groteski_2010_1

GROTESKI

10

17

32

GROTESKI 1/2010 Nousukausi

?! is lm aa va k o os tk r le uin s ,o k tu ” oi e! ee on n. irj t ul ä nn ää äk lee sa i t ill at yö ik Pä irpa sus aus me tom vav m 04 5 S ou suk han at tur ttu ään 0 N ou aa tum ää iju ht la set 06 7 N ah au täk sm Ei y mil rilli ua 0 R am it ni n. sti pe sk 10 4 L iinn mu ää lui rin la 1 K om ik lla o än 17 K i m t ru um m 18 9 “E ytö uhu hem 1 T ier vä 20 4 P ua, 2 s u t no ivo to än se a m ou rin en em ei n ta om En un kan Su jat i 28 0 K ats ren utu att 3 T uo tta m 31 2 N olu am 3 S un 36 0 M 4 Julkaisija: Media ry Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki Painos: 300 kpl ISSN 0782-0909 groteski@mediary.fi http://www.valt.helsinki.fi/blogs/groteski

Päätoimitus: Lauri Laavakari, Emmi Lehikoinen, Kaisa Saario, Laura Salonen Kansi & sivun 03 kuva: Lilli Mustila Sisältö: Noora Happonen, Tapio Ikkala, Tiina Kanninen, Miika Karttunen, Matti Koivisto, Lauri Korolainen, Katri Koskela, Jani Kääriäinen, Lauri Laavakari, Iiris Lagus, Emmi Lehikoinen, Karimatti Miettinen, Verneri Ruohoranta, Sonja Saarikoski, Kaisa Saario, Laura Salonen, Hanna Tykkä

Pääkirjoitus

s i r p a l e e t

Suomen 1990-luvun syvästä lamasta on jo kulunut yli vuosikymmen, mutta haavat eivät ole vieläkään täysin parantuneet. Kaatuvat pankit, joukkoirtisanomiset, harmaus ja Esko Aho nousevat lapsuuden muistoista mieleen lamasta puhuttaessa. Etteivät vuosikymmenen kuluttua flashbackit 2000-luvun lamasta olisi yhtä synkkiä, on kädessäsi Groteski, jonka jutut ja kannet eivät todellakaan ole ankeita ja harmaita!

Usko jatkuvaan talouden kasvuun osoittautuu joka kerta illuusioksi. Ja joka kerta taantuma tulee muka yllätyksenä. Taantumasta harvemmin kuulee sanottavan mitään hyvää. Työttömyyden kasvu ja säästöt yrityksissä ja julkisella sektorilla eivät toki ole mukavia asioita, mutta kolikolla on melkeinpä aina myös kääntöpuoli. Sen, mitä hyötyä taantumasta on ja mitä turhaa voit hankkia seuraavan nousukauden tullessa voit lukea tästä lehdestä.

Nousukautta odotetaan kuin palkallista kesälomaa. Skeenariomalleja rustataan ja talousennusteita laaditaan hikikarpalot otsalla. Myös päätoimitus uskoo nousukauden tuloon ainakin tämän lehden ajan, mutta myöntää ettei ymmärrä taloudesta mitään. Osaamme kuitenkin olla kriittisiä valtiotieteilijöitä ja kysyä: voiko ekonomistien vastauksiin luottaa vai tuleeko totuus kuitenkin oraakkelin suusta? Talouden lisäksi nousua tarvitaan toki myös muilla elämän osa-alueilla. Joillekin laskut ja nousut voivat tosin olla suorastaan paniikkia aiheuttavia kokemuksia, ja aina ei vaan nousua tule vaikka kuinka yrittäisi.Taantuma on näkynyt myös media-alalla ja etenkään toimituspuolella ei irtisanomilta ja lomautuksilta ole vältytty. Ei silti syytä vaipua epätoivoon. Groteski selvitti miten jo valmistuneet medialaiset selviävät lamautumattomina.

Edellisvuodesta poiketen eivät lehden jutut ole kaikki teemaan sidottuja. Niinpä vuoden ensimmäinen G ei olekaan pelkkää nousua ja laskua. Pääteeman lisäksi hypätään gonzoseikkailulle penkkarirekkaan, seurataan huippujunnuja ja selvitetään miten syntyy kotimainen sketsisarja, jossa on mukana missi. Jo tutuiksi tulleet palstat Sirpaleet ja Mun ammatti jatkuvat myös tänä vuonna. Moniin opiskelijoiden mieltä askarruttaviin kysymyksiin vastaillut Dr. Lefa sai väistyä Tatskan tarinan tieltä.

Groteskia luotsaa tänä vuonna neljä päätoimittajaa. Muun päätoimituskunnan huidellessa tammikuussa pitkin Aasiaa sain kunnian olla ensimmäisestä numerosta päävastuussa. Epätoivo iski helmikuun alussa. Olo oli kuin poliitikolla vaalivoiton jälkeen. Lupauksia tuli annettua, mutta mitään ei ollut tehtynä. Käsissäsi on kuitenkin G1/2010. Miten hyvin vaalilupaukset on täytetty, niin sen päätätte kuitenkin te, hyvät lukijat. Nousun kunniaksi päätettiin muuten ottaa heti alkuun muutama lisäsivu ja vaihtaa paperilaatua.

Lauri Laavakari Päätoimittaja

StockXCHNG

Osakekurssit alkoivat laskea vuoden 2008 kesän alussa ja Wall Streetin pörssissä romahti ryminällä 29.9.2008. Virallisesti taantuma rantautui Suomeen vuoden 2009 puolella. Kohta on jo pari vuotta saatu lukea ja kuulla taantumasta, lamasta ja talous- ja finanssikriisistä. Kahden vuoden henkinen darra. Ei kovinkaan mieltäylentävää. Irtisanomisia, YT-neuvotteluita, Älä ruoki lamaa -kampanjoita ja lomautuksia. Meillä tuli mitta täyteen. Kun taantuma pyllistää Groteskin naamaan niin Groteski pyllistää takaisin. Niinpä Groteski iskee taantumaa vastaan vuoden ensimmäisellä numerolla, jonka teemana on nousukausi.

Voroja liikkeellä

Niilon väärä valinta Ihminen on valinnan edessä: hän on juuri astunut metrosta ulos suunnaten kohti liukuportaita.

Kahdet portaat vetävät ylöspäin, toiset liikkuvat ja kuljettavat muutamaa ihmistä mutta toiset ovat pysähtyneet, koska kukaan ei ole hetkeen käyttänyt niitä. Mitä hän tekee? No tepastelee silkkaa nokkeluuttaan niihin pysähtyneisiin.

Portaat ovat pysähtyneet energiansäästösyistä. Mikä siinä on niin helvetin hauskaa astua niille pysähtyneille portaille? ”Tässä minä Niilo Nenänkaivaja saan isot pyörät pyörimään vain astumalla.” Onko se jotenkin kivempaa mennä liukuportaisiin, joissa ei ole muita? Saa rauhassa kaivaa napaa ja muhia yksin omassa hajussaan?

Menkää vaikka hissillä mieluummin. Tai jääkää kotiin.

Verneri Ruohoranta

B-luokan yökerhojen asiakkaiden tilit eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet viime aikoina pitkäkyntisten kohteiksi. Ilmeisesti myös ylhäisessä akateemisessa maailmassa harrastetaan törkeää salakuuntelua ja toisten ideoiden pöllimistä. Vai onko sattumaa, että Ylioppilaslehdessä 3/2010 komeilee juttu UniCafen herkuista ja etenkin kulttimainetta niittäneestä kasvishöystön Pedrosta – samasta aiheesta, josta oli tarkoitus kirjoittaa tähän Groteskiin?

Päässäni heräsi lukuisia kysymyksiä. Kuka on saanut vihiä ideastamme? Oletusarvoisestihan Groteski keksii parhaimmat jutut ensin, joten Groteskia ainakaan ei voida ideavarkaudesta syyttää. Olivatko ne kaksi kruununhakalaisessa baarissa vieressämme istunutta, ensitreffeille naamioitunutta nuorukaista todellisuudessa Ylkkärin toimittajia, jotka olivat saaneet vinkkiä suuren ja mahtavan ideariihen eli Groteskin toimituskunnan kokoontumisesta? Entä miksi UniCafen tuotekehityspäällikkö Riitta ei vastannut Groteskin kyselyihin, mutta kommentoi sen sijaan Ylkkärille avoimesti UniCafen ruokien nimeämisperusteista?

Ylkkäri päätyi jutussaan siihen, ettei Pedro olekaan henkilö, persoona, inhimillinen tai epäinhimillinen olento, vaan paikka. Heikko esitys. Pedron kasvishöystön Pedro ei todellakaan voi olla vain jokin nevöhöörd itsehallinnollinen alue Ohiossa. Aivan tästä läheltä Espoon Laaksolahdesta löytyy karvainen superkokki, 14-vuotias Pedro, joka valmistaa ainakin minun kasvishöystöni. Ylkkäri voi siis aivan vapaasti näiden vihjeiden perusteella ”laittaa Pedron maailmankartalle”.

Toim. huom. UniCafen tuotekehityspäällikkö vastasi kuin vastasikin Groteskille parin viikon viiveellä. Vastaus ruokien nimien alkuperästä ja mysteeri-Pedron henkilöllisyydestä kuului näin: ”Vuosien varrella UniCafeelle on kertynyt runsaasti reseptejä, joten kaikkien ruokien/reseptien ja varsinkaan nimien alkuperää ei tiedetä. Ruokien nimet tulevat tavallisimmin tavasta tehdä tai maustaa ruoka.

En tiedä kuka/mikä Pedro on ollut tai on, mutta yksi hyvin suosittu kasvisruoka on saanut nimen hänen mukaansa.” Käypä siinä sitten juttua kirjoittamaan.

Noora Happonen

nousussa.

Median hallitus 2010 esittäytyy.

Groteski kysyi uusilta hallituslaisilta kaiken, mitä olet heistä halunnut tietää.

1. Mitä aiot tehdä tänä vuonna hallituksessa?

2. Jos saisit viettää päivän doppelgängerinäsi, mitä tekisit?

3. Jos olisit räppäri, mikä olisi artistinimesi?

Noora Happonen, suhdevastaava 1.Tavoitteena on bondailla koko maailman kanssa ja hankkia vähintään 100 uutta Facebook-kaveria jokaiselle medialaiselle. Lisäksi aikomuksena on siipeillä, eli toisin sanoen sotkea paikat ja luistaa sitten siivouksista, mutta ei kerrota tota Verkulle.

2. Matkustaisin tietty kissabussilla, lentäisin sateenvarjolla ja hymyilisin leveästi jokaiselle vastaantulijalle.

3. MC Quatros Ojos. Räppäisin espanjaksi ja eka sinkku olisi “La marcha enferma”, joka olisi suora käännös kolmannella luokalla kirjoittamastani biisistä “Sairas meininki”.

Verneri Ruohoranta, puheenjohtaja 1. Pyrin johtamaan puhetta ilon ja naurun kautta. Hyvänä tavoitteena toimii se, että mitä tahansa tehdäänkin, niin hoidetaan hommat hyvällä fiiliksellä ja suupielet ylöspäin kääntyneinä.

2. Naisin Bellen ja Belleä. Alkuperäisen Gastonin keinot oli aika heppoisia.

3. MC Siamilainen pieni rotukissa. Jos tilanne äityy pahaksi niin nimeksi muuttuu MC Sähäkkä Kettu.

Petja Nykänen, talousvastaava 1.Toimin Media ry:n talousvastaavana ja vakaa aikomukseni on pitää Median talous tasapainossa. Otan myös vaalilupaukseni vakavasti, lupasinhan kantaa vähintään kaksi lavaa kaljaa jokaiseen Median tapahtumaan. Huolehdin siis talouden tasapainon lisäksi myös medialaisten nestetasapainosta.

2.Laulaisin ja tanssisin koko päivän, kun kerrankin osaisin. Saattaisinpa tehdä myös pienen vertailututkimuksen noiden kykyjen vaikutuksista vastakkaiseen sukupuoleen, ihan mielenkiinnosta.

3.B-Jah

Sonja Saarikoski, yrityssuhde- ja ympäristövastaava 1. Sidon, solmin ja vahvistan suhteita yrityksiin ja muihin kaiken maailman tahoihin sekä hankin biojätteen Kuppalaan.

2. Söisin täydellisen Crème brûléen, ostaisin vihanneksia Lucienilta, kävisin Montmartren karusellissa ja viilettäisin Pariisin katuja moottoripyörän kyydissä. Elokuvaako? No, elämä on.

3. Mc KoppaQoriainen.

Annukka Pakarinen, varapuheenjohtaja ja alumnivastaava 1.Luoda suhteita mediavanhuksiin ja olla esimerkillinen varapuheenjohtaja.

2.Purisin niiskuneitiä.

3.Pakarazraz

Tapio Ikkala, urheiluvastaava 1.Yritän kannustaa Medialaisia liikkumaan hurjan pänttäämisen sijasta.

2. Joutuisin jättämään Brooken ja etsimään itselleni uuden vaimon nuoremmasta polvesta.

3. Notorious TI Mugshot a.k.a.

Spoony Chill

Viivi Viitanen, juhlavastaava 1. Aion käydä kokouksissa aina silloin kun saarakin tulee sinne <3 2. Pysyttelisin kotona, koska en pahemmin välitä animesta. Vaihtoehtoisesti voisin kutsua pikachun kylään. Se vaikuttaa ihan coolilta.

3. Yläasteella perustettu räp-trioni CMV ei välttämättä pitäisi siitä, että lähtisin soolouralle. En siis lähde.

Liisa Aalto, tiedottaja ja sihteeri 1.Tiedotan ja sihteröin. Aion olla hyperaktiivinen ja osallistua niin moneen tapahtumaan kuin suinkin... paitsi sählyyn, se oli yläasteella kamalaa.

2. Eräs edesmennyt herrasmies on sanonut mua Grace Kellyn näköiseksi, ihan totta! Viettäisin siis päivän 1950-luvun Hollywoodissa: nauttisin brunssin huvilassani, kiertelisin kaupungilla, kävisin Takaikkunan kuvauksissa ja illalla pukeutuisin hienosti ja vastanäyttelijäni veisi minut ravintolaan.

3. LL Cool A

Miia Tirri, varajäsen Jenna Parmala, opintovastaava 1. Aion keskittyä opiskelijoiden ja oppiaineen välisen suhteen vahvistamiseen. Uudistus on tuonut paljon muutoksia, joiden vaikutukset tulevat näkymään vasta käytännön tasolla. Aion pitää meidät kartalla, oppia, tutustua ja fiilistellä pitkin vuotta.

2. Vetäytyisin hunajapurkin kanssa hetkeksi sopivalle aurinkoläiskälle uinumaan.

3. El Mesikämmen

Annaliina Niitamo, matka- ja kulttuurivastaava 1. Tänä vuonna aion huolehtia medialaisten kulttuurisesta sivistyksestä. Luotsaan toukokuussa porukkamme Barcelonaan, jossa tutustumme kulttuuriin, yöelämään sekä vähän omaan alaammekin.

2. Suunnittelisin raflaavan kevätvaatemalliston, joka toisi ysärin takaisin muotiin for good.

3. MC Amis

1. Tänä vuonna aiomme Herra Puheenjohtajan kanssa tehdä jäsenkartoitustanykyisistä ja entisistä medialaisista ja selvittää miksi tältä laitokselta oikein valmistutaan. Muuten aion olla yleinen apulainen, jolta voi aina itkeä avustusta.

2. Päiväni Bellenä valitettavasti menisi paetessa Gastonen himokasta katsetta.

3. Artistinimeni olisi ehdottomasti MC Tirrilintu

Saara Väänänen, varajäsen 1. Aiheuttaa kaaosta ja edistää maailmanrauhaa.

2. Örisisin satunnaisille vastaantulijoille ja kerjäisin simpukoita naapureilta.

3. Musikaaliset lahjani ovat melko vähäiset, mutta jos kävis niinkin ikävästi että päätyisin räppäriksi, niin olisin varmaankin Mc Darris.

Iiris Lagus, tutor- ja kv-vastaava 1. Aikomuksenani on kehittää vaihtaritoimintaa muun muassa tiivistämällä yhteistyötä kv-tuutorin ja Kannunvalajien kanssa. Myös Median nettisivujen englanninkielistä osiota voisi uudistaa. Fuksit on otettava tietysti avosylin vastaan ja keksittävä heille kaikkea hauskaa puuhaa.

2. Näkisin näkyjä, kerta olen meedio.

3. Sain seuraavat ehdotukset: Paksu Ire, Nuori Ire ja MC Irge. Englanniksi Notorious I.R.E. tai Slim Lil’ I.

Nousukausi tulee, oletko valmis?!

On taantuma. Elämäsi on harmaata, köyhää ja masentavaa kuin Tuksu muusikkona. Toivottomuuden henki leijuu koko säälittävän maailmasi yllä. Syysmasennus vaihtui suoraan kaamosmasennukseen ja nyt pelkkä ajatuskin pirteän keltaisista leskenlehdistä laukaisee migreenin. Eniten vituttaa kaikki.

Teksti: Hanna Tykkä, Kuva: Tiina Kanninen

kosi. Haukkoessasi henkeä epätoivon aallokossa, toimitus ojentaa Sinulle yläasteen uintitunneilta tutut delfiinikellukkeet tämän artikkelin muodossa. On nimittäin aika unohtaa köyhäily, pikavipit ja etenkin järkevä kuluttaminen. Taantuma on paitsi perseestä myös täysin passé ja tulevaisuuden elimet sykkivät jälleen nousukaudelle.

Hetkenä minä hyvänsä paalua puskee niin ovista kuin ikkunoistakin, tilisi turpoaa ja olet auttamattomasti pulassa kaiken siellä lepäilevän käyttämättömän valuutan kanssa. Kaikkien suurten ja luotettavien mittareiden mukaan ollaan nimittäin tulossa tilanteeseen, jossa peruspirkollakin on taas enemmän pitoa kuin Alepan kassi kestää kantaa. Älä siis jää massivirtojen jalkoihin, vaan valmistaudu! Suunnittele menosi jo etukäteen ja selviydy nousukaudesta voittajana.

Autokaupan ja muiden tärkeiden sopimusten sinetöinti sujuu luonnollisesti kivuttomimmin maailman kalleimman kynän avulla. Italialaisen Auroran Diamande -kynässä on timanttikoristelua yli 30 karaatin edestä. Ostaja voi valita, haluaako kynänsä platinalla vai valkokullalla päällystettynä. 18 karaatin kultakärki kuuluu kaikkiin malleihin. Hintaa on hieman peruslyijykynää enemmän, noin miljoona euroa.

Hemmottelua ja lahjaideoita Nousukauden ostoslistaa suunnitellessa ei pidä unohtaa intiimejäkään hetkiä. Esimerkiksi LELO INEZ luksushieromasauva tarjoaa valmistajan mukaan hiljaista ja tahdikasta, mutta hyvin rauhoittavaa seuraa. Käyttäjää ilahduttavat varmasti myös 7 500 euron hintaan sisältyvät elegantti säilytyslaatikko, käyttöohje(?!) sekä tietenkin 18 karaatin kultaus.

GROTESKI KUULEE ahdin-

Kuinka pääsen alkuun?

Ehdoton joka pojan ja tytön ykköshankinta on tietenkin näyttävä pirssi. Vaikka autojen valikoima saattaakin ensi näkemältä tuntua melko laajalta (Audi Avatar, Caterham, Aston Martini, Chanel Fiole ym.), on varakkaalle autoystävälle ole-

taa nostavat mm. galvanoidut sivuikkunat, nanopäällystetty magnesium-kojelauta sekä galvanoidusta platinasta askarreltu keskikonsoli. Mikä mieletön sattuma, että juuri näitä ominaisuuksia toimituksen kuvitteelliseen työsuhde-Saabiinkin kaivataan. Vain täydellinen typerys kysyisi Veyronin myyjältä sen päästöluokituksesta, kun kulutuskin huitelee jossain 40 l/100 km kieppeillä.

Muita mukavia lahjaideoita kevään valmistujaisjuhlia silmällä pitäen voisivat olla vaikkapa lentokone yksityiskäyttöön (lentoajasta riippuen 30 000–60 000€), oma kultaharkko Harrodsilta (330 000€), vapaavalintaisia plastiikkakirurgisia operaatioita Hamptoneilla (n. 360 000€) tai aidoista Titanicin osista valmistettu rannekello (5 600–124 000€).

massa todellisuudessa vain yksi ainoa hankintavaihtoehto ja se on Bugatti Veyron. Suoraan pakasta revittynä tämän ”kaunokaisen” hinta jää Suomessa vaatimattomaan pariin miljoonaan

euroon, mutta huoli pois, sitä voi tuunata.

Lähi-Idän markkinoille suunnitellut yksittäiskappaleina valmistettavat mallit, kuten Nocturne, on varustettu 2,3 milj. euron hintalapulla. Hin-

Matkailu Kodiksi arkulle ja itselleen voisi tuore jetsetteri ajatella jotain maailmanluokan hotellia. Lähin huippuhintainen hotelli löytyy lahden takaa Tukholmasta, mutta oleskelu Grand Hôtel Stockholmin parhaassa sviitissä kustantaa vain 7 000€/ vrk. Coco Chanelin kerrotaan asuneen Pariisin Ritzissä yli 30 vuoden ajan, johon köyhempi varmasti kysyisi jo jotain pitkäaikaisalennusta. Tänä päivänä yhden yön oleskelu samaisessa mökissä irtoaa 8 000 eurolla. Tyylikkäämpi ja siis huomattavasti kalliimpi vaihtoehto Parii-

sissa bunkkaavalle on Hôtel Plaza Athénée, Louis Vuitton Moët Hennessy -imperiumin luksuskadulla 20 000 euron vuorokausitaksalla.

Välttele matkustellessa Aasiaa. Ainoastaan Hong Kongissa tai Tokiossa saattaa tulla tilaisuuksia todelliseen rahankäyttöön, mutta esimerkiksi yli 10 000 euron hotellihuonetta on erittäin vaikea löytää. Suuntaa ennemmin Pohjois-Amerikan trendisirkukseen, New Yorkiin.

Parhaat huoneet lähes mistä tahansa itseään kunnioittavasta manhattanilaismajatalosta maksavat yli 15 000 euroa ja kirsikkana kakun päällä on, ihanaan 25 000 euron vuokausihintaan, Four Seasons Hotel.

”

Taantuma on paitsi perseestä myös täysin passé

Haluatko hullutella?

Tuntuvatko edellä mainitut jotenkin tavanomaisilta ja vaisuilta ehdotuksilta? Haluaisitko ostaa jotain vieläkin sähäkämpää ja näyttävämpää nyt, kun hinta ei todellakaan ole mikään este? Siinä tapauksessa, voisit varmastikin harkita oman panssarivaunun (esim. uusi T-72 75 000€) hankintaa, Beyoncén buukkaamista yksityiskeikalle Kuppalaan (Eversti Gaddafi maksoi n. 1,4 milj. €) tai maailman suurimman diskopallon tilaamista takapihallesi naapureiden kiusaksi (halkaisija 7,5 m eikä hintaa kukaan edes tiedä!).

avaruuskypärällä. Niin kuin arvata saattaa, erikois-Gameboyta saa 18 karaatin kultapuvussa ja timantein ympäröidyllä näytöllä (á 18 000€).

Melko ihku rippilahjavinkki, jos omaa käyttöä ei taskunäpläimelle löydy. Toisaalta olympiamiekkailija Bob Andersonin Imperiumin vastaiskun taistelukohtauksissa käyttämällä peltipipolla saisi varmasti jediritarit kyykkyyn. Silloin kun ylivoimaan ei riitä enää pelkkä valomiekka, tekee jumalaisen Darth Vader potan 83 000 euron hinta tehtävänsä.

Tunne arvosi Kavereita saa aina, kun on rahaa. Älä sitä murehdi. Mikäli odottamaton laatutietoisuus ystävien suhteen kuitenkin sattuisi iskemään, on olemassa yksi varma tunnistuskeino kaltaisillesi, itseään kunnioittaville – ja muita (=köyhiä) halveksiville – kulutusjumalille. Asialleen omistautunut alfaostaja tekee nimittäin hankintansa aina mustalla muovilla. Varo halpoja kopioita. Vaikka lähes kaikilla pankeilla ja luottokorttiyhtiöillä on tänä päivänä omat mustat korttinsa, vakiintui genren pataässäksi jo edellisen nousukauden aikana American Express Centurion.

Kotoisissa maisemissa nousukauden huuma on ilmeisesti iskenyt jo ainakin Indiedays muotibloggareihin, jotka raportoivat taannoisissa avajaisjuhlissaan nauttineensa illan virvokkeet hopeisin ja kultaisin pillein. Tällaisen kulta-briljantti-superpillin hinnaksi kerrottiin lähes 8 000 euroa. Alustavaa ostoslistaa laatiessasi voit siemailla ökypillillä makusi mukaan joko Carlsbergin Vintagesarjaan kuuluvaa mahdollisesti maailman kalleinta olutta (260€/plo) tai 100-vuotiasta Henri IV Dudognon Heritage viskiä vaatimattomaan 1,5 milj. euron pullohintaan.

Muista aina, että jos tilille tuntuu kaikesta huolimatta jäävän järkyttäviä määriä ylimääräistä pätäkkää, tavaroiden kultaaminen ja timanttiupotukset ovat mitä varteenotettavin vaihtoehto. Älä ruoki lamaa.

Oletko nörtti? Arvonsa tunteva ja äveriäs tietotekniikan harrastaja välttelee kesäisinkin aurinkoa ja pysyttelee joko sisätiloissa pelikonsolinsa kanssa tai suojautuu säteiltä tyylikkäällä

yläkropat hallitsevat katukuvaa suosituimmilla shoppailualueilla. Merivedessä pulahduksen jälkeen hiuksien seasta löytyy kolme muovipussia, bikinien sisuksista kuollut kala.

Rahaahan meillä on kuin roskaa Teksti: Emmi Lehikoinen, Kaisa Saario, Laura Salonen

Kuvat: Emmi Lehikoinen

Maailmantalouden rämpiessä pohjalukemissa länsimaiset nuoret matkaavat sankoin joukoin talvea pakoon Balin bilesaarelle.

VIELÄ SEITSEMÄNKYMMENTÄLUVULLA suomalaisille riitti Kanaria. Elintaso alkoi nousta hitaasti, oli sellua, Marimekkoa ja pian aikaa ja varaa suunnata katseita Suomen ulkopuolellekin. Kanaria oli helppo, sillä se on lähellä ja erilainen, mutta ei liian eksoottinen. Suomalaiset menivät ja viihtyivät, ja suosio kasvoi. Kanariasta kehittyi nopeasti kansan syvien rivien irtiottopaikka, jossa nähtiin muutakin kuin nälkää ja nautittiin muutakin kuin kansalaisluottamusta. Helsingin Sanomien mukaan Suomesta on tehty 40 vuoden aikana yli kuusi miljoonaa matkaa Kanarialle, mikä tarkoittaa sitä, että yli puolet nykyisistä suomalaisista on käynyt Kanarialla. Globalisaatio teki Kanariasta persoonattoman turistirysän, jota edes ajan kultaamat muistot uima-altaalla sam-

10

maltavasta isästä eivät voineet pelastaa. Niinpä yhä parempituloiset suomalaiset kiskoivat lentosukat sandaaliensa sisuksiin ja painelivat pakettimatkaoppaidensa perässä Thaimaahan. Nykyään Finnair lentää pelkästään Bangkokiin talvikuukausina 12 kertaa viikossa ja vuolaiden eläkeläisvirtojen ansiosta on ollut puhetta Thaimaahan suomalaisille perustettavista vanhainkodeista. Myös nuoret aikuiset ovat löytäneet Aasian. Kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentäluvuilla syntyneille tuhlarinuorille maailman ääriin matkustelu on jo lähes itsestäänselvyys.

Monet ovat halukkaita säästämään rahaa pitkiäkin aikoja vain siksi, että päästään porukalla ottamaan bönttöä esimerkiksi Balin bileparatiisiin.

Pitkäjänteiseen säästämiseen kykenemättömille Kela kustantaa matkan jos toisenkin – opintolainahakemusta vaan menemään ja vóila!

Itsetietoisten reppureissaajien keskuudessa Thaimaa on jo vähän passé – joskin rannikolla on vielä joitakin suosittuja bilesaaria, joissa Lonely Planet- matkaopasta lainaten ”alcohol is not the drug of choice”. Aasian Ibiza löytyy kuitenkin Indonesiasta, Balin saarelta. Balin turistirysäkohteessa Kuta Beachilla teneriffoitumisprosessi on jo kovassa vauhdissa. Blondit kuontalot ja t-paitarajoilla varustetut punertavat

“Are you from Perth?”

Baariin mennessä eniten kehällä olevat saattavat aika ajoin luulla olevansa bilettämässä Sydneyn yössä. Sen sijaan, että satunnaiselta baariseuralta vaivauduttaisiin edes tiedustelemaan kotimaata, oletusarvona on että tämä lukeutuu siihen suureen joukkoon australialaisia, jotka matkustavat halpalentoyhtiöiden koneilla hyvien aaltojen ja halvan bissen perässä viikoksi surffaamaan. Kun on kerran joutunut keskusteluun jo muutaman akvaarion kokoisen drinkin juoneen aussipojan kanssa, oppii varautumaan siihen, että sen sijaan että keskustelu alkaisi hienovaraisella tiedostelulla siitä, mistä olen kotoisin tai puhunko edes englantia, päin naamaani töksäytetään ”Are you from Perth?”. Ja kun hetken keräilen itseäni hämmentyneenä, vastapuoleni tokaisee ”Oooh, you don’t speak english!”, ja siirtyy takaisin tiskille päin. Mikäli haluaa liikkua Balin yöelämässä kuin kuollut kala Kuta Beachin rantavedessä, kannattaa harjoitella australialaisaksentin huulilta lukemista Pitbullin pauhatessa noin 200 desibelin voimakkuudella taustalla. Australialaisten käytös Balilla tuo pakostikin mieleen suomalaisten örveltämisen Tallinnan Raatihuoneentorilla; kovaääniset, bisse kädessä mekastavat laumat käyttäytyvät kuin omistaisivat paikan, eivätkä epäröi näyttää sitä.

Ilman surffishortseja ja meikittömiä, päivettyneitä kasvoja meno muistuttaisi paikoin myös Tukholman Stureplanin bileympäristöä. Nuuskaa saat halutessasi viimeistään kolmannelta vastaantulijalta. Lempinaapurimme ruotsalaiset ovatkin onnistuneet kylvämään kulttuurinsa juuret jo syvälle balilaiseen sielunmaisemaan. Kadulla ei tarvitse ottaa montaa askelta ennen kuin kuulee innokkaan, indonesialaisella murteella ilmoille kajahtavan ”Hur mår du?” –huudahduksen. Paikallisilla näyttää olevan ensioletus siitä, että kaikki vastaantulevat vaaleahiuksiset ovat ruotsalaisia.

otyyppisemmin. Rusketuksen tarttumista edistävällä kookosöljyllä sivellyt kropat kiiltelivät auringossa ja bisse virtasi. Voimme lähes satavarmasti todeta, että nämä pojat eivät myöskään olleet lähdössä Ubudiin. Eivätkä luultavasti muuallekaan Kutan ulkopuolelle.

”

Australialaisten käytös tuo mieleen suomalaisten örveltämisen Tallinnan raatihuoneentorilla.

Biletys ennen kaikkea Ruotsalaiset aloittivat reppumatkailun vuosia suomalaisia aikaisemmin. Silti heihin törmää huomattavasti useammin hotellien pooleilla ja yökerhojen tanssilattialla kuin tulivuorivaelluksilla tai temppelikierroksilla. Ruotsalaiset liikkuvat usein suuremmissa laumoissa, ottavat tukikohdakseen yhden paikan ja harrastavat lähinnä alkoholin kulutusta ja auringonottoa eli suulausta.

Balilla tapaamamme sundvallilaispojat Jocke ja Robban sekä heidän naispuolinen kaverinsa aikoivat olla reissussa kolmisen kuukautta ja keskittää oleilunsa lähinnä Kuta Beachille ja Thaimaahan. ”Hon vill ju vara svart när vi åker hem”. Kertoessamme lähtevämme seuraavana aamuna retkelle Balin kulttuuripääkaupunkiin Ubudiin, pojat tirskuvat epätietoisina. ”Siis mikä Ubud?”

Jocken jengi ei kuitenkaan ollut pahimmasta päästä. Poolillamme joka päivä suunnilleen auringonlaskuun asti rantatuoleilla kellinyt noin kymmenhenkinen poikaporukka ei olisi voinut käyttäytyä stere-

11

Suomalaiset suosivat selvästi pienellä porukalla tapahtuvaa elämysmatkailua – monipuolinen tekeminen on usein yhtä tärkeää kuin ihon ruskeaksi paahdattaminen. Turha kuitenkaan olettaa, että jokainen suomalainen matkustaisi Balille ainoastaan upeiden temppeleiden ja batiikin valmistuksen perässä tai Rikun ja Tunnan vaihtoehtomatkailun jalanjälkiä seuratakseen. Nykyään ei tule enää yllätyksenä, jos hotellin uima-altaalla törmää tamperelaiseen poikaporukkaan, joka kertoo reissanneensa ympäri Balia kuukauden verran ja kommentoi käymiään paikkoja tyyliin ”no oli se ihan jees, ainakin meillä oli siisti hotelli, palvelu pelas ja kiva pooli”, tai jos Facebookissa törmää statuspäivityksiin, joissa joku lukuisista kavereistasi ilmoittaa lähtevänsä ”kuukaudeksi Balille surffaamaan!!1”. Surffaamista noilla reissuilla harjoitetaan varmasti yhtä paljon kuin opiskelua Balin-vaihtovuoden aikana; Helsingin yliopiston sähköpostilistalle ilmestyy nykyään satunnaisin väliajoin ilmoituksia vaihtovuodesta Aasiassa, jossa ”trooppinen ilmasto, miljoonakaupungit, edullisuus, matkustelu, ystävälliset ihmiset sekä laadukas opetus muodostavat vaihdosta ainutlaatuisen kokemuksen” ja jonne voi lähteä ”yksin, kaverin kanssa tai porukalla!”. Paikat puolen vuoden biletysreissulle kavereiden kanssa Aasian auringon alla eivät todellakaan ole kiven alla, sillä suomalaisia opiskelijoita lähtee Aasiaan vuodessa yli

12

200 ja tiedon vaihtopaikan varmistumisesta saa alle viikossa. Voimme kuitenkin huokaista vielä helpotuksesta; 200 suomalaista opiskelijaa tuskin saavat aikaan samanlaista vahinkoa kuin tuhannet ruotsalaiset ja aussit, tai pilaavat satunnaisten reppumatkailijoiden reissua balilaisesta alkuperäiskulttuurista puhumattakaan. Ainakaan toivottavasti.

Tahra bilehistoriassa Balin bilehistoriaan syntyi särö vuonna 2002, kun Kutan suosituimman menomestan, Legian Streetin, kulmilla räjäytettiin 202 ihmistä tappanut pommi. Suurin osa menehtyneistä oli juuri nuoria länsimaisia turisteja.

Terroriteot eivät loppuneet tähän: vuonna 2005 nähtiin samankaltainen, joskin vähemmän tuhoa tehnyt isku – myöskin Kutan lähistöllä. Balilla julkistettiin pommiuhka myös juuri ennen saapumistamme. Edes tämä ilmassa vellova terrorivaroitus ei kuitenkaan näytä häiritsevän turistimassoja, ja yökerhot pursuilevat tavalliseen tapaansa. Varoituksia on Balilla nykyään sen verran usein, että ne eivät aiheuta paniikkia ja matkojen perumisia samalla tavalla kuin aiemmin. Tai sitten ihmiset vaan eivät jaksa välittää jostain, joka potentiaalisesti saattaisi pilata heidän lomansa,

”

Edes ilmassa vellova terrorivaroitus ei näytä häiritsevän turistimassoja, ja yökerhot pursuilevat tavalliseen tapaansa. ja jättävät negatiiviset asiat mieluummin omaan arvoonsa.

Vuoden 2002 pommituksia, jotka ovat Indonesian historian tuhoisin terroriteko, ei ole Kutalla kuitenkaan unohdettu.

Niistä muistuttaa pommitusten tapahtumapaikalla koreileva, hyvin kunnossa pidetty patsas, johon kaikkien uhrien nimet ja kansallisuudet on kaiverrettu kultaisin kirjaimin.

Näyttävyytensä ansiosta muistomerkki on monien turistien valokuvauksen kohteena, mutta läheskään kaikki eivät varmasti ole edes tietoisia patsaan tarkoituksesta.

He räpsäisevät mieluummin nopeasti kuvan hienosta monumentista, kuin pahoittavat mielensä muistellessaan kuolleiden kohtaloita. Surullisiin tapahtumiin voi perehtyä sitten , kun itse ollaan turvallisesti kotona.

Tässä tarinassa on vain yksi ongelma. Kuinka voi kiusoitella toista siitä, että hän on aina Facebookissa, kun sen tietääkseen täytyy itsekin istua koneen ääressä? Vaikka allekirjoittaneet kävivätkin muutamalla väsyneellä temppelikierroksella, ihollamme tuoksui sama kookosöljy ja iltaisin horjuimme samoilla tanssilattioilla kansainvälisen, kasvottoman ja alkuperäisestä Indonesiasta piittaamattoman nuorisomassan kanssa.

Ja olisi varsin tekopyhää väittää, ettei ollut perkeleen hauskaa.

13

Lamautumattomat Teksti: Lauri Korolainen

Kuvat: Lauri Laavakari

Viime vuonna Suomea ruhjoi maailmanlaajuinen lama.

Iskut näkyivät kaikilla työpaikoilla. Miten kävi neljälle viestinnän eri aloilla luovivalle medialaiselle?

”Miten sen nyt kauniisti sanoisi”, Helsingin Sanomien toimittaja Teppo Moisio aloittaa. ”Taantuman takia toimitusta rationalisoitiin.”

Tammikuussa 2009 Sanoma osakeyhtiö esitteli Silta yli taantuman -ohjelman, jolla yhtiö ilmoitti vastaavaansa heikentyneen taloustilanteen haasteisiin. Kymmeniä konkaritoimittajia lahjottiin eläkepaketin avulla jäämään ennenaikaiselle eläkkeelle ja määräaikaisista työsopimuksista jätettiin kolmannes uusimatta.

”Samoja töitä tehdään nyt pienemmällä ja kokemattomammalla porukalla. Olemme arvuutelleet, laskiko toimituksen keski-ikä kymmenellä vai kahdellakymmenellä vuodella”, Moisio, 30, sanoo.Tyhjien työpisteiden lisäksi taantuma näkyi lompakossa. Lomarahat oli viime vuonna pidettävä vapaina, tämän vuoden järjestelyjä vasta arvuutellaan. ”Lomaraha on osa palkkaa. Siihen kajoaminen tarkoittaa käytännössä palkan alennusta”, Moisio jatkaa.

Audeista Jopoihin Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma osakeyhtiö kuuluu runsaan kolmen miljardin liikevaihdollaan Suomen suurimpiin yrityksiin. Konsernin vakavaraisuus on näkynyt toimituksen käytössä olevina edustus-Audeina, helikopterina ja taksietuina. Sillalle yli taantuman lähdettiin kuitenkin bussikyydillä.

”Aikaisemmin oli sanottu, että YTV:n matkakorttien hankkiminen toimitukselle on liian monimutkaista. Laman tullen se olikin yhtäkkiä helppoa. Myös yhdestä autosta ja kuljettajasta luovuttiin. Lohdutukseksi kaupunkikeikoille hankittiin kolme Jopoa.”

Vuonna 1999 valmistuneessa Sanomatalossa on alusta lähtien oltu tarkkoja sisustuksesta. Lasitaloon on kelvannut vain korkealaatuinen design, ja esimerkiksi Nyt-liite joutui muinoin salakuljettamaan toimitukseensa entisistä toimitiloista pelastetun vanhan vintagesohvan.

Taantumassa kalustekuri on lipsunut. Moisio antaa haastattelua pornahtavan punaisella nahkasohvalla, jolla ei ennen lamaa olisi ollut mitään asiaa seitsemännen kerroksen neuvotteluhuoneeseen.

Vaikka yhtiö sinnittelee säästökuurilla, Moisiolle suhdanteet ovat olleet suotuisat. Tämän vuoden alussa vanha medialainen sai ylennyksen uutispäälliköksi.”Olen tavallaan kahden laman voittaja. 1990-luvun lama aiheutti rekrytointikiellon, minkä takia talossa ei ole kovin paljon parhaassa pomoiässä olevia neljä-viisikymppisiä. Tässä taantumassa lähti paljon vanhoja, mutta uusia ei palkattu tilalle. Siinä tuli sauma minulle.”

Säästöjä sämpylöistä Televisioyhtiö MTV Media on selvinnyt taantumasta huomattavasti Sanomaa pienemmillä säästötoimenpiteillä. Laman takia on tähän mennessä vasta peruttu pikkujoulut ja kielletty sämpylätarjoilu toimituksen kokouksissa, kertoo viestinnän laitokselta toissa keväänä valmistunut Mari Haavisto.

Ketään ei viime vuonna irtisanottu, mutta Kymmenen uutisissa työskentelevän Haaviston toiveet vakituisesta työsuhteesta siirtyivät yhä eteenpäin.”Vuosi sitten tehtiin selväksi, että ketään ei pystytä vakinaistamaan. Olen ollut kymmenen vuotta tällä alalla, enkä kertaakaan vakituisena. Kyllähän se vituttaa, kun muilla aloilla olevilla kavereilla on kaikilla vakituiset työpaikat”, Haavisto, 27, tunnustaa.

14

”

Laman takia on tähän mennessä vasta peruttu pikkujoulut ja kielletty sämpylätarjoilu toimituksen kokouksissa

Maikkarin työsuhde-etuihin kuuluu tekstiviesti-uutispalvelu. Kun talouskriisi laajeni Yhdysvalloista maailmalle, irtisanomisuutisia piippasi päivittäin. ”Jossain vaiheessa siihen turtui. Kaikkia yt-viestejä en edes jaksanut lukea loppuun.”

Sumasta tyhjyyteen Vuonna 2008 viestinnän laitokselta valmistui 71 maisteria. Ennätyskorkean lukeman taustalla on kevään 2008 tutkintouudistus, joka lähes kaksinkertaisti Suomessa tehtyjen akateemisten lopputukintojen määrän. Maisterisuman ja yllättäen iskeneen talouskriisin takia iso osa vastavalmistuneista jäi ilman töitä. Akateeminen työttömyys nousi vuodessa lähes kymmenen prosenttia. Viime vuonna vain 23 medialaista uskalsi ottaa paperinsa ulos ja valmistua maisteriksi.

Viestinnän laitoksen amanuenssi Marjo Anomaa ei kuitenkaan usko, että opiskelijat lykkäisivät valmistumista työttömyyden pelossa.

Hänen mukaansa suurempi ongelma on siinä, että viestinnänopiskelijat ovat liikaakin töissä. Valmistumisen viivästymistä perustellaan usein juuri työssäkäynnillä.

Konsultti nukkuu paremmin Yksi viivästyjistä on konsultti Timo Nurmi viestintätoimisto Taitomyllystä. Nurmi, 30, vaihtoi opiskelun työntekoon vuonna 2006 ja valmistui vasta tutkinnonuudistuksen pakottamana kaksi vuotta myöhemmin.

Viestintätoimistot ovat hänen mukaansa selvinneet taantumasta hyvin. ”Asiakkaita on jonkin verran lähtenyt, mutta vähintään yhtä paljon on tullut uusia tilalle. Kun yhtiön tilinpäätös julkistetaan toukokuussa, kasvua viime vuodesta tulee olemaan todennäköisesti noin parikymmentä prosenttia.”

Lama-aikana parinkymmenen prosentin kasvu on melkoinen saavutus. Etenkin kun viestintää on perinteisesti pidetty vaikeiden aikojen ensimmäisenä säästökohteena.Nurmi uskoo, että yritykset ovat tässä lamassa karsineet mainontaa, mutta käyttäneet osan markkinointibudjetista viestintään. ”Mutta se on vain oletus. En ole ollut töissä yrityksen viestintäosastolla. Joku muu osaisi varmaan kertoa siitä enemmän.” Niin osaa, nimittäin Rautaruukin sisäisen viestinnän tiedottaja Elina Halme.

15 Teppo Moisio

”

Kiinnittäkää turvavyönne!

Mari Haavisto

Teksti: Sonja Saarikoski

Lentäminen on maailman turvallisin matkustusmuoto. Näinkö kuvittelet? Tervetuloa lennolle lentopelkoisen kanssa.

ISTUN BUSSISSA matkalla lentokentälle.

Käteni hikoavat ja vatsassa lentelevät hyönteiset taitavat olla muita kuin perhosia, ainakin pistelevästä tunteesta päätellen. Kun alamme lähestyä kenttää, alan tiirailla taivaalle. Koneita nousee koko ajan. Odottelen räjähdyksen tapahtuvan. Olen aivan varma, että vielä joku päivä olen todistamassa lentokoneen maahansyöksyä.

Muista minigripit Turvatarkastuksessa levottomuuteni kasvaa. Kääntelen villisti päätäni puolelta toiselle nähdäkseni epäilyttäviä kanssamatkustajia.

Edessäni olevan naisen kohdalla metallinpaljastin piippaa, mutta mitään ei löydy. Hetkinen!

Entäs tuo jättimäinen nuttura? Entä jos siellä on pommi? Minigrip-pusseihin tungettujen kosmetiikkatuotteiden lisäksi mielestäni olisi aiheellista, että myös hiusten laittamiseen olisi omat rajoituksensa.

Metallikuoppa Suomen talous supistui viime vuonna 7,8 prosenttia, mutta se on pientä Ruukin tappioihin verrattuna. Halme tuli töihin Ruukin viestintäosastolle elokuussa 2008, jolloin yhtiön liikevaihto oli neljä miljardia euroa.

Seuraavana vuoden aikana liikevaihto putosi puoleen. ”Kun amerikkalaispankki Lehman Brothers kaatui syyskuussa 2008, olimme huolissamme lähinnä pankkikriisistä ja rahoitusjärjestelmien kestävyydestä. Pian teräksen kysyntä kuitenkin sukelsi, ja lokakuussa tilaukset loppuivat meiltäkin kuin seinään. Joulukuussa pantiin jo yttiedotteet ulos.”

Vuonna 2005 valmistunut Halme on haastatelluista ainoa, joka on laman aikana joutunut pelkäämään oman työpaikkansa puolesta. Yhteistoimintaneuvottelut ylsivät yhtiön pääkonttoriin. ”Kun sain kuulla kolmen viikon lomautuksista, ajattelin ensin, että jee, kolme viikkoa lomaa. Olin kolmena kuukautena peräkkäin aina yhden viikon lomautettuna ja sain vain kolmen viikon palkan. Kyllä se näkyi, että käyttörahaa jäi vähemmän.”

Ruukki teki viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa tappiota, irtisanoi 153 työntekijää ja joutui julkisuudessa selittelemään, etteivät Raahen tehtaan kolmen työntekijän itsemurhat johtuneet kiristyneis-

16

Final call – Go to gate Lennon lähtöön on aikaa enää puoli tuntia.

Koetan hengittää syvään. Mielessäni siintää Big Ben, jota en ehkä koskaan tule näkemään.

Yritän kuitenkin suhtautua positiivisesti. Tähän mennessä koneet ovat epäuskokseni nousseet turvallisesti, ja lentokenttä on toistaiseksi välttynyt hälytystilalta.

tä työvuorojärjestelyistä. ”Viestintäihmisten työmäärä on kasvanut eksponentiaalisesti koko viime vuoden. Pörssiyhtiöissä kiireiset ajat pystyy yleensä ennustamaan kalenterin perusteella. Viime vuonna se ei todellakaan ollut mahdollista.”, Halme muistelee.

Aurinkoa odotellessa Elina Halme uskoo, että tänä vuonna taloustilanne kääntyy kohti kirkkaampaa. Vähitellen mutta silti. ”Odotukset ovat jo positiivisemmat. Metalliteollisuudessa palautuminen on hidasta, mutta näyttäisi siltä, että pahin olisi jo takana.”

Helsingin Sanomien Teppo Moisio on arvioiltaan varovaisempi. ”Täytyy myöntää, että en tiedä, miten tänä vuonna käy. Elän toivossa, että suhdanteet kääntyisivät ylöspäin, väkeä voitaisiin vakinaistaa ja uusia ottaa määräaikaisiksi.”

Nordea-pankki ennusti helmikuussa, että Suomi elpyy taantumasta muuta Eurooppaa nopeammin, ja talouskasvu kääntyy tänä vuonna plussalle. Viesti saa vahvistusta Ilmalan suunnalta. Mari Haavisto on kuullut, että MTV:n sämpyläkielto saatetaan perua.

Fasten your seatbelts Koneessa pelkoni saa taas yliotteen. Istumapaikkani on siiven vieressä – näen siis välittömästi, jos se irtoaa. Moottori vaikuttaa epäilyttävältä. Onko sen reuna hieman ruosteessa?

Hypistelen laminoitua turvaohjetta ja etsin katseellani EXIT -kylttejä. Matkustamossa kuuluu

jo moottorin jylinä, mutta kuinkakohan kauan?

Olen kuullut, että kone pystyy lentämään vain yhdelläkin moottorilla. Ajatus lohduttaa hieman.

Be prepared for takeoff Lentokone rullaa kiitoradalle. Lentoemännät ovat pukeneet nahkahansikkaat käteensä siltä varalta, että hätäuloskäynnit on avattava.

Tarkkailen heidän katseitaan. Onko niissä havaittavissa huolen häivähdys? Melu kovenee ja vauhti kiihtyy. Puristan käsinojia rystyset valkoisina. Tekisi mieli tarrautua vieressäni istuvan matkustajan hihaan. Yhtäkkiä tunnen, että olemme ilmassa. Kone natisee oudosti ja tärähtelee kummallisesti. Menettääkö se korkeuttaan?

Täällä koneen kapteeni Kuin ihmeen kaupalla selvisimme noususta.

Turvavyövalo on sammunut – tosin melko myöhään. Pelkään, että kyseessä on vika, josta kerrotaan matkustajille vasta mereen putoamisen yhteydessä. Olen kuitenkin hieman rentoutuneempi. Saan elää vielä tovin, sillä yleensä onnettomuudet tapahtuvat nousun tai laskun yhteydessä. Samassa koneen kapteeni kuuluttaa, että edessä on turbulenssia ja suosittelee kiinnittämään turvavyöt. Käännän katseeni taivaaseen – siis sinne missä jo olemme – ja lähetän rukouksia anonyymille taholle.

Aloitamme laskeutumisvalmistelut Korvani menevät lukkoon ja maankamara lähenee mielestäni uhkaavalla nopeudella. Olemme aloittaneet laskeutumisen. Lennämme peltojen yllä. Ovatkohan kompassit hajonneet – eikö Lontoo ole kuitenkin kaupunki? Jauhan purkkaa kuin hamsteri ja näprään hihaani. Mielessäni on pieni toivo selviämisestä.

Cabin crew please be seated for landing Kone tärähtelee.

Olemme muutaman kymmenen metrin korkeudessa eikä kiitorataa näy vieläkään. Olen varma, etteivät laskeutumistelineet ole tulleet esiin. On myös mahdollista, ettei kiitorata ole vapaa. Jos vaikka lennonjohtajan ilta on venähtänyt eikä hän huomaa pienen suomalaiskoneen lähestyvää profiilia tietokoneruudullaan? Tömähdys – ja kaamea meteli. Olemme maassa, mutta hidastuuko nopeus? Hajosivatko jarrut?

Take your door positions Minä selvisin. Kone on laskeutunut ja rullannut paikalleen. Ovet ovat auki. Sydämeni hakkaa, mutta mieleni on kirkas. Mietin, miksi en pysty rauhoittumaan yläilmoissa, vaikka vierustoverini nukkui koko matkan. Onko tässä mitään järkeä?

Eihän siinä ole. Lentopelko perustuu irrationaalisiin tunnereaktioihin, eikä sille ole löydetty yksittäistä selitystä. Silti siitä kärsii jopa joka kolmas lentomatkustaja. Pelosta on kuitenkin mahdollista päästä eroon: esimerkiksi Finnair järjestää 500 euron hintaisia lentopelkokursseja. Ehkä voisin osallistua sellaiselle.

Tai sitten ostan lennot New Yorkiin.

StockXC

HNG

17

”

kulttuuri tuottavat hyvin vähän mitään kiinnostavaa. ”Verolle vain!” hän tokaisee.

Mitä tekemistä bruttokansantuotteen nostamisella on minkään toivottavan kanssa?

RUOKI LAMAA!

Mitä ihmisten pitäisi tehdä? Laman ruokkiminen ei ehkä olekaan niin kaukaa haettua kuin talouden termiviidakossa aluksi saattaa vaikuttaa, sillä tukala taloudellinen tilanne voi myös näyttää uusien mahdollisuuksien olemassaolon. Bruunin mukaan tärkeää on se, mitä ihmiset haluavat yhdessä, liikkeenä. ” Ja joskus se voi tarkoittaa sitä, että nykyiset jupit joutuvat maksamaan enemmän.”

Miltä tuntuu kannattaa sellaista ideologiaa, joka kantaa Neuvostoliiton painolastia ja jonka olemassaoloa ei päivän politiikassa huomaa? Ei mitenkään erikoiselta tai oudolta, jos Mikko Korhosta on uskominen. Hän on Suomen kommunistisen puolueen jäsen, lyhyesti ilmaistuna kommunisti.

Korhonen heräsi kommunismiin ympäristökysymysten kautta. Taustalla oleva ajatus on säilyttävä ja suojeleva – melko kaukana Neuvostoliitosta siis. Nykyisen talousjärjestelmän puitteissa kulutamme maailman loppuun. Olisi löydettävä muita vaihtoehtoja. Onko vallankumouksen aika?

Ehkä, mutta Korhonen muistuttaa, ettei kommunistinen vallankumous tarkoita kiihkomielisyyttä ja fundamentalismia, vaan laajempaa vaikuttajien kenttää, esimerkiksi järjestötoimintaa. ”Kaikki muutokset on tehtävä demokraattisesti.”

Korhosen mielestä ihmisten olisi liityttävä järjestöihin ja toimittava liikkeenä. Ongelma hänen mukaansa on se, että työntekijät työskentelevät vain työnantajansa ehdoilla, eivät yksilöinä.

Korhoselle kommunistisuus tarkoittaa ihmisen puolella olemista ja vuorovaikutusta ympäristön ja luonnon kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna ei tunnu oudolta, kun Korhonen lopuksi virnistää ja toteaa: ”Kyllä, minusta jokainen suomalainen on kommunisti.”

Taloustieteilijä Otto Bruun ei usko nousukauden lisäävän onnellisuutta. Teksti: Sonja Saarikoski NOUSUKAUTTA ODOTETAAN kuin kuuta nousevaa. Nousukauteen liitetään suuria odotuksia siitä, että elintaso nousee ja samalla ihmisten onnellisuus kasvaa. Hegemonisen näkökulman mukaan nousukauden hedelmistä pääsevät osallisiksi kaikki toimitusjohtajista toimistotyöntekijöihin ja työttömiin.

Nousukausi edellyttää talouden kasvua. Taantuman alettua suuret plakaatit käskivät ihmisiä olemaan ruokkimatta lamaa. Kulutus lisää hyvinvointia! Pidä talouden rattaat pyörimässä! Osta, sijoita, ota lainaa!

Kaikille nousukausi ei kuitenkaan tarkoita positiivisia mielikuvia ja paksua kukkaroa. Taloustieteilijä Otto Bruun, 25, huomauttaa, että nousukaudella tuloerot kärjistyvät, koska yritysten ja osakkaiden pääomatulot kasvavat paljon palkkoja nopeammin. Sen sijaan taantuma riepottelee eniten sitä, jolla jo valmiiksi on vähän.

Bruttokansantuote on päivän sana talouskriisistä puhuttaessa. Talouslehdet kirjoittavat bruttokansantuotteen romahduksesta, syöksykierteestä ja jyrkästä pudotuksesta. Otsikot en-

18

nustavat lähes kuolettavia iskuja. Islannissa talouskriisi johti valtion konkurssin partaalle, kun kolmen maan suurimman pankin rahoitusjärjestelmät romahtivat. Suomen pankit ovat toistaiseksi pysyneet paremmin tolpillaan, mutta täälläkin työttömyys nousee jatkuvasti. Onko avain maamme talousongelmiin bruttokansantuotteen nostamisessa vai onko ratkaisu jossain muualla?

Otto Bruun ei usko jatkuvaan bruttokansantuotteen kasvuun ainoana tavoitteena. ”Mitä tekemistä bruttokansantuotteen nostamisella on minkään toivottavan kanssa”, hän kysyy. Esimerkkeinä hän mainitsee bruttokansantuotteen kohoamisesta seuraavat ympäristöongelmat, jotka kärjistyvät jatkuvalla paineella. Hän mainitsee kritiikkinsä perusteeksi myös niin kutsutun onnellisuuden taloustieteen, jonka mukaan ihmisten onnellisuus ei kasva suhteessa bruttokansantuotteen kasvuun. Päinvastoin. Talouskasvun mukanaan tuoma tuloerojen kasvu saattaa lisätä kateutta ja negatiivisia tunteita. ”Eiväthän kaikki voi olla naapureitaan rikkaampia.”

Onko lamakaan oikeastaan hyvä asia? Bruunin

mukaan sekin on illuusio, sillä esimerkiksi pienyrittäjän kannalta jokainen päivä laman armoilla on helvetti. Hänen mukaansa on kuitenkin mahdollista ajatella, että syvä lama on edellytys muutosten läpilyömiselle. Bruun haluaa tuoda esiin bruttokansantuotteen sisäiset ristiriidat ja kyseenalaistaa ajatuksen bruttokansantuotteen kasvun ensisijaisuudesta taloudesta puhuttaessa. ”Esimerkiksi Nokian puolustaminen näyttää ottavan samoja ilmenemismuotoja kuin historiallisesti Suomen metsäteollisuuden puolustaminen”, hän sanoo ja jatkaa: ”Nokia on argumentti, joka estää BKT:n ristiriidoista vapautumisen ja resurssien uudelleen jakamisen.”

Mitä tämä resurssien uudelleen jakaminen sitten tarkoittaisi? Bruunin mukaan yksinkertaisesti sitä, että varallisuus yhteiskunnassamme on järjestettävä uudelleen. On kyseenalaistettava ajatus, että bruttokansantuotteen kasvusta seuraisi automaattisesti mitään hyvää. Hän viittaa Cambridgen koulukunnan ajatukseen siitä, että ihmisten näkökulmasta kasvu on täysin toissijaista. Hänen mukaansa esimerkiksi Kauppalehden Optio -lehden kuvaamat ilmiöt ovat osoitus siitä, että kapitalistien rikkaudet ja niihin liittyvä

19

T Ö T A Y L A T LL IL M U I R IST U L takta i kovisia tysa. , a s i iv ukkgressi uome s o S g i kk ver a ja ausi laj , i u ia timustelmy on inen. s i u rb lla m lal Rul ksia, ller deitti mi lau ä. Ro i selv töj otesk Gr s agu L n s i une : Iir t i t t r s Ka Tek iika M at: Kuv

20

nliiku Ken KU illään. ineS E pa UK ene EIL ista m alkaan, ssuoH R j o U ia ma rik .

LAN jotain e llaluistim an ham kenttää I N a A l i u l r TAP issa on etaan r a asete ympä htia ja te j o l u j u a p sit a än at tas idalla ää v sa suo ja ääh istelev s i p l a l ä s n i i t lu isillee . Asu tän kypär rtsit iotku o sho le taan uhun. J tävät t lattial t, mini yttää m ä u a sja ön jia s lijat ty a liuku olvisuk aluaa n jarrutu e i p h t s n Luis erikoi ko- ja istelija nlaise lu rk ää ät kev vat ve . Eräs sin, er o t p a o a t tuj paid toe s tti-tprin turning nulle n. ee liikk

N KSE

Tigre Force

21

Liigan rahastonhoitaja Tigre Force korostaa eri puolia. ”Mä tykkään, kun tässä saa olla aggressiivinen.” Lisäksi on tietysti liikunnan ilo. Kunto kohoaa huomaamatta. ”Kehittyminen tekee iloiseksi myös”, Tigre kertoo.

Täysin vaaraton laji ei suinkaan ole. YouTubesta löytyy hurjia taklauksia ja kaatumisia. Aggressiivisuutta korostaa moni pelaajista, vaikka säännöt ovat tiukat. Marraskuusta asti roller derbyä harrastanut Claire Leah Threat seuraa nyt harjoituksia sivusta, sillä hän mursi viime viikon treeneissä kyynärpäänsä. Loukkaantuminen ei kuitenkaan huolestuta. ”Olin vain väsynyt ja kompuroin”, hän selittää. ”Tämä olisi voinut sattua missä vain”, Claire toteaa.

Suurin osa loukkaantumisista sattuu aloittelijoille, jotka eivät ole vielä varmoja luistimilla. Siksi pelaamaan päästäkseen on suoritettava tason 1 ja 2 luistelutestit, joissa testataan, että osaa luistella, jarruttaa ja kaatua oikein. Lisäksi kakkostason testiin kuuluu kirjallinen osuus, jossa on osoitettava lajin sääntöjen tuntemus. Mukaan pääsemisen ehtona on myös 18 vuoden ikä. Vakuutus ei ole pakollinen, mutta sen ottamista suositellaan, kertoo valmentaja Geena.

Kuulostaa kummalta, mutta alkamassa ovat Helsinki Roller Derbyn treenit. Valmentaja Estrogeena Davis puhaltaa pilliin ja luistelijat kerääntyvät hänen ympärilleen kuulemaan ohjeita.

Lämmittelyn jälkeen vuorossa on nimenhuuto.

Paikalla on kolmisenkymmentä luistelijaa, muun muassa Bree Wonder Vamp, Bambi CrushBone, Audrey Shipwrecker ja Chick Vicious. Tänään ohjelmassa on ensimmäisen tason luistelutestejä sekä drillsejä eli erilaisia harjoituksia.

Roller derby on Yhdysvalloissa 1920-luvulla syntynyt kontaktiurheilulaji mutta Suomeen laji on rantautunut vastikään. Ensimmäinen seura ja liiga Helsinki Roller Derby perustettiin vuonna 2009. Liigan perustaja on Estrogeena Davis, joka muutti Suomeen viime vuoden kesäkuussa. ”Olen asunut Jenkeissä 14 vuotta. Siellä pelasin New Hampshire Roller Derbyssä. Ollessani

22

muuttamassa Suomeen etsin kuumeisesti seuraa, jotta voisin jatkaa pelaamista”, Geena kertoo.

Sellaista ei löytynyt, vaikka kiinnostusta tuntui olevan paljon. Viime vuoden helmikuussa Geena bongasi Suomi24-keskustelupalstalta viestin, jossa Gutsy Galore kertoi viehtymyksestään lajiin. Geena vastasi viestiin ja homma lähti käyntiin. Gutsy aloitti rekrytoinnin Suomessa, ja kun Geena kesäkuussa muutti Suomeen, oli roller derbystä innostuneita jo kymmenen. He saattoivat aloittaa treenit.

Roller derbyssä luistellaan ovaalinmuotoisella radalla. Joukkueissa on viisi pelaajaa. Lajissa pisteitä saa, kun onnistuu ohittamaan vastapuolen pelaajan. Pisteiden tekijää kutsutaan jammeriksi. Muiden tehtävänä on auttaa oman puolen pelaajaa tekemään ohituksia sekä estää

vastapuolen pelaajaa ohittamasta heitä taklaamalla ja blokkaamalla. Laji vaatii kovaa kuntoa ja sisua. Lihaskunto on tärkeää, sillä lajissa ei muuten pärjää. Treeneissä tehdäänkin punnerruksia, selkä- ja vatsalihasliikkeitä. Ja kotonakin pitäisi.

Paatuneeksi koululiikuntalintsariksi tunnustautuva Bree Wonder Vamp sanoo, että lajista on ”naamioitu urheilu onnistuneella tavalla pois”.

Hän oli fiilistellyt lajia jo pitkään, ja kun syksyllä löytyi googlettamalla helsinkiläinen roller derby -seura, halusi hän heti mukaan.

Mikä lajissa sitten viehättää? ”Ihmiset on niin kivoja”, Bree vastaa. Muutkin luistelijat kehuvat porukkaa. Tuomariksi aikova Zerno Billy ylistää roller derbyä älyttömän hienoksi lajiksi ja kertoo saaneensa derbyn parista paljon uusia ystäviä.

Erikoisten sääntöjensä lisäksi roller derbyyn liittyy muutakin. Kuten luistelijoiden ja joukkueiden populaarikulttuuriin satiirisesti viittaavat nimet, leikittelevät asut sekä se, että lajia harrastavat vain naiset. Jenkeissä on joitakin sekajoukkueita, mutta Suomessa miehet pääsevät vain tuomareiksi ja valmentajiksi.

perhe”, Geena listaa.

Laji on kasvanut nopeasti ja saavuttanut nuoresta iästään huolimatta paljon julkisuutta. Nyt Helsinki Roller Derby on rekisteröity yhdistys johon kuuluu 43 jäsentä. Hell City Rollers -liigan ensimmäiset joukkueet perustettiin helmikuussa. Juhlallinen joukkueiden nimien ja värien julkistus suoritettiin sunnuntain treeneissä. Saturday Fight Fever pelaa violetin ja kullan sävyissä, Hurtta Lottas puolestaan edustaa puna-harmaissa peliasuissa. Harjoitusvuorojakin on jo kolmesti viikossa. Lisäksi seura on järjestänyt erilaisia tapahtumia, kuten Rollerweenin viime lokakuussa ravintola Bellyssä. Naistenpäivänä järjestetään ”The Revenge Of The Better ½’s” -bileet Cafe Mascotissa. Kaikki pyörii liigalaisten omin voimin.

”

”Kaikki on mennyt tosi hyvin”, kertoo Estrogeena Davis. Tulevaisuuskin näyttää lupaavalta.

Maaliskuussa Helsinki Roller Derbyn jäsenet aikovat matkata Lontooseen seuraamaan ensimmäistä U.S. vs. Europe -roller derby-ottelua. Keväällä on tarkoitus pelata harjoitusotteluita, syksyllä tavoitteena on päästä pelaamaan oikeita matseja yleisön edessä.

Tarjolla on siis omintakeista showta: tyttöjä [rullaluistimilla] pukeutuneena verkkosukkiin ja minihameisiin luistelemassa ympyrää hurjaa vauhtia, taklaten ja kaatuen, hurraten ja huutaen ja ennen kaikkea toisiaan kannustaen.

Lajista on naamioitu urheilu onnistuneella tavalla pois.

Roller derbyä pidetään eräänlaisena vaihtoehtokulttuurina. Siihen liitetään monesti punk, teese-itse-asenne, feminismi sekä atleettisuus.

Myös lävistysten ja tatuointien sanotaan kuuluvaan roller derby-estetiikkaan. Seuran jäsenistä yksi on jo ottanut Helsinki Roller Derby -tatuoinnin.

Valmentaja Estrogeena Davis sanoo, että hänelle roller derby oli ”kuin kohtalo”. Geena paljastaa, ettei ole koskaan ollut mikään urheilija, mutta nähtyään roller derbyä telkkarista hän halusi aloittaa heti. Lajissa viehättää kaikki. ”Se on aggressiivista, hauskaa, kovaa urheilua, naisten tekemä laji naisille, siinä on tee-se-itse-meininki ja siinä syntyy tiivis tyttöjen yhteisö. Vähän kuin

Helsinki Roller Derby 23

Pieruhuumorin perilliset

Tekoviiksiä, sillalta hyppäämistä, kylähulluja ja auton romuttamista. Biisonimafian sketseistä voi löytää jälkiä Duudsoneista, Kummelista ja lumilautaelokuvista, vaikka tekijät itse vannovat Speden nimeen.

No, ainakin yksi näyttelijöistä on missi ja huumorin siivellä esitellään erikoisia keksintöjä.

Teksti: Karimatti Miettinen

24

25 Kuva:Jani Kääriäinen

ON PERJANTAI-ILTA ja elokuvateatteri Bio Rexin penkit täyttyvät harvakseltaan ihmisistä.

Reilun sadan hengen yleisön perusteella on vaikea päätellä alkavaa elokuvaa. On puku miehiä, pipopäisiä teinejä huppareissa, opiskelijanuoria, tyylikkäitä naisia helmikaulakoruissa ja kaksi vanhempaa rouvashenkilöä. Aivan kuin kaikki olisivat tulleet väärään näytökseen. Pian lavalle astuu sammakkopipo silmille vedettynä Janne Kaperi, siansaksaa puhuva Sami Kemell, vajakkimissiä esittävä Viivi Pumpanen ja ohjaajatuottaja-käsikirjoittaja Kaitsu Rinkinen. Nelikko on Biisonimafia, ja alkamassa on heidän B 1.5 – Naisen valinta -elokuvan ensi-ilta.

Biisonimafia on huumoriryhmä, joka sekoittaa sketseissään perinteistä slapstick-komediaa, stuntteja, draamaa ja kauniita naisia. Helmikuun alussa Subin netti-tv:ssä alkanut sarja on Rinkisen ja Kaperin luomus, joka sai alkunsa vuosituhannen alussa poikien lumilautaharrastuksesta. ”Kun muut lähti kouluun, me lähdettiin Whistleriin (Kanadaan) laskemaan”, kertoo Rinkinen.

Samaan aikaan kun Rinkinen ja Kaperi kuvasivat kotoa lainatulla videokameralla lumilautatemppuja maailmalla ja Punkaharjun rinteillä, sekoiluporukka Jackass ällötti ihmisiä musiikkikanava

26

MTV:n myöhäisilloissa. Jackassin tasoittamalla tiellä alkoi olla pian ahdasta, kun omatekoisia stunttivideoita syntyi yhä useamman pojan takapihalla. Siinä vaiheessa sekoiluohjelman loppuun ilmestyi teksti, jossa muistutettiin, että kanava ei ota vastaan omatekoisia videoita. Se ei hillinnyt menoa, sillä nettiin ilmestyi videoiden latauspalveluja kuten YouTube. Kun tarjontaa on paljon, on temppujen oltava yhä hullumpia.

Suomalainen sekoiluhistoria alkoi Duudsoneista, jotka nousivat hengenvaarallisilla tempuillaan valtakunnan tietoisuuteen. Myös Rinkinen ja Kaperi alkoivat kuvaamaan kahdella renkaalla autoilua, sillalta hyppimistä mutta myös ennalta käsikirjoitettuja sketsejä, kuten huijattavaksi joutuvan vajaaälyisen Römpäsen mopokauppoja tai egollaan pullistelevan personal trainerin pauhaamista. ”Ajateltiin, että jos joku muu kuvaisi, niin olisi kiva tehdä enemmänkin huumoria. Veri veti sketseihin, mutta ei tiedetty miten niitä tehdään”. ”Haluttiin tehdä leffoja, joissa tehtäisiin itse stuntit, mutta ei mässältäisi niillä. Jos jotain tehdään, niin yritetään aina maailman isointa juttua”, kuvailee Rinkinen Biisonimafian filosofiaa.

Kun tehdään leffoja ison maailman tyyliin,

”

Se on vain kunnia, jos meitä verrataan Kummeliin.

tarvitaan rahaa. Sketsien rahoittamiseksi Kaperi ja Rinkinen pistivät pystyyn tuotantoyhtiön, jolla he onnistuivat saamaan paikallisen TEkeskuksen ja jopa EU:n tukea. Lainaa varten liikeidea tosin myytiin pankinjohtajalle ”firmojen kuvaamisena”. Kun rahat loppuivat, paiskittiin hommia raksalla. ”Silloin kun rakennusalalla meni vielä hyvin, oli meillä parhaimmillaan seitsemän äijää hommissa”.

Seuraavaksi tarvittiin näyttelijöitä, mieluummin kauniita sellaisia. Savonlinnassa juhlimassa olleet pojat bongasivat muotinäytöstä juontaneen tytön, jota he pyysivät koe-esiintymiseen seuraavaa sketsisarjaa varten. Miksipä ei, vastasi Viivi Pumpanen, josta tuli Biisonimafian ainoa naisjäsen. Rinkinen ja Kaperi eivät vielä tienneet naisjäsenensä media-arvoa ennen kuin Biisonimafia-Viivistä muokattiin iltapäivälehtien sivuilla Missi-Viivi. Mikä ihme sai kaunottaren suostumaan sarjaan, jossa muun muassa kylähullu kertoo suu ruskeana olleensa viikon navetassa ja syöneensä ”vaen paskoo”? ”Olen yllytyshullu luonne ja suvussa on vain poikia, joten samaistuin poikien (Kaperin ja Rinkisen) huumoriin”, Pumpanen kertoo. Eivätkä Kaperi ja Rinkinen ensimmäistä kertaa onnistuneet rekrytoimaan naiskauneutta. Jo B2-elokuvaan he saivat näyttelijäksi laulaja Sara Nunesin. Miesrooliin löytyi puolestaan sopiva moottoriturpa Jyväskylästä. ”Näytteleminen on mulle ihan vieras maailma, mutta lyhyessä ajassa voi kehittyä paljon”, kertoo meklarin töitä päivätyökseen tekevä Sami Kemell. Kun porukka oli koossa, oli työnjako selvä. Kaikki näyttelevät, ja Rinkinen ja Kaperi lisäksi käsikirjoittavat, ohjaavat

Kuva:Jani Kääriäinen ja tuottavat.

Minkälaista komediaa sitten syntyy 80-luvulla syntyneiden käsistä? Vaikutteita ainakin riittää 90-luvulta. Biisonimafian jäsenet ovat kasvaneet Kummelin pieruhuumorin ja Jackassin sekoilun keskellä, mutta hieman yllättäen Rinkinen ja Kaperi nostavat esikuvakseen jo 50-luvulla sketsejä tehneen Pertti ”Spede” Pasasen. ”Spede oli sellainen tuottajakeisari, joka vetää hiljaiseksi”, kuvailee Kaperi esikuvaansa. ”Erityisesti Speden Pikkupojat on mahtava elokuva”, lisää Rinkinen. Viittauksia viime vuosikymmenen tv-yleisön tuntemaan visailukuninkaaseen riittääkin. Esimerkiksi henkilöhahmojen tasolla Sami Kemell lainaa Hartikaisen roolissa mitään peittelemättä Uuno Turhapurojen Härski-Hartikaista. Myös erikoisia keksintöjä vilahtelee Biisonimafian sketseissä,

kuten hämähäkkiä muistuttava vesikulkupeli, Aquaskipper tai jättimäinen rantapallo, jonka sisään mahtuu aikuinen mies. ”Ja onhan meilläkin missi”, sanoo Kaperi viitaten Riitta Väisäsen (perintöprinsessa vm. -76) ja Speden yhteistyöhön. Tekoviikset, peruukit ja toistuvat ”punch linet” ovat puolestaan tuttuja Kummelisukupolvelle, osalle jopa liian tuttuja. ”Se on vain kunnia, jos meitä verrataan Kummeliin”, puolustaa Kaperi. ”Meillä on tarkoitus hauskuuttaa, ja tärkeintä on, että ihmiset viihtyvät”, Kemell lisää.

Vanhojen aineksien yhdistely ei ole kielletty, ja senkin voi tehdä taidolla. Mutta erityisesti Duudsoneiden kohdalla löytyy häiritsevän paljon yhtymäkohtia. Onko Biisonimafia sitten ”köyhän miehen Duutsoneita” niin kuin Subin nettisivuilla kommentoidaan? ”Me yhdistetään

huumoria ja itsensäsatuttelua, mutta pelkässä stuntissa ei ole sitä twistiä, mitä me teemme.

Se (twisti) on jokin yllättävä tekijä, ja stuntista vasta alkaa koko sketsi”, Kaperi vastaa. Entä ärsyttääkö vertailu? ” Ei, sillä eroja on niin paljon. Meidän sketsit on selkeästi käsikirjoitettuja ja näyteltyjä”. Eikä pitäisikään ärsyttää, sillä Biisonimafia saa vetoapua Duudsoneiden Jarno Laasalalta, joka on yksi Biisonimafian tuottajista. Laasalan avulla ryhmä sai muun muassa myytyä sarjansa Subille.

Juuri ennen verhojen aukeamista Rinkistä näyttää hieman harmittavan yleisön niukkuus. Onneksi tekijöillä on vahva itsetunto. ”Me tullaan maalta, ja päätettiin, että keskustaan vaan ja isointa tölliä peliin”, Rinkinen sanoo puheenvuorossaan. ”Lupaan, että seuraavassa ensi-illassa teatteri tulee täyteen”.

27

a, u s u n no ä m Teksti: Laura Salonen Enem vähe mmä n la sk

ua

Hupellus ja eri opiskelijajärjestöt kuljettavat joka vuosi bussilasteittain opiskelijoita ja opiskelijahenkisiä rellestämään ympäri Suomen ja Euroopan rinteitä.

Toiset lähtevät laskemaan, toiset dokaamaan, mutta löytyykö noilta reissuilta jotain muutakin?

HERÄÄN

HOTELLIHUONEESTA joka ei todellakaan ole omani. Vieressäni makaa karhupukuun pukeutunut poika, johon muistan törmänneeni edellisen päivän after-skissä.

Totean olevani todennäköisesti edelleen humalassa. Jokaista lihastani särkee, enkä tiedä johtuuko se edellisillan tanssiliikkeistä vai juuttumisesta lumihankeen offareilla.

Muistan hämärästi lähteneeni baariin kasarijumpparin asussa epämääräisellä porukalla ihmisiä, jotka olin nähnyt aikaisemmin päivällä rinneraflassa. Vielä hämärämmin muistan käyneeni rinteessä, saati sitten laskeneeni.

Orastavasta krapulasta ja kolmen päivän univeloista huolimatta löydän tieni takaisin omaan hotellihuoneeseeni, sieltä koko päiväksi Puolan Zakopanen lumisiin rinteisiin, ja edelleen samana iltana after-skin kautta baarin tanssilattialle notkumaan. Ja sama jatkuu noin yhdeksän päivän ajan.

Erilaisia opiskelijoille suunnattuja laskureissuja on olemassa nykyään vähintään yhtä paljon kuin tiedekuntia ja korkeakouluja Suomessa.

Alamäkiurheilua rakastavilla opiskelijoilla onmistä valita, ja rinnereissuja suunnitellessa tunteekin itsensä helposti sokerihumalaa tavoittelevaksi lapseksi karkkilaarien äärellä. Suuntaisiko sitä tänä vuonna kyltereiden kanssa Rukan Kaamokselle, teekkareiden laskuseuran Skipolin keväällä järjestettävälle Springbreakille vaiko Pykälä ry:n Rinnerikollisten reissulle Alpeille?

Ja tietenkään ei sovi unohtaa jo legendaarisen aseman saavuttaneen Hupelluksen järjestämiä rinneriehoja ympäri Eurooppaa, aina Norjasta Ranskaan saakka. Opiskelijajärjestöille tuttuun tapaan matkat pyritään tarjoamaan mahdollisimman edullisesti. Mahdollisuus päästä laskemaan ja ryyppäämään halvalla riittävät varmasti syiksi lähteä kyseisille reissuille, mutta mikä niistä oikeastaan tekee niin siistejä? Mikä saa opiskelijat kerta toisensa jälkeen lähtemään eri järjestöjen järkkäämille laskufestareille, ja ennen kaikkea, miksi siellä on joka kerta niin helvetin hauskaa?

Eri opiskelijajärjestöjen laskuseuroihin liittymiseen ja niiden etuja hyödyntääkseen ei tarvitse välttämättä opiskella yhdessäkään oppilaitoksessa. Hupelluskin ilmoittaa laskufestareidensa olevan suunnattuja opiskelijoille ja opiskelijahenkisille, ja kyseisillä reissuilla tapaakin usein paitsi opiskelijoita useista eri oppilaitoksista myös ns. freeridereita, jotka hyödyn-

28 StockXCHNG

tävät opiskelijoille suunnattuja etuja ilman että ovat viettäneet päivääkään koulunpenkillä peruskoulusta päästyään. Sekä Hupellukset että yliopistojen ja korkeakoulujen järjestämät rinneretket ovatkin paitsi edullisia, myös varma tapa päästä laskemaan hyville puutereille sekä pitämään hauskaa saman ikäisen ja -henkisen porukan kanssa. Hupellukset ovat poikkitieteellisiä reissuja, mutta ne eivät kuitenkaan ole opiskelijoiden ainoa mahdollisuus päästä laskemaan muilta aloilta tulevien kohtalotovereiden seuraan. Myös tiedekuntien ja korkeakoulujen järjestämät reissut toimivat “kaverille kans”-periaatteella, ja yleensä matkaan pääsee mukaan joko ilman mitään toimenpiteitä tai esimerkiksi Skipolin harrastaman ulkojäsenhakemuksen kautta, jonka tarkoituksena on lähinnä vakuuttaa kykenevänsä yhdistämään darran ja downhillin.

Opiskelijoille suunnatuille laskureissuille lähtiessä tulee kuitenkin tietää, että laskeminen ei ole aina se pääasia. On todennäköisempää, että Hupelluksella törmää opiskelijaan, joka ei laske, kuin opiskelijaan, joka ei juo. Toki Hupelluksilla ja eri ainejärjestöjen matkoilla tarjotaan alamäkiurheilun ja after-skin lisäksi muutakin tekemistä, kuten päiväretkiä läheisiin kaupunkeihin, teemabileitä ja erilaisia kilpailuja, mutta harvoin noistakaan ohjelmista täysin selvin päin suoriudutaan. Yhdeksän päivän Zakopanen reissun jälkeen maksa huutaa Hoosiannaa, ja pidennetty viikonloppu Rukalla menee helposti ympärivuorokautisessa humalassa.

Norjan Hemsedalissa, tutummin “Hemsessä”, järjestettävä Megahupellus on saavuttanut aivan oman statuksensa megalomaanisena äpäröintireissuna, jolla keittoa ehditään ottamaan yhden ruotsinlaivamatkan ja 36 tunnin bussissa istumisen verran jo ennen kuin on päästy edes perille saakka. Megahupellukselle lähtee ennätysmäärä ihmisiä, joilla ei ole edes laskukamoja mukana, ja joiden reissun päämääränä on vain yksi asia - ryypätä niin perkeleesti. Megahupella käyneiltä voi kuulla tarinoita bileistä, joiden seurauksena kämpän katto oli täynnä keittiöveitsiä, sisälle oli raahattu betoniporsas ja seinässä nyrkin mentävä reikä. Huhun mukaan Megahupellus on jäänyt muutamalle Hupeltajalle viimeiseksi matkaksi, kun ihmisiä on tippunut

kännissä hotellihuoneen parvekkeelta tai saanut sydänkohtauksen juotuaan seitsemän päivän ajan pelkkiä vodkaredbulleja. Ehkä viimeinen niitti oli kuitenkin se, kun kaverini kertoivat joutuneensa tiskaamaan Hemseen päästyään lavallisen kaljatölkkejä, koska joku oli kussut niiden päälle kännissä bussissa. Näiden tarinoiden jälkeen tuntuu todella hyvältä idealta maksaa satoja euroja siitä, että pääsee kahdeksi viikoksi Norjaan kiskomaan seitsemän euron hintaisia kaljatuoppeja. Ja silti joka huhtikuussa Hupellus kuljettaa lähes 20 bussilastillista ihmisiä viikoksi dokaamaan aivonsa pihalle ja laskemaan Norjan tuntureita, mikäli krapulaltaan vain kerkeävät.

“Kämpän katto oli täynnä keit-

tiöveisiä, sisälle oli raahattu betoniporsas ja seinässä nyrkin mentävä reikä.

Skipolin toiminnassa sen sijaan ryyppääminen ja laskeminen on pyritty jakamaan eri reissuille, vaikka kumpaakin pyritään toki harrastamaan reissulla kuin reissulla. Esimerkiksi syksyllä järjestettävällä Rukan ensilumien matkalla laskemisen mainostetaan olevan “se helpoin osa” pidennettyä viikonloppua Kuusamossa.

Matkaan lähdetään “Kossubussilla”, jossa jokaiselle laskijalle jaetaan heti alkajaisiksi pullollinen kossua evääksi bussimatkan ajaksi. Kellokortit leimataan rinteessä kahden laskun jälkeen, jotka on kohdistettu rinnebistroon ja sieltä takaisin hotellille. Sen sijaan vuoden vaihteessa järjestettävälle Alppimatkalle lähdetään “ihan oikeasti laskemaan”, ja noiden kahden viikon ajan keskitytään suurimmaksi osaksi rilluttelun sijaan rinteisiin. Tietysti noidenkin viikkojen aikana keritään pariin otteeseen käydä hukuttautumassa saksalaisiin litran oluttuoppeihin, mutta se ei ole reissun ainoa eikä edes päätarkoitus. Hupelluksistakin esimerkiksi Zakopaneen keskittyvät rinneriennot ovat rauhallisemman reissun maineessa verrattuna esimerkiksi Norjan Megahupellukseen, ja yleensä Hupeltajat osaavatkin valita itselleen sopivan reissun

sen mukaan, mitä haluaa noiden reilun seitsemän päivän aikana keskittyä tekemään.

Mikä näissä reissuissa sitten on niin siistiä? Miksi lähden mielummin kerta toisensa jälkeen Rukalle, Alpeille tai Zakopaneen nousuhumalaiselle laskureissulle kuin talvea pakoon vaikkapa Espanjan aurinkorannikolle? Kaksi ehkä olennaisinta syytä ovat täysi irrottautuminen arjesta ja ne tietyt fiilikset, kun tuntee elävänsä täysin hetkessä, ja jotka muistaa vielä jälkeenpäin. Siinä vaiheessa, kun jättää taakseen marraskuisen harmaan Helsingin ja herää seuraavana aamuna kossupöhnässä täydellisestä talven ihmemaasta Rukalta, on todellakin helppo unohtaa arjen murheet ja keskittyä ainoastaan nauttimaan rinteistä, hyvästä seurasta ja loistavista bileistä.

Pieni puolalainen tunturikylä tuntuu kuin sadusta repäistyltä, kun taas Napapiirin ylitettyä “Lapin taika” on jo lähes käsin kosketeltavissa. Yletön valvominen, henkeäsalpaavat maisemat ja alkoholi ovat tietysti myös omiaan edistämään epätodellista tunnetta, joka on matkalta palatessa, ja parin arkipäivän jälkeen voisitkin vannoa, että koko reissu oli vain villiä ja levotonta unta.

Ja sitten on ne tietyt hetket, jotka vain jäävät mieleen ja aiheuttavat jälkeenpäin julkisissa kulkuneuvoissa hämmentäviä tilanteita, kun nauran ääneen jollekin mitä tapahtui “sillon ku oltiin Hupeltamassa”. Rinnefestareilla tutustuu myös älyttömän helposti uusiin ihmisiin, joihin saattaa törmätä rinteessä myös tulevina vuosina. Laskureissuilla saavuttaa sen saman “ei huolta huomisesta”-fiiliksen, joka on tuttu kaikilta kesän festareilta. Ja nyt tietysti nousee esiin kysymys, olisiko mikään niin siistiä näissä(kään) reissuissa ilman kuningas Alkoholia? Vaikka böntön ottaminen on ehkä monille yksi olennaisimpia asioita rinnefestareille lähtiessä, ei se kuitenkaan ole pääasia. Häppää ja hyppyreitä löytyy lähempääkin kuin Kuusamosta, joten on noissa reissuissa pakko olla jotain muutakin. Ja kyllä sinne niitäkin lähtee, jotka menevät ihan oikeasti laskemaan. Hupellusfiilistä on yhtä vaikea selittää, kuin valtiotieteilijän löytää kesätyöpaikkaa. Kiinalaista sananlaskua lainatakseni; älä kuuntele heidän puheitaan, mene ja katso itse. Kossubussi starttaa taas marraskuun lopussa, sitä ennen voi käydä maistamassa Hupellusmeinikiä vaikka Hemsessä.

29

Kun ei nouse Teksti: Tapio Ikkala

Miesten elämän sanotaan usein keskittyvän tietyn elimen ympärille.

Entä jos sekään ei toimi?

EREKTIOHÄIRIÖTÄ pidetään perinteisesti hiukan varttuneempien herrasmiesten ongelmana. Potenssiongelmat ovat kuitenkin yllättävän yleisiä myös nuoremmassa polvessa. ”Mitään tilastollisesti julkaistua tutkimusta ei ole, mutta kaiken kaikkiaan yli 500 000 suomalaisen miehen arvioidaan kärsivän erektioongelmista ja näistä alle 30vuotiaden osuuden arvioisin olevan 10-15%.”, tarkentaa lääkintöneuvos Pellervo Petäys, kirurgian ja urologian erikoislääkäri. Petäyksen mukaan 70 % tapauksista johtuu orgaanisista syistä, eli peniksen verenkiertohäiriöistä, ja loput psykogeenisistä syistä.

Stondiksen hiipumiseen on onneksi kehitetty monenlaisia takuuvarmoja hoitoja.

Perinteisen ja hiukan mielikuvituksettoman Viagran lisäksi tarjolla on myös paljon mielenkiintoisempia vaihtoehtoja.

Heille, jotka ylenkatsovat erilaisia pillereitä ja haluavat kouriin tuntuvia tuloksia nopeasti, suosittelen klassisen penispumpun käyttämistä. Siinä penis tungetaan muoviputkeen, johon sitten käsivoimin pumppaillaan alipainetta ja odotetaan, että alkaa tapahtua. Aikaansaatua erektiota on mahdollista ylläpitää peniksen tyveen laitettavan kumilenkin avulla. Lenkkiä kannattaa kuitenkin pitää enintään puoli tuntia, sillässiittimen pidempi kuristaminen saattaa johtaa lopulliseen seniiliyteen.

Jos pumppaaminen tuntuu liian vulgaarilta, saattaa sopiva vaihtoehto olla hypnoosi. Hypnotisoija ja ”kasvatustieteiden asiantuntija” Pekka Pakarinen myy erektiohäiriön poistavia 45 minuutin hypnoosiäänitteitä vaivaiseen 56 euron hintaan.

Tämän levyn avulla saa alapäähän liikettä rennosti sohvalla loikoillen. Israelissa Rambam Medical Center –tutkimuslaitoksen tutkijat ovat huomanneet, että erektiohäiriötä voidaan hoitaa myös haaraväliin ammutuilla shokkiaalloilla. Kyseinen tutkimus on herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla.

Tuskalliselta kuulostavan shokkihoidon kerrotaan olevan tehokas ja vaikutuksen kestävän pitkään.

Myös luontaistuotekaupat ovat pullollaan erilaisia mieskuntoa parantavia tuotteita, kuten Panox ja Superman. Kyseisistä tabuista ei tosin ole mihinkään edes kymmenenkertaisena annoksena nautittuna - kokemusta on. (Toim. huom. tuotetta kuuluisi ohjeen mukaan käyttää vähintään kuukauden ajan.) Näitä tuotteitä ei suosittele myöskään lääkintöneuvos Petäys. “Koska erektio-impotentia on yleinen, kukkii sen ympärillä kautta maailman kukoistavaa liiketoimintaa. Erilaisia luonnontuotteita, uutteita, voiteita ja suun kautta nautittavia luonnosta saatuja aineita on kaupan pilvin pimein. Näistä ei ole muita tieteellisiä tutkimuksia kuin tehosta, joka on nollan luokkaa. Kyseessä on hyväuskoisten rahastus.”

Olkaapas toverit varovaisia mihin rahanne pistätte.

30

Tatskan tarina

Teksti ja kuva: Emmi Lehikoinen

Nadia, 20 ”MUN TATUOINNIN TAUSTALLA on aika pitkä tarina. Asuin pienenä Kyproksella ja mun ihan ensimmäinen lapsuudenystävä, Olivia, oli mulle silloin tosi läheinen. Meidän yhteydenpito lakkasi, kun muutettiin Suomeen, kunnes me alettiin kirjotella toisillemme aktiivisesti joskus 10-vuotiaana. 16-vuotiaana päätettiin, että meidän on pakko nähdä, mutta pääsin lähtemään Kyprokselle tapaamamaan häntä vasta, kun olin 18. Vaikka ei oltu nähty melkeen kuuteentoista vuoteen, pystyttiin heti puhumaan kaikesta ja meidän välillä oli tosi vahva tunne: tuli heti sellanen kotoisa fiilis.

Hengattiin sitten ihan sikana yhdessä, ja yhtenä päivänä Olivia vei mut sen autolla rannalle, jonka lähellä oli sellanen hienompi klubi uima-altaineen kaikkineen. Uitiin sitten rannan kautta sille suljetulle uima-altaalle ja mentiin sinne uimaan. Sitten oltiin kuulevinamme, että joku oli tulossa häätämään meitä ja lähettiin äkkiä pois, ja adrenaliinitaso korkeella päädyttiin sitten läheisen kerrostalon katolle makoilemaan.

Siinä makoillessa koettiin sitten jonkinlainen syvempi moment ja piirreltiin erilaisia oinaan kuvia katolla olleeseen pölyyn.

Siinä rentoutuessa tajuttiin, että meiän pitäis tehä jotain yhteistä. Se ei saisi olla mikään koru joka häviää, vaan jotain pysyvämpää. Olivia piirsi tän kuvan kajaalilla johonkin ostoskuittiin, ja sitten lähettiinkin niille.

Vuotta myöhemmin Olivia tuli Suomeen. Yhtenä aamuna, kun oltiin Espalla aamupalalla, Olivia näytti mulle sen saman ostoskuitin, johon oli Kyproksella piirtänyt tän kuvan. Se vaan repäisi sen jostain, ihan kun se olisi kantanut sitä koko ajan mukana. Meille tuli sellanen fiilis, että tatskat oli pakko saada heti. Sitten vaan mentiin ottaa ne johonkin ug-tatskaliikkeeseen Kaisaniemen metroasemalle. Oltiin soitettu kaikki tatskamestat läpi, ja Kaisaniemi oli ainut missä oli aikoja niin lyhyellä varotusajalla.

Tatuoinnin alaosa kuvastaa celttiläisiä nuolenkärkiä, jotka symboloi voimaa ja itseluottamusta. Nuoli on myös vähän niin kuin suunnanosoittaja. Kaartuvat osat muodostaa periaatteessa sydämen, josta tulee mieleen kaikki mulle tärkeät ihmiset. Tää oli hyvä ratkasu siksikin, että pelkän sydämen tatuoiminen olisi musta ollut aika corny.

Tää on mulle tosi henkilökohtanen juttu. Tatuointi on vielä sellasessa kohdassa, että voin piilottaa sen jos haluan, enkä itsekään nää sitä koko aikaa. Mutta aina, kun katon sitä mulle tulee sellanen hyvä fiilis. Muita tatuointeja en ole ajatellut ottaa.”

31 StockXCHNG

Tarkistettu Paitsi jos joku kokee tarvetta muokata näitä kuvia - en minä osaa.

YLEISURHEILUKENTÄN PUNAINEN tar-

NUOREN SUOMEN TOIVOT Tulevaisuuden huippu-urheilijat harjoittelevat nyt. Kilpauran noususuhdanteen ja lapsuuden yhdistäminen voi toisinaan tehdä tiukkaa. Harjoittelu on rankkaa, ja vain marginaalinen osa pääsee huipulle. Onko halleilla vietetty lapsuus hukkaan heitetty? Teksti ja kuvat: Kaisa Saario

32

taani lepää paksun lumipeitteen alla, ensiaputiimi hyppii lämpimikseen radan laidalla. Kello lähenee vasta yhtätoista, mutta helmikuun unelias lauantaiaamu on Leppävaaran Urheilupuistossa jo pitkällä. Kirpeässä pakkasessa kaiuttimista kantautuva Marjo Matikainen-Kallströmin ääni kaikuu avaralla aukealla julistaen ”Marjon hiihdot” avatuksi. Lähtöviivalla starttikoneen sekunnit piippaavat vähenemisen merkiksi samalla kun ensimmäisenä starttaavan hiihtäjän hengitys huurustuu sumuksi tämän ympärille.

Kentän perimmäisessä pukukopissa Tiina Leskinen, 39, haukkaa suksien voitelun lomassa pullaa. Kopin yksi seinusta on pystyyn nostettujen suksien peitossa. Viereisellä penkillä voitelutouhuja seuraa tytär Jatta Leskinen, 12, joka nauttii harvinaisesta vapaaviikonlopusta. Yleensä nuori kilpahiihtäjä ehtii viikonlopun

aikana kiertää vähintään yhdet, ellei kahdetkin, kisat. Hiihtoharjoituksia viikossa kertyy neljästä kuuteen. Vaikka viikko täyttyy melko tehokkaasti jo hiihdolla, ykköslajinsa lisäksi Jatta harrastaa koripalloa, suunnistaa, meloo ja soittaa poikkihuilua. Kun yhtälöön lisätään koulu, vapaa-aikaa ei jää kovin paljon. Jatta myöntää, että joskus harmittaa kun treenit menevät kavereiden edelle: ”Kyllä se välillä tuntuu, mut sit aattelee että kyllä se treenaaminen palkitaan jossain vaiheessa.”

Mediassa pyöritellään tasaisin väliajoin sitä, kuinka kallista kilpaurheiluharrastaminen on ja mihin kaikkiin keksimyyjäisiin se vanhempia velvoittaa. Kilpaurheilun ja lapsuuden yhdistämisestä puhutaan huomattavasti vähemmän.

Vuosina 2005-2006 tehdyn Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista 3-18- vuotiaista harrastaa liikuntaa urheiluseu-

rassa. Melkein kolme neljästä seuraharrastajasta osallistuu vuoden aikana turnauksiin, otteluihin tai kilpailuihin. Tosissaan treenaaminen aloitetaan hyvin nuorena, kun kehittymiseen on parhaat fyysiset valmiudet. Huipulle pääsee vain harva. Ylivoimaisesti suurin osa treenaa ja kilpailee vuosia saavuttamatta sen kummempaa kansallista, saati kansainvälistä, kilpailumenestystä. Onko hallilla vietetystä lapsuudesta sitten loppujen lopuksi mitään hyötyä?

Jatta on hiihtänyt kuusivuotiaasta asti, ja nyt hän hiihtää Espoon Hiihtoseuran 12–13vuotiaiden Hopeasompa- ryhmässä. Yhteisharjoituksia ryhmällä on noin kolme kertaa viikossa. Kaksi painottuu hiihtotekniikkaan ja yksi on kuntosalivuoro. Näiden lisäksi suositellut pidemmät peruskuntoharjoitukset tehdään itsenäisesti kotoa käsin. Hiihto vaikuttaa olevan Leskisillä periytyvää sorttia – Tiinan isä Risto Jokimies oli

33

”

KYLLÄ SE TREENAAMINEN PALKITAAN JOSSAIN VAIHEESSA.

maajoukkuetason hiihtäjä, ja myös Tiina itse on kilpaillut sekä maasto- että ampumahiihdossa.

Jatalle oma äiti on paitsi huoltojoukko, myös yksi ryhmän valmentajista, ja yhteisharjoituksien lisäksi Jatta noudattaakin äidin tekemää itsenäistä harjoitteluohjelmaa. ”Aika usein roikun itsekin mukana,” Tiina toteaa. Ryhmällä on lisäksi vuodessa muutama yhteisleiri sekä erilaisia testejä. Leirit ovat viikonloppuleirejä, sisältäen hiihtoa joko lumilla tai hiihtoputkessa ja oheislajeja kuten rullahiihtoa tai sauvakävelyä. Vuodessa järjestetään neljä juoksutestiä, kaksi lihaskuntotestiä sekä rullahiihtotesti. Kaikki leirit ja testit ovat vapaaehtoisia, eikä niistä tehdä sen suurempia rankingeja. Etenkin testit ovat lähinnä tiedoksi valmentajalle ja urheilijalle siitä, missä mennään. ”Varsinkin tämän ikäisillä testitulosten tulisi toki olla nouseva käyrä.” ”Kyllä sen huomaa, että ne, joille hiihto on ykköslaji, kehitys on huimaa ja nopeampaa kuin sellaisilla, joille hiihto on kakkos- tai kolmoslaji,” Tiina toteaa.

34

Kilpaurheiluharrastus vaatii paljon, myös vanhemmalta. Vaikkei valmentajaksi asti olisi päätynytkään, vanhempaa tarvitaan usein vähintään kuskiksi, yleensä myös mukaan oheistoimintaan. Yhteisharjoituksien ja Jatan yksintreenien lisäksi tämäkin lauantai kuluu Tiinan osalta oman seuran kisojen yhteydessä järjestettävässä voitelupalvelussa. Tiina on töissä Fortumin riskienhallinnassa, ja neljä vuotta sitten aloitetusta valmentamisesta huolimatta päivätyö on vielä säilynyt ykkösenä: ”Joo, eihän tällä valmentamisella elä,” hän sanoo hymyillen. Kun toinen tytär valmistautuu paraikaa voimistelun juniorien MM-kisoihin, ei vanhemmalla kuitenkaan tule vapaa-ajalla tekemisen puutetta. ”Voimistelu ja hiihto menevät vielä sopivasti ristiin — kun toisen kausi alkaa niin toisen kausi loppuu. Eipähän tarvitse miettiä mitä iltaisin tekisi.”

Suomessa kilparyhmiin siirtymispro-

sessi vaihtelee seura- ja lajikohtaisesti, mutta yleensä kilparyhmiin tullaan valituksi tai pyritään. Hopeasompa- ryhmään pääsyä varten tarkastellaan edellisen kauden tuloksia, mutta Jatan mukaan kaikki halukkaat yleensä mahtuvat mukaan. Kilparyhmään siirtyminen tarkoittaa vankempaa sitoutumista lajiin niin urheilijalta, valmentajalta kuin vanhemmaltakin. Vanhempien rooli on viikottaisten harjoitustuntien lisääntyessä ratkaiseva, sillä kuusi- tai seitsemänvuotias ei vielä tiedä haluaako hän todella huipulle.

Kun tavoitteena on harjoitella kunkin ikävaiheensallimissa maksimimäärissä, liikutaan kokoajan jyrkimmän noususuhdanteen ja ylikunnon rajalla. Nuoren iän ja rankan harjoittelun yhdistelmä edellyttää vanhemmilta valppautta. Jos lapsi ei halua lähteä treeneihin, vanhemman on tiedettävä milloin kannustaa lähtemään ja milloin kannustaa olemaan lähtemättä; on osattava lukea, eikö lasta vain huvita, vai onko hän oikeasti väsynyt. Vanhempien ja valmentajan yhteistyö on välttämätöntä. Leskisillä tämä käy kätevästi, sillä Tiina tietää hyvin tarkkaan Jatan päiväjärjestyksen ja elämäntilanteen, ja treeniohjelmaa voidaan löysätä tai kiristää tarpeen mukaan. Tiina kertoo, että esimerkiksi koulujen alkaessa syksyisin usein höllätään vähän.

Toisinaan valmentajan, valmennettavan, vanhemman ja tyttären roolien sekoittuminen tuo Leskisille myös kahnausta. “Joo,” Jatta sanoo nopeasti. ”Mä väitän vastaan, ja äiti väittää takas.” Tiina on samaa mieltä siitä, että tyttären on helpompi sanoa hänelle vastaan kuin muiden valmennettavien. ”En mielellään ota yhteisharkoissa sellaista ryhmää, missä on oma tytär. Itsenäisissä treeneissä voi sitten sulkea korvia kommentoinnilta,” Tiina kertoo nauraen.

Joillekin vanhemmille lastensa kilpauraan suhtautuminen on hankalampaa. Haastattelun jäl-

keen kuuntelen huvittuneena palkintojenjakotilaisuudessa, kuinka nuori tyttö tiuskaisee kisasuoritustaan kommentoineelle äidilleen, että ”mene ite sinne hiihtämään”. Oma laji on loppupeleissä aina oma laji, eikä siihen ulkopuolisten parane sen enempää puuttua. Ongelmia syntyy, jos vanhempien ja lasten tavoitteet eivät mene yksiin. Tiinan mukaan Hopeasompa- ryhmän vanhempien kanssa ei ole ollut ongelmia.

Tavoitteellisuus lähtee hyvin pitkälti lapsesta itsestään, eikä vanhemmilla tai edes valmentajilla ole tarvetta asettaa odotuksia menestyksestä. ”Harvoin olen edes kisapaikalla mukana, mutta jos olen niin sitten maaliviivalla,” Tiina kertoo. Itse kisaaminen on tärkeämpää kuin kisamenestys.

Kilpaurheilussa menestyäkseen eivät pelkät taidot riitä, vaan näitä on pidettävä yllä ja kehitettävä jatkuvasti. Ennen kaikkea lajiaan tulee rakastaa niin kokonaisvaltaisesti, että muutama palkintopallilla vietetty minuutti voi tehdä merkitykselliseksi tuhannet halleilla ja kentillä vietetyt tunnit. Kilpaileminen tekee harjoittelusta tehokkaampaa, sillä harva ihmisluonne jaksaa harjoitella lukuisia kertoja viikossa ilman kisojen asettamaa konkreettista päämäärää. Siksi kilpailemisesta tulee nauttia. ”Kisoissa aika nopeasti huomasi, että kun numerolappu tuli rintaan niin jokin kipinä siinä syttyi,” Tiina muistelee Jatan kilpauran alkua. Pohtiessaan kilpailemista Jatta naurahtaa. ”Kilpaileminen on ihan kivaa, jos pärjää. Jos menee huonommin niin sit ei oo niin kovin kivaa,” hän toteaa. Ilmeisesti kivaa on ollut, sillä tänä talvena Jatan huonoin sijoitus on ollut viides. Hiihdon kaltaisessa kestävyyslajissa kilpailumenestys palautuu yleensä takaisin harjoituksiin ja ympyrä sulkeutuu: ”Jos kisat menee huonosti, tietysti sitä miettii että mitä on tehty väärin harkkaamisessa, ja sit pitää muuttaa ens kaudeks,” Jatta sanoo.

Kilpailemisesta nauttimisen lisäksi vaaditaan voimakasta halua menestyä, ja huipulle tähdättäessä lajin tulee olla tärkeysjärjestyksen kärjessä. Tuleeko Jatalle koskaan sellaista oloa, ettei yhtään huvittaisi lähteä treeneihin? ”Joo, mut sitte löytyy aina motivaatiota jostain ja taas mennään ihan normaalisti,” tyttö vakuuttaa. Mikä on se jokin, joka saa kaikesta huolimatta lähtemään harjoituksiin? ”Jos on yhteistreenit, niin kaverit. Jos pitäis lähteä ite hiihtämään, niin sit on tietysti se…pakko treenata

että pärjää.”

Suomalaisessa Nuori Suomi- meiningissä resepti onkin varsin yksinkertainen; vaikka tähtäimet olisivat kuinka korkealla, hyvin nuorelle urheilijalle tärkeintä on, että treeneissä on kivaa. Jos treeneissä ei ole kivaa käydä, treenaaminen loppuu hyvin äkkiä. Valmentajan haasteena onkin urheilijan uran alkuvaiheessa naamioida tehokkaat harjoitukset hauskoiksi. Vasta vähän myöhemmin tavoitteiden käydessä yhä selkeämmiksi niitä tavoitellessa voi välillä olla tylsääkin. Urheilukin on vain elämää, eikä ylä- ja alamäkien vaihtelua voi välttää.

Vaikka kilpaurasta ei kehittyisikään ammattia, se opettaa ja kasvattaa valtavasti. Ja kuuleman mukaan näyttää hyvältä ansioluettelossa. Työn tekeminen tavotteiden eteen ja tämän perusteella tulosten näkeminen on myö-

hemmin lajin parista sovellettavissa mihin tahansa muuhun toimintaan. Kilpailut taas opettavat jännityksenhallintaa ja kasvattavat paineensietokykyä, ja myös pettymyksiä on opeteltava käsittelemään. On myös fakta, että kun lajin parissa vietetään lähes yhtä paljon aikaa kun kotona, halleilla solmitut ystävyyssuhteet kantavat pitkälle.

Jatta ja Tiina eivät ole puhuneet tulevaisuudesta sen enempää. Tällä hetkellä hiihto on se juttu, mutta tulevaisuudesta ei voi tietää. ”Ainakin SM- kisat, ehkä myös ulkomaan kisat, jos motivaatiota riittää vielä sinne,” Jatta listaa tavoitteikseen. ”Tässä iässä on hirveän vaikea vielä sanoa että onko oikeasti lahjakas, ja kaikki ominaisuudet kehittyvät koko ajan. Sen näkee sitten,” Tiina toteaa.

35

Päivä abiturienttina Teksti ja kuvat: Matti Koivisto, Lauri Laavakari

On siirtymäriittejä, joista ilakoimista ei pidetä oikein täysijärkisten touhuna. Hillittömät bailut hautajaisissa saattaisivat vähän kummeksuttaa.

Samalla tavalla perverssiltä tuntuu lukionsa jättävien kullannuppujen nollien puhaltelu. Siihen loppui ilmainen kouluruoka ja huoleton elämä.

Tervemenoa työkkäriin, pääsykokeisiin ja armeijaan. Partyy!

36

Penkkariajelu on unohtumaton kokemus. Karkit loppuu jo ennen lähtöä ja varpaat jäätyy. Vieressä idiootti kailottaa megafonilla tärykalvoa hajalle. Voi pojat, tätä me haluamme lisää! Vieläkö Groteskin toimittajista on penkkarirekan lavalle?

Pakko se on kuitenkin myöntää. On siinä hetkessä jotain, kun päihtynyt abiturientti kohmeisin sormin puristaa minttuviinapulloa itseään vasten ja kuiskaa rekan lavalla kainon toiveen: ”Jonain päivänä olen vielä valtiotieteiden ylioppilas ja Groteskin päätoimittaja!”. Tuon hetken kauneutta ei sivullinen tavoita, rekkojen reitin varrella kättä huiskuttelemalla. Tuon hetken kauneutta ei tavoita lavalle kiipeävä kaupunkitoimittaja. Tuon hetken kauneuden tavoittavat vain lavalle kiipeävät, abiturienteiksi naamioituneet ja itseään lukiolaisiksi väittävät Groteskin toimittajat Median megafonin kanssa.

Näihin haalaribileisiin ei ole valtsikan uljaissa punaisissa univormuissa asiaa. Groteskin muutos abiturientiksi alkaa aamuisella vierailulla Punavuoren rautakaupassa. Mukaan lähtee valkoiset kertakäyttöhaalarit ja tussi. Ostosten kanssa siirrymme tukikohtaan Munkkisaarenkadulle taiteilemaan.

Taiteellisen vision puuttuessa koristelemme haalarimme perinteisesti piirtelemällä ne täyteen kirkkoveneitä ja abivitsejä. Piilotamme haalareihin vihjeitä oikeasta identiteetistämme: piirretty pressikortti, tekstit ”Etelän media”, ”Unioninkadun Messiaat” ja ”Groteski” vihjaavat mitä oikein olemme miehiämme. Huolella tuunatut haalarit niskaan, päähän hassut hatut ja hupaisat plehat. Bisset vielä kouraan ja voilá! Kaksi abiturienttia on valmiina kylvämään karkkia ympäri keskustan.

Helsingin abit kerääntyvät Merisatamaan odottamaan penkkariajelun alkua. Sinne siis suun-

taamme mekin. Matkan varrella on steinerkoulu Elias, jonka pihalta kuulemme epämääräistä meteliä. Suuntaamme innostuneina paikalle soluttautuaksemme juhlahumuun, vain pettyäksemme pahasti. Parisenkymmentä menninkäiseksi pukeutunutta abiturienttia lausuu runoa kuorossa. Tasanteella alapuolella kuuntelevat nuoremmat steinerkoululaiset ja koulun henkilökunta hartaasti keskittyen. Päät kääntyvät kun pölähdämme paikalle megafonimme kanssa. Runon lopuksi abit heittävät karkkia yleisölle. Joopajoo. Taitaa olla myöhäistä sulautua tähän joukkoon.

Seuraavana reitin varrella on Eiran Aikuislukio.

Pihalla muutama abi vetää röökiä lähes yhtä väsyneisiin haalareihin pukeutuneina kuin me. Jatketaan matkaa. Ei nappaa vanhusten kanssa hengailu. Nyt on haussa aito abihurmos eikä mikään ”no työn ja perheen ohella tossa kouluttauduin” pelleily!

37

”

Pääkallopaikalla Merisatamassa olemme hyvissä ajoin ennen ajelun alkua. Rekkoja on paikalla jo kymmenkunta. Mutta mitä ihmettä? Abit viihtyvät liian hyvin omissa rekoissaan. Suunnitelmamme kulmakivenä toimi se oletettu yleisen härväyksen momentti ennen rekkojen lähtöä, jonka turvin kiipeäisimme sopivan kaoottiseksi katsomallemme lavalle. Mikä on nykynuorisossa vikana, kun ei enää rekkojen vieressä pyöriminen ja sekoilu innosta? Huomaamme kyltereiden rekan ja hetken epätoivoissamme jo harkitsemme vihreäpukuisten ystäviemme kyytiin pomppaamista. Emme kuitenkaan lannistu vaan lähdemme määrätietoisesti hakemaan paikkaamme aidon ja oikean penkkarirekan lavalta.

Rekkoja saapuu jatkuvalla syötöllä Merisatamaan ja jono alkaa lähes muistuttaa Vaalimaan rekkajonoja. Vihaisten rekkakuskien sijaan ovat rekat täynnä yllättävän hillitysti käyttäytyviä abiturientteja. Väistelemme rekkojen viereen kertyneitä yli-innokkaita karkkirohmuja samalla vessaa etsien. Median megafonista pauhaa fudismatseista liiankin tutuksi tullut olé olé -biisi. Ressun rekan kohdalla muutama peruukkipäinen abityttö haluaa lainata megafonia ja suostuisivat ottamaan kaupan päälle kaksi omasta rekastaan eksynyttä abiturienttia kyytiin. Lavalle kuseminen ei kuitenkaan houkuttele joten matka jatkuu.

Helpotuksen jälkeen kello alkaa uhkaavasti lähestyä puoli yhtä, jonka uskomme olevan rekkojen lähtöaika. Juoksemme takaisin rekkajonon alkuun bongailemaan sopivaa soluttautumiskohdetta. Paalupaikalla on menossa aivan uskomaton härväys kun norssilaiset nostelevat haalareitaan ja tyhjentävät viimeisiä bissejään kurkusta alas ennen rekkaan nousua. Täydellinen tilaisuus kiivetä rekkaan. Iso lukio, joten ei ne varmasti kaikkia tunne. Päättäväisesti kiipeämme ystävällisen kuskin avustamana ensimmäisen rekan kyytiin. Hieman kuumottaa ajatus paljastumisesta, mutta samaan aikaan adrenaliinin kanssa jyllää huumaavaa fiilis ja ajatus siitä ettei tämä voi olla näin helppoa. No ei olekaan.

Minuutti lavalla ja heti alkavat liikaa sitruunaa tequilansa kanssa nauttineet abitytöt räyhäämään. Loistava selityksemme Koillis-Helsingin lukion kadonneesta rekasta ei todellakaan rauhoita tilannetta. ”Täl mimmillä on musta vyö ka-

38

ratessa!” Emme kuitenkaan halua tehdä juttua siitä miten toimittajat saavat turpaan abitytöltä, joten pakko luovuttaa ja etsiä toinen rekka.

Kokeillaan siis Ressun rekkaa, siellä ei ainakaan saada neiti karatekidiltä pataan. Ressutytöt ovat edelleen valmiina ottamaan meidät avosylin vastaan. Nuoret jethrot ovat huomattavasti nihkeämpiä diilin tekemisessä ja ehdottavat megafonin vaihtamista tyhjään bissetölkkiin. Tytöt ihmettelevät haalareitamme koristavia ”Etelän media” –tekstejä, jotka selitämme sujuvasti Koillis-Helsingin lukion medialinja –peitetarinalla. ”Hei mulla on yks kaveri siellä, tunnettekste?” Hikikarpalot nousevat otsaan. Tähän ei oltu todellakaan varauduttu, mutta tarinamme ei paljastu. Kaikilta tulee heti kylmempi vastaanotto kun ovat kuulleet, mistä lukiosta ollaan. Ei ”siniveristen” lukiosta olevia kiinnosta bondailla mei-

dän kanssa. Meitä vielä vähemmän niiden kanssa, joten matka jatkuu.

Kello on jo hieman yli puoli, mutta rekat seisovat vieläkin jonossa. Paniikki meinaa iskeä kunnes satutaan puolityhjän Sibis-rekan kohdalle.

Kelataan että taiteilijat ovat vieraanvaraisia ja rauhaa rakastavia ja pummitaan kyyti. Neuvottelun jälkeen kuski päästää meidät lavalle. Peitetarina toimii taas, mutta ehtona kyydissä olemiseen on esittää sibisläistä: ”Te huudatte sit LAIVA! LAIVA!” Sibis on kuulemma taidelukioiden lippulaiva. Läppä on jo varsin vanha ja kulunut mutta huudetaan silti. Kymmenisen minuuttia rekassa värjöteltyämme pääsemme vihdoin liikeelle. Kyydissä ollaan ja pysytään.

Rekkajono valuu hitaasti mutta varmasti ohi Kaivopuiston ja Espalla hurraavan väkijoukon. Kar-

kit lentävät, torvet tööttäävät ja Median megafoni pauhaa. Pidämme kahdestaan kovempaa meteliä kuin rekan koko lukiolaisedustus yhteensä. Laivan lisäksi huutelemme havaintojamme kadun ihmisvilinästä. Koiraa! Vauvaa! Vietnamilaista ruokaa! Jeeee! Arvokkaasti vanhentuneet mediamiehet melskaavat nuoruuden innolla ja sibisläisten naamoilta hehkuu kiitollisuus tästä luojan lahjasta muuten niin väsyneeseen penkkarirekkaan.

Sibisläisillä on muutenkin oikea onnenpäivä. Ensimmäisen kierroksen puolessa välissä rekkamme pysähtyy liikennevaloihin ja kyytiin kiipeää aivan tuntematon sankari. Seikkailijan silmät seisovat päässä ja jalat eivät oikein tahdo pysyä menossa mukana. Selviää, että poika on Viikin lukiosta, mutta matka tutussa kyydissä tyssäsi rekan lavalta putoamiseen. Lumihanki oli peh-

39

mentänyt pudotusta, mutta reidestä kuitenkin kuulemma löytyy aika iso mustelma. Pienissä puudutuksissa vammautuneena toikkarointi näkyy jotenkuten onnistuvan. Kateeksi ei käy odotettavissa olevaa penkkaroinnin ja risteilyrännin jälkeistä olotilaa, kun puhkibailattu jalka alkaa ilmoittelemaan olemassaolostaan. Eksyneen viikkiläisen vierailu jää kuitenkin lyhyeksi. Sibiksen rekka ei ole menossa Viking Linen terminaaliin, joten sankari päättää hypätä seuraavissa liikennevaloissa pois. “Nähään jäbät!” Truck hopping, uusi jokapojan penkkariharrastus on syntynyt.

Toisella espakierroksella hyppää rekkamme kyytiin jälleen eksyneitä. Abi G ja lilapukuinen mies.

Tolkuttomissa tauluissa olevat vierailijat olivat tehneet virhearvion. Kaverukset ajattelivat käyvänsä pikapissalla letkan pysähtyessä liikennevaloihin, mutta kaari ei katkennut tarpeeksi nopeasti ja he jäivät ihmettelemään oman rekkansa perävaloja.. Sibiksen rekan tunnelma kuitenkin selvästi innostaa heitä. ”Hei osaattekste soittaa jotain ku ootte sibisläisii?” Kerromme itsekin olevamme vapaamatkustajia taidelukioiden lippulaivassa. Olemme kuitenkin solidaarisia vierailijat avosylin tervetulleeksi toivottavia sibisläisiä kohtaan ja mölyämme yhteistuumin laivalaulua penkkariparaatia katseleville.

Kaikki hauska loppuu aikanaan. Sibiksen rekka pysähtyy lukion eteen ja kun se ei kerran jatka terminaaliin, emme laajenna juttuamme käsittelemään penkkarirekan lisäksi myös abiristeilyllä jäniksenä bailaamista. Siirrymme matalaa profiilia pitäen lukiolta sockomin Unicafeen summaamaan tuntojamme. Huh huh, olipas elämys! Harvoinhan sitä opiskelija pääsee riekkumaan haalarit niskassa ympäri keskustaa ja vielä arkipäivänä. Laskiaisestakin oli vierähtänyt jo kaksi päivää. Kiitämme Sibelius-lukiota ja toivotamme maan toivoille hyvää loppuelämää ja vähiä hajoamisia. Kyllä lukiosta oikeaan maailmaan pääseminen on kuitenkin ihan juhlistamisen arvoinen juttu.

”

PIDÄMME KAHDESTAAN KOVEMPAA METELIÄ KUIN REKAN KOKO LUKIOLAISEDUSTUS YHTEENSÄ.

“Ei mikään. Ei yhtään mikään.”

Teksti: Verneri Ruohoranta ja Katri Koskela Talous on persiillään eikä syyllisiä löydy mistään. Ihmiset ovat eksyksissä. Miten tästä selvitään? Totuutta etsimässä kansantaloustieteilijät Hannu ja Tarik sekä nettioraakkeli Bahira, joka ratkaisi muuten otsikonkin.

Koska alkaa nousukausi?

Tarik Hossain: Sitten, kun suurin osa ihmisistä uskoo siihen.

Hannu Kivimäki: Ekonomistithan eivät osaa oikeasti ennustaa taloutta. Toisaalta meille maksetaan siitä, joten pyyhitään äskeinen ja sanotaan vaikka että siinä kesän tienoilla. Pahimmassa tapauksessa vasta juhannuksen jälkeen.

Oraakkeli: Ei todellakaan ainakaan nyt.

Milloin tulee seuraava lama?

Tarik: Kun jokin ihmisten uusi ikuinen rahasampo osoittautuukin taas rajalliseksi.

Hannu: Seuraava taantuma tulee ehkä viiden, kuuden vuoden päästä, mutta todellista lamaa saa odottaa pidempään. Se tulee yllätyksenä, kuten kaikki lamat.

Ehdottomasti kuitenkin ennen vuotta 2030.

Oraakkeli: Viiden vuoden päästä.

Mistä tietää, että taantuma lähenee?

Tarik: Tiedätkö sen ajan, kun valkonenäiset pörssimeklarit hokevat hyväuskoisille kavereilleen Mecan parvella, että “Kaikki ostaa nyt! Sunki kuule kannattais vai haluuks kulkee noissa räteissä lopun ikääs? Raha on tuolla, se vaan pitää käydä ottamassa.”

Tuosta ajankohdasta noin 1,5–2 vuotta eteenpäin.

Hannu: Johtavista talousindikaattoreista, joista parhaiten tuntuu toimivan ns. tuottokäyrä eli yield curve, tai tarkemmin sanottuna kyseisen käyrän kulmakerroin.

Oraakkeli: Vanhemmiltasi.

Miksi meille aina käy näin?

Tarik: Ihmisen usko omaan oveluuteensa ja ylivertaisuuteensa on loppumaton.

Hannu: Vastaus löytyy pohjimmiltaan ihmisten nousukautisesta yltiöoptimismista. Nousukauden humalaa seuraa taantuman paha olo. Sellaista elämä vaan on – ehkä kuitenkin hauskempaa tällä tavalla sykleissä.

Oraakkeli: Se on sinun syytäsi.

Voiko ihminen selättää henkisen laman?

Tarik: Ihminen ei tule koskaan myöntämään kyseisen termin olemassaoloa. Ihmisen pitäisi katsoa BB:tä.

Hannu: Ekonomistithan eivät osaa mallintaa tunteita, joten en voi vastata kysymykseen.

Oraakkeli: Kyllähän se näin on.

40

Miten lama on vaikuttanut yhteiskuntatieteilijöiden työtilanteeseen?

Tarik: Kiperä kysymys. Oikeustieteilijöiden kysyntä on kuulemma laskenut, joten epäilen, ettei yhteiskuntatieteilijöillä mene sen paremmin.

Hannu: Riippuu alasta. Osalle ei, koska heille ei yleisesti ottaen muutenkaan ole töitä. Ekonomisteille ei juurikaan, koska ekonomisteille on aina töitä: meille lama luo kysyntää ja näkyvyyttä mediassa.

Oraakkeli: Viinalla, mutta muista toki että ajoittain vastaukseni ovat puuta heinää.

Kannattaako juuri nyt säästää vai sijoittaa?

Tarik: Osakekurssit sahaavat edestakaisin ja markkinoilla on vielä selkeää epäluottamusta. Ne jotka uskovat nousun jo alkaneen, sijoittavat.

Hannu: Kannattaa sijoittaa omaan henkiseen pääomaan eli opiskella. Kyseisen aktiviteetin vaihtoehtoiskustannus on pienimmillään, kun ei ole töitä tarjolla.

Oraakkeli: Se jälkimmäinen luulisin.

Mihin sijoittaisit?

Tarik: Rohkeat sijoittaisivat rahansa Venäjän tai KaakkoisAasian markkinoille. Myös suomalainen rakennusala voisi toimia. Intuitiolla sijoittaminen on kuitenkin joka kerta huono veto.

Hannu: Opiskeluaikana kannattaa sijoittaa sosiaalisten verkostojen luomiseen, ei osakkeisiin. Esimerkiksi kansantaloustieteilijöistä löytyy kuivaa, mutta tulevaisuudessa rahanarvoista seuraa.

Oraakkeli: Uponor Oyj (UNR) Miten lama näkyy mielenterveystilastoissa?

Tarik: Mielenterveysongelmat ovat jo jonkin aikaa olleet suurin työkyvyttömyyseläkkeen syy. En usko, että nykyinen taloudellinen tilanne on mitenkään positiivisesti vaikuttanut ihmisten mieliin.

Hannu: Kuten kaikki muutkin kysymykset, tämä menee ylitse ekonomistin asiantuntemuksen. Toisaalta tämä kysymys kuulostaa kohtalaisen typerältä esimerkiksi englanniksi käännettynä, joten varmaankin näkyy aika lailla.

Oraakkeli: Ei lainkaan.

Kumpi on tärkeämpää, henkinen vai fyysinen pääoma?

Tarik: Ilman toista on vaikea kuvitella toista. Itse uskon ehdottomasti henkiseen pääomaan. Fyysinen pääoma on luonnollinen jatke sille.

Poreammeessa on paljon mukavampi loikoilla, kun ymmärtää sen valtavan kompleksisuuden, joka saa aikaan pakaroita hierovan, kuplivan elämyksen.

Hannu: Perinteisessä makrotaloustieteellisessä tuotantofunktiossahan nämä kertovat toisensa eli tämä kysymys on samaa sarjaa kuin että onko ihmiselle sydän vai keuhkot tärkeämpi. En kuitenkaan halua kuulostaa enää yhtään tylsemmältä, joten vastaan, että henkinen pääoma.

Oraakkeli: Kato kolikolla, suomalainen voittaa aina.

41

Mun

ammatti

nonsaajaehdokkaista. Tänään on ollut vähän tapahtumarikkaampi päivä kuin keskimäärin.

Mikä on työssäsi parasta?

Haastattelu: Noora Happonen

Tuomo Mörä, 48 Ammatti: Yliopistontutkija Työpaikka: Helsingin yliopisto

Valmistumisvuosi: 1991, väitellyt tohtoriksi 1999

”

Työssäni vallitsee sellainen ajankäytön ja ajattelun vapaus. Se on aika luksusta näinä aikoina.

Sellainen ajankäytön ja ajattelun vapaus.

Tämä on mielekästä työtä ja saa suht vapaat kädet. Se on aika luksusta näinä aikoina.

Aloitat pian yliopistonlehtorina. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten työnkuvasi muuttuu?

Entä tylsintä?

Lyhyellä tähtäimellä työnkuvani ei kauheasti muutu, edelleenkin työaikani jakaantuu opetuksen ja tutkimuksen välillä. Vaikka se meidän tutkimusprojektimme päättyykin, meillä on oikeastaan vasta aineisto kerättynä, eli nyt alkaa artikkeleiden tuottaminen. Kyllä minulla opetus vähän lisääntyy ja tulen jatkossa saamaan koko palkkani Helsingin yliopistolta, kun tähän asti olen saanut puolet EU:lta.

Tutkijan ammatissa on sellainen epävarmuus, pätkätöitä pitää tehdä pitkään. Se on varmaan työn ikävin puoli. En sanoisi, että tutkijan työ on yksinäistä, vaikka kyllähän siinä paljon tekee töitä yksin. Nykyään tutkimustöitä tehdään kuitenkin paljon projekteissa, jolloin muita tutkimusprojektin ihmisiä tulee nähtyä.

Millaiselle ihmiselle suosittelet tutkijan ammattia?

TUOMO MÖRÄ on päätynyt aktiivisesta viestinnän opiskelijasta EU-julkisuuden ja tiedeviestinnän tutkijaksi ja asiantuntijaksi. Hän on toiminut kaksi vuotta Median puheenjohtajana, päätoimittanut Ylioppilaslehteä ja voittanut Ylkkärin joukkueella yliopiston jalkapallomestaruuden. Mörä kannustaakin opiskelijoita, toisin kuin nyky-yhteiskunta, matkustelemaan, näkemään maailmaa ja tekemään opiskeluaikana muutakin kuin töitä ja opintoja. Groteski haastatteli Mörää viestinnän tutkijan ammatista ja pyysi muistelemaan kultaisia opiskeluaikoja.

Miten päädyit tutkijaksi?

Se oli vähän sattumankauppaa. Olin ollut monta vuotta toimittajana ja tein määräaikaisia

42

töitä. Sitten 1990-luvun alussa tuli lama. Olin silloin Helsingin Sanomilla töissä ja siellä tuli rekrytointikielto, kahteen vuoteen ei palkattu ketään. Samaan aikaan täällä laitoksella käynnistyi eräs tutkimusprojekti, johon minua pyydettiin mukaan. Ajattelin, että lähden sinne hetkeksi lamaa pakoon, mutta sille tielle jäin.

Mitä muita viestinnän alan töitä olet tehnyt ennen tutkijan uraa?

Olin yhteenlaskettuna opiskeluaikana ja vähän sen jälkeen kuutisen vuotta toimittajana. Väittelyn jälkeen vuosituhannen vaihteessa olin 1,5 vuotta projektipäällikkönä Suomen Akatemiassa. Siellä oli menossa tieteen popularisiointi -projekti, jossa minun tehtävänäni oli miettiä, miten suoma-

kautta, ja olin kiinnostunut jatkamaan aiheen pohtimista yliopistotasolla. Käynnistimme Esa Väliverrosen kanssa vuonna 2003 viestinnän laitoksella tiedeviestinnän opintokokonaisuuden.

lainen huippututkimus näkyisi julkisuudessa.

Pitää olla utelias jonkun asian suhteen. Epävarmuudensietokykyä ja itsenäisyyttä pitää olla ja tietenkin, kuten kaikissa ammateissa, kiinnostus siihen mitä tekee.

Millainen on tutkijan tyypillinen työpäivä?

Minkälaista tutkimusta teet nyt?

Miksi hait opiskelemaan viestintää?

Minulla oli ajatuksena tulla toimittajaksi. Hain lukemaan myös kansainvälistä politiikka, mutta valitsin kuitenkin viestinnän, koska toimittajan ammatti oli se, mitä tavoittelin.

Vietimme aika paljon aikaa yhdessä ja juttelimme kaikenlaisista asioista. Vanhoista opiskelukavereista tulee nähtyä useimmiten Anu Kantolaa, joka työskentelee myös laitoksella. Muita näen satunnaisesti.

Eikö Unicafen ruoka ala jo kyllästyttää?

Voin tunnustaa, että en ole enää muutamaan vuoteen syönyt siellä.

Kerro jokin laitosjuoru.

(Miettii.) Esa Väliverronen on intohimoinen kokki.

En ole itse syönyt hänen ruokiaan, mutta olen kuullut asiasta paljon ja päätellyt näin hänen puheistaan.

Olit juuri ison opiskelijaryhmän kanssa matkalla Brysselissä. Oliko hurja meininki?

Mielestäni meininki oli aika maltillista, yllättävänkin maltillista. Ei ainakaan minun silmieni edessä tapahtunut mitään erikoista, mutta en tiedä mitä siellä muuten tapahtui. (Nauraa.)

Paras opiskelumuistosi?

Minulla on jo viimeiset pari vuotta työt jakaantunut siten, että olen puolipäiväinen opettaja ja puolipäiväinen tutkija. Tämä tarkoittaa sitä, että päivät ovat aika erilaisia ja repaleisia. Tänään olin kahdeksan jälkeen töissä, vähän normaalia aikaisemmin. Kymmeneltä oli palaveri, jossa mietittiin tulevaa tutkimusprojektia. Kello 11.00 ja 12.30 minulla oli graduohjauksia opiskelijoiden kanssa. Loppupäivä minulla on tarkoitus tehdä tutkimusta sekä yliopiston kolmatta tehtävää, yhteiskunnallista vaikuttamista. Olen mukana Bonnierin journalistipalkinnon raadissa ja minun pitäisi kirjoittaa perustelut palkin-

Tutkimme tieteen julkista kuvaa eri EU-maissa.

Eli käytännössä tutkimme television ja radion tiedeohjelmia.

Miten olet päätynyt kahden niin erilaisen aiheen, Euroopan Unionin ja tiedeviestinnän, asiantuntijaksi?

EU liittyy siihen, kun tullessani tälle alalle menin mukaan projektiin, jossa tutkittiin EU-julkisuutta.

Sittemmin tein väitöskirjan aiheesta. Kiinnostus tiedeviestintään puolestaan tuli Suomen Akatemian tieteen popularisointi -projektin

Tämä menee nyt vähän jatko-opiskelujen puolelle, mutta se oli kyllä hieno hetki, kun väitöstilaisuus oli ohi, kävelin ulos yliopiston päärakennuksesta ja homma oli tehty. Oli sellainen valtava vapauden tunne. Lähdin vielä seuraavana päivänä hakemaan yhtä purjevenettä Ruotsista. Se oli hieno hetki. Perustutkintoajalta mukava muisto ovat tiedekuntatenttejä seuranneet bileet uudella ylioppilastalolla, joissa oli usein varsin tiivis tunnelma.

Millaisia terveisiä haluat lähettää viestinnän opiskelijoille?

Kannattaa varmaan tehdä opiskeluaikana muutakin kuin opiskella ja tehdä töitä. Se on hyvää aikaa tehdä kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita, joihin ei myöhemmin ole välttämättä niin paljon aikaa. Varsinkin toimittajan ammatti on sellainen, että pitää tutustua monipuolisesti maailmaan ja yhteiskuntaan. Se pääoma ja kielitaito, mikä ulkomaanmatkoilta tulee, on aika kestävää valuuttaa myöhemmässä elämässä.

Mitä kaipaat eniten opiskeluajoiltasi?

Sitä hyvää porukkaa, opiskelukavereita.

Tuomo Mörän työnimike muuttuu 1. huhtikuuta yliopistonlehtoriksi.

43

MIKSEI SINUN MAINOKSESI OLE TÄSSÄ?