H2 1/2016

KUOLEMA 1

HELGA MAGAZINE 1/2016

KUOLLEET PALAAVAT KOTEIHIN MEKSIKOSSA

NEEKOH HALUAA KEIKALLE AVARUUTEEN

KUOLETTAVA LAKI

KIEKKOILIJA VAIHTOI KAUKALOT KIRJOIHIN

2

3

PÄÄKIRJOITUS Liian täydellisessä auringonlaskussa on hitunen kuolemaa. Aurinkoa ei näin talvisaikaan juurikaan näy. Ehkä juuri siitä syystä lehtemme teemaksi valikoitui kuolema. Kun vuoden pimeimpänä ajankohtana käsittelemme tätä vakavaa aihetta, on syytä muistaa, että kuoleman vastakohta on elämä. Pimeyden vastakohta on valo.

Saimme haastateltavaksemme ihanan, elämäniloa ja valoa säteilevän Niko Heleniuksen (katso kuvat!). Muutenkin synkästä aiheesta löytyi monia puolia – sairaalapastorin työ ei ole pelkkää kuolemaa, eikä koskaan voi tuntea olevansa enemmän elossa kuin ollessaan kuoleman äärellä, kuten extremeurheilijat, jotka uhmaavat kohtaloaan kerta toisensa jälkeen. Pakolaisena matkaan lähtenyt voi löytää uudessa kotimaassaan rauhan ja uuden elämän.

Pimeyden keskeltä loistaa toiveikas valo.

Ihanaa keväänodotusta kaikille,

AD

J A S M I N A K A U TA VA S TA AVA PÄ ÄT OIMI T TA J A

R OS A NNE SE PPÄ NE N K A NN E N K U VA

SA ANA IHAMÄKI

NINA ARONEN J A S M I N A K A U TA ELINA KELOL A JUSSI KUMPUL AINEN EEMELI MART TI VEER A PENNANEN JANNE PUUMAL AINEN EMMA R AHIK AINEN REIMA RÖNKKÖ K A R O L I I N A T O I VA K K A K O S T I VA N N I N E N

H2

NINA ARONEN M AT T I HE IK K IN E N ANNE K ANTOL A ELINA KELOL A MIR J A KOLT T OL A K AISU KOLU JUSSI KUMPUL AINEN EEMELI MART TI TA N J A P A A N A N E N VEER A PENNANEN JANNE PUUMAL AINEN VEER A SIEKKELI K A R O L I I N A T O I VA K K A

TA I T T O J A K U V I T U S

P Ä Ä T O I M I T TA J A T H E I D I H A U TA M Ä K I EMMI TULOK AS

TOIMITUS JA TOIMITUSSIHTEERIT

EMMI & HEIDI P Ä ÄT O I M I T TA J AT

HA AGA-HELIAN O P I S K E L I J A L E H T I , J O TA K U S TA N TA A O P I S K E L I J A K U N TA H E L G A .

H2-lehti on sitoutunut noudattamaan Journalistin ohjeita. Haaga-Helia on allekirjoittanut Julkisen sanan neuvoston (JSN) perussopimuksen.

JSN on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.

4

SISÄLLYS AJANKOHTAISTA 6 PASILAN ”JOULUPUKKI” VIIHTYY TYÖPORUKASSAAN 8 NEEKOH HALUAA KEIKALLE AVARUUTEEN 10 TAPPAVAT ANTIMET 11 HELGAN PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI

KUOLEMA 12 ELÄMYKSIEN ETSINTÄÄ VUORILLA - MIKSI KUOLEMANVAARA VIEHÄTTÄÄ?

14 IHMISKOE ERÄMAASSA 18 KUOLKAA NAURUUN! 20 KIEKKOILIJA VAIHTOI KAUKALOT KIRJOIHIN 21 ELÄMÄ JATKUU DIGITAALISENA 22 KUMMITUSTARINAT YLLÄTTÄVÄT INHIMILLISYYDELLÄÄN 24 KUOLETTAVA LAKI 28 KUOLLEET PALAAVAT KOTEIHIN 31 TERVEISIÄ TUONPUOLEISESTA 32 SAIRAALAPASTORI TOIMII KUULEVANA KORVANA 34 AINA KUOLEMAAN ASTI 36 PAKO 39 THE ESCAPE 40 TILL DEATH DO US PART 42 DYING OF LAUGHTER

ELÄ 43 SOKEUS EI ESTÄ SOMETTAMASTA 46 KEVÄÄLLÄ SUKELLETAAN 70-LUVULLE JA PALATAAN VANHOJEN SUOSIKKIEN PARIIN 47 AI NIIN, UNOHDIN! 48 ELÄMÄÄ RAJALLA - KUOLEMAN KYLÄT 52 DEKKARIT JA KUOLEMA OVAT MURHAAVAN HYVÄ YHDISTELMÄ 53 CRIME FICTION AND DEATH IS A KILLER COMBINATION

HELGA 54 ”OMSTART NORJAKSI!” 57 JÄSENEDUT

12

5

MIKSI KUOLEMANVAARA VIEHÄTTÄÄ?

6 A JANKOHTAISTA

PASILAN ”JOULUPUKKI” VIIHTYY TYÖPORUKASSAAN Skriptaaminen ja CRTL + ALT + DEL vievät joskus voimia. Järjestelmäasiantuntija Juho Uski rentoutuu makrokuvauksen ja itämaisen kalligrafian äärellä.

T E K S T I J A K U VA : A N N E K A N T O L A

Mitä järjestelmäasiantuntija käytännössä tekee? ”Päävastuullani on erilaisten ohjelmistopakettien rakentaminen. Sitten näitä paketteja pitää tietenkin kehittää ja ylläpitää.

Työ on isoksi osaksi taustalla tapahtuvaa päivittämistä.”

Minkälainen on it-työntekijän peruspäivä Haaga-Heliassa? ”Peruspäivää ei ole olemassa, ja se on tämän duunin hauskimpia puolia. Käytännössä päiviin sisältyy asiakaspalvelua, josta suurin osa on kysymyksiin vastailua. Sitten teen koneella hommia. Eilen rakentelin kirjastolle ohjelmistopaketin.”

Miten olet päätynyt töihin Haaga-Heliaan? ”Aloitin silloisessa Heliassa webmasterina. Työpaikan löysin hyvin yksinkertaisesti: oli avoin työpaikka ja hain sitä!”

Mihin ongelmiin helpdeskistä yleisimmin haetaan apua? ”Ongelmat vaihtelevat vuodenajan mukaan. Aina uuden lukukauden alkaessa salasanat unohtuvat. Siitä liukuvasti siirrytään siihen, että koneet eivät aukea. Pari kertaa olen käynyt painamassa virtanappia. Yleisesti tällaiset pienemmät ongelmat vaihtelevat paljon. Sitten jos tulee isompi ongelma, esimerkiksi järjestelmävika, niin puhelin alkaa soida ja sähköposti menee samantien tukkoon. Tietojärjestelmäpuolella yksi ongelma väärässä paikassa saattaa poikia ongelmasuman.”

Minkälainen työilmapiiri it-porukalla on? ”Meidän työilmapiirimme on todella hauska ja välillä aika levotonkin. Porukka on erinomainen ja hirtehinen huumori kyllä hersyy. Pasilan remontin jälkeen kaikki tietohallinnon ihmiset ovat nyt vierekkäisissä huoneissa ja voi huomata, että tiimitunnelma on noussut.”

Minkälaisia haasteita työhön liittyy? ”Työmäärän kasvu tuo haasteita aina lukukausien alussa. Yleisesti alan haaste on sen kehitysnopeus. Jatkuvasti pitää tehdä töitä, jotta pysyy kärryillä. Mutta toisaalta uuden oppiminen ja oman tekemisenkin kehittäminen on mukavaa.”

Sitten opiskelijoiden lempiaihe: miksi koneet avautuvat niin hitaasti? ”Syitä on kaksi. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla luodaan käyttäjäprofiili, ja siksi kirjautumiseen kuluu aikaa. Toinen syy on se, että ennen kuin Windows käynnistyy, järjestelmä ajaa käynnistymiseen liittyviä komentosarjoja, joilla luodaan

esimerkiksi myy-asemat. Jos käynnistymisessä menee reilusti yli viisi minuuttia, niin voi laittaa helppariin viestiä ja kysyä, onko luokkatilassa mahdollisesti verkkoyhteysongelma.”

Miksei tulostimissa ole ikinä paperia? ”Paperin hakeminen tulostimiin toimii itsepalveluperiaatteella.

Pasilasta tulostinpaperia saa viidennestä kerroksesta.”

A JANKOHTAISTA 7

Haalarit 39 € / Jäsen 70 € / Muut HELGA Pointista ja paikallisyhdistyksiltä

8 A JANKOHTAISTA

NEEKOH HALUAA KEIKALLE AVARUUTEEN T E K S T I : H E I D I H A U TA M Ä K I K U VAT: E M M I T U L O K A S

Muusikko NEEKOHia voi kuvailla yhdellä sanalla – positiivinen.

N

eekohilla, eli Niko Heleniuksella tuntuu riittävän iloista mieltä ja energiaa kiireistä huolimatta.

Neekoh on innostunut uusista biiseistään. Hän on valmis valloittamaan maailman.

Uusi sinkku julkaistaan viimeistään vuoden 2016 alussa. Sen lisäksi hän on viilettänyt myös muiden työkuvioiden parissa. ”Tällä hetkellä minulle kuuluu tosi hyvää. Töitä on ollut sisustus- ja musiikkipuolella. Toiselle sinkulleni sain uudet tuottajat, joten myös heidän ansiostaan minulla on paljon odotettavaa.”

Neekoh kertoo hakevansa musiikillaan jotain uutta, mitä Suomessa olisi harvemmin tarjolla. Hän sanoo painottavansa enemmän menevämpään, tummempaan ja hänelle itselleen rehellisempään popmusiikkiin.

”Suomessa on tarjolla melankolisia ja haikeita lauluja, jotka eivät ole huono asia.

Haluan kuitenkin vetää enemmän fiiliksellä, jolloin syntyy enemmän energiaa ja dynamiikkaa. Tarkoitus on luoda hyväntahtoisia ja toiveikkaita, mutta myös tummia ja traagisia biisejä.”

SINKKUNSA LUOMISEN Neekoh aloitti kolme vuotta sitten. Hän jäi kaipaamaan siihen jotain uutta, jolloin muun muassa soundia ja rakennetta muutettiin. Tämän vuoksi aikataulu on ollut häilyvä käsite. ”Viime vuoden suomen- ja englanninkielinen sinkku sai aikaan hyviä höpinöitä.

Seuraavan pitää olla jatkumoa tälle. Hirveä hinku pistää koko ajan lisää musiikkia pihalle. Parempi on kuitenkin tehdä kunnolla loppuun saakka.”

Neekoh sanoo taistelleensa pitkään itsensä kanssa, että millä kielellä hän tekisi

musiikkia. Loppujen lopuksi Neekoh sulki korvansa ulkopuolisilta kommenteilta, kuunnellen omaa ääntään, intohimoa ja sydäntään. ”Päädyin englanninkieliseen materiaaliin. Musiikkia ei voi tehdä miellyttääkseen muita ihmisiä. Tärkeintä on mielestäni pyrkiä säilyttämään rehellisyys ja autenttisuus. Jos joku diggaa vielä sen jälkeen musasta, niin se on vain plussaa.”

Tieteisnörtiksi itseään kuvaileva Neekoh saa inspiraatioita elokuvista. Hän ei osaa nimetä vain yhtä suosikkia. ”Parhaat lyriikkaideat voivat lähteä esimerkiksi tyhjästä kaupunkimaisemasta.”

Musiikkia luodakseen ja elämää elääkseen täytyy elää täysillä, näin ainakin Neekoh ajattelee. Nauttimalla elämästä voi saavuttaa onnellisuuden. ”Tärkeintä olisi tehdä sitä mitä haluaa.

Loppujen lopuksi täällä eletään hetki, vaik-

A JANKOHTAISTA 9

”Onneksi on puoliso, jonka rinnalla voi olla oma itsensä, eikä toinen ole heti tilaamassa paikalle valkotakkisia.” ka aika voi tuntua välillä pitkältä. On lahja saada olla hengissä.”

Neekohilla on välillä huonoja päiviä.

Aamulla hän yrittää muistaa, että loppujen lopuksi asiat ovat hyvin. ”Kukaan muu ei elä puolestasi. On surullista kuulla kuinka onnettomia ihmiset voivat olla, koska eivät uskalla tai jostain syystä voi elää kuten haluavat. Pitäisi muistaa olla sellaisten ihmisten kanssa, joista saat energiaa ja joihin voit luottaa”, Neekoh pohdiskelee elämän filosofiaa.

POSITIIVISUUTTA JA VOIMAA voi saada hyvästä parisuhteesta, sekä perhekeskeisestä suvusta. ”Onneksi on puoliso, jonka rinnalla voi olla oma itsensä, eikä toinen ole heti tilaamassa paikalle valkotakkisia.”

Neekohin elämä ei ole ollut aina ruusuilla tanssimista. Negatiivisin kokemus on ollut se, ettei häntä täysin hyväksytty koulumaailmassa. ”Monta kertaa mietitään, että lapset ovat vain lapsia, mutta he voivat olla todella

raadollisia. Täytyy kuitenkin muistaa, että asiat pitää hyväksyä. Kaikesta voi oppia ja kasvaa. Ei saa jäädä murehtimaan negatiivisia muistoja. Ne pitää käydä läpi ja antaa itselleen hyväksyntä tapahtuneelle, sekä mennä eteenpäin.”

Neekohilla on harvassa aihealueet, joista ei voisi keskustella. Hän on huomannut, että yhdestä asiasta ihmiset puhuvat hyvin vähän, nimittäin kuolemasta. Hän näkee, että kaikilla on siitä mielipide, mutta harva pystyy sitä käsittelemään. ”Ajattelen niin, että kaikki me kuollaan joskus. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi tehdä asioita, joista nauttii. Ihmiset pyrkivät suorittamaan kaiken loppuun ja luomaan illuusion, että oma elämä on täysin hallinnassa, vaikka kuoleman tullessa kaikki jää kuitenkin kesken.”

Kiire tehdä asioita voi aiheuttaa pelkoa turvattomuudesta. On hyväksyttävä, että kaikki jää aikanaan. Neekoh painottaa, ettei tämä tarkoita sitä, että elämässä ei olisi millään väliä. Hän kokee, että välillä on vain muistutettava itselleen, että eläisi hetkessä, ei tulevaisuudessa, koska tulevasta ei ole tietoa.

NEEKOHILLA ON MONIA haaveita ja tavoitteita, joita hän haluaisi saavuttaa. Yksi niistä on matkustaminen.

”Maiseman vaihto inspiroi aina. Voisi olla kasvattava kokemus asua, vaikka Yhdysvalloissa tai Australiassa. Lisäksi haluaisin käydä Barcelonassa katsomassa eräitä kallioita.”

Luonnollisesti Neekohin haaveet liittyvät myös musiikkiin. Huumorimielellä hän odottaa, että Stadikka (Olympiastadion) korjataan, jotta hän pääsisi vetämään ainutlaatuisen keikan. Neekoh kuitenkin jatkaa nauraen, että kokee olevansa varsinainen unelmoija. ”UNELMAT OVAT BENSAA, jotka vievät

eteenpäin. Monet asiat ovat sellaisia, jotka eivät tapahdu. Jos pyrkii unelmien suuntaan, niin voi päästä lähemmäs tavoitteitaan.”

Neekohin seuraava etappi on tehdä tuottajien kanssa lisää hyviä biisejä. Hän kokee, että nyt on ensimmäistä kertaa vahva fiilis omasta tekemisestä. ”Biisit ovat henkilökohtaisesti todella tärkeitä. Ne ovat tunnetasolla ja tarinallisesti rehellisintä matskua, jota olen koskaan luonut. Olen niin fiiliksissä, että en pysy housuissani.”

Musiikin lisäksi Neekohilla on hieman erikoisempi haave. ”Haluan olla ensimmäinen muusikko, joka lähettää keikan livenä avaruudesta”.

10 A JANKOHTAISTA

TAPPAVAT ANTIMET Ruoka voi olla myrky töntä ja silti tappavaa. Arkipäiväisetkin elintar vikkeet muut tuvat ter veyshaitoiksi, mikäli kohtuus unohtuu.

T E K S T I J A K U VA : A N N E K A N T O L A

LISÄRAVINTEET ”Ravintolisien päivittäiset saantisuositukset ovat tärkeää pikkupränttiä. Liikakulutuksella voi tiettyjä ravintoaineita saada liikaa, jopa myrkyllisiä määriä. Elintarvikkeita syömällä tällainen ei ole mahdollista.”

PUNAINEN LIHA ”Punaisesta lihasta saadaan paljon proteiineja ja muita hyvin tärkeitä ravintoaineita. Sen liikakulutus kuitenkin nostaa merkittävästi syöpäriskiä. Haitallinen määrä punaista lihaa on yli puoli kiloa viikossa.”

SUOLA ”Suola on salakavala. Se saa ruoan säilymään paremmin ja maistumaan, mutta samalla se nostaa verenpainetta. Suola tunnetaankin myös nimellä ’hiljainen tappaja’.”

Juttua varten on haastateltu ravitsemusterapeutti Katri Peuhkuria.

A JANKOHTAISTA 11

KOLUMNI Askelmerkit vuoteen 2016 Jos heittäytyisin runolliseksi, sanoisin opiskelijakuntaa veneeksi. Se kelluu aina pinnalla, mutta muutokset, aktiivitoiminnan luonne ja koulutuspoliittiset virrat vievät opiskelijakuntaa mukanaan. Koko viime vuosi aherrettiin uuden strategian parissa, joka asetettiin vuodenvaihteessa 2016 opiskelijakunnan peräsimeksi.

Uudella strategialla helgalaiset luovivat läpi karikoiden ja ohjaavat opiskelijakuntaa kohti päämäärää.

Opiskelijakunnan toiminnan ydin ovat opiskelijat, villi joukko värikkäitä persoonia. Koko joukon erilaiset tarpeet ja vaatimukset ovat haasteita, joihin strategialla vastataan. Strategian päämäärä on kolmessa vuodessa nostaa edunvalvonta opiskelijakunnan tärkeimmäksi toiminta-alueeksi. Olemme samalla ymmärtäneet, ettei opiskelijoiden maailmankuva rajoitu ainoastaan korkeakoulumme seinien sisään. Meidän on opiskelijakuntana otettava ympäröivään maailmaan kantaa niin korkeakoulussa, kuntatasolla kuin yleisen yhteiskunnallisen vuoropuhelun muodossa.

Erityisesti henkilökohtaiseen moraaliin liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset tai kuumat poliittiset keskustelunaiheet voivat kuitenkin jakaa opiskelijat useamman mielipiteen taakse. Siksi opiskelijakunnan hallituksen tehtäväksi määritellään strategiassa selkeästi poliittinen ohjaus ja päätöksenteko, jonka tukitoimista vastaa opiskelijakunnan henkilöstö.

Haaste on päättää mihin on otettava kantaa, ja mitkä aiheet jätettävä päättäjien vastuulle.

Vuodesta 2016 on tulossa haastava, mutta tuloksena on avoimempi, kantaaottavampi ja yhteisöllisempi opiskelijakunta.

MA X L AIHONEN H A L L I T U K S E N P U H E E N J O H TA J A 2 0 1 6 O P I S K E L I J A K U N TA H E L G A

K U VA : R O S A N N E S E P P Ä N E N

ELÄMYKSIEN ETSINTÄÄ VUORILLA – MIKSI KUOLEMANVAARA VIEHÄTTÄÄ?

12 KUOLEMA

”SE ON VAAN niin hienoa. Haluan vuorille aina takaisin ja niin turvallisesti kuin mahdollista”, huokaisee vuorikiipeilyä harrastava Teija Laukka.

Hän työskentelee Adventure Partnersilla, joka on kiipeilyyn, vuorivaellukseen, hiihtoon ja köysitoimintaan erikoistunut palveluyritys. Se järjestää koulutuksia ja retkiä erikokoisille ryhmille.

Teija pyörittelee sanaa extreme mielessään ja pohtii itsekin, mitä sanalla oikeasti tarkoitetaan. ”Erään määritelmän mukaan extreme-urheiluksi luokitellaan lajit, jotka eivät ole valtavirran lajeja.

Esimerkiksi kiipeily nähdään sellaisena, mutta moottoriurheilu ei”, Teija sanoo.

Teija ei ole koskaan valinnut harrastustaan tai ammattiaan siksi, että se olisi vaarallista. Häntä motivoivat luonto, tuntemukset ja elämykset, joita on vuorilla liikkuessaan saanut. Niitä ei hänen mukaansa voi saada muualta.

Teijan viimeisin pitkä reissu suuntautui Kazakstanin Altai-vuorille. Heti kun siitä oli toivuttu, hän alkoi suunnitella uutta reissua.

VUORIKIIPEILYÄ HARRASTAVAN TÄYTYY

hankkia oikeaoppista osaamista. Teijan mukaan koskaan ei saa olla liian uhkarohkea, jos riskit, joihin ei voi vaikuttaa, ovat liian suuret. Ensiaputaidot, lumi- ja riskiarviot ovat osa koulutusta ja reitille valmistautumista. ”Se, että tietää mihin on ryhtymässä ja hyväksyy riskit, on tärkeintä”, Teija selvittää. ”Yritän välttää sellaisia paikkoja, missä en voi luonnonvoimille mitään. Valitsen mieluummin helpomman reitin, koska luonnonvoimat eivät motivoi”, hän lisää.

Teijalla on suuri kunnioitus vuorta ja sitä reittiä kohtaan minne hän on menossa. Ennen reitille lähtöä hän valmistautuu tekemällä kovia fyysisiä harjoituksia, kuten

Alkujaan sana ex treme tarkoit taa äärimmäistä, ihmisen suoritusky v yn rajoja koet televaa toimintaa, jossa ihmisen ter veys tai henki on vaarassa.

T E K S T I : TA N J A P A A N A N E N K U VAT: A D V E N T U R E P A R T N E R S

KUOLEMA 13

esimerkiksi jyrkkää mäkitreeniä ison selkäpainolastin kanssa.

Henkinen valmistautuminen alkaa jo siinä vaiheessa, kun retkikunnan johtaja kerää ensimmäisen kerran porukkaa kasaan. ”Vaatii kovaa henkistä kanttia olla nöyrä ja todeta, että minusta ei ole tähän, Teija toteaa. ”Ennen Kazakstanin matkaa jouduin miettimään, onko minusta lähtijäksi niin kylmiin olosuhteisiin. Kun päätös matkalle lähdöstä oli tehty, aloin valmistelemaan mieltäni olosuhteita varten”, hän lisää.

Teijalle uhkarohkeus tai luonnon uhmaaminen eivät ole olleet osa harrastusta.

Hän luonnehtii itseään konservatiiviseksi, ja riskien kartoittaminen on osa henkistä ja fyysistä valmistautumista suorituksiin.

Mitä hankalammaksi sää ja olosuhteet muuttuvat, sitä keskittyneempi Teijasta tulee. Hän on mielestään parhaimmillaan todella pahoissa paikoissa.

KUOLEMAN- TAI TAPATURMANVAARAA ei Teijan mielestä voi etukäteen pelätä. Kuolema saattaa tulla mieleen siinä hetkessä, kun ollaan todella äärirajoilla vaikeassa kohdassa reittiä. ”Silloin saatan sanoa jopa ääneen, että nyt jos tästä jalka lipsahtaa, niin kuolen.

Keskittyneisyys menee aina kuolemanpelon edelle. Mitä enemmän liikkuu vuorilla, sitä paremmin havainnoi ne paikat missä ei saa kompuroida”, Teija sanoo.

Jotkut vaaroja rakastavat ihmiset eivät tiukoissa tilanteissa osaa olla pelottomia, jolloin luonto ja luonnonvoimat unohtu-

vat. Sellaista tunnetta pitäisi Teijan mielestä välttää, koska luonto näpäyttää takaisin. ”Ei lähdetä soitellen sotaan”, Teija painottaa. ”Vuorikiipeilyä voi tehdä hyvin eri tavoilla. Siihen liittyvät tietyt vaarat. Kun kuulee, mitä onnettomuuksia ihmisille on sattunut, siinä vaiheessa mietin, että tuota riskiä en olisi itse ottanut”, hän lisää.

Miten vuorikiipeilyä harrastavan läheiset suhtautuvat vaaralliseen lajiin ja jatkuvaan pelkoon siitä, ettei hän välttämättä tule takaisin?

TEIJAN MUKAAN PELKO ja huoli ovat yleensä suurempia silloin, kun ei itse tiedä mistä lajissa on kyse, ja kuinka riskinhallintaan voi itse vaikuttaa. Hän ei kuitenkaan mielellään kerro liikaa tulevista matkoistaan omille vanhemmilleen, koska ei halua huolestuttaa heitä turhaan. Teijan oma mies toimii myös lajin parissa, mikä helpottaa sen harrastamista. ”Me emme mieheni kanssa ole keskus-

”Me emme mieheni kanssa ole keskustelleet siitä tilanteesta, jos toinen kuolisi.” telleet siitä tilanteesta, jos toinen kuolisi.

Pääpaino on riskien arvioinnissa ja siinä miten riskin hyväksyy. En ole miettinyt, että mitä tapahtuu jos kuolen, tai miten ruumis hoidetaan. Tunnen ihmisiä, jotka sopivat käytännön asiat tällaisten tilantei-

den varalta etukäteen.”

Extreme-urheilu on lisääntynyt viime vuosina, moni haluaa kokeilla lajeja vaaran viehätyksen takia. Vakuutusyhtiöt ovat eritelleet erikseen vaaralliset lajit, kuten laskuvarjo-, base- ja benjihyppy, riippuliito, kiipeilylajit ja laitesukellus, joihin pitää kaikkiin ottaa oma tapaturmavakuutuksensa.

Teijalla on Suomessa eri vakuutukset seinä- ja kalliokiipeilylle. Alpeille tarvitaan hiihtovaellukset ja alppikiipeilyn kattava vakuutus. Sitä korkeammille vuorille tarvitaan vielä omat erilliset vakuutuksensa.

VUORILLA LIIKKUESSA PÄÄN pitää pysyä kylmänä ja kropan voimissaan, koska siellä ollaan aina omilla ja luonnon armoilla. ”Harrastan vuorikiipeilyä, koska se on niin vaikea laji. Itsestään kokonaisvaltaisesti huolehtiminen on juuri sitä mikä vuorikiipeilyssä kiehtoo”, Teija sanoo hymynkare suupielessä.

Vuorikiipeily ei ole pelkkää fysiikkaa, vaan myös henkistä. Kiipeillessä pitää jatkuvasti olla läsnä ja siinä unohtaa automaattisesti kaiken epäolennaisen. Myös ruoka ja kaikki perusasiat ovat olennainen osa vuorikiipeilyä, ja kaikessa voi jatkuvasti kehittyä.

Tärkeintä on pystyä olemaan rehellinen itselleen ja punnita omat ja luonnon voimat.

Lajin isoimpia haasteita on olla nöyrä.

Teijasta paistaa positiivisuus ja suuri intohimo harrastustansa kohtaan. Ehkäpä siinä onkin lajin viehätys: usko onnistumiseen, jonka takana on päämäärätietoinen valmistautuminen, omien sekä luonnon voimien kunnioitus ja läsnäolo.

14 KUOLEMA

Miten käy, kun kuusi kaupunkilaismiestä yrit tää selviy t yä viikonlopun metsän uumenissa ilman ruokaa, juomaa ja majoitusta?

T E K S T I J A K U VA T: J A N N E P U U M A L A I N E N

O

li heinäkuun viimeinen iltapäivä. Rankkasateen jäljiltä kurainen metsäpolku tahrasi lenkkareitani auringon paistaessa jo lähes pilvettömältä taivaalta. Kuljimme jonossa laakson läpi, joka oli kuin sadusta saniaisten lehtien kimmeltäessä kosteina.

Nyt ei kuitenkaan ollut aika jäädä ihastelemaan. Neljän hengen retkikuntamme jatkoi yhä syvemmälle korpeen.

Tavallisesta metsäretkestä tämä oli kaukana. Ei sillä, että niistä mitään tietäisin.

Edellisen kerran olin nukkunut metsässä armeija-aikana puolijoukkueteltassa. Teltat, makuupussit ja makuualustat oli jätetty tällä kertaa auton takakonttiin ”luovutuspakkaukseksi”. Samoin eväät ja elektroniikka. Vettä oli mukana vain pullollinen mieheen.

”EIHÄN TÄLLAISTA voi jättää väliin” oli en-

simmäinen ajatukseni, kun ystäväni Antti ja Jani esittelivät ideaansa talvella. Ajatus oli kokeilla rajoja metsässä ilmaan ruokaa ja majoitusta, vain muutama apuväline mukana. Nyrkkisääntönä oli, että noin viisi esinettä saisi laittaa taskuihin. Reput oli kielletty.

liikaa auringonpaisteessa taivaltamiseen, Kellään mukaan lähteneistä ei ollut ylijoten kävellessämme vähensin hikisiä vaatvertaisia erä- tai selviytymistaitoja edes teita käsiini. teoriassa. En silti ajatellut viikonlopun yli Noin puoli tuntia vaellettuamme saaselviytymisen tuottavan haasteita – henvuimme pienelle kalliolle järven rankensä pitimiksi saisi mustikoita ja tarvittaan. Veden läheisyys oli ollut koko ajan taessa voisi nukkua vain sammalmättäälkriteerinä leiriytymiselle. Koska kallion lä kuluttamatta turhaan energiaa. Olin jo päälle kaatunut puu näytti hyvältä tuelarmeijassa huomannut kroppani kestävän ta suojan rakentamiseen, päätimme perushyvin pitkiä aikoja syömättä. taa leirin siihen.

Valmisteluja oli tehty Facebookissa. Sovittiin, että Jani ottaa retkipannun veden keittämistä varten, kun vastuullani oli känILLAN HÄMÄRTYESSÄ erämaan realiteeteisnykän kantaminen taskussa hätätilanteita ta ei ollut vielä tietoakaan. Topilla ja Pevarten. Pitäisin sitä päällä siihen asti, että kalla täydentynyt kuusikkomme kerääntyi saisin ohjattua myöhemmin illalla saapuvat kivistä rakentamamme tulisijan ympärille Topin ja Pekan paistamaan illan saaperille. Sitten pukahta järviahTavallisesta metsäretkestä lista, helin jäisi suljettuventa ja neljää särkeä. tämä oli kaukana. Ei na taskunpohjalle.

Mustikkapurkki kierVaatetta si kädestä käteen nuosillä, että niistä mitään olin laittanut niin tion luodessa varjoja tietäisin. paljon kuin vain kasvoillemme. suinkin kehtasin.

Vatsa oli vielä suhLipputangon ruumiinrakenteella ei paljoa teellisen täynnä iltapäivällä ahmitun kebanukuttaisi ilman useampaa vaatekerrosta baterian jäljiltä, vaikka leiriytymisestä läh– öistä oli ennustettu kylmiä. tien olimmekin tehneet lähes tauotta töitä.

Urheilukerrasto, fleecetakki, t-paita ja Taneli oli kalastanut syöttinään ensin vedenpitävä ulkoilupuku olivat kuitenkin mustikka, sitten kalan silmä ja lopulta

KUOLEMA 15

purkillinen Pekan tuomia Motonetin matoja. Kuivasta maastosta oli mahdotonta löytää matoja käsin kaivamalla.

Me muut olimme rakentaneet kaatuneiden puiden rungoista ja oksista majan, joka muistutti valtavaa muurahaispesää tai majavan patoa kuivalla maalla. Havuja olimme kantaneet patjaksi lattialle.

Olin kuluttanut suuren osan energiastani kaataessamme Antin kanssa yli kymmenmetrisen kelon edestakaisin heiluttamalla ja viskomalla lahonneeseen tyveen koripallon kokoista kiveä. Noin 20 minuutin hikisen aherruksen jälkeen puu oli lopulta raksahtanut poikki.

Pekan puukolla paloiteltu kelo toimi nyt penkkeinämme ja osa siitä loimusi nuotiossa.

Päivän taittuessa lauantain puolelle kömmimme raskaasti vaatetettuina pienestä aukosta majan havupatjalle nukkumaan.

Kuusi miestä mahtui juuri ja juuri käymään pitkäkseen riviin majan sisällä.

KÄYDESSÄMME NUKKUMAAN olin varovaisen toiveikas. Havut tuntuivat yllättävän pehmeiltä, ja pääni kohdalla kohosi sopivasti pieni sammalmätäs. Yö ei ehtinyt kauaa vanheta, kun majan toiselta laidalta alkoi jo kuulua Janin vaimeaa kuorsausta.

Kääntelin kylkeä ja koetin välillä saada unta myös selälläni, vaikka en niin normaalioloissa ikinä teekään.

Yön ensimmäisten tuntien aikana sain

nukuttua muutamia, noin kymmenen minuutin pätkiä. Pian kävi kuitenkin selväksi, että kylmyys vaikeutti nukkumista pahasti. Eikä ongelma suinkaan ollut helpottamassa. Yö kylmeni kylmenemistään, eikä edes selkääni unissaan painautunut Antti lämmittänyt. Alkoi tuntua siltä, että majan rakennukseen käyttämämme energia oli heitetty hukkaan. Tuulensuoja ei antanut tarpeeksi lämpöä nukkumiseen. ”Tulisi jo aamu, ettei tarvitsisi enää yrittää nukkua”, ajattelin.

Kun yön pahin pimeys alkoi olla ohitse kello neljän aikoihin, luovutin. Poistuin majasta, vaikka saattaisin joutua odottelemaan muiden heräilemistä monta tuntia.

Hämmästyin nähdessäni Topin ja Tanelin seisomassa kalliolla. Heidänkin nukkumistaan oli vaivannut sama kylmyys kuin minua.

Päätimme lähteä muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan niemenkärkeen kalaan. Kalastaminen tuntui koko viikonlopun ajan parhaalta tavalta kuluttaa aikaa – ruokaa saatiin vain vähän energiaa kuluttamalla. Vaikka edellisestä kalastuskerrastani olikin aikaa, nousi särkiä ja ahvenia kohtuullisen hyvään tahtiin.

Parin tunnin kalojen narraamisen jälkeen palasimme vajaan kymmenen kalan saaliin kanssa kotikalliolle, jossa muut olivatkin jo hereillä. Kukaan ei ollut saanut nukuttua kylmyydessä hyvin, ja lo-

putkin olivat nousseet pian heräämiseni jälkeen. Parhaiten unta oli saanut Jani, joka oli nukkunut jopa tunnin jaksoja.

Antti, Pekka ja Jani olivat keränneet puita nuotiota varten ja lämmitelleet sen ääressä. Paistoimme kalat ja keskustelimme päivän suunnitelmista. Pullojen tyhjeneminen nosti vedensaannin prioriteettilistan kärkeen.

Kartassa näkyi samaan järveen laskeva puro, noin kilometri majastamme pohjoiseen. Matkalla purolle näytti olevan myös jyrkkiä kallioita, joista kalaa voisi saada paremmin kuin niemenkärkemme matalikosta. Päätimme kaikki lähteä päiväksi noille kallioille.

Keräsimme tarvitsemamme tavarat ja lähdimme liikkeelle. Kello oli vasta vähän yli kahdeksan, mutta päivä tuntui kestäneen jo epätodellisen pitkään.

VÄSYMYKSEN PAINAESSA kalaonni antoi toivoa vatsan täyttymisestä. Uudessa kalapaikassa männyn oksasta veistämääni onkeen tarttui saalista parhaimmillaan minuutin välein. Jouduimme vuolemaan toisenkin kepin, johon puukolla tapetut kalat laitettiin roikkumaan. Suurimmat kalat perattiin, mutta pienimmät pistettiin poskeen kokonaisina paistettuina.

Jani keräsi muilta pullot ja kävi täyttämässä ne puron vedellä. Antti uskaltautui juomaan vettä ennen kuin sitä Janin pienessä retkipannussa ehdittiin keittää.

16 KUOLEMA

Päivän mittaan muutkin alkoivat juoda keittämätöntä vettä, kun Antilla ei oireita esiintynyt. ”Se ei olisi vaatinut kuin yhden kuolleen sorsan puroon, niin olisimme kaikki oksennelleet ympäriinsä”, Jani pohti jälkeenpäin.

VÄHITELLEN ALKOI TUNTUA siltä, että olin ennustanut ruoan ja unen suhteen väärin.

Ruokaa luonnosta kyllä saatiin, uni oli suurempi ongelma. ”Onks kello oikeesti vasta yksitoista”, kuului Topin epätoivoiselta kuulostanut kommentti kiven nokasta hänen katsottuaan kelloa lounaan jälkeen.

Kaikki valoisa aika oli käytetty ruoan hankkimiseen tai valmistamiseen. Eli meillä neljältä heränneillä oli jo lähes kokonainen työpäivä takana.

Nälkä ja väsymys alkoivat vähitellen vaikuttaa meihin kaikkiin, eikä kesäpäivä ollut erityisen lämminkään. Arvioimme, ettei lämpöasteita ollut varmastikaan edes luvattua kahtakymmentä, ja kylmä viima yltyi entisestään iltapäivällä. Onneksi aurinko sentään paistoi.

Tämä olikin raskaampaa kuin olin luullut.

PÄÄTIMME KOKEILLA nukkumista. Kävelin hetken syvemmälle metsään, josta löysin sopivasti auringon valaiseman sammalmättään, jolle kävin pitkäkseni. Muurahaiset, joiden reitillä taisin olla, kävelivät ylitseni. Sain kasvoni onneksi suojattua huivilla, jonka läpi pystyin vieläpä hengittämään ongelmitta.

Muut kertoivat myöhemmin huitoneensa muurahaisia aikansa, kunnes he lopulta luovuttivat ja antoivat niiden vain kävellä kasvojensa päältä.

Kun muutamaa tuntia myö-

hemmin heräsin, löysin Topin ja Pekan virittelemästä jälleen nuotiota kallion päälle.

Istuskelimme nuotion ääressä ja odottelimme muiden heräämistä. Topi oli jo ehtinyt uittaa housunsa ja kenkänsä vedessä liukastuttuaan kalliolla.

Vaikka olimmekin saaneet ruokaa usein, mutta pieniä määriä, puhuimme lähinnä autossa odottavien eväiden sisällöstä. Ne oli tarkoitus syödä seuraavana aamuna, kun palaisimme autolle.

Aamulla olimme yrittäneet puhua syvällisiäkin asioita. Yritykset kaivella sisintäni vaihtuivat kuitenkin nopeasti haaveiluun berliininmunkeista, irtokarkeista tai kanansiivistä. Kävin päässäni läpi listaa asioista, jotka aioin ostaa päästessäni sunnuntaina kauppaan.

PÄIVÄ JATKUI KALASTAEN, sienestäen, mustikoita keräillen ja torkahdellen. Ruoka oli mielessä jatkuvasti.

Jo iltapäivällä teimme päätöksen, että kylmään suojaamme emme enää palaa.

Uusi paikkamme oli parempi kalakannaltaan, ja matka juomaveden luo oli reilusti lyhempi.

Tajusimme, että jos unta haluaa silmänräpäyksenkään, on meidän kerättävä tarpeeksi puita nuotioon koko yöksi. Onneksi läheltä löytyi toinen kelo, jonka kimpussa Jani ähelsi puukkoineen tunnin verran. Lisää polttopuuta haimme Janin vedenhakumatkoillaan löytämästä vastakaatuneesta männystä.

Antti joutui hakemaan makuupussinsa illalla autolta. Kahden pienen pojan isä totesi, ettei selviä kunnialla sunnuntaipäivästä perheensä kanssa ellei saa nukuttua seuraavana yönä. Me muut ymmärsimme porukan ainoan isän ratkaisun. Jäimme värjöttelemään nuotion ympärille Antin vetäytyessä metsään nukkumaan päivän viimeisen kala-aterian jälkeen.

YÖN VIETIMME SEISOMALLA nuotion ympärillä tai lepäämälle maahan asetetuilla havuilla. Osa sai nukuttua pieniä pätkiä, mutta omat yöuneni jäivät taas olemattomiksi. Olimme halkaisseet kelon kahtia, ja molempia

palasia syötettiin nuotioon vähitellen.

Yön kylmimpinä hetkinä kaikki seisoivat ringissä nuotion ympärillä. Ilmatieteen laitoksen ennustama 6 astetta tuntui pitävän paikkansa.

Pekan lasinen vesipullo täynnä keitettyä vettä kiersi kädestä toiseen lämmikkeenä. Pienenkin vesiannoksen nielaiseminen täytti koko vartalon lämpimällä aallolla.

Yön pääpuheenaiheena oli edelleen ruoka. Tasaisin väliajoin arvailtiin kellonaikaa.

PITKÄN ODOTUKSEN JÄLKEEN aamu valkeni viimein. Pari minuuttia etsittyäni löysin Antin kuusen alta nukkumasta muutaman kymmenen metrin päästä nuotiosta. Herätin hänet, jotta pääsisimme lähtemään.

Antti lähtikin vetämään väsynyttä ryhmää ripeällä tahdilla. Ohittamamme järven pinnalla noussutta usvaa tai auringonnousua ei kukaan halunnut jäädä ihailemaan – nyt mentiin kohti ruokaa ja lämpöä. Muutamaa meistä meinasi vauhti jo heikottaa, mutta itse olin vain tyytyväinen.

Pystyin jo melkein maistamaan autossa odottavat tonnikalat ja hedelmät.

Päästyämme takaisin autoille oli epätodellista saada sellainen määrä ruokaa kerralla eteensä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, ettei tähän kärsimykseen kannata ryhtyä uudestaan. Kotona annoin kihlatulleni määräyksen lyödä, jos alan puhua uudesta selviytymisviikonlopusta.

KUUKAUSIA MYÖHEMMIN kokoonnuimme miettimään viikonlopun herättämiä ajatuksia. ”Reissu sai miettimään, onko tää loppujen lopuksi parempaa elämää, mitä elämme mukavuuksien keskellä”, Jani pohti jäsenneltyään ajatuksiaan.

Hän kertoi miettineensä monia turhia asioita, joihin nyky-yhteiskunnassa käytämme aikaamme. ”Yllätyksenä tuli, ettei kukaan flipannut”, hän nauroi.

Pekka oli yllättynyt siitä, että vaikka syvälliset keskustelut jäivät itse retkellä käymättä, oli veljeyden tunne voimakasta, kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen. ”Kaiken kaikkiaan yhteen hitsaava kokemus”, hän tiivisti ja totesi samalla viikonlopun tuoneen kiitollisuutta oman elämän pieniin asioihin. Lämpö ja ruoka eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä.

Olemme alkaneet jo suunnitella uutta selviytymisviikonloppua heti ensi kesäksi. Lyöntiä ei ole vielä tullut, ja makuupussin aion ottaa suosiolla mukaan.

KUOLEMA 17

SURVIVALISTI VARAUTUU PAHIMPAAN Miten sinä toimisit, jos asteroidi muut taisi ekosysteemiämme, elektromagneet tinen pulssi sammut taisi sähköverkon tai pandemia ajaisi yhteiskuntamme kaaokseen? Sur vivalisteilla vastaus on jo valmiina.

T E K S T I J A K U VA : J A N N E P U U M A L A I N E N

S

urvivalismi on kylmän sodan aikana Yhdysvalloissa tunnetuksi tullut elämäntapa, jossa varaudutaan erilaisiin ääriolosuhteisiin.

Suomalaisten survivalistien tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Erityisopettaja ja Varaudu-blogin kirjoittaja Pasi Karosto arvioi Ylen haastattelussa vuonna 2010 määrän olevan noin kaksi tuhatta.

Survivalisti-foorumilla keskustelua on käyty yli 18 000 viestin verran. Keskustelujen aiheet vaihtelevat Venäjän uhasta epidemioiden seuraamiseen ja aggregaattien vertailusta tee-se-itse -mallisen vedensuodattimen ohjeisiin.

Foorumille yli 500 viestiä lähettänyt nimimerkki Klaus Wehnä kirjoittaa keränneensä varastoon jopa vuoden ruokavarannot. Hänestä on tärkeää, että joka syksy kotona on varmasti tarpeeksi ruokaa kesään asti.

Hätävararuoan hankkiminen on yksi yleisimmistä tavoista valmistautua eli prepata. Pitkään säilyvät elintarvikkeet kuten hillo, perunat ja säilykkeet ovatkin survivalistien suosiossa. Moni hamstraa myös polttoainetta, lamppuja tai paristoja. Armeijan ylijäämätavarakin on monen ostoslistalla.

Hätävararuoan hankkiminen on yksi yleisimmistä tavoista valmistautua eli prepata.

OSA SURVIVALISTEISTA ON hankkinut aseita metsästykseen ja itsepuolustukseen poikkeusoloissa. Tuliaseita käsittelevä keskustelualue on Survivalisti-foorumin suosituin. Sinne on kirjoitettu yli 2 000 viestiä. Aseenkantolupien saamisesta ja eri asetyyppien hyödyllisyydestä on käyty ajoittain vilkastakin keskustelua.

Eräs keskustelijoista kertoo ostaneensa pojalleen oman ilmakiväärin, jotta tämä osaisi käyttää asetta tosipaikan tullessa vastaan. ”500 patruunaa riittää ehkä viikoksi”, arvioi eräs keskustelijoista toisen asevaraston riittävyyttä.

Elokuvissa survivalisteilla on usein erillinen maanalainen bunkkeri tai muu rakennus, joka on valmisteltu hätätilannetta varten. Amerikkalaisten survivalistien keskuudessa tällaiset piilopaikat ovat yleisempiä. Vain harvalla suomalaisella survivalistilla on sellainen, mutta muutama foorumilainen kertoo sellaisen omistavansa.

Mahdollisten hätätilanteiden skenaarioita riittää. Sähkökatkon tai syysmyrskyn varalle on tietyt suunnitelmat ja välineet, epidemioille ja yhteiskunnan romahtamiselle omansa. Mitä tahansa tuleekin eteen, survivalisti on valmiina.

Survivalismin käsitteitä SHTF – Shit Hits The Fan

BOB – Bug Out Bag

Yleisnimitys tilanteelle, jossa jokin menee pieleen ja vaatii varautumista.

Suuruusluokka voi vaihdella auton renkaan puhkeamisesta luonnonkatastrofiin.

Reppu tai muu pakkaus, jonka survivalisti on koonnut suurta SHTF-tilannetta varten.

BOL – Bug Out Location Paikka, johon survivalisti on suunnitellut pakenevansa suuressa SHTF-tilanteessa. BOL:ia voi varustaa etukäteen.

EDC – Every Day Carry Tavarat, joita survivalisti kantaa päivittäin mukana. Kännykkä, lompakko ja avaimet ovat jo EDC-pakkaus, mutta monen survivalistin EDC sisältää esimerkiksi tulentekovälineet, linkkuveitsen, taskulampun ja ensiapupakkauksen.

KUOLKAA N 18 KUOLEMA

Kuolema on äärimmäisen vakava asia. Vai onko?

Saako kuolemasta vitsailla? Kysyimme asiaa puolivakavasti Suomen suurimman stand up -komediakilpailun voit tajalta.

O

n syksyisen pimeä lauantai-ilta Pasilassa. Vettäkin sataa. Eli perinteinen suomalainen syyssää.

Ilmassa ei ole mitään hauskaa.

Vielä.

Olen matkalla Studio Pasilaan, jossa myöhemmin illalla järjestetään Club Act!one. Lavalle nousevat Suomen eturivin stand up -koomikot. Ennen esityksen alkua haastattelen heistä yhtä.

Juttutuokio pidetään teatterin takahuoneessa. Huoneessa on muuten hiljaista, mutta nurkassa on televisio, josta tulee humoristinen, amerikkalainen animaatiosarja. ”Odota, laitan tuon Family Guyn pois.

Muuten nauran niiden vitseille”, Iikka Kivi, 29, hymähtää ja toteaa tv:tä sulkiessaan, ettei pelkkä äänen mykistäminen riitä. Vakava-aiheinen haastattelu voi alkaa.

YLIVIESKASTA LÄHTÖISIN OLEVA Kivi on tunnettu ronskeista ja paikoin rankoistakin aiheista ammennetuista vitseistään. Esimerkiksi lestadiolaisuudesta ja lasten hyväksikäytöstä vitsaillessaan hän on saanut negatiivistakin palautetta. Mutta miten on, saako kaikesta tehdä huumoria? ”Joo, totta kai. Se on minusta ainoa rehellinen ja tasapuolinen tapa, koska aina,

T E K S T I: M AT T I HE IK K IN E N K U VA T: E M M I T U L O K A S

NAURUUN! kun tehdään huumoria, niin nauretaan jonkun ihmisen kärsimykselle. Jos ruvetaan erottelemaan, kenen kärsimykselle saa nauraa ja kenen ei, niin silloin luodaan epätasa-arvoa”, Kivi perustelee.

Kaikella on oikea aikansa ja paikkansa, myös komiikassa. Ihan kaikesta ei aina kannata vitsailla. Esimerkiksi tilanteessa, jossa yleisön joukossa on tuttu, jolle on juuri sattunut jokin ikävä kokemus, jota vitsin aihe koskee, saattaa Kivi jättää kyseisen jutun kertomatta. Liikaa ei voi kuitenkaan alkaa varoa. ”Muuten aihepiiri pienenee ja kapenee koko ajan. Kohta huomaat, ettet voi tehdä juttuja kuin vaniljajäätelöstä, jotta et varmasti loukkaa ketään. Jos yhdelle kumarrat, niin toiselle pyllistät. Lopulta päädyt näyttämään kaikille persettä, kun yrität olla joka suuntaan mielin kielin.”

Komiikkaan kuuluu aina kärsimys ja tragedia. Kiven mukaan komiikka asuu aina tragedian toisella puolella ja on kuin kolikko, jota käännetään. Niitä ei voi erottaa toisistaan, koska siinä, ”että kaikki on mukavasti ja vesi on lämmintä, ei ole mitään hauskaa”. Entäpä kuolema, aiheista kenties haastavin? ”Sehän on helvetin vakava asia! Peri-

aatteessa ei ole mitään henkilökohtaisesti vakavampaa asiaa. Toisaalta kuolemassa ei ole mitään henkilökohtaista, koska se tapahtuu kaikille. Jos asiaa miettii koomikon näkökulmasta, niin kuolema on todella hyvä aihe, koska se koskee ja pelottaa meitä kaikkia.”

SUOMEN SUURIMMAN STAND up -komediakilpailun, Naurun tasapainon, vuonna 2014 voittanut Kivi päätyi stand up -koomikoksi ikään kuin puolivahingossa. Hänen kaverinsa halusi kokeilla stand upin tekemistä, mutta Kiveä itseään se ei pahemmin kiinnostanut. Hän lähti alun perin mukaan vain kaverinsa Esa ”Awe” Vengasahon henkiseksi tueksi, mutta päätyi lopulta itsekin estradille. Vuosi oli 2010.

Ensimmäinen keikka meni Kiven mukaan hyvin, vaikka odotuksia ei juurikaan ollut. Seuraava keikka ei mennyt yhtä nappiin, ja stand upin tekeminen jäi moneksi kuukaudeksi. Oululainen koomikko Zaani, eli Jean-Eric Chaument, oli kuitenkin nähnyt Kiven keikan. Kiven mukaan onneksi nimenomaan sen ensimmäisen. ”Törmäsin Zaaniin baarissa muutaman kuukauden kuluttua ja rupesimme sitten dokaamaan. Kun olimme ryypänneet tunnin tai pari, niin Zaani soitti yhden puhelun. Sen jälkeen hän ilmoitti, että minulla ja kaverillani on keikka Kuopion komediafestivaaleilla kesällä, että kannattaisi varmaan ruveta treenaamaan!”

Kipinä oli syttynyt. Kuopion keikan jälkeen Kivelle tuli sellainen olo, että stand up on hänen juttunsa. Seuraavana syksynä Kivi ja Vengasaho perustivat, Zaanin avustamana, Ouluun Remakka stand up -klubin. Suosio on ollut suuri, ja menossa on nyt klubin viides vuosi.

KUOLEMA 19

Tuoreimpana Remakan komediatehtaan timanttina mainittakoon Matti Patronen, Naurun tasapainon voittaja vuosimallia 2015. Patronen teki aikoinaan ensimmäisen keikkansa vasta avatussa Remakka-klubissa. Kysyttäessä Patrosen suosion salaisuutta, Kivellä on selvä vastaus. ”Matissa on sellaista kansanmiehen karismaa, joka sopii hyvin suomalaiseen mentaliteettiin. Ja se on näppärä jätkä. Se tekee oman ladun metsään; ei se hiihtele siellä, missä muut menee.”

Palataan haastattelun varsinaiseen, vakavaan aiheeseen. Kaikesta siis periaatteessa saa ja pitääkin tehdä huumoria. Jokaisella koomikolla on kuitenkin omat pelisääntönsä. Niin myös Kivellä. ”Se, mihin vedän rajan, on siinä, että jos en itse ole jonkin asian kanssa sinut, niin silloin en puhu siitä. Minun pitää jollakin tavalla saada asiasta ensin ote. Tämä perustuu sellaiseen ajatukseen, että komiikkalava ei ole terapiasohva, eikä yleisö ole terapeuttisi.”

Se, minkälaisia juttuja Kivi esityksessään kertoo, riippuu myös tilaisuudesta ja yleisöstä. Raja sille, mitä milloinkin voi sanoa, löytyy keikkojen kuluessa, yleisön reaktioita tunnustelemalla. ”Keikat tällaisilla pitkäaikaisilla stand up -klubeilla, joissa yleisö on tottunut stand upiin ja sen konventioihin, niin silloin ehkä uskaltaa olla enemmän oma itsensä. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen välillä aika synkkä”, Kivi pohtii, mutta lisää: ”En kuitenkaan näe itseäni synkkänä tyyppinä, vaan kyllä siellä se pohjavire aina on positiivinen.”

Haastattelu päättyy ja Kivi lähtee valmistautumaan illan esitykseen. Lavalle nousevat hänen lisäkseen Heikki Vilja, Jack Björklund ja Heli Sutela. Studio Pasila alkaa täyttyä lauantai-illan huumaa hakevista huumorin ystävistä. Jään mielenkiinnolla katsomaan, mitä tuleman pitää.

Keikka on Iikka Kiven osalta taattua tavaraa: huumorin välineiksi joutuvat muun muassa vanhukset, uskovaiset ja suomalaiset lentomatkustajat. Ja yleisö kuolee nauruun.

20 KUOLEMA

KIEKKOILIJA VAIHTOI KAUKALOT KIRJOIHIN Jääkiekkoilija Ant ti-Jussi Niemen ura päät t yi joulukuussa 2014.

Sen jälkeen Niemestä tuli täyspäiväinen opiskelija, joka välillä kaipaa hieman häiriint yneitä pelitovereitaan.

T E K S T I : H E I D I H A U TA M Ä K I

H

K U VAT: E M M I T U L O K A S J A R E I M A R Ö N K K Ö

aaga-Helian ammattikorkeakoulun avoimen puolella opiskeleva Antti-Jussi Niemi kertoo etsivänsä jotain hauskaa, mistä riittäisi iloa ja menestystä samalla tavalla kuin jääkiekosta. Tällä hetkellä Niemi on keskittynyt opiskelemaan liiketaloutta. ”Jääkiekko antoi paljon, kuten hyviä ystäviä, kontakteja, verkostoja ja hienoja kokemuksia. Nyt on uusien asioiden aika.”, Niemi tuumaa.

Opiskeluiden lisäksi puuhaa on riittänyt erilaisissa projekteissa ja selostajana Viasatilla. Ensi syksynä Niemi aloittaa opiskelut Haaga-Helian tut-

kintopuolella. Hän pitää positiivisena asiana koulun tarjoamia monipuolisia linjoja, jotka palvelevat myös ammattiurheilijoita. ”Haaga-Heliassa pystyy opiskelemaan uran aikana, koska urheilijoille on suunnattu omia koulutusohjelmia ja kursseja.

Tämä varmasti aktivoi myös nuorempia opiskelemaan ammatin, jonka parissa jatkaa myöhemmin.”

Liiketalouden lisäksi Niemi keskittyy myös kielten opiskeluun. ”Aloitin venäjän kielen opiskelut, koska olen jo aiemmin halunnut sen oppia. Venäjän kielen osaamisesta ei ole haittaa, oli työ mitä tahansa.”

ken ilon irti. Haluan oppia uusia asioita ja olla mukana kaikessa mahdollisessa. ” NIEMI PUHUU JÄÄKIEKOSTA positiiviseen sävyyn. Uran päättymisen jälkeen hän ei ole pelannut kertaakaan. Siitä huolimatta välillä iskee kaipuu jääkiekkopiireihin. ”Eniten kaipaan hiukan häiriintynyttä ilmapiiriä sekä ystäviä. Koulussa ei saa samanlaista fiilistä ja adrenaliinia kuin peleissä.”

Monet huippu-urheilijat saattavat päätyä valmentajiksi. Niemi ei tyrmää tätä vaihtoehtoa, mutta tällä hetkellä hän kokee, ettei tarvittavaa intohimoa ole. ”Tulen varmasti työskentelemään urheilun parissa, mutta tarkkoja suunnitelmia en vielä tiedä.”

”Koulussa ei saa samanlaista fiilistä ja adrenaliinia kuin peleissä.”

NIEMI TYRMÄÄ SEN, etteikö

uran aikana voisi opiskella.

Hänen mukaansa kaikki on kiinni omasta kiinnostuksesta ja aktiivisuudesta.

Viimeisinä pelivuosina Niemi alkoi aktivoitua tulevaisuuden suhteen, jolloin hän lähti opiskelemaan huippu-urheilijasta yrittäjäksi linjalle. Niemi kokee vielä menevänsä tuuliviirinä eteenpäin, mutta vastaan on tullut paljon mielenkiintoisia asioita. ”Pyrin ottamaan opiskeluista kai-

NIEMEN KOTONA PERHEEN 12- ja 10-vuotiaat pojat pelaavat aktiivisesti jääkiekkoa.

Niemi naurahtaa, etteivät juniorit kaipaa isänsä neuvoja, eivät edes rakentavaa palautetta. ”2-vuotias kuopus pakkailee kovasti kamojaan. Hän tuntuu odottavan, että milloin iskä alkaa valmentamaan.”

Niemelle jääkiekko ei ole ollut koskaan itsestäänselvyys. Hän kertoo, ettei jääkiekko mennyt koulun edelle, vaikka pelaaminen oli hauskaa. ”Juniorina en ollut hyvä pelaaja, vaikka koko ajan kehitystä tapahtui. Kirjoittaessani ensimmäisen liigasopimuksen, tajusin unelmieni täyttyvän. Pääsin myös nuorten maajoukkueeseen, joka motivoi yrittämään yhä enemmän.”

YHTÄ ASIAA NIEMI on jäänyt harmittelemaan. ”MM-kulta oli muutaman kerran todella lähellä, mutta se jäi silti liian kauaksi.

Siinä on suuri ero, että saavuttaako kultaa vai hopeaa.”

KUOLEMA 21

ELÄMÄ JATKUU –DIGITAALISENA 2010-luvulla emme jätä jälkeemme ainoastaan f y ysistä perintöä.

H2 selvit ti, miten digitaaliselle jäämistölle käy.

TEKSTI: EEMELI MART TI JA VEER A PENNANEN K U VA : V E E R A P E N N A N E N

FACEBOOK ON TEHNYT käyttäjilleen erillisen lomakkeen, jolla kuolleen henkilön tilin poistamista voi pyytää. Sillä voi myös esittää erityistoiveita kuolleen henkilön muistamisesta.

Facebookilta voi pyytää vainajan tilin muuttamista muistotiliksi tai sen poistamista kokonaan. Muistosivu näkyy vain kuolleen henkilön Facebook-ystäväville, jotka olivat henkilön ystäviä ennen profiilin muuttamista muistosivuksi. Kaikki muu tieto lukuun ottamatta aikajanaa poistetaan.

Lomakkeessa Facebook kysyy nimeäsi, edesmenneen henkilön palvelussa käyttämää nimeä, aikajanan URL-osoitetta ja suhdettasi henkilöön: Oletko lähiomainen, sukulainen, kaveri, työkaveri vai luokkakaveri.

Facebook edellyttää lomakkeen yhteydessä edesmenneen henkilön kuolin- tai syntymätodistusta tai muuta vastaavaa asiakirjaa, jolla voit todistaa olevasi lähisukulainen.

Muistotilistä huolehtii perintöyhteyshenkilö, joka voi kirjoittaa profiiliin kiinnitetyn julkaisun, vastata uusiin kaveripyyntöihin ja päivittää profiili- ja kansikuvan.

Perinneyhteyshenkilö saa ladattua kuvat, videot, julkaisut, profiili- ja yhteystiedot, tapahtumat sekä listan kavereista. Hän ei pääse käsiksi esimerkiksi viesteihin. Perintöyhteyshenkilön täytyy olla edesmenneen henkilön Facebook-kaveri.

STEAMIN, JOKA ON Valven kehittämä videopelien jakelu-, moninpeli- ja viestintäalusta, tilejä ei voida virallisesti siirtää toiselle henkilölle. Steamin tilaajasopimus kieltää tilin siirtämisen esimerkiksi myymällä.

Steamin käyttäjä ei omista omaa tiliään tai sillä ostettuja pelejä. Steam myy käyttäjilleen lisenssejä, jotka eivät anna käyttäjälle ohjelmiston omistajuutta. Steamin tukisivuilla kerrotaan, ettei tilin poistaminen itse tai pyynnöstä ole mahdollista. Toisaalta tilaajasopimuksessa lukee, että käyttäjä voi peruuttaa tilinsä erillisellä pyynnöllä.

Tilin perumisella ei saa hyvitystä tilille ostetuista peleistä.

KUVAPALVELU INSTAGRAMISTA VAINAJAN tilin poistoa voi pyytää ainoastaan

lähisukulainen, ja se vaatii todistusta sukulaissuhteesta. Tarvittava todistus tilin poistamiseen on esimerkiksi vainajan synnyin- tai kuolintodistus. Itse käyttäjätilin poisto tapahtuu Facebookin tavoin lomakkeella, joka löytyy sovelluksen internet-sivuilta.

Instagram-käyttäjätili on mahdollista asettaa muistotilaan, jolloin itse tili säilyy sellaisenaan palvelussa. Tilin asettamista muistotilaan voi pyytää myös joku muu kuin lähiomainen. Palvelu edellyttää kuitenkin pyynnön tueksi todistusta kuolemasta, kuten linkkiä, muistokirjoitusta tai uutista.

YHTEISÖ- JA MIKROBLOGIPALVELU Twitterin kohdalla kuolleen omaisen tilin poistaminen käy miltei samalla tavalla kuin kuvapalvelu Instagramissa.

Myös Twitterissä asia hoidetaan internet-lomakkeella. Lomakkeen vastaanottamisen jälkeen palvelu lähettää asianosaisille jatko-ohjeet tilin poistamiseksi.

Omaiset tarvitsevat tilin sulkemiseen erilaisia asiakirjoja, kuten kopion omasta henkilöllisyystodistuksesta ja vainajan kuolintodistuksesta.

22 KUOLEMA

KUMMITUSTARINAT YLLÄTTÄVÄT INHIMILLISYYDELLÄÄN Villa Kleineh

Vironkatu

Vanha Ooppera

Kummituksiin voi törmätä eri puolilla Helsinkiä. Niitä on etenkin Kruununhaassa ja Helsingin kar tanoissa. Kantakaupungin kummituksista riit tää monia mielenkiintoisia tarinoita.

TEKSTI: ELINA KELOL A K U VA T: E L I N A K E L O L A , H E L S I N G I N K A U P U N G I N M U S E O / H A N N E S M U S TA K A L L I O , G . H E U R L I N , K A R I H A K L I , G R Ü N B E R G C O N S TA N T I N , VÄ I N Ö K A N N I S T O

H

elsingin kaupunginmuseon lehtorin Anna Finnilän tiedossa on ainakin parikymmentä rakennusta, joissa kummituksia on nähty. Kaikki tarinat liittyvät vanhoihin rakennuksiin. ”Esimerkiksi Kansallisteatterissa on oikea kummitusyhteisö, joista suurin osa on näyttelijöitä”, hän kertoo.

Finnilä tunnetaan työkavereiden keskuudessa kaupunginmuseon kummitusvastaavana. Kummituksiin hän tutustui 20 vuotta sitten aiheeseen liittyvää näyttelyä kootessaan.

YKSI HELSINGIN HAUSKIMMISTA ja vilkkaimmista kummituksista on Finnilän mukaan Vironkadun ja Meritullinkadun kulmatalossa ihmisiä pelotteleva päätön Aleksi. Hän oli venäläinen upseeri tai merimies, joka hirttäytyi onnettoman rakkauden vuoksi.

Yliopistolle kuuluvassa rakennuksessa monet oudot kokemukset on pistetty Aleksin piikkiin. Talossa työskennelleet tutkijat ovat esimerkiksi kertoneet, että joku on

sekoittanut heidän papereitaan. Lisäksi kummitus ajelee mielellään talon kolisevalla hissillä.

KUN FINNILÄ ON esiintynyt julkisuudessa, ihmiset tulevat toisinaan kertomaan hänelle yliluonnollisista kokemuksistaan. Hänen

Kuvassa Anna Finnilä.

kiinnostuksensa kummitustarinoihin on kuitenkin ennen kaikkea kulttuurihistoriallinen. ”Olen tehnyt selvän rajan, että kerään tarinoita, joista tiedetään paikka ja henkilö.

Jos tarina menee poltergeistlinjalle, niin ne ovat minun osastoni ulkopuolella.”

Yleensä ihmiset eivät kehtaa kertoa omista kummituskokemuksistaan, vaan tarinoita kerrotaan niin, että kummituksen on nähnyt joku tuttu tai entinen työkaveri. Monesti oudoille kokemuksille yritetään myös itse etsiä selitystä. ”Vähän aikaa sitten kuulin, että Koskelan sairaalan saunassa kummittelisi. Kertojat olivat saaneet selville, että siinä tilassa oli aiemmin ollut ruumishuone.”

FINNILÄ EI OLE nähnyt kummitusta. Hän ei kuitenkaan koskaan sano, etteikö uskoisi niiden olemassaoloon. ”On mielenkiintoista, että moni saa yliluonnollisia kokemuksia. Jotakin outoa voi hyvin olla. Skeptikot tietysti kieltävät asian täysin, mutta minä jätän oven auki mahdollisuudelle.”

KUOLEMA 23

Syy Finnilän rentoon suhtautumiseen löytyy hänen lapsuudestaan. Hän vietti kaikki lapsuuden kesät vanhassa huvilassa, jossa vieraat näkivät useamman kerran kummituksen.

Kummitus oli vanha rouva, joka kävi katsomassa vierashuoneen sängyn päädyssä, kuka sängyssä sillä kertaa nukkui. Finnilä yritti tavata kummituksen, mutta hänelle rouva ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään.

VAIKKA KUMMITUKSIIN EI uskoisikaan, elävät kummitukset ainakin tarinoissa. Ne kertovat menneestä maailmasta ja elämänkohtaloista. ”Monessa kummituksessa on jotakin inhimillistä. Tarinoihin voi olla helppo samaistua, koska niihin liittyy esimerkiksi kokemuksia uskottomuudesta ja lapsen menettämisestä”, Finnilä pohtii.

Kummittelun syynä on usein ennenaikainen kuolema, onneton rakkaus tai onnettomuus. Monesti tarinoihin liittyy myös menetys. Se voi olla syynä siihen, ettei kummitus ole saanut rauhaa ja se on jäänyt kahden maailman väliin liikkumaan.

Helsingin kantakaupungin kummituksia 1. Valkea Rouva Kleinehin huvilassa, Itäinen Puistotie 7 Kaivopuistossa sijaitsevassa Villa Kleinehissä kummittelee Valkea Rouva, jonka väitetään olevan kuuluisan ravintoloitsijan Louis Kleinehin toinen vaimo. Louis Kleineh osti huvilan 1850-luvulla ja hän omisti muun muassa Seurahuoneen, Kaivohuoneen ja Kappelin.

Ei tiedetä, mitä Valkea Rouva kaipaa.

Ehkä hän ikävöi menneitä loistoaikoja, jolloin venäläiset ja balttialaiset kesävieraat juhlivat Kaivohuoneella, kävivät Ullanlinnan terveyskylpylässä rentoutumassa ja käyskentelivät iltahämärässä lehtevässä puistossa musiikkia kuunnellen. Nykyään Villa Kleineh on Alankomaiden suurlähetystön käytössä.

VOISIKO KUMMITUSTARINOISTA SITTEN

oppia jotakin siitä, miten elämää kannattaisi elää? ”Kun en ole päässyt haastattelemaan kummituksia, niin en tiedä, vaivaako kummittelu heitä vai onko se vain hirvittävän hauskaa”, Finnilä naurahtaa.

Yksi neuvo hänellä kuitenkin on. Se liittyy amiraali Carl-Olof Cronstedtin tarinaan.

Kun Viaporin linnoitus Helsingin edustalla antautui taistelutta vuonna 1808, amiraalin huhuttiin myyneen Suomen venäläisille.

Saamansa kultarahat hän piilotti Herttoniemen kartanoon. Cronstedt joutuu kummittelemaan kartanon mailla edelleen, sillä hän valvoo aarretta, jota kukaan ei ole vielä löytänyt. Hänen tarinansa on esimerkki siitä, että kannattaa yrittää elää lakien mukaan, ottaa muut huomioon ja olla ystävällinen. ”Silloin on ainakin pienempi riski, että tarvitsee palata kummittelemaan.”

Kansallisteatteri

2. Vanhan oopperan kummitus, Bulevardi 23–27 Bulevardilla sijaitseva Aleksanterin teatteri toimi pitkään oopperana. Talo valmistui 1880 ja tiilet siihen saatiin Ahvenanmaalta Bomarsundin linnoituksen raunioista. Bomarsund oli pommitettu hajalle Krimin sodan aikana 1855. Tarina kertoo, että tiilten mukana Aleksanterin teatteriin muutti kummitus. Hän saattaa olla pommituksissa surmansa saanut upseeri.

Kummitus näyttäytyi viimeksi vanhan oopperatalon viimeisessä esityksessä.

Tuolloin yksi näyttämön ovi avautui salaperäisesti kesken näytöksen.

Ruotsalainen klubi

3. Kansallisteatterin kummitukset, Läntinen Teatterikuja 1 Kansallisteatterissa on nähty hiiviskelemässä monia kummituksia, kuten vuonna 1937 kuollut näyttelijä Aarne Leppänen sekä 1961 kuollut näyttelijä Urho Somersalmi.

Somersalmi on liikuskellut teatterissa kirves kädessä. Molempien muotokuvat ovat esillä Kansallisteatterissa.

4. Kruununhaan Harmaa Rouva, Maurinkatu 6 Harmaa Rouva kummittelee Ruotsalaisen klubin talossa. Klubi oli alun perin yksityiskoti, jonka insinööri Donner rakennutti vuonna 1900.

Harmaan Rouvan henkilöllisyydestä ei ole varmaan tietoa, mutta hänen epäillään olevan talon entinen emäntä. Juorut kertovat, että emännällä olisi ollut onneton romanssi autonkuljettajansa kanssa.

Harmaan Rouvan läsnäolon huomaa esimerkiksi siitä, että klubin painavat kattokruunut keinahtelevat silloin tällöin vauhdikkaasti ja tyhjistä huoneista kuuluu pianomusiikkia.

Lähde: Anna Finnilä, Kummitusten Helsinki

Kansallisteatteri

24 KUOLEMA

KUOLEMA 25

KUOLETTAVA LAKI Vielä 1800-luvulla Suomessa toimeenpantiin kuolemanrangaistuksia mestaamalla.

Yksi mestatuista oli Ant ti Hannula, jota on pidet t y Suomen viimeisenä mestat tuna.

T E K S T I J A K U VA T: E E M E L I M A R T T I

A

ntti Antinpoika Hannula elää 1800-luvun Marttilassa. Pitäjässä, jota halkovat Turun ja Hämeenlinnan yhdistävä Hämeen Härkätie ja Paimionjoki.

Naimisissa oleva kolmen lapsen isä Antti asuu yhä vanhan isänsä Antti Matinpoika Hannulan talossa Palaisten kylässä.

Talo sijaitsee lähellä Härkätietä, Paimionjokea ja taistelukenttää, jossa Ruotsin Kaarle-herttua löi Suomen aateliston armeijan Nuijasodan jälkimainingeissa vuonna 1599. Antin veli Heikki toimii itsenäisenä torpparina.

Anttia kiinnostaa enemmän juopottelu kuin kotitalon työt. Ne ovat jääneet talon rengin Mikko Matinpojan vastuulle. Mikko on Antin äidin, Maria Matintyttären veli.

Huhtikuun 28. päivän iltana vuonna 1823 28-vuotias Antti saapuu juopuneena kotiin. Hän on ollut päivän juopottelemassa lähitiloilla. Antti ja eno päätyvät saman pöydän ääreen. Antin isä on käynyt tuvan vuoteelle lepäämään.

Antin ja hänen enonsa välille syntyy sanaharkkaa. Antin isä alkaa puolustamaan lankoaan. Hän moittii poikaansa laiskuudesta sekä juopottelusta.

Riita kärjistyy siihen pisteeseen, että Antti ryhtyy työntämään Mikkoa ulos tuvasta. Isä nousee vuoteelta ja tulee väliin.

Antti työntää isänsä eteiseen ja kaataa hänet lattialle. Hän lyö isänsä päätä lattiaa vasten.

Tämän jälkeen Antti palaa tupaan ja nukahtaa. Mikko kantaa yhdessä Marian kanssa isän eteisen vuoteelle. Aamuyöllä isä menettää henkensä.

SEURAAVANA AAMUNA HANNULAAN on kutsuttu naapurista lautamies Mikko Matinpoika Ulvi. Hän on pyytänyt mukaansa todistajaksi torppari Jaakko Antinpojan.

Antin isä makaa kuolleena sängyssä.

Vasemmasta korvasta on vuotanut verta.

Hyytynyttä verta on myös nenän ja suun pielessä. Ulvi havaitsee eteisestä hiustupsun ja verijälkiä, jotka johtavat eteiskammariin.

Ulvi ja muut talossa olevat löytävät Antti Antinpojan. Hänet viedään isännän ruumin luokse. Antti järkyttyy isänsä kuolemasta ja vannoo käsi isänsä kylmenneellä otsalla, ettei hän ole tappanut isäänsä.

Talon emännän pyynnöstä Ulvi vangitsee Antin. Vangitsemisen hetkellä Antti hokee muiden sanovan häntä isänsä murhaajaksi. Antin hysteerisyyttä pidetään tunnustuksena. Ennen lähtöä Antin äiti Maria tarjoaa hänelle useita paloviina­ ryyppyjä.

Antti viedään nimismiehen luo usean miehen voimin. Kun he ovat ylittämässä jokea, Antti yrittää hypätä jokeen mutta epäonnistuu.

Seuraavana aamuna Mikko Ulvi ja jahtivouti Johan Röderholm menevät tekemään jatkotutkimuksia Hannulaan.

Paikalla on surijoita ja vainajan leski Maria Matintytär. Kuollut talon isäntä makaa

pestynä porstuakammarissa. Maria kertoo Ulville ja Röderholmille, että edellisenä iltana Antti oli käynyt käsiksi myös häneen ja lyönyt vanhalla tynnyrivanteella.

Ulvi ja Röderholm palaavat Kraappalaan viedäkseen Antin kihlakunnan vanginkuljettajalle, ratsutilalliselle Jaakko Matinpoika Mäntsälälle. Siellä Antti asetetaan kaularaudalla tuvan seinään.

Antti sanoo Jaakolle olevansa isäntappaja ja lisää inhoavansa raipparangaistusta, jota hän ei halua kokea. Antti osoittaa kaulaansa ja toteaa, että antaa ennemmin katkaista kaulansa kuin tulevansa ruoskituksi. Antti kertoo, ettei surmaa olisi tapahtunut, jos Mikko Matinpoika ei olisi asiattomasti tunkeutunut syömään Antin kanssa ja saanut puolelleen hänen isäänsä.

Jaakko kyyditsee Antin lähimmälle vaihtopaikalle Liedon Ankalle. Sieltä Antti viedään Turun linnanvankilaan, johon käräjäkunnan kruununnimismies Johan Fredrik Wichtman on hänet lähettänyt.

Heinäkuun 18. päivä Marttilan Loven kylän Kraappalan talossa – kruununnimismies Wichtmanin kodissa – pidetään ylimääräiset käräjät. Paikalla ovat kihlakunnan lautamiehet sekä ylimääräiset lautamiehet.

Rovasti ja kirkkoherra Henric Reilin antaa todistuksen, josta käy ilmi, että surmattu Antti Matinpoika Hannula on viettänyt moitteetonta elämää. Antti Antinpoika sen sijaan on viettänyt vähemmän kunniallista elämää ja ollut usein humalassa.

Anttia kiinnostaa enemmän juopottelu kuin kotitalon työt.

Ne ovat jääneet talon rengin Mikko Matinpojan vastuulle.

26 KUOLEMA

Hannulan talo sijaitse Palaisten kylässä. Vuonna 1911 Hannulan talo rakennettiin uudelleen Rovionmäelle. Se on nykyisin asumaton.

Tapahtumien kulku Hannulassa ei vielä selviä, joten kihlakunnanoikeus siirtää asian käsittelyn välikäräjille. Antti kieltää tietävänsä mitään tapahtuneesta ja nukkuneensa tuvassa.

Oikeuden päätöksellä Antti toimitetaan kirkkoherra Reilinin luokse, jonka tulee kuulustella vähintään kolme päivää Antin tietämystä kristinuskosta. Häntä yritetään taivuttaa suoramieliseen katumukseen ja rikoksensa tunnustamiseen.

Kirkkoherran ja muun papiston puhuttelussa Antti muistaa ja tunnustaa. Elokuun 16. päivänä kirkkoherra Reilin antaa lausunnon. Antin omatunto ei ole puhdas, sillä hän on lyönyt isäänsä, talollista Antti Matinpoika Hannulaa, niin että isä on tämän seurauksena kuollut. Tämän jälkeen Antti ei halua tehdä armonanomusta.

Lopullinen tuomio julistetaan seuraavana vuonna. Syyskuun 29. päivä vuonna 1824 kihlakunnanoikeus päättää, että Antin rangaistus on pään ja oikean käden mestaus. Turun Hovioikeus vahvistaa tuomion. Antti saisi sovittaa tekonsa elinkautisella vankeudella, mutta omasta tahdostaan hän tahtoo tulla mestatuksi.

LOKAKUUN 22. PÄIVÄ, noin puoli vuotta veriteon jälkeen, Antti Antinpoika viedään teloitettavaksi Tiipilännummelle. Marttilan kappalainen Daniel Ekvall on valmista-

nut Anttia mestaukseen neljän päivän ajan.

Mestauspäivän aamuna Antti ei syö lainkaan ja nauttii ehtoollisen.

Kello kymmenen Anttia viedään Tiipilännummen vanhalle mestauspaikalle.

Antti on kalpea kuolemasta, mutta kulkee rauhallisin mielin. Hän vaati, että isänsä murhanneen käsi on katkaistava ennen päätä.

Antin rangaistus on pään ja oikean käden mestaus.

Mestausta on saapunut todistamaan ihmisiä aina Turusta saakka. Kun Antti saapuu paikalle, papit rohkaisevat häntä vielä kerran Jumalan sanalla.

Antti laskee päänsä mestauspölkylle.

Pyöveli iskee kolme kertaa, ennen kuin pää irtoaa ruumiista, koska takinkaulus on jäänyt kirveen ja kaulan väliin.

Antin ruumis asetetaan korkean paalun päähän kiinnitetylle rattaanpyörälle. Hänet haudataan aluksi nummen reunaan Härkätien eteläpuolelle. Lopulta Antin tytär saa haudata isänsä luut kirkkomaahan kirkkoherran suostumuksella.

Teloituspaikka pysyi ihmisten mielissä

pelottavana paikkana, jonka ohi oli vaarallista kulkea varsinkin pimeässä kummitusten vuoksi.

Marttilan Lions-klubi pystyttää mestauspaikalle muistomerkin 150 vuotta mestauksen jälkeen. Mestauskirvestä muistuttavan, koruttoman patsaan laatassa lukee, ”22.10.1824 suoritettiin Suomen viimeinen virallinen mestaus Tiipilän nummella Marttilassa”.

ANTTI ANTINPOIKA HANNULAN jälkeen Suomessa mestattiin vielä neljä ihmistä.

Niistä ensimmäinen tapahtuu Pieksämäellä noin viikko Antin mestauksen jälkeen.

Abraham Niilonpoika Kaipainen mestataan lokakuun 30. päivä veljensä surmaamisesta viikatteella kesällä 1823.

Marraskuun 6. päivänä Heikki Pekanpoika Pirinen mestataan Nilsiällä isänsä tappamisesta. Seuraavana vuonna Juho Simonpoika Hautimäki mestataan Hämeenkoskella veljensä tappamisesta.

Viimeinen rauhan ajan mestaus tapahtuu Pieksämäellä kesällä 1825. Vuonna 1822 Suonenjoella syntynyt Tahvo Tahvonpoika Putkonen toimi renkinä Juho Lukkarisen talossa. Tapaninpäivänä Puhkonen kestitsi naapureita nimipäivänsä kunniaksi.

Putkonen yllättäen hyökkäsi Hirvosen kimppuun. Muut ruokailijat ajoivat Putkosen ulos tuvasta, mutta myöhemmin

KUOLEMA 27

”Suomen viimeisen mestauksen” -muistomerkki sijaitsee Marttilan keskustassa Härkätien vieressä.

Putkonen onnistui lyömään pahaa aavistamatonta Hirvosta halolla päähän. Kahden päivän päästä Hirvonen kuoli tulematta tajuihinsa.

Heinäkuussa 1823 Putkonen tuomittiin kuolemaan. Hovioikeus vahvisti päätöksen saman vuoden elokuussa.

Putkonen anoi armoa kahteen otteeseen – toukokuussa 1824 ja maaliskuussa 1825.

Molemmat armonanomukset hylättiin. Lopullinen kuolemantuomio luettiin hänelle vuoden 1824 heinäkuun lopulla, minkä jälkeen Putkonen vielä valitti ilman tulosta.

Antti Hannulan tapaukseen liittyy epäselvyyksiä. Suomen Sukututkimusseuralle laatimassaan tutkimuksessa Pirkko-Leena Otonkoski pitää Antti Antinpojan tapausta omituisena. Otonkoski pitää mahdollisena, että jotkut todistajat olisivat valehdelleet tai salailleet jotain.

Otonkoski pohtii, että isännän kuoleman takana olisi mahdollisesti ollut talon tuleva vallanvaihto ja Antti oli vain kaikkein sopivin syytettävä.

Tapahtumasta kuultiin noin kolmeakymmentä todistajaa, joiden lausunnoissa ilmenee ristiriitoja. Päätodistaja Mikko Matinpojan mukaan Antti oli yöllä sulkenut itsensä tupaan. Aamulla nimismies herätti Antin ja totesi tämän oksentaneen lattialle. Nimismies ei kuitenkaan nähnyt ruoanjätteitä pöydällä. Mikko todisti, että

surman aikana he olisivat olleet ruokailemassa, minkä jälkeen tuvan ovi olisi ollut haassa.

F. J. Ansas kirjoittaa, että Antti olisi riitaantunut vanhan isänsä kanssa tuntemattomasta syystä. Antti tönäisi isäänsä, joka löi päänsä takan kulmaan. Ansas ei mainitse Antin enoa Mikko Matinpoikaa.

Sylvia Vehmaan ja Pirkko-Leena Otonkosken versiot ovat myös hieman ristiriidassa keskenään. Vehmaa kirjoittaa, että Antti olisi ollut syömässä ennen enoaan eikä toisinpäin. Heidän välilleen syntyi sanaharkka ja tupaan tullut Antin isä olisi puolustanut lankoaan.

Otonkoski kirjoittaa, että nimismies olisi löytänyt Antin seuraavana aamuna tuvasta.

Vehmaan versiossa Antin löydetään eri paikasta. Epäselvyyksien lisäksi tapahtumat ja niiden kulku vaihtelevat eri lähteissä.

Lähteet: Pirkko-Leena Otonkoski – Henkirikoksista kuolemaantuomittujen kohtaloita vuosina 1824–1825 Suomessa, Genos 68, 1997 Aulis Oja – Marttilan pitäjän historia, 1959 F. J. Ansas – Historiallisia tietoja Marttilasta, 1941 Sylvia Vehmaa alias Sylvester – Pakinoita ja paikallishistoriaa, 1997

Pakkot yöhön mestauksen sijaan VAIKKA VENÄJÄ VALLOITTI Suomen Ruotsilta, oli Suomessa vuoden 1809 jälkeen yhä voimassa Ruotsin valtakunnan laki vuodelta 1734, johon tosin oli tehty myöhempiä lisäyksiä.

Murhaa ja tappoa ei eroteltu. Rangaistus erosi vain silloin, kun surmattu oli lähiomainen tai isäntä. Syyt, olosuhteet tai motiivit eivät vaikuttaneet rangaistukseen, joten kuolemantuottamuksestakin oli rangaistuksena kuolema.

Miehen kohdalla kuolemanrangaistus oli mestaus ja teilaus. Ruumis, pää ja lähiomaiseen kohdistuneessa rikoksessa myös irti hakattu käsi asetettiin teilipyörien tai paalujen päälle varoituksena kansalle. Mestatun naisen ruumis poltettiin roviolla.

Kuolemantuomion toimeenpano lopetettiin käytännössä vuonna 1825. Tuomioita julistettiin, mutta keisari lievensi rangaistukset. Aikaisemmin annetut tuomiot toimeenpantiin vielä vuoden 1825 puolella.

Lievennetty rangaistus oli raippa- ja piiskarangaistus sekä julkinen jalkapuurangaistus jumalpalveluksen aikaan. Lisäksi miehet joutuivat pakkotyöhön ja naiset kehruuhuoneelle. Komennuksen kesto vaihteli muutamasta vuodesta elinikäiseen.

28 KUOLEMA

KUOLLEET PALAAVAT KOTEIHIN Marraskuun toisena päivänä vietet tävä kuolleiden päivä on Meksikon värikkäin juhlapyhä.

Kyläläiset valmistavat ruokaa edesmenneille tuntikausia, hautakukkia kaupataan läpi yön, ja alt tareita nousee niin koteihin kuin julkisille paikoille.

T E K S T I J A K U VAT: S A A N A I H A M Ä K I

M

eksikon kuolleiden päivä on nykyään erityisesti kaupungeissa sekoitus vanhoja intiaaniperinteitä ja pohjoisnaapurissa vietettävää halloweenia. Alttaritarvikkeita myydään yhdessä noitakoristeiden kanssa, ja naamiaisjuhlissa näkyy pääkallomeikkejä sekä muita hirviöitä. Kansainvälistymisestä huolimatta perinne elää yhä vahvasti suurten kaupunkien ulkopuolella.

Noin tunnin matkan päässä pääkaupungista Méxicosta sijaitsee 28000 asukkaan Tepetlaoxtoc. Täällä kuolleiden päivän tärkeimmät paikat ovat koti ja hautausmaa.

Ennen kuolleiden päivää koti valmistellaan vierailulle tulevia vainajia varten. Marraskuun toisena päivänä perheet kokoontuvat hautausmaalle muistelemaan edesmenneitä läheisiään.

ALTTARIT OVAT YKSI tärkeimmistä tavoista muistaa vainajia. Alttari valmistellaan näkyvälle paikalle. Vainajan kuvan äärelle sytytetään kynttilä, jonka ympärille asetetaan ruokia ja edesmenneelle mieluisia asioita. ”Kun kuolleiden päivä lähenee, ajatukseni matkaavat niihin aikoihin, kun edesmenneet läheiseni olivat vielä läsnä.

Niiden muistojen perusteella valitsen ne asiat, jotka laitan alttarille”, kertoo Lourdes Flores Cando.

Flores, 50, valmistelee kotiinsa alttarin isovanhemmilleen ja isälleen. Alttarille hän asettelee muun muassa hedelmiä, kahvia, konjakkia, sekä kuolleiden leipää.

Taikinaristillä koristeltu pyöreä kuolleiden leipä on alttarikoristeen lisäksi sesonkiherkku. Risti symboloi luita ja valuneita kyyneleitä, pyöreä muoto elämän kierto-

KUOLEMA 29

kulkua. Lisäksi Flores valmistaa ruokia kuolleita varten aina aamuyöhön asti. ”Muutama asia alttarilla on välttämätön. Vesi symboloi elämää, suola läheisten kyyneleitä, sokeri rakkauden makeutta, ja oliiviöljy on puhdistautumisen balsami.”

Lisäksi hän laittaa alttarille tuubin hammastahnaa, koska Floresin lapsenlapsi on huolissaan kuolleiden hampaista alttarille laitettujen makeisten takia. Muutaman tunnin välein Flores sytyttää savukkeen kaasulieden liekillä tupakoivalle isälleen.

Sytyttämisen jälkeen Flores jättää tupakan yksin savuamaan olohuoneeseen rakennetulle alttarille.

PERINTEET VAIHTELEVAT ERI alueilla. Tepetlaoxtocissa kirkonkello soi kuolleiden päivän aattoiltana ilmoittaakseen, että kuolleet ovat matkalla kotiin. Auttaakseen kotiin löytämisessä Lourdes on tehnyt ristin, cempasúchitlin, oranssin kehäkukan terälehdistä kotinsa portille. Ristin vieressä on pienessä astiassa hehkuvia hiiliä, joiden päälle hän ripottelee sahumeriota, eräänlaisia suitsukerakeita. Portin ovi ja ulko-ovi pysyvät auki koko yön.

Kuolleiden päivää edeltävänä yönä hautausmaalla järjestetään haudanvalvojaiset, jolloin kylän väki valvoo hautojen ääressä kynttilän valossa. Tarkoituksena on pitää huolta haudoista sillä välin kun kuolleet ovat vierailemassa kotonaan.

Kuolleet poistuvat kodeistaan seuraavana päivänä, kun kynttilät sammuvat. Tämän jälkeen on sallittua syödä alttarille laitettuja ruokia. Floresin tytär ei kuitenkaan suostu koskemaan ruokiin. Niistä on hänen mukaansa hävinnyt maku. Uskomuksen mukaan ruuasta häviää myös ravintoarvo.

KUOLLEIDEN PÄIVÄN AAMUNA kyläläiset lähtevät aikaisin hautausmaalle siistimään ja kaunistamaan suvun hautoja. Haudat on tapana vuorata kukilla, joten edullisinta on ostaa kukat tienvarsikauppiailta. Flores ostaa kukkansa kylänsä ulkopuolella olevan valtatien liittymän sillan alta.

Luis Ortiz Valencia, 20, myy kukkia kyseisessä paikassa. Kauppiaat ovat paikalla ympäri vuorokauden ja nukkuvat vuorotellen myyntipöytien taakse pysäköidyssä autossa. Ortiz opiskelee ohjelmointia ja lähti

tuttujensa kanssa viikon mittaiseen urakkaan, koska työrupeama takaa hyvän tilin. ”Työ on tosi raskasta. Et syö etkä nuku hyvin. Lisäksi ainoa lähellä oleva kauppa on tänään suljettu”, Ortiz sanoo.

Kukkia myydään viikon ajan. Kuolleiden päivänä ja sitä edeltävänä viikonloppuna kauppa käy parhaiten. Viikolla myydään 150–200 kimppua päivittäin, viikonloppuna lukema nousee kolmeensataan kimppuun päivässä. ”Valtaosa asiakkaista on yli 50–vuotiaita naisia, jotka tietävät tarkkaan mitä haluavat ostaa. Loput kymmenen prosenttia ovat miehiä, jotka tulevat vaimon lähettäminä”, Ortiz sanoo.

PAAHTAVA KESKIPÄIVÄN KUUMUUS on kuivattanut hautausmaan nurmen vaaleaksi.

Lukemattomien oranssien kukkien koristelemat hautakummut loistavat kirkkaina. Etäältä kuuluu kännykän kaiuttimesta meksikolaista perinnemusiikkia.

Mies saapuu haudan eteen, puristaa kätensä nyrkkiin ja haudan nimilaattaa katsoen suutelee nyrkkiään ja astelee hiljaisena pois. Toinen sukulainen saapuu samalle haudalle, asettaa tyhjän maalipurkin hautakummulle ja täyttää sen kukkasilla.

Haudan toisella puolella ihmetellään edellisvuonna ostettujen ämpärien katoamista.

Jokainen perhe tuo hautausmaalle jotain: kukkia, kynttilöitä, koristeellisia ristejä,

30 KUOLEMA

”Tänään ihmiset pystyvät tuntemaan edesmenneiden läheistensä läsnäolon.” ruokaa. Tavarat jaetaan kaikkien käyttöön paikan päällä. Haudoille jätetään usein pulquea, paikallista alkoholijuomaa, jota myös kylän miehet juovat kuolleiden seuraksi. ”Täällä tavat ovat hyvin erilaisia kuin Guatemalassa. Esimerkiksi messuissa on usein mariacheja ja kyläläiset haluavat laulaa lauluja, joista heidän edesmenneet läheisensä pitivät”, Elfidio Muñoz Coirdona sanoo.

Elfidio Muñoz Coirdona on kotoisin Guatemalasta ja työskentelee Tepetlaoxtocissa pappina. Hän ja kolme muuta pappia järjestävät päivän messun. Sen jäkeen hän rukoilee haudoilla läheisten kanssa käsi kädessä. Rukouksen jälkeen hän ottaa esille purkin pyhää vettä. Hän kastaa oranssin hautakukan veteen ja pirskottaa kukasta vettä järjestelmällisesti kaikkien paikallaolijoiden ylle. ”Tänään ihmiset pystyvät tuntemaan edesmenneiden läheistensä läsnäolon, ja se tekee heidät tyytyväisiksi. Ihmiset haluavat myös valmistautua ikuiseen elämään, siihen päivään kun heitä ei enää ole. Tehtävämme on vahvistaa heitä näiden ajatuksien kanssa”, Muñoz sanoo.

KUOLLEIDEN PÄIVÄ JUONTAA juurensa jo intiaanikansojen ajoilta. Espanjalaiset konkistadorit vastustivat tätä pakanallista perinnettä ja siirsivät juhlapyhän elokuusta nykyiselle paikalleen, jotta se olisi lähempänä katolilaista vainajien muistopäivää.

Kuolleiden päivään sekoittuvat intiaaneilta periytyvät rituaalit ja katolilaiset opit, mikä tiivistää Meksikon nykyisen kulttuurin hyvin.

Kun Flores palaa kotiin hautausmaalta, ovat kynttilät jo sammuneet. Ensimmäistä kertaa kahden päivän aikana hän voi istahtaa rauhassa kahvipöydän ääreen.

Kiireestä huolimatta hän kertoo, että tunne edesmenneiden läheisten läsnäolosta rauhoittaa häntä. ”Rakkaamme tulevat aina olemaan osa meitä. He ovat lapsuutemme vanhemmat.

Isovanhempani olivat minun suunnannäyttäjiäni, siksi he tulevat merkitsemään minulle paljon olemassaoloni loppuun asti”, Flores sanoo.

Ikkunasta kantautuu uudelleen kirkonkellojen ääni. Tällä kertaa se tarkoittaa, että kylässä on kuollut joku. Floresin katse muuttuu alakuloiseksi. Yksi kyläläinen on lähtenyt juuri poistuneiden kuolleiden matkaan.

31

KUOLEMA 31

TERVEISIÄ TUONPUOLEISESTA Minua jännit tää. Nainen, jonka kanssa keskustelen, ker too olevansa selvänäkijä.

Hänen pitäisi saada yhteys henkimaailmaan.

T E K S T I J A K U VA : E M M I T U L O K A S

ISOÄITINI NÄKI ENNEUNIA, äitini tietää asioita. Näin itsekin vuosia sitten hyvin todentuntuisen unen, josta kävi ilmi, että saisin poikalapsen, jolla olisi taivaansiniset silmät. Uni toteutui joitain vuosia myöhemmin.

Selvänäkijän luona en ole aikaisemmin vieraillut. Pelkään skeptisyyteni paistavan läpi. Tunnelma on kuitenkin ystävällinen.

Olen päättänyt, etten kerro itsestäni mitään. Tutkin etukäteen, mitä tietoja minusta löytyy yleisimmillä hakukoneilla. Varaan ajan niin pian kuin mahdollista voidakseni olla varma, ettei selvänäkijälle jää aikaa etsiä minusta lisätietoja nimelläni virastoista tai muualta.

Minua on pyydetty miettimään muutamia kysymyksiä, joihin toivon vastauksia. Kysymykset saavat koskea vain minua itseäni tai minun lähipiirissäni olevia ihmisiä. On epäeettistä kysyä muista, ja selvänäkijä pääsee lukemaan minun energiaani kysymysteni kautta. Vastaukset nousevat hänen eteensä kuvina tai tunteina. Hän näkee aurani.

Aluksi saan asioita nykyisestä suhteestani. Asioita, jotka vain minä tiedän. Ja ne pitävät paikkansa! Olen ällistynyt. En oikein tiedä kuinka suhtautua. Esitän ensimmäisen kysymykseni ja kuuntelen hiljaa, kun nainen kertoo minulle tulevaisuudestani.

Kysymykseni koskee suhdettani erääseen henkilöön. Nainen kertoo yllättävän tarkasti tähän suhteeseen liittyvistä ongelmis-

ta. Saan kuulla myös, kuinka suhde tulee päättymään. Olen jo sisälläni tiennyt asian.

Minut valtaa erikoinen tunne, herkistyn ja samalla iho nousee kananlihalle. Tuntuu siltä, että tämä vieras ihminen pääsee ihoni alle.

Yksi kysymyksistäni koskee työtäni, mihin saan tarkan vastauksen. Asiat, joita hän kertoo minulle, tuntuvat mahdollisilta. Osa liittyy suunnittelemiini projekteihin, joista en ole kertonut vielä kenellekään. Tunne siitä, että tämä nainen oikeasti saa tietonsa jostain toisesta ulottuvuudesta, vahvistuu.

Minua hymyilyttää, mutten ole vielä valmis uskomaan kaikkea. Tulevatko hänen ennustuksensa toteutumaan? Aika näyttää.

Jos tämä on huijausta, niin täydestä menee.

En ole tullut ennustusten vuoksi, vaan hakemaan kontaktia edesmenneisiin sukulaisiini. Kun kysyn henkimaailmasta, selvänäkijä kertoo esiin astuvan vanhemman pienikokoisen naisen.

LUONTEELTAAN NAINEN ON lämmin ja rakastava. Sukulaiseni haluaa kertoa huolehtivansa minusta rajan takaa ja järjestelevänsä asioita avukseni parhaansa mukaan.

En aivan heti keksi, kuka sukulaisistani saattaisi olla kyseessä. Selvänäkijä kertoo

naisen olevan sukupolvien takaa.

Jälkikäteen keskustelen äitini kanssa asiasta ja saan kuulla, että minulla todella on kuvausta vastaava isotäti. Isotätini, joka oli syntynyt vuonna 1903, oli vain 140 senttimetriä pitkä ja luonteeltaan rakastava.

Hän ei koskaan ehtinyt nähdä minua, sillä hän kuoli ollessani vain muutaman kuukauden ikäinen. Selvänäkijä oli kuvaillut naisen minulle. Ällistyn nähdessäni isotätini kuvan, joka vastaa kuvausta lähes täydellisesti. Selvänäkijä ei mitenkään voinut tietää hänestä, kun hädin tuskin itsekään tiesin!

Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi.

Selvänäkijästä huokuu erilainen lämpö ja energia. Tapa, jolla hän kertoo minusta asioita, joita ei voi tietää, on jotain mitä en koskaan ole kokenut. Hänen puhuessaan edesmenneistä sukulaisista ja välittäessään heidän viestejään, on yhteys lähes käsin kosketeltava. Jos tämä on huijausta, niin täydestä menee.

Kotimatkalla tilaan vielä sähköpostiluennon toiselta selvänäkijältä jota minulle suositeltiin. Kysyn samat kysymykset. Seuraavana iltana saan vastauksen.

Muutamaa pikkuseikkaa lukuun ottamatta ennuste eroaa tai tarkentuu aikaisemmasta luennasta, mutta häkellyttävän moni asia täsmää. En vieläkään purematta niele aivan kaikkea. Ehkä tärkeintä kuitenkin on lämmin olo ja positiivinen energia, jonka kokemus jätti jälkeensä.

32 KUOLEMA

Sairaalapastori toimii kuulevana korvana T E K S T I : H E I D I H A U TA M Ä K I K U VA T: E M M I T U L O K A S

Aino Bärlundista piti tulla jotakin muuta kuin pappi. Toisin kävi. Tällä hetkellä Bärlund on ollut reilut kymmenen vuot ta Jor vin sairaalassa sairaalapastorina. Hän naut tii t yöstään ja kokee löy täneensä oman ammat tinsa.

SAIRAALAPASTORIKSI PÄÄTYMINEN EI ole ollut Bärlundille mikään itsestäänselvyys.

Ensin Bärlund opiskeli seurakuntakuraattoriksi/diakoniksi, mutta myöhemmin jo töissä ollessaan hän haki opiskelemaan valtiotieteitä ja siinä sivussa, samalla vähän kuin huvikseen, myös teologiaa. Valtio-

tieteiden sijaan hän pääsi opiskelemaan teologiaa. ”Ajattelin, että aloitan teologian opiskelut, mutta myöhemmin vaihdan tiedekuntaa. Kävi sitten niin, että opiskelut edistyivät verkkaiseen tahtiin enkä vain tullutkaan vaihtaneeksi tiedekuntaa.”

Matkanvarrella Bärlund on työskennellyt diakoniatyöntekijänä, sosiaalityöntekijänä, koulukuraattorina ja lastenkodissa osastonhoitajana.

Saadessaan teologian maisterin tutkinnon valmiiksi, Bärlund valmistui sellaisilla opinnoilla, ettei hänellä olisi ollut mahdollisuutta hakeutua papin virkaan.

Bärlund alkoi täydentämään opintojaan. Pappisvihkimyksen hän sai 15 vuotta sitten. ”Omassa elämässä on ollut kipukohtansa ja kriisinsä, jolloin olen joutunut miettimään, onko minusta tähän työhön.

Vaikka en ollut alun perin koskaan ajatellut, että tulisin papiksi, koen nyt, että tämä on paikkani. Hassua ehkä sanoa, mutta viihdyn työssäni.”

Sairaalapastorin työtä voisi erheellisesti ehkä kuvitella pelkästään uskonnollis-

sävytteiseksi. Hän painottaa, että hänen työkuvaansa kuuluu muutakin kuin papilliset sekä kirkolliset toimitukset. Bärlund toteaakin ohjeistaneensa hoitohenkilökuntaa kertomaan sairaalapastorista potilaille ja omaisille niin, että näiden kynnys tavata pappia sairaalassa pysyisi matalana. ”Me teemme monenlaista työtä, tehtäväkenttä on laaja. Sairaalapastori on olemassa sairaalassa potilaita, omaisia ja myös henkilökuntaa varten. Haluan painottaa, että me sairaalapastorit toimimme työssämme henkisen, hengellisen ja sielunhoidollisen avun asiantuntijoina aina uskonnonvapauslain pohjalta kunnioittaen jokaisen kohtaamamme ihmisen vakaumusta ja elämänkatsomusta.”

Sairaalapastoria pidetään yhtenä erityistyöntekijänä sairaalassa, samoin kuin esimerkiksi fysioterapeuttia ja sosiaalityöntekijää. Bärlund toteaakin, että yksi tärkeä osa sairaalapastorin työtä on toimia kriisityöntekijänä ja yleensä kuulevana korvana.

Bärlundin mukaan sairaalapastorit tarjoavat potilaille, omaisille tai henkilökunnalle keskusteluapua ja henkistä tukea vaikeissa tilanteissa.

KUOLEMA 33

”Tarvittaessa esimerkiksi järjestämme rukoushetkiä, saattohartauksia ja kirkollisia toimituksia. Lastenosastoilla voi olla kasteita. Aikuispuolella puolestaan pyydetään yksityisiä ehtoollisia. Joskus olen vihkinytkin sairaalassa.”

VAKAVA SAIRASTUMINEN USEIMMITEN

laukaisee potilaalla ja läheisillä kriisin. Siinä kohtaan Bärlund ja muut sairaalapastorit voivat astua kuvioihin. ”Keskeinen osa pastorin antamaa tukea on kriisiauttaminen. Tarvittaessa pidetään esimerkiksi purkuistuntoja. Lisäksi on kokoustamista, yhteydenpitoa ja neuvottelua hoitohenkilökunnan sekä lääkäreiden kanssa.”

Bärlundin mukaan Suomessa sairaalapastoreita on noin 130. Jorvissa heitä on kaksi. Pastoreiden työkuvaan kuuluu myös usein työohjaajana toimiminen. ”Kuolemaa käsitellään myös työnohjausryhmissä ja purkuistunnoissa henkilökunnan kanssa. Voimme käydä läpi esimerkiksi jotakin haasteellista ja rankkaa elvytystilannetta. Työntekijöillä voi olla tarve purkaa ja saada ikävä tilanne käsiteltyä tunnetasolla ikään kuin loppuun saakka”.

Bärlund kertoo kohtaavansa työssään kuolemaa monella eri tasolla. Kuoleman lähestyessä moni saattaa tuntea tarvetta

”Tärkeintä on, että ihminen saa jakaa asioitaan ja mietteitään.” käydä läpi elettyä elämäänsä, jolloin luotettavaksi henkilöksi voidaan kokea pappi. ”Jos aikaa on ja potilas itse kykenee kommunikoimaan, siinä keskustellaan juuri niistä asioista, joista ihminen itse haluaa. Usein kuoleva haluaa käydä läpi elämäänsä. Hän voi muistella iloja, suruja ja huippuhetkiä – samoin kuin sitä, mikä on jäänyt elämässä kokematta ja toteutumatta.”, Bärlund toteaa. ”Tärkeintä on, että ihminen saa jakaa asioitaan ja mietteitään. Ihmisellä on kuoleman lähestyessä tarve löytää sovinto itsensä, toisten ihmisten, elämänsä ja vakaumuksensa mukaan myös Jumalansa kanssa.

Kaikilla ei ole yhtä tiettyä vaihetta tai asioita, joita halutaan käydä läpi, eikä kaikilla toki välttämättä ilmene edes tarvetta käydä läpi asioita kenenkään kanssa.”, hän lisää Sairaalapastori voi kohdata kuolevan myös aivan viime metreillä. ”Saattaa olla niin, että tapaan potilaan, kun hän on kuolemassa tai heti pian kuoleman tapahduttua. Silloin tärkeimmäksi

tehtäväksi muodostuu omaisten tukeminen ja heidän kuulemisensa.”

Bärlund kokee työssään onnistumisena sen, kun hän voi kulkea omaisten rinnalla joskus pitkän tai joskus lyhyemmän matkan. Tärkeää on uskoa ihmisten omaan selviämiseen ja olla osaltaan vahvistamassa heidän toivoaan elämän jatkumisesta.

BÄRLUND NÄKEE, ETTÄ sairaalapastorin työssä on läsnä myös paljon iloa ja toivoa.

Lisäksi koko ajan oppii uutta. ”Uskon että ihmisissä itsessään ovat ne voimavarat, joiden avulla he selviävät. Se antaa myös minulle voimaa.”

Bärlundin mukaan hyvää ja haastavaa työssä on se, että joutuu olemaan liikkeessä. Olemaan prosessissa, eikä mikään ole itsestään selvää. Bärlund kokee, että elämän hauraus ja yllätyksellisyys tekevät nöyräksi.

Hän sanoo, että hyvä yhteistyö muiden ammattiryhmien kanssa on rikkaus. Se antaa työniloa ja auttaa myös osaltaan jaksamaan työssä. ”Näen ihmisen elämän eri vaiheissa.

Jokaisessa vaiheessa on hyvät puolensa ja mahdollisuutensa. Myös elämän loppuvaiheessa ihminen voi oivaltaa paljon ja elää mahdollisimman täyttä elämää loppuun saakka. Tämä antaa itsellenikin toivoa, ymmärrystä ja kunnioitusta elämää kohtaan.”

34 KUOLEMA

AINA KUOLEMAAN ASTI

Avioeroon päät y y vuosit tain yli 13 000 paria. Takkiset menivät naimisiin kolme vuot ta sit ten. He aikovat pysyä yhdessä, kunnes kuolema heidät erot taa.

T E K S T I J A K U VA T: J U S S I K U M P U L A I N E N

H

elsinkiläiset Sami, 25, ja Jenna Takkinen, 26, menivät lyhyen seurustelun jälkeen naimisiin reilu kolme vuotta sitten. Samana vuonna avioitui lähes 29 000 suomalaista. Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisistä avioliitoista lähes 40 prosenttia päättyy eroon.

Takkiset pohtivat, että naimisiin ei pidä mennä pelkästään siksi, että rakastaa.

Oleellista on se, että päättää rakastaa. ”Vaikka aina ei tuntuisikaan siltä. Mutta se on päätös. Tahto rakastaa”, Sami sanoo.

Ruotsinpyhtään seurakunnassa vt. kirkkoherrana toimiva Antti Yli-Opas tunnistaa Takkisten ajatuksen. ”Rakkaus on avioliiton lähtökohta, mutta sen täytyy olla myös päämäärä. Alun rakastumisen ja ihastumisen tunne ei välttämättä ole sama kuin arjen rakkaus”, hän sanoo.

AVIOEROJEN MÄÄRÄ POMPSAHTI pysyvästi päälle kymmenen tuhannen vuonna

1987, jolloin avioliittolakia uudistettiin.

Avioerosta tuli hakemusasia eikä syyllistä enää kyselty. Nykyisin vuosittain eroaa noin 13 000 paria.

Uusi avioliittolaki ei tietenkään yksin selitä avioerojen määrää. Antti Yli-Opas sanoo, että työn ja perheen yhteensovittaminen on vaikeampaa kuin ennen. Pysyvä sitoutuminen on monelle pelottavaa, ja useimmat voivat pärjätä taloudellisestikin yksin. ”Viihde luo mielikuvia romanttisen rakkauden ihanuudesta, mikä houkuttaa etsimään rakastumisen kokemuksia pysyvän sitoutumisen asemasta. Käsitys rakkaudesta on kaventunut”, Yli-Opas sanoo.

Sami Takkinen pohtii, että eroamisesta on myös tehty helpompaa. ”Eikä se ole enää sosiaalisesti niin häpeällistä”, hän sanoo.

Tämä näkyy myös tilastoissa: viisikymmentä vuotta sitten avioliittoja solmittiin 36 000 ja avioeroja oli alle 5 000.

Avioeroprosessin yksinkertaistami-

nen on varmasti helpotus niille, joiden avioliitossa on väkivaltaa, päihdeongelmia tai uskottomuutta. Yli-Oppaan mukaan yksilökeskeisyys on toisaalta myös luonut illuusion siitä, että avioliitto olisi puhtaasti kahden ihmisen välinen asia. ”Yksilön arvostaminen ei tarkoita sitä, että emme tarvitsisi yhteisöä. Tai että voisimme ajatella, että avioliitto ei kuulu kenellekään muulle. Se on näköharha. Todellisuudessa se, miten perhe voi, vaikuttaa yhteiskuntaan, sukulaisiin ja naapurustoon.”

VOIKO AVIOROJEN MÄÄRÄ selittyä kiireellä?

Pitääkö uraputkessa viilettävä keski-ikäinen avioliittoa itsestäänselvyytenä? ”Työ vaatii paljon, ja ylipäätään elämän vaatimukset ovat mittavampia. Panoksia ei käytetä riittävästi perheeseen ja avioliittoon”, Yli-Opas sanoo, mutta varoittaa silti yleistämästä. ”Sitten on vakavia syitä, kuten väkivalta, päihdeongelmat tai uskottomuus. Niihin

KUOLEMA 35

K U VA : M I I K A L A I H I

eivät avioliittokurssit välttämättä auta. Silloin pitää hoitaa ensin se ongelma, sitten suhdekin voi korjaantua.”

Takkisten mielestä oleellista on se, että avioliiton eteen tehdään töitä. Tarvittaessa apua voi hakea ulkopuolelta, mikä saattaa olla kova paikka.

Jos aiemmin eroaminen oli häpeällistä, häpeää voi yhä tuottaa myös avun hakeminen. ”Se asettaa haavoittuvaiseen asemaan, kun joutuu myöntämään, että nyt ei pärjätä”, Takkiset pohtivat.

ANTTI YLI-OPAS TUNNISTAA tämänkin ilmiön. ”Ei ole helppo myöntää, tässä tai muissakaan asioissa, että on epäonnistunut tai on vaikeuksia. Se on sikäli harmi, sillä nyt tukea on erittäin paljon tarjolla.”

Yli-Opas lisää heti perään, että apua myös haetaan aiempaa enemmän. Erityisesti miehet hakevat. Mutta enemmänkin voitaisiin hakea. ”Perheneuvojat ovat arvioineet, että 30-50 prosenttia eroista voitaisiin välttää hakemalla apua.”

Nykyisin on myös ryhmiä ja leirejä, joihin voi osallistua, vaikka mitään ongelmia ei olisi. Takkisetkin kävivät avioliittoleirillä oltuaan vasta vuoden naimisissa. Leirin järjesti Parempi Avioliitto ry. ”Meiltä kysyttiin, että onko teillä nyt hirveitä kriisejä. Mutta meille se oli ennaltaehkäisevää. Siellä opeteltiin esimerkiksi sanomaan asioita loukkaamatta toista. Se oli nöyrtymisen paikka. Haaveilemme jo toisesta leiristä”, Jenna kertoo.

TAKKISET OVAT TILASTOJEN valossa poikkeus siinä, että he menivät naimisiin reilu parikymppisinä. Viime vuonna ensimmäiseen avioliittoon mentiin keskimäärin kol-

VUOSI

Avioerojen määrä pompsahti pysyvästi päälle kymmenen tuhannen vuonna 1987, jolloin avioliittolakia uudistettiin. Avioerosta tuli hakemusasia eikä syyllistä enää kyselty. mekymppisinä.

Sami ja Jenna eivät aiemmin ajatelleet menevänsä naimisiin niin nuorena. Seurustelun alussa Sami oli jopa sanonut Jennalle, että ennen avioitumista täytyy seurustella ainakin viisi vuotta. ”Kaverit olivat vähän ihmeissään. En ollut aiemmin seurustellut kenenkään kanssa, ja yhtäkkiä he lukivat Facebookista, että nyt Sami seurustelee. Ja kohta he lukivat, että nyt se on kihloissa”, Sami nauraa.

AVIOLIITOT

AVIOEROT

1965

36 214

4594

1975

31 547

9 358

1985

25 751

9 064

1995

23 737

14 025

2005

29 283

13 383

2014

24 462

13 682 Lähde: Tilastokeskus

Sami kertoo miettineensä pitkään sitä, mistä saada varmuus kosintaa varten. ”Kyselin muutamalta kaveriltakin, että mistä konkreettisesti tunnen sen, että tämä on oikein? Tuleeko joku kihelmöinti vasempaan käteen? Mutta kosinnan jälkeen tuli syvä varmuus siitä, että tämä oli oikein.”

Jenna ja Sami olivat yhtä mieltä siitä, että päämäärättömästi ei kannata seurustella.

Avioliitto oli luontainen jatkumo. ”Kun rakastaa toista ja haluaa elää toisen kanssa, ei ole tarvetta jättää takaporttia auki. Avioliitto on päätös, ja sen takana täytyy seistä”, Jenna sanoo.

TILASTOISTA SELVIÄÄ SEKIN, että ensimmäisestä avioliitosta erotaan keskimäärin noin kymmenen avioliittovuoden jälkeen.

Antti Yli-Opas kertoo, että toinen tai kolmaskaan avioliitto eivät kestä sen todennäköisemmin kuin ensimmäinenkään. ”Se kertoo välillisesti siitä, että kumppanin vaihtaminen ei välttämättä ennusta parempaa liittoa. Samat kriisit kohdataan jokaisessa suhteessa.”

Samin ja Jennan avioliittoa vahvistaa yhteinen usko. Saalem-helluntaiseurakuntaan kuuluvat Takkiset kuitenkin sanovat, että uskovaisuus ei ole mikään tae onnelliselle avioliitolle. ”Ei se ole mikään skippi-kortti, jolla ongelmat siirretään pois. Mutta meille se tuo rauhaa. Uskomme, että yhdessäolollamme on suurempi tarkoitus.”

Antti Yli-Opas muistuttaa, että toisin kuin joskus luullaan, avioliitto ei ole alun perin uskonnollinen instituutio. ”Avioliitto ei ole kirkon keksintö. Avioliitto on ollut olemassa kaikissa kulttuureissa riippumatta siitä, ovatko ne kristillisiä vai ei. Avioliittoja on ollut historiassa jo ennen kristinuskon syntyä.”

36 KUOLEMA

PAKO

”Kotimaahani Afganistaniin palatessani unohdin, mitä on olla ihminen ihmiselle. Talibanit olivat nousseet valtaan. Siihen asti olin vain kuullut kaikesta, mut ta ny t minä näin. Pelkäsin. Kaikki pelkäsivät.”

T E K S T I J A K U VA : N I N A A R O N E N

”

Olen ollut Suomessa nyt yhteensä seitsemän vuotta.

Olin viisivuotias, kun lähdimme Afganistanista Iraniin. Afganistanissa oli sota.

En muista mitään ajasta ennen lähtöämme.

Mutta tiesin, että kuuluimme väärään väestöryhmään. Olimme hazaroita ja olimme shiiamuslimeita, joita ei sunnienemmistöisessä Afganistanissa kaivattu.

Iranissa asuimme Afganistanista tulleiden siirtolaisten alueella Teheranissa. Kaikki olivat köyhiä. Asuimme äidin kanssa talossa, jossa asui myös vuokraisäntä. Kun olin 12-vuotias, minulle syntyi vielä pikkuveli. Käytössämme oli yksi huone, jossa nukuimme, laitoimme ruokaa ja söimme.

Pesulla kävimme ulkona asuinalueen yhteisessä käytössä olevassa suihkussa. Jokaisesta suihkukerrasta piti maksaa iranilaiselle omistajalle. Rahaa pesulla käymiseen oli kerran viikossa.

Kaikilla afganistanilaisilla oli Iranissa vaikeaa, mutta kaikkein vaikeinta oli meillä hazaroilla, sillä näytimme aivan erilaisilta

kuin muut. Meillä on pienemmät nenät, eivätkä silmämme ole mustat. Muut afganistanilaiset näyttivät samankaltaiselta kuin iranilaiset.

Koulunkäynti oli maksullista ainoastaan afganistanilaisille lapsille. Sen vuoksi kai-

Toinen vanki sanoi minulle, että muista nukkuessasi pitää toinen silmä auki. Se kannattaa, jos haluaa elää. killa lapsilla ei ollut mahdollisuutta mennä kouluun. Minä kävin koulua viisi vuotta.

Kun aloitin koulun, opettaja kysyi minulta, mistä olin kotoisin. Kun sanoin Afganistanista, hän käski minun mennä luokan

perälle. Iranissa oli tapana, että kun joku lapsi menestyi hyvin koulussa, hänen kuvansa pääsi lehteen. Meidän luokkamme afganistanilaiset lapset saivat kaikkein parhaimpia arvosanoja, mutta heidän kuviaan ei koskaan laitettu lehteen.

ISÄ LÄHTI TAKAISIN Afganistaniin kun olin 11-vuotias. En tiedä miksi. Hän ei koskaan kertonut.

Isästä ei kuulunut sen jälkeen enää koskaan mitään. Sukulaiseni on kertonut minulle, että Afganistanissa talibanit ottivat isäni kiinni. Isän kädet oli sidottu taakse ja hänen silmänsä oli peitetty. Sitten he olivat vieneet hänet pois.

Isän ikäväni vain kasvoi. Elämä oli vaikeaa, sillä olin vielä lapsi, ja minun piti tehdä töitä ja huolehtia äidistä. Iranilaiset lapset eivät leikkineet kanssani, sillä he ajattelivat, että afganistanilaiset olivat pahoja ihmisiä.

12-vuotiaana menin töihin automaalaamoon. Esimieheni oli vihainen mies, joka

KUOLEMA 37

Ali Mohammadi: • Asunut Suomessa seitsemän vuotta • Töissä pitseriassa • Tavannut vaimonsa Hamidan Suomessa • Yksi yhteinen lapsi, Samuel 3v.

Hamidalla on kaksi lasta, Shakila 13v. ja Benjamin 11v. edellisestä avioliitosta • Vanhemmat lapset käyvät koulua ja nuorin on päiväkodissa Etelä-Suomessa • Hamida opiskelee maahanmuuttajille tarkoitetussa aikuislukiossa

Ali Mohammadi

huusi minulle päivästä toiseen. Mutta sain sentään vähän rahaa, joka maksettiin joka torstai, ennen perjantain vapaata.

IRANISSA EMME SAANEET omistaa mitään, meillä ei saanut olla puhelinta omissa nimissämme, emmekä saaneet avata tiliä. Jos halusimme säästää rahaa, meidän täytyi etsiä iranilainen luottohenkilö, joka avasi tilin omalla nimellään. Jos halusimme matkustaa kaupungista toiseen, täytyi maksaa poliisille. Meille ei myöskään aina maksettu työstämme palkkaa.

Tämän vuoksi jouduin vankilaan ensimmäisen kerran. Menin poliisilaitokselle, ja olin vihainen. Huusin, että enkö ole teille ihminen! Miksi en voi ostaa puhelinta, miksi en voi ostaa autoa! Yksi poliiseista otti minut kiinni ja vei putkaan. Oikeudenkäynnin jälkeen minut tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankilaan. Olin 15-vuotias.

Ensimmäisenä päivänä vankilassa toinen vanki sanoi minulle, että muista nukkuessasi pitää toinen silmä auki. Se

kannattaa, jos haluaa elää. Myöhemmin ymmärsin hyvin, mitä hän tarkoitti. Kerran vankilassa ollessani kuulin yöllä kovaa huutoa. Juoksin katsomaan, mistä oli kysymys. Näin miehen, jonka päälle oli heitetty tulikuumaa vettä hänen nukkuessaan, koska hän oli velkaa jollekin. Emme osanneet tehdä mitään hänen hyväkseen. Lääkäri tuli paikalle vasta pitkän ajan päästä.

Olen ollut vankilassa sekä Iranissa, että Afganistanissa. Iranin vankilassa oli vähän helpompaa, sillä minulle kerrottiin, milloin pääsen pois. Afganistanissa kukaan ei kertonut, pääsenkö koskaan pois.

PALASIN VUODEKSI IRANISTA Afganistaniin ollessani 17-vuotias. Minun piti mennä uusimaan passini. Odotin vuoden uutta passia.

Tuona aikana unohdin, mitä on olla ihminen ihmiselle. Talibanit olivat nousseet valtaan. Siihen asti olin vain kuullut kaikesta, mutta nyt minä näin. Pelkäsin.

Kaikki pelkäsivät.

Asuin sukulaiseni kotona. En voinut poistua hänen talostaan kuin pari kertaa viikossa. Kun uskaltauduin ulos, talibanit pysäyttivät minut heti kadulla. He käskivät minun rukoilla ulkoa säkeitä Koraanista.

Jos en osannut, he ottivat minut kiinni. He syyttivät, että olin iranilainen, sillä darin kielessäni oli murre asuttuani niin pitkään Iranissa. He kysyivät, miksi minulla ei ole partaa.

En tiedä, mistä minä tietäisin! Minulla ei ole jostain syystä koskaan kasvanut parta.

Naiset eivät saaneet mennä yksin ulos koskaan. Jos perheessä oli nuori, alle kymmenenvuotias tyttö, talibani saattoi tulla perheen kotiin ja sanoa, että antakaa tyttö minulle, haluan ottaa hänet vaimokseni.

Tytön isä ja äiti eivät mahtaneet mitään.

Emme saaneet kuunnella musiikkia, katsoa televisiota tai juoda alkoholia.

Kerran näin miehen, jolla ei ollut sormia.

Kysyin, oliko hän menettänyt sormensa sodassa. Hän sanoi, että oli varastanut ja tali-

38 KUOLEMA

banit olivat leikanneet hänen sormensa.

Eräänä päivänä ystäväni sanoi, että tule, mennään ulos, haluan että näet erään asian. Menimme ulos. Aivan kaupungin keskustassa näin, kuinka talibanit hirttivät jonkun miehen. Miehen kädet oli sidottu taakse. Hänen rintaansa ammuttiin viisi luotia.

Koko vartaloni jähmettyi, tuntui kylmältä. En enää kuullut mitä ystäväni sanoi.

Hän yritti monta kertaa sanoa, että mennään pois. Lopulta hän ravisteli minua ja huusi Ali, Ali! Kysyin; miksi?

Mies oli kuulemma arvostellut talibanien hallintoa. Tunsin, kuinka viha kasvoi sisälläni.

OLIN VIERAANTUNUT PERHEENI uskonnosta jo kauan sitten, ja myöhemmin Iranissa käännyin kristityksi. Iranissa ei ollut kirkkoja, joissa olisimme voineet kokoontua, joten kokoonnuimme aina jonkin toisen kristityn kotona. Poliisi löysi meidät, otti kiinni ja vei vankilaan. Osa kristityistä ystävistäni on edelleen vankilassa.

Iranissa oli vallassa ääri-islamilainen sharia-laki. En enää tiennyt, minne menisin. Afganistanissa oli sota ja talibanit. Iranissa oli todella vaikeat oltavat, jos et ollut muslimi. Kun en mennyt moskeijaan, mi-

nua kuulusteltiin, miksi en mennyt. Ramadanin aikaan en paastonnut. Se oli Iranissa todella paha asia.

Lopulta äitini sanoi, että lähde pois, et voi olla enää turvassa missään. Lähde, jotta voit jatkaa elämääsi.

Enoni asui Suomessa, joten päätimme, että yritän päästä tänne.

TURKIN RAJALLA OLI valtavasti pakolaisia.

Iranilaisia, turkkilaisia, irakilaisia. Olin sopinut salakuljettajan kanssa, että maksan 700 dollaria kun olemme päässeet Istanbuliin.

Salakuljettaja johdatti meitä vuoristossa.

Kävelimme vain öisin. Päivisin piileksimme kivien ja pensaiden takana.

Söimme kerran päivässä, mitä sattui olemaan mukana. Matkan aikana pysähdyimme kyliin, joissa meille keitettiin kananmunia syötäväksi. Ostimme tonnikalaa mukaamme.

Kävelimme kuukauden, kunnes saavuimme Vanin kaupunkiin. Vanissa asuimme maatilalla olevassa navetassa.

Sitten ahtauduimme Istanbuliin menevän kuorma-auton perään. Meitä oli 70 henkilöä, ja matka kesti yli vuorokauden.

Istanbulissa erosin salakuljettajastani.

Ostimme kolmen muun pakolaisen kanssa kumiveneen. Pakkasimme vaat-

AFGANISTAN ON MONIKULTTUURINEN

Ali Mohammadin, 33., haastattelut tehtiin hänen kotonaan suomen kielellä.

IRAN JA VÄHEMMISTÖT

AFGANISTAN JA TALIBANIT maa, jossa on useita pieniä väestöryhmiä, kuten esimerkiksi hazarat, joita on vain 9 prosenttia väestöstä. Suurin väestöryhmä on afgaanit, joita on 40-45 prosenttia väestöstä.

Hazarat ovat pääasiassa shiiamuslimeita. Valtaosa afganistanilaisista on sunnimuslimeita. Hazarat ovat olleet sorrettu väestöryhmä maassa, jossa 80 prosenttia väestöstä on sunneja.

Maassa 1979-1989 tapahtuneen neuvostomiehityksen jälkeisessä valtatyhjiössä, Afganistanin sisällissodan jälkeen 1992 maa ajautui sekasortoon. Taistelukentille ilmestyi sunnien ääriliike Taliban, jonka Afganistan toivotti tervetulleeksi, luullen liikkeen tuovan maahan järjestystä.

Taliban hallitsi maan alueesta 90 prosenttia, lukuun ottamatta joitakin Koillisen Afganistanin pieniä maa-alueita. Se otti

teemme muovipusseihin, jotta ne eivät kastuisi. Puolen yön aikaan lähdimme matkaan. Alussa olimme eksyksissä. Oli myrsky ja aallot olivat korkeita. Ajattelimme, että kuolemme kaikki tänne merelle.

Kuuden tunnin jälkeen saavuimme Mitlinin kaupungin rannalle Kreikassa.

Siellä näimme paljon delfiineitä. Rannalla nukuimme muutaman tunnin.

Mitlinissä ostimme lipun laivaan, joka meni Ateenaan. Ateenasta menimme Patrakseen, jossa olimme viikon.

Patraksessa oli kuorma-autoja, jotka menivät Italiaan kulkeviin laivoihin. Menimme kuorma-auton alle ja pidimme kovaa kiinni. Monet olivat jo kuolleet niin tehdessään, kun olivat pudonneet auton ollessa liikkeessä. Me selvisimme Italiaan menevään laivaan.

Italiasta kuljimme Euroopan halki junalla. Poliisi otti meidät useasti kiinni ja kysyi passia. Sanoin, ettei se ole mukana ja että olen matkalla Suomeen. Monta kertaa juoksimme karkuun poliisia.

Sitten olimme Suomen rajalla. Olen Ali Mohammadi, sanoin. Haen turvapaikkaa.”

käyttöön islamilaisen sharia-lain ja julisti Afganistanin ”puhtaaksi islamilaiseksi valtioksi”.

Taliban kielsi useimmat taiteet ja huvit, kuten muun muuassa elokuvat, television, musiikin ja tanssin. Se sääti sharian tulkintansa perusteella myös miesten ulkoasua koskevia määräyksiä. Esimerkiksi miesten oli annettava partansa kasvaa vähintään nyrkin paksuiseksi. Erityisesti shiioja edustavat hazarat ovat joutuneet talibanien vainon ja jopa murhien kohteeksi.

Yhdysvaltojen syöstyä talibanit vallasta 2001, liike vetäytyi eteläiseen ja itäiseen Afganistaniin, josta se on kapinoinut aseellisesti Afganistanin hallitusta vastaan.

Maan sisäinen konfliktitilanne jatkuu yhä, ja terrori-iskujen ja väkivallan uhka on korkea.

IRAN ON ISLAMINUSKOINEN maa, jossa valtaosa muslimeista on shiioja. Uskonnonvapaus taataan perustuslaissa, mutta vähemmistöuskontojen edustajat joutuvat vainon, vangitsemisen ja kidutuksen uhreiksi. Open Doors International –järjestön julkaiseman listan mukaan Iranissa vainotaan kristittyjä kuudenneksi eniten maailman maista. Myös Bahai –uskon harjoittajia vainotaan.

Myös Afganistanista Iraniin tulleiden pakolaisten tilanne on maassa heikko. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin vuonna 2013 antaman raportin mukaan Iraniin Afganistanista tulleita pakolaisia lyödään, häiritään ja pidätetään mielivaltaisesti.

Lähteet: Human Rights Watch, Open Doors International, Globalis.fi, Counsil on foreign relations

KUOLEMA 39

THE ESCAPE Returning to my home countr y Afghanistan made me forget what humanit y is.

The Taliban had taken over. I was afraid. Ever yone was.

T E X T: N I N A A R O N E N T R A N S L AT I O N : V E E R A S I E K K E L I

I’VE LIVED IN Finland for seven years now.

I was five, when we fled the war in Afghanistan to Iran. We were Hazaras and Shia muslims. We weren’t wanted in Afghanistan, where the majority of population were Sunnis.

We lived in a poor area in Teheran, Iran, with other migrants from Afghanistan. My parents, me and my little brother lived in one room where we slept, cooked and ate.

All the Afghans struggled in Iran. We Hazaras had it the worst, because we don’t look like everyone else. We don’t have dark eyes, and our noses are smaller.

The Afghan children had to pay for school, so many children didn’t have the chance to study. I went to school for five years. On my first day, the teacher asked where I was from.

I told him I’m from Afghanistan, and he sent me to the back of the classroom.

I LEFT IRAQ to renew my passport in Afghanistan when I was 17. I waited a year for the passport. During that time I forgot what humanity is. Taliban had taken over the country.

I lived with my relative. If I dared to go outside, the Taliban immediately stopped me on the street. They made me recite verses of Qur’an. If I got them wrong, they seized me.

We weren’t allowed to listen to music, watc*h tv or drink alcohol.

Women weren’t allowed to go outside alone. The Taliban could come into homes of young girls and demand them as their wives.

Their parents could do nothing.

One day my friend wanted to show me something. We went out. The Taliban hanged

a man right in the centre of the city. He had his hands tied behind his back. They shot five bullets in his chest.

I was told he had criticised the Taliban government. I felt anger stir up inside me.

I HAD GROWN apart from my family’s religion a long ago, and later in Iran I converted to Christianity. We always gathered at another Christian’s home. The police found and seized us, and took us to jail. Some of my Christian friends are still in prison.

Extreme Islamic Sharia law was enforced in Iran. I no longer knew where to go. Afghanistan was troubled with war and the Taliban. Iran was tough if you weren’t muslim. I was interrogated when I didn’t go to the mosque.

Finally my mother told me to leave, you can’t be safe here anymore.

My uncle lived in Finland, so we decided I would head there.

THE TURKISH BORDER was packed with

refugees. Iranian, Turkish, Iraqis. I had arranged a smuggler to take me to Istanbul, where I would pay him 700 dollars.

The smuggler led us through the mountains. We walked through the night and hid during the day for a month, until we arrived to the city of Van. There we cramped ourselves into a back of a truck. It took over a day to Istanbul, and there was 70 of us.

In Istanbul me and three other refugees bought a rubber boat. We left the shore

around midnight. It was storming and the waves rose high. We thought the sea would be the end of us.

After six hours we arrived to the shore in Mitlin, Greece. We bought tickets for a ship to Athens, and traveled on to Patras from there.

Trucks left from Patras to be boarded on ships to Italy. We hid under one, and held on for dear life. Many had died falling off a moving truck, but we made it to Italy.

We traveled across Europe by train. Police caught us several times and asked for passports. I told them I didn’t have it with me, and was heading to Finland. We had to run away from the police many times.

Finally we reached the Finnish border. I’m Ali Mohammadi, I said. I’m seeking refuge.

Ali Mohammad, 33, was interviewed at his home in Finnish.

Ali Mohammadi: · has lived in Finland for seven years · works in a pizzeria · met his wife Hamida in Finland · the couple has one child, Samuel, 3 yo. Hamida has two children, Shakila ,13 yo, and Benjamin, 11 yo, from her previous marriage · the older children go to school, and the youngest is in kindergarten in southern Finland · Hamida studies in adult upper secondary school for immigrants

40 KUOLEMA

TILL DEATH DO US PART Divorce is the only option lef t for 13 000 couples a year. The Takkinens are going to stick together till death do them apar t.

T E X T: J U S S I K U M P U L A I N E N

S

T R A N S L AT ION : V E E R A SIE K K E L I

ami, 25, and Jenna Takkinen, 26, got married three years ago after dating briefly. Over 29 000 Finns married the same year.

According to the statistics by Tilastokeskus, over 40 % of first marriages in Finland end in divorce. The Takkinens think that marriage shouldn’t be founded on just love.

The decision to keep loving is the key.

“Even if you don’t always feel like you do. It’s a decision. The will to love”, Sami says.

The vicar of Ruotsinpyhtää parish, Antti Yli-Opas, agrees with the Takkinens.

“Love is the premise, but it should also be the destination in marriage. The first crush and falling in love isn’t necessarily the same feeling as love in every day life”, he says.

Marriage law was renewed in 1987, which caused a permanent increase in the divorce rate to over 10 000 a year. Divorce became paper war without a guilty party.

Nowadays approximately 13 000 couples divorce per year.

The new marriage law alone doesn’t explain the increased divorce rates. Yli-Opas says combining work and family life bas become more difficult. Commitment feels intimidating, and most people can support themselves alone economically.

PHOTO: MIIK A L AIHI

“Entertainment focuses on the sweetness of romantic love, which makes people chase the feeling of falling in love instead of committing. The conception of love has narrowed down”, Yli-Opas says.

Could also rush explain the divorce rate? Does a middle aged, career-obsessed person take marriage for granted?

“Work is demanding, and overall life is more stressful. People forget to invest in their family and marriage”, Yli-Opas says, but reminds not to generalise.

“There are also serious problems like violence, addictions or infidelity. You have to treat the problem before fixing the relationship.”

THE TAKKINENS THINK it’s crucial to work for the marriage. If the problems grow too big to work out, outside help can be needed. If divorce was a shame before, now it might be getting help.

“You become vulnerable, when you have to admit that you can’t make it anymore”, the Takkinens think.

However, Yli-Opas says help is sought after more than before, especially by men.

But even more people could use it.

“Family counsellors have estimated, that 30-50 percent of divorces could be avoided by getting help.”

Nowadays couples can take part in marriage courses and camps even without having problems in the relationship. The Takkinens went to a camp after only a year of married life.

“It was more of a precautionary action for us. We learned to say things without insulting the other. It was a humbling experience. We’re already dreaming of a second camp”, Jenna says.

THE TAKKINENS DIFFER from the statistical majority by getting married in their early twenties. Last year the average age to get married was thirty.

Sami and Jenna didn’t plan to marry so young. When they started dating, Sami even told Jenna they’d have to be together for at least five years before marrying.

“My friends were quite surprised. I had never dated anyone, and suddenly they saw on Facebook that I have a girlfriend . And soon they read that I’m engaged”, Sami laughs.

Jenna and Sami agree that there’s no sense to date indefinitely. Marriage was naturally the next step.

“When you love some one and want to live with him, there is no need to keep second options open. Marriage is a decision you have to commit to,” Jenna says.

KUOLEMA 41

Coveralls 39 € / Members 70 € / Others From HELGA Point and local associations

42 DE ATH

DYING OF LAUGHTER Death is an ex tremely serious topic. Or is it? Can you joke about death? We asked these half-serious questions from the winner of the biggest stand up-comedy contest in Finland.

T E X T: M A T T I H E I K K I N E N

T R A N S L AT I O N : V E E R A S I E K K E L I

IT’S A DARK fall evening in Pasila with a sprinkle of rain. Traditional Finnish fall weather. There’s nothing funny in the air.

Yet. I’m heading to Studio Pasila to watch the leading Finnish stand up comedians perform at Club Act!one. Before the show I’ll interview one of them.

We have our chat in the backroom of the theatre. It’s quiet except for the television in the corner. An american animated comedy is playing.

“Wait, I’ll turn off Family Guy. Otherwise I’ll laugh at their jokes”, Iikka Kivi, 29, chuckles. Muting isn’t enough, so he turns off the tv. The serious interview can begin.

Kivi is known to make fun of daring and sometimes difficult topics. He got criticised after joking about laestadians and child abuse. So, is a comedian allowed to make fun of everything?

“Yes, of course. I think it’s the only honest and equal way. Comedy is always laughing at someone’s misery. Making selections about whose misery you can laugh at, and whose not, creates inequality”, Kivi explains.

PHOTO: EMMI TULOK AS

Everything has it’s time and place, even in comedy. For example, if Kivi’s friend who is going through a rough experience would be in the audience, Kivi would leave out jokes about that topic. Nevertheless, a comedian can’t get too cautious.

“Otherwise the range of topics keeps narrowing down. To keep from insulting anyone, you’ll soon notice vanilla icecream is the only topic left to joke about.”

COMEDY IS ALWAYS about suffering and

tragedy. Kivi says comedy is the flip side of tragedy, like the other side of a coin. The two can’t be separated, because “there is nothing fun in warm water and everything being fine”. What about death, possibly the most serious topic?

“It is damn serious! There’s probably nothing personally more serious. On the other hand, there’s nothing personal in death, since every one dies. Thinking about it as a comedian, death is a great topic, because it affects and scares us all.

So comedy is allowed to — and should — use any topic. Every comedian has their

own rules though, and so does Kivi.

“If I’m not comfortable with something, I won’t talk about it. That’s where I draw my line. The stage isn’t a therapist’s couch, nor the audience your therapist.”

The topics in Kivi’s shows also depend on his audience and the venue. Observing how the audience reacts during the show tells him how far he can go.

“AUDIENCE IS USED to stand up and it’s conventions at long-time stand up -clubs like this. I have more freedom to be myself.

In my case it means getting pretty dark sometimes”, Kivi ponders, and then adds: “I don’t think I’m a dark person though, but always remain a positive vibe.”

The interview is done, and Kivi leaves to prepare for tonight’s show. Studio Pasila starts to fill up with comedy-fans looking for the Saturday-evening buzz. I follow with interest what happens next.

Iikka Kivi’s show lives up to the expectations: he jokes about the elderly, religious people and Finns on a plane. And the audience is dying of laughter.

EL Ä 43

SOKEUS EI ESTÄ SOMETTAMASTA Digitaalisuus, älypuhelin ja sosiaalinen media ovat arkipäivää myös näkövammaiselle nuorelle.

T E K S T I J A K U VAT: K A R O L I I N A T O I VA K K A

NÄKÖVAMMAINEN JUULI VÄISÄNEN, 16, kaivaa iPhonen laukustaan. Tottunein ottein hän avaa näytön ja ryhtyy kuuntelemaan. Puhelimesta kantautuva ääni selostaa näytöllä olevia kuvakkeita, nopeasti pulppuavat sanat kuulostavat lähes pikkuoravien kimeältä puheelta. Väisänen asettaa sormen tutulle paikalle sähköposti-ikonin luo ja tuplaklikkaa viestit auki.

Sokeiden ja muiden näkövammaisten käyttöön tarkoitetut älypuhelinsovellukset ovat yleistyneet viime vuosina. Myös Väisänen käyttää älypuhelintaan paljon, pääasiassa viestittelyyn ja Facebookin selailuun. Facebook onkin hänen mielestään myös näkövammaiselle oiva tapa viettää aikaa ja pysyä kärryillä ystävien kuulumisista ”Facebookissa on näkövammasia ympäri Suomen. Kun kavereita ei välttämättä näe niin usein, on siellä paljon ryhmiä näkövammaisille. Niissä ilmoitetaan esimerkiksi erilaisista tapahtumista.”

Väisänen selaa Facebookia puhelimeen kytketyn Voice Over -puheohjelman avulla. Kun sovellus avataan ja sormi asetetaan näytöllä tiettyyn kohtaan, kertoo Voice Over mitä kyseisellä alueella lukee. Niinpä myös näkövammaisen on helppo selata omaa uutisseinäänsä ystävien tilapäivityksiä kuunnellen.

ENNEN ÄLYPUHELINTEN YLEISTYMISTÄ

Väisäsellä oli käytössään tavallinen nokialainen, jolla yhteyden pitäminen onnistui niin ikään puheohjelman avulla. Tämän päivän älylaitteiden täyteisessä arjessa Väi-

sänen ei koe, että hänen puhelimen käyttötottumuksensa poikkeaisivat juurikaan näkevien ikätovereiden puhelimen käytöstä.

Väisäsen mielestä etenkin Applen iPhone sopii näkövammaisen käyttöön erityisen hyvin, sillä esimerkiksi puheohjelma Voice Over kuuluu laitteeseen oletustoimintona, riittää kun sen kytkee päälle.

Muilla puhelinmalleilla vastaavaa palvelua ei hänen kokemuksensa mukaan ole. Niihin puheohjelma täytyy erikseen hankkia ja asentaa. Älypuhelinten usein vaatimat päivitykset ovat Väisäsen mukaan näkövammaisten kannalta haasteellisia. Päivityksen mukana jokin tuttu sovellus saattaa yllättäen lakata toimimasta Voice Overin kanssa, jolloin näkövammainen ei ehkä pysty hyödyntämään sovellusta enää lainkaan.

ASIAT TELEVISIOSSA NÄYTTIVÄT värikkäiltä ja mukavilta – aivan tavallisilta. Leikki-ikäinen Väisänen istui lähellä televisiota ja tarkkaili Idols-kilpailijoiden laulusuorituksia. Hän ei lainkaan kokenut näkevänsä huonosti, kuvaa vain tuntui hyvältä katsella lähellä ruutua.

Kun Väisänen edelleen esikoulussa luki kirjoja hyvin läheltä, alettiin asiaan kiinnittää enemmän huomiota. Peruskoulun alkaessa terveydenhoitaja lähetti Väisäsen silmätutkimuksiin.

Nykyään Väisänen pystyy näkemään hahmoja ja pärjää tutuissa ympäristöissä valkoisen kepin kanssa. Esimerkiksi tekstejä hän ei pysty näkemään, mutta täysin

sokeaksi hän ei halua itseään määrittellä. ”On mulla saattanut olla näkövamma jo lapsena, mutta oon mä nähnyt ainakin paremmin kuin nykyään. Vähän vaikea verrata miten muut näkevät. Kun oli niin pieni, niin ei sitä voi tietää miten pitäisi nähdä.”

Väisänen opiskelee Keskuspuiston ammattiopistossa Espoossa ammatilliseen perustutkintokoulutukseen valmentavalla linjalla. Vaikka hänellä on tarkka mielikuva tulevaisuuden haaveistaan artesaaniopintojen parissa, on hän kokenut valmistavan koulutuksen hyödyllisenä. Matematiikan ja muiden perinteisten aineiden ohella linjalla käydään läpi erilaisia arjen taitoja ja itsetuntemusta. Paljon keskitytään myös itse opiskelutaitojen kehittämiseen.

Väisänen saa koulussa henkilökohtaista tietokonekoulutusta, ja tietokone onkin vahvasti mukana opinnoissa. Apuna tietokoneen käytössä on puheohjelman lisäksi erillinen pistenäyttö, joka asetetaan näppäimistön eteen. Siitä näytöllä esiintyvät tekstit voi lukea helposti sormilla.

Väisänen kokeekin pistenäytön oivana apuvälineenä, sillä esimerkiksi tekstiin sattuneet kirjoitusvirheet on huomattavasti helpompaa korjata pistekirjoituksen kuin pelkän puheohjelman avulla.

Toisinaan Väisänen joutuu kikkailemaan erilaisten apuvälineiden ja toimintojen välillä. Esimerkiksi puheohjelma ei hänen tietokoneellaan toimi aukottomasti Facebookin tavallisen selainversion kanssa.

Väisänen on kuitenkin keksinyt ottaa mo-

44 EL Ä

Juuli Väisänen on valinnut iPhonensa suojaksi kuviollisen Harry Potter -kuoren.

Kirkkaiden värien avulla puhelin erottuu paremmin.

EL Ä 45

Väisänen pärjää tutuissa paikoissa, kuten koulurakennuksessa, helposti valkoisen kepin avulla.

biilisivuston käyttöön myös tietokoneella, jolloin puheohjelma tunnistaa luettavat elementit paremmin.

kuulokkeet ja mikrofonin sisältävän kuvailutulkkauslaitteen mukaan teatteriin.

Seuraksi lähtenyt henkilö voi laitteen avulla kuvailla elokuvaa tai esimerkiksi lukea englanninkielisen elokuvan tekstityksiä, jolloin Väisäsen on helpompi ymmärtää mitä valkokankaalla kulloinkin tapahtuu.

Kotona ääneen puhuminen ei häiritse muita, joten siellä kuvatulkkaus on mahdollista ilman laitteitakin. Peruskouluaikoina Väisäsen iltapäiväisiin suosikkipuuhiin lukeutui elokuvien katselu yhdessä koulunkäynnissä apua tarjonneen avustajan kanssa. Väisänen muisteleekin naureskellen hetkiä, jolloin avustaja uppoutui itse niin syvälle elokuvan kohtaukseen, että unohti kokonaan tulkata elokuvaa.

PITKILLÄ AUTOMATKOILLA JA iltaisin kotona Väisänen asettaa usein kuulokkeet korvilleen. Hänellä on käytössään kirjankuuntelulaite Victor Reader Stream, jolla Harry Potterit ja muut suosikit on helppo kahlata läpi. Väisänen nauttii fantasiasta, sillä tarinoissa voi tapahtua asioita, jotka eivät oikeassa elämässä olisi mahdollisia. Valtakunnallisen näkövammaisten kirjasto Celian elektroniset äänikirjat eivät tahdokaan riittää tarinoista kiinnostuneelle nuorelle.

Aikaisemmin kirjaston kirjat sai lainaan cd-levyille poltettuina, nykyään äänitteet voi ladata suoraan oman laitteensa muistikortille.

ELOKUVAN MAAILMA KIINNOSTAA Väisästä ”Mulla on pieni ongelma, sillä usein tumyös tuotannon näkökulmasta. Hän kuulee tunne, että haluaisin vain löytää uusia luu avustajaorganisaatioon, jonka kautta kirjoja kuunneltavaksi. Näköhän on päässyt taustavammaisten kirjastossa ei ihan näyttelijäksi sekä Uusi kaikkia maailman kirjoja ole”, Päivä -tv-sarjaan että Väisänen hymyilee. ensi-iltansa ensi vuonna Kirjojen ohella Väisänen ”Näkövammaisten saavaan Tuliaiset Moskatselee myös paljon elokuvia, -elokuvaan. kirjastossa ei ihan kovasta pääasiassa suomalaisia, koska Vierailut kuvauksiskaikkia maailman sa ovat olleet mieleenei tunne olevansa kovin lahjakas englannin kielessä. painuvia kokemuksia, kirjoja ole.”

Elokuvamaailmassa Väisäjollaisissa Väisänen sen suosikkeihin lukeutuvat haluaisi jatkossakin olla kirjojen tapaan Harry Potter mukana. Toisinaan hän -elokuvien velhotarinat. Koson kuitenkin kohdanka monet suosikkielokuvista on puhutnut ongelmia, kun kuvauksia hoitaneille tu englanniksi, lainaa Väisänen toisinaan ihmisille ei ole kiirinyt sana hänen näkönäkövammaisten palvelukeskus Iiriksestä vammastaan. Väisänen muistelee erityises-

ti erästä kohtaamista kuvausten castingia hoitaneen henkilön kanssa. ”Se oli ihan ihmeissään, että mä olen näkövammainen ja sit se suunnilleen hyperventiloi siellä. Se tilanne oli vähän outo”, Väisänen naurahtaa.

ELOKUVAMAAILMASTA KIINNOSTUNEEN NÄKÖVAMMAISEN on mahdollisuus

hyödyntää myös puhelintaan elokuvien katseluun. Esimerkiksi jo joitakin suomalaisiakin elokuvia kuvailutulkkaava MovieReading-sovellus mahdollistaa sokean tai heikkonäköisen matkan elokuviin vaikka ilman seuraa, sillä tulkkauksen voi sovelluksen avulla kytkeä käyntiin omasta puhelimestaan.

Erilaisia arkea helpottavia sovelluksia on saatavilla myös muita, kuten GPS-paikannusta hyödyntäviä reittiapureita ja erilaiset sävyt tunnistavia värisovelluksia.

Väisänen on viimeisimmäksi ladannut puhelimeensa TapTapSee-sovelluksen, jonka avulla voi valokuvata edessä olevan asian, kuten ruokapakkauksen. Sovellus etsii kymmenessä sekunnissa pakkauksen tiedot ja ilmoittaa kuvan ottajalle, mitä siinä on. ”Jos on yksin kotona, ei tarvitse soittaa vanhemmille, missä jotkut asiat ovat, kun pystyy käyttämään sovellusta apuna”, Väisänen selventää.

Väisänen ei kuitenkaan ole järin kiinnostunut täyttämään puhelimensa muistia mitä erilaisimmilla sovelluksilla. Vaikka puhelin on käytössä paljon, sovellusten kohdalla laatu korvaa määrän.

46 EL Ä

KEVÄÄLLÄ SUKELLETAAN 70-LUVULLE JA PALATAAN VANHOJEN SUOSIKKIEN PARIIN H2-toimitus kokosi suoratoistopalvelujen parhaat tärpit keväälle.

TEKSTI: ANNE K ANTOL A K U VA T: N E T F L I X J A H B O N O R D I C . C O M

HBO Nordic:

Netflix:

Vinyl 15.2

The Get Down

Uutuussarja raottaa 70-luvun musabisneksen huumeidenkatkuista historiaa. Martin Scorsesen, Mick Jaggerin ja Terence Winterin tuottama draama kertoo vallankumouksellisen vuosikymmenen tarinaa keikkalavojen takaa. Pääosassa Emmy-palkittu Bobby Cannavale ja sivurooleissa muun muassa Olivia Wilde.

Myös Netflix kunnostautuu 70-luvun musaskenen merkeissä.

Draamasarja paneutuu nuorten newyorkilaisten elämään ja heidän kauttaan seurataan diskon, punkin ja hip hopin synnyinhetkiä. Pääosassa muun muassa toisen polven näyttelijälupaus Jaden Smith

Game of Thrones huhtikuussa

Daredevil

Suursuosioon nousseen väkivaltamättö-sarjan viidennen kauden lopulla koettiin fanien pelkäämä hetki: sarjan rakastetuin hahmo kuolee. Keskustelu on käynyt kuumana lopetusjaksosta lähtien. Herääkö Jon Snow kuolleista? Saapuko se paljonpuhuttu talvi vihdoinkin?

Sarjakuvajätti Marvelin ja Netflixin yhteistyö käynnistyi Agent Carterin ja Daredevilin ensimmäisillä tuotantokausilla. Pimeillä kujilla pomppivat supersankarit ja heidän arkiminänsä tuovat hyvää vaihtelua tosielämään sijoittuvien draamojen sekaan.

Girls 22.2

Narcos

The sukupolvikokemus. Ensimmäisen kauden ilmestyessä vuonna 2012 Girls kohisutti enemmän kuin mikään muu. Girls toi feministisen seksin ja naisoletetut vartalotyypit aidosti näkyville.

Toivottavasti parin hieman hapuilevan kauden jälkeen saataisiin tuoretta ajateltavaa.

Kriitikot ja kotikatsojat villiinnyttänyt Narcos saa toisen tuotantokauden. Huumeparoni Pablo Escobarin elämää ja bisneksiä ruotiva alkuperäissarja on noussut House of Cardsin paikalle Netflixin parhaana laatudraamana.

Netflixin sarjajulkaisut sijoittuvat koko vuodelle 2016.

EL Ä 47

AI NIIN, UNOHDIN! Tent tiä var ten opiskeltu aihealue ei millään palaudu mieleen testihetken koit taessa, mut ta viikonlopun bileissä sat tunut kömmähdys ei poistu mielestä vaikka kuinka yrit täisi.

Miksi toiset asiat unohtuvat ja toiset taker tuvat mieleen tahtomat takin?

T E K S T I : K A R O L I I N A T O I VA K K A

KUVITUS: EMMA R AHIK AINEN

”EMOTIONAALISUUS TOIMII LIIMANA muis-

toille”, sanoo tutkija ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo.

Asiat, jotka eivät herätä tunteita ja joita emme koe merkityksellisiksi, eivät siis välttämättä jää muistiimme ollenkaan.

Kun tentissä yritämme tuloksettomasti palauttaa mieleen jotakin, on se luultavasti jo alunperin opittu huonosti. Tietoa ei ehkä ole osattu suhteuttaa aiemmin opittuun, tai luennolla on mietitty illan kauppalistaa.

Huonon muistin sijaan voikin toisinaan olla syytä syyttää huonoja opiskelutottumuksia.

Aivoille ominainen tapa liikkua ajassa

edestakaisin auttaa meitä varautumaan aiemmin uhkaavina koettuihin tilanteisiin.

Se voi kuitenkin aiheuttaa myös huomattavan määrän stressiä.

-”Jos koko ajan miettii huomista tai eilisen tapahtumia, mieleen ei sillon mahdu kauhean paljon muuta. Ne asiat, jotka tällä hetkellä voisivat edesauttaa hyvinvointia, ikään kuin jäävät”, Saarenheimo sanoo.

Työmuistimme kykenee käsittelemään käytännössä vain yhtä ajatusta kerrallaan, minkä vuoksi mielensä harjoittaminen läsnäoloon onkin Saarenheimon mukaan

NÄIN VOIT KEHITTÄÄ MUISTIASI

Keskity Arkipäivän unohtelussa on usein kyse tarkkaavaisuuden puutteesta. Jokapäiväisten toimien ympärille voi kuitenkin muodostaa muistamista helpottavia rutiineja. Päätä avaimille yksi tietty paikka ja ota ne siitä joka aamu mukaasi. Hiljalleen asia alkaa automatisoitua, ja nappaat avaimet taskuusi luultavasti silloinkin, kun olet muissa maailmoissa.

Luo mielikuvia Selvennä EU:n taloutta miettimällä, että sinä olet Kreikka ja kaverisi Euroopan keskuspankki. Kumpi on velkaa toiselle, ja kuinka paljon rahaa välillänne liikkuu? Mitä hullunkurisempi muistisääntö, sitä varmemmin se painuu mieleesi.

Anna aivoille lepoa Samalla tavoin kun lihakset kehittyvät vasta salitreenin jälkeisessä levossa, tallentuvat muistotkin pidempiaikaiseen säilömuistiin silloin, kun aivoilla on aikaa jäsennellä uusia asioita. Muista siis esimerkiksi tenttiin opiskelun ohella antaa itsellesi riittävästi aikaa levätä.

Opiskele ilman puhelinta Vaikka aivot pitävät älylaitteiden tarjoamasta vilinästä, tutkija ja psykoterapeutti Marja Saarenheimon muistuttaa myös pitkäjänteisen keskittymiskyvyn tärkeydestä. Mikäli puhelintaan näprää jatkuvasti, saattaa keskittymiskyky helposti heiketä vähäisen harjoittamisen vuoksi. Opeta siis itsesi syventymään asioihin välillä ilman, että tarkistat saapuneita viestejä muutaman minuutin välein.

Tarkkaile oppimistilanteitasi Millainen tilanne oli silloin kun opit jotain, minkä muistat vielä vuosienkin päästä? Ota siitä mallia.

erityisen tärkeää. Kun itseään opettaa tietoisesti keskittymään juuri meneillään olevaan tilanteeseen, on stressaavaa mieltä helpompi rauhoittaa myös suuren työmäärän alla.

Häpeää tuottavan muistonkin voi siis saada huijattua unohduksiin, kun sen vatvomisen sijasta keskittyy iloa tuottaviin asioihin.

48 EL Ä

ELÄMÄÄ RAJALLA – KUOLEMAN KYLÄT

Hurlavetin kylässä Georgian ja Etelä-Ossetian rajaseudulla sodan jäljiltä oleva ”raja” on läsnä kaikessa. Jäät yneeseen konfliktiin ei näy loppua.

T E K S T I J A K U VA T: V E E R A P E N N A N E N

A

ttention! State border! Passage is forbidden! – Huomio! Valtion raja! Ylittäminen kielletty!

Liukastelen lähemmäs piikkilanka-aitaa, jonka toisella puolella rajakyltti seisoo. Samanlaisia vihreitä rajakylttejä on nähty myös Ukrainan kriisin yhteydessä Krimillä. Aidan toisella puolelta seisoo myös georgialainen maanviljelijä David Vanishvili, jonka kotitalo on jäänyt kon-

fliktissa Etelä-Ossetian puolelle.

Muutama metri erottaa toisistaan Vanishvillin ja hänen kotimaansa. Vanishvili olisi omien sanojensa mukaan oikeutettu eläkkeeseen Georgian puolella, mutta sen nostaminen Etelä-Ossetiasta käsin on mahdotonta. Rajanylitysmahdollisuutta ei ole, eikä Vanishvili pääsisi palaamaan takaisin kotitaloonsa, jossa hän on asunut 80 vuotta.

KULKU RAJA-ALUEELLE, HURLAVETIN kylään on vaatinut vaivaa: Matkaa varten ryhmämme on tarvinnut Georgian sisäministeriön erityisluvan, sillä separatstiialueen hallinnollisen rajan ja Georgian rajalla tapahtuu edelleen aseellisia välikohtauksia. Kaksi poliisiautoa saattaa meitä koko alueella vierailumme ajan.

On poliittisesti latautunutta puhua rajasta täällä sillä tavalla, miten sana

EL Ä 49

David Vanishivili ei ole mielissään vallitsevasta tilanteesta. Paikallisten poliisien ja miehen omien sanojensa mukaan Etelä-Ossetian puolella ollaan tietoisia Vanishvilin oleilusta rajan tuntumassa, ja tästä syystä hänet on viety usemman kerran Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n kuulusteltavaksi.

On poliittisesti latautunutta puhua rajasta täällä sillä tavalla, miten sana yleensä käsitetään.

yleensä käsitetään. Jo pelkästään sanana raja merkitsee konfliktin osapuolille eri asioita: Georgialaisille raja on keinotekoisesti muodostettu, eivätkä he tunnusta Etelä-Ossetiaa, jonka he katsovat olevan suoraan Venäjän hallinnassa. Täysin objektiivista arviota tilanteesta on vaikea saada, sillä meillä ei ole mahdollisuutta vierailla Etelä-Ossetian puolella.

Etelä-Ossetia on myös kansainvälisen

yhteisön mukaan pitkälti Venäjän hallinnassa. Etelä-Ossetian on Venäjän lisäksi tunnustaneet itsenäiseksi valtioksi ainoastaan Nauru, Nicaragua ja Venezuela.

Tuuli vihmoo kylmää ilmaa villakangastakkini läpi. Muta tarttuu kengänpohjiin, ja kiroan mielessäni maastoon sopimattomia mokkakenkiäni.

Vanishvili katselee kompurointiamme pitkin epätasaista ja mutaista maastoa. Po-

liisit viittovat hänet meitä lähemmäksi ja aloittavat keskustelun miehen kanssa.

Horisontissa siintävät vuoristo ja alavat laidunmaat. Georgia onkin tunnettu maansa antimista. Leuto ilmasto soveltuu erinomaisesti hedelmien ja viinin viljelyyn.

Maa on yksi vanhimmista viinintuottajamaista. Viiniä on viljelty alueella yli 8 000 vuoden ajan. Viiniköynnöksiä kasvaa myös täällä Hurlavetin kylässä tiheässä.

50 EL Ä

Georgian pääkaupunki Tbilisi on täynnä vastakohtia: Kaupungin keskustassa komeilevat futuristiset lasirakennukset, mutta vanhassakaupungissa on tavallista törmätä asuinrakennuksiin, jotka on jätetty oman onnensa varaan.

Georgia pähkinänkuoressa:

Jalankulkijat ylittämässä rauhassa tietä ovat harvinaisempi näky pääkaupungin keskustan liepeillä. Liikennekulttuuri on vilkasta, eikä autoilua Tbilisissä voi suositella heikkohermoisille.

G

eorgian pääkaupunki Tbilisi sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Hurlavetin kylästä.

Pääkaupungissa vuoden 2008 sodan jälkiä ei juuri näe. Kaupunkia on rakennettu ja länsimaiset turistit ovat löytäneet vähitellen Itä-Euroopan ja Aasian rajamaan.

Turistit nauttivat ravintoloissa paikallisia herkkuja, kuten juustoista hatsapuri-leipää tai hintaleita, eli lihanyyttejä joita

Väkiluku: 4,9 miljoonaa •Valtiomuoto: Tasavalta •Valuutta: lari •Virallinen kieli: georgia •Naapurimaat Venäjä, Turkki, Armenia ja Azerbaidžan •Aikavyöhyke: +4 UTC •Suomen kansalainen pääsee matkustamaan Georgiaan ilman viisumia Lähteet: World Factbook, Ulkoasiainministeriö, OSCE

perinteisesti nautitaan paikallisen viinan, tsatsan kanssa.

Tbilisin pääostoskadun varrella komeilevat luksusliikkeet, mutta hämärän laskeutuessa paikalliset kaivavat taskulamput esiin – katuvaloja ei sivukaduilla juuri ole.

VIELÄ VÄHEMMÄN VALOA on rajaseudun tilanteessa. Ihmisiä ei juuri näe ulkosalla, talot vaikuttavat kunnostamattomilta.

Kuljettajamme vahvistaa havainnon –

hänen mukaansa taloja ei ole kunnostettu sitten vuoden 2008 Georgian viisipäiväisen sodan.

Vallitsevasta tilanteesta käytetään nimitystä jäätynyt konflikti, sillä ratkaisua vallitsevaan tilanteeseen ei ole löydetty, mutta sen sijaan asetelmat ovat jääneet alueella voimaan.

Georgian puolella ihmiset kertovat rajan liikkuneen kymmeniä metrejä vuosien aikana. Heidän mielestään syypää rajan siir-

EL Ä 51

Raja-alueella liikkumista on rajoitettu. Suomen ulkoasianministeriö ei suosittele aluueelle matkustamista mahdollisten aseellisten yhteenottojen takia. Myös kuvaamista on rajattu – toimittajaryhmämme saa kuvata alueella ainoastaan niin, että armeija-asuiset poliisit eivät näy kuvissa. Poliisipäällikkö perustelee kuvauskieltoa poliisien turvallisuudella, asuvalintaa sen sijaan ohjaa hänen mukaansa käytännöllisyys mutaisessa maastossa.

tymiseen tulee idästä – tarkemmin ottaen Venäjältä. Georgialaiset kokevat yleisesti, että Etelä-Ossetia on täysin Venäjän hallinnassa.

Minibussin renkaat uppoavat sadeveden täyttämiin kuoppiin hiekkatiellä. Kotieläimet – siat, kanat, kukot ja koirat kuljeskelevat vapaina ympäriinsä.

RAJA-AIDOISTA PIITTAAMATON VAELTAVA

karja ei ole ainut ongelma alueella, sillä so-

dan jälkeen vedetty raja on jakanut kokonaisia kyliä. Myös Vanishvilin pellot jäivät Georgian puolelle, rakas kotitalo Etelä-Ossetian.

Vanishvili joutuukin elämään Georgian puolelta aidan yli ojennettavilla ruoka-avustuksilla, joita paikalliset poliisit sekä miehen Georgian puolella asuva perhe hänelle tuovat.

Poliisit haluavat tarjota meille paikallisen lounaan poliisiasemalla. Georgialainen

vieraanvaraisuus on käsin kosketeltavaa – vaikka ihmisellä itsellään ei olisi paljoa, vieraista huolehtiminen nähdään sydämen asiana.

Vanishvili jää aidan toiselle puolelle katsomaan peräämme. Suuntaamme takaisin länteen, Vanishvili kääntyy ja lähtee kävelemään kohti itää.

Kirjoittaja vieraili Georgiassa lokakuussa 2015 Journalistiliiton järjestämällä matkalla.

52 EL Ä

DEKKARIT JA KUOLEMA OVAT MURHAAVAN HYVÄ YHDISTELMÄ T E K S T I J A K U VA T: TA I K A D A H L B O M

Kuolema on dekkarien ainoa pakollinen element ti. Kysyimme neljältä dekkarikirjailijalta: 1. Miksi kuolema kiinnostaa lukijoilta?

2. Onko dekkarikuoleman pakko selvitä?

3. Miten kirjailijat järjestäisivät oman murhansa, jos olisivat hahmoja dekkareissaan?

Reijo Mäki

Eppu Nuotio

1

1

1

1

2

2

2

2

Se on aiheena niin iso ja lopullinen. Kuoleman takia on keksitty tuhansia jumalia ja rakennettu miljoonia pyhiä rakennuksia.

Kuoleman ei tarvitse selvitä, mutta kuolemaa tutkivan etsivän täytyy aina jossain vaiheessa selvitä, koska muuten juttu jäisi ikävästi jotenkin kesken.

3

Kuolisin varmaan niin kuin Hunnien Attila, joka kuoli omana hääyönään ikään kuin sillä kaikkein kauneimmalla hetkellä.

Se olisi kiehtova tapa mennä.

There is a grandness and finality to it. Thousands of gods have been invented for death, thousands of shrines built.

Death can remain unclear, but the detective must clear up his act during the novel.

Otherwise the story would stay a tad unfinished in an unpleasant manner.

3

I would likely die like Attila the Hunn, in my own wedding bed on the most beatiful moment. I would find that a lovely way to go.

Kai se on se lopullisuus.

Kuolema on niin suuri mysteeri, että siitä pitää kirjoittaa.

Minusta se olisi suotavaa, mutta onhan toki dekkareita, joissa kuolema ei selviä. Jos olisit hahmo omassa dekkarissasi, miten kuolisit?

3

Luulen, että putoaisin. Olen juuri sen kaltainen hörhö, että tipahtaisin jostakin, ja sitten oi hupsista heijaa, hän on poissa.

I think it is the finality of death.

It is such a grand mystery, that it must be written about.

I think it should, but there are detective novels, where death remains unsolved.

3

I would fall to my death, I suspect. I am just a bit clumsy, so I would fall and them oopsydaisy, ”she is gone.”

EL Ä 53

CRIME FICTION AND DEATH IS A KILLER COMBINATION T E X T A N D P H O T O S : TA I K A D A H L B O M

Death is the only required element in crime ficiton. We asked four Finnish crime novelist: 1. Why death is of interest to readers?

2. Is it required that murders be solved in detective fiction?

3. How would the novelists plot their own deaths in a novel?

Arttu Tuominen

Vera Vala

1 2

1 2

3

3

Se mysteeri, henkirikos vain myy.

Ehkei aina tarvitse, se voisikin olla tosi mielenkiintoinen ratkaisu, että kuolema ei selviäisi.

Mieluiten mahdollisimman kivuttomasti, jos olisin oma itseni.

That is a mystery. A homicide just sells.

Maybe not always. It could be a very interesting solution, that the death would not be explained.

If I were myself, I would most like to go as unpainfully as possible.

1

1

2

2

3

3

Kuolema on osa elämää, ihan samalla tavalla kuin syntymä.

Sitä ei voi väistää ja se on salaperäisin osa elämästä.

Jos haluaa lukijaa tyydyttävää ratkaisun, niin kyllä. Kirjailija voisi elää sen kanssa, että murha jää selviämättä, se olisi realistisempaa.

Vauhdikkaasti.

Lentokoneonnettomuus tai jotain tällaista.

Death is a part of life, just like birth. You cannot escape it and it is the most mysterious part of life.

If you want your book to satisfy the reader, then yes. A writer could live with an unsolved murder. It would be more realistic, too.

With great speed. An aviation accident, or something of the kind.

54 HELGA

”OMSTART NORJAKSI!” Interaktiivista spektaakkelimaista heit täy t ymistä opiskelijaporukalla – sitä on speksi parhaimmillaan. Osalle ammat tikorkeakouluopiskelijoista speksi on vielä käsit teenä mysteeri, mut ta speksikult tuuri jatkaa voit tokulkuaan ja tietoisuus siitä näky y myös yleisömäärissä AMK-puolella.

TEKSTI: K AISU KOLU K U VA T: K O S T I VA N N I N E N

SUOMALAISIIN KORKEAKOULUIHIN speksi on rantautunut 1900-luvun alkupuolella teekkareiden mukana, mutta suosioon se on noussut vasta 90-luvulla. Useilla yliopistoilla ja tiedekunnilla on omansa, AMK-kentällä toistaiseksi vain yksi.

Speksin juuret ulottuvat Ruotsiin 1500-luvulle, josta seuraavien 300 vuoden aikana ruotsalainen speksi saavutti nykyisen muotonsa. Samoin kuin haalariperinne, speksikulttuurikin on saapunut Suomeen länsinaapuristamme.

MUTTA MITÄ SPEKSI oikein on? Se on yksi opiskelijakulttuurin helmistä, joka jokaisen tulisi itse kokea! Tiivistettynä speksiä voisi kuvailla opiskelijateatteriksi musiikilla, tanssilla ja sitsikulttuurilla höystettynä. Käsikirjoitukset ovat yleensä jo lähtökohtaisesti hulluja, mutta interaktiivisuus ja ”omstart” -huudot tekevät jokaisesta esityskerrasta ainutlaatuisen.

Haaga-Heliassa ei ole vielä omaa speksiä, mutta ehkä naapuriopiskelijakunta METKAn esimerkkiä seuraten meilläkin on kohta omamme. Siihen asti halukkaat haagahelialaiset voivat osallistua METKAn Speksiin, ihan niin kuin tänäkin vuonna.

”Omstart” – näyttelijät toistavat kohtauksen.

Huutoon voi myös lisätä perään tarkentavia huomioita, esimerkiksi ”kaikkia kutittaa” tai ”norjaksi”, jolloin näyttelijät toistavat kohtauksen parhaansa mukaan. Joskus esitykset voivat venähtää innokkaan yleisön vuoksi, mutta onneksi hulvattomia kohtauksia ei väsy seuraamaan!

METKAn Speksi – ainut AMK-speksi Vuonna 2016 jo kolmatta kertaa järjestettävässä METKAn Speksissä yhdistyvät ammattikorkeakoulujen voimat, sillä tekijätiimissä on nimestä huolimatta mukana myös helgalaisia.

HELGA on mukana myös yhteistyökumppanina.

METKAn Speksi valtaa kulttuuriareena Glorian 14.– 17.3.2016. Tsekkaa lisätiedot metkaweb.fi/speksi.

HELGA 55

Metkan speksin Yhdeksän elämää esitettiin keväällä 2015. Speksi oli toinen Metropolian historiassa.

56 HELGA

HELGA 57

HELGA Kevät / Spring 2016 JÄSENEDUT MEMBER BENEFITS Liikuntapassi

Liikuntapassilla saat osallistua rajattomasti ryhmäliikuntatunneille sekä käyttää kuntosaleja. Liikuntapassin voit hankkia HELGA Pointilta Pasilasta hintaan 48€/38€. www.helga.fi/jasenyys/liikuntapassi

Spor t Pass

With the Sport Pass you can attend versatile group sport classes and use gyms without any limitations. You can purchase the Sport Pass at HELGA Point on Pasila campus for 48€/38€. www.helga.fi/en/membership/sportpass/

Valtakunnalliset edut

Frank neuvottelee ja kerää sivuilleen kaikki Suomen parhaat opiskelijaedut. Rekisteröidy käyttäjäksi osoitteessa Frank.fi

Nationwide benefits

Frank negotiates and gathers all the best student benefits in Finland.

Register at Frank.fi

NPGn edut HELGAn jäsenille

NPG of fers for HELGA members

Toast + juoma 5,90 € ma-la klo 1520 Apollo Cafessa.

Toast + drink 5,90 € Mon to Fri at 1520 in Apollo Cafe.

Talon kuohuviini 20€ ja ilmainen sisäänpääsy vip-jonon kautta kahdelle pe ja la ennen kello 24:00 Tiger, Capital, Bäkkäri, Baarikärpänen, Apollo ja Maxine -ravintoloihin.

Sparkling wine 20€ and free entry 1+1 via VIP-line on Fri and Sat before 24:00 in Tiger, Capital, Bäkkäri, Baarikärpänen, Apollo and Maxine.

Kaikki normaalihintaiset juomat -50% Tiger Sundayssa.

All normal priced drinks -50% in Tiger Sunday.

Hanajuomat ja salmari ke ja to 3,50€ Roska Helsingissä.

Tap drinks or salmari shot 3,50 € on Wed & Thu in Roska Helsinki.

58 KUOLEMA

joogaa ja kahvakuulaa .. .. ei voi tulla huono paiva!

e l l i n e s 채 j n A HELG i s s a p a t n u k i i l i s u u a n a v a t l i e k o k a i j a l yli 30

metkaliikunta.fi