groteski_2010_2 by Groteski

04 05 08 10 14 18 22 24 26 30 32 34 35

Pääkirjoitus Sirpaleet B-Society Anna aikaa unelle Haastattelussa Riku Rantala Yön raskaan raatajat Miten Suomi nukkuu? Henkilökuva: Janne Virkkunen Kuvareportaasi: Helsingin yö Yötä myöten Mun ammatti Tatskan tarina Tappolista - comeback!

groteski 2/2010 Yö

Päätoimitus: Lauri Laavakari, Emmi Lehikoinen, Kaisa Saario, Laura Salonen Kansi: Ulla Tikkanen Sisältö: Liisa Aalto, Paula Häkämies,Jaakko Laasanen, Lauri Laavakari, Iiris Lagus, Emmi Lehikoinen, Annaliina Niitamo, Jenna Parmala, Verneri Ruohoranta, Sonja Saarikoski, Kaisa Saario, Mari Suonto, Olli Tiainen, Hanna Tykkä Julkaisija: Media ry Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki Painos: 300 kpl ISSN 0782-0909 groteski@mediary.fi http://www.valt.helsinki.fi/blogs/groteski

s i r p a lee t

pääkirjoitus VUOSIKYMMENEN ENSIMMÄISEN Groteskin jälkeen on tullut hitusen vaikean kakkosnumeron aika. Koitti ajoittainen lannistuminen suurten suunnitelmien alla – deadlinet poukkoilivat, kukaan ei vastannut sponsoriehdotuksiin ja stressiä pukkasi joka tuutista. Päihitimme kuitenkin nämä esteet, ja onnistuimme parsimaan kasaan varsin mukavan lukupaketin, jossa paneudutaan yöllisiin tunnelmiin. Yö pitää sisällään monta ulottuvuutta. Kun kävelen selvin päin Fredan ja Narinkkatorin kautta Mannerheimintielle lauantaiyönä, harkitsen toistuvasti absolutistiksi ryhtymistä. Työstäessämme sivulta 26 löytyvää kuvareportaasia lehteen eräänä lauantaina, Helsinki näytti aavistuksen erilaiselta kuin Alinasalin ikkunasta kello neljältä yöllä katsottaessa. Meitä mm. luultiin suomalaisiksi turisteiksi, olimme astua oksennukseen, ja kuvaustamme rajoitti pelko pahoinpidellyksi joutumisesta. Onkin mukavaa huomata, ettei yö ole pelkkää alkoholin kittaamista sekä baarien ja McDonaldsin jonossa venailua. Yölle ominainen mystiikka ilmenee paitsi The XX:n musiikissa, myös normaalissa arjessa. Esimerkiksi öinen työnteko eroaa päivätyöstä monessa suhteessa. Miten, siitä otamme selvää sivulla 18. Monille yöstä tulee ensimmäiseksi mieleen seuraavanlaisia asioita: nukkuminen, juhliminen, örvellys, Yö-yhtye, sänky, unet. Näitä kaikkia käsitellään Groteskin toisessa numerossa. Harvemmille yö-sanasta tulee mieleen Riku Rantala, Janne Virkkunen tai tatuoinnit, mutta käsittelemme silti niitäkin. Edes kaikkivoipa tuhkapilvi ei voinut estää Groteskin ilmestymistä, joten tässä se nyt on. Päätoimitus toivottaa lukijoilleen maailmankaikkeuden mahtavinta vappua ja kesää! Emmi Lehikoinen, päätoimittaja

Vamboring! / Vambelievable! / Vampyyrius ei ole lähiruoan suosimista! / Vampire strikes back Säikyn 24-7 jokaista vastaan kävelevää mustaviittaista larppaajateiniä. Kadunkulmissa kumarassa notkuvat vanhuksetkin kyräilevät ja tuijottavat minua pelottavasti. Hikoilen, eikä lämpimällä kevätsäällä ole asian kanssa mitään tekemistä. Vampyyreita jyrää yhtäkkiä Niemisen ja Pantin tavoin tajuntaani joka tuutista. Leffateattereista ja kirjalaareista puskee maailmalle viattomia pikkuihmisiä väijyviä ja verta imeviä valkonaamoja. Maahis- ja noitabuumin aikaan potterit, hobitit ja mitkä-lienee-taikapeikot mellastivat ympäriinsä. Vappuna 2010 in ovat sykkivät kaulavaltimot ja paleface pienellä p:llä. Pelottavinta on, ettei uusissa vampyyreissa ole enää edes mitään karismaa. Verrataanpa! Tyttöjen tuorein ”houkutus”, ilmeisen aneeminen, vaihtovirralla tukkansa tuunaava narukäsi häviää buumin edellisten kierrosten johtotähtien (Lugosin, Leen, Oldmanin ja Pittin) luomille hahmoille murskalukemin. Tosiaan, saako täysiverinen kasvissyöjä edes fanittaa vampyyreita?! kysyy nimimerkki ”Verenkiertoni on suljettu – kaikilta!” Hanna Tykkä

Hanna Tykkä

Hallitse sitä konfliktia! Organisaatioviestinnän luennoilla voi oppia monenmoista asiaa. Tänä keväänä siellä kehittyi myös Groteskin uusi konfliktinhallinta-malli! Mallia voi soveltaa myös omassa elämässä: tartu haasteiden pyrstötähteen ja pyydä kesätyöpaikan toimitusjohtaja mahdollisuuksien kalaretkelle! Jenna Parmala

Mennäänkö mukille? Suomenkieli on vänkä juttu. Kielessämme on paljon synonyymejä asioille, jotka tekevät suomesta rikkaan ja monisyisen kielen. Rikkaudesta johtuen kielessämme on kuitenkin monia karikkoja, joita jokaisen tulee varoa. Väärän ilmaisun käyttäminen saattaa suututtaa keskustelukumppanin verisesti. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Kiedon supersankariviitan päälleni ja pelastan kaikki lukijat jopa yli sukupolvien kestävältä häpeältä ja annan varoituksen sanan. Seuraavia ilmauksia et saa käyttää, vaikka kuinka syrjäytynyt tai hesalainen olisit. Alkoholi: ottaa mukii, kuppii, keittoo, nallee, muussii, soppaa (varsinkin soppapäivä on todella paha), bischofschofenia, keskiketterää, alkkoholia, keskistä, kebardia... Seksi: nusauttaa, koukkia, vauvantekohommat, jörniä, vaakamambo, hetekahumppa, bylsiä, tökkiä, rangaista, dippailla. Tissit: meijerit, melonit, maitokannut, tisulit, lollot, lobontit, purjeet, utareet, bosahontasit, daisarit, tissilöitä. Älä myöskään unohda nännipihaa. Vaatteet: paituli, villuri, farmarit, kalsongit, eräjormat, longjohnsonit, jumpperi, kollari, vermeet, hamonen, kintaat(!) Tupakka: rölli, rösseli, kessu, rölpäke, tupsu, röllö, röksä, rusina, paperossi. Vältä myös näitä: pötköttää, vatta, kikki, kikuli, pisu, fartti, pakkoruotsi, spegu, koppalakit, lähteä kikeen, pultsari. Sitten on tää ketä-homma. ”Haloo, ketä siellä puhelimessa on?” Siis ei edes vitsillä. Aihe on ehdottomasti liian laaja käsiteltäväksi kattavasti ainejärjestölehdessä. Levittäkää hyvät lukijat kuitenkin ilosanomaa läheisillenne. Tehdään yhdessä tästä maailmasta parempi paikka asua. Yes we can! Verneri Ruohoranta

B-luokan elämää

Ongelmat, ristiriidat ja rasitteet yhteiskunnassamme syntyvät siitä, että B-tyypin nukkujat joutuvat sopeutumaan aamupainotteiseen työskent elyyn ja elämänrytmiin. A:t ovat tehokkaimmillaan heti herättyään ja saavat paljon asioita aikaan aamuisinkin. B:t sen sijaan heräävät hieman myöhemmin ja heidän tehokkuutensa painottuu päivästä aina myöhäiseen iltaan asti. Teksti: Hanna Tykkä

Tanskalainen ryhmittymä B-Society ajaa aamuunisten ihmisten asiaa. Heidän mukaansa tieteelliset tutkimukset ihmisten erilaisista unirytmeistä osoittavat kansalaisten jakautuvan A- ja B-tyypin nukkujiin. Koska länsimainen yhteiskunta on tällä hetkellä rakentunut A-tyypin edustajien ehdoilla, leimataan B:t laiskoiksi ja saamattomiksi erilaisuutensa vuoksi.

Väestöstä arviolta 20 % on B-tyyppejä. Kuitenkin vain 10–15 % on Atyyppejä ja muut ihmiset joko hieman enemmän jompaakumpaa tai sitten jotain näiden kahden ryhmän väliltä. B-tyyppi ei pysty antamaan parastaan esim. suunnittelua, innovointia ja keskustelutaitoja vaativaan ryhmätyöhön, joka aloitetaan aamukahdeksalta. A-tyypit jyräävät B-Societyn mukaan B:t, joiden aivot heräävät vasta pari tuntia keskustelun alun jälkeen. B-Society haluaa yhteiskunnalta suvaitsevaisuutta erilaisia nukkujia kohtaan. Yhteisöllisen elämän kehittäminen tulee heidän mukaansa jatkossa perustumaan yhä vahvemmin luovaan ajatustyöhön. Näin ollen menetetään valtavasti potentiaalia, kun osa kansalaisista toimii koko ajan alitehoisina itselleen sopimattomina työaikoina. Tuottavuus saataisiin siis laaja-alaiseen kasvuun, mikäli B-tyypit voisivat saapua töihin hyvin levänneinä vasta päivällä tai iltapäivän tunteina. Camilla Kring, tanskalainen filosofian tohtori, perusti B-Societyn vuonna 2006. Kring sai idean työstäessään väitöskirjaa työelämän tasapainosta. Hänen työnsä keskittyy erityisesti yhteiskunnalliseen ristiriitaan, jossa vanhat teollisen yhteiskunnan rakenteet yritetään taivuttaa postmodernin innovaatioyhteiskunnan täysin erilaisiin tarpeisiin sopiviksi. Yhteisö kerää jäseniä verkossa ja pyrkii aktiivisesti muuttamaan elinympäristöä joustavammaksi. Täyttä puppua vai huutava vääryys On hankala hahmottaa järkevää suhtautumistapaa B-Societyyn, koska ainakin itse törmäsin siihen nyt ensimmäistä kertaa. Tiedän ainoastaan yhden ihmisen, joka kokee kärsivänsä B-tyyppiydestään. Kirjailija-toimittaja Liza Marklundin ja organisaatiokonsulttina ja johtajakoulutuksen tutkijana toimivan Lotta Snickaren kirja ”Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan” tarjoaa yhden lähestymistavan asiaan. Marklund ja Snickare puhuvat pääasiassa sukupuolten eriarvoisuudesta, mutta heidän suhtautumisstrategiansa sopii mielestäni myös sorrettuihin unikekoihin. Yhteiskunnallisen epätasa-arvon käsittelyyn on kirjoittajien mukaan kolme strategiaa. Ensimmäinen on kieltäytyä näkemästä alisteisuutta. ”B-Society on puppua ja ajan mittaan jokainen B-tyyppi kyllä löytää itselleen sopivan työn.”

StockXCHNG

Toisessa strategiassa nähdään alisteisuus ja päätetään sen olevan totta. ”B-tyypit eivät mene nukkumaan riittävän ajoissa tai liiku ja syö oikein hyvänlaatuiseen uneen päästäkseen.” Kolmas strategia näkee alistuneisuuden ja väittää sitä vääryydeksi. ”B-tyypit eivät ole alempiarvoisia ihmisiä, mutta väärän unirytminsä takia heitä arvotetaan koko ajan muita huonommiksi.” Kirjoittajat toteavat kaikkien kolmen strategiaa olevan alistettujen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin A-tyyppien hallitsemassa maailmassa. Muutokset päivittäisessä elämässä Ajatus kahdesta päivärytmistä tuottaa mielenkiintoisia kehitysideoita. Tiettyjen päivittäistoimintojen kuormituksen tasaisempi jakautuminen päivän eri tunneille voisi olla kokeilemisen arvoista. Jos työajat olisivat liukuvia ja vahvemmin porrastettuja, voitaisiin esimerkiksi välttyä ruuhkilta julkisissa liikennevälineissä, lounasruokaloissa ja työajan jälkeisissä toiminnoissa. Jonottamiseen kuluva aika voitaisiin käyttää hyödyllisemmin. Iltaisin ja öisin voisi tällöin myös työskennellä joustavammin, jos julkinen liikenne kulkisi päivän tapaan. Kalustokustannuksissa säästettäisiin, kun yksittäisten vuorojen matkustajamäärät eivät nousisi niin suuriksi. Tällä rahalla puolestaan voitaisiin luoda lisää työpaikkoja, kun esimerkiksi bussikuskeja ja kauppiaita tarvittaisiin entistä enemmän myös iltaisin. Kuulostaapa lupaavalta. Toisaalta liike-elämässä uudelleenjärjestely loisi todennäköisesti entistä enemmän painetta niille päivän tunneille, jolloin sekä A:t että B:t olisivat töissä. Tapaamisten ja kokoontumisten yhteensovittamisesta tulisi lähes mahdotonta. Hankaluuksia olisi myös perheissä, joiden sisällä esiintyisi eri unityyppejä. Esimerkiksi A-tyypin lasten ja B-tyypin vanhempien yhteiselo voisi olla mahdotonta. Päiväkodin tädit olisivat erityisen lujilla, kun aamunappuloiden päiväuniaikaan alkaisivat päivävuoron tenavat vasta päästä mellastamisen makuun. Kahden rinnakkaisen systeemin kehittäminen olisi loppujen lopuksi liian kallista, jotta se koskaan toteutuisi. Jaottelun soveltaminen kaikille elämänaloille tuskin olisi järkevää, vaikka se joillain voisikin toimia. On myös tiettyjä kulttuurisia eroja, jotka puhuvat järjestelyä vastaan. Luovempia ja innovatiivisempia ratkaisuja työelämän tehokkuuden ja elämän laadun lisäämiseen on varmasti silti tulossa. Itse ehdotankin, että Suomessa aletaan rytmittää elämää vuorokausittaisen valon määrän mukaan. Eli kesäisin painettaisiin hommia peräsuolet pitkinä läpi vuorokausien ja talvella taas annettaisiin melatoniinin jyllätä taukoamatta, nukuttaisiin kaamoksen yli kuin karhut ja sopeuduttaisiin luonnonmukaiseen elämään.

StockXCHNG

unien parantavasta voimasta ei tosin ole. Valli itse on kiinnostunut evolutiivisista teorioista. Teoriat esittävät, että unennäkö olisi jollain tavalla auttanut esi-isiemme selviytymistä. ”Valvemaailman tapahtumia toistetaan ja niissä toimimista harjoitellaan unissa”, Valli sanoo. Uhkasimulaatioteorian mukaan aivot valikoivat pitkäkestoisesta muistista uhkaaviksi koettuja tapahtumia ja koostavat näistä unitarinoita. Unissa sitten harjoiteltiin uhkien havaitsemista ja torjumista. Kun hereillä ollessa unissa harjoiteltu tilanne tuli vastaan, esi-isät tunnistivat sen hieman nopeammin, jolloin selviytymisen mahdollisuudet kasvoivat. Sosiaalisten harjoitusteorioiden mukaan unissa valmennettiin uhkatilanteiden lisäksi sosiaalisia taitoja. Teorian mukaan unet jäljittelevät valintapaineita, joita sosiaalinen ympäristö aiheuttaa. Unissa käsiteltiin esimerkiksi muiden kanssa toimeen tulemista, kumppanuuksien solmimista ja parin valintaa. Sosiaalisia suhteita harjoittelemalla pärjättiin paremmin hereillä ollessa, jolloin selviytymisen mahdollisuudet ja todennäköisyys saada jälkeläisiä lisääntyivät.

Anna aikaa unelle Teksti: Paula Häkämies

Kaikki me sitä teemme. Nukumme kolmanneksen elämästämme. Mitä päämme sisällä liikkuu öiseen aikaan? Mitä uni oikein on? Annetaan unitutkijoiden kertoa. UNI MÄÄRITELLÄÄN nukkumisen aikana tapahtuvaksi kokemukseksi, joka on monimutkainen, ajallisesti etenevä sekä useista aistipiireistä koostuva. Tällaisia kokemuksia

meillä esiintyy valveilla ollessa jatkuvasti, mutta jostain syystä aivot luovat samanlaisen maailman myös öiseen aikaan. Se, miksi ihmiset näkevät unia, on edelleen mysteeri. ”Ihan tarkalleen ei tiedetä miksi aivot luovat yöllisen virtuaalimaailman”, erikoistutkija Katja Valli Turun ylipistosta kertoo. Erilaisia teorioita on olemassa. Psykologiset uniteoriat esittävät, että unilla on terapeuttinen tehtävä. Unet ylläpitävät

psyykkistä tasapainoa ja auttavat toipumaan traumaattisista tapahtumista. Oman elämän sattumukset ja unien aiheet kulkevat käsi kädessä. Traumaattiset tapahtumat toistuvat helposti unissa. ”Uni on kuin sisäinen terapeutti. Omasta sängystä käsin voi turvallisesti käsitellä vaikeita tapahtumia”, Valli kuvailee. Näkemällä unta pelottavista ja satuttavista aiheista ne sulautuvat osaksi muita muistoja. Kun ihminen alkaa toipua, unet palautuvat normaaleiksi. Todistusaineistoa

”

Uni on nykyään kovin halveksittua.

liittyy voimakkaita tunteita. Painajaiset painuvat hyvin muistiin, sillä ne ovat niin äärimmäisiä uhkakokemuksia”, Valli kertoo. Entä mitä hyötyä unien muistamisesta on? ”Sanoisin, että siitä on iloa itselle. Aivot kokkailevat mitä uskomattomimpia soppia. Nämä tarinat hakkaavat usein parhaimmatkin elokuvat. Jos unia haluaa käyttää itsetuntemuksen lähteenä, niin silloin niiden muistamisesta ja miettimisestä on hyötyä”.

Unet itsetuntemuksen apuna Unien aiheet tulevat uneksijan omasta päästä. Mielessä pyörivät huolenaiheet löytyvät usein unista. Huolenaiheen ei tarvitse olla maailman suurin, vaan vaikkapa edessä oleva tentti voi hyvinkin nousta uniin. Osa unien aiheista on omaelämäkerrallista, itselle tapahtunutta. Muistissamme on myös valtavasti toisen käden tietoa maailmasta, kuten vaikka millaisia paikkoja on olemassa.”Uni valikoi ja koostaa eri muistilähteistä tarinan, yhdistelemällä muistoja hyvinkin omituisella tavalla”, Valli selittää. Unia voi hyödyntää ennen kaikkea itsetutkiskelun lähteenä miettimällä miksi nämä asiat, nämä ihmiset ja nämä tapahtuvat pyörivät unissani. Unia nähdään pitkin yötä ja yön edetessä unet muuttuvat pidemmiksi ja monimutkaisemmiksi. Aamulla nähdään vilkkaimmat unet. Unet muistetaan parhaiten silloin kun niihin herätään. Muut yön aikana nähdyt unet usein unohdetaan. Poikkeuksena ovat painajaiset. Ne muistetaan yleensä hyvin. ”Valve-elämästäkin muistamme erityisen hyvin ne tilanteet, joihin

Mikä unisieppari? LÄPI VUOSISATOJEN uniin on suhtauduttu eri tavoin. Monissa kulttuureissa sielun uskottiin kulkevan toiseen todellisuuteen nukkumisen aikana. Unista on myös etsitty enteitä tulevasta. Unisieppari on intiaanien taikakalu, joka suojelee pahoilta unilta. Sieppari valmistetaan pajurenkaasta ja langasta. Langasta punotaan pajurenkaaseen verkko, joka koristellaan höyhenillä ja helmillä. Sieppari ripustetaan sängyn päätyyn. Intiaanit uskovat, että vain hyvät unet pääsevät unisiepparin läpi. Toisen uskomuksen mukaan painajaiset jäävät kiinni unisieppariin ja katoavat aamun tullen. Unisiepparilegendan mukaan maailmankaikkeuden luoja Hämähäkki-isoäiti harmistui lasten pahoista unista. Hämähäkki-isoäiti punoi ensimmäisen siepparin pyydystämään lasten painajaiset. Lapsille unisieppari punotaan haurastuvista materiaaleista ja sen tarkoitus on hajota aikuisuuden kynnyksellä. Aikuisille siepparit tehdään kestävämmistä materiaaleista. Aidot unisiepparit ovat aina henkilökohtaisia. Olennaisinta siepparin punomisessa on, että se tehdään läheiselle henkilölle suurella rakkaudella. Alun perin ojibwa-heimon perinteisiin kuuluneet unisiepparit yleistyivät 1960-luvulla. Ensin siepparit levisivät muihin intiaani-heimoihin, ja new age-liike levitti unisiepparit ympäri maailmaa. Nykyään unisieppareita myydään matkamuistoiksi ja koriste-esineiksi. Eikä sieppareiden valmistaminen ole intiaanien yksinoikeus. Mitä todennäköisimmin unisieppari on valmistettu massatuotantona hikipajassa.

Uni on hyvinvoinnin perusta ”Uni on nykyään kovin halveksittua” unitutkija Tarja Stenberg Helsingin yliopistosta sanoo.”Jatkuvasti korostetaan tuottavuutta ja suorittamista. Työtehtävien määrä kasvaa, mutta väsynyt ihminen ei lisää tuottavuutta”. Uni on tila, jossa liikkuminen ja reaktiot ulkomaailmaan ovat rajoittuneita. Aistit eivät ota tietoja vastaan. Unen aikana aivot puuhastelevat omiaan. ”Aivan varmasti ei tiedetä mitä kaikkea aivoissa nukkuessa tapahtuu. Se tiedetään, että aivot ainakin käsittelevät edellisen päivän tapahtumia. Valikoidaan mitkä asiat jäävät mieleen ja mitkä unohdetaan”, Stenberg kertoo. Ihmisten unentarve on yksilöllistä. Toiset tarvitsevat kahdeksasta yhdeksään tuntiin yhtäjaksoista unta, kun toisille riittää vähempi. Ongelmat nukkumisen kanssa ovat usein peräisin jo teini-iästä. Unen tarve lisääntyy nuorilla. Nuoret eivätkä heidän vanhempansa välttämättä usko unentarpeen määrään. Nuoret valvovat aamuyön tunneille ja heräävät aikaisin. He ovat jatkuvasti väsyneitä ja oppiminen häiriintyy.

Stressi on syynä suureen osaan uniongelmista. Tavallisia uniongelmia ovat nukahtamisvaikeudet ja heräily kesken unen. Stenberg uskoo opiskelijoiden uniongelmien taustalla olevan samoja syitä kuin työikäisillä. ”Valvotaan myöhään, eletään epäsäännöllisessä rytmissä ja stressataan elämästä.” Työssäkäynti lisää opiskelijoiden epäsäännöllistä vuorokausirytmiä, joka taas heijastuu uniongelmina. Uniongelmien selkein haitta on päiväväsymys. ”Vireystaso laskee, olo tuntuu väsyneeltä, pää painavalta ja silmät painuvat umpeen. Luennolla nukahtaminen ei ole niin vakavaa, mutta tilanne on aivan toinen vaikkapa auton ratissa”, Stenberg kuvailee. Aivoissa on kahdenlaisia soluja: valvetilasoluja ja unisoluja. Kun ihminen on ollut tarpeeksi kauan hereillä, valvesolut väsähtävät ja unisolut ottavat vallan. Kun unisolut ovat toimineet riittävän kauan, valvesolut palaavat valtaan. Kummatkaan solut eivät ole ihmisen tahdosta riippumattomia. Valveilla pysyminen on mahdollista, vaikka väsyttäisi. Valvomisesta seuraa univelkaa. Univelka on helppo tunnistaa. Tarpeeksi nukkunut ihminen pysyy vaivatta hereillä 12

tuntia ilman piristeitä. Jos parin tunnin välein tarvitsee vaikkapa kahvia virkistyäkseen, on kyse univajeesta. Viikon aikana kertynyttä univelkaa ei aina ehdi nukkumaan pois viikonloppuna. ”On laskettu, että jos univelkaa kertyy 4 tuntia yössä viitenä päivänä, niin kaksi yötä ei riitä univelan kuittaamiseen”, Stenberg kertoo. ”On toki parempi nukkua univelkoja pois edes vähän”. Riittävä uni auttaa myös opinnoissa suoriutumisesta. Levänneenä asioiden opettelu ja muistiin painaminen helpottuu. ”Jos opiskeluinto tuntuu olevan kadoksissa, nukkuminen saattaa auttaa”. Univelka iskee aivojen otsalohkoihin. ”Otsalohkot käsittelevät tunteita, kuten motivaatiota”, Stenberg selittää. Stenbergin mukaan on hyvä, että ihmiset pohtivat omia nukkumistottumuksiaan. Unitutkijoiden tavoitteena on herättää ihmiset nukkumaan tarpeeksi. ”Riittävä uni on terveyden ja hyvinvoinnin perusta”, Stenberg toteaa. Tutkimuksissa on osoitettu yhteys uniongelmien ja aikuistyypin diabetekseen sairastumisen välillä. Unihäiriöt lisäävät myös riskiä sairastua masennukseen.

Teksti: Lauri Laavakari

Kuvat: Tuomas Milonoff /Gimmeyawallet

OTSIKKO Rikostoimittajasta travelleriksi

Riku Rantala on matkustanut noin 50 eri maassa, seikkaillut muun muassa Länsi-Papuan viidakossa, etsinyt voodoota Afrikassa ja syönyt maailman yrjöttävimmissä keittiöissä. Mutta mitä hän on tehnyt ennen Madventuresia? Riku Rantala on matkustanut noin 50 eri maassa, seikkaillut muun muassa Länsi-Papuan viidakossa, etsinyt voodoota Afrikassa ja syönyt maailman yrjöttävimmissä keittiöissä. Mutta mitä hän on tehnyt ennen Madventuresia?

Parhaiten Riku Rantala tunnetaan Madventurestv-sarjasta, jossa hän kiertää maailman omituisia kolkkia yhdessä Tuomas ”Tunna” Milonoffin kanssa. Ajalta ennen Madventuresia mieheltä löytyy muassa kolme kesken jäänyttä korkeakoulututkintoa, opintoja niin kadettikoulusta kuin tiedotusopin laitokselta Tampereelta ja usean vuoden työkokemus Helsingin Sanomien rikostoimittajana.

000 merkkiä”. Juttu ei mennyt läpi kuukausiliitteessä, mutta julkaistiin lopulta noin 10% pituisena NYT-liitteessä. Oli silloin iso juttu kun sai oman ensimmäisen lehtijutun myytyä.” Seuraavana kesänä hänelle irtosikin jo harjoittelupaikka Hesarista kun juttunäytteitä löytyi muun muassa Suosikkiin salanimellä kirjoitetuista julkkisjuoruista ja Alexpressille tehdyistä radio- ja mobiiliuutisista.

Rantala istuu rennosti Hietalahdessa sijaitsevassa Gimmeyawallet -tuotantoyhtiön sohvalla ja tarjoaa bissen. Sohvaa vastapäätä on koko seinän täyttävä kirjahylly, josta löytyy niin Lonely Planeteja kuin ruokaa ja antropologiaa käsitteleviä teoksia. Muiden huoneiden seiniä peittävät ympäri maailmaa kerätyt matkamuistot ja julisteet.

Työ vei Rantalan mennessään ja hän työskenteli useita vuosia Hesarin rikostoimittajana. Hän teki yhden vuoden 2001 isoimmista skuupeista paljastaessaan suomalaishiihtäjien dopingin käytön olleen organisoitua toimintaa. ”Kaikki sai alkunsa nimettömästä puhelinsoitosta, jossa soittaja kertoi Hiihtoliiton laukusta, joka oli unohtunut Shellin pihalle. Tapahtumasta oli jo kulunut muutama kuukausi.” Osa suomalaisista hiihtäjistä oli jo jäänyt kiinni dopingintesteissä. ”Soitin huoltsikalle ja kyselin kadonneesta laukusta. Selvisi että laukku oli jo toimitettu poliisille. Myöhemmin kuulin että Kari-Pekka Kyrö oli tullut lentokentältä jurrissa ja unohtanut laukun mittarikentälle.”

Ensimmäiseksi Rantala opiskeli Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytiedettä matemaattisluonnontieteellisessä. Opinnot eivät kuitenkaan oikein maistuneet ja aika kului duunissa satamassa ahtaajana ja kaupassa. Osallistuessaan kertausharjoituksiin Rantala sai kuitenkin ajatuksen hakea kadettikouluun. ”Ajattelin jo kokeissa etten tänne jää mutta kyllä kannatti mennä. Sai potkun perseeseen. Tein siellä kadettioppilaskunnan lehteä ja sain kipinän että voisin hakea opiskelemaan toimittajan ammattiin. Luin itseni sisään vähän sellasella kadismentaliteetillä.” 23-vuotiaana alkoivat opinnot Tampereen tiedotusopin laitoksella. Toki opintojen ja työskentelyn ohessa Rantalalle jäi aikaa myös järjestötoimintaan osallistumiseen Vostokin hallituksessa ja Gonzo -lehden kirjoittamiseen. Parhaaksi muistoksi opiskeluajoilta ovat hänelle jääneet pitkät illat hyvien keskustelujen siivittämänä Tampereen Telakka-baarissa. Ensimmäisenä kesänä ei alan töitä vielä löytynyt. ”Hain kaikkiin lehtiin mitä stadista löytyy ja katkeroiduin pääsenkö mihinkään alan hommiin. Mihinkään pienempiin paikallislehtiin en hakenut, mikä olisi voinut olla hyvä vaihtoehto.” Rantala aloittikin kirjoittamisen freelancerina ja päätti tehdä ison jutun Jari Tervon ”Pyhiesi yhteyteen” -romaanista sovitetusta elokuvasta ”Rikos ja rakkaus”. ”Sodankylä ja Lappi oli intistä tuttuja maisemia ja innostuin silloin Tervosta. Tein juttua ainakin kuukauden ajan ja siitä tuli varmaankin 30

Vuosituhannen vaihteen tienoilla saivat työt rikostoimittajana kuitenkin väistyä, vaikka duunia ja skuuppia riitti. ”Meni lujaa ja skuuppia tuli. Piestiin iltapäivälehtiä ja vietiin myös tavallaan niiden uutisia.” Milonoff ja Rantala olivat jo jonkin aikaa suunnitelleet pidempää reissua ja työsuhde Hesarissa oli määräaikainen. Loppuvaiheessa alkoivat sukset mennä ristiin toimituksessa. ”Harri Nykänen teki Matti Ahteesta, joka oli silloin Veikkauksen toimitusjohtaja, juttua, että hän olisi ahdistellut naisalaisiaan. Mua järkytti se miten yläkerran kanssa väännettiin tuleeko nimi lehteen – ei tullut. Tein joka päivä uutisia, joissa syntymälotossa hävinneen nimi laitetaan lehteen. Tuli sellainen fiilis että Ahdetta suojellaan hyvävelimeiningillä”. Rantala totesi, että nyt on aika lähteä tekemään jotain muuta ja ettei rikostoimittajan duuni kuitenkaan ollut ihan se oma juttu. ”Olin ehkä vähän typerä ja nuori idealisti. En kuitenkaan halua haukkua ketään.”, jatkaa Rantala. Vuonna 2001 syntyi sopimus SubTV:n kanssa ja Madventures. Ensimmäinen tuotantokausi tehtiin vuosina 2001-2002. Rantala ja Milonoff

Kamera avaa erilaisia mahdollisuuksia tarinankerrontaan kuin printti, mutta toisaalta myös asettaa rajoituksia juttujen tekemiselle. Madventures on kuvattu ilman lupaa kaikkialla eikä aina kuvaamiseen suhtauduta positiivisesti. ”Filippiineillä piti päästä Manilassa kuvaamaan kaatopaikkaa, mutta vartijat rynkkyjen kanssa oli vastassa. Lopulta päästiin toiselle lahjomalla.” Aina eivät pelkästään kuvattavat ole niitä, joita kuumottaa kameran läsnäolo. Madventures on vieraillut muun muassa väkivallasta ja jengeistä tunnetussa Kingstonissa ja Rio de Janeiron Favelassa, joihin ei ihan noin vaan mennä kamera kädessä pyörimään. ”Favelassa jätkillä oli raju meno päällä, jo puolenpäivän aikoihin kokkeleissa ja kännissä. Haluttiin kuvata isot bileet, mutta ei mitään mahdollisuutta päästä kameran kanssa. Oli liian isot riskit jäädä, joten kieltäydyttiin kohteliaasti kun jätkät pyysivät jäämään niiden kanssa mestoille. Printtiä jos olis tehny niin tietenkin oltais jääty. Voi mennä, kokea ja tulee takaisin miettimään miten kirjoittaa.” kiersivät kahdeksassa kuukaudessa 11 maata esitellen travellerikulttuuria ja reissaajien tarinoita ympäri maailmaa. Reissun jälkeen kaksikolla oli tilit miinuksilla, mutta SubTV osti sarjan uusintaoikeudet. Sarjasta tuli menestys ja lisää jaksoja toivottiin. Pitkän harkinnan jälkeen Rantala ja Milonoff tekivät kesällä 2003 päätöksen tehdä toisen tuotantokauden. Toisen kauden kuvaukset alkoivat vuonna 2004 ja ohjelmaan tuli lisää yhteiskunnallista näkökulmaa. Kolmas kausi esitettiin Suomessa vuonna 2009. Kahdesta ensimmäisetä tuotantokaudesta poiketen kolmannen kielenä on englanti. Sarjan esitysoikeudet on myyty Travel Channelille ja National Geography Societylle. Suomalaiskaksikon seikkailuja voi nyt seurata 189 maassa. Vastaavaan levitykseen ei ole aiemmin päässyt yksikään suomalainen ohjelma, ja ensimmäisestä kaudesta on näin tultu pitkä matka eteenpäin.

”

Vaikka Rantala on tullut kameran edessä tunnetuksi sujuvasanaisena miehenä, ei hänellä ollut televisioformaatista mitään kokemusta ennen Madventuresia. ”En ollut ennen Nepalia pitänyt edes kameraa kädessä. Tunna opetti mulle perusasiat koska oli ollut alalla jo pitkään. Hauskaa kun pääsi oppimaan ihan oman jutun kanssa. Kyllä mulle kuitenkin on tietyssä mielessä helpointa hahmottaa printin kautta. Käsikirjoitusta tehtiin ja kirjoitin itelleni mitä puhun aina valmiiksi pitkiäkin pätkiä.” Formaatista riippumatta Rantala painottaa journalismissa tarinoiden merkitystä. ”Parasta toimittajan työssä ovat hyvät tarinat ja vasta kakkosena tulee se, kertovatko ne jotain oleellista tästä maailmasta. Kysymys on kuitenkin tarinoista, jotka eivät koskaan ole 100% totta. Jos ne ovat edes kohtuullisesti totta niin se on aina parempi.”

Matsku on kyllä niin karua ettei monet halua näyttää sitä.

raaminen ja jopa kannibalismi. ”Se on niiden tapa toteuttaa pyhyyttä epäpyhän kautta. Muistuttaa kyllä perinteistä katusekoilijaa mutta taustalla on organisoitu systeemi ja ideologia, joka puuttuu Tokoinrannasta.”, jatkaa Rantala nauraen. ”Matsku on kyllä niin karua ettei monet halua näyttää sitä.” Hurjan suosion myötä voisi olettaa jatkoa olevan heti tulossa, mutta neljännestä tuotantokaudesta ei ole vielä tietoa. Rantala on juuri toipunut useita leikkauksia vaatineesta Papua-UusiGuineassa saadusta bakteerista. ”Nyt ei voi ottaa riskiä haavan tulehtumisen vuoksi ja aina on pidetty kunnon breikki kausien välissä. Kysyn-

tää olisi, mutta tää on vähän enemmän bändimeininkiä kuin tuotantoyhtiön. Nyt tehdään kirjaa kun ei ole mahdollisuutta reissata.” Madventures-kaksikon ja Ari Lahdenmäen kirjaa ”Kansainvälisen seikkailijan opas” on myyty yli 25 000 kappaletta ja kirja on saamassa jatkoa. Tekeillä on kulinaristinen seikkailukirja Madcook. Maailman ruokakulttuureiden ja hirvittävien keittiöiden lisäksi tulossa on yleistä tietoa syömisen filosofiasta ja ruoan historiasta. ”Edellisen kirjan tyyliin ei pelkästään tsoukkia pahoista safkoista vaan myös ihan oikeaa tietoa ja yhteiskunnallistakin viestiä.” Kaikkien Madcookissa syötyjen yrjöttävien ruokien reseptien lisäksi on tulossa myös hyvien ruokien ja muun muassa

pettuleivän resepti, paljastaa Rantala. Koko haastattelun aikana Rantala joutuu pohtimaan ainoastaan viimeisen kysymyksen kohadlla hetken: Mitä kertoisit vinkiksi nykyisille opiskelijoille? ”Luulen että tällä alalla pärjää jos vaan jaksaa pitää kaikki portit auki ja koittaa olla mahdollisimman avoin ja samaan aikaan tosi kriittinen. Skitsofreeninen vaatimus, mut sellaset tyypit pääsee usein pitkälle. Mä en ite ole sellanen tyyppi.”

Madventures on etenkin kolmannella tuotantokaudella käynyt paikoissa, joihin tavallinen travelleri ei eksyisi ja esitellyt ilmiöitä, joista monet eivät ole koskaan kuullutkaan. Mistä nämä kaikki ideat ja kontaktit syntyvät? ”Inspikset tulee lähinnä kirjoista ja netistä. Yks älytön foto voi olla sellanen joka herättää mielenkiinnon. Esimerkiksi Tsernobyliin saatiin idea nettisivusta, jossa mimmi ajeli prätkällä siellä.Yks mielenkiintoinen mesta on myös vanha maakaasukaivos Turkmenistanissa, jossa on jumalattomat tulet. Mestaa kutsutaan helvetiksi maan päällä. Ihan tiedetty mesta, mutta siitä olis mielenkiintoista käydä joskus tekemässä juttu.” Pelkkä inspiraatio ei aina riitä vaan usein paikat, joissa kuvataan vaativat jo Suomessa aloitettua kontaktien säätämistä. ”Kolmannen tuotantokauden Hindustan-jaksoon tuli idea alunperin Sadhus-kirjasta, joka kertoo Intian pyhistä miehistä. Haluttiin päästä kuvaamaan agoribaboja ja löydettiin brittivalokuvaaja, joka oli kuvannut niitä. Sen kautta saatiin paikallisen äijän tiedot ja sitä kautta lopulta pääsy sinne.” Suurin osa intialaisista pelkää ja vihaa agoreita. Agoreiden rituaaleihin kuuluu alkoholi, kusen juominen, järjettömältä vaikuttava örveltäminen, eläinten uh-

Yön raskaan raatajat Samaan aikaan kun suurin osa nukkuu, jotkut painavat töitä. Yöllä valvovat niin sairaanhoitaja kuin McDonaldsin työntekijäkin. Teksti ja kuvat: Annaliina Niitamo, Liisa Aalto

DT, BINI, FRONTTI, dressipöytä, köke, cäbi, stokata, brikka, keda, sparru, rane, raksuboksi... Ei vanhaa stadin slangia, vaan McDonaldsin ammattisanastoa.

Iltavuoro Mäkkärin tiskin takana alkaa iltakymmeneltä ja päättyy kymmenen tunnin päästä aamukahdeksalta tavisten mennessä töihin. Työvuoro alkaa useimmiten kiireellä, kun teinit kerääntyvät iltapalalle, ja kauppojen sulkeutumisella yllätetyt ruuhkauttavat Drive through:n eli DT:n. Pihvien kääntelyn tahti kovenee myös neljän paikkeilla baarien sulkeutuessa. Tämä aamuyön ruuhkahuippu on huomattavasti hauskempi ja tapahtumarikkaampi kuin työvuoron ensimmäinen ruuhka. Yö jatkuu muuten tavallisesti ranskalaisia uppopaistaessa, mutta ravintolan sisätilat suljetaan yhdeltätoista, jonka jälkeen autot ja jalankulkijat jonottavat yhdessä autokaistalla.

Eeva on pian työskennellyt McDonaldsissa kolme vuotta ja suunnittelee jatkavansa työskentelyä opiskeluiden ohessa. Oikeastaan Eeva opiskelee toisella paikkakunnalla, mutta lapsuudenkodissa Espoossa vieraillessaan hän pyörähtää Niittykummussa kokoamassa muutaman Big Macin. Töihin tuloa helpottaa se, että kaikki duunikaverit ovat tuttuja ja aikaa vietetään yhdessä työn ulkopuolellakin. Osa Eevan työkavereistakin opiskelee opintojen ohessa, mutta yövuoroja ei pysty juuri keskellä viikkoa tekemään. Eevan mukaan yövuorosta toipumiseen ja rytmin palautumiseen menee vähintään kaksi päivää. ”Ei siinä paljon mitään seuraavana päivänä tehdä”, Eeva toteaa. Illalla päivän unien jälkeen voi korkeintaan pyörähtää jalkapallotreeneissä.

”

Asiakkaille ei käy vanhaksi vitsi kirkkoveneistä ja joulupukeista kuittien allekirjoituksissa.

Saako itse valita milloin tekee yövuoroja, vai joutuvatko kaikki tekemään niitä työvuorolistojen laatijan käskystä? Eevan mukaan taloon astuessaan jokainen saa ilmoittaa mitä työvuoroja preferoi, jolloin tälle rustataan automaattisesti vain tiettyjä vuoroja. Vaihtelu tuo kuitenkin virkistystä hamppareiden kasaamiseen, sillä yövuorojen fiilis on Eevan mukaan aivan eri kuin aamu- tai päivävuorojen. Yöasiakkailla ei ole samanlaista kiirettä kuin päivän asiakkailla, eivätkä asiakkaat ole palvelun kannalta vaativia. Toisaalta Eeva huomauttaa, että keskustan ”baari-mäkkien kultainen kolmio”, eli akseli Kampin, Rautatieaseman ja Iso-Roobertin kadun välillä, on yötyöläisille rankempi kuin yö espoolaisessa lähiömäkkärissä. Kultaisen kolmion McDonaldseissa on kymmenen jälkeen illalla järjestyksenvalvojat ja yön aikana useampi tappelu kuin lätkämatsissa. Ei ole uutta, että asiakkaat vippaavat järkkärille setelin käteen päästäkseen jonon alkuun. Niittykummun McDonaldsissa puolestaan harva se päivä poliisit kutsutaan paikalle humalaisen kuskin tai jonossa syntyneen tappelun takia. Asiakkaille ei käy vanhaksi myöskään vitsi kirkkoveneistä ja joulupukeista kuittien allekirjoituksissa.

Yöasiakkaat ja yöduunarit - kaksi maailmaa, jotka eivät kohtaa puoli viideltä yöllä.

Malmin sairaala, kello 01.00.

”HERÄÄN YLEENSÄ kaksi tuntia ennen töiden alkua, muuten yhdentoista tunnin vuoroa ei jaksa”, sairaanhoitaja Hanna Kaskinen kertoo. Yövuoro Terhokodissa alkaa 20.30 ja päättyy 07.30. Saattohoitokodin potilaat ovat parantumattomasti sairaita ja saavat lähinnä oireita lievittävää hoitoa. Hannalla on kokemusta myös ambulanssista, Auroran sairaalan infektiosairauksien osastolta, Marian sairaalan päisvystyksestä ja Karolinska Sjukhusetista Ruotsista. Useimmat vuorotyöläiset menevät yövuoron jälkeen heti nukkumaan ja heräävät viiden aikoihin iltapäivällä. He ihmettelevät Hannan taktiikkaa: hän toimii samoin kuin päivävuoroa tehdessään, kellonajat ovat vain nurinkuriset. Aamulla töistä tullessaan Hanna käy koiran kanssa lenkillä, lukee lehden ja syö; nukkumaan hän käy vasta puolen päivän aikaan. Yövuorolaisen aamupala on iltapala, päiväunet ovat yöunet ja iltapala on aamupala. ”Kun olen matkalla töihin, muut ovat palaamassa kotiin. Viikonloppuisin lähijuna on taas täynnä nuoria juhlatunnelmissa.” Käytännössä yövuoro eroaa päivävuorosta siten, että sairaalassa on vähemmän henkilökuntaa. Vastuu on suurempi ja muiden töiden ohessa hoitajat tekevät paljon valmistelevaa työtä seuraavaa päivää varten. ”Vilkkaina öinä juostaan paikasta toiseen ja tauoista tingitään. Eräänäkin yönä pääsin ruokatauolle vasta puoli viideltä aamulla”, Hanna kertoo. Yleensä yöt ovat sairaaloissa kuitenkin päiviä rauhallisempia, traumaosastoja lukuun ottamatta. Kollegoiden kesken on intiimimpää, kun heidän kanssaan ehtii käydä kunnollisia keskusteluja. Samaten potilaille voi antaa enemmän aikaa ja heistä näkee aivan uusia puolia. Hämärät käytävät ja hiljaisuus eivät tunnu kokeneista työntekijöistä maagisilta. ”Täytyy kuitenkin myöntää, että joskus harvoin tunnelma on aavemainen ja silloin puistattaa. Jotkut työkavereistani kertovat myös mielellään yliluonnollisia juttuja öisin.” Entä ne yöt kun koko Suomi on kännissä? Vappuna, uutena vuotena ja koulujen päättäjäispäivänä sairaaloissa on tavallista enemmän hoitajia ja vartijoita töissä. ”Pikkujoulukausi on pahin, koska silloin ei ole lisämiehitystä”, Hanna muistelee aikoja Marian päivystyksessä. Pääasiassa potilaat ovat juhlaöinä iloisesti humalassa toikkaroineita, esimerkiksi liikennemerkkiin törmänneitä tai huojuvaksi käyneellä kadulla kompastuneita. Harmillisen paljon on myös nuoria intoksikaatiotapauksia eli alkoholi- ja muita myrkytyksiä. Työ Terhokodissa on henkisesti raskasta, saattokodeissahan potilaita kuolee paljon. ”Joskus tuntuu että öisin potilaita kuolee vielä suhteessa enemmän.” Terhokoti ei kuitenkaan ole rankin paikka, jossa Hanna on ollut. Aurorassa ja Karolinskassa hän työskenteli suljetulla infektio-osastolla, jolla hoidetaan muun muassa tuberkuloosiin ja HIvirukseen sairastuneita huumeiden käyttäjiä. Tukholman Huddingessa sijaitsevassa sairaalassa hoitajien tuli öisin myös siivota, mikä ih-

metytti Hannaa. Sekin kummastutti, että neulojenvaihtoa pidetään edelleen länsinaapurissamme huumeidenkäyttöön kannustamisena eikä sairauksien ehkäisemisenä.

”

Yövuorolaisen aamupala on iltapala, päiväunet ovat yöunet ja iltapala on aamupala.

Vuorokausirytmin vaihtaminen rasittaa elimistöä. ”Mieluiten teen neljästä kuuteen yövuoroa putkeen, silloin rytmistä saa kiinni. Seitsemän peräkkäin on jo liian rankka”, Hanna on huomannut. Yötyöt jakavat sairaanhoitajien mielipiteet: Toisten sosiaalinen elämä kärsii siinä määrin, että he ovat katkeria vain päivävuoroja tekeville. Nämä puolestaan luulevat yövuoroja helpommiksi ja pitävät siksi niistä maksettavia lisiä epäreiluina. Hannan mielestä vuorotyön paras puoli ovat arkivapaat, joita yötyöllä ansaitsee suhteessa enemmän. Terhokodissa käytävät ovat hiljaisia ja meininki on öisin rauhallinen. Todellista actionia löytyy sairaaloista, joissa on ympärivuorokautinen päivystys. Siksi yöllinen tutkimusretki kannattaa tehdä tapahtumarikkaaseen Malmin sairaalaan. Äitini kertoi reissusta veljeni nyrjähtäneen nilkan takia ja yltyi hehkuttamaan, kuinka levotonta päivystyspoliklinikalla on öisin: “Jonotettiin monta tuntia. Siellä oli itseään viillellyt nainen ja joku mölisevä hörhö, jonka poliisi haki myöhemmin pois. Paareilla tuotiin juoppo, jonka mäyräkoiraa toinen ambulanssin kuljettaja talutti.” Matkaan jännittyneenä Malmille läpi tyhjän ja sateisen kaupungin. Pimeyden keskellä loivan mäen päällä loistaa karu sairaalarakennus. Mutta mitä pilaa? Kun astun sisälle odotusaulaan kello yksi lauantaiyönä, näen vain tyhjät tuolit, käytävät ja portaikot. Missä jenginuoret ja löyhkäävät juopot? Missä veri ja kyyneleet? Tunnelmakaan ei ole lainkaan mystinen kun kaikki valot ovat päällä. ”Välillä nää viikonloputkin on rauhallisia”, päivystävä hoitaja ja vartija toteavat. Koillishelsinkiläiset ilmeisesti kuorsaavat kiltisti kodeissaan, sairaala vain ei nuku koskaan.

a l l a n o it e p ä s s ä e im P

OIkeustieteen opiskelija, Jyri Café Portaali

Teksti ja kuvat: Liisa Aalto

Japanin työssäkäyvä väki nukkuu keskimäärin kuusi tuntia yössä. Kun palaverit venyvät, yöpyvät liikemiehet usein kapselihotelleissa. Kotona monilla on perinteinen futon, jonka saa rullattua kokoon päivän ajaksi. Työmatkajunat ovat täynnä pilkkijöitä. Kuinka tehokasta! Kongon ”demokraattisessa” tasavallassa Efekansa puolestaan nukkuu pitkin päivää, aina kun siltä tuntuu. Entä me sitten? Groteski otti selvää, miten suomalaiset nukkuvat.

1. Millainen on sänkysi? 2. Miten nukut parhaiten? 3. Montako tuntia vuorokaudessa nukut? 4. Mikä on oudoin paikka, jossa olet nukkunut? 5. Väsyttääkö?

Oman elämänsä James Bond, “Saako kaikkiin kysymyksiin vastata ‘En kommentoi’?” Radi 1. Sänky on mulle ongelma. Kun en saa sinne ketään. Ei Café Portaali vaan siis mulla on 120x200 cm joustinpatja, sen päällä keskikova petauspatja, frotee-eriste ja lakana. Sain äidiltä lahjaksi untuvapeiton, kun kerroin hänelle palelevani. Tyynyjä mulla on neljä. 2. Parhaiten nukun kovalla alustalla trooppisessa ilmastossa tai huoneessa, jossa on ilmankostuttaja. 17 asteen lämpötila riittää kun on lämmin peitto. Mulla on hyvät unenlahjat, nukahdan aina heti. 3. Menen nukkumaan kun nukuttaa ja herään kun herätyttää. Yleensä nukun kahdeksan tuntia, 01.30-09.30. 4. Kerran nukuin Jamaikassa rannalla ja heräsin yltä päältä kusimuurahaisten peitossa. 5. Ei väsytä, koska olen iloinen. Kuulin tänään, että saan ehkä oman kioskin.

“Mä puhun unissani! En kyllä muista mitä.” Ekaluokkalainen, Jonna 1. Mun sänky on sellainen paksu ja siinä on puujalat. Mulla on Auton takapenkki, matkalla Helsinkiin yks tyyny ja yks peitto. Yleensä siellä on kans pehmolelukissa ja välillä moni muukin. 2. Mulla on tossut jalassa ja pinkki yöpaita ja housut - voin näyttää. [Kaivaa laukusta Rock Sensation -paidan.] Nukun kaikissa mahdollisissa asennoissa, vaikka x-asennossa. Kerran mä nukuin sillee että mun kädet oli toisten naamalla! 3. Koulupäivinä meen nukkumaan yhdeksältä tai kymmeneltä ja herään seitsemältä. Päikkäreitä mä en nuku paitsi jos oon kipeä. 4. Oon nukkunu kaverin kanssa katsomon penkeillä. Kerran Kreikassa en herännyt vaikka tuli maanjäristys! 5. Ei. Oon juonu liikaa kokista.

Eläkeläiset, Kirsti ja Yrjö, Rautatieasema “Alasti naisen kanssa.” 1. Mun sänky on sellainen ihan tavallinen. Sotkasta. Halpa ja huono. [nauraa] Peitto on suomalainen, mikäs se merkki nyt onkaan..? Familonin keskilämmin tuplapeitto, sellainen kahden nukuttava. Tyynyt on Ikeasta, 3,90€ kappale. 2. Parhaiten nukun viileässä, alasti, kyljellään ja naisen kanssa. 3. Nukun 00.00-07.30. Alle kahdeksan tuntia on mulle liian vähän. 4. Joskus nukuin koulun liikuntasalin lattialla. 5. Väsyttää tai ennemminkin tylsistyttää, kun on niin kurjaa luettavaa.

“Mä tuhisen.”

Sairaanhoitaja, Minne Auton etupenkki, matkalla Helsinkiin

“Kun olis vaan aikaa.” 1. Nukun moottoroidussa parisängyssä. Patjat muovautuvat lämmön mukaan ja kaukosäätimellä sen saa eri asentoihin. 2. Nukkuakseni en tarvitse muuta kuin sängyn ja aikaa nukkumiseen. Sillä ei esimerkiksi ole mitään väliä kuorsaako mies vieressä. 3. Viidestä kuuteen tuntia, eli aivan liian vähän. Työaamuina herään jo 05.40. 4. Uni on tullut työpöydän ääressä. Ja luennoilla, niin kuin varmaan kaikilla muillakin. 5. Väsyttää. Oli rankka päivä.

1. Mulla on semmoi 80 cm leveä askeettinen puusänky ja kova patja. Se on kodikas! Tyyny on ohut ja peitto myös, ettei tule kuuma. 2. Nukun mieluiten selällään ja yksin. Asuna t-paita ja boxerit, talvella pidän villasukkia. 3. Nukun yhdeksän tuntia yössä, 00.00-09.00. Päikkäreitä nukun välillä, esimerkiksi syksyllä kun on pimeää ja oon muutenkin down. 4. Kerran bileiden jatkoilla menin saunan lauteille nukkumaan, vaikka sänkyjäkin olisi ollut tarjolla. Kovalla alustalla on hyvä nukkua. Turussa speksikiertueella nukuimme P-klubin tiloissa joissain junasta reväistyissä tuoleissa. 5. Ei väsytä. Olen nukkunut paljon enkä ole tänään vielä tehnyt mitään.

Sosiologian opiskelija, Ville Aleksandria

Hammaslääketieteen opiskelija, Anni Holiday Club Caribia, Turku “Herään keittiön ääniin, vaikka kämppikset yrittäisivät olla kuinka hiljaa.” 1. Nukun hyvin jousitetussa, 120 cm leveässä sängyssä. Varusteina on kuohkea peitto ja vähintään kaksi tyynyä. 2. Olen herkkäuninen, joten melua ei saa olla. Yleensä nukun t-paita päällä, kyljellään tai vatsallaan. Parhaiten saa unta rankan päivän jälkeen ja kun saa olla poikaystävän vieressä. 3. Arkisin nukun kuudesta seitsemään tuntia, 00.3007.00. Iltapäivisin otan toisinaan puolen tunnin päikkärit. 4. Mun on turha yrittää nukkua missään oudoissa paikoissa, kun en kumminkaan saa unta. Joskus olen kyllä simahtanut junan lattialle… 5. Nyt olo on pirteä, kun on niin mielekästä tekemistä. [seuraa voimistelukilpailuja]

“Me ollaan kato jo yli seitsemänkymppisiä” 1. Meillä on ihan tavallinen parisänky. Se ei ole kova eikä upottava vaan sopivan joustava. 2. Tärkeintä on varmaan, että on hiljaista. Eikä saa olla kovin kuuma; tuuletammekin ennen nukkumaanmenoa. 3. Vaikea sanoa, koska näin vanhempana uni on pätkittäistä ja päivälläkin tulee nukuttua. Yöllä jos herää, voi vaikka käydä juomassa vettä tai lukea lehteä. Olisi hyvä jos seitsemän tuntia saisi nukuttua yössä. 4. Matkoilla ollaan tietysti nukuttu eksoottisissa paikoissa. Yrjö: Venäjällä nukuin aikoinaan makuuvaunussa, josta meinasi koko ajan pudota. 5.Vähän väsyttää, niin kuin aika usein iltapäivisin.

Lukiolainen, Timo, Veräjämäki

“Näen sekavia unia.” 1. Sänky on 90 cm leveä, sopivan joustava Ikean Sultan. Peitto on kiva sininen, mutta tyyny alkaa olla jo vähän rötkö… 2. Nukun parhaiten oikealla kyljellä, väljät housut jalassa. Melu ei välttämättä haittaa, mutta olis hyvä olla pimeää ja vähän vilpakkaa. 3. Arkisin nukun yli yhdeksän tuntia, 23.0008.30. Meen onneks vaan yhtenä aamuna kahdeksaan tässä jaksossa. 4. Pelimatkalla Ruotsissa nukuin bussin tavaratilassa futiskamojen päällä. 5. Ehkä pikkusen. Aamulla aina vähän väsyttää.

Herra Helsingin Sanomat Teksti: Sonja Saarikoski Kuva: Emmi Lehikoinen

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja ei ole menettänyt uskoaan journalismin voimaan.

TAPAAN PÄÄTOIMITTAJA Janne Virkkusen Kiasman kahvilassa. Kyllä, päätoimittaja hän on edelleen, vaikka jotain on oleellisesti muuttunut. Kahdenkymmenen vuoden pesti vastaavana päätoimittajana päättyi huhtikuun alussa. Siitä lähtien viimeinen vastuu maamme suurimman sanomalehden sisällöstä on ollut Mikael Pentikäisellä. Virkkunen on hesarilainen henkeen ja vereen. Hän on tehnyt koko neljäkymmenvuotisen työuransa lehden leivissä, aluksi 13 vuotta rivitoimittajana ja sen jälkeen neljä vuotta toimituspäällikkönä. Päätoimittajaksi hänet valittiin vuonna 1991, osittain yllättäen. ”Eihän sitä kukaan alalle ryhtyessään ajattele, että minusta tulee päätoimittaja.” Työ on ollut vastuullista, mutta liian isoihin saappaisiin Virkkunen ei koskaan ole kokenut astuneensa. ”Sitten ei pidä ryhtyä, jos ei usko itseensä. ” Samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkaa, että hienon työyhteisön tuki on ollut korvaamatonta. Muutenkaan Virkkunen ei säästele sanojaan hesarilaisia kehuessaan. Hän sanoo, että toimituksessa vallitsee kannustava henki, jossa luovat ratkaisut syntyvät helposti. Päätoimittajana Virkkunen on halunnut vaalia lehden moniarvoisuutta ja antaa tilaa erilaisille mielipiteille – sellaisillekin, jotka eivät vastaa hänen omia näkemyksiään. ”Totta kai on myös ärsyttänyt, ei sitä

”

Jos on kasvanut uutismieheksi, ei siitä pääse ikinä eroon.

voi välttää. Mutta jos Hesaria tehtäisiin vain minun makuni mukaan, olisi sen levikki huomattavan paljon pienempi. Ei Hesarissa minua kaikki miellytä, mutta se on lehti, josta olen ylpeä.” Päätoimittajan työ on ollut vaativaa ja ajoittain todella raskasta. Täysin työasioiden ulottumattomissa Virkkunen on ollut vain muutaman kerran päätoimittajauransa aikana. ”Olen käynyt Lapissa kalastamassa. Siellä ei edes kännykkä toimi.” Muuten puhelin on ollut aina taskussa – myös kesälomilla. ”Aina kun töistä soitettiin, tiesi, että nyt on tiedossa jotain ikävää. Ei kukaan soita kertoakseen että hei, nyt meillä menee hyvin”, Virkkunen sanoo ja nauraa. Virkkusen päivät ovat edelleen työtä täynnä. Viime viikot ovat kuluneet papereita järjestellessä. Vieroittautuminen toimitustyön kiireisestä arjesta on välillä ollut vaikeaa – etenkin nyt, kun vaalirahakohu on jälleen pinnalla. Virkkunen naurahtaa ja toteaa, että olisi hauskaa olla paikan päällä uutistyön ytimessä sen sijaan, että lukee asiat vasta seuraavan päivän lehdestä. Hänen silmiinsä ilmestyy hieman haikea katse, kun hän viittaa kädellään Sanomatalon suuntaan ja sanoo: ”Minä tiedän, miltä heistä siellä nyt tuntuu.” Onko mikään muuttunut vastaavan päätoimittajan pestin päätyttyä? Arjen rakenne toki, mutta intohimot eivät. ”Kyllä se on niin, että jos on kasvanut uutismieheksi, ei siitä pääse ikinä eroon. Sitä elää uutisvirrassa ja siihen jää koukkuun. Se on kuin huume.” Virkkusen työ päätoimittajana on kuitenkin pääasiassa ollut jotain ihan muuta kuin uutistyötä ja kirjoittamista. Hän sanoo olleensa välillä jopa kateellinen toimittajille, jotka todella ehtivät keskittyä kirjoittamiseen. ”On täytynyt oppia iloitsemaan toisten tekemisestä ja menestyksestä.” Kaikesta huomaa, että Virkkunen on todella nauttinut työstään. Kertoessaan Helsingin Sanomien arjesta hänen silmiinsä ilmestyy innostunut loiste. Toisinaan hän vilkaisee ikkunasta

ulos kohti Sanomataloa. Hesari on Virkkusen juttu, oli hän eläkkeellä tai ei. ”Kyllä minä tänä aamunakin vietin Hesarini parissa puolisentoista tuntia.” Päätoimittajana ollessaan hän luki lehden kannesta kanteen - urheilutaulukoita lukuun ottamatta - joka ikinen aamu. ”Se oli sellainen aamuhartaus.” Aikaa lehden läpikäymiseen meni pari tuntia. Uransa aikana Virkkunen on saanut olla todistamassa valtavaa murrosta journalismin teossa teknologian kehityksen ja internetin myötä. Virkkusen mukaan sähköisen ulottuvuuden vakiintuminen printtimediaan tarjosi Helsingin Sanomille merkittävän kilpailuedun. ”Ennen verkkolehteä olimme aina radiota ja televisiota jäljessä, kun uutiset saatiin julkaistua vasta seuraavana päivänä. Nyt olemme kaikki samalla viivalla, koska kaikilla meillä on reaaliaikainen kanava.” Vastaaminen reaaliaikaisuuden vaatimuksiin ja lehden laajeneminen verkkoon ei Hesarissakaan sujunut täysin ongelmitta. Asiat on opittu kantapään kautta, kun aluksi ei tajuttu verkkojulkaisemisen ja painetun lehden erilaisia luonteita ja vaatimuksia. ”Puhun eri kanavien eroista usein vertaamalla teatteria ja elokuvaa toisiinsa. Vaikka näytelmä kuvattaisiin filmikameralla, ei kyseessä ole elokuva. Hesarissakin kävi aluksi niin, että veimme elokuvakamerat teatteriin ja luulimme, että meillä on siinä valmis tuote.” Virkkunen sanoo, että myös tulevaisuuden journalisteille eri kanavien osaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka skeptisistä arvioista huolimatta uskovat ammatin säilymiseen. Hän kuitenkin korostaa, että jatkuva mukautumiskyky tulee olemaan koko ajan enemmän myös toimittajan ammatin arkipäivää. ”Ei voi enää ajatella, että minä olen sanomalehtimies ja minä kirjoitan vain paperille. Pitää hallita kaikki kanavat. Se on kaikkein tärkeintä – ettei mikään sitten jää osaamisesta kiinni, kun maailma muuttuu.” Työ on ollut suuri osa Virkkusen elämää, mikä

ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi ollut päivien ainoa sisältö. ”Tällaisen työn vastapainona on pakko tehdä jotain muuta ja se vastapaino löytyy kulttuurista. Minä oikeastaan voin sanoa kuluttavani kulttuuria. Siinä mielessä olen varmaan hyvä kansalainen.” Monipuolinen kulttuuriharrastuneisuus lienee tullut myös verenperintönä, sillä Virkkusen isovanhemmat olivat näyttelijöitä ja isoisoisä itse Jean Sibelius. Kaimoilla on jopa sama syntymäpäivä. Tästä oli pikku Jannelle huomattavaa etua: hän oli Virkkusen sisarusparvesta ainoa, joka sai jokaisena syntymäpäivänään Ainolasta lahjan – aina Aino Sibeliuksen kuolemaan saakka. Palataan vielä hetkeksi journalismiin ja siihen, miksi Janne Virkkunen on viettänyt elämästään niin suuren osan journalismia tehden. Mihin hän journalismissa uskoo? ”Kuulostaa kliseiseltä, mutta minä uskon, että journalismilla on mahdollista vaikuttaa siihen, että maailmasta tulee meille kaikille parempi paikka elää ja olla. Tämä pyrkimys meidän journalisteina tulee pitää mielessä.” Virkkunen vannoo arkisten asioiden nimeen. Hänelle keskeisiä arvoja journalismin teossa ovat objektiivinen ja tasapuolinen raportointi sekä luottamus ja arvostus lukijaa kohtaan. Muutoksen mahdollisuus – siihen Virkkunen uskoo. Hän on saanut myös nähdä muutoksia tapahtuneen. ”Aineellisesti asiat ovat paljon paremmin kuin työurani alussa. Moni asia on mennyt eteenpäin.” Ei hän silti tosiasioita halua paeta: eriarvoisuus lisääntyy ja sananvapauden piirissä elää maailman kuudesta miljardista ihmisestä vain miljardi. Virkkusen usko tulevaisuuteen ja journalismin voimaan on tästä huolimatta vankkumaton. ”Uskon siihen, että kehitys vie eteenpäin. Se on sellainen voima, joka aikanaan muuttaa näitä yhteiskuntia.”

Kuvat: Lauri Laavakari, Emmi Lehikoinen

Näin

meillä

stadissa Oksennusta, snägärijonoja, täysiä baareja ja väsyneitä juhlijoita. Welcome to Helsinki, the party capital of Finland!

Yötä myöten

Teksti: Jaakko Laasanen ja Olli Tiainen

Paavo Väyrynen kehuskeli aikoinaan lukeneensa Fjodor Dostojevskin koko tuotannon viikossa. Päätimme pistää paremmaksi ja kuunnella Yön koko tuotannon yhdessä yössä. Kaksi miestä, olutta, kahvia ja Spotify.

YÖ STARTTAA esikoislevy Varieteella. Taustoissa on synaa ja vokaaleissa kaikua kuten 1983 julkaistussa levyssä kuuluukin. Suitsimme ennakkoluuloja varovaisen uteliaisuuden voimin, mutta alku ei ole lupaava. Ensimmäinen yllätys koittaa kuitenkin jo neljännen kappaleen, Pro Patrician kohdalla. Mielikuvissa tiilitukkaan ja Porin Ässät -pelipaitaan linkittyvältä yhtyeeltä ei olisi osannut odottaa sivarianthemia, jossa Suomi-neito jaksaa vielä hymyillä vaikka tämän ”silmien sinessä on lastensa paskaa”. Muutoin Varietee ei jaksa innostaa. Karaokematskua, lauritähkää. Vaikka levy on 19-vuotiaiden jannujen käsialaa, on se jo syntyjään keski-ikäistä. Nuorallatanssija (1984) alkaa minuutin pituisella instrumentaaliosuudella. Kappaleiden aiheissa vilahtelee kuolemaa ja ahdistusta, Neitsyt Mariaa petetään ja meno on muutoinkin synkkää. Vertailukohteiksi ehdotetaan Nirvanaa ja Leevi and the Leavingsia. Pian kuunteleminen onkin jo vaihtunut Joutsenlaulun odotteluksi. Sen taustoissa ei ole syntikkaa, mikä

auttaa jo paljon. Jumaloineen ja saatanoineen hittibiisi noudattaa levyn päälinjaa, ja testiryhmäämme ilahduttaa myös tekstin hyvinvointi/pahoinvointivaltiomeininki naisine ja miehine marketeissaan sekä kantabaareissaan. Kello ei ole vielä yhtätoistakaan ja oluitakin nautittu vasta pari, mutta äidymme silti julistamaan kappaleen ajattomaksi klassikoksi. Kolmas levy, Myrskyn jälkeen (1985), synnyttää pohdintoja sävellystyön taiteellisesta puolesta. Jos sointuja on käytössä reippaat neljä ja kolmannella levyllä kappaleet toistavat itseään jo pahasti, millaisia taiteellisia neronleimauksia niitä tehdessä on saatu? Harmaasta massasta erottuu kaksi valonpilkahdusta. Onnellinen perhe kertoo tarinan keskiluokkaisesta ahdingosta kiillotetun julkisivun takana ja on helppo tunnistaa, koska se on kuviona niin tuttu ja yleinen. Sunnuntai-iltana (klo 21.00) vaatii rohkeampaa tulkintaa, mutta käsityksemme mukaan kappale kertoo kielletystä ja salatusta homosuhteesta. Laulussa

kaivattu rakas ystävä on selvästi toinen mies eikä mikään Tia-Maria. Äänien (1986) huippukohdaksi jäävät Arpa on heitetty –kappaleen hienot The Smiths –henkiset kitarat. Muilta osin levy tuomitaan armotta tasapaksuksi. Lanka palaa (1988) –levyllä taasen on nostetta. Jälkeenpäin herää kuitenkin epäilys siitä, josko nousua tapahtui enemmänkin humalan tilassa kuin musiikillisessa tarjonnassa. Karnevaalien kaupunki kertoo tarinan miehestä, joka on käynyt kerran huorissa Riossa, haikailee sinne takaisin, murtautuu lopulta arkensa ankeudesta ja lähtee etsimään rakkauttaan. TiaMaria on kovasti hitin kuuloinen, mutta tyhjä. Kännissä hoilattava Laulu rakkaudelle tuo mieleen Popedan, Lapinlahden linnut, Mamban ja Eput. Huomioitavaa on myös, että The Ark on selvästi plagioinut sanoitukset tästä The Most Radical Thing To Do –biisiinsä. Toisen puoliajan (1989) kannessa Olli Lindholmilla on pilottitakki ja farkkujen etumuksessa cameltoe. Samaa kappaletta toistetaan läpi levyn, soundit ovat sentään kirkastuneet ajan myötä. Renkutus harhauttaa keskustelumme käsittelemään indoeurooppalaisia kieliä ja sitä, miten ihmeessä pitkät ja kauniit venäläisnaiset kutistuvat vanhetessaan puolitoistametrisiksi tykkylihaisiksi mummoiksi. Virkistyksen nimissä teemme aikahyppäyksen Rakkaus on lumivalkoiseen (2003). Levyn nimikkobiisi kertoo tulkintamme mukaan huippuhetkensä jo reippaasti ylittäneestä suhteesta. Oikeassa kulmassa paistava aamuinen aurinko saa kuitenkin puolison näyttämään kauniilta, mutta vain ohikiitävän hetken. Sano että jäät –kappaleessa on hittiainesta, ainakin Radio Novalla. Pelkkää helinää taas osuu pahasti omaan nilkkaan. Hyviä vuosia (1994) –levyn myötä suomme katsauksen skippaamaamme 90-luvun tuotantoon. Koska sydän sanoi niin yllättää Pelle Miljoonalla, joka on säveltänyt, sanoittanut ja esittänyt kappaleen. Ihmisen poika on munatonta äijäilyä. Kello käy jo neljää ja käyntiin pyörähtää törkeillä Nightwish-kansilla kruunattu Valtakunta (2007). Nuokkumista esiintyy ja piristykseksi tarkoitettu kahvi leviää puruina keittiön matolle. Studioalbumeista on kuunneltu vasta puolet, mutta saturaatiopiste on jo saavutettu, aineisto on kyllääntynyt eikä anna enää uutta tietoa. Yö ja yö uhkaavat ottaa meistä voiton väsytystaistelussa. Pinnistämme viimeiset voimamme muodostaaksemme kokoavia ajatuksia kuunnellusta tuotannosta. Musiikillinen variaatio on minimaalista, eikä juuri yksikään kappale kuulosta niin hyvältä, että pelkkä alku onnistuisi koukuttamaan; vähäinen voima on teksteissä. Levyltä toiseen jatkuvana teemana selvästi esiin nousee arkinen aherrus, lohduton puurtaminen viikonloppua odotellessa. Sikäli kun studioalbumien anti kuulostaa kovin liukuhihnamaiselta, bändin jäbät varmasti tietävät mistä puhuvat. Bussien aamuvuoroja odotellessa kuuntelemme vielä Kuolemattoman (2005) ja Loiston (2009), jotka päällisin puolin vaikuttavat olevan lisää sitä samaa. 18 albumista kuuntelematta jää 7. Valistuneen arvion mukaan niistä löytyisi enintään 6 kelvollista kappaletta. Lohduttaudumme myös sillä, että Väyrynenkin tyytyi niihin Dostojevskeihin, jotka kirjastosta sattuivat löytymään ja luki selaillen ja tylsiä kohtia skippaillen. Tämä Yö oli nyt tässä, toteamme ja koetamme unen voimin karistaa mielestämme yön kokemukset. Ja tuska laimenee tai miten vaan.

”

NYT ON AIKA MENNÄ NUKKUMAAN JA NÄKEMÄÄN UNIA KUKKAISNIITYISTÄ, JA KUKKAISTYTÖISTÄ JA KUKKAISROKISTA.

”

EIKUN RUHO SÄNKYYN JA SELÄLLEEN MAATEN. Otteita Yön keikkapäiväkirjasta

Kuvat ja sitaatit www.likaisetlegendat.com

Mun ammatti

Mikä on työssäsi parasta? Parhaimmillaan tämä ammatti menee niin, että kiinnostun jostakin aiheesta, ihmisestä tai ilmiöstä ja otan siitä hiukan selvää. Esittelen aiheen pomolleni ja saan ryhtyä tekemään siitä juttua. On palkitsevaa saada tutustua ihmisiin ja asioihin, jotka eivät lainkaan kuulu omaan elämänpiiriin. Sen jälkeen saa vielä kirjoittaa oman näkemyksensä suurelle yleisölle. Sitten tästä kaikesta vielä maksetaan. Entä tylsintä? Litterointi. Miksi hakeuduit lukemaan viestintää? Se oli lähimpänä toimittamista, mitä Helsingistä löytyi. Jos toimittajaksi aikoo, viestintä ei ole ehkä paras vaihtoehto. Ihmisten takia valitsisin edelleen viestinnän, mutta toimittajaksi haluaville joku valtsikan substanssiaine olisi ehkä parempi. Mitä kaipaat opiskeluajoilta? Opiskelukavereita ja kaikkia yhteisiä ainejärjestötouhuja. Paras muistosi opiskeluajoilta? Hmm, mikähän niistä juhlista… Hallituskevät oli ihan mahtavaa aikaa. Mikä on ollut mielestäsi viime aikojen kiinnostavin media- tai uutistapahtuma? (Miettii.) Maahanmuuttokeskustelu tällä hetkellä.. Kokonaisuudessaan se on kiinnostava, tunteita herättävä ja tärkeä. Toivon, että siinä jotenkin edistyttäisiin.

Teksti: Iiris Lagus Kuva: Lauri Laavakari

Nimi: Joanna Palmén

Työpaikka: Image

Ikä: 29

Valmistunut valtiotieteen kandidaatiksi viestinnän laitokselta 2007, filosofian maisteriksi Tukholman yliopistosta 2008

Ammatti: toimittaja Miten päädyit toimittajaksi? Tiesin jo yläasteella, että haluan toimittajaksi. Olin silloin tosi urheiluhullu ja suhtauduin hyvin kriittisesti urheilumediaan. Kirjoittelin yleisönosastoille, jos suosikkejani oli mediassa kohdeltu kaltoin. Sitten olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Toimittajaurani alkoi yhdeksännellä luokalla työharjoittelulla Vauhdin Maailmassa. Jäin sinne sitten kirjoittelemaan. Olin kesätöissä myös Tekniikan Maailmassa ja F1-Maailmassa. Silloin ajattelin, että musta tulee urheilutoimittaja, mutta se jäi kyllä aika pian. Lukion jälkeen hain lukemaan viestintää. Pääsin, mutta aloitinkin opinnot Helsingin Sanomien toimittajakoulussa uuden median ohjelmassa. Se koulutus kesti vuoden. Tein työharjoittelujaksot Helsingin Sanomien Nytliitteessä ja Verkkoliitteessä sekä Nelosen Uutisissa. Sen jälkeen sain

töitä Nytistä. Olin siellä vuoden, mutta sitten totesin, että haluan opiskella. Opiskelujen ohella toimittajan työt jatkuivat. Millainen on toimittajan tyypillinen työviikko? Viikosta on vähän vaikea puhua, kun Image on kuukausilehti. Kuukaudesta menee yksi viikko lehden painoon laittamiseen eli juttujen lyhentämiseen, otsikointiin ja muuhun viimeistelyyn, yksi viikko kaikkeen muuhun säätämiseen, loput kaksi viikkoa kuluvat haastatteluihin ja kirjoittamiseen. Meillä on aika pieni toimitus, vain neljä henkeä, joten kaikki tekevät vähän kaikkea. Vaikka olenkin artikkelitoimittaja, teen myös paljon sellaista, joka voisi kuulua toimitussihteerille.

Mistä saat juttuideoita? Aika paljon keksitään toimituksessa yhdessä. Seuraan paljon myös Ruotsin mediaa ja ruotsalaisia lehtiä. Nykyisin voisi sanoa että netistä, mutta esimerkiksi Facebook helpottaa, kun näkee mitkä asiat keskusteluttavat ihmisiä. Ylipäätään meidän toimitus seuraa paljon jenkki- ja brittilehtiä. Ideointi on tosi vaikeaa. Aina välillä on kaiken maailman seminaareja, joissa opetetaan ideoimaan. Entinen pomo määräsi aina Akateemiseen Kirjakauppaan, jos oli juttuaiheista pulaa. Siellä on niin paljon kirjoja, että väkisinkin keksii niistä jotain. Ylipäätään kaikki paikat, joissa on paljon virikkeitä, toimivat. Millaisia ominaisuuksia ja taitoja toimittajalta vaaditaan ja miten niitä voi opiskeluaikana kehittää? Tarvitaan uteliaisuutta sekä uskallusta soittaa ja kysyä. Pitää hahmottaa kokonaisuuksia ja nähdä, mikä on tärkeää. Sitä oppii opiskellessa. Substanssipohja ei ole pahitteeksi, kannattaa lukea jotakin yhteiskuntatieteellisiä aineita. Sosiaalisuus on myös tärkeää, se että pystyy tapaamaan ihmisiä ja saa ihmiset luottamaan itseensä.

liiemmin kiinnosta, haluan vain kirjoittaa. Siinä mielessä olen aika ihanteellisella paikalla. Millä tavalla viestinnän opinnot ovat hyödyttäneet käytännön työelämässä? Eivät ne oikein ole. Viestinnän opiskeluista itsessään ei ehkä ole ollut niin paljon hyötyä, mutta yhteiskuntatieteellisestä opiskelusta on. Syntyy tietty perspektiivi asioihin, kriittinen ajattelu kehittyy ja oppii hahmottamaan maailmaa. Mutta eihän siellä opeteta kirjoittamaan ingressejä tai mitään semmoista. Media ry:stä sen sijaan on ollut paljon hyötyä. Sen kautta tuntee paljon alan ihmisiä. Anna neuvo toimittajaksi halajaville medialaisille. Miten nuori toimittaja välttyy pätkätöiltä ja juttujen kaupustelulta ja saa vielä paikan arvostetusta aikakauslehdestä? Ei siltä pidä välttyä. Se oli ihan kivakin elämänvaihe, kun kaikki oli pätkissä, eikä ollut jumiutunut mihinkään. Rohkeasti on tarjottava juttujaan lehtiin ja pyydettävä palautetta. Mediat antavat kyllä palautetta ja neuvovat, jos vain suinkin kerkeävät. Sitä kautta syntyy kontakteja toimituksiin. En usko, että tämän laman aikana katoavat vakityöpaikat tulevat takaisin. On paljon maita, joissa media-ala perustuu paljon enemmän free-työhön kuin Suomessa. Se on vähän pelottavaa, mutta siihen täytyy sopeutua. Free-hommissa on myös ehdottomasti omat hyvät puolensa. Monet free-ystäväni tienaavat paremmin, heillä on mahdollisuus säädellä omaa aikatauluaan ja he voivat tehdä tosi erilaisia hommia kuten kouluttamista, kustannustoimittamista ja käsikirjoittamista. Onko jokin juttuprojekti tai yksittäinen artikkeli jäänyt vuosien varrelta mieleen? Kuukausiliitteeseen (07/06) tein Ruotsissa asumani talven jälkeen jutun rikkaista ruotsalaisnuorista. Se oli todella ikimuistoista, semmoista yläluokkaissikailua, ettei mitään rajaa. Haastattelin siihen muutamaa nuorta ja niiden kanssa pyörittiin Östermalmin hienostoyökerhoissa. Sekin on yksi niistä maailmoista, joita en koskaan muuten pääsisi näkemään. Jälkikäteen tuli jotain oikeusuhkauksia perään. Nyt se naurattaa, mutta silloin niiden kanssa asiointi oli aika stressaavaa. Muita olisivat ehkä Kuukausiliitteeseen (10/08) tekemäni apinajuttu, jossa hoidin muutaman päivän simpansseja tallinnalaisessa eläintarhassa aikomuksenani opettaa niille viittomakieltä sekä Imageen (10/09) tekemäni 30 päivän nälkä-juttu, jossa kokeilin CRON-dieettiä. Millaisia terveisiä haluaisit kertoa viestinnän opiskelijoille? Nauttikaa Mediasta. Media ry:stä siis. Median ihmiset on kaikkein pysyvintä, mitä opiskeluista jää. Panostakaa opiskelijaelämään myös, vaikka nykyään onkin putkitutkintoja.

Millaista työtä toivot voivasi tehdä tulevaisuudessa? Tuntuu, että teen unelmatyötäni. Ehkä jossain vaiheessa jokin muu alkaa kiinnostaa. Toistaiseksi näin on hyvä. Mitkään esimieshommat eivät

Tatskan tarina

Teksti: Kaisa Saario Kuva: Emmi Lehikoinen

TAPPOLISTA

Teksti: Mari Suonto

Irina Björklund ja Peter Franzen

Menkääs rehellisiin töihin, ihan oikeasti. Teidän Hollywood ”uranne” myötähävettää kaikkia. Ja sitten vielä tämä elämäkerrallinen paljastuskirja. Ja sahanvingutus! Ei ei ei. Onneksi Peter on sopivasti jo harjoitellut ruumiina olemista tähtiroolissaan CSI:Miamin statistikalmona.

Yazka omistaa Harness- lävistysstudion Iso-Roobertinkadulla. Hän on tehnyt lävistyksiä ammatikseen jo kaksikymmentä vuotta. Itse häntä on tatuoitu 17 eri kerralla, ja lisää on tulossa, kun selässä oleva iso tatuointi yhdistetään kädestä lähtevään. ”Ääriviivat ovat olleet jo valmiina neljä vuotta. Kokonaisuudessaan projekti saattaa kestää kymmenenkin vuotta,” Yazka kertoo. Yazkalle tatuoinnit ovat henkilökohtaisia, mutta omien sanojensa mukaan hänen tatuoinneillaan ei ole mitään mielettömiä elämäntarinoita. Esimerkiksi yksi tatuointi on tehty unessa koetun perusteella. ”Mulle itselleni tatuoinnit yleensä kuvastaa ulospäin sitä mitä mä koen sisältä päin,” Yazka sanoo.

Obama

Eihän kukaan helvetti saa Nobelia etukäteen. Nyt kaikilla on niin kovat odotukset ja Barackilla niin kovat paineet, ettei se mitenkään voi onnistua. Mutta kelatkaa: jos Obama kuolisi, niin sen silkan maailmansurun voimin meille valittaisiin abortoitu inkkarilesbon sikiö tai joku vastaava kivasti vaihtoehtoinen globaali johtaja seuraavat sata vuotta.

Maahanmuuttajat

”Maahanmuuttaja on eettistä lähiruokaa Ylipuutarhuri Pesu on viime vuosien aikana ampunut Kaisaniemessä noin 700 maahanmuuttajaa. Tai ’pieniä pirulaisia’, kuten Pesu sanoo pilke silmäkulmassaan. Ennen nykyistä pestiään Pesu ei ollut metsästänyt. Pesu kertoo oppineensa paljon säikyn maahanmuuttajasaaliin käyttäytymisestä. ’Maahanmuuttajalla on viiden minuutin muisti. Jos maltan väijyä aloillani, siinä ajassa ne tulevat takaisin näkyviin unohdettuaan, että minä olen paikalla.’ Ylipuutarhuri raottaa kattilan kantta. Maahanmuuttajan proteiini tekee kiehuvan veden pinnalle vaahtoa. Pesu etsii lusikan ja lapioi möhnää tiskialtaaseen. Nenään osuu ruuan aromi. ’Tuoksuu ihan lihalle.’ ” Edellinen pätkä on Helsingin Sanomien jutusta 15.11.2009. Sana citykani on korvattu sanalla maahanmuuttaja. Houkutteleva ajatusleikki, eikö? Koska maahanmuuttajahan on ihan kuin citykani: kutsumaton riesa, joka lisääntyy hallitsemattomasti. Että eikös sitä kantaa voisi samalla tapaa rajoittaa rehdisti jakamalla kaatolupia hommapalstalaisille?

Riitta Väisänen Kansan rakastama vessaharja.

Yle

Kukaanhan ei katso Ylen ohjelmia. Tai ainakaan halua maksaa niistä mitään. Jos joku niitä katsoo, niin sehän nyt on ihan epäreilua kaupallisia medioita kohtaan. Poliitikot eivät halua päättää mitään Ylen rahoituksesta, koska voi olla että joku ei tykkäisi. Nyyh. Pistetäänkö pois koko paska? Kyllä nämä dokumentaariset E! Alastomia nännejä ja 4D: Kiduttajaäiti tuunaasi pimppinsä –ohjelmat täyttävät julkisen palvelun tehtävät ihan hyvin.

Yazka, 46 ”Tällä on hauska tarina – tai oikeastaan aika karmea. Olin New Yorkissa ja mun hyvä ystävä suositteli mulle erästä Harley Davidson- tatuointipaikkaa, jollaiseen en ehkä luontaisesti hakeutuisi ottamaan tatuointia. Siellä oli sellainen pitkätukkainen, harvahampainen vanhempi mies, joka rupesi tatuoimaan mulle perinteistä, amerikkalaista kotkaa. Tatuointikoneeseen asennetaan yleensä neula niin, että se tulee sieltä tietyn verran ulos, jotta tatuointi menee oikeaan kudossyvyyteen. Miehen käyttämä neula olikin niin pitkä, että tatuointimuste meni suoraan lihakseen asti. Tuntui kun joku olisi raapinut kättäni puukolla ja tunsin, kuinka neula meni normaalia syvemmälle. Jokin sitten kuitenkin pidätti sanomasta mitään, ehkä se etten ollut koskaan ottanut juuri tähän kohtaan tatuointia enkä siten tiennyt, mikä on luonnollinen kipumäärä. Mun koko käsi turposi muodottomaksi ilmapalloksi melko välittömästi, kun tatuoiminen oli aloitettu. Sen sijaan että tatuointiväri olisi jäänyt kauniisti tarkoitetuksi kuvioksi, se levisi mun ihon alle, pysyvästi sinne lihakseen ja kudokseen. Lentomatka

kotiin oli ihan hirveä, kun kudokset muutenkin turpoavat koneessa, mutta täällä Suomessa käsi saatiin kuntoon ja turvotus laskemaan kahden antibioottikuurin jälkeen. Vielä vuosia sen jälkeen kun käsi oli parantunut, siihen jäi sellainen sininen mustelmareunus, ihan kuin siinä olisi ollut iso mustelma. Tämä ei siis ole se alkuperäinen tatuointi, vaan se on tämän alla. Nykyinen on tehty peitekuvana vanhaa, alla olevaa kuvaa mukaillen mutta kuitenkin niin, että mustelma on saatu piilotettua. Vielä peitekuvan tatuoiminenkin oli todella, todella kivuliasta, mutta olin päättänyt että haluan sen siihen. Voin sanoa, että se paikka ja lopputulos olivat mun jokaisen ennakkoluulon mittaisia. Siten tämä on mun mielestä aika opettavainen tarina – kyllä meidänkin alalla saatetaan tehdä vääriä arviointeja, mennä jonkun suosituksesta johonkin paikkaan ja sitten lopputulos onkin jotain muuta kun mitä oli luultu. Toisaalta mokistakin voi saada ihan hauskannäköisiä tatuointeja.”

Maria! Veitola!

Jo valmiiksi luurangon näköinen. On vähän outoa, että keskusteluohjelman! vetäjä! menee ihan hätiin, jos paikalla on vieras, jonka kanssa pitäisi keskustella, eikä voi vain vittuilla.

Matti Vanhanen

Uskomaton teflonmies tekee kaiken väärin ihan koko ajan ja silti hänessä raflaavinta tuntuvat olevan eksoottiset ruokamieltymykset uuniperuna ja Valion maito. Arkussa epäilemättä mielenkiintoisempi.

Fergie

Jos Chucky-nukke ja laama saisivat vauvan, sillä olisi yhtä kaunis naama ja lauluääni kuin tällä vosulla. Mutta vauvalle sentään ymmärrettäisiin laittaa vaipat, ennen kuin se pissaa housuun.

The Baseballs

Jonkun pitäisi selvittää, kuka tämän Suomi-Saksa ystävyysbändivaihdon rahoittaa ja miten se kerta toisensa jälkeen onnistutaan jalkauttamaan kansan syviin riveihin. Me tungemme sinne noloa emoheviä ja vielä nolompaa Sunrise Avenueta ja krautit lyövät takaisin coverhumppabändillä, joka ansaitsisi korkeintaan viikoittaisen lämppärivuoron M/S Amorellalla.