niemi . Jussi Palmén . Soili Semkina . Hannamari Uotila . Petra Vallila . Iida Ylinen
3/06 13
8
18
6
25
20
5
JULKAISIJA . Media ry PAINOS . 300 PAINOPAIKKA . Cosmoprint . lokakuu 2006 YHTEYSTIEDOT
. www.valt.helsinki.fi/blogs/groteski
. groteski@mediary.fi
ISSN . 0782-0909
14
Teksti Hannamari Uotila
PASKAA NISKASSA Kesä alkoi tavanomaisesti. Asfaltti kiilsi ja aurinko paahtoi kaupunkilaisten valkoisia selkiä. Huhut kuitenkin kertoivat, että lokit olivat siirtyneet aterioimaan kaatopaikoilta Helsingin keskustaan ja terrorisoimaan Kauppatorin turistien porontaljaostoksia. Rauha alkoi järkkyä. Helsingin ympäristökeskus ryhtyi valmistelemaan esitystä lintujen tappamisesta. Tosin vain häirikkölokkien, eihän nyt toki mitään joukkoteurastusta haluttu suorittaa. Olihan osa noista pikkupiruista lisäksi onnistunut kieroilemaan papereihinsa rauhoitetun linnun himoitun tittelin. Myönnetään, minunkin sisälläni alkoi kiehua. Ajattelin siitä huolimatta jalosti antaa nokkijoille mahdollisuuden parantaa epälintumaiset tapansa, vaikka valkoinen pommi oli värjännyt olkapääni useamman kerran vuosien saatossa.
Keskikesällä kohtasin kuitenkin todisteen pahuuden piileksimisestä keskuudessamme. Avasin television ja onnekseni satuin kuulemaan Totuuden perkeleellisistä höyhenkasoista ruotsinkielisistä uutisista. Keski-ikäinen nainen puunasi paatin kantta valkoisten pellavasortsien lepattaessa vienossa merituulessa ja huokasi syvään. Syystäkin, mokomat lokinpahaiset kun kävivät jätöksillään likaamassa aluksen kannen vähän väliä. ”Voi noita nyky-
lokkeja”, huokasin minäkin vastaanottimen ääressä päätäni pyörittäen, ”ei mitään käytöstapoja, menisivät nyt bajamajaan tai edes nurkan taakse.” Espoon kaupungin nynny työntekijä tosin yritti mutista, ettei suojelluille linnuille mitään voi. Miten niin ei voi? Eräs innokas kipparikaan ei voinut astua laiturille paljain jaloin, kun laudoitus oli jätöksien peitossa. Journalisti yritti kiperässä tilanteessa säilyttää diplomaattisuutensa ja kysyi vielä vanhemmalta leidiltä, eikö jahtia voisi peittää yöksi. ”Laitapa nyt jokin peite joka ilta tällaisen kymmenmetrisen veneen päälle”, huokasi mamma syystäkin tuohtuneena. ”Kyllä elämä on epäreilua! ” huudahdin soh-
van nurkasta ja näin valon. Lokithan
ovat ilmiselviä paholaisen kätyreitä, jotka vievät jäätelöt lapsien käsistä ja pilaavat jahtien kansien lakkauksen. Kun tarkemmin ajattelin, aina saadessani lokin ulostetta niskaani, julma kiilto oli vilahtanut linnun silmäkulmassa. Veneklubilaisten ahdinko oli siis viimeinen pisara ja aloitin henkisen taiston vihollista vastaan. Aina lokin istuessa lähelleni loin siihen murhaavan katseen ja heilutin uhkaavasti muovihaarukkaa tai muuta teräasetta. En myöskään kiusallanikaan
ostanut koko kesänä ainuttakaan irtojäätelötuuttia, jotta mokomat kiusanhenget eivät saisi ainakaan minun euroillani herkkuateriaa. Taisto ei kuitenkaan ollut yhden ihmisen käsissä, tajusin kun toimistani huolimatta linnut liitelivät yhä ylitseni pirulliset virneet nokissaan. Tarvitaan järeämpiä keinoja. Vihdoin Suomen kansaa, niin snobeja kuin maalaisturisteja, yhdistää yhteinen tavoite, jonka taakse voimme koota joukkomme: pahuuden eliminoiminen. Voinkin ylpeänä todeta, että olen ihan itse kehittänyt kaksi varsin toimivaa ideaa. Ensimmäinen voi vaikuttaa hieman
julmalta, mutta muistuttaisin nyt kuitenkin vastustajan häiriintyneestä luonteesta. Niinpä ehdotan, että kustannetaan singot halukkaille kansalaisille, noille lokinulosteeseen uppoavan maamme toivoille. Näin lintuja voi tarpeen vaatiessa hienovaraisesti estää häiriköimästä rauhallista kaupunkielämää ja samalla saadaan mehevät lokkipaistit mökkien pallogrilleihin. Toinen ehdotukseni on lennättää lokit chartereilla Aasiaan. Jos hyvin käy, siivekkäät saavat siellä lintuinfluenssan, ovat sen mokomat ansainneet. Sitten voikin taas rauhassa roskata Kauppatoria ja purjehtia mahonkikansi kiillellen ympäri Seurasaarta ilman, että ärsyttävät elukat pilaavat merihenkisiä elämyksiä. En väitä, ettei muitakin tapoja toimia olisi. Tärkeintähän kuitenkin on, että vitsaukseen saadaan ratkaisu, ennen kuin lokinperkeleet tuhoavat toiminnallaan Suomen turismimaineen ja veneilykulttuurin. □
5
SIRPALEET Poliittinen poke Teksti Ketsia Anttila
Kolmen ruokalajin opiskelijalounas Teksti Katariina Harju
Espanjalaiset pitävät hyvästä ruoasta. Rakkaus syömiseen näkyy myös yliopiston kahvilassa: opiskelijoiden lounaaseen sisältyy alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Suomalaiseen perusmättöön tottunut tyttörukka jää toimettomaksi moisen edessä. Mistään gourmetherkusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan tarjolla on ruokalaruokaa aina ranskalaisista spagettiin. Koko satsi leipineen maksaa 4,40 euroa. Ei-kulinaristi voi tosin valita vain osan ateriasta, jolloin hintakin on huokeampi. Kertoessani espanjalaiselle kaverilleni unicafeilustamme hän kauhisteli: ”Milloin te sitten syötte makeaa?”
Lauantai-iltana Onnelan ovella: Hyvin päihtynyt nuori mies kompuroi alas portaita kohti yökerhon uloskäyntiä. Miehellä on mustat vaatteet ja harvinaisen likaisen näköinen palestiinalaishuivi kaulassaan. Hänen takanaan turvallisen välimatkan päässä seuraa saattaja, pilottitakkiin pukeutunut ovimies. Kalju järjestyksenvalvoja selostaa tilannetta kollegalleen kauluksessaan olevan napin välityksellä: “Täältä on nyt tulossa tällänen tapaus... Selkeesti tällänen äärioikeistolainen... “. Onnelan ovimiehet tunnistavat varmaankin myös kipaa käyttävät muslimit ja niittivöiset hare krishnat...
Mies mustissa Sant’Agatassa Teksti Iiida Ylinen
Stand up -komiikkaa Teksti Timo Harjuniemi
En ole koskaan vakavissani harkinnut stand up -koomikoksi ryhtymistä – vaatiihan tuo huumorin alalaji kuitenkin esittäjältään uskallusta ja halua heittäytyä kaiken maailman polttariporukoiden kynsiin. Jos kuitenkin joskus lavalle jonkin merkillisen tapahtumaketjun päätteeksi nousen, voitte olla melko varmoja, että koominen briljanssini kristallisoituu kutakuinkin seuraavalla tavalla: ”Tiedättehän, kun nykyään Suomessa kutsutaan ihan tavallista pikkuleipää cookieksi. Siis cookie! Siis täh! Mitä vikaa on vanhassa kunnon pikkuleivässä?”
Kuvittele itsesi eteläiseen Italiaan, Sant’Agataan. Oliivi- ja sitruunaviljelmien ympäröimille alueille on rakennettu taloja vastoin rakennusmääräyksiä. Ohi suhahtavan meluisan skootterin kyydissä matkaa pieni perhe, isä, äiti ja lapsi, sävy sävyyn pukeutuneena. Kahvilassa epähuomiossa toisen asiakkaan espressoon tarttunut nainen saa osakseen äänekkäät sadattelut kanssasisareltaan. Elämä siis vaikuttaa kaikin puolin seesteiseltä. Silti täälläkin kohtaa välillä tilanteita, joina pidättää hengitystään elämän kasettinauhan naksahtaessa hetkeksi empivästi paikoilleen. Tien toisella puolella nimittäin kävelee hiljakseen tummapukuinen mies silmillään mustat lasit, huulillaan sikari ja kädessään sokean valkoinen keppi. Kokonaisuuden kruunaa miehen toisessa kädessään kantama nauhuri, josta tulvii kadulle rytmikästä musiikkia. Yhtäkkiä musiikki lakkaa ja jään pidättelemään hengitystäni. Muutkin kadulla olijat seisahtuvat paikoilleen. Tämä on se elämän kasettinauhan pysähtyminen, jonka mainitsin aiemmin. Jännittynyt tovi ja sitten musiikki soi taas. Ihmiset jatkavat helpottuneina matkaansa.
Myöhäisen illan pyhyys Teksti ja kuva Maija Lindblom
Valtiotietieteilijä ja teologi päättivät eräänä perjantai-iltana lonkerotuopin ääressä hypätä Espoon-bussiin ja suunnata kohti Pohjoismaiden kolmatta mormonitemppeliä. Minkälainen tämä paljon puhuttu temppeli oli? Entä ne mormonit? Lähtikö reissun jälkeen erokirjeet luterilaiseen kirkkoon ja hakemukset vetämään mormonilandiaan? Alusta alkaen meidän kahden retket kulkevat hieman eri tavoin. Valtiotieteilijä suorittaa matkansa maksun kiltisti matkakortillaan, mutta teologin yrittäessä suorittaa maksua, kuski huikkaa ”mene vaan”. Kai sen näkee jotenkin naamasta. Poistumme bussista – tietenkin pysäkkiä liian aikaisin – Turuntien varressa, ja temppeli siintää edessämme valoisana ja kunnioitusta herättävänä. Kiiruhdamme kohti
8
temppeliä mahdollisimman pikaisesti, sillä 40 minuuttia bussissa ovat saanut rakkomme huutamaan hoosiannaa. ”Täähän on kuin baarisuunnistuksessa”, toteaa teologi. Erotuksena tosin se, että keskiverto-opiskelijan elämässä riittää lukemattomia baarisuunnistuksia. Temppelivierailumme on ainutlaatuisempi. Seuraavana päivänä temppelin ovet suljettaisiin lopullisesti meiltä vääräuskoisilta.
Steriiliä sielunhoitoa Vihdoin lähestymme temppeliä ja mies ohjaa meidät jonon hännille. Hetken jonotuksen jälkeen pääsemme sisään temppelin vieressä sijaitsevan talon uumeniin. Vessan kautta seuraavaan jonoon. Hetken kuluttua meidät ja kuutisenkymmentä muuta vierasta ohjataan huoneeseen, valot himmenevät ja videoesitys alkaa. Harras musiikki raikaa, ja kaikin puolin kunnollisen näköiset mormonit kertovat hymyssä suin temppelistä ja uskostaan. Sitten onkin aika nostaa takamuksemme penkeistä ja lähteä vaeltamaan kohti itse temppeliä. Ulkona ilma on pisteliään kylmää, ja kohta valtiotieteilijä jo kiroaa varsin kesäistä vaatetustaan. Temppeliin on jonoa ja kestää parisenkymmentä minuuttia ennen kuin on meidän vuoromme pukea jalkoihimme siniset, sairaaloista tutut kenkäsuojukset. Temppelin ovi tuntuu olevan jonkinlainen salainen reitti Kauniiden ja rohkeiden lavasteisiin. Kaikesta huomaa, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei rahaongelmissa paini, siitä pitävät jäsenten maksamat kymmenykset huolen. Tässä rakennusprojektissa ei ole rahaa säästelty. Kuljemme pitkin kokolattiamatoilla verhottuja käytäviä lievestuorelaisen Holopaisen pariskunnan johdattamina. Jokaisessa huoneessa on lisäksi oma oppaansa ja huoneiden välillä lisää vapaaehtoisia varmistamassa, että pysymme oikealla tiellä. Temppelikierrosta on avointen ovien alkupäivistä nopeutettu, sillä temppelin suosio on yllättänyt mormonikirkon jäsenet. Yli 50 000 kävijää reilussa kahdessa viikossa kun on aikamoinen saldo. Vieras ei voi kuin ihailla mormonien organisaatiokykyä, sillä huimista kävijämääristä huolimatta homma toimii. Toki täytyy muistaa, että se oma lehmäkin siellä ojassa makaa, ovathan avoimet ovet kaikkien aikojen tilaisuus saada kirkolle uusia jäseniä. Tutustumme sisarten ja veljien pukeutumishuoneisiin, joissa pois riisutaan niin vaatteet kuin arkimurheetkin ja pukeudutaan kokovalkoiseen temppeliasuun. Hieman petollinen värivalinta – ainakin naisia ja tiettyä kuukauden aikaa ajatellen. Seuraavaksi astumme uimahallin tuoksuiseen kastehuoneeseen. Oma teologioppaani kertoo
mormonien tavasta pulahtaa kastealtaaseen kuolleiden sukulaistensa puolesta, jolloin myös näillä edesmenneillä sieluilla on mahdollisuus viimeisellä tuomiolla päästä taivaalliseen valtakuntaan. Sinetöintihuoneessa suoritetaan vihkiseremoniat ja liitetään perheet yhteen ikuisesti. Luterilainen ”kunnes kuolema meidät erottaa” on mormoneille vain silmänräpäys, mormonien hardcore-liitot kun pitävät kuolemaa pilkkanaan. Lopuksi meille esitellään temppelin kaikkein pyhin eli ”selestinen huone”. Siellä sekalaista seurakuntaamme kehotetaan hiljaisuuteen. Siinä me sitten istumme jumalattoman suuren kristallikruunun alla, tekokukkien loisteessa hiljaa ja pohdimme sisäistä sopusointuamme. Hetkessä on jotain niin absurdia, että pelkään purskahtavani nauruun hetkenä minä hyvänsä. Onneksi veli Holopainen jo vinkkaa kädellään lähdön merkiksi. Lämmintä hoivaa Kierros päättyy temppelin viereen pystytettyyn telttaan, josta huokuva lämpö on kylmenevässä illassa varsin kutsuvaa. Teltassa mormoninuoret tarjoavat vieraille mehua ja karnevaalikeksejä. Onkin helppo ymmärtää miksi mormonikirkko vetoaa ihmisiin. Kaikki tuntuvat olevan kuin yhtä suurta perhettä, ja moni varmasti elämänsä vaikeina hetkinä kaipaa moista tunnetta. Teologi ja valtiotieteilijä eivät silti aio kirkkokuntaa aivan vielä vaihtaa, vaan tyytyvät täyttämään palautelomakkeen. Lisäksi valtiotieteilijä tilaa itselleen mormonikirjan – kun kerran ilmaiseksi saa. Lopuksi ajaudumme keskusteluun mormonimiehen kanssa, joka kertoo oman tarinansa. Helpotukseksemme saamme tietää, että myös mormonien sinetöidyt suhteet voidaan purkaa. Pirullistahan se olisi ikuisuus petollisen kumppanin kanssa viettää. Hetken päästä huomaamme olevamme viimeiset epämormonit teltassa ja toteamme, että taitaa meidänkin olla aika lähteä. Kotimatkalla teologilla ovat jälleen korkeammat voimat puolellaan: tällä kertaa kuskin kertalippukoneessa on vikaa ja matka jälleen ilmainen. Taustalla temppelin huipulla loistaneen enkeli Moronin patsaan valo sammutetaan. □
9
Sukupuolen Sukupuolen ja median suhdetta eri lähtökohdista käsitteleviä teoksia on ilmestynyt 2000-luvun Suomessa jo muutamia. Leena-Maija Rossin Heterotehtaassa (2003) eriteltiin mainonnan ja sukupuolen suhdetta, ja Kaarina Nikusen, Susanna Paasosen ja Laura Saarenmaan toimittama Jokapäiväinen pornomme (2005) pureutui median ja populaarikulttuurin omaksumaan pornokuvastoon. Tänä syksynä ilmestyy Anna Mäkelän, Liina Puustisen ja Iris Ruohon toimittama Sukupuolishow, joka esittelee varsin laaja-alaisesti feminististä mediatutkimusta. ”Kirjan idea lähti siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että tarvitaan suomenkielinen, nimenomaan viestinnän näkökulmasta kirjoitettu opus, joka soveltuisi perusopintojen tenttikirjaksi”, kertoo Liina Puustinen, joka toimii assistenttina Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella. Sukupuolishow sisältää 13 artikkelia, joissa tarkastellaan viestintää sukupuolen näkökulmasta. Puustisen mukaan toimittajien kirjoittama johdantoluku toimii kokoavassa tehtävässä: ”Johdantoluvussa esitellään feministisen mediatutkimuksen keskeisiä keskusteluja ja teoreettisia suuntauksia. Toimiessaan oppihistoriallisena katsauksena se myös osoittaa, kuinka monin eri tavoin viestintää voidaan käsitellä feministisestä näkökulmasta. Koska teoriaperinne on paljolti anglosaksiselta ja ranskalaiselta kielialueelta, olisi teosta ollut vaikea rajata käsittelemään vain suomalaista tutkimusta, mutta artikkelien kirjoittajat ovat kaikki suomalaisia ja artikkelien aineisto on pääosin kotimaisesta mediasta poimittua.” Representaatioiden voima Median naiskuva herättää tasaisin väliajoin kiivastakin keskustelua. Moni muistaa naisjärjestöjen muutaman vuoden takaisen tempauksen, jossa H&M:n alusvaatemainoksissa esiintyneille malleille lähetettiin ruokaa ja vaatteita. Tänä syksynä Madridin muotiviikolla kiellettiin alipainoisten mallien nouseminen catwalkeille. Vaikuttaa siltä, että median representaatioilla uskotaan olevan valtaa ihmisten ajatteluun. Puustinen käsitteli gradussaan sitä, miten ihmiset vastaanottavat mainosten naiskuvia ja miten he puhuvat ruumiillisuudesta, johon naiseus länsimaissa voimakkaasti assosioituu. ”Länsimaisessa kulttuurissa naisten ikään kuin ’kuuluu’ olla esillä ja katsottavina. Meidän ajatteluperinteessämme mies on assosioitunut henkiseen ja aineettomaan sekä ajatteluun, ja nainen puolestaan on merkinnyt luontoa ja ruumiillisuutta. Kulttuurinen ilmapiiri heijastuu tietenkin myös siihen, millaisia odotuksia naisille asetetaan. Kuvallisen esittämisen yhteydessä voisi puhua erityisesti kauneuden normeista.”
jäljillä Teksti Julia Kristensen Kuva Tuomas Kärkkäinen Kaikki tietävät, että on olemassa miehiä ja naisia, mutta mitä tekemistä sillä on viestinnän tutkimuksen kanssa? Mitä merkitystä on sillä, miten sukupuolta käsitellään mediassa? Entä onko naistutkimus vakavasti otettava tieteenala?
Median vaikutus ei kuitenkaan ole mitenkään yksinkertaista. ”Espanjalaisten päätös alipainoisten mallien karsimisesta perustuu siihen, että ajatellaan esimerkiksi nuorten tyttöjen, joiden identiteetin rakentuminen on herkässä vaiheessa, imevän omia kauneusihanteitaan muotimaailmasta. Julkisessa keskustelussa lipsutaan herkästi lääkeruiskumalliin, mutta eihän se ole niin yksinkertaista. Ihmisten ei tarvitse suostua esimerkiksi mainosten puhutteluun, jos vain tiedostetaan niiden viestien ristiriidat omaan ajatteluun nähden. Toisaalta sitten taas… Kyllähän se on tosiasia, että syömishäiriöt ovat lisääntyneet jatkuvasti 1970–1980-luvuilta lähtien, mikä voidaan yhdistää naisihanteen muutokseen”, pohtii Puustinen. Yhteiskunnan medioituminen viimeisen vuosikymmenen aikana on vaikuttanut myös siihen, kuinka sukupuolta mediassa rakennetaan. Puustinen listaa suurimmaksi muutokseksi medioiden ja mediaesitysten määrän räjähdysmäisen kasvun: ”Visuaalisuuden lisääntymisen myötä sukupuolta tuotetaan entistä enemmän mediassa. Yhtälö on aika simppeli: kun mediassa esiintyy enimmäkseen ihmisiä, tuotetaan myös väistämättä sukupuolia, ja kun mediaesitysten määrä lisääntyy, vaikuttaa se myös sukupuolen representaatioihin. On tärkeää olla tietoinen siitä, että kaikki esitykset tuottavat sukupuolesta jonkinlaisia näkökulmia, jotka saattavat olla hyvinkin erilaisia.” Sukupuolen ohella seksuaalisuus on entistä enemmän esillä mediassa, ja puhutaankin länsimaisen kulttuurin seksualisoitumisesta. Seksuaalisuus on myös kaupallistettu tehokkaasti: yhtenä esimerkkinä voidaan pitää homo- ja lesbohahmojen vakiintumista viihdeohjelmien henkilögalleriaan.
”Onhan se positiivista, että medi- naisia ja heidän kokemusmaailmaansa, assa on erilaisia esityksiä sukupuolista jotka on aiemmin jätetty tieteellisen ja seksuaalisuudesta. Tietysti täytyy tutkimuksen ulkopuolelle. Nyt uuden pohtia myös sitä, miten ne niitä esittä- tutkijasukupolven keskuudessa on hevät, eli ovatko ne vain stereotyyppien toistoa ”Voisi melkein sanoa, että feministisellä mediavai todellista monitutkimuksella on suvaitsevaisuusmissio.” naisuuden kuvausta. Olisi tärkeää ottaa esiin myös sukupuolikategorioiden sisäiset erot. Voisi melkein sanoa, että feministisellä mediatutkimuksella on suvaitsevai- rännyt keskustelua siitä, että kun tutsuusmissio: tasa-arvosta puhuttaessa kitaan molempia sukupuolia, pitäisi ei tarkoiteta, että tavoiteltaisiin saman- tutkimusta ehkä nimittää sukupuolilaisuutta, vaan erojen hyväksymistä. tutkimukseksi, mutta vanha polvi pitää Queer-tutkimuksen piirissä on tehty vielä kiinni aikoinaan poliittisista syistä juuri eroihin kytkeytyvää tutkimusta, valitusta naistutkimus-nimestä.” mutta mielestäni erojen tutkiminen on mahdollista, vaikka tutkija hyväksyisi- Räikeää pseudotiedettä? kin biologiset sukupuolikategoriat. Ne Äskettäin ilmestynyt pamfletti Keisarinvoidaan silti nähdä kulttuurisesti ra- nan uudet (v)aatteet, jonka tekijät Jussi kentuneiksi, ja niiden sisällä on paljon K. Niemelä ja Osmo Tammisalo liikkumavaraa”, Puustinen summaa. syyttävät naistutkimusta epätieteelElämme kaksi sukupuolta tunnus- liseksi politisoinniksi, on herättänyt tavassa yhteiskunnassa, mutta tuntuu keskustelua ainakin internetin kessiltä, että aina kun puhutaan sukupuo- kustelupalstoilla. Helsingin sanomissa lesta, puhutaan nimenomaan naisista. teosta kritisoitiin varsin painokkaasti, Julkisessa keskustelussa on usein muis- mutta Puustisen mukaan vastaanotto tutettu siitä, että myös miehen ja mie- naistutkijoiden keskuudessa on ollut heyden määrittelyyn liittyy ongelmia. enemmän ihmettelevää: ”Tämähän on juuri naistutkimuksen ”Tämähän on juuri naistutkimuksen paradoksi: paradoksi: kun tutkikun tutkitaan naiseutta, tuotetaan uudelleen taan naiseutta, tuotesamaa kategorisointia, jota pyritään purkataan uudelleen samaa maan.” kategorisointia, jota pyritään purkamaan”, sanoo Puustinen. ”Naisen samastaminen sukupuoleen lähtee luonnontie”Käytäväpuheiden perusteella sateistä, jossa mies on alun perin ollut noisin, että on vain ihmetelty, miksi universaali ihmisen normi ja nainen tällainen teos ilmestyy juuri nyt. Naispoikkeus. Naistutkimus on aikoinaan tutkimus on kuitenkin jo vakiintunut lähtenyt juuri tältä pohjalta, ja on halut- tieteenala, vaikka vastaavaa keskustetu korostaa, että tutkitaan nimenomaan
Teksti Petra Vallila
Kriittiset miehet
”Tiede on aina poliittista, se ei kijat arvioivat humanistisia tieteenalolua käytiinkin joskus 1970–1980-luvun vain aina ole tietoinen omasta po- ja oman tieteensä lähtökohdista. taitteessa.” Naistutkimus on monitieteinen liittisuudestaan. Tarkoitan poliittista ”Onhan se vähän hassua,” Puusala, jonka sisällä on paljon tutkijoita siinä mielessä, että on kyse vallasta ja tinen hymyilee. ”Onhan luonnontieeri lähtökohdista ja vastaavasti moni- hierarkiasta. Esimerkiksi Alzheimerin teilläkin oma historiansa, jonka aikana tieteistä tutkimusta. Mitään yksittäistä taudin valinta tutkimuskohteeksi mer- on pidetty tieteellisinä faktoina mitä naistutkimusmetodia ei ole olemassa, kitsee muiden tutkimuskohteiden ra- erilaisimpia asioita.” □ vaikka blogissaan Niemelä ja Tammi- jautumista ulkopuolelle ja jo tällainen Anna Mäkelä, Liina Puustinen & Iiris Ruoho salo tuntuvat niin uskovan: priorisointi on poliittinen valinta. Po- (toim.): Sukupuolishow. Johdatus feministiseen ”Mikäli naistutkimuksessa on tie- liittisuus sinänsä ei ole pahasta, mutta mediatutkimukseen. Gaudeamus. 250 s. 28 €. Jussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo: Keisarinteen piirteitä, ne ovat siinä naistutki- feministisen tieteenkritiikin mukaan nan uudet (v)aatteet. Naistutkimus luonnontieteellisestä näkökulmasta. Terra Cognita. 116 s. muksesta huolimatta. Toisin sanoen tieteentekijöiden pitäisi tuoda se esiin, 25 €. mitä enemmän muiden alojen me- kirjoittaa oma asemansa näkyviin.” todiikkaa, esimerkiksi tilastotiedettä, Niemelän ja Tammisalon hyöknaistutkimuksen ala sisältää, sitä tie- käystä nimenomaan naistutkimuksen teellisempää se ipso facto on.” kimppuun on ihmetelty; sopisihan Vaikuttaa siis siltä, että mitä lä- heidän kritiikkinsä miltei kaikkeen huhemmäs luonnontieteitä tullaan, sitä manistiseen ja suureen osaan yhteisongelmattomampaa on myös nais- kuntatieteellistä tutkimusta. He itse tutkimuksen tekeminen. Puustisen myöntävät, että kritiikin kohteina voisi mielestä koko naistutkimus on sanana olla useampikin tieteenala, mutta perustelevat blogissaan valintaansa näin: harhaanjohtava: ”Syy, miksi valitsimme naistutki”Itse asiassa kyse on näkökulmasta eikä mistään yhtenäisestä tutkimus- muksen, on siis nimenomaan se, alasta. Naistutkimus on aina ollut poik- että se on erityisen räikeä esikäkitieteellistä, aivan kuten viestinnänkin merkki akatemiaan pesiytyt i tutkimus, ja juuri näiden kahden tut- neestä pseudotieteestä.” s y y d en kimusalan rajaaminen jonkinlaiseen Tuntuu hieman historiaa: se yhteiseen kehykseen oli haasteellista ong elmalliselta, mitä pidetään Sukupuolishow’ta tehtäessä.” että luonnon’luonnollisena’ osoiteAkateemisen naistutkimuksen juu- tieteilijöiksi taan kulttuurisen ja poliitret ovat 1970-luvun ”toisen aallon” fe- identifioitisen preferoinnin tulokseksi. minismissä, joka oli hyvin vahvasti po- t u v a t Tämä on kyllä huono vertaus, kosliittista toimintaa ja lanseerasi sloganin tutka sukupuolijärjestelmä on perustavan”henkilökohtainen on poliittista” kylaatuisimpia aiheita, mitä ihmistieteet voivat seenalaistaakseen julkisuudessa vedetkäsitellä...” tyä rajaa julkisen ja yksityisen välille. Minkälaisia ajatuksia taannoinen keskustelu, jossa Juuri poliittisuuden ja ideologinaistutkimusta kutsuttiin epätieteelliseksi politisoinniksi, suuden Niemelä ja Tammisalo herättää kriittisen miestutkimuksen edustajissa? näkevät uhaksi tieteen obFe “Mitään keskustelua en näe vielä syntyneen. Niemejektiivisuusvaatimukselminislän ja Tammisalon kirja oli provokaatio, jossa ei edes le, jonka Puustinen tisen meyritetty pohtia sitä, millä tavoin jokin poikkitieteellinen näkee jo lähtökohdiatutkimuksen lähestymistapa voi olla sinänsä arvokas. Kyseessä on taisesti kumvastakohdaksi ja pohjimmiltaan luonnontieteiden pitkään jatkunut kammalliseksi taistelupariksi vääräleuat panja ihmistieteitä vastaan. Kari Enqvistin ja muiden vaateeksi: mainitsevat usein sovinistisen fyysikkojen tilalle ovat nyt vaihtuneet sosiobiologit.” mediatutkimuksen. Sovinismista Voidaanko nais- ja miestutkimuksen välille ylipäänsä ei kuitenkaan ole kysymys, kun tarkasrakentaa kilpailuasetelmaa? telun kohteeksi otetaan kriittinen miestut“Voidaan, mutta sellaisesta ovat kiinnostuneet lähinkimus. nä ne, jotka katsovat yliopistolaitosta ulkoapäin, esimerKriittinen tutkimus miehistä tai mieskritiikki kiksi Miessakit-järjestössä on esiintynyt tällaisia mielipion aina feminististä tai suhtautuu feminismiin myönteitä.” teisesti. Sen tutkimuskohteena ovat miehet ja maskulii”Iso enemmistö niistä, jotka tekevät miestutkimusnisuudet ja sitä voivat tehdä joko miehet tai naiset tai ta yliopistossa, tietää että tiedepoliittisesti viisainta on miehet ja naiset yhdessä, kriittisen miestutkimuksen inedistää naistutkimuksen asemia. Suomessa miestutkimus ternet-sivuilla kerrotaan. on toistaiseksi niin vähäistäkin, ettei sille ole mielekästä Jos miestutkimus on lähtökohdiltaan feminististä, perustaa omia oppituoleja. Kymmenen vuoden kuluttua minkä takia kumpaakin sukupuolta tutkitaan erikseen, tilanne voi olla täysin erilainen, mutta silloinkin kannattaa kriittinen miestutkija Markku Soikkeli? ehkä ennemmin puhua sukupuolijärjestelmän tutkimuk“Ei tässä tutkita sukupuolia sinänsä, vaan sukupuolijärjestelmää; sitä miten käsitykset sukupuolista toisiaan sen oppituoleista.” Markku Soikkeli toimii tutkijana Turun yliopiston täydentävinä tai toisilleen vastakkaisina ovat historiallisesti taiteiden tutkimuksen laitoksella. muodostuneita. Yhtä lailla voidaan tutkia vaikkapa vasen-
kesän loputtua?
nyt? Mitä he tekevät
alta. Missä he ovat
näyttämö jalkojen
atterilaisilta vedetty
puolelle ja kesäte-
ty portin väärälle
totyöntekijät teljet-
rannoilta, huvipuis-
dit ovat poistuneet
On syksy. Rantavah-
tiet on päällystetty.
mansikkapellot ja
mijat ovat jättäneet
Kesä on ohitse. Poi-
Teksti Maija Lindblom Kuvat Timo Harjuniemi ja Tuomas Kärkkäinen
SYKSY VEI MUURARIN
Roosa Saarinen Kesäteatterilainen
Roosa Saarisen kesä kului kukkona Nurmijärven Kivijuhlien näytelmässä Seitsemän koiraveljestä. Teatteri on jo pidempään kiinnostanut Saarista, mutta kukon rooli oli hänen ensikosketuksensa teatterin tekoon. Kesäteatteri imikin Saarisen pariinsa sen verran tehokkaasti, että suunnitelmissa on paluu teatterin pariin ensi kesänä. Ainoa huono puoli kesäteatterilaisen hommassa on palkattomuus. Sen takia Saarinen teki tänä kesänä kahta työtä: päivät kuluivat vaateliikkeen myyjänä ja illat teatterin parissa. Tänä syksynä Saarinen aloitti modistin opinnot Helsingin palvelualojen oppilaitoksessa. Opiskelun ohessa Saarinen tekee edelleen osa-aikaisena töitä vaatekaupassa. Tulevaisuudessa Saarinen toivoo voivansa yhdistää modistin koulutuksen teatterityöhön.
15
Kati Hakala huvipuistotyöntekijä
Kati Hakala aloitti työt Lintsillä kuusi vuotta sitten. Yliopisto-opiskelija tarvitsi rahaa ja Linnanmäen työympäristö sekä pitkä kesäkausi kiehtoivat. Ensimmäiset kesät kuluivat laitteita pyörittäessä, mutta tänä vuonna Hakala pyöritteli lähinnä työntekijöitä vuoroesimiehen ominaisuudessa. Hakala valmistui äidinkielen opettajaksi puolitoista vuotta sitten, ja talvikaudet ovat kuluneet yläaste- ja lukioikäisiä sivistäessä. Tänä vuonna Hakala viettää Linnanmäellä aikaa tavallista pidempään huvipuiston valokarnevaalin takia. Sitten vuorossa on tauko sekä huvipuistoelämästä että opettajan hommista. Joulun jälkeen Hakala suuntaa Aasiaan lomailemaan, mutta ensi kesänä on jälleen aika vetää ylle violetti työasu – kenties viimeistä kertaa.
16
Sakari Ebeling Rantavahti
Mennyt kesä oli Sakari Ebelingille toinen uimavalvojana Hietaniemen rannalla. Hammaslääketieteen laitoksella neljättä vuotta opiskelevalle Ebelingille Hietsun ranta oli kuitenkin tuttu jo ennen rantavahdiksi ryhtymistä. Rantavahdin hommiin Ebeling ajautui, kun hän pari kesää sitten tajusi, että tästä rantaelämästä voisi saada rahaakin. Rantavahdin työ osoittautuikin mukavaksi: työ ei ole kovin raskasta mutta silti monipuolista, työkaverit mukavia ja palkkakin kelvollinen. Talvisin Ebeling suorittaa opintojaan ja urheilee. Ensi kesänä punaiset shortsit vaihtuvat kuitenkin todennäköisesti valkoiseen hammaslääkärin takkiin, kun oman alan työt kutsuvat.
17
8000 k
m
/
h
Anssi Kasitonnin tekemä nykytaide on hilpeää. Taiteilijasta itsestään olisi hirveää tehdä sokeeraava teos, jollei sitten sokeeraavuus kumpuaisi huonoudesta. Teksti ja kuvat Tuomas Kärkkäinen
”Mä olen täällä Kiasman päädyssä ihan reunassa”, Anssi Kasitonni kertoo minulle puhelimitse. Hän puhuu kuitenkin ilmeisesti vain fyysisestä sijainnistaan kahvilassa eikä niinkään sijoittumisestaan nykytaiteen tekijöiden joukossa. Löydän taiteilijan. Hänellä on harvat pulisongit, 60-luvun muovisankaiset arkkitehtisilmälasit, punainen kaulaliina ja flunssa. Puolikuntoisuudesta huolimatta huomenna pitäisi esiintyä Sarjakuvafestivaalien klubilla. Kuumekaan ei vielä niin haittaa, mutta laulaminen on inhottavaa, jos nenä on tukossa. Lofi-nero ja ITE-poppis Anssi Kasitonni on monialainen taiteilija, jonkinlainen lofi-versio renessanssinerosta. Rämisevän ja horjuvan musiikin lisäksi hän tekee lyhytelokuvia, veistoksia, installaatioita ja toisinaan maalauksiakin. Kaikki niistä rämisevät ja horjuvat, mutta se kuuluu asiaan. ”Eiköhän mun töistä pitäviä viehätä niissä juuri se tietynlainen kotikutoisuus, ja se, että joku jaksaa väsätä”, hän selvittää ja vilkaisee teipillä korjatun kännykkänsä kelloa. Teknisesti varmaankin miltei kuka tahansa pystyisi tekemään jotakin samankaltaista kuin Anssin teokset, jos vain pitkäjännitteisyys ja mielikuvitus riittäisivät. Tämä mies ei ole virtuoosi. Hän itse kertoo olevansa ”ei tullut takkia, tuli liivit” -koulukunnan miehiä. Harvemmin teoksista tulee ihan sitä, mitä alun perin piti, mutta se on usein vain hienoa. Omapäisyys on tehnyt Anssista omaperäisen. Itse omaan tyyliin tekemällä taiteesta tulee oman näköistä, eikä siinä kaivata ohjeita siitä, millä tavalla taidetta kuuluisi tehdä oikein. Tällainen itsestä lähtevä työskentelytapa on kirvoittanut monista arvioijista vertauksia maakuntien takapihoilta tuttuun ITE-taiteeseen. Hänen töitään on kutsuttu ITE-poppikseksi runsaiden popkulttuuriviitteiden vuoksi. Anssi ei määritelmää purematta niele, vaikkei siitä loukkaannukaan. ”Puhuttiin juuri kaverin kanssa tästä koko ITE-hommasta. Sen mielestä ITE ei ole ollenkaan taidetta, koska ei sitä ole taiteeksi tehty. Nehän haluaa lähinnä itseään varten sen kivan sarvikuonon siihen portin pieleen.” Anssi sen sijaan tekee taidettaan itsensä lisäksi myös yleisölle. Lisäksi hän huomauttaa, ettei ITE-taiteen
piiriin normaalisti lueta elokuvia, jotka kuitenkin ovat tärkeä osa hänen taidettaan. Toki niidenkin muoto on varsin kaukana suuren rahan elokuvatuotannoista. ”En tiedä. Ehkä se jonkinlainen ITE tulee mulla persoonasta, sellaises-
ta leväperäisyydestä”, Anssi tiivistää virnistäen. Ritari Ässän mystiikka Vaikka Anssin teosten tekninen taituruus ei ehkä ensi katsomalta henkeä salpaakaan, sanomisen tapa on kuitenkin jotakin niin omalaatuista, että harvalla mielikuvitus riittää moiseen. Animaatioelokuvassa oravapoika ei halua tulla liito-oravaksi isänsä jalanjäljissä, veistoksissa muoviset lelusotilaat skeittaavat ja robotti ajaa traktoria tulevaisuuden maaseudulla. Oma visio on Anssilla aina ollut vahva. Hänen taiteensa on kouluajoista asti ollut jokseenkin samanlaista. Näkemystä ei onnistunut tuhoamaan taidekoulukaan. Lahden taideinstituutin opettajilta on myöhemmin kuulunut, ettei nuorta miestä voinut opettaa, koska ei tämä oppinut mitään eikä halunnutkaan oppia. ”Mä olin taiteilija jos silloin, huono taiteilija tosin, mutta kuitenkin.” Myös taiteelliset innoittajat ovat pysyneet lapsuusajoista asti samoina. Kouluikäiselle pojalle innostavimmat kulttuurituotteet eivät suinkaan ole rembrandteja tai picassojakaan, vaan nimenomaan tuotteita; Ritari Ässä, Bud Spencerin ja Terence Hillin roskaelokuvat ja kaikenlaiset supersankarit ovat vaikuttaneet parikolmekymppisten suomalaisten maailmankatsomukseen huomattavasti enemmän kuin kanonisoidut klassikot. Ne ovat kulttuuria, joiden parissa me olemme kasvaneet ja joita on siksi vähintäänkin luontevaa käyttää taiteenkin taustamateriaalina.
Anssi epäilee varsinkin veistostensa avautuvan todella hankalasti jos ollenkaan ihmiselle, joka ei tunne esimerkiksi Ritari Ässää tai Taisteluplaneetta Galacticaa. Virossa järjestetyssä näyttelyssä Anssi pani esille Ritari Ässän KITT-autoon perustuvan teoksen. Paikallinen taiteilija katseli teosta hetken ihmeissään ja kysyi sitten, onko se dinosaurus. ”Se on hienoa, jos minä vielä viisikymppisenä teen jotain KITT-veistoksia, eikä kukaan enää edes muista koko sarjaa. Niistä töistä tulee todella mystisiä”, Anssi haaveilee. Matkalla ylöspäin Mystisen hilpeille töille tuntuu tällä hetkellä riittävän kysyntää. Onko Anssi Kasitonni kovassa nosteessa taidepiireissä? ”Mä en haluaisi ajatella niin, koska se tarkoittaa helposti sitä, että mä olisin tähdenlento. Sellainen tasainen jatkuva nousu olisi tietysti kiva... Ja toisaalta onhan se tähdenlentokin parempi kuin ei edes sitä. Että mikäs siinä!” Seuraavana iltana Dubrovnikissa suosio ainakin tuntuu olevan valtava. Yleisö antaa raivoisat aplodit jokaiselle Anssin lyhykäisistä kappaleista, vaikka hän laulujen välissä valittaakin niiden menevän pieleen flunssan vuoksi. Puolen tunnin erinomaisen keikan jälkeen Anssi yrittää lopettaa, mutta yleisö muistaa, että hän lupasi kertoa viimeisen kappaleen jälkeen kaskun, eikä päästä häntä ennen kuin se on kuultu. ”Jaa niin se kasku. No, tiedätte kun on sellainen suomalainen sukunimi kuin Skyttä. Niin jos mun sukunimi olisi Skyttä ja meille syntyisi tytär – varsinkin jos olisi asuttu Amerikassa –, niin arvatkaa, mikä nimi me annettaisiin sille. Beverly Hill.” □
Anssi Kasitonnin näyttely Myymälä2:ssa joulukuussa. Mene sinne.
19
KALLIO Teksti Ida Karimaa, Jussi Palmén ja Soili Semkina Kuvat Tuomas Kärkkäinen
Kyse on järjestelmällisestä valehtelusta. Asuntoilmoitukset lupaavat boheemia rentoutta ja sykkivää kaupunkielämää. Nuoret puhuvat vaihtoehtoisen ravintolakulttuurin helmistä, hippien ja taiteilijoiden mekasta, jopa Suomen SoHosta. Maamme suurin päivälehti vahvistaa tietoisesti näitä myyttejä kutsumalla kaupunginosaa romanttiseksi. Tämän paikan totuus on kuitenkin toinen. Hesaria luetaan, mutta sen luvut kertovat eri tarinaa. Tervetuloa elämysmatkalle Helsingin Kallioon. Täällä voi kokea kaiken sen, mistä äiti varoitti pienenä. Öisin juhlitaan lihan ja veren liittoa, tyhjennetään kaikki ruumiin kanavat ja täytetään ne pian uudestaan. Uuteen aamuun Kallio herää kuin savuava sotatanner, jonka yllä ruudinkatku yön jäljiltä leijailee. Nyt on aika katkaista narut illuusiolta. Groteski kohtasi kolme vaikuttajaa ja tivasi heiltä, onko oikein, että juuri Kalliossa haisee kuselta ja kadut täyttyvät sosiaalisista ongelmista. Voisiko asialle kenties tehdä jotain? 20
HAISEE ”Moraalittomuus on hyväksytty tänne” Kampaaja Mirjam Kaaristen mielestä Kalliossa mättää jokin pahasti. Hän on kyllästynyt siihen, miten asiat ovat, ja ottanut ohjat omiin käsiinsä. Kahdeksan vuotta sitten Kaariste muutti parturikampaamonsa Töölöstä Kallioon ja oli luopua työnteosta heti muuton jälkeen. ”Aluksi tuntui ihan hirveältä. Humalainen mies sammui kampaamoni oven eteen, ja olin jo lähdössä pois kädet ylhäällä. Mutta sitten päätin, että tämä on mun työpaikka ja leipä pitää ansaita. Siitä lähtien olen yrittänyt tehdä kaikkeni.” Kaariste on perustanut yhdistyksen nimeltä ”Kallio puhtaaksi”. Yhdistyksen tavoite on tehdä Kalliosta siistimpi paikka ja puuttua siellä vallitsevaan käyttäytymiskulttuuriin. ”Ihmiset eivät ole oikein ymmärtäneet, että tämä ei ole mikään puuhamaa, jonne voi tulla sotkemaan ja tekemään mitä huvittaa. Täällä myös asuu ihmisiä.” Kaaristen mielestä Kalliossa tulisi puuttua ainakin yleiseen metelöintiin, sotkemiseen ja mielivaltaiseen käyttäytymiseen. Häntä suututtaa, että työpäivän aamurutiineihin kuuluu lähes poikkeuksetta lasinsirujen kerääminen ja taistelu virtsankatkua vastaan. Yksi yhdistyksen tavoitteista on siivota thai-hierontapaikat pois Kalliosta. Ne tuovat asiakkaikseen Kallioon ei-toivottuja ihmisiä ja pahentavat täten käyttäytymisongelmia. Lisäksi huolta aiheuttavat leipäjonot ja asunnottomien asuntoloiden sijoittaminen Kallioon. ”Kun leipää jaetaan maanantaina, tiedän että sotkua ja rähinöintiä on luvassa.”
Leipäjonot eivät ole Kaaristen mielestä oikea tapa auttaa, sillä hänen mukaansa leivän jonottamien vie ihmisiltä itsetunnon. Parturoinnin ohessa sosiaalialalla yhdeksän vuotta työskennellyt Kaariste painottaakin henkilökohtaisen auttamisen merkitystä. ”Mieluummin rahat tulisi laittaa esimerkiksi tiloihin, joissa tavattaisiin ihmisiä, puhuttaisiin heille ja kysyttäisiin mikä on ongelma.” Kaaristella on selkeä näkemys siitä, miksi ongelmat ovat kasautuneet Kallioon. ”Minun mielestäni täällä on aivan liikaa ravintoloita pienellä alueella. Kalliossa asuu myös paljon nuoria ihmisiä ja sinkkuja.” Kaariste epäilee, että ihmisten kasvatus on höltynyt ja tapakasvutus jäänyt huomiotta. Hän kaipaileekin kuria takaisin. Toista Kallion veroista kaupunginosaa Kaariste ei osaa nimetä. ”Moraalittomuus on jotenkin hyväksytty tänne.” Kaaristen mielestä on äärimmäisen tärkeää, millä tavalla asiat sanotaan. Kun asiansa esittää kohteliaasti, menee se ihan eri tavalla perille. Kaariste haluaakin korjata asioita suvaitsevaisuuden hengessä. Ylireagoinnilla tai saarnaamisella ei saavuteta hänen mielestään mitään. Vastuu Kalliosta ja ongelmista on Kaaristeen mukaan kaupungilla ja päättäjillä. Asioihin pitäisi ottaa todellista kantaa. Surkuttelu ei auta, vaan ongelmia pitäisi ehkäistä ennalta eikä siivota jälkikäteen. Oman liikkeensä vaikutusmahdollisuuksiin Kaariste uskoo vakaasti, vaikka yhdistyksellä on tällä hetkellä vain viisi jäsentä. kotisivut ovat kuitenkin tekeillä. ”Sillä, miten asennoidutaan asukkaina tai yrittäjinä, on merkitystä. Olisi hyvä, jos asukasjärjestöt olisivat
aktiivisempia. Moni hyväksyy hiljaa näitä juttuja. Pitäisi vain löytyä oikeat henkilöt ajamaan ja tukemaan asiaa.” Palaute liikkeestä on ollut pääosin hyvää. ”Aluksi sain kommenttia, että mene sä Töölön nipottaja takaisin sinne, mistä tulitkin. Nyt olen kuitenkin sujut useimpien kanssa, kun olemme ystävystyneet ja oppineet tuntemaan toisemme. Naapurit ovat kiitelleet ja ihailleet sitä, kuinka uskallan puuttua asioihin.”
21
Kallio-Seura – kotiseutuaatetta ja lähiörakkautta Paitsi opiskelijoita ja taiteilijoita Kalliossa asuu huomattava määrä iäkkäitä helsinkiläisiä, joista valtaosa on naisia. Kallio myös keskiluokkaistuu, pääasiassa asuntojen hintojen nousun vuoksi. Etnistyminen on viimeisin ilmiö, mistä esimerkkinä afrikkalaisten ja arabialaisten pikkukauppojen runsaus. Miltä näyttää talvisodan aikana perustettu, kotiseutuaatetta ja paikallishenkeä vaaliva Kallio-Seura ry tällaista taustaa vasten? Kallio-Seura syntyi vuonna 1940 ja aluksi sitä kutsuttiin Sörkan Giboiksi, kavereiksi. Perustamista puolsi vahva sosiaalinen aspekti: seuran tarkoituksena oli auttaa sodasta kärsineitä. Nykyään seuran päätehtäviin kuuluu niin kalliolaisten asukkaiden, yrittäjien kuin yritystenkin edunvalvonta. Poliittisella tasolla yritetään lausunto-
22
jen antamisella vaikuttaa kaupunki- ja liikennesuunnitteluun, mikä tosin ei ole kantanut juurikaan hedelmää. Seura on ottanut kantaa myös Kallion ”sosiaaliseen kuormaan” – toisin sanoen alkoholistien määrään. Ruohonjuuritason toiminnalla on ollut kauaskantoisempia seurauksia. Seuran toiminta onkin etupäässä yhdessäoloa: yleisötilaisuuksia, vanhusten auttamista, näytelmä- ja käsityökerhoja, teatterivierailuja. Mutta hetkinen? Vanhuksia, käsityökerhoja... Mikä Kallio tämä oikein on? Kyseessä on Kallion toinen puoli. Lähiön piskuisissa asunnoissa viihtyvät myös vanhukset ja lisääntyvät lapsiperheet. Eikä Kallioon tulla yksinomaan yöllisten rientojen perässä. 19 000 asukkaan alueella on peräti 14 000 työpaikkaa. Kallio-Seura, asukkaat ja viranomaiset ovat toimineet yhteistyössä Kallion siistimiseksi. Yhdistyksen puheenjohtajan Raimo Nenosen
mukaan yhteistyö on ollut erinomaista, kehuja saa eritoten parjattu Stop töhryille -kampanja. Kauko Nygren, projektista vastanneen Rakennusvirasto HKR-tekniikan johtaja, kieltäytyi kommentoimasta kampanjaa, sillä Nygrenin mukaan “kaikenlaista julkisuutta kampanjasta pidetään provosoivana”. Muista menestyksekkäistä projekteista Nenonen nostaa esille Karhupuiston kunnostamisen. Entinen epämääräisen aineksen pesäpaikka on vapaaehtoisvoimin siistitty. Istutuksetkin kukoistavat. Puistoa hoitaa vapaaehtoisjoukko Karhupuiston kummit, joista suurin osa on yli 80-vuotiaita naisia. Lutusta.
”Laittomuus johtaa anarkiaan” Kaupungin päätös Etu-Töölöön Hietaniemenkadulle rakennettavasta asuntolasta herätti taannoin vastalauseiden ryöpyn. Asuntola herraskaiseen Töölöön! Hui kamala! Eikös se sopisi vaikka Kallioon... Internetin blogeissa pyörivän lainauksen mukaan Töölö-seura ry:n puheenjohtaja Hannu Haukanhovi on todennut, että ”alkoholistit eivät sovi Töölön kulttuuriympäristöön”. Kuulostaa mielettömältä. Haukanhovi kiistää vastustaneensa julkisesti Töölön asuntolahanketta. ”Töölö-seuralla on julkisesti täysin neutraali kanta tähän asiaan. Etelä-Helsingin Vihreät ovat väärinkäyttäneet sanomisiani. Tätä kutsutaan kansan kiihottamiseksi”, Haukanhovi kuittaa. ”Minulla on kopio pitämästäni puheesta, ja voin milloin tahansa todistaa, etten ole sanonut noin. Tuo on esimerkki siitä, minkälaista soopaa
tänä päivänä voidaan julkaista.” Haukanhovi ei kuitenkaan voivottele asemaansa mediapelin uhrina. Hän vannoo lojaalisuutta edustamalleen järjestölle, eikä suostu tarkemmin määrittelemään kantaansa Hietaniemenkadun asuntolaa koskevassa kiistassa. Hän sanoo, että mielipiteitä voi aina esittää, mutta kaupungin tehtyä jo päätöksensä ei tehokas kannanotto ole enää mahdollista. Hän selittää, että Töölö-seura on pyrkinyt ottamaan asukkaiden, myös lapsiperheiden, näkökulmat huomioon. Onko siis hyvä asia, että kaikki ongelmat kasataan Kallioon? Pois silmistä, pois mielestä? ”Väestöryhmien pakkosijoittaminen on historiallista, ja sille löytyy täysin oma nimensä. Luotan siihen, että kaupunki tietää, mitä se on tehnyt. On selvää, että Helsinkiä tulee kehittää tasapuolisesti. Elämän täytyy olla tasapainoista niin, että kaikilla kansalaisilla
on hyvä olla.” Juristina mies vannoo lain pykälien nimeen. Kysyttäessä mielipidettä Kalliossa aktiivisesti toimineeseen kaupungin Stop töhryille -kampanjaan vastaus kuuluu: ”Kaikki, mikä on laitonta, on kiellettävä, laittomuushan johtaa anarkiaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että city-kulttuuri on city-kulttuuria. Jos kyse ei ole töhryistä, taiteilijoilla voisi olla tietyissä yhteyksissä mahdollisuus hakea lupia maalauksilleen.” Tämähän on suorastaan yllättävää avarakatseisuutta lakimieheltä! Entäs thai-hieronta sitten? Miten Haukanhovi suhtautuu Mirjam Kaaristen aloitteeseen, joka pyrkii ajamaan alas epäilyttävät hierontapaikat? ”Tätä en voi kommentoida, en ole tutustunut asiaan”, Haukanhovi toteaa naurahtaen. □
23
Jälkiliukkailla
Kaikkien maiden prostituoidut, yhtykää! Teksti Timo Harjuniemi
Eduskunta rukkasi tänä syksynä kasaan lain, joka kieltää seksin oston parituksen tai ihmiskaupan uhrilta. Prostituution kaikkein vankkumattomimmille vastustajille tuore laki on kuitenkin pettymys: miehinen ylivalta saa jatkaa dominanssiaan, kun aikamiespoika Pihtiputaalta käy nelinkontin nöyryytetyn, taloudellisten kriisien ja mielenterveysongelmien riivaaman prostituoidun ylle. Kaikki seksin osto tulisi välittömästi kieltää tiukkojen ukaasien ja rangaistusten uhalla! Myyjiin ja ostajiin liitettävät mielikuvat on betonisoitava entistä vahvemmilla juotoksilla. Prostituoitu todellakin on seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa menettänyt narkkari, jonka me lain kädellä pukkaamme yhä syvemmälle yhteiskuntamme viemäriin. Ostajista nyt ei edes kannata puhua ilman mustia palkkeja, blurrausta tai äänimuokkausta. Prostituutioon liittyy vastenmielisiä, etovia ilmiöitä, joita ei käy väheksyminen. Samoin on valitettavasti seksin oston kriminalisoinnin ympärillä käytävän keskustelun laita. Keskustelu on hegemonisoitu tavalla, joka jättää huomiotta monet fiksut näkökulmat. Argumentoinnin virkaa hoitaa halpahintainen ja mustavalkoinen retoriikka, jonka – ansaitusti – nöyryytettyä ääripäätä edustavat Suomen Keskustaa äänestävät maatalonisännät, jotka haulikkoammunnalta ehtiessään murahtelevat: ”No jos ei mies muuten saa...”. Kun keskustelu kävi kuumimmillaan, olisin edellä mainittujen tomppeleiden sijaan mielelläni kuunnellut, mitä sanottavaa on tamperelaisen sosiologin ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetun Anna Kontulan kaltaisilla ajattelijoilla. Olisi ollut kiva kuulla jonkun sanovan, että Suomessa toimivan prostituoidun suurin ongelma on yhteiskunnallinen diskriminointi, asenneilmasto, jonka vuoksi prostituoidut ovat lähestulkoon henkipattoja, kolmannen luokan kansalaisia vailla minkäänlaisia oikeuksia. Ylimielisesti ja asiaa huonosti tuntevana uskallan minäkin väittää, että prostituoitujen suurin ongelma on heidän suoranainen vertautumisensa rikollisiin, ei ihmiskauppa tai mikään muukaan kansainvälisen rikolli-
suuden mystinen lonkero. Mukava olisi kuulla myös itse ammatinharjoittajien mielipiteitä. Ehkäpä joku opintojensa ohella prostituoiduksi ryhtynyt olisi korostanut opintotuen mitättömyyttä ja seksipalvelujen myyntiä varteenotettavana vaihtoehtona hävyttömän matalapalkkaisille, usein naisvaltaisille palveluammateille. Kenties hän olisi toivonut tulevansa kohdelluksi ennen kaikkea ihmisenä ja työläisenä, jolla on samanlaisia oikeuksia kuin kaikilla muillakin. Kuka tietää, ehkä olisimme päätyneet tämän kuvitteellisen haastatellun kommenteista radikaaliin päätelmään: prostituutiota ei ehkäistä kriminalisoinnilla, vaan toimen edellytyksiin kajoamalla – rakentamalla sosiaalisesti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Prostituutiosta pitäisi siis pystyä keskustelemaan myyttejä kaihtaen ja ilman ennakkoluuloja. Olisi aiheuttamastaan tuhahtelusta huolimatta pystyttävä sanomaan muun muassa se, että kaikki prostituoidut eivät ole järjestelmällisen ja julman hyväksikäytön uhreja. Vai onko tässä yhteydessä kategorisesti väärin puhua elinkeinon harjoittamisen vapaudesta? Onko ILO:n lauselman lainaaminen ja prostituoitujen kohteleminen ammatinharjoittajina ainoastaan sovinistista ja hieman huvittavaa? □
Virtuaalimaailma upottaa asukkaansa yhteisöihin.
”Saisinko töitä? Voisinko mitenkään päästä töihin, arvon rouva?” Toisin kuin luulla saattaa, ei kysyjä ole työmarkkinoille itseään väkisin tuputtava sosiologi, vaan virtuaalimaailman asukas, joka tahtoo hammaslääkärin apulaiseksi. Nuoleskelu tepsii, sillä työpaikka heltiää silmänräpäyksessä. ”Okei, vaihdetaan paikkoja.” Kotvan kuluttua laulaa hammaspora: ”*prrrrrr*” Habbo Hotelli on verkkoselaimessa toimiva virtuaalinen maailma, jonka asukkaat voivat keskustella sekä suorittaa yksinkertaisia toimintoja sarjakuvamaisessa ympäristössä. Siinä missä moni konsoli- ja tietokonepeli pyrkii entistä realistisempaan visuaaliseen esitykseen, näyttää hotelli viittaavan kintaalla uppoutumisen elämykselle, immersiolle. Hotelliketju on kuitenkin kasvattanut suosiotaan rajusti 12–16vuotiaiden parissa. Teknillisen korkeakoulun tutkijat Mikael Johnson ja Kalle Toiskallio arvioivat vuonna 2005, että neljännes suomalaisista 10–19-vuotiasta nuorista vierailee hotellissa kerran kuukaudessa. Virtuaalisia hampurilaisia Mutta mistä tulevat hotelliketjua pyörittävän Sulake Corporationin rahat? Käytännössä kahdesta lähteestä: käyttäjille myytävästä virtuaalisista tavaroista, kuten digitaalisista sohvista sekä kolmansille osapuolille myytävistä mainoksista. Äkkiseltään kuultuna ajatus pikseleistä koostuvien levysoittimien, sohvien ja muun tilpehöörin myymisestä Playmobil-ukkoa muistuttaville virtuaalihahmoille vaikuttaa pöhköltä idealta. Jotakin lumoavaa sarjakuvamaailmassa tuntuu kuitenkin olevan. Sampo Karjalaisen ja Aapo Kyrölän vuonna 1999 perustama hotelliketju on levittäytynyt 19 maahan. Sulakkeen ilmoituksen mukaan sillä on liki 60 miljoona rekisteröitynyttä hahmoa ja 6,5 miljoonaa vierailijaa joka kuukausi.
”Ihan alkuun Habbon kaltaista ideaa ajateltiin aikuisille, mutta värikkään ja sarjakuvamaisen olemuksensa ansiosta palvelu löi itsensä läpi nopeimmin juuri nuorille”, tulkitsee suosiota pelitutkija ja konseptisuunnittelija Satu Heliö. Virtuaalimaailman asukkaat keskustelevat toistensa kanssa, muodostavat yhteisöjä, järjestävät erinäisiä kilpailuja ja tapahtumia sekä rakentavat hotellihuoneistaan hämmentäviä komplekseja. Habbo-maailmassa toimii esimerkiksi suosittu sairaala, useita järjestäytyneitä armeijoita sekä hampurilaisravintola. Sulakkeella työskentelevän Heliön mukaan rajattu mutta silti avoin ja leikillinen tila tarjoaa mahdollisuuden identiteetillä ja olemuksella leikkimiseen. Hiusten värjääminen virtuaalisesti ei ole yhtä iso juttu kuin uuden kampauksen kanssa yläasteelle lampsiminen. Hiusten väriä vaihtavat pikseliukot eivät kuitenkaan riitä selittämään, miksi nuoret palaavat takaisin palveluun. Heliön mukaan syy on kavereissa: kun nuori investoi aikaansa johonkin yhteisöön, hän kasvattaa väistämättä siteitä, joista ei halua helposti luopua. ”Tunne yhteisöllisyydestä syntyy riippumatta siitä, onko kyseessä reaalinen vai virtuaalinen kaveriporukka tai tapaamiskanava.” □
Teksti Aleksi Moisio
Kirjoittaja tekee parhaillaan virtuaaliidentiteettejä käsittelevää pro gradua yhteistyössä Sulake Corporationin kanssa.
25
SINULLE ON KUPONKIUUTISIA Teksti Timo Niemi
Kuponkiuutiset on kaikille tuttu postiluukun ilopilleri. Sen etusivun cd-levymainoksista tehtävistä hypoteettisista valinnoista on tullut yleisesti tunnustettu ajanviete. Etusivu on myös helppo kääntää salamannopeasti päällimmäiseksi, kun huoneeseen astuu äiti tai mummi. Allekirjoittanut pidättäytyy kaikista viittauksista omaan elämäänsä. On täysin mahdollista, että vanhemman naisväestön mielikuvat Kuponkiuutisista liittyvät tukisukkahousuihin ja piparkakkumuotteihin, mutta heidän tiedokseen: talon pojat tutkivat niitä loppupuolen aukeamia. Koulun pihalla leikitään vielä poliisia ja rosvoa, mutta kotiin tullessa kynnysmatolla makaa portti tuntemattomaan. Kuponkiuutisissa maailma näyttäytyy parhaimmillaan. Avain ongelmien ratkaisuun ja onneen löytyy tavaroista. Tavarat ovat ostettavissa. Universumi on tarjouksia täynnä, ja sen läpimitta on tasan yksi puhelinsoitto. Pintapuolisesti Kuponkiuutiset jaotellaan helposti samaan kastiin Anttilan katalogien kaltaisten koko perheen julkaisujen kanssa, sikäli kuin pohditaan painotuotteiden merkitystä nuorten (miesten) seksuaaliselle herää-
26
miselle. Itse asiassa Kuponkiuutisten funktio on kuitenkin hieman eri jo formaatista lähtien. Pienet sivut runsaine teknisine tietoineen eivät toteuta samaa tehtävää kuin suurikokoiset vaatekuvastot, jotka loistavat pikemminkin esteettisyydellään. Mutta juuri Kuponkiuutiset iskee kaikkein kipeimmin aikamme hermoon, sijoittuen pirullisella tavalla jonnekin H&M:n ja Bilteman kuvastojen välimaastoon. Äärimmäinen kuluttajuus tunkeutuu ihmisyyden ytimeen, rakkauden lähteelle, tehden siitä välineurheilua. Tämän yhdistelmän opetusarvo on helppo kyseenalaistaa, sillä kuvaston tarjoama kuva lemmen saloista voi saavuttaa sangen mielenkiintoisia ulottuvuuksia pienten propellihattujen alla. H-hetken koittaessa välineiden on ehdottomasti oltava kunnossa. Ennen aktia paikat rasvataan, pumpataan, koristellaan ja maustetaan. Yhden illan juttu uhkaa jäädä nimensä veroiseksi, mikäli käytetty ehkäisyväline ei hohda ultraviolettia ja ole kryptisesti kirjailtu. Sängyn laidalla tulee nököttää miniydinreaktorin näköinen väline, ja seuraavan siirron määrää rakkausaiheisen lautapelin hyrrä. Hyvä. Säästöpossu säpäleiksi ja
viikkorahat hyötykäyttöön? Totuuden päivä voi olla käsillä. Mielenkiinto on kenties jo herännyt, vaikkei nuorukaisen kehitys olisi edennyt edes varsin kouriintuntuvaan toiseen peilivaiheeseen. Koko touhu vaikuttaa kuitenkin varsin tekniseltä. Kuponkiuutisten sivuja selaamalla se on helppo rinnastaa lintubongailuun tai kuntopyöräilyyn. Eikä siinä kaikki. Edes oman itsensä ilahduttaminen, suojassa toisen katseelta, ei Kuponkiuutisten ideologian mukaan ole täysipainoista ilman sopivia vempaimia. Vaan onneksi on muitakin lähteitä, joilla pienokaiset itseään sivistävät ja joiden turvin he itseensä tutustuvat. Oletettavasti melko harva elättelee harhakuvia vapaapainija-asusteista ja hyrisevistä housuntäytteistä silloin, kun ongelma alkaa oikeasti olla ajankohtainen. Jokainen sukupolvi tuntuu olevan yhtä lailla huolissaan lastensa käyttämästä kuvastosta. Tästä huolimatta ei ole syntynyt mitään seksuaalisesti turmeltunutta vuosikertaa. Silti, eikö jokainen vanhempi mieluummin voisi aina välillä unohtaa sen tutun ja turvallisen Anttilan kuvaston auki keittiön pöydälle? □
Epiloituja totuuksia
Gir l s j u s t wa n n a hav e fu n Teksti Ida Hakola ja Varpu Salo
Aiomme pitää hauskaa tyttöjen kesken, shampanja poreilee ja puuterihuiskut viuhahtelevat. Tunnelma on noususuhdanteessa vielä yökerhon punamatolla ja niinpä suuntaamme välittömästi sykkivälle tanssilattialle värikkäät drinkit kätösissämme. Rytmikäät liikkeet ja lanteen kiemurtelu tiivistävät pienet hikihelmet itse kunkin dekolteelle. Tanssin lämmittämät vartalot kuitenkin vetävät myös saalistavat petolinnut esiin pylväiden takaa. Kuten rabieksen runtelemat piskirukat, nämäkin saalistajat lähestyvät meitä humalainen himonkatse silmissään. Rekisteröimme heidän yhä tiiviimmän läsnäolonsa huomioimatta heitä, kunnes ensimmäinen Ike Kanerva iskee himokkaan kouransa kiinni minihameella verhoiltuun ahteriin. Tanssi ei ole seksiinkutsu – toisin kuin nämä alfaurokset tuntuvat olettavan. Lupa koskettaa hankitaan katseen vaihdoin ja hienovaraisin äänettömin viestein. Puun takaa tuleva kourinta ei ole molemminpuolinen sopimus. Lieneekö kyse sukupuolten välisistä eroista, mutta mieleemme ei juolahtaisi pahimmassakaan tuubassa käydä kiinni vieraan miehen pikkuprinssiin. Tuntuu kohtuuttomalta, että on enemmän sääntö kuin poikkeus että baarissa tulee kähmityksi. Mutta missä vika piilee? Ehkä
testosteronin kyllästämä toiminta on hallitsematonta ja kyseessä onkin lapsuudesta kumpuava tiedostamaton oidipaalinen refleksi, jossa mies ojentaa kouransa haluaamaansa kohdetta päin unohtaen normaalit sosiaaliset konventiot. Kuten horisontissa siintävä keidas keskellä erämaata, tuntuvat herkkupeput vetävän janoisia uroita puoleensa. Pakkorefleksion ohella ilmiötä on hankala selittää. Mitä vittua? What the fuck!!? Kaikissa paikoissa on oma seksuaalisen vallankäytön harjoittaja. Oli sitten kyseessä trendikäs yökerho, syrjäkylän lähijuottola, työpaikan taukotila tai vaikkapa kasiluokan liikuntatunti uimahallissa. Häirintä on arkipäivää. Sitä ei pääse pakoon yksikään nainen, ulkonäköön, ikään tai muihin tekijöihin katsomatta. Ei naisia kourita saati raiskata heidän ulkonäkönsä tai käyttäytymisensä vuoksi. Kyse on vanhasta vallanperinteestä. Mies on luomakunnan herra ja siten oikeutettu nauttimaan sen hedelmistä – niin kirjaimellisessa kuin viitteellisemmässäkin mielessä. Lantio ei valehtele. Mutta sensuelli keinunta ei välttämättä ole suunnattu kaikille sen havaitseville. Mitä sitten olisi naisen unelma tanssilattialla? Katso vaan ja ihaile, mutta varokin koskemasta. □
27