groteski_2010_3 by Groteski

g r o t e s k i 3 / 10

sisällys 03

Pääkirjoitus

Sirpaleet

Visuaalinen vallankumous

09 Haastattelussa Carina Räihä

Neuloja ja energiavirtoja

Ammu majava, pelasta Suomi

Groteski

Päätoimitus: Emmi Lehikoinen Kaisa Saario Laura Salonen Lauri Laavakari Kannen kuva: Liisa Aalto

Sisältö: Liisa Aalto, Noora Happonen, Jani Hellström, Elina Hirvonen, Paula Häkämies, Henna Kokko, Lauri Laavakari, Emmi Lehikoinen, Tiina Liukkonen, Riku Mattila, Karolina Miller, Kaisa Saario, Laura Salonen, Hanna Tykkä, Katarina Vesikko

3/10

Rahasta julmat

Julkaisija: Media ry Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki Painos: 300 kpl ISSN 0782-0909 groteski@mediary.fi http://www.valt.helsinki.fi/ blogs/groteski

Nuorten puolesta

vaihtoehtoisuus 09

Tatskan tarina

Mun ammatti: Petri Kemppinen

Los Laavakaris: Roskan aika

Vitutuslista

pääkirjoitus MUUTAMA VIIKONLOPPU sitten vietimme hyvän ystäväni syntymäpäiviä. Matkalla etkoilta baariin tämän poikaystävälle tuli sanaharkkaa kaverinsa kanssa. Pojat vetäytyivät hieman sivummalle: pidettiin toista hartiasta kiinni, katsottiin silmiin ja vaihdettiin painokkaita sanoja. Muu juhlaväki kuunteli huvittuneen hämmentyneenä kauempana, kun ai-noa keskustelusta kuulunut pätkä oli syytös siitä, ”kumpi on enemmän mainstream”. Pojat, olen pahoillani, mutta mainstream on kuollut. Jossain Woodstockin ja Flow’n välissä kaikesta tuli kansainvälistä, ja pian kukaan ei enää osannut sanoa, mikä on valtavirtaa ja mikä vaihtoehtoista. Sittemmin vaihtoehtoisuudesta tuli uusi valtavirta, joten oikeastaan sitäkään ei enää ole. Joka toinen downshiftaa ja eläkeläisetkin zumbaavat. Musiikki-, vaate-, aate- ja elämäntyylejä tursuaa joka paikasta ja hipsterit, koti-isät sekä j-rokkarit sekoittuvat onnellisesti jopa Helsingin katukuvassa. Se, mikä vielä muutama vuosikymmen sitten olisi ollut radikaalia, on nykyään jo vähän tylsää. Niinpä me ajattelimme, että kun kerta vaihtoehtoisuutta ei enää ole, siitä voi oikein hyvin kirjoittaa. Jos ei muuta, se on loistava tekosyy kirjoittaa kaikista niistä mielenkiintoisista, mutta muihin teemoihin vaikeasti sovitettavista ihmisistä, jotka esimerkiksi metsästävät majavia (s.16) tai vetävät miehiä turpaan maksua vastaan (s.20). Groteskin tämän vuoden kolmas numero, olkaa hyvät.

SIRPALEETSIRPALEETSIRPALEETSIRPALEETSIR SIRPALEET[SIRPALEET] ”Lelut piiloon, luento jatkuu”, käskee luennoitsija minua eräällä aineopintojen kurssilla, kun esittelen kaverilleni juuri ostamaani hienoa harmaata pöllöpehmolelua (joka muuten on myös tyyny!). Hieman häpeillen työnnän leluni takaisin muovikassiin ja jatkan tyhjän ruutupaperin tuijottamista miettien, mitä mahtavat kurssikaverini minusta ajatella. ”Onpa siinä epäkypsä yliopisto-opiskelija” – niinkö? Viimekertaisella luennolla puolestaan “ope” uhkasi erottaa minut kaveristani ja sijoittaa meidät eri puolille luokkaa istumaan, jos supina ei kohta lopu. Onpa minut kerran pyydetty poistumaan luokasta, koska nauroin niin paljon kaverini kanssa jollekin huonolle läpälle, johon saattoi liittyä pupukännykkäpussi. Joo, eikä edes hävetä, hassuttelu on aina hyvästä. Joku saattaa oikeasti miettiä, kuinka epäkypsää käytöstä. Nojoo, ehkä. Ehkä häiritsen kanssaopiskelijoita, ehkä häiritsen opetusta, ehkä häiritsen jonkun syvällistä akateemista ajattelua. Toisaalta se, että aineopintojen kurssien vetäjät kutsuvat itseään opeksi, järjestävät pistareita, antavat läksyjä, opettavat usb-kaapelin käyttöä ja kärjellään seisovaa kolmiota (jonka jokainen osaa jo yläasteen äidinkielen tuntien jälkeen), saa pohtimaan, tarvitseeko minunkaan olla yhtään vähempää tai enempää kuin 15-vuotiaan yläasteikäisen tasolla. Ja että miksi vielä kaiken tämän jälkeen sanovat, ettemme saa kutsua yliopistoa kouluksi? Niinpä.

n i a ul

l u o

4 n e

ra oo

o pp

? e lif

ti N

ks Te

Kaisa Saario, päätoimittaja

Emmi Lehikoinen

StockXCHNG

Vaihtoehtona ääntä. Ja kuvaa?

Hipsterit, juoskaa pois Teksti Elina Hirvonen

Samalla kun suomalaisessa mediassa vasta sommitellaan innokkaasti hipster-sanaa kuvaamaan lähinnä löyhästi kaikkia indie-kulttuuriin jotenkin linkittyneitä trendikkäitä kaupunkilaisia, on syytä muistaa että sana ei ole mitenkään uusi. 1940-luvulla sitä käytettiin Yhdysvalloissa synonyyminä kapinallisille modernin jazzin kuuntelijoille. 1990-luvun lopulla sana otettiin uudelleen käyttöön mystiseksi yleiskäsitteeksi vaihtoehtokulttuuria kuluttaville keskiluokan nuorille. Nyt termi kärvistelee inflaation kourissa: New York Times laski käyttäneensä hipstersanaa jutuissaan viime vuonna yli 250 kertaa, enemmän kuin koskaan, ja sillä oli viitattu epämääräisesti liki mihin tahansa Brooklynista nousevaan muoti-ilmiöön. Hipster-vihaajat Adbustersin tapaan ovat jylisseet hipstereiden edustavan länsimaisen sivilisaation lopullista umpikujaa ja tyhjiösukupolvea, jota leimaa ja yhdistää ainoastaan hyper-ironinen kuluttaminen ja turhautuneesta autenttisuuden etsinnästä johtuvan kokonaisvaltaisen merkityksettömyyden juhlistaminen Pabst Blue Ribbonin ryystämisellä. Suomessa Nyt-liite, Rumba ja muut näyttävät löytäneen hipster-sanan kuluneen vuoden aikana ja sitä ihastuneesti toistelevat liki kaikissa jutuissa, joissa mainitaan Flow-festari, polkupyörä, graafinen suunnittelija. Vaan yksi asia on säilynyt, harva on vieläkään innokas hipsteriksi itseään kutsumaan, vaan kukapa tässä moninaisuuden ajassa haluaisi julistautua miksikään.

StockXCHNG

Teksti Riku Mattila

Olen tulkinnut vaihtoehtoisuuden muodostuvan siitä, että olemassa on lukuisia eri mahdollisuuksia joista valita, ja näistä mahdollisuuksista vaihtoehtoisuuden muodostavat vähän vähemmän yleiset ja vaikeammin saatavilla olevat vaihtoehdot. Jälkimmäiset näistä vaihtoehdoista voivat kuitenkin lopulta saavuttaa suuren suosion, jolloin tulee aika pohtia niiden vaihtoehtoista asemaa. Vaikeaksi menee. Musiikin kohdalla vaihtoehtoisuus oli aiemmin helppoa erottaa. Ensin tarvittiin The-alkuinen nimi, sitten mahdollisimman monta genreä sekoitettuna toisiinsa. Lopulta mikä tahansa oli tervetullutta. Vaihtoehtoisesta musiikista en vuonna 2010 edes uskalla puhua. Tai no jotain sanon: voisiko 10-luvun vaihtoehtomusiikiksi nousta joku Boyzonen, Westlifen, N’Syncin tai Bluen kaltainen, nykyajasta täysin kadonnut yhtye? Poikabändeistä en tiedä, mutta naispopparit ovat ainakin seuranneet aikaansa: Robyn on cool kuin mikä ja Jenni Vartiainen kahdella sanalla sanottuna hyvä tyyppi. Entäpä elokuvat? Monipuolisesti elokuvaan keskittyvä Rakkautta & Anarkiaa -festivaali rikkoi viime vuonna ensimmäistä kertaa 50 000 katsojan rajan, ja Espoo Cine ylitti tänä vuonna yleisötavoitteensa muutamalla tuhannella. Hienoja lukuja, mutta festivaalit ovat silti valtavirralta rauhoitettuja. Virrat suuntaavat edelleen joululahjalipuilla Finnkinon suurimpiin teattereihin. 20 menetetyn euron jälkeen kädessä on elokuvalippu ja levänneet popcornit. Vaihtoehtomusiikkia on enää vaikea löytää, koska yhtenä mahdollisena vaihtoehtona on lähes kaikki musiikki. Tämän mahdollisuuden osaa moni käyttää. Elokuvat eivät ole saatavilla yhtä helposti, mutta niidenkin kohdalla on nähtävissä muutoksia. Videovuokraamo kotona ja Voddler, ’elokuvien Spotify’ –tyyppinen viritys, avaavat taas uusia mahdollisuuksia elokuvien katseluun. Voisiko elokuvien tuominen lähemmäksi ihmistä vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle ihminen on valmis elokuvavalinnoissaan menemään? Näin Flow-festivaaleilla ainakin toimistonarkomaanin, jääkiekkoilijan, rovaniemeläisen, 1-vuotiaan ja monta hipsteriä. Kohtaisimmekohan joskus myös ympäristössä, jonka pääosassa olisi monipuolinen elokuva? Elokuvien katselun lisääntymistä ja niistä intohimoisesti kiinnostumista voi rajoittaa niiden pitkä kesto. Uskon silti, että mitä helpommin ja halvemmalla ihmisolento jotain saa, sitä valmiimpi hän on sitä maistamaan. Joka puolelta.

StockXCHNG

VIRTUAALINEN VALLAN KUMOUS Teksti Karolina Miller

Erilaisten medioiden lukumäärä n

ä m ö t t ä m ä t t äsi k n i k n o j n yvä

StockXCHNG

t n ä ä s i l u u t tun matemaattisen kaavan kaltaisella vauhdilla tuottaen yhä enemmän kaikkea kaikille. Sosiaalinen media on so 2009, mutta mikä on vaihtoehtoisen median laita? 07

MITÄ EDES tarkoitetaan vaihtoehtoisella medialla? Mihin sitä tarvitaan? Tämänkaltaiset kysymykset ovat pervessillä tavalla universaaleja ja ajankohtaisia. Kuopan kaivaminen liian syvältä johtaa kuitenkin todennäköisesti siihen, että kirjoittaja tipahtaa sen syövereihin ja sen takia hän ottaa Käytännön Maailmasta pari esimerkkiä vaihtoehtomediasta ja sen mahdollisuuksista pelastaa maailma. Venäläinen verkkolehti Grani.ru julkaisee ajankohtaisten kotimaan poliittisten ja taloudellisten uutisten lisäksi sivuillaan kansalaisten ja yhteiskuntavaikuttajien blogeja, joissa yleensä kommentoidaan aikansa poliittisia kömmähdyksiä, keskustellaan Kremlin skitsoilusta ja ihmetellään Moskovan pormestarin a) kaljua b) korruptioystävällisyyttä ja c) kaikkea tältä väliltä. Tämänkaltaiset blogit ovat olleet erityisen suosittuja viime aikoina ja niitä on perustettu muidenkin verkkolehtien kylkeen mahdollistaen keskustelun, kommentoinnin, ja − Venäjän tapauksessa erittäin tärkeän − kritiikin mahdollisuuden. Viime aikoina yksi mielenkiintoisimmista aiheista on ollut Medvedevin toimeenpanema miliisien reformi. Tarkkasilmäisimpiä blog-

gaajia nakertavat nämä ”näennäisreformit”, jotka pystytetään spektaakkelimaisesti pystyyn jokaisten vaalien yhteyteen. ”Poliisi tai miliisi, haju on sama”, parjataan eräässä blogissa. Eniten vaihtoehtoisia tiedonväyliä tuntuvat tarvitsevan sellaiset valtiot, joissa journalismin asema on ollut perinteisesti heikossa hapessa, vääristynyt, val-

vääristymien suhteen. Meksikolainen silminnäkijäblogi Blog del Narco raportoi meksikolaisesta huumesodasta, joka on vaatinut yli 25 000 ihmisen hengen vuodesta 2006. Blogissa kerrotaan tapahtumista ja postataan kuvia, joita valtavirtamedia ei enää uskalla julkaista. Huumekartellien koston pelossa monet meksikolaiset lehdet

Olemalla hiljaa varmistamme sen, että pysymme hengissä. vottu ja valtiollisen tarkkailun silmätikku. Venäjällä journalistit ovat olleet jo pidemmän aikaa (vrt. ikuisuus) Kremlin suurennuslasin alla saaden varoa askeleitaan tutkiessaan Venäjän subjekteja ja niiden välisiä hallintokytköksiä. Se, mitä ei ainakaan saa tehdä, on tunkea vahtikoiranenäänsä Tšetšeniaan yrittäessään ottaa selville miten asiat todella ovat. Kuuluisin asianomainen, joka niin on tehnyt, päätyi länsimaisen median kansijutuksi lokakuussa 2006. Onneksi löytyy muitakin esimerkkejä sanavapauden

ovat pidättäytyneet julkaisemasta juttuja, jotka ovat liittyneet korruptioon ja rikollisuuteen. Nimettömänä pysyttelevä Reynosan kaupungista kotoisin oleva toimittaja on tiivistänyt asian seuraavanlaisesti: ”Olemalla hiljaa varmistamme sen, että pysymme hengissä”. Blogi on noteerattu kansainvälisessä mediassa ja se on joidenkin lähteiden mukaan johtanut ainakin yhteen huumejengien mittavaan pidätykseen. Ihmeellistä kyllä, meksikolaiset huumekartellit eivät ole ihastuneet Blog

del Narcoon. Ehkä sen takia tekijä pysyttelee anonyyminä. Vaikka edellä mainituissa maissa poliittinen apaattisuus ja korruptio saattavatkin olla peruskauraa, on positiivista että kansalaiset, tai tässä tapauksessa bloggaajat, eivät täysin ole vieraantuneet osallistumisesta yhteiskunnallisiin asioihin. Venäjällä perinteiset journalistit on mielletty valtiovallan maalitauluksi ja demokraattisen järjestelmän kipukohdiksi. Meksiko ja Venäjä ovat vuorotellen kilpailleet The Most Dangerous Place for Journalists- kilpailun kärjestä. Lopullinen kysymys lienee, voiko blogeja käyttää hyväkseen nostattamaan keskustelua ja vastalauseita, kenties totuutta, kansojen riveistä. Vai päätyvätkö nämä uuden ajan ilmiöt triviaaliksi hauskanpidoksi, joiden pääasiallinen tarkoitus jää siihen, että nauretaan päättömille gangsteripomojen ruumiskasoille ja Medvedevin humpuukkitarinoille? Yleisö päättää. Moskovan pormestari erotettiin 28.09.2010 presidentti Medvedevin toimesta. Syyksi ilmoitettiin luottamuuspula. Reilun vuorokauden kuluttua Moskovan seksuaalivähemmistöt saivat ensimmäistä kertaa kaupungin viranomaisilta luvan osoittaa mieltä.

Unelmien huipulle

Teksti Tiina Liukkonen Kuvat Emmi Lehikoinen

Rohkeutta on tehdä jotakin pelosta huolimatta. Se on riskien ottamista ja itseensä uskomista. Kun itse tietää tekevänsä oikein, pelko on mahdollista voittaa. Seuraava tarina sai artikkelin kirjoittajan muuttamaan elämänsä suunnan. CARINA RÄIHÄ harppoo kiireisesti pitkin toimiston käytäviä. Puhelinkonferenssi kansainvälisen tiimin kanssa alkoi jo muutama minuutti sitten, mutta tärkeät sopimuspaperit täytyy saada tulostettua ja allekirjoitettua ennen lähetin saapumista. Ruokatunti kului puhelimessa ja töitä riittää taas iltamyöhälle saakka. Seuraavana aamuna on oltava lentokentällä kuudelta, sillä palaveri tukholmalaisten kollegoiden kanssa alkaa heti toimiston auetessa. Mieli kaipaisi rauhaa, mutta vastuu painaa eikä aikataulu anna myöten. Aviomiehelle ja omille harrastuksille ei jää taaskaan riittävästi aikaa. Onneksi työ suuressa kansain09

välisessä pankissa palkitsee tekijänsä onnistumisilla silloin tällöin ja lämminhenkinen vitsailu ja jutustelu työkavereiden kanssa värittää työpäiviä. Mutta kovin onnellinen Räihä ei silti koe olevansa. Carina Räihä, 43, valmistui ylioppilaaksi vuonna 1985 kiitettävin arvosanoin. Opiskelupaikan valinta ei ollut muuten hyvin määrätietoiselle, lähes kympin keskiarvon oppilaalle selviö. “Siinä kävi samalla tavalla kuin monelle, joka ei siinä vaiheessa elämää tiedä mitä haluaa. Ajattelin, että kaupalliselta alalta saa ainakin helposti töitä, joten

hain kauppakorkeakouluun ja pääsin ongelmitta sisään. Jäin sille tielle 23 vuodeksi.” Vuosien vieriessä Räihä eteni menestyksekkäästi urallaan, mutta laiminlöi itseään. “En juurikaan miettinyt että teenkö sitä, mitä oikeasti haluan tehdä. Elin sellaista elämää, mitä ajattelin, että jokaisen tavallaan täytyykin elää – sellaista, jollaiseen kasvatuksemme ja yhteiskuntamme on meidät ohjeistanut. Ajattelin, että työ nyt vaan täytyy tehdä ja hauskuus on etsittävä sen ulkopuolelta.” Urheilu ja luonto olivat aina olleet Räihän suuri intohimo. Hän harrasti niin paljon liikuntaa kuin vain ehti: lenkkeilyä, kuntosalia, joogaa, ryhmälajeja ja jopa vuorikiipeilyä. Hän kävi myös esimerkiksi WWF:n öljyntorjunnan ryhmänjohtajakoulutuksissa ja teki vapaaehtoistyötä erilaisille ympäristönsuojelujärjestöille. “Vaikka yritinkin tehdä paljon itselleni mieluisia asioita työnteon ohella, työ vei kuitenkin niin paljon sekä fyysistä että henkistä jaksamista, että en pystynyt nauttimaan kunnolla niistä muista asioista.” Viisi vuotta sitten Räihän veli kuoli. Se oli hänelle pysäyttävä ja lopulta myös käänteentekevä kokemus. “Kuoleman konkreettisuuden läpikäyminen antoi minulle voimaa ja poisti kuolemanpelon. Me kaikki kuolemme emmekä voi määrätä milloin se tapahtuu ja melkein aina se tulee yllättäen. Sen sijaan että pelkäisin kuolemaa, johon en pysty juurikaan vaikuttamaan, rupesin miettimään, että minun pitäisi pelätä enemmän sitä, että en elä itseni näköistä elämää. Että pitäisi yrittää vaikuttaa niihin asioihin mihin voi eikä ajatella, että elämä on sitten kun on lomalla tai kun pääsee eläkkeelle. Elämä on nyt ja unelmat on toteutettava nyt.” Pian veljen kuoleman jälkeen Räihä kävi läpi myös avioeron. Halu muuttaa elämän suuntaa alkoi kasvaa. Pankkiirista vuorikiipeilijäksi – Onnenhetkiä kuolemanvyöhykkeellä Nepalin ja Kiinan Tiibetin rajalla, Himalajan vuoristossa sijaitseva Mount Everest on maailman korkein vuori. Se yltää noin 8850 metrin korkeuteen vastaten 123:a Helsingin olympiastadionin tornia. Everestin huipulle ja sieltä takaisin alas kiipeäminen on äärimmäisen vaativa tehtävä kokeneimmallekin vuorikiipeilijälle. Esimerkiksi kuolemanvyöhykkeellä yli 8000 metrin korkeudessa ilmanpaine on alle puolet normaaliolosuhteista, mikä voi johtaa arvostelukyvyn alenemiseen, pysyviin vaurioihin

ja tappaviin tauteihin. Lisäksi itse vuori tarjoaa vaarallisia tilanteita esimerkiksi lumivyöryjen- ja myrskyjen ja vaarallisten railojen muodossa. Moni kiipeilijä on kuollut yrittäessään kiivetä Mount Everestin huipulle – suurin osa kuitenkin laskeutuessaan sieltä alas. Kesällä 2008 Räihän esimies ilmoitti, että Räihän tulisi irtisanoa joku tiimistään. Yön yli nukuttuaan Räihä ehdotti esimiehelleen, että irtisanoutuisi itse. Päätös tuntui loppujen lopuksi helpolta, vaikka moni läheinen sen kyseenalaistikin. “Muutos on toki aina pelottava asia, sillä ihminen on yleensä turvallisuushakuinen. Luovuin taloudellisesta varmuudesta sekä hyvän uran myötä saamastani statuksesta. Luovuin kaikesta siitä, mitä olin rakentanut siihen mennessä opiskellen ja töitä tehden enkä tiennyt tulevasta. Rohkeuteni kuitenkin tuotti hedelmää.”

Kesällä 2008 Räihän esimies ilmoitti, että Räihän tulisi irtisanoa joku tiimistään. Räihä irtisanoutui itse. Carina Räihä lopetti työnsä Citibankin pohjoismaiden laki- ja viranomaisyhteyksistä vastaavana johtajana joulukuussa 2008 ja lähti puoleksi vuodeksi kiertämään Aasiaa nauttien muun muassa joogaretriitistä Thaimaassa sekä henkeäsalpaavan upeasta luonnosta Balin paratiisisaarella. Kotiin palattuaan Räihä ymmärsi, että voisi tehdä elämällään mitä tahansa. Hän kaipasi haastetta ja halusi testata rajojaan. Räihä valitsi äärimmäisen, lähes mahdottoman haasteen ja päätti kiivetä Mount Everestin huipulle ensimmäisenä suomalaisena naisena. Vuorikiipeily on Räihälle tuttu ja rakas laji noin kymmenen vuoden takaa. “Aloitin kiipeilyn aikoinaan siksi, että pelkäsin korkeita paikkoja. Kerrostalon parvekkeella minua alkoi ihan pyörryttää pelosta. Minua harmitti se, että pelkäsin jotakin niin paljon. Päätin katsoa pelkoa 10

silmästä silmään, joten aloitin vuorikiipeilyn. Vuorikiipeily on puhdistavaa, sillä useiden viikkojen ajan sinulla on vain yksi tavoite: päästä huipulle. Sen lisäksi vain syöt, juot ja yrität pysyä hengissä. Lopuksi tunnet konkreettisesti menestyneesi jossakin. En kuitenkaan ole aktiivikiipeilijä ja ennen Everestiä olin kiivennyt vain alle 7000 metrin korkuisille vuorille.” Loppuvuodesta 2009 Räihä alkoi kerätä sponsoreita rahoittamaan valtavan kallista operaatiotaan. Pöydän toiselta puolelta vaadittiin paljon. “Riskit olivat sponsoreille suuret, sillä oli mahdollista, että en pääse huipulle tai kuolen matkalla. Se olisi ollut varustetoimittajille iso isku.” Räihän tarinaan löytyi riskeistä huolimatta uskoa. “Kerroin rehellisesti, että tämä on minun unelmani. Olen entinen pankkipomo, minulla ei ole kilpaurheilutaustaa ja haluan kiivetä maailman korkeimmalle huipulle. Kokemukseni kaupallisella alalla hyödytti minua toki siinä määrin, että osasin neuvotella ja selvittää, mitä hyötyä yhteistyöstä olisi sponsoreille.” Räihä sai hankkeelleen tarvitsemansa taloudellisen tuen ja aloitti puoli vuotta kestävän harjoittelurupeaman. Jokaiseen päivään kuului henkistä ja fyysistä sietokykyä kehittäviä harjoituksia ja ankaraa treeniä: avannossa seisoskelua, umpihangessa juoksemista, mahdollisimman kurjien olosuhteiden sietämistä. Harjoituskausi huipentui Amerikan mantereen korkeimman vuoren, Aconcaquan kiipeämiseen. Räihä aloitti kaksi kuukautta kestäneen matkansa maailman huipulle maaliskuun lopussa 2010. Ensimmäiset viikot menivät ohueen ilmaan ja alhaiseen ilmanpaineeseen totuttautuessa. “Helppoa se ei missään nimessä ollut. Minulla oli 5 viikon ajan paha hengitystietulehdus ja kolme eri vatsatautia. Elimistö oli todellisessa rääkissä. Vuorella ollaan myös käytännössä koko ajan hengenvaarassa.” Viimein, 11. toukokuuta, hieman yli kuukausi sen jälkeen kun Räihä oli astunut koneesta Nepalin maaperälle, hän pääsi aloittamaan yrityksensä valloittaa maailman korkein vuori. Olosuhteet olivat vaaralliset, mutta sääennusteen mukaan oli olemassa pieni mahdollisuus, että sää rauhottuisi riittävästi huipulle kiipeämisen ajaksi. Onni suosi yrittäjää. “Vuorikiipeilijä Carina Räihä on tehnyt suomalaista kiipeilyhistoriaa nousemalla Mount Everestin huipulle 17.5. aamuyöstä Suomen aikaa” kerrottiin lehdistötiedotteessa. “Maailman huipulle päästyäni halasin kyyneleet sil11

missä kiipeilykumppaniani sekä opastani. Hakkasimme toisiamme selkään avaruusasuilta näyttävissä untuvahaarniskoissamme ja riemuitsimme sen verran mitä siinä vähässä hapessa pystyimme. Soitin vanhemmilleni ja prpäällikölleni satelliittipuhelimella, otatin sponsorikuvat ja sitten sää alkoikin huonontua ja myrsky lähestyä. Ihmisen elimistö kestää kuolemanvyöhykkeellä vain hetkiä, joten huipulta oli kiire päästä alas.” Ne jotka kuolevat Everestillä, kuolevat yleensä laskeutuessaan huipulta. Myös Räihälle laskeutuminen oli matkan vaikein osuus. “Olin viettänyt kuolemanvyöhykkeellä yhteensä kolme yötä, vaikka ohjemäärä on korkeintaan yksi yö. Olin myös ollut yli 6000 metrin korkeudessa yli viikon. Niissä olosuhteissa ihmisen elimistö ei enää palaudu vaan huononee huononemistaan. Ruoka ja juoma olivat käytännössä loppuneet ja kärsin valtavasta nestehukasta. Alas tullessani voimani loppuivat täysin. Taistelin kaikilla viimeisillä kehoni ja mieleni voimilla päästäkseni leiri kerrallaan huipulta alas.” Räihä oli kuitenkin kehittänyt harjoitteluperiodinsa aikana valtavan mielenlujuuden todella vaikeiden tilanteiden varalle. “Olin päättänyt, että vaikka eteeni tulisi minkälaisia vaikeuksia tahansa, en luovuta ja pyrin löytämään ratkaisun. Lopulta pääsin turvallisesti alas ja joidenkin päivien päästä vihdoin perheen, ystävien, suihkun ja muiden ylellisyyksien äärelle.” Vuorikiipeilijästä kirjailijaksi – Elämää julkisuudessa Räihän tarina on kiinnostanut valtavasti niin mediaa kuin lukuisia hyvin erilaisiakin ihmisiä. “Tarinalle on ollut hämmentävän paljon kysyntää ja monet ovat olleet aivan tuupertuneita tarinastani. Uskon, että kiinnostus tarinaani kohtaan johtuu siitä, että se koskettaa jollakin tavalla jokaista: kaikilla on unelmia - isoja ja pieniä - sekä toivo elää onnellista elämää. Toisaalta taustalla on varmasti myös se, että nykymaailman työtahti koetaan raskaaksi ja moni toivoisi parempaa tasapainoa työn ja vapaa-ajan välille. Ihmiset tarvitsevat esimerkkejä ja muistutuksia siitä, että itseään on kohdeltava hyvin - niin minä itsekin.” Palattuaan Everestiltä Räihä alkoi kirjoittaa kirjaa kokemuksistaan, sillä halusi jakaa jo niin monia innoittaneen tarinansa mahdollisimman suuremmalle joukolle. ”Kirjani kertoo elämänmuutoksestani sekä unelmani toteutumisesta. Se on seikkailukirja Everestistä sekä inspiraatiokirja oman tarinani muodossa. Toivon, että ihmiset saisivat tari-

nastani voimaa tehdä onnellisuuttaan lisääviä, rohkeitakin päätöksiä.” Räihä on todistanut oman esimerkkinsä kautta sen, että työ ja vapaa-aika on mahdollista yhdistää mielekkäästi. Kirjan kirjoittaminen, siihen liittyvät promootiotehtävät ja lukuisat jännittävät tulevaisuuden projektit ovat pitäneet Räihän kiireisenä, mutta onnellisena. “Teen tällä hetkellä juuri sellaista työtä, jossa todella olen onnellinen. Se ei enää tunnu työltä. Työllä sanana onkin hieman negatiivinen konnotaatio - sen yhdistää johonkin ikävään, jota on pakko tehdä, vaikka sen ei välttämättä tarvitse olla näin.” Puolessatoista vuodessa ensin pankkiirista vuorikiipeilijäksi ja sitten vuorikiipeilijästä kirjailijaksi muuntautunut Räihä korostaa sitä, että ala, jota on opiskellut ei määrittele koko loppuelämää. “Moni opiskelija saattaa pettyä alaansa päästyään konkreettisesti kiinni työelämään.

Tällöin voi tehdä radikaalejakin muutoksia. On tärkeää luottaa oman sydämensä ääneen ja uskaltaa mennä omaa polkuaan. Itse olen saanut oman rohkeuteni palkaksi sen, että joka aamu kun herään uuteen päivään, koen päivän olevan täynnä uusia, ihania mahdollisuuksia. Olen onnellinen.” Carina Räihä on entinen työtoverini. Pääsin seuraamaan läheltä hänen matkaansa pankkimaailman huipulta kohti Everestin huippua ja seuraavaksi kohti kirjan julkistamista. Muutaman päivän päästä istun Carinan ensimmäisen kirjan julkistamisen lehdistötilaisuudessa. Ilman hänen tarinaansa en suinkaan istuisi siellä, vaan luultavasti kauppakorkeakoulun luentosalissa. Aika näyttää oliko päätökseni oikea, mutta ainakin tällä hetkellä minäkin olen onnellinen. 12

neuloja ja energiavirtoja Teksti Elina Hirvonen ja Henna Kokko GERMAANISEN FILOLOGIAN opiskelija Robert kertoo käyneensä miltei kuukausittain akupunktiossa jo viiden vuoden ajan. Tästä 3000 vuotta vanhasta kiinalaisesta parantamismenetelmästä hän kiinnostui äitinsä suosittelun saattelemana ja päätti kokeilla, tepsisikö hoito astmaan. Robertin iloiseksi yllätykseksi parin akupunktioinnin jälkeen astman oireet hävisivät olemattomiin eikä astmalääkkeille ollut enää mitään käyttöä. Muutkin lääkkeet Buranasta lähtien ovat saaneet jäädä kuluneiden vuosien aikana kaappiin. Astmasta eroon päästyään Robert on jatkanut akupunktiossa käyntiä hoitaakseen monenlaisia oireita, kuten unettomuutta ja lihaskipuja, ja kokee akupunktion rentouttavaksi ja oloa yleisesti ottaen kohentavaksi. Lääkärissä hän käy enää vain hakemassa lääkärintodistuksia sairauspoissaoloja varten.

Perinteinen kiinalainen lääketiede kuitenkin ottaa huomioon sen helposti unohtuvan totuuden, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja siksi kehon ja mielen hyvinvointia ei voi irrottaa toisistaan. Robert suosittelee akupunktion kokeilua lämpimästi mutta tietää muistuttaa ettei pisteltäväksi kannata mennä kuumeessa tai silloin, jos loppupäivän ohjelmaan sisältyy juhlimista. Robertin korviin oli kantautunut varoittavia esimerkkejä, joissa yksi ainut akupunktion

“Energiajutut olivat minusta todella hämmentäviä. Kaikkialta kuului ‘Energia sitä ja energia tätä ja energia blaa blaa’, mutta minä en ymmärtänyt miten koko homma toimii tai mistä se on peräisin.” Bethin mukaan ymmärtämistä tärkeämpää oli kuitenkin kokemus, jonka hoidot hänelle antoivat: “Rehellisesti sanottuna hoidolla ei ollut suurtakaan vaikutusta kipuihini. Minä kuitenkin aloin muuttua. Opin enemmän itsestäni ja läheiseni näkivät minussa jotain erilaista.” Kokemastaan muutoksesta vaikuttuneena Beth päätti oppia aiheesta enemmänkin, ja kaikkitietävä Google apunaan löysi neulan heinäsuovasta: kotikaupunki Dublinissa tarjottiin koulutusta Naturopatiaan ja perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen.

Robert painottaa että akupunktion tarkoituksena ei ole lieventää oireita hetkellisesti, vaan poistaa vaivat kokonaan. Päämääränä on ennaltaehkäisevästi edistää kehon kykyä parantaa itse itseään, jotta vaivoja ei pääsisi syntymään ensinkään.Akupunktioklinikalla käydessään saa vinkkejä kuinka voisi kohentaa omaa terveyttään; Robert on oppinut taltuttamaan esimerkiksi flunssia ja päänsärkyjä salviateen sekä kookosrasvan avuin. Säännöllinen vierailu klinikalla merkitsee monille samalla opiskelua – kun tietoisuus meridiaaneista ja akupisteistä kasvaa, neuloja voi ryhtyä pistelemään itse. Varsinaista pätevyyttä ei akupunktioalalla tunneta kuin ruohonjuuritasolla vaikka kursseja järjestetäänkin, ja akupunktion mestaritaitajaksi voi myös itseopiskella. StockXCHNG

Robertia harmittaa, että akupunktion kajahtaneena hörhöhoitona tuomitsevilla on paljon paasaamisen aihetta, muttei laisinkaan omaa kokemusta saati aietta testata hoitomuotoa itse. Uskomushoidoksi akupunktio on toki tunnustettu, eikä sen toimivuutta ole kyetty länsimaisen lääketieteen kriteerein todistamaan.

Irlantilainen Beth puolestaan innostui kiinalaisesta lääketieteestä muutamia vuosia sitten sairastuttuaan vakavasti. Kun kirurgisten toimenpiteiden sivuvaikutukset alkoivat käydä sietämättömäksi, Beth päätti lähteä etsimään jotain muuta ja matkusti ystäviensä luo pieneen hippikaupunkiin vaihtoehtohoitojen perässä. “En minä löytänyt kiinalaista lääketiedettä, se löysi minut”, Beth kuitenkin toteaa. Hän aloitti vaihtoehtohoidot hakuammunnalla ja kokeili aluksi syvähierontaa, josta siirtyi pian myös reikihoitoihin ja kinesiologiaan. Hoidoissa työstettiin fyysisen tason lisäksi niin mentaalista kuin emotionaalistakin tasoa ja keskityttiin käyttämään potilaan energiavirtojen parantamiseen.

jälkeinen olut oli muuntautunut apokalyptiseksi pahanolonhöyryiseksi känniksi ja päätti kokeilla itse voiko siinä tosiaan käydä niin. Ja niin siinä kävi – yhden kaljan kumoaminen kostautui maailmanlopun jurrin romahtamisena niskaan ja kaikin puolin karmeana kokemuksena!

“Minulla oli todella huonoja kokemuksia akupunktiosta, enkä todellakaan osaa selittää miksi päätin hakea opiskelemaan kiinalaista lääketiedettä. Kiinnostuneisuus voitti ennakkoluulot! Jotenkin päätös vaan tuntui oikealta.” Akupunktio ei kuitenkaan auennut heti, ja hetkittäin koko touhu tuntui järjettömältä. “Tutorini hoki jatkuvasti ‘ota vaan informaatio vastaan äläkä kysele, jossain vaiheessa kaikki selkiintyy’.” Tuutori oli oikeassa: vaati päiviä, viikkoja, kuukausia, jopa vuosia rakentaa ajatusmaailmansa uusiksi.

StockXCHNG

Vasta todistamalla käytännön kokemusten kautta akupunktion toimivaksi Beth oppi olemaan kyseenalaistamatta. “Nykyään tämä on elämäntapa. Haluan että vaihtoehtohoidot ovat osa jokapäiväistä elämääni. Haluaisin voida esitellä tätä vaihtoehtoista elämäntapaa siitä kiinnostuneille.”

Beth korostaa, että uskoo myös vakaasti länsimaiseen lääketieteeseen. Kaikelle on aikansa ja paikkansa: “Akupunktioneulat eivät voi parantaa murtunutta jalkaa tai kasvattaa luita takaisin yhteen, mutta kun nämä on hoidettu läntisen lääketieteen keinoin, voi akupunktiota käyttää kipujen hoitamiseen.” Beth toivoo, että nämä kaksi varsin erilaista “lääketiedettä” – kiinalainen ja länsimainen – voisivat lähentyä. Hän haluaa, että ihmisillä olisi mahdollisimman paljon vaihtoehtoja joista valita. Mukanaan Beth kuitenkin kantaa tutorinsa tunnuslausetta “No questions, just take!”.

AMMU MAJAVA, PELASTA SUOMI Teksti Hanna Tykkä

Tee todellinen uhraus kotimaamme hyvinvoinnin eteen, ojenna auttava kätesi eläinkantojen hallintaan ja ryhdy metsästäjäksi! Majavat lisääntyvät kuin kanit, mutta tekevät tuhojaan huomattavasti citykaneja tehokkaammin. Majavamafian on jopa huhuttu olleen mukana keväällä Keski-Eurooppaa koetelleiden tulvien järjestelyissä.

Kohde Majava on maailman toiseksi suurin jyrsijä. Se on erityisen tunnettu taidokkaasta padonrakennuksestaan. Majavat kasvavat koko ikänsä ja suurimmillaan niistä voi tulla yli 30-kiloisia. Ennen toista maailmansotaa majavat olivat Suomessa rauhoitettuja ja sukupuuton partaalla, ja niiden nahka oli niin arvokas, että se saattoi vastata jopa vuoden tienestejä. Samoihin aikoihin Suomeen tuotiin lisää lätkähäntiä Pohjois-Amerikasta. Ulkopaikkakuntalaiset olivat tervetulleita, sillä 1868 oli ammuttu tiettävästi viimeinen luonnonvarainen suomalaismajava. Eurooppalaisista alkuperäisyksilöistä poiketen amerikkalaiset talttahampaat lisääntyivät kuitenkin niin ahkerasti, että kannan rajoittamisesta tuli enemmän kuin tarpeellista. Kanadanmajavia on Suomessa tällä hetkellä arviolta yli 12 000 yksilöä ja euroopanmajavia vajaa 3 000. Siis majava per orimattilalainen. Kaikki nämä kaverit tarvitsevat ruokaa ja sitähän meillä on metsät täynnä. Havupuut eivät tosin kelpaa. Pääsääntöisesti ne herkuttelevat pienemmillä lehtipuilla, mutta ovat suomalaishakkerit kaataneet läpimitaltaan yli 70-senttisiäkin puita. Metsästyksellä pyritään rajoittamaan kannan kasvua ja ehkäisemään majavien aiheuttamia metsävahinkoja. Vahinkoja ei korvata valtion varoista, eikä tiettävästi vakuutusyhtiöidenkään toimesta. Patojen purkaminen vahinkojen estämiseksi on sallittua kesäaikaan, mutta muulloin siihen tarvitaan kirjallinen lupa riistanhoitopiiriltä. Talvella lupia ei myönnetä kuin pakottavissa tapauksissa,

sillä pato suojaa majavaperheitä kylmältä. Vedenpinnan aleneminen saattaa tappaa koko yhdyskunnan.

Metsästäjä Jukka, urbaani lahtelainen erämies, oli viime keväänä ensimmäistä kertaa majavajahdissa. Nurmeksen ja Kuhmon välisissä maastoissa saaliksi jäi yksi varmuudella ammuttu ja yksi kadonnut yksilö. Osuma napsahti juuri oikeaan kohtaan, eikä eläimellä pitänyt olla mahdollisuutta karata. Majavilla on kuitenkin erityistaito, jonka vuoksi niiden saalistamista vedessä ei suositella. Haavoituttuaan ne sukeltavat pohjaan, lyövät hampaansa kaikin voimin kiinni pohjassa oleviin puihin ja jäävät sinne. Näin kävi myös Jukan kohteelle. “Joskus metsästäjät menevät paikalle vielä parin päivän kuluttua kaadosta katsomaan, josko majava olisi kuoltuaan noussut pintaan”, hän kertoo. Useimmiten niitä ei kuitenkaan löydetä. Eräs Jukan kanssametsästäjistä olikin heti osuttuaan majavaan päättänyt lähteä saaliinsa perään. Mies riisui vaatteensa, ui hyisessä vedessä eläimen luo ja lähti kuljettamaan sitä maalle. Aivan rannan tuntumassa, noin 15 minuuttia osuman jälkeen, tuupertunut majava kuitenkin virkosi, upotti väkivahvat hampaansa metsästäjän reiteen ja aiheutti melkoisen kauhukokemuksen kiinniottajalleen. Metsästäjä selvisi tilanteesta lopulta ilman pysyviä vammoja. Kokemuksen lisäksi Jukka sai keväiseltä retkeltä runsaasti hyödyllistä tietoa lajista. Hän muun muassa näki omin silmin suuria, tyhjäksi jyrsittyjä hakkuuaukkoja, majavapolkuja. “Puita oli kaadettu uskomattoman pitkältä

Ei ole mitään parempaa kuin viettää iltaa majavien kanssa.

matkalta ja paikoista, joihin ei meinannut edes päästä kiipeämään. Polut alkoivat suoraan pesäpadoilta ja puut oli raahattu tai vieritelty pesän luo kauempaakin joko rakennustarpeeksi tai ruokavarastoon, Jukka kertoo. Pesien lähempi tarkastelu toi esiin asukkien uskomattomat arkkitehtitaidot. Rakentamisen lisäksi majavat myös korjasivat pesiensä viat ja vauriot välittömästi. Itse metsästyksen Jukka kertoo olleen ”aikamoista kyttäilyä” majavien tarkan haju- ja kuuloaistin vuoksi. Väijyntäpaikkaan mennään yleensä iltahämärissä ja joskus on oltava lähes liikkumatta ja äänetön jopa tunteja. Loppukevään sääolosuhteet ovat jahdille suotuisimmat, sillä valoa on reilusti, jäätä pitkin pääsee riittävän lähelle, eikä uintipaikkoja ole kun muutama. Trendikkäimmät majavanmetsästäjät käyttävät Jukan mukaan nyt jousiaseita. “Nuoli tulee metsästysasetusten mukaan kiinnittää narulla jouseen, jolloin saalis ei varmasti pääse pakenemaan, vaikka se pääsisikin veteen. Jousella metsästettäessä on erityisen tärkeää päästä lähelle, jopa noin 20 metrin päähän kohteesta.” Ensi keväänä Jukka on lähdössä erään porukan mukana Viroon majavajahtiin. “Siellä niiden määrä on aivan eri 17

luokkaa kuin Suomessa ja vahingot ovat sen mukaiset. Virossa eläimet pesivät lähellä asutuksia ja koska maa on siellä melko tasaista, voi vesistön patoaminen aiheuttaa isojakin tuhoja asuinalueilla. Virolaisessa jahdissa käytetään myös apuna mäyräkoiria ja saaliit voivat kasvaa huimiksi.” Jukka kertoo kuuden hengen porukan kaatavan yhden viikonlopun aikana tavallisesti noin 120 majavaa. Jukka tietää, mistä puhuu. Majavatilanne on paha muuallakin Euroopassa. Viime toukokuussa puolalaiset veijarit tekivät tihutöitään kyläläisten rakentamilla tulvavalleilla. Puolan 50 000 majavaa olivat narskutelleet reikiä barrikadeihin, joiden oli tarkoitus estää veden leviämistä tietyille alueille. Tulvissa kuoli 15 ihmistä. Suomessa majavan metsästyskausi on tilanteen ennaltaehkäisemiseksi ennätyspitkä. Jahti on alkanut elokuun 20. päivä ja kestää huhtikuun loppuun. Metsähallitus huolehtii jatkuvalla seurannalla ja riistamaiden hoidolla metsästyksen kestävyydestä.

Osallistuminen Majavan metsästyskausi on siis käynnissä. Jahtiin haluavan aloittelijan ensimmäinen hankintakohde on metsästyskortti. Sen saa läpäisemällä 60 kysymystä käsittävän metsästäjäntutkinnon ja suorittamalla 28 euron riistanhoitomaksun. Kortti käy viranomaisille osoitukseksi siitä, että harrastaa metsästystä ja tarvitsee luvan aseelle. Ruutiaseen ja patruunoita voi ostaa vain hankinta- tai hallussapitoluvalla, joihin ei pelkkä äidin allekirjoitus riitä. Hallussapitoluvan arvo on 68 euroa. Sen jälkeen pyssyn voi tilata vaikkapa netistä. Maanomistajilla on lupa metsästää omilla maillaan ja meidän muiden kuolevaisten on tyydyttävä hakemaan metsästysseuran jäsenyyttä. Seuran jäsenenä voi metsästää omien maiden ulkopuolellakin. Jukan mukaan metsästysseuroihin liittyminen on kaupunkialueilla melko arvokasta varsinkin, jos ei omista maata. Esimerkiksi hirviporukkaan pääseminen voi halutuimmilla alueilla maksaa jopa tuhansia euroja, kun taas haja-asutusalueen maanomistaja selviää 30 euron vuosittaisella jäsenmaksulla. Majavajahdissa Jukka oli paikallisen metsästysseuran

vieraana. Vieraille on yleensä määritelty seurakohtaiset osallistumismaksut sekä saalismäärät. Kaikki kaadot tulee välittömästi ilmoittaa alueelliseen seurantaan. Metsähallitus kannustaa metsästäjiä pienpetojen, kuten majavan, pyyntiin myös valtion mailla. Siksi lupa on edullinen. Kanadanmajavan metsästäminen pienpetokausiluvalla maksaa 8 euroa. Esimerkiksi karhun kaatolupa on paljon hankalampi saada ja sen hintakin on 25 euroa per vuorokausi. Etelä-Suomen läänissä majavan metsästysalueena toimii Keihäsjärvi Lopen lähellä. Sinne ei enää myönnetä pienpetolupia kaudelle 2010–2011 alueen rajatun koon ja kovan kysynnän vuoksi. Uutta kautta odotellessa voi vaikkapa tutustua verkossa majava-aiheisiin metsästysvideoihin. Metsästys ja tähtäimen läpi tuijottelu eivät tietenkään ole ainoita keinoja päästä seuraamaan majavien touhuja. Sekä Suomessa että Virossa järjestetään tarkkailukierroksia, joissa näiden karvametsureiden elämää voi observoida ja tallentaa häiriköimättä heidän hakkuurauhaansa. Virolaisen majavatutkijan sanoin ”ei ole mitään parempaa kuin viettää iltaa majavien kanssa”. 18

Rahasta julmat

Teksti Katarina Vesikko Kuvat Liisa Aalto

Pari julmaa sanaa, sivallus ruoskalla selkään – puolituntinen vierähtää nopeasti. Ei ihokontaktia, siis hyvä vaihtoehto maailman vanhinta ammattia kainostelevalle. Asiakkaan lähdettyä käteen jää mukavasti seteleitä. Leikin nimi on Domina. AI ETTÄ mies haluaisi alistua parille rintavalle tytölle ilman seksiä? Sopii. 21-vuotiaat Viivi ja Reetta (nimet muutettu) tarttuivat tilaisuuteen jäädessään ilman opiskelupaikkaa. Vanhempien nurkissa ei voinut pyöriä, töitä ei saanut, mutta matkailu ja muut ylellisyydet houkuttivat. Aluksi tytöt kokeilivat melko viatonta toimintaa: yhteisen tuttavan suosituksesta he alkoivat myydä internetin kautta alusvaatteitaan. Ne menivät kaupan suhteellisen hyvin vaikka omaisuutta toiminnalla ei kerätty, ja yhteydenottoja riitti. Eräs sähköposti kiinnitti erityistä huomiota. ”Tarjoatteko domina-palveluja?” kysyi kirjoittaja. No tottahan toki, tuumasivat tytöt ja ryhtyivät hommiin. Pian postilaatikkoon tulvi viestejä ja puhelimet piippasivat. ”Alistusjuttuja harrastavilla on pienet piirit”, Reetta valaisee. ”Puhelinnumerot kiertävät, tyypit pitävät yhteyttä ja jakavat kokemuksiaan. Jos jostain on saanut huonoa palvelua, se kyllä kerrotaan. Meillekin on pari kertaa lyöty luuri korvaan, kun ihmiset kuulevat, että meidän kämppä on ‘siellä vihreän oven takana’. No, eihän kaikkia voi miellyttää.” Ei voi, ainakaan itseään. Reetalle koko touhu oli aluksi inhottavaa ja epämiellyttävää. Alistaa nyt tuntemattomia miehiä. Hänen taholtaan dominahommiin liittyi paljon epäröintiä, mutta työttömyyden jatkuessa lisätienesti maistui. Myöhemmin, kun toimintaan pääsi paremmin 19

sisään, alkoi se itse asiassa tuntua ihan hauskalta, Reetta myöntää. Viivi komppaa: ”Musta tää oli alusta alkaen tosi hupaisaa! Kun miettii, että joku maksaa mulle siitä, että vähän käskytän ja potkin. Meidän kylläkin piti myöntää itsellemme, että pidämme dominoinnista oikeasti. Aluksi vähän häpeili sitä tunnetta, että on ihan mukavaa vetää jotain turpaan oikein luvalla.”

Shampanjaa ja vaahtokarkkeja Jokaista asiakasta ei voi kuitenkaan suin päin huitoa nyrkeillä. Dominointi on kuin mikä tahansa asiakaspalvelutilanne, johon sisältyvistä toiveista ja säännöistä sovitaan etukäteen. Kaikki eivät suinkaan pidä ruoskan sivalluksista selässään, vaan jokaisella asiakkaalla on preferenssinsä. ”Toiset pitävät siitä, että heidät pakotetaan syömään koiranruokaa tai nuolemaan lattioita. Kaikenlaisia ‘ällöttäviä’ ja henkisesti alistavia juttua siis”, Viivi kertoo. ”Jotkut ovat ehdotelleet, että pakottaisimme heidät nuolemaan itseämme ja vielä astetta epämiellyttävämpiä juttuja, mutta emme ole suostuneet. Haluamme pitää tämän epähenkilökohtaisena. Reetalle jo pelkkä miehen kosketus on ehdoton ei, jos ei pyydä erikseen lupaa. Sitä harvoin heruu”, Viivi naurahtaa.

Aluksi vähän häpeilin sitä tunnetta, että on mukava vetää jotain turpaan oikein luvalla.

”Perus fyysisessäkin alistamisessa on omat jujunsa. Jos ruoskii, se ei saa näkyä, jos lyö, ei saa tulla mustelmaa. Kannattaa lyödä mahaan”, valistaa Reetta. ”Yleensä hoidamme homman hyvin, mutta valituksia tulee aina välillä esimerkiksi siitä, ettemme ole olleet tarpeeksi hardcore. Toisille taas epäsiivo kämppämme on aiheuttanut sen verran närää, että pari pukumiestä on kääntynyt ovelta.” ”Asiakkaissa taas ei ole paljoa valitettavaa”, Viivi hymähtää. ”Koskaan ei ole tullut vastaan pelottavaa tilannetta. Jos joku on yrittänyt kähmiä, me ollaan sanottu tiukasti, ettei se nyt käy päinsä. Viesti menee useimmiten perille. Parilla on tullut ongelmia maksun kanssa, mutta se on hoidettu hyvin. Yksikin oli unohtanut käteistä, mutta kipaisi nurkan takana Otolla ja tuli kiltisti takaisin. Ne, jotka ovat vonganneet ilmaiseksi, eivät saa meiltä edes vastausta sähköposteihin.” Suurin osa asiakkaista on poistunut tyytyväisenä. Suosittelujen perusteella muutama on ollut valmis matkaamaan kahdensadan kilometrin päästä, yksi jopa Lapista. Kyseinen henkilö taisi kuitenkin löytää palvelua lähempää. On tytöillä muutama vakioasiakaskin, kuten eräs vanha mies, jonka iloa on tulla hieromaan heidän jalkapohjiaan. Ja maksaa siitä. Muutamalta mukavalta asiakkaalta Viivi ja Reetta ovat saaneet kynsilakkaa, kallista shamppanjaa ja sotasaaliina ruoskan ja silmälasit, jotka ovat miehiltä unohtuneet. Elämää on ilahduttanut myös yksilö, joka on halunnut viedä tytöt kauppaan, jotta he voisivat käskyttää häntä ostamaan heille ruokaa. Kaikesta huolimatta tärkein motiivi dominahommille on rahansaanti. ”Tiukalla aikataululla voi tienata parissa päivässä lentolippujen hinnan”, Reetta kertoo. ”Mä oon rahoittanut duunilla isoja investointeja, kuten uuden kannettavan ja Thaimaan-matkan. Lisäksi rahat saa käteisellä, joten missään ei ihmetellä tilin täyttymistä.”

domina- ja muita palveluja. Kokopäivätöiden ohella dominointia olisi lähes mahdoton harrastaa, sillä se on hyvin henkisesti kuluttavaa. Sen ei saa antaa vaikuttaa omaan elämään. ”Me ollaan annettu pari kertaa pakit ihan vain sen takia, ettei jaksa. Vaikka hommassa on kokenut maagisia hetkiä, kun oikein asiaansa paneutuneiden asiakkaiden kanssa on ollut niin hauskaa, mutta ei se ole sen arvoista”, Reetta kuvailee. ”Välillä mä ajaudun raivon partaalle, kun pitää vetää jotain turpaan.” ”Kyllä se silti on hauskaa”, Viivi sanoo vastaan. ”Vaikka mä en muuten miehistä välitä, alistamisessa on omaa lumoa.” Reetta kohauttaa olkiaan. ”Mulla taas nää hommat on vaikuttaneet mun henkilökohtaiseen elämään. Jos ennen peittojen lennellessä olin aika passiivinen, nykyään mun sisäinen sadistini on valloillaan. Olen aggressiivisempi myös muissa ihmissuhteissa.”

Raha, raha, raha Viivi muutti kesällä asuntolaan. Vaikka dominoimisesta ei tullut hänelle pakkomiellettä, hän myöntää, että välillä harmittaa asua niin epäyksityisesti, ettei voi kuvitellakaan tuovansa asiakkaita kotiin. Joskus tulevaisuudessa, kun asuu omillaan ja sattuu olemaan tylsää, Viivi saattaa jatkaa palvelujaan. Reetta aloitti opinnot uudestaan ja muutti kämppiksen luo. Toistaiseksi rahaa on riittänyt, joten lisäseteleiden eteen ei jaksa nähdä vaivaa. Rahastahan kaikki on loppujen lopuksi ollut kiinni. Helppoa rahaa jää ikävöimään. On koukuttavaa huomata, kuinka vähällä vaivalla sitä saa tienattua. Vaihtoehto Domina luo turvallisen tunteen. Se on takaovi, josta voi paeta tiukan paikan tullen.

Ei eläkkeelle pennittä Pimeällä toiminnalla tienatuilla seteleillä on omat huonot puolensa. Eläkettä ei kerry, joten dominoinnista on turha unelmoida itselleen ammattia. Muutama intohimoinen on kylläkin perustanut Suomessa toiminimen, jonka kerrotaan tarjoavan terveyspalveluja. Nämä ovat alan asiantuntijoita, jotka harjoittavat yleensä kovemman luokan

– useimmat tapahtumat vaativat täysi-ikäisen nuoren, joka mieluiten vielä juo baarissa vuokrarahansa päätäraastavan opiskelun vastapainoksi. Istumme alas kotoisaan studioon ja otamme tuoreet kahvikupilliset eteemme. Vesa, kuka sinä olet? ”Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen opiskelija, joka tekee töitä paljon omalla alallaan. Opiskelen äänisuunnittelua Metropoliassa. Edellisen lisäksi olen myös muusikko ja tapahtumatuottaja.” Mistä saitte idean FRESH!:iin? Miksi hyväntekeväisyys?

Nuorten puolesta

”Alkuperäinen idea tuli ystävältämme Richmondilta, jonka suunnittelema koko FRESH!-konsepti alunperin on. Richmondin ottaessa haltuun bändini keikkamyynnin päätimme yhdistää voimamme myös tapahtumatuotannon puolella ja katsoa, mitä tällä kokoonpanolla olisi mahdollista saada aikaseksi. Yhteistyö on sujunut mutkattomasti ja olemme visioineet hiukan jatkoakin.” Mietittyään hetken Vesa jatkaa:

Teksti Jani Hellström Kuvat Emmi Lehikoinen MINUN AAMUNI alkaa kello 7:00, kun tapahtumatuottaja/muusikko/freelancer/äänisuunnittelija Vesa Lappalainen (kuvassa yllä), 22, soittaa kertoakseen saapumisestaan kotipihalleni. Olen auttamattomasti myöhässä – nopeasti suihkuun, vaatteet päälle ja pikavauhtia pihalle pällistelemään ”muka-virkeänä”. Luonnollisestikaan en myönnä nukkuneeni pommiin sovitusta haastattelusta. Vesa kiitää mustalla paholaisellaan pihaani ja istuessani kyytiin hän lyö kupillisen tulikuumaa kahvia käteeni ja naurahtaa: ”Ajattelin, että tarvitset tätä kuitenkin.” Matkamme jatkuu Vantaalla sijaitsevaan studioon, jossa Vesa työskentelee päivittäin. Saapuessamme studiolle Vesan puhelin alkaa soida lähes tauotta – puhelinkeskusteluja ja erilaisia tiedusteluja jatkuu noin tunnin verran, jonka jälkeen hän laittaa puhelimensa äänettömälle saadakseen hetken rauhan vastata muutamaan kysymykseeni. ”Nyt on enää alle kuukausi tapahtumaan, jossa on mukana maailmanluokan tähti ja suomalaisia huippuja. Välillä tun23

tuu, että koko tuotantotiimi alkaa panikoida hysteerisesti tajutessaan tämän faktan. Huh, tätä rauhoittelun ja säädön määrää”, Vesa päivittelee pieni virne suupielessään. Hänen kasvoistaan huomaa, että hän nauttii työstään jopa sen ollessa raskasta. ”Onneksi en juuri haaveile eläväni yli 40-vuotiaaksi. Itsehän minä tämän alan olen valinnut”, hän selventää heti perään sarkastiseen äänensävyyn. Haastatteluni koskee FRESH!-nimistä tapahtumaa, jossa Vesa on yksi päätuottajista. Tapahtuman idea on tehdä hyväntekeväisyyttä – isolla kaavalla. Mukaan on kerätty tunnettuja artisteja ja kaikki tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä Nuorisoasiankeskuksen asemaseudun hyväksi. Illan ohjelmasta vastaavat mm. Adam Tensta, Uniikki, Mikael Gabriel, Sustain ja Flowboysfam. Ilta on suunnattu erityisesti alaikäisille nuorille, joilla ei ole nykyisessä tapahtumatuotannossa juuri valinnanvaraa

”Hyväntekeväisyys… Lyhyesti ja ytimekkäästi halusimme auttaa nuoria, joiden elämä ei ole tällä hetkellä mallillaan ja tukea samalla Nuorisoasiankeskuksen esimerkillistä toimintaa nuorten parissa. Henkilökohtaisesti olen itse kokenut värikkään lapsuuden ja eksynyt hiukan polultani jossain vaiheessa – nuorisotyö on mielestäni yksi tärkeimmistä vaikuttajista siihen, että lopetin sekoilun ja aloin keskittymään tulevaisuuteni luomiseen. Juuri nuorisotalot olivat minulle eräänlainen pelastus. ” Oliko tapahtumaan vaikea saada esiintyjiä? ”Tapahtuman tarkoituksena on saada hyvää aikaiseksi ja luonnollisesti tämä myös auttaa esiintyjien kanssa – asialle vihkiytyneitä artisteja ei tarvitse juurikaan kosiskella mukaan – pikemminkin toisinpäin.” Miksi sinua kiinnostaa tarjota vaihtoehto alaikäisille musiikin kuluttajille? ”Mielestäni musiikki on terve keino ilmaista itseään - varsinkin juuri nuorille, joilla ei ole säännöllisiä menoja kou-

lun lisäksi. Itse turvauduin siihen suhteellisen varhaisessa vaiheessa ja se auttoi minua käsittelemään sellaista puolta itsestäni, jota en saanut muuten esille. Musiikki on erittäin voimakas työkalu ja mielestäni sen vaikutusta ihmisiin vähätellään usein perusteetta.”

muutenkin mahdollista altistua kaikenlaisille hämärälle toiminnalle. En väitä olevani alan asiantuntija, mutta teen olettamuksia oman nuoruuteni perusteella – itse menin mieluummin viereiselle nuorisotalolle, enkä Tikkurilaan asti. Kun aloin hengaamaan Tikkurilassa enemmän muiden Mitä muuttaisit nykyisessä nuorisotyössä? nuorten kanssa, sain elämäni solmuun liiankin vähällä ”En muuttaisi niinkään itse nuorisotyötä, vaan sitä koskevia yrittämisellä.” päätöksiä. Mielestäni on hirveää, että nuorisotaloja suljetaan pieniltä alueilta ja tavallaan ohjataan näiden alueiden nuoret Haluatko sanoa lukijoille jotain? suuremmille nuorisotaloille, jotka usein sijaitsevat reilun matkan päässä nuorten kodista. Esimerkiksi vanhempieni ”Hmm.. Nää on aina aika vaikeita. Kai haluan korostaa läheltä suljetaan nuorisotalo, joka on toiminut muutaman sitä, että muistakaa elää unelmaanne. Etsikää ne keinot, lähialueen nuorten yhteisenä paikkana jo pitkään. Nyt seuraa- joilla pystytte siihen. Mikään ei ole mahdotonta.” vaksi lähin sijaitsee Tikkurilassa, jonne on matkaa reilusti. Pelkään pahoin, että nuorilta jää tämä matka taittamatta tai he ajautuvat hengailemaan enemmän juna-asemalle, jossa on Tapahtuma järjestettiin Helsingin Nosturissa lokakuussa. 25

Tatskan tarina Teksti Katarina Vesikko Kuvat Emmi Lehikoinen

“PIENENÄ TRAUMATISOIDUIN helposti eläimistä. Muistan, että meillä oli koe-eläimistä kertova kirja, joka oli ainakin minun kokoinen. Taisin olla aika pieni. Valtavan kirjan yhdellä aukeamalla oli kasa kiviä. Kun sivua käänsi, kivien tilalla oli koko aukeaman kokoinen mustekala. Muistan joutuneeni paniikkiin ja lähteneeni juoksemaan hysteerisenä ulos talosta. Siitä lähtien olen arvostanut lonkeroeläimiä ja jaksanut tutkia niitä. Minulle mustekala on voimallinen eläin. Vedessä se on ylivoimainen peto, jota on mahdotonta paeta. Luulenpa, että jos sellainen yhdyskunta rantautuisi kuivan maan asukeiksi, ne söisivät kaikki ihmiset.

Taidekouluaikoinani kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Mustekalat kulkivat aina mukana ja jossain vaiheessa päätin, että haluaisin tatuoida sellaisen itseeni. Tein kuitenkin itseni kanssa sopimuksen, että saisin ottaa tatuoinnin vasta kun olisin yhtä vahva kuin mustekala. Näin syntyi Helga, muistutus teiniangstista ja siitä selviytymisestä. Koska tykkään katolisuudesta ja se liittyy erääseen projektiini, Helga saa päänsä ympärille sädekehän. Mutta ei ennen kuin kuin olen saavuttanut taas tavoitteeni: piirtänyt sarjakuvani loppuun!”

Mirjami, 23 on metsätieteiden opiskelija. Hänelle tatuoinnit ovat ennen kaikkea muistoja. Helga muistuttaa häntä taidekouluajoistaan. ”Tatuoinneista muistaa positiiviset hetket, hauskanpidon ja ihanat kaverit. Toisaalta samalla tulee muisteltua negatiivisiakin asioita, mutta se on ihan ok.”

“PARI KAVERIANI majaili luonani kerran yli kuukauden, ja olettaa saattaa, että jutut kävivät melko levottomaksi loppua kohti. Pelattuamme monta päivää putkeen pleikkaripelejä eräänä kauniina yönä pohdimme, mikä olisi siistein nörttitatska ja millaisen kukakin ottaisi. Ehdotuksia sinkoili Super Mario-sienestä lohikäärme Spyron elämänpalkkina toimivaan sudenkorentoon, Spaxiin. Joku heitti ilmoille idean Aku Akusta. Kaikki muistavat lapsuudestaan Crash Bandicootin perässä leijailevan naamion, joka toimi elämämittarina? Aku Akusta jaksoi aina olla yhtä innoissaan sen ponkaistessa laatikon uumenista. Se oli pakko saada ihoon.

En ajatellut asiaa sen enempää, vaan liidin lähimpään tatuointipaikkaan, jossa sattui juuri saamaan halvalla pienen värillisen tatskan. En sentään ihan heti päässyt tatuoitavaksi, mutta viikon päästä pidettävässä tatuointisessiossa ei kaduttanut edelleenkään. Nyt minulla on aina ekstraelämä mukana. Minulta tullaan usein kysymään, olenko suurikin Crash Bandicoot-pelien fani. En ole. Tykkään niistä tietenkin paljon, mutta on paljon helpompaa kantaa mukanaan jotain, mitä kohtaan ei tunne suoranaista intohimoa. Aku Akulla on lähinnä nostalgia-arvoa, se muistuttaa siitä, että elämä on hauskaa.” 28

Mun ammatti

Keskeisintä on, että ymmärtää viestinnän merkityksen. tehdä. Mitä pidemmälle opinnot etenivät, sitä teoreettisemmaksi viestintä muuttui ja samalla se menetti merkitystään. Mietin onko tästä mitään hyötyä. Millainen työura sinulla on? Aloitin Helsingin Sanomien kesätoimittajana 1988 ja jäin sille tielle. Olin tuolloin kahden lapsen isä, joten töitä piti tehdä. Hesarissa tein ajankohtaistoimittajan töitä ja myös kulttuuritoimituksessa. Pääsin kirjoittamaan itselleni tärkeistä asioista: liikkuvasta ja populaarista kuvasta, telkkarista, elokuvista ja sarjakuvista. Tärkeää minulle oli myös nuorten sarjakuvatekijöiden Sarjakuvastin-projektin vetäminen 1990-luvulla. Helsingin Sanomista siirryin Yleen. Ylessä keskitin osaamistani television tuotantopuolelle. Tein ohjelmaostoja, toimin nuorten ohjelmien päällikkönä ja Yle Teeman tilaajana.

Teksti Paula Häkämies

Kuvat Emmi Lehikoinen

Petri Kemppinen, 47 Tuotantojohtaja, Suomen elokuvasäätiö Valmistunut laitokselta vuonna 2000

Suomen elokuvasäätiö •opetusministeriön alainen säätiö •tehtävänä on tukea ja kehittää kotimaista elokuvatuotantoa •lähes kaikkien suomalaisten elokuvien rahoitus perustuu ainakin osittain elokuvasäätiön tukeen 29

Petri Kemppinen opiskeli viestinnän laitoksella 1980-luvulla ja teki gradunsa vuonna 2000. Samaan aikaan hän teki toimittajan hommia ja työskenteli Ylessä. Rakkaus elokuvaan vei Kemppisen töihin kotimaisen elokuvarahoituksen pariin. Miksi lähdit opiskelemaan viestintää? Kirjoittaminen kiinnosti minua ja olin hyvä siinä. Ajattelin, että voisin tehdä toimittajan töitä. Miltä valinta tuntui opiskeluaikana? Aluksi valinta tuntui tosi hyvältä. Opinnoissa oli paljon teorian ja käytännön yhdistämistä, juuri sitä mitä halusin

Minkä verran työtehtävissäsi on viestintää? Viestintää on yllättävän paljon. Etenkin sen ymmärtämistä, että mikä on sanottu tai kirjoitettu kerran, ei riitä. Meidän pitää elokuvasäätiössä kommunikoida toistemme kanssa, mutta myös erittäin voimakkaasti elokuva-alan tekijöiden kanssa, julkisuuden kanssa ja median kanssa. Tavallaan on ihan keskeinen juttu, että leffateollisuus on kommunikointia yleisön kanssa. Mitä hyötyä on viestinnän opinnoista? Keskeisintä on, että ymmärtää viestinnän merkityksen. Konkreettisessa työssä opinnoista ei ole juurikaan apua.

Mitkä ovat työsi parhaimmat puolet? Parhainta on ehdottomasti se, että tämä on etuoikeutettua työtä. Teen sitä, mikä minua itseäni oikeasti kiinnostaa. Vaikka työni on virkamiestyötä, olen aika tyytyväinen sen Missä tehtävässä työskentelet tällä hetkellä? sisältöön. Tarinat ovat aina kiinnostavia, niitä on kiva Olen tuotantojohtaja Suomen elokuvasäätiössä. Toimin kuulla ja nähdä. Se on työn antoisa puoli, bonus siinä esimiehenä heille, jotka päättävät kotimaisen elokuvan hommassa. tuotantotuista sekä markkinointi- ja levitystuista. Lisäksi vastaan tukitoiminnan kehittämisestä. Millaisena näet ammatillisen tulevaisuutesi? Ajattelen, että minussa on vielä kykyä kiinnostua ja ihan Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi? uusistakin asioista. Osaan aika paljon elokuva- ja tvAloitin Syksyllä 2005 Elokuvasäätiössä yhtenä tuo- alalla, mutta varmasti on vielä paljon opittavaa. Olen kiintantoneuvojista päättämässä elokuvatuen saajista. Tuo- nostunut sellaisesta työstä, jossa voin löytää jotain uutta. tantojohtajaksi siirryin toukokuussa 2010. Olin Ylessä esimiestehtävissä ja Elokuvasäätiössä tein itsenäistä päät- Jos viestinnän oppiaineesta tehtäisiin elokuva, millaitäjätyötä ilman alaisia. Koin, että minulla on paljon an- nen se olisi? nettavaa työssä, jossa johdan asiantuntijoita. Olen aina Se on ihmissuhdedraama. Siinä on paljon koskettavia halunnut uusia työtehtäviä ja kehittää osaamistani. elementtejä ja komediallinen vire, mutta se on kuitenkin Tehtävien vaihtelu pitää mielen virkeänä. draamapohjainen. Draamakomedia, jolla on avoin loppu. Millainen on tyypillinen työviikkosi? Työviikko on täynnä keskusteluja työkavereiden kanssa. Juttelemme siitä miten hommaa viedään eteenpäin, mutta myös käytännön yksityiskohdista. Pidän yhteyttä elokuva-alan toimijoihin sekä seuraan kansainvälisiä elokuvauutisia ja tapahtumia.

Millaisia terveisiä haluat kertoa viestinnän opiskelijoille? Pitäkää asioita niin paljon avoimena kuin kestätte ja opiskelkaa erilaisia asioita. Tehkää valintoja oman kiinnostuksen mukaan. Itsensä kuuntelu ei poista kriisejä, mutta se tuo hyvää oloa. Niin, ja kannattaa pitää hauskaa. 30

LOS LAAVAKARIS Roskan aika

vitutuslista

Madridissa oleileva ulkomaankirjeenvaihtajamme kertoo kuulumisia ja havaintojaan espanjalaisesta kulttuurista.

Taloudellinen taantuma on näkynyt Espanjassa etenkin huimana työttömyyden kasvuna. Heinäkuussa 2010 koko maan työttömyysaste oli 20,3 %, joka on euroalueen korkein luku. On kuitenkin aloja, joihin taantuma ei varmasti vaikuta, ja joilla työ ei tekemällä lopu. Espanjalaiset eivät ole kovin siistejä. Jätteitä ei lajitella, julkisilla paikoilla roskiksia ei käytetä vaikka niitä olisi, vaan roskat heitetään kadulle ja tapasbaareissa lattiat täyttyvät käytetyistä servieteistä ja cocktailtikuista. Madridin kaduilla ei silti ole sotkuista, sillä katuja lakaistaan ja pestään 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Kaupungin siivousyksikössä työskentelee yhteensä 12 000 henkilöä eli kaupungin väestöstä jopa noin 0,4 prosenttia. Yleinen stereotypia espanjalaisesta mañana-mentaliteetista ei todellakaan pidä paikkaansa tältä osin. Roska-auto kiertää tyhjentämässä roska-astiat joka yö ja sunnuntaimarkkinoiden jäljiltä jääneet roskavuoret katoavat parissa tunnissa. Valitettavasti madridilaisiin tapoihin, varsinkaan roskamiesten ja -naisten, ei kuulu hiljainen työskentely. Teksti ja kuvat Lauri Laavakari

Suomalaiset julkisissa (esim. Se kun ei voi sanoa mitään vaan hädissään pitää kolme milliä toisen naamasta kurottaa nappiin ja sitten alkaa puskea kohti käytävää. Tai vaihtoehtoisesti kun paniikissa pitää änkeä sporaan ennen kuin jengi on päässyt sieltä ulos, JOS SE EHTIIKIN LÄHTEÄ.) Ne vitun taulut jotka näyttää et monta minsaa on sporan tuloon JOOO ei oo muuten ikinä pitäny paikkaansa.

Se, että heti kun on ostanut puhelimen/ tietokoneen/kameran ni eiköhän siitä julkaista uusi versio kuukauden sisällä. Puuro räjähtää mikroon. Kaikki ne vitun DAIJUT jotka menee viikonlopun ruokaostosten kanssa PIKAKASSALLE!! ENINTÄÄN KYMMENEN TUOTETTA URPOT!! Kakkahätä

iPodin akun loppuminen Asiakaspalvelutyöt Kun kaataa kahviin maitoa joka onkin jo mennyt vanhaksi ja maidosta tulee ripulia. Pissahätä

Pyörätiellä kävelevät ihmiset / jalkakäytävällä pyöräilevät ihmiset / pyöräilijät jotka valittaa sulle kun kävelet pyörätiellä / kävelijät jotka valittaa sulle kun pyöräilet jalkakäytävällä.

Ihmiset jotka facebookkaavat/käyttävät Wordia/ katsovat pornoa Aleksandrian multimediakoneilla.

Kokonaan kiinni olevat pistaasipähkinät

Ihmiset jotka eivät vastaa puhelimeen varsinkaan sillon ku oikeesti ois jtn asiaa T. 24 puhelua tullut ja ”oisin vaan kysyny missä meijän luento on mut ei enää mtn ku se alko kolme tuntii sit”.

Unicafén teemaviikot, jolloin samalle vanhalle sonnalle on vaan annettu uusi, ”kansainvälinen” nimi. American Mince Meat Burger with BBQ sauce = kuiva jauhelihapihvi.

32 StockXCHNG

Vi ty est ww ösu inn w. hd än vi e- am es j ti. a p ma ﬁ al tti kk la a- ist as en io id en

ed ist äj ä