GROTESKI 3/2020 SUHDE by Groteski

3/2020

Kirjoittajat: Aliisa Hanna Catani Anna Enbuske Rosa Kaimio Anna Kananen Lotta Kivelä Ainomaija Mikola Nalle Ilona Rantala Anni Rossi Outi Spolander Leo Taanila Emilia Tiainen Henna Ukkonen Emma Viitanen

Kuvittajat ja kuvaajat: aliisa Sanna Antila Silje Catani Anna Enbuske Ainomaija mikola Albert Romppanen Inka Salminen Sanni Sirén Anni Takanen

Aino Hokkanen aino.hokkanen@helsinki.fi Instagram: @ainohokkanen

Rosa Kaimio rosa.kaimio@helsinki.fi

Anna Kananen anna.kananen@helsinki.fi Instagram: @annaanak Kiitokset: Kirjoittajat, kuvaajat ja kuvittajat ibe Journalistiliitto Teams-videopuhelut Pakastearkut

Yhteystiedot: groteski.lehti@gmail.com www.groteski-magazine.fi Instagram: @groteskilehti Twitter: @groteski

Julkaisija: Media ry Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

Päätoimitus:

Elina Riutta elina.riutta@helsinki.fi Instagram: @elinaasofiaa_

AD Inka Salminen inka.salminen@aalto.fi Instagram: @inkerikinkeri

Groteski saa HYY:n järjestölehtitukea vuonna 2020.

Levikki: 200 kpl

Paperit: Maxi Offset 100g Maxi Offset 140g

Paino: PunaMusta Joensuu

Anni Takanen anni.takanen@helsinki.fi Instagram: @onnetontunari

Suhde Pääkirjoitus

4–5

Veef & Honeys Piikki lihassa Sanahelinää

Kolumni:

Naapuri-identiteettiä etsimässä Kaiken maailman värit

7 8–13

Tiedepalsta:

Aivot ovat tärkein sukuelin

14–15

Kuka luulet olevasi, ibe?

16–21

Ero

22–25

Olenko mitä syön?

26–31

Oodi polyamorialle ja muille nykykonventiot kyseenalaistaville suhteille

32–37

Gallup

38–39

Arvostelussa: SINI-siivousvälineet

40–41

Horoskoopit

42–43

Fiktio: Accademia

44–47

Suhde Teksti: anna kananen ja rosa kaimio kuva: ainomaija mikola On selvää, että elämään mahtuu eripituisia suhteita. Elämäni pisin suhde minulla on varmaankin siskooni, jonka kanssa möllöttelimme ensimmäiset kuukautemme yhdessä äitimme kohdussa. Siinä mielessä olen onnekas, että teinivuosien riidoista huolimatta hän on vieläkin yksi niistä ihmisistä, jotka ovat minulle kaikista lähimpiä.

seksiä tai suutelemista, vaan liian läheistä henkistä yhteyttä. Seuraavaksi odotan tuotantokautta, jossa saaria ei ole tarvinnut erikseen erotella naisten ja miesten saariksi. Jotkut suhteet saavat ihmisessä aikaan fyysisiä reaktioita. Ennen ihastuksen tai treffikumppanin tapaamista mahanpohjassa kihelmöi ja sydän hakkaa rintaa vasten. Tiedepalstalla sivuilla 14–15 Hanna Catani kertoo, mistä nämä fysiologiset reaktiot oikein johtuvat. Toisaalta fyysisiä reaktioita ei välttämättä synny ainoastaan potentiaalisen kumppanin seurassa. Myös tärkeiden ihmisten, kuten siskoni, seurassa minulla on lämmin ja rauhallinen olo, tunne siitä, että olen hyvä sellaisena kuin olen.

Läheisestä ihmisestä voi silti hetkessä tulla etäinen. Sivuilla 22–25 Aliisa pohtii, miltä eroaminen tuntuu keskellä kaikkea: syksyä, koronaa, nuoruutta. Jotkut suhteet ovat väistämättä lyhyempiä, eikä niitä kenties ole tarkoitettukaan elämänmittaisiksi. Keväällä katsoin putkeen viisi tuotantokautta Temptation Islandia, sillä jostain syystä olin elänyt tästä sosiaalipornosta täydessä pimennossa. Toipuessani itse päättyneestä ihmissuhteesta oli helpottavaa nähdä, etteivät muidenkaan suhteet ole suinkaan täydellisiä – saati ikuisia.

Monesti pitkiä suhteita, avioliittoja ja ystävyyksiä, ihastellaan. Mutta lyhytkin suhde voi olla merkityksellinen, ja joskus voi olla pelkästään hyvä asia, että suhde kestää vain oman aikansa. Eikä huonokaan suhde tarkoita epäonnistumista. Jotkut ihmiset sopivat toisilleen tietyssä elämänvaiheessa – ja jotkut pidempään. Ollakseen hyvä muille, on kyettävä pohtimaan tekojensa ja sanojensa merkityksiä. Kaikenlaiset suhteet herättävät ihmisessä tunteita ja ajatuksia, ja kyky ajatella onkin ihmisen tärkein taito.

Parisuhteen ei toki tarvitse olla pelkästään kahden osapuolen välinen. Sivuilla 33–37 Nalle tarkastelee millaisilla tavoilla ihminen voi ihmissuhteensa järjestellä. Myös eräällä Temptation Islandin kaudella nähtiin avoimessa suhteessa – siis perinteisen ihmissuhdenormiston ulkopuolella – elävä pariskunta, jolle pettäminen ei tyypillisen määritelmän mukaan ollut

Syksyä pääkopassa Pakko tunnustaa, vaikka se vähän kliseistä onkin: syksy on inhokkivuodenaikani. Ei siksi, että on pimeää, kylmää ja sateista koko ajan. Tai no johtuu se aika paljon siitäkin. Mutta on toinenkin syy. Syksy ja orastava talvi ovat nimittäin aina merkinneet itselleni rankinta itsetutkiskelun aikaa. En oikein osaa sanoa miksi. Ehkä sitä vain tulee räntäsateessa vastatuuleen kiiruhtaessa villasukat loskasta märkänä herkemmin miettineeksi, että onko senhetkinen tilanne oikeastaan sitä, mitä haluaa. Paha mennä sanomaan.

Kysymystä pohtii hiljaa mielessään bussipysäkillä, ruokakaupassa, haravoidessa. Aina se on jossain. Sillä tavalla syksy on julma. Kaiken keskeltä löytyy yllättävän paljon omituisia hiljaisuuden hetkiä, joita jää pohtimaan. On kuluvassa vuodenajassa toki hyviäkin puolia. Ruskan värit esimerkiksi. Väreistä ja niiden merkityksestä puhutaankin Anni Rossin ja Lotta Kivelän jutussa sivuilla 8–13. Joidenkin elämään piristystä tuovat yhteiset pihatalkoot. Näistä ja muista epäsuomalaiseen yhteisölliseen naapuruuteen liittyvistä ilmiöistä kertoo Ainomaija Mikola sivulla 7. Tänä vuonna kovin moni ei mielinyt syyslomilla ulkomaille, mutta eräänlaisesta lomakokemuksesta voi lukea Leo Taanilan fiktiosta alkaen sivulta 44.

Joka tapauksessa, kun illat pimenevät, kriittiset kysymykset itsestä ja elämästä täyttävät pääni. Tuntuu kuin olisi taas enemmän aikaa pysähtyä, sillä syksyksi ei tyypillisesti tule suunnitelleeksi mitään suuria seikkailuja. Sen sijaan vuodenaikaan kuuluu soljumista päivästä toiseen ja pyrkimys hoitaa kaikki arjen rutiinit veitsenterällä tasapainoillen.

Groteskin päätoimitus toivottaa Suhde-numeron merkeissä pohdiskeluntäyteistä tulevaa talvea, Ja juuri sieltä keskeneräisen kurssitehtävän alta se jonka aikana voi todeta, että vaikka kaikki saattaakin viheliäinen, kaiken aikaa piilossa kytenyt kysymys toisinaan olla epävarmaa, ei sen tarvitse olla kamalaa. sitten putkahtaakin ilmoille: miksi sinä teet mitä teet? Toisinaan epävarmuus voi olla jopa ihan ok.

Veef & Honeys

Teksti: anna kananen

Suomen Partiolaisten hallitus päätti kokouksessaan 1.9., että järjestön julkaiseman Partio-lehden jäsenviestinnällistä roolia vahvistetaan. Samalla lehti luopuu Julkisen sanan neuvoston jäsenyydestä. Päätöksen seurauksena Partio-lehden päätoimittajat Susanna Koivisto ja Laura Kanerva ilmoittivat jättävänsä tehtävänsä vuoden vaihteessa.

hallitus ja työntekijät pystyvät sanelemaan sitä, mitä lehdessä julkaistaan ja ei julkaista. Järjestön ja toimituksen ideoimia sisältöjä ei enää pysty erottamaan toisistaan, vaan ne sekoittuvat lehdessä. Tämä saattaa johtaa siihen, että lehti muuttuu moniäänisestä julkaisusta enemmän järjestön toimiston ja hallituksen ääneltä kuulostavaksi. Lisäksi mediakasvatuksen näkökulmasta on sääli, että tuhannet lapset ja nuoret menettävät journalistisen aikakauslehden. Monilla nuorilla on vaikeuksia erottaa journalismia ja markkinointiviestintää toisistaan, eikä partiossa tehty päätös edesauta tätä vastuullisen yhteiskunnan jäsenen perustaidon kehittymistä.”

Suomen Partiolaisten syyskuussa julkistettujen uusien viestintälinjausten mukaan Partio-lehteä tehdään ensi vuodesta lähtien ”journalistisin ottein”. Miten lehden sisältö tulee eroamaan aiemmasta?

Susanna Koivisto, Partio-lehden päätoimittaja

”Vuoden 2021 alusta alkaen Partio-lehti on ei-journalistinen järjestölehti. Määritelmä vahvistaa lehden jäsenviestinnällistä roolia, mutta käytännössä Partio-lehteen tulee vain vähän sisällöllisiä muutoksia. Lehdessä syvennytään jatkossakin erilaisiin partioteemoihin monipuolisista näkökulmista. Näitä täydentävät järjestön ajankohtaiset aiheet, lippukuntatoiminnan tukeminen ja jäsenille tarjottava hyötytieto, kuten partio-ohjelmaa inspiroivat ideat ja vinkit.”

Mitä Partio-lehden eroaminen Julkisen sanan neuvostosta merkitsee journalismille tulevaisuudessa? ”Merkitys on varmaan suurempi partiolaisille kuin journalismille. Mediassa on monenlaisia toimijoita, jotka liikkuvat jossain markkinoinnin ja journalismin raja-alueella. Näyttää siltä, että JSN:n jäsenyys ja ’vastuullisen journalismin’ leima näyttäisi entistä selvemmin toimivan erottautumiskeinona, jolla journalistisia periaatteita noudattavat mediat erottuvat muusta sisällöntuotannosta. JSN:n asemaa eroaminen ei varmaan horjuta, ja rajavedon kannalta tämä voi olla ihan hyvä asia. Partiolaisten kannalta taas välttämättä ei kovin hyvä asia. Ydinkysymys tässä kai on, että JSN:n jäsenenä lehteä pitäisi tehdä ’journalistisin perustein’ ilman, että esimerkiksi järjestön johto tai yhteistyökumppanit pääsevät vaikuttamaan sisältöihin.”

Maria Ruohola, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Miksi olisi ollut tärkeää, että Partio-lehti pysyy Julkisen sanan neuvoston jäsenenä? ”Partio-lehti on tehnyt laadukasta ja jopa palkittua journalismia vapaaehtoisvoimin. Nuorille suunnatussa lehdessä on tartuttu ajankohtaisiin, jopa vaikeisiin aiheisiin.

Kari Karppinen, viestinnän yliopistonlehtori

Sanahelinää: Turvaväli

En ole geometristen muotojen asiantuntija, mutta sanojen merkitysten pohtiminen on tuttua. Nyt jos pinnistät mieleesi oikein tarkasti puolikaaren, millaisen muodon näet? Onko se nimensä mukaisesti kaaren puolikas? Vaiko sittenkin edelleen kaari tai ympyrän puolikas? Koska jos kaaresta ottaa puolet, eikös se silti ole edelleen kokonainen kaari?

Puolikaari on suosikkipuolikkaani. Suosikkini, koska se tuntuu olevan kaikessa olemattomuudessaan niin tuttu meille jokaiselle – ”menkää puolikaareen”. Niin: olemattomuudessaan. Koska eihän puolikaarta todellisuudessa edes ole olemassa.

Teksti: anna enbuske

Piikki lihassa

JSN on Suomessa elin, joka valvoo sitä, että journalismia tehdään vastuullisesti. Nyt, kun JSN:stä on irtauduttu, Suomen Partiolaisten

Teksti: Emilia tiainen

Matka, joka ihmisen tulisi pitää toiseen suojatakseen itseään ja muita koronavirukselta, sydänsuruilta tai auto-onnettomuudelta. Tarvittavan matkan pituus riippuu kontekstista: koronaviruksen tapauksessa sen on määritelty olevan kaksi metriä. Sydämen suojaamiseksi kannattaa suosiolla pysyä kosketusetäisyyden ulkopuolella.

Naapuriidentiteettiä etsimässä Teksti: Ainomaija Mikola Kuva: Anni Takanen Muutin keväällä uuteen asuntoon. Ajattelin, etten tutustu yhteenkään uuteen ihmiseen tai opi tuntemaan naapureitani. Näin oli ollut ainakin edellisessä asunnossani. En ollut se naapuri, joka tuo piirakoita oven taakse, vaan pikemminkin se, joka luikkii rappukäytävässä naapureita piiloon.

pihalla pyöriessäni. Puutarhahommiin sisältyi aina vaara juttusille joutumisesta, mutta iloitsin, etten taipunut tilastojen uhriksi, vaan astuin rohkeasti epämukavuusalueelleni. Puuhastelu pihalla ja satunnaiset kohtaamiset tätien kanssa saivat minut ajattelemaan uudelleen identiteettiäni naapurina. Pohdin, josko minusta olisi sittenkin kuoriutumassa innokas ja aktiivinen naapuri.

Myös tilastot liputtavat vähäpuheisten naapurisuhteiden puolesta. Talovalmistajan teettämän kyselyn mukaan lähes puolet alle 30-vuotiaista nuorista ei tiedä naapureistaan mitään. Kerrostalojen asukeista vain joka kymmenes sanoo ystävystyneensä naapurinsa kanssa.

Hiljattain törmäsin pihalla taas kasvimaa-mummooni. Hän kehui parvekkeellemme valuvan villiviinin punaista syksyistä väriä ja muistutti parin viikon päässä häämöttävistä syystalkoista. Piilotin paniikkini, mumisin jotain innokkaasti ja totesin, että päivä pitäisi tarkistaa vielä kalenterista.

Kevään karanteeniviikkoina kaipasin uutta puuhaa, joten laajensin viherkasveihin rajoittuvaa repertuaariani ja istutin kukkia ensimmäisen kerroksen parvekettamme koristamaan.

Sisällä mainitsin talkoista poikaystävälleni. Päätimme yksissä tuumin, että päivämäärä on merkattava muistiin: näin osaisimme vetää verhot alas ja pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Ei tässä pidä nyt kuitenkaan lähteä keulimaan, ehkä ensi vuonna sitten.

Eräs rouva taloyhtiöstämme huomasi minussa orastavan viherpeukalon. Hän yllätti minut pihalla ja tiedusteli, josko haluaisin pihalta pienen maatilkun omia viljelyksiä varten. Ilahduin kovin: minustakin tulee kaupunkiviljelijä! Innokkaana kylvin tilkkuni täyteen siemeniä ja peitin ne harsolla, jotta loppukevään kylmät yöt eivät pääsisi niihin käsiksi. Jäin odottelemaan tuloksia malttamattomana.

Viimeistellessäni tätä kolumnia kurkin sälekaihtimien raosta pihalle, jossa ahkerat naapurit puuhastelevat aivan ikkunamme alla. Haravoinnin äänet kantautuvat kiusallisesti myöhäisen aamiaisemme taustaääniksi. Mietin, pitäisikö julkaistu kolumni jakaa talomme Facebook-ryhmään. ”Kommentoikaa mitä tykkäätte tai pelkkä reagointikin riittää.”

Kevään ja kesän mittaan havaitsin, että taloyhtiössämme sosiaalista liimaa levitteli tätien ydinryhmä, joka myös vastasi pihan organisoinnista ja istutuksista. Törmäsin heihin usein kesällä palstalla ja

Kaiken maailman värit Teksti: Lotta kivelä ja Anni rossi Kuvat: Sanna Antila Värit ovat latautuneet valonsäteillä ja kulttuurisilla merkityksillä. Havainnoimme näitä väreileviä symboleita tietoisesti ja tiedostamatta. Kun Yhdysvalloissa kongressiedustajat ovat pukeutuneet yhdessä kokovalkoisiin asuihin, on se ollut viesti naisten solidaarisuudesta sekä tuesta naisten kohtaamille ongelmille. Väreillä tehdään politiikkaa, ilmennetään kulttuuria ja toistetaan historiaa. Symboliikka tosin ei ole universaalia. Siinä missä läntisessä maailmassa valkoinen on ollut muun muassa suffragettien tunnusväri, Kiinassa ja Kambodžassa valkoiset asut olisivat pikemminkin kuuluneet kuoleman jälkeiseen suruaikaan kuin poliittiseen julistukseen taistelusta, jota naiset ovat tasa-arvon saavuttamiseksi käyneet.

Taivas heijastuu yhtä äärettömänä kuin sinisen merkitykset. Väri on rauhoittava, luotettava ja kuninkaallinen, mutta myös alakuloinen. Värin historia itsenäisesti nimettynä sävynä on kuitenkin lyhyt. Sininen on viimeisimpiä länsimaissa nimettyjä värejä, ja monissa kielissä vihreää ja sinistä on kuvattu samalla sanalla. Esimerkiksi japanin kielessä sinisestä ja vihreästä käytettiin pitkään samaa sanaa, eikä väreillä ollut erillisiä merkityksiä kulttuurissa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen kouluissa alettiin opettaa vihreästä itsenäisenä värinään. Värien merkitykset limittyvät edelleen kielessä: esimerkiksi puiden vehreitä lehtiä kuvaillaan sinisestä juontuvalla sanalla. Sinisen ja vihreän lomittuminen kielessä liittynee värisävyjen samankaltaisuuteen. Nykyisin länsimaissa sinistä pidetään maskuliinisena värinä, ja jo parikuiset poikavauvat puetaan vaaleansinisiin potkupukuihin. Väri on kuitenkin alkujaan ollut naisellinen, ehkäpä johtuen sen kytköksestä seesteiseen, sinikaapuiseen Neitsyt Mariaan. Sittemmin värin merkitys on muuttunut vähitellen. Toisen maailmansodan jälkeisessä vauvabuumissa sininen vakiintui miehekkääksi, kun valmistajat keksivät käärivänsä enemmän tuottoja myydessään sukupuolitettuja vaatteita. Olisikin sinisilmäistä ajatella, että värit olisivat vapaita kapitalismin kouralta.

”Violetti tuoksuu ylevän mystisesti suitsukkeilta. Väri symboloi kuninkaallisuutta ja rikkauksia sekä pitää sisällään kunniaa, hengellisyyttä ja henkisyyttä.” Violetti tuoksuu ylevän mystisesti suitsukkeilta. Väri symboloi kuninkaallisuutta ja rikkauksia sekä pitää sisällään kunniaa, hengellisyyttä ja henkisyyttä. Afrikassa violetit vaatteet vihjaavat ylellisyydestä, vaikka toisaalta violettia pidetään ”uutena mustana” eli pukeutumisen arkivärinä. Myös viisaus ja intohimo yhdistetään purppuraan. Aasian maissa violetti on kuulunut ylämystölle. Väri kietoutuu voimaan, yltäkylläisyyteen sekä toisaalta myös fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Esimerkiksi Japanissa tavallinen kansa ei entisaikoina käyttänyt violetteja vaatteita, sillä värin valmistaminen oli kallista. Japanin kielessä violetti onkin aikoinaan toiminut synonyymina yläluokalle. Vielä tänäkin päivänä vain korkeimmassa arvossa olevat buddhalaiset munkit saavat pitää yllään violettia kaapua. Kunniallinen violetti yhdistää Brasiliaa ja Thaimaata erityisellä tavalla: molemmissa maissa väri on kuoleman ja suruajan symboli. Yhdysvalloissa violetin kunniakkuutta symboloi sotilaspalkinto Violetti sydän, jonka presidentti jakaa maan armeijan palveluksessa loukkaantuneille tai menehtyneille. Kunnia liittyy myös hurskauteen ja uskoon, joihin kiinnittyvän merkityksen violetti erityisesti kristillisissä kirkoissa saa. Liturgisesti violetti on katumuksen, parannuksen ja odotuksen väri.

Vaara, veri, vallankumous. Rakkaus. Punainen vavisuttaa, hallitsee. Paloauto pomppaa esiin kaupungin harmaudesta, julkimo erottuu astellessaan punaisella matolla. Vaikka värien merkitykset muovautuvat eri polkuja kulttuureissa, punainen herättää voimakkaita reaktioita ympäri maailmaa. Punaisen näkeminen on vihaista, väkivaltaista. Toisaalta sydän pumppaa verenpunaisena elämää ihmiseen – punainen hehkuu elinvoimaa. Se viittaakin muun muassa hedelmällisyyteen ja rakkauteen. Esimerkiksi hindulaisessa perinteessä naimisissa oleva nainen pitää tyypillisesti otsassa punaista bindiä eli pistettä. Kiinassa punainen on onnen ja menestyksen väri, sillä jo antiikin ajoista se on liitetty itsevarmaan, rohkeaan ja vahvaan elementtiin, tuleen. Punainen värittää monia juhlintoja, esimerkiksi morsiamen pukua hääjuhlassa ja uudenvuoden kunniaksi jaettavia rahan tuoksuisia lahjakirjekuoria. Punainen onkin ollut läsnä Kiinassa paljon kommunismia pidempään. 11

”Punaisen näkeminen on vihaista, väkivaltaista. Toisaalta sydän pumppaa verenpunaisena elämää ihmiseen – punainen hehkuu elinvoimaa.” Punainen on ollut kumouksellinen jo Ranskan vallankumouksesta 1789 asti, jolloin värillä symboloitiin martyyrejä. Myöhemmin punainen on liehunut lipuissa myös muun muassa Euroopan hullun vuoden aikaan 1848. Kommunistisen punaisen ajatellaan symboloivan työläisten verta. Punaisella on kuitenkin ollut erityinen paikka Venäjällä jo ennen vuoden 1917 vallankumouksia, sillä venäjän kielessä punainen ja kaunis olivat sama sana. Sanat kulkevat nykyvenäjässä edelleen käsikkäin sekä kielitieteellisesti että äänteellisesti.

Oranssi iskeytyy verkkokalvoille. Golden Gaten silta on punertavan oranssi, jotta laivat erottavat sen San Franciscon lahden sumussa ja jotta saman lahden aalloissa keikkuva loistaa kauas pelastusliiveissä. Kirkkaan oranssin metron 1970-luvulla suunnitelleet Antti Nurmesniemi ja Börje Rajalin puolestaan halusivat tuoda Helsingin harmauteen aurinkoa. Räväkkä väri vavisuttaa. Se herättää välittömästi huomiota ja vahvoja tunnereaktioita – toisaalta oranssi varoittaa, toisaalta riemastuttaa. Valon spektrillä oranssi asettuu punaisen ja keltaisen välille. Sävyä kuvattiinkin muinoin kelta-punaiseksi ennen appelsiinin rantautumista Aasiasta Eurooppaan portugalilaisten kauppiaiden matkassa 1500-luvulla. Appelsiinipuiden mukana värin nimi juurtui moneen eurooppalaiseen kieleen. Mehukkaan maun lisäksi oranssilla on pyhiä vivahteita. Sävy on erityisen merkityksellinen monissa aasialaisissa uskonnoissa. Kungfutselaisuudessa se kuvaa muutosta, buddhalaisuudessa valaistumisen ylintä tasoa. Hindulaisuudessa oranssi edustaa tulta ja rituaalista puhdistautumista. Kiinassa ja Intiassa värin nimi juontuu kalliista väriaineesta ja mausteesta, sahramista, mikä korostanee värin arvokkuutta.

”Jos optimismi olisi väri, saisi sekin todennäköisesti keltaiset vaatteet.”

Kiinassa keltaista on historiallisesti pidetty kauneimpana ja arvokkaimpana värinä. Qing-dynastian aikaan väri edusti vain ja ainoastaan keisaria, kaikilta muilta keltainen oli kielletty. Harvinainen kunnia oli vastaanottaa keisarillinen keltainen takki, joka symboloi vapautta ja sankaruutta. Länsimaissa keltaisuus on päinvastaisesti liitetty pelkuruuteen: englanniksi pelkuria voi ikävästi kutsua sanalla ”yellow-bellied”. Saksassa keltaisella on kateudesta puhuva merkitys, minkä vuoksi maan lipun alareunan väri ei suinkaan ole keltainen, vaan kultainen (Schwarz-Rot-Gold). Laajemmin väri on positiivisena pidetyn auringon symboli. Aurinkoisuudessa on lämpöä, onnellisuutta, iloa ja toivoa, jota keltaiset sadetakitkin viestittävät ultrabrasti keskellä kalseaa päivää. Jos optimismi olisi väri, saisi sekin todennäköisesti keltaiset vaatteet. Keltaisia vaatteita löytyy myös äitiyspakkauksista, sillä väri ei ole yhtä sukupuolittunut kuin punainen ja sininen, kaksi muuta pääväriä. Kaikessa iloisuudessaan keltainen voi aiheuttaa turhautumista, vihaa ja vauvan itkua. Väri heijastaa paljon valoa, joten keltainen on fysiologisesti silmälle väsyttävä. Tästä syystä keltainen on väreistä kaikkein näkyvin, mikä selittää, miksi New Yorkin taksit, liikenteen hirvivaroituskyltit ja supermarkettien logot ovat juuri keltapohjaisia. Ilon lisäksi keltainen symboloi varovaisuutta ja vaaran tuntua.

Luonto, onnekkuus, turvallisuus, tuoreus, kokemattomuus ja kateus. Näistä merkityksistä on vihreä tehty. Vihreästä toiminnasta eli ympäristötietoisuudesta viestii vihreä kierrätysmerkki, ja vihreä neliapila tuo onnea – ilmeisesti muille paitsi keskustalle. Joitakin väri rauhoittaa psykologisesti, toiset ovat vihreitä kateudesta, ja osa tarvitsee vihreää – eli dollareita. Kiinassa miehillä ei näe vihreitä hattuja, sillä tämä viittaisi vaimon tehneen aviorikoksen. Idässä vihreä symboloikin uskottomuutta, mutta samalla myös korkeaa arvostusta nauttivia henkilöitä, nuoruutta, hedelmällisyyttä ja uutta elämää. Merkitykset kumpuavat vehreän luonnon symboliikasta. Vihreää pidetään hedelmällisen elämän värinä myös Lähi-idässä. Väri liitetään lisäksi onneen, moninaisesti ymmärrettävään rikkauteen sekä perinteisesti islaminuskoon. Vihreä väri näkyykin useissa lipuissa uskonnon symbolina. Sen sijaan Meksikossa vihreä on maan kansallisväri, joka kuvastaa itsenäisyyttä. Indonesiassa vihreä on kielletty väri, sillä eläväisen myytin mukaan Etelämeren kuningatar hukuttaa vihreäpaitaiset mukanaan mereen. Myytissä piilee loogisuus, sillä vihreitä vaatteita on haastavaa bongata merestä tai viidakon vehreydestä. Samasta viidakon vaarallisuuteen liittyvästä syystä Etelä-Amerikassa vihreää pidetään kuoleman värinä.

Musta enkeli, musta mieli, musta lista, musta huntu. Mustasta väristä välittyy negatiivisia mielikuvia kielen kautta. Väri, joka imee värispektrin kaiken valon, edustaa lähes kaikkialla maailmassa kuolemaa, pahuutta, sairautta ja huonoa tuuria. Kirkossa liturgista mustaa väriä käytetään Jeesuksen ristiinnaulitsemispäivänä pitkäperjantaina. Mustaan verhoudutaan yhä suruaikana, vaikka käytäntö on ennen ollut vielä mittavampi. Täydentävästi muinaisessa Egyptissä ja nykyisin Lähi-idässä musta edustaa surun ja kuoleman lisäksi myös uudelleensyntymistä. Kuoleman lisäksi mustalla on kuitenkin myös monia muita merkityksiä. Afrikan kulttuureissa musta on liitetty ikään, tarkemmin täysi-ikäisyyteen ja sen tuomaan kypsyyteen, sekä maskuliinisuuteen. Länsimaissa mustaa pidetään sivistyneisyyden ja siihen liittyvän asiallisuuden värinä. Virallisiin tilaisuuksiin pukeudutaan pikkumustaan mekkoon tai mustaan pukuun. Kokomusta asu luo pukeutumisohjeiden mukaan tyylikkään, määrätietoisen, ajattoman ja menestyneen kuvan. Kaiken lisäksi mustat vaatteet hoikentavat, kuten mainoslauseet niin usein muistuttavat.

”Indonesiassa vihreä on kielletty väri, sillä eläväisen myytin mukaan Etelämeren kuningatar hukuttaa vihreäpaitaiset mukanaan mereen.”

Lumessa kaikuu värisävyjen sinfonia, sillä valkoisessa valossa yhdistyvät kaikki spektrin värit. Väri tuo nenään sairaalan steriilin hajun, ja kulttuurillisesti valkoinen heijasteleekin melko universaalisti puhtautta. Kulttuurista riippuen puhtaus näyttäytyy niin viattomuutena kuin kuolemana. Valkoinen on myös suremisen väri, sillä esimerkiksi Kiinassa ja Kambodžassa se liitetään kuolemaan. Kummassakin valtiossa vaikuttaa buddhalaisuus, jossa uskotaan jälleensyntymiseen. Pukeutumalla valkoisiin suruvaatteisiin vainajan perhe haluaa tukea jälleensyntymistä, maallisen elämän taakasta vapautumista, puhdistumista. Valkoinen symboloi lisäksi hyveellisyyttä ja uhrausta. Kristinuskossa valkea kyyhky on Pyhä henki, ja elämänsä uhrannut Jeesus on sonnustautunut valkoisiin kaapuihin. Morsian pukeutuu neitseelliseen, norsunluun väriseen leninkiin perinteestä – vaiko sittenkin korostaakseen siveyttään?

Aivot ovat tärkein sukuelin Teksti: hanna catani Kuvat: silje catani

Noin puolet maailman kulttuureista antaa yksilöiden vapaasti valita puolisonsa. Jälkiteollisessa, modernisoituneessa yhteiskunnassa parisuhteen perustaksi on noussut romanttisen rakkauden ihanne. Onko romanttisen rakkauden konsepti populaarikulttuurin tuote vai onko sillä biologinen perusta? Mikä saa hyppäämään ventovieraan kanssa sänkyyn? Entä miksi aloitamme parisuhteen? Ja miksi alkuhuuma ei kestä? Himohormoneita ja rakkaushuumetta Evoluutiobiologien mukaan rakkaus ei ole tunne, vaan fysiologinen reaktio. Antropologit (muun muassa Jankowiak ja Fischer) ovat antropologisen aineiston perusteella päätelleet, että romanttista rakkautta esiintyy ainakin 166 maailman kulttuurissa. Romanttinen rakkaus on siis hyvin todennäköisesti ihmisen biologinen ominaisuus, eikä esimerkiksi kulttuurin myötä opittu konsepti. Evoluutiopsykologi Markus Rantalan mukaan rakkaus jaotellaan perinteisesti seksuaaliseen himoon, romanttiseen rakkauteen ja pitkään parisuhteeseen tarvittavaan kiintymykseen. Näillä kaikilla on erilainen fysiologinen perusta, jonka perusteella ne on mahdollista erottaa toisistaan. Himoon vaikuttavat sukupuolihormonit, kuten testosteroni. Korkea testosteronitaso lisää himon tunnetta sukupuolesta riippumatta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan

sukupuolihormoneissa tapahtuu jo tapaamisvaiheessa muutoksia, joiden ansiosta naisen testosteronitaso lähes tuplaantuu ja miehellä puolittuu. Tapaamisosapuolten hormonitasot muuttuvat kaikenlaisissa suhteissa niin, että osapuolet ovat empaattisempia ja joustavampia. Mielihyvähormoni serotoniinin määrä nousee, mikä heikentää tunnepohjaisen oppimisen keskusta, mantelitumaketta. Serotoniinin voimakas purkautuminen muistuttaa ekstaasin kaltaista hyvänolon tunnetta. Serotoniinin ja sukupuolihormoneiden yhdistelmä altistaa seksuaaliselle kanssakäymiselle sekä sinkkuna että parisuhteessa. Himoa voi tuntea moniin ihmisiin (tai asioihin) yhtä aikaa tai erikseen. Rantalan mukaan myös henkilön aivojen rakenteella on merkitystä. Välittäjäaineiden suhteet vaihtelevat eri ihmisillä, ja dopamiini, serotoniini, testosteroni tai estrogeeni voivat vaikuttaa henkilön persoonaan ja käytökseen seksuaalisissa suhteissa. Esimerkiksi korkea testosteronitaso laskee kykyä kiintyä kumppaniin. Partosen mukaan rakastuneen ihmisen aivoissa voidaan aivokuvauksen avulla havaita samanlaisia vaikutuksia kuin morfiinilla ja kokaiinilla. Morfiini vähentää kivun ja nälän tunnetta, ja kokaiini piristää antaen samalla euforisen onnen tunteen. Tämä kehon oma opioidi- ja huumetuotanto voimistaa muun muassa oksitosiinin eli kiintymyshormonin vaikutusta, mikä taas saa aikaan huomion keskittymisen rakastumisen kohteeseen. Hyvät ominaisuudet korostuvat ja huonot

”Serotoniinin voimakas purkautuminen muistuttaa ekstaasin kaltaista hyvänolon tunnetta.” jäävät huomiotta. Huuma- eli ludusvaiheessa aivojen etulohkon kuorikerroksen toiminta hiipuu, jolloin looginen ajattelukyky häiriintyy.

No mitäs nyt sitten?

Rakastumisen hormonimyrskyn rauhoituttua suhde päättyy tai siinä siirrytään romanttiseen ja kiintymykVideopelejä pelatessa aivoissa erittyy mielihyvähormo- selliseen rakkauteen. Hormonitasojen tasaantumista ni dopamiinia, johon voi syntyä riippuvuus. Tällöin do- nimitetään myös parisuhteen vakiintumiseksi. Serotopamiiniannosta hakee pelaamalla uudestaan ja uudes- niinitason laskiessa mantelitumake vilkastuu, ihmisen harkintakyky paranee ja hän pysyy myös paremmin taan. Rakastuneen aivoissa on käynnissä samanlainen palkitsevan addiktoiva dopamiinipumppu. Rakastuessa uskollisena suhteessa. Tällöin sitä tosin huomaa herkemmin myös rakastetun virheet. prefrontaalisen aivokuoren hermosolut rauhoittuvat, mikä saa aikaan virkeyden ja positiivisuuden tunteita. Mantelitumakkeen toiminnan hiipuminen puolestaan Kiintymyshormoni oksitosiinia kehittyy esimerkiksi johtaa siihen, että tunneoppiminen heikkenee. Rakas- äidin imettäessä lastaan sekä orgasmin tai koskettelun aikana. Oksitosiini linkittyy seksissä tunnettuun tuminen muistuttaa stressitilaa, jossa lisämunuaiset tuottavat kortisolia. Tämä auttaa keskittymään omaan mielihyvään. Erityisesti naisilla oksitosiinin tuotanto lisääntyy ennen orgasmia, mikä lisää kiintymyksen rakastettuun. tunnetta ja vähentää ahdistusta. Koskettelun ja kaikkia osapuolia tyydyttävän seksuaalisen kanssakäymisen Aivokuvantamisen avulla kerätyn tiedon mukaan rakastuneen aivoissa tapahtuu sama reaktio riippumat- avulla ylläpidetään keskinäistä kiintymystä. Mikä tahansa sosiaalinen suhde tosin lisää ihmisen oksitosiinin ta sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Himo ja rakkaus aktivoivat aivoissa eri aivoalueet, joten tuotantoa. Keskinäiseen luottamukseen taas vaikuttaa vasopressiinihormoni. periaatteessa olisi mahdollista mitata, onko henkilö rakastunut kumppaniinsa. Aivokuvausten lisäksi myös Väestöliiton professorin Anna Rotkirchin mukaan verikokeissa voisi näkyä, löytyykö edelleen rakastumiseen viittaavia hormonimuutoksia, vai onko rakastumi- ihminen hyötyy tasapainoisesta ja kiintymyksellisestä nen loppunut ja hormonitilanne palannut normaaliksi. parisuhteesta. Parisuhteessa elämisellä on myös lukuisia terveyshyötyjä: se vähentää psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia sekä korottaa elinikää. Seksillä ja kumppanuutta Rakastumisen vaikutukset voivat olla hyvin voimakvahvistavilla hormoneilla on suuri rooli parisuhteen kaita, eivätkä ne aina johda hyvään lopputulokseen. muotoutumisessa. Vaikka rakastumisen aivokemia saa Tutkimusprofessori Hannu Lauerman mukaan meidät ottamaan riskin ventovieraan ihmisen kanssa, rakastumisen loppuminen tai rakastetun jättäminen voi aiheuttaa valtavia äkillisiä muutoksia ihmisen aivo- näyttää siltä, että kaikesta huolimatta uhkapeli edelleen kemiassa ja hormonitasapainossa, mikä voi johtaa ma- kannattaa. sennuksen lisäksi jopa henkirikokseen tai itsemurhaan. Rakastumisen huumavaiheen päättyessä dopamiinin tuotanto laskee, jolloin ihminen kokee pettymyksen tunteita ja muita vieroitusoireita. Ihminen saattaa kompensoida näitä muutoksia hakemalla jatkuvasti uusia rakkaussuhteita tai hankkimalla dopamiini-fiksauksen esimerkiksi uhkapeleistä.

Kuka luulet olevasi, ibe? Teksti: henna ukkonen Kuvat: albert romppanen

Kuka luulet olevasi, ibe? Mä vain luulen olevani, mutta en todellakaan tiedä kuka mä oon.

Uusi levysi perkele! ilmestyi syyskuussa. Miltä levyn vastaanotto on tuntunut? Olin positiivisesti vähän yllättynyt, vaikka kyllä odotinkin, että se otettaisiin vastaan hyvin. Tällä hetkellä on rentoutunut fiilis, tuntui hyvältä laittaa se nyt ulos.

Uusi levysi kertoo kahden persoonan, iben ja perkeleen vuoropuhelusta. Kuka tai mikä tämä perkele on? Perkele ei varsinaisesti ole mikään konkreettinen persoona tai hahmo, se on enemmänkin kaikenlaista epäluuloa ja itsensä kyseenalaistamista. Perkele edustaa haasteita ja kysymyksiä, joihin jokainen meistä törmää. Perkeleellä loin tälle kaikelle kasvot.

Molemmat-biisin lopussa kuuluu keskustelu, jossa kuvaillaan sinun ja perkeleen suhdetta hyväksi ja sanotaan, että haluat perkeleen ottavan sinusta vallan. Miksi? Perkeleen edustamia kysymyksiä ja haasteita ei kannata pelätä, vaan ne tulisi ottaa vastaan. Ne saattaa tuntua vaikeilta, mutta niitä läpikäymällä kehittyy ja kasvaa ihmisenä.

Inseptio-biisissä laulat, että toivot maailman muuttuvan. Jos saisit päättää, mitä haluaisit maailmassa tai nykyisessä yhteiskunnassa muuttaa? Mä toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat olla haavoittuvaisempia, luottaa toisiinsa ja nähdä mahdollisimman paljon hyvää muissa ihmisissä. Ei kuitenkaan sillä tavalla sinisilmäisesti, vaan siten, että ihmiset kuuntelisivat enemmän niitä omia perkeleitään ja olisivat avoimempia niiden kanssa.

Et ollut somessa uutta levyä tehdessäsi ja olet maininnut, että mitä vähemmän ruutuaikaa, sitä paremmin voit. Some on kuitenkin tärkeä alusta artistille ja olet esimerkiksi tutustunut yhteistyökumppaneihin Instagramissa. Millainen suhde sinulla siis on someen? Jos mä olen jonkun ihmisen kanssa yhteistyökumppani tai kaveri somessa, niin siinä täytyy olla myös se oikean elämän bondi. Mutta yritän välttää sellaista turhaa selailua. Olen katsonut puhelimen ruutuajan laskurista, että niinä päivinä, kun olen ollut kuuden tunnin sijasta kolme tuntia kännykällä, niin mulla on ollut sikana parempi päivä. Siitä on aika helppo vetää johtopäätöksiä.

Miten suhtaudut julkisuuteen ja esillä olemiseen? Saan olla vielä aika rauhassa. Ja tähän pätee sama juttu kuin edelliseen kysymykseen: mitä vähemmän tuijottaa sitä ruutua, jossa se julkisuus on, niin sitä vähemmän se vaikuttaa elämään millään tavalla.

”Mä toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat olla haavoittuvaisempia, luottaa toisiinsa ja nähdä mahdollisimman paljon hyvää muissa ihmisissä.” Koetko julkisuuden tavoittelemisen arvoisena asiana? Julkisuus on mulle enemmän musiikin sivutuote. Jos julkisuutta ei osaisi käsitellä, niin sitten se olisi tosi negatiivinen juttu. Mullakin on aiemmin ollut sellaisia vaiheita. Täytyy pitää se tatsi oikeaan elämään, niin sitten se ei häiritse tai vaikuta ainakaan huonolla tavalla.

2020 ja korona – kuvaile elämääsi ja ajatuksiasi poikkeusolojen aikana. Tämä uusin levy on tehty lähes kokonaan koronan aikana, eli se on aikansa tuotos. Mulla on ollut hyviä ja huonoja päiviä, mutta oon ehtinyt miettimään enemmän kuin varmaan koskaan ennen. Ja se on ollut musta tosi hyvä juttu. Mä ainakin koen, että tämä vuosi on ollut mulle henkilökohtaisen kasvun kannalta tosi tärkeä.

Millaista kasvua tarkoitat? Mulle ei koskaan tuu sellaista made it -fiilistä, liittyi se sitten henkiseen kasvuun tai musiikkiin. Henkisesti voi aina kasvaa, eikä siinä ikinä tule täysin tyytyväinen fiilis. Olen siis oppinut nauttimaan itse siitä kasvamisesta. Ja musiikissa itse siitä tekemisestä, ettei ajattele vain niitä saavutuksia. Mulla on siis ajatusmalli muuttunut siten, että tiedostan sen matkan olevan itsessään se määränpää.

Millainen suhde sinulla on artistiuteen tai artistiminääsi? Pystyn seisomaan kaiken sen takana, mitä mä sanon iben, Ilmari Kärjen tai vaikka perkeleen nimissä. En koe, että mulla olisi alter egoja. Ja jos vaikka tekisin jotain tyhmää, en voi sanoa, että se oli toi ibe. Että kyllä mä oon ihan yhtenä kokonaisuutena tässä.

Jos et olisi artisti, mitä tekisit? Tää on vaikea kysymys. Haluaisin tehdä jotain luovaa työtä. Jotain sellaista, joka matchaisi mun arvomaailman kanssa. Mutta en mä osaa sanoa mitään yksittäistä. Ehkä mä vaan kirjoittaisin.

Onko sinulla varavaihtoehtoa artistiudelle? Koko ajan, kun mä teen sitä mitä mä haluan, eli nyt tätä musiikkia ja kaikkea sen sivussa olevia asioita, opin tosi paljon myös siitä, mitä kaikkea muutakin voisin tehdä. Mulla on sellainen olo, ettei mun tarvitse keksiä plan b:tä, vaan se tulee tässä samalla. Eikä tämä musajuttukaan ole minkään yhden langan varassa.

Hait opiskelemaan filosofiaa tänä vuonna. Aiotko hakea vielä uudestaan? En osaa sanoa. Mä luen ja opiskelen omatoimisesti jo aika paljon.

Mitä luet nyt? Onko kirjavinkkejä? Nyt oon lukenut sellaista kirjaa kuin Hyvän historia. Se on tosi hyvä, suosittelen.

Mitä seuraavaksi, ibe? Menen laittamaan ruokaa.

”Henkisesti voi aina kasvaa, eikä siinä ikinä tule täysin tyytyväinen fiilis.”

Ero

Teksti ja kuvat: Aliisa

Olenko

mitä syön? Teksti: outi spolander Kuvat: sanni Sirén Suhteemme ruokaan on viimeisten vuosikymmenten aikana sekä monipuolistunut että monimutkaistunut. Samaan aikaan, kun olemme päässeet irti erilaisista satokausiin tai maantieteellisiin sijainteihin liittyvistä saatavuusrajoitteista, on ruokavaliosta kehkeytynyt kompleksinen identiteettikysymys. Ruokavalintojen tulisi tuottaa nautintoa, näyttää visuaalisesti miellyttäviltä, edistää terveyttä, korreloida arvojemme kanssa ja pelastaa maailma – sekä toivottavasti näiden ohella myös pitää meidät kylläisinä. Lokeroita kaikille ja kaikelle Vegaani, sekaani, lakto-ovovegetaristi, laktovegetaristi, pescovegetaristi, kotivegaani ja fleksaaja. Erilaisia ruokavalioihin perustuvia termejä ja titteleitä kehitetään lisää jatkuvasti. Ruoka-aineallergioiden yhteydessä ruokarajoitteisiin viittaavat nimikkeet ovat hyödyllisiä ja arkea helpottavia, mutta välttämätön tarve lokeroida kaikki ihmiset ruokavalioiden perusteella tuntuu keinotekoiselta. Pystymme toki luokittelujen kautta perustelemaan ulkopuolisille ruokavalintojamme sekä selittämään yksinkertaisemmin, miksi emme valikoituja ruoka-aineita halua tai pysty syömään. Mutta luokittelujen pohjimmainen syy tuskin kuitenkaan on se, että pystyisimme joka päivä muistuttamaan itseämme siitä, mitä saamme tai emme saa syödä. Tarve luokitteluihin ja lokeroihin onkin luotu meille ulkoapäin.

”Kestävää ja terveelle pohjalle rakennettua ruokasuhdetta tuskin voi saavuttaa pelolla ja virheistä rankaisemalla.”

Tarkkojen luokittelujen kylkiäisenä soppaan sekoitetaan usein rajoittuneisuutta, ehdottomuutta ja syyllisyyttä. Tahallista tai tahatonta poikkeamista itselleen asettamasta ruokavaliosta ei kuitenkaan tarvitse ajatella virheenä, vaan sitä voi ajatella elämään kuuluvana joustavuutena. Vaikka ruoka-aineiden rajoittamisen taustalla olisi hyvää tarkoittava motiivi, tulisi ruokavalion ensisijaisesti palvella syöjänsä terveyttä, eikä aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa. Kestävää ja terveelle pohjalle rakennettua ruokasuhdetta tuskin voi saavuttaa pelolla ja virheistä rankaisemalla. Huomion tulisikin kiinnittyä yksittäisten valintojen sijaan kokonaiskuvaan. Mitä lautaselle sitten kannattaisi laittaa, jotta valinnat olisivat ympäristöystävällisiä, terveellisiä ja vielä edullisiakin? Vaikka vegaaninen ruokavalio on tutkimustulosten valossa todettu ympäristöä vähiten kuormittavaksi, ei ehdoton eläinperäisistä raaka-aineista kieltäytyminen ole ainoa keino oman ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja terveyden edistämiseksi. Huolimatta siitä, että julistin ruokavalintoja rajoittavat luokittelut aiemmin teennäisiksi ja taipumattomiksi, tutustun seuraavaksi paremmin uusimpaan termitulokkaaseen, fleksaamiseen. Vaikka termi kuulostaakin huvittavasti nuorison keksimältä anglismilta, on sen toiminta-ajatus tarkemman tutustumisen arvoinen. Fleksaamisella eli fleksitaarisella ruokavaliolla tarkoitetaan nimensä mukaisesti joustavaa kasvissyöntiä. Fleksaaja pyrkii ruokavaliossaan lisäämään kasvisten käyttöä sekä vähentämään lihan kulutusta motiivinaan ympäristöystävällisempi ja terveellisempi tapa syödä. Vaikka Cheek tuskin vuonna 2014 tarkoitti joustavaa kasvisruokavaliota räpätessään flexaamisesta, ovat kasvissyönti ja kasvisten lisääminen ruokavalioon olleet kasvavia trendejä viime vuosina. Fleksaamisessa ei ole tarkoitus asettaa tarkkoja sääntöjä sille, kuinka suuri prosentuaalinen osuus ruokavaliosta koostuu kasviksista, vaan ruokavalio perustuu valinnanvapaudelle. Fleksaamisessa kaikki pienetkin askeleet kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota ovat merkityksellisiä.

Herää kysymys, pitääkö tällaisellekin nyt olla oma terminsä. Kenties, jos sen avulla voidaan kannustaa kuluttajia tekemään kestävämpiä ruokavalintoja. Termin suhteellisen tuntemattomuuden vuoksi itsensä esitteleminen fleksaajana saattaa vaatia vielä muutaman täsmennyksen, ettei termin käyttäminen muodostaisi mielikuvaa omilla kulutusvalinnoilla leveilystä. Kuten aiemmin totesin, kasvipainotteiseen ruokavalioon pyrkiminen ei kuitenkaan vaadi itsensä tituleeraamista fleksaajaksi. Virheettömiä vihanneksia Ruoan ja ruoantuotannon ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastelun kohteena ovat useimmiten yksittäiset tuotteet ja raaka-aineet kasvihuonepäästöjen aiheuttajina. Luokittelujen ja lokeroiden ulkopuolelle jää kuitenkin monia ympäristötekoja, joita voi soveltaa omaan arkeen ruokavaliosta riippumatta. Merkittävimpänä yksittäisenä askeleena on kotitalouksien ruokahävikin vähentäminen. Vaikka ilmastonmuutosta hillitsevät toimet vaativatkin laajoja muutoksia yhteiskunnan tasolla, ei oman roskapussin sisältöön perehtyminen vaadi käskyä korkeammilta tahoilta. Ympäristötietoisimmille kuluttajille faktat ja tilastot ovat varmasti tulleet tutuiksi, mutta kerrataan kuitenkin: ruokahävikiksi lasketaan jäte, jonka syntyminen olisi voitu välttää paremmalla ennakoinnilla, valmistamisella tai toisenlaisella säilyttämisellä. Suomessa ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa, mikä tekee yksilön aiheuttaman ruokahävikin painolastiksi 20–25 kiloa (Luonnonvarakeskus). Tietoa ruokahävikin ilmastovaikutuksista siis löytyy, mutta miten sen voisi kanavoida toiminnaksi? Ruokakauppojen tarjonnan lisääntyminen heijastuu kiistatta kulutustottumuksiimme. Kiireisen arjen keskellä tuntuu houkuttelevalta astella ruokakauppaan ostamaan ainekset johonkin, mitä haluamme juuri sillä hetkellä, tai tilata sama annos suoraan kotiin kuljetettuna. Suunnittelemattomuus ja jatkuva kaupassa ravaaminen johtavat valitettavan usein ruokahävikin muodostumiseen, kun aiemmin ostetut raaka-aineet siirtyvät jääkaapin takimmaiseen nurkkaan uusien ostosten tieltä. Ruokakaupassa meitä odottaa vaihtoehtojen loputtomuus. Mitä ikinä mieleemme juolahtaakaan haluta, voimme olettaa kaikkien ateriaan vaadittavien raaka-aineiden löytyvän markettien valikoimista. Vihannes- ja hedelmäosastolla ostoskoriin voi halutessaan kerätä vain täydellisimmin muotoutuneet yksilöt ja leipähyllyllä kaivaa häpeämättä sen kaikista kauimmaisen leipäpussin, jossa on pisimmälle ulottuva parasta ennen -päiväys. Ruoantuotannon kehitys on etäännyttänyt meidät ruoan alkuperästä ja jättänyt suurimmalle osalle kuluttajista esitettäväksi vain vaativan ja laatutietoisen ostajan roolin.

Rajattomalta tuntuvan valinnanvapauden vuoksi ruokasuhteemme perustuu epärealistisille odotuksille tuotteiden täydellisyydestä. Mikään luonnollinen ei ole virheetöntä, mutta silti vaadimme sitä kuluttamiltamme elintarvikkeilta. Edellisen päivän paistopisteen tuotteiden tai sinkkubanaanien epätäydellisyyttä korostetaan asettamalla ne erilleen muista tuotteista sekä alentamalla ne laadultaan alempiarvoiseen luokkaan. Näin kuluttajille tehdään selväksi, etteivät nämä tuotteet vastaa sitä tasoa, johon ruokakauppa pyrkii. Kakkosluokan tuotteiden ostamisesta on tullut jalo hyväntekeväisyysele, vaikka jaottelu täydellisiin tai epätäydellisiin tuotteisiin tuntuu itsessään olevan pitkälle kehittyneen ruokakulttuurin etuoikeus.

”Ruoantuotannon kehitys on etäännyttänyt meidät ruoan alkuperästä ja jättänyt suurimmalle osalle kuluttajista esitettäväksi vain vaativan ja laatutietoisen ostajan roolin.”

Ratkaisuja ruokahävikkiin Kaappeihin kertyy mitä ihmeellisimpiä purkkien ja pussien loppuja, mutta onko mitään palkitsevampaa kuin saada hyödynnettyä ruoanlaitossa viimeisetkin jämät jääkaapista? Kekseliäisyyden kehittämisestä hyötyy niin henkilökohtainen ruokabudjetti kuin ympäristökin. Ruokahävikistä aiheutunut rahallinen menetys henkilöä kohden on keskimäärin 125 euroa vuodessa. Summalla voisi jätteen tuottamisen sijaan syödä esimerkiksi kahden kuukauden arkilounaat Unicafessa. Ruokaostokset kannattaakin suunnitella etukäteen muistellen kaappien sisältöä ja mahdollisesti pilaantumassa olevia elintarvikkeita. Suunnittelemattomuuden ja laatutietoisuuden ohella yksi ruokahävikin vähiten tunnetuista aiheuttajista on yhteisöllisyyden puute. Elintar-

vikkeiden valtavat pakkauskoot eivät suosi yksinasuvaa, minkä vuoksi yhden hengen kotitalouksissa syntyykin eniten ruokahävikkiä. Auton hansikaslokeron kokoiseen pakastimeen ei ole mahdollista säilöä sekä ylijääneitä aterioita, satokausivihanneksia että mökiltä kerättyjä mustikoita ilman harjaantuneita tetristaitoja. Myös yhden hengen pasta-annoksen keittäminen on kirjoittajan empiirisen tutkimuksen mukaan mahdottomuus, vaikka väitteelle ei valitettavasti löydy vielä tieteellistä taustaa. Ruokailuhetkien yhteisöllisyydellä onkin sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämisen ohella ruokahävikin syntymistä vähentävä vaikutus. Syyskuun 29. päivänä vietettiin ensimmäistä YK:n kansainvälistä päivää ruokajätteen ja -hävikin tietoisuuden lisäämiseksi. Globaalin ruokajätteen vähentämisen taustalla on tavoite kasvattaa ruuan saatavuutta haavoittuvassa asemassa oleville, alentaa hiilidioksidipäästöjä sekä vähentää painetta maan- ja vedenkäyttöön ruoantuotannossa (Food and Agriculture Organization of the United Nations). Vaikka arkiset ruokaan liittyvät valinnat tehdään kaupan ja keittiön välillä, suurimmat ruokaan liittyvät haasteet eivät kuitenkaan koske henkilökohtaisia ruokaidentiteettejämme tai ruokavalioiden kautta tehtyjä luokitteluita. Taloudellisen kehityksen ja kansainvälisen yhteistyön avulla olemme saavuttaneet tilanteen, jossa monet aiemmin harvinaisiksi ylellisyystuotteiksi lasketut elintarvikkeet ovat osa arkipäiväisiä ruokaostoksiamme. Kehitys voi kuitenkin muuttua koettelemukseksi, jos emme pysty kääntämään kulkusuuntaa kohti ympäristölle ja terveydelle kestävämpiä valintoja.

”Suunnittelemattomuuden ja laatutietoisuuden ohella yksi ruokahävikin vähiten tunnetuista aiheuttajista on yhteisöllisyyden puute.”

Oodi polyamorialle ja muille nykykonventiot kyseenalaistaville suhteille Teksti: Nalle Kuvat: Anna enbuske Vaikka tällä tekstillä on vain yksi kirjoittaja, on se todellisuudessa syntynyt vuosien myötä lukuisten ihmisten yhteistyönä. Kiitän erityisesti kaikkia haastattelemiani ihmisiä, jotka rohkeasti toteuttavat omaa ihmissuhdefilosofiaansa, heidän tarjoamistaan arvokkaista näkökulmista ja kommenteista. Kiitän myös heitä, jotka eivät ymmärrä, mutta ovat valmiita dialogiin. Oppimis- ja ymmärtämisprosessi jatkukoon. Autoetnografinen ihmissuhdetutkimus Pidin pitkään omaa ihmissuhdefilosofiaani täysin yksityisenä asiana. Ajattelin sen olevan laajemmasta yhteiskunnallisesta kuvasta irrallinen preferenssini järjestää yksityiselämäni, jonka kautta mahdollistan yhteiskunnallisen toimijuuteni. Tämän kirjoittaminen tuntuu jälkeenpäin kovin hassulta: ikään kuin se maailma, jota parannan, ei olisi se maailma, jossa elän. No, se oli kuitenkin todellisuuteni. Useamman vuoden ajan olen pohtinut erilaisten ihmissuhdetyyppien määritelmiä, merkityksiä ja toteutuksia. Tein tuttavieni parissa kyselytutkimusta siitä, miten he käsittivät kumppanuuden ja ystävyyden eron. Kuulin esimerkiksi, että ”se fiilis on vain erilainen”, ”kumppania haluaa seksuaalisesti” ja ”kumppania rakastaa romanttisesti, ystävää ystävänä”. Nämä virkkeet ovat epäilemättä todellisuutta niille ihmisille, joiden kanssa keskustelin. Jäin kuitenkin itseäni tyydyttävää vastausta vaille, ja olin paremman ymmärryksen tarpeessa siitä, mitä minulta ihmissuhteissa odotettiin ja mitä minulla oli oikeus niissä haluta. Tunnustelin ja pyörittelin, peilasin ja vertasin kokemuksiani kuunnellessani muita.

”Lisää ihmisiä on lisää osaamista. Enemmän ihmisiä, joilta kysyä apua, jotka kuuntelee, jotka inspiroi. Tästä seuraa orgaaninen turvallisuuden tunne, joka on laadullisesti jotain aivan muuta kuin uskollisuuslupaus tai sormukset.” Vähitellen järkeenkäyvimmäksi johtopäätökseksi muodostui ajatus siitä, että laadullisesti ystävyydellä ja kumppanuudella ei ole eroa. Että kumppanin kanssa usein nussitaan ja ollaan muutenkin todella läheisiä ja luottamuksellisia, mutta loppujen lopuksi kyseessä on sama välittämisen, ymmärtämisen ja yhteyden tunne kuin ystävienkin kanssa. Että teoriassa kaikki paitsi perheenjäsenet ja muut perheenjäseniksi verrattavat ihmiset ovat potentiaalisia kumppaneita. Että koska kumppanin kanssa saa kokeilla laajemmin erilaisia lähellä olemisen tapoja, seuraa kehollisesta läheisyydestä usein myös vahvempi emotionaalinen yhteys. Oman elämäni filosofia Ihmissuhdemaailmankuvassani ihmiset jakautuvat kolmeen tyyppiin: on tuntemattomia, perheenjäseniä ja tuttuja. Näistä ensimmäinen on helpoin joukko määritellä, sillä tuntemattomat ovat ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut. En ole koskaan todistanut kokemuksen tasolla heidän olemassaoloaan. Vaikutamme tietenkin toiminnallamme toisiimme, mutta emme saa palautetta toiminnastamme. Tuntemattomilla on kuitenkin jatkuva potentiaali tulla tutuiksi. Perheenjäsenten kanssa yhteys on poikkeuksellinen, koska siinä oletetaan yhteyden olevan katkeamaton, vaikka mikä tapahtuisi. Tietenkin välit vanhempiin, sisaruksiin tai kummitätiin voivat katketa, mutta lähtökohtaisesti sitä pyritään välttämään tilanteen kivuliaisuuden vuoksi. Lisäksi perheenjäsenten kanssa jaetussa läheisyydessä ei ole mitään seksuaalista. Tutut muodostavat monimutkaisimman joukon. He ovat ihmisiä, joita olen kohdannut, joiden kanssa olen viettänyt aikaa, joiden unelmia ja pelkoja olen kuunnellut ja joihin olen samastunut. He jakautuvat kulttuurissamme kahteen alajoukkoon, ystäviin ja kumppaneihin, jotka erottaa se, että ystävien kanssa yksi elämän osa-alue on suljettu yhdessäolosta pois. Tämä osa-alue, seksuaalisuus, liitetään niin usein kaikkeen fyysiseen kontaktiin, että ystävyyssuhteissa oikeastaan kaikki fyysinen läheisyys on usein lähes olematonta. ”Tutkijoilla on oikeesti hankalaa tutkia perinnöllisyysjuttuja, koska ihmisillä ei todellakaan aina oo ne biologiset vanhemmat, jotka paperilla lukee. Siksi onkin hassua, että monogamia on pysynyt niin vahvana normina. Pellin alla tapahtuu, miksi sitä pitäisi piilotella?”

”Näen, että ystävyyslaatikon ja kumppanuuslaatikon väliin jää harmaa alue, jota myös kielletyksi voisi kutsua.” On tärkeää tarkentaa, että kuvaan tässä havaitsemiani länsieurooppalaisia tendenssejä. Tämä ei tarkoita, etteikö näiden kahden joukon ympärille ja ulkopuolelle mahtuisi kaikenlaisia normit kyseenalaistavia tai toisenlaisesta yhdessäolosta kiinnostuneita ihmissuhteita. Avoimet suhteet, platoniset suhteet, BDSM ja panokaveruus ovat kaikki niistä esimerkkejä. Näitä yhdistää se, että ne ovat aina jollain tavoin poikkeuksellisia olemisen tapoja ja tapahtuvat rajatussa ympäristössä. Harmaa alue ”Populaarikulttuuri ja moni monogaminen deitticoach asettaa parisuhteet valtataisteluksi, jossa mies koittaa saada mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman vähällä vaivalla, ja nainen koittaa saada mahdollisimman paljon rahallista tai emotionaalista hyötyä ilman seksiä. En halua ottaa osaa tähän seksinegatiiviseen dynamiikkaan.” Koen, että tämä historialliseen kehitykseen ja uskontoon perustuva jako ja normi ystävyyden ja kumppanuuden välillä on pitkälti mielivaltainen. Olisi aivan liian suuri sattuma, jos kaikki haluaisivat olla seksuaalisesti vain yhden ihmisen kanssa. Pettämis- ja erotilastot kertovat, etteivät monet ihmiset halua. Ja lisäksi on sääli, että seksuaalisuus yhdistetään niin vahvasti kaikkeen fyysiseen kontaktiin. Ystävyyssuhteista inhimillisen hyvinvoinnin kannalta niin tärkeä asia kuin kosketus puuttuu usein jopa täysin. Näen, että ystävyyslaatikon ja kumppanuuslaatikon väliin jää harmaa alue, jota myös kielletyksi voisi kutsua. Kielletyllä tarkoitan sitä, että sinne astumista pidetään kulttuurissamme epäilyttävänä. Se on alue, jonka käsittelyyn meillä ei ole kieltä ja jota emme ymmärrä, alue, jossa meillä ei ole kulttuurisia normeja ja tapoja ohjaamassa toimintaamme. Siellä tapahtuvat asiat ovat tabuja, jotka jaetaan oudoksi leimautumisen pelosta vain luotettavien läheisten kanssa. ”Minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että toisinaan ihastun johonkuhun toiseen. Seksuaalisuuteni on aidosti oma asiani, vaikka olen suhteessa. Olen myös avoimempi erilaisille tulevaisuudenkuvioille.” Ja se on tila, jossa mikään ei ole lähtökohtaisesti kiellettyä, kunhan toiminta on suostumuksellista ja muita kunnioittavaa. Jossa inhimillisyys tulee esiin täydellä voimallaan, kun tiedetään, että tuomitsevia ihmisiä ei ole näköpiirissä. Jossa jaettu marginaaliasema, solidaarisuus ja osaaminen tuottavat asetelman, jonka myötä yhteisön jäsenyyteen vaaditaan vain ihmisyys. Se on Pariisin katakombit, se on vallattu talo, se on metsäreivit.

Mikrokosmoksesta makrokosmokseen Kuten etnografiassa usein, tuottaessani itselleni ymmärrystä ympäröivästä yhteisöstä muutin yhteisöä samalla itse. Ystävyyssuhteeni syvenivät, samoin parisuhteeni. Löysin itseni tilanteista, joissa kyseenalaistimme yhdessä keskustelukumppanini kanssa vallitsevat ihmissuhdenormit. Ja niin kohtasin myös kysymyksen oman elämäni ja laajemman yhteiskunnallisen toimintani suhteesta. Vähitellen, varovasti, myönsin näiden kahden elämän osa-alueen yhteyden. Havaitsin, että rakennan yhdessä muiden kanssa yhteisöä, mikrokosmosta, jossa toteutamme niitä arvoja, joiden toivoisin aktualisoituvan laajemmin yhteiskunnassa. Samalla kuitenkin pelkäsin, että ihmiset lähelläni tulkitsisivat olevansa vain välinearvoisesti elämässäni: sivuhenkilöitä matkalla kohti jotain suurempaa ja parempaa. Ja tämä ei ollut viesti, jonka halusin antaa, sillä kaikki ihmissuhteeni ovat itseisarvoisesti arvokkaita ja täynnä merkityksellisiä elämän jakamisen hetkiä. ”Haluan rakentaa yhteisöä ja syviä ihmissuhteita, jotka perustuvat luottamukseen, eivät velvollisuuteen. – – Minua ei haluta jättää ulkopuolelle, eikä muiden ihmisten väliset parisuhteet ole välttämättä minulta pois, toisinaan metamuruista saa myös todella hyviä ystäviä.” Mikrotaso on siis minulle kokeilemisen ja inspiraation kenttä, jossa pohditaan, millaiseen suuntaan yhteiskuntaa voisi makrotasolla viedä. Yksi keskeisistä arvoistani on kulttuurillisten normien tutkiminen ja kyseenalaistaminen. Uskallus löytää itsensä kiusallisista tilanteista, joissa opittuja tapoja ei ole, mutta joissa voi kiusallisuuden kestämällä luoda jotain uutta ja herkkää. Uskallus astua harmaalle alueelle, sanoa ääneen mikä kiinnostaa ja mitä tarvitsee, mahdollisuus tukea ja tarjota muille sitä, mikä heille on hyväksi. Tämä ei tarkoita, että mitkään kulttuurimme normit eivät olisi säilyttämisen arvoisia: meillä on paljon kertynyttä osaamista siitä, miten yhteiselo kannattaa järjestää hyvinvoinnin maksimoimiseksi. Mutta prosessi ei lopu eikä maailma valmistu. Siksi jatkuva arvojen ja normien arviointi on olennaista. Tällä hetkellä arvioni on, että voisimme elää yhteisössämme tyytyväisempinä ja kokonaisempina, jos hiukan hölläisimme ihmissuhdenormistojamme. Jos opettelisimme olemaan karsastamatta uusia ihmissuhdemuotoja ja sen sijaan tarttuisimme niiden tarjoamaan kokemusperäiseen tietoon. Onneksi emme ole tämän asian äärellä ensimmäistä kertaa ihmislajin historiassa, ja meillä on pääsy toisissa yhteisöissä eri aikoina ja eri kulttuureissa toteutettujen ihmissuhdejärjestelmäkokeiluiden tuloksiin. Polyamoria, tai eettinen monisuhteisuus, on vain yksi esimerkki siitä, mitä harmaalle alueelle voisi sisältyä, ja miten voisimme laajentaa ystävyyslaatikon ja kumppanuuslaatikon seinämiä.

”Me ollaan ihan yhtä normaaleja ihmisiä niin kuin kaikki muutkin. Toivottavasti suhteista puhutaan enemmän ja toivon, että mahdollisimman moni oppii rakentamaan juuri sellaisia suhteita, mitä itse tarvitsee, eikä antaudu ulkopuolisten paineiden takia muottiin.” Kontrolliin alistuminen palvelee finanssikapitalismia Loppuun vielä valtsikalaisen mielipide kosmoksesta: jos et käytä valtaa, sinuun käytetään sitä. Kaikkien mahdollisimman ennakoitava ja samankaltainen toiminta edistää globaalin ryöstökapitalismin etua. Palvelemme omistavan luokan etua, kun käytämme aikamme työntekoon, kuluttamiseen ja jälkikasvun hankintaan, emmekä pohdi vaihtoehtoisia tapoja elää tai kyseenalaista toimintaamme ohjaavia mekanismeja. Kun emme tutki omaa arvopohjaamme, omia tarpeitamme emmekä omia kiinnostuksen kohteitamme, ne on helppo sanella meille ulkoapäin. Turrutamme itsemme massatuotetulla kulttuurilla, joka peruspsykologiaa hyödyntäen iskee heikkoihin kohtiimme, kuten yhteisön hyväksymäksi tulemisen tarpeeseen. Ulkopuolelle jäämisen pelossa toimimme kuin muut. Kilpailemalla keskenämme pysymme pelokkaina, yksittäisinä sirpaleina, emmekä muodosta mitään uutta, kiinnostavaa tai nykyisiä valtarakenteita uhkaavaa. ”Jotkut on sitä mieltä, että keskilusikka paras lusikka, mutta oikeasti siinä tulee aivan liian kuuma.” Olemme Suomessa maailmankuuluja turvallisuuden tuottajia, mutta siten myös erinomaisia tuottamaan tylsyyttä. Mitä jos samankaltaisuuden sijaan ryhtyisimmekin arvostamaan monimuotoisuutta? Pyrkisimme tuottamaan yhä räiskyvämpää inhimillistä ilotulitusta ja värittäisimme välillämme olevan harmaan alueen kirjavaksi?

”Kun emme tutki omaa arvopohjaamme, omia tarpeitamme emmekä omia kiinnostuksen kohteitamme, ne on helppo sanella meille ulkoapäin.”” 39

Gallup Teksti: EMMA VIITANEN Suhteita on monenlaisia. Groteski tiedusteli lukijoidensa suhdetta opiskelijaelämän kulmakiviin.

Mikä on suhteesi…

Mediayhteiskuntaan?

Gambinaan?

”Mediayhteiskunta on minulle eräänlainen Raamattu. Ikuinen kirja, joka on kirjoitettu 2020-lukuun verraten hyvin toisenlaisessa maailmantilanteessa, mutta samalla teos, jonka puoleen aina ajoittain käännyn löytääkseni ajatuksia, oivalluksia ja ajatonta viisautta.”

”Sitä ei enää ole, suhde on katkennut. Välirikon juuret ovat syksyssä 2016, Median fuksiaisissa. Kyseessä oli salamarakkaus: sinänsä siis rakkautta ensisilmäyksellä, mutta ihastus myös sammui nopeasti.”

Erkki, 26

Heidi, 22

Nuorison suosimaan TikTok-sovellukseen?

Muorison suosimaan Jürgen Habermasiin?

”TikTokin algoritmit tuntevat minut karanteenikevään jälkeen niin hyvin, etten ole aikaisemmin kohdannut missään niin minulle sopivaa sisältöä kuin siellä. Kukaan muu ei ymmärrä minua niin hyvin kuin TikTok. *sydänemoji*”

”Ristiriitaiset tunnelmat, ei voi muuta sanoa. Toisaalta Habermasia tulee joka tuutista, toisaalta en ole koskaan lukenut mitään hänen teostaan kannesta kanteen. Osan haukuista hän kyllä ansaitsee, mutta voisiko olla, että Jürgen on paljon puhuttu, paljon parjattu, mutta toisaalta väärinymmärretty? Pistää miettimään…”

Emilia, 24

Roosa, 25

Viestijäsitseihin?

Meksikolaiseen uunimakkaraan?

”Viestijäsitsit ovat upea mahdollisuus kokea uutta. Kurkistaa, onko ruoho vihreämpää Kehä kolmosen toisella puolella ja saada esimakua siitä, miltä tuntuu keski-ikäisenä, kun kaikki on vierasta ja olo on kuin turistilla, joka etsii Pientä merenneitoa Kauppatorilta. Onneksi yllättävien perinteiden läpi luotsaavat vierailleen omistautuneet paikalliset viestijät, joiden opastuksella reissusta tulee taatusti tukalan Onnibus-matkan arvoinen.”

”Mekuma on enemmän kuin ateria: se on elämäntapa. Raskaan opiskeluviikon piristäjä. Kahden erinomaisen ruokakulttuurin, Saksan ja Meksikon, huippuun hiotun yhteyden kruununjalokivi. Mekuma on auttanut minua kasvamaan henkilöksi, joka olen nyt. Kiitos, meksikolainen uunimakkara.”

Vilma, 23

Anonyymi VOOlainen

Arvostelut Teksti: Ilona rantala Kuvat: Inka Salminen Etäopintojen sujuminen ja opiskeluinspiraatio edellyttävät siistiä työympäristöä. Arvostelin kolme opiskelijabudjettiin sopivaa SINI:n siivousvälinettä.

Pölypampula Pölypampulan tarkoitus on helpottaa pölyjen pyyhkimistä. Pampula on muodoltaan rinkulamainen hapsukasa. Hapsut ovat mikrokuitua, minkä ansiosta pampula vetää itseensä pölyä levittämättä sitä ympäristöön. Pölypampulan voi imuroida, pudistella siivouksen jälkeen tai tarvittaessa pestä käsin. Pampula tarttui mukaani kaupassa suloisen nimensä ja ulkomuotonsa vuoksi. Puhdistin sillä television näyttöä, taulujen kehyksiä, valaisimia ja sisustusesineitä. Pampula toimi hyvän mielen tuottajana siivouksessa. Sen hellävarainen pinta mahdollisti onnistuneen siivouksen myös herkemmille pinnoille. Pölypampula saa runsaasti plussaa ulkomuodostaan! Pampulan materiaali jättää kauniin pölyttömän pinnan valaisimiin, näyttöihin ja kehyksiin. Miinusta joudun antamaan siitä, että pampulan puhdistaminen on hankalaa. Oma imurini ei toiminut kovin hyvin yhteistyössä pampulan kanssa. Jouduin pudistelemaan pampulan ulkona, ja siihen jäi silti pölyä. Lisäksi pampula imaisee itseensä pieniä roskia, jotka junttaantuvat hapsuihin kiinni. Tästä huolimatta pampula on kuitenkin jatkossakin osa viikkosiivoustani!

Kostea pikasiivousliina Kostea pikasiivousliina on nimensä mukaisesti tarkoitettu nopeaan arkisiivoukseen kaikille kodin pinnoille. Liina on kertakäyttöinen, ja yksi paketti sisältää 27 kappaletta. Kokeillessani tuotetta ensimmäistä kertaa keittiön pinnoille, jätti liina harmikseni niihin rantuja. Liina oli erinomainen kahvitahrojen pyyhkimiseen lattialta, mutta kaikilla tasoilla jälki ei näyttänyt hyvältä. Toiletin puhdistaminen liinan avulla oli hygieenistä, mutta hanaan liina jätti rantuja. Miinusta liina saa huonosta paketista. Paketin tarra ei pysy kiinni, joten seuraavalla siivouskerralla liinat ovat kuivahtaneet. Toinen huono puoli on, että pikasiivousliina kuivuu käytössä. Liinaa joutuu kastelemaan hanan alla, jotta se pysyisi kosteana koko siivouksen ajan. Liinan kertakäyttöisyys on kaksipiippuinen juttu: se helpottaa siivousta, mutta on huono ympäristön näkökulmasta. Annan kuitenkin kehun kierrätysmahdollisuudesta. Paketin voi kierrättää pakkausmuovina, ja liina itsessään on kompostoituvaa materiaalia.

Pölymiekka Pölymiekka on tarkoitettu haasteelliseen pölyjen pyyhintään, esimerkiksi ahtaisiin väleihin ja koloihin. Pölyjen pyyhinnän jälkeen miekka imuroidaan tai pudistellaan ulkona. Pölymiekan päällinen on irrotettava mikrokuituliinapussukka, jonka voi pestä halutessaan 60 asteessa pesukoneessa. Kokeilin pölymiekkaa patterin ja seinän välisen pölyn poistamiseen, sohvan alustan putsaamiseen sekä lattialistojen puhdistukseen. Patterin ja seinän välisen pölyn poistamiseen miekka soveltui erinomaisesti. Vain yksi veto patterin päästä päähän puhdisti ahtaan välin, jota en varmastikaan ole aiemmin edes hoksannut puhdistaa. Sohvan alustan siistiminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Imuroidessa ei tarvitse enää siirtää koko sohvaa, vaan riittää, että nappaa pölymiekan tuomat roskat ja pölyt imuriin.

Lattialistojen päälle kertyvä pöly on inhottava riesa. Lattian imuroinnin jälkeen listojen päälle jää pölyä, vaikka niitä yrittäisi imuroida hurjasti. Pölymiekan ansiosta lattialistojen pölyäkään ei tarvitse enää katsella. Pölymiekan kärki on muutaman sentin levyinen, täsmälleen oikea koko lattialistoja ajatellen (vaikka tietysti asuntojen listojen koko voi vaihdella). Pölymiekka toimi kaikissa kokeilemissani tilanteissa. Hyvän materiaalin ja koon puolesta pölymiekka poistaa pölyn kuin pölyn. Siivousrutiinini mullistuivat, ja jatkossa pölymiekkailen ainakin viikoittain!

Toim. huom. Groteski ei saanut mainostuloja tästä arvostelusta.

Skorpioni 24.10.–22.11. Nyt on aika tehdä perinpohjaista tutkimusta. Avaat Instagramin ja käyt läpi jokaisen hänen feedistään löytyvän kuvan. Luet kommentit tarkkaavaisella kriittisyydellä. Stalkkaat myös jokaisen kuvan, johon hänet on merkitty ja jokaisen merkityn kuvan julkaisijan. Sinulta ei jää mitään huomaamatta.

Jousimies 23.11.–21.12. Sanot olevasi myöhässä 15 minuuttia ja muut pillastuvat, kun akateeminen varttisi onkin pidempi. Et kuitenkaan murehdi turhaan. Tämä ei ole sinun vikasi, vaan niiden jotka uskoivat vartin olevan vartti. Kenestä edes on määrittelemään, mitä myöhästyminen todella tarkoittaa?

Kauris 22.12.–19.1. Ryhdyt jaloksi ja muodon vuoksi kysyt tarvitseeko kurssikaverisi apua esseen kirjoittamisessa. Odotustesi vastaisesti hän vastaa kyllä – viikkosi on sekä täynnä että pilalla.

Vesimies 20.1.–19.2. Edessäsi on rentoja aikoja. Jatkat hyvin alkanutta etääntymistä julkisista tiloista, sosiaalisista piireistä ja yhteiskunnan menosta. Pidät ohjenuorana vanhaa sananlaskua ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”, etkä enää yritä turhaan.

Kalat 20.2.–20.3. Murehdit aivan kaikesta. Jalapenonugetit menivät sivu suun. Pitää muistaa käyttää hammaslankaa. Soittaa Kelaan. Ladata Koronavilkku. Tyhjentää tiskikone. Et kuitenkaan tee mitään asioiden eteen, sillä kaikki aikasi menee itse murehtimiseen.

Oinas 21.3.–19.4. Unelmasi käyvät toteen. Tartut rohkeasti hetkeen ja sydämesi sijaan katselet lempipornosivustosi mainoksia, jotka sanovat ”laajenna penissi”. What a time to be alive!

Elämässäsi tapahtuu vakava käänne. Nauru pidentää ikää, mutta tajuat, ettei oikeastaan ole järkevää elää vanhaksi, kun eläkejärjestelmä tulee romahtamaan ja eläkepäivien rantahiekat jäämään kohonneen merenpinnan alle. Harjoittele peilin edessä uutta ilmettäsi!

Kaksonen 21.5.–20.6. Vastassasi on kiusallisia tilanteita. Joudut pahoittelemaan, kun taas esität ettet nähnyt viestiä, jonka oikeasti näit ja johon unohdit vastata. Kolmatta kertaa peräkkäin.

Rapu 21.6.–22.7. Nurkan takana odottaa jokin uusi ja ihmeellinen. Et ole koskaan ennen tuntenut mitään tällaista sisälläsi. Ja nyt taas tunnet. Elämä on lahja ja jokainen päivä uusi. Elä, rakasta, naura!

Leijona 23.7.–22.8. Kohtaat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Et kuitenkaan hätäile turhaan, sillä olet oman elämäsi CEO. Palaat takaisin mukavasti peiton alle jatkamaan päiväunia, jotka kääntyvät yöuniksi.

Neitsyt 23.8.–22.9. Huonekasvisi kellastuvat lehti kerrallaan. Kastelet silmäteriäsi huolella, mutta mikään ei auta. Siirrät ruukut ikkunalaudalle, mutta aurinko ei enää paistakaan. Et voi ymmärtää miksi näin käy, vaikka nimesit jokaisen kullannuppusi erikseen!

Vaaka 23.9.–23.10. Keskityt siihen, minkä osaat parhaiten. Stressaat deadlineista, muoviroskista sekajätteessä ja maailman tilanteesta, mutta samaan aikaan et välitä paskaakaan. Kriisin keskellä rohkenet kyllä kysyä ystäviltäsi neuvoa, mutta teet päinvastoin.

HOROSKOOPIT

Härkä 20.4.–20.5.

Teksti: Lotta kivelä Kuvat: Inka Salminen

Accademia Teksti: Leo Taanila Kuvat: Inka Salminen Puinen silta seisoo yhä paikallaan. Sen jämäkät jalat ovat asettuneet vanhan kanaalin molemmin puolin. Auringonlasku on pingottanut Canal Granden reunuksille lumoavan sävyn. Talojen ylimmät kerrokset kylpevät valossa, kuten niin monesti aiemmin. Rakennus, jonka pohjakerroksessa ja edustalla ravintola sijaitsee, kuultaa kutsuvasti. Tietysti, kuin itse kiintotähtikin tietäisi, ettei mistään saa niin hyvää pizzaa kuin Accademian sillan lounaisen pään nurkalta. Sillan tuoksu tuo mieleen Linnanmäen vanhan vuoristoradan. Miten tällaista mielihyvää voikaan syntyä pelkän hajuaistin välityksellä. Miksi puuta hyödynnetään niin harvoin rakentamisessa? Kai tuoksuilla voisi olla isompi painoarvo arkkitehtuurissa. Kaikki alaa opiskelevat olisi syytä lennättää tänne ottamaan oppia. Holistinen kauneus inspiroisi uusiin merkittäviin saavutuksiin. Holistinen sikäli, ettei ympäröivässä maisemassakaan moittimista ole. Tätä ainutlaatuisuutta voisi ihailla loputtomiin, jos vain nälkä ei olisi kasvamaan päin. Kaikki on jotenkin tasapainossa, voisi puhua harmoniasta.

”Kaikki on jotenkin tasapainossa, voisi puhua harmoniasta.” – Huomaatko? On kadonneet ne selfiekeppimiehet. – Totta. – Hiljaista. Ihanan hiljaista. Saa keskittyä rauhassa. Annan silmäni vaeltaa ympäristössä, jonka tunnen läpikotaisin vuorovuotisten vierailujemme ansiosta. Sillalta länteen avautuva näkymä on tosin hieman muuttunut, sillä jokunen rakennus on rivistöstä kadonnut. Näky on silti henkeäsalpaava. Melkein perimmäisenä erottuu Nani Bernardon luksushotelliksi muutettu palatsi, jossa mekin aikanaan olemme yöpyneet. Hienoa nähdä, että se on yhä pystyssä. Sillan itäpuolella huomio kiinnittyy ensimmäisenä La Saluteen, joka korkeine kupoleineen hallitsee maisemaa. Vastarannalla, sillan kupeessa venetsialaisen gotiikan tyyppiesimerkit Cavalli-Franchettin ja Barbaron palatsit valvovat liikennettä vuosisataiseen tapaansa. Muutama gondoli näyttää vielä olevan vesillä. Muuten kanaali on kovin hiljainen, kun muistelee vuosien takaista tilannetta. Onhan täällä komeampaa näin, ei sen puoleen. Guggenheimia en katseellani löydä, mutta tiedän sen olevan tuolla jossain. Emme ole siellä kyllä koskaan käyneetkään. Ehkä tällä reissulla pitäisi. Ohjelmamme on toki tarkkaan laadittu, resursseja koukkaukseen ei välttämättä ole. Voi olla, että se jää ensi kerralle. Katsotaan huomenna. Varausta meillä ei ole. Rehellisyyden nimissä en oikeastaan edes muista, voiko ravintolaan niitä tehdäkään. Lähes aina on ollut tilaa. Luultavasti niin myös nyt. Asetan suuosan takaisin paikalleen ja lasit silmille ja tarkastan tilanteen. Terassi, jolla on kymmenkunta pöytää, on liki täynnä, mutta aivan sillan kainalossa näyttäisi olevan vapaana pöytä kahdelle. Vakiopöytämme. Käyn varmistamassa asian lähimmältä tarjoilijalta. Kaksi, näytän sormillani ja viittaan pöytiin päin kohottaen kulmakarvojani kysyvään asentoon. Mies kääntyy, luotaa katseellaan terassin, kuikuilee taaimmaisten pöytien suuntaan ja nyökkää. Benvenuti! Hätkähdät, kun pulpahdan hakemaan sinut sillalta, jonne olet jäänyt odottamaan. Vihdoinkin, uuvuttavan päivän päätteeksi saamme istahtaa alas ja nauttia vaivihkaa pimenevästä illasta. Rentoutumiseen soveltuvan asennon löytäminen vie hetken, sillä varusteet täytyy asetella tarkasti, minkä lisäksi pöytää tai tuoleja ei pysty siirtämään lainkaan, sillä ne on ilmeisesti pultattu kiinni kiviseen maahan. Kun kaikki on viimein valmista, voi ympärillä vallitsevan kauneuden ottaa vastaan, antaa sen uppoutua itseen. Se miltei korvaa hapen. Sinä olet kaunis. Tunnelma on kaunis, samoin seurassamme illallistavat ihmiset. Venetsia, se on niin kaunis. Ah, tarjoilija saapuu, kuulen itseni havaitsevan. Ruokalistoja ojentaessaan hän kysyy meiltä aperitiiveista. Luonnollisesti tilaan kaksi Aperol Spritziä. Laminoidut listat ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia vaihtoehtoja, joiden punnitsemiseen tarjoilija ilmaisee antavansa aikaa. Vesi kohoaa kielelleni, kun silmäilen pastoja, mutta muistan, miksi olemme tänne tulleet.

Pizzavalikoima tuntuu loputtomalta, mutta valinta on lopulta helppo: Margherita. Yksinkertainen on usein kaunista. Sinä puolestasi yllätät, ja osoitat listalta Funghia. Entä mitä haluaisitte juoda ruoan kanssa, tarjoilija kysyy maljaa kumoavalla eleellään. ”Talon punaviiniä, kiitos. Onhan se vähätanniinista? 16 senttiä, molemmille. Ja vettä. Con gas”, viiton. Tarjoilija pujottelee pöytien välistä sisälle. Ilmeisesti kasvoni ovat pysähtyneet hämmästyneeseen ilmeeseen, sillä tuijotat minua kysyvästi takaisin. – En tiennyt, että pidät sienistä, selitän. – Olen kyllä kertonut. – Kummallista. Luulen, että muistaisin. Mistä lähtien? – Monesti olen sanonut. – Miksi en sitten muista kuulleeni? – Ehkä et ole kuunnellut. Annan asian olla, viestin sen sinulle. Minä kuuntelen kyllä, minä välitän, mutta ei tästä riitaa kannata kehittää. Käännyn katselemaan ohitsesi. Valoläikät veden pinnalla kilvoittelevat keskenään verkkaisesti. On lähes tyyntä. Kesäillan lämmin seesteisyys saa ajatukset palaamaan tänään koettuun ja nähtyyn. – Oli upea se Liettuan paviljonki. – Oli. – Puhutteleva. Tarjoilija tuo aperitiivien ohessa pöytään pienen korillisen juuri paistettua leipää ja laakean kulhon, jossa balsamicotilkka kelluu oliiviöljyssä. Ei aikaakaan, kun huomaan käteni hapovan tyhjää yrittäessäni hillitä nälkääni. Naurahdan ja olen viittoa tarjoilijaa tuomaan lisää, mutta erotan ilmeesi, enkä aivan kehtaa. Vatsa kurnii, joten avaan pöydässä valmiiksi olleista leipätikkupussukoista yhden, vaikka tiedän sen suolaisen hinnan näkyvän loppulaskussa. Ei täällä olla kursailemassa. Hymyilen sinulle. – Ja huomenna Arsenaleen? – Huomenna Arsenaleen. – Kiva. – Täytyy varustautua kunnolla. Se on pitkä kierros. Otetaan pari ylimääräistä pulloa mukaan. Pizzat lainehtivat pöytään. Oi, miten ne ovatkaan hurmaavia! Mozzarella on sulanut tomaattikastikkeen lomaan täyteläisesti, tuore basilika hehkuu, herkkusienet puolestaan näyttävät suussasulavilta. Kuohkeat reunukset ovat kärähtäneet parista kohdasta, mikä muistuttaa täydellisyyden tavoittamattomuudesta. Quis feret uxorem qui constat omnia, totean mielessäni. Maku on epäilemättä jumalainen. Tämä oli kaiken odottamisen ja vaivannäön arvoista, ajattelen. Ei tällaista voi kokea missään muualla. Kuin huomaamatta Aurinko on laskenut. Silta ja katu ovat tyhjentyneet ihmisistä, mutta tarjoilijat suhaavat vielä edestakaisin terassilla, jolla kymmenisen pöytäkuntaa nauttii pimentyneestä illasta. Harvat uloshengityskuplat, jotka ovat matkalla korkeuksiin, paljastuvat katulyhtyjen valossa.

”Kun kaikki on viimein valmista, voi ympärillä vallitsevan kauneuden ottaa vastaan, antaa sen uppoutua itseen.”

”Kuin huomaamatta Aurinko on laskenut.” 48

Hyvä viestinnän opiskelija, Tiesitkö, että sinäkin olet oikeutettu Journalistiliiton tarjoamaan tukeen ja turvaan? Työelämään siirryttyäsi olet edelleen tervetullut jäseneksi, toimit sitten tiedottajana, toimittajana tai muuna viestintäammattilaisena. Jäsenenämme saat muun muassa • Pressikortin • Lakimiestemme palvelut, kuten neuvontaa työsopimuskysymyksissä ja apua free-palkkioneuvotteluihin. • Matkustaja–, tapaturma– ja oikeusturvavakuutuksen • Pääsyn koulutus- ja muihin tapahtumiimme • Työttömyyskassan jäsenyyden (työsuhteisena) – toimeentulosi on turvattu työttömyyden sattuessa. • Mahdollisuuden liittyä Journalistiliiton kasvavan työosuuskunnan eli Mediakunnan yhteisöön. Mediakunta muun muassa hoitaa puolestasi freetyön laskutuksen ja kirjanpidon. • Ammattilehti Journalistin ja sähköiset jäsenkirjeemme • Oikeuden käyttää liiton lomamökkejä eri puolilla Suomea • Alennusta useista tuotteista ja palveluista

Tutustu palveluihimme tarkemmin osoitteessa journalistiliitto.fi. Ota yhteyttä ja kysy lisää: journalistiliitto.fi/yhteystiedot.

Tervetuloa vahvistamaan joukkoamme – ja edistämään omaa uraasi!

Kiinnostaako kirjoittaminen tai kuvittaminen? Onko mielessäsi juttuidea tai jopa kaksi? Jos vastasit kyllä, ota yhteyttä päätoimitukseen – me autamme toteuttamaan juttusi!

”Hiljaista. Ihanan hiljaista. Saa keskittyä rauhassa.”