Riina Kasurinen SAMOKin hallitukseen 2016

Page 1

Riina Kasurinen SAM O KIN HALLIT U KS E E N RIINA KASURINEN SAMOKIN HALLITUKSEEN 2016


OSALLISTAVA SAMOK SAMOK edustaa ammattikorkeakouluopiskelijoita vain silloin, kun se aidosti kuuntelee kentän ääntä. SAMOKin rooli opiskelijakuntien kokoavana voimana korostuu erityisesti ensi vuonna. SAMOKin tilaisuuksissa pitää yhdessä pohtia ratkaisuja haasteisiin ja visioida tulevaa. Toimijat tulee saattaa yhteen, jotta liiton vaikuttaminen on aidosti vaikuttavaa. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden äänen on kuuluttava suoraan valtionhallinnon eri tasoille todellisen vaikuttavuuden varmistamiseksi. Ratkaisu löytyy osallisuudesta. Kun SAMOK osallistaa opiskelijakuntien hallituksia, jotka edustajiston kautta kuulevat tarkasti kaikkia opiskelijakunnan jäseniä, olemme lähempänä onnistunutta osallistumista.

KUNTAVAALIT 2017 Opkujen auttajana ja kentän kerääjänä annan avaimet miten kuntiin vaikutetaan. Kuntavaalien ajankohdan siirryttyä keväälle, nousee kuntavaalivaikuttamisen valmistelu merkittävään rooliin vuonna 2016. Riinan kokemus vaalivaikuttamisesta, kampanjoinnista sekä valtakunnallisten kampanjoiden jalkauttamisesta on huomattavaa. Riinasta tulee vuonna 2016 olemaan suuri hyöty SAMOKille, kun opiskelijakunnat ympäri Suomen valmistautuvat kevään 2017 koitokseen. SAMOKilla tuleekin olla selkeät valtakunnalliset tavoitteet, joilla edistetään muun muassa opiskelija-asumista ja joukkoliikenneratkaisuja ympäri Suomen. Näiden tavoitteiden näkyvä viestiminen ja mukaan saaminen puolueiden tavoitelistoille on sekä opiskelijakuntien että SAMOKin yhteinen tehtävä. SAMOKin tulee kouluttaa opiskelijakuntia kunnallisesta vaikuttamisesta ja auttaa valtakunnallisten teemojen jalkauttamisessa opiskelijakuntien kuntavaalityöhön.

ASUMINEN JA TOIMEENTULO Kokemukseni lakivaikuttamisesta muun muassa kuntalain ja nuorisolain osalta ovat opettaneet minut päämäärätietoiseksi tekijäksi. Sitä SAMOK tarvitsee. Asuntojonot kasvavat, eikä suomalainen lainsäädäntö jousta. Monilla paikkakunnilla opiskelijoiden asuminen muodostuu ongelmaksi varsinkin syksyisin. Asuminen onkin varmasti yksi tärkeimmistä teemoista kuntavaaleissa ja se on asia, joka yhdistää opiskelijoita joka kaupungissa. Opiskelijoiden köyhtymisen on pysähdyttävä. Tulevana vuonna on turvattava ettei opiskelijan toimeentuloa heikennetä enää yhtään opintotukiuudistuksen yhteydessä. On valtioneuvostolta lyhytnäköistä politiikkaa perua päätöksiä vain muutama vuosi päätösten tekemisen jälkeen. On ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että Sipilän hallitus huomioi myös opiskelijat perustulokokeilua suunnitellessaan.


RIINASTA SANOTTUA ”Työskentelin Riinan varapuheenjohtajaparina Suomen Nuorisovaltuustojen Liitossa vuonna 2014. Riina on loistava tiimipelaaja, joka ottaa kaikki huomioon. Parhaat ideansa hän keksii usein täysin spontaanisti. Ehdotonta plussaa hyvästä huumorintajusta, jonka avulla selvisimme viime vuonna monesta vaikeasta tilanteesta.” SONJA JULKUNEN Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen 2015 ***

”Sen mitä on lähinnä somen kautta Riinan toimintaa seurannut, hän vaikuttaa terävältä ja toimeliaalta tulevaisuuden tekijältä. Epäilemättä hyvä valinta myös SAMOKin hallitukseen.” ANTTI KAIKKONEN Kansanedustaja, Tuusula ***

”Riinan toiminta Vihdin nuorisovaltuustossa ja myöhemmin kansallisella tasolla on vakuuttanut minut siitä, että hän omaa vaikuttamishalun, osaamisen, kanavat ja kontaktit joita SAMOKin hallitus 2016 tarvitsee edistääkseen päämääriään.” SIMO TAKANEN SAMOKin puheenjohtaja vuonna 2010 Kunnanvaltuutettu, Vihti ***

”En ole ikinä kohdannut yhtä asialleen omistautunutta henkilöä kuin Riina. Oli homman nimi sitten lehden taitto tai ministerin tapaaminen, hommat hoituvat aina. Riina on myös nopea ja innokas oppimaan uutta, tietää mitä tekee eikä pelkää kulkea kohti tavoitteitaan. Suosittelen häntä lämpimästi SAMOKin hallitukseen.” SANTERI LOHI Puheenjohtaja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry *** ”Riina on pitkän linja osaava tekijä, jolla on asenne kunnossa. Riina on aina valmis laittamaan itsensä likoon yhteisten asioiden eteen. Hän on hyvin verkottunut ja tulee loistavasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Suosittelen teitä valitsemaan Riinan SAMOKin hallitukseen.” HENRIK VUORNOS Opetus- ja kulttuuriministerin eduskunta-avustaja Kaupunginvaltuutettu, Espoo


LUOTTAMUSTOIMIA Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry Varapuheenjohtaja 01/2014 Liittohallituksen jäsen 01/2013 - 12/2013

Varapuheenjohtajana vastaan Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton koulutussektorista, valtakunnallisten koulutustapahtumien kehittämisestä, piirien hallinosta ja järjestöllisestä toiminnasta, Vaikute.net-verkkomediasta, jäsenasioista ja -palveluista sekä alumnitoiminnasta. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry Osallisuus-teemaryhmän puheenjohtaja 01/2015 Osallistuus-teemaryhmän jäsen 01/2014 - 12/2014

Toimin Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n osallisuus-teemaryhmän puheenjohtajana ja Allianssi ry:n hallituksen kokouksissa osallisuus-sektorin asiantuntijana. Allianssi ry on Suomen nuorisojärjestöjen kattojärjestö. Haaga-Helian opiskelijakunta Helga Edustajiston jäsen 01/2015 Vihdin nuorisovaltuusto Puheenjohtaja 08/2011 - 12/2012 Varapuheenjohtaja 08/2010 - 08/2011 Jäsen 08/2009 - 08/2010

Haasta, kysy tai kannusta! Twitter Instagram Facebook Snapchat

@superflicc @superflicc Riina Kasurinen rkbviiva

#riina2016

RIINA KASURINEN @superflicc | 0400 5300 48 | kasurinen.riina@gmail.com


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.