11 minute read

PÄÄKIRJOITUS

Next Article
VAHVA YRITTÄJYYS

VAHVA YRITTÄJYYS

Muutoksessa avautuu mahdollisuuksia

Vuosi on kulunut koronapandemian merkeissä ja vaikuttanut meihin jokaiseen: työhön, arkeen, ihmissuhteisiin. Toistamiseen vietämme kevättä poikkeusoloissa ja odotamme malttamattomasti kesää sekä vapaampia mahdollisuuksia liikkua, asioida ja kohdata muita ihmisiä. Tänä keväänä odotuksille on muutakin pohjaa kuin toiveajattelu, kun rokotukset on saatu käyntiin ja yhä laajenevaan jakeluun. Vaikka epätietoisuus edelleen jatkuu, niin askel kerrallaan olemme kulkemassa kohti vapaampaa elämää ja pandemian jälkeistä aikaa.

Advertisement

Yritystoiminta sisältää aina riskejä ja pandemia on tuonut sen entistä selvemmin näkyviin. Aika on edellyttänyt sopeutumista poikkeuksellisen merkittäviin muutoksiin, joihin ei voinut ennalta mitenkään varautua. Korona on vaikuttanut eri toimialoihin ja yrityksiin eri tavoin. Monille aika on ollut raskasta, osalle merkinnyt hyviäkin muutoksia. Vaikka murrosajat merkitsevät epävarmuutta ja monenlaisia haasteita, ne avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Kun ei voi pitää kiinni vanhasta, niin yritteliäs ideoi tilalle jotakin uutta. Näitä yrittäjän perusominaisuuksia - epävarmuuden sietokykyä, sitkeyttä ja yritteliäisyyttä – onkin tarvittu roppakaupalla pandemia-aikana. Kun yrityksen asiakasmäärät ovat vähentyneet tai liiketila määrätty kokonaan suljettavaksi, on toimintaan pitänyt etsiä aktiivisesti muita vaihtoehtoja. Moni on nähnyt muutoksessa mahdollisuuksia uudenlaiseen yritystoimintaan, joilla täyttää asiakkaiden muuttuvia tarpeita. Murrosajat ovat myös opettaneet uutta ja lisänneet erilaisten digitaalisten työvälineiden käyttöä, mistä yritystoiminta hyötyy jatkossakin.

"Kun ei voi pitää kiinni vanhasta, niin yritteliäs ideoi tilalle jotakin uutta.”

Helsingin Yrittäjien vuoden päätapahtuman – Yritystä Stadiin 2021 – teemoina ovat muutos, rohkeus ja tulevaisuus. Virtuaalitapahtuman inspiroivilta esiintyjiltä saat uusia ajatuksia ja vinkkejä omaan yritystoimintaasi. Tapahtumapäivä huipentuu Yritystre eille, jossa voit kohdata toisia yrittäjiä ja yhteistyökumppaneita. Lue lisää sivulta 7 ja ilmoittaudu yrittäjätapahtumaan mukaan!

TIINA OKSALA PÄÄTOIMITTAJA Toimitusjohtaja, Helsingin Yrittäjät ry Twitter: @tiina_oksala

Oivalla uutta, kehitä taitoja ja tuuleta ajatuksia muiden yrittäjien seurassa. Tarjoamme tapahtumia ja koulutuksia yrittäjyyden kaikkiin vaiheisiin. Helsingin alueelliset tapahtumat löydät osoitteesta helsinginyrittajat. ja yrittajat. /helsinkipaikallisesti sekä valtakunnalliset koulutukset osoitteesta yrittajat. /koulutukset.

11.5.

HELSINGIN YRITTÄJIEN KUNTAVAALITENTTI

Kuntavaalit ovat Helsingin Yrittäjien vuoden tärkein edunvalvontakokonaisuus. Tervetuloa virtuaaliseen kuntavaalitenttiin, jossa kuulet kuuden eri puolueen ehdokkaiden näkemyksiä päivän polttavista yrittäjyyteen liittyvistä teemoista. Varaa paikkasi ja ole mukana kevään kiinnostavimmassa vaali-illassa. 25.5.

YRITYSTÄ STADIIN

Yritystä Stadiin -tapahtuma tarttuu tänä vuonna muutokseen, rohkeuteen ja tulevaisuuteen. Kuuntele huippuesiintyjiä, Petra Garganoa, Perttu Pölöstä, Ulrika Björkstamia ja Maarit Lassanderia, omalta kotisohvaltasi. Tapahtuman juontaa Ronja Salmi. Päivä huipentuu virtuaalisilla Yritystre eill . lmoittau u mukaan yritystastadiin.fi 28.5.

GET TOGETHER

Valtakunnallinen nuorten yrittäjien tapahtuma, Get Together, pidetään tänä vuonna virtuaalisesti. Päivän teemana on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja aiheeseen sukelletaan erilaisten työpajojen ja puheenvuorojen kautta. Tapahtuman lopussa verkostoidutaan BusinessMaker-palvelun kautta. Lisätietoja tapahtumasta löydät osoitteesta gettogether.fi

5.5. VUOSILOMAN KESKEISIÄ KYSYMYKSIÄ

Tule kuulemaan ja esittämään kysymyksiä vuosilomaan liittyen, esimerkiksi lomasäännöksistä laissa, lomarahasta ja -korvauksesta ja vuosilomista työsuhteen päättyessä. Kouluttajana toimii neuvontalakimies Iivari Järvinen, Suomen Yrittäjät.

13.5. & 10.6. HIRING THE FIRST EMPLOYEE PART I

Have you considered hiring an employee and thought about what you need to do before this? If this issue is relevant to your organization this webinar is for you. We discuss for example about what does it mean to be an employer, the cost of labor and how to make an employment contract. 17.5. & 21.6. FUNDING SERVICES FOR COMPANIES SEEKING GROWTH

usiness inlan o ers un in or research, product development, and many kinds of business development needs, especially for small and mediumsized companies. In this webinar you will hear about BF's funding services for innovative companies seeking growth.

19.5. TYÖMATKAT TYÖNTEKIJÄN JA OSAKKAAN VEROTUKSESSA

Tässä koulutuksessa perehdytään keskeisimpiin matkakustannusten korvausten verovapauden edellytyksiin kotimaan tilanteissa. Lisäksi käydään läpi erityisalojen poikkeavia säännöksiä ja komennuksiin liittyviä korvauksia. Kouluttajana toimii veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman, Suomen Yrittäjät. 25.5. ENSIMMÄISEN TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN

Yksinyrittäjä, pohditko liiketoiminnan laajentamista? Onko ensimmäisen työntekijän palkkaaminen ajankohtaista? Tästä koulutuksesta saat Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsténiltä perustiedot työnantajuuteen liittyvistä velvoitteista ja työsopimuksen tekemisestä.

24.-2 . . VALTAKUNNALLISET YRITTÄJÄPÄIVÄT

Viime vuonna välistä jääneet Valtakunnalliset yrittäjäpäivät järjestetään syyskuun lopussa Jyväskylässä. Tapahtumaan 2020 ostetut liput käyvät automaattisesti tänä vuonna. Varaa paikkasi vuoden suurimpaan yrittäjäkohtaamiseen täynnä elämyksiä ja tärkeää tietoa: yrittajapaivat.fi

Ennakoi vesikatko – tilaa tieto kännykkääsi

Ilman vettä joidenkin töiden tekeminen voi olla haastavaa tai mahdotonta. Vettä tarvitaan monessa asiassa, ja usein sen huomaa vasta vesikatkon aikana. Ennakkotieto vesikatkosta auttaa varautumisessa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut huolehtii pääkaupunkiseudun vesihuollosta. Kunnostustöistä aiheutuu noin 500 ennakoitua vedenjakelukatkosta vuosittain. Tulevaisuudessa HSY lähettää tekstiviestin esimerkiksi putkirikon yhteydessä tapahtuvista yllättävistä ja äkillisistä vesikatkoista.

Rekisteröidy HSY:n maksuttomaan tekstiviestipalveluun, jos käytössäsi on yrityksen nimissä oleva liittymä tai numerosi on salainen. Jos sinulla on tavallinen liittymä, joka löytyy esimerkiksi numerotiedustelusta, sinun ei tarvitse erikseen lisätä numeroasi HSY:n järjestelmään. Voit tällöin lisätä tietoihisi yrityksesi osoitteen. Tekstiviestipalvelun lisäksi tietoa katkoksista löytyy erkosta hsy.fi esikatkot. Tilaa tekstiviestit: hsy.fi/tekstiviesti

5157

yritystä eri toimialoilta ja eri kokoluokista kuuluu Helsingin Yrittäjiin. Valtakunnallisesti yrittäjäjärjestöön kuuluu lähes 115 000 yritystä. Opas kansainvälisen osaajan rekrytointiin

Kansainvälisten työntekijöiden rekrytointi on monelle yritykselle mielenkiintoinen mahdollisuus, mutta esimerkiksi prosessin byrokratia voi tuntua liian haastavalta. Kokka kohti Suomea -hanke (ESR) on tuottanut työ- ja elinkeinoministeriön aloitteesta yritysten rekrytoinnin tueksi oppaan kansainvälisestä rekrytoinnista. Opas kannustaa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään ja näkemään monimuotoisen työyhteisön hyödyt liiketoiminnan kasvulle. Oppaasta löytyy kattavasti ohjeita kansainvälisen osaajan rekrytointiin ja työn aloitukseen sekä viranomaistahojen ohjeistuksia ja palveluita. Lue lisää: helsinginyrittajat.fi

Vertaistukea Facebookissa

Hyödynnä verkoston ja vertaistuen voima myös verkossa! Helsingin Yrittäjien Facebook-ryhmään kuuluu jo yli 2400 yrittäjää. Ryhmässä voi kysyä neuvoa, hankkia uusia kontakteja, etsiä tiettyjen alojen ammattilaisia fiilistell onnistumisia ja tsempata muita haastavina hetkinä. Ryhmässä voi myös muutaman kerran vuodessa mainostaa omia tuotteita ja palveluita, jos tarjoaa juuri kyseisen ryhmän jäsenille etua.

Liity mukaan: facebook.com/groups/helsinginyrittajat

Koronatilanteen vaikutus jäsenmaksuun

Suomen Yrittäjät haluaa tukea yrittäjiä, joiden liiketoiminta on vaikeutunut koronaviruksen vaikutusten vuoksi. Jäsenmaksulaskut ja mahdolliset maksumuistutukset lähtevät jäsenille normaalisti, mutta niihin on poikkeuksellisesti mahdollista saada maksuaikaa ja maksamisen voi sopia hoidettavan erissä. Ota yhteyttä jäsenpalveluumme s hköpostitse jasenpal elu@yrittajat.fi. errothan viestissäsi jäsennumerosi tai yrityksesi koko nimen sekä kuinka paljon tarvitset aikaa jäsenmaksusi maksamiseen.

JAANA TIHTONEN

Suurterassi avataan tänä kesänä Kasarmitorille

Viime kesänä suuren suosion saanut Senaatintorin terassikokeilu saa tulevana kesänä jatkoa, mutta tällä kertaa terassialuetta suunnitellaan Kasarmitorille. Koronatilanteen salliessa Kasarmitorilla nautitaan 12.6.2021 alkaen ruokakulttuurin helmistä, taiteesta ja merellisen Helsingin tunnelmasta. Terassin on kaavailtu olevan auki elokuun puoliväliin saakka.

Alueen kiinteisiin myyntipisteisiin valitaan yhteensä 12 helsinkiläistä ravintola-alan toimijaa. Lisäksi torille mahtuu myös muutamia liikkuvia myyntipisteitä pop up -hengessä. Alueelle on tulossa noin 560 asiakaspaikkaa. Kasarmitorin kesä on Helsingin kaupungin eri toimialojen yhteinen hanke, jonka käytännön koordinoinnista vastaa kaupungin omistama kiinteistökehitysyhtiö Helsingin Leijona Oy.

Juhlista yrittäjäuraasi

Vuosia ja vuosikymmeniä kestänyt yrittäjäura on saavutus, josta voi olla ylpeä ja kiitollinen. Suomen Yrittäjät haluaa osoittaa tunnustusta yrittäjille ja yrittäjyyden hyväksi toimineille henkilöille myöntämällä anomuksesta yrittäjäristejä. Yritys voi huomioida myös henkilökuntaansa Suomen Yrittäjien ansioristeillä. Lisätietoja: yrittajat.fi/ palkitsemistuotteet

Kesäseteli madaltaa kynnystä nuoren palkkaamiseen

Koronapandemia on heikentänyt nuorten hyvinvointia monin tavoin. Myös nuorten kesätyönäkymät ovat epävarmat jo toista vuotta peräkkäin. Helsingin kaupunki korvaa tänä vuonna 325 euroa työnantajalle, joka työllistää nuoren 9.-luokkalaisen tai vuonna 2004 syntyneen Kesäsetelillä vähintään 60 tunniksi. Nuoren vähimmäispalkka 60 tunnilta on 400 euroa ja sen ylittävältä ajalta nuorelle tulee maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Normaalisti Kesäsetelin saavat vain 9.-luokkalaiset, mutta korona-aikana setelin jakelua laajentamalla Helsingin kaupunki haluaa tukea nuorten hyvinvointia lisäämällä kesätyömahdollisuuksia sekä rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria haasteellisessa tilanteessa. Kesäsetelin käyttö on yrittäjälle helppo tapa tehdä korona-ajan vastuullisuusteko, josta on hyötyä myös yritykselle itselleen.

Työnantajat voivat hakea kesäsetelin omaavia nuoria töihin helposti ja kohdennetusti osoitteessa kesaseteli.fi.

GALLUP

Yrittäjä, miten tulevan Helsingin kaupunginvaltuuston pitäisi huomioida yrittäjyys päätöksenteossa?

”Koronan jälkeen moni yritys on kaatunut ja moni taistelee olemassaolostaan. Kaupungilta tarvitaan entistä suurempaa yritysmyönteisyyttä sekä huomiota pk-yrityksiin. Yritykset elävät myynnistä. Hankinnoissa olisi siis tärkeää asettaa helsinkiläiset pk-yritykset etusijalle aina kun se on mahdollista. Valtuusto voi myös vaatia tarkkaa tietoa kaupungin toimien vaikuttavuudesta yritysten toiminta- ja menestymismahdollisuuksiin.”

Cristina Andersson yrittäjä, Develor Productions Oy vaikuttamisvastaava, Helsingin Yrittäjät – Länsi-Helsinki ry

”Toivon, että valtuusto hakisi näkemyksiä monipuolisesti eri alojen yrittäjiltä päätöksiensä tueksi. Päättäjiltä vaaditaan innovatiivista ja uudenlaista ajattelutapaa sekä osittain melko raskaiden lupaprosessien ja säätelyiden uudelleen tarkastelua. Yrittäjiltä koronan jälkeinen aika vaatii sopeutumista uuteen normaaliin, innovatiivista asennoitumista uusiin mahdollisuuksiin ja parempaa varautumista vastaavanlaisiin muutoksiin.”

Marjut Herranen yrittäjä, Helsingin Sport Center Service Oy varapuheenjohtaja ja viestintävastaava, Helsingin Yrittäjät – Pohjois-Helsinki ry

”Valtuuston tulisi kiinnittää huomiota hankinta-asioihin. Hankinnat tarjoavatkin yrityksille lukuisia mahdollisuuksia kaupankäyntiin. Menestyvä kaupunki ei jätä koskaan hakematta tarjousta parhailta kumppaneilta eli yrittäjiltä.”

Heikki Karu yrittäjä, Innolife Oy vaikuttamisvastaava, Helsingin Yrittäjät – Lounais-Helsinki ry

Lähilauantai 29.5. – Ostetaan läheltä, tuetaan paikallista!

Lauantaina 29.5.2021 vietetään valtakunnallista Lähilauantaita. Toista kertaa järjestettävän kampanjan tarkoitus on kannustaa ostamaan paikallisilta yrittäjiltä ja samalla muistuttaa kuntavaalien alla siitä, että ei ole kuntia ilman yrityksiä. Voit osallistua Lähilauantaihin lataamalla kampanjan materiaalit käyttöösi tai esimerkiksi suosittelemalla omia suosikkiyrityksiäsi somessa ja haastamalla ystäväsi tekemään samoin. Tukemme lähialueen yrityksille on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Tule mukaan viettämään Lähilauantaita!

Lue lisää, miten voit liittyä mukaan: lahilauantai.fi

Haussa mentoreita

entorisi.fi on uomen Yritt jien tarjoama jäsenpalvelu, josta yrittäjä voi etsiä ammattilaisen sparraamaan liiketoimintaansa tai tukemaan jaksamisessa tässä poikkeuksellisen vaikeassa ajassa. Palvelun kautta voi myös itse ilmoittautua mentoriksi muille yrittäjille. Mentoreiksi toivotaan ammattilaisia, joilla on vahvaa osaamista tietyllä alueella. Mentori toimii kuuntelijana, sparraajana tai valmentajana. Mentorina toimiminen on arvokas kokemus, josta monet ovat saaneet aitoa auttamisen iloa sekä uusia ajatuksia ja ideoita myös omaan liiketoimintaansa.

Tutustu palveluun: mentorisi.fi

Näy digitaalisesti

Poimi vinkit parempaan verkkonäkyvyyteen digitaalisen liiketoiminnan kouluttajalta Pekka Mattilalta.

1. OLE ALUSTA ALKAEN ERILAINEN Laadi itsellesi ja yrityksesi viestinnälle jokin idea, joka kuvaa sen, miten olet erilainen markkinassa ja miten tuotteesi tai palvelusi ratkaisee markkinassa olevan ongelman uniikilla tavalla. Anna persoonasi näkyä.

2. OLE YMMÄRRETTÄVÄN KIINNOSTAVA Sinulla on nykyaikana vain muutamia sekunteja aikaa vakuuttaa sivustollasi kävijä jatkamaan vierailua. Kerro heti mistä on kyse, mutta kokeile tehdä se vaikka epäsuomalaisen kiinnostavasti.

3. TODISTA ASIAKKAALLESI, ETTÄ YMMÄRRÄT HÄNTÄ Kun verkkosivusi puhuttelevat asiakasta siten, että hänelle tulee tunne sinun ymmärtävän häntä paremmin kuin hän ymmärtää itseään, on luottamus rakennettu ennätysvauhdilla.

4. AUTA IHMISIÄ KOKO SYDÄMELLÄSI Jos kaikkeen ei ole osaamista tai rahkeita, panosta ainakin aidosti auttamaan seuraajiasi ja asiakkaitasi. Kun he huomaavat, että välität heistä ja ylität heidän odotuksensa jatkuvasti digitaalisessa maailmassa, he alkavat siirtyä askel askeleelta seuraajista superfaneiksi, jotka todella seisovat sanomasi takana ja haluavat levittää sitä.

5. VALITSE VERKKOALUSTAKSI SE, JOKA HELLII ASIAKASTASI Jos olet tekemässä digituotteita, kannattaa valita verkkoalustaksi se, jossa on otettu todella huomioon sinun asiakkaasi. Kun teet asiakaskokemuksesta loistavan, asiakkaasi muistavat sen, siis sinut.

Pekka Mattila on kansainvälinen puhuja ja Campwiren, Digivallankumouksen sekä Digiyliopiston yksi perustajista. Hänen tehtävänään on auttaa ihmisiä voimaantumaan ja elämään yltäkylläisyydessä, jotta he voisivat olla johtamassa maailmaa kohti uutta.

MARKUS SOMMERS

Tietoa ja tukea yrityksen ensimmäisen vuoden varrelle

Helsingin Yrittäjien verkkosivuilla starttasi alkuvuodesta uusi sisältösarja, jossa tartutaan yrittäjyyden ensimetrien haasteisiin. Mistä idea liiketoiminnalle? Miten valita sopiva yritysmuoto? Mitä kaikkea yrityksen perustaminen vaatii? Helsingin nuorten yrittäjien verkoston HYNY:n hallitus (kuvassa) puheenjohtaja Aino Papinniemen johdolla halusi tarjota aloittaville yrittäjille tietoa, jonka avulla yritystoiminta lähtee rullaamaan jouheammin ja jonka avulla on mahdollista ennakoida tai jopa välttää yleisimpiä sudenkuoppia.

Tutustu sisältösarjaan: helsinginyrittajat.fi

74

prosenttia pääkaupunkiseudulla toimivista yrityksistä vastustaa alueelle kohdentuvia ruuhkamaksuja tai tietulleja, kertoo tammikuussa julkaistu Pk-seudun Yrittäjägallup.

Pohjois-Helsingin Yrittäjät vuoden 2020 paras paikallisyhdistys

Helsingin Yrittäjät – Pohjois-Helsinki ry palkittiin alkuvuodesta Suomen Yrittäjien vuoden 2020 parhaana paikallisyhdistyksenä yli 200 jäsenyrityksen yhdistyksen sarjassa. Palkinnon vastaanotti yhdistyksen puheenjohtaja Petra Bedda (kuvassa) Suomen Yrittäjien Vaikuttajafoorumi-verkkotapahtumassa 29.1.2021.

Palkintoperusteluiden mukaan Pohjois-Helsingin yhdistys on ennakkoluulottomasti rakentanut uudenlaisia tapahtumia ja kumppanuuksia sekä vaikuttanut alueellaan aktiivisesti. Yhdistys muutti toimintaansa viime keväänä nopealla aikataululla siirtäen kaikki tapahtumat virtuaalisiksi ja tarjoten työohjauksellista tukea yrittäjille Zoom-alustalla. Yhdistys onnistui myös kasvattamaan jäsenmääräänsä.

Pentti Rantalalle Suomen Yrittäjien kultainen ansiomerkki

Toimitusjohtaja ja Helsingin Yrittäjien kunniapuheenjohtaja Pentti Rantalalle luovutettiin joulukuussa 2020 Suomen Yrittäjien kultainen ansiomerkki. Tunnustuksen jakoi Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen ItäHelsingin paikallisyhdistyksen hallituksen kokouksessa.

Niemi Palvelut Oy on vuoden 2020 länsihelsinkiläinen yritys

Länsi-Helsingin Yrittäjät valitsi helmikuussa Niemi Palvelut Oy:n vuoden 2020 länsihelsinkiläiseksi yritykseksi. 40 vuotta vanhassa perheyrityksessä on tänä päivänä yli 1000 työntekijää ja liikevaihtoa on yli 40 miljoonaa. Ajan henkeen ja yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin Niemi Palvelut on vastannut muun muassa kiinnittämällä huomiota ajoneuvojen päästöihin. Koko ajoneuvokalusto käyttää fossiilittomia polttoaineita ja autoista 25 prosenttia toimii biokaasulla. Palkinnon ottivat vastaan yrityksen hallituksen puheenjohtaja Kai Niemi ja toimitusjohtaja Juha Koskinen.

#Yrittäjä, seuraathan meitä jo somessa?

Pistä seurantaan sosiaalisen median kanavamme, pysyt ajan tasalla yrittäjyyden uusimmista uutisista ja saat rahanarvoisia vinkkejä liiketoimintaan.

Facebookissa

a e ook. om helsin inyrittajat

Twitterissä

@HELyrittajat

Instagramissa

@helsinginyrittajat

Nyt kääritään hihat: uusi podcast sanoittaa yrittäjien arkea

Ota mukava asento, laita kuulokkeet korville ja pistä uusi Käärityt hihat -podcast soimaan. Helsingin Yrittäjien podcastissa tartutaan yrittäjän arjen ilmiöihin ja murretaan yrittäjyyden myyttejä. Ensimmäisessä jaksossa mikrofonin äärellä keskustelevat sisäministeri Maria Ohisalo ja Helsingin Yrittäjien varapuheenjohtaja Esko Valkeala. Aloitusjakson teemoina ovat muun muassa tämän päivän yksinyrittäjyys, koronatilanne sekä suomalaisen työn tulevaisuus. Podcastin jaksoissa sukelletaan kevään ja kesän mittaan syvälle yrittäjyyden ytimeen vaihtuvien juontajien ja vieraiden kokemusten kautta.

Podcast löytyy Spotify- ja SoundCloud-palveluista nimellä Käärityt hihat.

Lataa sopimusten pohjat asiakirjapankista

Suomen Yrittäjien asiakirjapankista jäsenet voivat tallentaa käyttöönsä maksuttomasti laajan valikoiman asiakirja- ja sopimusmalleja. Mallit on pyritty muotoilemaan mahdollisimman yksinkertaisiksi, jotta niitä voi käyttää pohjana ja muokata omiin tarpeisiin sopivaksi. Tutustu asiakirjapankkiin: yrittajat.fi/asiakirjapankki

Hei yrittäjät!

Helsingin Uutisilla ja Helsingin Yrittäjillä on uusi extraetu! Kaikki Helsingin Yrittäjien alle kaksi vuotta sitten perustetut jäsenyritykset saavat nyt mittavan 60 % alennuksen printti- ja digimainonnasta Helsingin Uutisissa!

Lisäksi kaikki Helsingin Yrittäjien jäsenet saavat 25 %:n alennuksen printtimainonnasta ja 15 %:n alennuksen digimainonnasta.

Alennus koskee myös muita Etelä-Suomen Median medioita, joihin kuuluvat mm. Länsiväylä ja Vantaan Sanomat!

Kysy lisää Helsingin Uutisten mediamyynnistä! OSKARI MIKKOLA myyntijohtaja puh. 050 350 0777 oskari.mikkola@media.fi

This article is from: